Sote-alan tiedolla johtamisen koulutusmallin kehittäminen Lapissa

Page 91

Koulutusmallin iteroiva kehittämisprosessi Koulutusmallia kehitettiin iteroivasti esiselvitysvaiheen jälkeen. Koulutusmallin kehittämisen lähtökohtina toimivat kuvan 22 mukaisesti esiselvitys sote-alan toiminta­ ympäristön tulevista muutoksista ja trendeistä, sote-alan tunnistetuista osaamistarpeista pohjautuen aiempiin osaamistarvekartoituksiin sekä hankkeessa toteutetusta kysely- ja haastattelututkimuksesta alalla toimiville. Lisäksi mallin ensimmäistä versiota kehitettäessä kartoitettiin Lapin AMKin tiedolla johtamiseen liittyvä opetustarjonta sekä ammattikorkeakoulututkinnoissa (AMK), että erityisesti ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa (YAMK). Tarjonta paljastui kartoituksessa laajaksi erityisesti YAMK-koulutuksessa ja tarjonnan perusteella voisi jopa tarjota tiedolla johtamiseen painottuvaa sote-alan koulutusta ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa. Ensimmäinen versio mallista koottiin vuoden 2020 aikana.

Kuva 22. Koulutusmallin suunnittelun ensimmäisen version suunnitteluun vaikuttaneet tekijät

Koulutusmallin iteroiva kehittämisprosessi • 89


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

KIRJOITTAJIEN ESITTELY

2min
pages 99-102

TIEDOLLA JOHTAMISEN KOULUTUSMALLI SOTE-ALALLE

0
page 93

KIRJALLISUUS

1min
pages 87-90

LOPUKSI

0
pages 97-98

KOULUTUSMALLIN ITEROIVA KEHITTÄMISPROSESSI

0
pages 91-92

PALVELUTOIMINNAN PILOTTI

1min
pages 83-86

Parasta, kehitettävää ja jatkotoiveet oppimiselle

0
page 79

Koulutuksen yleinen arviointi

1min
page 80

PILOTTIKOULUTUKSEN ARVIOINTI JA JATKOKEHITYSIDEAT

0
page 77

SYVENTÄVÄ KEHITTÄMISTEHTÄVÄ

0
pages 75-76

Asiakastoimijuuden mahdollisuudet

1min
pages 72-74

Tiedolla johtamisen ja tiedon hyödyntämisen haasteita

0
pages 61-62

TIETOCAFE 1 - DATA, TEKOÄLY JA ETIIKKA

0
page 59

Ennakoinnin ja innovoinnin tuloksia

0
page 66

TIETOCAFE 3 - MONITOIMIJAISET VERKOSTOT JA ASIAKASLÄHTÖISYYS

1min
pages 67-68

Vastuullinen datan ja tekoälyn soveltaminen

1min
page 60

PILOTTIKOULUTUKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTUS

2min
pages 55-58

KIRJALLISUUS

7min
pages 47-54

TIEDOLLA JOHTAMINEN SOTE-ALAN PERUSOPETUKSESSA

2min
pages 45-46

KYSELYTUTKIMUKSEN TULOKSIA

0
page 39

Osaamistarpeet

1min
page 43

Mikä ei toimi tiedolla johtamisessa?

1min
page 42

Ihmiskeskeiset, eettisesti kestävät palvelut

3min
pages 35-38

Esi- ja johtohenkilöiden haastattelut

1min
page 44

Mikä toimii hyvin tiedolla johtamisessa?

1min
page 41

Tekoälyn tuomia eettisiä haasteita

1min
page 34

TULEVAISUUDEN TRENDEJÄ

5min
pages 15-18

Todennettuun tietoon perustuva tiedolla johtaminen

2min
pages 23-26

Lisääntyvä digitalisaatio ja eettiset kysymykset

2min
pages 32-33

JOHTAMINEN TIETOA HYÖDYNTÄEN

3min
pages 27-30

ESIPUHE

2min
pages 9-12

JOHDANTO

0
pages 13-14

TIEDOLLA JOHTAMISEEN JA DIGITALISAATIOON LIITTYVÄT OSAAMISTARPEET KIRJALLISUUDESTA

1min
page 31

Näyttöön perustuva toiminta sote-alalla

2min
pages 21-22
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.