2 minute read
naapurista
seen. Aikaa pidettiin moraalisesti rappiollisena, rutto levisi ja koettiin, että ihmiskunnan piti tehdä parannus.
Jeesus ja useimmin Neitsyt Maria ilmestyivät myös kertomaan, mitä Birgitan tuli seuraavaksi tehdä. Tieto Birgitan vahvoista hengellisistä kokemuksista alkoi levitä Ruotsissa.
– Poliittisesti näkyväksi Birgitan toiminta alkoi tulla silloin, kun häntä ohjattiin näyssä kannustamaan kuningas Maunua tekemään ristiretki Novgorodiin.
Leskeyden myötä Birgitta sai oppineita kirkollisia mahtimiehiä tuekseen. Rippi-isä Matias, Turun piispa Hemming ja Alvastran luostarin priori Petrus Olavi auttoivat häntä.
– Tuohon aikaan oli suuri vaara, että ihminen tuomitaan harhaoppiseksi. Oikeaoppisten miesten taustatuki auttoi Birgittaa saamaan tilaa ilmestyksilleen.
– Suhteet olivat kuitenkin vastavuoroisia, sillä Birgitan näyt tukivat kirkonmiehiä heidän hengellisessä toiminnassaan, Supponen sanoo.
OMAN SÄÄNTÖKUNNAN perustaminen oli Sanna Supposen mukaan Birgitan pitkäaikaisena tavoitteena. Hän oli saanut näyn myös siitä, miltä luostarirakennuksen tulisi näyttää.
– Vähän ennen Birgitan kuolemaa Ruotsin Vadstenaan perustettiin luostari, jossa oli sekä nunnia että munkkeja. Kaksoisluostari ei ollut uutta, mutta se oli, että luostaria johti nainen. Vadstenan luostarissa oppineisuus oli tärkeää. Sisaret opiskelivat sekä tuottivat ja kopioivat kirjallisuutta. Veljet tukivat naisten hengellistä elämää ja tekivät saarnoja.
– Birgittalaisluostareissa oli köyhyyden vaade, eli kaikki ylimääräinen annettiin köyhille, mutta kirjoja sai omistaa niin paljon kuin halusi. ■
Kesätekemistä koko perheelle
Eri puolilla Vantaata on kesällä tarjolla seurakuntien kahviloita, kerhoja, muskareita ja tapahtumia lapsiperheille.
Hakunilan seurakunta
Vauvakahvila Hakunilan kirkolla (Hakunilantie 48) ma klo 12–14. Viimeinen kerta 12.6. ja jatkuu 31.7. Puistomuskari Vaaralan talkookentällä 9.6. klo 10. Vetäjänä Sini Nikku.
Pyhä Birgitta -vaelluksia la 12.8.: Helsingin Tuomiokirkon portailta lähtö klo 8. Korson kirkolta lähtö klo 9. Hakunilan kirkolta, Helsingin Vanhankaupunginlahdelta ja Vantaan Vetokannaksen uimalasta lähdöt klo 10. Tikkurilan Asematieltä lähtö klo 11. Kaikki vaellukset päättyvät Pyhän Laurin kirkolle.
Birgitta – keskiajan Euroopan vaikutusvaltaisin nainen -luento la 12.8. klo 13 Pyhän Laurin kirkossa. FM, väitöskirjatutkija Sanna Supponen.
Pyhän Birgitan keskiaikamessu la 12.8. klo 14 Pyhän Laurin kirkossa. Corvus Laurencij -kuoro ja Vox Silentii -duo.
Helsingan keskiaikapäivä la 12.8. klo 11–17 Pyhän Laurin kirkon ympäristössä, Kirkkotie 45. helsinga.fi.
Kartanon puistoseikkailu 16.6. klo 10–12 Håkansbölen kartanon alueella. Ruokailumaksu aikuinen 5 e, yli 3-vuotiaat 2 e, 0–3-vuotiaat maksutta. Jos haluat osallistua ruokailuun, ilmoittaudu Sari Hartikalle 9.6. mennessä: sari.hartikka@evl.fi.
Korson seurakunta
Pihaperhekerho ja kesämuskari Korson kirkolla (Merikotkantie 4) pe 9.6. klo 9–12. Muskarihetki klo 10. Omat eväät mukaan.
Rekolan seurakunta
Kesäkahvila Asolan seurakuntatalon pihalla (Asolantie 6) ma–to klo 10–14, tiistaihin 6.7. saakka. Tervetuloa kaikenikäiset aikuiset sekä lapset vanhempiensa seurassa.
Tikkurilan seurakunta
Kesäperhepäivät: Tammiston kerhohuoneistolla (Tammistonkatu 29 B) 5.6. ja 12.6. klo 9.30–12, Ristipuron kerhohuoneistolla (Simonkyläntie 11) 6.6. sekä 13.6. klo 9.30–12 ja Ilolan seurakuntatalolla (Soittajankuja 1) pääosin puistossa 7.6. sekä 14.6. klo 9.30–12. Vauvakahvila Tikkurilan kirkolla (Asematie 12) 5.6., 12.6. sekä 19.6. klo 12.30–14.30.
Taaperokahvila Tikkurilan kirkolla (Asematie 12) 8.6., 15.6., 22.6. klo 9.30–12.
Vantaankosken seurakunta
Kesän perhepäivät Kivistön kirkolla (Laavatie 2) 5.6. ja 12.6. klo 9–13 ja Seutulan kappelilla (Solbackantie 6) 7.6. ja 14.6. klo 9–13. Muskarituokiot klo 9.15 ja 10.30. Grilli kuumana omia makkaroita varten klo 10.30 alkaen. Tarjolla kahvia, mehua ja keksejä. Ei ennakkoilmoittautumista. Maksuton. Kesämuskari ja MuskariCafé Kaivosristissä (Kaivosvoudintie 3) ti 13.6. klo 9.30 ja 10.30. Kaikille avoin kesämuskari kaffehetkineen. Ei ennakkoilmoittautumista. Maksuton.
Ripareille ilmoittautuu nykyään myös kirkkoon kuulumattomia nuoria. Maria Kopposta ei kastettu vauvana vaan vähän ennen konfirmaatiota.
Noin kolme vuotta sitten Maria Kopponen käveli Kannelmäen kirkon alttarille yllään valkoinen alba.