Dante’s Angels
Angel’s Singing Inferno
“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.” ”Tämä ei tiedä hyvää.” Shiva totesi ja taputteli kiviseinää kohdasta, jossa oli huoneen ovi vielä äsken ollut. Tamminen nariseva ovi oli hävinnyt heti, kun se oli sulkeutunut kolmikon takana ja he joutuivat luottamaan taskulamppujensa valoihin. Outo viima huoneessa nostatti jokaisen niskavillat pystyyn ja ihon kananlihalle. Huone tuntui kylmältä, kuolleelta. ”Se katosi...” Feenix mumisi ja Talim kirskutteli hänelle hampaitaan. ”Ja kuka käski SINUN mennä ovesta sisälle, jossa on verisen miekan kuva! Saanen muistuttaa, että ME olimme jatkamassa käytävää eteenpäin, kun sinä ajattelit, että tämä olisi osittain raunioina olevan linnan asehuone!” Puhuja heitti ruosteisella pikarilla ystäväänsä, joka väisti taidokkaasti liukastuen kuitenkin läheiseen mattoon. ”Huiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii...” Shiva taputteli sillä aikaa pyöreän huoneen seiniä, jossa ei ollut edes ikkunoita, joiden kautta olisi päässyt ulos. Huoneessa oli hyvin niukka sisustus. Lähellä Talimia seisoi pieni lankkupöytä, jonka päältä hän oli pikarin napannut ja sen pinnalla oli myös vanha kynttilänjalka, joka oli piiloutunut melkein kokonaan valuneen steariinin alle. Keskellä huonetta oli ränsistynyt matto, johon Feenix kompastui. Muuten seinissä oli luonnon taidetta, hämähäkinseittejä ja sammalta. Pakotietä ei ollut, vaikka Shiva yritti etsiä salateitä ja onttoja kohtia. Hän etsi niitä todella keskittyneesti, jopa niin antaumuksella, että havahtui erääseen merkilliseen asiaan liian myöhään... Seinien kivissä näkyi yllättäen häviäviä vääristyneitä kasvoja ja tutkija kirkaisi kaatuen taaksepäin, perääntyen hämähäkkikävelyllä ystäviensä luokse. Kinastelijat keskeyttivät sanailunsa, kääntyivät yhtä aikaa ja tiuskaisivat. ”Mitä nyt!” ”Kaverit, minusta alkaa tuntua, ettei tämä linna ole aivan sitä miltä se näyttää...” ”Shiva, minä inhoan, kun sanot n....” Huone tuntui vääristyvän kolmikon silmissä. Kasvot kivissä valittivat ja paineaalto kiersi seinät valomaisena efektinä. Seurauksena seiniin ilmestyi goottimaiset ikkunat, joista ei kuitenkaan ympäröivä kaunis metsä näkynyt. Isoin ikkuna muodostui entistä tulo-ovea vastapäätä. Sen pinta näytti sykkivän ja laineilevan. ”Shivaaaaaa!” Feenix huudahti vihaisena ja siirtyi mahdollisimman kauas seinistä. ”En se minä ollut! Minä etsin vain ovia, en mitään portaaleja. Kaikki aina laitetaan minun syyk... thumps...” Lattialla oli maannut pölyn alla ansalaatta, jonka päälle Shiva tuohduksissaan astui. Agenttien ilmeet olivat näkemisen arvoiset, kun katto alkoi laskeutumaan alaspäin ja kiviä tippui isoina paloina heidän ympärilleen. ”Sinä...” Talim aloitti. ”Ei nyt!” Shiva huusi ja sukelsi päätä pahkaa isoon ikkunaan sisälle. ”Mitä?!” Feenix mumisi hämmästyneenä, mutta Talim kiskaisi hänet kädestä mukaansa ja he ehtivät juuri hypätä ikkunaan, kun huone sortui heidän takanaan. ”Uaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaah!” 1
”Apollon?” ääni sanoi pimeydessä. ”Niin Lunar?” ”He ovat tulossa.” ”Oletteko ihan varmoja tästä?” kolmas ääni sanoi epäröiden. ”Earthian, kaikki toivo riippuu siitä.” Apollon vastasi ja ääni hukkui äärettömyyteen. ”Kaikki riippuu heistä...”
”Ouuuuuuuuuuuch. Kuka hemmetti meidän kanssamme nyt leikkii!” Feenix huudahti ja naksautti muutamia niveliään, jotka törmäyksessä olivat muljuneet pois paikoiltaan. He olivat tippuneet jokainen omaan asentoonsa marmoriselle lattialle, joka näytti heidän peilikuvansa pinnasta. Alusta oli suuri shakkilauta, jota ympäröi pimeys. ”Okei, Hei kamoon. Etteks te enää muuta keksi. Tämä sama idea oli jo Harry Potterissa ja yhdessä seikkailupelissä. Ei meitä tällaisella tavalla yllätetä enää.” Talim valitti, kun tiesi jo etukäteen mitä oli tulossa. Naisen sanoja säesti suuri kumiseva ääni, kun marmori osui marmoriin ja vastapuolen kattava valokeila heijastui laudan toiseen päähän. Erilaiset enkelipatsasnappulat liikkuivat shakin sääntöjen mukaan, mutta niillä oli aivan ylimaalliset hyökkäykset. Sotilaat tökkivät väisteleviä agentteja kultaisilla atraimilla ja tornit järisyttivät maata heidän jalkojensa alla lepattamalla siipiä. Lähetit soittivat trumpeteillaan musiikkia, josta lasitkin särkyivät ja Hevoset kiisivät yrittäen ravata enkeleiden yli ratsastajiensa kanssa. Kuningatar soitti kanneltaan aiheuttaen pieniä pyörremyrskyjä laudalle ja kuningas poltti taivaallisella tulella lautaa heidän jalkojensa alta. ”No johan nyt!” enkelit huudahtivat yhteen ääneen, kun taistelusta ei meinannut tulla yhtään mitään. Joskus nappulat muuttuivat aivan kiveksi, jolloin niitä ei voinut vahingoittaa, mutta silloin ne eivät pystyneet liikkumaankaan. Kolmikko päätti keskittää voimansa kuningatar ja kuningas nappuloihin. Feenix teki muutaman nopean ja notkean väistöliikkeen päästäkseen kuningattaren lähelle ja sivalsi miekallaan harpun säikeet poikki ja kuningattaren kahtia. Talim ja Shiva raivasivat tiensä kuninkaan luokse sivaltaen muita nappuloita matkallaan ja iskivät siltä liekit tekevät kädet poikki. Talim iski sainsa patsaan sydämen kohdalle ja Shiva Tomahawkinsa keskelle sen otsaa. Viimeistelyn teki Feenix, joka hyppäsi ilmaan ja halkaisi miekallaan pystysuunnassa patsaan. ”Puuh huuuh... Puuh huuh...” Kolmikko puuskutti hengästyneenä, kun loput patsaat sortuivat palasiksi, kun niiden johtaja kukistettiin. ”I’m getting too old for this.” Shiva vinoili itselleen ja toiset alkoivat nauraa hervottomasti. Uusi ikkuna avautui kolmikon eteen ja ilmeetön ääni kaikui ympäri pimeyttä. ”Te ihmiset tuhoatte kaiken kauniin. Te tuhoatte maan jalkojenne alla. Ette ole planeettanne arvoisia! Me tekisimme siitä kauniin. Käyttäisimme henkenne johonkin hyvään, eikä turhaan kuten te. ETTE ole tervetulleita. Kadotkaa!! Ikkunasta lensi sähköisiä palloja agentteja kohti, ja he väistivät ne juuri ja juuri ennen seuraavaa satsia. ”Meidän pitää päästä ikkunaan tai käristymme!” Talim huusi minkä kurkustaan sai irti ja lähti juoksemaan aukkoa kohti. Toiset seurasivat esimerkkiä, vaikka tulitus oli kovaa. He väistelivät, hyppivät ja pomppivat ikkunaa kohti, kunnes sukelsivat sen sisään. Maailma kieppui heidän ympärillään suurena madonreikänä. 2
”Mihin me olemme menossa?” Shiva kysyi pyörällä päästään saaden olankohautukset kavereiltaan. Ikävä kyllä he saisivat vastauksen liian pian, sillä määränpää lähestyi lähestymistään. Ainakin matka sinne tuntui leppoisalta ja kauniilta, kunnes karvas törmäys tapahtui. Joukko ei tiennyt mikä heihin iski, kun he heräsivät elävän puunrungon sisältä. Heidän ylävartalonsa olivat vain rungon ulkopuolella, ja puu näytti vetävän heidän elinvoimaansa itseensä. He yrittivät käsillään työntää itsensä puusta irti. Myös muita ihmisiä oli puun vankina, ja he näyttivät zombeilta harmaine ihoineen. ”Minähän sanoin, että ette voi voittaa!” tuttu ääni naurahti, mutta sai seurakseen oudomman huudahduksen. ”Tomaneus, lopeta!” Agenttien silmiä särki, kun he yrittivät tarkentaa katseensa puhujaan. ”Voi hyvä luoja!” kolmikko huusi yhteen ääneen nähdessään avautuvan näyn edessään. Pimeyden valaistuessa heidän eteensä ilmestyi marmorinen rappuskoroke, jonka päällä oli kolme valtaistuimilleen sidottua miesenkeliä. Keskimmäisellä oli punaiset pitkät hiukset ja selästä pistivät esille punaiset tuuheat siivet. Miehellä oli keltaiset elämää nähneet silmät, jotka olivat kumminkin nuoret ilmeeltään. Vasemmanpuoleisella oli violetit pitkät hiukset ja samanväriset siivet, sekä syvempääkin syvemmät smaragdin vihreät silmät. Oikeanpuoleisella oli ruohon vihreät pitkät hiukset ja saman väriset siivet sekä taivaansiniset silmät. Jokaisella heistä oli yläruumis paljaana ja vaatteena samanväriset housut kuin siivetkin olivat. Jalustalta asteli alas portaita pitkin violettisilmäinen enkeli, jolla oli olkapäille pitkät valkoiset hiukset ja tunika päällä. Enkelit olisivat huudahtaneet ihastuksesta, elleivät he olisi tunteneet niin suurta kipua. Jokainen huusi tuskissaan, kun heidän vartaloaan ja mieltään revittiin kerralla palasiksi. Lopulta he eivät vain kestäneet ja he pyörtyivät tuskasta. ”Heikkoja ihmisiä... Ja he te kutsuitte avuksi. HE ovat teistä kauniita.” ”Lopeta, veli!” keskimmäinen enkeli karjaisi ja maa tuntui jyrisevän. Hänen silmänsä liekehtivät. ”Apollon, Lunar ja Earthian. Minä rakastan teitä. Miksi ette halua luoda uutta maailmaa kanssani. Puhtaana epäpyhistä olioista, jossa olisi vain kauneutta?” ”Se ei ole oikein!” Lunar huudahti ja kuun kirkkaus häivähti hänen silmissään. ”Maa huutaa vääryydestä. Toma, et ole enää veljeni.” Earthian kuiskasi ja vihreä kyynel valui hänen poskeaan pitkin. Miehet painoivat päänsä alas häpeästä. Puhutellun naama synkkeni huomattavasti ja hän käänsi päänsä sivulle kyynelten valuessa hänen silmistään. ”Jos ette seiso rinnallani, niin ainakin tulette näkemään uuden maailman. Puhdistus alkakoon!” Tomaneus nosti kätensä taivasta kohti, mutta psykoottinen nauru pysäytti hänet. Kahleissa olevilta miehiltä revähtivät silmät hämmähdyksestä auki, kun puun rungossa olevat naiset näyttivät liikkuvan. ”Ua-ha-ha-haa!” kuka sinä luulet oikein olevasi?!” Talim nosti silmät kiiluen vartalonsa ylös ja vihreä valo levisi hänen ympärilleen. ”Minuahan ei näin helposti voiteta!” kuului edellisen vierestä ja Feenix nosti katseensa silmät roihuten. Punainen hehku kasvoi puun ympärillä ja vangitut ihmiset alkoivat vapautumaan ja hävisivät pois matkalle takaisin kotiin. Puu vaikeroi elämänvoimaansa menettäneenä, tiputti kuihtuvia lehtiään ja Toma peräytyi epäuskoisena. Kahlehditut alkoivat hymyilemään ja heidän voimansa kasvoivat. Kahleet nitisivät ja rutisivat liitoskohdista nopeampaan tahtiin. ”Alkaa ottaa päähän tuollaiset ryökäleet, jotka päättävät asioita muiden puolesta! Sinulla ei ole oikeutta!!” Shiva melkein murahti leijonamaisesti lopun lauseesta, kun puu särkyi voitettuna ja kolmikko hyppäsi voltilla vihollisen eteen. ”Katsotaan osaatko leikkiä kiltisti.” Talim vinoili ottaen sainsa esiin ja samoin teki Shiva ja Feenix. Kahleiden särkyvä ääni kuitenkin herätti heidän huomionsa ja mieskolmikko lensi heidän selkänsä taakse eriväristen höyhenien leijaillessa heidän ympärilleen. ”Heiii, emme tarvitse apua!” Feenix tiuskahti, koska ei tiennyt keitä tähdätä miekallaan. Pahista vai taakseen laskeutunutta miestä. 3
”Kyllä tarvitsette.” Apollon sanoi Feenixin selän takana ja halasi tätä. ”Firani, olet auringonsäteeni!” mies jatkoi ja halattu tunsi huminaa korvissaan ja ääretöntä kuumuutta. ”Minä PALAN!” punahiuksinen nainen huusi ja muuttui liekeiksi. ”Älä yritäkään!” Talim kihahti ja yritti päästä Earthanin kätten ulkopuolelle, epäonnistuen kuitenkin. ”Staren, olet maani vihreä valo.” karkuun yrittänyt kiljahti avoimen ja kirkkaan valon häikäistessä hänen silmiään. ”Minä HÄIKÄISTYN!” Vihreä kirkkaus valtasi hänen paikkansa. Shiva katsoi tapahtumia suu auki, mutta muisti vihdoin, että hänenkin takanaan oli enkeli. ”Hei, voisimmeko keskustella tästä... En oikein haluaisi jäätyä... Tai jotain...” ”Ssshhh, kaikki on hyvin. Luota minuun Icendra, kuuni jäinen kylmyys.” Pitkähiuksisen naisen kutrit leijuivat ilmassa jäisen ratinan ja puhtauden täyttäessä hänen mielensä. ”Minä JÄÄDYN!” Sininen kylmä usva leijui hänen katoamiskohdallaan. ”Mahdotonta!” Tomaneus huudahti ja sähkösalamat ympäröitsivät hänet suojelevasti. Agentit muodostuivat pikkuhiljaa takaisin violetit, viininpunaiset ja vihreät siivet selässään, jotka he levittivät ensimmäistä kertaa, niin että vartalot tulivat esiin. Shivan iho oli aivan valkoinen, jossa vaaleansinisiä vivahteita, Talimin keltainen ja Feenixin oranssi. Hiukset olivat tumman siniset, vihreät ja viininpunaiset. Vasta nyt Toma huomasi naisten kauneuden ja miten he säteilivät tähtipölyä. ”He... he... ovat...” ”Enkeleitä.” Apollon vastasi pitäen Feenixiä vieläkin syleilyssään. ”Jokaisen ihmisen sisällä on enkeli matkan alussa.” Lunar kuiskasi hymyillen halaten Shivaa. ”Mutta valinnanvapaus mahdollistaa sen, pysyykö se loppuun asti.” Earthian jatkoi laittaen syleilyssä silmänsä kiinni. Toma perääntyi ja suuttumus vääristi hänen kauniit kasvonsa. ”Se ei ole mahdollista! Henkipatot, juonittelijat, minä tuhoan teidät!” Kuusikko seisoi rauhallisena ja he tekivät rauhallisia liikkeitä kädellään mumisten jotain. Naisten katse oli tarkkaavainen ja keskittynyt. ”Auringon siivet...” ”Säteet kotkan lennossa...” ”Kuun siivet...” ”Jäinen loiste ketun juoksussa...” ”Maan siivet...” ”Elämä käärmeen suomuissa.” ”Enkelten valtakunta, Atlanttis!” ”Kutsumme sinua, vartija Asmeek!” Sali alkoi järisemään ja kuusikko muuttui valoksi yhdistyen yhdeksi loistavaksi jättienkeliksi, jolla oli kultainen haarniska yllään. Sen päässä oli kuusi kasvoa, miesten ja naisten, sekä selässä 12 eriväristä siipeä. Asmeekin suuresta sauvasta lähti säde, joka esti Toman lähettämää sähkösädettä osumasta ja työnsi koko ajan häntä taaksepäin, kunnes hän lensi huutaen avaruuden mereen ja kylmyyteen. ”Se ei ole totta...” kuului hukkuvan viimeisinä sanoina, kun pinnalla viimeisenä ollut oikea käsi vajosi pinnan alle ja valkoiset höyhenet loistivat kohdassa, jossa hukkunut katosi pimeyteen. Juuri sillä hetkellä enkelit muuttuivat normaaleiksi ja tuupertuivat uupumuksesta miesten käsivarsille. He nostivat heidät syliinsä, jolloin salin täytti kaunis laulu ja höyhenet leijuivat hiljalleen lattiaa kohti... ”Kyllä ihmiset ovat vahvoja.” Earthian sanoi hymyillen ja siirsi hiussuortuvan Talimin kasvojen edestä pois. ”He eivät tule muistamaan mitään tästä, vai tulevatko?” Lunar katsoi kysyvästi Apollonia, joka oli kävelemässä jo maailmojen väliseen portaaliin pidellen hellästi Feenixiä. 4
”He ovat voimakkaimpia kaikista enkeleistä, joten he voivat tietää vain osan omista voimistaan. He itse halusivat aikojen alussa niin, jotta aina olisi valinnanvapaus, miten käyttäisi niitä joka sukupolvessa. He unohtavat täysin kaiken tapahtuneen, kun pääsevät huoneeseen. He unohtavat meidät.” ”En tiedä onko se niin hyvä asia.” Lunar sanoi katsoen Shivan rauhallisia kasvoja ja astui portaaliin. Enkeleiden kadottua portaali hävisi välähdyksenä ja sali hiljeni yksittäisten tähtien jäädessä tuikkimaan kattoon. Kolme niistä omasi naisten oman auran ja värin.
”Feenix, en tiedä kannattaako meidän mennä sinne...” Talim totesi ystävänsä selän takana, kun tämä astui miekalla varustetun oven huoneeseen. ”Pidän kumminkin ovea auki varmuuden vuoksi.” Shiva nojasi sitä vasten tukevasti ja jatkoi. ”Jostain syystä, ei tunnu hyvältä idealta päästää sitä kiinni.” ”Uuuuu, katsokaa mikä pöydällä on. Se me ainakin otetaan mukaamme, vai mitä?” Feenix hihkui kauniin enkelishakkilaudan nähdessään. Jokaisen nappulan silmiin oli upotettu jokin arvokas jalokivi ja lauta, ja ne olivat kaunista mustaa ja valkoista marmoria. ”En nyt tiedä...” Talim huokaisi ja hetken mietittyään nyökkäsi sitten. ”Saat sitten itse kantaa sen... Mitä haittaakaan siitä voi olla...” ”YAY, ei täällä muuta otettavaa taidakaan olla. Mennään sitten.” Talim käveli Shivan ohi Feenixin kanssa. Ovea pidellyt vilkaisi lautaa sivusilmällä ja sitten räpytteli niitä, kun ei uskoisi näkemäänsä todeksi. Ihan kuin kuninkaan silmät olisivat liikkuneet ja katsoneet häntä. ”Äh, kuvittelen asioita.” nainen sanoi vilkaisten vielä kerran huoneeseen, kunnes sulki oven perässään kiinni, jolloin hiljaiset kuiskaukset ja laulu täyttivät huoneen lopulta häviten.
- THE END -
Kirjoittaja: Lea Vestovuo
5