alttareita

taan yksi koruni on myös rahassa mitattuna arvokas. Eräs ystäväni valmisti minulle uniikin käärmesormuksen safiirista, ametistista ja rubiinista.

Korut liittyvät KirkkoHarrilla aistien teologiaan, mikä tarkoittaa sitä, että uskonnollisuus voi sisältää kauneutta, tuoksuja ja kosketusta. Tällainen näkökulma ottaa huomioon myös aistivammaiset.

– Kirkkoon pitäisi saada sanallisen julistuksen lisäksi enemmän tilaa nautinnolle ja aistillisuudelle. Luterilaisuudessa niihin on perinteisesti liitetty jotakin synnillistä ja seksuaalista. Aistillisuus on kuitenkin Jumalan lahjaa, ja se kuuluu ihmisyyteen. On tässäkin asiassa sentään vapauduttu jonkin verran.

Mallikoulun ansiosta KirkkoHarri rohkaistui meikkaamaan ja pukeutumaan värikkäästi. Hän myös uskalsi ottaa kontaktia ihmisiin aivan toisella tavalla kuin aiemmin.

Samoihin aikoihin hänelle tapahtui hengellinen valaistuminen, jonkinlainen uskoon tuleminen.

– Uskonasiat olivat minulle tuttuja jo lapsuudesta, mutta kun tutustuin paremmin itseeni, Jumala sytytti valot sisälläni. Hän opasti, että minun tehtäväni on olla ihmisten rinnalla kulkija, joka julistaa oman kokemuksensa kautta.

Valaistumisen myötä KirkkoHarria alkoi kiinnostaa pappeus, ja hän haki lukion jälkeen opiskelemaan Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan.

KIRKKOHARRI SUORITTI teologiset opinnot nopeassa tahdissa. Pääaineena hänellä oli uskontofilosofia, ja lopputyönsä hän teki erään tiedekunnan opettajan vastustuksesta huolimatta geologian professori Fredrik Johan Wiikin teosofistyyppisestä maailmankuvasta.

Vuonna 1995 KirkkoHarri haki papiksi Vesilahden seurakuntaan. Kirkkoherra kysyi erikoisen näköiseltä hakijalta kaksi kysymystä: pysytkö uskontunnustuksessa ja oletko leipäpappi? Ensimmäiseen KirkkoHarri vastasi kyllä, toiseen ei, ja kirkkoherra oli vastauksiin tyytyväinen.

– Olihan Vesilahdella aluksi epäilyjä ja ennakkoluuloja tällaista hieman erilaista pappia kohtaan. Minulle sanottiin, että ensimmäiset kymmenen vuotta näyttävät, jäätkö tänne.

– En ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa, koska en ole tiennyt, kuka ja mikä olen. Toivon, että jonain päivänä löydän ihmisen, naisen tai miehen, jonka kanssa palikat osuvat kohdilleen. Uskon, että jokaiselle meistä on määrätty oma sielunkumppani. Jenni Vartiainen kertoo tästä hienosti laulussaan Minä ja hän.

KirkkoHarria surettaa se, miten vaikea kirkon piirissä edelleen on puhua sukupuolen moninaisuudesta, vaikka asiassa onkin tapahtunut edistystä.

– Teologinen väittely menee helposti epäolennaisuuksiin, juupas–eipäs­tasolle. Itse haluan puhua ihmisenä olemisesta, joka on Jumalan lahjaa meille. Kaikki sukupuoleen liittyvä uusi tietokin tulee minusta ottaa Jumalan lahjana.

Siitä huolimatta, ettei KirkkoHarrilla ole kumppania, hän kokee olevansa onnellinen, onhan hänellä paljon hyviä ihmissuhteita. Perheeseen kuuluu Tampereella asuva äiti, jonka omaishoitajana KirkkoHarri sisarensa kanssa toimii. Näin ollen hän nykyään yöpyykin äitinsä luona.

– Siellä asustaa myös kilpikonnani Matteus, jonka sain 15­vuotiaana. Yli 80­vuotiaalla Matteuksella on niin vahva tahto, ettei hän sopeutunut Vesilahdelle eikä halua kenenkään muun kuin minun ruokkivan häntä.

Vähäisen vapaa­aikansa KirkkoHarri käyttää liikuntaan. Se rentouttaa häntä ja auttaa jaksamaan. Vuodesta 1996 lähtien hän on vetänyt Ysärimix­nimistä tehojumppaa, joka sisältää aerobicia ja kuntonyrkkeilyä. Taustalla soi 1990­luvun musiikkia C­kasetilta.

– Kesäaikaan vedän jumppaa pappilan pihassa, ja lopussa on aina meditatiivinen hetki. Talvisin jumppaamme naapurikunta Lempäälän liikuntahallissa. ■