Kirkko ja kaupunki 2019 11 Helsinki

Page 1

HY VÄN TÄHDEN.

11

6.6.2019 kirkkojakaupunki.fi

A6 Malmin mullassa lepää moni kansan rakastama taiteilija

B1 Opi käyttämään rukousnauhaa

Jylhänkauniin Tolkien-elokuvan ohjannut Dome Karukoski innostuu ihmisten tarinoista.

B  6


KARL MARX VUONNA 1844

Olemme käsittäneet väärin Karl Marxin, joka sanoi 1800­luvulla, että uskonto on oopiumia kansalle. Olen tutkinut apteekkien historiaa, ja siihen aikaan oopiumi oli paras ja toimiva lääke vaikka syöpäkipuihin, joihin yrttien imeskely ei auttanut. HISTORIOITSIJA TEEMU KESKISARJA SANA-LEHDESSÄ 19/2019

Iankaikkisesti

Uskonto on ahdistetun luonto­ kappaleen huokaus, sydämettömän maailman sydän aivan kuten se on hengettömien olosuhteiden henki. Se on kansan oopiumia.

Tänään

Eilen

2 A Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019 Nöyrät näkevät tämän ja iloitsevat, niiden mieli virvoittuu, jotka etsivät Jumalaa, sillä Herra kuulee köyhien rukouksen eikä hylkää omiaan. PSALMI 69:33–34

Rukous

Pääkirjoitus

ISTOCK

Me ei olla apinoita SIMPANSSILAUMAT OVAT aika pieniä. Jo viidentoista yksilön porukassa saattaa kahden uroksen välinen kilpailu jakaa lauman kahdeksi toisilleen vihamieliseksi yhteisöksi. Simpanssit ovat geneettisesti lähempänä ihmistä kuin gorilloja tai muita ihmisapinoita. Meidän geenimme ovat 95-prosenttisesti samat. Eläköön se viisi prosenttia.

IHMISTEN YHTEISÖT ovat selvästi suurempia kuin simpanssien. Sivilisaation tutkijat sanovat, että se johtuu kyvystämme laulaa JUHLIMINEN ja tanssia yhdessä. KUULUU ”Kun joukko ihmisiä käyttelee suuria IHMISLAJIN lihaksiaan samassa tahdissa ja liikkuu ja KAIKKEIN ääntelee rytmikkäästi, heidän keskuudesPERUSTAVIMPIIN saan herää emotionaalinen solidaarisuus, TAITOIHIN. joka edistää yhteistyötä ja keskinäistä tukea vaaratilanteissa”, kirjoittavat historian professorit J.R. ja W.H. McNeill erinomaisessa kirjassaan Verkottunut ihmiskunta - yleiskatsaus maailmanhistoriaan (Vastapaino 2005). Historioitsijat katsovat, että juuri tanssi ja laulu ovat tulen käyttämisen ohella vaikuttaneet siihen, että esivanhempamme järjestäytyivät suuremmiksi yhteisöiksi. Tämä puolestaan loi pohjaa sanallisen viestinnän kehittymiselle. JUHLIMINEN KUULUU ihmislajin kaikkein perustavimpiin taitoihin. Tanssi ja laulu ovat tehneet meistä meitä. Tämä tuli mieleeni, kun katselin jääkiekon maailmanmestaruutta juhlivia lajitovereitani ja kuuntelin kultapelaajille soitettuja kirkonkelloja. Tämä tuli mieleeni, kun kuuntelin tuhansien laulajien suvivirttä Senaatintorin juhlamessussa helatorstaina.

JAAKKO HEINIMÄKI

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja jaakko.heinimaki@kirkkojakaupunki.fi

Kirkko ja kaupunki verkossa Mitä lasten ötökkäkerhossa tapahtuu? Vantaalla vietetään parhaillaan ötökkävuotta, joten kävimme vierailulla Rekolan seurakunnan ötökkäkerhossa. Katso video osoitteessa kirkkojakaupunki.fi/tv. ISTOCK

VIIME VIIKONLOPPUNA juhlittiin koulunsa päättäneitä, kohta vietetään rippijuhlia ja kesähäitä. Juhlikaa, laulakaa, tanssikaa, halatkaa, suudelkaa ja skoolatkaa, kun siihen on vähänkin aihetta, sillä Jumala on tarkoittanut ihmisen semmoiseksi. Homo sapiens eli viisas ihminen on myös Homo ludens eli leikkivä ihminen ja Homo celebrans eli juhliva ihminen. Eikä mikään apina.

Luojani, miten tässä näin kävi? En osaa elää rakkaimpieni kanssa. Hössötän ja hyysään. Takerrun, turhaudun ja tiuskin, enkä anna periksi, vaan jankutan niin, että näännytän itsenikin. Nosta minut, ota turviisi ja anna rauhasi, että löytäisin taas irtonaisuuden ja ilon.

Kirkko ja kaupunki HELSINKI 6.6.2019

numero 11

Seuraava lehti ilmestyy 4.7. KANNEN KUVA: SIRPA PÄIVINEN

kirkkojakaupunki @kirkko_kaupunki kirkkojakaupunki kirkkojakaupunki


6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

A

3

”Haluan testata omia rajojani” Lauttasaarelainen palomies Jari Saario aikoo soutaa kesäkuussa Kööpenhaminasta Helsinkiin, noin 900 kilometriä

1 2

Millainen veneesi on? – Se on 7,5-metrinen soutuvene, joka on tehty 9 millimetriä paksusta mahonkivanerista kilpaveneen runkoon. Liukumapinta on pitkä, ja keula ja perä on katettu. Keulassa tavarat pysyvät kuivina, kun roiskevettä lentää paljon. Takana on makuutila. Kuinka pitkiä päivämatkoja teet ja mitä reittiä aiot soutaa? – Aion soutaa 12–14 tuntia päivässä rauhallista tahtia kolmen viikon ajan. Soudan lyhintä reittiä: Kööpenhaminasta Ruotsin rannikkoa pitkin Öölantiin, sieltä Gotlantiin ja siitä yli Viron rannikolle. Virosta soudan kotiin Lauttasaareen. Riippuu tietysti tuulista. Kovassa vastatuulessa joutuu soutamaan kovaa pysyäkseen edes paikallaan. – En pysty soutaessani seuraamaan sääennusteita, mutta kaverit viestittävät niistä minulle. Navigointiin käytän karttaplotteria ja AIS-järjestelmää, joihin saan sähköä aurinkopaneeleista. AIS:n avulla laivat havaitsevat minut sumussakin ja minä laivat.

TEKSTI EIRA SERKKOLA KUVA ESKO JÄMSÄ

3

Miten vesi ja ruoka riittävät? – Vettä ei mahdu veneeseen mukaan kovin paljon, joten suodatan merivedestä juomavettä jalalla pumpattavalla suodattimella. Siihen menee pari tuntia päivässä. Keitän vettä pienellä Primus-keittimellä ja kaadan kuuman veden suoraan kuivamuonapussiin. – Syön silloin kuin tuuliolot sen sallivat, ja sama nukkumisen kanssa. Silloin lasken ajoankkurin pitämään venettä suunnassa, kun on sopiva kevyt myötätuuli. Toivottavasti ei tarvitse valvoa yli kolmea vuorokautta peräkkäin. Yritän tulla koko matkan ilman rantautumista, mutta en ota siitä pakkomiellettä. Jos ruoka tai vesi loppuu, sitä on haettava lisää. – Minulla ei ole huoltovenettä, mutta on ”hätänappi” eli satelliittiyhteydellä toimiva in-reachlaite. Muita turvavarusteita ovat hätäraketit, äänitorvi ja kuivapuku.

PELKKÄ URHEILUSUORITUS EI NIIN KIEHDO, MUTTA TÄSSÄ ON AIKAMOINEN SEIKKAILU MUKANA.

4

Miksi haluat tehdä näin hurjan soutumatkan? – Haluan testata omia rajojani. Pelkkä urheilusuoritus ei niin kiehdo, mutta tässä on aikamoinen seikkailu mukana. – Palomiehenä ja kilpasoutajana treenaan normaalisti jatkuvasti kuin huippu-urheilija eli 10–15 tuntia viikossa. Töissä joudun usein nopeisiin tilanteisiin, jotka vaativat nopeita päätöksiä. Niitä tulee varmaan matkallakin vastaan. Valvomista olen treenannut vuorotöissä jo 16-vuotiaasta asti eli 31 vuoden ajan. – Pyysin tuttua Lauttasaaren seurakunnan pappia siunaamaan veneeni matkaan. Ajattelin kyllä ensin jotain ihan pienimuotoista juttua, mutta siunaus tapahtui Lauttasaaren kirkonmäellä messun yhteydessä. Sain myös mukaani pienen puisen ristin, jonka kiinnitän veneen kompassiin. – Reissu on totta kai fyysisesti raskas, mutta vielä enemmän se kysyy henkistä kanttia.

5

Millainen on iltarukouksesi? – En rukoile joka ilta. Jos rukous joskus unohtuu, se ei ole minusta niin huono juttu eikä vaikuta uskoon mitään. Tavallaan iltarukous on se, kun kuulen lasten rukoilevan illalla. ■

Jari Saarion soutu-urakka alkaa Kööpenhaminasta kesäkuun 10. päivän vaiheilla säästä riippuen.


4 A Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

Oikeistopopulistit houkut kelkkaansa konservatiivi Kirkko ja kaupungin Kesä -lehden kannessa poseeraa Marzi Nyman. Hänet kuvasi Joonas Brandt.

Hae oma kesälehtesi lähimmältä kirkolta Kirkko ja kaupunki on tehnyt erillisen kesälehden. Erikoisnumeroa ei kanneta osoitteellisena koteihin, vaan lehteä on jaossa kirkoissa ja kesän tapahtumissa niin kauan kuin sitä riittää. 68-sivuisessa aikakauslehdessä on kaksi laajaa henkilöjuttua. Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka kertoo suhteestaan Suomen kesään ja saunaan ja pohtii piispan roolia. Kitaristi Marzi Nyman puolestaan kertoo soittajan elämästään ja nuoruudestaan papin perheessä. Lehdessä on iso juttukokonaisuus rippikoulusta, konfirmaatiosta, rippilahjoista ja rippijuhlien järjestämisestä. Lehdessä kerrotaan myös esimerkiksi häistä ja kirkkojen bongaamisesta matkoilla. Mukana on lisäksi pääkaupunkiseudun seurakuntien menovinkkien highlights sekä juttuja kirkkojen kesäisestä kulttuuritarjonnasta.

Matti Pikkujämsästä vuoden kuvittaja Matti Pikkujämsä on valittu vuoden kuvittajaksi. Hän kuvittaa Kirkko ja kaupungin Gurun opissa -sarjaa. Vuoden kuvittaja -palkinto myönnettiin nyt ensi kertaa. Se jaettiin 31.5. Palkinnon, jonka suuruus on 10 000 euroa, myönsi Kuvittajat ry. Palkintoperusteissa todetaan, että Pikkujämsä on ilmiömäinen lahjakkuus ja suvereeni kuvittaja. Hän myös vie suomalaista osaamista sympaattisesti maailmalle. Pikkujämsä on kuvittanut yli 20 kuvakirjaa. Pikkujämsä on voittanut Rudolf Koivu -kuvituspalkinnon vuonna 2013 ja Kuvitustaiteen valtionpalkinnon vuonna 2015. Hän on myös suunnitellut kuoseja muun muassa Kaunisteelle, Marimekolle ja Samujille ja kuvittaa säännöllisesti Helsingin Sanomia.

Itämereen laskettiin puhtaampaa jätevettä Jäteveden puhdistustehokkuus oli viime vuonna erinomaisella tasolla HSY:n jätevedenpuhdistamoilla Viikinmäessä ja Suomenojalla. Laitokset poistivat 97 prosenttia jäteveden fosforista. Typen poistoteho oli Viikinmäessä 91 prosenttia ja Suomenojalla 76 prosenttia. Yhteenlaskettu ravinnekuormitus puhdistamoilta mereen oli 1 048 tonnia typpeä ja 23 tonnia fosforia. Typpikuormitus mereen oli 6,4 prosenttia edellistä vuotta pienempi. Fosforikuormitus laski 31 tonnista 23 tonniin, mikä on kaikkien aikojen paras tulos.

Kansallista identiteettiä puolustava liike sanoo korostavansa perinteisiä kristillisiä arvoja, vaikka kristinuskoon on alusta pitäen kuulunut kaikenlaiset rajat ylittävä lähimmäisenrakkaus. TEKSTI PAULI JUUSELA KUVA PAULI SALMI

M

onessa Euroopan maassa populistinen oikeisto pyrkii entistä vahvemmin luomaan yhteyksiä konservatiivisesti ajatteleviin kristittyihin. Puola, Unkari ja Ranska ovat tästä näkyvimpiä esimerkkejä, samoin Yhdysvallat Atlantin toisella puolella. Tämä ilmiö näkyy Suomessakin, sanoo Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen. – Kristillinen kansallismielisyys ei tosin ole meillä suurten massojen liike, ainakaan vielä. Tänä vaalikeväänä on kuitenkin näkynyt monia merkkejä, että kristillisdemokraatit ovat hakeneet vetoapua perussuomalaisista, mainitsee Saarinen. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah edustaa puolueensa eurooppamyönteisintä ja vähiten kansallismielistä linjaa. Muut KD:n kansanedustajat ovat Saarisen tulkinnan mukaan lähempänä perussuomalaisia. – Perussuomalaisten näkyvimmistä poliitikoista kristillisiin arvokonservatiiveihin vetoavat erityisesti Laura Huhtasaari ja Mika Niikko. Kun Jussi Halla-aho alkoi johtaa perussuomalaisia, ajattelin ensin, että uskonnon rooli puolueessa kuihtuu. Näin ei käynyt. Timo Soinin lanseeraaman kristillissosiaalisen linjan sijaan siellä korostuu nyt eurooppalaiseen tapaan kristillisyyden ja kansallismielisyyden yhteys, arvioi Saarinen. KANSALLISTA IDENTITEETTIÄ korostavaa yleiseurooppalaista maahanmuuttovastaista liikettä kutsutaan identitaariliikkeeksi. Sen kannattajat pelkäävät, että laajamittainen maahanmuutto vieraista kulttuureista tuhoaa eurooppalaisen identiteetin. – Euroopassa identitaariliikkeen juuret ovat Ranskassa, jossa perustettiin järjestö nimeltä Bloc Identitaire vuonna 2003, selvittää Saarinen. Voimakkaan muukalaisvastainen ja kansallismielinen liike kehittyi juuri Ranskassa Saarisen mukaan siksi, että siellä on jo vuosikymmeniä ollut iso muslimivähemmistö. Ranskan identitaariliikkeen esille nostamat ajatukset vahvistuivat muualla Euroopassa erityisesti vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin aikana ja sen jälkeen. Viime vuosina ranskalainen uusoikeisto on hakenut lisää voimaa konservatiivisesti ajattelevista katolisista kristityistä. Vedenjakajana olivat vuodet 2012–2014, jolloin kum-

KRISTINUSKO ON SYNTYAJOISTAAN LÄHTIEN OLLUT VAHVASTI GLOBAALI USKONTO.

pikin ryhmä vastusti homoavioliitot sallivaa avioliittolain muutosta. Suomessa Aito avioliitto -liike otti suoraan käyttöönsä ranskalaisen La Manif pour Tous -liikkeen logon. Aito avioliitto -liikkeessä taustavaikuttajana toiminut Jukka-Pekka Rahkonen perusti myös Oikea Media -verkkosivuston. Siitä on Saarisen mukaan tullut uusoikeiston ajatushautomo. Oikea media -sivuston kirjoittajakuntaan kuuluu perussuomalaisia ja kristillisdemokraatteja, kuten KD:n eurovaaliehdokas, kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka. Blogisteissa on muitakin professoreja ja dosentteja, jotka luovat teoreettista pohjaa identitaariliikkeen ja arvokonservatiivisuuden kytkennälle.


6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

A

t televat isia kristittyjä www.helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkko

Tiedonjanoisia palvellaan verkossa koko kesä osoitteessa

kirkkoja kaupunki.fi

VIIMEISTEN 25 VUODEN ajan on ajateltu, että tunnustamalla, vahvistamalla ja hyväksymällä erilaisten vähemmistöjen asema ja niiden oma määritelmä itsestään, saadaan vähemmistöt tasavertaisesti mukaan yhteiskuntaan. Tämän identiteettipolitiikaksi kutsutun mallin juuret ovat Yhdysvaltain mustien kansalaisoikeusliikkeessä, josta se on levinnyt esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajamiseen. Risto Saarisen johtama Helsingin yliopiston Järki ja uskonnollinen hyväksyminen -huippuyksikkö tutkii, millainen rooli uskonnolla on vähemmistöpolitiikassa. Onko uskonto este kehitykselle? Vai voivatko uskonnot edesauttaa erilaisten identiteettien hyväksymistä? Tutkijat huomasivat, että identiteettipolitiikalle on kehittynyt vastareaktio, jota oikeistopopulismi ruokkii. Identitaariliike käyttää islamin uhasta sellaisia sanoja kuin ”islamisaatio” ja ”väestönvaihto”. Liike levittää uhkakuvaa, että alkuperäiset valkoiset eurooppalaiset katoavat parissa sukupolvessa maahanmuuttajien korkeamman syntyvyyden vuoksi.

OIKEISTOPOPULISTIT SANOVAT puolustavansa Eurooppaa ja sen kristillisiä arvoja. Sillä ei heille ole niin väliä, että kristinusko on syntyajoistaan lähtien ollut vahvasti globaali uskonto, jonka lähimmäisenrakkauden ajatus sulkee piiriinsä kaikenlaiset ihmiset kansallisuudesta ja rajoista riippumatta. Saarinen on oikeistopopulismin noususta huolissaan. Samalla hän pitää ongelmana myös yhteiskunnan polarisoitumista. – Sympatiani ovat liberaalin ja avoimen yhteiskunnan puolella. Samalla ajattelen, että yhteiskunnassa on pyrittävä kuuntelemaan osapuolia, joilla on merkittävä kannatus demokraattisissa vaaleissa. Meillä liberaaleilla on aihetta myös itsekritiikkiin. Osaamme olla ylimielisiä ja usein ajattelemme tietävämme asiat paremmin. – Oma nationalismin vastustukseni kumpuaa pelosta. Olen nähnyt sekä äärioikeistolaisen että äärivasemmistolaisen kansallismielisyyden jäljet, samoin kuin Jugoslavian hajotessa etniseen puhdistukseen johtaneen etnonationalismin jäljet, sanoo Saarinen. ■

Hyvää kesää! Paperinen Kirkko ja kaupunki ilmestyy seuraavan kerran 4.7.

5


6 A Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

Hautausmaapappi Kai Sadinmaa esittelee poistettujen hautakivien varastoaluetta, joka on piilossa tavallisilta kävijöiltä.

Murheellisten tarinoiden maa Kun kiertää Malmin hautausmaata pappi Kai Sadinmaan opastuksella, löytää viinan viemiä julkkiksia, kansallisia traumoja ja rakkauden kaipuuta. TEKSTI KAISA HALONEN KUVAT JUSSI HELTTUNEN

T

apio Rautavaara oli olympiavoittaja, laulaja ja elokuvatähti – oman aikansa rakastettu superjulkkis. Hänen kuolemastaan tulee syyskuussa neljäkymmentä vuotta, mutta unohdettu häntä ei ole. Malmin hautausmaalla työskentelevä hautausmaapappi Kai Sadinmaa saa tämän tästä opastaa ihmisiä Rautavaaran haudalle. Rautavaara on yksi niistä Malmille haudatuista, joiden elämään ja kuolemaan Sadinmaa on perehtynyt elokuussa ilmestyvää Kuolleiden kirjaa kirjoittaessaan. Onnellisia loppuja hau-

tausmaalta ei juuri löydä. Esimerkiksi Rautavaaran, kuten niin monen muunkin viihdetaiteilijan, ura ja elämä kulkivat alamäkeen. Ajat muuttuivat, eikä Suomi-filmien miehekäs, ikääntyvä sankari enää mahtunut nuorten pitkätukkapoppareiden joukkoon. – Elämänsä loppua kohden Rautavaara myös alkoholisoitui aika pahasti, Sadinmaa kertoo. ALKOHOLI VEI iskelmätähdistä myös esimerkiksi Olavi Virran ja Laila Kinnusen, jotka niin ikään on haudattu Malmille. Ja Armi Aavikon, jonka kohtalo tuntuu Sadinmaasta erityisen traagiselta. Hänelle Aavikko on

esimerkki siitä, kuinka raakaa viihdebisnes ja siihen liittyvä julkisuus voivat olla. Kaikki tapahtui vauhdilla: 18-vuotias tyttö valitaan Miss Suomeksi, ja muutaman kuukauden päästä hän on listaykkösenä Dannyn kanssa esittämällään Tahdon olla sulle hellä -kappaleella. – Armi uskoi ihmisistä hyvää. Myöhempinä vuosinaan hän joutui median hampaisiin, ja hänen alkoholinkäytöstään vedettiin isot otsikot. Mikäs sen mahtavampaa materiaalia sensaatiolehdistölle kuin se, että suloinen prinsessamissi putoaa. Nämä jutut naulasivat Armin kohtalon, Sadinmaa sanoo. Hän näkee Aavikon alkoholinkäytön taustalla montakin syytä: onnettomasti päättynyt rakkaussuhde, laulajanuran hiipuminen, sisaren itsemurha. 43-vuotiaana Aavikko kuoli hoitamattomaan keuhkokuumeeseen. Hänet löydettiin sängyltään tammikuussa turkki päällä ja parvekkeen ovi auki.

TOINEN MALMILLE HAUDATTU kaunotar, Tabe Slioor, oli aivan toista maata kuin Armi Aavikko. Hän osasi taitavasti käyttää julkisuutta hyväkseen ja perusti jopa Madame-nimisen sensaatiolehden, jossa hänen kuulumisiaan raportoitiin. – Tabe Slioor ei ollut julkisuuden uhri vaan aktiivinen toimija, ensimmäisiä itsensä brändääjiä. Jallu-lehti esimerkiksi julkaisi Slioorin kymmenosaisen muistelmasarjan Minä ja miehet, jolla Slioor kosti entiselle rakastajalleen, Helsingin kaupunginjohtajalle Erik von Frenckellille. Huhuttiin, että hänellä olisi ollut suhde myös presidentti Urho Kekkosen kanssa, Sadinmaa kertoo. Hän lisää, että Slioorin kanssa samoissa seurapiireissä pyörinyt ja samppanjaa rakastanut kampaaja Monsieur Mosse on hänkin nyt osa Malmin hautausmaan piirejä. JOIHINKIN HAUTOIHIN Malmilla liittyy ihan oma fanikulttinsa. Sadinmaa


6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

A

7

Sadinmaan kännykän askelmittari kertoo, että suositellut 10 000 askelta tulevat työpäivän aikana helposti täyteen. Kännykän lisäksi hänellä on taskussaan rukousnauha. Hautausmaalla kierrellessään Sadinmaa pysähtyy tervehtimään siellä liikkuvia ja vaihtaa pari sanaa. Joidenkin kanssa small talk saattaa syvetä ihan muuksi. – Kuolleista omaisista kerrotaan häkellyttävän nopeasti hyvin isojakin asioita. Läheisen kuolemasta saattaa olla jo pitkä aika, mutta jotkut jutut vaikuttavat ja vaivaavat vieläkin. Niissä keskusteluissa on terapeuttinen ulottuvuus, vaikka en mikään terapeutti olekaan. Moni käy hautausmaalla myös hiljentymässä tai ihan muuten vain. – Hautausmaat ovat keitaita ja suvantopaikkoja, joissa voi hengähtää. Siinä mielessä ne muistuttavat kirkkoja. Täällä eivät päde samat lainalaisuudet kuin muualla. Toisaalta on niitäkin, joita ahdistaa ja pelottaa tulla hautausmaalle. Kai se on kuolemanpelkoa, ja ymmärrän sen hyvin.

Tapio Rautavaaran, Armi Aavikon ja Matti Pellonpään haudat. Pehmoeläin vartioi vanhojen hautakivien hautausmaata.

kertoo, että näyttelijä Tauno Palon haudalle ilmestyy aika ajoin kolme valkoista ruusua. Ne viittaavat Valkoiset ruusut -elokuvaan, jossa salainen ihailija lähetti ruusuja Palon näyttelemälle kirjailijalle tämän syntymäpäivinä. Toukokuun puolivälissä joku on tuonut valkoisen ruusun myös näyttelijä Matti Pellonpään haudalle. Kun Sadinmaa edellisen kerran vieraili haudalla, sitä koristivat musta kampa ja tyhjä Koskenkorva-pullo, johon oli tökätty auringonkukka. – Kossupullo muistuttaa Pellonpään kahdentoista kossuvissyn päiväannoksesta. Se oli sosiaalista juomista, sillä hän tykkäsi olla ihmisten seurassa. Lääkäri tosin oli kieltänyt Pellonpäältä juomisen, koska hänellä oli synnynnäinen sydänvika. Viimeisinä vuosinaan hän pääsi alkoholista eroon, mutta se ei enää pelastanut häntä. Ristin sijasta Pellonpään hautakivessä on vanha kiinalainen jin ja jang

Jokaista ihmistä ajaa syvä hyväksytyksi tulemisen ja rakkauden kaipuu, onpa hän kuinka menestynyt ja huipulla tahansa. -symboli, joka usein liitetään taolaiseen filosofiaan. Sama symboli hänellä oli sormuksessaankin. – Minusta tuntuu, että Peltsi oli taolainen. Hän etsi tasapainoa ja vastakohtien ykseyttä.

VUONNA 1895 perustettu Malmin hautausmaa on noin 200 000 vainajan viimeinen leposija. Nykyisin siellä on noin 50 000 hautaa. Niiden lomassa kulkiessaan hautausmaapappi Kai Sadinmaalla on ollut aikaa tulla tutuksi oman kuolemanpelkonsa kanssa ja miettiä myös sitä, mikä tässä elämässä on olennaista ja mikä yhdistää kaikkien nyt haudassa lepäävien tarinoita. – Jokaista ihmistä ajaa syvä hyväksytyksi tulemisen ja rakkauden kaipuu, saavuttaa hän mitä tahansa, onpa hän kuinka menestynyt ja huipulla tahansa. Mikään muu ei ole mitään sen rinnalla, että ihminen voi kokea itsensä rakastetuksi. Olavi Virta suri loppuun saakka sitä, että hän menetti perheensä. Armi Aavikko olisi vain halunnut elää perheenäitinä pullantuoksuista arkea. MALMIN HAUTAUSMAA on kooltaan 65 hehtaaria. Puistokäytäviä alueella kulkee kolmentoista kilometrin verran.

YKSITTÄISTEN IHMISTEN ja perheiden kohtaloiden lisäksi Malmin hautausmaalla tulevat näkyviin myös koko kansakuntaa koskettaneet traumat. Sinne on haudattu sisällissodassa kuolleita punaisia, Helsingin ilmapommituksissa kuolleita siviilejä, talvi- ja jatkosotien sankarivainajia ja vakaumuksensa vuoksi jatkosodan aikana teloitettuja helsinkiläisiä. Suomalaisten sotalasten ja heidän perheidensä tragedia tiivistyy kuvanveistäjä Aarre Aaltosen suunnittelemassa muistomerkissä, jossa äidin sylissä lepää kuollut lapsi. Se kertoo tapahtumasta, josta aikanaan vaiettiin: Vuoden 1940 maaliskuussa sotalapsia kuljettanut juna törmäsi Iittalassa pikajunaan. Onnettomuudessa kuoli 31 ihmistä, heistä 15 lapsia. – Junaturmasta oltiin hiljaa, koska lasten siirtäminen Ruotsiin oli poliittisesti tärkeää, eikä sitä haluttu vaarantaa. Sillä sidottiin Ruotsi sotaan tukemaan Suomea, Sadinmaa kertoo. MALMIN HAUTAUSMAAN huoltoalueelle ei tavallisilla kävijöillä ole pääsyä. Siellä on hautakivien hautausmaa, sillä joka vuosi alueelta poistetaan noin kolmesataa hautaa, joiden umpeutunutta hoitoaikaa omaiset eivät enää ole jatkaneet. Niin on käynyt esimerkiksi aikoinaan tunnetun selvänäkijä Aino Kassisen haudalle – sitä on enää turha etsiä. Nyt sadat haudoilta poistetut kivet odottavat täällä siisteissä jonoissa uudelleensyntymistään murskeeksi, jota käytetään rakennuksilla ja teiden pohjana. ■ Hautausmaapappi Kai Sadinmaa järjestää Kuolleiden kirja -kävelyjä keskiviikkoisin klo 18 Malmin hautausmaalla. Kävelyt jatkuvat syyskuulle asti joka viikko paitsi viikoilla 30 ja 31. Ilmoittautumiset sähköpostilla kai.sadinmaa@evl.fi. Malmin hautausmaahan voi tutustua Kai Sadinmaan opastuksella myös videolla osoitteessa kirkkojakaupunki.fi.

VIDEO VERKOSSA


8 A Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

– Aikataulut ovat tiukkoja, ja koko ajan pitäisi uudistua. Tällaista on modernin työssä käyvän perheellisen naisen elämä, Erja Lyytinen sanoo.

Irti kiltin tytön kahleista Uutta levyä tehdessään kitaristi Erja Lyytinen teki matkan itseensä. Eron tuskasta selviydyttään hän kokee itsensä entistä vahvemmaksi sekä muusikkona että äitinä.

K

un Erja Lyytinen, 42, kirjoitti äskettäin julkaistun Another World -albumin sanoituksia, hän vuorotellen itki ja nauroi. Tekstit perustuvat paljolti hänen omiin kokemuksiinsa – surun ja pettymyksen tunteisiin ja parisuhteen päättymiseen. – Kyse ei ole mistään päiväkirjanomaisesta tilittämisestä. Musiikin ja kirjoittamisen kautta voi kuitenkin purkautua ja puhdistua. Olisi hienoa, jos myös kuulijat kokisivat levyn voimaannuttavana. Lyytinen haluaa kertoa rocksävytteisillä bluesbiiseillään entistä vah-

TEKSTI MARJO KYTÖHARJU KUVA SIRPA PÄIVINEN

vemmasta naisesta. Eron tuomasta tuskasta selvittyään hän kokee, että hänen itsetuntonsa ja -tuntemuksensa ovat kasvaneet, ja hän kulkee nyt eteenpäin. – Esimerkiksi Cherry Overdrivessa nainen kaasuttaa autolla hurjaa vauhtia vaaroja uhmaten. Hän on päässyt eroon kiltin tytön kahleista ja saanut uutta rohkeutta. – Torn-kappale taas kertoo siitä, miten ihminen on mennyt hajalle, mutta hän on taistellut ja selvinnyt vaikeasta ajasta. Uskon itse siihen, että aina on toivoa ja että kaikesta voi selvitä. Tieto siitä antaa hirveästi voimaa.

LEVYN NIMIKAPPALE Another World kertoo rakkaudesta, mutta se ottaa kantaa myös ilmastonmuutokseen. Erja Lyytinen on tiedostanut vahvasti sen, millaisessa kulutusyhteiskunnassa me elämme ja miten vähän ihmiset tekevät ilmastonmuutoksen torjumiseksi. – Maailmalla reissatessani olen törmännyt pöyristyttäviin asioihin. Esimerkiksi kiertueella Kanadassa katselin, miten järjettömän kokoisilla autoilla ihmiset ajoivat marketista toiseen. Lyytinen itse pyrkii ostamaan laadukkaita ja ekologisia vaatteita ja on noudattanut viimeisen vuoden kasvisja kalaruokavaliota.

– Jokainen voi tehdä jotakin, mutta maailmanlaajuisesti pitäisi tehdä paljon enemmän. Se ei välttämättä ole yksinkertaista, koska ihmisiä elää niin erilaisissa oloissa. KANSAINVÄLISTÄ URAA Erja Lyytinen alkoi tehdä 2000-luvun puolivälissä saksalaisen levy-yhtiön avittamana. Nykyään Lyytisen levyt julkaisee hänen oma Tuohi Records -yhtiönsä. Matkapäiviä kertyy paljon: viime vuonna hän teki bändinsä kanssa 130 keikkaa, joista 70 prosenttia oli ulkomailla. Kiertueilla Lyytinen pyrkii käymään aina jossakin kirkossa, koska


6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

Olen älyttömän iloinen siitä, että nykyään on paljon nuoria bluesmimmejä.

hän nauttii niiden arkkitehtuurista ja rauhoittavasta tunnelmasta. Kiertueiden aikana Lyytisen viisivuotiaista kaksospojista huolehtii heidän italialaistaustainen isänsä. – Joudun välillä olemaan poissa kotoa parikin viikkoa, mutta onneksi ex-mieheni ymmärtää tilanteen. Tämä huoltajuuskuvio on toiminut hyvin, vaikka se on vaatinut joustavuutta ja järjestelyjä. Haastatteluhetkellä Lyytinen kärsii Kanadan-kiertueen jälkeisestä jet lagista. Levätä hän ei silti ole juurikaan ehtinyt, koska lapset oli vietävä aamulla päiväkotiin ja oli hoidettava työasioita. – Aikataulut ovat tiukkoja, ja koko ajan pitäisi uudistua. Tällaista on modernin työssä käyvän perheellisen naisen elämä. En mitenkään pystyisi tähän, ellen suhtautuisi niin intohimoisesti musiikkiin, Lyytinen sanoo. OMASTA LAPSUUDESTAAN Erja Lyytinen muistaa, miten hän jo muutaman vuoden ikäisenä lauloi innoissaan isänsä kitaran säestyksellä. Kitarasta tuli Lyytisenkin soitin. Toisin kuin monet muut teini-ikäiset hän innostui 16-vuotiaana bluesista ja mustasta gospelista. – Tuo musiikki vain tuntui niin siistiltä. Aloin siinä vaiheessa tehdä omia biisejä. Musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta valmistunut Lyytinen on halunnut oppia jatkuvasti lisää eri musiikinlajeista. Uudella Another World -albumilla kuuluvat muun muassa rockista ja jazzista saadut vaikutteet. – Siitä olen älyttömän iloinen, että nykyään on paljon nuoria bluesmimmejä. Tämä ei siis ole vain tietyn ikäluokan musiikkia, Lyytinen sanoo. Vuonna 2017 Lyytinen sai harvinaisen tunnustuksen, kun European Blues Awards valitsi hänet vuoden parhaaksi kitaristiksi. – Se tuntuu hienolta, ja pidän sitä voittona sekä naiskitaristeille että ylipäätään suomalaisille kitaristeille. Tunnustus tuntuu hyvältä myös siksi, ettei tämä ole ollut helppo tie vaan vaatinut melkoisesti sinnikkyyttä. Lyytisen mukaan keikkojen määrä on lisääntynyt tunnustuksen myötä. Hän oli toissa vuonna mukana myös MTV:n Tähdet, tähdet -ohjelmassa. – Kysyntää on riittänyt. Se on toisaalta kivaa ja toisaalta kovaa, Lyytinen summaa. ■

A

9

Rosoisten rakkaustarinoiden kuuntelija Perheneuvoja ja Kirkko ja kaupungin uusi verkko­ kolumnisti Katianna Ruus­ kanen tietää, miten pari­ suhteissa oikeasti menee. TEKSTI HANNA ANTILA KUVA VILJA HARALA

K

atianna Ruuskanen kuulee usein asioita, joita ihmiset eivät ole kertoneet edes lähimmille ystävilleen. Perheneuvojana Helsingissä työskentelevän Ruuskasen luo tullaan puhumaan yksinäisyydestä, haluttomuudesta, epävarmuudesta, uskottomuudesta, riidoista ja ylipäätään kaikenlaisista hankalista asioista ihmissuhteissa. Joskus asiakkailla on niin vaikeita elämäntilanteita, ettei oikein mikään tunnu auttavan. Silloin voi vain miettiä, mikä auttaisi jaksamaan juuri tänään. Ei ihan kevyen kuuloista työtä, mutta Ruuskasen mielestä ihanaa. Ihania ovat erityisesti asiakkaat, ne, jotka saapuvat hektisen arkensa ja myrskyjensä keskeltä vastaanotolle ja alkavat puhua. – Perheneuvojan luo tullessaan ihminen on yleensä aika aito ja teeskentelemätön. Hänellä on halu selvittää tilannetta, Ruuskanen sanoo.

– Ihmistä ei voi silti lähestyä koulutus tai teoria edellä. Perheneuvojan työ on onneksi sellaista, että kaikesta voi ammentaa ja kaikesta luetusta ja koetusta on hyötyä. Läheisissä ihmissuhteissa ihmiset näyttävät itsestään parhaimmat mutta myös raadollisimmat puolensa. Ruuskasen tehtävänä ei ole ryhtyä tuomaroimaan. – Perheneuvonnassa tarkoituksena ei ole sanoa, että sinä teet oikein ja sinä väärin, vaan saada ihmiset pohtimaan sitä, miksi he toimivat noin. Tavoitteena on lisätä kommunikaatiota ja ymmärrystä ja luoda yhteistä tarinaa. Varsinaisen työn tekevät aina asiakkaat itse. PERHENEUVOJA KUUNTELEE toisten murheita, mutta kun työpaikan ovi menee kiinni, työasiat pitäisi osata jättää. Vastapainoa työlle tuovat van-

PERHENEUVOJAN LUO TULLESSAAN IHMINEN ON YLEENSÄ AITO JA TEESKENTELEMÄTÖN.

hat rakkaat ystävät, ”joille puhuminen on tapa olla maailmassa”, sekä harrastukset, kuten Kallion kantaattikuorossa laulaminen. – Kuorossa laulaessani unohdan kaiken muun. Ruuskanen myös valokuvaa ja viettää aikaa luonnossa jackrussellinterrierinsä Lahjan kanssa. – Koira pitää minut lämpimänä ja hellänä. Jos olen vaarassa kovettua ja kyynistyä, koira avaa minussa jonkin lempeys- ja hellyyskanavan. Lahja on todella hyvä siinä. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat yhä Katianna Ruuskasen elämässä läsnä. Kotona on muistivihkoja, joiden sivuille on taltioitu ajatuksia, kokemuksia ja havaintoja. – Kirjoittaessani mieli järjestyy. Kirjoitan missä vain. Nyt Ruuskanen aloittaa Kirkko ja kaupungin verkkokolumnistina. Kolumneja hän ei ole aiemmin kirjoittanut, mutta niihin löytyy varmasti aineksia muistivihkojen sivuilta. – Aion kirjoittaa helsinkiläisten elämästä, perheneuvonnan näkökulmasta. Haluaisin kirjoittaa niin, että teksteistä välittyy toivo. ■ Lue Katianna Ruuskasen ensimmäinen kolumni osoitteessa kirkkojakaupunki.fi.

KAUAN ENNEN kuin Katianna Ruuskasesta tuli perheneuvoja, hän oli nuori nainen, joka rakasti lukemista ja kirjoittamista ja lähti opiskelemaan kirjallisuutta. 24-vuotiaana Ruuskasesta tuli erityislapsen äiti ja heti seuraavana vuonna yksinhuoltaja. Elämä opetti, ettei sitä voi suunnitella eikä hallita. – Kastetta koskevassa toimituskeskustelussa pappi totesi, että minulla on paljon kysymyksiä. Hän kysyi, olenko ajatellut teologista tiedekuntaa. Papin havainto oli oikea. Ruuskanen haki teologiseen tiedekuntaan, ja vuonna 1999 hänet vihittiin papiksi. – Pääsin ensin Pakilaan nuorisopapiksi ja sitten samaan tehtävään Malmille. Vuonna 2006 aloin opiskella psykoterapiaa ja antaa yhtenä päivänä viikossa perheneuvontaa. Tykkäsin siitä niin paljon, että tein aina valtavasti töitä juuri sinä päivänä. Päätoiminen perheneuvoja Ruuskanen on ollut noin viisi vuotta. Hän tahtoo tehdä parisuhde- ja perhetyötä juuri kirkossa. Ruuskaselle on tärkeää, että kirkon perheneuvonta on ilmaista ja että sinne ovat kaikki tervetulleita. Asiakkaat tietävät, että Ruuskanen nojaa työssään paitsi ammattitaitoonsa myös korkeampaan voimaan. – Ajattelen, että kirkko yhteisönä tekee hyvää työtä rikkinäisten ja heikompien puolesta. PAPPINA, PSYKOTERAPEUTTINA ja perheneuvojana Katianna Ruuskanen pääsee katsomaan ihmistä eri kulmista.

Vapaalla Katianna Ruuskanen ulkoilee jackrussellinterrieri Lahjan kanssa. Koira avaa lempeys- ja hellyyskanavat.


10 A Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

Tervetuloa hyvän arjen kotiin Ikäihmisellä on oikeus nauttia omien voimavarojensa mukaisesta, hyvästä ja merkityksellisestä elämästä – joka päivä.

Ki ilm rkko jok est ja a J yy kau um ve pu ala rko nki n p ssa äiv ä

Merkityksellistä elämää

www.kirkkoja kaupunki.fi kirkkojakaupunki @kirkko_kaupunki kirkkojakaupunki kirkkojakaupunki

Wilhelmiina on yksilöllisyyttä arvostava palvelukoti, jossa voi elää omannäköistä elämää monipuolisten palvelujen keskellä. Meillä on koteja erilaisiin tarpeisiin, itsenäisistä asujista ympärivuorokautista hoivaa tarvitseviin. Tarjoamme niin omaa rauhaa kuin päivittäisiä tapahtumia ja mahdollisuuksia yhdessä tekemiseen. Wilhelmiinassa jokainen saa nauttia merkityksellisestä arjesta monipuolisten palveluiden keskellä.

Lämpimästi tervetuloa! Tutustu: www.wilhelmiina.fi

Saga Care on osa Esperi Care -konsernia

Asumispalvelukeskus Wilhelmiina Taavetti Laitisen katu 4, 00300 HELSINKI puh. 09 473 473 wilhelmiina@wilhelmiina.fi

Esittelykierros joka keskiviikko klo 13 Toivotamme Teidät lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan Sagan korkeatasoisiin palveluihin ja kauniisiin palvelutaloihimme. Esittelykierros järjestetään kaikissa Saga-palvelutaloissa joka keskiviikko kello 13. Esittelykierrokselle ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Koti Saga-palvelutalossa mahdollistaa itsenäisen asumisen ja elämän turvallisessa ympäristössä, jossa apu, palvelut ja hyvä seura on lähellä. Saatavilla on hoiva-, ruoka- ja siivouspalveluita vakituiseen ja tilapäiseen tarpeeseen. Tilaa esitteet, kysy palvelusetelistä ja varaa oma esittely: maksuton puh. 0800-06116 (ark. klo 9-17) myynti.saga@sagacare.fi | www.sagacare.fi Saga Käpylinna Myrskyläntie 18 00650 Helsinki Saga Helapuisto Helatehtaankatu 1 00700 Helsinki

Saga Munkkiniemi Dosentintie 12 00330 Helsinki


Helmiä Rukousnauhat ja -helmet ovat ikiaikaisia apuvälineitä rauhoittumiseen ja keskittymiseen. TEKSTI KAISA HALONEN JA TANELI KYLÄTASKU KUVAT ESKO JÄMSÄ JA PEKKA J. HEISKANEN/VANTAAN KAUPUNGINMUSEO


S 2B

Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

olmuja tai helmiä – ei väliä. 100 tai 59 tai 33 tai 18 – ei niin väliä sil­ läkään. Terve Maria, Jeesuksen rukous, ka­ tekismuksen mietis­ keleminen, ihan vain hengittäminen – kaik­ ki käy. Jo se, että pi­ dät rukousnauhaa kä­ dessäsi tai kuljetat si­ tä mukanasi, on ru­ kous, rohkaisee pappi ja hengellinen ohjaaja Henri Järvinen. Kristillisessä perinteessä on lukemattomia tapo­ ja käyttää rukousnauhaa, ja joillakin niistä on pit­ kä historia. Esimerkiksi katolisessa kirkossa yleises­ ti käytetty ruusukkorukous juontaa juurensa kes­ kiajalle. Ortodoksit puolestaan käyttävät rukousnauhaa toistaessaan Jeesuksen rukousta: ”Herra Jeesus Kris­ tus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.” Ru­ kous on peräisin yli tuhannen vuoden takaa. Myöhemmin myös protestanttisissa kirkoissa on alettu harrastaa erilaisia rukousnauhoja ja ­helmiä ja niihin liittyviä meditaatioita. Järvinen itse käyttää erilaisia rukousnauhoja vaihtelevasti. Yleensä hän käyttää ruusukko­ rukousnauhaa, mutta paastonaikoja varten hänel­ lä on ortodoksinen satasolmuinen rukousnauha, jonka kanssa hän rukoilee Jeesuksen rukousta. Van­ hat rukousperinteet ovat hänen mielestään niin rik­ kaita, etteivät ne tyhjene käytössä, vaan puhuttele­ vat eri tilanteissa aina uudella tavalla. MUTTA EIKÖ RUKOILEMINEN onnistu ihan hyvin il­ man rukousnauhaakin? – Nauha on apuväline rukoilemiseen. Kun toistaa tiettyä mantraa tai rukousta, helmien avulla pysyy hyvin laskuissa, Henri Järvinen sanoo. Nauhan hypistely voi myös rauhoittaa ja auttaa keskittymään. Sitä voi pyöritellä sormissaan stres­ silelunakin. – Rukousnauhat ovat yleisuskonnollinen il­ miö ja ikivanha juttu. Niiden lisäksi rukouk­ sen apuna on käytetty muitakin konkreet­ tisia välineitä kuten esimerkiksi ikoneita ja erilaisia ristejä. Järvinen on huomannut, että monille hen­ gellisyydestä kiinnostuneille ei riitä pelkkä pu­ he tai raamatunluku, vaan he kaipaavat konk­ reettisia asioita ja esteettisiä kokemuksia: kauniita tiloja, musiikkia ja tavaroita, joita voi koskettaa ja pitää mukana. Juuri siksi Järvinen ja hänen työto­ verinsa myyvät erilaisissa henkisyys­ ja hyvinvoin­ titapahtumissa rukousnauhoja ja ikoneita ja anta­ vat käyttöohjeet kaupan päälle.

Kun toistaa tiettyä mantraa tai rukousta, helmien avulla pysyy hyvin laskuissa. HENRI JÄRVINEN

Ritva Halmeen rakkain rukousnauha on ostettu Roomasta.


6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

Rukousnauha vie Jeesuksen elämään

N

iitä tulee ostettua matkoilta, koska ne ovat niin kauniita. Minulla on nii­ tä varmaan joka nurkassa, käsilau­ kuissa ja taskuissa, kertoo espoolai­ nen Ritva Halme. Rukousnauhat eivät ole katolisel­ le Halmeelle vain matkamuistoja. Hän lisää, ettei­ vät ne myöskään ole amuletteja tai taikakaluja. Ei­ vätkä koruja. Niiden avulla rukoillaan: ruusukko­ rukousnauhassa on viisi kymmenen helmen ryhmää, joiden kohdalla toistetaan Terve Maria ­ru­ kousta ja samanaikaisesti hiljaa mietiskellään salai­ suuksiksi kutsuttuja tapahtumia Neitsyt Marian ja Jeesuksen elämässä. – Näin rukoillessani mietin Jeesuksen elämää yh­ dessä Marian kanssa, Halme sanoo. Rukousnauhan läpikäyminen aloitetaan siinä roikkuvan ristin kohdalta uskontunnustuksella ja Terve Marioiden välillä lausutaan Isä meidän ­rukous­ ta ja Kunniaa Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Tähän kaikkeen kuluu aikaa yhteensä noin 20 minuuttia. RUKOUSNAUHAA KÄYTETÄÄN katolisissa kirkoissa esilukijan johdolla, yleensä ennen messua, mutta moni käyttää sitä myös hiljaa yksin rukoillessaan. – Yksi tavallisimmista tavoista käyttää rukous­ nauhaa on esirukous jonkin asian tai toisen ihmi­ sen puolesta, Ritva Halme kertoo. – Joissakin maissa on totuttu rukoilemaan ru­ kousnauhan kanssa. Meille suomalaisille se ei tun­ nu niin läheiseltä. Luulen, että katolinen nuoriso­ kin räplää nykyään enemmän puhelinta kuin ru­ kousnauhaa, Halme sanoo.

Halmeelle rukousnauhasta on tullut matka­ kumppani. Hän on tehnyt useampia pyhiinvaelluk­ sia Santiago de Compostelaan ja Suomessa Pyhän Henrikin vaelluksia Yläneeltä Köyliöön. Vaelluksilla hän on huomannut, että rukousnauhan kanssa ru­ koileminen onnistuu parhaiten kävellessä. Askelten rytmi ja rukouksen rytmi tukevat toisiaan. Joskus hän on myös mitannut matkaa rukoilemalla: laske­ nut, montako ruusukkorukousta kestää kävellä jos­ takin paikasta toiseen. – Kotona en juurikaan käytä rukousnauhaa. Ru­ koileminen on muuttunut iän myötä niin, että siitä on tullut enimmäkseen hiljaa olemista. TERVE MARIA ­rukous eli Ave Maria loppuu avun­ pyyntöön: ”Pyhä Maria, Jumalan äiti, rukoile mei­ dän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetke­ nä.” Terve Maria ei siis oikeastaan ole rukous vaan esirukouspyyntö. Ritva Halmeella on selitys sille, miksi rukoilles­ sa käännytään Neitsyt Marian puoleen. – Ehkä Marialta pyydetään esirukousta, kos­ ka joskus tuntuu siltä, että Jumala on niin kauhe­ an etäinen ja suuri herra. Siksi voi tuntua helpom­ malta saada se ensimmäinen kontakti johonkin täl­ lä välillä. – Ehkä sekin vaikuttaa, että Maria on nai­ nen. Minulla ei ole mitään tilastotietoa täs­ tä, mutta minusta tuntuu, että rukousnau­ han käyttäminen on enemmän naisten jut­ tu. Vielä 1600­luvun puolivälissä, kun kato­ lisuus oli jo hätistetty pois Suomesta, naiset ainakin Satakunnassa pitivät salaa keskenään rosariumeiksi kutsuttuja tilaisuuksia, joissa ru­ koiltiin ruusukkorukousnauhan kanssa, Halme kertoo.

Terve Maria

N

ykyisen Vantaanlaakson alueella si­ jainnut Lillas oli 1600­luvulla mer­ kittävä tila. Maanviljelyn lisäksi siel­ tä käytiin kauppaa Tallinnaan. Tila myös varusti omaa ratsumiestä, jo­ ka kiersi Ruotsin armeijan mukana Euroopassa sotimassa. Jossain vaiheessa 1600­lukua tilalla myös asui joku, joka käytti helminauhoja tai mahdollisesti jopa rukoili helmien avulla ruusukkoa. Lillaksen alueella tehdyissä ar­ keologisissa kaivauksissa on nimittäin löy­ detty neljä gagaattihelmeä ja noin seitsemän­ kymmentä eri väristä lasihelmeä. Gagaatti on fossiloitunutta puuhiiltä, jota saatiin Länsi­Euroo­ pasta. Keskiajalla sitä käytettiin erityisesti rukous­ helmissä. Lasihelmikorut olivat 1600­luvulla muotia, ja nii­ hin oli varaa muillakin kuin aatelisilla. Koristautu­ miseen ei tosin kannustettu, sillä sekä Ruotsin val­ tio että luterilainen kirkko olivat turhaa koreilua vastaan. – On ihan mahdollista, että ainakin osa näis­ tä helmistä on peräisin rukousnauhasta, vaikka sellaisia ei enää luterilaisena aikana Suomessa yleisesti käytettykään. Kaivauksissa löydettiin myös kaksi pronssista matkaikonia, kertoo toh­ torikoulutettava Tuuli Heinonen, joka valmis­ telee väitöskirjaa pääkaupunkiseudun vanhois­ ta kylistä. LISÄKSI LILLAKSEN tilalta on löydetty kaksi raken­ nuskätköä. Kätköt ovat vanhaa arkimagiaa, jollaista on harjoitettu rautakaudelta aina 1900­luvulle asti. Lillaksen kätköissä oli kivikautisia talttoja, jotka sil­ loiset asukkaat olivat ilmeisesti löytäneet tilan pel­ loista. Niiden uskottiin tulleen ukkosen mukana ja suojelevan tulelta. – Lillaksen asukkailla on ollut aika monipuolinen käsitys uskonasioista. He ovat olleet kiinnostunei­ ta arkipäiväisestä uskonnon harjoittamisesta ja sel­ västi halunneet käyttää kaikkia mahdollisia keino­ ja elämän turvaamiseksi, Tuuli Heinonen kertoo. Hän arvioi, että helmet ovat voineet tulla tilal­ le normaalin kaupankäynnin kautta Länsi­Euroo­ pasta. Toinen vaihtoehto, joka selittäisi myös iko­ nit, on se, että joku tilan ratsusotilaista on tuonut ne matkoiltaan.

Tämä 1600­luvulta peräisin oleva helmi on saattanut olla osa rukousnauhaa.

LISÄÄ VERKOSSA

3

Kaivaukset paljastavat 1600-luvun uskonnollisuutta

Terve, Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi. Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus. Pyhä Maria, Jumalan äiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä. Aamen.

Katso osoitteessa kirkkojakaupunki.fi, kuinka ruusukko­ rukousnauhaa käytetään.

B


4B

Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

Helmien pyörittely palauttaa riparin turvallisen tunnelman

N

ea Lind, 15, ja Miko Rantala, 17, ovat vantaalaisen Hakunilan seura­ kunnan isosia, jotka tutustuivat ru­ koushelmien käyttöön riparilla. Seu­ rakunnan rippikouluissa opetuksen alkuvaiheeseen kuuluu isosten oh­ jaama pienryhmätyöskentely, jossa nuoret kokoa­ vat itselleen ruotsalaispiispa Martin Lönnebon suunnittelemat rukoushelmet ja opettelevat käyt­ tämään sen kahdeksaatoista helmeä. Rantala huomasi jo omalla rippileirillään, et­ tä rukoushelmien käyttäminen tuo hänelle hyvän olon. – Jaksoin tehdä riparilla paljon enem­ män kuin olisin uskonut, vaikka aina ei oli­ si huvittanutkaan. Tavallisina arkipäivinä Rantala ei kulje­ ta helmiä mukanaan, vaan säilyttää niitä vit­ riinikaapissa sänkynsä vieressä. Helmet näkyvät la­ sioven läpi, ja hän ottaa ne mukaansa erityisiin ti­ lanteisiin, kuten lähtiessään isoseksi rippileirille. OTTAESSAAN HELMINAUHAN käteensä Miko Ranta­ la tavoittaa välittömästi hyvän leiritunnelman. On kuin aikaisempien leirien kokemukset olisivat jo­ tenkin jääneet helmiin. – Saan kiinni fiiliksestä, joka leirillä oli. Muistan ikään kuin filminauhana sen, miten edellinen leiri on mennyt ja mitä siellä on tehty, Rantala sanoo. Leirin aikana helminauha pysyy Rantalan ran­ teessa. Isosena hän ohjaa riparilaisia rukous­ helmien käytössä. Helmiä käytetään muun muas­ sa niiden teemoihin liittyvissä opetustilanteissa se­ kä iltahartauksissa, joissa luetaan kaikuna isosen tai riparilaisen valitsema johonkin helmeen liitty­ vä rukous. Usein nuoret valitsevat yhteiseen rukoukseen yön helmen, autiomaan helmen tai toisen kah­ desta rakkauden helmestä. Moni kokee lähei­ seksi myös luomakunnan helmen rukouk­ sen, joka puhuu ekologisesta vastuusta. – Saan helmistä tosi paljon hyvää ener­ giaa. Jos vaikka päivä on ollut raskas, ajat­ telen, että huomenna on uusi päivä, jolloin teemme kaikkea siistiä. ASIOIDEN HYPISTELEMISESTÄ pitävälle Nea Lin­ dille rukoushelmien askartelu ja käyttö rippileiril­ lä tuntui mukavalta. Lind kertoo, että helmien sormeilu vähensi le­ vottomuutta ja auttoi häntä pysymään paikoillaan. Rukoushelmien käyttö iltahartaudessa rauhoitti mielen päivän lopuksi. Helmet olivat mukana myös riparin viimeisessä iltahetkessä. Rukoushelmien läpi käyminen yhdes­ sä kokosi yhteen sen, mitä ripari merkitsi. Tilanne oli Lindille erityisen haikea. – Siinä ympyrä sulkeutui konkreettisesti. Taju­ sin, että nyt tämä loppuu, enkä enää koskaan koe samaa uudestaan. Pidin riparista tosi paljon, enkä olisi halunnut lähteä sieltä, hän sanoo.

Nea Lind ja Miko Rantala tutustuivat rukoushelmiin Hakunilan seurakunnan riparilla.

Martin Lönnebon rukoushelmet Näin Martin Lönnebon rukoushelmiä käytetään Hakunilan seurakunnan ripareilla. Aloita kullanvärisestä Jumalahelmestä ja etene vastapäivään.

Yön helmi ”Kun yön pelot tulevat, enkelisi vartioivat minua pimeässä.”

Ylösnousemuksen helmi ”Sinä muutat suruni iloksi.”

RIPARISTA LÄHTIEN rukoushelmet ovat kulkeneet Nea Lindin laukun pohjalla. Niiden hypistely pa­ lauttaa yhteyden riparilla koettuun hyvään oloon. Lind mainitsee esimerkkinä pääsykoetilanteen, jos­ sa helmet auttoivat häntä pääsemään jännittämi­ sen yli. – Helmien avulla pystyin rauhoittumaan siinä hetkessä. Yleensä tartun ensin kahteen punaiseen helmeen. Niiden hypistely tuo takaisin sen turvalli­ sen ja hyvän fiiliksen, jonka koin riparillani.

VIDEO VERKOSSA

Nea Lind ja Miko Rantala kertovat rukoushelmien käytöstä osoitteessa kirkkojakaupunki.fi.

Salaisuuden helmet ”Sinä näet salaisuuteni, Jumala. Tee minusta rohkea. Lohduta minua.”

Minä-helmi ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”

Jumala-helmi ”Sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.”

Hiljaisuuden helmet (soikeat helmet) ”Ota yksinäisyyteni. Olen sinun.”


6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

B

5

Päivittäinen rukous on sisäisen muutoksen lähde

V

iisi suurta puuhelmeä ja 29 pienempää kulkee vuorollaan Tiina Kristofferssonin sormien välistä, kun KOMteatterissa työskentelevä Kristoffersson kävelee päivittäisen työmatkansa Töölöstä Ullanlinnaan. Kristoffersson tilasi ensimmäiset rukoushelmensä Yhdysvalloista viisi vuotta sitten. Kaunis esine, hän ajatteli, mutta helmillä pitäisi myös tehdä jotain, jotta niillä olisi merkitystä. Seuraava vaihe alkoi syksyisellä junamatkalla, jonka aikana Kristoffersson pohti elämäänsä. Saman vuoden aikana hän oli syventänyt suhdettaan kristinuskoon osallistumalla jumalanpalveluksiin ja lukemalla kristillistä mystiikkaa ja teologiaa käsitteleviä kirjoja. – Jumala, mitä haluat minun tekevän? Kristoffersson kysyi mielessään. Kuin vastauksena hänen mieleensä tuli selkeä ajatus: rukoile toisten ihmisten puolesta. Kristoffersson ajatteli olevansa täysin väärä valinta esirukoilijan tehtävään. Eihän hän edes pitänyt ihmisistä. Kokemus rukousvastauksesta oli kuitenkin niin vahva, että hän ei halunnut ohittaa sitä vain tyypillisenä ”sisäisenä puheluna”.

Tiina Kristoffersson aloittaa arkipäivänsä rukoilemalla, että luonto välttyisi ihmisen aiheuttamalta katastrofilta.

Rakkauden 2. helmi (lähimmäisenrakkaus) ”Niin kuin sinä lohdutat anna minun lohduttaa. Niin kuin sinä rakastat anna minun rakastaa.”

Rakkauden 1. helmi (Jumalan rakkaus) ”Ruoki minua rakkaudella, Jumala.”

Luomakunnan helmi ”Sinä, Herra, loit maailman, kasvit, eläimet ja ihmiset. Opeta meitä arvostamaan ja suojelemaan luomakuntaasi.”

Kasteen helmi ”Kasteessa ristin­ merkkinä piirsit minuun sanasi: Sinä olet minun. En koskaan hylkää sinua.”

Pyhän huolettomuuden helmi ”Sinä tiedät, mitä tarvitsen. Varjele minut huolehtimasta.”

Autiomaan helmi ”Teen väärin ja satutan muita. En jaksa yksin, kaipaan rakkautta. Armahda minua.”

TIINA KRISTOFFERSSON teki rukoushelmistä oman versionsa, jossa kolme suurta helmeä on varattu esirukoukselle. Rukouspolku hahmottui luterilaisen messun rukouksista, jotka hän kokee itselleen läheisiksi. – Siitä lähtien olen pitänyt messun liturgiaa mukanani tarrautumalla päivittäin rukousnauhoihin, Kristoffersson sanoo. Kävelymatka kotoa Kristofferssonin työpaikalle kestää noin 20 minuuttia. Sinä aikana hän ehtii käydä läpi jokaiseen helmeen liittyvän rukouksen. Rukous alkaa rististä ja päättyy ristiin. Kymmenen tai viidentoista minuutin varaaminen rukoukselle ei kuulosta paljolta, mutta Kristofferssonin mukaan sitoutuminen päivittäiseen rukoukseen on voimakas sisäisen muutoksen lähde. – Rukoushelmien käyttäminen on toimintaa, joka tähtää sydämen muutokseen. Voimme muuttaa itseämme tiettyyn pisteeseen saakka tietoa lisäämällä ja valistuksella, mutta suurissa kysymyksissä, joissa muutoksen tarve koskee koko identiteettiämme, pelkät järkiperusteet eivät riitä. VIIMEISEN SUUREN HELMEN kohdalla Tiina Kristoffersson rukoilee luomakunnan puolesta. Hän pyytää, että ihmiset pystyisivät vastaanottamaan tieteentekijöiden viestin luonnon pelastamisen vaatimasta elintapojen muuttumisesta. Kristoffersson pitää tärkeänä sitä, että kristitty kääntyy ulospäin itsestään ja vaikuttaa yhteiskunnassa tavalla tai toisella. Ilman sitä hengellisyys jää vain itsen etsimisen ja parantelemisen projektiksi. Rukoillessaan luonnon puolesta Kristoffersson tuntee, että hänen aikaisempi luottamuksensa luonnon varjeltumiseen vakavalta katastrofilta on alkanut pettää. Hän kamppailee sisäistä toivottomuutta vastaan hyräilemällä virttä Herraa hyvää kiittäkää. – Päivittäisen rukouksen hedelmät eivät ole vain iloa, onnea ja autuutta. Sisäinen herääminen voi aiheuttaa myös suurta surua ja sisäistä tuskaa, hän sanoo. ■


6B

Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

Kuka?

Elokuvaohjaaja Dome Karukoski, 42, asuu Helsingin Töölössä. (Hänen sielun­ ikänsä vaihtelee kuulemma 16 ja 80 ikävuoden välillä.) Hän on ohjannut vuodesta 2005 lähtien kahdeksan pitkää elokuvaa ja kolme tv­sarjaa.

Mitä?

Karukosken uusin elokuva Tolkien kertoo fantasiakirjallisuuden isän, J.R.R. Tolkienin, lapsuudesta ja nuoruudesta. Tolkienin on tuottanut amerikkalainen Fox Searchlight Pictures, ja elokuvan esitysoikeudet on myyty 50 maahan. Karukoski on Renny Harlinin ohella toinen Hollywoodissa työskennellyt suomalaisohjaaja.

Motto

Ole itsellesi armollinen.


6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

B

7

Sivullinen oikeassa paikassa Dome Karukoski halusi olla nuorena Tolkien-lautapelissä velho. Elokuvan ohjaaminen J.R.R. Tolkienista oli hänelle unelmien täyttymys. TEKSTI MARJO KYTÖHARJU KUVA SIRPA PÄIVINEN

L

os Angelesista edellispäivänä kotiutunut Dome Karukoski on poikki. Takana on Tolkien-elokuvan seitsemän viikkoa kestänyt pressikiertue. Kotona hän ehtii olla vain vajaan viikon, kun kiertue jatkuu. – Tiukoista aikatauluista huolimatta olen yrittänyt nauttia tästä kaikesta. Tunnen, että minulla on siihen täysi oikeus. Kansainvälisissä lehdistötilaisuuksissa on melkoinen härdelli. Haastatteluja voi olla 50–70 päivässä, ja yhdelle toimittajalle on aikaa 8–15 minuuttia. Karukoski ymmärtää, miten tärkeä osa työtä se on: jos hän on hyvä haastateltava, se on elokuvan eduksi. – Kilpailu elokuva-alalla on Amerikassa kovaa. Elokuvan eteen tehdään kaikki. Minut on kasvatettu tunnolliseksi, ja haluan hoitaa asiat mahdollisimman hyvin. Perheellisenä miehenä mietin vain välillä, onko kaikki tämä hyväksi perheelle ja omalle terveydelle. Karukosken pyrkimyksenä ei ole koskaan varsinaisesti ollut päästä Hollywoodiin ohjaamaan. Hän tietää, että se on mankeli, jossa ohjaajan sielu tuhoutuu helposti. – Oli tämä kuitenkin mahtava kokemus ja suomalaiselle harvinaista herkkua. Ja itse projekti, elokuvan tekeminen fantasiakirjallisuuden isästä, J.R.R. Tolkienista, oli minulle unelmien täyttymys. TOLKIENIN TUOTANNON Dome Karukoski tunsi ennestään hyvin. Hän luki Tolkienin tunnetuimman teoksen, Taru sormusten herrasta, 12-vuotiaana ja innostui. Sen jälkeen hän luki Hobitin ja Silmarillionin. Karukoski pelasi myös Tolkienin kirjoihin liittyvää lautapeliä. Hän ei halunnut olla pelissä mikään yksittäinen hahmo vaan velho, joka taikoo asioita. – Ajattelen, että ohjaaja on myös eräänlainen velho, koska hän kykenee luomaan tarinaa ja taianomaisia hetkiä. Minusta Tolkien-elokuva kertoo juuri tarinan voimasta. – Toisaalta ohjaaja joutuu myös velhojen tapaan taistelemaan pimeyden voimia vastaan, sillä työssä on aina myös vastoinkäymisiä. Ehkä olen vielä matkalla siihen, tuleeko minusta hyvä vai paha velho, Karukoski pohtii. Tolkienin elämästä Karukoski ei ennen elokuvaprojektia tiennyt juuri mitään. Hän yllättyi siitä, miten kaunis ja koskettava tämän lapsuudentarina on. Yllättävää oli sekin, miten paljon yhteistä Karukoski löysi omastaan ja Tolkienin elämästä. – Elimme kumpikin lapsena köyhässä yksinhuoltajaperheessä. Tolkienin isä oli kuollut, ja minä olin ensimmäisen kerran yhteydessä yhdysvaltalaiseen isääni vasta 14-vuotiaana. – Isättömyyden trauma johti Tolkienilla ulkopuolisuuden kokemukseen, jonka tunnistan hyvin myös itsessäni. Tämän vastapainoksi ystävyyssuhteet muodostuivat Tolkienille erittäin tärkeiksi. Hän

haali erilaisia ystävyysklubeja, joista hän piti kiinni suorastaan maanisesti. ELOKUVA-ALALLE PÄÄTYMINEN oli Dome Karukosken elämässä pitkälti sattumaa. Hän ei harrastanut nuorena esimerkiksi videoiden kuvaamista lukuun ottamatta perhepiirissä kuvaamiaan rippijuhlavideoita. Koulussa hän päätyi 16-vuotiaana tekemään äidinkielen tunnilla jonkinlaisen hassutteluvideon. Siitäkin tehtävästä hän kiinnostui lähinnä sen vuoksi, että pääsi pois luokkahuoneesta. Jokin alkoi kuitenkin muuttua, kun Karukoski tutustui paremmin näyttelijäisäänsä. Hän alkoi teiniikäisenä käydä tämän luona New Yorkissa loma-aikoina.

Samalla kiusaaminen toi bensaa moottoriin. Halusin onnistua ja näyttää kaikille, että minusta on johonkin. – Aloin tajuta hänen kauttaan, kuka olen ja mitkä ovat vahvuuteni. Minulle tuli into ilmaista itseäni teatterilavalla. Pyrin pari kertaa Teatterikorkeakouluun, mutta en päässyt sisään. Sitten hain Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan elokuvaohjaamista, ja yllättäen minua onnisti. Tunsin silloin 22-vuotiaana heti olevani oikeassa paikassa. Karukosken nuoruuteen kuuluivat myös kokemukset kiusaamisesta. Se lisäsi osaltaan sivullisuuden ja riittämättömyyden tunteita. – Samalla kiusaaminen toi bensaa moottoriin. Halusin onnistua ja näyttää kaikille, että minusta on johonkin. Karukoski on tehnyt vuodesta 2003 lähtien erityyppisiä elokuvia. Tällä vuosikymmenellä hän on ohjannut Napapiirin sankarit, Leijonasydämen, Mielensäpahoittajan ja Tom of Finlandin. – Elokuviani yhdistää se, että ne ovat humaaneja tarinoita. Moni niistä kertoo tietyn ulkopuolisuuden lisäksi poikkeuksellisesta ajasta ja miljööstä. HUMAANI TARINA sisältyy myös vuonna 2009 valmistuneeseen Kiellettyyn hedelmään, joka kertoo kahdesta tiukassa uskonnollisessa yhteisössä kasvaneesta lestadiolaistytöstä. Dome Karukoski pitää Kiellettyä hedelmää sisartyönä ensimmäiselle pitkälle elokuvalleen Tyttö sinä olet tähti.

– Kummassakin elokuvassa päähenkilöt kysyvät, onko tämä ympäristö minua varten. Erityisesti nuorilla naisilla voi olla yhteiskunnassa monenlaisia paineita. Lestadiolaisessa yhteisössä naisen odotetaan elävän äidin roolissa tiettyjen normien mukaan. Uskontoon sinänsä Karukoski suhtautuu arvostavasti. Hän on huomannut, että Suomen kirkko on moderni ja kuunteleva ja auttaa hädässä olevia. Sen sijaan hän ei hyväksy sitä, että Jenkeissä jotkin fundamentaliset kirkot siunaavat aseita ja pyrkivät monin tavoin manipuloimaan ihmisiä. Uskonnollista tematiikkaa on myös Tolkienin teoksissa. Karukosken mielestä varsinkin Taru sormusten herrasta on selkeästi katolinen teos. – Tolkien-elokuvassakin on joitakin uskonnollisia kohtauksia. Esimerkiksi kohtauksessa, jossa Tolkien luulee menettäneensä Edithin, elämänsä rakkauden, hän lausuu epätoivoisena muinaisen englantilaisen runoilijan Cynewulfin Crist-runoa. – Halusin tuoda Tolkienin uskonnollisuuden esiin epäsuorasti. Samalla tavoin viitteellisesti elokuvassa käsitellään Tolkienin suomen kielen harrastamista. Tolkien oli Karukoskelle ensimmäinen työ, josta oli olemassa valmis käsikirjoitus. Yleensä Karukosken elokuvien taustalla on ollut jokin idea tai kirja, josta hän on tehnyt käsikirjoituksen yhdessä jonkun kirjoittajan kanssa. Tolkienin käsikirjoituksesta tehtiin monta versiota. Esimerkiksi sotakuvauksia muutettiin niin, että niissä näkyvät vahvasti kirjailijan omat ahdistavat kokemukset. – Kyseessä on matka pimeyteen ja siitä selviytyminen. Uskon, että tällaisia kokemuksia voi kuvata vain se, joka on itse käynyt pimeydessä. Tolkien myös toimii näissä ja muissa kohtauksissa täysin kristillisen etiikan mukaisesti. ELOKUVAN VALMISTUMISEN jälkeinen uupumus on Dome Karukoskelle tuttu tunne. Aiemmin voimat palautuivat, kun hän lähti vaikkapa viikoksi sukellusmatkalle. Nyt tällainen ei onnistu, kun perheessä on kaksi pientä lasta. – Kotona ollessani pyrin olemaan lapsilleni läsnäoleva isä. Kerron heille tarinoita, ja rohkaisen heitä näin avaamaan mielikuvitustaan. Nykyisessä elämäntilanteessa Karukoski yrittää etsiä itselleen uusia palautumiskeinoja. Yksi sellainen on urheilu. Hän pyrkii myös hakeutumaan uudestaan kirjojen pariin, ja harmittelee lukemisen jääneen, vaikka kirjaan syventyminen on hyvä keino irrottautua työasioista. Karukosken tulevat työkuviot ovat vielä auki, vaikka joitakin aiheita onkin kehitteillä. Hänellä on Fox Searchlight Picturesin kanssa alustava sopimus toisesta elokuvasta, mutta sen tekemisestä ei ole varmuutta. ■


8B

Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

Näkymätön nuo Muunsukupuoliset, transihmiset, homo- ja biseksuaalit sekä muu sateenkaariväki kertovat rippikoulumuistonsa. Harva kapinoi, kun ohjaaja käskee riparilla poikien joukkoon piirtämään unelmien tyttöystävää. Helvetti pelottaa. TEKSTI PIHLA TIIHONEN KUVITUS HANS EISKONEN

”I

ltaohjelmien sketseissä tehtiin homoista pilaa. Onneksi leirilleni osui myös isosia ja ohjaajia, jotka sanoivat, että jokainen on Jumalalle arvokas omana itsenään.” Nainen, 26 Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä kirkossa puhuvat monesti ulkopuoliset. Tässä jutussa puheenvuoron saavat vähemmistöjen jäsenet. Kirkko ja kaupunki pyysi rippikoulumuistoja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöiltä, ja vastauksia tuli 109. Valtaosa kommenteista oli kriittisiä, mutta omaa riparia myös ylistettiin: ”Rippikoulu- ja isosaikani takia uskaltauduin ulos kaapista. Lämmin henki ja yhteenkuuluvuudentunne sai minussa aikaan reaktion, että kelpaan tällaisena.” Nainen, 20 Vastaajat määrittelevät sukupuolensa itse. Nainen voi olla myös sukupuolensa naiseksi korjannut tai asiaa suunnitteleva. Moni syntyessään tytöksi määritelty kokee itsensä aikuisena naiseksi, mutta jotkut muunsukupuoliseksi, sukupuolettomaksi, mieheksi tai vaikka transmieheksi. SUURIN OSA VASTAAJISTA meni rippikouluun vanhempien mieliksi tai kaverien perässä. Jotkut halusivat oppia lisää Jumalasta. ”Rippikoulun käyminen oli minulle uskovaisena nuorena itsestäänselvyys, ja kokemus oli todella hyvä.” Nainen, 23 ”Ajattelin, että saattaisin löytää rippikoulun aikana uskon uudelleen. Kävi päinvastaisesti. Rippikoulu sai minut kääntämään selkäni järjestäytyneille uskonnoille.” Muunsukupuolinen, 27 ”Kävin aktiivisesti lasten leireillä, ja olin innoissani rippikoulusta. Se oli kumminkin erilainen. En saanut rippikoulussa yhtään kaveria, eikä sukupuolivähemmistöjä otettu huomioon ollenkaan. Leirillä tehtiin unelmien mies- ja naismallit, mutta kun kysyin, sain tehdä unelmatyttöystävän poikien kanssa.” Muu, 17 Näkymättömyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset toistuvat sateenkaarinuorten rippikoulukokemuksissa. ”Olin ulkopuolinen ja ihan erilainen.” Mies, 16 ”Koin yhteenkuuluvuuden tunnetta, jos toimin ja ajattelin kuten muut. Leiri ja kesähengailu omanikäisellä porukalla oli tärkeää. Oma identiteetti jäi kuitenkin piiloon.” Nainen, 27 ”Yhdelle tyypille meinasin tulla kaapista. Puhuimme suhteista ja sanoin: ’Entä jos se on tyttöystävä?’ Hän tönäisi minut alas sängyltä huutaen ’hyi’.” Muunsukupuolinen, 18 ”Oloni oli näkymätön. Päätin hylätä kirkon ennen kuin se hylkää minut.” Mies, 17 AHDISTUS KUULUU monen sateenkaarinuoren rippikoulukokemukseen. Varsinkin nuoret, jotka eivät samastu synnytyslaitoksella määriteltyyn sukupuoleen, kertovat pahoinvoinnista.

”Rippikoulu oli todella ahdistava.” Transpoika, 15. ”Kävin pääni sisällä pitkällisiä keskusteluja siitä, että mitä jos Jumala on olemassa, homous on synti ja synneistä joutuu helvettiin, jos niitä ei kadu. Tiesin jo 15-vuotiaana, etten voisi katua rakkautta toiseen ihmiseen. Ahdistus oli kova, kun mietin, rajoitanko elämääni siksi, että olisin kuollessani paremmassa asemassa.” Muunsukupuolinen, 27 ”En voinut olla rippikoulussa oma itseni ja kamppailin yksin helvettiin joutumisen pelon kanssa.” Muunsukupuolinen, 27 ”Sukupuolivähemmistöistä ei puhuttu, ja seksuaalivähemmistöistäkin vain silloin, kun eräs poika kysyi, miten homoihin suhtaudutaan. Leirinjohtaja kertoi, että homot päätyvät helvettiin.” Muunsukupuolinen, 26 ”Olen aina tuntenut, ettei kirkko hyväksy minua. Yhtenä iltana pohdin, kannattaako minun edes elää.” Muunsukupuolinen, 18 ”Meillä oli vanhoillinen pappi, joka toitotti, miten syntisiä olemme ja että joudamme helvettiin. Konfirmaatiotilaisuudessa oli sukupuolitetut penkkirivit, ja seurakunnan työntekijä repi minut niskasta poikien penkistä tyttöjen penkkiin.” Mies, 20 ”Rippikoulussa pappi sai kuulla minun kuuluvan seksuaalivähemmistöön. Tämän myötä pidettiin kokonainen oppitunti siitä, miten homoseksuaalit joutuvat helvettiin, elleivät eheydy ja pyydä syntejä anteeksi.” Nainen, 20 MYÖS MYÖNTEISIÄ riparimuistoja kerrotaan. ”Yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Tutustuin ihmisiin, joiden kanssa olen yhä tekemisissä ja sain eväitä elämän myöhempiin myrskyihin.” Nainen, 22. ”Oli hauskaa, ei todellakaan syrjitty. Jatkoin isoseksi.” Biologinen tyttö / oikea poika, 16 ”Seurakunnan työntekijät olivat huippusakkia. He ottivat jokaisen rakkaudella vastaan omana itsenään, sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.” Mies, 26 ”Rippikouluni oli huikea.” Nainen, 16 Erityisen paljon kehuja kerää körttien ripari, jota pitää kirkon herätysliikkeisiin kuuluva Herättäjä-Yhdistys: ”Kävin körttiriparin. Etukäteen jännitti, mutta leiri ja riparipappimme olivat aivan mahtavia. Puhuimme myös seksuaalivähemmistöistä kunnioittavasti ja hyväksyen. Ilmapiiri leirillä oli avoin.” Naisoletettu muunsukupuolinen, 29 MONEN RIPPIKOULUN KONKARIT kertovat, että suhtautuminen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin on ihan leiristä kiinni. ”Rippikoulu oli täyttä kuraa. Kiusaamiseeni puututtiin vain kerran, ja silloinkin sanoin ohjaajalle asiasta. Sain sellaisen kuvan, että työntekijät ja isoset vihaavat minua, koska kuulun seksuaalivähemmistöön. Olen kui-


6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

ri puhuu tenkin ollut sen jälkeen leireillä isosena. Ohjaajat ja muut isoset ovat ottaneet asemani huomioon, mikä on aivan mahtavaa. Otamme myös tulevien riparilaisten aseman huomioon.” Transmies, 17 ”Varsinkin maalaispaikkakunnilla seurakunnan nuorisotyöntekijät ja papit eivät suhtaudu sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin hyväksyvästi ja ymmärtäväisesti. Tiedän, että monissa suurten kaupunkien seurakunnissa rippikoulujen järjestäjät pyrkivät aktiivisesti olemaan sensitiivisiä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan.” Nainen, 23 Syrjinnän pelko ja tarve itsensä puolustamiseen luovat paineita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen nuorille. ”Rippikoulussa kysyttiin, saisivatko samaa sukupuolta olevat parit mennä kirkossa naimisiin. Tuntui hirveältä puolustaa omaa olemustaan ja seurata samalla, kuinka minua kohtaan vastenmielisesti käyttäytyvät tyypit ilmaisivat inhoaan, eivätkä ohjaajat moittineet heitä.” Mies, 22 ”Päädyin keskusteluun sateenkaariperheistä. Entinen kaverini oli sitä mieltä, että lapsella kuuluu olla isä ja äiti. Osaan puolustaa itseäni, mutta olisi ollut mukavaa, jos ohjaaja olisi puuttunut tähän. Toinen ikävä tilanne tuli, kun silloinen kumppanini kävi tapaamassa minua vierailupäivänä. Olimme selkeästi pariskunta julkisine hellyydenosoituksineen, mutta rippileirin pappi päätteli, että olimme erittäin läheisiä sisaruksia. Se tuntui todella oudolta.” Muunsukupuolinen, 23 ”Jos olet itsevarma ja sanavalmis nuori, voit olla oma itsesi, sillä ’ketään ei syrjitä’. Valtaapitävillä henkilöillä saattaa kuitenkin olla asenteita, joiden edessä tekee mieli piiloutua.” Transmaskuliini, 24 ”Lauloin ponnekkaasti toisen tytön kanssa ’tuu mun vaimoksein’, muuttamatta tilalle ’mieheksein’, vaikka siihen kovasti tyttöjä kannustettiin. Yksin en olisi siihen pystynyt!” Nainen, 26

SEURUSTELUA, RAKKAUTTA ja seksuaalisuutta käsitellään joka rippikoulussa. Tunti on odotettu. ”Puhuttiin paljon rakkaudesta, mutta vain miehen ja naisen välisestä. En uskaltanut tuoda esille suuntautumistani.” Nainen, 21 ”Olin juuri ymmärtänyt olevani seksuaalisesti kiinnostunut kaikista sukupuolista, joten olisin kaivannut puhetta aihepiiristä. Seksuaalisuuden kehitys on iso osa aikuistumista, jota rippikoulun on tarkoitus tukea.” Nainen, 23 ”Rippipappimme kuvaili, että jos mies saa hyvän vaimon tai nainen hyvän miehen, niin muu unohtuu.” Mies, 22 ”Riparista vastaava pappi mainitsi rakkausteemaisena päivänä homouden olevan syntiä ja korosti päivän kertovan nimenomaan heterosuhteista, koska ’homot eivät koe rakkautta’.” Muunsukupuolinen, 23 ”Kun muut pojat kailottivat kovaan ääneen Tuu mun vaimoksein -kappaletta, minä hyräilin hiljaa päässäni ’tuu mun mieheksein’ ja tunsin itseni vääräksi ja iljettäväksi.” Mies, 28 ”Joku nuori kysyi homoseksuaalisuudesta. Kiitos henkilökunnalle, joka kertoi sen olevan ok ja kannattavansa samaa sukupuolta olevien vihkimistä kirkossa. Tuli mukava fiilis.” Nainen, 19 ”Rippikoulun yhden päivän teemana olivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Setalta tuli kaksi puhujaa kertomaan niistä ja omista kokemuksistaan. Tunnelma oli positiivinen ja kannustava. Kun muutaman vuoden päästä myönsin oman seksuaalisuuteni itselleni ja muille, koin valtavan hyödylliseksi, että saatoin palata rippikoulusta saamiini materiaaleihin ja että rippikoulussa oli puhuttu asiasta niin avoimesti ja hyväksyvästi. En tiedä, olisinko muuten yhtä sinut itseni kanssa nyt.” Nainen, 22 ■ Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava Pride näkyy ja kuuluu Helsingissä 24.–30.6. Kirkkojakaupunki.fi kertoo Pride-viikolla, miten seurakunnat osallistuvat tapahtumaan ja kuinka sateenkaariväki kehittäisi rippikoulua.

”On hengellistä väkivaltaa julistaa, että homous on synti” Periaatteessa kaikenlaiset nuoret otetaan rippikoulussa vastaan sellaisina kuin he ovat. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rippikouluissa käytetään vuonna 2017 hyväksyttyä rippikoulusuunnitelmaa, jossa puhutaan sukupuolisensitiivisyydestä. Se tarkoittaa, että sukupuoli on moninaisempi asia kuin jako tyttöihin ja poikiin. Näin rippikoulusuunnitelmassa lukee: ”Turvallinen rippikoulu edellyttää riittävää ymmärrystä sukupuolisensitiivisyydestä. Nuori on erityisen herkässä kasvun vaiheessa. –– Sanavalinnat voivat sulkea ihmisiä ulkopuolelle huomaamatta ja ilman erityistä kiusaamistarkoitusta. On tärkeää tietoisesti huomioida se, että nuoret, heidän perheensä ja todellisuutensa ovat monenlaisia. Kirkossa ei haluta sulkea ketään ulkopuolisiksi.” Käytännössä rippikouluja on monenlaisia.

- Paikalliset erot ovat suuria. Äskettäin ammattiin valmistuneet kirkon työntekijät ovat varsin valveutuneita, mutta 25 vuotta työskennelleet ovat eläneet eri maailmassa, sanoo Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden johtaja Jarmo Kokkonen. Kokkonen tutustui rippikoulukokemuksiin, joita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat lähettivät Kirkko ja kaupungille. Muutamaa asiaa hän ei hyväksy. - On hengellistä väkivaltaa julistaa, että homous on synti. Tällöin puututaan toisen ihmisen olemukseen ja identiteettiin. Homovitseille ja sukupuolisuutta normittaville sketseille pitää olla nollatoleranssi myös isosten järjestämässä iltaohjelmassa. Rippikoulun käyneiltä nuorilta kysyttiin viime vuonna riparikokemuksia. Väitteeseen ”minun oli turvallista olla rippikoulussa” vastasi myöntävästi 96

prosenttia tytöistä ja pojista ja 74 prosenttia nuorista, jotka olivat merkinneet sukupuolekseen muu. Tänä vuonna kysely tehdään uudestaan. - Sukupuolisensitiivisyyden pitää toteutua niin koulussa, rippikoulussa kuin harrastuksissa. Väitän, että rippikoulu kestää vertailun. Kokkonen painottaa, että sukupuolen moninaisuuden tunnustaminen ei merkitse sukupuolen häivyttämistä. - Tyttö saa olla niin prinsessa ja poika niin äijä kuin kokee olevansa, kunhan näistä asioista ei muodostu jokaista nuorta koskevia oletuksia. Jokainen saa olla sellainen kuin on. Moninaisuus kertoo Jumalan luomistyöstä, ei ongelmista saati sairauksista. Kokkonen väitteli vuonna 2016 tohtoriksi sukupuolesta ja yhteisöllisyydestä rippikoulun rituaaleissa.

B

9


Osa 34

77. vuosikerta kirkkojakaupunki.fi

Julkaisija

Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan ev.lut. seurakunnat

Toimituksen yhteystiedot

Kolmas linja 22 00530 Helsinki toimitus@kirkkojakaupunki.fi tai etunimi.sukunimi@ kirkkojakaupunki.fi Puhelin: 09 23400 (vaihde) Päätoimittaja Jaakko Heinimäki Kustannuspäällikkö Pälvi Ahoinpelto Uutispäällikkö Pauli Juusela Kehittämispäällikkö Tuure Hurme Toimituspäälliköt Heli Kulmavuori Ulla Lötjönen Toimitussihteerit Paula Huhtala Eira Serkkola Taitto Jarkko Peltoluhta AD Paula Huhtala Maija Saari Kuvankäsittely Aste Helsinki Toimituksen assistentti Maija Kiviranta, 09 2340 2244

Ilmoitusmyynti

Otavamedia Oy Juha Kurvinen, 040 541 5787 Kari Salko, 0400 604 133 Anne Joukainen, 050 310 3081 etunimi.sukunimi@otava.fi Ilmoitusvaraukset aineistopäivää edeltävän viikon perjantaihin kello 14:ään mennessä.

Painos

340 000. Osoitteellisena jakeluna Postin kautta evankelisluterilaisten seurakuntien jäsentalouksiin Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla.

Osoiteasiat

Lehti lähetetään seurakuntien jäsenille, talouden vanhimmalle. Osoitteet päivitetään automaattisesti muuttoilmoituksen perusteella. Jos osoitteessasi on virhe tai et halua lehteä, ota yhteyttä sähköpostitse osoitteet@kirkkojakaupunki.fi tai puhelimitse arkisin kello 9–10 ja 12–13, p. 09 2340 2235.

Jakelu

Jäikö lehti tulematta? Haluatko antaa jakelusta muuta palautetta? Ota yhteyttä sähköpostitse osoitteet@kirkkojakaupunki.fi tai puhelimitse arkisin kello 9–10 ja 12–13, p. 09 2340 2235.

Painopaikka Sanomapaino, Vantaa

ISSN 0356-3421

MATTI HAGELBERG


6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

B

11

Harras hetki Ohjaaja ja käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa, 53, asuu Tampereella. Hän on ohjannut muun muassa elokuvat Nousukausi ja 21 tapaa pilata avioliitto sekä tv-sarjat Klikkaa mua ja Ex-onnelliset. Vuoksenmaan avovesissä uimisesta kertova Vesiystäviä-kirja ilmestyi tänä keväänä. Vuoksenmaa työstää parhaillaan uutta 70 on vain numero -elokuvaa sekä Exonnellisten seuraavaa tuotantokautta. Lisäksi häneltä on tulossa ensi vuoden alussa esikoisromaani, perhetarina, joka sijoittuu vuoden 1977 sähkölakon seitsemälle viikolle.

Johanna Vuoksenmaan lempiuintipaikkoihin kuuluu Espoon Myllyjärvi, jota hän kuvailee kauniiksi mutta ristiriitaiseksi naarasjärveksi.

Luonnonvesien terapiaa Johanna Vuoksenmaa nauttii täysin siemauksin järvissä, lammissa ja joissa uimisesta.

elämyksen. Hän kutsuu sitä eräänlaiseksi mindfulnessiksi tai improvisaatioleikiksi.

TEKSTI MARJO KYTÖHARJU KUVA JUSSI HELTTUNEN

V

iime kesän helteillä ohjaaja ja käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa saattoi pulahtaa veteen useita kertoja päivässä. Uiminen ei kuitenkaan liity Vuoksenmaalla vain hellepäiviin, sillä se merkitsee hänelle hyväksi koettua tapaa rentoutua. Taiteentekijällä työt ovat mielessä koko ajan, joten Vuoksenmaa tarvitsee vahvoja aistiärsykkeitä päästäkseen edes hetkeksi irti töistä. Hänelle vesi tarjoaa nautintoa tuovan, kaikilla aisteilla koettavan

Helluntai

AVOVESISSÄ UIMINEN on kuulunut Johanna Vuoksenmaan elämään pienestä pitäen. Kahdeksan

ISTOCK

Taivaan tähden

9.6.

KESÄLLÄ VUOKSENMAA ei välttämättä ehdi juurikaan lomailemaan, joten uintireissut limittyvät muuhun elämään. Hän saattaa piipahtaa uimassa vaikka kesken elokuvan kuvausten. Kymmenen minuutin uintihetki tuntuu mittaansa pidemmältä hengähdystauolta. Vuoksenmaa ui mieluiten järvissä, lammissa ja joissa, koska hän kokee ne isoa ja voimakasta merivettä turvallisemmaksi. Uidessaan hän aistii, miten erilaiset vedet kannattelevat ja miltä ne tuntuvat iholla. Esimerkiksi säätila vaikuttaa veden väriin ja ääneen. Sisävesissäkin aallot saattavat myrskyllä olla niin hurjia, että uimari todellakin tietää, kuka siinä tanssissa vie.

Pyhä Navigaattori PIISPA Aimo T. Nikolainen kiteytti aikoinaan helluntain merkityksen napakasti näin: ”Helluntai on Jeesuksen toinen tuleminen”. Niinpä. 40 päivää poislähtemisensä jälkeen hän tuli, nyt Pyhänä Henkenä. Tämä selittää sen, miksi Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Teille on hyödyksi, että minä menen pois.” Hyödyllistä siksi, että kun Jeesus oli täällä, hän oli sidottu ajan ja paikan rajoituksiin. Hän saattoi olla vain yhdessä paikassa. Puhua vain niiden kanssa, jotka olivat läsnä. Rohkaista ja opettaa vain puheittensa kuulijoita. Vastata vain muutamiin kysymyksiin. Pyhä Henki on sen sijaan tasapuolisesti kaikkien meidän vierellä.

vuotta sitten harrastukseen tuli uusi yhteisöllinen ulottuvuus, kun Vuoksenmaa perusti ystävänsä kanssa Facebook-ryhmän nimeltä Avovesiin! Ajatuksena oli bongata uimarantoja ympäri Suomea ja jakaa niistä vinkkejä ryhmässä. Myöhemmin Vuoksenmaata yllytettiin kokoamaan uintipaikoistaan kirja. Hän päätti ottaa sitä varten jokaisesta uintiretkestään valokuvan, onhan hän ensimmäiseltä ammatiltaan valokuvaaja. Vesiystäviä-kirjassaan Vuoksenmaa esittelee 101 järveä, lampea ja jokea. Hän on jakanut uintipaikkansa hauskalla tavalla viiteen kategoriaan: ystävällisiin sylivesiin, arkisiin ja vaatimattomiin vetten varpusiin, yksinäisiin ja itsenäisiin erakkovesiin, lumoaviin maagisiin vesiin sekä suuriin ja omanarvontuntoisiin vesiklassikoihin. Vuoksenmaan mukaan Suomen vesistöt antavat meille enemmän kuin tajuammekaan. Ne tarjoavat sekä huvia että terapiaa eivätkä kysele ihmisen ikää tai ihonväriä. ■

Tekee kaikkea tuota samaa. Mutta siis hyvin henkilökohtaisesti ja joka hetki, sekunti sekunnilta. Uuden testamentin käyttämä nimi Pyhästä Hengestä on kreikankielinen sana parakletos. Sana tarkoittaa auttajaa, mutta se on niin monimerkityksellinen, että erikieliset raamatunkäännökset kääntävät sen useilla eri tavoilla. Jokainen käännös on totta ja avaa yhden puolen Pyhän Hengen tehtävästä. Hän on opas eli navigaattori. Puolustusasianajaja. Inspiraattori. Personal trainer. Kehottaja. Terapeutti. Lohduttaja. Ajattele, mikä apu! Hän on koko ajan läsnä. Aina valmiina. Ihmisen uskollinen palvelija. OLLI VALTONEN


12 B

Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019


MENOT 7.6. – 4.7.

Länsi-Helsinki Haagan seurakunta Virasto: Vespertie 12. Avoinna ma–to klo 10–13, p. 09 2340 3200, haaga.srk@evl.fi Osoitteet: Huopalahden kirkko, Vespertie 12 / Kauppalankuja 7

OULUNKYLÄN srk

TAPAHTUMIA

MUNKKINIEMEN srk

PAAVALIN srk TÖÖLÖN srk

KALLION srk

VUOSAAREN srk

HERTTONIEMEN srk

ROIHUVUOREN srk

LAUTTASAAREN srk

TUOMIOKIRKKOsrk

Su 9.6.

Pieni retki palstoille Pieni pyhiinvaellus klo 10 alkavan messun jälkeen Huopalahden kirkolta rhodo-alppiruusupuiston kautta Lassilan puutarhapalstalle. Mukaan oma juomapullo. Siunaamme palstan uutta satokautta varten ja nautimme luonnossa päiväkahvit. Lisätietoja kesän palstakokoontumisista diakoni sanna.laiho@evl.fi.

Kannelmäen seurakunta Virasto: Klaneettitie 6-8 A. Avoinna ma–pe klo 9–14, p. 09 2340 3800, kannelmaki.srk@evl.fi Osoitteet: Kannelmäen kirkko ja seurakuntakeskus, Vanhaistentie 6 Malminkartanon kappeli, Vellikellonpolku 8

JUMALANPALVELUKSET Messu sunnuntaisin klo 10. Kirkkokahvit. Metsäkirkko su 9.6. klo 16. Helluntain Hengessä. Lähtö Pitkäkosken majalta. Kävellään yhdessä lähimetsässä, kuunnellaan kosken kohinaa ja vietetään ehtoollishartaus. Juhannuspäivän sanajumalanpal­ velus kirkossa la 22.6. klo 10. Iltaehtoollinen Malminkartanon kappelissa ke 26.6. ja 3.7. klo 18. Sanajumalanpalvelus Karunan museokirkossa su 30.6. klo 13.

TAPAHTUMIA Kannelkodin kesäseurat to 13.6. klo 18, kahvit klo 17.30 alkaen. Os. Vanhaistentie 15. Mukana Konsta Korhonen ja Anne Myllylä.

Su 22.6.

Kajauta kansanlaulu messussa Juhannuspäivän kansanlaulukirkot klo 10 Huopalahden kirkossa, Vespertie 12 ja Pitäjänmäen kirkossa, Turkismiehenkuja 4. Kansanlaulukirkon musiikki perustuu runoilija Anna-Mari Kaskisen tuttuihin kansanlaulumelodioihin kirjoittamiin sanoituksiin.

Nimikkolähetit vierailevat Kannel­ mäessä. Suomen Lähetysseuran lähetit Satu ja Ilkka Koivisto ovat mukana su 16.6. messussa ja sen jälkeen kirkkokahveilla kertovat työstään Thaimaassa. Yö – Uni su 16.6. klo 18 kirkossa. Konsertissa kuullaan englantilaisia ja amerikkalaisia lauluja eri aikakausilta, taruja ja tietoa yöstä ja unesta. Anna-Maija Oka ja Milla Mäkinen, sopraano, Jenna Ristilä, piano. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e. Kesäilta Malminkartanon kappe­ lilla ke 19.6. klo 18–19.30. Musiikkia, yhteislaulua ja ohjelmaa illan alussa, minkä jälkeen yhdessäoloa sekä makkaranpaistoa, kahvia, teetä, mehua ja pullaa. Mukana Nina Rajamäki, Jenna Mäkipelto sekä Ritu ja Kuku -duo, harmonikka ja laulu. Jennyn Olohuone ja Kahvila kevään päätös ma 17.6. klo 12–15 Malminkartanon kappelilla. Ovet avautuvat kesätauon jälkeen ma 12.8. Luontopolku kaikenikäisille to 4.7. Lähtö Pitkäkosken majalta klo 18. Aistitaan ja koetaan kesäistä luontoa. Mukana polulla Jenna Mäkipelto ja Milla Mäkitalo.

11

Kirkko ja toimisto: Turkismiehenkuja 4. Avoinna kesä-elokuussa ti, pe klo 12–15, ke klo 14–18, p. 09 2340 5600, pitajanmaki.srk@evl.fi

JUMALANPALVELUKSET

Munkkiniemen seurakunta Virasto: Raumantie 3. Avoinna to ja pe klo 9–13, ke klo 14–17, p. 09 2340 5100, munkkiniemi.srk@evl.fi Osoitteet: Munkkivuoren kirkko ja seurakuntatalo, Raumantie 3 Munkkiniemen kirkko, Tiilipolku 6

JUMALANPALVELUKSET Messut su klo 11 kesäkuussa Munkkivuoren kirkossa. Messu juhannuspäivänä 22.6. klo 11 Munkkiniemen kirkossa. Messut su klo 11 heinäkuussa Munkkiniemen kirkossa. Verkoston messut su klo 17 Munkkiniemen kirkossa.

TAPAHTUMIA Kesäkahvila keskiviikkoisin klo 13 Munkkiniemen kirkolla, alkaa 12.6. Leppoisaa yhdessäoloa kahvikupposen äärellä ja pientä ohjelmaa. ToivonCafe/Bistro torstaisin klo 18 Munkkivuoren seurakuntasalissa.

ISTOCK

Kesäillan musiikkia – Maail­ man ympäri 60 minuutissa to 6.6. klo 18.30. Huilu- ja kitaraduo Alice Thompson ja Antero Pellikka. Vapaa pääsy. Kesäillan musiikkia to 27.6. klo 18.30. Teuvo Taimioja, kitara. Vapaa pääsy. Kesäillan musiikkia to 4.7. klo 18.30. Eetu Yrjänä, kitara. Vapaa pääsy. Kesäkahvila keskiviikkoisin klo 12.30–14 Haaga-salissa, 2. kerros. Kahvit, hartaus, ohjelmaa. Toivevirsiä kesäkahvilassa ke 26.6. klo 13. Yhteislaulutilaisuus, Olli Mönttinen säestää. Kesäperhekerho torstaisin klo 10–11.30 kirkon pihalla. Säävarauksella. Muskarit 6 kk–3-vuotiaille ma-iltapäivisin ja ti-aamuisin. Opettajina kanttori ja varhaisiän mus.op. Hanna Autio sekä lastenohjaaja Ulla Leivo. Muskarikauden hinta 50 e/lapsi, sisaruksilta 25 e. Ilmoittautuminen syksyn ryhmiin nettisivulla 13.5.–9.6. Kirkkoherranvirasto on avoinna ma, ti ja to klo 10–13, sähköposti haaga.srk@evl.fi. Puutarhapalstan tapaamispäiviä to 6.6., ti 18.6., ti 2.7. ja ti 16.7 klo 10–12. Säävaraus. Oma vesipullo mukaan. Heinä-elokuun kokoontumisista lisätietoja diakoni sanna. laiho@evl.fi, p. 09 2340 3228. Sunnuntai kirkolla syksyllä 1.9., 6.10. ja 30.10. Laita jo kalenteriisi. Haluatko tulla mukaan vapaaeh­ toistehtäviin? Palvelutehtäviä löytyy kaikilta työaloilta. Voit olla mukana oman toiveesi mukaisesti. Lisätietoja pastori sami.t.lahtinen@evl.fi ja diakoni sanna.laiho@evl.fi.

VARTIOKYLÄN srk

HAAGAN srk

A

Pitäjänmäen seurakunta

MALMIN srk MIKAELIN srk

JUMALANPALVELUKSET Messu helluntaina 9.6. klo 10. Muroma-Nikunen, kanttori Jussi Keltakangas. Messun jälkeen lähdetään pienelle pyhiinvaellukselle rodo-alppiruusupuiston kautta Lassilan puutarhapalstalle. Mukaan oma juomapullo. Siunaamme palstan uutta satokautta varten ja nautimme luonnossa päiväkahvit. Messu su 16.6. klo 10. Mulari, Mönttinen. Juhannuspäivän kansanlaulukirk­ ko la 22.6. klo 10. Mulari, Mönttinen; Ulla Akso ja Laura Kurki, viulu, Tiina ja Sini Kurki, kantele. Messu su 23.6. klo 10. Silin, Mönttinen. Messu 30.6. klo 10. Uutela. Kesämessu ke 26.6. klo 15, Hopeatie 14. Silin, Mönttinen.

PAKILAN srk

KANNELMÄEN srk PITÄJÄNMÄEN srk

6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

Helluntain messu, nuorisotyön­ ohjaaja Heidi Hakulisen työhön siunaaminen ja yhteislaulutilai­ suus su 9.6. klo 10. Kekäläinen, Antturi, s, Pautola. Kirkkokahveilla yhteislaulutilaisuus. Laulamme Kirkon Ulkomaanavun Suvilinnun laulukirjoista. Messu su 16.6. klo 10. Antturi, Vanne, s, Luoma. Kansanlaulukirkko la 22.6. klo 10. Kujanpää, Kekäläinen, s, Saarela. Messu su 23.6. klo 10. Kekäläinen, Kujanpää, s. Messu su 30.6. klo 10. Kujanpää, Vanne, s. Viikkomessu ke 3.7. klo 18. Vuori.

TAPAHTUMIA Päivärukous arkisin ma–ti, to–pe klo 12 kirkossa. Avoin kesäperhekerho lapsille ja vanhemmille ti 11.6., 18.6., 25.6. klo 10–11.30 kirkolla. Aamukahvit, leikkejä ja lauluja. Yhteisöruokailu tiistaisin kesä-elokuussa klo 11.30–13 kirkolla. Aikuiset ja yli 12-v. 2 e, ja 7–12-v. 1 e. Alle kouluikäiset maksutta. Kässäkerho tiistaisin kesä-elokuussa klo 13 kirkolla. Tarjolla juttuseuraa käsityön merkeissä tai ilman. Kahvia, teetä, käsityövinkkejä, novelleja ja tarinoita. Kyläpappi raitilla ke 12.6. ja 19.6. klo 16. Tunti kiireetöntä kävelyä khra Arto Antturin kanssa. Lähtö kirkolta. Kevätlaulajaiset ke 12.6. klo 18 Pitäjänmäen kirjastossa, Jousipolku 1. Mukana seurakunnan bändi. Kesäkonsertti to 13.6. klo 13 kirkossa. Vuoden 2018 tangokuningas Jarno Kokko ja oopperalaulaja Mia Heikkinen. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu. Juhannusjuhla pe 21.6. klo 18 kirkon sisäpihalla, sadesäällä sisätiloissa. Aloitamme lipunnostolla. Yhdessäoloa, grillausta ja yhteislauluja.

Pienyrittäjä, lähde leirille

Helsinkiläisten pienyrittäjien lomaleiri Törmälässä, Etelä-Konneveden kansallispuiston läheisyydessä Rautalammilla 14.–18.8. Leiri sopii pienyrittäjille, freelancereille ja toiminimiyrittäjille. Matkustus paikan päälle omin tai kimppakyydein. Majoitus vaatimattomissa kahden hengen huoneissa. Leiri on savuton. Leirin osallistumismaksu on 150 e, sisältäen täysihoidon ja ohjelman. Leirimaksu maksetaan ennen leiriä. Osallistujille järjestetään ennakkotapaaminen ti 6.8. kello 17–19. Seurakuntien talossa, Kolmas linja 22. Tiedustelut: Airi Heikkinen p. 050 441 9095, Raija Korhonen 050 301 9616. Ilmoittautuminen leirille 12.6. mennessä sähköpostilla airi.heikkinen@evl.fi. Osallistujat saavat leirikirjeen myöhemmin kesällä.

Helsingin seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.helsinginseurakunnat.fi


MENOT 7.6. – 4.7.

12 A Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

Keskusta Tuomiokirkkoseurakunta Virasto: Bulevardi 16 B (PL 168, 00121 Hki). Avoinna ma–ti klo 9–15, ke klo 12–17, to–pe klo 9–12, p. 09 2340 6100, tilavaraukset.tuomiokirkkosrk@evl.fi, tuomiokirkko.srk@evl.fi helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkko, facebook.com/helsingintuomiokirkkoseurakunta, agricolamessu.fi Osoitteet: Helsingin tuomiokirkko, Unioninkatu 29 Avoinna päivittäin klo 9–24. Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23 Suomenlinnan kirkko, Suomenlinna C43 Vanhakirkko, Lönnrotinkatu 6 Hyvän toivon kappeli, Länsisatamankatu 26–28

JUMALANPALVELUKSET Sunnuntaisin messu klo 10 Tuomiokirkossa, Vanhassa kirkossa ja Anglikaanien messu, klo 12 Hyvän toivon kappelissa, klo 14 Suomenlinnan kirkossa kuukauden 1. sunnuntai, klo 19 Kesäinen Tuomasmessu Mikael Agricolan kirkossa. Keskiviikkoisin klo 8 Aamumessu Vanhassa kirkossa 19.6. asti. Torstaisin klo 12 Viikkomessu Tuomiokirkossa. Lauantaisin klo 18 Iltakirkko Tuomiokirkossa.

TAPAHTUMIA Toivon dialogi: saako eläimiä syödä? to 6.6. klo 17.30 Oodin Maijansalissa. Vapaa pääsy. Sata ensimmäistä keskustelijaa mahtuu mukaan. Helluntain kuoromessu Tuomiokirkossa su 9.6. klo 10. Kuorot Viva vox, Murtosointu ja Dominante. Helsingin urkukesä 9.6.–21.8. Konsertteihin on vapaa pääsy, kaikki konsertit osoitteessa urkukesa.fi. Urkukesän avajaiskonsertti Tuomiokirkossa su 9.6. klo 20. Musiikillinen rukoushetki su 9.6. klo 14 Suomenlinnan kirkossa. Mukana Jukka ja Tove Leppilampi, pientä tarjoilua kryptassa. Kesäaikaan 27.8. asti tiistain päivärukoukset ovat englanniksi. Rukouksen jälkeen sekä maanantaisin klo 11 lyhyt englanninkielinen kirkonesittely. Vapaa pääsy. Musiikki ja henki Hyvän toivon kappelissa klo 18 keskiviikkoisin 28.8. asti. Keskustelua, kuuntelua ja musisointia hengellisyyden ja musiikin rajoilta. Tarkemmat tiedot https://urly.fi/1eNG. Juhannusyö Tuomiokirkossa pe 21.6.–la 22.6. klo 18–9. Kirkko auki läpi yön, rukoushetkiä tasatunnein. Kirkkoyön jälkeen klo 10 juhannuspäivän sanajumalanpalvelus. Sari Tennin Ajan hämärän enkelit -näyttely aloittaa Tuomiokirkon kryptan näyttelykesän. Näyttely on avoinna 24.6. –7.7. ma–la klo 11–17, su klo 12–17. Avajaiset ti 25.6. klo 17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hanna Mithiku saarnaa Tuomiokirkossa su 30.6. klo 10. Tuomiokirkkoseurakunnan Ajan merkit -saarnasarjassa puhutaan maailmasta, yhteiskunnasta ja ihmisestä. Sarja jatkuu vuonna 2020. Körttiaiheinen pyhä su 30.6. klo 10 Vanhassa kirkossa. Messun jälkeen

PAKILAN srk

KANNELMÄEN srk PITÄJÄNMÄEN srk

MALMIN srk MIKAELIN srk OULUNKYLÄN srk VARTIOKYLÄN srk

HAAGAN srk

MUNKKINIEMEN srk

LAUTTASAAREN srk

PAAVALIN srk TÖÖLÖN srk

KALLION srk

VUOSAAREN srk

HERTTONIEMEN srk

ROIHUVUOREN srk TUOMIOKIRKKOsrk

Pe 21.6.– la 22.6.

Tunnelmoi juhannusyötä Tuomiokirkossa Juhannusyö Tuomiokirkossa, Unioninkatu 29 klo 18–9. Kirkko auki läpi yön, rukoushetkiä tasatunnein. Kirkkoyön jälkeen klo 10 alkaa juhannuspäivän sanajumalanpalvelus kirkkosalissa.

veisataan Siionin virsiä kirkon portailla. Pueri Gaudentes -poikakuoron konsertti su 30.6. klo 16 Vanhassa kirkossa. Vapaa pääsy. Tule Tuomiokirkkoon iltapäivystäjäksi! Tuomiokirkko on kesällä auki joka päivä klo 18–24 vieraita varten vapaaehtoisvoimin. Päivystäjänä voivat toimia täysi-ikäiset ja yhteen koulutukseen osallistuneet. Koulutusillat Tuomiokirkossa 2.7. ja 1.8. klo 18. Lisät. Anni Roiha, anni.roiha@ evl.fi, p. 050 442 0050. Seurakunnan kesäkaupasta lahjoja ja matkamuistoja. Cathedral Shop Tapuli Tuomiokirkolla myy matkamuistoja ja kristillisiä lahjatavaroita. Herkkusuille on tarjolla kahvia, teetä, jäätelöä ja limonadia mukaan ostettavaksi tai paikan päällä nautittavaksi. Kauppa auki 8.10. saakka ma–la klo 10–17 ja su klo 11.30–16. Kesän kypsyessä -hiljaisuuden retriitti Vihdin Riuttarannassa 16.–18.8.2019. Retriitin hinta 100 e. Lisätiedot ja ilm. 1.8. mennessä helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkkoseurakunta. Sururyhmä läheisensä menettäneille alkaa 7.11. Ilmoittaudu pastori Tiina Silvolle ke 31.10. mennessä p. 050 526 4164. Ryhmään mahtuu 7–8 osallistujaa ja se kokoontuu 7 kertaa marras-tammikuun aikana. Pappi tavattavissa ti ja to klo 15–17 Tuomiokirkossa. Annankulman olohuone avoinna to klo 11–14 ja pe klo 9–12 20.6. asti. Tervetuloa kahvittelemaan, lukemaan päivän lehteä sekä vaihtamaan kuulumisia! Ajanvaraus diakoniavastaanotolle puhelimitse tai käymällä paikan päällä Annank. 14 D varmimmin ke klo 12–12.30. Muina aikoina ajanvaraus sähköpostitse/puhelimitse diakoniatyönt. Yhteyst. virastosta aukioloaikana p. 09 2340 6100 tai netistä. Lisää tapahtumia helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkko.

Pe 21.6.

Urbaani juhannus Vallilassa Vietä juhannusaattoa Paavalinkirkon sisäpihalla, Sammatintie 5 klo 18–20.45. Sateen sattuessa alasalissa. Lipunnosto, ohjelmaa, makkaranpaistoa lisukkeineen. Mahdollisuus siirtyä klo 21 juhannuskokolle Vallilan siirtolapuutarhalle, os. Kumpulankatu 1. Mukana Johanna Toivonen.

Kallion seurakunta Virasto: Itäinen papinkatu 2. Avoinna ma–ti, to–pe klo 9–14, ke klo 12–17, p. 09 2340 3600, kallio.srk@evl.fi Katso lisää www.helsingin­ seurakunnat.fi/kallio Osoitteet: Kallion kirkko, Itäinen papinkatu 2, p. 09 2340 3620, avoinna ma–pe klo 7–21, la–su klo 9–19 Alppilan kirkko, Kotkankatu 2, avoinna ma, ti, to, pe klo 10–15, ke klo 12–15 Seurakuntakoti ja Teatteri Kallio, Siltasaarenkatu 28 REDIn Silta, Hermannin rantatie 5

JUMALANPALVELUKSET Kalliossa: Ma–pe klo 7.30 aamurukous, klo 12 päivärukous, klo 16 raamatunluku, klo 18 ehtoollinen. La klo 9 aamu-

Haluatko vaivattomasti vihille? Astu alttarille ainutkertaisessa hääyö-tapahtumassa Narinkkatorilla Kampin kappelissa, Simonkatu 7 la 6.7. Kampin kappeli on avattu seitsenvuotisen historiansa aikana vain kaksi kertaa vihkimisiä varten ja edellisestä kerrasta on jo useampi vuosi. Vihkiaikoja on jaossa 20 minuutin välein välillä 18–00. Kaikki parit ovat tervetulleita varaamaan joko vihkimisen, avioliiton siunaamisen, vihkivalojen uusimisen tai vaikka avioliiton vuosipäivän rukoushetken. Tiedustelut ja varaukset arkisin kello 9–16 välillä 3.–28.6. nanna.helaakoski@evl.fi tai 050 412 9913

rukous. Pappi tavattavissa ma–pe klo 16–19. Iltamessu to klo 18. 6.6. Suvi-Maria Roine,13.6. Mari Mattsson, 20.6. Pauliina Lindfors, 27.6. Suvi-Maria Roine, 4.7. Eeva-Liisa Hurmerinta. Iltamessu pe klo 18. 7.6. Veli-Matti Hynninen, 14.6. Eeva-Liisa Hurmerinta. Helluntaipäivän messu su 9.6. klo 10. Marja Kotakorpi. Iltamessu ma klo 18. 10.6., 17.6., 24.6. ja 1.7. Jaana Partti. Iltamessu ti klo 18. 11.6. Petri Patronen, 18.6. ja 2.7. Pauliina Lindfors, 25.6. Visa Viljamaa. Hiljainen rukouslaulumessu ke klo 18. 12.6. Pauliina Lindfors, 26.6. ja 3.7. Eeva-Liisa Hurmerinta. Pyhän Kolminaisuuden päivän messu su 16.6. klo 10. Jaana Partti. Iltamessu ke 19.6. klo 18. Eeva-Liisa Hurmerinta. Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus la 22.6. klo 10. Visa Viljamaa.

Ilmoittaudu kirkkopäivystäjäksi

Kesän Avoimet Ovet -toiminta alkoi jälleen kesäkaudeksi Helsingin Tuomiokirkossa. Vapaaehtoiset pitävät kirkkoa auki kirkkovieraita varten. Vapaaehtoisten päivystysvuorot ovat arkisin klo 18–24, lauantaisin klo 19–24 ja sunnuntaisin klo 21–24. Kerralla päivystää 2–3 vapaaehtoista. Vapaaehtoisella kirkkopäivystäjällä ei tarvitse olla erityisempää kielitaitoa tai muuta kokemusta. Tehtävässä voi toimia täysi-ikäinen johonkin kristilliseen kirkkokuntaan kuuluva ja yhteen koulutusiltaan osallistunut. Koulutusillat järjestetään ti 2.7. ja to 1.8. Tuomiokirkossa klo 18. Lisätietoja: koordinaattori Anni Roiha, 050 442 0050, anni.roiha@evl.fi.

Messu su 23.6. klo 10. Mari Mattsson. Hiljainen rukouslaulumessu ke 26.6. klo 18. Eeva-Liisa Hurmerinta. Sateenkaarityö 20 v. -juhlamessu ja -juhla pe 28.6. klo 18. Jaana Partti, Kimmo Puunenä, messukuoro Ääniset ja artisti Pola Ivanka. Messun jälkeen burgerbuffet ja kirkkokahvit. Messu su 30.6. klo 10. Mari Mattsson. Alppilassa: Helluntaipäivän monikulttuurinen messu su 9.6. klo 13. Monikulttuurinen ja musiikillisesti rikas messu, joka toteutetaan yhdessä Alppilan kirkolla kokoontuvien eri kielisten messuyhteisöjen kanssa. Petri Patronen, Dagmar Õunap. Kansanlaulumessu su 16.6 klo 16. Virsien tilalla lauletaan tuttuja kansanlauluja Anna-Mari Kaskisen sanoin. Jaana Partti, Vivika Oksanen, Dagmar Õunap. Messu su 23.6. klo 16. Suvi-Maria Roine. Messu su 30.6. klo 16. Mari Mattsson.

TAPAHTUMIA Uusia virsiä twistillä -konsertti la 8.6. klo 18 Kallion kirkossa. Prima Vista -kuoro, joht. Heikki Ruokonen. Uudet virret uudella twistillä. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e. Urkukesän konsertti ma klo 19 Kallion kirkossa. 10.6. Vibeke Astner, 17.6. Sirkka-Liisa Jussila-Gripentrog, 24.6. Ralph Gustafsson, 1.7. Anu Pulkkinen. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e. Urkukesän päivämusiikki to klo 12 Kallion kirkossa. 13.6. Anne Hätönen ja Dag-Ulrik Almqvist, 20.6. Kaisa Keskitalo, 27.6. Dag-Ulrik Almqvist, 4.7. Vivika Oksanen. Vapaa pääsy. Syväin kezäin soitto la 22.6. klo 16 Kallion kirkossa. Vapaa pääsy. God Love Pride -valokuvanäyttely 24.–30.6. klo 9–18 Kallion kirkon kappelisalissa. Valokuvaaja Ilar Gunilla Persson. Miesten saunaretki Kalliolan kesäkodille 27.6. klo 17–21. Lisätiedot ja ilmoittautumiset visa.viljamaa@evl.fi.

Lauttasaaren seurakunta Virasto: Kauppakeskus Lauttis, Lauttasaarentie 28, kerros 2. Avoinna kesällä ma, pe klo 9–12, ke klo 9–12,p. 09 2340 4300, lauttasaari.srk@evl.fi Päivystävä pappi on tavoitettavissa puhelimitse ma–pe klo 9–21 p. 09 2340 4302 Osoitteet: Lauttasaaren kirkko, Myllykallionrinne 1

JUMALANPALVELUKSET Helluntain messu su 9.6. klo 11. Mukana messussa Lauttasaaren Kirkon Kamarikuoro. Viikkomessu ke 12.6. klo 19. Viikkomessussa soi Gospel! Upea muusikko Jukka Leppilampi. Kuggomin rippileirin konfirmaatiomessu la 15.6. klo 10 Lauttasaaren kirkossa. Mukana Make Perttilän bändi. Rantamessu su 16.6. klo 11. Messua vietetään Särkiniemen rantakallioilla. Säävaraus. Opastus Särkiniementien päästä. Viikkomessu ke 19.6. klo 19. Viikkomessussa soi Gospel! Upea muusikko Jukka Leppilampi. Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus la 22.6. klo 11. Messu su 23.6. klo 11.

Helsingin seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.helsinginseurakunnat.fi


MENOT 7.6. – 4.7.

Viikkomessu ke 26.6. klo 19. Messu su 30.6. klo 11. Seurat ke 3.7. klo 19. Rantamessu su 7.7. klo 11.

TAPAHTUMIA Kesäkahvila 10.6.–12.8. kesämaanantaisin klo 13–14.30. Kesäkahvilan aluksi konsertti. Konsertin jälkeen hartaus ja kahvit sisäpihalla. Avajaiskonsertti kirkossa ma 10.6. klo 13. Pieni kesäinen konsertti. Anna-Maija Oka, sopraano, ja Marjukka Andersson, säestys. Kesän perhekerho ti ja to klo 9–11 Lauttiksen toimitilassa. Metsäkerho ma–pe 3.–18.6. klo 9–11. Lähtö d-rapun edestä. Tied. p. 050 380 3514. Nuortenillat perjantaisin Lauttiksessa klo 18–21. Kesäisiä kimppakävelyjä yhdessä diakonien ja muiden kanssa. Lähtö klo 13 kirkon sisäpihalta ison kiven luota. Ke 19.6., ke 10.7 ja ke 14.8. (Ei sateella.) Gospel soi viikkomessussa. Jukka Leppilammen esittämää gospelmusiikkia keskiviikkona 12.6. ja 19.6. klo 19. Pieni kesäinen konsertti ma 17.6. klo 13. Heikki Sivonen, huilu, ja Joanna Broman, piano. Vapaa pääsy. Pieni kesäinen konsertti ma 24.6.klo 13. Johanna Engelbarth, sopraano, ja Marjukka Andersson, piano. Vapaa pääsy. Pieni kesäinen konsertti 1.7. klo 13. Veera Niiranen, sopraano, ja Mirva Helske, piano. Vapaa pääsy.

Paavalin seurakunta Virasto: Sammatintie 5. Avoinna ma–ti, to–pe klo 10–14, ke klo 12–17, p. 09 2340 5400, paavali.srk@evl.fi Osoitteet: Paavalinkirkko, Sammatintie 5 Keula-toimitila, Flooranaukio 1

JUMALANPALVELUKSET Messut Paavalinkirkossa ”Kesis alkaa nyt” – Helluntaipäivän messu su 9.6. klo 11 (Huom!) Paavalinkirkon puistossa. Kanala, Valkeapää, Kiiski, yhteistyössä Stadin Slangin ry. Musiikissa mukana Teri Mantere ja Anna Kiiski. Puolen tunnin messu ke 12.6. klo 18. Valkeapää. Messu su 16.6. klo 10. Pöysti, Rannanpää-Kortelainen ja Välimäki. Puolen tunnin messu ke 19.6. klo 18. Toivonen. Sanajumalanpalvelus la 22.6. klo 16. Kanala. Messu su 23.6. klo 10. Kanala ja Välimäki. Puolen tunnin messu ke 26.6. klo 18. Pöysti. Messu su 30.6. klo 10. Valkeapää, Pöysti ja Välimäki. Puolen tunnin messu ke 3.7. klo 18. Aitolehti.

TAPAHTUMIA Kamarikuoro Värinän ja Kammerchoir Vocantare Berlinin yhteiskonsertti su 9.6. klo 20. Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa. Yhteislauluilta to 13.6. klo 18 Kumpulan siirtolapuutarhalla, os. Kullervonkatu 1. Mukana Seppo Välimäki ja Juha Valkeapää. Kaikille avoin Sunnuntairetki Helsingin pitäjän kirkonkylään su 16.6. Lähtö alasalista klo 12. Tutus-

tumme kotiseutumuseoon sekä 1400-luvulla rakennettuun Pyhän Laurin kirkkoon. Retki on maksuton, liikkuminen omakustanteisesti bussilla. Ennen lähtöä voit osallistua kirkkokahveille tai klo 10 alkavaan messuun. Ilmoittautumiset: Säde Kultanen p. 09 2340 5415. Yhteislauluilta to 27.6. klo 18 Vallilan siirtolapuutarhan kerhotalolla, os. Elisabeth Kochin tie 1. Mukana Seppo Välimäki ja Juha Valkeapää. Diakonian vastaanoton ajanvaraus p. 050 433 9846 ma klo 10–12 ja ke klo 14–16. Hävikkiruokajakelu ti klo 10. Pihakahvilassa ti 11.6. klo 13–14.30 esiintyy Duo TandeMilla. Tarinoita halusta elää ja tuntea. Päiväpiiri ke klo 13 Itä-Pasilan asukastalolla, Topparikuja 2. Päiväkuoro ke klo 15. Aamurukouspiiri to klo 10 kappelissa. Paavalinkirkon kuoro to klo 18.

Töölön seurakunta Virasto: Mechelininkatu 32 a B. Avoinna ma ja pe klo 10–15, ke klo 13–17, Meilahden kirkon seurakuntatoimisto, Jalavatie 6 b, avoinna ti ja to klo 10–15, p. 09 2340 6300, toolo.srk@evl.fi Osoitteet: Meilahden kirkko ja Tuomaankirkko, Pihlajatie 16 Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu 3 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Meilahden kerhotilat ja liikuntasali, Jalavatie 6 b Ruskeasuon seurakuntakeskus Rasti, Tenholantie 6 Länsi-Pasilan seurakuntakoti, Maistraatinkatu 5

JUMALANPALVELUKSET Temppeliaukion kirkko su klo 10. Messu 9.6. Niemistö, Leinonen, Tiitu, Vuorio. Messu 16.6. Hietalahti, Lehtimäki. Messu 22.6. Kaleva, Karjalainen. Messu 23.6. Hietalahti, Syngelmä, Karjalainen. Messu 30.6. Niemistö, Tiitu. Daily Prayer Mon, Tue, Thu, Fri at 12 noon. Evening Service with Holy Communion on Wed at 6 pm. Töölön kirkko su klo 17. Töölön kirkon sunnuntaimessut ovat tauolla kesä-elokuun ajan. Ehtoollishetki ke klo 18. Meilahden kirkko su klo 11. Ei messua 9.6. Konfirmaatiomessu 16.6. Krans, Aalto, Karjalainen. Messu 23.6. Leinonen, Pakkanen. Konfirmaatiomessu 30.6. Meurman, Laakso, Lindroth, Saari, Vuorio.

TAPAHTUMIA Töölö laulaa ja leikkii – Gospelia kaikille -stadiontapahtuma su 9.6. Telia 5G Areenalla. Toimintarasteja ja esityksiä lapsiperheille klo 11–15. Gospel Helsinki -kuoron konsertti solisteinaan Johanna Försti ja Osmo Ikonen klo 18–20. Yhteislaulua. Kuoroa johtaa Nina Pakkanen. Vapaa pääsy. Pop-up-puistomuskarit ti 11.6. klo 9.30–11 Ruskeasuon Ratsaspuisto, ke 12.6. klo 9.30–11 Meilahden Valpurinpuisto, to 13.6. klo 9.30–11 Töölön Topeliuksenpuisto. Lisätiedot mia.malm@evl.fi. Laulut ja vohvelit -ilta ti 11.6. ja 13.8. klo 18 Länsi-Pasilan seurakuntakodilla. Laulamme yhdessä kanttorin johdolla ja nautimme herkullisia vohveleita.

Notre Damen loisto to 13.6. klo 19 Meilahden kirkossa. Lauluyhtye Lumen valo. Vapaa pääsy ja ohjelma. Sunnuntaimusiikkia vierailijoille su klo 16 Temppeliaukion kirkossa. 16.6. Tuomas Karjalainen; 23.6. Nina Pakkanen. Vapaa pääsy. Church Café Temppeliaukion kirkolla, Temppelikatu 16, ma–su klo 9.30– 17. Kahvia, virvokkeita, leivonnaisia, jäätelöä, matkamuistoja. Cafe Töölön kesäkahvila ti ja pe klo 11–14 Töölön kirkolla. Kahvia, salaatteja, grillimakkaraa, mukavaa yhdessäoloa ja kesäistä tunnelmaa. Jaossa hävikkileipää. Mukana diakoniatyöntekijöitä. Cafe Tuomas ke klo 13–14.30 Tuomaankirkolla. Hartaus, vaihtelevaa ohjelmaa, yhdessäoloa kahvittelun kera. Cafe Rasti to klo 13–14.30 Ruskeasuon seurakuntakeskuksessa. Hartaus ja yhdessäoloa. Kesäkävelyt ke klo 10 Meilahden kirkon patiolta vapaaehtoisen koirakon kanssa. Lisätiedot Katri Kulmala p. 09 2340 6374 tai Minna Valkiainen p. 09 2340 6371. Rukousetkot ke klo 17 Töölön kirkolla. Kokoontuu kesä- ja elokuussa. Soutustadionin virsilauluilta su klo 18. Tule laulamaan lempivirsiäsi kanttorin johdolla! Illan päätteeksi hartaus. Lauluiltaa ei 9.6. eikä 23.6. Osoite on Merikannontie 4. Automies-retkiä ikääntyneiden iloksi. Vapaaehtoiset autonkuljettajat toteuttavat ikääntyneiden retkitoiveita. Kerro oma retkitoiveesi: Katri Kulmala p. 09 2340 6374 tai Lauri Anttila p. 09 2340 4751. Kesäretki Nummelle ja Sammattiin to 27.6. klo 9.30–18. Hinta 20 e aikuinen, 4–14-v. 10 e ja alle 3-v. ilmaiseksi. Elias Lönnrotin syntymäkoti ja Nummen kirkko, jossa hartaus. Mahdollisuus uida, ulkoilla, askarrella. Lounas ja kahvit. Mukana diakoniatyöntekijöitä. Ilm. ja maksu käteisellä 19.6. mennessä kirkkoherranvirastoon tai diakoniatyöntekijöille. Lisätiedot p. 09 2340 6318. Teatteriretki Heinolaan ke 24.7. klo 9.15–19. Retken hinta, aikuiset 30 e ja 4–14-v. 20 e, sisältää bussikuljetukset, lounaan ja Pokka pitää -näytelmän Heinolan kesäteatterissa. Ilm. ja käteismaksu kirkkoherranvirastoon tai diakoniatyöntekijöille 19.6. mennessä. Meilahden kirkon seurakuntatoimisto on suljettu kesä-elokuun ajan.

Erityisryhmille Kuurojen diakoni kesälomalla 1.7.–31.7. Näkövammaisten saunaretki to 18.7. klo 13.45–18.30 Holmaan, Holmantie 9, Klaukkala. Omat kyydit, kimppakyytejä yritetään sovitella. Retken hinta 10 e, sen voi maksaa retkellä. Iltapäivän ohjelma alkaa klo 13.45 iltapäiväkahveilla Männistössä, klo 14.15 kävely saunalle, josta halukkaat voivat jatkaa kävelyä Holman ympäri n. 1,8 km. Klo 15–17 sauna, uinti ja rupattelua rannalla. Klo 17.30 päivällinen Männistössä. Lisätiedot ja ilmoittautumiset viimeistään to 13.6. klo 11 mennessä Terhi Suonsivu, p. 050 3818 758 ti ja to klo 9–11, muulloin terhi.suonsivu@evl.fi.

6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

A

13

Johanna Försti ja Osmo Ikonen esiintyvät Nina Pakkasen johtamien Gospel Helsingin ja Gospelia kaikille kuorojen solisteina Telia 5G Areenalla sunnuntaina 9.6.

musiikkivinkki Kesälaulajat Kesälaulajat on kaikille avoin torstaisin kello 18–19.30 eri puolilla Malmin seurakuntaa kokoontuva kuoro. Illoissa on äänenmuodostusta, uusien laulujen opettelua sekä tekstin tulkintaa. Tule mukaan, kun sopii. Ei ilmoittautumista. Kokoontumiset 6. ja 13.6. Puistolan kirkolla, 20.6., 27.6. ja 4.7. Viikin kirkolla, 11., 18. ja 25.7. Pihlajamäen kirkolla sekä 1. ja 8.8. Malmin kirkolla.

Mendelssohn: Lobgesang Cantores Minores esittää F. Mendelssohnin sinfonisen riemulaulun Lobgesang pe 7.6. klo 19 Tuomiokirkossa. Solisteina laulavat Tuuli Lindeberg ja Hedvig Paulig, sopraano, ja Tuomas Katajala, tenori. Orkesterina soittaa Lohjan kaupunginorkesteri. Liput 30/15 e (numeroimattomat paikat) Ticketmasterista ja ovelta.

Areenatapahtuma ja -konsertti

Tervetuloa Töölö laulaa ja leikkii – Gospelia kaikille -areenatapahtumaan su 9.6. Telia 5G Areenalle, Urheilukatu 5. Klo 11–15 ohjelmaa lapsiperheille: Siina ja Taikaradio, tanssiesitys, keppihevosia, pomppukirkko ja toimintarasteja. Klo 18 Gospel Helsinki ja Gospelia kaikille Mass Choir -kuorojen konsertti, solisteina Osmo Ikonen ja Johanna Försti. Hittejä ja yhteislaulua säestää Joonatan Rautio & Band. Vapaa pääsy.

Päiväkonsertteja Suomenlinnassa Urkukesä-festivaali tarjoaa maanantaisin keskipäivän musiikkia Suomenlinnan kirkossa. 10.6. klo 12 esiintyvät Irmeli Kannel, mezzosopraano, ja Alf Nybo, piano, ja 17.6. Naiskuoro Melodie säestäjänään pianisti Taija Ojala. Päiväkonsertit jatkuvat 19.8. saakka. Vapaa pääsy.

Yö ja Uni

Kannelmäen kirkossa, Vanhaistentie 6, kuullaan su 16.6. klo 18 lauluja eri aikakausilta ja niiden lomassa taruja ja tietoa yöstä ja unesta. Konsertissa tavataan muun muassa taivaan kuningatar kuu ja keskiyöllä junassa nukkuva lapsi. Anna-Maija Oka ja Milla Mäkinen, sopraano, Jenna Ristilä, piano. Teoksia säveltäjiltä Purcell, Britten ja Barber. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.

Lauluja valoksi ja voimaksi

Elämänmakuiset laulut kertovat iloista ja suruista sekä mistä voi löytyä uutta voimaa ja kiitollisuutta Hanna Ekolan konsertissa Lauluja valoksi ja voimaksi su 16.6. klo 18 Östersundomin kirkossa, Kappelintie 65. Ekolan kanssa musisoi pianistilaulaja Virpi Salo. Vapaa pääsy, ohjelma 15 e.

Soutustadionilla lauletaan

Tule laulamaan lempivirsiäsi kesäsunnuntaisin kello 18 Soutustadionin virsilauluilloissa, Merikannontie 4. Seuraavat lauluillat pidetään su 16.6. ja 30.6. sekä siitä eteenpäin joka sunnuntai 25.8. saakka. Voit esittää omia toiveitasi virsikirjan aarteistosta. Illan päätteeksi on hartaus.

Lisää musiikkivinkkejä verkossa: www.musiikkiakirkoissa.fi


MENOT 7.6. – 4.7.

14 A Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

Itä-Helsinki Herttoniemen seurakunta Seurakuntatoimisto: Hitsaajankatu 4, Avoinna ma, ti ja to, pe klo 10-14, ke suljettu, p. 09 2340 3300, herttoniemi.srk@evl.fi Osoitteet: Herttoniemen kirkko poissa käytöstä 26.5. alkaen Kulosaaren kirkko, Werner Wirénin tie 6 Myllypuron kirkko, Myllynsiipi 10

JUMALANPALVELUKSET Messu sunnuntaisin Kulosaaren kirkossa klo 10. Paitsi su 23.6. ei messua. Messu sunnuntaisin Myllypuron kirkossa klo 12. Paitsi 16.6. klo 13 Valkeala 1 rippikoulun konfirmaatiomessu. Juhannuspäivänä la 22.6. ei messua. Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus la 22.6. klo 10 Kulosaaren kirkossa. Pappeina Juha-Matti Tikkanen ja Jenni Kallio, kanttorina Kirsi Lemponen. Herttoniemen sairaalan kesäkirkko ke 3.7. klo 13.30. Mukana Juha Ropponen ja Kirsi Lemponen.

TAPAHTUMIA Viluisella rannalla ti 11.6. klo 19 Myllypuron kirkossa. Naiskuoro Elegia, johtajana Anna Karjula. Metrolla musiikkiinkonsertti. Vapaa pääsy. Ohjelma 7 euroa. Laulun siivin -yhteislaulutilaisuudet Kulosaaren kirkossa joka toinen keskiviikko, kahvit klo 13.30. Kesäkuussa 12.6. ja 26.6., parilliset viikot. Laulattajana Kirsi Lemponen. Kesäilta Myllypuron kirkolla to 13.6. klo 18. Mukana Stina Huima ja Kirsi Lemponen. Mannerismeja-konsertti su 16.6. klo 18 Kulosaaren kirkossa. Eeva Semerdijiev, mezzosopraano ja lausunta, Janne Oksanen, piano. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. Kesäkahvilat Kulosaaren kellotapulilla to 20.6. klo 18. Mukana Jenni Kallio. Yhteislaulutilaisuus su 23.6. klo 15 Herttoniemen siirtolapuutarhan riihessä. Mukana Markku Rautiainen, pieni lauluryhmä ja kanttori Kirsi Lemponen. Kahvila auki klo 14.30 alkaen. Konsertti to 27.6. klo 19 Kulosaaren kirkossa. Anneli Malkki, sopraano ja Lorenzo Cipriani, urut ja piano. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. Diakonian ajanvaraus ajalla 1.6.– 31.8. Ajanvaraus puhelimitse ma klo 13.30–15 ja ke klo 10–11.30 p. 09 2340 3344. Muuna aikana voi jättää vastaajaan soittopyynnön ja yhteystiedot. Ajan voi myös käydä varaamassa maanantaisin klo 13–13.30 paikan päällä Myllypuron kirkolla, Myllynsiipi 10. Tarvittaessa paikalla olevien diakoniatyöntekijöiden yhteystiedot saa puhelimitse virastosta. Myllypuron elintarvikejakelu ma–pe klo 8–11 Liikuntamyllyn päädyssä, Jauhokuja 3. Tied. Backman p. 050 596 8946 (Myllypuron elintarvikeapu ry). Lisätietoja toiminnasta kausiesitteistä ja internetistä: www.helsinginseurakunnat.fi/herttoniemi sekä facebook-sivuiltamme.

PAKILAN srk

KANNELMÄEN srk PITÄJÄNMÄEN srk

MALMIN srk MIKAELIN srk OULUNKYLÄN srk VARTIOKYLÄN srk

HAAGAN srk

MUNKKINIEMEN srk

PAAVALIN srk TÖÖLÖN srk

LAUTTASAAREN srk

VUOSAAREN srk

HERTTONIEMEN srk

KALLION srk

ROIHUVUOREN srk TUOMIOKIRKKOsrk

Pe 21.6.

Juhannuksen saunat Laajarannassa Juhannusjuhla Laajarannassa Humalniementie 15, lipunnosto klo 18. Sauna miehille klo 16–18 ja naisille 19–21. Vapaaehtoinen tarjoilumaksu.

Mikaelin seurakunta Virasto: Emännänpolku 1. Avoinna ma, ti, to, pe klo 10–14, p. 09 2340 4800, helsinginmikael.srk@evl.fi Osoitteet: Mikaelinkirkko, Emännänpolku 1, p. 09 2340 4815 (suntiot)

JUMALANPALVELUKSET Messu su 9.6. klo 11. Eva-Lisa Lindström, saarna, Kirsi Honkanen-Punkari, kanttori. Kesän cityriparilaiset mukana messussa. Messu su 16.6. klo 11. Marjaana Faugel, saarna, Mari Lamminen, kanttori, Kaisa Valve, laulu. Ehtoolliskirkko ke 20.6. klo 13.30 Kontulan Monipuolisessa palvelukeskuksessa, Kontukuja 5. Marja Lehtinen, Mari Lamminen. Tilaisuus on kaikille avoin. Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus la 22.6. klo 11. Anne Granström, saarna, Tuula Stöckell, kanttori. Messun jälkeen kahvitarjoilu ja kesäisiä yhteislauluja. Messu su 23.6. klo 11. Aimo Lankinen, saarna, Tuula Stöckell, kanttori. Messu su 30.6. klo 11. Jenni Kahenvirta, saarna, Tuula Stöckell, kanttori. Messuissa on lisäksi mukana joukko vapaaehtoisia ja työntekijöitä. Kaikki toimittajat luetellaan nettisivujemme tapahtumakalenterissa kunkin messun kohdalla.

TAPAHTUMIA Kaikki tapahtumat Mikaelinkirkolla, jollei toisin mainita. Hanna Ekola & Co. su 16.6. klo 18 Östersundomin kirkossa. Lauluja valoksi ja voimaksi. Hanna Ekola, laulu ja Virpi Salo, piano ja laulu. Vapaa pääsy, ohjelma 15 e. Seconda prattica a tre ti 25.6. klo 19. Rosetta Ensemble: Markku Mäkinen, urut, Anthony Marini, viulu, ja Sunniva Fagerlund, nokkahuilu. Metrolla musiikkiin -konsertti. Vapaa pääsy, ohjelma 7 e.

Ti 11.6.

Ultimatea Kontulassa Vauhdikasta frisbeetä Kontulan ala-asteen kentällä, Rintinpolku 4, kesätiistaisin klo 18–19. Kaikenkuntoisille, mukaan juomapullo ja lenkkarit. Säävaraus! Tied. Tuuli Valaranta puh. 09 2340 4846.

Nuorten avoin kesäkahvila. Herättele itsesi uuteen kesäpäivään rennoissa merkeissä. Tule pelaamaan lautapelejä ja tapaamaan kavereita kirkolle. Kokoontumiset pari kertaa viikossa Mikaelinkirkolla. Tarkemmat tiedot netistä, IG: mikaelin_nuoret tai ohjaajilta. PS. Riparipassiin merkintä tunnin osallistumisesta. Mikaelin miehet -keskusteluryhmä ke 12.6. klo 18. Vapaata rupattelua ja Sanaa miesten kesken. Tied. Lauri Taipale p. 044 989 7535. Kesän teematorstait torstaisin klo 13. 13.6. Runojen ja laulujen äärellä, vieraana runoilija ja kirjailija Pia Perkiö. 20.6. Arjen iloa ja hyötyä kännykästä: harjoitellaan kameran käyttöä ja valokuvausta, Lea Grönlund. 27.6. Koiratoimintaa lasten iloksi -ja muidenkin, vieraana Helsingin vetokoirakerhon varapj. Tuija Lindblad ja halikoira Dolly. 4.7. Kirjeitä kotiin. Ulla Mikkola kertoo kokemuksistaan kolmelta eri mantereelta: vapaaehtoistyöstään Ugandassa, lastenhoitajan arjesta Uudessa-Seelannissa ja opiskelijaelämästä Skotlannissa. Pappi tavattavissa! Idän seurakuntien pappeja paikalla Östersundomin hautausmaalla tiistaisin klo 14–16 kesä-elokuun aikana. Diakoniapäivystykset keskitetään kesän ajaksi 1.6.–31.8. Ajanvaraus diakoniatyöntekijälle puhelimitse ti klo 13–14 ja to 9–10 p. 09 2340 4818. Puhelinnumero ei ole muuna aikana käytössä. Tarvittaessa ajanvaraus Mikaelinkirkolla tiistaisin klo 12.30–13.

Su 23.6.

Laulun iloa Hertsikassa Yhteislaulua riihessä Herttoniemen siirtolapuutarhan riihi, Kipparlahden silmukka 3. Kahvila klo 14.30, laulu alkaa klo 15.

Pekka Kaskinen ja Päivi Niva-Vilkko. Lauluilta to 27.6. klo 18 Marjaniemen siirtolapuutarhan kerhotalolla, Virvakuja 6. Laulattamassa Anja Nurminen ja Hannele Filppula. Laulamme maakuntalauluja sekä lauluja Suvilinnun laulukirjasta. Musiikkia kesäillassa pe 28.6. klo 18.30 Roihuvuoren kirkossa. Anneli Malkki, sopraano. Lorenzo Cipriani, urut ja piano. Ohjelma 10/5 e. Roman tapaa Händelin -barokkikonsertti la 29.6. klo 18 Roihuvuoren kirkossa. Vanhan musiikin yhtye Vox Musarum. Ohjelma 10 e. Kesäillat Laajarannassa su 30.6. Ohjelmaa ja sauna: naiset saunovat klo 15–18, miehet klo 19–20. Mukana Anja Nurminen. Kesäillan valoa ja aarioiden kimmellystä su 30.6. klo 18 Laajasalon kirkossa. Johanna Engelbarth, sopraano. Johannes Karhapää, piano. Laajasalon kirkon aulakahvio on kesäkuussa auki ma–pe klo 10–14. Kahvila Huili Roihuvuoren kirkolla on alkukesällä auki ti–to klo 11–14.

Vartiokylän seurakunta Roihuvuoren seurakunta Seurakuntatoimisto: Reposalmentie 13 Avoinna ma, ti, to klo 10–13, ke klo 13-16. p. 09 2340 5700, roihuvuori.srk@evl.fi Osoitteet: Laajasalon kirkko, Reposalmentie 13 Roihuvuoren kirkko, Tulisuontie 2 Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1 Laajaranta, Humalniementie 15

JUMALANPALVELUKSET Roihuvuoren kirkossa: Messu su 9.6. klo 10. Laaksonen, Kaskinen, Niva-Vilkko. Messu su 16.6. klo 10. Vaulas, NivaVilkko. Juhannuspäivän messu la 22.6. klo 12. Rantala, Niva-Vilkko. Messu su 30.6. klo 10. Kaskinen, Filppula. Iltamessu keskiviikkoisin klo 18. Laajasalon kirkossa: Messu su 9.6. klo 12. Laaksonen, Kaskinen, Niva-Vilkko. Saarnaamassa Petteri Mannermaa. Messun jälkeen lähetystilaisuus ja soppalounas. Mukana Petteri ja Anu Mannermaa. Messu su 16.6. klo 12. Vaulas, NivaVilkko. Messu su 23.6. klo 12. Laaksonen, Niva-Vilkko. Messu su 30.6. klo 12. Kaskinen, Filppula.

TAPAHTUMIA Kesäpiiri ke 12.6. ja 3.7. klo 13–14.30 Roihuvuoren kirkolla ja 19.6. ja 26.6. Laajasalon kirkolla. Pientä ohjelmaa ja yhdessäoloa, mukana seurakunnan työntekijä. Juhannuksen alla -laulukonsertti pe 14.6. klo 18.30 Roihuvuoren kirkolla. Tarja Karkulehdon lauluoppilaat. Vapaa pääsy ja ohjelma, kolehti seurakunnan lähetystyölle. Juhannusjuhlat pe 21.6. klo 18 Laajarannassa. Ohjelmaa klo 18–19. Sauna lämpiää miehille klo 16–18, naisille klo 19–21. Mukana Timo

Virasto: Kiviportintie 5. Avoinna ma–pe klo 10–12 ja 13–16. p. 09 2340 6400, heinäkuussa Puotilantie 5. Ma-to 9-15, vartiokyla.srk@evl.fi Osoitteet: Vartiokylän kirkko, Kiviportintie 5 Puotilan kappeli, Puotilantie 5 Matteuksenkirkko, Turunlinnantie 3

JUMALANPALVELUKSET Messu sunnuntaisin klo 11 Vartiokylän kirkossa. Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus la 22.6. klo 11 Vartiokylän kirkossa. Kappelimessu torstaisin klo 18 Puotilan kappelissa. 6.6. Sään salliessa metsämessu kappelin pihamaalla. Messujen toimittajat löytyvät seurakunnan nettisivuilta.

TAPAHTUMIA Vartiokylän kirkolla: Kesäkerho varttuneemmalle väelle viikoittain Vartiokylän kirkolla tai Puotilan kappelilla, aloitus torstaina 6.6. klo 14 Vartiokylän kirkolla. Muut ryhmät ovat kesätauolla kesä-elokuun ajan. Puotilan kappelissa: Kappeli avoinna ja kesäkahvila heinäkuussa ma–to klo 9–19 ja pe 9–16. Sumer is icumen in – Keskiaikaisen musiikin konsertit la 15.6. klo 17 ja 18.30. Cantus Novus ja soitinyhtye. Konsertit liittyvät Puotilan alueen Varjagitapahtumaan. Vapaa pääsy, ohjelma Yhteisvastuun hyväksi 10 e. Eurooppalaisten hovien barokkia ti 2.7. klo 19. Erica Nygård, huilu, ja Niels Burgmann, urut. Metrolla musiikkiin. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e. Diakoniatyöntekijän ajanvaraus kirkkoherranvirastosta, Kiviportintie 5, tai p. 09 2340 6400 kesäkuussa ma–pe 9–12 ja 13–16. Heinäkuussa ajanvaraus ma, ti ja ke klo 9–15, puhelimitse p. 09 2340 6400 tai paikan päällä käyden Puotilan kappelilla, Puotilantie 5.

Helsingin seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.helsinginseurakunnat.fi


MENOT 7.6. – 4.7.

6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

A

15

Vuosaaren seurakunta Virasto: Satamasaarentie 7. Avoinna 3.6.–9.8. ma, ti, to klo 9–13, ke klo 14–17, pe suljettu. p. 09 2340 6500, vuosaari.srk@evl.fi Osoitteet: Vuosaaren kirkko, Satamasaarentie 7 Katukappeli, Kauppakeskus Columbus, Vuotie 45 Merirasti-kappeli, Jaluspolku 3 Myrskylintu, Solvikinkatu 11 Valo, Palvelukeskus Albatross, 1. krs, Kahvikuja 3

JUMALANPALVELUKSET Iltakirkko to 6.6. klo 18, Katukappeli. Antola. Messu su 9.6. klo 11, kirkko. Paananen, Ahonen, Jurmu. Iltakirkko to 13.6. klo 18, Katukappeli. Ahonen. Konfirmaatiomessu su 16.6. klo 11, kirkko. Merirasti päivärippikoulu. Paananen, Virtanen, Valon ääni. Iltakirkko to 20.6. klo 18, Katukappeli. Antola, Virtanen. Sanajumalanpalvelus la 22.6. klo 11, kirkko. Virtanen, Jurmu. Juhannuksen kesälauluja. Messu su 23.6. klo 11, kirkko. Joronen, Emilia Ekholm, Virtanen. Iltakirkko to 27.6. klo 18, Katukappeli. Virtanen, Virtanen. Messu su 30.6. klo 11, kirkko. Vanhanen, Virtanen. Iltakirkko to 4.7. klo 18, Katukappeli. Ahonen.

TAPAHTUMIA Kesäaamu kirkolla 12.6.–14.8. keskiviikkoisin klo 11. Mukavaa yhdessäoloa, pientä ohjelmaa ja kahvitarjoilu. Ikäihmisten kesäpäivä Mustasaaressa ke 19.6. klo 10–17. Vapaata ulkoilua, pihapelejä, laulua, hartaus ja meriluonnosta nauttimista. Hinta 20 e sis. kuljetukset, lounaan ja kahvit. Ilm. ja maksu virastoon. Bussi kirkolta klo 10, Mosaiikkitorilta 10.10. ja Rastilan metroasemalta 10.20. Kesäperhekerho Myrskylinnussa ma–to 3.–6.6. ja 10.–13.6. klo 9.30–12 alle kouluikäisille lapsille aikuisineen. Ohjelmassa yhdessäoloa sisällä ja rannalla, kahvi ja mehutarjoilu. Tule viettämään yhteistä mukavaa aamupäivää! Kansanmusiikkiyhtye Hertta ti 18.6. klo 19 Merirasti-kappelissa. Lähdetään siskot. Metrolla musiikkiin. Vapaa pääsy, ohjelma 7 e. Juhannuksen kesälaulut kirkolla la 22.6. jumalanpalveluksen jälkeen n. klo 12. Tule laulamaan juhannustunnelmaa ja nauttimaan pienestä tarjoilusta. Kesäaamu nuotiolla su 30.6. klo 9–11 Uutelan kodalla Särkkäniemessä. Säänmukainen vaatetus. Kokoonnumme Uutelan kodalla ja sen ympäristössä. Yht. Sininauhaliitto ja Vuosaaren srk. Haku perheleirille Lohirantaan 9.–11.8. Mukavaa ohjelmaa, ruokaa, rentoutumista, sauna, uimista ja iltanuotio. Leiri on suunnattu perheille, joiden elämäntilanne ei välttämättä mahdollista lomailua. Haku päättyy 28.6. Hakemuksia saa toimipisteistämme tai nettisivuiltamme. Leirin hinta 20 e/aikuinen, 10 e/lapsi, alle 1-v. ilmaiseksi, sis. ohjelma, ylläpito ja kuljetukset. Lisätiedot pinja.niemi@ evl.fi, p. 09 2340 6549. Katukappeli avoinna ma–pe klo 12–16. Pappi tavattavissa Katukappelissa to klo 16–17. Diakoniatyön ajanvaraus puhelimitse ti ja to klo 9–10, p. 09 2340 6518. Henkilökohtaisesti Valossa (Albatross) ti klo 9–10. Voit jättää soittopyynnön myös sähköpostilla vuosaari.diakonia@evl.fi. Lisää tapahtumia www.helsinginseurakunnat.fi/vuosaari

Urkukesän tuottaja Markku Rämö ja Vanhankirkon urut, joilla soitetaan useita festivaalin konsertteja. Urkujen julkisivu on 1800-luvulta, mutta urut on remontoitu ja rakennettu uudestaan monta kertaa vuosikymmenten mittaan.

Kirkoissa soi kaiken kesää Kesäiltana voi piipahtaa kirkkoon kuulemaan ihan erilaista musiikkia kuin tavallisesti. Kesän maksuttomissa konserttisarjoissa riittää valinnanvaraa. TEKSTI EIRA SERKKOLA KUVA ESKO JÄMSÄ

H

elsingin Urkukesä tuo keskustan kirkkoihin yhteensä 107 konserttia. – Urkumusiikki on kaiken keskiössä, mutta ohjelma sisältää myös kuorojen ja kamarimuusikoiden esiintymisiä. Mukana on useita ulkomaalaisia taiteilijoita. – Kuutena päivänä viikossa järjestettäviin konsertteihin on vapaa pääsy, sanoo Urkukesän tuottaja Markku Rämö Helsingin tuomiokirkkoseurakunnasta. – Ja tiistaisin voi ottaa metron alle ja päätyä Itä-Helsingin vehreisiin maisemiin Metrolla musiikkiin -konsertteihin, sanoo tämän konserttisarjan tuottaja, Vartiokylän seurakunnan kanttori Katri Vanhamäki. – Metrolla musiikkiin on monipuolinen ja korkeatasoinen sarja. Eri soittajat, soitinyhtyeet ja kuorot ovat valmistelleet konsertteja eri teemojen ympärille. Esimerkiksi kansanmusiikkiyhtye Hertta, joka esiintyy Merirasti-kappelissa 18.6., on sekä visuaalisesti että kuulokuvaltaan varsin mielenkiintoinen, Vanhamäki mainitsee. Metrolla musiikkiin -sarjaan kuuluu 12 konserttia vuoron perään Matteuksenkirkossa, Mikaelinkirkossa, Myllypuron kirkossa, Puotilan kappelissa ja Merirasti-kappelissa. Osa konserteista on kaksikielisiä.

URKUKESÄN KONSERTTIPAIKAT ovat Tuomiokirkko sunnuntaisin ja Kallion kirkko maanantaisin. Keskiviikkoiltojen konsertit pidetään vaihdellen Vanhassakirkossa, Tuomiokirkon kryptassa ja Johanneksenkirkossa. Mikä olisi tuottajien vahva suositus henkilölle, joka ei ole koskaan käynyt urkukonsertissa tai kamarikonsertissa? – Kehottaisin valitsemaan alkuun jonkin 20–30 minuuttia kestävän päi-

PÄIVÄKONSERTEISSA PÄÄSEE KEVYEMMIN TUTUSTUMAAN URKUMUSIIKIN MAHTAVAAN MAAILMAAN.

väkonsertin. Niitä on tarjolla joka arkipäivä kello 12 eri kirkoissa sekä Five O’Clock Organ -sarja Johanneksenkirkossa tiistaisin kello 17. Näissä 68 konsertissa pääsee kevyemmin tutustumaan urkumusiikin mahtavaan maailmaan, Markku Rämö vinkkaa. Katri Vanhamäen mukaan kevyempää, helposti lähestyttävää klassista musiikkia kuulee esimerkiksi 6.8. Myllypuron kirkossa Meritähti-trion konsertissa.

– Myös Trio WaCavan konsertti 30.7. Puotilan kappelissa voisi toimia tässä. Se ammentaa aiheensa luonnosta, linnunlaulusta ja kansansävelmistä. ENTÄ MITÄ tärppejä löytyy klassisen musiikin hevijuuserille? Rämö kannustaa käymään eri kirkkojen iltakonserteissa ja keskittymään upeiden instrumenttien ominaisuuksiin. Jos vierailee kaikissa Urkukesän konserttikirkoissa kesän aikana, voi kuulla hyvin erilaisia sointeja. Esimerkiksi Kallion kirkon ranskalaisromanttiseen traditioon pohjautuvien lehteriurkujen sinfoninen sointi muistuttaa suurta orkesteria. Vanhamäen vinkki on Rosetta Ensemblen konsertti Seconda prattica a tre Mikaelinkirkossa 25.6. Kaikki nämä musiikilliset herkut ovat kesän mittaan tarjolla maksutta. Se on järjestävien seurakuntien ja seurakuntayhtymän tietoinen päätös ja yksi tapa käyttää kirkollisveroja yhteiseksi hyväksi. Kuluihin voi osallistua ostamalla käsiohjelman (7 tai 10 euroa). Erityisesti keskustan kirkkojen konsertit kiinnostavat myös ulkomaalaisia turisteja. Urkukesä on saanut tukea myös Helsingin kaupungilta. ■ Urkukesän avajaiskonsertissa helluntaisunnuntaina 9.6. klo 20 Tuomiokirkossa esiintyvät Aalto-yliopiston Dominantekuoro johtajanaan Seppo Murto, urkuri Markku Hietaharju sekä sopraano Inka Kinnunen ja baritoni Risto Pulkamo. Konsertissa kuullaan muun muassa Faurén seesteinen ja herkkä Requiem, joka on sovitettu uruille, kuorolle ja solisteille. www.urkukesa.fi www.metrollamusiikkiin.fi


MENOT 7.6. – 4.7.

16 A Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

Pohjois-Helsinki

PITÄJÄNMÄEN srk

Malmin seurakunta Virasto: Kunnantie 1. Avoinna ma, ti, to ja pe klo 9–13 sekä ke klo 13–17, p. 09 2340 4400, malmi.srk@evl.fi. Osoitteet: Malmin kirkko, Kunnantie 1 Jakomäen kirkko, Jakomäenpolku 7 Pihlajamäen kirkko, Liusketie 1 Puistolan kirkko, Tenavatie 4 Pukinmäki Portti, Säterinportti 1 Siltamäen seurakuntakoti, Jousimiehentie 5 Tapanilan kirkko, Veljestentie 6 Tapulin seurakuntakoti, Maatullinkuja 4 Viikin kirkko, Agronominkatu 5

JUMALANPALVELUKSET Messut su 9.6. klo 10 Malmin kirkossa. Miikka Heinonen. klo 10 Puistolan kirkossa. Aleksi Vainikka. klo 10 Viikin kirkossa. Sanna Einiö. klo 16 Pihlajamäen kirkossa. Saarna Katri Niiranen-Kilasi, Markku Arola. Messut su 16.6. klo 10 Konfirmaatiomessu Malmin kirkossa. Porkkala. Päivi Pulakka. klo 10 Messu Puistolan kirkossa. Markus Kopperoinen. klo 10 Konfirmaatiomessu Viikin kirkossa. Tuusjärvi 1. Laura-Elina Koivisto. klo 14 Konfirmaatiomessu Malmin kirkossa, Tapanilan kirkon City-rippikoulu. Timo Ahoinpelto. klo 14 Konfirmaatiomessu Viikin kirkossa. Viikin kirkon City-rippikoulu. Markus Kopperoinen. klo 16 Messu Pihlajamäen kirkossa. Markku Arola. Juhannuspäivän messu la 22.6. Malmin kirkossa klo 10. Aleksi Vainikka. Kirkkokahvien yhteydessä yhteislauluhetki. Messuun on maksuton kirkkokyyti seuraavilta pysäkeiltä: Bussi 1: Lähtö klo 9.15 Viikin kirkko – klo 9.20 Pihlajisto, Alepan pysäkki – klo 9.25 Pihlajamäen ostoskeskus – klo 9.35 Pukinmäki, Eskolantien pysäkki Pukinmäen asema – Malmin kirkko. Bussi 2: Lähtö klo 9.15 Jakomäen kirkko – klo 9.20 Puistolan kirkon pysäkki, Alepa – klo 9.25 Tapuli, Tapulinaukio – klo 9.35 Siltamäen ostoskeskuksen pysäkki, Riimusauvantie – klo 9.45 Tapanilan tori – Malmin kirkko. Mainitut ajat ovat aikoja, joita ennen

PAKILAN srk

KANNELMÄEN srk

MALMIN srk MIKAELIN srk OULUNKYLÄN srk VARTIOKYLÄN srk

HAAGAN srk

MUNKKINIEMEN srk

PAAVALIN srk TÖÖLÖN srk

HERTTONIEMEN srk

KALLION srk

ROIHUVUOREN srk

LAUTTASAAREN srk

TUOMIOKIRKKOsrk

Ke 12.6.

Vietä Helsinki-päivää Siltamäessä Helsinki-päivän tilaisuus klo 12–15 Siltamäen seurakuntakodilla, Jousimiehentie 5. Klo 12 lauluhetki lapsille, klo 12.30–13.15 Onni-pelle tekee kasvomaalauksia, klo 13 Kimmo Kokora ja Väinämöiset. Kotikaupunkipolun esittely. Kahvitarjoilu.

bussi ei lähde pysäkiltä tai ohita sitä. Paluukuljetus klo 12.15 samoja reittejä. Messut su 23.6. klo 10 Malmin kirkossa. Anni Punkka. klo 10 Puistolan kirkossa. Rosa Pöppönen. klo 10 Viikin kirkossa. Sari Hakuri. klo 16 Pihlajamäen kirkossa. Sari Hakuri. Messut su 30.6. klo 10 Konfirmaatiomessu Malmin kirkossa. Rautavaara. Sari Hakuri, Esko M. Laine. klo 10 Konfirmaatiomessu Puistolan kirkossa. Kellokoski 1. Paula Närhi. klo 10 Viikin kirkossa. Kai Sadinmaa. klo 14 Konfirmaatiomessu Malmin kirkossa. Korpirauha 1.Sanna Einiö. klo 14 Konfirmaatiomessu Puistolan kirkossa. Tuusjärvi 2. Miikka Heinonen. klo 16 Pihlajamäen kirkossa. Kai Sadinmaa.

TAPAHTUMIA Musiikkihartaus Madetojan palvelutalolla pe 7.6. klo 13.30. Taru Hämäläinen. Helluntaimusiikkia – Pingstmusik Malmin kirkossa su 9.6. klo 18. Liisa Ahlberg, urut,

Keskiviikkoisin

Elämää ja ihmiskohtaloita Kuolleiden kirja -kävelyt Malmin hautausmaalla keskiviikkoisin. Kokoontuminen hautausmaakappelin edessä klo 18. Malmin hautausmaa herää eloon hautausmaapappi Kai Sadinmaan vetämillä kävelyillä. Ilmoittautumiset kai.sadinmaa@evl.fi.

Peter Hilli, laulu. Järjestää Petrus församling. Helsinki-päivän tilaisuus Siltamäen seurakuntakodilla ke 12.6 klo 12–15. Klo 12 lauluhetki lapsille, klo 12.30– 13.15 Onni-pelle tekee kasvomaalauksia, klo 13 Kimmo Kokora ja Väinämöiset, kotikaupunkipolun esittely, kahvitarjoilu. Kuolleiden kirja -kävelyt Malmin hautausmaalla keskiviikkoisin. Kokoontuminen hautausmaakappelin edessä klo 18. Malmin hautausmaa herää eloon hautausmaapappi Kai Sadinmaan vetämillä kävelyillä. Ilmoittautumiset kai.sadinmaa@evl.fi. Kesäseurat Pukinmäen kartanossa su 30.6. klo 18. Kesäisiä lauluja ja virsiä, lyhyitä seurapuheita, yhdessäoloa, kahvitarjoilu. Timo Laaninen ja Kaisu Rauhamaa. Minimusiikki on musiikkileikkihetki perheille. Ohjaajina seurakunnan kanttorit. Mukaan voi tulla niille kerroille, jotka itselle sopivat. Ei ennakkoilmoittautumista. Malmin kirkolla ke 5.6.–7.8. klo 9.45–10.30. Puistolan kirkolla ti 16.7. ja 23.7. klo 9.45–10.30. Viikin kirkolla ti 30.7. ja 6.8. klo 9.45–10.30. Kesälaulajat torstaisin klo 18–19.30. Kuoroa johtavat seurakunnan kant-

Menokasvo

Tule helluntain kuoromessuun ja Seppo Murron lähtökahville – Mukana on kaikki kolme kuoroani, Aalto-yliopiston Dominante-kuoro, jota ole johtanut vuodesta 1981, sekä Tuomiokirkon kamarikuoro Viva vox ja espoolainen kamarikuoro Murtosointu. Laulajia on yhteensä noin 120. Olet tehnyt pitkän uran Tuomiokirkkoseurakunnan kanttorina. Jos nostaisit esiin yhden hienon hetken siltä ajalta, mikä se olisi? – Hienoja hetkiä on niin paljon! Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset olivat mieliinpainuva tilai-

torit vuorotellen. Äänenmuodostusharjoituksia, uusien laulujen opettelua sekä tekstin tulkinnan harjoittamista. Mukaan saa tulla niille kerroille, jotka itselle sopivat. Ei ennakkoilmoittautumista. Puistolan kirkolla 6.6. ja 13.6. Viikin kirkolla 20.6., 27.6. ja 4.7. Pihlajamäki 11.7., 18.7. ja 25.7. Malmi 1.8. ja 8.8. Kesäkahvilat klo 13. Yhdessäoloa, kahvittelua, yhteislaulua tai hartaus. Pukinmäen Portissa ma 10.6. ja 24.6. Siltamäen seurakuntakodilla ti 11.6. ja 25.6. Pihlajamäen kirkolla ke 19.6. ja 3.7. Tapulin seurakuntakodilla ma 17.6. ja 1.7. Kahvilan yhteydessä leivänjako. Jakomäessä Koillis-Seuran Tuvalla, Huokotie 3, to 13.6. ja 27.6. Ohjelmallinen iltakahvila Malmin kirkossa ti 11.6. klo 18. Taru Hämäläinen. Grilli-illat keskiviikkoisin klo 18. Malmin kirkon pihassa ke 19.6. Kesäisiä yhteislauluja ja kurkistuksia kesän kirkollisiin perinteisiin, Esko M. Laine, Mikko Korhonen. Hoiva Viikin terassilla ke 12.6. Markku Arola, Mikko Korhonen. Puistolan kirkolla ke 3.7. Anni Paukkala-Toivonen, Timo Olli. Juhannusjuhla kulttuurikeskus

suus, jota muistelen varmaan pitkään. Olen ollut virassa 34 vuotta, mutta suhteeni Tuomiokirkkoon on paljon pidempi. Aloin laulaa Pikkukanttoreissa urkuparvella jo vuonna 1962.

SIRPA PÄIVINEN

Tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Seppo Murto, vietät viimeisen työpäiväsi helluntaisunnuntaina aamusta iltaan Tuomiokirkossa. Millainen on helluntain kuoromessu? – Olen kerännyt messuun paljon musiikkia, joka on ollut minulle vuosien varrella tärkeätä Musiikki liittyy myös helluntaihin ja tähän tilanteeseen, kun jään eläkkeelle. Osa evankeliumitekstistä lauletaan. Bach on minulle ylitsekäymätön mestari, joten Bachia tietysti kuullaan. Soitan itse alkusoiton.

VUOSAAREN srk

Voiko olla seurakuntaa ilman kuoroa? Kuoro on seurakunnallisen elämän sielu monellakin tavalla. Raamattupiirejä vierastavan ihmisen on helppo tulla kuoroon. Siellä voi olla vapaasti ja laulaa

Sofiassa juhannusaattona pe 21.6. klo 16–21. Perinteistä kesäohjelmaa aikuisille ja lapsille. Mahdollisuus saunomiseen, oma pyyhe ja uimapuku mukaan! Hinta 22 e, alle 15-v. 10 e, alle 2-v. ilmaiseksi, perhe (2 aikuista ja lapset) 38 e sis. bussikuljetuksen, tarjoilut ja saunan. Omalla autolla saapuville hinta 12 e, alle 15-v. 7 e, alle 2-v ilmaiseksi, perhe (2 aikuista ja lapset) 28 e. Ilm. kirkkoherranvirastoon 15.6. mennessä p. 09 2340 4400 (myös omalla autolla tulijat). Bussikuljetus juhlaan seuraavilta pysäkeiltä: Bussi 1, lähtö klo 16.00 Tapulinaukio – 16.05 Puistola, pysäkki kirkon parkkipaikan kohdalla – 16.10 Jakomäen kirkko – klo 16.25 Pihlajamäen ostoskeskus – 16.30 Pihlajisto, Alepan pysäkki – 16.35 Viikin kirkko – Kulttuurikeskus Sofia klo 17. Bussi 2, lähtö klo 16.00 Siltamäen ostoskeskuksen pysäkki, Riimusauvantie – 16.05 Tapanilan tori – 16.15 Malmin kirkko – 16.25 Pukinmäki, Eskolantie Pukinmäen aseman kohta – Kulttuurikeskus Sofia klo 17. Matka ystävyysseurakuntaan Tyröön ja Pietariin 29.8.–1.9. Hinta 375 e, sis. majoitus aamiaisineen hotellissa, tuloillallisen, lounas Tyrössä, viisumi, bussikuljetus ja oppaan palvelut. Sitova ilmoittautuminen 14.6. mennessä: ritva.pykäläniemi@evl.fi tai p. 050 546 8804. Lisätiedot Esa Järvinen p. 09 2340 4458 ja seurakunnan verkkosivuilta. Piknik-perheretki Seurasaareen to 4.7. klo 15.30–20. Ota halutessasi mukaan kiikarit ja lintukirja. Omat eväät – voit myös tuoda jotain yhteiseen piknikpöytään. Bussi 24, päätepysäkki Seurasaari, n. 20 min. Helsingin keskustasta. Ilm. p. 09 2340 4400, malmi.srk@evl.fi. Isä–lapsi -leiri 26.–28.7. Korpirauhan maastossa Siuntiossa. Lähtö Pihlajamäen kirkolta. Hinta 30 e/perhe, lasten ikäsuositus yli 4 v. Tied. ja ilm. 12.7. mennessä jukka.holopainen@ evl.fi tai p. 050 444 4376. Diakonia auttaa kesälläkin. Diakoniatyöntekijän tavoittaa ajan varaamista ja neuvontaa varten ma–to klo 10–11.30 p. 09 2340 4481. Tapaamisaikoja on tarjolla mahdollisuuksien mukaan eri seurakunnan toimipisteisiin. Leivänjako Malmin kirkolla to klo 11.30–12. Jakomäen kirkon pihalla joka toinen ke klo 11 alkaen 12.6. Tapulin seurakuntakodilla kesäkahvilan yhteydessä joka toinen ma klo 13, seuraava 17.6.

ja osallistua. Myös työikäiset, kiireiset ihmiset sitoutuvat kuoroon ja uhraavat viikonloppujaan harjoitusten ja esiintymisten vuoksi. Kuorojen vapaaehtoiset ovat valtava voimavara. EIRA SERKKOLA

Helluntain kuoromessu Tuomio­ kirkossa 9.6. klo 10. Saarna emerituspiispa Eero Huovinen, liturgia tuomiorovasti Marja Heltelä. Urut Pekka Suikkanen, kanttoreina Inka Kinnunen ja Risto Pulkamo. Musiikissa avustavat kuorot Dominante, Murtosointu ja Viva vox, johtaa Seppo Murto. Messun jälkeen Murron eläk­ keellelähtöjuhla Kryptassa.


MENOT 7.6. – 4.7.

Oulunkylän seurakunta Virasto: Teinintie 10. Avoinna ma–ti, to–pe klo 9–12, ke klo 13–16, p. 09 2340 5300, oulunkyla.srk@evl.fi Osoitteet: Oulunkylän kirkko, Teinintie 10. Avoinna ma–to klo 8–20, pe–su klo 9–15. Maunulan kirkko, Metsäpurontie 15. Käpylän kirkko, Metsolantie 14. Tapahtumakalenteri nettisivuilla: www.helsinginseurakunnat.fi/ oulunkyla

6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

– Ruokailu tuo ihmisiä yhteen, sanoo MaijaLiisa Helin (oik.). Hän sai ruokaseuraksi Lulu Nenosen. Diakoniatyöntekijä Siiri Luoma (kesk.) iloitsee ruokavieraista.

TAPAHTUMIA Juhannusaaton juhla pe 21.6. klo 18 Oulunkylän kirkolla. Yhteislaulua, kahvitarjoilua, grillausta ja yhdessäoloa. Juhlassa kanssasi kirkkoherra Ulla Kosonen, pastori Pirkko Järvinen, diakoni Laura Lindroos ja kanttori Mikko Helenius sekä harmonikkataiteilija Markku Lepistö! Käpylän kirkon kesäkahvilat tiistaisin klo 18. 11.6. Kesäaamun muistan kaunehimman, kamarikuoro Addictio. 18.6. Maailman kaikissa kylissä, Maailma-kuoro. 25.6. Huomisesta kiitän, Iro Haarla, piano, Kristiina Olanto, laulu. 2.7. Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja. Oulunkylän kirkon kesäkahvilat keskiviikkoisin klo 13.30. 5.6. Maan päällä niin kuin taivaassa. 26.6 Missä maat on mainioimmat. 3.7. Anna mulle tähtitaivas. Muistojen Bulevardi Helsinkipäivän musiikkimatinea ke 12.6. Maunula-talossa klo 13 kahvit, klo 14 musiikkimatinea. Esiintyjät löytyvät nettisivuilta! Kesäperhekerho ma 10.6. klo 9.45– 11.15 Käpylän kirkolla. Maksuton aamupala klo 9.45–10.15. Perheiden piknik-retki Pikkukoskelle ma 17.6. klo 10. Eväät ja viltit mukaan, seurakunta tarjoaa kahvin, teen ja mehun. Kokoontuminen rannan tuntumassa. Tarkemmat tiedot mirva-keski-vahala@evl.fi. Ilmoittautuminen yksinhuoltajaperheiden leirille 23.–25.8. sähköi-

17

Edullista ruokaa ja kahvia kesällä  Annankulman Olohuone, Annankatu 14 D, to klo 11–14 ja pe 9–12 (Kesätauko 27.6.–9.8.)  Hermannin Diakoniatalo, Hämeentie 73, ma, ke, to klo 9.30-13 Waste&Feast Cafe Hermanni, jossa ilmainen aamupuuro. Usein lahjoitusleipää. Ke klo 11.30–13 Kaikille avoin diakonialounas 1 €.

JUMALANPALVELUKSET Oulunkylän kirkossa: Helluntaipäivän messu su 9.6. klo 10. Airaksinen, Heininen, Mäkiö. Konfirmaatiomessu su 16.6. klo 10. Pelkonen, Mäkiö, Helenius, Mia Mod, Miia Raninen, Anton Tanskanen. Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus la 22.6. klo 10. Järvinen, Pesonen-Kareinen. Messu su 23.6. klo 10. Pelkonen, Helenius. Konfirmaatiomessu su 30.6. klo 10. Heininen, Elo, Pesonen-Kareinen, Jaana Rantala, Juhani Palmu, Emma Kokkonen. Maunulan kirkossa: Helluntaipäivän messu su 9.6. klo 12. Airaksinen, Mäkiö. Messu su 16.6. klo 12. Handolin, Mäkiö. Messu su 23.6. klo 12. Pelkonen, Helenius. Messu su 30.6. klo 12. Järvinen, Helenius. Käpylän kirkossa: Helluntaipäivän messu su 9.6. klo 18. Järvinen, Helenius. Konfirmaatiomessu su 9.6. klo 13. City-rippikoulu. Koskinen, Helenius, Pesonen-Kareinen, Jauhiainen, Märri. Messu su 16.6. klo 18. Elo, PesonenKareinen. Messu su 23.6. klo 18. Airaksinen. Messu su 30.6. klo 18. Järvinen, Helenius.

A

 Matteuksenkirkko, Turunlinnantie 3, Itäkeskus, Snellu Cafen lounas 2 e. Ma–pe klo 11–12.30 (Kesätauko 27.6.–26.7.)  Munkkivuoren kirkko, Raumantie 3, to klo 18 Toivon Cafe/Bistro. Lahjoitusleipää.

Tiesitkö?

Maija-Liisa Helin saa hyvää ruokaseuraa Pitäjänmäessä Pitäjänmäen kirkolle ovat ruokailijat tervetulleita läpi kesän.

M

TEKSTI ULLA-MAIJA VILMI KUVA ESKO JÄMSÄ

aija-Liisa Helin kehuu Pitäjänmäen jokatiistaisen yhteisöruokailun ruokia maittaviksi. Erityismaininnan saavat kalaseljanka ja erilaiset sosekeitot. – Käyn täällä noin joka toinen viikko. Yleensä laitan ruoan kotona, mutta kun se alkaa tympäistä, käyn muualla. Helin saapuu yhteisöruokailuun usein yksin, joskus naapurinrouvan kanssa. – Ruokailu tuo ihmisiä yhteen. Voi keskustella eri aiheista ja vaihtaa kuulumisia. Täällä voi yllättäen nähdä myös vanhoja tuttuja, hän jatkaa. Kuin tilauksesta paikalle osuu Lulu Nenonen. Pitäjänmäki on ollut molempien kotikylä 1960-luvulta lähtien. Yhteisessä keskustelussa kummankin oma ja kylän elämäntarina alkavat lomittua toisiinsa. Seurakunnan työntekijöistä paikalla on diakoni Siiri Luoma. – Keskimäärin kävijöitä on 60, joillakin kerroilla on ollut yli sata. On eläkeläi-

sesti nettisivujemme kautta Lapset ja perheet otsakkeen alta 10.6.–4.8. välisenä aikana. Osallistujat valitaan ilm. järjestyksessä, oman srk:n alueella asuvat etusijalla. Hinta aik. 25 e, 3-v. lapset 10 e. Lisätiedot nettisivuilta/fb. Yhteyshlö terhi. lahdensalo@evl.fi, p. 050 365 3987.

Pakilan seurakunta Virasto: Palosuontie 1. Avoinna ma–to klo 9–12, p. 09 2340 5500, pakila.srk@evl.fi Osoitteet: Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 VälKe, Välitalontie 71

siä, lapsiperheitä ja muita, joilla on päivällä vapaata. Lapsia on monesti kymmenkunta. Ruoanvalmistuksesta vastaa ammattikokki, joka hakee ruoka-ainehävikkiä lähikaupoista ja täydentää sitä tukusta. – Kokki ideoi ruuat yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Joka kerta muutama vapaaehtoinen pilkkoo, kuorii, tiskaa, keittää, paistaa, maustaa, leipoo. Tai järjestää pöydät, kattaa tai pyyhkii ne, Luoma luettelee. – Kuka vain voi saada ammattikokin ohjauksessa uusia vinkkejä. Koululainen, jolla ei ole kesätyötä, voi tulla oppimaan keittiöhommia ja saada siitä todistuksen, neuvoo Luoma. Idea on, että yhteisöruokailu on ilmastoystävällistä eikä siitä jää hävikkiä. Ruokailumaksu 2 euroa kattaa raaka-aineiden kustannukset. Diakonit antavat ruokalipun sitä tarvitsevalle. ■

 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4, ti ja pe klo 11–14 Cafe Töölössä mm. grillimakkaraa, lounassalaatteja.

Hävikkiruokaa tarjolla  Myllypuron elintarvikejako, Jauhokuja 3. Ma-pe klo 8-11 (suljettu pe 21.6.)  Hermannin Diakoniatalo ma ja to noin klo 12  Paavalinkirkko, Sammatintie 5, ti noin klo 10  Tapulin seurakuntakoti, Maatullinkuja 4, lahjoitusleipää ma klo 13 Huom! Vain parittomilla viikoilla.  Jakomäen kirkko, Jakomäenpolku 7, ke klo 11 Huom! Vain parillisilla viikoilla.  Malmin kirkko, Kunnantie 1, to klo 11.30

Yhteisöruokailu Pitäjänmäen kirkolla, Turkismiehenkuja 4, ti klo 11.30–13. Aikuiset ja yli 12-vuotiaat 2 e, 7–12 v. 1 e, alle kouluikäiset maksutta. Voit myös tarjota lounaan jollekin vähävaraiselle.

JUMALANPALVELUKSET

TAPAHTUMIA

Helluntaipäivän messu su 9.6. klo 11. Tiia Valve-Tuovinen, Matleena Ikola ja Jussi Hirvonen. Kahvia tarjoilemassa partiolippukunta Vuorenhaltioiden partiolaisia. Messu su 16.6. klo 11. Karoliina Käpylehto, Marja Alftan ja Jari Koivistoinen. Juhannuspäivän jumalanpalvelus la 22.6. klo 11. Ella Tammilehto ja Jussi Hirvonen. Messu su 23.6. klo 15. Matleena Ikola, Tiia Valve-Tuovinen ja Jussi Hirvonen. Messu su 30.6. klo 11. Tiia Valve-Tuovinen, Teemu Pekkala ja Jari Koivistoinen.

Kaikki tapahtumat Hyvän Paimenen kirkolla, jollei toisin mainita. Green Light -kesänuortenilta tiistaisin klo 18–21. Grillailua ja chillailua kirkolla. Eläkeikäisten kesäinen kerho torstaisin klo 13. Mukana diakoniatyöntekijä. Kippo & Kulho lounaskahvila perjantaisin klo 11–13 Risteyspaikan tiloissa, Paloheinäntie 9. Lämmin ruoka 2 e tai 5 e, joka on omakustannushinta tai 10 e, jolloin tarjoat lounaan jollekin toiselle. Maksu käteisellä. Kevään viimeinen kerta 14.6. Näyttely: Lähes huomaamaton ote. Aino Keinäsen piirustuksia 15.5.–14.6. Ooo, kesän lapsi mä oon – kesäisiä yhteislauluja ma 3.6. klo 19. Tule

laulamaan iskelmä- ja popmusiikin helmiä pop/jazzlauluopettaja Susanna Erosen johdolla. Rytmimusiikin lauluilta kirkon Kryptassa. Vapaa pääsy. Ikivihreitä ja vähän uudempiakin nuoren seurakunnan veisuja ma 17.6. klo 19. Kanttori Jussi Hirvonen laulattaa nuoren seurakunnan veisuja eri aikakausilta. Tervetuloa kaikenikäiset. Vapaa pääsy. Sinä olet aurinko -yhteislauluilta ma 1.7. klo 19. Tule laulamaan iskelmä- ja popmusiikin helmiä pop/ jazzlauluopettaja Susanna Erosen johdolla. Rytmimusiikin lauluilta kirkon Kryptassa. Vapaa pääsy.


18 A Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

Tilaisuuksia

Rakennusala

Tuomasmessu

Pintaremontti piristää! Kaipaisitko uutta ilmettä kotiisi? Mutta luotettava remonttimies puuttuu. Me teemme maalaukset, tapetoinnit, asennamme IKEA ja EPOQ keittiöt ja kokoamme kalusteet.

Helluntain Tuomasmessu 9.6. klo 19 Saarnaa piispa emerita Irja Askola Liturgina Tapio Koivu Musiikissa nuorisokuoro Cumina Tervetuloa!

Tuomasmessu

24 h

PÄIVYSTYS

Soita Petrille 050 566 0569 ja pyydä ilmainen arviointi! www.hilpi.fi JORMAN REMONTTIPALVELU Maalaus, tapetti, laatoitukset, laminaatit, keittiöön ovet, tasot. Myös pikkutyöt. KEVÄÄSEEN kestopuuterassit + aidat. P. 0401895682, myös iltaisin ja vkl.

tuomasmessu.fi Lisätietoa tuomasmessu.fi

Hautauspalveluja

@Tuomasmessu

Huoneistoremontit edullisesti. 20 v kokemus. Ilmainen kirjallinen tarjous. Rak.korj.Laasonen p.0400 674739

ke 5.6. klo 19 Lauttasaaren kko, Myllykallionrinne 1, Hki. su 9.6. klo 15 Vanha kko, Uudenmaank.13, Hyvinkää. ke 26.6. klo 18 Perinteiset kesäseurat Enonkoskella, Hynnisten kesäpappila, Vuorikoskent. 554. Kulj. Kalliosta 25.27.6. ilm. p. 0923403600. su 30.6. klo 10 h-juhlillelähtökirkkopyhä Hgin Vanha kko, Lönnrotink.6; kahvit ja veisuut puistonpuol. portailla. klo 17 sateenkaariseurat Seuratuvalla (Autotalo); mm. M.Majuri, M.Peiponen, A.Majuri. ke 3.7. klo 19 herättäjäjuhlillelähtöseurat Lauttasaaren kirkolla, Myllykallionrinne 1, Hki. pe-su 5.-7.7. Herättäjäjuhlat Nivala: www.herattajajuhlat.fi.

Ostetaan Heti käteisellä kaikkea kodin irtainta, myös kuolinpesät mm. taulut, kirjat, taide, design, taidelasi, valaisimet, korut, posliini, keram., hopeat, lp:t sota-es, kellot, korut, lelut, Sari 0400218225 Kuolinpesät, yms. tyhjennykset. Tiedustelut Petteri Laine p.0400 821805 www. esajavesaostaa.com Kirjojen harrastaja ostaa tarpeettomia kirjoja. Käteismaksu. Noudan kotoa. Puh. 0400 431 651 Ostetaan kirjoja, kokoelmia ja kuolinpesiä. Myydessäsi ota yhteyttä luotettavaan, akateemiseen yhtiöön. MENEC 040 635 1000 www.menec.fi

Myydään asunto

Vuokrata halutaan Ilmoita Kirkko ja kaupungissa Ilmoitusmyynti Otavamedia Oy Anne Joukainen, 050 3103081 Juha Kurvinen, 040 541 5787

Pieni yksiö haussa, etusijalla Töölö. Eläkkeellä oleva rauhallinen sairaanhoitaja p. 0449859297 25 v lentoemäntä haluaa vuokrata edullisen yksiön Töölö-Kallio alueelta. Yst.vast. puh. 0415326397

Vak.työssä mies. Luot,siisti, hilj. Ets.yksiötä HKI kantak. En juo/polta. p.050-5996061

Kari Salko, 0400 604 133 etunimi.sukunimi@otava.fi

Lisätietoa verkossa: www.kirkkojakaupunki.fi/ mediatiedot

Vuokralle tarjotaan Vuokrataan asunto 58 m2 toinen kerros. Remontoitu ja putkiremontti tehty. Metro ja kaupat ovat lähellä. Naapurintie 8. Vuokra 890 €. p. 041 71 00 263

VANTAA MYYRMÄKI p. 010 76 66600 TIKKURILA p. 010 76 66560

HELSINKI FORUM p. 010 76 66620 ITÄKESKUS p. 010 76 66590 KALLIO p. 010 76 66500 MALMI p. 010 76 66630 TÖÖLÖ p. 010 76 66530

KERAVA p. 010 76 66550 HYVINKÄÄ p. 010 76 66580

ESPOO ESPOONLAHTI p. 010 76 66640 LEPPÄVAARA p. 010 76 66610 TAPIOLA p. 010 76 66570

hok-elannonhautauspalvelu.fi

Kattojen maalaukset /pesut

Puhelut: 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min

hok-elannonlakipalvelu.fi

Hyvä luottokelpoisuus ©Bisnode 2017

• Vesikourujen uusimiset, kattoremontit, tikkaat, kulkutasot ja lumiesteet asennettuna • Kotitalousvähennysmahdollisuus työstämme.

TÖÖLÖN HAUTAUSTOIMISTO perunkirjoitukset

hautakivityöt

09 628 398 Mechelininkatu 32 www.seurakuntapalvelu.fi

www.katonmaalaushelsinki.fi Meiltä saat kaikki huoneistoremontit. Takuutyötä jo v.1989 lähtien • maalaus • tapetointi • keittiöt • kylpyhuoneet • saunat • lattiat • ilmainen tarjous ja käynti paikan päällä Puh. 0400-819 483 Maalaus ja Saneeraus Tapani Romppainen rompta@luukku.com

Siivouspalveluja

Asunto 2h+k 59m2 Kiteen Puhos, kahden järven välisellä harjulla erittäin kauniilla paikalla hyvä kaksio, edullinen ostaa ja asua, p. 0449393862

050 347 1555

Kaikki remontit, isot ja pienet. Toteutamme toiveesi ammattitaidolla. Ilmainen arvio, kotitalousvähennys. Saneerausliike Pappi ja Kanttori Oy 0400 800 875

Mikael agricolan kirkko › TehTaankaTu 23, helsinki › raTikka 1,2,3 ja bussiT 14,18,21

HERÄNNÄISSEURAT

Surun kohdatessa ojennamme auttavan kätemme.

Tehokasta, tasokasta ja ystävällistä siivouspalvelua. Kaikki kodin perussiivouksesta suursiivouksiin, myös kalusteiden ja mattojenpesut. Asiakkaille kotitalousväh. -50%. Kysy tarjous myös toimitilojen siivouksista. Ole yhteydessä Mari Herala 0452657475 tai proraudoitus@gmail.com

Kotisiivousta yms. lähihoitaja Merja Rouvali 045-8520244 Ikkunapesua/kotisiivousta 13 v. kokemuksella. Edullisesti, myös hankalat. Timo 0440691994 KOTISIIVOUSTA Ikkunanpesua, muuttosiivousta, remonttisiivousta ammattitaidolla. OLKSiivouspalvelut.fi 040 762 56 15

Ikkunoiden pesut ammattitaidolla, Petri Posti, petriposti@elisanet.fi kotitalväh. www.petriposti.com/ 0505003090 Kotisiivoukset ja ikkunanpesut 45 v. kokemuksella. Veikko Salonen, Puh. 040-2566907.

H A U T A K I V E T Edullisemmin suoraan veistämöltä KIVITUOTE OY Salpakuja 7, 01200 Vantaa p. 09 756 8200 myynti@kivituote.com Espoossa palvelemme: Espoonaukio 7, p. 09 465 650

HAUTAKIVET kaiverrukset ym. alan työt p. 09 387 3215 www.bremerinhautakivi.fi Ketokivenkaari 32, Hki 71 ark. 9-17 LA 10-14 tai sop.muk. BREMERIN KIVI

Palveluja tarjotaan Janinan Kotihoito 046 922 2000 Lähihoitajatyöt, kotipalvelut, siivoamiset, yms. Kotipalvelua 27-vuoden kokemuksella. Asiakkaan tarpeen toiveiden mukaisesti. Pia Matalalampi 0504315536

MIES AUTTAA KOTONA JA ULKONA

Siivous, taulut, ostokset TV, puhelin, tietokone -neuvot Pyörätuolilla ulos ja kahvilaan Asioiden hoito, tueksi mukaan 8 v. kokemus ja suosituksia

KOTIAPUMIES TONTTU 044-2794646

Jalkahoidot 50 € kotikäyntinä Helsingin alueella.

Vinttien, kellareiden ja kuolinpesien tyhjennykset. Kaikki pois, loppusiivous ja kierrätyspalvelu. Puh. 046 641 8728.

Puh 040-154 7607 PK-Seudun Dyykkarit Oy 0400 811261 Varastojen ja jätekatoksien tyhjennykset kaatopaikalle sekä muutot. 35€+24% alv./tunti ja min. 2 tuntia

Kaikenlaista kuljetusta alkaen 20 e tunti 050 926 62 03 YLEISMIES JANTUNEN 0400 811941 kuolinpes. tyhj., remontit, muutot, tv:t tietokoneet yms. 35€+24% alv./tunti ja min. 2 tuntia. www.bewesport.fi

PIKA KOTIAPUA 0442514416 Lapsista-vanhuksiin, myös hierontapalvelut, 35 v. kokemus, hoidon kesto 1,5 h, kysy lisää rus.finland@gmail.com

Eläkeläisille, leikkaus 18-24 €, permanentti tai väripaketti 70 € P. 045 2386356, Hämeentie 38 Parturi-kampaaja KAIJA Kotikäynnit, palvelutalot ja ryhmäkodit. Vankka ammattitaito, ystävällinen palvelu puh. 046 660 4393


6.6.2019 | Kirkko ja kaupunki

Hammashoitoa Miksi maksaisit liikaa? Kaunis hymy valloittaa.

Katutasossa, helppo pyörätuolille. Aivan bussi-, ratikka-, metropysäkkien vieressä

KEVÄÄKSI KAUNIS HYMY

• Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus • Hammastarkastus • Hammasvalkaisu

Hammaslääkäri Ada Tikka.

alk. 49 €

25 € 99 €

Hinnat eivät sisällä kelakorvausta.

T A K U U T Y Ö

p. 09 726 2266

HAMMASTEKNIKKO

p. 09 146 1460

Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.

ERIKOISHAMMASTEKNIKON HINNAT TÄSSÄ KUUSSA: Ylä- tai alaleuan kokoproteesi 390€ Ylä- ja alaleuan kokoproteesi 790 € Ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus odottaessa 110€ Korjaukset ja pohjaukset odottaessa 95€

Ilmainen proteesien tarkistus

Muut palvelut: Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru • Meiltä myös koti- tai vanhainkotikäynnit 50€

PROTEESI VALMIS 12 TUNNISSA Ylä- tai alaleuan kokoproteesi norm. hinta 550€

Varaa aika maksuttomaan tarkastukseen! Erikoishammasteknikko on hammasproteesien asiantuntija.

HAMMASLÄÄKÄRI RIITTA LEHTO Kulosaaren Ostoskeskus Svinhufvudintie 1 p. 050 5570 740

• Tarkistuta myös hampaaton suu säännöllisesti. Yksilölliset hammasproteesit suoraan valmistajalta Erikoishammasteknikko Merja Vesamäki Helsingink. 9, Hki, p. (09) 716 151

• Hammasproteesit on syytä tiivistää 2–3 vuoden välein ja uusia 5–10 vuoden välein.

Teemme koti- ja palvelutalokäyntejä. EHT Ossi Vallemaa

p. 050-5533 050

Soita 010 2715 100

• Hakaniemi, Hämeentie 7 • Etelä-Haaga, Kauppalantie 4.

Perushammash., implantit, protetiikka, ARABIANHAMMAS (ent.Stickdent) Kaj Franckin katu 1 TH 2, 00560 Hki, puh. 050-4757140

HAMMASASEMA

Hakaniemenranta 1 (Metallitalo, Hakaniementoria vastapäätä) katutaso, esteetön sisäänkäynti

Hammaslääkäri Beata Heikkinen ystävällistä ja asiantuntevaa hammashoitoa perushoidon lisäksi pienkirurgia proteetikka ja esteettinen hoito

19

Lakipalveluja

Hammaslääkärikeskus Hämeentie 60, avoinna ma-pe 8-20, la 11-15, www.eurohammas.fi

Saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua.

A

Erikoishammasteknikko Tommi Jokilahti yksilölliset hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset myös odottaessa ilmainen proteesien tarkastus!

Ajanvaraus (09) 622 27 27

Palvelukseen halutaan Taksinkuljettaja TaksiHelsinki välitykseen, työsuhdeasunto mahdollisuus, osa-aika työtä myös tarjolla, p.0449393862, ismoriiali@gmail.com

Nappaa mukaan Kesälehdessä mm. rippijuhla­ reseptit, Marzin tie muusikoksi ja piispa saunassa! Hae lehti lähikirkoltasi.

TURVAA LÄHEISESI TESTAMENTTI JA SIIHEN SISÄLTYVÄ VEROPERHE JA PERINTÖ J. PAKARINEN OY SUUNNITTELU 199 € PERUKIRJAT VARATUOMARI JUKKA PAKARINEN PERINNÖNJAOT OIKEUSNOTAARI MINNA KORHONEN LAHJAKIRJAT AVIOEHDOT 355 € KORKEAVUORENKATU 17 A 1 AVIOEROT PUH: 09 622 5930 OSITUKSET NS. HOITOTESTAMENTTI 295 € WWW.PERHEJAPERINTO.FI ASIANAJOTOIMISTO KIRSI UKKONEN Testamentit, perukirjat, perintöasiat ym. Vartiokylän kirkkoa vastapäätä Kiviportintie 6, 00950 Helsinki p. 040 5520818 kirsi@ukkonen.com www.ukkonen.com

Kari Silvennoinen Ky Testamentit, perintö-ym. lakiasiat. Laatutestamentit kohtuuhinnoin. P. 010 616 8920 Ullanlinna, Helsinki www.silvennoinen.fi

Kiinteistövälitystä

Asianajotoimisto Kristiina Kenttä Perukirjat, perinnönjaot, testamentit, avioerot, ositukset, edunvalvonta sekä myös muut lakiasianne. Teen tarvittaessa kotikäyntejä. Hämeentie 17 A 65, 00500 Helsinki

0400 287 442

kristiina.kentta@lakikentta.fi www.lakikentta.fi


20 A Kirkko ja kaupunki | 6.6.2019

Veljeskunnat järjestävät pyhän viikon kulkueet TÄMÄN SIVUN Miltä usko näyttää? -palstalla julkaistiin pääsiäisen jälkeen (K&k 25.4.) kuva kolmesta huppupäisestä miehestä Sevillan kadulla pyhän viikon aikana. Teksti kertoo tietämättömyydestä. Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 kristilliset kirkot sopivat Pyhän viikon juhlasta, jota nykyisin vietetään ympäri maailmaa. Sevillan Semana Santa -perinne on peräisin vuodesta 1248, jolloin kaupunki oli valloitettu takaisin maurilaisilta. Sata vuotta myöhemmin perustettiin ensimmäinen veljeskunta, joka toimii edelleen. Nykyisin veljeskuntia on 58. Kullakin on esitettävänään tietty kohta Jeesuksen viimeisestä viikosta palmusunnuntaista alkaen. Jokaisessa kulkueessa on soittokunta, Kristuksen lavan alla 50 kantajaa (costaleros), sadat nasaretilaiset kynttilöineen veljeskunnan omissa väreissä, sureva äiti Maria kantajineen ja lisää nasaretilaisia. Katujen varsilla hiljentyvät kymmenettuhannet kaupunkilaiset ja turistit. Pitkäperjantain aamuna (madrugada) kuusi kulkuetta lähtee omista kirkoistaan eri puolilta kaupunkia kello 24 sekä kello 1.05 ja 2.00. Kulkueet etenevät merkittyä reittiään ja katedraalin lävitse palaten omaan kirkkoonsa 12 tuntia myöhemmin. Aikataulu ja reitti ovat tarkat, kulkueita on viikon aikana paljon ja kaikki kulkevat katedraalin kautta. Palmusunnuntaina kulkueita on yhdeksän, muina päivinä kahdeksan tai seitsemän. Kulkuetehtävissä ovat papit ja maallikot, lapset ja aikuiset. Rakkauden ja surun, kuoleman ja ikuisuuden voi myös turisti kokea seuratessaan kulkueiden verkkaista etenemistä. Taukojen aikana joku flamenco-laulaja virittää parvekkeelta saetan, uskonnollisen laulun. Elina Grönlund Tampere

Suntiot mainittu! LUIN SINI Alénin kirjoituksen suntioiden työpanoksen arvostamisesta (K&k 23.5.). Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Suntion työpanos on yhtä tärkeä kuin muidenkin jumalanpalveluksiin osallistuvien. Ilokseni ja suurella ylpeydellä voin mainita, että työpaikallani on jo useita vuosia mainittu suntiotkin. Tästä kiitosta ja kehuja Kannelmäen seurakunnan papistolle ja kirkkoherralle. Muille seurakunnille kehotus: tehkää tässä asiassa parannus. Jyri Niskanen suntio, Kannelmäen seurakunta

SINI ALÉN on huolissaan, kun suntioita ei mainita messun toimittamisessa nimeltä. Mielestäni siellä ei tarvitse mainita kenenkään nimeä. Eihän se ole mikään rock-konsertti. Osallistujien nimet voisi listata ilmoitustaululle. Jäisi sekin aika itse asiaan. Kysehän on kuitenkin vaan ihmisen turhamaisuudesta saada nimensä kuuluviin. Ei työmaillakaan ole mitään

MIELIPIDE Kirkko ja kaupungin Mielipide-palsta julkaisee korkeintaan 1 500 merkkiä pitkiä mielipidekirjoituksia. Kirjoita omalla nimelläsi – nimimerkkiä voi käyttää vain poikkeustapauksissa. Toimitus lyhentää ja muokkaa tekstejä tarvittaessa. Lähetä tekstin mukana yhteystietosi toimituksen tietoon. Mielipiteitä julkaistaan myös verkossa: www.kirkkojakaupunki.fi Kirkko ja kaupunki, Kolmas linja 22, 00530 Helsinki mielipiteet@kirkkojakaupunki.fi

Miltä usko näyttää? JANNE SIMOJOKI

piipahdusten varassa. Lisää hoitavia käsiä tarvitaan. Vanhustyössä tarvitaan eri tavoin auttavia ihmisiä entistä enemmän. Kaikki hyvät käytännöt tulee saada käyttöön. Onneksi meillä on valtava innostunut vapaaehtoisjoukko seurakunnissa, erilaisissa eläkeläis-, omaishoitaja- sekä sosiaali- ja terveysjärjestöissä, SPR:ssä ja muualla, läheisten ja naapurien lisäksi. Nyt tarvitaan kaikkien vapaaehtoisten toimijoiden laajaa yhteistyötä sekä keskenään että kaupungin eri tahojen kanssa vanhusten hyväksi. Pietari Jääskeläinen vanhus- ja eläkeläisasioiden neuvottelukunnan puheenjohtaja

Kiitoksia Oulunkylään KIITOKSET OULUNKYLÄN seurakunnalle, ihanalle kirkkoherra Ullalle ja kanslialle, joka aina palvelee ystävällisesti. Joka torstai on ollut hyvää ruokaa Salaam-ravintolassa. Oulunkylän seurakunta on hyvä paikka. Torbjörn Åhman

Kiitos kirkonkelloista!

Helsingin hiippakunta vietti helatorstaina 60-vuotisjuhliaan ulkoilmamessulla Senaatintorilla. Juhlamessussa saarnasi piispa Teemu Laajasalo ja liturgina palveli Helsingin katedraalin kirkkoherra Marja Heltelä. Auringon hellimään messuun osallistui 7 850 seurakuntalaista eri puolilta Helsingin hiippakuntaa.

YLLÄTYIN RIEMUKKAASTI maanantaina 27.5. kävelylenkillä, kun lähellä kotiani Malmin kirkon kellot alkoivat soida. Katsoin puhelimen kelloa ja mietin, miksi ne soivat kiihkeästi kello 16.05. Olin kuitenkin lukenut junassa paluumatkalla töistä, että syntymäkirkkoni ja Huopalahden seurakunnan työntekijät olivat keksineet soittaa kirkonkelloja jo heti yöllä Suomen jääkiekkomaailmanmestaruuden kunniaksi. Mielestäni juuri tällainen ilon välittäminen kuuluu nykykirkolle. Osataan sitä meilläkin eikä vain Itallian Maranellossa! Lämmin kiitos ylimääräisestä ilonpuuskasta! Klaus Krokfors Helsinki

nimenhuutoa ennen kuin aletaan hommiin. Risto Yli-Tolppa Korso

Muslimivähemmistö ei halua kirkkosalejamme PIRKKO KARASTI haluaa pitää ihmiset evankelis-luterilaisessa kirkossa pelottelemalla. Jos kirkosta eroaminen jatkuu, ”olemme kohta muslimeja tai muslimit ... muuttavat kirkkosalit moskeijoiksi”, hän kirjoittaa (K&k 23.5.). Tuon voisi nähdä vihapuheeksi. Suomessa tällä hetkellä asuvista ihmisista hiukan yli prosentti, siis yksi sadasta, on muslimeja. Kirkon jäseniä on hiukan alle 70 prosenttia, siis seitsemän kymmenestä. Onko Karastilla varma tieto siitä, että vähäinen muslimivähemmistö haluaisi vallata enemmistön kirkkosalit? Ellei ole, hän antaa väärän todistuksen lähimmäisistään. Ymmärtääkseni käytännössä kukaan ei eroa kirkosta kääntyäkseen muslimiksi. Miten ihmeessä meistä sitten tulisi muslimeja sen nojalla, että jotkut ihmiset eroavat kirkosta? Uskooko kirjoittaja, että hänestä itses-

tään tulisi muslimi? Kirjoituksen julkaiseminen osoittaa mielestäni huonoa harkintaa lehden osalta. Islamofobia ei ymmärtääkseni ole kirkon kanta vaan kirkko pyrkii päinvastoin lisäämään uskontojen välistä ymmärrystä.

Risto Pitkänen Helsinki

Vapaaehtoiset ovat kultaa vanhustyössä KIITOKSET SADOILLE tuhansille vanhustyötä tekeville vapaaehtoisille ja omaisille. Teitä tarvitaan tulevaisuudessa vieläkin enemmän. Jo joka neljäs suomalainen on vanhuuseläkkeellä, ja eläkeläisten määrä kasvaa edelleen. Kaatunut sote-uudistus merkitsee myös vanhuspalveluissa epävarmuutta: miten ja keiden toimesta palveluja tuotetaan? Kuntien ja valtion rahoitus ei nykyisellään riitä laadukkaiden palvelujen turvaamiseen. Seuraavan hallituksen tulee varmistaa riittävä lisärahoitus. Kuntakohtaiset erot vanhuspalvelujen laadussa tulevat valitettavasti kasvamaan. Huonokuntoisia vanhuksia pidetään hoitajapulan vuoksi säästösyistä yhä enemmän kotona hoitajan pikaisten

Sielu on täysin aineeton USKONNONFILOSOFI AKU Visala kertoi (K&k 23.05.), että hän ”olisi mieluiten huippuälykäs ja ahdistunut kuin yksinkertainen ja onnellinen”. Tässäkin on syytä pitää mielessä, että huippuälykkyyskin on vain suhteellista eikä sellaisena saatu lahjakaan kata kaikkea. Paras todistus tästä on tieteen kunnioittavista saavutuksista huolimatta se, että tiede nostaa kädet pystyyn tasan siinä, missä materia loppuu ja alkaa aineettomuus, kuten ovat esimerkiksi käsitteet sielu ja Jumala. Summa summarum: Kolmiyhteisen Jumalamme lisäksi myös meidän kuolematon sielumme on tuonpuoleisesta saatujen kokemustemme valossa täysin aineeton, ja näin ollen niiden kaikkien selittäminen on yksinomaan meidän Luojamme kädessä. Mauno Aholainen Helsinki

Mielipiteitä verkossa MIELIPITEITÄ JULKAISTAAN myös verkossa osoitteessa www.kirkkojakaupunki.fi. Muista liittää mielipiteeseen yhteystietosi. Nimettömiä kirjoituksia ei julkaista.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.