15 minute read
Duffeja & Divotteja
from Fore! 2/2020
by krookmedia
Bryson DeChambeau nousi kauden suurimmaksi puheenaiheeksi
PGA Tourilla päästiin kolmen kuukauden koronatauon jälkeen takaisin kilpailemaan kesäkuussa. Monen yllätykseksi golfmaailman suurimmaksi puheenaiheeksi nousi välittömästi Bryson DeChambeau. Hän oli hyödyntänyt kilpailutauon ja käytännössä muokannut kroppansa ja pelinsä täysin uuteen uskoon. Mennyttä oli vastustajia ja katsojia piinannut hidas peli. Sen tilalla hän tarjoili lihasta, voimaa ja uskomattoman pitkiä draiveja. Kaiken kukkuraksi hän oli käytännössä kiertueen paras pelaaja ensimmäiset pari kuukautta pelien käynnistyttyä. Aivan uskomaton muutos lyhyessä ajassa!
DeChambeau tunnetaan lempinimellä ”The Mad Scientist”, joten uusia ideoita ja tempauksia häneltä odotetaankin. Mutta tuskin kukaan osasi odottaa tälläistä. Pelkästään ke
vään kilpailutauon aikana hän onnistui lisäämään lihasmassaa noin kymmenen kiloa. Viimeisen vuoden aikana lihasmassaa on kertynyt yhteensä jo yli kaksikymmentä kiloa. Muodonmuutos on silmiinpistävä, ja se ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Asiasta on keskusteltu paljon golfalan julkaisuissa, ja se on kiinnostanut urheilualan lehdistöä laajalti. Muun muassa tunnettu liikunta-alan lehti Mens Health teki artikkelin DeChambeaun kunto- ja ravinto-ohjelmasta. Upeinta on, että hän on onnistunut siirtämään voiman nopeudeksi lyöntiin, ja kokonaispeli ei ole muutoksesta kärsinyt. Päin vastoin!
Draivit lentävät nyt entistä pidemmälle, kauden 2020 aikana hän on onnistunut kasvattamaan draivin keskiarvoa lähes yhdeksäntoista metriä. Tämän tason lisäys on ammattilaistasolla todella suuri ja merkittävä. Hänen kiertuekeskiarvonsa on tällä hetkellä 295 metriä. Bryson kuitenkin lyö säännöllisesti reilusti yli kolmensadan metrin lyöntejä kiertueella, ja pisimmät lähenevät neljää sataa metriä. Lyöntipituus antaa hänelle selkeän edun kilpailijoihin nähden. Hän on muutoksen myötä tällä hetkellä PGA-kiertueen pisin lyöjä, ja tulee olemaan kausitilastoissa pisin lyöjä kautta aikain.
Kehitys on näkynyt positiivisesti myös tuloskortissa. Kesäkuun jälkeen hän on voittanut kerran, ja ollut neljä kertaa top-10 joukossa. Se tarkoittaa rahakkaalla PGA Tourilla lähes 2,5 miljoonan dollarin tienestejä, ja sijoitusta neljäntenä kauden rahalistalla. Ei ihme, että hänestä puhutaan. Saa nähdä, muuttaako hänen esimerkkinsä muiden pelaajien asennetta kuntosalilla.
Nokialle valaistu range
Nokia River Golf uudisti palveluitaan syyskuun alussa valaisemalla rangen. Tämän myötä harjoittelu onnistuu vuorokauden ympäri. Pallon lentokaari näkyy valaistuksessa aina 125 metriin asti, ja käyttäjät voivat itse sytyttää valot greenin ja lyöntipaikkojen välistä.
GEOGOLF Uusi tapa harjoitella ja pitää hauskaa
Geogolf on Geometric Golf Oy:n toimitusjohtajan Mika Kuusiston kehittämä harjoittelu- ja pelimuoto, joka sopii kaikille golfista kiinnostuneille. Sen avulla kehittyneemmätkin pelaajat voivat harjoittaa lyöntitarkkuuttaan, ja vasta-alkajat voivat puolestaan ottaa ensiaskeleita lajin pariin. Keksinnön avulla myös esimerkiksi yritykset ja kaveriporukat voivat piristää tykypäiviään tai illanistujaisia. Green cardia ei tarvita, mutta järjestelmään voidaan syöttää tarkka tasoitus, jolloin saadaan tasaväkisempiä kilpailuja.
Kyseessä on rangelle tai muuhun vapaaseen tilaan sijoitettava, noin kaksi metriä halkaisijaltaan oleva liikuteltava maalitaulu. Taulua voidaan kallistaa, joten sen avulla voi harjoitella lyöntejä myös lähietäisyyksiltä. Laite rekisteröi eri pelaajien ja joukkueiden pallot värien perusteella, ja nykyisellä versiolla pelaajia voi olla yhtä aikaa kahdeksan. Tulevaisuudessa pelaajamäärä voidaan jopa tuplata, ja suunnittelupöydällä on myös kuusi metriä halkaisijaltaan oleva laite. Maalitauluun osuessaan pelaajan pallo menee laitteen sisään, ja tikkataulutyyppisesti pisteitä saa sitä enemmän, mitä keskemmälle maaliin osuu. Järjestelmä laskee sekä joukkue- että yksilöpisteet. Se rekisteröi myös lyöntimatkan, joten sen avulla pelaaja saa dataa siitä, miltä etäisyydeltä hänen kannattaa harjoitella eniten. Tulokset päivittyvät pelaajan edessä olevaan näyttöön, ja ne voidaan tuoda myös yleisölle nähtäväksi.
Ensimmäinen Geogolf-laite on käytössä Hirsala Golfin rangella. Lisätietoja saa osoitteesta www.geo-golf.com
Yksi Suomen tunnetuimmista golfmatkatoimistoista Golfpassi Oy ja golfkierrosten myyjäyrityksen Supergolfin matkaosasto Supergolf Travel yhdistävät voimansa. Yhdistymisen tarkoituksena on jatkaa vahvempana, kun golfmatkailu koronan jälkeen taas normalisoituu. Jatkossa molemmat tahot tarjoavat golfmatkoja Golfpassin toimiessa vastuullisena matkanjärjestäjänä.
Golfpassin on täyden palvelun matkatoimisto, jonka matkavalikoimaan kuuluvat ohjatut pelimatkat, kurssimatkat, ryhmämatkat, yksilöidyt golfmatkat ja kotimaan matkat. Erityisesti suositut long stay -lomat ovat myös Golfpassin erikoisosaamista.
Vuonna 2019 Golfpassi toteutti golfmatkoja noin 3000 matkustajalle ja ohjattuja matkoja oli useita kymmeniä. Golfpassi Oy on perustettu vuonna 2008 ja yhtiön toimipiste sijaitsee Sastamalassa.
“Odotan innolla yhteistyötä Supergolfin kanssa ja uskon vahvasti, että voimme tarjota laajan ja monipuolisen matkavalikoiman sekä joustavan ja tasokkaan palvelukonseptin kaikille Supergolf Travelin entisille ja tuleville asiakkaille. Lisäksi näen monia uusia mahdollisuuksia erilaisiin yhteisiin markkinointi- ja viestintätoimenpiteisiin”, Golfpassin Juha Passi kertoo.
Supergolfin vahvuus on golfkierrosten myynti usealle suomalaiselle golfkentälle verkkopalvelunsa kautta. Palvelu on perustettu 2004 ja asiakasrekisteri suomalaisista golfareista on merkittävä. 2009 Supergolf aloitti myös golfmatkojen järjestämisen ja rennot lämminhenkiset ryhmämatkat saavuttivat nopeasti sitoutuneen asiakaskunnan. ”Palkitsemme 10. kertaa ryhmämatkallamme olleen golfarin 10-paidalla. Tästä on tullut matkalaisillemme tavoiteltu juttu ja kun samalla matkalla olevat palkitaan tavoitellulla paidalla, niin heti alkaa vieruspöydässä laskeminen, montako matkaa itseltä puuttuu kymppikerhoon pääsemiseen”, Supergolfin Jari Koski tarinoi. ”Yhdistymällä Golfpassin kanssa pystymme tarjoamaan asiakkaillemme huomattavasti laajemman valikoiman matkakohteita ja matkatyyppejä isomman volyymin tarjoamin hyödyin” Koski jatkaa.
Molemmat toimijat profiloituvat johtohenkilöinä toimiviin yrittäjiin. Golfpassin ruorissa on Juha Passi ja Supergolfia johtaa Jari Koski. Miehet ovat tunteneet golftoimialan kautta toisensa lähes 15 vuoden ajalta ja kunnioitus toistensa tekemiseen on ollut vahvaa. Keskustelua yhteistyöstä on käyty aika ajoin jo ennen koronaa, mutta nyt aika on oikea ja yhteinen sävel oli erittäin helppo löytää.
Golfpassi keskittyy tulevaisuudessakin golfmatkojen tarjoamiseen ja jatkossa tuottaa myös Supergolf Travelin nimikkomatkat. Supergolfin vahvinta alaa on green feen myyminen eri kentille. Toiminnat eivät kilpaile keskenään ja markkinointiresursseja pystytään hyödyntämään paremmin. Asiakkaalle tämä näkyy tulevaisuudessa monimuotoisempana tarjontana.
Sami Välimäki raivasi tiensä Major-kisaan
Suomi sai jälleen yhden Major-tason golfarin, kun Sami Ranskaan kahden lyönnin erolla. Toinen sija varmisti kuitenVälimäki pelasi itsensä US Openiin. Paikka syyskuussa kin Välimäelle top-10 sijoituksen UK Swing -sarjassa. Miepelattavaan tapahtumaan aukesi onnistuneen UK Swing lenkiintoisena bonuksena Välimäki saa myös lahjoittaa 10 000 -kisasarjan myötä. European Tourin osana pelattavassa sarjassa euroa valitsemalleen hyväntekeväisyyskohteelle. Välimäen vapelattiin kuusi turnausta, ja parhaat saivat palkintorahojen lilitsemaa kohdetta ei ole vielä julkistettu. säksi bonuspalkinnot. Välimäelle kisapyrähdys toi tukun rahaa, Sami Välimäki ei ole lähdössä nöyristelemään New Yorja samalla tuli kutsun uran ensimmäiseen Major-turnaukseen. kissa pelattavaan US Openiin. European Torille antamassaan
Koronan takia myös golfissa jouduttiin muuttamaan kierhaastattelussa hän kertoi lähtevänsä voittamaan jokaista kisaa tueaikatauluja. Esimerkiksi US Openin karsinnat jäivät vämihin osallistuu. Hienolla asenteella mennään vielä pitkälle! listä, ja siksi UK Swing -kisasarjan kymmenelle parhaalle luvattiin paikka US Openiin. Välimäki sai huonon startin UK Swing -kisoihin, kun ensimmäisessä Betfred British Mastersissa tuli karsiutuminen. Kaksi seuraavaa kisaa hän jätti suun nitellusti väliin. Celtic Classicissa ja Wales Openissa askel ”Sami Välimäki ei ole lähdössä nöyristelemään merkit osuivat sitten kohdalleen, ja hän oli molemmissa muNew Yorkissa pelattavaan US Openiin. European kana taistelemassa kärkisijoista. Celtic Classicissa erinomaiset viikonlopun kierrokset nostivat Välimäen jaetulle kuudennelle sijalle. Wales Openissa taisteltiin jo kisan voitosta aivan Torille antamassaan haastattelussa hän kertoi lähtevänsä voittamaan jokaista kisaa mihin sunnuntain viimeisille rei’ille asti. Tällä kertaa voitto karkasi osallistuu.”
Like no other
TEMPUR -patjat nyt alk. 1231€
Patjan paksuus on alennuksesi jopa –30%
Patjan paksuus on alennuksesi, esim. ostaessasi 30 cm paksun TEMPUR-patjan, alennuksesi on –30%. Tarjous koskee kaikkia TEMPUR-patjoja. Patjanpaksuudet 21, 25 ja 30cm esim. 21 x80x200 cm (1559€) NYT 1231€ 25x80x200 cm (1975€) NYT 1481€ 30x80x200 cm (2295€) NYT 1606€ Kun valitset patjaa, valitse kestävä (15 vuoden takuu), ekologinen ja terveyttä edistävä TEMPUR.
Runko valmistettu Suomessa
AITO TEMPUR -PARIVUODE VAIN 1999€
(norm. 2828€)
TEMPUR Flexible -vuodekokonaisuus 160x200 cm sis. rungon mustalla huonekalukankaalla, sijauspatjan sekä valitun jalkasarjan (norm. 2828€). Pääty ja muut lisäosat myydään erikseen.
Selkäliitto ja Uniliitto suosittelevat vain aitoa TEMPURIA
Miksi kannattaa hankkia aito TEMPUR-tyyny?
TEMPUR ® -TYYNY OHJAA PÄÄSI JA NISKASI OIKEAAN ASENTOON
Yksilöllisesti sopivalla tyynyllä parannat nukkumisergonomiaasi ja unesi laatua. TEMPUR-tyyny muotoutuu pääsi ja niskasi muotojen mukaan. Näin tyyny tukee kaularankaa optimaalisesti, ja hartiaseutusi rentoutuu ja palautuu päivän rasituksista. Aamulla heräät levänneenä, ilman niska- ja hartiakipuja.
TEMPUR ® -TYYNYN HYÖDYT OVAT ENEMMÄN KUIN RAHAN ARVOISET
TEMPUR tyynyjen anatomisesti oikea muoto ja painetta vähentävät ominaisuudet lievittävät tehokkaasti niska-hartiaseudun kipuja ja niskan jännitystä. Tyynyt vähentävät jopa noista syistä johtuvaa migreeniä. TEMPUR-tyynyt muotoutuvat yksilöllisesti sopiviksi ja tuovat niskalle tuen sekä mukavuuden. Oikeanlainen tyyny lieventää kuorsausta ja uniongelmia sekä mahdollistaa oikeanlaisen nukkumisergonomian, joka lievittää jopa alaselän kipuja.
SOPIVAN TEMPUR ®- TYYNYN VALINTA
Sinulle sopivimman tyynyn valintaan vaikuttavat nukkuma-asentosi, hartioidesi leveys ja kaulasi pituus, patjasi upottavuus sekä sinun mieltymyksesi joko vahvaan tukeen tai pehmeään tuntemukseen. Anna myyjämme auttaa valinnassa – se käy nopeasti ja meillä on tutkitusti tyytyväisimmät asiakkaat!
KOKEILE TYYNYNVALINTAKONETTA www.tempur.fi
Suosittelen!
MAAILMANMESTARI EVA WAHLSTRÖM
”Kun selkä alkoi parantua, tuntui siltä, että Tempur-sänky vaikutti selkään kuin lääke, ja sängystä oli paranemisprosessissa suurin hyöty.” Tempurin avulla parantunut uni ja palautuminen auttoi löytämään tien, joka johti maailmanmestaruuteen huhtikuussa 2015.
TEMPUR-tyynyn ostaja saa KAUPAN PÄÄLLE Pallukka-hierontavälineen! Edun arvo 47€
VARAA HENKILÖKOHTAINEN AIKA MYYMÄLÄÄN! Koulutettu nukkumisergonomian asiantuntija auttaa TEMPUR-tyynyn valinnassa. AJANVARAUS: www.sleepcenter.fi/varaa-aika. Ajanvaraaja saa lahjan!
Tempur Brand Store
ESPOO Iso-Omena 2. krs, puh. 040 215 7560, espoo@tempur.fi ESPOO Kauppakeskus Sello, Leppävaarankatu 3-9, puh. 045 206 2800, sello@tempur.fi HELSINKI Kannelmäki, Kaari, puh. 041 317 1335, kaari@tempur.fi HELSINKI Pasila, Kauppakeskus Tripla, puh. 045 2033 561,tripla@tempur.fi HYVINKÄÄ Willa, Torikatu 7, puh. 040 124 0764, hyvinkaa@tempur.fi RAISIO Kauppakeskus Mylly, Myllynkatu 1, puh. 040 488 9993, mylly@tempur.fi VANTAATikkuri 2. krs, puh. 09 5868 360, vantaa@tempur.fi TAMPERE Koskikeskus 1krs., Hatanpään valtatie 1, puh. 050 405 9700 tampere@tempur.fi TURKU Eerikinkatu 9, puh. 045 8639 788, turku@tempur.fi JOENSUU Kauppakatu 23a, puh. 050 560 8350, joensuu@tempur.fi • ISKU • VEPSÄLÄINEN • METROPOLI • www.sleepcenter.fi www.tempur.fi Foregolf.fi 17
Suojelussyyskuu
Hirsala Golf ja WWF Suomi yhteistyöhön
Hirsala Golf ja WWF Suomi ovat sopineet yhteistyöstä, jossa Hirsala Golf lahjoittaa WWF Suomelle Itämeren suojelutyöhön jokaisesta syyskuun aikana myydystä normaalihintaisesta aikuisten greenfeestä viisi euroa sekä jokaisesta loppukauden ja ensi kauden yhdistelmäpelioikeudesta 15 euroa. ”Olemme WWF:llä erittäin iloisia, että Hirsala Golf haluaa tukea Itämeren suojelutyötämme ja samalla nostaa esiin ympäristönsuojelun merkitystä suomalaisen golfin parissa. Yrityksillä on paitsi hyvät mahdollisuudet myös vastuu huolehtia luonnon hyvinvoinnista, jonka varaan niidenkin liiketoiminta lopulta perustuu.”, kertoo asiakaspäällikkö Aino Sirkesalo WWF:ltä
Hirsala Golf on tunnettu ympäristötyöstään. Se oli Suomen ensimmäinen golfkenttä, jolle myönnettiin kansainvälinen GEO-ympäristösertifikaatti vuonna 2010. Tällä hetkellä suomalaiskentistä seitsemällä on aktiivinen GEO-ympäristösertifikaatti. Hirsala on myös listattu maailman viiden vihreimmän golfkentän joukkoon. Ympäristötyö näkyy Hirsalassa niin arjen pienimmissä toiminnoissa kuin laajemmissa suunnitelmissa. Ympäristöajattelu on Hirsalassa vallitseva ajattelutapa. Kentän reuna-alueiden pitkäksi kasvatetut natakarheikot vähentävät polttoaineiden käyttöä ja tarjoavat samalla pölyttäjille parempia elinoloja. Hirsalan läpi virtaavaan Finnträskin laskuojaan on istutettu taimenia ja väylien varsilla etäisyys -merkkeinä toimivat linnunpöntöt. Myös toimistolla pyritään minimoimaan tarpeettomat ympäristöä kuormittavat ratkaisut. ”Hirsala Golf on jo aiemmin osallistunut WWF:n kanssa virtavesitalkoisiin, ja halusimme syventää yhteistyötä WWF:n kanssa lahjoituskampanjan avulla. Haluamme esimerkillämme kannustaa myös muita golf-yhteisöjä tekemään ympäristöystävällisiä ratkaisuja ja valintoja. Itämeri on heikossa kunnossa, ja lahjoittamalla osan tuotoistamme pystymme auttamaan sitä SUOJELUSYYSKUU-kampanjan myötä”, Hirsala Golfin toimitusjohtaja Jussi Kuusela kertoo. ”Haluamme esimerkillämme kannustaa myös muita golf-yhteisöjä tekemään ympäristöystävällisiä ratkaisuja ja valintoja.”
Suomen paras uusi kenttä SLOTTSBANAN
Heinäkuussa Ahvenanmaalle avattiin kahden vuoden rakennusurakan jälkeen täysin uudestaan rakennettu Slottsbanan. Kenttä oli jo ennen uudistusta Suomen parhaimmistoa, ja äänestettiin 2017 kenttärankingissa kotimaan toiseksi parhaaksi kentäksi. Uudelleen rakennuksen myötä upeaa merenrantaa halaavan kentän odotetaan nousevan jopa Euroopan parhaimmistoon!
Vaikka kentän nimi on monelle entuudestaan tuttu, on nyt kyseessä täysin uusi kenttä. Noin kahden miljoonan euron projektissa ei vanhasta ole juuri jäänyt kuin pohjia. Väylien reititystä on muutettu, ja kaikki pinnat on rakennettu uusien modernien vaatimusten mukaisesti. Uusittu Slottsbanan hyödyntää entistä paremmin ainutlaatuista sijaintiaan rantaviivalla, ja tarjoaa uskomattoman upeat saaristomaisemat. Meri näkyy jokaiselta väylältä, ja Kastelholman linna vahtii jylhänä taustalla.
Ålands Golfklubb on täydenpalvelun golfkeskus, mistä löytyy kaksi täysimittaista golfkenttää (Slottsbanan ja Kungsbanan), sekä yhdeksänreikäinen harjoittelukenttä Prinsessan. Klubin ravintolaa luotsaa palkittu ja TV:stäkin tuttu Michael Björklund. Klubille kannattaa siis ehdottomasti jäädä nauttimaan evästä kierroksen päätteeksi.
Syksyn aikana ehdit vielä bongaamaan kenttäuutuuden, tai voit tehdä hyvissä ajoin matkasuunnitelmat kesälle 2021. Perille pääsee Viking Linen ja Silja Linen lautoilla Helsingistä ja Turusta. Lentäen perille vie Finnair. Suosittelen viikonloppuvisiittiä, missä ehtii pelata parikin kierrosta!
TEKSTI: OP NISSINEN
Kohti nautinnollisempaa golfia
Tänä keväänä ja kesällä on tullut paljon uusia golfareita ja muutenkin kentillä on ollut pelaajia aiempia vuosia enemmän. On siis hienoa, että golfiin on imua, koska laji on erinomaista luontoliikuntaa ja hyvää kuntoilua, pelin sosiaalisuutta unohtamatta. Jotta pelaaminen olisi kuitenkin aidosti kivaa, motivoivaa ja palkitsevaa, pitäisi golfia osata teknisesti edes tyydyttävästi. Lisäksi olisi hyvä pystyä omatoimiseen ja lajitaitoja kehittävään harjoitteluun sekä tietää perusasiat teoriasta, säännöistä ja etiketistä. Ehkä tietämys muutamista ydinasioista lajin pitkästä historiastakaan ei olisi pahitteeksi.
Green Cardin suorittamisen jälkeen pääsee kentille pelaamaan golfia, mutta silloin ollaan vasta alkutaipaleella golfin harrastamisessa. Useimmilla golfin perusteet ja tekniikan tuntemus jäävät helposti melko vähäisiksi, ellei itse ole aktiivinen sen suhteen. ”Golfia oppii vain pelaamalla” ei täysin pidä paikkaansa, jos tekniikka ei ole kunnossa ja jos alkaa lyödä väärällä tavalla. Monien epäonnistuneiden lyöntien ja siitä johtuen epämiellyttävien kokemusten jälkeen monen motivaatio lajin harrastamiseen heikkenee – jopa loppuu heti alun innostuksen jälkeen. Se ei ole hyväksi, jos halutaan lisää pysyviä harrastajia. Olisi siis tärkeää, että jokainen juuri alkeiskurssin käynyt jatkaisi opetuksessa ja tekisi oikeanlaista harjoittelua, jotta saisi perustekniikan paremmalle tasolle. Opetusta olisi hyvä vinkata myös hieman kokeneemmillekin pelaajille, joiden lyönti on hyvin epävarmaa tai hyvin vaihtelevaa. Ei tennistäkään opi muutamassa tunnissa, saati sitten golfia.
Pelkkä lyöntitulos ei ole pääasia Pelin tarkoituksena on lyödä golfpallo reikään mahdollisimman vähillä lyönneillä kaikilla 18 väylällä. Kentälle on asetettu ihannetulos, usein 72 lyöntiä, johon pelaaja vertaa omaa tulostaan. Mitä lähemmäs tuota ihannetulosta pääsee, sen paremmin peli on kulkenut. Ainakin lyöntimäärän suhteen. Pelin perusluonteeseen kuuluu useimmilla myös se, että pyritään kilvoittelemaan tuloksesta – joko oman ennätyksensä rikkomisesta, kilpailun tai kaverin voittamisesta. Tällöin ei ole niin väliä, miten itse lyönti sujuu, kunhan lopputulos on mieluisa. Tekeminen voi urautua helposti yliyrittämisen ja tietynlaisen varmistelun vuoksi hieman väärille raiteille, jonka vuoksi pelit kulkevatkin hyvin vaihtelevasti. Tai sitten golfissa keskitytään enemmän sosiaaliseen puoleen eikä ole juuri intoa kehittää omaa swingiä. Liian usein siis itse swingin tekninen parantaminen unohtuu, vaikka se toisi palon enemmän mielekkyyttä pelaamiseen.
Eroon käsilyönnistä Jos suurimman elämyksen tuottaisi pallon pitkä, korkea ja suora lento, tavoitteena olisi mahdollisimman oikea, kaunis swing. PGA golfvalmentaja Turkka Stenlundin mukaan se tarkoittaa ammattilaisten käyttämään bodyrelease-tekniikkaa, bodyswingiä. ”Koko vartalolla suoritettu kokonaisuus on sujuva ja rennon tehokas, joka takaa parempia tuloksia. Bodyswingissä lyönti saadaan vakaammaksi, tehokkaammaksi ja toistettavammaksi, koska lyönnin voimantuotto lähtee pääosin vartalosta, maila vapautetaan osumaan ja käsivarret pysyvät vakiona ja ranteet vakaina. Näin pallon lentolait toimivat optimaalisemmin kaikilla mailoilla ja lyöntien onnistumisprosentti kasvaa. Tulee useammin puhtaampia osumia, lyönnit pitenevät ja ne ovat tarkempia. Onnistutaan useammin ja siksi tulokset paranevat. Vartalolla tehty swing kestää paremmin myös henkistä painetta ja pelkoa sekä pelitilanteen tuomaa stressiä. Pelaaminen bodyswingillä pysyy siis ylipäänsä tasaisempana ja se tekee pelaamisesta mukavampaa”, Turkka vakuuttaa. ”Useimmat aikuispelaajat, joita olen valmentanut, ovat aloittaneet golfharrastuksen oppimalla käsiswingin. Swingin, jossa voimantuotto- ja mailanpään nopeus tuotetaan pääosin käsillä ja hartioilla. Tämä hand release -swingtekniikka eli käsiswing on hyvin yleinen pelaajien keskuudessa. Väittäisin, että jopa 80–90 prosenttia pelaajista lyö enemmän tai vähemmän käsiswingillä. Se on hyvin
epävarma ja virheitä tuottava. Lentopituudet, osumapuhtaudet ja hajonnat vaihtelevat päiväkohtaisesti melko paljon. Tuloksenteon ja oman kehityksen kannalta käsiswing ei ole paras vaihtoehto golfiin, jossa lyöntien tarkkuus, toistettavuus ja lentopituudet ovat ratkaisevassa osassa. Käsiswingin virheitä ja niiden syitä on myös vaikeampi analysoida ja korjata. Helposti korjataan virhe toisella virheellä. Yllättävän moni klubipelaaja myös luulee, että käsiswing on ainut oikea swing ja tuumaavat vain olevansa huonoja pelaajia, kun lyönti sinkoilee minne sattuu. Kannattaisi kuitenkin opetella käyttämään lyönnissä vartaloa pelkkien käsien sijan.”, Turkka rohkaisee.
Analysoi oma swingisi On tärkeää analysoida oma swing. Joko katsomalla itse oma suoritus videolta ja yrittää saada siitä selkoa tai saada palautetta videosta suoraan golfvalmentajalta. Näin itse näkee, miten suoritus oikeasti menee. Mikä swingissä on hyvää ja mikä menee pieleen. ”Oppilaita kiinnostaa tietää, mistä virheet johtuvat ja miten ne saisi korjattua mahdollisimman vähällä vaivalla. Sen takia he tulevat opetukseen. On kuitenkin ollut hämmästyttävää kuulla, että melkein kaikki oppilaani eivät olleet ikinä nähneet omaa suoritustaan videolta. Eivätkä ole perillä, mikä on golfin perustekniikka – bodyrelease eli bodyswing”, Turkka ihmettelee. ”
Kesäkuussa ilmestynyt uusi Opi bodyswing-kirja on tarkoitettu innostamaan, että pelaajat – aloittelijat ja kokeneemmatkin – heräisivät avoimesti pohtimaan ja analysoimaan omaa swingiään ja tekemään sopivia harjoitteita, joilla kehittää sitä. Vaikka alkuun omatoimisesti. Toki parempi olisi, että käyttäisi myös golfvalmentajien ammattitaitoa, koska sitä vartenhan he ovat olemassa”, Turkka naurahtaa.
LISÄINFOA WWW.BODYSWING.FI
Turkka Stenlund
- Suomen PGA ry:n jäsen - yli 30 vuotta ammattimaisena urheiluvalmentajana - yli 25 vuotta golfvalmentajana - toiminut valmentajana muun muassa Vierumäen, Kisakallion ja Kuortaneen urheiluopistoissa - osallistunut SM- ja EMtasolla seitsemän eri lajin (painonnosto/voimanosto, miekkailu, nykyaikainen 5- ottelu, hiihto, ampumahiihto, triathlon, golf) kilpailuihin - toiminut usean seuran Head pro:na
Uutuuskirja OPI BODYSWING - PELAA KUIN PRO
Useimmat golffarit haluaisivat parantaa pelaamistaan ja tekniikkaansa, mutta heillä ei ole keinoja tai tietämystä, miten tehdä se omatoimisesti. Opi Bodyswing -kirja tarjoaa apuja tekniikan kehittämiseen selkeällä harjoitusmetodilla.
Kukapa golfareista ei haluaisi hallita hyvää swingtekniikkaa? Tekniikkaa, joka olisi vakaa ja tarkka, joka mahdollistaisi sopivan pitkät, pienellä hajonnalla olevat pallon lennot. Swingin, joka olisi sujuva, rennon tehokas ja koko vartalolla suoritettu kokonaisuus. Vastaus: kaikki haluaisi. Hyvä Bodyswing on sitä.
Golf pron opetus auttaa, mutta on tärkeää ymmärtää myös itse golftekniikan peruslainalaisuudet ja mikä ero on käsiswingillä ja Bodyswingillä. Kirja antaa konkreettiset ja yksinkertaistetut käytännön ohjeet, miten oppia hyvä Bodyswing ja päästä eroon epävarmasta käsiswingistä ja sen mukanaan tulleista, hyvää pelaamista haittaavista virheistä. Kirja opettaa, miten opit oikeanlaiset ja oikein ajoitetut vartalokierrot, miten saat voimaa, tarkkuutta ja helppoutta vartalosta sekä miten vain vapautat käsivarret ja mailan osumaan. Kirja tarjoaa harjoitteita (myös videoina), joiden avulla swingisi muuttuu vakaammaksi ja sujuvammaksi ja nautit pelaamisesta enemmän.
Kirja kannustaa myös pitämään itsensä golfkunnossa läpi vuoden. Golf ei edellytä kovaa kuntoa, jotta sitä voi pelata. Mutta jos kunto on hyvä ja vartalon lihaksissa on riittävästi voimaa sekä kehossa liikkuvuutta, siitä voi nauttia enemmän. Tämän vuoksi on hyvä miettiä ja suunnitella, miten liikkuu ympäri vuoden. On hyvä tehdä harjoitteita, joilla parantaa kehon toimintoja myös golfia ajatellen. Jos lihaksisto on huonossa kunnossa tai liikkuvuus on huono, mahdollisuudet hyvään Bodyswingiin heikkenevät ja riski vammoihin tai rasitustiloihin lisääntyy.