NÄYTTÖÖN PERUSTUVA TOIMINTA SOTE-ALALLA Näyttöön perustuvan toiminnan (NTP) historia on alkanut näyttöön perustuvasta lääketieteestä (evidence-based medicine), jossa yksittäiseen potilaaseen ja hänen hoitoonsa liittyvässä päätöksenteossa käytetään saatavilla olevaa, parasta näyttöä (Sackett ym. 1996; Sackett ym. 2000). Paljon käytössä oleva käsite on näyttöön perustuva terveydenhuolto, jonka kuvataan olevan kokonaisuus, joka muodostuu viidestä osa-alueesta, jotka ovat tiedon tarpeen tunnistaminen, näytön tuottaminen, näytön tiivistäminen, näytön levittäminen ja näytön käyttöönotto. ”Näyttöön perustuvan terveydenhuollon tavoitteena on turvata näyttöön perustuvan terveydenhuollon keinoin palveluita tarvitsevien ihmisten hyvä hoito ja tasa-arvoinen kohtelu sekä sosiaalija terveydenhuollon resurssien oikeanlainen kohdentaminen.” (Jordan ym. 2016.) Breit, Fossestøl ja Pedersen (2018) näkevät, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittäminen sisältää laajasti katsottuna kahdenlaista tietoa. Näyttöön perustuvan tiedon kautta arvioidaan interventioiden vaikutuksia teoreettisessa viitekehyksessä. Kokemusperäinen tieto palveluista sisältää monimuotoisen ja muuttuvan ympäristön. Suomessa näyttöön perustuvan hoitotyön edistäjänä toimii Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus), jonka toiminnassa huomioidaan terveydenhuollon kansainväliset ja kansalliset linjaukset. Toiminnassa painottuvat tutkimustiedon tuotto ja tiivistäminen ja sen lisäksi tutkimustiedon käyttöönottoa tukevien prosessien ja rakenteiden kehittäminen. Hoitotyön tutkimussäätiö tekee yhteistyötä suomalaisten terveydenhuollon palvelu- ja koulutusorganisaatioiden sekä suomalaisten ja kansainvälisten terveystieteellisten tutkimustahojen kanssa. Hotuksessa on kehitetty FinYHKÄ, joka on näyttöön perustuvien Yhtenäisten käytäntöjen kehittämisen malli. Yhtenäistäminen on kuvattu mallissa nelivaiheisena, kuten kuva 3 esittää. Näyttöön perustuvan toiminnan prosessi sisältää parhaimman tieteellisesti tutkitun näytön systemaattisen haun, kriittisen arvioinnin ja tiedon synteesin kliiniseen ongelmaan vastaamiseksi. (Melnyk & Fineout-Overholt 2011). Terveydenhuollon johtajat ovat määritelleet näyttöön perustuvan päätöksenteon prosessina, jossa monet tiedon lähteet kuten tutkimusnäyttö ja systemaattiset kirjallisuuskatsaukset vaikuttavat päätöksentekoon (Dobbins ym. 2007). Näyttöä voidaan saada myös käytännön kokemuksesta ja asiantuntijoilta (Sackett ym. 1996). Yhteiskunta toivoo näyttöön perustuvalta toiminnalta ratkaisuja terveydenhuollon päätöksenteon ja ohjauksen haasteisiin. Saarni (2010) on tarkastellut näyttöä muun muassa pohtien, mitä näyttö on, miten näyttöä saadaan ja kenen toimesta ja millä perustein käytettävissä olevaa tieteellistä tietoa voidaan tulkita ja soveltaa käytännössä. Saarnin näkemyksen mukaan parasta näyttöä ei saada pelkästään tieteellisen tutkimustiedon kautta, koska tutkimustietoa eri aihepiireistä on rajallisesti ja tarkempaa määrittelyä tarvitaan sen suhteen, mikä on riittävä näyttö suhteessa ei-näyttöön. Näytön tarkastelussa tulee huomioida myös johtajan arvovalinnat. (Saarni 2010.)
Tiedolla johtamisen käsitteistöä ja lähestymistapoja • 19
