11 Julkiseen taiteeseen liittyvät sopimukset Yksi taidehankkeiden tärkeimmistä vaiheista on riittävän kattavien ja selkeiden sopimusten tekeminen tilaajan ja taiteilijan välillä. Sopimusten muotoilu on vapaa, mutta julkisen taiteen osalta tulee luonnosten ja toteutettavien teosten tilauksesta laatia aina kirjallinen sopimus. Vaikka useimmilla organisaatioilla on hankintasopimuspohjat jo valmiiksi olemassa, pätee sopimuksen syntymisen osalta samanlainen tarjous/vastaus-menettely kuin muussakin kaupankäynnissä.
Sopimuksen rakenne 1. Taiteilijan ja tilaajan vastuut ja velvollisuudet 2. Mitä sopimus koskee? 3. Aikataulut, joihin sisältyy myös maksuaikataulu 4. Miten sopimusta tarvittaessa muutetaan? 5. Miten mahdollisessa ristiriitatilanteessa toimitaan? 6. Viitataanko mahdollisesti yleisiin sopimusehtoihin?
Hyvä sopimus on selkeä ja jättää mahdollisimman vähän tulkinnanvaraa. Sen sisällössä on syytä käydä läpi menettelytavat keskeisten kysymysten osalta. Sopimuksessa olisi hyvä sopia ainakin seuraavista asioista: 1. Mihin sitoudutaan eli tilataanko esimerkiksi luonnos vai valmis teos. 2. Aikataulu eli milloin on minkäkin työvaiheen aikaraja ja missä järjestyksessä ne toteutetaan. 3. Vastuukysymykset eli kuka vastaa mistäkin osa-alueesta ja missä vaiheessa, kustannusten jakautuminen, maksuaikataulu, alv:n sisältyminen, vakuutukset sekä teoksen ylläpitovastuu valmistumisen jälkeen. 4. Mitä tekijänoikeuden piiriin kuuluvia oikeuksia teokseen siirtyy sopimuksessa tilaajalle. Esimerkiksi miten tilaaja saa hyödyntää teosta tai siitä otettuja valokuvia omassa sisällöntuotannossaan.
Hyvä sopimus on selkeä ja jättää mahdollisimman vähän tulkinnanvaraa. Sen sisällössä on syytä käydä läpi menettelytavat keskeisten kysymysten osalta.
TURUN MUSEOKESKUS – 25