Gold, Silver & Watch 2020-2

Page 32

TOP GOLD JATKAA LAAJENEMISTAAN T E KST I

H

LU SS I

J Ä R V I N E N

K U VAT

T O M M I

einolalainen Top Gold Oy osti syksyllä

AIRISTON KULTASEPPÄ OY

Kysyimme Hannulta, mikä oli paras aika

vuonna 2018 Airiston Kultaseppä Oy:n

Airiston Kultaseppä Oy perustettiin

yrityksen kannalta?

hopeakorujen koneet ja laitteet ja

toiminimellä 13.1.1972, jolloin Hannu

Hannun mielestä 80-luku ja osittain 90-luku

ryhtyi toimittamaan ko. tuotteita olemassa

Papinoja, 70 v., toimi yrityksessään yksin.

olivat parasta aikaa. Menekki oli niin kova,

oleville asiakkaille. Ajatuksena oli taata

Myöhemmin palkattiin henkilökuntaa, ja

että kaikkia tilauksia ei meinannut ehtiä

asiakkaille tutut korvarenkaat, riipukset ja

enimmillään yrityksessä toimi seitsemän

valmistaa.

muut tuotteet ja saada samalla lisää tuotteita

kultaseppää.

Top Goldin omaan valikoimaan. Top Gold osti aikaisemmin vuonna 2017

todella paljon muuttunut hänen uransa aikana eikä hänen mielestään parempaan

paria vuodessa. Pääasiassa yritys toimi

suuntaan… kyllä 70- ja 80-luku olivat sitä

Tämäkin lisäsi Top Goldin tuotevalikoimaa

kotimaassa, mutta pientä vientiäkin oli

parasta aikaa.

merkittävästi.

Pohjoismaihin. Viiden vuoden ajan 80-luvulla yrityksellä oli myös vähittäismyymälä Turussa

Papinoja jäi omistajanvaihdoksen myötä

yrityksen verstaan yhteydessä. Yrityksen

eläkkeelle. Top Goldin Tommi Seivo sen

työntekijät eivät jatkaneet vuoden 2018

sijaan on käärinyt hihansa ja pyrkii

jälkeen korualalla.

kehittämään Papinojan tuotteita asiakkaiden toiveiden mukaan. |

Parhaimmillaan Airiston Kultaseppä toimitti hopea- ja kultakoruja noin 200 000

Hannu kertoi myös, että korumaailma on

Kulta/Hopeatiimi Oy:n työkalut ja laitteet.

Airiston Kultaseppä Oy:n omistaja Hannu

32

S E I VO

G O L D , S I LV E R & W AT C H

GSW-lehti toivottaa Hannulle mukavia eläkepäiviä ja Tommille vauhdikkaita työvuosia. GSW-lehti toivottaa Hannulle mukavia eläkepäiviä ja Tommille vauhdikkaita työvuosia.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Gold, Silver & Watch 2020-2 by Kompass-lehdet - Issuu