3 minute read

Ihmeiden Rooma

Rooman kirkoissa legendat ja historia elävät rinnakkain.

TEKSTI KAISA HALONEN KUVAT GETTY IMAGES JA ISTOCK

Yksi ihmiselämä ei riitä Roomaan tutustumiselle, kuuluu italialainen sanonta. Yhden lomaviikon aikana ehtii kuitenkin paljon.

Emil Antonin ja Antti Kruusin Rooma – Opas pyhiinvaeltajalle (Kirjapaja) tarjoaa yhden rajauksen Rooman historian ja nähtävyyksien runsauteen. Nimensä mukaisesti se on tarkoitettu niille, jotka matkaavat Roomaan pyhiinvaelluksen hengessä. Siksi opas esittelee lähinnä kirkkoja ja muita kristinuskoon liittyviä paikkoja.

Kaikkia Rooman noin yhdeksästäsadasta kirkosta on turha haaveilla kiertävänsä, mutta muutaman kirkon päivässä ehtii hyvin sulatella. Lähes pakollisia nähtävyyksiä ovat neljä suurta paavillista kirkkoa eli basilikaa: Pietarinkirkko Vatikaanissa, San Paolo fuori le Mura, Lateraanikirkko ja Santa Maria Maggiore. Ne kuuluvat myös perinteiseen seitsemän kirkon pyhiinvaellukseen.

SUURIMMAT KIRKOT ovat Roomassa paikoilla, jotka ovat olleet pyhiinvaelluskohteita jo varhain. Aposto - li Pietarin hauta saattaa oikeasti olla Pietarinkirkon pääalttarin alla. Ainakin kirkko on rakennettu vanhan hautausmaan paikalle, johon kristityksi kääntynyt keisari Konstantinus Suuri rakennutti jo 300-luvulla Pietarin muistoksi pyhiinvaelluskirkon.

Konstantinus rakennutti kirkon myös paikalle, jossa perimätiedon mukaan sijaitsi apostoli Paavalin hauta. Tuon vaatimattoman kirkon tilalle rakennettiin jo 300–400-lukujen vaihteessa komea pyhäkkö, joka tuhoutui 1800-luvulla tulipalossa. Nykyinen San Paolo fuori le Mura on tehty tuon kirkon piirustusten mukaan. Oletus Paavalin haudasta sai vahvistusta 2000-luvun alussa kirkon kryptassa suoritetuis- ta arkeologisista kaivauksista, joissa löydettiin Paavalin nimeä kantava hautakivi ja sen alta sarkofagi. Sarkofagissa olleet luut voisivat radiohiiliajoituksen perusteella hyvin kuulua Paavalille.

HYVÄN TÄHDEN.

82. vuosikerta kirkkojakaupunki.fi

Julkaisija

Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan ev.lut. seurakunnat

Päätoimittaja

Pauli Juusela

Toimituspäälliköt

Heli Kulmavuori, Ulla Lötjönen Toimituksen assistentti

Maija Kiviranta, 09 2340 2244

Postiosoite

Kolmas linja 22 00530 Helsinki toimitus@kirkkojakaupunki.fi

Mediamyynti Sacrum-Kotimaa Oy Pirjo Teva, 040 680 4057 Juha Kurvinen, 040 665 5983 etunimi.sukunimi@kotimaa.fi

Ilmoitusvaraukset aineistopäivää edeltävän viikon perjantaihin kello 14:ään mennessä.

Painos 340 000. Osoitteellisena jakeluna Postin kautta evankelisluterilaisten seurakuntien jäsentalouksiin Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla.

Painopaikka Sanomapaino, Vantaa

Osoiteasiat

Lehti lähetetään seurakuntien jäsenille, talouden vanhimman nimellä. Osoitteet päivitetään automaattisesti muuttoilmoituksen perusteella. Jos osoitteessasi on virhe tai et halua lehteä, ota yhteyttä sähköpostitse osoitteet@kirkkojakaupunki.fi tai puhelimitse arkisin klo 9–10 ja 12–13, p. 09 2340 2235.

Jakelu

Jäikö lehti tulematta? Haluatko antaa jakelusta muuta palautetta? Ota yhteyttä sähköpostitse osoitteet@kirkkojakaupunki.fi tai puhelimitse arkisin klo 9–10 ja 12–13, p. 09 2340 2235.

ISSN

0356-3421

JOTKUT ROOMAN kirkoista ovat olleet uskonnonharjoittamisen paikkoja jo ennen kuin niistä tuli kirkkoja. Pantheon, ”kaikkien jumalien temppeli”, rakennettiin alun perin 20-luvulla eKr. Nykyinen pyhäkkö on rakennettu 100-luvulla, ja kirkoksi se vihittiin 600-luvulla. Samalla se sai nimen

Santa Maria ad Martyres eli Pyhä Maria marttyyrien päällä. Nimi viittaa siihen, että kirkon lattian alle on haudattu katakombeista tuotuja marttyyrien luita.

Rooman historian monet kerrokset ovat konkreettisesti koettavissa San Clemente -nimisessä kirkossa. Kirkko ja sen upeat mosaiikit ovat 1100-luvulta. Kirkon alla on vanhempi, 300-luvulla rakennettu kirkko, jonka alta on arkeologisissa kaivauksissa löydetty persialaisen jumalan Mithran temppeli.

LUKEMATTOMIEN RELIIKKIEN ja hautamuistomerkkien äärellä saattaa aika pian kadottaa käsityksen siitä, mikä on historiallista faktaa, mikä ehkä totta ja mikä legendaa, mikä aitoa ja mikä taas muuten vain mielikuvitusta kiehtovaa.

Yksi varsinkin katolisten pyhiinvaeltajien suosikkikohteista Roomassa ovat niin kutsutut Pyhät portaat. Tarina kertoo, että ne olisivat aikoinaan kuuluneet Pontius Pilatuksen palatsiin ja Jeesus olisi noussut ne ennen ristiinnaulitsemistaan. Tapana on, että pyhiinvaeltajat kiipeävät 28-askelmaiset portaat polvillaan ja mietiskelevät samalla kärsimyshistoriaa. Tätä hartaudenharjoittamista ei häiritse se, että tarina on todellakin vain hurskas tarina, sillä portaat ovat peräisin lähellä sijainneesta entisestä paavien virka-asunnosta.

Jos haluaa päästää sisäisen skeptikkonsa lomalle ja antaa tarinoiden viedä, voi Roomassa nähdä muutakin ihmeellistä. Koko kristikunnan pyhin esine on tietenkin Jeesuksen risti. Kerrotaan, että keisari Konstantinus Suuren äiti Helena löysi ristin pyhiinvaellusmatkallaan Jerusalemiin ja kuljetutti sen Roomaan. Sittemmin Helenan kotipalatsi muutettiin kirkoksi.

Ristinpalasia on lahjoitettu reliikeiksi pitkin Eurooppaa, mutta suurimmat palaset jäivät Roomaan. Niiden lisäksi Pyhän ristin kirkossa on esillä myös yksi Jeesuksen lävistäneistä nauloista. Eikä siinä vielä kaikki: kirkon kappelissa on Jeesuksen haavoja koskettaneen epäilevän Tuomaan sormi sekä poikkipuu sen ryövärin rististä, jolle Jeesus evankeliumin mukaan lupasi taivaspaikan. ■

Oikaisu

TOISIN KUIN Kirkko ja kaupungissa 11.5. kerrottiin Hiljaisuuden jooga ei ole tällä hetkellä ainoa suomalainen kristillinen joogalaji, vaan kristillistä joogaa harjoitetaan myös nimellä Hengen voima. Hiljaisuuden jooga® on kuitenkin Suomessa ainoa rekisteröity kristillinen joogalaji.

Laadukasta senioriasumista

Kaipaatko helpompaa arkea turvallisessa ympäristössä?

Saga Käpylinnan hyvinvointi-, kuntoutus- ja hoitopalvelut muuntuvat tarpeidesi mukaan. Aktiivinen harrastus- ja kulttuuritoiminta tuo iloa ja runsas buffét energiaa päivään.

Muuta nyt uuteen kotiin edullisella asumiskulun päälle tulevalla 307 euron peruspalvelumaksulla. Katso lisätiedot tarjouksesta osoitteessa sagacare.fi/kapylinna tai ota yhteyttä talon johtajaan, puh. 050 501 6186.

Saga Käpylinna | Myrskyläntie 18 | 00650 Helsinki

“Talon omistajat ovat hirveän ystävällisiä, jos huoneeseen tarvitsee esimerkiksi lisää varusteita. Puhelimella aina ilmoitetaan, milloin siivooja on tulossa. Mistä tahansa asioista saa soitella. Se, miten tällaiset yhteiset tilatkin on rakennettu meitä varten, kertoo jo paljon omistajista.”

VUOKRA-ASUNTOJA SENIORITALOSSA!

”Pesutupa ja kuivaushuone ovat huikeat. Näiden lisäksi viereiseen K-marketiin on helppo mennä kävellen ja sieltä saa valmista tuoretta ruokaa ja leivonnaisia. Joka päivä on tuoretta tarjolla.”

“Asunto on hyvin suunniteltu: löytyy paljon säilytystilaa, iso parveke ja valoisat huoneet. Hanat kiiltelevät niin, että vettä ei melkein kehtaa pirskottaa.”

”Pidän erityisesti yhteisistä päivistä ja tuolijumpasta, jonka talon palveluavustaja vetää. On hyvä, että on päivä, jolloin voi tulla kysymään tai kertomaan, mielen päällä olevia asioita.”

Vuokra sisältää asumisen lisäksi:

Palveluavustajan viikoittaiset käynnit, asunnon siivouksen kerran kuussa, asunnon ikkunoiden pesun kerran vuodessa, yhteisen olohuoneen, saunan ja pyykkituvan käytön ilman eri maksua.

Talosta löytyy yksiöitä, yksiöitä alkovilla ja kaksioita. Kuukausivuokrat 924 €/kk – 1330 €/kk.

Kysy lisätietoja vapaana olevista asunnoista ja tule tutustumaan taloon ja asuntoihin paikan päälle: 010 315 4140.

This article is from: