Parisuhdevinkkejä leppoisampaan kesään s. 4
Puulaivojen pelastaja
Ibrahim Abu Shanab huolehtii
viimeisistä perinnelaivoista
Suomenlinnassa s. 12
Ensimmäistä suomalaista Netflixtuotantoa kuvattiin Temppeliaukion kirkossa s. 10
HYVÄN TÄHDEN. 8.6.2023Pääkirjoitus
Ihmisarvoa pitää puolustaa
KUN KESKUSTELLAAN talouden kovista realiteeteista, ihmisoikeudet joutuvat usein sivurooliin. Niitä pidetään luksuksena, johon voidaan palata, jos rahaa jää. Ainakin mikäli puhutaan muiden kuin suomalaisten tai meitä lähellä olevien ihmisoikeuksista.
Ihmisoikeuksien pitäisi kuitenkin olla aivan politiikan ytimessä. Kyse on sellaisista asioista kuin oikeus elämään ja turvallisuuteen, siihen ettei kiduteta, ja että saa ajatella, uskoa ja sanoa vapaasti mielipiteensä.
Siellä, missä ihmisoikeuksia loukataan, syttyy sotia, tehdään hirveitä tekoja ja syntyy usein tilanne, jossa ihmiset joutuvat pakenemaan maastaan.
AFGANISTANISSA PUOLELTA KANSASTA on riistetty kaikki oikeudet. Suomalaisten kouluttamat afganistanilaiset naistoimittajat kertovat nimettöminä yhdessä kirjoittamassaan Suomen Kuvalehden blogitekstissä, ettei yksikään nainen ole Talibanin hallitsemassa maassa suojassa kotinsa ulkopuolella. Jos burkan alta puuttuvat vaikka sukat, seurauksena on rajua väkivaltaa. Naisten elämää valvoo ”hyveiden edistämisen ja paheiden vastustamisen ministeriö”.
Ugandassa homoseksuaalit voivat saada elinkautisen ja jopa kuolemantuomion siitä, että ”syyllistyvät toistuvasti homoseksuaalisiin tekoihin”. Tilanne on sama esimerkiksi Iranissa ja Saudi-Arabiassa. Pitkät vankeusrangaistukset uh-
kaavat seksuaalivähemmistöihin kuuluvia monessa muussakin maassa.
Usein syynä on tiukka tulkinta islamista tai joissakin Afrikan maissa myös kristinuskosta. Ugandassa on taustalla yhdysvaltalaisten fundamentalististen kristillisten järjestöjen toiminta. Näissä maissa toimii myös suomalaisia järjestöjä, joiden olisi syytä puuttua asiaan yhteistyökirkkojensa ja kumppaniensa kanssa.
TULEVASTA HALLITUKSESTA käytävissä neuvotteluissa on yksi ihmisoikeuksien kannalta erityisen tärkeä kirjaus. Se on palautuskielto. Sen mukaan ketään ei saa Suomesta palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Ikävä kyllä Suomesta on viime vuosina palautettu hengenvaaraan esimerkiksi kristityksi kääntyneitä muslimeja.
PAULI JUUSELA päätoimittaja pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi
Tunnetko tuskan?
Hän hymyää toivon hymyä itkenein silmin.
RUNOILIJA EDITH SÖDERGRAN (1916–42)
Jos on esittänyt pitkään onnellista, ei enää välttämättä edes tiedä, onko todella onnellinen vai onneton.
ONNELLISUUSTUTKIJA
ILONA SUOJANEN
HS.FI:SSÄ 25.5.
Naurunkin pohjalla voi olla suru, ja kun ilo päättyy, murhe jää.
SANANLASKUJEN KIRJA 14:13
KETÄÄN EI SAA SUOMESTA PALAUTTAA ALUEELLE, JOSSA HÄNTÄ UHKAA KUOLEMANRANGAISTUS.
Kirkko ja kaupunki
Kiitos
tuosta pienestä ihmisestä, joka nyt elää ensimmäistä kevättään.
Anna minun edes hetken hänen laillaan
nähdä ihmeenä
jokainen västäräkki, kukkamätäs, lähelle kurkottavat kasvot.
8.6.2023
Seuraava lehti ilmestyy 17.8.
KANNEN KUVA: JOONAS BRANDT
kirkkojakaupunki
kirkkojakaupunki
kirkkojakaupunki
@kirkko_kaupunki
Viisi vastausta
”Veneily saaristossa on kuin olisi kirkossa”
Meripelastusaluksen päällikön
Anni Muukkosen mukaan kovassa myrkyssä on hyvä tuntea tervettä pelkoa.
1
– Tällä hetkellä meillä on satakunta vapaaehtoista. Tilanne on niin hyvä, ettemme tänä vuonna hakeneet uusia vapaaehtoisia. Harjoittelijasta kansimieheksi kouluttautuminen kestää 1–2 vuotta. Vapaaehtoisista on noin 70 prosenttia on miehiä, mutta naisten osuus on kasvanut koko ajan.
Anni Muukkonen, milloin ja miksi lähdit mukaan Espoon Meripelastajiin?
– Olen ollut Meripelastajissa vuodesta 2011 lähtien. Toimin meripelastusaluksen päällikkönä ja yhdistyksen tiedottajana ja sihteerinä.
– Lähdin vapaaehtoiseksi, koska tässä voin tehdä jotain merkityksellistä ja tuntea itseni tarpeelliseksi. Vesillä liikkumisesta minulla oli ennestään paljon kokemusta, koska perheelläni on purjevene ja mökki saaristossa. 2
3Minkälaisia tehtäviä meripelastukseen kuuluu, ja onko sinulla ollut pelottavia tilanteita? – Tehtävät vaativat harvoin mitään extreme-suorituksia. Eniten on konerikkoisten huviveneiden hinaamista satamaan. Annamme myös ensiapua sairauskohtauksissa ja loukkaantumisissa. Saarissa teemme lisäksi maastopalosammutuksia.
Mitä osaamista meripelastajalta vaaditaan?
– Vapaaehtoiselta meripelastajalta vaaditaan aikaa ja sitoutumista harrastukseen. Aluksen miehistöön tarvitaan toukokuusta marraskuuhun joka ilta 3–10 vapaaehtoista. Muuten emme vaadi tulijoilta mitään erityistä, koska annamme heille koulutuksen pelastus- ja avustustehtäviin.
– On hyvä kokea tervettä pelkoa esimerkiksi kovassa myrskyssä, mutta silti pitää luottaa omaan osaamiseensa. Haastavin tilanne itselläni oli kymmenisen vuotta sitten pienlentokoneen pudottua Westendin edustalle. Kun radiosta alkoi kuulua hätäkutsuja, lähdimme apuun. Tuntui tosi pahalta, kun koneen lentäjän todettiin menehtyneen.
Meripelastajan vinkit veneillä liikkujille
Pelastusliivit on oltava päällä aina, olivat sää ja tilanne millaisia hyvänsä.
Hyviin merimiestaitoihin kuuluvat toisten auttaminen ja huomioiminen sekä ympäristön jatkuva tarkkailu.
Erityisesti isompien alusten omistajien kannattaa opetella kunnolla vesillä liikkumisen säännöt.
– Parhaiten mieleen jäävät ne keikat, joissa voimme auttaa vaikkapa vesillä pulaan joutunutta perhettä. On hienoa nähdä vanhempien helpotus ja lasten innostus siitä, kun ”Ryhmä Hau -vene” saapuu pelastamaan heidät. 4
Entä onko Tove Janssonin Muumipappa ja meri sinulle tuttu kirja?
– Kyllä. Kirjasta on jäänyt mieleen Muumipapan ajatus, että purjehtiminen tarjoaa mahdollisuuden seikkailuun. Silti hän tunsi merta kohtaan kunnioitusta. Itse koen samoin. Lähden välillä mökiltä veneilemään yksinäni, mutta laitan aina viestin perheelleni, minne olen menossa, ja toisen viestin, kun olen palannut takaisin.
5Mikä sinulle on pyhää?
– Minulle pyhä asia on saaristo. Veneily saaristossa on kuin olisi kirkossa. Se on jotain meitä isompaa. Toivon, että espoolaiset ymmärtäisivät, miten hieno saaristo meillä on ja miten helppoa siitä on päästä nauttimaan. ■
TEKSTI MARJO KYTÖHARJU KUVA ESKO JÄMSÄKuusi vinkkiä parempaan parisuhdekesään
Kesäloma voi olla kuumottavaa aikaa paitsi säiden myös ihmissuhteiden puolesta. Tässä perheneuvoja Mari Kinnusen parisuhdevinkkejä leppoisampaan lomaan.
1. Levätkää ensin.
– Yleensä riita tahtoo tulla heti loman alussa. Siltä voisi välttyä, jos ihan aluksi muistaisi levätä ja nukkua kunnolla. Ennen kuin lähdetään tekemään yhdessä yhtään mitään, kannattaa vetää hetken aikaa happea.
2. Miettikää, voisiko lomaan ladattuja odotuksia hieman laskea.
– Kun kaksi kiireisen arjen uuvuttamaa ihmistä yrittää luovia lomatoiveiden ja -paineiden keskellä, lisääntynyt yhteinen aika saattaa olla parisuhteelle varsinainen testi. Joskus loma saattaa olla niin tarkkaan aikataulutettu, että lasketaan, mitkä minuutit päivästä voidaan olla rannalla tai muuten rennosti ja milloin pitää taas lähteä. Loman tarkoitus on ennemminkin olla kuin tehdä.
3. Tehkää jotain sellaista, mitä ei koskaan muulloin tule tehtyä. – Lomalla kannattaa yllättää itsensä ja läheisensä. Kun tekee jotain ihan muuta kuin yleensä, se irrottaa aivot arjen sälästä.
4. Kokeilkaa seksissäkin jotain ihan uutta. – Seksuaaliterapeuttina rohkaisisin hellyydessä, intiimiydessä tai seksissä – miten sen haluaakaan ilmaista – tekemään jotain ihan toisin ja kokeilemaan jotain uutta. Se virkistää. Jos yleensä on pehmoa ja pitkään, voisi nyt olla rajumpaa ja nopeasti. Tai jos on aina aiemmin ollut lelut mukana, voisi nyt panna lelut laatikkoon. Tai jos ei ole koskaan ollut leluja, niitä voisi hankkia. Jokin ihan uusi paikkakin voi riittää, eli vaihtelun vuoksi voidaankin olla riippukeinussa tai jossain ulkona.
5. Tehkää jotain myös ihan itseksenne. – On tärkeää järjestää välillä omaa aikaa ja tehdä asioita itsekseen. Silloin voi kohdata itsensä ja kuunnella, mitä minulle kuuluu. Yhtä tärkeää on antaa myös toisen viettää omaa aikaa. Vain itsensä kohtaamisesta voi yltää toisen kohtaamiseen.
6. Käykää sadepäivänä läpi
Pari Tunnetta -nettiparisuhdekurssia. – Tukea parisuhteen pulmiin kannattaa hakea ja sitä voi saada jo ennen kuin tilanteesta tulee tukala. Yhtenä apuna voi toimia maksuton Pari Tunnetta -kurssi, jota voi käydä yhdessä kumppanin kanssa netissä. Kurssin avulla voi päivittää oman parisuhteensa tilan. Se auttaa myös kehittämään keskinäistä tunneyhteyttä, antaa välineitä ristiriitojen käsittelemiseen ja lisää ymmärrystä omasta parisuhteesta.
TEKSTI OUTI ISOTALUS KUVITUS MARTTA-KAISA VIRTARiita poikki nettikurssin avulla
Pari Tunnetta -nettiparisuhdekurssi koostuu yhdeksästä jaksosta. Kurssilla käydään läpi keinoja, joilla alkavan riidan voi keskeyttää, ja annetaan konkreettisia ohjeita aitoon anteeksipyyntöön ja anteeksi antamiseen. Kurssilla myös pohditaan parisuhteen seksuaalisuuden arkea ja juhlaa sekä sen muuttumista ja muokkautumista iän ja elämänkokemusten myötä.
– Usein perheneuvonnan puhelinkeskusteluissa on noussut esiin, että apua olisi pitänyt osata hakea paljon aiemmin. Tämä on sellaista ennaltaehkäisevää työtä, mitä meiltä on toivottu, kertoo perheneuvoja Mari Kinnunen Helsingin seurakuntien perheneuvonnasta.
Nettiparisuhdekurssi voi toimia myös silloin, kun oman parisuhteen kipupisteistä puhuminen vieraan ihmisen kanssa ei tunnu luontevalta.
– Koska nettikurssi mahdollistaa yksityisen tilan säilyttämisen, se voi auttaa myös niitä, joille ryhmään tuleminen on kauhistus tai kynnys varsinaisen pariterapian aloittamiselle vielä liian korkea, Kinnunen sanoo.
Pari Tunnetta -nettiparisuhdekurssi on kehitetty Tampereen perheasiain neuvottelukeskuksessa. Se on osa Kirkon perheneuvonnan toimintaa, ja nyt siinä ovat mukana myös Helsingin ja Vantaan seurakuntien perheneuvonnat. Maksuton kurssi löytyy osoitteesta paritunnetta.fi.
Jos nettikurssin läpikäyminen uhkaa jossain kohtaa jumiutua ja motivaatio hiipua, perheneuvojat antavat mielellään sparrausapua. Helsinkiläiset voivat lähettää kysymyksiä suoraan sähköpostilla osoitteeseen paritunnetta.helsinki@evl.fi ja vantaalaiset osoitteeseen perheneuvonta.vantaanseurakunnat@evl.fi . Samoista osoitteista on tarvittaessa mahdollista varata aika perheneuvojan etävastaanottoon.
Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksia on eri puolilla Suomea. Niissä palvelevat koulutetut ammattilaiset, joiden kanssa voi keskustella parisuhteen ja perhe-elämän haasteista. Palvelu on asiakkaille maksutonta. Katso lähin perheasiain keskus täältä: evl.fi/apua-ja-tukea/ihmissuhteet
Kirkko ja kaupunki 80 vuotta
Vuonna
Julkihomo tai -lesbo voi saada kirkon viran Ruotsissa, mutta ei Suomessa. Homoja ja lesboja toimii kyllä Suomen kirkon viroissa, mutta heidän on salattava seksuaalinen suuntautumisensa.
Pastorit Barbro K. Gustafsson ja Kerstin Hammarsten kertoivat Teologihomojen ja Teologian opiskelijoiden järjestämässä tilaisuudessa, millaista on olla Ruotsin kirkon virassa homoseksuaalina. Molemmille viran saanti tuotti aluksi vaikeuksia: seurakunnat, joihin heidät osoitettiin, eivät yhtäkkiä tarvinneetkaan pappia.
– Jos minulta kysytään, olenko lesbo, vastaan, että olen. On tärkeää olla avoin. Ainakaan Tukholmassa meillä ei ole mitään pelättävää, Hammarsten sanoi.
Teologian kandidaatti Ari Saukkonen puhui Suomen tilanteesta. Hän katsoi homokeskustelun jämähtäneen kirkossa paikoilleen. Kirkon viran voi saada ja siinä toimia, jos suostuu olemaan hiljaa homosuhteestaan.
– Vikaa on meissäkin, kun suostumme syrjintään. Ei pitäisi hyväksyä sitä, että ominaisuus, johon itse emme voi vaikuttaa, estää meitä toimimasta kirkossa.
Lyhennelmä artikkelista, joka julkaistiin Kirkko ja kaupungissa 26.2.1992. Maailman terveysjärjestö totesi vuonna 1990, että homoseksuaalisuus ei ole mielenterveyden häiriö. Kirkko ja kaupunki 80 vuotta -sarjan on toimittanut Pihla Tiihonen.
TYÖELÄMÄÄN PEREHTYNYT TUTKIJATOHTORI MONA MANNEVUO MITÄ HELVETTIÄ? -PODCASTISSA, JOKA ON KUUNNELTAVISSA SPOTIFYSSA JA OSOITTEESSA KIRKKOJAKAUPUNKI.FI.
”Jos yhden asian saisin työelämässä muuttaa, niin lopettaisin älyttömän hosumisen ja nopeuden ihannoinnin. Myös tunnollisuus ja vilpittömyys ovat hyviä avuja.”
Ihmeiden Rooma
Rooman kirkoissa legendat ja historia elävät rinnakkain.
TEKSTI KAISA HALONEN KUVAT GETTY IMAGES JA ISTOCK
Yksi ihmiselämä ei riitä Roomaan tutustumiselle, kuuluu italialainen sanonta. Yhden lomaviikon aikana ehtii kuitenkin paljon.
Emil Antonin ja Antti Kruusin Rooma – Opas pyhiinvaeltajalle (Kirjapaja) tarjoaa yhden rajauksen Rooman historian ja nähtävyyksien runsauteen. Nimensä mukaisesti se on tarkoitettu niille, jotka matkaavat Roomaan pyhiinvaelluksen hengessä. Siksi opas esittelee lähinnä kirkkoja ja muita kristinuskoon liittyviä paikkoja.
Kaikkia Rooman noin yhdeksästäsadasta kirkosta on turha haaveilla kiertävänsä, mutta muutaman kirkon päivässä ehtii hyvin sulatella. Lähes pakollisia nähtävyyksiä ovat neljä suurta paavillista kirkkoa eli basilikaa: Pietarinkirkko Vatikaanissa, San Paolo fuori le Mura, Lateraanikirkko ja Santa Maria Maggiore. Ne kuuluvat myös perinteiseen seitsemän kirkon pyhiinvaellukseen.
SUURIMMAT KIRKOT ovat Roomassa paikoilla, jotka ovat olleet pyhiinvaelluskohteita jo varhain. Aposto -
li Pietarin hauta saattaa oikeasti olla Pietarinkirkon pääalttarin alla. Ainakin kirkko on rakennettu vanhan hautausmaan paikalle, johon kristityksi kääntynyt keisari Konstantinus Suuri rakennutti jo 300-luvulla Pietarin muistoksi pyhiinvaelluskirkon.
Konstantinus rakennutti kirkon myös paikalle, jossa perimätiedon mukaan sijaitsi apostoli Paavalin hauta. Tuon vaatimattoman kirkon tilalle rakennettiin jo 300–400-lukujen vaihteessa komea pyhäkkö, joka tuhoutui 1800-luvulla tulipalossa. Nykyinen San Paolo fuori le Mura on tehty tuon kirkon piirustusten mukaan. Oletus Paavalin haudasta sai vahvistusta 2000-luvun alussa kirkon kryptassa suoritetuis-
ta arkeologisista kaivauksista, joissa löydettiin Paavalin nimeä kantava hautakivi ja sen alta sarkofagi. Sarkofagissa olleet luut voisivat radiohiiliajoituksen perusteella hyvin kuulua Paavalille.
HYVÄN TÄHDEN.
82. vuosikerta kirkkojakaupunki.fi
Julkaisija
Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan ev.lut. seurakunnat
Päätoimittaja
Pauli Juusela
Toimituspäälliköt
Heli Kulmavuori, Ulla Lötjönen Toimituksen assistentti
Maija Kiviranta, 09 2340 2244
Postiosoite
Kolmas linja 22 00530 Helsinki toimitus@kirkkojakaupunki.fi
Mediamyynti Sacrum-Kotimaa Oy Pirjo Teva, 040 680 4057 Juha Kurvinen, 040 665 5983 etunimi.sukunimi@kotimaa.fi
Ilmoitusvaraukset aineistopäivää edeltävän viikon perjantaihin kello 14:ään mennessä.
Painos 340 000. Osoitteellisena jakeluna Postin kautta evankelisluterilaisten seurakuntien jäsentalouksiin Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla.
Painopaikka Sanomapaino, Vantaa
Osoiteasiat
Lehti lähetetään seurakuntien jäsenille, talouden vanhimman nimellä. Osoitteet päivitetään automaattisesti muuttoilmoituksen perusteella. Jos osoitteessasi on virhe tai et halua lehteä, ota yhteyttä sähköpostitse osoitteet@kirkkojakaupunki.fi
tai puhelimitse arkisin klo 9–10 ja 12–13, p. 09 2340 2235.
Jakelu
Jäikö lehti tulematta? Haluatko antaa jakelusta muuta palautetta? Ota yhteyttä sähköpostitse osoitteet@kirkkojakaupunki.fi tai puhelimitse arkisin klo 9–10 ja 12–13, p. 09 2340 2235.
ISSN
0356-3421
Pyhät portaat ovat yksi pyhiinvaeltajien suosikkikohteista Roomassa.” Apostoli Pietarin hauta saattaa oikeasti olla Pietarinkirkon pääalttarin alla.
JOTKUT ROOMAN kirkoista ovat olleet uskonnonharjoittamisen
paikkoja jo ennen kuin niistä tuli kirkkoja. Pantheon, ”kaikkien jumalien temppeli”, rakennettiin alun perin 20-luvulla eKr. Nykyinen pyhäkkö on rakennettu 100-luvulla, ja kirkoksi se vihittiin 600-luvulla. Samalla se sai nimen
Santa Maria ad Martyres eli Pyhä Maria marttyyrien päällä. Nimi viittaa siihen, että kirkon lattian alle on haudattu katakombeista tuotuja marttyyrien luita.
Rooman historian monet kerrokset ovat konkreettisesti koettavissa San Clemente -nimisessä kirkossa. Kirkko ja sen upeat mosaiikit ovat 1100-luvulta. Kirkon alla on vanhempi, 300-luvulla rakennettu kirkko, jonka alta on arkeologisissa kaivauksissa löydetty persialaisen jumalan Mithran temppeli.
LUKEMATTOMIEN RELIIKKIEN ja hautamuistomerkkien äärellä saattaa aika pian kadottaa käsityksen siitä, mikä on historiallista faktaa, mikä ehkä totta ja mikä legendaa, mikä aitoa ja mikä taas muuten vain mielikuvitusta kiehtovaa.
Yksi varsinkin katolisten pyhiinvaeltajien suosikkikohteista Roomassa ovat niin kutsutut Pyhät portaat. Tarina kertoo, että ne olisivat aikoinaan kuuluneet Pontius Pilatuksen palatsiin ja Jeesus olisi noussut ne ennen ristiinnaulitsemistaan. Tapana on, että pyhiinvaeltajat kiipeävät 28-askelmaiset portaat polvillaan ja mietiskelevät samalla kärsimyshistoriaa. Tätä hartaudenharjoittamista ei häiritse se, että tarina on todellakin vain hurskas tarina, sillä portaat ovat peräisin lähellä sijainneesta entisestä paavien virka-asunnosta.
Jos haluaa päästää sisäisen skeptikkonsa lomalle ja antaa tarinoiden viedä, voi Roomassa nähdä muutakin ihmeellistä. Koko kristikunnan pyhin esine on tietenkin Jeesuksen risti. Kerrotaan, että keisari Konstantinus Suuren äiti Helena löysi ristin pyhiinvaellusmatkallaan Jerusalemiin ja kuljetutti sen Roomaan. Sittemmin Helenan kotipalatsi muutettiin kirkoksi.
Ristinpalasia on lahjoitettu reliikeiksi pitkin Eurooppaa, mutta suurimmat palaset jäivät Roomaan. Niiden lisäksi Pyhän ristin kirkossa on esillä myös yksi Jeesuksen lävistäneistä nauloista. Eikä siinä vielä kaikki: kirkon kappelissa on Jeesuksen haavoja koskettaneen epäilevän Tuomaan sormi sekä poikkipuu sen ryövärin rististä, jolle Jeesus evankeliumin mukaan lupasi taivaspaikan. ■
Oikaisu
TOISIN KUIN Kirkko ja kaupungissa 11.5. kerrottiin Hiljaisuuden jooga ei ole tällä hetkellä ainoa suomalainen kristillinen joogalaji, vaan kristillistä joogaa harjoitetaan myös nimellä Hengen voima. Hiljaisuuden jooga® on kuitenkin Suomessa ainoa rekisteröity kristillinen joogalaji.
Laadukasta senioriasumista
Kaipaatko helpompaa arkea turvallisessa ympäristössä?
Saga Käpylinnan hyvinvointi-, kuntoutus- ja hoitopalvelut muuntuvat tarpeidesi mukaan. Aktiivinen harrastus- ja kulttuuritoiminta tuo iloa ja runsas buffét energiaa päivään.
Muuta nyt uuteen kotiin edullisella asumiskulun päälle tulevalla 307 euron peruspalvelumaksulla. Katso lisätiedot tarjouksesta osoitteessa sagacare.fi/kapylinna tai ota yhteyttä talon johtajaan, puh. 050 501 6186.
Saga Käpylinna | Myrskyläntie 18 | 00650 Helsinki
San Clementen kirkon alla on paljon historiaa. Arkeologisissa kaivauksissa sieltä on löydetty myös persialaisen jumalan Mithran temppeli. Pantheonin katon aukon läpi näkyy taivas.“Talon omistajat ovat hirveän ystävällisiä, jos huoneeseen tarvitsee esimerkiksi lisää varusteita. Puhelimella aina ilmoitetaan, milloin siivooja on tulossa. Mistä tahansa asioista saa soitella. Se, miten tällaiset yhteiset tilatkin on rakennettu meitä varten, kertoo jo paljon omistajista.”
VUOKRA-ASUNTOJA SENIORITALOSSA!
”Pesutupa ja kuivaushuone ovat huikeat. Näiden lisäksi viereiseen K-marketiin on helppo mennä kävellen ja sieltä saa valmista tuoretta ruokaa ja leivonnaisia. Joka päivä on tuoretta tarjolla.”
“Asunto on hyvin suunniteltu: löytyy paljon säilytystilaa, iso parveke ja valoisat huoneet. Hanat kiiltelevät niin, että vettä ei melkein kehtaa pirskottaa.”
”Pidän erityisesti yhteisistä päivistä ja tuolijumpasta, jonka talon palveluavustaja vetää. On hyvä, että on päivä, jolloin voi tulla kysymään tai kertomaan, mielen päällä olevia asioita.”
Vuokra sisältää asumisen lisäksi:
Palveluavustajan viikoittaiset käynnit, asunnon siivouksen kerran kuussa, asunnon ikkunoiden pesun kerran vuodessa, yhteisen olohuoneen, saunan ja pyykkituvan käytön ilman eri maksua.
Talosta löytyy yksiöitä, yksiöitä alkovilla ja kaksioita. Kuukausivuokrat 924 €/kk – 1330 €/kk.
Kysy lisätietoja vapaana olevista asunnoista ja tule tutustumaan taloon ja asuntoihin paikan päälle: 010 315 4140.
Säästäväisyyttä fingerporilaisittain
Uusin Fingerpori -kirja sisältää yli seitsemänkymmentä ennen julkaisematonta sarjakuvatrippiä – tiukkaa asiaa ja vinoa huumoria.
TEKSTI SOILI POHJALAINEN KUVA TONI HÄRKÖNEN / LIKE
FINGERPORILAINEN DELEGAATIO on pohjoisnavalla jääkarhuja pelastamassa. Pienellä jäälautalla on kuitenkin niin paljon kuvausryhmää, että suojelun kohde, jääkarhu, on tipahtamaisillaan mereen. Pertti Jarlan yhdessä Marttojen kanssa tekemä Säästäväisen elämän Fingerpori paitsi opastaa myös naurattaa.
Ylikulutuksesta johtuva ilmastonmuutos ja luontokato sekä energiakriisi, inflaatio ja hintojen nousun aiheuttama taloudellinen epävarmuus ovat vakavia asioita. Fingerporin luoja Pertti Jarla tietää, että vakavasta asiasta kerrottu vitsi naurattaa erityisen paljon.
Kun Jarla aikanaan muutti ensimmäiseen omaan kotiin, rahaa oli niin niukasti, että hän os-
Sarjakuvataiteilija
Pertti Jarla yrittää petrata jätteiden lajittelussa.
ti vaatteensa kirpparilta. Nykyisinkin hän saattaa ostaa vaatteita kirpputorilta. Vanhan fiksaaminen, kuten pelikonsolin tai kameran korjaaminen, on Jarlalle mieluista puuhaa. Jätteiden lajittelussa hänellä on vielä petrattavaa.
– Lajittelu on tärkeää. Ja minulle noloa, etten ole vuosi sitten uuteen kotiin muuttaneena saanut asiaa vieläkään kuntoon, Jarla sanoo.
Yhteistyö Marttojen kanssa sai Jarlan miettimään erityisesti viherpesua.
– Kaikki, mitä markkinoidaan vihreänä, ei ole sitä, hän muistuttaa. ■
Viisi Martta-vinkkiä luontoa ja lähimmäistä rakastavampaan arkeen
Marttaliiton asiantuntija Katri Pellikka oli mukana Säästäväisen elämän Fingerpori -sarjakuvakirjan teossa. Tässä Pellikan vinkkejä turhan karsimiseen ja paremman arjen rakentamiseen.
1. Sauno harvemmin ja hartaammin
”Sähkökiukaan lämmittäminen kuluttaa paljon energiaa. Voisiko kutsua kaverit kylään ja saunoa yhdessä tai kokeilla yleistä saunaa? Vai saunottaisiinko harvemmin ja hartaammin? Suomalaiset säästivät hienosti energiaa viime talvena. Valon lisääntyessä omia akkujaan kannattaa ladata auringonvalossa seuraavaa talvea varten.”
2. Kuljeta lapsia kimppakyydeillä
”Jos perheessä on harrastavia lapsia, kimppakyytien järjestäminen vaatii vaivannäköä mutta kannattaa. Kimppakyydeillä kulkiessa tutustuu paremmin harrastuskavereihin ja heidän vanhempiinsa. Kimppakyydit säästävät rahaa ja hermoja. Samalla saa itselle vapaailtoja, kun ei tarvitse olla aina kuskaamassa.”
3. Jalosta ruuantähteistä ateria
”Ruuan tähteet kannattaa hyödyntää. Lämpimiin voileipiin voi laittaa melkein mitä tahansa. Kun niiden rinnalle pilkkoo vihanneksia, on ateria valmis. Keitetyt perunat ja kastikkeen jämät voi jatkaa kasviksilla ja tölkkipavuilla, maustaa kunnolla ja laittaa tortillojen väliin. Arkiruokien keksiminen on hankalaa kaikille – välillä myös Martoille. Kysymällä kavereiden suosikkiarkiruokia voi saada vaihtelua omaan ruokapöytäänsä.”
4. Vuokraa, korjaa ja kierrätä
”Kannattaa pohtia, voisiko vaatteen tai tavaran lainata tai vuokrata - tai korjata vanhan. Vaatteen voi paikata entistä ehommaksi. Ohjeita löytyy netistä. Paikkamateriaaleja, lankoja ja neuloja voi hankkia edullisesti kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta. Ompelukoneen käyttäminen kirjastossa on ilmaista. Vuokraamalla tai lainaamalla saa usein käyttöönsä laadukkaampia laitteita kuin itse ostaisi. Niiden hyvä puoli on sekin, etteivät ne jää omiin nurkkiin lojumaan.”
5. Puhu rahasta ”Rahasta kannattaa puhua puolison, lasten ja kavereiden kanssa. Kun puhutaan avoimesti etukäteen, kenenkään ei tarvitse jännittää, onko hänellä varaa yhteiseen tekemiseen. Pihiys ei ole välttämättä ihmisen viehättävin piirre, mutta rahasta kannattaa puhua treffeilläkin: sovitaanko, että minä tarjoan nyt, niin tarjoa sinä seuraavalla kerralla? Puolison kanssa voi etsiä mahdollisimman kivuttomia säästökohteita. Jos matkoilla on ollut tärkeintä uuden kokeminen ja omista nurkista pois pääseminen, niin löytyisikö jokin toinen tapa saada uusia kokemuksia?”
ja musiikkivideoita.
Netflix-sarja Helsingistä
Taito Kawatan ohjaama Dance Brothers on ensimmäinen suomenkielinen draamasarja, joka on päässyt maailmanlaajuiseen levitykseen Netflixissä. Tarkkasilmäinen voi bongata sarjasta tuttuja paikkoja kuten Temppeliaukion kirkon.
TEKSTI OUTI ISOTALUS KUVA JOONAS BRANDT
Kolme vuotta työtä on takana, ja sen hedelmä, 10-osainen draamasarja Dance Brothers, on saatettu katsojien nautittavaksi. Suomalainen ja suomenkielinen sarja kertoo nyt maailmalla nuorten tanssijaveljesten tarinan.
Ohjaaja Taito Kawata on antanut kevään aikana haastattelun toisensa perään ja samalla nollannut projektin aikana täyttynyttä työmuistiaan.
– Sarja oli valmis jouluna. Sen jälkeen valmisteltiin markkinointia ja julkaisua ja odoteltiin yli viisi kuukautta, että se tulisi ulos. Nyt kun työ on tehty ja sarja julkaistu, olo on tietyllä tavalla haikea ja tyhjä, Kawata sanoo.
Sarjan läpimeno suoratoistopalvelu Netflixissä on jo sinällään saavutus, johon Suomessa ei ole aiemmin ylletty.
– Monissa maissa ei vielä tiedetä, millaisia tarinoita meillä Suomessa kerrotaan. Tämä on niin
sanotusti ensimmäinen kokeilu. Suomalaiselle elokuva- ja draamateollisuudelle on tärkeä asia, että maailmalla nähdään suomalaisia tuotantoja ja uskotaan, että ne kiinnostavat. Toivotaan, että ”portti” olisi nyt jollain tavalla auki, ja niitä tehtäisiin lisää, Kawata sanoo.
DANCE BROTHERS seuraa kahden nuoren miehen, Ronin (Roderick Kabanga) ja Sakarin (Samuel Kujala), matkaa, josta ei käänteitä puutu. Sarjaa on kuvattu eri puolilla pääkaupunkiseutua. Sarjassa käydään niin Helsingin kaupungin teatterissa kuin Tattarisuollakin. Helsinkiä tunteva tunnistaa myös Aleksanterin teatterin, Senaatintorin kupeessa sijaitsevan Valkoisen Salin, Malmin lentokentän ja Huopalahden aseman.
Tarina huipentuu tanssikamppailuun, jonka näyttämönä toimii yksi Helsingin päänähtävyyksistä: Temppeliaukion kirkko.
Etsimme kohtaukseen tiettyä arvokkuutta, ja sitten tuli idea kirkkotilasta.
– Sarja kulminoituu esitykseen, joka tapahtuu ikään kuin Helsinki International Dance Festivaaleilla. Kävimme läpi useita esiintymispaikkoja, sillä etsimme kohtaukseen tiettyä arvokkuutta, ja sitten tuli idea kirkkotilasta, Taito Kawata kertoo.
Temppeliaukion kirkko on espoolaiselle Kawatalle entuudestaan tuttu.
– Olen asunut siinä vieressä, ja käynyt siellä konserteissa ja muutenkin. Kun nyt kävimme katsomassa kirkkotilaa, se tuntui se juuri sopivalta sarjan maailmaan. Siinä on jotakin todella hienoa, hän sanoo.
TEMPPELIAUKION KIRKON pyöreä muotokieli soveltui tekijöiden suunnitelmiin täydellisesti, sillä ympyrän muoto toistuu muuallakin sarjassa. Ajatuksena oli myös, että kansainväliselle yleisölle suunnatussa sarjassa esiintyisi jokin maamerkki, josta myös ulkomaalainen pystyy ehkä tunnistamaan Suomen. Tämänkin kriteerin Temppeliaukion kirkko täytti.
Dance brothers on ensimmäinen Taito Kawatan ohjaama pitkä draama, joten se on hänelle sikälikin merkityksellinen ja rakas työ.
– Laitoin siihen kolmen vuoden aikana ison palan sieluani. Sarjan tekemisessä oli niin paljon erilaisia vaiheita, vastoinkäymisiä ja onnistumisia, tunteita ja ihmissuhteita, että on todella palkitsevaa nähdä se nyt valmiina. Olo on paitsi haikea myös onnellinen. ■
Temppeliaukion kirkko on avoinna päivittäin. Tarkemmat aukio-oloajat: temppeliaukionkirkko.fi. Vierailumaksu 5 e. Ilmainen sisäänpääsy alle 18-vuotiaat ja Töölön seurakunnan jäsenet sekä Museokortilla ja Helsinki Cardilla.
Taito Kawata on aiemmin ohjannut muun muassa mainos-Kolumni
Nuoriso tarvitsee rauhaa, mutta helpommin on saatavilla reivihuumeita
Ehkä korona kaikkine rajoituksineen oli teineille sotatilan tasoinen stressitila, joka rikkoi heidän herkän kasvunsa perustuksia.
”NYT KAIKKI VETÄÄ jotain. On reivihuumeita, alkoholia, kännykkäaddiktiota. Kaikki on väsyneitä, koska ei mun ikäiset jaksa näitä vaatimuksia. Kaikki haluu vähän pois tästä reaalimaailmasta.”
Tein aamupalalla ekskursion 18vuotiaan lukiolaiseni ajatuksiin. Tunnollinen, lahjakas nuori vaativassa opinahjossa. Olin juuri kysynyt, mitkä asiat hänen maailmassaan ovat huonosti.
”Jotenkin tää alkoi siitä koronakeväästä. Meillä jäi siinä kehittymättä jotain, mitä nyt koko ajan
vaaditaan. Jäätiin vähän liian lapsiksi.”
Joku voi hymähdellä, mutta ei ehkä ole syytä. Suomalaisten suuri selviämistarina ovat yhä talvi ja jatkosota, niitä seurannut jälleenrakennus ja kovalla työllä saavutettu hyvinvointi. Myöhempiä kriisejä ei lasketa, sillä isoisä hiihti talvisodan pakkasissa ja nylki karhuja lounaaksi.
PITKÄT LOMAT
Espanjan aurinkorannikolla
Sodan jälkeen tehtiin oikeita töitä ja ahkeria lapsia. Tosin sen verran olen hautaan siunaamista edeltävissä keskusteluissa luodannut sukupolvien tuntoja, että hyvinvoinnista on maksettu pahoinvoinnin hintaa. Lainaeriä lyhennellään terveydenhuollon vastaanotoilla edelleen.
Ehkä korona kaikkine rajoituksineen ja eristyksissä elämisen vaatimuksineen oli teineille sotatilan tasoinen stressitila ja se kollektiivinen kokemus, joka syvällä tavalla rikkoi heidän herkän kasvunsa perustuksia. Ehkä tämä on syytä tajuta.
”Kun vain saisi vähän taukoa ja rauhaa” oli nuoren spontaani vastaus kysymykseeni, miten yhteiskunnassa voitaisiin ratkoa tätä ongelmaa. 1990luvun lukiolaisena en muista itse toivoneeni mitään tuollaista. Toive tauosta ja rauhasta ei ole
kohtuuton. On kyse koulutuspolitiikasta ja opetusresursseista sekä ajattelutavan muutoksesta. Pelkäämmekö me keskiikäiset ja vanhemmat, että tauko ja ja rauha veisivät nuorison pilalle ja yhteiskunnan turmioon? Mistä pelko kumpuaa?
”On tosi vaikea opiskella kiinnostuksen vuoksi, kun pitäis ehtiä kofeiinin voimalla puurtaa kaikki pakollinen ja lähinnä pysyä pinnalla.”
Lue ajankohtaisia kolumneja kirkkojakaupunki.fi
Kuten
1990luvullakin, ahkeruus ja luovuus tarvitsevat yhä kavereikseen lepoa ja rauhaa, jotta ne voisivat kukoistaa. Ehkä nuorille suotava lepo edistäisi myös sellaista elämää, jossa pahoinvoinnin lainaerät eivät tule lastenlasten maksettaviksi.
HEIKKI NENONEN Kirjoittaja on valokuvaava aikuisopiskelija, yrittäjä ja helsinkiläinen pappi.
TEEMAMATKOJA
Etelä-Viron kartanoita ja puutarhoja
24.-26.7. • alk. 380,-
Viron salaperäiset saaret
NAISSAARI JA KIHNU 26.-29.7. • alk. 405,-
VIRON kartanokulttuurin historiaa
11.-13.8. • alk. 370,-
KUNINKAALLINEN LONTOO: mm. Windsor, Buckinghamin palatsi, Kensingtonin palatsi
2.-5.9. • alk. 1.295,-
Agatha Christien ENGLANTI
7.-11.9. / 5.-9.10. • alk. 1.435,-
Iloinen AMSTERDAM ja kuninkaallinen HAAG
21.-24.9. / 5.-8.10. • alk. 1.135,-
Samppanjaa ja etanoita a’la FRANCE
29.9.-2.10. • alk. 1.595,-
TORREMOLINOS
huoneistohotelli BAJONDILLO
19.10.-10.11. • alk. 1.325,9.11.-2.12. • alk. 1.435,-
• alk. 1.435,-
• alk. 1.220,-
FUENGIROLA huoneistohotelli PYR FUENGIROLA
2.-25.11. • alk. 1.480,22.11.-16.12. • alk. 1.630,-
Kaikilla matkoilla suomeksi opastetut lentokenttäkuljetukset, tervetuloinfo sekä retkiohjelmaa: retki Costa Tropicalille Nerjaan ja Motriliin sekä retki Marbellaan ja Esteponaan.
CAMINO FRANCES NORRES
-vaellus Espanjassa
30.9.-7.10. • alk. 1.755,-
Tonavan kaunis kaksikko – BRATISLAVA JA WIEN 2.-5.10. • alk. 995,-
Makujen PIEMONTE 4.-8.10. • alk. 1.475,-
Vaellus SANTIAGO DE COMPOSTELLAAN
13.10.-21.10. • alk. 1.600,-
Uusi mestari Jerusalemista
Legendaarinen puulaivamestari
Mikael Holmström ehti opettaa harvinaiset kädentaitonsa Ibrahim Abu Shanabille ennen kuin työ vei terveyden.
”Hän on lottovoitto Suomen puulaivoille.”
Ibrahim Abu Shanab tarkistaa, että Svanhildilla on kaikki kunnossa ennen kuin se lähtee Viaporin telakalta kesäksi merelle.
Ibrahim Abu Shanab suunnitteli kohtaavansa Mikael Holmströmin komeasti: hän purjehtisi työharjoitteluun Suomenlinnaan avopurjeveneellä, jonka oli veistänyt Haminassa ammattiopiston veneenrakennuslinjalla. Abu Shanab tunsi Holmströmin legendaarisen maineen veneenveistäjänä ja halusi tehdä tähän vaikutuksen.
Pitkä yksinpurjehdus osoittautui liian kunnianhimoiseksi tavoitteeksi kokemattomalle purjehtijalle. Masto hajosi matkalla ja Abu Shanabin itsetunnolle kävi vähän samoin.
Hän pääsi kuitenkin perille Suomenlinnan Susisaaressa sijaitsevalle Viaporin telakalle ja esitteli itsensä Abeksi. Holmströmiä sai kutsua Mikaksi.
Työharjoittelu veistämöllä alkoi. Harjoittelijoiden oli tarkoitus rakentaa Mikan johdolla uutta puulaivaa, tykkisluuppi Dianaa
Työnjako oli selkeä: mestari veisti, apumiehet kiinnittivät puukappaleita laivaan. Mika alkoi toisinaan veistää Dianan osia jo aamuviideltä. Puulaivaa rakennettiin pitkälti 1700-luvulta peräisin olevien piirustusten mukaan.
Iltapäivisin kolme muuta harjoittelijaa lähti telakalta, mutta Abe jäi. Hän autteli Mikaa, joka kunnosti iltapuhteinaan vanhoja puisia purjealuksia telakan kuiva-altaalla.
Miesten välille alkoi syntyä luottamus. Abe koki, että hän sai työskennellä gurunsa kanssa. Mika huomasi, että Abe oli työharjoittelijoista innokkain.
Työharjoittelu loppui, yhteistyö ei. Abe palasi Suomenlinnan telakalle kuutena syksynä yhtä aikaa puulaivojen kanssa. Lopulta, vuonna 2018, Abe siirtyi päävastuuseen perinnelaivojen kunnossapidosta. Kisällistä tuli mestarikokelas.
Jotkut telakalla talvehtivat laivat ovat seilanneet merillä satakunta vuotta. Myös niiden kunnostamisen oppiminen vie vuosikausia.
Vielä viiden vuoden jälkeenkin Abe sanoo, että täytettävänä olevat saappaat hölskyvät.
– Mika on ollut se hefe.
Mutta nyt on Aben aika olla hefe.
MIKA ETSI PITKÄÄN jatkajaa työlleen perinnelaivojen kunnostajana. Hän höyläsi ja sahasi puuta jopa 60 tuntia viikossa. Moottorisahan tärinä rassasi hermostoa, selkää ja niskoja niin, että hän ei pystynyt lopulta vetämään edes veneensä perämoottoria käyntiin. Se veti mielenkin alas.
– Veneenveisto on perinteistä fyysistä työtä eikä mitään romantiikkaa.
Mikan lapsia kiinnostivat muut asiat: he opiskelivat kirjanpitoa ja klassista kitaransoittoa, hieroivat asiakkaita ja valmensivat telinevoimistelua.
Minua on kutsuttu vitsillä puuveneenveistäjäpakolaiseksi.
IBRAHIM ABU SHANAB
Suomessa on kymmenkunta veneenveistäjää, jotka rakentavat uusia puuveneitä vanhojen korjaamisen lisäksi. Mika uskoi löytävänsä veneenveistolleen seuraajan. Hän kantoi kuitenkin huolta perinnelaivoista. Sellaisista, jotka toimivat rahtilaivoina jo 1900-luvun alkupuolella. Sellaisista, joita harva osaa ylläpitää tai rakentaa. Sellaisista, joista hän oli huolehtinut yli kolmekymmentä vuotta.
Mika on kunnostanut jokaisen Helsingin Halkolaiturille kiinnitetyn perinnepurjelaivan. Hän suree aluksia, jotka ovat lahonneet tai hävitetty. Niiden mukana on menetetty iäksi pala Suomen merellistä historiaa. Hän kirjoitti testamentikseen Puulaivan korjaajan käsikirjan (Viaporin telakka -yhdistys 2017) ja toivoo, ettei perinnelaivojen ylläpito jäisi harrastelijoille.
Vuonna 2018 Mika jäi osittaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle ammattitautiensa vuoksi. Hän oli silloin 55-vuotias.
ABE SYNTYI vuonna 1981 Jerusalemissa Palestiinan puolella ortodoksikristityn isän ja suomalaisen, luterilaisen äidin kuopukseksi. Isoveli oli syntynyt seitsemän vuotta aiemmin. Kotona puhuttiin arabiaa, suomea ja englantia.
Äiti työskenteli kristillisen kehitysjärjestön ylläpitämässä kehitysvammaisten lasten hoitokodissa. Isäänsä Abe kuvaa liikemieheksi, joka on aina harjoittanut importtia ja exporttia.
– Palestiinassa kaikki on bisnes, bisnes.
Suvussa on myös kädentaitajia. Aben isoisoisoisä teki Getsemanessa sijaitsevaan Kaikkien kansojen kirkkoon koristekivitöitä. Isän äiti oli ”Jerusalemin parhaita kokkeja”.
Sukujuhlat pidettiin aina mummon luona. Niitä oli usein, ja ne saattoivat kestää päiviä. Aben lempiherkkua oli lampaan täytetty vatsalaukku.
Kun Abe oli kuusi, vanhemmat erosivat. Isä jäi Jerusalemiin, ja muu perhe matkasi pyhästä kaupungista savolaiselle maaseudulle. Kiihkeät ihmisjoukot vaihtuivat hevosiin, lehmiin, sikoihin ja kanoihin, joita äidin suku piti maatilakompleksissa.
Abe vietti lapsuutensa kesät maalla. Soutelu mökkijärvellä oli kasvuvuosien ainoa veneilykokemus.
Lukukausien ajan Abe asui äitinsä ja veljensä kanssa Vantaan Hakunilassa. Peruskoulun päästötodistuksen keskiarvo oli 6,9. Käsityön kymppi ja musiikin yhdeksikkö nostivat sitä.
Sellaisella todistuksella ei pääse moneenkaan kouluun, mutta merelle sillä pääsi. Abe kuskasi viinakallena juomia risteilyaluksilla vuosien ajan. Hänen isoveljensä on baarimestari.
Kun jatkuva seilaaminen alkoi kyllästyttää, Abe kävi rakennusalan koulun ja työskente -
li rakennustyömailla ja varastoilla. Hän soitti kitaraa, keikkaili bändinsä kanssa pikkuklubeilla ja toimi jonkin aikaa sittemmin lopettaneen indierockpunkmetal-lehti Suen valokuvaajana.
Abe tuli isäksi parikymppisenä. Hänellä on kolme lasta aiemmista suhteistaan.
Aben rystysten kirjaimista muodostuu sana ROCK ROLL. Siitä on vaikea saada selvää, sillä mustat kirjaimet ovat levinneet reunoiltaan.
– Olin aika remupetteri nuorena. Tatuointi kuvaa ideologiaani. Mitä hyvänsä teen, teen sen täysillä.
Abe päätyi Haminan ammattiopiston puuveneenrakentajakouluun, koska halusi luoda käsillään jotain kaunista. Puuveneiden pyöreät muodot kiinnostivat. Toinen vaihtoehto olisi ollut koristeveistäminen.
Enää puuveneiden veistoa ei opeteta Haminassa, ja alan opetusta on lakkautettu Suomessa muualtakin.
LAIVANAULA ON VIISITOISTA senttiä pitkä ja sentin paksuinen. Sitä ei nakutella puuhun vasaralla vaan mojautetaan sisään lekalla. Paras tekniikka muistuttaa lanteista lähtevää golf-lyöntiä, joka perustuu enemmän liike-energian hyödyntämiseen kuin raakaan voimaan.
Laivan korjaus on oikeastaan laivan rakentamista: tehdään uudet kylkikaaret, irrotetaan vanhat kansilankut ja rakennetaan uusi kansi. Puulaivaa veistetään kuin venettä, mutta työ on vaativampaa, sillä työkalut ovat isompia ja rakenteet jäykempiä. Moottorisahalle riittää töitä.
Abe on oppinut suurimman osan ammattitaidostaan samalla tavoin kuin käsityöläiset tuhat
” Tatuointi kuvaa ideologiaani.
Mitä hyvänsä teen, teen sen täysillä.
IBRAHIM ABU SHANAB
Vanha mestari
Mikael ”Mika” Holmström, 60, perusti Veistokaari Oy:n Viaporin telakalle Suomenlinnaan vuonna 1986.
Holmström on kunnostanut suuren osan Suomen puisista purjelaivoista, jotka ovat edelleen merillä. Hän on lisäksi rakentanut neljä puulaivaa ja noin 150 puuvenettä. ”On hieman murheellista, että myös puuveneenveisto on tänä päivänä yhä harvempien taitajien käsissä”, Holmström kirjoittaa Veistokaaren verkkosivuilla.
Nykyään Holmström konsultoi muita laiva- ja veneasioissa ja puurakentamisen haasteissa. Hän kertoo Museovirastolle löydettyjen hylkyjen rakenteista, arvioi puuveneiden kuntoa ostajaehdokkaille sekä neuvoo puuveneiden ja -laivojen korjauksissa. Hän osallistuu myös Viaporin telakan kehittämiseen.
Holmström asuu yksin Kampissa. Hänellä on neljä aikuista lasta ja viisi lapsenlasta.
Uusi mestari
Ibrahim ”Abe” Abu Shanab, 41, tuli Viaporin telakalle Mikael Holmströmin työharjoittelijaksi vuonna 2011. Hän perusti telakalle vuonna 2018 Viaporin veistämön, jolle Holmström möi työkoneensa ja ohjasi vanhat asiakkaansa.
Abu Shanab korjaa puulaivoja- ja veneitä sekä rakentaa uusia. Hän on kiinnostunut perinteisistä työtavoista ja -välineistä sekä estetiikasta. ”Kaiken pitää sointua laivan muotoihin kauniisti”, Abu Shanab kirjoittaa veistämönsä kotisivuilla.
Abu Shanab asuu Suomenlinnassa koiransa kanssa. Hänellä on yksi aikuinen ja kaksi leikki-ikäistä lasta.
vuotta sitten. Vielä senkin jälkeen, kun hän siirtyi puuveneveistämön pitäjäksi, Mika tuli aluksi lähes päivittäin telakalle neuvomaan, mitä hänen piti kulloinkin tehdä. Miehet kutsuivat sitä konsultoinniksi.
Mika: Olen yrittänyt olla opettamatta. Mallioppiminen on voimakasta. Työn opettamisessa on paljon samaa kuin lasten kasvatuksessa.
Abe: Veneenveistokoulu oli pintaraapaisu alaan. Olen oppinut Mikalta varmaan puolet ammattitaidostani, ja loppu on ollut enimmäkseen toistoa. On pitänyt saada ajatukset kulkemaan oikealla tavalla käsiin.
Mika: Eikös sitä sanota, että nuotin ulkoa oppiminen vaatii 2 000 toistoa. Jos on soittanut väärin, tarvitaan 10 000 toistoa lisää taidon korjaamiseen.
Abe: Työskentelen kolminkertaista tahtia siihen verrattuna, kun olin vasta valmistunut kou-
lusta. Yhden laivan korjaamisessa riitti tekemistä ensimmäisenä talvena, mutta viime talvena hoitelin telakalla kolmea vanhaa rouvaa.
Mika: Olen jarrutellut, että ensin pitää oppia tekemään ja vasta sitten voi kiristää tahtia. Kärsivällisyys on mestarin tärkeimpiä ominaisuuksia. Laivan veistäminen on kuin instrumentin soittoa.
Abe: Pitää veistää viisi erilaista venettä, ennen kuin voi olla venemestari. Olen alkanut saada mestarin titteliä laivaskenessä, mutta en koe itseäni mestariksi, ennen kuin olen rakentanut laivan piirustuksista asti.
Mika: Abe on tällä hetkellä kaikkein kokenein puulaivan korjaaja. Hän on lottovoitto Suomen puulaivoille.
Abe: Minua on kutsuttu vitsillä puuveneenveistäjäpakolaiseksi ja Palestiinan lahjaksi Suomelle.
Kun Mika kehuu seuraajaansa, Abe katsoo jalkoihinsa.
MIKA VIETTI LAPSUUTENSA kesät perheen saaripaikassa Hangossa. Oma pieni käsi puristi purjeveneen ohjauspinnaa. Hän on veneillyt aina.
– Purjehtiminen on minulle niin vaistomaista, etten osaa edes opettaa sitä muille.
Mika aloitti puutyötkin varhain. Morfar eli isoisä opetti hirsirakentamista, ja Mika pääsi tämän mukaan työmaille alle kouluikäisestä. Hän tykkäsi veistellä puu-ukkoja.
Aikuistuttuaan Mika hankkiutui kirvesmiehen ja mittakirvesmiehen töihin. Kun Haminassa alettiin 1980-luvulla opettaa puuveneiden rakennusta, Mika kiinnostui. Nuoruus meren äärellä vaikutti siihen, että hän alkoi veistää juuri veneitä.
Fiilistele perinnepurjelaivoja Halkolaiturilla
Perinnepurjelaivoja näkee kesällä Helsingin Halkolaiturilla. T:n muotoinen laituri työntyy merelle Kruununhaan kohdalta Pohjoissatamasta.
Laituri on kotisatama yhdeksälle kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle puulaivalle. Siellä kelluvat Astrid (vuodelta 1947), tykkisluuppi Diana (2014), Freja (1933), Ingeborg (1947), Ingrid (1932), Jan Mayen (1914), Kathrina (1949), Svanhild (1948) ja Valborg (1948).
Halkolaiturin historia yltää näiden laivojen menneisyyttä pidemmälle. Laituriin on kiinnitetty purjelaivoja vuodesta 1891. Ennen laivojen lastina oli hiekkaa ja halkoja, nykyään ihmisiä.
Mika on ensimmäistä veneenveistokoulun käynyttä sukupolvea. Aiemmin veneenrakennuksen taito siirtyi isältä pojalle. Muoviveneiden yleistyttyä 1970-luvulla puuveneenveiston kysyntä väheni.
Kun Mika aloitti alan työt 1980-luvulla, veneenveistäjiä oli vielä paljon. Mutta he olivat iäkkäitä ja lopettivat pian.
– Puulaivojen veistäjät sen sijaan olivat jo silloin kuollut ammattikunta.
Mika vuokrasi tyhjillään olevan veistämötilan Suomenlinnasta vuonna 1986. Hän pääsi apupojaksi kunnostamaan Vivan-jaalaa, jolla työskenteli vanha merimies Holger Holmberg. Hänestä tuli Mikan oppimestari.
– Sain paljon hyviä vinkkejä Holgerilta, joka oli rakentanut sotien jälkeen kaksi puujaalaa isänsä kanssa. Hän oli porvoolaista laivanrakennussukua.
Mika onnistui elvyttämään katoamassa olevan puulaivanrakennuksen taidon. Hän raken-
Ibrahim
sormitatuoinneista muodostuu sana ROCK ROLL. Hän soittaa veistämöllä usein kitaraa ja huuliharppua, jotta ”saa sinisiä ajatuksia”.
si neljä puulaivaa ja noin 150 puuvenettä, esimerkiksi kirkkoveneen Seurasaareen. Mika veisti uusia veneitä erityisesti kesäisin, kun perinnelaivat seilasivat merellä. Talvisin hän korjasi laivoja.
Kuusihenkisen perheen ruokkiminen vaati ahkeroimaan veistämöllä vuoden ympäri. Mika pyyti päivittäin kalaa pöytään. Hän sai Suomenlinnan ympäriltä runsaasti saalista ennen kuin hylkeet yleistyivät.
Holmströmit asuivat vain parinsadan metrin päässä telakalta. Kun Mika kaipasi irtiottoa töistä, hän ajoi veneellään Kauppatorille. Se vei seitsemän minuuttia.
Mantereella Mika lähti juoksemaan ja jatkoi toisinaan Porvooseen asti kylään äitinsä luokse. Torilta on Porvooseen noin 50 kilometriä.
VEISTÄMÖSSÄ TUOKSUU raikas puu. Lattialla on puusälää. Hituset lentelevät ilmassa ja yskittävät. Lämpömittari näyttää 18,1 astetta, vaikka ulkona on viileä päivä.
Jaloissa pyörii ruskea vesikoira, jonka turkki on huopaantunut pötkylöiksi. Se on Aben työ- ja asuinkaveri, 14-vuotias lagotto romagnolo Ponu.
Verstas on ollut viisi vuotta Aben, mutta seinällä on kuvia vain sen entisestä isännästä. Mika on tullut käymään verstaalla ja osoittaa punertavaksi muuttunutta otosta, jossa hän veistää venettä nuorukaisena.
– Hauskaa, että Abe on jättänyt vanhat kuvat esiin.
Verstaan keskellä seisoo keskeneräisen puuveneen ranka. Pituutta on vesirajalta mitattuna kuusi metriä, ja eteen tulee hytti kahdelle. Abe haluaa pelkän tuulilasin suojaksi pärskeiltä, ettei veneellä tarvitse ajaa kopissa kauniina kesäpäivinä.
Abe on valmistanut veneen ruuvitkin itse. Pursi tulee omaan käyttöön, ellei joku käsityön arvostaja tee siitä hyvää tarjousta. Se on kolmas hänen rakentamansa puuvene.
– En ole yrittänytkään myydä tekemiäni veneitä. Myyn sitten, kun ne alkavat olla tiellä.
Abe ansaitsee ”palttiarallaa 90 prosenttia” vuoden elannostaan lokakuun ja toukokuun välillä, jolloin hän korjaa perinnelaivoja telakalla.
Talvikauden töistä riittää pari tonnia verotonta kuukausituloa, kun rahan jakaa koko vuodelle. Se riittää Abelle. Hän ei tee kesällä juurikaan palkkatyötä, vaan kaikkea luovaa, kuten veistoksia ja uusia veneitä.
– Rikkaus on sitä, että pääsen tekemään käsillä sitä, mitä rakastan.
Aben avoliitto ei kestänyt omistautumista perinnelaivoille.
– Olen naimisissa työni kanssa, enkä halua pitää toista ankkurissa. Tilanne ei muutu naista
vaihtamalla, joten on varmaan parempi pysyä sinkkuna.
Aben leikki-ikäiset lapset asuvat äitinsä kanssa parinsadan metrin päässä telakalta. Sisaruspari käy usein veistämöllä. Kaksivuotiaskin osaa käyttää ruuvipuristinta.
SUOMENLINNAN LAUTTA IRTOAA saaren laiturista. Mika on myynyt veneensä ja kulkee nykyään HSL:n lautalla kuin kuka tahansa päivämatkustaja. Hän vierailee entisellä kotisaarellaan enää satunnaisesti, muutaman kerran vuodessa.
Mikasta on huojentavaa tietää, että vanhojen laivojen kunnostus jatkuu luotettavissa käsissä. Parhaissa mahdollisissa, hän ajattelee.
Mikan nykyisessä kodissa Kampissa ei ole muistoja entisestä elämästä. Hän kaipaa Suomenlinnasta vain entisen kodin kaakeliuunia.
Merelle on täältä matkaa, mutta silloin tällöin ikkunasta kantautuu laivan sumutorven ääni. ■
Suomenlinnan allastelakka
kuuluu maailman vanhimpiin
Viaporin telakka sijaitsee Suomenlinnan Susisaaressa. Se on Suomen vanhin ja yksi maailman vanhimmista edelleen toimivista allastelakoista. Suurin allas valmistui vuonna 1756. Sitä voi katsella telakan näköalatasanteelta.
Telakalla toimii veneveistämö, purjeneulomo ja sepänpaja. Perinnelaivojen korjaustöihin voi tutustua Suomenlinnamuseon näyttelyssä, jonka esityksen Björn Elmgren on kuvannut mustavalkofilmille. Museoon pääsee myös Museokortilla.
Telakan kupeessa toimii kesäisin vierasvenesatama, jossa on kaikille avoin kahvio ja ravintola sekä palveluita veneilijöille.
Mikael Holmström on kunnostanut jokaisen Helsingin Halkolaiturin perinnepurjelaivan.” Laivan veistäminen on kuin instrumentin soittoa.
MIKAEL HOLMSTRÖM
Diskopalloja ja alttareita
Vuoden korunkantajaksi valittu kirkkoherra
Harri Henttinen eli KirkkoHarri löysi itsensä ja seksuaaliidentiteettinsä kunnolla vasta viisikymppisenä.
TEKSTI MARJO KYTÖHARJU KUVA MARJAANA MALKAMÄKIVesilahden kirkon edustalla pomppaa autostaan meikattu ja värikkäisiin vaatteisiin ja koruihin pukeutunut kirkkoherra Harri Henttinen. Hänet tunnetaan paremmin nimellä KirkkoHarri. Iloisesti jutteleva kirkkoherra johdattaa toimittajan ja kuvaajan tien toisella puolella olevaan kotiinsa, jossa ei myöskään ole säästetty väreissä. Silmät poimivat
asunnosta kiinnostavia yksityiskohtia, kuten Jumala- ja ihmisyysalttarit, patsaita, silkkikukkia ja diskopalloja.
Korut ovat tärkeä osa KirkkoHarrin olemusta, mutta Kultaseppien Liiton ja Kello- ja jalometallitukkukauppiaat ry:n valinta Vuoden korunkantajaksi yllätti silti.
– Oli hienoa saada tällainen ammattilaisten huomionosoitus ja vielä kirkon työntekijänä. Kun
valmistuin papiksi vuonna 1989, teologisessa koulutuksessa painotettiin, ettei omaa persoonaa saisi tuoda vahvasti esille. Nykyään se on onneksi toisin päin, sillä opiskelijoita suorastaan kehotetaan käyttämään persoonaa työvälineenä kirkon sanoman esilletuomisessa.
KirkkoHarri käyttää erilaisia koruja tilanteen ja fiiliksen mukaan. Monet niistä hän on hankkinut jo 1990-luvulla, mutta silloin tällöin hän ostaa uusiakin, viimeksi korvakorut.
– Minusta korun ei tarvitse olla kallis, kunhan se on kaunis. Kulunut korukin on kaunis, sillä se on nähnyt elämää ja ollut kenties pitkäänkin mukana kantajansa elämässä.
– Minulla on käyttökoruina yleensä muovista ja lasista valmistettuja koruja. Ainoas -
Kuka?
Harri Henttinen eli KirkkoHarri, 58, on Pirkanmaalla sijaitsevan Vesilahden seurakunnan kirkkoherra.
Mitä?
Kultaseppien liitto ja Kello- ja jalometallitukkukauppiaiden yhdistys valitsivat KirkkoHarrin Vuoden korunkantajaksi.
Motto
Keskeneräisyys ja kasvunvara kunniaan. Valmiiksi ei tulla eikä täydellisiä olla – ollaan ihmisiä!
TAMPEREELTA KOTOISIN olevan KirkkoHarrin oma vapautumisen tie on ollut mutkikas. Lapsena hänestä oli luontevaa leikkiä sisarensa kanssa nukeilla. Hän myös mielsi itsensä Harrietiksi. Koulussa siitä tuli ongelma.
– Tajusin, etten ole samanlainen kuin muut ikäiseni pojat. Sulkeuduin ja aloin lähes pelätä itseäni. Olin niin sairaalloisen hiljainen, että en uskaltanut edes vastata tunnilla.
Sukupuolestaan epävarman pojan elämä muuttui kuitenkin totaalisesti, kun hän rohkeni lukioikäisenä hakeutua mallikouluun.
– Muistan, miten jännitin mennessäni mallikouluun ensimmäistä kertaa. Seisoin oven takana hiestä märkänä, kun pelkäsin, miten kaltaiseni epämaskuliininen tyyppi otetaan vastaan.
– Siellä oli kuitenkin mielettömän lämpimiä ihmisiä. Minun annettiin olla yksilö, oma persoonani, ja sain kuulla, ettei ole outoa ihmetellä, kuka on. Siitä minulla alkoi itseni löytämisen tie. Tuo askel on iso asia jokaiselle nuorelle.
Vuonna 2006 KirkkoHarri valittiin seurakunnan kirkkoherraksi. Kirkollisiin toimituksiin hän kertoo meikkaavansa ja pukeutuvansa tilanteen mukaan. Hautajaisiin hän ei yleensä laita meikkiä. Häissä ja kastetilaisuuksissa taas on hauskaa, kun lapset kyselevät hänen meikeistään ja koruistaan.
KirkkoHarri sanoo viljelevänsä yksinkertaista uskonkäsitystä, joka tukee ihmisyyttä. Erityisen tärkeä hänelle on Jeesuksen esimerkki, hänen tapansa kohdata ihmisiä.
– Uuden testamentin helmiä ovat juuri nämä kohtaamiset sekä niihin liittyvä viisaus, armollisuus ja myötätunto. Jeesus katsoo suoraan ihmisen elämäntodellisuuteen, ja silloin ihminen tulee nähdyksi. Sitähän me elämässä kaipaamme ja etsimme. Se on olennaista sekä Jumalasuhteessa että ihmissuhteissa.
KirkkoHarrin mukaan Jeesus opettaa meille aitoa dialogia, joka on parhaimmillaan vuoropuhelua ja yhdessä ajattelua. Hänestä kirkon piirissä on liian usein yksisuuntaista monologia, jossa yksi puhuu ja muut kuuntelevat.
– Pahimmillaan kuulija voi tulla hengellisen puheen syvästi haavoittamaksi, jolloin puhutaan jo henkisestä ja hengellisestä väkivallasta. Siksi Jeesus ei halua päästää meitä mestarin paikalle ja varoittaa meitä toisen ihmisen tuomitsemisesta.
OMAN ITSENSÄ ja sukupuoliidentiteettinsä KirkkoHarri löysi kunnolla vasta 50vuotiaana. Hän tuntee olevansa androgyyni: hän on ulkoisesti mies mutta sisäisesti nainen.
alttareita
taan yksi koruni on myös rahassa mitattuna arvokas. Eräs ystäväni valmisti minulle uniikin käärmesormuksen safiirista, ametistista ja rubiinista.
Korut liittyvät KirkkoHarrilla aistien teologiaan, mikä tarkoittaa sitä, että uskonnollisuus voi sisältää kauneutta, tuoksuja ja kosketusta. Tällainen näkökulma ottaa huomioon myös aistivammaiset.
– Kirkkoon pitäisi saada sanallisen julistuksen lisäksi enemmän tilaa nautinnolle ja aistillisuudelle. Luterilaisuudessa niihin on perinteisesti liitetty jotakin synnillistä ja seksuaalista. Aistillisuus on kuitenkin Jumalan lahjaa, ja se kuuluu ihmisyyteen. On tässäkin asiassa sentään vapauduttu jonkin verran.
Mallikoulun ansiosta KirkkoHarri rohkaistui meikkaamaan ja pukeutumaan värikkäästi. Hän myös uskalsi ottaa kontaktia ihmisiin aivan toisella tavalla kuin aiemmin.
Samoihin aikoihin hänelle tapahtui hengellinen valaistuminen, jonkinlainen uskoon tuleminen.
– Uskonasiat olivat minulle tuttuja jo lapsuudesta, mutta kun tutustuin paremmin itseeni, Jumala sytytti valot sisälläni. Hän opasti, että minun tehtäväni on olla ihmisten rinnalla kulkija, joka julistaa oman kokemuksensa kautta.
Valaistumisen myötä KirkkoHarria alkoi kiinnostaa pappeus, ja hän haki lukion jälkeen opiskelemaan Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan.
KIRKKOHARRI SUORITTI teologiset opinnot nopeassa tahdissa. Pääaineena hänellä oli uskontofilosofia, ja lopputyönsä hän teki erään tiedekunnan opettajan vastustuksesta huolimatta geologian professori Fredrik Johan Wiikin teosofistyyppisestä maailmankuvasta.
Vuonna 1995 KirkkoHarri haki papiksi Vesilahden seurakuntaan. Kirkkoherra kysyi erikoisen näköiseltä hakijalta kaksi kysymystä: pysytkö uskontunnustuksessa ja oletko leipäpappi? Ensimmäiseen KirkkoHarri vastasi kyllä, toiseen ei, ja kirkkoherra oli vastauksiin tyytyväinen.
– Olihan Vesilahdella aluksi epäilyjä ja ennakkoluuloja tällaista hieman erilaista pappia kohtaan. Minulle sanottiin, että ensimmäiset kymmenen vuotta näyttävät, jäätkö tänne.
– En ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa, koska en ole tiennyt, kuka ja mikä olen. Toivon, että jonain päivänä löydän ihmisen, naisen tai miehen, jonka kanssa palikat osuvat kohdilleen. Uskon, että jokaiselle meistä on määrätty oma sielunkumppani. Jenni Vartiainen kertoo tästä hienosti laulussaan Minä ja hän.
KirkkoHarria surettaa se, miten vaikea kirkon piirissä edelleen on puhua sukupuolen moninaisuudesta, vaikka asiassa onkin tapahtunut edistystä.
– Teologinen väittely menee helposti epäolennaisuuksiin, juupas–eipästasolle. Itse haluan puhua ihmisenä olemisesta, joka on Jumalan lahjaa meille. Kaikki sukupuoleen liittyvä uusi tietokin tulee minusta ottaa Jumalan lahjana.
Siitä huolimatta, ettei KirkkoHarrilla ole kumppania, hän kokee olevansa onnellinen, onhan hänellä paljon hyviä ihmissuhteita. Perheeseen kuuluu Tampereella asuva äiti, jonka omaishoitajana KirkkoHarri sisarensa kanssa toimii. Näin ollen hän nykyään yöpyykin äitinsä luona.
– Siellä asustaa myös kilpikonnani Matteus, jonka sain 15vuotiaana. Yli 80vuotiaalla Matteuksella on niin vahva tahto, ettei hän sopeutunut Vesilahdelle eikä halua kenenkään muun kuin minun ruokkivan häntä.
Vähäisen vapaaaikansa KirkkoHarri käyttää liikuntaan. Se rentouttaa häntä ja auttaa jaksamaan. Vuodesta 1996 lähtien hän on vetänyt Ysärimixnimistä tehojumppaa, joka sisältää aerobicia ja kuntonyrkkeilyä. Taustalla soi 1990luvun musiikkia Ckasetilta.
– Kesäaikaan vedän jumppaa pappilan pihassa, ja lopussa on aina meditatiivinen hetki. Talvisin jumppaamme naapurikunta Lempäälän liikuntahallissa. ■
”
Seisoin mallikoulun oven takana hiestä märkänä, kun pelkäsin, miten kaltaiseni epämaskuliininen tyyppi otetaan vastaan.
Käveleminen on yksinkertaista vapautta
Keskivertoaktiivinen ihminen kävelee elämänsä aikana kaksi kertaa maapallon ympäri. Käveleminen kuuluu myös melkein kaikkien maailmanuskontojen harjoittamiseen.
Opin kävelemään 48 vuotta sitten, mutta ymmärsin rakastavani kävelemistä paljon myöhemmin. Aerobicin, uinnin ja kuntonyrkkeilyn kaltaiset harrastukset ovat alun innostuksen jälkeen aina kuihtuneet pois. Jäljelle on jäänyt kävely.
En ole ainoa lajin ystävä. Kävely on suomalaisten suosituin liikuntamuoto. Se on helpoista helpoin tapa liikkua. Se on ilmaista, ja kävellä voi missä vain, jopa vedessä. Nykykännykkä laskee reaaliaikaisesti askeleiden määrän ja antaa tietoa terveyshyödyistä, joita kävelyllä on osoitettu olevan. Näitä ovat muiden muassa verenpaineen lasku, elimistön vastustuskyvyn ja aineenvaihdunnan paraneminen sekä stressin väheneminen.
Käveleminen ei tosin ole minulle pelkkä harrastus vaan tapa elää. Murheet asettuvat mittasuhteisiinsa, kun askelten alla on pehmeä, joustava metsäpolku. Uudet kaupungit ja asuinpaikat muuttuvat omiksi, kotiseuduksi, kun ne ottaa haltuunsa kävellen. Ajatusten solmut aukeavat kävellessä eikä haittaa, vaikka maisema olisi ankea. Luovuus lisääntyy kävelemällä, kertovat tutkimuksetkin. Niiden tietoa vahvistavat monen filosofin ja luovan alan ihmisen elämäntavat. Säveltäjä Ludvig van Beethoven käveli lounaan jälkeen muistiinpanovälineet mukanaan, jotta pystyi tallentamaan kävelyn mukanaan tuomat ideat ja korjaukset töihinsä. Filosofi Immanuel Kantin päivittäisen kävelyretken mukaan pystyi kuulemma tarkistamaan kellonsa. Steve Jobs oli tunnettu kävelykokouksistaan.
PIDÄN ENITEN kävelystä, jossa en pääse pakoon omaa laiskuuttani. Kun tiputtautuu vesitason kyydillä tunturituvalle keskelle pohjoista erämaaaluetta, on kävelemisvalinta tehty kerralla viikoksi.
Kymmenen kilometrin ensimmäisellä etapilla mietin, mikä kävelyssä tekee niin onnelliseksi. Sehän on loppujen lopuksi raskasta, varsinkin rinkan kanssa.
Lähteminen on vaikeaa, sillä sisimmässä asuu pelko jaksamisesta ja tulevista epämukavuuksista. Sitten kun lähtee, epämukavuudet muuttuvat tosiasioiksi ja kolotukset vaihtavat paikkaa hartioista selkään ja jalkoihin. Useimmiten niistä kuitenkin selviää, ja kun kävely pääsee vauhtiin, kivut unohtuvat. Askel rullaa ja niin tekee ajatuskin.
Saattaahan vaeltajan onnen hymy olla peräisin ympäröivästä kauneudestakin. Kun voi jättää taakseen jo liian tutuksi käyneet kävelytiet ja lähteä uusille reiteille.
Tai sitten hymyn kasvoille nostaa kaikkien aikojen samanaikaisuuden tuntu. Näitä samoja jääkauden jättämiä kivivirtoja ja rinteitä viistäviä pilviä ovat katselleen kulkijat kauan ennen omaa aikaani.
Kävelyn filosofiasta kirjoittanut Frédéric Gros on kiteyttänyt kävelijän onnen olemuksen. Kävely on vapautta, ei urheilua, johon liittyy tekniikka, säännöt, tulokset ja tavoitteet. Kävelyssä merkitsevät vain taivaan kirkkaus ja maiseman komeus.
Kävely on vapautta juuri vaivalloisuuden takia, kirjoittaa Gros. Siihen ajatukseen on helppo liittyä. Päivän kävelyn kohokohta on lämmin ruoka ja lepohetki. Gros pohtii, että kävely näyttää riippuvuutemme. Päiväkausien kävelyllä valinnat tehdään perustarpeiden pohjalta ja kaikki muu on todellisuudessa turhaa.
KÄVELEMINEN KUULUU melkein kaikkien maailmanuskontojen harjoittamiseen. Islaminuskoiset kävelevät ympäri Kaaban temppeliä Mekan kaupungissa Saudi-Arabiassa. Buddhalaiset kävelevät Siddhartan elämään liittyneillä pyhillä paikoilla Intiassa ja Nepalissa. Kristityt tekevät yhä pyhiinvaelluksia muun muassa Roomaan, Jerusalemiin ja Santiago de Compostelaan.
Ensimmäisellä pyhiinvaelluksellani yritin kovasti selvittää, mikä tekee kävelemisestä pyhää. Kerralla ei kysymykseen löytynyt vastausta, mutta monta pyhiinvaellusta myöhemmin tärkeiksi ovat tulleet hiljaisuudessa kävellyt etapit ja saman polun yhdistämät ihmiset. Pyhyyden välähdykset koen kuitenkin selvimmin omia reittejä etsien.
MERKKEJÄ IKIVANHOISTA kävelijöistä on muun muassa nykyisen Egyptin alueella. Siellä joku kaukainen esi-isämme käveli mutapaakun yli pari miljoonaa vuotta sitten. Paakku kivettyi ja säilöi tiedon varhaisista askelista.
Kahdella jalalla liikkuminen oli harppaus ihmiskunnan kehityksessä, energiatehokas tapa kulkea, joka vapautti kädet ruuan, työkalujen ja aseiden kantamiseen. Ensimmäisten kävelijöiden kivettyneitä jalanjälkiä on löydetty myös Keniasta ja Tansaniasta sekä eurooppalaisittain Kreetalta ja Englannista.
Kävele kuin suutelisit maata jalkojesi alla, opettaa zenbuddhalainen Thich Nhat Hahn kirjassaan Opas kävelymeditaatioon. Samaa jokaisen askeleen arvostamista Jumalan antamana ihmeenä on kristillisissä luostareissa harjoitetussa labyrintin kiertämisessä. Kun kulkee labyrintissa, ei pääse ylpeilemään matkan pituudella, vaivojen voittamisen sankaruudella tai määränpään tavoittamisella. Jokainen askel on tavoite ja lahja ihan sellaisenaan.
KESKIVERTOAKTIIVINEN IHMINEN kävelee elämänsä aikana sen verran askeleita, että niillä kiertäisi maapallon pariin kertaan. Se tarkoittaa noin 7 000 askeleen päivätahtia. Suuri osa niistä menee arjen horteessa.
Intian itsenäisyysliikkeen johtaja Mahatma Gandhin askeleet olivat historiallisesti painavat. Kävely oli hänelle muutoksen teon väline. Gandhi valitsi väkivallattomuuden ja käveli In -
Murheet asettuvat mittasuhteisiinsa, kun askelten alla on pehmeä, joustava metsäpolku.
tian itsenäisyyden edistämiseksi. Lähes neljäsataa kilometriä pitkä suolamarssi käänsi maailman katseet Intiaan ja protesti brittihallinnon epäreilua suolaverotusta kohtaan tuli julkiseksi. Sen päätteeksi brittihallinnon säännöstelemä ja verottama suolan tuotanto palautui kansalle.
Myös tänä päivänä muutosta tehdään kävellen. Presidentti Volodymyr Zelenskyi käveli toukokuussa 2022 tyhjiä Kiovan katuja ja puhui kansalleen voitonpäivänä. Venäjää ja Ukrainaa yhdistäneitä näyttäviä paraateja ei ole
näkynyt tässä sotaa käyvässä maassa. Kävelyvaikuttamista presidentti on sen sijaan jatkanut. Zelenskyi on kutsunut tärkeimpiä Ukrainan liittolaisia kanssansa kävelemään Kiovaan ja muuallekin Ukrainaan.
VIIKON YHTÄJAKSOINEN KÄVELY Lapissa on lahja, jonka silloin tällöin annan itselleni. Lahja sisältää sateen kastelemia kenkiä ja väsyneitä ja keveitä askelia. Vastalahjaksi saan muistoja arkisemmille askelilleni: haukansukuisen piekanan haikean huudon, pari pientä kiveä ikonin eteen
vietäväksi ja kirkkaan oivalluksen pitkän päivämatkan puolessa välissä.
Makaan tunturituvan penkillä, lihakset kävelyn jäljiltä sykkivinä ja vatsa täynnä lämmintä ruokaa. Tajuan, miksi kävelen. Tällaista ohikiitävää hetkeä varten. Kävelyn jälkeiseen tilaan ei voi päästä kävelemättä. Niin yksinkertaista se on. ■
Pääkaupunkiseudulla on useita luonnossa kulkevia pyhiinvaellusreittejä. Lisätietoja Helsingin reiteistä helsinginseurakunnat.fi/pyhiinvaellusitahelsinki, Espoon reiteistä espoonseurakunnat.fi/tule-mukaan/aikuiset ja Vantaan reiteistä vantaanseurakunnat.fi/sielunlatauspiste.
spitaali
KOHDISTETTAVIA
AIKOJEN LOPPUUN
SESONKIEN PÄÄTTYESSÄ
LIHAFIRMA KYLLÄ . ...
P ETTÄM ÄTÖN VÄKEVÖ ITY
MAITOHAMPAILLE
HA RJOITETTAVIA
+SUKU LANNOITTAVAA
MAALIVAHTI TUUKKA -1.
JOHTUA NAISIA MYÖS M+
VAKIOTYYPPI
CURIE
KUIVIA TAPPARA SUKLAAHERKKU
LAULAJA IRINA
ILMAN
Kirkon on puolustettava hädässä olevia
TUEMME KIRKOLLISKOKOUKSELLE
toukokuun alussa tehtyä aloitetta
Uskonnonvapauden edistäminen maahanmuuttajien parissa. Kiitämme aloitteen tekijöitä ja pidämme sitä merkittävänä. Uskonnonvapauslakimme säädettiin 100 vuotta sitten. Vaikka meillä on asiat Suomessa hyvin, meidän tulee edelleen pyrkiä parempaan.
Seurakunnissa on antauduttu todellisuudelle, että kristityksi kääntynyttä ei aina voida turvallisuussyistä kirjata julkisesti kirkon jäseneksi. Maahanmuuttovirasto ja oikeuslaitos eivät osaa aina tunnistaa uskonnolliseen vainoon liittyvää uhkaa ja vainoa. Media ei reagoi maailmanlaajaan kristittyihin kohdistuvaan vainoon. Uskonnonvapaus ei toteudu, jos sen loukkauksia ei tunnisteta.
Olemme kohdanneet tilanteita, joissa Maahanmuuttoviraston päätöksissä tullaan halventaneeksi henkilön kristillistä vakaumusta. On myös kristittyjä, jotka kyseenalaistavat kristityiksi kääntyneiden vakaumuksen. Kirkolla on suuri tehtävä asenneilmapiirin muuttamisessa.
Kirkossa puhutaan paljon hädänalaisten auttamisesta. Nyt olisi syytä aloittaa seurakuntien omista jäsenistä, joiden oikeus uskonnonvapauteen ei toteudu.
Taneli Skyttä, Kaisa Huhtala, Tero Vaarna, Kari Tassia, Juan Castillo, Ari Kuittinen ja Timo Keskitalo
Koti menee myyntiin
TALOYHTIÖISSÄ TEHTÄVIEN pakollisten remonttien hinta nousee vuosi vuodelta. Nykyinen asumis ja toimeentulotukijärjestelmä ei ole ajan tasalla.
Perustoimeentulotukea ei ole mahdollista saada rahoitusvastikkeen maksamiseen. Menoina ei hyväksytä rahoitusvastikkeen yhtiölainan lyhennykseen käytettävää osuutta, vaikka se kohdistuisi vanhan asunnon pakollisiin remontteihin eikä uudisasunnon velkaan.
Nykyinen laki merkitsee ihmisille sitä, että monet menettävät asuntonsa taloyhtiön remontin osuessa kohdalle. Monille, varsinkin yksinasuville, esimerkiksi putkiremont
Kellonsoittaja puoliunessa?
MIKSI SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISISSA kirkoissa soitetaan kirkonkelloja niin vaisusti? Hitaasti ja harvakseltaan aivan kuin kellonsoittaja olisi puoliunessa. Nyt kun olemme kuulleet, miten Briteissä kilkahteli Westminster Abbeyn kirkonkellot ylitsevuotavan komeasti ja säästelemättä, huomasi suuren eron. Ei tarvitsisi Suomessakaan olla liian vaatimattomia.
Toinen asia. Pahoitin mieleni, kun kävelin Malmin hautausmaan eteläkärjessä, missä on vielä
ti on sellainen, jota he eivät pysty maksamaan. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että he joutuvat myymään kotinsa, ja kun taloyhtiössä on putkiremontti tulossa tai päällä, asunnosta ei saa edes sitä hintaa, jonka siitä muuten saisi.
Kun nämä ihmiset joutuvat asunnon myymisen jälkeen muuttamaan vuokraasuntoon ja jos he ovat edelleen toimeentulotuen tarpeessa, asumismenot voivat nousta suuremmiksi kuin ne olisivat nykyisessä asunnossa.
Asumis ja toimeentulotukea on korjattava vastaamaan nykyajan tarpeita. Omassa asunnossa asuvia on tuettava siinä missä sijoittajien vuokraasunnoissa asuviakin.
Tiina Arlin VantaaPolitiikan tuuliviiri
EN VOI LAKATA ihmettelemästä kristillisdemokraattisen puolueen käyttäytymistä käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa. Kaikki neuvot
hautaamaton alue täynnä kukkivia päärynäpuita. Kaikki päärynäpuut oli kaadettu pois lukuun ottamatta kahta puuta alueen reunalla. Olin nimennyt mielessäni tämän saran päärynälehdoksi, jonne olisi hienoa tulla jopa haudatuksi. Niitä puita kun ei joka paikassa kasvakaan ja kuinka ne kukkivatkin upeasti. Nyt niitä ei enää ole. Surullista.
Tuulikki Pasanen Helsinki
teluehdotukset sopivat kristillisdemokraateille, riippumatta siitä, että perussuomalaisten vaatimukset sotivat sekä kansainvälistä lainsäädäntöä että kristillistä ja länsimaista etiikkaa vastaan. Kristillisdemokraateilla olisi ollut loistava tilaisuus ratsastaa RKP:n yrityksellä vaalia länsimaisen oikeusvaltion periaatteita. Puolueen puheenjohtaja Sari Essayah olisi voinut tehdä selväksi, että ihmisoikeuksilla ja nykyaikaisella länsimaisella moraalikäsityksellä on keskeinen merkitys myös kristillisdemokraattisen puolueen ”puolueraamatussa”. Sen perusteella miten puolue on toiminut hallitusneuvotteluissa, näin ei ole.
Christer Häggqvist VaasaSalonkikelpoista joogaa
KIITOS UUSIMMASTA LEHDESTÄ (K&k 11.5.), josta onneksi löytää mukavaa luettavaa. Kiitos erityisesti ar
tikkelista, jossa kerrottiin eläimistä terapeutin apulaisina. On niin totta, että jos eläimet osaisivat puhua, he varmasti kertoisivat, kuinka paljon ihmisten taakkoja he joskus kantavat.
Toisenlaista tarinaa kertoisivat tehokasvatetut eläimet, jotka päätyvät niin monen ruokapöytään. En voi ymmärtää, miksi ei kristityn pitäisi ajatella eläimiä ja ylipäätään luomakuntaa. Raamatussa jo sanotaan, että ihmiset ja koko luomakunta huokaavat. Se kertoo kaiken oleellisen siitä, että ihminen on onnistunut alistamaan eläimet ja luonnon hyödykkeeksi.
Minua kiinnostaa myös jooga ja se, että siitä on aikaansaatu salonkikelpoinen myös kirkon piireihin.
On hyödyllistä tutkia muutakin kuin kristinuskoa. Olisin kiinnostunut kuulemaan esimerkiksi jälleensyntymisopista, jonka väitetään joskus kuuluneen kristinuskoon ja joka sittemmin on siitä poistettu.
Päivi Kangas Espoo
Hammaslääkärikeskus
Hämeentie 60, avoinna ma-to 8–18, pe 8–15, www.eurohammas.fi
Katutasossa, helppo pyörätuolille. Aivan bussi-, ratikka-, metropysäkkien vieressä
Saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua.
KAUNIS HYMY VALLOITTAA
· Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus
Hammaslääkäri Ada Tikka alk. 69 € aika 20 min.
· Hammastarkastus hoidon yhteydessä 25 €
· Hammastarkastus muuten 45 €
· Hammasvalkaisu 129 €
· Purentakisko 270 €
· Näkymätön oikomishoito alk. 3500 €
Muut palvelut: Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru
p. 09 726 2266
p. 040 700 0000
Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.
24 h
ERIKOISHAMMASTEKNIKOT HINNAT TÄSSÄ KUUSSA:
Ylä- tai alaleuan kokoproteesi 480 €
Ylä- ja alaleuan kokoproteesi 890 €
Ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus odottaessa 149 € Korjaukset alk. 105 €
○ Ilmainen proteesien tarkistus
PROTEESI VALMIS 24H NORMAALIHINNALLA
Ylä- tai alaleuan kokoproteesi norm. 550€
Yksilölliset hammasproteesit suoraan valmistajalta Erikoishammasteknikko
Merja Vesamäki
Helsingink. 9, Hki, p. (09) 716 151
HAMMASIMPLANTTI +KERAAMINEN KRUUNU
09 23 174
MAKSUTON ARVIOINTIKÄYNTI
Fabianinkatu 31 C, 4 krs. 00100 Helsinki
www.betterbite.fi
NOPEASTI JA AMMATTITAIDOLLA
SOITA JA VARAA
050 5533
050
Hammaslääkärin tarkastus ja proteesien puhdistus 50€ (sis. Kela-korvauksen).
Tarvittaessa Röntgen-kuvaus hinnaston mukaisesti.
Ilmoitusaineistot osoitteeseen: ilmoitusmyynti@ kotimaa.fi
Hammaslääkäriasema
Ostetaan
Hämeentie 7, 00530 Helsinki (katutaso)
Rakennusala
Suoritamme kaikki huoneisto- ja kiinteistöremontit. Sisä- ja ulkomaalaustyöt 30 vuoden kokemuksella. Kotimainen perheyritys. Ilmainen tarjous! P. 0400 819 483 rompta64@gmail.com MP-Remonttiapu
JORMAN REMONTTIPALVELU
Maalaus, tapetti, laatoitukset, laminaatit, keittiöön ovet, tasot. Myös pikkutyöt.
Ulos kestopuuterassit + aidat.
P. 040 189 5682, myös iltaisin ja vkl.
Ostamme uusia ja vanhoja autoja Hoidamme kaikki paperityöt ja myös mahdollisen loppuvelan lunastuksen. Tarvittaessa nouto kauempaakin. Autotalo Vuohtoniemi Oy p. 050 542 2388.
Ostetaan kirjoja, kokoelmia ja kuolinpesiä. Myydessäsi ota yhteyttä luotettavaan, akateemiseen yhtiöön.
MENEC 040 635 1000 www.menec.fi
Kuolinpesät, vintit, varastot, muutot, lp:t, astioista työkaluihin ym. irtainta. Käteismaksu. P. 040 751 4464.
Kuolinpesät, yms. tyhjennykset. Tiedustelut Petteri Laine p. 0400 821805 www. esajavesaostaa.com
Seuraava lehti ilmestyy 17.8.
Varaukset 4.8., aineistot 7.8. mennessä. Mediamyynti
Pirjo Teva, 040 680 4057, pirjo.teva@kotimaa.fi
Juha Kurvinen, 040 665 5983, juha.kurvinen@kotimaa.fi
Kaikki remontit, isot ja pienet. Toteutamme toiveesi ammattitaidolla. Ilmainen arvio, kotitalousvähennys.
Saneerausliike Pappi ja Kanttori Oy 0400 800 875
Huoneistoremontit, maalaustyöt ja muu korjausrakentaminen.
Linjatekniikka Oy vuodesta 1994.
P. 040 050 6180 ja 040 040 9678 toimisto@linjatekniikka.fi
Tehdään kaikki rakennus-, remontti– ja pihatyöt kokemuksella ja reippaalla asenteella. 040 501 4925/ Mikko
Huoneistoremontit edullisesti. 20v. kokemus. Ilmainen kirjallinen tarjous. Rak.korj. Laasonen p. 0400 674 739
Hammasklinikka
Luotettavan palvelun erikoishammasteknikot
Hammasproteesit edullisesti ennen juhannusta!
Erikoistumisopintonsa suorittanut hammasteknikko Marko Puro valmistaa näyttötyönä kokoleuan hammasproteesit.
Tiedustelut ja varaukset 020 730 7260
HAMMASPROTEESIT
KUNTOON!
Erikoishammasteknikko
Jyrki Saarimaa
(09) 753 11 56
Soita ja varaa aika!
www.jyrkisaarimaa.fi
Kiinteistönvälitystä
Vantaa, Tikkurila Kielotie 2b / Talvikkitie 7 Huom! Käynti Kielotien puolelta • katutasossa • esteetön sisäänkäynti
Myymässä tai vuokraamassa asuntoa?
Tarjoan kiinteistönvälittäjän yksilöllistä, huolellista ja asiantuntevaa palvelua 30. vuoden kokemuksella.
Aina tavattavissa puh. 09 665 272, 0500 883 732
Markku Rautanen YKV, LKV
[A] LKV M. Rautanen Oy www.mrautanen.com
Palveluja tarjotaan
KOTIAPU NAULA JA VASARA OY
Hoidamme kaikenlaiset kodin työt!
Huonekalujen kokoamiset, asennustyöt. Huoneistoremontit, korjaustyöt, muutto- ja kantoapu.
050 547 0101 Jukka Vasarainen 0400 805 323 Jari Lehto
Hyvinvointia Arjesta
○ Kauppa- ja saattoapua
○ Omaishoidon vapaat ○ Kotiapua
○ Seuraksi ulkoilemaan
Kotitalousvähennys 60 %
www.hyvinvointiaarjesta.fi
Paula Sallinen 040 142 6574
Olen parturi-Kampaaja. Permanentteja, värjäyksiä, koti- ja palvelutalokäyntejä.
P. 040 50 50 188
Kaire Laanemäe
Asennan ja opetan kaikkien elektronisten laitteiden käytön kotonasi. -Petteri 044 979 3435, alk. 45€+tehty työ.
PK-Seudun Dyykkarit Oy 0400 811261 Varastojen ja jätekatoksien tyhjennykset kaatopaikalle sekä muutot. 40 € + 24% alv./tunti/hlö ja min. 2 tuntia
YLEISMIES JANTUNEN 0400 811941 kuolinpes. tyhj., remontit, muutot, tv:t tietokoneet yms. 40 €+24% alv./tunti/hlö ja min. 2 tuntia. www.bewesport.fi
Eläkeläisille, leikkaus 18-25 €, permanentti tai väripaketti 75 € P. 045 238 6356, Hämeentie 38.
Tyhjennetään kuolinpesät, vintit, kellarit . Kaikki pois.
P. 040 361 7594
Ok-talojen ja pienkiinteistöjen sähkövikakorjaukset 37 €/h + alv. Työstä kotitalousvähennys. P. 040 145 8822.
Kaikenlaista kuljetusta alk. 20 €/tunti
P. 050 926 6203
HERÄTTÄJÄ-YHDISTYS
Kaikille avoin Krito-konferenssi toipumisen teemoista 11.–13.8. Vivamossa, Lohjalla
Kristillisen toipumistyön eli Kriton viikonlopussa pysähdytään oman selviytymisen äärelle. Mistä voisin löytää sisäistä turvaa, rauhaa ja lepoa elämääni?
MITEN SELVIÄN KAIKESTA? MirjaSinkkonen
Kari Ojala, Antti-Pekka Pesonen, Anna-Mari Kaskinen, Mirja Sinkkonen, Mika Lahtinen, Merja Lehtinen, Ulla Saunaluoma ym. Tapahtumaa edeltää Kritoryhmän ohjaajakoulutus 10.–11.8. Se tarjoaa perusvalmiudet Krito-ryhmien ohjaamiseen ja työn käynnistämiseen.
Katso tarkemmat tiedot ja ohjelma sekä ilmoittaudu krito.fi
Hautauspalveluja
Elojuhlat Meilahden kirkolla
5.–6.8.2023 Jumala on…
Lauantai 5.8. klo 13–20
Puheita teemasta: Eero Junkkaala, Salme Blomster, Hannu Äimänen, Marko Huhtala, Marko Mattila, Paula Enckell, Tuula Hiekkanen, Jari A. Jolkkonen, Hannu Hietalahti
Musiikkia: Tuula Hakkarainen, Jaana Pöllänen
Sunnuntai 6.8. klo 12–16
Messu klo 12, saarna Jari A. Jolkkonen
Klo 14: Helsingin Raamattukoulu 70 vuotta: Seppo Kangas, Sini Kangas, Hannu Karvonen, Eero Junkkaala, Marja Heimala-Pelkonen
Pyhäkoulutuokioita lapsille ja varhaisnuorille Ruoka- ja kahvitarjoilu
Rukous- ja sielunhoitopalvelu
Lähetys myös YouTubessa
Meilahden kirkon osoite: Pihlajatie 16
Lisätietoja: www.helsinginraamattukoulu.fi
Lakipalveluja
ASIANAJOTOIMISTO N ORROS OY
Asianajoa Helsingissä vuodesta 1930
Perunkirjoitukset, pesänselvitykset, testamentit ja edunvalvontavaltuutukset.
Asianajotoimisto Norros Oy
puh. 09 477 0680 www.norros.com
ke 7.6. klo 19 körttiseurat Lauttasaaressa, Myllykallionrinne 1. su 11.6. klo 15 Siionin virsien veisuuta Kytäjän kirkolla (pihalla/ sisällä), Palkkisillant. 11, Hyvinkää. su 2.7. klo 16 sateenkaariseurat Seuratuvalla Pride-viikon päätteeksi, Salomonk. 17 D, 2. krs, Kamppi. ke 5.7. klo 19 herättäjäjuhlille lähtöseurat Lauttasaaressa. su 9.7. klo 10 h-juhlille lähtökirkkopyhä Vanhassa kirkossa, Lönnrotink. 6, Hki; messu, kahvit ja veisuut puistonpuol. portailla. ke 12.7. klo 12 Rautatienrakent. h-maan veisuut, Sandelinink. 13, Hyvinkää; ”miniherättäjäjuhlat”. 14.-16.7. ”körttifestarit” Seinäjoella, www.herattajajuhlat.fi; kysy retkipaikkoja p. 0400 805 904; Körttiradio 105,8 MHz.
ke 2.8. klo 19 Siionin virsiä Lauttasaaren kirkolla. la 5.8. klo 18 Kuninkaantien seurat Loviisan kirkossa. 12.-13.8. Hangon meriveisuut Lappohjassa ja Hangon kirkossa. ke 16.8. klo 18 Hiidenkiviseurat Klaukkalan kirkossa, Ylitilant. 6, N-järvi; E.Ruuttusen konsertti ja seurat.
su 20.8. klo 17 Pappilan veisuut Vihdissä, Niuhalanraitti 6 C.
Siivouspalveluja
KOTI- JA TOIMISTOSIIVOUSTA myös seniorisiivoukset MM Siivouspalvelut Oy 045 638 5774 Mirja
remonttisiivousta ammattitaidolla.
p. 010 76 66550
HYVINKÄÄ p. 010 76 66580
TURVAA LÄHEISESI ASIANTUNTEVASTI
Perhe ja Perintö J. Pakarinen Oy
Korkeavuorenkatu 17 A 1 puh. (09) 622 5930
Kotisiivousta ja ikkunanpesua
Kotisiivoukset, ikkunanpesut yli 20v. kokemuksella.
P. 040 462 4014
hok-elannonhautauspalvelu.fi hok-elannonlakipalvelu.fi hok-elannonkukkasitomo.fi
HAUTAKIVET
kaiverrukset ym. alan työt p. 09 387 3215
040 635 3800 www.bremerinhautakivi.fi
Ketokivenkaari 32, Hki 71 ark. 9-17, la 10-14 tai sop.muk.
BREMERIN KIVI
HAUTAKIVET
Edullisemmin suoraan veistämöltä KIVITUOTE OY
Salpakuja 7, 01200 Vantaa p. 09 756 8200
myynti@kivituote.com
Espoonaukio 7, 02770 Espoo p. 09 465 650
Testamentti 299, avioehto 355, edunvalvontavaltakirja 295, perukirjat, perinnönjaot, ositukset. https://perhejaperinto.fi
Perunkirjoitukset, kiinteä palkkio 495 € Etänä tai perinteisesti. Lisäksi: perinnönjakosopimus 280€, testamentti 180 €, edunvalvontavaltuutus 180 €. www.perunkirjoitusarffman.fi p. 050 464 2930
Ikkunapesut ja siivoukset. Myös hankalat ikkunat 15v kokemuk. Kotim. voimin hyvin edull. Timo 0440691994. Ikkunanpesut pitkällä kokemuksella. Veikko ja Helena Salonen p. 040 2566 907
Ikkunanpesut ja siivoukset ammattitaidolla, myös hankalat, PetriPosti Oy, www.petriposti.com 050 500 3090
ASIANAJOTOIMISTO KIRSI UKKONEN
Kiviportintie 6, 00950 Helsinki Kirsi Ukkonen p. 040 552 0818 kirsi@ukkonen.com
Testamentit, perukirjat, perintöasiat ym. www.ukkonen.com
Varatuomari Kari Silvennoinen Ky Kaikki lakiasiat. Ullanlinna, Helsinki www.silvennoinen.fi
Vuokralle tarjotaan
Stiftelsen Lillesgården erbjuder förmånliga pensionärsbostäder (ca 30 m2) I Nordsjö, Hfors, ej serviceboende. Tel. 050 555 0477 ons. 10-13.
Helsingissä hyvien yhteyksien päässä. Puh: 044–366 8830/ Maria
Huone suuremmasta asunnosta Helsingin keskustasta luotettavalle naishenkilölle. P. 050 581 0251
Espoonlahti kalustettu 46 m2 Huone+keittiö+alkovi. 870 €/kk. Myös määrä aik. P. 050 5555 711.
Hyvää pyhää
24.6.
Juhannus on Johannes Kastajan, keskikesän ja luonnon juhla.
Luomakunnan sunnuntain evankeliumi (Joh.1:1-4) kertoo, miten Jumala on luonut kaiken ja tullut Jeesuksessa lähelle kaikkien luotujen elämää, iloa ja kärsimystä.
Jussin päivä
JUHANNUSTA ON VIETETTY 400-luvun alkupuolelta lähtien profeetta Johannes Kastajan syntymäpäivänä. Raamatussa Johannesta kutsutaan Jeesuksen edelläkävijäksi. Juhannuksen ajankohta perustuukin käsitykseen, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Nykyisin juhannusta vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina. Tänä vuonna juhannus osuu alkuperäiselle paikalleen 24.6. Silloin meillä on myös Johanneksen sekä Juhan, Jukan, Jannen, Janin, Jussin, Juhon, Juhanin ja Juhanan nimipäivä. Kaikki nuo nimet juontavat juurensa Raamatun Johannekseen. Nimi on hepreaa ja merkitsee ”Jumala on armollinen”.
Ihmettele lapsen lailla
Pienelle lapselle kävelyretki läheisen merenrannan kallioilla ja metsäpoluilla on täynnä ihmeitä. Voikukat ja varsinkin kallioiden keto-orvokit ovat ihmetyksen aihe. Mustikoiden kukkia pitää kumartua katsomaan ihan likeltä. Tämän tästä pysähdytään katsomaan polun muurahaisia ja muita vilistäjiä. Mikä-, mitä- ja miksi-kysymyksistä ei tule loppua.
Leppäkerttu vangitsee aina katseen. Rannan vanhasta laiturista tulee lapsen mielessä hämähäkkien koti, kun siellä on niin hienoja auringonvalossa kimaltelevia seittejä.
Varuskuntasaarelta kuuluu aseiden pauke, mutta sen voittaa pian mielenkiinto silkkiuikkupariskuntaan, joka rakentaa kelluvaa ruovikkopesäänsä. Toinen istuu pesässä ja toinen tuo uutta pesäainesta. Ehkä myöhemmin voi nähdä niiden kuljettavan pienokaisia selässään siipiensä suojassa.
Aikuisella Jeesuksella oli vielä jäljellä kaikkea elämää ihmettelevä katse, vaikka hän oli tietoinen kärsimyksestä ja elämän hauraudesta. Hän sanoi, ettei yksikään varpunen putoa maahan Jumalan näkemättä. Luonnossa kaikilla on oma luovuttamaton arvonsa. Jumala ei vihaa eikä inhoa mitään luomaansa. Hänen katoamaton henkensä on kaikissa läsnä. Yhtä lailla muurahaisissa poluillaan kuin pesissään sirkuttavissa linnunpojissa. Hyvinä hetkinämme voimme tuntea myötätuntoa luontokappaleita kohtaan. Se on pieni heijastus jumalallisesta myötätunnosta, joka ulottuu kaikkiin luotuihin. Sen myötätunnon ikoni on Jeesuksen risti. Siitä – syvästä rakkauden inkarnaatiosta – kertoo hänen ihmiseksi tulonsa ja ylösnousemuksensa. Joka kevät ja kesä se puhkeaa luonnossa keskellemme.
LAURI MAARALAAlkukesän kävely
Lapsella on vielä jäljellä ihmettelyn taito.
Lähde alkukesän kävelylle lapsen lailla. Kävele pysähdellen aina, kun siltä tuntuu. Katsele luonnon värejä ja muotoja. Seuraa ötököiden touhuja. Kuuntele lintujen laulua. Haistele ilmaa. Hengitä sitten muutama kerta syvään ja nyökkää Korkeimmalle.
MATTI PIKKUJÄMSÄMAINOS
Luomu Silmusalaatteja Espoosta
Kotimaiset luomu Silmusalaatit ovat käyttövalmita suoraa rasiasta – ei tarvetta pestä ja kuivata. Silmusalaattien eduksi voidaan myös laskea niiden ravintosisältö ja pitkä säilyvyysaika, jonka mahdollistaa kylmäsäilytys jääkaapissa ja se, ettei näissä versoissa ole leikkauspintoja, joista kasvikset alkavat yleensä nahistumaan.
Silmusalaatit viljellään Espoossa, Kehä-II:n sisäpuolella sijaitsevassa entisessä SOK:n logistiikkaterminaalissa. Alue tunnetaan nykyisin Keran Halleina. Yksi kiinnostavimmista alueen toimijoista on Snafu Oy, joka viljelee kymmenessä kerroksessa versoja ja ituja omalla Silmusalaatti-brändillään. Kiinnostava siksi, ettei viljelyssä käytetä minkäänlaista maapohjaa, eikä kasvuhuoneessa ole ainoatakaan ikkunaa. Silmusalaatit ovat löytäneet tiensä jo yli 800 S- ja K-kauppaan ympäri Suomea ja tuotteet ovat pyydettävissä mökkipaikkakunnankin lähikauppaan.
Yrittäjä Samuli Laurikaisen palo tekemiseen on alun perin syntynyt halusta testata omien ideoiden toimivuutta käytännössä. Yrityksen idea on pelkistetyn yksinkertainen: luomusiemenistä kasvatetaan versoja, jotka pakataan kartonkipakkaukseen. Hyvilläkään ideoilla ei ole arvoa, jos ne eivät toimi käytännössä. Toimivuudesta on nyt osoituksena yli 10 vuotta kannattavaa kasvua ja yli 3 miljoonaa myytyä tuotetta. “Kaiken ovat mahdollistaneet asiakkaamme ja kaikesta saamme heitä kiittää”, sanoo luomuviljelijä-yrittäjä Laurikainen ja jatkaa taustoittamalla: “Kiinnostuin insinööritieteitä
lukiessani megatrendeistä kuten ilmastonmuutos, energiatehokkuus ja kasvipohjainen ruokavalio. Halusin vastata näihin haasteisiin, joista energiatehokkuus ja ruokaturva eivät ole vähäisimpiä”. Itse kehitetty kartonkipakkaus, luomutuotanto, sijainti lähellä asiakkaita ja enegiatehokas tuotanto 10 kerroksessa ovat kaikki harkittuja yksityiskohtia. Tavoitteena on kehittää skaalautuvaa konseptia pitkäjänteisesti, yksi rasia kerrallaan. “Se mitä asiakkaillemme tarjoamme, on maistuva salaatti, jonka valmistus on helpoimmillaan suoraan rasiasta haarukalla lautaselle”, Laurikainen valaisee.
”
Kirkkoon pitäisi saada sanallisen julistuksen lisäksi enemmän tilaa nautinnolle ja aistillisuudelle.
Espoossa
kastettiin viime
vuonna 72 rippikoululaista s. 4
Vertaisryhmä
tarjoaa tukea
raittiuteen
ilman kesätaukoa s. 6
Kesä soi
Kanttori Petri Koivusalo
kutsuu kuulemaan musiikkia
Espoon kirkkoihin s. 2 ja 12
8.6.2023Urkukonsertteja ja laulumusiikkia
Korkealaatuiset konsertit kuuluvat Espoon kirkkojen kesäohjelmistoon. Monesta musiikkielämyksestä pääsee nauttimaan ilmaiseksi. TEKSTI
Espoon tunnetuimmassa kirkossa, keskiaikaisessa Tuomiokirkossa konsertteja on kesäkuukausina kaksi kertaa viikossa. Urkuyö ja Aaria -festivaali on täyttänyt kirkon penkit torstai-iltaisin jo 37 vuonna ja Suvisunnuntain iltamusiikki -konserttisarja sunnuntai-iltaisin yli 20 kesänä.
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Petri Koivusalo oli käynnistämässä sunnuntaikonserttien sarjaa.
– Perusajatuksemme on ollut alusta asti sama. Konsertti on ilmainen, ja se kestää vajaan tun-
nin. Myös käsiohjelman saa maksutta, ja siitä voi myös maksaa haluamansa summan, Petri Koivusalo sanoo.
Suvisunnuntain iltamusiikki -konsertit ovat pienimuotoisia ja ne toteutetaan vaatimattomalla budjetilla. Ohjelmisto on vaihtelevaa.
– Intiimi kamarimusiikki sopii hyvin meidän vanhaan kivikirkkoomme. Esimerkiksi pelkällä kitaralla esitetty musiikki kuulostaa siellä hienolta. Ensimmäisten minuuttien aikana kuulijan korvissa kitaran soitto voi kuulostaa hennolta, mutta pian se tuntuu täyttävän koko tilan, Koivusalo sanoo.
Tämän kesän konserteista Petri Koivusalo nostaa esiin kolme. Improvisando-konsertti 2.7. on uudenlainen elämys. Sen teemana ovat virsi-improvisaatiot, joihin kuulija voi osallistua laulupedagogiikkaan ja nykyimprovisointiin perehtyneen Sanna Vuolteenahon, trumpetisti Eero Savelan ja urkuja soittavan Petri Koivusalon mukana.
Nordic Journey -konsertissa 23.7. urkuja soittaa yhdysvaltalainen James Hicks, joka on tehnyt jo 14 cd-levyn sarjan pohjoismaista urkumusiikkia. Legendaarinen urkutaituri istahtaa Espoon tuomiokirkon urkujen ääreen ensimmäistä kertaa.
Trio-konsertti 13.8. on nuorten huippusoittajien konsertti, joka on samalla osa Radalla-kamarimusiikkifestivaalia. Konsertissa kuullaan yksi teos: Schubertin Es-duuri pianotrio.
URKUYÖ JA AARIA -festivaalin konserteissa kuullaan aina vahvasti urku- ja laulumusiikkia. Esi-
– Toimii! Kanttori Petri Koivusalon työtehtäviin kuuluu muun muassa kiipeäminen Espoon tuomiokirkon urkupillistön keskellä olevia portaita pitkin lähes katonrajaan tarkistamaan pillien toimivuutta.
Kesäisiä konserttisarjoja Espoossa
Urkuyö ja Aaria -festivaali
1.6.–2.9. torstaisin klo 21 Espoon tuomiokirkossa, Kirkkopuisto 5.
Suvisunnuntain iltamusiikkia
4.6.–13.8. klo 19 Espoon tuomiokirkossa, Kirkkopuisto 5.
Musiikkia puolenpäivän aikaan
6.6.–15.8. tiistaisin klo 12 Tapiolan kirkossa, Kirkkopolku 6.
Kesäillan musiikkia
7.–21.6. keskiviikkoisin klo 18 Espoonlahden kirkossa, Kipparinkatu 8.
Lisätietoa: espoonseurakunnat.fi/konsertit, urkuyofestival.fi
– Maksuttomien konserttien monipuolisen ohjelmiston on mahdollistanut muun muassa seurakunnan yhteistyö Espoon musiikkiopiston kanssa. Olemme saaneet esiintyjiksi kokeneita taiteilijoita ja erilaisia kokoonpanoja, sanoo kanttori Hannu Jurmu
Juhlista juhannusta
Keskikesän juhlaa eli juhannusta vietetään monipuolisesti Espoon seurakunnissa. Juhannusaatto on perjantaina 23. kesäkuuta ja juhannuspäivä lauantaina 24. kesäkuuta. Kaikkien juhannustapahtumien tarkemmat tiedot ovat verkossa osoitteessa espoonseurakunnat.fi/juhannus
Torstai 22.6.
Urkuyö ja Aaria klo 21 Espoon tuomiokirkko. Urkuyö ja Aarian perinteikkäät Juhannusiltamat järjestetään juhannusaaton aattona. Kesäillan tunnelmassa kuullaan suomalaisen laulumusiikin helmiä, kuten Karjalaisia lauluja sekä Oskar Merikannon, Yrjö Kilpisen, Toivo Kuulan ja Selim Palmgrenin sävellyksiä. Vapaa pääsy.
Juhannusaatto perjantai 23.6.
Juhannusjuhla Tapiolan kirkolla klo 12–15. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa! Ruokailu ennakkoilmoittautuneille klo 12. Klo 13 alkaen avoin kaikille. Lisätiedot Pyry Paananen 050 348 0596.
Juhannusjuhla – Midsummer Festival Leppävaaran kirkolla klo 15–18. kirkon sisäpihalla ja sisätiloissa. Grilliherkkuja, pullakahvia, jäätelöä ja mehua. Vapaaehtoinen maksu Ukrainan pakolaisille Kirkon Ulkomaanavun kautta. Lapsille on pomppulinna ja tarjolla pihapelejä. Trubaduuri, kitaristilaulaja Carlo Polo esiintyy. Juhla päättyy hartauteen ja lipunnostoon.
Kaupunkijuhannus Soukan kappelilla klo 16–19. Tapahtuma alkaa Suvivirrellä klo 16 ja päättyy loppuhartauteen klo 18.45. Ohjelmassa lapsille sisällä pomppuja pomppulinnassa, satutuokio ja muuta mukavaa tekemistä. Kappelin pihalla yhteislauluja sekä lipunnosto klo 18 lippulaulun säestämänä. Kakkukahvit, makkaraa, lettuja jne. Käteis tai korttimaksu.
Midsommarfest, Esbo domkyrkas församlingsgård kl. 16. Välkommen att fira midsommarafton med musik, program, andakt och en bit mat. Kira Ertman, Nina Wallenius, Nina Kronlund, Eeva-Liisa Malmgren och Tommi Hartikainen medverkar.
laulumusiikkia
merkiksi Suomen Kansallisoopperaa kuullaan
3.8. poikkeuksellisesti Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa pidettävässä konsertissa, jossa ohjelmana on Gustav Mahlerin suureellinen
Maan laulu
– Festivaali tuottaa myös visuaalisesti hienon
Benjamin Brittenin kirkko-oopperan Kuovijoki.
Se esitetään 31.8. ja 2.9. Lisäksi meillä on paljon muuta monipuolista ja korkeatasoista ohjelmistoa tarjolla koko kesän ajan upeiden taiteilijoiden välittäminä, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja
Tuomas Katajala.
Urkuyö ja Aaria -konsertit ovat maksullisia lukuun ottamatta juhannusiltamia 22.6., joka on ilmainen.
TAPIOLAN KIRKOSSA kesätiistaisin Musiikkia
puolenpäivän aikaan -konsertit kutsuvat kuuntelemaan musiikkia jo 32. kerran.
Hän nostaa tämän kesän ohjelmistosta esiin muutaman konsertin. Harmonikkataiteilija, 93-vuotias alan grand old man Veikko Ahvenainen esiintyy vaimonsa Carina Nordlundin kanssa 1.8.
– Harmonikka on upea urkujen sisarsoitin. Kirkon piirissä sitä pidettiin pitkään syntisenä soittimena. Ensimmäiset kirkkokonserttinsa Veikko Ahvenainen soittikin Ruotsissa, Jurmu sanoo.
Jurmu mainitsee myös pianoduo Eeva Rapelin ja Anna Linjaman, joka soittaa 11.7. nelikätisesti sekä Tapiolan kuoron, joka esiintyy 15.8. kauden päätöskonsertissa.
KESÄILLAN MUSIIKKIA -konserttisarja on kuulunut jo reilun vuosikymmenen Espoonlahden kirkon kesäohjelmistoon. Konsertteihin on vapaa pääsy, ja ohjelmamaksu 10 euroa menee lähetystyölle.
Kanttori Elja Puukon mukaan sarjassa on kuultu hyvin erilaisia konsertteja klassisesta jazziin ja improvisaatioon saakka. Tämän kesän ohjelmistosta hän nostaa esiin konsertin 14.6., jossa sopraano Suvi Lehtonen-Gräsbeck ja pianisti Folke Gräsbeck esittävät suomalaisia hengellisiä lauluja ja heprealaisia lauluja, sekä saksofonisti Esa Pietilän soolokonsertin 21.6. ■
Juhannusjuhla Espoon tuomiokirkolla klo 18 alkaen. Ohjelmassa lipunnosto kirkonmäellä ja kesäisiä yhteislauluja Tuomiokirkossa, temppurata lapsille, huokeahintaista syötävää. Ilta päättyy iltahartauteen noin klo 21.
Koko perheen juhannus Hvittorpin kurssikeskuksessa (Hvittorpintie 245) pe 23.6. klo 14–19. Mahdollisuus tulla piknikille omin eväin klo 14 alkaen. Ohjelmassa maksullinen ruokailu, uikkarisaunat (ei lapsille sopivaa hiekkarantaa), lipunnosto ja yhteinen musiikkipainotteinen ohjelmatuokio, nurmikentällä leikkija pelivälineitä, askartelua, illemmalla makkara ja mehumyyntiä rannassa.
Täysi-ikäisten juhannusleiri Velskolassa 23.–25.6. Ohjelmassa retki Nuuksion kansallispuistoon ja majoitus täysihoidolla ja maistuvilla ruuilla. Hinta 50 e henkilö. Ilmoittaudu mukaan 14.6. mennessä! Lisätiedot Eveliina Rožnovski 041 518 1244 ja Taina Tuominen 050 303 0540.
Juhannuspäivä lauantai 24.6.
Juhannuspäivän messua vietetään Espoon seurakunnissa lauantaina 24.6. Espoon tuomiokirkossa ja Tapiolan kirkossa messu alkaa kello 10. Espoonlahdessa, Leppävaarassa ja Olarissa klo 11. Tervetuloa viettämään Johannes Kastajan syntymäpäivää.
” Intiimi kamarimusiikki sopii hyvin meidän vanhaan kirkkoomme.
KANTTORI PETRI KOIVUSALO
Rippikoulu tuo nuoria kasteelle
Ripareille ilmoittautuu nykyään myös kirkkoon kuulumattomia nuoria. Maria Kopposta ei kastettu vauvana vaan vähän ennen konfirmaatiota.
Noin kolme vuotta sitten Maria Kopponen käveli Kannelmäen
kirkon alttarille yllään valkoinen alba.
Paikalla olivat vanhemmat, sisko, mummo, yksi parhaista kavereista ja kaksi enoa, jotka olivat lupautuneet kummeiksi. Pappi Virpi Koskinen otti kastemaljasta tilkan vettä ja levitti sen Kopposen hiuksiin.
– Pikkasen jännitti. Olihan se ihan uusi tilanne ja vähän erilainen kokemus, kun kasteen ottaa vanhempana, Kopponen muistelee.
Riparille meneminen oli tuntunut luontevalta, sillä sinne olivat menossa monet kaverit. Kopponen oli myös osallistunut seurakunnan kerhoihin ja leireille pienestä pitäen. Häntä ei kuitenkaan kastettu ja liitetty kirkkoon vauvana.
– Isä ei kai kuulunut kirkkoon kun synnyin ja äiti oli eronnut kirkosta, mutta on sittemmin liittynyt takaisin. Hän oli ilmeisesti ajatellut, että saan myöhemmin itse päättää, haluanko kuulua kirkkoon.
RIPPIKOULUUN ILMOITTAUTUVA
kirkkoon kuulumaton nuori ei ole enää harvinaisuus pääkaupunki-
seudulla. Taustalla on useita syitä: on perheitä, joissa vain toinen vanhemmista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon tai sitten molemmat vanhemmat kuuluvat, mutta eivät ole halunneet lapselle kastetta.
TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Vantaalla kirkkoon kuulumattomia nuoria riparilaisia voi olla noin parikymmentä vuodessa. Seurakunta kutsuu riparilaisia, joita ei ole vielä kastettu, omaan kastepäivään maaliskuussa.
– Jokaiselle nuorelle järjestetään oma kastehetki Tikkurilan kirkolla. Seurakunta tarjoaa tilat ja kakkukahvit, tai kakun saa viedä kotiin mukaan, rippikoulutyön pappi Johanna Toivonen Tikkurilan seurakunnasta kertoo.
Nuorten kasteet ovat herkkiä hetkiä: nuori on usein itse valinnut kummit, ja läsnä olevat aikuiset tuntevat nuoren persoonan ja tietävät, että kaste on oma valinta.
Helsinkiläisen Malmin seurakunnan rippikoululeireille ilmoittautui tänä vuonna 40 kirkkoon kuulumatonta nuorta. Rippikouluun voi tulla kirkkoon kuulumatonkin, mutta konfirmaatio edellyttää kastetta.
OLIHAN SE VÄHÄN ERILAINEN KOKEMUS, KUN KASTEEN OTTAA VANHEMPANA.
MARIA KOPPONEN
– Kyse ei niinkään ole siitä, että oltaisiin kastetta vastaan, vaan ajatellaan, että uskonto on asia, josta ihmisen pitää saada itse päättää, Espoon seurakuntien vs. kasvatuksen asiantuntija, pappi Erika Kallio sanoo.
Kun kirkkoon kuulumaton nuori tahtoo rippikouluun ja tulla kasteelle, vanhemmat suhtautuvat yleensä asiaan myönteisesti.
– He ovat järjestäneet ihan innoissaan kastejuhlaa. Jopa nuorten kotikasteita on ollut, mikä on uusi ilmiö, Kallio sanoo.
”– Rippikoulu on vielä nykyisillä hinnoilla sellainen juttu, johon halutaan mukaan, vaikka perhe ei kuuluisi kirkkoon, kasvatuksen johtaja Minna Karas Malmin seurakunnasta sanoo viitaten Helsingin seurakunnissa vireillä olevaan suunnitelmaan nostaa rippikoulujen hintoja ensi vuodeksi.
– Nuoret kertovat toisilleen kokemuksia riparista. Se ratkaisee, ei se, mitä me aikuiset sanomme, Karas jatkaa.
Osa kirkkoon kuulumattomista, riparille tulevista nuorista on ollut koulussa uskonnon, osa elämänkatsomustiedon opetuksessa. Kirkkoon kuulumattomat voivat opiskella uskontoa, mutta kirkon jäsenet eivät voi opiskella elämänkatsomustietoa.
Jos nuori on opiskellut elämänkatsomustietoa ja liittyy kirkkoon riparikesänä, hän joutuu vaihtamaan viimeiseksi peruskouluvuodeksi uskonnonopetukseen. Se voi olla mo -
Nuoria kesätöissä seurakunnilla
Espoonlahden seurakunta on palkannut nuoria kesätöihin kaupungin tarjoamien kesäseteleiden kautta. Espoon kaupungin kesäsetelit on tarkoitettu vuosina 2004–2008 syntyneille espoolaisille, ja niiden tarkoitus on tukea nuorten kesätyönhakua.
Espoonlahden seurakuntaan palkatuista viidestä kesäsetelinuoresta osa työskentelee Espoonlahden kirkon kesäkahvilassa ja osa kouluikäisten päivätoiminnassa Kaskikappelissa.
Myös Espoon tuomiokirkkoseurakunta on palkannut nuoria kesätöihin. Espoon tuomiokirkkoseurakuntaan palkatut nuoret tekevät somesisältöjä, toimivat Espoon tuomiokirkon Tiekirkko-oppaina sekä avustavat kirkon yhteydessä toimivassa Tapulikahvilassa, jonka tuotto käytetään Yhteisvastukeräyksen hyväksi.
Ensimmäiset seurakuntiin palkatuista nuorista aloittivat työnsä kesäkuun alussa. Suurimmalla osalla työskentelyjakso kestää 2–3 viikkoa.
Käsitys kirkosta entistä myönteisempi
Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat koetaan entistä läheisemmiksi suurissa kaupungeissa. Seurakunnat koetaan myös aiempaa rohkeammiksi ja henkilökohtaisemmiksi. Tämä käy ilmi kirkon empatia- ja tunnettuuskyselystä 2023.
Noin puolet kyselyyn vastanneista ilmoitti kohtaavansa paikallisseurakuntansa useimmiten median, kuten seurakuntalehtien, muiden lehtien sekä televisi-
ESKO JÄMSÄ Espoon tuomiokirkko on avoinna 12.6.–12.8. arkisin kello 12–16. Tällöin nuoret kesäoppaat esittelevät kirkkoa vierailijoille. TEKSTI HANNA ANTILA KUVA ESKO JÄMSÄ GRAFIIKKA MAIJA SAARIon ja radion kautta.
– Kirkko ja kaupungin lukemistutkimuksesta kävi ilmi, että yli 66-vuotiaista kaikkein suurin prosenttimäärä ilmoitti Kirkko ja kaupunki -lehden olevan ainut tai lähes ainut side seurakuntaan, kertoo Sami Kallioinen Kirkkohallituksesta.
Noin joka kuudes empatia- ja tunnettuuskyselyyn vastanneista ilmoitti kohdanneensa seurakunnat sosiaalisen median kautta. Tämä korostui varsinkin nuoremmissa ikäryhmissä, joista valtaosa ei ole koskaan kuulunut kirkkoon.
Empatia- ja tunnettuuskyselyn mukaan toiseksi yleisin tapa olla tekemissä seurakuntien kanssa on vierailu hautausmaalla. Lähes puolet eri ikäisistä vastaajista ilmoitti käyneensä vuoden aikana hautausmaalla.
– Kirkkojen ja hautausmaiden hoitoa arvostetaan ja niiden hyvä kunnossapito kertoo seurakunnasta ja kirkosta ylipäätään, toteaa Kallioinen.
Kirkon empatia- ja tunnettuuskyselyn toteutti Norstat Oy 15:n kaupunkiseurakunnan alueella maalis–huhtikuussa. Siihen vastasi 7 356 yli 18-vuotiasta suo-
nelle kynnyskysymys. Tämä on epäkohta, johon toivoisi muutosta, Erika Kallio sanoo.
MARIA KOPPOSEN riparivuotta 2020 sävytti koronapandemia. Oman ripariryhmänsä konfirmaatiopäivänä hän oli karanteenissa ja sai konfirmaation ja rippijuhlat vasta vähän myöhemmin. Riparista ja kasteesta jäi silti kivat muistot, ja syksyllä Kop -
ponen jatkoi isoskoulutukseen.
Tänä vuonna Kopponen täytti 18 vuotta. Muitten kiireitten vuoksi seurakunnan toimintaan osallistuminen on nyt vähäisempää, mutta kirkon jäsenyys tuntuu yhä merkitykselliseltä.
– Kuulun kirkkoon ja olen siihen tyytyväinen, en ole ajatellut erota. Minulle seurakunta on läheinen yhteisö, jossa on tärkeitä ihmisiä. En halua lähteä mihinkään.■
*Rippikoululaisilla tarkoitetaan kaiken ikäisiä rippikoulun suorittaneita. Rippikoulussa kastettujen lukumäärä sisältyy rippikoulussa liittyneiden lukumäärään. Osa liittyneistä on kastettu aiemmin, mutta he ovat liittyneet rippikoulun yhteydessä takaisin kirkkoon. * Kauniaisten kastettujen määrä näkyy tilastossa nollana, koska määrä on vähemmän kuin kuusi. Grafiikan luvut: kirkon jäsentilasto 1.1.2022– 31.12.2022
malaista. Vastaava kysely on toteutettu vuosina 2018 ja 2021.
Espoon seurakuntien tilinpäätös plussalla
Espoon seurakuntien vuoden 2022 tilinpäätös oli 2,2 miljoonaa ylijäämäinen. Yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti tilinpäätöksen kokouksessaan 24. toukokuuta.
Kirkollisverotuloa kertyi 45,2 miljoonaa euroa eli 3,7 miljoonaa euroa arvioitua enemmän. Kasvua edelliseen vuoteen oli 2,1
miljoonaa euroa.
Valtion korvausta Espoon seurakunnat saivat 5,8 miljoonaa euroa. Valtion korvauksella rahoitetaan seurakuntien lakimääräisiä tehtäviä: hautaustointa, väestökirjanpidon tehtäviä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitoa.
Toimintatuottoja seurakunnat saivat 7,1 miljoonaa euroa eli 0,7 miljoonaa euroa suunniteltua enemmän. Ero johtuu pääasiassa asunto- ja kiinteistöosakkeiden myynnistä saaduista tuotoista.
Käyttötalousmenojen kokonaismäärä oli 44,4 miljoonaa euroa, mikä on yli 2 miljoonaa enemmän kuin edellisvuonna. Henkilöstömenojen osuus oli 24,7 miljoonaa euroa eli noin puolet verotuloista. Vuonna 2022 henkilöstön kokonaismäärä oli 512, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsi tiedoksi myös vuoden 2023 talousarvion valmisteluohjeen. Käyttötalousmenoihin varattava määrä nousee noin viidellä prosentilla yleisen kustannusnousun vuoksi.
Maria Kopponen kastettiin Kannelmäen kirkossa kolme vuotta sitten, samana vuonna kun hän kävi rippikoulua.Espoon tuomiokirkko seura kunta
Toimisto: Kirkkokatu 10, avoinna arkisin klo 9–15, p. 09 8050 3800, espoontuomiokirkkoseurakunta(ät)
evl.fi
Osoitteet:
Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5
Espoon tuomiokirkon seurakuntatalo, Kirkkoranta 2
Hvittorpin leirikeskus, Hvittorpintie
245, 02430 Masala
Auroran kappeli, Heiniemenpolku 1
Kalajärven kappeli, Ruskaniitty 3
Kauklahden kappeli, Kauppamäki 1
Kirkonkymppi, Kirkkokatu 10
Laaksolahden kappeli, Ylänkötie 16
Nupurin kappeli, Brobackantie 1-3
Suvelan kappeli, Kirstintie 24
Unelman kammari, Kaivomestarinkatu 8
Viherlaakson kappeli, Viherkalliontie 2
MESSUT ESPOON TUOMIOKIRKOSSA
Messu: ”Pärjään vähemmälläkin”
su 11.6. klo 10. Liturgia ja saarna
Oiva Hujanen, avustaa Hannu
Mäenpää, urkuri Sheldon Ylioja, kanttori Tiia Maria Saari, Suomen
Laulun lauluyhtye, joht. Esko Kallio.
Messu: ”Tulevaisuus on tässä” su
18.6. klo 10. Liturgia ja saarna
Kirsi-Marja Koski, avustaa Jooseppi
Lohi, kanttori Petri Koivusalo. Messun yhteydessä konfirmaatio.
Juhannuspäivän messu: ”Valoa
riittää” la 24.6. klo 10. Liturgia ja saarna Jooseppi Lohi, avustaa
Anita Kyönsaari, urkuri Sheldon Ylioja, kanttori Petri Koivusalo.
Messu: ”Ahneuden loppu” su 25.6. klo 10. Liturgia ja saarna Iida Rotko, avustaa Oiva Hujanen, urkuri Petri Koivusalo, kanttori Sheldon Ylioja.
Messu: ”Katso peiliin” su 2.7. klo
10. Liturgia ja saarna Mari Mathlin, avustaa Marja Malvaranta, urkuri
Petri Koivusalo, kanttori Tiia Maria Saari.
Messu: ”Saman perheen jäseniä” su 9.7. klo 10. Liturgia ja saarna
Reetta Ikonen, avustaa Tuija Kuusinen, urkuri Tiia Maria Saari, kanttori Marja-Liisa Talja.
Messu: ”Elä esimerkillä!” su 16.7. klo 10. Liturgia ja saarna Ari Kunnamo, avustaa Tuija Kuusinen, urkuri Marja-Liisa Talja, kanttori Petri Koivusalo.
Messu: ”Älä piiloudu” su 23.7. klo 10. Liturgia ja saarna Vilppu Huomo, avustaa Noora Mättö, kanttori Marja-Liisa Talja. Messun yhteydessä konfirmaatio.
Messu: ”Ketä kuunnellaan?” su 30.7. klo 10. Liturgia ja saarna
Kirsi-Marja Koski, avustaa Jooseppi
Lohi, urkuri Tiia Maria Saari, kanttori Anna-Liisa Haunio.
Messu: ”Hoiva ja vastuu” su 6.8. klo 10. Liturgia ja saarna Emma Mönkkönen, avustaa Miia Pekkari-
Perheiden retkillä luonto kutsuu leikkimään
Juhannusviikolla järjestetään kaksi perheiden retkeä. Mitä ne ovat, johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja Aila Pihlajavesi?
– Ne ovat vapaamuotoisia päiväretkiä Nuuksion Kattilaan ja Oittaan Pirttimäkeen. Molemmat ovat perheille helppoja lähiluontokohteita. Paikan päälle kuljetaan omin kyydein tai bussilla.
– Mukaan voi ottaa omat eväät. Seurakunta tarjoaa mehut ja keksit. Kattilassa voi paistaa makkaroita, mikäli metsäpalovaroitus ei ole voimassa. Pirttimäessä on kahvila avoinna, ja siellä voi esimerkiksi nauttia keittolounaan.
Millaista ohjelmaa on luvassa?
– Ihmettelemme luonnon kauneutta, tapaamme toisiamme ja tutustumme uusiin ihmisiin. Seurakunta järjestää lapsille ja aikuisille yhteisiä leikkejä. Otamme mukaan esimerkiksi ulkoleikkivälineitä. Lapset ovat omien vanhempiensa kanssa, sillä siellä ei ole erillistä lastenhoitoa.
nen, urkuri Anna-Liisa Haunio, kanttori Marja-Liisa Talja.
Messu: ”Kohti kasvua” su 13.8. klo
10. Liturgia ja saarna Vilppu Huomo, avustaa Jooseppi Lohi, urkuri Marja-Liisa Talja, kanttori Tiia Maria Saari.
ESPOON TUOMIOKIRKKO
Avoinna kesä–elokuussa joka päivä klo 10–18 hetkittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Espoon tuomiokirkko on kesällä
Tiekirkko, jonne voi poiketa hetkeksi hengähtämään, hiljentymään ja kuulemaan nuorten kesäoppaidemme kertomana kirkon historiasta. Tiekirkko on avoinna arkisin klo 12–16, 12.6.–12.8.
Viereisessä Tapulikahvilassa on tarjolla kahvia ja virvokkeita sekä pientä purtavaa, tuotto Yhteisvastuukeräykselle. Tapulikahvila avoinna arkisin klo 12–16, 4.8. asti. Ryhmien opastukset pyydetään varaamaan etukäteen, 09 8050 3517, arkisin 9–15.
– Luonnossa lapsille ei useinkaan tarvitse keksiä viihdykettä, sillä heidän mielikuvituksensa pääsee siellä valloilleen. He löytävät metsästä luonnon omia leikkikaluja. He voivat esimerkiksi kiipeillä, tasapainoilla kävelemällä kaatuneen puunrungon päällä ja hyppiä kiveltä kivelle.
Miten retkille pääsee mukaan?
– Helposti, sillä niihin ei tarvitse ilmoit-
SUVISUNNUNTAIN
ILTAMUSIIKKI
Ilmainen kesäkonserttisarja sunnuntaisin klo 19 Espoon tuomiokirkossa, 13.8. saakka. Kaikki konsertit, Ks. Kirkoissa soi -palsta ja www.espoonseurakunnat.fi/suvisunnuntain-iltamusiikki.
URKUYÖ & AARIA
Urkuyö & Aaria -musiikkifestivaali torstaisin klo 21, 31.8. saakka. Ohjelma ja liput, Ks. Kirkoissa soi -palsta ja www.urkuyofestival.fi.
RUKOUSTA ILMAN SANOJA
Pyhät tanssit ke 14.6. klo 18–19 Suvelan kappeli. Lempeää liikettä ja kehorukousta. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Ohj. Marja Malvaranta.
VIRSILAULUSEURAT
Tule laulamaan ja kuulemaan Sanaa to 15.6. klo 18 Kauklahden kappeliin. Puhujina Antti Kujanpää ja Seppo Särkiniemi, kanttorina Heli Lehtonen. Kolehti ja kahviraha ystäväseurakunta Kosen ja nimikkolähetti Sakari Heinosen hyväksi.
tautua ennakkoon. Riittää, kun tulee lasten kanssa paikan päälle.
PAULA HUHTALA
Perheiden retki ma 19.6. klo 10–13
Nuuksion Kattilaan, Kattilantie 425. Perille pääsee bussilla 245A. Lisätietoja
Aila Pihlajavesi p. 040 5251216. Perheiden retki ke 21.6. klo 10–13 Pirttimäkeen, Kunnarlantie 110. Perille pääsee busseilla 246, 246K, 246T. Lisätietoja Kristiina Hannula p. 040 5474146.
KESÄILLAT SUVELASSA
Suvelan kappelin kesäilloissa ke 21.6., 2.8. ja 16.8. klo 18–20 musiikkia, rentoa yhdessäoloa ja huokeahintaista tarjoilua. 21.6. Mukana nimikkolähetti Heidi Tohmola. 2.8.
Christopher ja Humaira John kertovat työstä pakolaisten parissa Kreikassa. Yhteislaulua, kolehti lähetysyhdistys Kylväjälle. 16.8.
Yhteislauluja Siionin Kanteleesta, Markus Silvola, Anna-Liisa Haunio. Kolehti Evankeliselle lähetysyhdistykselle.
KESÄINEN
KARUSELLIPERHEKERHO
Ulkoilua, leikkiä & laulua, kaiken ikäisille lapsille perheineen. Espoon tuomiokirkon srk-talo: ma 12.6. ja ke 14.6. klo 9.30–12.30. Pientä purtavaa (aik. 1,5 e).
Viherlaakson kappeli: to 8.6., ti 13.6. ja to 15.6. klo 9.30–12.30.
PERHEIDEN KESÄPÄIVÄ
Ti 20.6. klo 10–13 Suvelan kappeli. Puuhaa pienille ja vähän isommillekin lapsille. Kasvislounas ja jätskijälkkäri klo 11; hinta 1,5–3 e.
RETKIPERHEKERHO
Pakkaa eväät reppuun ja tule tutustumaan Espoon helppoihin retkikohteisiin ja toisiin perheisiin. Ma 19.6. klo 10–13 Nuuksion Kattila Os. Kattilantie 425, Espoo. Perille bussilla 245A. Mahdollisuus omien makkaroitten paistoon. Tied. Aila Pihlajavesi, 050 5251 216. Ke 21.6. klo 10–13 Pirttimäki. Os. Kunnarlantie 110, Espoo. Perille bussit 246, 246K ja 246T. Pirttimäessä kahvila auki. Tied. Kristiina Hannula, 040 5474 146. Sään mukainen vaatetus ja omat eväät. Seurakunta tarjoaa mehut ja keksit klo 11.30. Omat kyydit.
PARISTA PERHEEKSI
Perhevalmennus to 22.6. klo 17–18.30 Espoon keskuksen Perhekeskus, os. Kamreerintie 6. Aiheina mm. lapsen syntymän vaikutus parisuhteeseen. Osa neuvolan perhevalmennusta, kaikille avoimia katsomuksista riippumatta.
JUHANNUS
Urkuyö & Aarian juhannusiltamat aatonaattona to 22.6. klo 21 Espoon tuomiokirkko. Kesäillan tunnelmaa ja suomalaisen laulumusiikin helmiä sekä yhteislauluja. Vapaa pääsy.
Juhannusjuhla juhannusaattona pe 23.6. klo 18–21 Tuomiokirkossa ja seurakuntatalolla. Lipunnosto klo 18, kesäisiä yhteislauluja Tuomiokirkossa. Ohjelma jatkuu seurakuntatalolla; yhdessäoloa, musiikkia, huokeahintaista tarjoilua ja ohjelmaa lapsille mm. pomppulinna ja nukketeatteripaja.
Hvittorpin juhannustapahtuma pe 23.6. klo 14–19 koko perheelle. Lipunnosto, ohjelmaa, uikkarisaunat, leikkiä ja pelejä, huokeahintaista tarjoilua. Ks. lisää: espoonseurakunnat.fi/juhannus.
NAISTEN SAUNARETKI
Hilaan ti 4.7. klo 17.30–20.30. Iltapalaa, kulkeminen kimppakyydein. Hinta 5 e. Marja Malvaranta ja Kaisa Anttila. ILM. 3.7. mennessä: marja.malvaranta@evl.fi, 040 5311 040.
RUNON JA SUVEN PÄIVÄN KESÄKAHVIT
To 6.7. klo 13.30 Suvelan kappelissa kahvittelua, hartaus, yhteislaulua ja runoja. Voit tuoda lempirunosi yhteisesti jaettavaksi. Kahvit 2,5 e.
CAFÉ AURORAN KESÄKAHVILA
Tarjolla kahvia, leivonnaisia, pientä suolaista & salaattia, huokeat hinnat! Myös lehtiä, netti, kirjasto ja juttuseuraa. Vapaaehtoisten kahvilaemäntien ylläpitämä kesäkahvila avoinna elokuussa ti ja ke klo 12–14 Auroran kappelissa.
EKALUOKKALAISTEN SIUNAAMINEN
Ke 9.8. klo 18 Espoon tuomiokirkossa, Auroran, Kauklahden ja Kalajärven kappelissa sekä ti 22.8. klo 18 Laaksolahden kappelissa. Jätskitarjoilu, siunattaville lahjaksi lasten Raamattu. Tied. aila.pihlajavesi@evl.fi, 040 5251 216.
MINUN USKONI
Teologisen opintopiirin aloitus to 17.8. klo 19 Auroran kappelissa Erilaisista taustoista tulevat alustajat kertovat henkilökohtaisesta uskostaan ja vakaumuksestaan. Tule kuulolle ja keskustelemaan, kahvit klo 18.30. Iltoja isännöi Hannu Mäenpää. 17.8. Tutkimusprofessori Antti Pentikäinen. 14.9. Kansanedustaja Päivi Räsänen. 19.10. Valtiotieteen maisteri Timo Soini. 16.11. Yliopistopappi Laura Mäntylä. 14.12. Tuomiorovasti Ari Paavilainen.
PIENI LUONTOPYHIINVAELLUS
To 24.8. klo 18–20 Villa Elfvikin maisemissa. Ohj. Marja Malvaranta ja Eeva Honkanummi. ILM. marja. malvaranta@evl.fi, 040 5311 040.
VAPAITA KERHOPAIKKOJA
Vapaita päiväkerhopaikkoja syksyksi, tiedustelut: aila.pihlajavesi@evl.fi.
Syksyn muskarien ilmoittautuminen on auki koko kesän: www. espoonseurakunnat.fi/muskarit.
Tied. heli.vapaakallio@evl.fi, taija. karppinen@evl.fi.
TALKOOLAISEKSI?
SyysMatin Markkinat järjestetään
la–su 16.–17.9. Espoon tuomiokirkonmäellä. Tulisitko tänä vuonna talkoolaiseksi? ILM. www.espoonseurakunnat.fi/syysmatinmarkkinat.
TUKEA VAIKEASSA ELÄMÄNTILANTEESSA
Ota yhteyttä alueesi diakoniatyöntekijään: Auroran alue: 040 7636599.
Espoon keskus ja Suvela: 040
5311037, 050 438 0189 tai 040 547
1861.
Pohjois-Espoo: 040 736 9315.
Länsi-Espoo: 050 438 0176 tai 040 513 0862.
Viherlaaksolahden alue: 040 572
5344.
19.6. alkaen voit tiedustella päivystävää diakoniatyöntekijää arkisin klo 10–14 numerosta 040 502 4838. www.espoonseurakunnat.fi/tuomiokirkkoseurakunta/apua-jatukea.
APUA JA TUKEA
Parisuhde- tai perheasioissa, ota yhteys seurakunnan perhetyönohjaajiin: kirsi.kanerva@evl.fi, 050 511 0165 ja kristiina.hannula@evl.fi, 040 547 4146.
Papin puhelin joka päivä klo 9–21, 09 8050 3501.
SOMESSA JA VERKOSSA
Olemme toistemme arjessa vahvasti läsnä. Seuraa meitä! Facebook.com/EspoonTuomiokirkkoseurakunta/
Instagram: @espoontuomiokirkkoseurakunta
Espoonlahden seurakunta
Toimisto: puhelinpalvelu ma-pe klo 9–12
p. 09 8050 6000, espoonlahdenseurakunta@evl.fi www.espoonseurakunnat.fi – Seurakunnat – Espoonlahti
Nuoret: www.sodesode.fi
Facebook: Espoonlahden seurakunta, Espoonlahden seurakunnan lapset ja perheet
Instagram: diakoniaespoonlahti, en-
kelinsuojassa, sodesta, kirkkoespoossa
Toimipisteet: Espoonlahden kirkko, Kipparinkatu 8 Soukan kappeli, Soukankuja 3 Mäntykappeli, Mäntytie 27 Kaskikappeli, Kaskipiha 5 Sode, Soukantie 13
Aukioloajat: Espoonlahden kirkko ma–to klo 8.30–15, la toiminnan mukaan ja su 10–15 ja toiminnan mukaan. Soukan kappeli ma–su toiminnan mukaan.
Tervetuloa Espoonlahden seurakunnan tapahtumiin! Kaikki toiminta ja ajankohtaiset tiedot verkossa: espoonseurakunnat.fi/ espoonlahden-seurakunta.
MESSUT
Viikon pääjumalanpalvelus koko kesän sunnuntaisin klo 11 kirkko. Iltamessu su klo 17 Soukan kappeli (kesätauolla 25.6.–13.8.). Tarkemmat tiedot verkossa: espoonseurakunnat.fi/tapahtumat.
Juhannuspäivän messu la 24.6. klo 11 kirkko.
Yhteisömessu su 20.8. klo 16 kirkko. Etkot klo 15.30. Pyhäkoulu. Keittoruokailu. Ekaluokkalaisten ja opettajien kouluun siunaaminen ti 22.8. ja ke 23.8. klo 18 kirkko.
APUA JA TUKEA
Diakonian ajanvaraus diakonia. espoonlahti@evl.fi tai arkisin klo
9–15 p. 050 583 6885.
Pappi päivystää ma–pe klo 12–19 p. 050 432 8496. Ostaripastori/-diakoni to klo 13–15 kauppakeskus Lippulaiva. Papit ja diakonit vuoroviikoin.
SYÖDÄÄN YHDESSÄ
Diakonialounas ma ja to klo 12–13 (15.6. saakka) kirkko, lipunmyynti klo 11.30–12.30. Aikuiset 3e. Maanantaisin (12.6. asti) klo 12.30–14 vapaaehtoisten tarjoamaa digitukea saatavilla.
Brunssi tiistaisin klo 10–11.30 kirkko. Ruoka valmistetaan pääosin hävikkielintarvikkeista, tarjolla niin kauan kuin ruokaa riittää. Maksuton.
TAVATAAN TAAS!
Kesäkahvila ke 7.6., 14.6. ja 21.6. klo 17–18 kirkko ja Kesäillan musiikkia klo 18–19 kirkkosalissa, vapaa pääsy, ohjelma 10e.
Kaupunkijuhannus 23.6. klo 16–19 Soukan kappeli. Ohjelmassa mm. Suvivirsi, pomppulinna, satutuokio ja muuta iloista tekemistä! Lipunnosto klo 18. Myynnissä kahvia, makkaraa (myös vege), muurinpohjalettuja jne.
Juhannusleiri työikäisille 23.6.–25.6. Velskola. Retki luonnonkauniissa maisemissa, täysihoito ja sisämajoitus 4–6 hlön huoneissa.
Hinta 50e. Ilm. viim. 14.6. Lisätiedot Eveliina Rožnovski, p. 041 518 1244.
Apua & tukea
Oman tarinan jakaminen antaa voimaa
Raittiutta tukevassa vertaisryhmässä saa puhua luottamuksellisesti.
TEKSTI NINA RIUTTA KUVA JUSSI HELTTUNEN
Soukan kappelissa kokoontuu viikoittain Vertaisryhmä raittiuteen. Ryhmän vetäjänä toimii Esa Lomma Raittiutta tukevan vertaisryhmän suunnittelivat aikoinaan Puolarmetsän sairaalan sairaanhoitajat ja Espoonlahden seurakunnan diakoniatyöntekijät. Vertaisryhmässä käynti kuului toipuvien alkoholistien hoito-ohjelmaan.
– Puolarmetsän sairaalaa ei enää ole, eikä ole hoito-ohjelmaakaan, mutta vertaisryhmä on jatkanut toimintaansa lopulta vapaaehtoisvoimin 34 vuotta, Lomma kertoo.
VERTAISRYHMÄÄN VOI tulla kuka tahansa, joka tarvitsee tukea raitistumiseen.
– Ryhmään haluava voi vain ilmestyä keskiviikkona kello 18.30 Soukan kappelille, Lomma sanoo.
Vertaisryhmässä raittiuteen keskustellaan luottamuksellisesti. Siellä kuultuja puheita ei kerrota muualla.
– Siitä saa voimaa, kun on itse kertonut oman tarinansa tai kun on kuullut tarinan vaikka useamman kerran. Ryhmästä lähtee kotiin aina paremmalla mielellä kuin sinne on tullut.
Puhuminen ei ole pakollisia. Ryhmässä voi sanoa vain etunimensä ja
sen, että haluaa tällä kerralla ainoastaan kuunnella.
Varsinkin ensimmäisellä kerralla tulijalla saattaa olla niin haavoittuva olo, ettei hän halua puhua.
– Mutta kun tulija näkee, miten ryhmässä toimitaan ja kuuntelee muita, seuraavalla kerralla tämä ehkä uskaltaa olla rohkeampi, Lomma sanoo.
Toisinaan taas ihmisen tuska voi olla niin pakahduttava, että jo ensimmäisellä kerralla kaikki purkautuu puheena ulos.
Jossain vaiheessa alkoholistien vertaisryhmissä tunnustetaan ääneen itselle ja muille, että on alkoholisti. Se ei ollut helppoa Lommallekaan yhdeksän vuotta sitten.
– On helpompaa sanoa, että käyttää normaalia enemmän alkoholia ja että pitäisi varmaan vähentää. Mutta sen ääneen sanominen, että on alkoholisti, on ensimmäinen vahva merkki siitä, että ihminen haluaa apua.
Vertaisryhmä on Lomman mukaan alkoholismista toipuvalle kaiken a ja o. Sitä painottavat niin ryhmässä säännöllisesti kuin harvemminkin käyvät. Soukan ryhmässä voi löytää uuden alun.
Vertaisryhmä raittiuteen ympäri vuoden keskiviikkoisin klo 18.30–20 Soukan kappelilla, Soukankuja 3. Lisätietoja: Esa Lomma p. 0500 319 789.
Yhteisen tulen äärellä to 6.7. ja
3.8. klo 17–20 Soukan kappeli. Seurakunta tarjoaa makkarat ja mehut, voit tuoda myös omat grillattavat tullessasi.
MUSIIKKI
Rantaraitti Soi! -festivaalin päätöskonsertti su 11.6. klo 16 kirkko. Kesäillan musiikkia ke klo 18–19 kirkko. Vapaa pääsy, ohjelma 10e.
7.6. Kitarataiteilija Patrik Kleemola.
14.6. Sopraano Suvi LehtonenGräsbeck ja pianisti Folke Gräsbeck esittävät suomalaisia hengellisiä lauluja sekä heprealaisia lauluja.
21.6. Saksofonisti Esa Pietilän soolokonsertti. Kahvila auki klo
17–18.
RUKOUS JA RAAMATTU
Toivon rukoushetki arkiaamuisin klo 8.50 kirkko, myös www.facebook.com/espoonlahdenseurakunta.
Avoin rukouspiiri su messun ja kirkkokahvin jälkeen klo 12.30 kirkko.
Raamattu- ja keskustelupiiri ma
14.8. klo 18 Kaskikappeli.
IKÄIHMISTEN KESÄKERHO
Ma 12.6 ja 19.6 klo 10–11.30 kirkko. Ohjelmassa hartaus, kahvit (1,5 e) ja kesäistä ohjelmaa mukavan yhdessäolon merkeissä.
LAPSET JA LAPSIPERHEET
Perheiden kesäkahvila 21.6. asti ma-to klo 9.30–12.30 kirkko. Tule kahvittelemaan, lapsille leikkiseuraa!
Vauvakerho/kahvila ma 12.6. ja 19.6. klo 13.30–15 kirkko. Vauvaperheille suunnattu yhteinen hetki.
Vertaistukea, kahvittelua, leikkiä! Muksut muskariin tai päiväkerhoon? Vapaita paikkoja jäljellä ensi syksyksi. Ilmoittautumislinkki auki verkossa koko kesän.
Jotain puuhaa koulun jälkeen? Alakouluikäisten klubitoimintaa tulossa syksyllä. Katso tiedot verkosta.
Rantapäivä Klobbenilla esi-2. luokkalaisille 21.6. klo
13–15. Ilmainen, srk tarjoaa eväät ja yhteistä tekemistä rannalla. Lähtö ja paluu Sodelta. Ilmoittaudu sodesode.fi.
YHTEISVASTUU
Yhteisvastuu Open 2023 pe 25.8. Gumböle Golf, Gumbölentie 20, Espoo. Tee hyvää pelaamalla golfia. Osallistumalla Yhteisvastuugolfiin olet mukana auttamassa. Tiedustelut diakoni Marja-Liisa
”Maiju” Kiiski, p. 050 375 2585.
Leppävaaran seurakunta
Toimisto: p. 09 8050 5000 kesällä arkisin ma-to klo 9–11,
leppavaaranseurakunta@evl.fi facebook.com/leppavaaranseurakunta
youtube: Leppävaaran seurakunta @leppavaaransrk nuortensiipi.fi @nuortensiipi Lapset ja perheet minisiipi.fi FB & IG & YouTube @minisiipi
MESSUT JA
JUMALANPALVELUKSET
Messu joka su klo 11 Leppävaaran kirkko.
Messun jälkeen kirkkokahvit ja -mehut. Kirkkosalissa on lastenpaikka ja myös kirkkopussukoita pienimmille messuvieraille. Tarkemmat messutiedot löytyvät verkosta espoonseurakunnat.fi/le/ jumalanpalvelukset.
Juhannuspäivän pihakirkko la 24.6. klo 11 Leppävaaran kirkon sisäpihalla. Sateen sattuessa sisällä. Timo Salo ja Outi Noponen. Kesäillan ehtoollinen Karakappelissa parittomien viikkojen to klo 18. Ensimmäinen kerta 8.6., viimeinen 17.8.
LAPSILLE JA PERHEILLE
Lasten toiminta Facebookissa: minisiipi.fi, FB & IG & YouTube: @ minisiipi. Nuorten siipi (Alberganesplanadi 1) keskiviikkoisin 28.6. alkaen klo 18–20 nimellä Nuorten kesäsiipi.
Tule perheiden kesäkahvilaan kirkolle leikkimään arkisin omaan tahtiisi 8.–21.6. klo 9–13. Kesävauvat muskariin elokuussa! Ilmoittautuminen ja lisätiedot espoonseurakunnat.fi.
EKALUOKKALAISTEN SIUNAAMINEN
KOULUTIELLE
Seurakunta siunaa koulutielle lähteviä ke 9.8 klo 18 Leppävaaran kirkko, Veräjäkallionkatu 2. Nappaa mukaan Lastenraamattu ja tule yhteiselle jätskihetkelle. Lisätiedot: kaisa.yletyinen@evl.fi. p. 050 434 1084.
JUHANNUSJUHLA –MIDSUMMER PARTY
Keskikesän juhlaa pe 23.6. klo 15–18 Leppävaaran kirkko. Viihdytään ulkona, nautitaan grilliherkuista ja pullakahveista sekä jäätelöistä ja mehuista. Lapsille pomppulinna. Trubaduuri, kitaristi-laulaja Carlo Polo esiintyy. Kuunnellaan musisointia, pelataan pihapelejä. Lauletaan kesäisiä yhteislauluja. Hartaus ja lipunnosto. Kuljetus Karakappelin edestä 14.30 ja Perkkaalta Upseerink. 5 klo 14.45, paluukyyti klo 18.
KESÄKAHVILA
Vapaaehtoisten vetämä kahvitteluhetki joka toinen to 8.6.–17.8. klo 16.30 Karakappeli. Tarjolla kahvia, teetä, mehua, jäätelö. Klo 18 Kesäillan ehtoollinen.
Leveys 87 mm
SEURAKUNNISSA TAPAHTUU 9.6.–18.8.
korkeus 190 mm
HILJAISUUDEN JOOGA
Kristilliseen tradition pohjautuva hiljaisuuden jooga to 22.6., 29.6., 6.7. ja 13.7. klo 10–11.30 Karakappeli. Auttaa aloittamaan päivän lempeästi. Vapaaehtoinen maksu yhteisvastuukeräykselle. Ilm. ja kyselyt: noora.lana@evl.fi tai 050 568 5340.
RYHMIÄ AIKUISILLE
Kaikki aikuisten ryhmät löydät netistä: espoonseurakunnat.fi/ tule-mukaan/aikuiset/ryhmat. Osa ryhmistä on kesätauolla.
MUSIIKKI JA MISSIO
-VIIKONLOPPU
15.9–17.9. Järvenpäässä. Aikaa rentoutua ja tavata uusia ihmisiä, oppia Raamatusta, viettää yhteistä messua ja kuulla seurakuntamme uutisia maailmalta. Ilmoittaudu verkossa. Hinta: 45e/aikuinen, 20e/3–14- vuotiaat lapset, alle 3-vuotiaat ilmaiseksi). Lisätietoa: Juha-Pekka Rissanen, juha-pekka. rissanen@evl.fi jaTuija Samila, Tuija.samila@evl.fi, 050 5591487.
ALFA-KURSSI
”Tässäkö tämä elämä on?” Pohditaan elämän ja kristinuskon peruskysymyksiä. Aloitus Leppävaaran kirkolla ke 20.9. klo 18–20, kesto 11 viikkoa, ke 29.11. sakka. Alustuksia ja ryhmäkeskusteluja. Tied. ja ilm.: airi.valkonen@welho.com, 050 520 8722.
KESÄMUSIIKKIA
Lauluilta ke 14.6. klo 18 Leppävaaran kirkko. Tuttuja ja nostalgisia riparilauluja ja virsiä kirkon sisäpihalla yhteislaulumeiningillä. Tarjolla purtavaa.
Soiva kesäkahvila -sarja heinäkuun ajan, joka ke klo 12. Ke 5.7. Hiljaisuus puhuu, ke 12.7. Romanttista saksofoniaa, 19.7. Armastuse Poeem ja ke 26.7. Undine ja romansseja. Konsertin jälkeen pullakahvit. Lisätiedot verkossa. Yhteislauluja kirkon sisäpihalla: Kanttori Kullervo laulattaa kolmena elokuun keskiviikkona ke 2.8., ke 9.8. ja ke 16.8. klo 12 Leppävaaran kirkolla. Sateen sattuessa siirrytään sisälle.
APUA JA TUKEA
Diakonian palveluaika ma klo 10–12 p. 09 8050 5522 ja 050 432 9318. Muuna aikana voit varata ajan suoraan diakoniatyöntekijöiltä sähköpostitse osoitteesta leppavaaran.diakonia@evl.fi.
Diakonialounaat 5.9.–12.12.2023. Lisätiedot verkossa.
Olarin seurakunta
Toimisto: Olarin kirkko, p. 09 8050 7000, (puhelinpalvelu klo 9–15)
olarinseurakunta@evl.fi
Facebook: Olarin seurakunta, Chapple Iso Omena, Olarin seurakunnan lapset ja perheet
Instagram: @chappleisoomena @ chapplenuoret
Youtube: Olarin seurakunta
Olarin kirkko: Rälssitilankuja 1
MESSU OLARIN KIRKOSSA
Kirkon päivämessu pyritään suoratoistamaan: youtube.com/Olarinsrk. Jos et halua näkyä videokuvassa, valitse paikkasi kirkkosalin takaosasta. Ehtoollista vietettäessä kuvataan alttarialuetta.
Su 11.6. 11. Hartikainen, Virta, Rautio.
Solvallan rippikoulun konfirmaatiomessu la 17.6. klo 10. Ansamaa, Virta, Hartikainen, Franssila.
Su 18.6. klo 11. Karinen, Virta, Hartikainen. Juhannuspäivän messu la 24.6. klo 11. Hartikainen, Ansamaa, Rautio.
Su 25.6. klo 11. Ansamaa, Karinen, Franssila.
Su 2.7. klo 11. Vikman, Ansamaa, Hirsto, Franssila. Messun yhteydessä Hvittorp 1 rippikoulun konfirmaatio.
Su 9.7. klo 11. Hirsto, Karinen, Rautio.
Su 16.7. klo 11. Ansamaa, Karinen, Rautio.
Su 23.7. 11. Jussila, Vikman, Niinikoski.
Su 30.7. klo 11. Kruus, Vikman, Hakomäki.
Su 6.8. klo 11. Kruus, Hirsto, Hakomäki.
English Confirmation School konfirmaatiomessu su 6.8. klo 14. Poutiainen, Hirsto, Jussila, Hakomäki.
Koulunsa aloittavien siunaaminen ti 8.8. klo 18. Vikman, Hakomäki.
Anjalan rippikoulun konfirmaatiomessu la 12.8. 10. Jussila, Hirsto, Hartikainen, Niinikoski.
Su 13.8. klo 11. Hartikainen, Karinen, Hirsto, Niinikoski. Messun yhteydessä City rippikoulun konfirmaatio.
KESÄKAHVILAT
Matinkappeli tiistaisin klo
12–13.30. Kesäiset hartaudet kahvitteluin elokuun loppuun. Chapple, Iso Omena ma –pe klo
9.30–16. Tule nauttimaan kuppi kuumaa tai pitämään evästauko kesäkahvilassamme. Tilasta löytyy leikkinurkkaus, biljardipöytä, erilaisia lautapelejä, mukavaa seuraa.
Olarin kirkko ke 5.7. – ke 16.8. klo
13–14.30. Iloiset kesäkahvit kirkonmäellä Siionin kanteleen lauluja
kahvikupin äärellä Kuulemme lähetyskuulumisia mm. Virosta. Kesäkahvit järjestetään yhteistyössä Evankelisen Lähetysyhdistys
ELY:n kanssa.
PERHEIDEN KESÄSEIKKAILUT KIRKONMÄELLÄ
Monenlaista kesäpuuhaa koko perheelle sisällä ja ulkona ma 12.6. – pe 16.6. klo 9.30–12.30 Olarin kirkko. Musahartaushetki ja maukas lounas. Lounastarjoilussa lapset ovat etusijalla.
KOKO PERHEEN
JUHANNUS
Hvittorpin kurssikeskuksessa (Hvittorpintie 245) pe 23.6. klo 14–19. Mahdollisuus tulla piknikille omin eväin klo 14 alkaen. Ohjelmassa maksullinen ruokailu, uikkarisaunat (ei lapsille sopivaa hiekkarantaa), lipunnosto ja yhteinen musiikkipainotteinen ohjelmatuokio, nurmikentällä leikki ja pelivälineitä, askartelua, illemmalla makkara ja mehumyyntiä rannassa. Nettisivun www.espoonseurakunnat.fi/juhannus kautta löytyy lisätietoa tapahtumasta sekä linkki bussikuljetukseen ilmoittautumiseen (9.6. mennessä). Vain korttimaksu. Lisätiedot: aletta.palosaari@evl.fi tai mia.silvola@evl.fi.
SAAREEN SAUNOMAAN
Sekava ry tarjoaa mahdollisuuden saunoa Stora Blindsundin saaressa Matinkylässä kesäkeskiviikkoisin. Parittomalla viikolla naisten vuoro, alkaen 7.6. klo 18. Haku soutuveneellä Nuottaniemen venesataman itäreunan laiturista klo 18. Parillisilla viikoilla (alkaen 14.6.) haku sekä klo 17 että klo 18, jolloin miehet saunovat ensin klo 18:30 saakka ja sitten naiset klo 20:een. Omat eväät, grillausmahdollisuus. Muista laudeliina ym. saunomisvälineet. Saarimaksu on neljä euroa. Ei lemmikkieläimiä. Säävaraus, myrskyllä ei saunota. Ei sovi liikuntarajoitteiselle. Tiedustelut 044 068 8068.
KOULUUN LÄHTEVIEN SIUNAAMINEN
Ti 8.8. klo 18 Olarin kirkko.
PERHEIDEN ILTAMUSAT
9.8. alkaen ke klo 17.30 Olarin kappeli. Yhteinen musiikkihetki, jonka jälkeen lapset ovat lastenohjaajan kanssa leikkihuoneessa aikuisten jatkaessa lauluja. Tarjolla pientä iltapalaa.
AIKUISTEN RYHMIÄ
Neulekahvila 14.8. alkaen ma klo
13 Chapple, Iso Omena. Tule mukaan neuloen, virkaten tai muuten vain! Mukaan kutimet tai virkkuukoukku. Lainapuikkoja ja lankaa saatavilla. Voit tehdä omia töitäsi tai neuloa lohtuhuiveja diakonian kautta lahjaksi lohdutukseksi leskeksi jääneille.
Miestenvuoro 14.8.alken ma klo 13 Chapple, Iso Omena. Matalankynnyksen ryhmä, johon olet tervetullut keskustelemaan ajankohtaisista
asioista miesten kesken..
DIAKONIATYÖ
Diakoniapäivystys ti klo 10–12, 050 4329 368 tai sähköpostilla diakoniatyöntekijöille. Contact deacon on Tuesdays 10–12 by phone 050 4329368 or via email.
Tapiolan seurakunta
Tapiolan kirkko: ma–to klo 8–20, pe klo 8–17, la toiminnan mukaan ja su klo 8–14.
Toimisto: ma–pe klo 9–11, p. 09 8050 4000, tapiolanseurakunta@evl.fi
Osoitteet:
Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6 Otaniemen kappeli, Jämeräntaival 8
Ajankohtaiset tiedot: espoonseurakunnat.fi tai vahtimestari, p. 09 8050 4460 tai Papin puhelin, 09 8050 4900 joka päivä klo 9–21.
MESSUT JA HARTAUDET
TAPIOLAN KIRKOSSA
Messu sunnuntaisin ja juhannuspäivänä 24.6. klo 10.
Viikkomessu ke klo 8. Arkiaamun pysähtyminen ehtoollispöydän ja rukouksen äärellä. Messun jälkeen kirkkokahvit ja aamupuuro Kahvila Valossa.
KESKIPÄIVÄN RUKOUS
Klo 12 ma, ke ja pe verkossa Tapiolan seurakunnan Facebook-sivulla.
KAHVILA VALO
Kahvila Valo avoinna ma klo 12–19 ja ti–to klo 12–16 Tapiolan kirkko.
Kahvilan tuotto Yhteisvastuukeräykseen ja Kirkon Ulkomaanavulle.
LAPSILLE JA PERHEILLE
Kesäperhekerho: Tapiolan kirkolla ti 6.6., to 8.6., ke 14.6. ja to 15.6. Tapiolan kirkolla 9–11.30. Ke 7.6. 9–11.30 Tapiolan asukaspuistossa. Piknik Silkkiniityllä ti 13.6. klo 9–11.30, omat eväät, säävaraus (sateella ollaan Tapiolan kirkolla).
KRISTITTYJEN KOHTALO JA TULEVAISUUS PALESTIINASSA
Israelissa ja Lähi-idässä, symposium ma 12.6. klo 13–16 Tapiolan kirkko, seurakuntasali. Emerituspiispa Munib Younan Palestiinasta.
Tutkija ja tietokirjailija Timo R. Stewart aiheenaan ’Kristillinen sionismi ja Palestiina’. Kommenttipuheenvuorot Suad Younan, Professori Martti Nissinen Helsingin yliopistosta ja Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffans-
alkaen torstai-iltaisin. Esitys 4.11. Pyhäinpäivän iltana. Koelaulut 15.6. ja 17.8. Sovi aika kanttori Liisa Malkamäen kanssa: 046 920 9017.
PARISTA PERHEEKSI ILTA
Ke 14.6. klo 17 Tapiolan kirkko Vauva tulee taloon! Millaisia tuntemuksia lapsen syntymä ja vanhemmaksi kasvaminen voivat herättää ja miten muutos heijastuu parisuhteeseen. Miten puolisot voivat tukea toisiaan ja luoda turvallisen vuorovaikutus -ja tunneilmapiirin? Iltoihin voi osallistua myös lapsen syntymän jälkeen.
JUHANNUSJUHLA
TAPIOLAN KIRKOLLA
Pe 23.6. klo 12–15. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa! Ruokailu ennakkoilmoittautuneille klo 12–13 (ilmoittautuminen 12.6. asti), klo 13 alkaen avoin kaikille. Lapsille leikkihuone ja värityskuvia. Espoon seurakuntien juhannus: www. espoonseurakunnat.fi/juhannus.
SEURAKUNTARETKI
kotiseudulla Espoossa ke 30.8. Laita päivämäärä jo itsellesi. Lisätietoja retken sisällöstä ja ilmoittautumisesta mainoksesta kirkolta ja seurakunnan nettisivuilta kesäkuusta alkaen. Mukana Katja Hero ja Malle Münter.
KOULUUN LÄHTEVIEN
SIUNAUS
Ke 9.8. klo 17.30 Tapiolan kirkko.
EROSTA ETEENPÄIN
Kauniaisten kirkko, Kavallintie 3 Sebastos, Kauniaistentie 11
MESSUT KLO 10 KIRKOSSA
JA KIRKKOKAHVIT
Su 11.6. Mimosa Mäkinen, AnnaKaisa Tuomi. Teija Palolahti. Su 18.6. Pertti Mäkeläinen, Mimosa Mäkinen, Teija Palolahti. Juhannuspäivä la 24.6. Kari Kuula, Lasse Mäki. Su 25.6. Mimosa Mäkinen, Teija Palolahti. Su 2.7. Piia Ahtee, Teija Palolahti. Su 9.7. Piia Ahtee, Teija Palolahti. Su 16.7. Kari Kuula, Piia Ahtee, Lasse Mäki. Su 23.7. Piia Ahtee, Lasse Mäki. Su 30.7. AnnaKaisa Tuomi,Teija Palolahti. Su 6.8. Mimosa Mäkinen, Anna-Kaisa Tuomi, Lasse Mäki. Su 13.8. Mimosa Mäkinen, Teija Palolahti.
MONIKULTTUURISET
PERHEET RYHMÄ
La 10.6. klo 10–12.Sebastoksen toimitilassa. Kauden päätös, jatkuu syksyllä. Ilmoittautumiset sähköpostilla yilcedmilena@yahoo.es ohj. Milena Raitmaa, laillistettu psykologi p. 0400 196 634.
KESÄTREFFIT
Ke.klo 14 kirkon sisäpihalla (sateella sisällä), ohjelmaa, kahvittelua ja yhdessäoloa paitsi ke 14.6. ja ke
26.7. kesäkonsertit kirkossa. Ke
21.6. Liikkuva seurakunta, Mimosa Mäkinen ja Teija Palolahti. Ke 28.6. Kesätreffi-olympialaiset, Sonja Holkerinoja ja Teija Palolahti. Ke
5.7. Piia Ahtee ja Teija Palolahti. Ke
12.7. Piia Ahtee ja Lasse Mäki. Ke
vanhemmille + lapsille sekä keittopäivällinen klo 16.45–17.30. Mukana perhetyöntekijä Sanni ja lastenohjaajat Eeva ja Taru.
Esbo svenska församling
Kansli: Kyrktian, Kyrkogatan 10, må-to kl. 9–12 per telefon och e-post. Öppet för besök enligt överenskommelse. tfn 09 8050 3000 esbosvenskaforsamling@evl.fi
H ÖGMÄSSOR
Esbo domkyrka sö 11.6 kl. 12.15. von Martens, Malmgren och Fanny Henn; sång.
Esbo domkyrka sö 18.6 kl. 12.15. Sironen, Kronlund, Malmgren. Esbo domkyrka sö 25.6 kl. 12.15. Avskedspredikan av församlingspastor Johan Kanckos. Kronlund. Esbo domkyrka sö 2.7 kl. 12.15. Sironen, Kronlund, William Häggblom. Kyrkkaffe vid klockstapeln.
Esbo domkyrka sö 9.7 kl. 12.15. Sironen, Eva-Maria Ilmoni, Kronlund, Häggblom.
Esbo domkyrka sö 16.7 kl. 12.15. Sironen, Brunell, Häggblom.
Esbo domkyrka sö 23.7 kl. 12.15. Roger Rönnberg, Brunell, Häggblom.
Esbo domkyrka sö 30.7 kl. 12.15. Ilmoni, Brunell. Esbo domkyrka sö 6.8 kl. 12.15. Rönnberg, Malmgren. Kyrkkaffe vid klockstapeln.
son. Aluksi kahvit Kahvila Valossa.
MUSIIKKIA PUOLEN
PÄIVÄN AIKAAN
Tapiolan kirkon kesäkonserttisarja. Ti 13.6. klo 12. Hedvig Paulig, sopraano, Rolf Broman, basso, Liisa Malkamäki, urut ja piano.
Kesäisen kevyttä klassista suomalaista ja amerikkalaista musiikkia. Kesäkonserttisarja jatkuu läpi
kesän. Sarjan päätöskonsertissa
15.8. esiintyy Tapiolan kuoro Pasi Hyökin johdolla. Vapaa pääsy, vap. eht. ohjelmamaksu Yhteisvastuulle.
LAULAJAKSI KAMARIKUORON PROJEKTIIN
Tapiolan seurakunnan kamarikuoron syyskauden kuoroprojektina on Saint-Saënsin Requiem kuorolle, solistikvartetille ja uruille. Kuorolaulaja, pyri mukaan kamarikuoromme syyskauden upeaan kuoroprojektiin. Harjoittelemme 24.8.
Vertaisryhmä erosta toipumisen tueksi. Ke 23.8., 6.9., 20.9., 4.10., 18.10. ja 1.11. klo 17.30–19.30, Tapiolan kirkko. Ryhmään mahtuu 5–7 avo- tai avioeron läpikäynyttä. Maksuton. Ohjaajana perhetyöntekijä, Solmu-parineuvoja, sielunhoitoterapeutti Kristiina Larjava. Tied. ja ilm. viim. 14.8.: kristiina.larjava@ evl.fi, 050 358 1064.
ÄLÄ JÄÄ YKSIN
Papin puhelin joka päivä klo 9–21, 09 8050 4900.
Diakonian ajanvaraus ja neuvonta ti ja to klo 9–11, p. 09 8050 4400, diakonia.tapiola@evl.fi.
Keskusteluapua perhetyöntekijä, Solmu-parineuvoja, sielunhoitoterapeutti Kristiina Larjava, p. 050 358 1064 tai kristiina.larjava@evl.fi (ei 3.–30.7.).
Kauniaisten suomalainen seurakunta
Seurakuntatoimisto: Kavallintie 3, ma–ti 10–14, ke 12-14, to 10-16. lisäksi perjantaisin 10–14 puhelimitse ja sähköisesti. Juhannuksesta 30.7. asti keto 10–12 p. 050 500 9000, kauniaisten.suom.srk@evl.fi
Osoitteet:
19.7. Nojatuolimatka laulaen, Sanni Hackman ja Lasse Mäki. Ke 2.8. Nuoren seurakunnan veisuja, Tiro Rohkimainen ja Teija Palolahti. Ke 9.8. klo 14 kirkon sisäpihalla (sateella sisällä). Ke 9.8. Iloa käsillä tekemisestä, Taru Laaksonen ja Teija Palolahti. Ke 16.8. Tallinnasta, Pirjo Luoma ja Teija Palolahti. Ke 23.8. Mitä anteeksiantaminen on? Kari Kuula ja Teija Palolahti.
EKALUOKKALAISTEN
KOULUTIELLE SIUNAAMINEN
To 10.8. klo 18.30 Kauniaisten kirkossa.
ELORETKI PERHEILLE
Uintia ja saunomista, ruokailua, leikkejä ja yhdessäoloa Villa Frosteruksessa Soukanniemellä ti 8.8. Yhteistyössä Avoimen perhetoiminnan, MLL:n ja Kauniaisten seurakuntien kanssa. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet viikolla 24 kotisivuilla ja FB.
UUSI KOHTAAMISPAIKKA
PERHEILLE
Lapsiperheiden olohuone Perhesoppa ke 23.8. alk. klo 15–18 Sebastoksen toimitila. Vaihtelua ja arjen helpotusta (ei ilmoittautumista, maksuton). Klo 15 välipala alakoululaisille ja kahvi/tee/mehu
Esbo domkyrka sö 13.8 kl. 12.15. Ertman, Brunell.
B ARN OCH FAMILJ
Familjeklubbar Fr kl. 9.30, Köklax kapell. Ti kl. 9.30, Sökö kapell. On kl.9.30, Esbo domkyrkas församlingsgård. To kl. 9.30, Mattby kapell. Familjeklubbarnas paus 23.6-15.8.
Nu tar vi familjetid! fr-sö 25-27.8 läger på Solvalla i Noux, för alla sorters familjer, också över generationsgränser. Pris / info / elektronisk anmälning senast 18.6 esboforsamlingar.fi/familjelager
Välsignelse av förstaklassare inför skolstarten må 14.8 kl. 18-19 i Esbo domkyrka. Ta med föräldrar, faddrar, mor- och farföräldrar. Kort rundvandring i domkyrkan, välsignelse i grupp vid altaret. Förstaklassarna får en aktivitetsbibel. Kvällsmål i Förrättningskapellet.
VUXENVERKSAMHET
Sommarträffar i Sockenstugan to 15.6 kl. 13-14.30, Kyrkbacksv.2. Njut av en kopp kaffe/te och program.
Tema: Tjuvstart till midsommaren! Favoritdikter 29.6, bingo 13.7, allsång 27.7.
Midsommarfest fr 23.6 kl. 16-18, Esbo domkyrkas församlingsgård.
Musik, program, andakt och en bit mat. Ertman, Wallenius, Kronlund, Malmgren, Hartikainen. Kontakta diakoni.esbosvenska@evl.fi eller diakon Nina, nina.wallenius@evl.fi, 050 432 4323 senast 9.6 om du behöver taxiskjuts.
MUSIK
Musik i sommarkvällen söndagar kl. 19 i Esbo domkyrka. Fritt inträde / frivillig programbladsavgift. Mer info: esboforsamlingar.fi/ evenemang
Vocale 11.6. Vino Ensemble, dir. Viena Kangas, Johannes Elfving; cello.
Prelude 18.6. Anders Johansson från Sverige spelar orgelmusik. Pianissimo 25.6. Aaron Ahola; piano.
Improvisando 2.7. Sanna Vuolteenaho; sång & div. instrument, Eero Savela; trumpet, Petri Koivusalo; orgel. Psalmimprovisationer som publiken kan delta i.
Medievale 9.7. Medeltidsensemblen Amor Céu: Aino Peltomaa; sång, medeltidsharpa & slagverk, Eira Karlson; sång & fidel, Anna Oramo; sång & clavisimbalum. Duetto 16.7. Auroora Perttunen; cello, Juho Lepistö; piano.
Nordic Journey 23.7. James Hicks (USA) orgel.
Guitarra 30.7. Patrik Kleemola; gitarr.
Flötenorgel 6.8. Olivier Eisenmann; orgel, Verena Steffen; flöjt (Schweiz).
Trio Arkada 13.8. Kasimir Uusitupa; violin, Artturi Aalto; cello, David Munk-Nielsen (Danmark); piano.
DIAKONIN STÖDER OCH HJÄLPER
Ta kontakt med diakonerna: Nina 050 432 4323, nina.wallenius@evl. fi, Ani 050 597 3313 ani.iivanainen@ evl.fi, Taina 040 547 1856, taina. sandberg@evl.fi, samt WhatsApp eller elektronisk tidsbokning asiointi.espoonseurakunnat.fi
Grankulla svenska församling
Församlingskansliet: Kavallvägen 3, öppet vardagar kl. 10–14, torsdagar stängt, tfn. 050 500 7000, grankulla. sv.fors@evl.fi
Adresserna:
Grankulla kyrka, Kavallvägen 3 Sebastos, Grankullavägen 11
BETLEHEMSKYRKAN I GRANKULLA
SÖ 11.6 firar vi gemensam gudstjänst i Betlehemskyrkan. Metodistpastor Monica Lundgren avskedspredikar. Obs! Ingen högmässa i Grankulla kyrka.
GRANKULLA KYRKA
SÖ 18.6, 2.7, 9.7, 16.7, 23.7, 6.8, och
13.8 högmässa kl. 12. Kaffe i nedre salen.
SÖ 25.6 och 30.7 kvällsmässa kl. 18. Kaffe i nedre salen.
SOMMARCAFÉ
Alla torsdagar på innergården 8.6 - 10.8 kl. 14.30-16.
FAMILJEKYRKA MED
VÄLSIGNELSE AV
FÖRSTAKLASSARNA
ON 9.8 i Grankulla kyrka kl. 18. Mammakören Änglaklang medverkar.
TISDAG 8.8
AUGUSTIUTFÄRD för familjer, en sommardag på Villa Frosterus på Sököudd. Simning och bastubad, mat, lek och gemenskap. Ordnas i samarbete med Grankulla stads öppna familjeverksamhet, MLL och Grankulla församlingar. Mera info och anmälning under v. 24 på hemsidan och Facebook.
International
Midsummer Celebration Summertime songs Friday 23rd June at 6 pm at Espoo Cathedral (Kirkkopuisto 5). Refreshments and fellowship in the Parish Hall (Kirkkoranta 2). Programme for children. Welcome!
Yhteiset
Näkövammaisten kesäleiriä vietetään Hvittorpin leirikeskuksessa 8.–11.8. Leirin hinta on 65 e, sähköinen ilmoittautuminen Espoon seurakuntien nettisivujen kautta hakusanalla näkövammaisten kesäleiri. Oppaille on oma ilmoittautuminen. Voit myös ilmoittautua soittamalla diakoni
Ritva Aarniolle, p. 040 734 7715. Ilmoittautuminen päättyy 14.6. Diakonian retkipäivä Step opisto, Järvenpää to 7.9. Ohjelmaa ja yhdessäoloa sisällä ja ulkona n. klo 10–15.Mukana Espoonlahden seurakunnan diakoniatyöntekijät
Taina Leinonen ja Minna Maijanen. Sitovat ilmoittautumiset: Sähköpostitse 8.8. alkaen taina.leinonen@evl.fi. Puhelimitse vain ti 8.8. klo12–16 ja ti 15.8. klo 12–16: 050 517 0656. Hinta15 €, sis. kuljetuksen ja ruuat. Tilausbussi Espoon keskuksesta klo 8.30 – Espoonlahti –Iso Omena – Tapiola – Leppävaara. Päihdekuntoutujien leiri Mielekästä tekemistä ja vertaistukea: rentoa yhdessäoloa, saunomista, hartauksia ja muuta ohjelmaa päihteettömästi Naarilan leirikeskuksessa Salossa ti 12.9.–14.9. Tilausbussi Espoon keskuksesta lähtee 12.9. kello 10. Paluu 14.9. klo 17 mennessä. Hinta 30 €. Sitovat ilmoittautumiset Tainalle 8.–18.8.: taina.leinonen@evl.fi, 050 517 0656.
ESPOON TUOMIOKIRKKO SEURA KUNTA
Kastettu
Galicia Aron Jasper Luis, Heilä Senja Anna Esteri, Humalajoki Joalyn Olivia, Lehtinen Daniel Peter, Salin Linnea Evelia, Salminen Viola Alina, Söderlund Oliver Henry, Tenetz Olivia Ellen. Avioliittoon aikovat
Rosenborg Ranta Martin Sakarias ja Rudvin Sonja Inkeri, Jakka Heidi Maria ja Sidensnöre Samuli
Heikki Matias, Jalonen Petteri Mikael ja Kiiskinen Maria Isabella.
Avioliittoon vihityt
Airas Eija Liisa Hannele ja Seppänen Vesa-Matti.
Hautaan siunattu
Siekkinen Antti Johannes 89 v, Pusa Pertti Kullervo 86 v, Heinonen Alli Marjatta 85 v, Pyrrö Erkki Olavi 85 v, Viljanen Oili Vuokko Anneli 84 v, Riihelä Maire Inkeri 80 v, Hynynen Maija Liisa 77 v, Loukimo-Valmari Hannele 73 v, Virkkunen Heikki Tapani 73 v, Pulli Jari Johannes 64 v, Pirinen Kari Juhani 63 v, Tiainen Jouni Antero 59 v.
ESPOONLAHDEN SEURAKUNTA
Kastettu
Koivisto Lisa Ellen Marianne, Raunio Felix Veli Valtteri.
Avioliittoon aikovat
Heimonen Hanne Riikka Karoliina ja Kuismin Pyry Niklas Juhani.
Hautaan siunattu
Mäkinen Pentti Kalevi 84 v, Repo Erkki Kalervo 83 v, Hedman Keijo Valdemar 68 v, Konttinen Toivo Ensio 63 v.
Vaittinen Maiju Emilia. Avioliittoon aikovat
Riionheimo Alina Inkeri Irinja ja Strömberg Niklas Sebastian, Hjelm Joni Petteri ja Kelzenberg Anna Erika, Ahonen Janita Pauliina ja Sivunen Henrik Juhani, Lahti Janne Toivo Kalervo ja Lepistö Kirsi Monica, Ekman Annika Mikaela ja Viitasalo Eetu Pietari, Laakko Milla Marika ja Sirén Joonas Oskari, Jääskeläinen Heljä Eveliina ja Toropainen Arttu Petteri, Juhola Lasse Veli ja Lindell Hanna Emilia, Jussila Tomi Jaakko Johannes ja Tikkanen Katri Karoliina.
Hautaan siunattu
KAUNIAISTEN SUOMALAINEN SEURAKUNTA
Kastettu
Ella Olivia Astrid Kettunen, Lucas
Onni Edward Kettunen, Meea
Eeva Olivia Korhonen, Frida Ellen Mäntylä.
Hautaan siunattu
Kerttu Annikki Ahtee 95 v, Eeva
Kaarina Lindén 77 v, Aura Annikki
Liimatainen 85 v, Raili Margareta
Pelkonen 95 v.
LEPPÄVAARAN SEURAKUNTA
Kastettu
Hagelberg Sebastian Kaius Leon, Kallio Eino Ilmari, Karhunen
Leevi Oliver, Koskilaakso Oiva
Edvin Johannes, Kupila Adelle
Aino Emilie, Mayer Nora Alexandra, Ohisalo Iivo Eemil.
Avioliittoon aikovat
Laitinen Bea Cecilia ja Alanen
Atte Petteri, Mehtälä Marika
Kaarina ja Niemi Kalle Tapani, Osmo Juuli-Tuuli Maarit ja Rytkönen Tomi Matias, Hepo-oja Lotta
Amanda Jasmine ja Rasa Teemu
Samuli, Inki Henri Aleksi ja
Mäkinen Niina Sofia, Kurittu
Oona Anniina ja Tammemägi
Joel Mel Mikael, Juurikko Pauli
Johannes ja Suorsa Jenna Jasmin Annina.
Hautaan siunattu
Lampila Timo Tapani 74 v, Sinerma Merja Hannele 68 v.
OLARIN SEURAKUNTA
Kastettu
Hietanen Arvi Martti Johannes, Hämäläinen Onni Aleksanteri, Lasola Lumi Amanda, Peltola
Nooa Kristian, Pietarsaari Eden Aurelia, Vaittinen Jaakko Juhani,
Partanen Marja Helena 80 v, Riikonen Harri Olavi 70 v, Strömmer Leena Päivikki 69 v.
TAPIOLAN SEURAKUNTA
Kastettu
Juhonen Iiris Elisabet, Kuusemo Vilja Ilona, Laurila Lilja Aleksandra, Lillberg Ellen Charlotte Isabella, Luhtaniemi Elsa Ingrid, Mäkeläinen Ella Emma Matilda, Paavola Amalia Henrietta, Stenberg Lilli Aurora Weronika, Vappula Alva Kukka Tuulikki, Virtanen Hilla Emilia.
Avioliittoon aikovat
Palmu Heikki Kalevi ja Rajaniemi
Janina Maria Noora, Tikka Teemu Matias ja Tolvanen Julia Anna Karoliina, Antila Juho Olavi Matias ja Virtanen Anna-Kaisa
Marjaana, Starast Joonas Kalle Kasperi ja Vehmanen Emma-Stina Kyllikki.
Hautaan siunattu
Vuorikari Margit Hilja Elisabet 86 v, Rantamäki Matti Veikko Henrikki 82 v, Aarnio Markku Juhani 70 v, Aimola Mikko Kalervo 65 v.
ESBO SVENSKA
FÖRSAMLING
Döpt/Kastettu
Jadda Ada Fiona Lucia, Silfverberg Elliot Rafael.
Kungörelse om äktenskap/ Avioliittoon kuulutettu
Husar Jukka-Pekka ja Nyberg
Riina Eerika, Klemmer Ragnar ja Sarso Helena Margaretha.
Avliden/Hautaan siunattu
Salo Elsi-Maj Karin 91 år, Wikström Brita Gunvor Adele 90år.
Kirkoissa soi
Ajankohtaiset tiedot kaikista kesän konserteista verkossa espoonseurakunnat.fi/konsertit
SUNNUNTAI 11.6.
Suvisunnuntain iltamusiikki: Vocale klo 19 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Vino Ensemble, joht. Viena Kangas; Johannes Elfving, sello. Pärt, Kreek, Madetoja, Beach, Kostiainen, Cassadó. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
TIISTAI 13.6.
Musiikkia puolen päivän aikaan klo 12 Tapiolan kirkko, Kirkkopolku
6. Hedvig Paulig, sopraano, Rolf Broman, basso, Liisa Malkamäki, urut ja piano. Mm. Merikannon yksinlauluja ja duettoja sekä Gershwinin Summertime. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
KESKIVIIKKO 14.6.
Kesäkonsertti Syrinx klo 14 Kauniaisten kirkko, Kavallintie 3. Trio Flöötti, kolme huilistia esiintyy: Anne Eirola, Anu-Kaisa Hulmi ja Raija Urama. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 e.
Kesäillan musiikkia: sopraano
Suvi Lehtonen-Gräsbeck ja pianisti Folke Gräsbeck esittävät suomalaisia hengellisiä lauluja sekä heprealaisia lauluja klo 18 Espoonlahden kirkko, Kipparinkatu 8. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.
TORSTAI 15.6.
Urkuyö ja Aaria: Cameron Carpenter klo 21 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Urkumusiikin supertähden käsittelyssä Bachin urkuteokset. Ohjelma ja liput: urkuyofestival.fi.
SUNNUNTAI 18.6.
Suvisunnuntain iltamusiikki: Prelude klo 19 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5 Anders Johnsson (Ruotsi), urut. Bach, Beethoven, Wright, Debussy, Saint-Saëns, Vierne. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
KESKIVIIKKONA 21.6.
Kesäillan musiikkia: saksofonisti Esa Pietilän soolokonsertti klo 18 Espoonlahden kirkko, Kipparinkatu 8.
TORSTAI 22.6.
Urkuyö ja Aaria: Jaakko Korte-
kangas – Juhannusiltamat klo 21 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Suomalaisen laulumusiikin helmiä sekä yhteislauluja. Jaakko Kortekangas, baritoni, Jukka Nykänen, piano, Niko Kumpuvaara, harmonikka, Maija Linkola, viulu. Vapaa pääsy.
SUNNUNTAI 25.6.
Suvisunnuntain iltamusiikki: Pianissimo klo 19 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Aaron Ahola, piano. Merikanto, Palmgren, Chopin. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
TORSTAI 29.6.
Urkuyö ja Aaria: Daniel Behle & Sveinung Bjelland – Schubert: Die Shcöne Müllerin klo 21 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Daniel Behle, tenori, Sveinung Bjelland, piano. Schubert. Ohjelma ja liput: urkuyofestival.fi.
SUNNUNTAI 2.7.
Suvisunnuntain iltamusiikki: Improvisando klo 19 Espoon
TORSTAI 13.7.
Urkuyö ja Aaria: Kentala Consort – Vivaldin vuodenajat klo 21 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto
5. Mm. Kreeta-Maria Kentala, viulu, Kaisa Ruotsalainen, viulu, Alina Järvelä, viulu, Laura Kajander, alttoviulu. Ohjelma ja liput: urkuyofestival.fi.
SUNNUNTAI 16.7.
Suvisunnuntain iltamusiikki: Duetto klo 19 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Auroora Perttunen, sello; Juho Lepistö, piano. Bach, Schumann, Debussy. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
TORSTAI 20.7.
Urkuyö ja Aaria: Timo Mustakallio -laulukilpailun voittajat klo 21 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto
5. Savonlinnan Oopperajuhlien voittajakaksikko esiintyy pianisti Juho Alakärpän kanssa. Ohjelma ja liput www.urkuyofestival.fi.
SUNNUNTAI 23.7.
Suvisunnuntain iltamusiikki: Nordic Journey klo 19 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. James Hicks (USA), urut. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
TORSTAI 3.8.
Urkuyö & Aaria: Maan laulu - Gustav Mahler: Das Lied von der Erde klo 19 Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali. Suomen Kansallisoopperan suuri orkesteri. Ville Matvejeff, kapellimestari, Tuomas Katajala, tenori, Tuija Knihtilä, mezzosopraano. Ohjelma ja liput: urkuyofestival.fi.
SUNNUNTAI 6.8.
Suvisunnuntain iltamusiikki: Flötenorgel klo 19 Espoon tuomiokirkko, kirkkopuisto 5. Olivier Eisenmann, urut; Verena Steffen, huilu (Sveitsi). Muffat, Gade, Besozzi, Jensen, Hiller, Eisenmann, Huber. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
TORSTAI 10.8.
Urkuyö ja Aaria: Arttu Kataja & Pauliina Tukiainen klo 21 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Arttu Kataja, baritoni, Pauliina Tukiainen, piano. Mm. Schubert, Sibelius, Williams. Ohjelma ja liput: urkuyofestival.fi.
SUNNUNTAI 13.8.
tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Sanna Vuolteenaho, laulu ja moninaiset soittimet; Eero Savela, trumpetti; Petri Koivusalo, urut. Virsi-improvisaatioita, joihin kuulijatkin saavat osallistua. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
TORSTAI 6.7.
Urkuyö ja Aaria: Aleksanteri Wallius klo 21 Espoon tuomiokirkko. Aleksanteri Wallius, urut. Bachpreis Wiesbaden -urkukilpailun voittaja. Vierne, Prokofjev, Kujala, Bachin. Ohjelma ja liput: urkuyofestival.fi.
SUNNUNTAI 9.7.
Suvisunnuntain iltamusiikki: Medievale klo 19 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Keskiaikayhtye Amor Céu: Aino Peltomaa, laulu, keskiaikainen harppu ja perkussiot; Eira Karlson, laulu ja fiideli; Anna Oramo, laulu ja clavisimbalum. Musiikkia keskiaikaisista kokoelmista. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
KESKIVIIKKO 26.7.
Kesäkonsertti Suomea soivat laulut klo 14 Kauniaisten kirkko, Kavallintie 3. Ronnie Karlsson, baritoni ja Janne Oksanen, piano. Kuulan, Sibeliuksen ja Merikannon musiikkia. Vapaa pääsy, vapaaeht. ohjelma 10 e.
TORSTAI 27.7.
Urkuyö ja Aaria: Tuuli Takala & Tuula Hällström – Keinutan kaikua klo 21 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Tuuli Takala, sopraano, Tuula Hällström, piano. Merikanto, Strauss, Rachmaninov, Brahms, Poulenc. Ohjelma ja liput: urkuyofestival.fi.
SUNNUNTAI 30.7.
Suvisunnuntain iltamusiikki: Guitarra klo 19 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Patrik Kleemola, kitara. Villa-Lobos, Ponce, Sor. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
Konsertti Wienistä Pohjolaan klo 18 Kauniaisten kirkko, Kavallintie 3. Varpu Heikinheimo, viulu ja Daniel Beskow, piano. Vapaa pääsy. Ohjelma 10 e.
Suvisunnuntain iltamusiikki: Trio klo 19 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Trio Arkada: Kasmir Uusitupa, viulu; Artturi Aalto, sello; David Munk-Nielsen (Tanska), piano. Schubert. Yhteistyössä Radalla-kamarimusiikkifestivaalin kanssa, radallafestivaali.fi. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
TIISTAI 15.8.
Musiikkia puolen päivän aikaan klo 12 Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6. Tapiolan kuoro Pasi Hyökin johdolla. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
TORSTAI 17.8.
Urkuyö ja Aaria: Suomalainen Barokkiorkesteri – Bach & Olli Kortekangas klo 21 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Maailman kantaesitys Olli Kortekankaan säveltämästä konsertosta sekä Bachin Branderburgilainen konsertti nro 5. Ohjelma ja
yofestival.fi.
liput: urku-