Uusia aukkoja laatikkoon
M
iten voimme lisätä moninaisuutta vapaaehtoistoiminnassa? Mitä inkluusio tarkoittaa? Näitä ja muuta kotoutumiseen liittyvää on pohdittu ja työstetty Kaikilla on oikeus kotiseutuun -hankkeen aikana espoolaisissa kaupunginosayhdistyksissä. Suomalaisen yhteiskunnan moninaisuus näkyy ja kuuluu katukuvassa. Vuoden 2019 lopussa Suomessa asui yli 400 000 muun kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielistä henkilöä. Vieraskielisten osuus koko maan väestöstä on kasvanut parissa vuosikymmenessä alle kahdesta prosentista noin 7,5 prosenttiin. Kun väestö monimuotoistuu, myös ympäröivä yhteiskunta muuttuu. Tätä kutsutaan kaksisuuntaiseksi kotoutumiseksi. On luonnollista ja luontevaa, että myös yhdistystoiminta muovautuu yhteiskunnan muutosten mukana.
12
Kotiseutuposti 2/ 2020
Mitä inkluusio on? Moninaisuus vapaaehtoistoiminnassakin lisääntyy, kun erilaiset ihmiset pääsevät mukaan ja osallisiksi yhteiskuntaan, yhdistyksiin ja kansalaistoimintaan. Puhutaan inkluusiosta. Joku kuvaa inkluusiota käyttäen esimerkkinä lasten palikkalaatikkoa: osa palikoista mahtuu tietyn muotoisten reikien läpi sisään laatikkoon. Mutta osa erimuotoisista jää ulkopuolelle, vaikka kaikki olemassa olevat reiät olisivatkin auki. Vasta kun laatikkoon sahataan uudenlaisia aukkoja, uudenlaiset palikat mahtuvat sisälle.
Moninaisuutta yhdistystoimintaan Yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa mielessä inkluusiolla tarkoitetaan mukaan pääsemistä ja kuulumista, jäsenyyttä ja osallistumista yhdenvertaisesti ja