Kotona 3/2011

Page 1

ASUMISEN LEHTI SATON ASUKKAILLE

3 11

L채hde

konserttiin S. 10

Syysmets채 kutsuu apajille

Matot pukevat koko kodin

Ruokapiiri luo

kyl채-

TUNNELMAA


Pääkirjoitus

Aktiivisena yhteisössä

K

esä ja loma ovat teh-

neet tehtävänsä ja syksyllä olo on tarmokas. Nyt onkin loistava ajankohta ottaa aktiivisempi rooli omassa asuinympäristössä.

pEKKA JÄRVELÄINEN

Jokaiselle meistä muodostuu

oma lähialue esim. kodin, koulun, puiston, palvelujen, työpaikan ja harrastuspaikan sijainnin mukaan. Osalle se on laajempi ja osalle taas pienempi, mutta olennaista on, että jokainen haluaa tuntea olonsa turvalliseksi ja viihtyisäksi. Asuinalueet isoissa kaupungeissa voivat olla parhaimmillaan kuin pikkukyliä. Tätä tunnetta voi jokainen edistää tutustumalla muihin vaikkapa yhteisessä toiminnassa. Asumisviihtyvyyden edistämisessä tarvitaan kaikkien yhteistyötä. Jokainen voi valita oman tapansa toimia: olla aktiivisesti mukana tai seurata syrjemmältä. Kaikki me kaipaamme myös yksityisyyttä ja asumisrauhaa. Kerrostaloasumi-

nen vaatii joustavaa asennetta, jotta ei ärsyyntyisi arkeen kuuluvista äänistä tai asumisesta. Helpointa on aloittaa omasta käyttäytymisestään huomioimalla naapurit ja yhteiset pelisäännöt. Sivulta 26 alkavassa jutussa annamme vinkkejä, joiden avulla jokainen voi arvioida, miltä oma toiminta kuulostaa naapurissa. Talorauhan teemavuoden hengessä olemme kannustaneet isännöitsijöitä

puuttumaan talossa esiintyviin häiriöihin entistä nopeammin. Tulokset näkyvät viiveellä, mutta puuttuminen ohjaa käyttäytymistä parempaan suuntaan. Syksyllä ja joulun alla järjestämme asiakastilaisuuksia, joissa voit nauttia hienoista esityksistä ja ehkäpä samalla tutustua toisiin SATOlla asuviin. Tervetuloa mukaan! Tervehditään ja jutellaan, kun tavataan!

SATO-konsernin asiakaslehti 45. vsk. Painos 28 500 SATO Oyj, Panuntie 4 PL 401, 00601 Helsinki puh. 0201 34 4000 etunimi.sukunimi@sato.fi Päätoimittaja Monica Aro, puh. 0201 34 4006 Toimituspäällikkö Taina Hakamäki, puh. 0201 34 4055 Toimitusneuvosto Monica Aro, Jan Bertills Taina Hakamäki, Kimmo Holappa, Eeva-Maria Lidman, Riitta Lindgren, Kimmo Ruokoniemi, Suvi Virta Kustantaja Sanoma Magazines Finland Oy PL 100, 00040 Sanoma Magazines, puh. (09) 1201 etunimi.sukunimi@sanomamagazines.fi Toimitus Sanoma Magazines Finland Yritysjulkaisut Lapinmäentie 1, 00350 Helsinki www.yritysjulkaisut.fi Toimituspäällikkö KImmo Holappa Tuottaja Eeva-Maria Lidman Ulkoasu Suvi Virta Kansikuva Susanna Kekkonen Painopaikka SP-Paino Oy, Hyvinkää 2011 Tilaukset ja osoitteenmuutokset viestinta@sato.fi ISSN 1796-2439 Kotona on Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti Painettu paperille, jolle on myönnetty EU:n ympäristömerkki.

2 KOTONA 3 • 2011


Sisältö 12

4

Talon tarina

Juhani Ahon tie 12–14 on komeillut paikallaan jo sata vuotta.

6

Syyssatoa

10

SATOn asiakastapahtumia

11

Hyvä tyyppi

12

Hannu Lammin kantti kestää kaivurissa istumista.

Kylä kaupungissa Äidit kokoavat perheitä yhteiseen ruokapöytään Malminkartanossa.

18

TV:n ja laajakaistan uudet kuviot

Lue, mitä sinun tulee tietää SATOn uusista tv- ja laajakaistapalveluista.

20 Tuhat ja yksi mattoa

Sisustusvimma iskee syksyllä. Matoilla vaihdat kätevästi kotisi ilmettä.

24

Sienimetsään askel käy!

Sienestysvinkit aloittelijalle.

26

Elämisen ääniä

Kerrostalossa äänimaailma on yhteinen naapurisi kanssa.

29

24

Kotona testattua

Testissä sateenvarjot.

30

Asiakasedut

34

Tapahtumakalenteri

35

Kolumni

Kirjailija Juha Itkonen ja ihmisen mittainen kaupunki.

29 18 3 • 2011 KOTONA 3

3 • 2011


Talon tarina

Teksti Satumiia Masalin | Kuva Susa Junnola

Eiran talokaunotar lettiin vuotta 1911. ­Raken­nut­taja Hugo Hallamaa saattoi onnitella itseään ja ennen kaikkea talon pääsuunnittelija arkkitehti Harald Smedbergiä. Keltasävyiseksi rapattu kerrostalo koristeluineen ja jykevine tammiovineen hohti uutuuttaan. Eiran Galitzintie 12–14 oli valmis vastaanottamaan ensimmäiset vuokralaisensa. Etupihalle johtava rautaportti toivottaa tulijan tervetulleeksi Galitzintielle, vaikka nykyisin Juhani Ahon tiellä ollaankin. Helsingin kaupunginmuseon tutkija Johanna Björkman ihastelee porrashuoneen mustavalkoruudullista mustareunaista lattiaa, silmäilee seinien jugend-kuvioista boordia ja sipaisee vanhaa porraskaidetta. Tutkija mittailee asuntojen ovia ja pohtii ovatkohan ne alkuperäiset. Ulkona Björkmanin tarkka silmä arvioi rakennuksen julkisivua. ”Arkkitehtuurisesti talo ei suoranaisesti edusta enää jugendia, mutta ei vielä 1920-luvun klassismiakaan. Tässä on monen ajan tyylipiirteitä. Eirassa rakennuskanta on hyvin monimuotoista, vaikka se jugendia pääosin onkin”, hän kertoo. Hugo Hallamaalta talo siirtyi kauppias Heinrich Otto Blanketin omistukseen, mutta omistusasuntoja kiinteistöön ei koskaan tullut. Blankett lahjoitti talon vuonna 1944 Svenska folkskolans vänner -yhdistykselle. Viimeiset neljä vuotta vuokratalo on ollut SATOn omistuksessa. 

4 KOTONA 3 • 2011

”Rautaportti toivottaa tervetulleeksi Galitzin­tielle, vaikka Juhani Ahon tiellä ollaankin.”


Juhani Ahon tie 12–14 on tuttu Helsingin kaupunginmuseon tutkijalle Johanna Björkmanille, sillä hän kävelee talon ohi päivittäin viedessään lapsensa päiväkotiin.

3 • 2011 KOTONA 5


Syyssatoa

Bongaa oranssia oulussa

Olemme mukana energiansäästöviikolla

SATOn väreihin puettu auto huristelee syksyllä Oulun kaupunkikuvassa. Bongaa auto ja lähetä meille tieto, missä näit auton. ­Arvomme bongareiden kesken kaksi fleece-huopaa. Osallistu

SATO on mukana 10.–16.10.

kilpailuun lokakuun loppuun mennes-

järjestettävällä Energiansäästö-

sä osoitteessa www.sato.fi > asukkaan

viikolla. Osallistu sinäkin ja lähetä

palvelut 

energiansäästövinkkisi osoitteeseen energiapihi@sato.fi 31.10. mennessä. Palkitsemme kolme parasta vinkkiä 

Ekovinkki

tavarat kiertoon Pihakirppiksellä

Pihakirppis on mukava ja ekologinen tapa päästä

ta kadulle. Jos myyjiä on enemmän, ilmoittakaa

eroon tarpeettomista tavaroista. Tavaroita ei tarvit-

myös paikallislehdessä. Pieni ilmoitus maksaa

se kuljettaa omaa pihaa kauemmas, ja yhdessä järjestetyssä myyntitapahtumassa on tunnelmaa.

vain muutaman euron. • Jos haluatte satsata enemmän, onginta, kasvomaalaukset sekä pul-

Näin järjestät:

lan, kahvin ja makkaran myyn-

• Juttele taloyhtiön isännöitsijän kanssa suunni-

ti ovat porukalla helposti järjes-

telmastasi. • Kunnalta tai kaupungilta ei tarvita erillistä lupaa, kun myynti tapahtuu talon omalla pihalla.

tettävissä. Ilmoitus tilapäisestä elintarvikkeiden myynnistä kaupungille riittää. Helsingissä ilmoituksen

• Kerro asiasta asukaskokouk-

voi tehdä sähköisesti

sessa ja laita talon ilmoitus-

Helsingin kaupungin

taululle lappu, jotta kiinnos-

nettisivulla. 

Yhdistäkää voimanne ja sopikaa kuka tekee mitäkin.

tuneet voivat tulla mukaan. ­Mitä enemmän myytävää, sitä houkuttelevampi tapahtuma. • Ilmoita kirppiksestä Facebookissa ja laita myyntipäivän aamuna opastei-

6 KOTONA 3 • 2011

Mitä enemmän myytävää, sitä houkuttelevampi tapahtuma.

Varatkaa pakkausmateriaalia ja vaihtorahaa.


KYSY

JUHA-PEKALTA Juha-Pekka Järvenpää on SATOn vuokra-asunnoista vastaava johtaja.

Jotkut jättävät jätekatokseen huonekaluja ja muita roskia, jotka eivät mahdu jätesäiliöön. Tuleeko niistä lisäkustannuksia ja kuka ne maksaa? Juhani Espoosta

Pikkukoteja Helsingin Vuosaaresta

Taloyhtiön roskiskatokseen jätetyistä tavaroista, esim. vanhoista huonekaluista tulee lisäkustannuksia. Kustannukset joudutaan jakamaan kaikkien talon asukkaiden kesken. Jos kuitenkin saadaan sel-

SATO osti Urlus-säätiöltä 63 vuokra-asuntoa Helsingin Vuosaaren

ville, kuka kustannukset on aiheuttanut,

Rastilasta, metroradan pohjoispuolelta. Venemestarintie 4:ssä sijaitse-

lasku menee kyseiselle henkilölle.

vista asunnoista 47 on rakennettu 60-luvulla ja loput sijaitsevat uudisrakennuksissa.

Kun haluatte päästä eroon vanhoista huonekalusita, käteviä tapoja on monia.

”Vuosaaren asuntojen keskipinta-ala on noin 56 m2. Se vastaa hyvin

Kierrätys asukkaiden kesken omas-

pääkaupunkiseudun tämänhetkiseen asuntokysyntään, jossa tyypilliset

sa talossa voisi olla käypä vaihtoehto

asunnonetsijät ovat yhden ja kahden hengen kotitalouksia” kertoo ­SATOn

vanhoista huonekaluista johtuvien jäte-

investoinnit ja realisoinnit -yksikön johtaja Antti Aarnio. 

kustannusten hallintaan. Laita ilmoitustaululle lappu, jossa tarjoat itsellesi tarpeettomaksi tullutta kalustetta muille talon asukkaille. Joku voi olla kiinnostunut. Monissa taloissa järjestetään kellaritilojen tyhjennystalkoita, jolloin tarpeettomat tavarat kuljetetaan pois vaihtola-

Turun telakkarantaan nousee uusi asuinalue

valla.

SATO ja Wärtsilä ovat tehneet sopimuksen Turun Telakkarannan alu-

isoa esinettä kohden. Esineet noude-

een kehittämisestä. SATO on hankkeessa Wärtsilän kumppanina yhdessä

taan asunnosta. Tilauksen voi tehdä

muiden yritysten kanssa.

HSY:n Jätehuollon asiakaspal-

”Täysin uuden asuinalueen suunnittelu on aina innostavaa. Turun Te-

Pääkaupunkiseudulla HSY:n alueella toimii Nouto-Sortti-palvelu kotitalouksille. Veloitus on 60 euroa kolmea

velusta. Kuljetuksen voisi

lakkarannan kehittäminen ja toteuttaminen on SATOlle luontevaa jatkoa

tilata vaikka naapu-

viereisen Etelärannan rakennuttamiselle”, kertoo SATOn liiketoimintajoh-

rin kanssa yh-

taja Pasi Suutari.

dessä. 

Wärtsilän telakka-alueena tunnettu Telakkaranta sijaitsee Turun keskustassa. Asuntoja alueelle nousee noin 900:lle asukkaalle. Wärtsilä käynnistää alueen esirakentamisen tänä syksynä ja ­samaan ­aikaan käynnistyy ­SATOn ensimmäisen kohteen suunnittelu. Rakentamisen SATO aloittaa vuonna 2012. 

a alt n ek -P isee . a uh um asta J s i : ä as lla aa sy ky ans ästä ittee 1, it h 0 Vo tä ta ittyv oso L 4 lla s ti li et ,P ks ntä ­pos .fi mi my esti hkö sato y i s ä ky yj/v ai s na@ t tä O oto he TO inki k ä L SA els H 1 60 00


Syyssatoa

Uutta sato.fi:ssä

Saton nettisivujen Etsitkö kotia? -osuuden vuokra-asuntohaussa on nyt kaksi tapaa jättää vuokra-asun-

kurkkaa Kesäkuvat

tohakemus. Hakemukseen voi poimia vapaita tai vapautumassa olevia asuntoja ja kohdistaa haun niihin.

Tampereella asuvat SATOn asukkaat järjestivät perinteeksi muo-

Hakemuksen voi jättää myös enti-

dostuneen kesäretken elokuussa. Tänä vuonna risteiltiin s/s Tar-

Jukka-pekka moilanen

seen tapaan asuinalueen mukaan. 

janteella. Katso lisää kuvia SATOn nettisivuilla. 

Tekijä esiin -juttusarjamme tekee tutuksi SATOn työntekijöitä. Kuka olet ja mitä teet? Olen Pirkko Torkkeli ja

ja käytännöllisiä. Niiden pitää sijaita toimivien

toimin kiinteistöassistenttina SATOn Oulun-

liikenneyhteyksien ja kattavien palveluiden ää-

toimipisteessä. Satolainen olen ollut vuodes-

rellä. Myös asumisen ympäristön pitää olla viih-

ta 1995 lähtien.

tyisä ja turvallinen.

Mitä työtehtäviä arkipäivääsi kuuluu?

SATOn asuntotarjonnasta asiakkaamme löy-

Toimin vuokrauksen ns. backoffice–henkilönä.

tävät varmasti edellä olevat kriteerit täyttävän

Työhöni kuuluu asiakaspalvelua, asumispalve-

kodin itselleen kulloisessakin elämäntilantees-

luiden ohjaamista ja tietojen päivittämistä ­SATOn

saan.

järjestelmiin. Hoidan myös Oulussa myytävien

Mikä on parasta kotikaupungissasi?

omistusasuntojen ilmoittelua ja olen yhteyshen-

Oulu on mukavan kokoinen kaupunki, jossa kaik-

kilö SATOn ja käyttämiemme ulkopuolisten kiin-

ki palvelut ovat lähellä ja elämä kiireetöntä. Va-

teistövälittäjien välillä. Lisäksi hoidan Oulun toi-

paa-ajanvietto- ja harrastusmahdollisuuksia on

mistopalvelutehtävät. Kaikki työpäivä-

runsaasti. Liikenneyhteydet ja tiet sekä etelän

ni ovat hyvin erilaisia ja

kaupunkeihin että pohjoisen tuntureille ovat hy-

siksi niin mielenkiin-

vät – sijaitseehan Oulu suunnilleen yhtä kauka-

toisia.

na Helsingistä kuin Utsjoelta. Mukavana lisänä

Mitkä ovat hyvän asumisen tunnusmerkit?

täällä on Oulun murre ja tietenkin Suomen paras jääkiekkojoukkue Oulun Kärpät. Yksiö, kaksio vai kolmio?

Asuntojen

Valitsen yksiön, sillä ensimmäinen omistusasun-

pitää olla

toni oli aikoinaan yksiö joskus 70-luvulla. Sittem-

viihtyisiä

min koti on vaihtunut vähitellen isompaan elämäntilanteen mukaan. 

8 KOTONA 3 • 2011


UUTEEN KOTIIN Kysyimme rappukäytävässä TOP 5 Mikä ärsyttää talosaunassa?

SATO SenioriKoti Vantaa Kivivuoren tie 8 A–B ja C, Martinlaakso

vyisiä ja niissä on lautaparkettilattiat. Keit-

Vantaan Martinlaaksoon valmistuu 92 se-

tiössä on kaikki nykyaikaiset varusteet, ja

nioreille tarkoitettua vuokra-asuntoa. Ko-

pesutiloissa on asumista helpottava tuki-

dit sijaitsevat kahdessa punatiiliverhoil-

varustelu.

lussa talossa aivan kauppakeskuksen tuntumassa.

Tyhjät shampoo➊ Roskaaminen. pullot ja paperiroskat.

Yhteistilat sijaitsevat talojen kellari-

mukaan ennen vuodenvaihdetta.

kerroksessa, jonne on hissiyhteys kaikista porrashuoneista. Asunnot ovat vaalea­sä-

Asuntojen rakentaminen on käynnissä, ja ensimmäiset kodit valmistuvat arvion

Varattujen vuorojen käyttämättä jättäminen Siinä kuluu sähköä ja tulee turhaa odottelua muille!

Asuntojen vuokraus alkaa tänä syksynä.

Tulossa tänä syksynä

➌ Makkaran paistaminen

kiukaassa. Pihagrilli soveltuu siihen paremmin!

➍ Kylmät lattiat ja kalseus. ➎

Tiedustelut: SATO Vuokraus ja myynti 0201 34 4301 www.sato.fi

Ankeat pukuhuoneet.

SATO LaatuKoti 

uusiin tehtäviin Oulu Eveliina Heikkinen on aloittanut SATO:n vuokravalvonnassa vuokravalvojana. Miikka Karjaluoto ja Kati Kniivilä nimitettiin SATOn Investoinnit- ja realisoinnit-yksikköön investointipäälliköiksi. Pirkko Toiviainen on aloittanut SATOn myyntineuvottelijana ja Vuokraus- ja myynti–ryhmän ve­täjänä. Kaisa Aalto on siirtynyt SATOn Asiakaspalveluun asiakaspalve­lupäälliköksi. Oskari Leho on siirtynyt SATOn Taloushallintoon controlleriksi. Anu Seppälä aloitti kirjanpitäjänä ­SATOn Taloushallinnossa.

Rautionkatu 28, Etelätulli Oulun Etelätulliin valmistuu uusia neljän tähden SATO LaatuKoteja. Vuokrattavana­ on yksiöitä, kaksioita ja yksi läpitalon kolmio. Kaikissa asunnoissa on ­lasitettu parveke ja oma sauna. Laatua asumiseen tuovat laminaattilattiat ja lattialämmityksellä varustetut kaakeloidut

Tiedustelut: SATO Vuokraus ja myynti 0201 34 4344 www.sato.fi

seen Tutustu kohtee w.sato.fi osoitteessa ww kylpy-

huoneet. Keittiöissä vakiovarusteina jääpakastinkaappi, astianpesukone ja keraaminen liesi. Kylpyhuoneissa on varaus standardikokoisille pesukoneelle ja kuivausrummulle. Etelätullin sijainti aivan Oulun ydinkeskustan kainalossa takaa erinomaiset kulkuyhteydet eri puolille kaupunkia liikuitpa sitten kävellen, pyöräillen, autolla tai julkisilla.

3 • 2011 KOTONA 9


ahtumat p ta s a k ia s a n O SAT

Varaukset 20.9. klo 9.00 alkaen sato.fi/asiakastapahtumat

-yhtyeen

juhlakonsertti Hartwall Areenalla

10.12.2011 klo 20.00 Yö-yhtyeen 30-vuotisjuhlakiertue saapuu Hartwall Areenalle. Bändin lisäksi mukana Suvi Teräsniska, Annika Eklund ja Miina Mikkonen. Illan konsertissa vierailee myös Juha Tapio. SATOn asiakkaille 2 konserttilippua / asiakaskortti

Tapahtumien lippuvaraukset 20.9. klo 9.00 alkaen osoitteessa www.sato.fi/ asiakastapahtumat

www.likaisetlegendat.com

(liput ovat maksuttomia, paikkoja rajoitetusti)

Cabaret-musikaali on kirjailijan ja yökerholaulajattaren tulinen rakkaustarina kansainvälisessä Berliinissä. Rooleissa mm. Jorma Uotinen, Tapio Aarre-Ahtio ja Ritva Sorvali.

Liput SATOn asiakkaille

27.10.2011 klo 19.00 näytökseen (2 lippua / asiakaskortti)

cabaret

Lahden kaupunginteatterissa www.lahdenkaupunginteatteri.fi 10 KOTONA 3 • 2011

Tervetuloa uuteen laajakaista-aikaan Info-ilta SATO-talolla Helsingissä

9.11.2011 klo 18.00 Yli 20 000:een SATOn vuokra-asuntoon asennetaan Soneran huippunopeat laajakaista- ja TV-palvelut. Kerromme illan aikana palvelun sisällöstä ja toteutuksesta. Soneran asiantuntija on paikalla vastaamassa kysymyksiisi.

Tervetuloa!

Ilmoittaudu mukaan 4.11. mennessä osoitteessa www.sato.fi/asiakastapahtumat


Teksti Hannaliisa Johnsson | Kuva Juha Sompinmäki

Hyvä tyyppi

Sitkeä sissi Hannu Lammin sisu kestää kaivurissa istumista viikoista kuukausiin.

SATOlla asuva Hannu Lammi on sinnitellyt

Tampereen Koskikeskuksessa minikaivurissa yli kolme kuukautta. Kaivuriskabaksi nimetty ­kisa järjestettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Kesäkuun alussa kaivureihin istahti kuusi kisaajaa kuudella paikkakunnalla. Pisimpään kaivurissa istunut henkilö voittaa itselleen 32 000 euron arvoisen japanilaisen Takeuchi-minikaivurin. Mikä ihme sai Hannun kiinnostumaan kilpailusta? Hannu kertoo nähneensä sattumalta linkin Facebookissa juuri kun kilpailuun oli haku päällä. ”Täytin hakemuksen ja sain kutsun haastatteluun. Sen jälkeen kansa äänesti Facebookissa minut mukaan kisaan”, hän kertoo. Kaivuriskabassa on paljolti kyse siitä kenen pää kestää pisimpään. Kisa alkoi toukokuussa ja kaksi kisaajaa oli tipahtanut jo kesäkuussa. Hannu kertoo lähteneensä mukaan ennen kaikkea huumorilla, mutta kuitenkin voittomielellä. ”Tavoitteenani on pistää voittokaivuri lihoiksi,” Hannu vitsailee. Tarjouksiakin on jo muutama tullut. Se kannustaa jatkamaan. Kilpailun järjestäjä on koetellut kilpailijoiden rajoja, ja tosikolle kisa onkin rankka pala. Kilpailijat joutuivat pukeutumaan naisiksi ja opettelemaan suvivirren soittamisen nokkahuilulla. Sääntökirjaa ei ole ja tuomarit saattavat keksiä kilpailijoiden päänmenoksi yllätyksiä vaikeuttaakseen kilpailun kulkua.

Linja-auton kuljettajana toimivan Hannun työnantaja on suhtautunut kaivurissa istumiseen myönteisesti. Lupa on jatkaa kuukausitolkulla. Entä minkälaista palautetta tutut ja yleisö ovat antaneet? ”Suhtautuminen on ollut kannustavaa, peukku pystyyn ovat sanoneet ja olleet huvittuneita. Monet ovat kysyneet, että eikö sulla ole tylsää? Olen vastannut, että päinvastoin. Mukavasti on aika mennyt.”

”Kohta tulee kolme kuukautta täyteen, ja voitontahto on kova.”

Lehden mennessä painoon Kaivuriskaba on kestänyt 90 päivää. Kerromme seuraavassa Kotona-lehdessä, miten Hannun kävi kisassa. 

3 • 2011 KOTONA 11


Kylä

kaupungissa

Teksti Anna Ruohonen | Kuvat Susanna Kekkonen ja Vesa-Matti Väärä

Sanna Anttila ja Saija-Riina Tuuri kokoavat Helsingin Malminkartanossa perheitä yhteiseen ruokapöytään. Turun Port Arthurin asukkaita puolestaan yhdistää halu vaalia vanhoja puutaloja.

12 KOTONA 3 • 2011


3 • 2011 KOTONA 13


Salla Sieranen pilkkoo vesimelonia jälkiruoaksi.

no

karta n i m l a M i, k helsin

K

eskellä lähiötä nököttävässä maatalossa tuoksuu keitto. Hiukan ikäkulu pihapiiri korkeine puistikkoineen on kuin vihreässä taskussa punatiilisten kerrostalojen keskellä. Helsingin Malminkartanossa joukko perheitä on kokoontunut Malmgårdin kartanon entiseen sivurakennukseen, joka on nykyisin alueen asukastalo Renki. Alkamassa on joka keskiviikon 14 KOTONA 3 • 2011

ruokapiiri, jossa yksi vapaaehtoisista – usein äideistä – tekee ruuan, ja perheet syövät yhdessä. ”Tulen tänne yhteisön takia. Ruokapiiri on sosiaalinen verkosto sekä lapsille että aikuisille”, vihanneksia soppakattilaan lisäävä Salla Sieranen sanoo. Kun äiti kokkaa, nelivuotias tytär Pihla leikkii saman pihapiirin leikkipuistossa. ”Joukossa on kasvissyöjiä, siksi teen kasviskeittoa. Ja haluan tehdä terveellistä ja ekologista ruokaa”, Salla jatkaa. ”Täällä ruuanlaitto on kivempaa kuin kotona, se ei tunnu puurtamiselta. Ruokapiirissä saan kerrankin kokata rauhassa”, yksi piirin perustajista, Sanna Anttila, sanoo ja nauraa. Houkutin kokkaukseen on sekin, että muut piiriläiset kaitsevat kokin lapsia ruuan valmistuessa. Tosin juuri tänä keskiviikkona Salla, Sanna ja Saija-Riina Tuuri kokkaavat yhdessä. Kolmen

kokin soppa valmistuu nopeammin. Puoliltapäivin pienimpiä ruokapiiriläisiä kun alkaa jo nukuttaa. Malminkartano on pääosin 1980-luvulla rakennettu kaupunginosa Helsingin luoteiskulmassa, Vantaan rajalla. Nimen mukaisen kartanon päärakennus on yhä olemassa, yksityisessä omistuksessa.

Ruokaa ja kierrätystä Kolmen pienen pojan, Nooan, Amoksen ja Leonin äiti Sanna on ollut järjestämässä ruokapiiriä vuoden päivät. Sanna kutsuu perheitä mukaan: hän on laittanut ilmoituksia kauppoihin ja neuvolaan ja kertonut piiristä leikkipaikoilla ja kerhoissa. ”Olen ollut Nooan syntymästä asti kotiäiti. Lapsiperheiden sosiaalinen verkosto on minulle tärkeä. Se auttaa jaksamaan. Ruokapiirissä käyminen myös rytmittää kotiäidin ja lasten viikkoa.” Asukastalossa on myös pieni kahvio


Keitto maistuu Davidille.

Rosie seuraa äitien touhuja.

Ruoka on valmis, ja Saija-Riina (vas.) ja Sanna lapsineen istahtivat syömään.

– sekä Sannan aloitteesta kirpputoripöytiä ja tavaroidenvaihtotori. Leikkipuiston kupeesta voi vuokrata viljelypalstan. ”Olen käynyt asukastalossa vuosia. Erilaisia ideoita alkoi itää, ja halusin mukaan toimintaan”, Sanna sanoo. ”Jospa minä nyt katan pöydän”, hän jatkaa ja pyörähtää keittiöön. Pian hän kantaa saliin ison pinon keittolautasia. Ja kimpun kirjavia, eriparisia lusikoita.

Tervetuloa kylään Amos ja kahdeksan kuukauden ikäinen Rosie asettelevat keittiön lattialla muoviukkeleita leikkibussiin. Sanna houkutteli Rosien – sekä Davidin ja Milianin – äidin Saija-Riinan ruokapiiriin viime talvena. Saija-Riina muutti Helsinkiin tammikuussa Lappeenrannasta. Hän on ihastunut ruokapiiriin. ”Saimme täällä tosi hyvän vastaanoton. Ihmisten avoimuus ja myönteisyys

tuntui mukavalta. Ja lapsille on sekä kivaa että hyväksi syödä välillä isommalla joukolla. Täällä he oppivat syömään sosiaalisessa tilanteessa”, hän sanoo. Kun Sanna puolestaan kahdeksan vuotta sitten muutti Malminkartanoon, tuttavat ihmettelivät miksi. Helsinkiläisillä on alueesta ennakkoluuloja. ”Etenkin lapsiperheelle Malminkartano on hyvä paikka. Tapahtumia ja kerhoja on tarjolla paljon – enemmän kuin monissa kaupunginosissa”, Sanna sanoo. Ja juuri kerhoissa, niin kuin ruokapiirissä, vanhemmat ja lapset tutustu-

vat ja rakentavat turvallista verkostoa. Niin kuin sanotaan: sitä kylää, joka kasvattaa lapset. Rengin ilmoitustaululle on kiinnitetty Malminkartanon kartta, lehtijuttu kaupunkiviljelystä, kirppispöytien varauslista ja postikortti, jossa on mietelmä: Ei onni löydy etsien vaan eläen. Hiukan yhdentoista jälkeen äidit ja lapset tulevat puistosta sisälle. Ruokamaksut, kahden euron kolikot, kilahtelevat vanhaan margariinipurkkiin. Kymmenkunta perhettä aloittaa yhteisen soppalounaan. Sitten vielä jälkiruuaksi vesimelonia.

Ruokapiiri rytmittää äitien ja lasten viikkoa.

3 • 2011 KOTONA 15


Risto Ranta kiinnittää Rauhalan nimikylttiä Kari Malisen avustuksella.

turku,

Port Arthur Rakkaudesta puutaloihin Turun Rauhankadulla mustapaitainen mies kävelee puutalon viertä. Paitaan on painettu teksti Portsa, Turun paras kaupunginosa. Portsa tarkoittaa Port Arthuria, 1900-luvun alussa rakennettua 50 puutaloyhtiön kaupunginosaa Turun kauppatorin ja sataman välissä. Ja kotikaupunginosastaan ylpeä portsalainen on Risto Ranta, kaupunginosayhdistyksen hallituksen jäsen. Kainalossaan hän kantaa uutuuttaan kiiltävää kylttiä. Siinä lukee Turun Työväen rakennus- ja asunto-osakeyhtiö Rauhala. Portsa-yhdistyksen käyttämässä kokoontumistilassa Portsan olohuoneessa Risto näyttää kylttiä puheenjohtaja ­Kari Maliselle sekä Sari Raunellille, Virpi Bastmanille ja Miika Meretojalle. He hyrisevät ihastusta. Portsalaiset tahtovat käyttää taloistaan niiden vanhoja nimiä. Sellaisia kuin Rauhala, Aro, Korkeavuori ja Maine. Nyt taloyhtiöt kiinnittävät uusia nimikylttejä portinpieliinsä. 16 KOTONA 3 • 2011

Olli-Pekka Kangas maalaa lastensa Kaislan ja ­Kukan sekä naapurin lasten ­Mona Parvenlahden sekä Olavi ja Onerva Rannan kanssa kotitalonsa kulmalla sijaitsevaa sähkökaappia Portsassa.

”Portsalaisia yhdistää halu varjella näitä taloja. Täällä jokainen on kotiseutuihminen”, Kari sanoo.

Asua ja puuhastella Portsalaisia yhdistää myös kiinnostus alueen historiaan. Kun Kari aloittaa tarinoinnin, seurue hiljenee kuuntelemaan. Nämä tarinat ovat tuttuja ja rakkaita. Ne kertovat, kuinka puustellin laidunmaa muuttui merimiesten asuttamaksi kaupunginlaidaksi. Kuinka korkeaa kivijalkaa tehnyt muurari vuonna 1905 ähkäisi uteliaille pikkupojille rakentavansa uutta Port Arthuria ja tuli antaneeksi rakentuvalle kaupunginosalle nimen. Ja kuinka koko kaupunginosa oli 1970-luvulla tulla hävitetyksi kerrostalojen tieltä. Estääkseen hävityksen Portsan asukkaat yhdistyksensä alunperin perustivat, vuonna 1972.

Portsalaiset onnistuivat: alue säilyi ja sai suojelevan asemakaavan. Kun purkamisen uhka väistyi, alkoi talojen remontointi. Asuntojen hinnat nousivat, ja levottomanakin tunnettu alue alkoi muuttua nykyisekseen, lapsiperheiden suosikiksi. ”Nykyään vanhusten tilalle muuttaa lapsiperheitä. Tämä on turvallinen alue. On suljettuja pihoja ja suhteellisen pieni koulu. Toisaalta myös asunnot ovat pieniä ja monessa kerroksessa, niissä on matalia viistoja tiloja ja yläkerrassa kesällä kuuma. Suora sähkölämmitys on kallis ja lattialla vetää. Aina on jotain pientä laittamista”, Sari sanoo. ”Tämä on yhdenlaista puuhasteluasumista”, hän jatkaa. ”Elämistä”, tiivistää Kari.

”Meitä yhdistää halu varjella puutaloja.”


Tytöt innostuivat maalaamaan kukkasia.

Kaisla Kangas valitsi sähkö-­­ kaappiin kirkkaita värejä.

Erakko, muuta muualle Elokuinen maanantai aukee Portsassa aurinkoisena. Jossain sirisee vettä suihkuttava kastelulaite, ja aidoilla kiipeilevät piippuköynnökset ja hortensiat janoavat vettä. Rauhankadulla vanha rouva nojaa puutalon viileään kivijalkaan, hengähtää kesken kauppareissun. Hän kertoo asuneensa Portsassa 51 vuotta. ”Täällä on niin kiva. On puutaloja, jotka pidetään kauniina.” Hän kertoo ikänsä, 80, muttei nimeään. Sen sijaan hän esittelee ohikulkevan pariskunnan. Tuhannen kodin kaupunginosassa ihmiset tuntevat toisensa. Asukasyhdistyksen Portsa-lehtikin esittelee syntyneet: kas, Arvinkadulla asuvaan perheeseen on syntynyt Eino Arvid. ”Täällä ei voi sulkeutua asuntoonsa kuin kerrostalossa. Jokainen osallistuu pihatöihin. Kesäisin eletään ovet ja ik-

kunat auki ja äänet kuuluvat. Vanhoissa puutaloissa naapuri kuulee, kuinka toinen tulee yövuorosta. Ihmiset katsovat toistensa perään ja naapurisuhde on aito: syömme pihalla yhdessä, olemme käyneet jalkapallo-ottelussa, raveissa ja samassa talossa asuvan taiteilijan näyttelyn avajaisissakin”, Sari sanoo. ”Kuten huomaat, tämä on erinomainen alue sellaiselle, joka haluaa elää erakkona”, Kari vitsailee. Naurunremakka. Siis päinvastoin.

Kaikkea hauskaa Portsalaisten yhdistys ajaa toki asioi-

ta: liikenteeseen matalampia nopeusrajoituksia ja kaupungin keskustan ilotulituskiellon laajentamista Portsaan. Mutta asukasyhdistys myös nostattaa kotiseuturakkautta silkalla hauskuudella. Portsalaiset pitävät vuosittain koko Turun kuulut katu- ja pihamarkkinat ja houkuttelevat taiteilijoita maalaamaan alueen sähkökaapit. He ovat istuttaneet yhdessä tulppaaninsipuleita, julkaisseet historiikin ja pelaavat potkupallon ystävyysotteluita Tampereen pispalalaisten kanssa. Portsalla on ollut oma puhelinkortti, postimerkki ja olut. Tänä kesänä on keksitty resepti Portsan paakelsille. ”Portsalaiset on tajuttoman ylpeitä että ovat portsalaisia”, Sari sanoo. ”Eivät niinkään turkulaisia, ensin portsalaisia.”  3 • 2011 KOTONA 17


n a t s i a k a j a a l a T V:n j 18 KOTONA 3 • 2011

o i v u k uudet


ot

Piirros Sanna Mander

Valtaosaan SATOn asuntoihin asennetaan Soneran TV- ja laajakaistapalvelut tämän ja ensi vuoden aikana. Lue, mitä sinun tulee tietää uudesta palvelusta.

Mitä palvelu sisältää? Sopimus koskee kaapeli-tv- ja laajakais-

Tuleeko palvelu meidän taloon?

Entä vanha kaapelitv-palvelu? Kun kaapeli-tv:n palveluntuotta-

ta-palveluja, jotka SATO on tilannut So-

Soneran sopimuksen piirissä on valtaosa

ja vaihtuu, kaikki aikaisemman ope-

neralta noin 20 000:een asuntoon. Vuok-

SATOn asunnoista, mutta teknisistä syis-

raattorin laajakaista- ja tv-palvelut

raan sisältyvä palvelu kattaa 2/2 M:n

tä palvelua ei saada vielä aivan kaikkiin

antennisisäverkossa päättyvät muu-

laajakaistayhteyden ja kaapeli-tv-pake-

SATOn kiinteistöihin.

toshetkellä. Kiinteistössä voi toimia

tin peruskanavineen (mm. YLE TV1, YLE

SATO on lähettänyt tiedotteen kaik-

vain yksi kaapeli-tv-palvelu. Tarkista

TV2, FST 5, YLE Teema, MTV3, Sub, Ne-

kiin palvelun piirissä oleviin asuntoihin.

hankkimiesi kaapeli-tv–lisäpalvelui-

lonen, AVA, SuomiTV, TV7, Jim, Liv, The

Osaomistusasunnoissa ja asunto-osake-

den tilaus- ja irtisanomisehdot (esim.

Voice ja TV Viisi). Lisänopeuksia ja -lisä-

yhtiöissä palvelun käyttöönotto käsitel-

maksulliset lisäkanavat ja kaapelin

palveluita voi tilata Soneralta edulliseen

lään taloyhtiöiden hallituksissa.

laajakaistapalvelu), jotta palvelusopi-

hintaan, saatavilla on jopa 100 M:n laajakaistayhteys.

Palvelusta ja asennusaikataulusta voi lukea myös talojen omilla sivuilla

mukset päättyvät uudistusten tullessa voimaan.

www.sato.fi:ssä.

Mitä laitteita? Laajakaistan liityntätekniikasta tiedotetaan asukkaille kiinteistökohtaises-

Milloin palvelut ovat käytössä?

Mistä lisätietoa? Sonera tiedottaa uudistuksesta ja asennusten aikataulusta asukkaille noin kuukautta ennen muutosta. Sa-

ti. Laajakaista voidaan toimittaa jo-

Laajakaistayhteydet asennetaan

malla saat tietoa ja ohjeita uu-

ko puhelinsisäverkossa, yleiskaape-

31.3.2012 mennessä ja tv-palvelut

sien tv-kanavien asentamises-

lointiverkossa tai kaapeli-tv-liittymän

30.9.2012 mennessä.

ta digivastaanottimiin. Lisäk-

info

kautta antennisisäverkossa. Puhelin-

si SATO ja Sonera järjestävät yhtei-

ja antennisisäverkossa tarvitaan lii-

sen info-illan 9.11.2011 ­SATO-talolla

tyntätekniikkaan sopiva modeemi,

Helsingissä. Vastaamme tilaisuudessa

yleiskaapelointiverkossa modeemia ei tarvita. Asukkaille tiedotetaan tarvittavis-

Miten otan laajakaistan käyttöön?

ta päätelaitteista hyvissä ajoin ennen

Saat tiedon, kun Soneran laajakaistapal-

kiinteistön laajakaistapalvelun käyt-

velu on asennettu taloyhtiöön ja palvelu

töönottoa. Tarvittavista päätelaitteis-

on tilattavissa. Ota tämän jälkeen yhteys

ta vastaa asukas.

Soneran asiakaspalveluun ja rekisteröidy

Kaapeli-tv-palveluihin tarvitaan

asiakkaaksi numerossa 0800 133 133.

kaapelitalouksiin soveltuva digiboksi

Jos sinulla on sähköpostiosoite nykyi-

tai digitelevisio. Nämä tunnistaa mer-

sen kaapeli-tv-operaattorin kautta, var-

kinnöistä DVB-C, Cable Ready tai Cab-

mista sähköpostiosoitteen säilyminen ja

le Ready HD.

saatavuus operaattorin vaihtuessa.

palvelua koskeviin kysymyksiin. Katso tapahtuman lisätiedot tämän lehden sivulta 10 ja tule mukaan!

Lue palvelusta ja asennusaikataulusta lisää talojen omilla sivuilla www.sato.fi:ssä. 3 • 2011 KOTONA 19


Syksyllä iskee sisustusvimma. Mattoja uusimalla vaihdat kotisi tunnelmaa vaivatta.

matto joka neliölle Teksti Jenny Belitz-Henriksson | Kuvat Gettyimages ja iStockPhoto

20 KOTONA 3 • 2011


Kartoita perheesi tarpeet Lapsiperhe, allergikko ja lemmikkieläinten omistaja kaipaavat matolta erilaisia ominaisuuksia. Jos talossa on kissoja tai koiria, hanki mahdollisimman lyhytnukkainen, kumipohjainen matto. Ku-

mipohjan ansiosta matto ei liu´u paikaltaan eläinten juostessa. Maton alle on saatavissa liukuesteeksi myös kumiverkkoa. Lapsiperheessä mattoja joutuu pesemään, joten vaaleasävyiset matot pienten lasten kanssa eivät ole paras vaihtoehto. Allergikko tarvitsee maton, joka sitoo pölyn itseensä.

M

atto-ostoksilla on helppo hämmentyä, sillä vaihtoehtoja on satoja ellei tuhansia. Mieti ensin rauhassa, mihin kodin tilaan olet mattoa hankkimassa, mitä ominaisuuksia sillä tulee olla ja minkä kokoinen matto saa olla. Asettele kotonasi matolle varatulle paikalle samankokoinen alue esimerkiksi sanomalehdistä, niin maton koko konkretisoituu. Mattokauppaan mennessäsi ota kotiisi sopivan maton mitat mukaan. Monesta liikkeestä saa mattoja myös kotisovitukseen. Rohkene myös hypistellä mattoja ja astella niiden päällä mattokaupassa.

Pieni mattosanasto Villamatto on kudottu koneella tai solmittu käsin. Käsinsolmitun maton arvo määräytyy sen mukaan kuinka monta solmua on neliösentillä.

Plyysimatto valmistetaan tekokuidusta tai villasta. Plyysimatot ovat edullisempia kuin villamatot.

Tuftattu matto on usein lyhytnukkainen matto. Se valmistetaan joko käsin tai koneellisesti tuftauspyssyllä taustakankaaseen ampumalla.

Silkkimatto on tiheänukkainen, käsin solmittu ja käytössä lähes ikuinen. Paperinarumatto valmistetaan paperinarusta kutomalla. Paperista valmistettu matto sopii hyvin allergiaperheeseen. Sisalmatto valmistetaan sisalpalmun kuiduista. Juuttimatto valmistetaan juutista, joka on heinäkasvi ja luonnonkuitu. Kuitu usein pestään, valkaistaan ja sen jälkeen värjätään. Hampusta valmistettu matto on ekologisesti kestävä valinta.

3 • 2011 KOTONA 21


listä Käytännöeelseen olohuon

Olohuoneen matolta vaaditaan pehmeyttä, sillä sen päällä saatetaan lueskella, puuhastella ja katsella televisiota. Maton ulkonäkö ja mate-

riaali riippuvat kodin sisustuksesta. Jos koti on sisustettu antiikkisilla, kiiltäväpintaisilla huonekaluilla, huoneeseen sopii voimakaskuvioinen ja tummasävyinen silkki-­tai villamatto. Moderni koti kaipaa trendikästä, selkeälinjaista lankamattoa. Usein matto kokoaa olohuoneen sohvaryhmän yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, mutta se voi sijaita myös huonekalujen alla. Jos mattoja on useita, niiden tulee olla samansävyisiä tai muuten toisiinsa sopivia. Jos olohuoneen sisustus on pelkistetty, matto voi olla kuin taideteos ja valmistettu esimerkiksi tuftatusta villasta.

Matto kiertämään  Aikansa eläneen pienikokoisen, kumipohjattoman ja muovia sisältämättömän maton voi hävittää energia- tai sekajätteenä. Isot, käyttökelvottomat matot tulee itse viedä jäteasemalle, ­niitä ei voi jättää taloyhtiön jäte­katokseen.  Osa mattovalmistajista ottaa vastaan käytettyjä mattoja ja kierrättää ne eteenpäin. Materiaalista riippuen vanhaa mattoa voidaan hyödyntää esimerkiksi kaukolämmön tuotannossa. Vanhoja mattoja on kierrätetty myös ­palohuoviksi ja öljynimeytysmatoiksi.  Luonnonkuiduista valmistetun maton voi kompostoida, kunhan sen ­leikkaa kapeiksi suikaleiksi. Jos tuotteen valmistuksessa on käytetty kemikaaleja, ne ­voivat saastuttaa ympäristöä.  Käyttökelpoisen maton voit myydä kirpputorilla viedä kierrätyskeskukseen tai lahjoittaa esimerkiksi paikalliseen turvakotiin, päiväsairaalaan tai vastaanottokeskukseen. Myös useimmat löytöeläintalot ottavat vastaan käytettyjä kodintekstiilejä eläinten alustoiksi.

22 KOTONA 3 • 2011

Sellaisia ovat usein tiiviisti kudotut ja pinnaltaan sileät matot. Kodin lattialämmitys kannattaa huomioida mattoa ostaessa, sillä kaikkien mattojen pohja ei kestä jatkuvaa lämpöä. Matto on paitsi esteettinen sisustuselementti, se myös ehkäisee kaikumista kodissa.

Pidä matot puhtaana

kannattaa puhdistaa pehmeällä sienellä pyyhkien. Talvella maton voi viedä muutamaksi tunniksi pihalle pakkaslumen päälle tuulettumaan. Lakaise lumet pois matosta ennen kuin tuot maton sisään.

Valitse mattopyykille ekologinen pesuaine.

Ennen vanhaan mattoja tampattiin ulkona joka siivouspäivä. Nykyään sanotaan, että maton kovakourainen käsittely voi rikkoa kuitujen päitä, jolloin se voi nukkaantua ja alkaa näyttää epäsiistiltä. Säännöllinen imurointi riittää maton huoltotoimenpiteeksi. Pestä voi tarpeen mukaan. Jos peset maton merivedessä mattolaiturilla, valitse ekologinen pesuaine. Järviveteen sopii myös mäntysuopa. Räsymatot kestävät juuriharjahankausta, mutta arkapintaisemmat matot

Matto voi olla myös ekoteko

Vanhoista lumpuista mummon kutoma räsymatto on aina trendikäs ja ekologinen valinta, joka kestää vuosikymmeniä. Jos räsymatto on kulunut päistä rikki, pura rikkonaiset osat ja letitä ne uudelleen. Voit myös viedä maton matonkorjaajalle. Luonnonkuiduista, kuten villasta ja pellavasta kudotut matot ovat myös ekologisia. Aina luonnonkuitu ei kuitenkaan ole tekokuitua laadukkaampi. Suosi kotimaista, sillä ulkomaisissa matoissa luontoa kuormittaa muun muassa maton pakkaaminen ja kuljetus. 


Ruokailutilan maton tulee kestää ­roiskeita ja kovaa käyttöä. Luonnonmateriaalista valmistettu, kantattu

ista Helppohoito an ruokailutila

­sisalmatto on kaunis ja helppohoitoinen. Myös helposti imuroitava ja pyyhittävä paperinarumatto toimii ruokapöydän alla.

Pehmeää makkariin

Erityisen trendikästä on asettaa kaksi identtistä ­räsymattoa ruokapöydän alle. Aseta matto niin, että se tulee ruokapöydän alta joka suunnasta reilun puolen metrin matkan esiin. Silloin tuoleja on helppo liikutella.

Makuuhuoneen matolta ­toivotaan

Stoppari eteiseen

pehmeyttä. Eläinten, kuten lampaan tai alpakan taljat ovat helppohoitoisia, pehmeitä ja lämmittävät mukavasti varpaita viileinä syysaamuina. Lika irtoaa niistä vaivatta pyyhkimällä.

Lastenhuoneessa moni suosii helposti

Pestävää lastenhuoneeseen

vedellä ja mäntysuovalla kuurattavaa räsymattoa. Raidallinen, värikäs matto estää likaa näkymästä. Myös pehmeä-

Pörröä kylpyhuoneeseen

pintainen lankanarumatto voi olla hyvä valinta, jos lattialla leikitään ja makoillaan. Harmaansävyisestä matosta lika ei erotu helposti, ja lankamatto on nopea puistella tai imuroida.

Eteisen maton pitää kestää kuKylpyhuoneen matto saa olla pieni,

lutusta, kuivua nopeasti ja myös

konepestävä ja nopeasti kuivuva. Nukkapintaiseen, pehmeään puuvillamattoon on mukava kuivata jalat suihkun jälkeen.

estää lattian kulumista. ­Beigentai ruskeansävyinen matto kätkee kuran ja hiekan. Kumipohja pitää maton paikallaan ja ehkäisee liukastumisia. Ulko-oven eteen sopii kuras-

Keittiön maton tulee olla paloturvallinen, kulutusta kestävä, likaa hylkivä ja helposti puhdistettava. Esimerkiksi polypropeenista valmistettu muovimatto

Kestävää keittiöön

toppari, etenkin jos perheessä on lapsia tai lastenvaunuja säilytetään sisällä. Metritavarana rautakaupasta saatava, vedellä

tai paperilankanarumatto sopivat keit-

huuhdeltava stoppari ei ole ko-

tiöön. Liukastumisen estämiseksi ma-

vin esteettinen näky, mutta se

ton tulee olla kumipohjainen tai liu-

kerää hyvin kivet ja roskat.

kuesteellä varustettu.

3 • 2011 KOTONA 23


Teksti Kati Lindfors | Kuvat Gettyimages ja Plugi

Ilma tuoksuu pudonneille lehdille ja märälle maalle. Nyt hypätään polulta syrjään ja juostaan metsään kori kädessä ja sienikatse teroitettuna.

Sienimetsään askel käy! ”Metsäsienet ovat oi-

vallista lähiruokaa, ja lähiruokatrendin nousu näkyy sienestysinnossa”, tietää Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta. Hyvä sienivuosi saa satunnaisetkin sienenpoimijat suunnistamaan metsään, kun kuivempina syksyinä saaliita kotiin kantavat lähinnä himosienestäjät. Metsäretkeily ja sienestäminen sopivat kaikenikäisille ja -kuntoisille. Hiljaisessa syysmetsässä samoilu rauhoittaa, kivien ja oksien välissä kikkailu kehittää muksujen motoriikkaa, eikä tee pahaa aikuisellekaan. Kunnon vaelluskengät tai kumisaappaat jalkaan, eväät reppuun ja kori käsivarrelle, siinä perheen syksyisen metsäretken varustus. Hyvän olon lisäksi kotiin viemisinä on parhaassa tapauksessa vasullinen kantarelleja tai tatteja. Eikä tämä harrastus maksa mitään!

24 KOTONA 3 • 2011


Sieniretkelle kaupungissa Sienisato ei ole vain haja-asutusalueen asukkaiden tai omalla autolla huristelevien ulottuvilla. Marttaliiton HopsuNeuvonen innostaa kaupunkilaisia sienimetsälle. ”Kaupunkien laajoilla ulkoilualueilla kasvaa monenlaisia sieniä, ja julkinen liikenne vie aivan apajien lähelle.” Hopsu-Neuvonen muistuttaa, että ihan mistä tahansa sieniä ei kuitenkaan kannata kotiin kantaa. ”Kaupungin puistoissa tai teollisuusalueen lähettyvillä kasvavat sienet kannattaa jättää keräämättä, sillä niihin kertyy raskasmetalleja.”

oppaan neuvoessa kädestä pitäen. Esimerkiksi Martat ja paikalliset sieniseurat tarjoavat apua sienten tunnistukseen järjestetyillä sieniretkillä ja sieninäyttelyissä. Sienikirjoistakin on apua, mutta pelkkiä kuvia katselemalla ei välttämättä tule hullua hurskaammaksi. Intoa puhkuvan aloittelijan kannattaa suunnata tarmonsa yleisiin ja helposti tunnistettaviin kauppasienilajeihin. Elintarvikevalvontaviraston keräämän kauppasienilistan lajeilla ei myöskään ole helposti sekoitettavia myrkyllisiä lähilajeja. Listan maukkaiden ruokasienien joukkoon kuuluvat esimerkiksi suppilovahvero, kantarelli, haaparousku, kangasrousku ja herkkutatti. Kauppasienistä ja muistakin sienistä voi lukea lisää Helsingin yliopiston ylläpitämästä virtuaalisesta luonto-oppaasta. 

Hiljaisessa syysmetsässä samoilu rauhoittaa.

Kauppasienillä alkuun Hyvä tapa aloittaa sieniharrastus on hankkiutua metsään kokeneen konkarin kanssa. Parhaiten sieniä oppii tuntemaan luonnossa asiaan vihkiytyneen

Sienestäjän täsmävinkit: • Kerää sienet koriin tai ämpäriin. Varaa mukaan paperipusseja (voit taitella sanomalehdestä) ja pakkaa kuhunkin vain yhtä lajia. • Perkaa sienet jo poimiessasi. Leikkaa multainen kanta irti, harjaa lakista roskat ja halkaise sieni. Jätä kuivaneet tai pilaantuneet yksilöt metsään. • Älä poimi sieniä, joita et tunnista varmuudella. Esimerkiksi myrkyllinen valkokärpässieni voi sekoittua herkkusieneen, kehnäsieneen tai seitikkiin.

Poimi ainakin nämä:

Kantarelli Kantarelli on keltainen sieni, jonka tuoksu on miellyttävän hedelmäinen. Muodoltaan se muistuttaa suppiloa, jalka on paksuhko ja lakin reuna aaltoileva. Kantarelli kasvaa koivun seuralaisena valoisissa metsissä, polkujen varsilla ja aukeilla paikoilla. Valekantarelli on erehdyttävästi kantarellin näköinen, mutta sen paljastaa kirkkaampi väri ja hennompi jalka.

Herkkutatti Herkkutattilajeja löytyy kuivilta kankailta, tuoreista kangasmetsistä ja lehtometsistä. Herkkutatit ovat tukevia, kovamaltoisia sieniä, joiden lakki on ruskea ja usein muhkuraisen epäsäännöllinen. Jalassa erottuu valkoinen verkkokuvio. Ruokasieneksi kelpaamattoman sappitatin erottaa herkkutatista jalan tumma verkkokuvio.

Suppilovahvero Suppilovahvero on myöhäissyksyn laji, joka kasvaa usein laajoina kasvustoina kuusivoittoisen metsän sammalikossa. Sieni on nimensä mukaan suppilon mallinen, lakin keskellä on kolo, joka voi jatkua koko sienen läpi. Jalka on ohut ja keltainen, lakki yläpinnalta ruskea, alapinnalta harmahtava.

3 • 2011 KOTONA 25


naapuria häiritsevä melu

90

desibeliä imurointi

70

televisio

70 desibeliä

50

desibeliä

huuto

90 desibeliä

26 KOTONA 3 • 2011

60

desibeliä

desibeliä

puhe

radio


kuulolle vaarallinen melu

130 desibeliä

Liikaa desibelejä? Teknologian kehittyminen on luonut äänelle aivan uusia mahdollisuuksia. Voimme kuunnella musiikkia ja katsoa liikkuvaa kuvaa erilaisilla laitteilla melkeinpä missä vain. Olohuoneisiin teknologian kehitys on tuonut paitsi upeat telkkarit, myös tehokkaat äänentoistolaitteet. Mutta tehokkuudella voi olla vaikutuksensa seinänaapureihinkin.

Elämisen ääniä

Television pitää kuitenkin olla erittäin kovalla tai kaiuttimien kiinni seinässä, jotta naapurisi häiriintyy. ”Sinun tulisi huudattaa televisiota noin 90 desibelin voimakkuudella”, kertoo akustiikan asiantuntija Henrik Möller. Se vastaa ruohonleikkurin ääntä. Jos kuitenkin tahtoo uppoutua ääniefektien maailmaan täysillä, kannattaa harkita kuulokkeiden hankkimista. Myös niistä on kehitetty entistä mukavampia ja tehokkaampia.

Teksti Kati Ala-Ilomäki | Kuvat Gettyimages ja iStockphoto

Ääni muuttuu häiriöksi, kun asukas kokee, että siihen ei voi vaikuttaa.

J

os internetin hakukoneeseen kirjoittaa sanat ”melu” ja ”kerrostalo”, löytyy monennäköistä artikkelia ja keskustelua aiheesta. Keskeinen ongelma on se, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä normaaleista, elämiseen kuuluvista äänistä. Toiselle koko yön kestävät bileet voivat olla normaalia, toinen tahtoo nukkua kello yhdeksältä illalla. Virallisesti melu on ääntä, joka häiritsee ja aiheuttaa terveydellistä haittaa. Säännösten mukaan asuntojen välillä olevan äänieristyksen täytyy olla 57 desibeliä, mutta kokemus

melusta ei aina noudata desibelirajoja. Melun määrittelyä vaikeuttaa se, että sen suhteen ihmiset ovat erilaisia. Tutkija Marja Heinonen-Guzejevin mukaan jopa kolmas suomalaisista on niin kutsutusti meluherkkiä, eli stressaantuvat ympäristön äänistä muita helpommin. Kerrostalojen asuinolosuhteita tutkittaessa ärsyttävimmiksi ääniksi nousevat juhliminen, riitely ja remontit. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään äänien voimakkuudesta vaan siitä, että nämä äänet koetaan osoituksena välinpitämättömyydestä. Melu on yllättävän sosiaalista. Jos asukkaasta tuntuu, että hän 3 • 2011 KOTONA 27


Kotina koko talo Aarioita iltasuihkussa

Jos tietää milloin melu loppuu, sitä on helpompi sietää.

Kerrostaloasuminen

Olet ehkä kuullut tarinoita taloyhtiöistä,

on yhdessä

joissa suihkussa käynti yöllä on kiellettyä.

asumista. Oletko

lia elämää, ja lain mukaan asukkaiden oi-

koskaan miettinyt,

on kuitenkin pidättäytyä hoilaamasta täy-

miltä oma toimintasi kuulostaa naapurissa?

Peseytyminen on kuitenkin osa normaakeutta siihen ei voi rajoittaa – kohteliasta sillä ikivihreitä suihkutellessa, sillä kylpyhuoneen äänet todellakin voivat kantautua naapuriin. ”Suihkusta voi kuitenkin tulla äänihaittoja, jos talo on rakennettu niin, että suih-

Suoraa huutoa

ku on esimerkiksi makuuhuoneen päällä”, muistuttaa Henrik Möller.

Hän on aivan ihana ja ihmeellinen, ja hänen hymynsä on parasta mitä maailmas-

ei voi kontrolloida ympärillään olevaa ääntä, koetaan ääni yleensä vahvemmin häiriöksi. Sen takia esimerkiksi kotibileistä on kohteliasta kertoa asuintalon alakerran ilmoitustaululla. ”Jos meluun on jonkinlainen vaikuttamisen mahdollisuus ja tietää milloin melu loppuu, sitä on yleensä helpompi sietää”, kertoo tutkija Outi Ampuja. Ampujan mukaan meluongelma on kasvanut viime vuosina. Hänestä kaksi suurinta syytä siihen ovat itse rakennukset ja tapakulttuurin muutos. ”Asumiseenkin on rantautunut itsekeskeinen kulttuuri: ihmiset ajattelevat vain, että mihin heillä on oikeus.”  28 KOTONA 3 • 2011

sa tiedät. Mutta silloin kun nälkä kaivaa

Sulosäveliä soitellen

hänen vatsaansa tai jokin muu asia vai-

Pianonsoitto on kulkenut mukanasi läpi

vaa hänen mieltään, hänellä on tapana il-

elämän ja olet jopa saanut raijattua pia-

maista ongelma varsin äänekkäästi. Vau-

non kerrostaloasuntosi ylimpään kerrok-

van itku on tutkitusti yksi ärsyttävimmis-

seen. Innoissasi teet sormiharjoituksia, kun

tä äänistä, mutta samalla se on niin luon-

naapuri soittaa vihaisena ovikelloa ja käs-

nollista kuin ääni vain olla voi. ”Jos asunto

kee sinun lopettaa. Miten toimia? Useim-

täyttää normaalit äänieristysvaatimukset,

missa kerrostaloasunnoissa saa musisoida,

itku voi kuulua naapuriin mutta sen ei pi-

mutta useiden tuntien soittaminen päiväs-

täisi häiritä”, kertoo akustiikan asiantunti-

sä voidaan katsoa häiriöksi ja kieltää. Par-

ja Henrik Möller.

haiten tilanteesta selviät kysymällä mielipidettä asiaan suoraan naapureiltasi.

Välienselvittelyä Joskus välienselvittely rakkaimman kans-

Ovien pauketta

sa voi äityä kovaääniseksi. Kovin intiime-

Äitisi siitä sinulle jo huomautti ollessasi

jä asioita tai noloja solvauksia ei kuiten-

lapsi. ”Älä paisko ovia”, hän sanoi. Tapa

kaan edes suutuspäissään kannata huudel-

on kuitenkin juurtunut sinuun syvälle ja

la ellet halua, että naapurisikin tietävät ky-

pamautat voimalla kiinni niin vaatekaa-

seiset asiat kumppanistasi. Kerrostaloissa

pin ovet kuin keittiönkaapitkin. Usko tai

riitely kantautuu naapurien korviin usei-

älä, tästäkin asiasta valitetaan internetin

ta eri reittejä, esimerkiksi rappukäytävän

keskustelupalstoilla sillä ovien pauke voi

ja ilmanvaihtokanavien kautta. Se on yksi

kantautua naapureittesi asuntoon. Mikä-

hyvä syy opetella keskustelemaan huuta-

li asiasta on sinulle sanottu, älä närkästy

misen sijaan.

vaan opettele rauhallisempi tapa toimia.


Kuvat Juha Salminen

a Kotona testattu

 Isotoner (26,50 e, Stockmann) + Varma avaus- ja sulkemismekanismi + Kaunis muotoilu, läpinäkyvä materiaali + Iso ja tukeva, mutta kevyt – Varjo-osan materiaalissa pistävä haju – Melko kallis 4,5 pistettä

JA VOITTA TESTIN

 Esprit (19,95 e, Kodin Ykkönen) + Kahvassa nappimekanismi, jolla varjo aukeaa helposti + Tukeva ja käteen sopiva kahvaosa – Vaikea sulkea – Varjo-osa lerpattaa – Hinta ei kohtaa laatua

Sateen

 Isotoner

suojaan

(31,90 e Stockmann) + Hauska muotoilu + Iso varjo, joka suojaa hyvin – Vaikea sulkea, koska varjon kärjessä oleva metallinuppi menee helposti pois paikoiltaan

Testiryhmämme vertaili sateenvarjo-

– Kallis

ja. Testimme voittajassa yhdistyvät

4 pistettä

kaunis ulkonäkö sekä varma avaamis- ja sulkemismekanismi.

AATUSUHDE PARAS HINTA–L

2 pistettä

 Tiimarin sateenvarjo

 Shade Master

(4,95 e)

(8,90 e, Prisma)

+ Halpa

+ Tukevan tuntuinen avattuna

– Kahvaosa paksu muovimötikkä

+ Viimeistellyn näköinen

– Muovisen ja hyvin heppoisen

+ Hyvä perusvarjo

tuntuinen

– Kahvasta on vaikea pitää kiinni

– Saumat repsottavat uutenakin

– Hieman vaikea sulkea

1 piste

3,5 pistettä

 L’asessor (16,95 e, Stockmann) + Todella kevyt ja litteä malli + Heijastinnauha lisää turvallisuutta – Hankala avata ja pakata – Litteästä kahvaosasta ei saa kunnon otetta – Hinta ei vastaa laatua 3 pistettä

3 • 2011 KOTONA 29


SATO-edut

SATO-asiakkuus kannattaaa SATO-edut:  Vakuusmaksun voi saada

SATOn asiakkaana saat

erilaisia asiakasetuja:

takaisin yli vuoden asu-

 Kotona-lehti maksutta kotiin ­neljästi vuodessa.

misen jälkeen edellyttäen

että vuokranmaksuhistoria

 Asumiseen liittyviä maksut-

on moitteeton. Palautus-

tomia oppaita ja esitteitä.

vuokrasuhteeseen liittyviä

pyyntölomakkeet saa joko

SATOn asiakaspalvelusta

 Mahdollisuus osallistua

joustomahdollisuuksia,

tai SATOn nettisivuilta.

maksuttomia asiakas­­tilaisuuksia sekä alennuksia yhteistyö­ kumppaneiden tarjoamista palveluista.

 Yli vuoden yhtäjaksoisen­

SATOn asiakastilaisuuksiin.

 SATO-asuntojen keskinäi-

asumisen jälkeen voi

hyödyntää­­SATOn

Vaihtajan­etua. Etu ­antaa

sato.fi:ssä.

nykyisille­asukkaille tietyin

Saat lisätietoja eduista SATOn asiakaspalvelusta puh. 0201 344 344 tai www.sato.fi/asiakasedut

ehdoin etusijan vapautu-

viin asuntoihin. Etuutta voi

käyttää samanaikaisesti­

vain yhteen kiinteistöön.

selle vaihdolle tarkoitettu

asunnonvaihtopörssi­­

Säilytä korttiasi huolella  Tarvitset asiakaskorttia asiakasetuja­lunas­ta­essasi ja asiakas­tilaisuuksiin­ilmoittautuessasi. Kortti­on voimassa­vuoden 2012 loppuun ja se on talous­kohtainen. Säilytä korttiasi huolellisesti,­hävinneiden korttien tilalle­ ei toimiteta­­uusia. Mikäli et ole saanut viime vuoden lopussa uutta korttia, ota yhteyttä SATOn asiakaspalveluun, puh. 0201 344 344 tai asiakaspalvelu@sato.fi

30 KOTONA 3 • 2011

Muista myös SATOn asiakastapahtumat! Sivu 10


Sirkukseen SATO-kortilla

Pakettiauto kuljetusapuun

Puhdas koti Tutustu Saton asiakkaiden omaan siivous­ hinnastoon. Alennukset saa joko jatkuvaan

Sirkus Finlandian kiertue

Pakettiauton vuokraaminen Europcarilta on helppoa ja vaivatonta

jatkuu lokakuun loppuun asti.

 Saat SATO-edun sirkuksen­lippu­kassasta.

ylläpitosiivoukseen tai kertasiivoukseen esim. muuton yhteydessä. Sivina Kotisiivous palvelee pääkaupunseudulla, Turussa, Tampereella,

Avoinna kaksi tuntia ennen näytöstä ja

 SATOn asiakkaat saavat 15 %:n

klo 12–13. Etu voimassa 30.10.2011 asti.

alennuksen pakettiauton vuokrasta.

Jyväskylässä, Oulussa, Lahdessa ja Kuopiossa.

Tutustu autovalikoimaan ja testaa sinulle sopivin vaihtoehto osoitteessa

 SATOn asiakkaiden

www.europcar.fi/pakukeskus

hinnaston löydät netistä www.sato.fi/asiakasedut

SATO-kortilla

(tarjoushinnat päivä- ja

3,50 €

SATO-kortilla

15 %

alennus/lippu Etu myös perheenjäsenille

alennusta

paikkakuntakohtaisia)

www.sivina.fi

SATOn asiakkaille kotisiivous

34,29 €/tunti (ma—ke pääkaupunkiseudulla)

pakettiauton vuokrasta

www.sirkusfinlandia.fi

Täyden palvelun kodinhoitoa

Enemmän iloa laajakaistasta

 Lindan kotipalvelusta apua kodin askareisiin.

Sonera Viihdepaketti tuo Laajakaistan kautta monipuoli­

SATOn asiakkaille ikkunanpesu 33,90 €/tunti

set tv- ja viihdepalvelut kotitelkkariisi – maksiminopeudella.

(norm. 38,70 €) tai muuttosiivous 35,70 € /tunti (norm. 38,70 €). Katso lisätiedot ja hinnasto

Katso Soneran laajakaistatarjoukset nykyisille ja uusille­

www.lindankotipalvelu.fi/sato.html

Sonera-­asiakkaille. Lisätietoja kiinteistökohtaisesta laaja­

(Tarjoukset voimassa 30.11.2011 asti)

kaistapalvelusta talosi omilla sivuilla www.sato.fi

 Lue lisää Soneran tarjouksista www.sato.fi/asiakasedut

SATO-kortilla ikkunanpesu

33,90 €/tunti

Tilaa Soneran laajakaistapalvelut 0800-133133 tai www.sonera.fi

Katso etu osoitteessa

www.sato.fi/ asiakasedut

(norm 38,70 €)

3 • 2011 KOTONA 31


SATO-edut

Asiantuntevaa Turvaa vahingot apua – nopeasti

Iloa askarrellen 10 %:n alennus ­normaalihintaisista tuotteista askarteluliike Sinooperista

viihde-elektroniikan asioissa Jyväskylän

If on pohjoismaiden johtava vahinko­vakuutusyhtiö. Saat SATOn

seudulla. Soita ja sovi asiakaskäynnistä

­asiakkaana 15 %:n alennuksen ensimmäi­

 Myymälät: Helsinki, Jyväskylä,­

numerossa 040 750 7550. Palvelemme

sen vuoden koti­vakuutusmaksuista, kun

Kuopio, Lahti, Oulu­, Rovaniemi,

myös Torikulmassa Yliopistonkatu 32.

teet ­ilmaisen Oikea Turva -kartoituksen.

Tampere, Turku ,

Lisätietoja www.kotidata.fi

Alennus on mahdollista saada myös

Vaasa ja Vantaa.

­voimassaolevaan kotivakuutukseen.

www.sinooperi.fi

KotiData auttaa tietokoneen ja

ja Sinooperi HomeStoresta.

 Tutustu myös kurssitarjontaamme. Myös kurssihinnoista SATO-asukkaille –15%

Kotidatan asiantuntijatyö

(esim. asennus- opastustai vianselvitys)

15 % alennus kotivakuutuksista

–15 % (norm. 65€/h)

 Varaa aika maksuttomaan

10 %

alennus normaalihintaisista tuotteista

If Oikea Turva -kartoitukseen

KotiData Tyyliä sisustukseen

numerosta 010 19 19 19 tai netissä www.if.fi

Itämaista tunnelmaa

Lisätilaa varastosta

10 %:n alennus normaalihintaisista­ 10 %:n alennus normaalihintaisista

tuotteista­sisustusliike Indiq Livingistä.­

tuotteista­sisustusliike Casuarinasta.

 ­ Fredrikinkatu 30, Helsinki

15 %:n alennus normaaalihintaisista varastovuokrista Minivarastosta.

 Myymälät: Helsinki, Hyrylä ja Vantaa.

Lisäetuna­mahdollisuus kuuden

www.indiqliving.fi

kuukauden varastointiin­ viiden kuukauden hinnalla.

www.casuarina.net

 Edun saa­Helsingin Herttoniemessä,­ ­Lauttasaaressa ja Malmilla ­sijaitsevista

10 %

toimipisteistä. www.minivarasto.fi

alennus sisustustuotteista

15 %

alennus varastovuokrista

10 % alennus sisustustuotteista 32 KOTONA 3 • 2011


Muuttaminen on helppoa Kätevä muutto SAAT Muuttopalvelu Grundellista asennusapua SATOn asiakkaat saavat Niemen muuttopalvelusta

muuttoon liittyvissä asioissa, kuten taulujen ja lamppujen

5 % alennuksen ja muuttolaatikoista 50 % alennuksen

asennuksessa. Teemme myös täyden palvelun kotimuuttoja,

(muuttolaatikoiden toimitus- ja noutomaksut veloitetaan

jolloin hoidamme kaikki muuttamiseen liittyvät järjestelyt.

hinnaston mukaan).

Toimimme Helsingissä, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa.

 Niemi Palveluiden toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä ja Oulussa. www.niemi.fi

15 %

50 %

alennus muuttolaatikoista ja 5 % alennus muuttopalvelusta.

alennus muutosta ja asennuspalveluista

 Katso yhteystiedot www.grundell.com

Tarjous on voimassa kortin voimassaoloajan ja koskee­kuluttaja-asiakkaita. Tarjoukseen ei voi yhdistää muita tarjouksia tai alennuksia. Tarjous koskee uusia tilauksia ja vuokrattavia ­muuttolaatikoita.

Tarjoukseen ei voi yhdistää muita tarjouksia tai alennuksia.

Suomen houkuttelevin SISUSTUSLEHTI! Tilaa itsellesi tai lahjaksi! Glorian Koti 5 kk (5 lehteä) 19,90 € (norm. 39,80 €) + lahjaksi sisustuskirja (arvo 39 €)

5kk*

1990 € + lahja

Helpoiten tilaat: NETISSÄ www.asiakaspalvelu.fi/tarjous SOITA ilmaiseksi 0800 41019 (24h) Tarjoustunnuksesi: 16214 013

YKSINKERTAISESTI KAUNISTA -sisustuskirja * ideoita yksinkertaiseen sisustustyyliin * yksilöllisiä ratkaisuja * aitoja luonnonmateriaaleja ja lempeää värimaailmaa * 160 sivua, kovakantinen * runsas nelivärikuvitus * arvo 39 €

Tarjous on voimassa 2 kk ja koskee Suomeen tulevia uusia tilauksia. Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä, tiedustelut Asiakaspalvelusta ark. 8-17, puh. 0303 63304. Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää j aluovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta.

Kestotilaus laskutetaan sovituin laskutusvälein voimassa olevaan kestotilaushintaan, joka on aina edullisempi kuin ­samanpituisen määräaikatilauksen normaalihinta. Kestotilaus jatkuu, ellei tilaaja irtisano tilaustaan tai muuta sitä ­määräaikaiseksi. Irtisanominen tulee voimaan 4 viikon kuluttua. Tilauksen päättyessä veloitetaan ennen irtisanomisen voimaantuloa toimitettujen lehtien hinta. Jos laskutusjakso tai maksuerä on maksettu ennen irtisanomisen voimaantuloa,­ päättyy tilaus maksetun jakson päättyessä.

3 • 2011 KOTONA 33


Kalenteri

Syksyllä tapahtuu 20.9.–10.12. 22.9. 20.9.

10.–16.10. ENERGIANSÄÄSTÖVIIKKO

ILMOITTAUDU SATON ASIAKASTAPAHTUMIIN

AUTOTON PÄIVÄ Jätä auto kotiin ja hyppää

Tarkista energiansäästötot-

osoitteessa www.sato.fi/

joukkoliikenteen vietäväksi.

tumuksesi ja lähetä eko-

asiakastapahtumat

Lue teemapäivän ohjelmasta

vinkkisi osoitteeseen

klo 9.00 alkaen.

ja tapahtumista www.hsl.fi.

Katso s. 10

tai www.liikkujanviikko.fi

27.10.

KESÄAIKA PÄÄTTYY

CABARET LAHDEN KAUPUNGINTEATTERISSA

kelloja tunnilla

Nyt on aika siirtää

30.10.

taaksepäin.

SATO tarjoaaa asiakkailleen

energiapihi@sato.fi. Lue lisää kilpailusta sivulta 6.

9.11. SONERAN INFO SATON ASIAKKAILLE klo 18.00 SATO-talolla Helsingissä Katso tarkemmat tiedot sivulta 10.

lippuja illan näytökseen. Lue lisää s. 10.

13.11.

19.11. ONNITTELE LIISAA

ISÄNPÄIVÄ

Tunnet varmasti ainakin

Yllätä isä ja koko perhe juhlavalla

yhden, sillä Liisa on kesto-

brunssilla. Yhteinen hetki perheen

suosikki suomalaisten etu-

kanssa on aina tervetullut.

nimien joukossa. Kautta aikain Suomessa on nimetty yli 100 000 Liisaa.

6.12. ITSENÄISYYSPÄIVÄ Virittäydy Linnan juhlien tunnel-

10.12.

maan Ylen Elävässä Arkistossa.

YÖ-YHTYEEN JUHLAKONSERTTI

Sivulta löytyy videopätkiä aiem-

Hartwall Areenalla. Katso tämän

pien vuosien juhlahumusta.

lehden sivulta 10, miten pääset

www.yle.fi/elavaarkisto

mukaan.

34 KOTONA 3 • 2011

Vko 49 Seuraava Kotona-lehti ilmestyy.


Teksti Juha Itkonen | Kuva Susanna Kekkonen

Kolumni

Suuri ja pieni hdeksäntoistavuotiaana päätin muuttaa Helsinkiin. Nimenomaan ja pelkästään Helsinkiin, nuoressa mielessäni Helsinki oli yksi yhtenäinen kokonaisuus – en tajunnut, että pääkaupunkiseutu olisi laaja metropolialue täynnä toisistaan poikkeavia kaupunginosia ja kehäteitä ja kehäteiden väliin puristuvia puistoja ja metsiä. Niin minä sitten asuin yhdessä kaupungin nurkassa, yhden junaradan varrella, ja muut kulmat kaupungista pysyivät minulle tuntemattomina. Helsinki oli samaan aikaan sekä suurempi että pienempi kuin olin kuvitellut. Joitakin vuosia myöhemmin vierailin elämäni ensimmäisen kerran New Yorkissa. Vasta paikan päällä ymmärsin olevani itse asiassa Manhattanilla, Brooklynin, Bronxin ja Queensin puristuksessa. Manhattanillakin hotellini sijaitsi tarkkaan rajatussa pisteessä: kahdeksannen ja yhdeksännen avenuen välissä keskuspuiston lähettyvillä, kävelymatkan päässä Times Squarelta. Tässä yhdessä korttelissa oli kaikki jokapäiväiset palvelut, joita ihminen saattoi kuvitella tarvitsevansa. Paikalliset elivät siellä kuin pienessä kylässä, pysähtyivät kadulla juttelemaan keskenään ja heittivät herjaa aamiaiskahvilan pitäjän kanssa. Eivät he olleet ensisijaisesti newyorkilaisia, eivät edes manhattanilaisia. He olivat tämän naapuruston, tämän ihmismielen hallittavissa olevan yhteisön asukkaita. Synnyinkaupunkini nyt ainakin on kokonaan yhtä, ajattelin pitkään. Alle viidenkymmenentuhannen asukkaan kaupunki on mitättömän pieni, sitä ei tarvitse jakaa osiin. Mutta itse asiassa Hämeenlinnakin on vahvasti jakautunut, sekä moottoritie että junarata halkaisevat sen keskeltä kahtia. Länsi- ja itäpuolella kasvavat lapset kohtaavat toisinaan keskustassa eivätkä välttämättä edes siellä. Kun viettää nuoruutensa pikkukaupungissa, suunta on selvä. On päästävä suurempaan. Vähitellen sitten tajuaa, ettei ero pienten ja suurten kaupunkien välillä ole niin suuri kuin on luullut. Oli taajama sitten minkä kokoinen tahansa, ihminen rajaa siitä itselleen sopivan kokoisen alueen. Se taas on yllättävän pieni, sillä pohjimmiltaan ihminen haluaa juurtua. Sopeutua ympäristöönsä, tutustua ihmisiin ympärillään, jakaa osan arjestaan heidän kanssaan. Olemme totta kai erilaisia, hakeudumme taipumustemme mukaan kohti rauhaa tai vilinää, mutta lopulta jaamme kaikki tämän saman tarpeen. Ehkä kyse on osin myös iästä. Kasvottomuus on kiehtova ajatus joskus parikymppisenä. Silloin oman olemassaolon

ihme tuntui niin ainutlaatuiselta, että itsensä kuvitteli mielellään sivulliseksi. Nykyään ajattelen olevani enemmänkin osallinen. Osallistun elämään tässä kaupunginosassa, jossa nykyään asun. Vien lastani päiväkotiin, käyn joka viikko kirjastossa, teen ostokset aina samassa paikassa, ja ihan niin kuin ihmiset siinä Manhattanin korttelissa, myös minä pysähdyn kadulla usein juttelemaan jollekulle. Se tuntuu turvalliselta ja hyvältä. Ei lainkaan epäsuomalaiselta, ei ollenkaan oudolta. Arjen mittakaava tällaisenaan on minulle sopiva, suurin piirtein ihmisen mittainen.  Juha Itkonen on helsinkiläinen kirjailija. Hänen teoksiaan on palkittu muun muassa Valtion kirjallisuuspalkinnolla ja Nuori Aleksis -palkinnolla.

3 • 2011 KOTONA 35


SATO Vuokraus ja myynti Helsinki Postitalo, Elielinaukio 2 F 00100 Helsinki Oulu Uusikatu 58 B 90100 Oulu SATO Oyj Panuntie 4, 00600 Helsinki Valtakunnallinen vaihde 0201 34 4000 Asiakaspalvelu 0201 344 344 asiakaspalvelu@sato.fi

Tampere Satakunnankatu 18 B 33210 Tampere Turku Brahenkatu 20 20100 Turku


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.