Pilottikoulutuksen tavoitteet ja toteutus Tiedon määrä ja tarve sen hyödyntämiselle kasvaa ja mahdollistuu digitalisaation ja teknologian kehittymisen myötä voimakkaasti. Tietoa voidaan hyödyntää SOTE‐ alalla mm. uusien palveluiden kehittämisessä, asiakassegmenttien, palvelutarpeen ja asiakkaan kokonaistilanteen tunnistamisessa sekä asiakaslähtöisessä toiminnassa (Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020). Käytettävissä olevan tiedon laatu, rooli ja merkitys vahvistuu päätöksenteossa työntekijöistä päivittäis‐ ja strategiseen johtamiseen sekä organisaatiorajat ylittävässä yhteistoiminnassa. Tiedolla johtamisen tulisikin olla koko organisaation ja toimijaverkoston toiminnan läpileikkaava toimintamalli. Käynnissä oleva sote-uudistus haastaa organisaatioita monin tavoin. Yksi keskeinen haaste liittyy digitaaliseen murrokseen ja sen luomiin mahdollisuuksiin tiedolla johtamisen hyödyntämisessä. Jatkuva tiedon määrän kasvaminen sekä teknologian ja digitalisaation kehittyminen tuovat monia haasteita. Samanaikaisesti voidaan kuitenkin nähdä myös uusia mahdollisuuksia hyödyntää tietoa, teknologiaa ja digitalisaatiota kaikilla palvelusektoreilla (Leveälahti ym. 2019). TietoSote-hankkeen esiselvitys valmistui syksyllä 2020. Sen mukaan sote-alan osaamistarpeet vaihtelivat tiedolla johtamisen perusteista strategiseen johtamiseen. Esiselvityksen pohjalta suunnittelimme tiedolla johtamiseen fokusoituvaa koulutusta sote-alalla työskenteleville työntekijöille, sekä esimies- ja johtotehtävissä toimiville tai kyseisiin tehtäviin suuntaaville. Koulutusta pilotoitiin keväällä 2021. Pilotissa pureuduttiin tiedolla johtamisen peruskäsitteisiin ja tiedon tuottamiseen sekä tiedon käytännön hyödyntämisen mahdollisuuksiin ja reunaehtoihin. Aiheita tarkasteltiin ajankohtaisten esimerkkien, käsiteltävien ilmiöiden ja näihin liittyvien ryhmätehtävien avulla.
Pilottikoulutuksen tavoitteet ja toteutus • 53