Tasavallan presidentti Sauli Niinistön haastattelu

Näin historiasta kiinnostuneena, minulle oli aina jo peruskoulusta lähtien täysin selvää se, minne haluan sitten lukion jälkeen opiskelemaan. Mietin pikaisesti myös oikeustieteellistä ja valtiotieteellistä, tietysti suomen kieltä ja kirjallisuutta unohtamatta, mutta kuitenkin koin historian olevan minulle se kaikkein turvallisin vaihtoehto, sillä historiahan on lopulta sekoitus kaikkea.

Ernest Hemingway totesi joskus aikoinaan, että kirjailijoiden ja historioitsijoiden ammatin vaatimuksena on, että täytyy tietää lähes kaikesta lähes kaikki. Se on kieltämättä varsin houkutteleva haaste, sillä maailman ja varsinkin ihmisyyden ymmärtämiseen vaaditaan kuitenkin paljon enemmän, kuin se mitä lakipykälät tai politiikan syvät rivit voivat koskaan ihmiselle tarjota.

Valintani oli minulle siis selvä, enkä ole kyllä koskaan katunut sitä päivääkään. Mutta kuitenkin joskus olen harmikseni kuullut, miten jotkut korkeastikin koulutetut ihmiset ovat puhuneet historiasta tieteenalana. Lukiossakin eräs opettajani lausui

kerran luokan edessä, että historia on toki mielenkiintoista, mutta ei sitä kannata lähteä opiskelemaan, sillä ei valmistumisen jälkeen tule löytämään töitä. Mutta eipä se minun valintaani paljoa horjuttanut. Mutta kuitenkin, jos joku ei ole asiastaan täysin varma, niin saattavat tällaiset puheet osua aika kivuliaasti. No, toivottavasti tällaisista puheista päästäisiin joskus eroon.

Sitten tässä päivänä eräänä, muuan poliitikot keskustelivat eräässä yhteydessä kouluissa opetettavista aineista. Odotin mielenkiinnolla milloin tulee historian vuoro päästä arvosteltavaksi, mutta sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Olin pettynyt, kun rakas tieteenalamme unohdettiin muiden joukosta. Yksi historian puolesta paljon käytetty argumentti on se, että ilman menneisyyden tuntemusta ei voi nykyhetkeäkään

ymmärtää. Ilmeisesti siis mitään ei lähimenneisyydestä ollut otettu opiksi. Poliitikot johtavat kuitenkin maatamme, joten ajattelin, että kukakohan heistä olisi omiaan sanomaan tieteenalamme tärkeydestä jokusen sanan. Tuumin, että taidanpa kysyä tasavallan presidentiltämme, onko rakas tieteenalamme historia tärkeä vai ei, ja tietenkin myös mitä hän itse siitä ajattelee.

Ystävällisesti presidenttimme soi hetken aikaansa kysymyksiini. Sähköpostin välityksellä tosin, mutta vallitsevassa maailmantilanteessa on mielestäni kyllä erittäin huomaavaista huomioida myös humanistiopiskelijoiden päätä vaivaavat asiat, sillä presidentillämme on varmasti paljon muutakin ajateltavaa.

Herra tasavallan presidentti, oletteko itse kiinnostunut historiasta?

Olen kyllä. Ja jos tähän tehtävään tuleva ei sitä valmiiksi ole, niin tehtävä kyllä opettaa olemaan.

Mitä ajattelette historianopetuksen tärkeydestä peruskoulussa ja lukiossa?

Historia on mielestäni tärkeä perusoppiaine. Yhä useammin huomaan kohteena olevan poliittinen historia, etupäässä 1900-luvulta. Erityisen tärkeä aine se on murrosaikoina, jollaisia me nytkin elämme. Historiatietämyksen avulla ihmiset kykenevät laittamaan asioita paremmin oikeisiin mittasuhteisiin. Historianopetuksen yhteydessä annettava yhteiskuntaopin tietämys on sekin ensiarvoisen tärkeää. Monenlaisen informaatiovaikuttamisen aikakaudella on arvokasta, että meillä on yhteiskunnallisista asioista ja myös niiden historiallisista taustoista hyvin perillä oleva väestö. Tämä ei onnistu ilman kyllin kattavaa ja laadukasta historianopetusta ja tehtäväänsä omistautuneita opettajia.

Mitä ajattelette historiantutkimuksen tärkeydestä?

Historiantutkimuksella on nähdäkseni kaksi tärkeää tehtävää. Yhtäältä se piirtää yhä uudelleen kuvaa menneistä ajoista ja tapahtumista. Asiat vaipuvat unholaan ilman tätä aktiivista muistamisen työtä. Toisaalta pätevä akateeminen historiantutkimus purkaa ja haastaa totuttuja käsityksiä ja jopa historiallisia myyttejä. Tämä kriittinen tehtävä on yhtä tärkeä kuin menneisyyttä tietyllä tavalla säilyttävä tai tallentava tehtävä. Kriittisen tutkimuksen avulla kansakunta voi käydä lävitse myös vaikeita tai jopa kipeitä asioita tavoilla, jotka tuovat niitä samalla myös eheyttävällä, kenties jopa sovittavalla tavalla esiin.

Mitä mieltä olette suomalaisten yleisestä historian tuntemuksesta?

Kaikilla kansakunnilla on oma tarinansa, joka selittää, miten kansakunta on tullut juuri sellaiseksi kuin se nyt on. Siitä voi toki olla vallalla erilaisia tulkintoja, mutta jokin yhdistävä käsitys on oltava: nämä yhteiset kokemukset ovat meitä muovanneet. Uskon, että meillä suomalaisilla edelleen on ainakin kansakuntamme yhteisen taipaleen pääpiirteet hyvin tiedossa ja yhteisessä muistissa.

Arvostetaanko historian tuntemusta mielestänne työelämässä?

Luulen, että ei aina välttämättä riittävästi. Historian tuntemus antaa ajattelun välineitä ja yhä useammin työelämä koostuu erilaisista asiantuntijatehtävistä ja pääasiassa ajattelemalla tehtävästä työstä. Nykyään puhutaan paljon myös ennakoinnin merkityksestä lähes kaikilla yhteiskunnan alueilla. Uskon, että myös tämänkaltaisissa tehtävissä historian tuntemuksesta on apua, sillä hyvä ymmärrys historian suurista linjoista auttaa varmasti hahmottamaan, vaikka ei tietysti tarkasti ennustamaan, myös tulevia tapahtumia aiempaa paremmin.

Tulkitsevatko mielestänne poliitikot historiaa nykyään oman poliittisen agendansa kautta?

Tästä on ikävä kyllä havaittavissa viitteitä kansainvälisesti. Meillä Suomessa historia on onneksi historiantutkijoiden valtakuntaa, vaikka sen teemoista käytävään keskusteluun itse kukin meistä voi vapaasti osallistua. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että kuitenkin vältetään historian politisoimista tai sen käyttämistä poliittisena kiistakapulana tai jopa lyömäaseena. Historia ei ole oikeussali, jota tulisi käyttää tämän päivän tuomioiden jakamiseen. Se on paremminkin peili, jonka kautta voimme koettaa hahmottaa jotakin olennaista ihmisyydestä ja siten myös itsestämme. Kenties välttääksemme menneiden virheiden tai kauheuksien toistumisen, kenties valitaksemme tällä erää viisaammin, paremmin ja kaukonäköisemmin. On myös syytä huomioida kansainvälinen yhteistyö historioitsijoiden välillä. Se on tärkeää perspektiivin laajentamiseksi ja historian politisoinnin estämiseksi. Tätä työtä Suomi on ollut aktiivisesti muun muassa suurlähetystöjensä työn kautta tukemassa.

Voiko mielestänne menneisyydestä ottaa opiksi?

Usein hoetaan, että menneisyydestä ei voi oppia muuta kuin sen, että siitä ei voi oppia mitään. Olen tästä eri mieltä. Historia ja menneet tapahtumat eivät ole mikään nykypäivän politiikan ohjekirja, mutta laadukkaan historiantutkimuksen avulla meille kuitenkin avautuu ikkuna menneiden aikojen ja sukupolvien ajatteluun. Usein sieltä aukeava kuva avaa meille käsitystä siitä, kuinka vaihtuvissa olosuhteissa ihmiset ovat kautta aikain pohtineet samoja kysymyksiä: sotaa ja rauhaa, yhteistyötä ja vastakkainasettelua. Näihin kysymyksiin törmäämme edelleen yhä uudelleen ja uudelleen. Samalla on syytä varoa liian suoria yksinkertaistuksia eri aikakausien välillä. Tartumme herkästi mieleen tuleviin historiallisiin vertailukohtiin, kuten nyt vaikkapa Münchenin sopimukseen tai Kuuban ohjuskriisiin. Tärkeää olisi tehdä rauhassa itselleen selväksi, mitkä ovat missäkin tilanteessa yhteisiä nimittäjiä, mitkä erottavia tekijöitä, muuten voidaan syöksyä päätä pahkaa sanomaan, että ”tämähän on aivan niin kuin silloin ja silloin”. Silti on arvokasta ymmärtää, miten aiemmin ihmiset ovat vastaavissa, vaikkakaan eivät täysin samanlaisissa tilanteissa toimineet. Tämä tieto auttaa ymmärtämään sekä omaa että muiden toimintaa paremmin. Tämän ymmärryksen alan kasvattaminen on poliitikon ja viime kädessä myös onnistuneen politiikan tehtävä.

Hyvät lukijat. Kiittäkäämme presidenttiämme haastattelusta ja oivaltakaamme viimeistään nyt, että rakas tieteenalamme historia on siis tärkeä kaikesta huolimatta, jos sitä nyt vielä joku sattuu miettimään. Ja jos ette minua usko, niin uskokaa tasavallan presidenttiämme, sillä hän sen sanoi, en minä. Olkaa siis toiveikkaita tulevaisuutenne suhteen. Suunnatkaa siis aamuun uuteen, kuin syksyn ensimmäiseen sateeseen.

Kysymykset laadittu ja kysytty 1.2.2022.