Afrikka_ready_2020

Dante’s Angels

Who Scares the Horseman?

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.”

OSA 1 2008 AD Toukokuun 17 Kello 21.30 Puola, Varsova

Punertava, hieman turruttava savu kiemurteli pienen lavan ympärillä, peittäen välillä kokonaan näkyvistä lavalla seisovan naisen. Nainen oli pukeutunut mustaan satiinimekkoon, jonka löysähkö leikkaus myötäili täydellisesti naisen vartaloa. Mustat kiharat hiukset valuivat vallattomina naisen kauniille kasvoille, joita hallitsi hieman vinot, salaperäisen harmahtavat silmät, jotka tuntuivat samalla kutsuvilta ja vaarallisilta.

Naisen kasvot oli meikattu hyvin tummiksi, kuin kontrastina lähes kalpean valkoiselle iholle. Mutta naisessa ei huomiota herättävintä ollut tämän viettelijätärmäinen ulkonäkö, vaan käheän kuiskaava laulu, joka kantoi vaivattomasti utuisen baarin, joka kolkkaan...

“Shimmering through the water In search of sanctuary Currents travel faster In alien territory” “Monesko kerta tämä on?” Shiva sekoitteli mielenosoituksellisen kovaäänisesti lusikkaansa kuumassa kaakaossaan, jonka huumaava tuoksu hiveli naisen hermoja. ”Sanotaanko että noin 60...” Talim haukotteli nojaten käteensä, ja tutkiskellen laiskasti ravintolan muuta populaa. Varsinkin erästä heidän edessään olevaa pöytää, jonka ääressä istuskeli viisi itämaalaista miestä.

Ja miehet olivat myös alkaneet kiinnittämään huomiota vaalean naiseen, varsinkin eräs miesporukan nuorimman näköinen jäsen, jonka kanssa naisella olikin ollut silmäpeliä jo jonkin aikaa... ”Tuo eukko ei päästä ketään muuta lavalle.” Feenix tuhahti, tilaten jälleen uuden kahvikupillisen tyhjänsä tilalle. ”Sinä olet kohta kofeiinihumalassa, ystäväni.” Shiva vilkaisi Feenixiä, joka odotti kärsimättömästi viidettä kupillistaan. ”Jos tuo nainen vielä jatkaa tuolla tuota samaa veisua, niin toivon todella olevani.”

Viimein nainen sai himoitsemansa kupillisen eteensä, alkaen ryystämään sitä, samalla kun katse eksyi hassu juttu sinänsä, myös tuohon itämaalaiseen porukkaan. ”Harrastaakohan kukaan noista kamppailulajeja?” ”Käy kysymässä. ” Talim virnisti Feenixin huomautukselle, irrottaen katseensa viimein miehistä. ”Miten minusta tuntuu, että kaikkialla on aina itämaalaisia miehiä? Olimmepa missä tahansa, Venäjällä, Puolassa, USAssa...” Shiva mursi palan viineristään.

1

”Ne tykkää matkustella.” Feenix iski silmää ystävälleen, irrottaen itsekin katseensa viimein porukasta. ”Joko muuten tiedätte, mikä on seuraava kohteemme?” ”Noup. Dante ei ole ilmoittanut itsestään.” ”Sen on parasta sanoa pian, jos joudun vielä kerran kuuntelemaan tuon saman naisen, tuota samaa kappaletta, teen joukkoitsemurhan.” Feenix mumisi, samalla kun nainen lopetti laulunsa aplodeihin.

Tosin aploodien kovuus oli laskenut huomattavasti siitä, kun kolmikko oli kuullut esityksen viikko sitten ensimmäisen kerran, jolloin he olivat nauttineet täysin rinnoin esiintyjän käheästä ja salaperäisestä äänestä, mutta kun kuulee saman esityksen kaksi, kolme kertaa illan aikana viikon ajan, se jokin tuppaa katoamaan... ”Tämän on parasta olla oikea paikka…” Shiva lisäsi oman panoksensa. He kaikki alkoivat saada tarpeekseen naisesta. ”Groovy Baby. Eikös Dante käskenyt meidän tulla tänne?” Shivan kulmakarvat rypistyivät hänen muistellessa heidän pomonsa viestiä. ”Minulla on se sähke täällä jossain...” Feenix alkoi penkomaan laukkuaan, kunnes nosti esiin rypistyneen ja taitellun, kellertävän paperin. ”Menkää Groovy Baby! nimiseen karaokebaariin. stop. Tapaatte toimeksiantajan siellä. stop. Dante. Oliko tämän baarin nimessä huutomerkki?” Feenix ojensi lappusen Talimille joka tutki sen läpi. ”Ei se nyt yhdestä huutomerkistä voi olla kiinni...” Shiva voihkaisi, painaen päänsä käsiensä väliin. ”Eli, me siis olemme kuunnelleet tuon eukon kiljuntaa viikon ihan turhaan. Yhden huutomerkin tähden?!”

Talim huudahti kovaäänisesti, saaden itämaisen miesporukan jälleen katsahtamaan kolmikon pöytään. ”Tuo nyt oli vähintään epäkohteliasta tähtiesiintyjääni kohtaan.” Pöydän vierestä kuului hieman loukkaantuneen sävyinen ääni, jonka puoleen naiset käänsivät salamannopeasti katseensa. Jokaisen kurkusta kuului hieman omituinen korahdus heidän erottaessa miehen kasvot hämyisessä valossa, tai ehkä mies ei ollut oikea sana kuvaamaan puhunutta henkilöä.

Tämä oli pukeutunut siniseen, siistiin asuun, keltaiseen paitaan ja värikkään karmeuden kruunasi punainen solmio. Vaikka asu olisikin aiheuttanut heikoimmalle pyörtymisen, mutta tässä tapauksessa äännähdyksen aiheutti miehen lievän demoninen ulkonäkö. Iho tällä nimittäin oli vihreä ja sarvikkaasta päästä kolmikkoa katseli hehkuvanpunaiset, mutta ilmeisen ystävälliset silmät. ”Aina minulle käy näin.” Mies voihkaisi teatraalisesti Enkeleiden hämmästyneiden, huvittuneiden ja sekasortoisten ilmeiden takia, ja istahti sen kummempia kyselemättä kolmikon pöytään. ”Saanko tarjota teille jotain? Talo tarjoaa.” Mies sanoi, katsellen pää kallella naisia, jotka tuijottivat mitään sanomattomina takaisin. ”Niin minä arvelinkin. Tarjoilija, toisitteko minulle yhden kuivan martinin, kirsikalla kiitos.” Demoninen mies napsautti sormiaan. ”No niin. Nyt voisimme sitten esitellä toisemme.” ”Öööh…” Talim sai kurkustaan koraistua, mutta siihen sekin yritys jäi. ”Voi mikä sääli, noin kauniit naiset, noin sanattomina. Minä voinen siis aloittaa. Nimeni on Lorraine ja olen tämän baarin omistaja. ” Mies sanoi yrittämättä edes esittää vaatimatonta. ”Tiedän oikeastaan keitä te olette tai siis kenen leivissä ja tiedän nimenne, mutten osaa yhdistää nimiä kasvoihinne.” Tämä viimein sai kolmikon havahtumaan järkytyksestään ja hämmästyksestään, ilmeisesti tämä omituinen... mies, oli heidän toimeksiantajansa.

Henkäisten syvään Talim aloitti esittelyn. ”Minä olen Talim, hän on Shiva ja tuo on Feenix...” Nainen huitaisi Shivaa ja Feenixiä kohti, jotka yrittivät olla tuijottamatta demonia. ”… Ja olemme enemmän kuin... eeh, yllättyneitä siitä, että olet... olet...” Feenix yritti jatkaa, mutta alkoi takeltelemaan ja kakimaan, miehen kääntäessä katseensa häneen. ”Demoni?” Mies virnisti. ”Niiiin...” ”Jotkut ovat amerikkalaisia, jotkut ovat suomalaisia ja jotkut demoneita. Niin yksinkertaista se on.” Punaiset silmät tutkivat jokaista vuorollaan ja jokainen heistä tunsi nahoissaan, että nuo silmät näkivät syvemmälle kuin normaalit silmät. ”Mutta emme silti osanneet kuvitella, että toimeksiantajamme on demoni.” Shiva lausui heidän yhteisen 2

ajatuksensa ääneen. Jokainen heistä mietti mihin tämä juttu oli menossa. Tosin olivathan he kerran auttaneet vampyyria, joten ei kai nyt demonin auttamisessa pitäisi olla mitään sen kummempaa... ”Ehei, en minä ole teidän toimeksiantajanne.” Miehen kasvoille kohosi huvittunut virne, ja hän kaivoi takkinsa sisältä litteän kirjekuoren ja asetti sen pöydälle, nousten samalla ylös. Hän suoristi housujensa laskokset ja nappasi drinkkinsä kirsikan hampaidensa väliin suuhunsa. ”Toivoisin tapaavani teidät joskus muissakin merkeissä, kuin työn.” Hän iski kolmikolle silmää, ja katosi sitten baarissa kiertelevän savun sekaan, jättäen kolmikon katsomaan vuoroin hänen peräänsä ja vuoroin kirjekuorta pöydällä. ”Jaa...” Feenix onnistui tiivistämään Enkeleiden mielenliikkeet. ”Se pitäisi varmaan sitten avata.” Shiva jatkoi itsestäänselvyyksillä, ilman että kukaan teki mitään sen eteen.

Viimein Talim haparoi kirjeen käteensä ja viilsi sen auki kynnellään, ottaen taitetun arkin käsiinsä. Kolmikon hämmästyneiden silmien alla arkin välistä putosi tukku puolan valuuttaa, sekä kolme lentolippua sekä viesti.

Kolme päätä kumartui viestin ja lippujen ylle, ja kohta kolmesta suusta kuului yhteinen huokaus. ”Näköjään joudumme taas vaihteeksi Afrikkaan...”

2008 AD Toukokuun 19 Kello 14.00 Kenia, Afrikka, Nairobi

3

”Here we are.” Shiva nosti mustat aurinkolasinsa otsalleen, huitaisten lettinsä selkäpuolelleen, laskeutuessaan portaita pitkin lentokoneesta. Feenix käveli Shivan perässä, ollen taas vaihteeksi ilman aurinkolaseja. ”Tietenkin minun oli pakko tunkea mustat vaatteet päälleni, vaikka tiesin että täällä on KUUMA.” Nainen pyyhki kädellään hikikarpaloita otsaltaan, tihrustaen pahantahtoisesti paahtavaa aurinkoa. ”Sinä tunget lähes aina mustat vaatteet päälle.” Talim huomautti ystävänsä takaa, katsellen vihreiden aurinkolasiensa takaa lähes autiota lentokenttää. ”Mitkä olivat seuraavat ohjeet, jotka me saimme?” Shiva tavoitti maan pinnan ensimmäisensä, kiittäen luojaansa siitä, että lentomatka oli ohi. Hän ei edelleenkään pitänyt korkeista paikoista ja lentäminen tapahtui yleensä hyvin korkealla. ”Lapussa luki, että meitä ollaan vastassa täällä.” Talim kohautti olkiaan, laskien kassinsa maahan ja alkaessa penkomaan lappua esiin, mutta ennen kuin hän ehti saada sitä käsiinsä kolmikko huomasi, että heitä kohti harppoi määrätietoisesti pitkäjalkainen mies. Hän oli pukeutunut lahkeista käärittyihin farkkuihin sekä valkoiseen kauluspaitaan, jonka hihat olivat niin ikään käärityt. ”Te olette varmaan neidit Latex, Cotton ja Leather?” ”Kyllä…” Shiva vastasi komeahkolle ja avoimen näköiselle, vaaleatukkaiselle miehelle, jonka siniset silmät katselivat iloisesti kolmikkoa. Shivan vastaus sai miehen paljastamaan lähes häikäisevän valkoiset hampaansa kunnon jenkkihymyyn, joka oli saada kolmikon voimaan pahoin. ”Nimeni on James Denver ja tulen Wild Illuusion farmilta Malindista. ” Sanottuaan tämän, mies nosti Talimin kassin olkapäälleen, ja ottipa hän vielä Shivan ja Feenixinkin laukut, lähtien sitten harppomaan kohti ruskehtavaa farmariautoa. ”Wild Illuusion farmilta?” Feenixin kulmakarva kohosi hieman, kolmikon vaihtaessa hämmentyneet katseet keskenään. Juttu tuntui menevän oudommaksi, eivätkä he vieläkään tienneet miksi olivat täällä. ”Ei kai auta muuta kuin seurata sitä.” Talim kohautti olkiaan, lähtien sitten ensimmäisensä miehen perään, joka viskoi jo heidän laukkujaan farmariauton etuistuimelle. Shiva oli juuri astumassa viimeisenä autoon, kun joku tarttui häntä lahkeesta. Kääntäessään katseensa alas hän huomasi pienen, tummaihoisen pojan nykivän häntä. ”Niin?..” Nainen katseli hämmästyneesti poikaa, joka mitään sanomatta ojensi pienen ruskehtavan paketin naiselle ja kipaisi juoksuun.

”Mikä se oli?” Feenix teki tilaa Shivalle, katsellen pientä pakettia tämän kädessä. ”En tiedä, mutta siinä on meidän nimemme...” ”Pommi?” ”Pommi?! Feenix, ei noin pientä pommia olekaan...” Talim naurahti Shivan repiessä pakettia auki. Kun viimeinenkin sivu oli aukaistu, paljastui kolme täysin samanlaista, pisaranmuotoista ja maidonvalkeaa kiveä, joihin oli kiinnitetty nahkanaru. Kivet näyttivät aivan tavallisilta ja niiden pinta oli sileä, kuin vesi olisi hionut niitä vuosikymmeniä rannalla. ”Ei taas kiviä...” Feenix vetäytyi hieman kauemmaksi Shivasta, joka näytti tutkivan niitä tarkasti. ”Eikö siinä tullut mitään viestiä?” Talim nojautui Feenixin yli tavoitellen käärepaperia itselleen. ”En ainakaan huomannut mitään.” Shiva nosti yhden kiven ilmaan nahkanarusta, samalla kun James kaartoi autonsa pois kaupunkialueelta, hyräillen itsekseen jotain. Silloin tällöin hän tosin vilkaisi kolmikkoa auton etupeilistä. ”Tässä on jotain kirjoitusta...” Talim tirkisteli käärepaperia, josta erottui juuri ja juuri pieni viesti: ”Kivet suojaavat teitä pimeydeltä.” ”Pimeys sitä ja pimeys tätä, aina sen on oltava joko pimeys tai kirous.” Feenix tuhahti. ”Onkohan tämä nyt hyvä vai huono juttu?” Shiva punnitsi hetken kiviä kädessään ja antoi sitten kullekin omansa. ”Noh, ei kai näistä haittaakaan voi olla.”

Hieman epäröiden Enkelit laittoivat kivet kaulaansa, pujottaen ne sitten paitojensa alle. He olivat tottuneet törmäämään, jos jonkinlaiseen epämääräiseen ja jos joku lähetti heille onnen kiviä, niin se oli sieltä normaalimmasta päästä. ”Salainen ihailija on varmaan ostanut nämä jostain matkamuistomyymälästä.” Feenix pyöräytti niskaansa, saaden siitä kuulumaan kuvottavan rusahduksen, joka sai Shivan läimäisemään häntä leikillisesti. ”Feenix ei rusahteluita!”

Toteamukseen Feenix puolestaan vastasi hieman pirullisella naurulla ja alkoi rutsauttelemaan sormiaan Shivan kiusaksi, saaden tämän irvistelemään, kunnes naisen silmiin kohosi lähes yhtä pirullinen välke, kuin Feenixin nauru. ”Tällä ihailijalla on varmaan hirveän tuuheat, muotoon leikatut rintakarvat...” ”Shiva!!! Niistä ei puhuta!” Feenix lopetti saman tien rutsauttelunsa ja karkasi ystäväänsä kiinni, onnistuen siinä samalla huitaisemaan Talimia kädellään. ”Hei, varokaas vähän.” Talim huudahti, ja läimäytti Feenixiä olkapäähän. Ei mennyt kauaakaan, kun kolmikko yritti kaiken tavoin kiemurrella itseään irti turvavöistä, jotta onnistuisivat paremmin läimimään ja kutittamaan toisiaan. Riehakas kikatus ja hytkyntä täytti auton takapenkin, Jamesin yrittäessä parhaansa mukaan pitää autoa tiellä, pyrkien hillitsemään hekotuksensa katsellessa ja kuunnellessa kolmikon touhuja. ”No niin, no niin, rauhoittukaas nyt tytöt. Olemme kohta perillä.” Miehen huvittunut ääni sai viimein kolmikon toistensa kimpusta, kunkin yrittäessä sukia parhaansa mukaan hiuksiaan taas kuntoon. Touhu kuitenkin keskeytyi hyvin nopeasti Enkeleiden siirtäessä katseensa auton ikkunoista ulkopuolelle.

He ajoivat aika kapeaa ja kiemurtelevaa hiekkatietä eteenpäin, jota reunusti korkeat, valkorunkoiset palmut. Palmujen takana näkyi silmän kantamattomiin vihreitä ja laakeita niittyjä, jotka oli aidattu valkoiseksi maalatuilla aidoilla. Siellä täällä aitausten seassa näkyi laiduntavia hevosia, joiden karva kiilsi hyvä hoitoisuuttaan paahteessa. Niitä oli mustia, ruskeita, valkoisia sekä laikukkaita, lajiteltu ilmeisesti sukupuolen mukaan aitauksiin. Tien päässä näkyi kauniisti taottu portti, jonka yläkaaressa oli puusta veistetty kyltti, joka ilmoitti heidän saapuvan Wild Illuusion-farmille. Portin edestä lähti muutamia hiekkateitä, ilmeisesti ratsastustarkoitukseen. James olikin hidastanut autonsa vauhdin lähes minimaaliseksi, etteivät he säikäyttäisi ratsastajia ja heidän hevosiaan. Heidän ajaessa portista läpi, kolmikon silmien eteen avautui ison omakotitalon kokoinen, valkoiseksi kalkittu talo, jonka etuovi olikin jo auki, muutaman palvelusväen ihmisen ollessa ottamassa heitä vastaan. ”En oikeastaan tykkää pitää palvelijoita, mutta tilalla on sen verran tehtävää, etten millään ehtisi tehdä kaikkea itse.” James sanoi, pysäyttäessä autonsa ulko-oven eteen. ”Menkää sisälle, niin minä tulen kohta perässä.” Hän vielä lisäsi, kolmikon noustessa ylös autosta ja miehen ojentaessa näille heidän matkatavaransa. Nyökäten Enkelit ottivat laukut vastaan ja lähtivät sitten 4

kävelemään kohti aukinaista ovea. He kuulivat, kuinka James käynnisti autonsa ja peruutti sen ulos portista.

Ilmeisestikin autotalli sijaitsi hieman kauempana. ”Ratsutallin arvoitus?” Feenix sanoi hiljaa ystävilleen, samalla kun palvelusväki ohjasi heidät sisälle eteiseen, josta lähti kaarevat portaat kohti yläkertaa, jonne heitäkin ohjattiin. ”Ei aavistustakaan... Olisin kuvitellut herra Denverin sanovan autossa jotain.” Shiva vastasi hiljaa suupielestään. ”Ehkä hän luuli, että meitä kuunnellaan.” Talim kohautti olkiaan ja kiitti sitten palvelijaa, joka nyökkäsi kohti punertavaa ovea, jonka taakse kolmikon oli ilmeisesti majoittauduttava. Ilmeisesti jopa yhteiseen huoneeseen tällä kertaa. ”Ruokasali on tuolla alakerrassa ja mikäli tahdotte jotain, niin huoneissanne on pienet soittokellot, jotka kutsuvat meidät.” Sanottuaan tämän mustavalkoiseen asuun pukeutunut nainen niiasi heille ja katosi kohti alakertaa meneviä portaita. ”Vau.” Shiva sanoi, heidän astuessa siististi ja tyylikkäästi sisustettuun huoneeseen. Huone oli normaalin olohuoneen kokoinen ja se oli myös sisustettu niin. Kaksi suurta sohvaa hallitsi kirjahyllykön kiertämää huonetta. Keskellä huonetta oli pieni pyöreä pöytä, jolle oli asetettu hennosti tuoksuva kukkakimppu kauniiseen maljakkoon. Huoneesta lähti myös kolme muuta ovea, jotka oli ilmeisesti tarkoitettu heidän yöpymiseensä. ”Solukämppä...” ”Ilman keittiötä, olohuoneella.”

Suuret ja puhtaat ikkunat valaisivat huonetta, ehkä kenties liikaakin auringon ollessa voimakkaimmillaan, ja katossa pyöri hiljaisesti tuuletin, joka sai huoneen tuntumaan ihanan vilpoiselta paahteesta huolimatta. ”Noh, eiköhän astuta taloksi. Ei tämä mikään viiden tähden hotelli ole, mutta mukava silti.” Shiva huomautti, valiten itselleen oikeanpuolimmaisen oven. Talim päätti ottaa toisella seinustalla olevan huoneen itselleen ja Feenixille jäi Shivan viereinen huone. ”Tavataan tässä noin 15 minuutin kuluttua ja mennään tutustumaan taloon.” Talim hihkaisi avaten huoneensa, mutta Feenix ehti lisätä ennen tämän katoamista huoneeseensa: ”Tai sanotaanko puolen tunnin kuluttua. Täällä on näköjään suihkut.”

Noin puolen tunnin kuluttua kolmikko tapasi jälleen majoitushuoneistonsa olohuoneessa, virkistäytyneinä ja vaatteensa vaihtaneina. Talim oli valinnut päällensä tiukahkon mustan ja hihattoman napapaidan, johon oli kuvattu yksityiskohtaisesti valkoinen kobra. Housuinaan hänellä oli niin ikään mustat lantion paljaaksi jättävät housut, jotka eivät olleet niin tiukat kuin paita, mutta myötäilivät ihoa silti. Tyylin kruunasivat musta huivi, jonka nainen oli sitonut kaulaansa sekä hiukset, jotka hän oli vetänyt tiukalle nutturalle niskaansa.

Koska housut päättyivät juuri nilkkaan, oli Talim valinnut kengikseen mustat avokkaat.

Feenix oli vaihteeksi pistänyt päällensä jotain muuta kuin mustaa. Hänellä tosin oli musta ja hyvin avonainen narutoppi, jonka etumukseen oli kuvattu tyylitellysti Phoenix lintu, mutta sen alle hän oli pukenut valkoisen olattoman paidan, joka näkyi hieman mustan topin alta. Jalassaan hänellä oli valkoiset housut, joidenka lahkeet olivat hyvin leveät ja löysät ja peittivät jalkaterän näkyvistä kokonaan. Jos jalat olisivat näkyneet, olisi huomannut, että naisella oli vaaleat sandaalit jalassa. Hiukset hän oli laittanut löysälle ponihännälle päänsä vasemmalle puolelle, josta ne valuivat etumukselle. Shiva oli ainoa, joka uskalsi heistä paljastaa säärensä. Hänellä oli lähes läpikuultavan ohut valkoinen, edestä napitettava, lyhythihainen paita päällään, vaikkakin nainen oli napittanut vain puolet napeista, joten asun avonaisuus oli lähes Feenixin topin luokkaa. Sen lisäksi hänellä oli harmahtavan siniset shortsit jalassa, jotka ulottuivat hänen polviinsa. Shortseja kiersi ruskea nahkavyö. Asukokonaisuuteen kuului myös valkoinen pitkähihainen sisätakki, jonka helma liehui suunnilleen samalla korkeudella kuin shortsien lahkeet. Sen nainen oli vetäissyt päällensä, ja se antoi mukavaa rentoutta kokonaisuuteen. Jalassaan hänellä oli harmahtavat kengät, jotka oli nilkan kohdalta sidottu kiinni. Hiuksensa hän oli sitonut Lara Croft-ponihännälle.

5

”Näytämme olevan valmiina.” Talim virnisti katsellen kumppaneitaan, jonka jälkeen kolmikko lähti astelemaan alakertaan. Oli viimein aika saada tietää, miksi he olivat täällä... ”Aah, siellähän te olette. Ehdin jo ihmetellä missä olitte.” James asteli leveästi hymyillen heidän luokseen, kolmikon saapuessa ala-aulaan. ”Kävimme vaihtamassa vaatteita, kun reissussa rähjääntyy aina, halusipa tai ei.” Feenix vastasi huomautukseen. Hetken aikaa hieman kiusalliselta vaikuttava hiljaisuus levisi nelikon ympärille, kunnes James avasi suunsa. ”Voisin esitellä teille tilaa, mikäli haluatte.” Vaikka Enkelit olivat odottaneet saavansa selvityksen siitä, miksi he täällä olivat, niin silti heidän silmänsä syttyivät odottavaan hehkuun ehdotuksesta. Kukaan heistä ei ollut aiemmin käynyt ratsutilalla ja hevoset nyt olivat joka tapauksessa kauniita eläimiä. ”Mielellämme.” Kolmikko vastasi yhteen ääneen, saaden isäntänsä kasvoille kohoamaan innostuneen hymyn. ”Tilamme ei ole kovin suuri yleisellä mittapuulla, kun vertaa tätä Euroopan saatikka USA:n tiloihin, mutta Kenia ei sinänsä ole paras vaihtoehto suurtilallisen paikaksi.” Mies selosti samalla kun ohjasi heitä talon taakse, josta paljastui kartanon kokoinen tallirakennus. Sieltä täältä erottui hevosten äännähdyksiä ja kolmikon nenään leijui hevosen lannan sekä kuivan heinän tuoksu. Hieman tallista eteenpäin aukeni suuri, ruskeaksi ja kovaksi tallautunut kenttä, ja hieman sen sivulla oli punainen rakennus, joka ilmeisesti toimi maneesina. Vain yksi ratsastaja oli tällä hetkellä tuolla kentällä, muutamien ihmisten katsellessa aitauksen viereltä. ”Isoisäni toive oli, että tästä kasvaisi Afrikan suurin arabisiittola, mutta minä ja isäni emme olleet samaa mieltä, joten minun hevoseni lähinnä käyvät kilpailuissa. Toimin myös kouluttajana sellaisille hevosille, jotka ovat menossa lapsiperheen ensihevoseksi. Mutta suurilta osin kasvatan kilpailijoita laukkakisoihin.”

James johdatti kolmikon aitaukselle, jolloin Enkelit saivat estottomasti ihailla arabialaisen täysiverisen puhdasta kauneutta. ”Kasvatatko sinä muita kuin täysiverisiä?” Feenix kysäisi, heidän lähtiessä kävelemään kohti suurta tallirakennusta. ”Muutamia lämminverisiä löytyy sekä yksi appaloosa. Mutta suurin osa on arabeja.”

Käveltyään tallin läpi, James johdatti kolmikon sen taakse, josta aukeni valtavan suuri ja vihreä laidun, jonka takana häämötti metsänreuna hämärästi. Vaikka tänne tultaessa tien varrella oli kasvanut palmuja, ei tuo kaukana siintävä metsä näyttänyt sellaiselta viidakolta mitä olisi saattanut odottaa. ”Tilani on eräs Kenian suurimmista hevostiloista. Sen eteläinen raja on tuo metsä tuolla, lännessä se jatkuu hieman joen toiselle puolelle ja idässä on eräs toinen hevostila noin 10 kilometrin päässä täältä. Rising Shadows on erään brittimiljonäärin omistama tila, jolla kasvatetaan arabialaisia siitokseen ja rajamme ovat hänen kanssansa yhteiset. Pohjoisessa taas tulee vastaan meri, joten tilani jatkuu sen rantaan saakka...”

Jamesin puhe hiljeni hetkeksi ja hänen silmiinsä tuli jotain huolestunutta, mutta nopeasti niihin palasi jälleen tuo avoin ja iloinen ilme, mutta ei niin nopeasti, etteikö kolmikko olisi huomannut jotain. ”Mutta te saisitte paremman käsityksen tilasta, jos lähtisimme tutustumaan siihen.” Miehen sinisiin silmiin kohosi innostunut pilke, ja jo ennen kuin Enkelit ehtivät sanoa mitään vastaan, oli mies jo harppomassa kohti talleja. ”Pyydän tallipoikaa satuloimaan neljä hevosta meille. Menkää te sillä aikaa päärakennukseen ja pyytäkää Annielta ratsastusasut. Olen varma, että teille löytyy sopivan kokoiset.” ”Mut...” Kolmikko yritti vastustella, vaikka jokainen heistä oikeastaan halusi päästä ratsastamaan noilla kauniilla eläimillä, joita mies kasvatti. Mutta James oli jo kadonnut tallirakennukseen, joten kolmikon ei auttanut muuta kuin kipittää takaisin päärakennukseen pyytämään ratsastusasuja. Olisi ollut sääli liata vasta vaihdetut vaatteet ratsastamisessa ja tuskin ne olisivatkaan kovin hyvin soveltuneet siihen.

Ilmeisesti James oli ennenkin vienyt vieraitaan ratsastukselle, koska jo melko pian Enkelit saivat päällensä vasta pestyt ratsastusasut, johon kuului peiget housut, punainen takki sekä mustat, pitkät saappaat.

Unohtamatta mustia ratsastukseen soveltuvia hanskoja sekä samettisen tuntuista kypärää. ”Nämähän on upeita...” Shiva hipelöi vaatteitaan. Myös kaksi muuta olivat hyvin vaikuttuneita siisteistä asuistaan, jotka olivat kuin suoraan jostain elokuvasta.

6

”Minä alan pitää tästä jutusta.” Talim naurahti, heilutellen raippaansa mahdollisimman oikean näköisesti.

Kolmikon ihastus vain lisääntyi, kolmen tallipojan taluttaessa hevoset heidän luokseen. ”Kolme lauhkeinta tammaani.” James saapui mustalla, upean näköisellä hevosellaan Enkeleiden luokse. ”Sen nimi on Satin Rose, tuttujen kesken vain Rose.” James selitti samalla kun tallipoika auttoi Shivan kermanvärisen tamman selkään. Hevonen liikahteli hieman paikoillaan, yrittäen tottua ratsastajan painoon ja selvittääkseen oliko tästä ainesta kunnon ratsastajaksi. Ilmeisesti hevonen tuli mieluisaan päätökseen, koska pian tamma asettui aloilleen, kiskaisten tosin silloin tällöin päätään näyttääkseen tahtovansa lähteä jo liikkeelle. Talim ei ehtinyt edes ottaa vastaan seuraavia ohjia, kun punaruskea, kiiltäväkarvainen pää pukkasi naista rintaan lempeän hörähdyksen saatteessa. ”Im Yaruah Desert Crystal. Des lyhyesti ilmaistuna.” Mies katsahti huvittuneesti mustaharjaista tammaa, joka tuuppi kärsimättömästi Talimia, tämän yrittäessä kivuta hevosen selkään. Juttu alkoi luistamaan vasta, kun jalustimia lyhennettiin hieman Talimille sopivammaksi. Hevonen oli näköjään yhtä innokas lähtemään kuin Shivan vaalea ratsu ja se ehti jo ottaa muutaman askeleen eteenpäin, ennen kuin Talim ehti pysäyttää sen. ”Ei vielä ystäväni...” Nainen naurahti hevoselleen, pidätellen tätä.

Feenixille jäi vaalean harmaa kimo, jonka harja ja häntä olivat erikoisen tummanharmaat, samoin kuin tämän polviin asti ulottuvat sukat. Hevosen selkärankaa pitkin kulki myös tummanharmaa raita, päättyen hännän tyveen. ”Ja Egyptian Storm. Nimestä huolimatta, Storm on eräs rauhallisimmista tammoistani.” Mutisten itsekseen Feenix kipusi hevosen selkään, jonka lempeät silmät katselivat uteliaasti kahta muuta ratsastajaa. Kuten James sanoikin, niin Stomilla ei näyttänyt oleva minkäänlaista halua lähteä niin malttamattomasti matkaan kuin kahden muun hevoset. Päinvastoin Feenixistä tuntui, että hevonen oli jopa laiska. ”Minä ja Dark Angel menemme ensimmäisinä, tulkaa te perässä.” James painoi kypärän päähänsä ja hoputti hevosen reippaaseen raviin ulos portista. Talimin ei tarvinnut edes painaa kantojaan hevosen lapoihin, kun ruunikko päätti jo lähteä menemään. Pian Shiva kiri ratsullaan Talimin rinnalle, Feenixin jäädessä suostuttelemaan hevostaan liikkeelle. Muutaman mielistelyn ja kirouksen täyttämän minuutin jälkeen nainen viimein sai hevosensa liikkeelle, ratsastaen virnistelevän Talimin viereen. Shiva oli ohjannut hevosensa Jamesin vierelle jutellen tämän kanssa innokkaasti jostain.

Ratsastusreissun kestoksi loppujen lopuksi muodostui kuusi tuntia, eivätkä he edes ehtineet kaikkialla tilan alueilla käydä, mutta suunnilleen Enkelit kuitenkin ehtivät oppia mitä missäkin on ja miten kaukana.

He myös kiersivät Rising Shadowsin maille ja näkivät linnamaisen päärakennuksen kohoavan korkean pensasaidan takaa. Yhtään hevosta ei näkynyt eikä ääniäkään kuulunut, ihan kuin koko tila olisi ollut hylätty.

Hieman pettyneitä Enkelit olivat, he olisivat tahtoneet nähdä tuon brittimiljonäärin.

Viimein, kun kello alkoi lähentelemään kymmentä illalla, he saapuivat takaisin Wild Illuusionin tilalle. ”Orgh.. Minä en taida voida kävellä vuoteen...” Feenix kimmursi itsensä pois Stormin selästä, joka oli hieman kuitenkin piristynyt lenkin aikana ja tökki nyt ystävällisesti rapsutusten tai makupalojen toivossa Feenixin käsiä. ”Jos ei ole ratsastanut pitkään aikaan, niin paikat saattavat kipeytyä.” James naurahti ja heilautti itsensä pois hevosen selästä, auttaen sitten Shivan myös selästä pois, joka sai Talimin vilkaisemaan merkityksellisesti Shivaa. Feenix oli Shivan onneksi, keskittynyt potemaan lihastensa kipeyttä. ”Voitte aivan vapaasti lähteä ratsastamaan milloin tahansa Rosella, Desillä ja Stormilla. Käykää vain sanomassa tallipojille, että laittaa ne valmiiksi teille.” James otti Shivan ratsun ohjat itselleen, tallipojan tullessa hakemaan Desin ja Stormin ohjat. Kolmikko vilkaisi toisiaan nyökäten ja Shiva astui muutaman askeleen eteenpäin, lähemmäksi tilan omistajaa. ”Herra Denver...” ”Sanokaa James vain.” ”Noh, James sitten vain.” Shiva virnisti ja jatkoi sitten, Feenixin ja Talimin astuessa myös lähemmäksi miestä.

7

”Kertoisitteko meille, miksi me olemme täällä?” Nainen heitti ilmoille kysymyksen, mikä oli kaikkien heidän mieleensä tullut tuon lenkin aikana, mutta reaktio joka kysymystä seurasi, oli aivan jotain muuta mitä he olivat odottaneet. Miehen kasvoille kohosi rehellisen hämmästynyt ilme, hänen yrittäessä ymmärtää miksi kolmikko oli kysynyt tuota. ”Miksi olette täällä?” Mies lausahti kysyvästi ja sai Shivan vilkaisemaan hieman epäröiden Talimia ja Feenixiä. ”Niin. Miksi olette kutsuneet meidät tänne?” ”Kutsunut? Mutta itse tehän tulitte tänne ratsastamaan ja lomailemaan...” ”Tulimme vai?” Feenix sanoi hämmästyneenä. ”Erikoista...” ”Niin. Minun oli puhe hakea Nairobin lentokentältä kolme ratsastuksesta kiinnostunutta naista. Shiva Leatherin, Feenix Cottonin sekä Talim Latexin. Ettekös te sanoneet olevanne sen nimisiä?” ”Ööh... juu.” Talim sanoi väliin. ”Nyt alkaa olla aika myöhä ja ajattelimme huomenna lähteä kolmestaan ratsastamaan jo aikaisin, joten on kai parasta mennä nukkumaan.” Shiva korjasi tilanteen haltuunsa, jottei mies alkaisi kyselemään mitään sellaista mihin he eivät osaisi eivätkä saisi vastata. ”Aivan tietenkin. Sanon tallipojalle, että laittaa hevoset huomenna valmiiksi... Vaikka kello yhdeksäksi?”

Onneksi James jätti kyselemisen väliin, kun puhe tuli taas hänen lempiaiheestaan ratsastuksesta ja hevosista. ”Kiitoksia her.. James.” Talim nyökkäsi. ”Kauniita unia.” ”Kuin myös.” Kolmikko vilkutti miehen perään, hänen lähtiessä taluttamaan hevosia talliin. Ilmeisesti hän halusi itse hoitaa oman hevosensa. ”Tajuatteko te jotain?” Talim hipsutteli huoneestaan heidän lokoisaan oleskeluhuoneeseensa, jonka takkaan oli syttynyt iloinen valkea lämmittämään kylmiä öitä. Ikkunasta tulvi yöllisiä tuoksuja ja silloin tällöin kantautui pehmeä hörähdys niistä muutamista hevosista, jotka oleskelivat vielä ulkona. Shiva ja Feenix olivat kietoutuneet pehmeisiin ja lämpimiin huopiin takan ympärille, juoden höyryävän kuumaa kaakaota, jota palvelija oli heille keittänyt. ”En sitten mitään.” Feenix vastasi, ojentaen höyryävän kupillisen Talimille, joka otti mukavan asennon myös takan äärestä. He olivat raahanneet yhden sohvan lähemmäksi takkaa, ettei heidän tarvitsi lattialla istua. ”Me emme tiedä miksi olemme täällä, ja se, jota luulimme toimeksiantajaksemme, pitää meitä tavallisina turisteina.” Shiva mumisi huopansa sisältä. ”Tuskin voimme olettaa, että tämä on ylimääräinen loma...” Talim sanoi, hörpäten kaakaota ja polttaessaan kielensä siinä. ”Ehkä on. Olisi Danten tapaista saattaa meidät lomailemaan näin.” Feenix kohautti olkiaan, ja korjasi sitten valahtanutta huopaansa. ”Olisi vai?” Shiva loi epäilevän katseen Feenixiin joka virnisti. ”Voisin kuvitella, että tämä on Danten tapaista...” ”Miten ne kivet sitten liittyvät tähän?” Talim tivasi. ”Kuka tietää. Ehkä joku vain halusi tehdä kepposen meille. Ei se olisi mitenkään erikoista...” ”Sinun selityksesi ontuu yhtä paljon kuin sinä tänään sen ratsastusreissun päätteeksi.” Shiva tökkäsi Feenixiä, saaden tämän kikattamaan. ”No sinun huomiosi olikin kiinnittynyt aivan muualle kuin ratsastukseen.” Talim iski silmää Shivalle, saaden tämän posket punehtumaan. ”Minä vain halusin tietää asioista.” ”Ilmiselvästi niin.” Talim väisti Shivan heittämää sohvatyynyä. ”Hst! Kuuletteko?” Feenix puuttui leikkimieliseen kinasteluun, hiljentäen kaksikon. Nyt myös he kuulivat kaukaisia laukka-askeleita, jotka tömisivät pehmeästi kasteiseen maahan. Yhdessä rytäkässä kolmikko nousi ylös ja syöksyi avoimen ikkunan luokse, josta ääni kuului. ”James treenaa hevosiaan aika myöhään...” Talim sihahti, vilkaisten sivusilmällä suurta kaappikelloa, joka näytti puoli kahtatoista. ”Oletko varma, että se on James?” Shiva kysäisi, saaden Feenixin vingahtamaan. ”Ei kummitusjuttuja Shiva...”

8

Laukka-askeleet lähestyivät ja kohta heidän näkyviin tuli musta hahmo, joka laukkasi hevosellaan porteille tulevan tien palmujen toiselle puolelle. ”Ei tuo ole James.” Talim sanoi hiljaa, heidän katsellessa kuinka ratsastaja pysäytti hevosensa. He eivät voineet nähdä mihin suuntaan salaperäisen ratsastajan katse oli kääntynyt, mutta jotenkin heistä tuntui, että se katseli suoraan Wild Illuusionin tilalle. ”Mistä sinä sen tiedät?” Feenix kysäisi, tuijottaen hahmoa kuten kaksi muutakin. ”Ratsastajalla on hoikempi ruumiinrakenne.” ”Missä vaiheessa sinä olet Jamesin ruumiinrakennetta tarkkaillut?” Shiva vilkaisi huvittuneena Talimia. ”Jos se on se brittitilallinen?” Feenix ehdotti. Kumpikaan ei ehtinyt vastata mitään, kun ratsastaja nosti hevosensa takajaloilleen ja syöksyi laukkaamaan pois näkyvistä. Pian enää kumajavat kavion äänen kuuluivat, kunnes nekin hiljenivät olemattomiin. ”Just... Feenix, sinun ehdotuksesi meni nurin. Tuon varjolla tämä ei todellakaan ole lomamatka.” Talim sanoi hetken kuluttua, kolmikon vetäytyessä ikkunasta ja sulkiessa ikkunan. ”Ehkä britti pitää yöratsastuksista?” ”Tuskinpa hän silloin ratsastaisi toisen mailla tuijotellen kilpailevaa tilaa.” ”Huvinsa kullakin.” ”Niin tai näin, lähdemme huomenna kuitenkin tutkimaan tätä maastoa hiukan tarkemmin, joten ehkä meille selviää jotain.” Shiva kätki haukotuksensa kätensä taakse. Enkelit toivottivat toisilleen hyvää yötä ja kukin paneutui oman huoneensa rauhaan, tehden kukin johtopäätöksiä ratsastajasta.

2008 AD Toukokuun 20 Kello 9.00 Kenia, Afrikka, Malindi

”Olemmeko valmiina?” Talim virnisti Shivalle ja Feenixille innoissaan hevosensa selästä. Feenix ja Shiva näyttivät yhtä innostuneelta kuin vaalea ystävänsä, vaikkakin heitä hieman arvelutti lähteä yksin ratsastamaan miltei tuntemattomilla hevosilla, miltei tuntemattomassa maastossa. He olivat heränneet aamulla hyvin nukutun yön jälkeen, melkein unohtaneena yöllisen ratsastajan. Pikaisen aamupalan jälkeen, kolmikko oli tehnyt itselleen eväitä ja lähteneet saman tien pihalle, jossa eiliset hevoset jo odottivat heitä. ”Jep.” Feenix sanoi virkeästi iskien kantapäänsä hevosen kylkiin, toivoen saavansa hevosen lähtemään hieman virkeämmin liikkeelle kuin eilen. Ihan näin virkeyttä hän ei tosin odottanut... Harmaa tamma kavahti ensin takajaloilleen lähtien sitten kiitämään pehmeää laukkaa pitkin vihreätä niittyä. ”O ouu-uuu…” Naisen ääni haipui olemattomiin hevosen kadotessa näköpiiristä. ”Feenix!” Shiva huudahti säikähtäneenä, joka tosin kaikui Talimin kuuroille korville, hänen hoputtaessa oman hevosensa ystävänsä perään.

Shiva nielaisi kuuluvasti ennen kuin painoi varoen pohkeillaan hevosen liikkeelle kohti Talimia joka laukkasi kevyesti ystävänsä perään. Kun hevonen oli juossut yllättävän rauhallisesti parikymmentä metriä, rentoutui Shivakin viimein antautuen nauttimaan ilmavirran tunnusta hiuksiensa alla.

9

”Kiiltti heppa... Voisitko pysähtyä?” Feenix yritti saada hevosensa rauhoittumaan mutta käsky tuntui kuuluvan kuin kuuroille korville. ”Just minun tuuriani, että laiskamato päätti juuri nyt skitsahtaa ja saada luonnevian...” Nainen mumisi itsekseen tuntiessaan sormiensa alkavan kramppaamaan turhasta kiskomisesta. ”Kuinka pitkälle ajattelit oikein juosta?!” Nainen yritti painaa pohkeillaan hevoseen, jotta saisi tämän edes kääntymään, metsänreuna kun alkoi lähestyä uhkaavasti. Onnekseen hän sai kuitenkin hikoilevan hevosen käännettyä, jottei se olisi laukannut suoraan tuntemattomaan metsään vaan jatkoi järjetöntä juoksuaan kohti rehevän niityn reunaa. Hevonen oli jo juossut ties kuinka kauan villiintyneenä, Feenixin yrittäessä

kaikin keinon vain pysyä sen selässä, kun hän alkoi erottaa takaansa laukkaavan hevosen ääniä. Kiittäen luojaansa hän oletti jommankumman ystävänsä saaneen hänet viimein kiinni ja toivoi tämän pysäyttävän hevosen, mutta kun ääni lähestyi ja hänen rinnalleen ilmestyi toinen ratsastaja hän huomasi, ettei kyseinen henkilö ollut kumpikaan hänen ystävistään. ”Et taida saada hevosta pysähtymään?” Hieman ylimielinen miesääni kuului Feenixin viereltä. ”Taidat vitsailla. Roikun kuule ihan huvin vuoksi henkihieverissä tässä hevosessa kiinni... ” Feenix vastasi uskaltamatta vilkaista sivulleen. Hänen koko huomionsa, kun oli kiinnittynyt eteenpäin ja nainen oli varma, että jos vilkaisi muualle, hänen otteensa irtoaisi.

Minkäänlaista vastausta ei kuulunut, mutta ratsastaja kiihdytti oman hevosensa hieman Feenixin hevosen eteen ja tarttui sitten toisella kädellään kiinni ohjakseen, saaden kuin ihmeen kaupalla hevosen pysähtymään. Tosin pysähdys oli niin nopea, että Feenixin ote irtosi ja hän lensi kaaressa hevosen kaulan yli mahalleen maahan. Ilmat tuntuivat tyhjentyvän hänen keuhkoistaan ja vähän aikaa nainen vain önisi maassa yrittäen ottaa selville oliko edes hengissä. Sillä aikaa myös Talim ja Shiva saapuivat paikalle, nousten nopeasti hevosiensa selästä auttamaan Feenixin ylös maasta. ”Kuinka kävi?” Shiva katseli huolestuneesti ystäväänsä, jonka silmät hieman harittivat yrittäen saada maailman pysähtymään. ”Kuinka monta sormea minulla on pystyssä?” Talim ojensi kätensä Feenixin kasvojen eteen, pitäen kolmea sormea pystyssä. ”Ku-kuusi?” Naisen kulmat rypistyivät hänen yrittäessä tarkentaa katsettaan Talimin sormiin, joka vilkaisi Shivaa pudistaen päätään. ”Ystävänne sai aika tällin ja teidän on parasta viedä hänet lepäämään.” Tuntematon mies sanoi, saaden nyt Shivan ja Talimin viimein kiinnittämään huomionsa mieheen. Myös Feenix yritti sitä mutta huonoin tuloksin.

Mies ei ollut tehnyt elettäkään noustakseen pois kiiltävän mustan ratsunsa selästä ja katseli nyt Enkeleitä ylenkatseellisesti ylhäältä. Hän oli pukeutunut punaiseen ratsastustakkiin sekä mustiin ratsastushousuihin sekä valkoiseen, röyhelökauluksiseen paitaan. Käsissään hänellä oli nahkaiset, mustat ratsastajahanskat, jotka pitivät rennosti kiinni hevosen nykivistä ohjaksista. Mustat hiukset olivat tiukalla letillä niskassa, yltäen vähän yli olkapäiden ja kokonaisuuden kruunasivat ylimieliset ja viileän siniset silmät. ”Ja muuten, mikäli ette osaa ratsastaa, niin kehottaisin pysyttelemään poneissa.” Mies vielä jatkoi, vilkaisten heidän arabialaisia täysverisiään, joidenka eräs rotupiirteistä on vaikea luonne. Talim oli jo karkaamassa miehen silmille tämän ylimielisen halveksivasta asenteesta, mutta muukalainen oli jo karauttanut oman hevosensa liikkeellä ja paineli jo pitkin niityn reunaa vilkaisematta taakseen. ”On siinä miehellä otsaa!” Shiva sihisi mulkoillen ratsastajan perään, kiepauttaen Feenixin toisen käden olkapäänsä yli. ”Tekisi mieli näyttää äijälle ponit...” Talim vastasi, nostaen toisen jalkansa jalustimeen ja heilauttaen itsensä satulaan. Tehtyään tämän, hän vielä kiskaisi Shivan avustuksella Feenixin eteensä, tämä kun näytti edelleen olevan vielä ulkona tapahtumista. ”Entä tuo?” Shiva nyökkäsi sinne, minne Feenixin hevonen oli jäänyt, muukalaisen saatua sen pysähtymään, mutta siitä ei olisi tarvinnut huolehtia. Vaalean harmaa kimo oli jo kadonnut niityltä heti päästyään irti, ja porhalsi mitä ilmeisemmin nyt kohti metsää. ”O-ou... Mitä sanomme Jamesille? Hän ei varmaan pidä siitä, että kadotimme yhden hänen hevosensa...”

Talim irvisti Shivalle, joka kipusi oman hevosensa selkään. ”Mitä me olisimme voineet tehdä? Se ylimielinen paskiainenhan sen irti päästi saatuaan sen kiinni...”

Nainen kohautti olkiaan Talimille, ohjastaen sitten hevosensa reippaaseen kävelyyn kohti Wild Illuusion rakennuksia. ”Pärjäätkö?” Hän vielä käännähti katsomaan Talimia joka niin ikään oli myös saanut hevosensa liikkeellä, ja ratsasti nyt vaivalloisen näköisenä Shivan perään, joutuen ohjaamaan hevostaan vain toisella kädellä, toisen pitäessä Feenixiä satulassa. ”Kyllä tämä tästä...” Nainen mutisi, tavoittaessaan Shivan jonka jälkeen kaksikko lähti rinta rinnan ratsastamaan kohti tilaa. ”Mitä oikein tapahtui?” James kiiruhti nopeasti kaksikkoa vastaan, heidän viimein saavuttaessa takorautaiset portit. Mutta ennen kuin kukaan heistä ehti, vastata mies jatkoi: 10

”Lordi Isaiah ja hänen palvelijansa toivat Stormin talleille muutama minuutti sitten. Sanoi löytäneensä sen lähes nääntyneenä joen varrelta.” ”Sinne astiko se riivattu oli juossut?” Feenix sanoi, hän kun oli viimein saanut itsensä kasaan hitaan ja tuskaisan matkan aikana. Ensin satulasta laskeutui Shiva, joka ojensi Rosen ohjaimet tallipojalle, kävellen sitten auttamaan Feenixin pois Desin selästä, Talimin seuratessa perässä. ”Feenixin hevonen sai jonkin kohtauksen ja villiintyi täysin.” Shiva selitti kiertäen kätensä ystävänsä ympärille, joka irvisti tuskasta käden osuessa lapaluille. ”Villiintyi? Sehän on yleensä rauhallisin kaikista tammoistani.” Jamesin sinisiin silmiin tuli kummastunut katse. ”Tuosta pirun kätyristä on rauhallisuus kaukana...” Feenix mumisi hiljaa. ”Ja entä sitten? Saitteko sen pysähtymään?” Siniset silmät kimpoilivat vuoroin Talimissa, Shivassa ja Feenixissä. Mutta pian mies kuitenkin tajusi kysymyksensä tyhmyyden, koska hevonen nyt kuitenkin oli palautettu tallille ja jos kolmikko olisi sen saanut pysäytettyä niin kai he nyt olisivat sen tuoneet mukanaan.

Hentoinen punerrus kohosi miehen iloisille kasvoille johtopäätösten saattelemana. Talim meinasi jo avata suunsa kipakkaan huomautukseen mutta sulki sen ajoissa, Shivan jatkaessa selitystä. ”Ei.” Nainen pudisti päätään, ottaen toisella kädellään kypäränsä pois päästä ja kannatellen toisella Feenixiä, nyt myös Talim oli tullut kumppaninsa avuksi. ”Joku itsetietoinen idiootti sai hevosen pysähtymään, jolloin se heitti Feenixin pois selästään. Sillä aikaa, kun se äijä lateli meille loukkauksia, Storm otti ja häipyi.” ”Emme tahtoneet lähteä etsimään sitä, kun ajateltiin jos Feenixiltä oli murtunut jotain, joten tulimme suoraan sitten tänne.” Talim jatkoi lähtien Shivan kanssa taluttamaan kumppaniaan kohti päärakennukseen johtavaa ovea. ”Sanoit jonkun tuoneen sen tänne?” Talim kysäisi, miehen lähtiessä heidän peräänsä ja tavoittaessa heidän. ”Paroni Jacob Isaiahin palvelija toi hevosen tänne.” ”Kuka tämä paroni sitten on?” ”Muistatteko kun mainitsin, että täältä kymmenen kilometrin päässä on sen erään rikkaan miehen kartano, jolla hän kasvattaa arabeja? Tuo mies on Paroni Jacob Nataniel Isaiah ja kuvauksistanne päätellen, olette saaneet kunnian tavata hänet itse.” Jamesin kasvoille kohosi valkoinen ja huvittunut hymy, hänen kiiruhtaessa avaamaan oven kolmikolle ja kuinka ollakaan myös tuo paroni sattui kävelemään heitä vastaan suuressa eteishallissa. Mies oli juuri tulossa portaita alas ja hänen musta kypäränsä oli miehen kainalossa. Puolentoista metrin päässä miehestä käveli maanruskeaan asuun pukeutunut henkilö, joka ilmeisestikin oli miehen palvelija. ”Lordi Isaiah, saanen esitellä teille vieraani: neidit Latex, Cotton ja Leather.” James sanoi miehen pysähtyessä heidän lähelleen. Enkeleiden kasvoilla ei näkynyt häivähdystäkään mistään kunnioituksen tapaisestakaan heidän nyökätessä miehelle. ”Ja tässä on Paroni Jacob Isaiah, Rising Shadows-farmilta.” ”Me tapasimmekin jo.” Paroni sanoi, luoden halveksivan hymyn kolmikolle, tuskin kääntyen edes heidän puoleensa, lähtien sitten kävelemään heidän ohitseen kohti ovea. Enkelit tuijottivat vähän aikaa huuli pyöreinä miehen perään, kunnes tuhahtaen käänsivät katseensa Jamesiin. ”Me viemme Feenixin lepäämään. Olen varma, että Paroni tuntee olonsa paljon luontevammaksi teidän seurassanne.” Talim sanoi lauseen sen verran kuuluvasti, että mainittu varmasti kuuli sen ja ilmeisesti myös lauseeseen kätketty piikki tuli perille. Nainen olikin ajatellut, että täysiverisiä hevosia elämäkseen kasvattavan paronin vertaaminen onnen kaupalla elävään ratsutallin omistajaan, ei miellyttäisi tätä yhtään. ”Toivon ystävällenne mitä pikaisinta paranemista ja suosittelisin teitä kaikki pidättäytymään tästedes sellaisissa hevosissa, jotka toimivat kolikoilla.” Paroni käännähti katsomaan kolmikkoa, joiden ilmeet kylmenivät selvästi. Myös James oli tajunnut viilenneen ilmapiirin koska hän käännähti nopeasti Enkeleiden puoleen. ”Soittakaa yläkerran puhelimesta kaupungin lääkäri paikalle katsomaan ystäväänne.” ”Sallikaa minun jättää palvelijani käyttöönne. Hän on saanut lääkintä koulutuksen.” Paronin viileä äänensävy keskeytti Jamesin, joka ei ehtinyt tehdä mitään palvelijan livahtaessa takaisin sisälle, ottaen Feenixistä kiinni ja lähtiessä viemään tätä ylöspäin portaita, kuin olisi tiennyt minne mennä. ”Oletteko varma, että löydätte kotiinne ilman häntä?” Shiva sanoi lähes yhtä viileällä äänellä, saaden Jamesin kasvoille kohomaan hieman epätoivoisen ilmeen.

11

”Uskoisin löytäväni tien. Huolenne on sydäntä lämmittävää.” Paronin toinen suupieli kohosi aavistuksen saaden hänen ilmeensä vaikuttamaan vielä ylimielisemmältä, jonka jälkeen hän otti kypärän kainalostaan ja painoi sen päähän lähtien kävelemään kohti hevostaan, jonka tallipoika oli taluttanut pihalle. ”Ettekö tahtoisi jäädä teelle, paroni?” James kiiruhti poistuvan miehen perään, Shivan ja Talimin siirtyessä ovelle katsomaan tätä, joka nopeasti heilautti itsensä suuren hevosensa selkään. ”Kiitoksia tarjouksestanne, herra Denver. Mutta minulla on paljon tekemistä vielä.” ”Tietenkin, ymmärrän täysin. Lainaamme palvelijallesi hevosen, kun hän on tutkinut vieraani.” Paroni ei enää vastannut vaan nyökkäsi lyhyesti ja käänsi hevosensa kohti hiekkaista tietä ja kiihdytti sen verkkaiseen raviin, kadoten kohta näköpiiristä. ”No on suuret luulot itsestään.” Talim sanoi kaksikon katsellessa, kun James antoi muutaman ohjeen tallipojalleen ja lähti sitten kävelemään heitä kohti.

Jo ennen kuin mies oli avannut suunsa, Enkelit arvasivat saarnan tulevan. ”Kuinka te voitte olla noin tyly hänelle?” Jamesin kasvot olivat punehtuneet kiukusta, miehen sulkiessa ovensa ja kääntyessä katsomaan Shivaa joka nojaili kauniisti kaiverrettuun kaiteeseen ja Talimiin joka nojaili seinään. ”Omapahan on vikansa.” Talim kohautti olkiaan. ”Hän on aatelinen, joten käytöstavatkin ovat sen mukaiset.” ”No sitten se saisi viimein tajuta, että elämme 2000 lukua, jolloin aatelisarvoilla ei enää ole mitään muuta virkaa kuin että ne kuulostavat hienolta.” Shiva puolestaan vastasi. ”Mutta ei se silti oikeuta teitä käyttäytymään niin tylysti.” ”Käännä toinenkin poski vai?” Talim naurahti irrottaen nyt viimein hänkin kypäränsä päästään ja sutaistessa lettinsä kuntoon. ”Vaikka niin. Hän kuitenkin oli niin ystävällinen, että jätti palvelijansa katsomaan Feenixiä. Soittamalla olisimme saaneet odottaa ainakin tunnin, että lääkäri tulee paikalle.” ”Almuja köyhille.” Talim tuhahti, mutta niin hiljaa, ettei James kuullut mitään. Tämä kun näytti olevan kiihtynyt muutenkin ja olihan mies kuitenkin ottanut kolmikon vastaan ja käyttäytynyt heitä kohtaan ystävällisesti. ”Hänellä on vaikutusvaltaa ja jos hän niin haluaa, niin tilamme saattaa joutua hyvin suuriin vaikeuksiin, jos ymmärrätte. Hän on hyvin kunnioitettu ja voimakas mies näissä piireissä.” Mies jatkoi, olisi kai sanonut muutakin, ellei askeleet olisi keskeyttäneet häntä. ”Miten Feenix?” Shiva kysäisi palvelijalta, joka asteli alas puisia portaita, Talimkin irrottautui seinästä ja asteli lähemmäksi kumppaniaan. James pysytteli hieman taustalla painuneena omiin ajatuksiinsa. ”Ei mitään vakavaa, onneksi hän ei vaurioitunut pahasti ilmalentonsa aikana. Muutama päivä lepoa, jotta selkä kuntoutuu. Tosin hän kyllä joutuu elämään ainakin huomisen kipulääkkeillä, silloin tuska yleensä on pahimmillaan.” Palvelija selitti hiljaisella äänellä. ”Me emme taida haluta Feenixin lähelle sitten huomenna...” Talim ja Shiva vilkaisivat toisiaan. Palvelija näytti hetken aikaa hämmästyneeltä, katsellen kahta naista, jolloin nämä pudistivat päätään. ”Älä kysy, Feenix ei kuulu hiljaisiin kärsijöihin...” Palvelija loi Enkeleille jonkin hymyn tapaisen ja käveli sitten Jamesin ohi pihalle ja talleille, pyytämään hevosta itselleen lainaksi. 10 kilometriä oli paljon mukavampi ratsastaa kuin kävellä. Tulomatkalla hän pystyi käyttää Feenixin harmaata tammaa, mutta paluumatkalleen hän sai ruskean lämminverisen. ”Minun on selvitettävä muutamia asioita.” Heidän isäntänsäkin tuntui havahtuvan viimein, kun kuuli laukkaaskeleet pihaltaan palvelijan lähtiessä. Sanottuaan tämän, mies harppoi kaksi askelmaa kerrallaan ylös portaita ja katosi oman työhuoneensa kätköihin. ”Noh, mitäs me sitten teemme?” Shiva kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen Talimilta, joka vilkaisi ensin yläkertaan mutta pudisti sitten päätään. ”Ei ainakaan mennä katsomaan Feenixiä... Ratsastamaan?” ”Nytkö?” ”Nyt, nyt. Meidänhän piti mennä pitkälle ratsastukselle ennen kuin se hevonen skitsahti.” ”Mutta varusteet on varmaan jo riisuttu...” ”Mitä sitten? Kyllä me nyt yhdet hevoset osaamme varustaa.” Talim kohautti olkiaan, painaen kypärän päähänsä ja lähtiessä ovesta, Shivan seuratessa perässä.

12

Kaksikko oli kiertänyt niin pitkän lenkin hevosillaan, että ilta oli ja laskeutumassa ja aurinko loi punertavaa hehkua meren rannalle, jota pitkin Enkelit hiljalleen etenivät. Talim oli laskeutunut hevosen selästä ja talutti nyt mustanruskeaa ruunikkoaan rannalla, Shivan antaessa hevosen löntystellä omaa tahtiaan, pitämättä edes kunnolla kiinni ohjista. Aurinko soi hevosten karvoillekin punertavan hehkun, ja varsinkin Shiva näytti ratsastavan auringon tulella enemmänkin kuin kermanvärisellä kimolla. Lempeä ja suolainen iltatuuli sai heidän kypäränsä alla hionneet hiuksensa liehumaan, ja aallot loiskivat vaimeasti valkoiseen santaan, johon kaviot painuivat. Koko maailma tuntui olevan pelkkää rauhaa ja vaimeaa loiskintaa kaksikon viimein pysähtyessä pienen kallion luokse, johon ranta päättyi.

Shivakin heittäytyi alas hevosensa selästä ja kumppanukset sitoivat ratsukkonsa kiinni erääseen puuhun, jonka aallot olivat rantaan heittäneet ja kiipesivät kalliolle istumaan. Molempien kasvot olivat kääntyneet kohti merta, ja heidän välillään vallitsi yhteenkuuluvuuden ja sanattoman ymmärryksen side, jossa oli kuitenkin ripaus surua. Merilintujen huudot vaimenivat sitä mukaa mitä alemmaksi aurinko painui ja pitkä kaislikko suhisi hiljaa, saaden välillä aikaisiksi lähes huilusoittimelta kuulostavan äänen. Molemmat olivat painuneet omiin ajatuksiinsa ja hetkeksi, luonnon kauneuden edessä he pystyivät unohtamaan kaiken kokemansa, taistelut, itsesyytökset ja epäröinnit. Hetken he olivat vain kaksi tavallista nuorta naista ihailemassa auringon laskua. Mutta vain hetken...

Kumpikaan ei tiennyt missä vaiheessa kaislikon suhinan sävy muuttui uhkaavaksi, mutta ensimmäisenä sen huomasivat alempana olevat hevoset, jotka alkoivat liikkua hermostuneesti, liikuttaen korviaan puolelta toiselle. Tuuli tuntui hieman kovenevan ja muuttuvan viileämmäksi saaden kaksikon viimein havahtumaan aatoksistaan. Hetkessä he kimposivat itsensä ylös, epämääräisen huolen ajamana, katsellen hieman hermostuneesti ympärilleen etsien hevosten levottomuuden aiheuttajaa. Inhottava pistely sai molempien ihokarvat pystyyn heidän huomatessa suhinan uhkaavaksi muuttuneen sävyn. ”Talim...” Shiva kuiskasi hiljaa, astuen lähemmäksi ystäväänsä. Aurinko oli lähes kokonaan painunut mailleen, saaden vaeltavat aallot näyttämään verenkarvaisilta tihenevässä hämäryydessä, joka oli alkanut kuin vaivihkaa laskeutua tienoon ylle. ”Hsss...” Nainen sihahti vastaan, tuijottaen silmät siristyneinä aavemaisen valkoisena hohtavaa hiekkarantaa, jolla ei näkynyt liikettäkään. Heidän alapuolellaan hevoset ääntelivät hermostuneesti yrittäen riuhtoa itseään irti. ”Kun tuo kirottu suhina edes loppuisi...” Shiva manaili hiljaa itsekseen, mutta katui saman tien sanojaan, yhtäkkisen hiljaisuuden laskeutuessa suhinan sekä aaltojen loiskeen päälle. Hevosetkin olivat lopettaneet liikkumisensa ja ääntelynsä ja niiden päät olivat kääntyneet kohti rantaviivaa. Kuin hidastetusti Shiva ja Talim käänsivät katseen toisiinsa silmät pyöreinä säikähdyksestä ja yhteisestä tuumasta he hypähtivät nopeasti hevosten luokse alkaen irrottamaan niitä. Vieläkään ei kuulunut äännähdystäkään. Tuntui kuin paksu peitto olisi tukahduttanut kaikki äänet alleen. ”Ne on saatava irti!” Talim sihahti Shivalle hieman ontolta kuulostavalla äänellä, joka yritti parhaansa mukaan repiä irti ohjaksia puusta. Hän ei ollut tajunnutkaan kuinka tiukkaan oli sen solminut... ”Minä yr-” Shivan lause katkesi kesken, kaksikon erottaessa vaimeat ja pehmeät tömähdykset, jotka kantautuivat rannan toisesta päästä. Salamannopeasti molempien päät nousivat ylös yrittäen löytää äänenlähdettä, vaikka olivat varmoja, etteivät olisi sitä loppujen lopuksi halunneet nähdä. Mutta mereltä nouseva sumu teki näkemisen vaikeaksi. ”Liian myöhäistä...” Shiva lausahti hiljaa, heidän tuijottaessa niin tarkasti rantaviivaa, että kyyneleet kohosivat silmiin. ”Ei...” Talim havahtui jälleen näpertämään solmua, vaikka hänen sormensa olivat menneen lähes kylmiksi säikähdyksestä. Kavioiden jymy tuntui lähestyvän kaksikkoa, joka yritti säikähdyksen kohmettamilla sormillaan saada solmuja auki.

13

”Sain sen!” Talim huudahti, painaen sitten nopeasti kätensä suunsa eteen. Kavioiden jymy oli lakannut. Sillä aikaa Shiva oli päättänyt yksinkertaisesti vain katkaista ohjat polttamalla ne puhki luotetulla sytkärillään.

Palavan nahan äitelä haju tunkeutui kaksikon sieraimiin, mutta hevosiin se ei tuntunut vaikuttavan mitenkään. Ne tuijottivat silmät pyörien kohti sumua, vaahdon valuessa niiden suusta ja lavoilta. Ne olivat kuin jäykistyneet kauhusta. Shiva ja Talim astuivat lähemmäksi hevosiaan, kietoen kätensä näiden ympärille.

Jotenkin he tiesivät, että tuo tuntematon halusi hevoset, ei heitä. ”Meidän on lähdettävä täältä...” Talim sai viimein lausahdettua huuliensa välistä, nousten nopeasti satulaan. Tuntematon hevonen oli jälleen lähtenyt liikkeelle, ja tällä kertaa sen vauhti oli ilmiselvästi kiihtynyt, kuin se olisi tiennyt, että aiottu saalis oli pääsemässä pakoon. Shiva nyökkäsi Talimille ja heilautti itsensä myös selkään, yrittäen saada hevosen liikkumaan pohkeillaan. Mitään ei tapahtunut. Hevonen seisoi paikoillaan kuin kivettyneenä. ”Rakas, rakas, hevonen. Lähde liikkeelle, jooko?” Shiva rukoili hevostaan, yrittäen ohjaimilla saada tuntumaa ratsuunsa. Myös Talimilla näytti olevan samoja vaikeuksia. ”Ne ei suostu liikkumaan...” Shiva voihkaisi, painautuen vasten hevostaan. ”Siitä ei taitaisi kyllä olla mitään hyötyä enää...” Talim kuiskasi kuolleesti, tuijottaen usvaan, josta alkoi erottumaan hevosen ja ratsastajan hahmo, jotka olivat pysähtyneet.

He pystyivät tänne asti kuulemaan ratsun korskahdukset ja matalan hengityksen, joka kuului sen ratsastajasta. Sumu kuitenkin esti heitä näkemästä tarkasti hahmon, vain sen, että sen takana liehui viitta ja päässään sillä oli silinteri. Heidän hämmästyksekseen hahmo ei kuitenkaan tullut yhtään lähemmäksi kaksikkoa. Se vain seisoi siellä tuijottaen heihin päin, Talimin ja Shivan pystyessä tuntemaan nahassaan tuijotuksen. Hetkeksi sumu hajaantui hahmon edestä, paljastaen vanhahtavan pukeutumistyylin. Kasvoja he eivät ehtineet nähdä ennen kuin sumu jälleen tiheni, jolloin hahmo vetäisi hevosensa takajaloilleen ja käänsi tämän ympäri, kuin olisi säikähtänyt jotain. Korviavihlovan kimeä huudahdus sai Talimin ja Shivan niskakarvat pystyyn, samalla kun äänen lähes yliluonnollinen vihlovuus iski täysin voimin heidän tärykalvoihinsa. Kumpikin painoi nopeasti kätensä korvilleen ja kyyristyivät vasten hevosiaan, toivoen vain, että tuo ääni lakkaisi. Mutta yhtä nopeasti kuin se oli alkanut, se myös loppui mutta meni muutama minuutti ennen kuin kumpikaan kykeni nousemaan ylös asennostaan. ”Joko se meni?” Shiva lausahti hiljaa kuin testatakseen oliko heidän kuulonsa vielä tallella. ”Luulisin niin...” Talim pyyhkäisi kädellään otsaansa, johon oli kohonnut kylmä hiki.

Vavisten molemmat laskeutuivat alas hevostensa selästä, tosin lähinnä se muistutti valumista. Kummankin naisen jaloista oli mennyt voimat, ja he juuri ja juuri pysyivät pystyssä. Mereltä puhaltava tuuli oli jälleen muuttunut leppeämmäksi, kaislikon suhistessa pehmeästi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuun siro sirppi kurkisti täysin pilvettömältä taivaalta ja myös muutama kirkas tähti tuikki sysimustalla taivaalla. ”Mikä helvetti se oli...” Shiva irrotti vapisevin käsin kypäränsä, kuivaten otsaansa myös. ”Ja mitä helvettiä se tahtoi...” Nainen vielä jatkoi, siirtäen katseensa rantaviivalle, jonka valkoinen hiekka hohti heikosti tummuudessa. ”Minä en tiedä enkä taida välittää selvittääkään sitä...” Talim vastasi, silitellen rauhoittelevasti hevosensa harjaa. ”Talim…” Shivan katse oli kääntynyt kumppaninsa puoleen ja hän osoitti kädellään ystävänsä etumusta. ”Whata...” Talim käänsi myös katseensa etumukselleen, nostaen käteensä sitten maidonvärisen kiven, joka hehkui himmeästi valkoista valoa. Nainen ei ollut huomannut, että se oli jossain vaiheessa luisunut hänen kaula-aukostaan esiin. ”Kivet suojaavat teitä pimeydeltä.” Shiva lausui kivien mukana tulleen viestin pätkän, kaivaen omansa esille.

Myös se hehkui heikosti pimeydessä, muttei niin voimakkaasti kuin Talimin koru, joka sai kaksikon ajatukset lipsumaan värisyttäville raiteille. ”Luuletko että se... että... tuo oli... pimeys?” Shiva lisäsi, katsellen kiveä, jonka hehku alkoi hiljakseen sammumaan, kunnes kivi näytti jälleen normaalilta, maitokaihin väriseltä sileältä kiveltä. ”No ihan varmasti oli.” Talim vastasi, laittaen kiven jälleen paitansa alle, huomaten samalla jotain tahmeaa kädessään. ”Shiva... onko sinulla se sytkärisi? Näytätkö sitä vähän tänne?” Shiva ojensi sytkärinsä Talimille, joka alkoi tarkastelemaan sen valossa kättään.

14

”Oh mai kaad... Minulla on verta käsissäni.” Talim vinkaisi, etsien katseellaan syytä, mistä oli saanut sen, viimein hänen katseensa tavoitti Desin harjan, jota oli silitellyt. Viedessään varoen sytkärin liekin lähemmäksi harjaa hän huomasi tumman harjan seassa verta, jota tuntui tihkuvan hevosen korvista. ”Des?..” Talim sanoi hiljaa, mutta hevosen korvat eivät liikahtaneet merkiksi, että tämä olisi kuullut pehmeän äänen. Järkyttynyt kauhistus levisi naisen kasvoille hänen siirtäessä katseensa Shivaan ja Roseen, jota nainen olikin jo tutkimassa, tullen samaan tulokseen. ”Mitä tahansa tuo äskeinen olikin, niin kiitos sen, hevosemme ovat kuuroja tätä nykyä. Ja olen melko varma, että ellei meillä olisi ollut noita kiviä, niin se olento olisi tappanut hevosemme sekä meidät...”

15

OSA 2 2008 AD Toukokuun 20 Kello 22.35 Kenia, Malindin ranta

Kaksi hahmoa seisoi kalpeana hevostensa vieressä. Ilma oli tyyni, mutta vertahyytävä tapahtuma vieläkin jäyti kylmyydellään luita. Naiset katselivat mietteliäinä aavaa kohti ja he tunsivat suurta myötätuntoa eläimiä kohtaan. Ainakin ne saivat olla nyt rauhassa, mutta millä hinnalla. Shiva veti Rosea kevyesti suitsista ja Talim Desiä. Ratsastajat kävelivät hevostensa rinnalla aaveratsastajan seisomapaikalle ja he eivät ihmetelleet yhtään, että maassa ei näkynyt kavionjälkiä. ”Just, joo. Miksi ei Dante koskaan anna meille tehtäviä, joissa ei olisi yhtään mitään yliluonnollista. Tämä on naurettavaa.” Shiva tuhahti ja puhalsi ottamansa hiekkakourallisen eteenpäin. ”Olen samaa mieltä. Kuitenkin meidän pitää viedä Jamesille huonot uutiset ja tulla tutkimaan tämä paikka päivänvalossa heti aamulla. En tiedä sinusta, mutta minä en haluaisi olla täällä enää hetkeäkään.” Talim vilkuili varovaisena ympärilleen kuin jokin tarkkailisi heitä. ”Veit sanat suustani. Meidän pitää kiiruhtaa.”

Talim nousi nopeasti hevosen selkään ja Shiva samoin, vilkaisten kuitenkin samalla läheisen mäen harjanteelle. Oliko hän nähnyt kuun valon heijastuvan jostain ja kaksi punaista silmää? Ajatuskin sai Shivan tärisemään ja kaksikko karautti sellaiseen laukkaan, että tuulikin jäi toiseksi heidän kanssaan. Hevoset eivät tällä kertaa vastustelleet ollenkaan lähtemisessä. Päin vastoin niilläkin taisi olla kiire pois rannalta ja sen pehmeältä hiekalta.

”Mitä ihmettä on tapahtunut?!” James huusi ensimmäiseksi ovelta, kun hän oli havahtunut laukkaääniin.

Mies oli heti tuntenut, että jokin oli vialla. Shiva ja Talim pysäyttivät hevoset niin äkisti, että sora vain lensi ympäriinsä. Huolestuneet palvelijatkin olivat tulleet talosta ulos ja parveilivat vierailijoiden ympärillä.

Ratsastajat hyppäsivät alas hevostensa selästä notkeasti ja vauhdilla ja puuskuttivat raskaasti rankasta ratsastuksesta. ”Niiden korvat...” Talim sai kakistettua haukkausten välissä ja James meni ja tarkasti elikkonsa. ”Ne ovat kuuroja.” James totesi kauhistuneena ja kutsui tallimestarinsa paikalle, joka oli samalla eläinlääkäri.

Palkollinen ohjasi hevoset talliin ja ravisteli samalla päätään.

James kääntyi jämäkästi kaksikon suuntaan ja hänellä oli odottava ilme. ”Mitä tapahtui?” Mies sanoi karheasti. ”Ratsastimme lenkillä rannalle... kun... kun...” Shiva änkytti ja hänen niskavillansa nousivat taas pystyyn. ”RANNALLE!!!” James huudahti kauhun ja suuttumuksen sekaisella äänellä. ”Sinne ei saa mennä auringonlaskettua. Se on... on vaarallista!”

Enkelit nostivat kulmakarvojaan merkityksellisesti. James salasi jotain. ”Ensinnäkin, emme tienneet sitä ja toiseksi... Ehkä teidän olisi aika kertoa, mitä täällä on tekeillä ja kuka se kimeän äänen päästävä ratsastaja oikein oli?” ”Ratsastaja...”

James kalpeni huomattavasti ja alkoi hermostuneesti sukia hiuksiaan.

16

”Lucami...” hän kuiskasi ja Enkelit siirtyivät lähemmäksi. Mies ei halunnut kohdata vieraittensa katseita. ”Kuka?” Shiva kysyi uteliaana ja avasi hiuksensa tuulettaakseen niitä.

Ohuet cumulus pilvet leijailivat kuunsirpin ohitse muuten selkeällä taivaalla. James katsoi ylös tähtiin ja hieroi leukaansa kuin ei tietäisi mistä aloittaa. Shiva kröhäisi merkityksellisesti ja mies havahtui aatoksistaan. ”Kaikki alkoi kolme kuukautta sitten. Muutamina öinä hevoset tuntuivat olevan äärimmäisen rauhattomia ja ympäri tilustani ruoho alkoi kuolemaan. Pidin sitä vain sattumana, kunnes yksi tallipojistani katosi hevosen kanssa. Hän oli sanonut menevänsä rannalle ratsastamaan.”

James katsoi naisia, jotka olivat kalvenneet huomattavasti. ”Löysimme hevosen skalpeerattuna metsästä, mutta ratsastajaa emme. Rannan mäellä oli silloin ollut turisteja, ja he sanoivat kuulleensa korvia vihlovan huudon ja nähneensä tumman ratsastajan varjon.

Alkuasukkaat alkoivat kutsua miestä Lucamiksi, joka oli heidän keksimänsä sana rantademonille, joka aina hävisi usvaan. Epäilimme kuitenkin tallipojan tehneen teon, kunnes...”

Naisilla meni väristys vartaloa pitkin ja sanat tuntuivat katoavan kuiskauksiin. Jamesin otsalle nousi hikikarpalot. ”Anteeksi, mutta mitä sinä sanoit?” Talim kuiskasi kauhuissaan. ”Tallipoika saapui aaveena kihlattunsa luokse kantaen kainalossa päätään ja hänen korvistaan vuosi verta.

Hän ohjasi tytön paikkaan, jossa ruumis oli ja toinenkin palvelija oli nähnyt aaveen ja seurannut heitä.

Lucami oli myös saapunut paikalle, pelästyttänyt heidät ja kaapannut pojan aaveen mukaansa. Hevosia ja ratsastajia hävisi muutamia lisää, kunnes kielsin rannalle menon kokonaan. En tiedä kuka tai mikä Lucami on, mutta alkuasukkaat kutsuvat häntä ”Pimeydeksi”.

Shiva nosti kädet nyrkkeinä suunsa eteen vilkuillen peloissaan ympärilleen ja Talim tärisi kiireestä kantapäähän. ”Shiva, pimeys...” Talim mumisi ystävälleen ja tämä nyökkäsi kauhuissaan.

James katseli pihatien tummuuteen kuin etsien jotain. ”Me ajattelimme mennä autolla huomenna tutkimaan rantaa lähemmin... Kuuluu toimenkuvaan.” Shiva kokosi itsensä ja yritti luoda miehelle rohkaisevaa hymyä. ”Feenix levätköön vielä sillä aikaa. Aamulla tarvitsisimme maasturia lainaksi.” Talim sanoi ja James nyökkäsi myöntyvästi. Mitä vain, kunhan hänen hevosensa olisivat turvassa. ”Ystävänne onkin vielä vuoteenomana. Hän on aiheuttanut muutamalle palvelijalle jo... mukavasti ylitöitä.”

James naurahti, mutta vakavoitui, kun eläinlääkäri tuli takaisin.

Mies ravisteli päätään. ”Mitään ei ollut tehtävissä. Hevosten korvat ovat poksahtaneet sisältäpäin.”

James nyökkäsi ja lähti kävelemään tallia kohden. Shiva ja Talim katsoivat miehen perään surullisesti. Tämä tuntui todella rakastavan jokaista hevostaan. ”Ehkä meidänkin pitäisi mennä nukkumaan, vaikka en varmaan nukutuksi edes saa. Ouch, mun lihakseni ovat ihan jumissa.” Talim sanoi ja venytteli itseään.

Shiva nyökkäsi, kun oli liian väsynyt vastaamaan ja kaksikko laahusti rauhallisesti sisälle.

Kuun valon luomat varjot tanssivat nukkujien huoneissa. Uneen pääsy oli kuitenkin kestänyt vähän aikaa, sillä aina kun kaksikko sulki luomensa, he näkivät kauhistuttavan ratsastajan. Molemmat olivat pyörineet vaikka, kuinka kauan, katsoen välillä kattoon ja ulos ikkunasta. Vihdoin silmät olivat menneet kiinni ja rauhallinen hengitys täytti huoneet. Puut heiluivat tuulessa lähestyvän ukkosmyrskyn saapuessa ja salamat iskivät kirkkaina rannan suunnassa.

17

Joka puolella oli pimeätä. Ääni ei liikkunut huulilta mihinkään. Shiva ja Talim juoksivat erillään toisistaan jotain näkymätöntä karkuun ja jalat tuntuivat raskaalta. He vilkuilivat taakseen kauhuissaan, sillä jokin jahtasi heitä. Pimeydessä ei näkynyt kuin kaksi punaista kiiluvaa silmää ja kumea kavioiden ääni, niiden osuessa tyhjyyteen. Naisilla oli omat yöpukunsa päällään, joiden helmat liehuivat aavemaisesti.

Vihdoin molemmat huomasivat edessään liikettä ja he törmäsivät toisiinsa kaatuen pehvalleen maahan.

Molemmat nousivat polviseisontaan ja tarttuivat toisiaan käsivarsista kiinni. He yrittivät huutaa jotain toisilleen, mutta ääntä vain ei kuulunut. Heidän jalkateränsä vuosivat verta ja korvat sillä maa oli muuttunut okaiksi ja ne kietoutuivat istujien jalkoihin.

Pimeydestä kuului onttoa hirnuntaa ja kavioiden laukka lähestyi heitä. Kaksikko halasi toisiaan, kun ei pystynyt nousemaan paikaltaan ja lähtemään karkuun. Varjomainen ratsastaja mustalla hevosellaan pysähtyi aivan heidän lähelleen ja elikon punaiset hohtavat silmät katsoivat vihaisesti kiinnijääneitä.

Agentit erottivat jo tutuksi tulleen kuvauksen ratsastajan ulkomuodosta, mutta ei mitään uutta.

Saalistaja seisoi vähän aikaa paikallaan, kunnes päästi tutun kimakan huudon ja vetäisi kainalostaan kävelykepin, jonka kaarevana titaanisena nuppina oli pantterin pää. Olio veti sen tupestaan, jolloin kaksikolle paljastui miekan terä ja salamat löivät pimeydessä. Nukkujat kirkaisivat vertahyytävästi ja sitten viuhahdus ja pimeys, kun kaksi päätä tömähti maata vasten vierien eri suuntiin.

Toukokuun 21 Kello 22.35

”Uaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaah!” kuului samanaikaisesti molemmista huoneista, kun uniset ponnahtivat heränneinä ja hikisinä huutaen ylös istumaan. He rutistivat raskaasti hengittäen peiton helmaa rintaansa vasten ja huokasivat. Kumpikaan ei saanut enää unta, vaan he kuuntelivat sateen ropinaa ja pisaroiden valumista ikkunalasia pitkin, kunnes sade vihdoin loppui ja aamu alkoi sarastaa.

Shiva nousi ensimmäisenä todella väsyneen näköisenä ja puki vaatteet yllensä. Hän käveli laahustaen olohuoneeseen ja heittäytyi sohvalle istumaan. Talim hoiperteli myös läheiseen nojatuoliin haukotellen.

Hänkin näytti siltä, että oli valvonut muutaman yön putkeen. ”Näin aivan hirveää painajaista yöllä. Siinä aaveratsastaja jahtasi meitä molempia.” Talim haukotteli ja huitaisi itsensä röhnöttämään käsinojien päälle, niin että pää roikkui alaspäin.

Shiva katsoi ystäväänsä suurin silmin ja suu auki. ”Et usko tätä, mutta taisin nähdä samaa unta.” Shiva sopersi ja kaappasi läheisen tyynyn, puristaakseen sen syliinsä. Talim nosti päätään ja tuijotti sanojaa epäuskoisesti. Ei tämä voinut pilailla tuollaisella asialla tällä hetkellä ja Shivan ilme kertoi, ettei asia ollutkaan niin.

Feenixin huoneesta kuului ähinää ja kaverukset pomppasivat ylös. He halusivat nähdä miten loukkaantunut voi ja ehkä selvittää asian käänteitä tälle vähän. Shiva avasi oven varovasti ja he astuivat sisään. ”Feenix, oletko hereillä?” Talim kysyi ja käveli vuoteen viereen. Shiva asteli sängyn päähän. ”En ole nukkunutkaan!” Feenix kivahti ja käänsi rymistelemällä kylkeään, jolloin tuskainen ilme ilmestyi hänen kasvoilleen ja luovuttaen hän palasi selin makuulle.

18

”En pysty kääntymään ja nousemaan sängystä ylös. Tämä on turhauttavaa... Selkä on vieläkin tosi kipeä.” hän valitti ja Shiva ja Talim virnistivät, kun ajattelivat mitä palvelijat olivat saaneet kestää.

Viimeaikaiset tapahtumat kuitenkin palautuivat mieleen ja mitä heidän piti kertoa kaverilleen. ”Feenix, taisimme löytää hommamme täällä ja et tule pitämään siitä mitä meillä on kerrottavaa.” Shiva sanoi ja kaksikko istui sängylle. Feenix veti jo valmiiksi peittonsa reunaa kasvojensa päälle, koska tiesi, että kertomus ei tulisi olemaan mitään mukavaa. Kertojien ilme vakavoitui ja he aloittivat.

”Minä tapan Danten!” Feenix kivahti ja ponkaisu istumaan, joka sai parkaisun lähtemään kiivastuneen huulilta. Hän vaipui takaisin makuulle, mutta kirousten tulva oli loputon. ”No, noh Feenix. Näinhän ne meidän hommamme aina on. Tää on taas vain astetta vaarallisempaa...” Shiva sanoi yrittäen antaa jotain hymynpoikasen tapaista vuodepotilaalle, mutta Feenix huomasi, että hänen ystävänsä oli todella huolissaan. ”Ette kyllä mene sinne rannalle ilman minua!” Feenix tiuskahti mielenosoituksellisesti. ”Mitä enemmän meitä on, niin ehkä selviäisimmekin... siitä... siitä... Pimeydestä...” ”Et voi lähteä tuossa kunnossa mihinkään ja paikka pitää tutkia mahdollisimman nopeasti. Ja mitä nyt päivällä voisi sattua. Kaikki on ihan kunnossa.” Talim sanoi yrittäen hänkin hymyillä. ”Famous last words.” toipilas mumisi ja kaksikko vilkaisi toisiaan. ”Kyllä me selvitään. Kerrotaan sulle sitten mitä löydettiin.” Talim jatkoi ja he huikkasivat hyvästiksi, sulkien huoneen oven selkänsä takaa. ”Minulla on huono tunne tästä...” Feenix mietti ääneen, kunnes tajusi jotain räväyttäen silmänsä auki. Hän yritti nousta nopealla liikkeellä, vajoten kumminkin takaisin petiin selän pettäessä. Hän ojensi kätensä ovea kohti kurkottaen. ”SHIVA! TALIM!! Älkää menkö!! Se on liian VAARALLISTA! Tulkaa takaisin!” mutta he olivat jo sulkeneet huoneiston oven ja laskeutuneet alakertaan. ”Paronilla oli sellainen kävelykeppi!”

James odotti jo ulkona ja oli varustanut maasturin agentteja varten. Hän katsoi väsyneitä naisia huolissaan ja piirteli jalallaan kuvioita sepeliin. ”Olkaa sitten varovaisia siellä...” mies sanoi nostamatta katsettaan. ”Älä huoli James. Olemme pistäneet kampoihin pahemmillekin asioille.” ”Joo, tämä menee ihan rutiinilla.” Talim jatkoi Shivan perään, joka käynnisti auton moottorin. ”Tulemme pian takaisin.” ajaja huusi moottorin äänen yli ja kaarsi pihatielle.

James katseli auton perään niin pitkään kuin pystyi ja kyynel laskeutui miehen poskea pitkin. Palvelijat kuiskailivat hänen takanaan ja tallimestari käveli miehen luokse ja supisi jotain hänen korvaansa, mikä sai hänet kalpenemaan. ”Rose ja Desi kuolivat viime yönä?!” James huudahti ja katsoi epätoivoisena naisten perään. ”Lukami ei päästä koskaan uhrejaan karkuun...” hän mumisi ja vaipui polvilleen. ”Mitä olen tehnyt...”

Ihme kyllä automatka sujui leppoisasti ja kaksikko pystyi rentoutumaan hetken. He jopa hymyilivät ja nauroivat, kun juttelivat aikaisemmista toilailuistaan ja töistään. Jopa tuttu pahisgalluppi tuli esille ja enkelit hörppivät kanttiineistaan raikasta vettä, kun heille tuli yllättäen vielä kuumempi. Myös pöllyävä hiekka teki 19

ajelulla olijoiden olon tukalaksi. Ilma oli mitä selkein ja lokit lensivät taivaalla. Mereltä tuuli leudosti raikasta ilmaa, kun Shiva pysäytti autonsa lähelle rantaa. Niin pitkälle kuin sillä vain pääsi. He kävelivät kivikkoista polkua pitkin alas ja rantahiekalla riisuivat kenkänsä tunteakseen silkinpehmeän rantahiekan jalkapohjiensa alla. Aurinko oli tehnyt hiekasta jo aika kuumaa.

Kuten he olivat epäilleetkin illalla, niin rannalta ei löytynyt mitään mikä olisi ilmaissut, että koko tapahtumaa olisi käynytkään. Ratsastajasta ei löytynyt mitään todisteita, vaikka tutkijat kuinka etsivät.

Puussa oli vain Rosen suitsien jämät ja maassa kuivuneita veriläiskiä. Shiva alkoi kiemurtelemaan tukalan hikisissä ja pölyisissä vaatteissaan. Hän vilkaisi merta mietteliäänä ja sai idean. ”Kun kerran täällä olemme, niin minä voisin käydä uimassa.” Shiva ehdotti ja Talim katseli ystäväänsä kummissaan. ”Eihän sinulla ole uimapukuakaan.” ihmettelijä totesi ja uimaan menijälle nousi virne naamalle. ”Minulla onkin pitkä T-paita ja alkkarit, se riittää. Eihän täällä ole kukaan edes katsomassa. Ota sinäkin vaikka aurinkoa, kun on näin hyvä ilma.”

Talim meinasi sanoa jotain vastalauseeksi, mutta Shiva oli jo riisunut silloin turhat vaatteet päältään ja juossut meren lämpimään veteen kauhoen ja polskuttaen iloisesti. ”Vain Shiva voi keksiä mennä uimaan tällaisena hetkenä. Oh well, täytyy kai minunkin keksiä jotain ajanvietettä.”

Turhat vaateparret lensivät kasaan kuumalle hiekalle ja Talim kävi makaamaan paitansa päälle ottaen aurinkoa. Hän kuunteli rauhassa ystävänsä riemunkiljahduksia ja antoi itsensä nuokkua vähän aikaan.

Makaaja ei kuitenkaan kuullut hiljaista hirnuntaa, joka lähestyi lähestymistään, kunnes loppui äkisti. Sama oli kavioiden kopseen kanssa, jotka loppuivat pehmeään rantahiekkaan.

Merenalainen maailma oli yhtä kaunis kuin ennenkin. Shiva sukelteli pitkiä matkoja korallien seassa, koska oli kehittänyt hengityksenpidätys tekniikkaansa. Hän ui jättikilpikonnien kanssa ja seurasi muutenkin kaloja ja kalaparvia. Merikasvit heiluivat kevyesti virtojen kanssa ja vesi vääristeli kauniisti auringonvaloa. Kuinka kirkasta pinnan alla olikaan. Löysipä sukeltelija yhden helmisimpukankin rantahietikosta. Lopulta hän jäi kellumaan vain pinnalle katsellen selällään yllä kiemurtelevia lokkeja.

Tarpeeksi uituaan Shiva nousi rantakalliolle kuivattelemaan, vilkaisten kuitenkin, että Talimilla oli kaikki kunnossa. Tuuli oli vähän voimistunut ja se kuivatti auringon kanssa vaatteet nopeasti. Shiva veti housut jalkaansa ja laittoi solmulla T-paitansa toppimaiseksi laittaen peukalonpään kokoisen mustan helmen taskuunsa. Hän seisoi vielä rantakivikolla, kunnes huomasi, että ruohikon suhina tuntui taas epämukavalta.

Vihdoin se lopulta kuitenkin lakkasi. Äänet olivat hävinneet rannalta, kun kuivattelija kääntyi kuin hidastetussa elokuvan pätkässä ja huomasi ratsastajan varjon Talimin vieressä. Usva leijaili ratsastajan ympärillä ja Shiva ei hukannut hetkeäkään toimiakseen. ”TALIM! VARO!!” hän huusi pomppien kallioilta alas ja juosten ystäväänsä kohti.

Ratsastaja käänsi kylmän katseensa hyvin vihaiselta näyttävää sprinttaajaa kohti, kun Talim havahtui unestaan. ”Mitä, mitä?” hän änkytti, mutta kirkaisi sitten silmät suurina, kun näki hevosen punaiset hohtavat silmät edessään. Lukamin kasvot olivat varjossa, mutta Talim huomasi olkapäille laskeutuvat valkoiset hiukset.

Mies veti kävelykepistään miekan esille ja Talim peräytyi kauhuissaan taaksepäin. Hän ponkaisi ylös juostakseen karkuun, kunnes kaatui kohtalokkaaseen kiveen, joka nyrjäytti hänen nilkkansa vain muutaman metrin päähän päästyään. Hän ei voinut muuta kuin huutaa apua.

Juuri aaveen nostaessa miekkaansa iskuun kompastujan lähellä, Shiva teki korkean hyppypotkun ilmaan ja lennätti ratsastajan sivulle alas satulasta. ”Sinä senkin!” nainen huusi kuin raivon vallassa ja huitaisi kaulastaan repimällä korunsa kivellä miestä kasvoihin, jolloin olio parkaisi. Kivi alkoi kimaltaa outoa valoa. Myös hirviön hevonen lähti karkuun kiven nähdessään ja hävisi mustan savun lailla näkymättömiin.

20

Shiva torjui jalallaan seuraavaksi häneen suunnatun miekan terän iskun, mutta lennähti kumminkin sen vuoksi selälleen. Samalla kaatuneen näkökentässä vilahti kiiltävä miekan nuppi, joka oli koristeeltaan todellakin pantterin pää. Talim oli sillä aikaa päässyt ylös ja huitaisi mieheltä silinterin alas, jolloin Shiva näki hyökkääjän kasvot. Jääkylmät silmät tuijottivat naista ja verinen naarmu poskessa ilmaisi, että aave ei olekaan aave. Sitä pystyi vahingoittamaan.

Seuraavat asiat tapahtuivat vain muutaman sadasosan sisällä. Usva kolmikon ympärillä alkoi myrskyävästi kiertelemään ja ratsastaja sivalsi Shivaa kohti uudestaan miekallaan, Talimin tarttuessa liian myöhään hänen käteensä kiinni. Isketty nosti kätensä torjuakseen lyönnin ja miekka osui kädessä roikkuneeseen koruun niin, että sen terä särkyi hajoten palasiksi. Aika hidastui tapahtumasta ja aave alkoi välkehtimään, muuttuen välillä paroniksi ja välillä takaisin hirviöksi thu-thump äänen saattelemana. Hän ja Talim joka oli vielä kädessä kiinni värisivät kuin hyppisivät ulottuvuuksien välillä. Nainen vajosi vihdoin polvilleen suojaten korviaan ja kirkaisi. Usva imeytyi kaksikkoon ja Shiva ojensi kätensä heitä kohti, kunnes tapahtui välähdys ja molemmat hävisivät hänen edestään. Hän ei uskonut silmiään. ”Talim, Talim! TALIM!!!” Shiva huusi kauhuissaan juosten edestakaisin rantaa, kunnes vaipui polvilleen. Hän voi pahoin henkisesti ja fyysisesti... Lohduttavat luonnonäänetkään eivät parantaneet paluullaan mielialaa. ”Ei...” nyyhkytys kaikui rannan kallioiden kuuroille seinille.

Ranta tuntui kylmältä ja autiolta ja Shiva itki vuolaasti pitäen polvistaan kiinni. Tuuli heilutti hänen hiuksiaan rauhallisesti ja laineet liplattivat hiljaa rantaan. Yhtäkkiä hän nosti katseensa leimuavana ylös. Suru muuttui jälleen päättäväisyydeksi ja vihaksi. ”Vai paroni on tämän takana... Odotahan, kun saan sen murhaajan kiinni, niin näytän hänelle mitä pelko on.”

Shiva pyyhkäisi nenäänsä ja nousi ylös. Onneksi yksi vesileili oli Talimilta jäänyt rannalle, joten Hän hörppäsi siitä ensin huikan ja lähti sen jälkeen kävelemään maasturia kohden. Matkalla Shiva kumminkin huomasi miehen jalanjäljet hiekassa. Ne eivät voineet olla Talimin, koska hänellä oli ollut jalat paljaana ja näiden kenkien koko oli muutenkin 44. Monta numeroa suuremmat kuin kadonneella. Shiva seurasi jälkiä autoaan kohden, kunnes ne muuttuivat hänen hämmästyksekseen käpälän jäljiksi. ”Odotas... Jos en pahasti erehdy, niin nämä ovat pantterin jälkiä kooltaan ja muodoltaan. Mustan pantterin, vielä.” hän jatkoi nostaessaan mustan karvan maasta ylös. ”Joo, Dante kyllä saa varoa, kunhan pääsemme kotiin. Feenix saa kiittää onneaan, jos kerkiää ennen minua lahtaamaan hänet. Se mies tulee kärsimään nahoissaan.” tutkija vannotti mumisten.

Kalliopolulle päästyään jäljet hävisivät ja niin ikävä kyllä oli hänen autonsakin tehnyt. Se oli vihoviimeinen pisara ja agentti istahti mielenosoitukselliset jalat ristiin maahan ja tuhahti lievän ärsyyntyneellä äänellä. ”Voihan VITTU...”

Aikaa kului ja Shiva heitteli ajankulukseen pikkukiviä ympäriinsä. Talimin katoaminen kummitteli uudestaan ja uudestaan hänen mielessään, ja vesi oli loppunut jo aikoja sitten. Shivaa janotti ja hän alkoi nähdä hallusinaatioita. Päivä alkoi lähestyä iltaa ja aurinko laskea. ”Kai minun täytyy lähteä kävelemään. Ei tässä mikään muu auta...” istuja virkkoi, kunnes kuuli hirnuntaa läheisen kielekkeen takaa. Hän ponnahti ylös varuillaan, kun vitivalkea arabi laukkasi kulman takaa esille häntä kohti ja pysähtyi. Hevosella oli punaiset silmät ja lempeä katse. Tuuhea harja ja häntä liehuivat tuulessa, ja hevonen hirnui ja kaapi maata ystävällisesti. ”Albiino.” Shiva mumisi ja taputteli hevosta. ”Mistäs sinä ilmestyit?”

Hevosella ei ollut satulaa ja sitä ei ollut selvästi ratsastettu koskaan. ”Taidat olla villi?” Shiva kysyi ja kuin hevonen olisi ymmärtänyt kysymyksen, se nyökkäsi. ”Mitä sitten sinulla teen, jos en saa ratsastaa?”

Hevonen kumartui toisen etujalkansa varaan kuin käskystä ja kutsuna nousta selkään. Shiva epäröitsi hetken, mutta nousi varovaisesti sitten kyytiin ottaen harjasta kunnolla kiinni. Juuri samalla hetkellä, hevonen kiihdytti, huimaan laukkaan, suoraan Jamesin tilaa kohti ja Shiva nojautui niskaa vasten, pysyäkseen kyydissä ja poistaakseen ilmanvastuksen. Maisemat viuhuivat ohi vauhtiviivoina ja ratsastaja päätti vain huilata hevosen harjan kätköissä. Jostain syystä hänen vartalonsa oli voimaton.

21

Aurinko oli laskenut, kun hevonen kaarsi tiluksen pihalle. James istui rappusilla, mutta ponkaisi heti ylös, kun näki hevosen. Hän oli ollut huolissaan parivaljakosta ja oli odottanut heitä herkeämättä takaisin. Mitä enemmän aikaa kului, sitä huolestuneemmaksi miehen katse muuttui. Ja kun jeepin sijasta ratsasti hevonen pihaan, niin James pelkäsi pahinta. Feenixkin istui kuistin keinussa, kun oli pyytänyt joltain poppamieheltä ihmekeitosta kipuihin. Hän hymyili, kun näki Shivan ratsastavan takaisin, mutta hymy hyytyi, kun Talim ei ollut tämän mukana. ”Orion!” James huudahti ja juoksi hevosen viereen ja Feenix seurasi vanavedessä huolissaan.

Albiino hirnui tervehdykseksi ja kuopi maata. Shiva ei jaksanut pitää enää kiinni vaan valui Jamesin syliin menettäen tajunsa. Hän oli uupunut ja kylmissään huulet sinisinä. Silmät olivat puolittain auki ja nainen huokaili koko ajan. ”Shiva, mitä tapahtui? Missä Talim on?” Feenix kysyi, mutta Shiva kalpeni entisestään ja pyörtyi. ”Antaa hänen levätä.” James mumisi ja katsoi hevosta. ”Onko tämä sinun tilaltasi?” selkätoipilas kysyi uteliaana ja taputti hevosta. ”Kyllä ja ei. Emme pystyneet kesyttää sitä, joten päätin päästää sen vapaaksi. Ennen ystävääsi, en tiedä kenenkään ratsastaneen sillä. Se ei yksinkertaisesti päästänyt ketään selkäänsä. Kutsuin sitä Orion Hallavaharjaksi, sen nopeuden vuoksi. Tuolla metsässä se asustelee ja välillä tulee katsomaan meitä.

Muuten se on vapaa.”

Feenix katsoi ihaillen valkoista arabia ja hevonen hirnui hyvästiksi laukaten taas metsää kohti. ”Kiitos.” agentti kuiskasi hevosen perään ja seurasi Jamesia sisälle, joka kantoi uupunutta sylissään.

Huomisesta tulisi todella kiireinen päivä ja he tarvitsisivat voimia siihen. Feenix vilkaisi vielä pimeyteen kuistilta ja käveli katse maata kohti yläkertaan.

”Missä minä olen?” Talim kysyi itseltään, kun heräsi kosteassa luolassa.

Ympärillä oli vain kovaa kallionseinää ja kivilohkareita. Sammal ja juuret olivat puhkaisseet seinän joissain kohdin ja vettä tippui muutamista raoista. Valoa ei näkynyt mistään, mutta kaukainen hirnunta sai heränneen pomppaamaan ylös. Usva kohosi luolaan ja Talim otti valmiusasennon. ”Tule vain hirviö, niin pistän sinut kertomaan mitä teit Shivalle!”

Kirjoittajat: Lea Vestovuo (osat: 2) Mirva Vauhkonen (osat: 1) Anna-Maria Hokkanen (osat: )

22