Tuckerin ratissa

T U C K E R I N R A T I S S A

Monet tuntevat Preston Tuckerin suunnitteleman auton tarinan Francis Ford Coppolan tekemän elokuvan perusteella. Harva kuitenkaan muistaa, että keväällä 1989 myyttinen Tucker nähtiin myös Suomessa.

Teksti: Virpi Adamsson

Tucker on yhdysvaltalaisen Preston Tuckerin kehittämä henkilöauto, jota valmistettiin vain 51 yksilöä vuosien 1947–1949 aikana. Miehen unelmana oli rakentaa auto, joka olisi kaikin tavoin edeltäjiään parempi ja turvallisempi. Legendaarinen ajoneuvo ei koskaan päässyt sarjatuotantoon asti. Sen maine elää kuitenkin vahvana, ja jäljellä olevat 47 autoa ovat mobilistiharrastajien vaalimia ja rakastamia. Tuckerin Suomen visiitin takana olivat Club Exclusive Mobiles of Finland yhdessä Suomen Automobiili-Historiallisen klubin Turun kerhon kanssa. Ajoneuvo oli esillä Exclusive Car -näyttelyn vetonaulana Helsingissä, ja se nähtiin myös Turussa järjestetyssä näyttelyssä. Suurimman työn Tuckerin tuottamisessa Suomeen teki Cingiz Safiulla, joka oli Espoon automu-

Pieni joukko autoharrastajia ja muutama toimittaja pääsi ajamaan Tuckeria Uudenkaupungin autotehtaan koeajoradalla. Mies tummissa laseissa on Cingiz Safiulla, jonka ansiosta Tucker saatiin Suomeen.

seon johtaja sekä Club Exclusive Mobiles of Finlandin -yhdistyksen puheenjohtaja. Safiulla vieraili USA:ssa vuonna 1987 ostaakseen itselleen Tuckerin. Sellaista ei löytynyt, mutta hän keskittyi etsimään kyseistä ajoneuvoa Exclusive Car -näyttelyn vetonaulaksi Helsinkiin. Neuvottelut asiasta Curtis Foesterin kanssa onnistuivat, ja tämän omistama Tucker n:o 5 lennätettiin vuonna 1989 Pariisin kautta Suomeen. Kun Safiulla avasi muiden autoharrastajien kanssa saapuneen ajoneuvon etupellin, oli tavaratila täynnä paperisilppua. Myöhemmin se kuulivat, että ne olivat joutuneet autoon Coppolan elokuvan kohtauksessa, jossa tuotantoerän valmistumista juhlittiin amerikkalaiseen tapaan paperisilppua heittelemällä. Olin radiotoimittajana paikalla, kun virallisen ohjelman ulkopuolella pieni joukko auton Suomeen tuottaneita kerholaisia ja muutama muu toimittaja sai harvinaisen tilaisuuden ajaa autoa Uudenkaupungin autotehtaan koeajoradalla. Arvoautolla oli tiukat vakuutusehdot, joiden mukaan siinä ei saanut olla polttoainetta eikä sitä saanut ajaa. Näin kuitenkin tehtiin suljetulla alueella omistajan suostumuksella ja läsnäollessa. Hyväntuulinen Curtis Foester istui vieressäni ja piti mikkiä suuni alla, kun selostin millaista legendaarista autoa oli ajaa. Kolmen vuosikymmenen jälkeen muistan sen glamourin, joka hohkasi Tuckerista. Sekä sen, että vaihteet vaihdettiin kojelaudassa sijaitsevalla noin neljän sentin korkuisella vaihteiden valitsijavivulla. Autolla oli ajettu 100 000 mailia, joten mikään keskeneräinen prototyyppi se ei ollut. Vasta saatuani ajaa Tuckeria katsoin Francis Coppolan ohjaaman elokuvan Tucker – mies ja unelma. Sen nähtyäni ymmärsin kokemukseni ainutlaatuisuuden – kaiken lisäksi ajamani yksilö vilahti elokuvassa kolme kertaa. Teksasilaisen maanviljelijä Curtis Foesterin omistuksessa ollut auto oli järjestyksessään viides valmistunut Tucker. Miehen rakkaus Tuckeriin oli syttynyt jo 16-vuotiaana. Hän ajoi silloin yhdessä isänsä kanssa New Yorkiin näyttelyyn, jossa uutta automallia esiteltiin ensi kertaa kesäkuussa vuonna 1948. Tuotanto oli alkanut samana keväänä.

Oman Tuckerinsa Foester hankki parikymmentä vuotta myöhemmin lähettämällä 38 autonomistajalle kirjeen, joissa oli mukana vastauskuori ja postimerkki. Hän sai 18 vastausta, ja lähin niistä tuli 1500 mailin päästä. Foester ajoi trailerin kanssa paikalle katsomaan autoa ja teki kaupat 6000 dollarilla. Nykyään tämän ja muiden Tuckerien hinta on miljoonaluokkaa. Eikä niitä taida tällä hetkellä olla edes myynnissä. Myöhemmin Tucker-klubin perustajajäsen ja monivuotinen puheenjohtaja Foester onnistui hankkimaan vielä viimeisen valmistetun Tuckerin, jolla ei ole ajettu mailiakaan. Preston Tuckerin suunnitteleman auton ehkä tunnetuin erikoisuus on kolmas ajovalo keskellä edessä. Ajatuksena oli, että se kääntyisi ohjauspyörää kääntämällä ajoradan mukaisesti. Siinä ei onnistuttu, mutta kolmas etulyhty jäi autoihin. Tuckerissa on taakse asennettu moottori, kuusi pakoputkea ja sen huippunopeus on 193 kilometriä tunnissa. Tucker halusi panostaa nimenomaan turvallisuuteen, ja niinpä autossa oli turvavyöt, pehmustettu kojelauta sekä storm-cellar-jalkatila eli myrskykellari, joka turvasi etumatkustajia säilyttämällä jotakuinkin muotonsa törmäyksessä. Tämä kaikki siis jo 1940-luvun lopussa. Unelmasta ei kuitenkaan tullut totta, koska Detroitin suuret autonvalmistajat jyräsivät Tuckerin ennen kuin se pääsi tuotantoon asti.

Ei naarmuja takapuskuriin!

Takapuskurin maalipinta altistuu jatkuvasti kovalle kulutukselle, kun takakonttiin lastataan sekä painavia matkatavaroita että ruokaostoksia. Maalipinnan vahingoittuminen on kuitenkin helposti estettävissä.

Suurimmassa osassa autoja on maalattu takapuskuri, joka on äärimmäisen herkkä naarmuuntumiselle. Vaikka noudattaisit varovaisuutta, vahinkoja voi sattua kaikille. Ja mikäli takakontissa matkustaa säännöllisesti koira, ei hiekkaisten tassujen ja kynsien aiheuttamilta pintanaarmuilta voi välttyä. Naarmuuntunut takapuskuri on epäsiistin näköinen, ja sen korjaaminen on kallis ja työläs operaatio. Helppo ja hyvännäköinen tapa välttää takapuskurin naarmut ja kolhut, on asennuttaa autoosi mallikohtaisesti istuva RGM Rearguard -kolhusuoja. Täydellisesti istuva RGM-kolhusuoja

RGM-kolhusuojat ovat automallikohtaisia, joten ne istuvat kuhunkin autoon millin tarkasti ja suojaavat maalipintaa tehokkaasti. Myös vanhempi auto hyötyy kolhusuojasta; suoja peittää vanhat naarmut sekä estää uusien syntymisen. RGM Rearguard -kolhusuojat valmistetaan kestävästä ABS-muovista mittatarkasti CNC-koneistuksella, mikä takaa tuotteen täydellisen, automallikohtaisen istuvuuden. Korkealaatuiset kolhusuojat ovat hillityn näköisiä, joten ne ovat huomaamattomia ja säilyttävät auton alkuperäisen ilmeen. Suojia on saatavilla sekä mustina että metallinvärisinä. Takapuskurin kolhusuojia on nykyään saatavilla laajalti eri automerkeille ja -malleille, ja monet autovalmistajat sekä -maahantuojat ovat valinneet RGM-kolhusuojan alkuperäisvarusteekseen. Helppo asentaa paikoilleen, myös itse!

Koska RGM-kolhusuoja on tismalleen kullekin automallille suunniteltu, istuu se tarkasti paikoilleen. Suojan voi käydä asennuttamassa lähimmällä autokorjaamolla tai kiinnittää paikoilleen itse. Suojan asentaminen on yksinkertaista ja vie noin 10 minuuttia. Suoja kiinnitetään 3M-teipillä tai olemassa olevia ruuveja ja kiinnityspaikkoja hyödyntäen, joten kiinnitys ei vaadi reikien porausta. Kolhusuojan mukana toimitetaan yksityiskohtaiset, kuvitetut asennusohjeet, joita seuraamalla kiinnitys onnistuu varmasti. Voit siis unohtaa takapuskurin suojaksi viritetyt, hankalat teippi- ja mattosysteemit ja suojata autoasi tyylikkäästi. kaha.fi