1 minute read
Kuolema ilmoittaa
Aiemmin kuolinilmoituksen tarkoitus oli tiedonvälitys.
Nyt kuolinilmoitukset auttavat käsittelemään kuolemaa yksin tai yhdessä.
TEKSTI KATA-RIINA HEINONEN-TRICARICO
KUVA KANSALLISGALLERIA / HANNU PAKARINEN JA DIGI.KANSALLISKIRJASTO.FI
Kuolinilmoitukset ovat olleet printtilehden luetuinta sisältöä urheilusivujen ja paikallisuutisten lisäksi. Mikä vieraiden ihmisten kuolemassa kiehtoo?
Pappi ja tunnelukko terapeutti
Miia Moision mukaan kuolinilmoituksia luke - malla käsittelemme omaa ja läheistemme kuolevaisuutta. Peilauspintaa voi löytyä vaikka siitä, minkä ikäisenä vainaja on kuollut ja ketkä häntä ovat muistaneet.
– Lukiessa myötäeletään läheisensä menettäneen sanoja ja tunteita. Samalla voi käsitellä omia surujaan, Moisio sanoo.
Kuolinilmoitusten lukemiseen liittyy usein myös sosiaalinen ulottuvuus.
– Kuolinilmoitukset voivat olla myös puheenaihe. Yhdessä voidaan todeta: näitkö, että hänkin on kuollut.
Kuolinilmoituksella kunnioitetaan vainajaa. Se on yksi kuolemaan liittyvistä rituaaleistamme. Kuolinilmoitus voidaan julkaista ennen hautajaisia tai niiden jälkeen.
– Viimeistään siinä vaiheessa, kun kuolemasta on kerrottu kaikille, se muuttuu todeksi, Moisio sanoo.
Alunperin kuolinilmoituksen tehtävä oli tiedottaa sukulaisille, naapureille ja tuttaville henkilön kuolemasta ja kutsua hautajaisiin. 1900-lu-