Sote-alan tiedolla johtamisen koulutusmallin kehittäminen Lapissa

Page 61

TIEDOLLA JOHTAMISEN JA TIEDON HYÖDYNTÄMISEN HAASTEITA Iltapäivän pienryhmien työskentelyosuudessa, osallistujat jaettiin satunnaisesti pienryhmiin keskustelemaan iltapäivän luennon teemoista sekä tunnistamaan tietoon ja tiedolla johtamiseen liittyviä haasteita ja toimivia käytänteitä omista organisaatioistaan. Ensimmäisenä, pienryhmän jäsenten keskinäisten lyhyiden esittäytymisten jälkeen, ryhmäläiset keskustelivat luennon herättelemistä ajatuksista ja ideoista ja kirjasivat niitä Padlet-seinälle. Seuraavaksi keskusteltiin ensin ryhmän jäsenten omien organisaatioiden hyvistä käytänteistä tiedon hyödyntämisessä ja tiedolla johtamisessa ja kirjattiin tulokset ylös Padlet-seinälle. Viimeisenä keskusteltiin ja kirjattiin osallistujien tunnistamia haasteita liittyen tiedon hyödyntämiseen ja tiedolla johtamiseen omassa organisaatiossa. Keskustelun fasilitoivaksi kysymyksenä esitettiin esim.: ”Miten asiakkaan tuottama OmaData voisi liittyä omaan toimenkuvaasi tai yksikkösi/ organisaatiosi toimintaan?”. Keskusteluissa todettiin, että sellaista dataa, jonka asiakas itse lataa sovelluksiin on käytössä jo paljon. Tiedon hyödyntämisen kannalta todettiin, että sitä voisi hyödyntää helpottamassa asiakkaan toimintaa: ei tarvitsisi niin usein käydä vastaanotoilla, jos tieto siirtyisi suoraan hoitohenkilökunnalle. Tällaista itse itsestä kerättyä tieto voisi olla tukena hoidossa ja tuottaa lisäinformaatiota lääkärille päätöstenteon tueksi, koska se mahdollistaisi datan saamisen tallennettuna pidemmältä aikaväliltä. Haasteena tunnistettiin mm. tiedon synkronointi tai luotettavuus. Viimeisen tehtävän tarkoituksena oli tukea osallistujia tunnistamaan opintojakson kehittämistehtäväksi sopivia kehittämistarpeita.

TietoCafe 1 - Data, tekoäly ja etiikka • 59


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

KIRJOITTAJIEN ESITTELY

2min
pages 99-102

TIEDOLLA JOHTAMISEN KOULUTUSMALLI SOTE-ALALLE

0
page 93

KIRJALLISUUS

1min
pages 87-90

LOPUKSI

0
pages 97-98

KOULUTUSMALLIN ITEROIVA KEHITTÄMISPROSESSI

0
pages 91-92

PALVELUTOIMINNAN PILOTTI

1min
pages 83-86

Parasta, kehitettävää ja jatkotoiveet oppimiselle

0
page 79

Koulutuksen yleinen arviointi

1min
page 80

PILOTTIKOULUTUKSEN ARVIOINTI JA JATKOKEHITYSIDEAT

0
page 77

SYVENTÄVÄ KEHITTÄMISTEHTÄVÄ

0
pages 75-76

Asiakastoimijuuden mahdollisuudet

1min
pages 72-74

Tiedolla johtamisen ja tiedon hyödyntämisen haasteita

0
pages 61-62

TIETOCAFE 1 - DATA, TEKOÄLY JA ETIIKKA

0
page 59

Ennakoinnin ja innovoinnin tuloksia

0
page 66

TIETOCAFE 3 - MONITOIMIJAISET VERKOSTOT JA ASIAKASLÄHTÖISYYS

1min
pages 67-68

Vastuullinen datan ja tekoälyn soveltaminen

1min
page 60

PILOTTIKOULUTUKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTUS

2min
pages 55-58

KIRJALLISUUS

7min
pages 47-54

TIEDOLLA JOHTAMINEN SOTE-ALAN PERUSOPETUKSESSA

2min
pages 45-46

KYSELYTUTKIMUKSEN TULOKSIA

0
page 39

Osaamistarpeet

1min
page 43

Mikä ei toimi tiedolla johtamisessa?

1min
page 42

Ihmiskeskeiset, eettisesti kestävät palvelut

3min
pages 35-38

Esi- ja johtohenkilöiden haastattelut

1min
page 44

Mikä toimii hyvin tiedolla johtamisessa?

1min
page 41

Tekoälyn tuomia eettisiä haasteita

1min
page 34

TULEVAISUUDEN TRENDEJÄ

5min
pages 15-18

Todennettuun tietoon perustuva tiedolla johtaminen

2min
pages 23-26

Lisääntyvä digitalisaatio ja eettiset kysymykset

2min
pages 32-33

JOHTAMINEN TIETOA HYÖDYNTÄEN

3min
pages 27-30

ESIPUHE

2min
pages 9-12

JOHDANTO

0
pages 13-14

TIEDOLLA JOHTAMISEEN JA DIGITALISAATIOON LIITTYVÄT OSAAMISTARPEET KIRJALLISUUDESTA

1min
page 31

Näyttöön perustuva toiminta sote-alalla

2min
pages 21-22
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.