Johtaminen tietoa hyödyntäen Tiedolla johtamista tarvitaan niin strategisessa johtamisessa, organisaation toiminnan johtamisessa kuin henkilöstön johtamisessa. Julkisten organisaatioiden sisällä ja myös ulkoa niihin kohdistuu erilaisia tehokkuus-, vaikuttavuus- ja tuottavuusvaatimuksia, jotka luovat tarvetta kiinnittää huomiota tiedolla johtamisen tapaan (Virtanen & Stenvall 2014). Keskeistä on saada tietoa ja ymmärtää, miksi organisaatio on olemassa ja millä tavalla se luo arvoa potilaille/asiakkaille, yhteiskunnalle ja henkilöstölle. Julkisella sektorilla päätöksentekoon osallistuu poliittisia päättäjiä, jotka saavat tietoa päätöksentekoasiakirjoista, esittelyteksteistä sekä päätöksenteossa esittelijöinä toimivilta henkilöiltä. Lisätiedon lähteinä toimivat kirjallisuus, media, aiemmat päätökset sekä kuntalaiset ja organisaation työntekijät (Niiranen ym. 2013). Edellytys onnistuneelle tiedolla johtamiselle on, että organisaation ja sen toimintaa kuvaavan järjestelmän tavoitteet ovat selkeät ja tiedossa on, mitä päätöksiä kenenkin toimesta tehdään. Tiedolla johtamisen strategiaa ja käytäntöjä ohjaa organisaation strategia ja pitkän aikavälin tavoitteet. Näiden tavoitteiden pohjalta voidaan määritellä, mitä ovat johdon ja koko organisaation tietotarpeet. Tietotarpeiden perusteella määritellään ne käytännöt ja prosessit, joiden kautta tarvittavat tiedot voidaan hankkia ja jalostaa johdon tarpeiden mukaisesti. (Leskelä ym. 2019.) Tiedolla johtamisen onnistumiseksi tarvitaan kokonaisuuden haltuunottoa ja uudistuksia tehtäessä tarvittavan tiedon saatavuuden varmistusta. Tietojärjestelmien osalta puhutaan kokonaisarkkitehtuurista, jossa on kuvattu organisaation toimintaprosessit, yksiköt, tiedot sekä järjestelmät toimivana kokonaisuutena tavoitetilaan pyrittäessä. (Ritvanen & Sinipuro 2013.) Jalosen ym. (2012) mukaan tulisi enemmän kiinnittää huomiota tietohallinnon sijaan (Information systems) tietämykseen (Knowledge in use). Toisin sanoen jatkossa pitäisi enemmän keskittyä kehittämään tietoon liittyviä johtamisen käytäntöjä, ajattelutapoja ja asenteita. Tiedolla johtaminen edellyttää systemaattista, luotettavasti tuotettua ja objektiivista tietoa. Oleellista on myös tiedon oikea-aikaisuus ja tarkoituksenmukainen sisältö. (Virtanen, Stenvall & Rannikko 2015). Simosen (2012) tutkimuksen mukaan johtajat kokivat usean eri tietolähteen käytön hyödyntävän heidän päätöksentekoaan. Tietojärjestelmistä organisaation hallinnon käyttöön otetun tiedon tarkastelussa on tärkeää niin tiedon tuottajan, välittäjän, analysoijan kuin tutkijan rooli, koska tätä tietoa käytetään perustana näyttöön perustuviin menettelytapoihin ja palveluihin (Gilbert ym.
Johtaminen tietoa hyödyntäen • 25