Do You Feel Lucky_ready_2020

Dante’s Angels Do You Feel Lucky?

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.”

1860 AD Heinäkuun 14 Kello 7.30 Amerikka, autio preeria

Aurinko nousi preerian ylle. Punakiviset kalliot ja hiekka kimaltelivat sen säteissä ja kaktukset loivat varjoaan kohti taivaanrantaa. Kaukana kallioilta kuului preeriakoiran vihaisia haukahduksia, ja haaskalinnut kiertelivät pilvien suojissa etsien onnettomia uhreja näköpiiristään. Yksinäinen kalkkarokäärme kiemurteli hiekalla vauhdilla kivien suojaan turvaan, kun outo jyminä täytti ilman. Kaukana horisontissa nousi pölypilvi maasta ylös kuin itse paholainen olisi ravannut sieltä esiin. Hiljainen matkaaja laukkasi esiin auringon säteiden synnyttämän kuuman vääristyneen väreilyn seasta. Lähellä ollut pieni kylä läheni joka kaviontömähdyksellä ja ratsastaja hidasti kulkuaan.

Kasvojaan piilotteleva mies eteni hevosellaan rauhallisella käynnillä hiljaista katua pitkin eteenpäin.

Asukkaat olivat paenneet sisätiloihin kuin odottaen turmiotaan ja kurkistelivat peloissaan ovien ja ikkunaverhojen takaa. Ratsastaja ei nostanut hetkeksikään katsettaan hattunsa lierin alta ja piti rennosti ohjaksia käsissään. Matkan likaamat kasvot ja sen päättäväiset uurteet, sekä myös hailakan tummanpunaisen värisen ponchon helmat, jotka piilottelivat sisäänsä jotain, tekivät miehestä heti vaarallisen. Läheisellä kujalla kulkukoira säikähti kaataen roskiksen ja juoksi vinkuen tien yli. Ratsastajan ilme ei värähtänytkään, kun hän ohjasi ratsunsa saluunan eteen heilauttaen itsensä kevyesti satulasta alas ja sitoi hevosensa puomiin kiinni. Kolme roiston näköistä tyyppiä nojasi saluunan seiniin ja pylväisiin jauhaen purutupakkaa. Tuuli heitteli kuivia risupalloja ja vieritti niitä pölyn mukana kadun yli.

Mies taputti hevostaan ja kuiskasi tälle jotain ja jatkoi sitten mennäkseen saluunaan sisälle. Yksi roistoista astui kuitenkin heti hänen eteensä estäen pääsyn. ”Milläs asioilla sitä täällä liikutte, muukalainen?” mies kyseli naurahtaen ja vilkaisi voitonvarmana kavereitaan. ”Me O’Bannionit keräämme kolehtia jokaiselta vieraalta.” toinen kaveri uskalsi lisätä ja sylkäisi hiekalle virnistäen.

Ratsastaja piti katseensa alhaalla ja yritti väistää mennäkseen sisälle. Roisto astui taas eteen tarrautuen aseensa kahvaan. ”Veikö kissa kielesi vai maksukykysi? Kaivappas kuvetta!” O’Bannion tiuskaisi ja toisetkin tarttuivat aseeseensa valmiiksi.

Mykkä vierailija pysyi liikkumattomana tuulen ulinan vain säestäessä tilannetta, kunnes hän heilautti ponchonsa liepeen yli toisen olkapään. Viereiseltä terassilta kuului huuliharpun ”Nää-ä näää, Nää nää nää” soitto, jonka pieni poika soitti reaktiona eleelle. Uhkailijat säpsähtivät ja poika lähti pakoon vihaisten 1

ilmeiden saattelemana. Muukalainen kumminkin nosti vain sikarin huulilleen ja sytytti sen tulitikulla heittäen sen sitten sihisten ilman halki maahan. Hän kieräytti sätkää huuliensa kulmassa, kun roistot tuijottivat kahta kiiltelevää revolveria lepäämässä miehen lanteilla. Samalla ilmoista kuului linnun viikunaa ja kotka laskeutui miehen olkapäille pesemään sulkiaan.

Pysäyttäjä hämmästyi hetkeksi, mutta repesi sen jälkeen kovaääniseen nauruun. ”Katsokaa kaverit, tyypin kana tuli puolustamaan häntä. Sori, mutta emme ota palkkiota ruuan muodossa.

Ha haa haaa. ” Tuntematon vilkaisi lipan alta naljailijaa uhkaavasti ja nosti hiukan katsettaan. ”Kotkani ei pidä siitä, että hänelle nauretaan. Se voisi jopa luulla, että ette pidä siitä.” hän sanoi käheällä äänellä, joka ei olisi yhtään enempää selvältä uhkaukselta voinut kuulostaa. Miehen reaktiota vahvensi vielä aiempi puhumattomuus.

Edessä seisova roisto hiljeni heti selvän varoituksen saatuaan ja kolmikko hajaantui valmiina vetämään aseensa. ”Teidän täytyy pyytää anteeksi siltä.” muukalainen jatkoi. ”Mitä?!” joukon puhemies huudahti kuin ei ymmärtäisi käskyä. ”En -pyydä- toista kertaa.” muukalainen sanoi ja miehet vetivät aseensa.

Kotka lennähti merkistä ilmaan ja kolme kumeaa laukausta kaikui kaupungin kaduilla. Kaksi miehistä putosi heti, mutta kolmas ja joukon pomo sai vain luodin olkapäähänsä. Muukalainen iski vielä nasevan iskun aseensa kahvalla suoraan miehen naamaan. Roisto kaatui maahan ja jäi tuijottamaan voittajaansa sumein silmin. Katse kohdistui kotkan pään koristamaan kiiltävän valkoiseen marmoriseen aseenkahvaan ja lainsuojaton ulvaisi pelokkaasti. ”SINÄ olet hän. Hä-hä-hä-hän! Mies vailla nimeä!”

Tuntematon hymyili ja otti kankaisen rättinsä taskustaan kastaen sen hevosen juomakourussa olevaan veteen ja puhdistaen likaiset kasvonsa siihen. Kaiken sen pölyn alta ilmestyivät pyyhkiessä nuoren naisen kasvot. O’Bannionin suu loksahti auki ja sitten hän ravisti päätään. ”Vielä pahempi, olet se kuuluisa palkkionmetsästäjä Fear EagleEyes.” ”NAINEN vailla nimeä sinulle, ryökäle!” muukalainen huudahti ja potkaisi miehen tiellä olevan jalan syrjään.

Fear kiskaisi miehen ylös ja raahasi hänet sheriffin toimistoon muutaman talon päähän. Nainen potkaisi takamuksesta kovakouraisesti miehen sellin ovesta sisään ja hämmentynyt lainvalvoja sulki kilisevällä avainnipulla oven. ”Onko tuosta roistosta palkkiota saatavilla?” Fear kysyi tumpaten sikarinsa pöydälle ja vapautti hiuksensa hatun alta. ”Kyllä, hän on Roy O’Bannion ja palkkio on 500 dollaria. Kahdesta hänen kaveristaan tulee vielä 100 dollaria henkeen lisää.”

Palkkionmetsästäjä otti rahat ja tarkisti ne. Hän oli valmis poistumaan, mutta seriffi pysäytti hänet ja näytti vaivaantuneelta. ”Oliko vielä jotain” Fear kysyi ja seriffi näytti empivän. ”En voi pitää häntä täällä... Hänen veljensä tulevat vapauttamaan hänet. Se olisi epämukavaa kannaltani...” ”Toisin sanoen, pelkäät että pääset hengestäsi?” nainen tuhahti ja käänsi pelkurille selkänsä. ”E-en minä sitä, mutta kun kaupunkilaisetkin voivat kärsiä toiminnastasi ja...”

Terävä mulkaisu sai loput lauseesta takertumaan seriffin kurkkuun ja hän yskäisi. ”Minä pysyttelen täällä muutaman päivän, koska tulin tapaamaan ystäviäni, joten voin pelastaa arvottoman nahkasi tarpeen tullessa.” Fear sanoi piikikkäästi ja poistui takaisin saluunan suuntaan. Hautausurakoitsija oli jo hommissaan ja mittaili kuollutta kaksikkoa. EagleEyes nyrpisti nenäänsä, kun meni ottamaan satulalaukut olalleen pistäen rahatukun sinne. Samalla hän rauhoitteli hermostunutta hevostaan antaen tälle herkun ja kehuen tätä. ”Hyvä poika Voldor, ei mitään hätää.”

Rauhoittelu oli tosin turhaa, koska kaupunki ei näyttänyt haluavan toivottaa muukalaista tervetulleeksi.

Saluunasta juoksi niljakkaan näköinen mies puukkoa heilutellen ulos, mutta Fear kampitti hänet suuremmitta vaivoitta maahan ja vetäisi satulastaan erikoisen näköisen kiväärin, jonka piipun laittoi maassa 2

makaavan kaulalle. Hyökkääjä jähmettyi heti paikoilleen, kun tunsi jotain terävää ihoaan vasten. Kiväärin selkä oli teroitettu ja muotoiltu miekan terän lailla. ”O’Bannion kuulee vielä tästä.!” Mies huusi kimakalla äänellä, kuin hänellä ei olisi kaikki kotona ja hänen katseensakin poukkoili villisti eri suuntiin. ”Kuule, minä luotan siihen.” Fear sanoi, ja nosti kiväärinsä äkisti tähdäten 900 metrin päässä olevaan kellotorniin. Siniharmaa silmä näkyi tähtäinaukosta ja siristyi valmiina, kun nainen painoi liipaisinta. Kuului laukaus ja tornin jättimäinen kello kilahti tarkan osuman seurauksena. ”Kerro hänelle, että EagleEyes lähettää terveisiä.”

Rotalta näyttävä mies ponkaisi ylös ja pinkaisi kauheassa vimmassa kaupungista ulos. Fear virnisti ja sylkäisi maahan koskettaen lieriään hyvästiksi. Hän laittoi aseen takaisin satulaan ja eteni vihdoin kannusterät lattialautoihin kilisten saluunan ovelle. Hän vilkaisi nopeasti puisten oviheilureiden yli tupakansavuiseen huoneeseen ja astui sisälle. Paikka hiljeni hetkeksi tuntemattoman astuessa sisälle, mutta kohta musiikki ja raavaiden lehmipoikien kovaääninen puheensorina täytti salin.

Fear jatkoi matkaansa baaritiskille ja vinkkasi baarimikkoa lähemmäksi, joka hieroi lasia pyyhkeeseen kuivaksi. ”Niin?” tämä kysyi tylsistyneellä äänellä. ”Maito, tuplana.”

Saluunan pitäjältä tippui sikari suusta hämmästyksestä ja koko saluuna hiljeni taas. Vieressä tiskiin nojaava mies naurahti kännisenä ja hönkäisi Fearin suuntaan. ”Ihme kun et halunnut vettä. Sitä saa ulkoa tuolta kaukalosta.”

Hetkeäkään epäröimättä, Fear nappasi ison veitsen taskustaan ja pysäytti viiltonsa juuri ennen miehen ihon läpäisyä tämän kaulalle. ”Onko jotain valittamista juomatavoistani?” nainen kysyi kylmästi ja mies ravisti päätään. ”Pelotteletko taas asiakkaitani EagleEyes. Et ole yhtään muuttunut.”

Fear suuntasi katseensa yläkertaan meneville rappusille, joita pitkin laskeutui alas metallinvihreään kauniisti koristeltuun mekkoon pukeutunut nainen. Blondit kiharat ja nutturalle nostetut hiukset kehystivät siroja ja kauniita kasvoja. Posliininuken vaalea iho sai laskeutujan näyttämään entisaikojen aateliselta. Siniset kirkkaat silmät tuntuivat tarkkailevan kaikkea ja siro suu näytti olevan sanavalmis, vaikka mihin tilanteeseen tahansa. Toisessa kädessä naisella oli jalokivin koristeltu aurinkovarjo. EagleEyes nimen kuultuaan, saluunasta kuului hiljaista muminaa, mutta palkkionmetsästäjän vilkaisu riitti hiljentämään heidät. ”Se ei johdu minusta, vaan asiakkaistanne Ms Moontalis, jotka paranevat vuosi vuodelta.”

Vaalea nainen oli jo edennyt tiskille asti ja nojasi sirosti sen reunaan. ”Baarimikko, te kuulitte mitä hän haluaa. Toimikaa.” Moontalis sanoi kylmästi, mutta purskahti sitten heleään nauruun. ”Ystäväni, pitkästä aikaa.” hän halasi naisellisesti Fearia ja heilautti kiharan hiussuortuvansa pois kasvojensa edestä. ”Saat huonon maineen, jos halailet palkkionmetsästäjiä Anna.” Fear naurahti myös ja kulautti koko maitolasin kurkustaan alas. ”Ei saluunanomistajalla muutenkaan hyvä maine voi olla. Minä en sentään haasta riitaa tämän territorion pahimman rosvojoukon kanssa kuten sinä teit.” Anna sanoi huolissaan, mutta Fear vain hymähti. ”Äh, pikkuasia... Mites Susan? Oletko hänestä kuullut mitään?” ”En ja älä kutsu häntä sillä nimellä. Tiedät, että hän ei pidä siitä.”

Toinen oviheilureista narahti ja baarimikko alkoi heiluttaa kättään vihaisesti. ”Teidänlaisenne eivät ole tervetulleita tänne. Shoo, shoo!”

Fear ja Anna katsoivat ovelle, jossa seisoi nuori intiaaninainen katsoen varovaisena ja epäluuloisena ympärilleen. Hänellä oli siisti intiaanien asu päällään ja violettiraidallinen otsanauha reunusti kahta todella pitkää mustaa hiuslettiä. Intiaanilla oli selässään jousi ja nuoliviini sekä Tomahawk lepäsi hänen vyöllään.

Hän huomasi kaksikon tiskillä ja lähti hitaasti sen suuntaan. ”Etkö kuullut! Tänne ei saa tulla.”

Alkuasukas rypisti kulmiaan, mikä erottui vain heikosti ja katosi paikaltaan ollen kuitenkin seuraavassa hetkessä tiskin vieressä kirveen terä asetettuna miehen kurkulle. Intiaanin liikkeet olivat niin nopeat, että ne eivät näkyneet paljaalla silmällä. ”Hei, hei, hei! Ulvova Susi rauhoitu. Ei hän tarkoittanut sitä!” Anna huusi tarttuen naista kädestä kiinni.

3

”Steve, hän on ystäväni ja saa olla täällä. Asenteestasi vielä keskustellaan,” hän jatkoi vilkaisten terävästi baarimikkoon. ”Hau!” Ulvova Susi sanoi tervehtien miestä kasvot peruslukemilla ja laski aseensa. ”Susanin tässä varoa pitäisi... Tai noh, en usko, että hänellä olisi ongelmia puolustautua.” ”Nimeni on Ulvova Susi, Fear, ei Susan.” ”Fear, minähän juuri sanoin sinulle...” Anna yritti pistää väliin, mutta Fear jatkoi. ”Mistä tiesit, että olen täällä?” ”Huomasin sinut jo aikaa sitten ja jäljitin tänne. Jätät liikaa jälkiä ympäriinsä.” Susan sanoi hörpäten vesileilistään kulauksen. ”Ajattelin tulla katsomaan, mitä teet täällä ja tervehtimään samalla Annaa.” ”En Minä mitään jälkiä jätä.” Fear valitti mutristaen suutaan.

Fear oli nuorena menettänyt vanhempansa ja isoveljensä rosvojoukon hyökkäyksen vuoksi ja se näkyi naisen ilmeettömissä kasvoissa. Porukka oli polttanut heidän maatilansa ja tyttö oli pelastunut, koska oli juossut siipeensä haavoittuneen kotkan perässä. Hän oli nostanut sen syliin viedäkseen sen isälle, mutta neuvokkaana tyttö ehti hyvään piiloon ennen kuin lainsuojattomat huomasivat hänet. Se oli viimeinen kerta, kun nainen oli itkenyt, seisoessaan palavan rakennuksen vieressä missä näkyivät hänen perheensä ruumiit. Lähellä ollut palkkionmetsästäjä löysi tytön ja kasvatti hänet ammattiin. Fear metsästi heti kasvatti-isänsä kuoltua syyllisen roistojoukon käsiinsä ja toimitti porukan vankilaan. Hän jatkoi kumminkin ammatissa senkin jälkeen ja sen avulla hän tapasi parhaat ystävänsä.

Meteli saluunassa oli palannut normaaliin tasoon ja kolmikko siirtyi yläkertaan, missä Anna ohjasi Fearin vapaaseen huoneeseen. Tämä toi samalla kaikki kamppeensa mukaansa ja lähetti hevosensa talliin.

Huoneessa oli siististi pedattu kaksoisvuode ja kultareunainen amme sivummalla. Puinen käsintehty ja kaiverrettu vaatekaappi lepäsi sängyn vieressä ja toisella sivulla avautuivat kaksoisovet yhteiselle puiselle parvekkeelle. Ovia ja ikkunoita koristi viininpunaiset silkkiset verhot. Yöpöydälle oli siististi aseteltu pesukulho, kannu ja pyyhe saippuan kanssa, sekä toiselle puolelle öljylamppu. ”Tässä on huoneesi. Tietysti vain parasta ystävilleni... Ai niin, ja olen pitänyt tätä varattuna sinulle.” Anna nosti helmaansa ylös ja naiset katsoivat punastuen sivummalle. ”Hieno nainen ei tee noin.” Fear mumisi hiljaa. ”Kuka on väittänytkään, että olisin hieno nainen?” Anna iski silmää ja otti sukkanauhastaan hienon revolverin esille. Samalla helman alta näkyivät kummassakin jalassa kahdet tikarit sukkanauhakoteloissaan kiinni. Kaksikko katsoi kysyvästi niitä. ”Tytön täytyy olla varautunut kaikkeen.” hän sanoi laskien helmansa alas kuin se olisi normaaleinkin asia. ”Ehm, kuitenkin, tämä revolveri on sinulle. Se on koottu kaikkien eri valmistajien aseiden parhaimmista osista, mitkä sain käsiini ja lisäsin siihen minun omia muunnoksiani. Tein työn tietysti itse varmistaakseni sen laadun ja koristin tyypillisen marmorikahvan hopeakaiverruksin ja koristein eli se on ainoa laatuaan, kuten kolme muutakin asettasi. Annoin merkille nimeksi Tulilintu.”

Fear otti aseen käteensä ja koitti molemmilla käsillä sen painoa ja onko se hyvä kädessä. Samalla hän pyöritteli ja teki kaikki show manööveerinsä kaksikolle. Lopuksi hän asetti kätensä suoraan, niin että ase osoitti kyljellään erästä taulua ja sen hahmoa silmien väliin. Fear katsoi piippua pitkin eteenpäin toinen silmä kiinni ja virnisti. ”Excellent!”

Ulvova Susi oli mennyt haukkaamaan happea ulos, koska pelkäsi läsnäolostaan tulevan konflikteja.

Annalla oli muutamia laulunumeroita varattuna illaksi ja hän lauloi juuri tällä hetkellä pianon säestyksellä miesjoukolle. Fear istui sätkienkäryn keskellä pokeripöydässä pelaamassa korttia. Neljä muuta korttihuijarin, roiston tai rikkaan tilallisen näköistä miestä istui hänen kanssaan. He tuijottelivat toisiaan löytääkseen heikon kohdan pelikäyttäytymisessä ja hikoillen kuumasta ilmasta. Yksi kärpänen lensi epämiellyttävimmän ja haisevimman pelaajan poskelle suristen, josta tämä lämäisi sen kuoliaaksi.

4

Susan istui isolla kivellä läheisellä mäellä. Se sijaitsi kaupungin laidalla suuren tammen alla, minkä alapuolella kohosivat pienen hautausmaan ristit ja kivet. Saluunan hälinä ylsi jopa mäelle asti ja talojen lempeät valot tulvivat ikkunoista kaduille. Muuten pilvetön tähtitaivas valaisi himmeästi tienoota haukottelevan kuunsirpin kanssa. Susan rapsutteli vierellään istuvaa sutta pitäen aistinsa kuitenkin hereillä.

Yhtäkkiä hän ojensi vasemman kätensä suoraksi sivulle ja Fearin kotka teki syöksylaskun siihen. ”Spike, onko omistajasi pitänyt sinusta hyvää huolta?” ”Kii!” kotka vastasi ja otti naisen tarjoaman herkkupalan suuhunsa. ”Niin vähän ajattelinkin…” Susan sanoi huokaisten ja avasi silmänsä. ”Kimallellen Virtaava Vesi, jos haluat yllättää minut, niin koita seuraavan kerran hiippailla mokkasiiniesi kanssa hiljempaa.”

Lähellä olevan puun takaa ilmestyi tumma varjo esille, joka lähti kävelemään istujaa kohti. ”Kuulin tulosi kilometrien päästä,” nainen lisäsi ja korjasi asentoaan kiven päällä. Seurana olleen suden niskavillat olivat hiukan koholla ja se ulvahti kuulle lähtien sitten juoksemaan mäkeä alas preerian suuntaan. ”Apollo, mitä sinä nyt? Katso nyt, pelotit ystäväni pois...” Susan ojensi kätensä suden perään ja ei katsonutkaan tulijaan päin. ”Se ei ole koskaan pitänyt minusta, Sus,” miesintiaani sanoi nojaten puun runkoon ja katsellen kaupunkia.

Hänellä oli pitkät yönmustat hiukset ja terävät tummanruskeat silmät. Päällään tulokkaalla oli normaalit inkkarihousut ja iho oli kullanruskean värinen auringon päivettämänä.

Muutamia yksinäisiä ratsastajia saapui kaupunkiin ja Sus seurasi niitä hetken. ”Onko normaali saarnasi tulossa?” Nainen virkkoi ja avasi hiuksensa vapaaksi heilumaan tuulessa. ”Himoatko niin valkoisten joukkoon, että sinun pitää seurata heidän elämäänsä salaa vai kävitkö jo tervehtimässä ystäviäsi, mutta sinua ei toivotettu tervetulleeksi. Siksikö istut täällä yksinäsi ja huokailet kaupunkia kohti?”

Sus tuhahti ja nypläsi sammalta irti kivestä. ”Ystäväni eivät ikinä antaisi muiden tulla väliimme. En vain itse halunnut aiheuttaa heille ongelmia.”

Mies käänsi naisesta katseensa takaisin kaupunkiin ja hän katsoi sitä halveksuvasti pitkin nenäänsä. ”Valkoiset vievät maamme ja tappavat riistamme. Päällikkö käskee sinun lopettamaan tämän haikailun ja palaavan leiriin.” ”Päällikkö käskee vai SINÄ käsket? Unohda se, sillä en lähde mukaasi. En ainakaan tuolla äänensävyllä.” Sus tiuskaisi, pomppasi kiveltä alas ja suuntasi kulkunsa kaupungin suuntaan. Vankka ote hänen käsivarrestaan kuitenkin pysäytti hänet. Sus vilkaisi hämmästyneen närkästyneenä miestä. ”Vien sinut takaisin heimon luokse, vaikka kantaen.” ”Niinhän sinä luulet!”

Uhkailija ei tiennyt mikä häneen osui, kun Susan heitti miehen lennokkaasti selälleen maahan ja nappasi Tomahawkinsa esille. Virtaava Vesi katsoi naista ihmeissään, mutta ponkaisi sitten ylös vetäen oman kirveensä esille. ”Haluat siis tapella. Sopii minulle.”

Ulvova Susi ei ollut mikään normaali intiaani. Oikeastaan hän ei ollut sellainen ollenkaan. Hän oli elänyt suurimman osan elämästään yksin. Ainakin 13-vuotiaasta asti, jota ennen hän ei muista mitään. Sus oppi elämään luonnossa ja sai kavereikseen Apollon ja lumivalkoisen hevosen, jotka suojelivat häntä vaaroilta, vaikka kyllä hän osasi itsekin puolustaa itseään. Jo silloin hän näki näkyjä tulevista tapahtumista, oppi jäljittämään, vaikka torakkaa missä maastossa tahansa ja ampumaan jousella pidemmälle kuin kukaan muu.

Siten hän oli tavannut myös Virtaavan Veden. Miestä oli ajanut takaa viisi valkoista päänahanmetsästäjää, kun Susan huomasi hänet ruoanhaku reissullaan.

Nainen oli hetkessä ampunut kolme miehistä kuoliaaksi pitkän matkan päästä, niin että nuolet ulisivat tuulessa. Kaksi muuta kuitenkin ehtivät ampua pakenevaa miestä niin että tämä kaatui maahan. Sus juoksi kuin biisonilauman takaa-ajamana miesten kimppuun ja viilsi aseellaan heidän kurkkunsa auki. Hän kutsui hevosensa vislaten paikalle, nosti tajuttoman hevosen selkään ja ratsasti ilman satulaa läheisimpään intiaanileiriin minkä tiesi. Onneksi mies oli ollut juuri sieltä. Susan sai kuitenkin epäluulot heräämään ja hänet piiritettiin heti. Tuli ilmi, että Virtaava Vesi oli päällikön poika ja Sus laski tämän varovasti alas ja 5

nyökkäsi tervehdyksenä, josta paistoi vilpittömyys. Ruskettuneen naisen vihreät silmät pelottivat jopa osaa ympäröivästä väestä. Hän pääsi silti vapaasti lähtemään ja heimo jäi ihmettelemään, kuka hän oli oikein ollut.

Tämä ei ollut kuitenkaan se tapahtuma, minkä takia Sus otettiin heimon jäseneksi, vaan alkusoitto siihen.

Muutaman viikon päästä kaksi valkoista miestä piti naista intiaanina, ja he lähtivät jahtaamaan häntä hevosilla ja yrittivät ampua hänet. Ulvova Susi pääsi karkuun, mutta he ehtivät ampua häneen kaksi luotia. Jostain ihmeen syystä hevonen laukkasi suoraan siihen samaiseen intiaanileiriin ja Vesi tunnisti pelastajansa. Tajutonta hoidettiin ja hevonen laitettiin aitaukseen. Kun Sus virkosi paikat hellänä ja heikkona hän hiippaili hämillään hevosensa luo, mutta perille päästyään lyyhistyi polvilleen. Leiri huomasi hänen kadonneen ja he hajaantuivat etsimään naista. Lähistöllä ollut Apollo juoksi puolustamaan ystäväänsä, joka oli oppinut puhumaan eläinten kanssa. Se jäi murisemaan intiaanien ja Susanin väliin niskavillat pystyssä.

Päällikkö saapui paikalle ja katsoi muukalaista kuin olisi nähnyt aaveen. Susanin päässä huippasi ja hän hikoili ponnistuksen aiheuttaman tuskan vuoksi. Silti nainen ehti osoittaa ampumahaavoja ja seuraavaksi kohti koillista, ennen kuin kaatui maahan. Päällikkö Juokseva Peura käski heti kaikki purkamaan leirin ja heimo kerkesi juuri poistua varoituksen vuoksi paikalta, ennen kuin ratsuväki saapui sinne.

Sen jälkeen Sus vietti yhä enemmän aikaa heidän kanssaan ja päällikkö sanoi häntä valkoisen suden lähettilääksi, selvännäkijäksi. Virtaava Vesi taas rakastui omalla omituisella tavallaan mystiseen naiseen päivä päivältä enemmän, mutta koska ei osannut ilmaista sitä kunnolla, niin se purkautui holhoavalla suojelulla.

Kaksintaistelu oli välttämätön eikä kovinkaan pitkä, koska luonnon rankka koulutus oli saanut Susanin refleksit ja nopeuden pantterin tasolle ja taistelutaidon huippuunsa. Kirveiden terät kalisivat toisiinsa ja tehokkaat iskut ja väistöt vaihdettiin taistelijoiden kesken. Jos joku katsoi kaupungista mäkeen, he huomasivat pimeydessä vain pienin väliajoin räiskyviä kipinöitä ja kuulivat terän iskevän terää vasten.

Lopulta, Sus sai miehen kaadettua selälleen maahan ja istui hänen mahansa päälle jalat sivuilla ja kirveen terä rintaa kohti. ”Onko tämä selvä?” Sus kysyi kulmat uhkaavasti rypistyneenä. Vesi yritti nousta, mutta järkkymätön terä pysäytti hänet ja hän laskeutui takaisin selälleen. ”ONKO tämä selvä?” voittaja kysyi vielä jämerämmin painaen terää alaspäin. ”On selvä!” Mies huudahti ja Sus siirsi kirveen pois rinnan päältä. ”Miksi pidät heistä niin paljon?” Vesi kysyi viitaten Annaan Ja Feariin. ”He ovat vain osa minua. Ei muuta.”

Sus nousi pois miehen päältä siistien asunsa. Vesi nousi pettyneenä ylös ja kääntyi lähteäkseen pois. ”Vesi, olen heidän kanssaan kulkenut samaa tietä sen postivaunutapauksen jälkeen. Ne rosvot, jotka yrittivät ryöstää ne, eivät tienneet, että se olisi heidän viimeinen tekonsa. Anna oli tulossa kaupunkiin aloittaakseen uuden elämänsä pois tiukkapipoisesta ja kaavoihin kangistuneesta ylhäisöperheestä. He olivat pakottamassa Annaa naimisiin ja hän pakeni ollakseen vapaa. Kohtalon oikkuna Moontalis oli juuri sen vaunun kyydissä, joka avaisi uuden tien hänelle. Fear taas jahtasi joukkiota, joka oli tulossa ryöstämään sitä ja minä olin tapojeni mukaan metsästämässä ruokaa läheisillä kukkuloilla. Roistot iskivät vaunuun kiinni ja ampuivat kuljettajan, jolloin tilanne ryöstäytyi käsistä. Vaunut pääsivät valloilleen ja minä laukkasin apuun hypäten etummaisen hevosen selkään ja pysäytin ne. Roistot tietysti rupesivat ammuskelemaan ja Fear tuli oudon kiväärinsä kanssa apuun ja minä avustin nuolilla. Hennolta näyttävä Anna liittyi taisteluun hypäten vaunuista yhden roiston kimppuun tikariensa kanssa ja me voitimme heidät. Yhteistyömme oli saumatonta, kuin olisimme tunteneet koko ikämme. Ja se tunne pysyy, vaikka olemme kuinka erossa toisistamme.”

Vesi laski katseensa maahan surullisena, sillä naisten side tuntui todella vahvalta. Miten hän voisi kilpailla tuollaisen kanssa? ”Olen kiitollinen kuitenkin, että huolehdit minusta, Ves. Kiitos” Sus suuteli miestä poskelle, mutta säpsähti, koska jotain oli vialla. ”Fear!!” ja intiaani syöksyi rinnettä alas saluunan suuntaan.

6

Kortinpeluu oli jatkunut intensiivisesti jo pitkään ja Fear oli rahatilanteeseensa hyvin tyytyväinen. Kaksi pelaajaa oli jo luovuttanut ja iskenyt korttinsa pöytään ja jäljelle olivat jääneet tilanomistajan- ja vihulaisen näköiset miehet. Fear katsoi korttejaan yhtä ilmeettömästi ja rennosti, vaikka hänellä olisi huonokin käsi, paljastamatta mitään. Pelaaja oli kiinnittänyt katseensa tarkasti vastustajiinsa ja oli huomannut, että roiston näköinen oli hermostunut alituisesta häviämisestä ja oli alkanut käyttäytyä hermostuneesti ja epäilyttävästi.

Tilallinen lopetti siltä päivältä. Seuraavien jaettujen korttien jälkeen, Fear nousi ylös ja laski sormensa jakopakan päälle, kun roisto laski sen kädestään alas. ”Haluan uudet kortit.” hän sanoi uhkaavalla äänellä ja roisto puri huultaan.

Tarkkaavainen nainen otti pakan käteensä ja jakoi uudet kortit peukalollaan aiempien tilalle. Roisto nosti kortit ylös ja siristi silmiään. ”Monta korttia? Fear kysyi. ”Yksi.” ”Minulle kolme.”

Kortit jaettuaan, jakaja läjäytti jäljelle jääneen pakan pöydälle. ”Korotatko?” ”Neljällä.” ”Minä vastaan ja korotan vielä viidellä.”

Roisto mietti hetken sillä häneltä menisi viimeiset pelimerkit siihen. ”Sopii.” ”Minä katson.” Fear sanoi ja tuijotti miestä herkeämättä silmiin. ”Täysikäsi, kolme kymppiä ja kaksi akkaa suurimmat.” pelaaja lämäsi kortit voitonriemuisesti pöytään ja oli tarttumassa pelimerkkipinkkaan kiinni. ”Eipäs kiirehditä.” Fear sanoi ja pläräytti hitaasti korttinsa pöydälle. Vastustajalta tippui sikari suusta. ”Kuningasvärisuora, pata...” ”Sinä huijasit!” mies pomppasi tuolilta niin, että se lensi kaaressa taaksepäin. Hän osoitti naista syyttävästi ja tämä tarttui nopealla liikkeellä miestä käsivarresta kiinni napaten toisella hihassa piilossa olleen kortin esille. ”Paraskin puhuja!”

Tulenarka tilanne purkautui, kun roisto riuhtaisi kätensä irti ja yritti huitaista Fearia viinapullolla. Tämä tietysti väisti, jolloin pullo osui hajoten vieressä kävelleen miehen poskeen ja tappelu oli valmis. Saluunan väki alkoi hakkaa toisiaan, niin että pöydät kaatuilivat, lasit lentelivät ja ikkunoita hajosi. Anna lauloi mahdollisimman pitkään vilkuillen ympärilleen, mutta kun yksi tappelija lensi melkein hänen päällensä, nainen täräytti käteen osuvalla pullolla miestä, lopetti laulamisen, korjasi käsillään asuaan ja liittyi tappeluun.

Fear iski kolmella nasevalla iskulla miehen kanveesiin ja veti hihansa ylös jatkoa varten. ”Joko riitti?” hän kysyi, mutta mies vain ärisi hänelle vetäen aseensa. ”Mitä nainen pystyisi muka tehdä?!”

Silloin oviaukon heilurit rämähtivät auki lähtien saranoiltaan irti ja Sus hyppäsi kyykkyyn läheisen pöydän päälle vaanivassa asennossa ja tuijotti ystävänsä uhkailijaa. Puolet kapakasta makasi tajuttomana maassa ja roisto käänsi päänsä pois intiaanista Feariin laukaistakseen aseensa. Ulvova susi hätkähti ja muuttui lennossa komeaksi valkoiseksi sudeksi, joka loikkasi pöydältä alas suoraan miestä kurkkuun kiinni. Susi puristi leuat mahdollisimman tiukkaan otteeseen hampaillaan ja ravisteli miestä kuin jauhosäkkiä. Uhrilla oli kauhistunut ilme kasvoillaan ja hän yritti pitää leuoista kiinni avatakseen ne. Se ei kuitenkaan onnistunut ja miehen hengetön ruumis valahti hetken kuluttua kevyesti lattialle.

Onneksi saluunan väen katse oli kiinnittynyt aseella osoittelijaan, joten he eivät ihmetelleet muuta kuin mihin intiaani oli kadonnut tajuamatta, että susi oli juuri hän. Roiston kaksi kaveria oli aikeissa hyökätä suden ja Fearin kimppuun, kunnes Anna astui heidän eteensä kädet ojossa ja hänen hihoistaan luikertelivat kaksi käärmettä sihisten esille, tarttuen hännillään naisen käsistä kiinni ja hyökkäilivät näykkien miehiä kohti. ”Eiköhän asia ole selvä, pojat. Vai haluatteko tehdä tuttavuutta ystäviini Kobraan ja Kalkkarokseen?” omistaja sanoi kylmällä äänellä ja nosti toista kulmakarvaansa ylös.

Kaksikko ärähti vastaukseksi jotain kirouksen ja myöntymisen väliltä ja he juoksivat paikasta ulos. Fear rapsutteli sutta kiitokseksi ja käärmeet luikertelivat takaisin hihoihin piiloon. ”Kiitos Sus, vaikka olisin kyllä minä hänestä yksinkin selvinnyt.”

Susi kuulosti nauravalta käheästi muristessaan ja palkkionmetsästäjä huokaisi syvään. Hälinä saluunassa oli 7

loppunut, mutta mikä näky paikka tällä hetkellä olikaan. Fear katsoi tutkivasti ympärilleen ja huomasi, että monia kalusteita oli rikkoutunut taistelijoiden törmäyksistä ja kaatumisista. Lasien ja pullonsirujen sirpaleita olivat lattiat täynnä ja villisti lentäneet pelikortit lepäsivät pitkin huonetta. Jokainen pinta oli tahmeana kaatuneista juomista ja muutama ikkunakin oli mennyt rikki. Samoin veriroiskeita ja pisaroita näkyi joka paikassa. ”Taas on paikat remontissa sinun takiasi Fear... Joskus minä kyllä...” Anna käveli kaverusten luokse korjaten samalla tavaroita lattialta ja näytti närkästyneeltä. ”Hän huijasi minua.” ”SILTI!” Anna nuhteli ja rupesi siivoamaan paikkoja. Sheriffi liittyi seuraan kuljettaen valittavia tappelupukareita putkaan, ja loput saluunan väestä auttoivat siivouksessa.

Ulvova susi juoksi hämmästyneiden asukkaiden ohi saluunasta ulos preeriaa kohti. Kaupungin kunnollinen väki oli jo aikaa sitten siirtynyt yöpuulle ja suurin osa kaupungista oli untenmailla. Sus pystyi sen vuoksi juoksemaan ihan rauhassa suden muodossa kadulla kaupungista ulos ja katosi pimeyteen. Fear antoi ystävälleen tukun rahaa korjauksia varten ja lähti hänkin yöpuulle.

Klassisesti sisustettu huone huokui tyhjyyttään. Se oli siisti ja täynnä hienoja vanhoja huonekaluja.

Päävärinä oli tumman vihreä jokaisessa esineessä ja kullan ja puunväri. Pimeässä huoneessa ei ollut tällä hetkellä ketään, mutta rappusia pitkin nousevien askeleiden äänet muuttaisivat asian kohta. Kaunista kultaista avainta käännettiin hitaasti lukossa ja ovi avattiin. Ensimmäiseksi sen takaa ilmestyi kynttilänjalka, jonka valonlähde lepatteli ilmavirrassa puoliksi jo sulaneena. Anna astui huoneeseen sisälle väsynyt ilme kasvoillaan. Hän haukotteli laittaen sirosti kätensä suun eteen ja sytytti huoneen lamput tuluksella.

Päivä oli ollut rankka ja yrittäjän elämä myös. Anna avasi nutturansa, jolloin pitkä kiharat hiukset valahtivat silkkisinä alas reunustamaan kasvoja ja vihreää mekkoa. Siniset silmät olivat unisena puolittain kiinni, ja hän haukotteli uudestaan siirtyen peilipöydän viereen. Posti oli tuonut aamulla kirjeen, jonka hän oli jättänyt siihen. Se oli lähetetty kotoa. Anna tunnisti äitinsä käsialan ja oli siksi jättänyt avaamatta sen. Hän ei jaksanut kerta kaikkiaan tällä hetkellä painostusta kotipuolesta. Anna nosti kirjeen käännellen sitä edes- ja taaksepäin kuin nähdäkseen sen läpi ja tarttui toisella kädellä pöydällä levänneeseen harjaan kiinni.

Oveen kolkutettiin ja baarimikko Steve kysyi, tarvitsisiko Anna jotain. ”Ei kiitos.” hän huudahti hajamielisesti ja repäisi kirjeen auki samalla aloittaen harjaamaan kevyesti hiuksiaan. ”Rakas tytär, Haluaisin kuulla, miten sinulla menee. Koko perhe ikävöitsee sinua ja on huolissaan, miten selviät siellä Jumalan selän takana. Isoisäsi on sairastellut jo pitkään ja haluaisi nähdä sinut ennen kuin aika koittaa.

Isäsi on vieläkin tuohtunut, koska lähdit kotoa sillä tavalla, mutta kyllä hänkin haluaisi sinut kotiin. Theokin kaipaa sinua, vaikka väität että hän ei sinusta oikeasti välitä. Ei rakkaus aina merkitse kaikkea ja uskon, että ajan kuluessa löytäisitte toisenne. Ajattele nyt kuinka hyvä mies hän olisi. Theo on vieraillut usein luonamme ja auttanut meitä isoisän hoitojen kanssa. Hänen vanhempansakin toivottaisivat sinut mielellään perheeseensä. Heidän mielestäsi olet juuri sopiva vaimo heidän pojalleen. Etkö ole jo todistanut tarpeeksi.

Palaa kotiin.

Rakkaudella: Mrs Katrin Moontalis” Anna rypisti kirjeen keskeltä nyrkkiinsä ja vilkaisi peiliin. ”Vai minun pitäisi sen omahyväisen rotan kanssa vielä mennä naimisiin! Hän vain haluaa minusta 8

palkinnon, jota näytellä tutuilleen ja ystävilleen. Sadistinen sika, joka kähmii minua joka välissä minkä kerkeää. Ei kiitos!! Aaaaaaaaaaaaaargh!” hän huudahti paiskaten luusta tehdyn harjan suoraan peiliin, että se pirskoutui kasvojen kohdalta. Anna tuijotti kuvaa hetken korjaten hiuksiaan, mutta huomasi, että kyyneleet olivat herkässä. Hän nousi ylös ja heittäytyi sängylle mahalleen. Vain huone itse tietää itkikö hän vai ei, mutta unikin vihdoin valtasi hermostuneen aikaa myöten.

Ulvova Susi oli juossut läheisille kallioille, kumminkin pysytellen lyhyen matkan päässä ja teki nuotion ja leirin sinne. Apollo oli tullut istumaan hänen viereensä ja yhdessä he katsoivat tulta. Sus piti polvistaan kiinni ja nojasi leukaansa polviin. Hetken kuluttua hiekkaa vasten kuului hiljaista kavioiden käyntiä ja hirnuntaa. Mietiskelijä nosti päätään ja hymyili. ”Lumivalko, missäs sinä olet luurannut.” hän huudahti hevoselleen, joka huiski häntäänsä iloisena. Se nousi takajaloilleen ja Sus nousi naurahtaen ylös tanssimaan nuotion ympäri. Kohta Apollokin liittyi seuraan haukahdellen. Nuotion puut räiskyivät, kun Susan tanssi hypnoottista intiaanitanssia nauraen ja laulaen samalla. Kolmikon varjot heijastuivat tanssivina kallion seinässä.

Kaunis ori oli saanut nimensä ainoasta muistosta, jonka Sus muisti. Mielen sopukoissa hän näki kuvia vuorista ja valkoisesta aineesta, jota tuntematon miesääni sanoi lumeksi. Yksi hiutaleista oli laskeutunut hänen poskelleen, josta lämmin käsi pyyhkäisi sen pois. Sus tunsi lämmön ja turvan, joka huokui ihmisestä.

Hahmo lopulta hävisi kovenevaan lumisateeseen.

Tovin tanssittuaan, Sus haukotteli ja katseli tähtiä. Hän asetti vuoteen maahan ja kävi makuulle. Apollo käveli nukkujan viereen aivan kylkeen makaamaan ja Susan kääntyi kyljelleen asettaen kätensä suden yli hali asentoon. Lumivalkokin kävi makuulle vartioiden ystäväänsä.

Aamulla saluuna oli jo melkein kokonaan siivottu ja korjattu. Vain muutama asia siellä ilmaisi enää, että tappelua oli siellä edes käytykään. Fear siisti itsensä ja käveli kannukset kilisten portaat alas. Hän tilasi baarimikolta aamupalaa keiton ja kiveäkin kovemman leivän muodossa ja mursi siitä palasia itselleen kastaen ne keittoon. Fear oli ottanut myös ison kupin kahvia itselleen ja ryysti sitä tylsistyneen näköisenä.

Hän heilautti jalkansa ristiin pöydälle ja alkoi keinua tuolillaan. Anna käveli alas mennäkseen kauppoihin ja vilkaisi vieläkin närkästynein ilmein ystäväänsä. Fear vain virnisti hänelle leikikkäästi.

Kun poistuja työnsi toista heiluriovea auki, niin edellispäivän huuliharppupoika ryntäsi naisen ohi puuskuttaen sisälle huutaen palkkionmetsästäjää. ”EagleEyes, EagleEyes, EagleEyes! Puuh, puuh….” ”Niin?” Fear kysyi katsoen poikaa terävästi. ”O’Bannionin joukkio on ratsastamassa kaupunkiin päin. Näin heidät, kun asetin ansaa kanille kaupungin ulkopuolella. Itse Douglas O’Bannion on heidän muassaan.”

Anna vilkaisi Fearia sanattoman ymmärryksen vallassa ja nyökkäsi. ”No, minä menen sitten kauppaan käymään. Näyttää tulevan kiireinen päivä.” ”Ja kukas se Douglas on?” istuja jatkoi pureskellen hammastikkua suussaan. ”Julmin veljeksistä ja vanhin. Hän on itse paholaisen näköinen ja pitää asettaan oudosti lonkan päällä.

Douglakselle on joissain piireissä annettu nimeksi sarkastisesti lempinimeksi AngelEyes. Sillä hän on toimittanut jo monta miestä manan majoille. Hän pukeutuu mustiin ja on hyvin tarkka hienosta hatustaan.” poika veti henkeä, sillä hän oli puhunut koko litanian yhteen putkeen. ”Mitä aiotte tehdä?” poika kysyi uudestaan.

Fear nappasi toisen jalkaterän päällä pitämänsä hatun ja heilautti itsensä pystyyn. Hän laittoi hatun siististi 9

paikoilleen ja päästi ponchon liepeen olkapäältään alas. Fear sylki kevyesti hammastikun palasia suustaan ottaessaan sen sormiinsa. ”Mitäkö teen... Noh, ensimmäiseksi menen ainakin tervehtimään ystävääni putkassa... Ja sen jälkeen...

Katsotaan nyt mitä keksin.” palkkionmetsästäjä talsi oven suuntaan, kun poika pysähdytti hänet käsivarresta ja ojensi huuliharppunsa hänelle. Fear katsoi poikaa kummissaan. ”Mitä varten tämä on?” ”Onnea tuomaan.” Poika hymyili muikeasti ja juoksi ulos piiloutuen verantalattian alle katsomaan tilannetta.

Kaupunki oli hiljentynyt hetkessä, sillä O’Bannioneiden tulo oli levinnyt kulovalkean lailla joka kaupungin kolkkaan. Anna oli mennyt kauppaan, mutta hänen ostosreissunsa oli jäänyt lyhyeen, kun kaupanpitäjä oli tuuppinut hänet ulos kaupasta ja lyönyt oven kiinni. ”Kuinka töykeää.” Moontalis puhahti ja jäi seisomaan käytävän suojaan katsellen pääkatua edespäin kaupungin rajoille saakka.

Ulvova Susi juoksi sivukadulta esille ja pysähtyi seisomaan parturinikkunan eteen nojaten pylvääseen.

Fear käveli rauhassa sheriffin toimistoon ja sieltä alkoi kuulua hirveää meteliä ja kiroilua, sekä kaatuvien huonekalujen ääniä. Sheriffi juoksi päivitellen ulos talosta, kun palkkionmetsästäjä raahasi Royn ulos keskelle katua ja pakotti tämän polvilleen. Pienellä päänliikkeellä Fear antoi käskyn Sudelle ja tämä juoksi saluunaan ja tuli pian ystävänsä kivääri käsissään takaisin, heittäen sen hänelle.

Seitsemän ratsastajaa ilmestyi kohta tien päähän, kääntyen kaupunkia kohti. Kun he näkivät kaksikon, he pysähtyivät paikoilleen. Karski joukko katseli hiljaa heitä kohti jotkut mässyttäen purutupakkaa ja jotkut syljeksien maahan. Hevoset huiskivat hännällään ilmaa ja hirnuivat odotuksesta. Keskimmäinen mies nojasi satulansa nuppiin ja hänet selvästi tunnisti pojan kertomaksi Douglasiksi. Miehellä oli todellakin julmat kasvonpiirteet, mutta samalla karismaattiset. Ryhmä yritti lähteä etenemään kaupunkiin ja Douglas kannusti hevostaan. Fear kuitenkin vetäisi kiväärinsä nopeasti nojaamaan vasemman ojennetun kätensä kyynärpäätä vasten, tähdäten hengittämättä miestä kohti ja ampui kerran, toisen ja kolmannenkin. Pääpomon hattu lennähti ilmaan ja kohosi joka laukauksella yhä korkeammalle ja korkeammalle pudoten viheltäen maahan.

Douglas pysähtyi ja porukka hajaantui laukaten eri suuntiin. Fear riuhtaisi miehen ylös ja Anna ja Sus hajaantuivat eri suuntiin piiloon kaupunkiin. Asukkaat pysyivät visusti sisätiloissa ja kurkkivat ikkunoista ulos.

Molemmat osapuolet olivat varovaisesti piiloutuneet rakennusten sekaan. Ulvova Susi oli heti piiloon päästyään muuttunut sudeksi ja hyppinyt laatikoita ja tynnyreitä pitkin katolle katsastamaan tilannetta.

Sen karvat heiluivat heikosti tuulessa, kun se katsoi terävästi alaspäin. Yksi roistoista oli noussut myös katolle ja hänet huomattuaan Sus loikki katolta katolle ja hyppäsi miehen kurkkuun. Tämä kaatui melkein heti hengettömänä maahan. Silti lainsuojaton oli onnistunut taistelemaan eläintä vastaan niin, että Sus putosi suoraan parvekkeen kaiteen yli maahan. Intiaani muuttui kuitenkin ilmassa nopeasti takaisin ihmismuotoonsa ja laskeutui kuperkeikan tehden maahan suoraan toisen roiston eteen. Hän heitti miestä Tomahawkilla otsaan ja nappasi sen siitä irti juosten takaisin piiloon ja otti jousensa esille.

Toisaalla Anna käveli puikkelehtien piilosta piiloon ja vilkuillen mahdollisia vihulaisia näköpiirissään. Kolme miehistä käveli juuri hänen suuntaansa vilkuillen aseet esillä katoille ja kaduille. Tuuli nostatteli hiekkapölyä ylös maasta ja ainoat äänet olivat sen synnyttämä ujellus. Anna vetäisi aurinkovarjostaan kaksi julman näköistä teräasetta esille, juoksi piilostaan esille ja viilsi kahden miehen kurkut auki, kun he tulivat lähelle.

Kolmas ampui reaktiona hyökkäävää naista, mutta tämä suojasi ja torjui luodin varjollaan, pudottaen sen jälkeen sen maahan. Anna tarttui tikareihinsa kiinni ja heitti molemmat aseet miehen rintaan pystyyn.

Sitten Anna veti pienen aseen esille rintojensa piilosta ja lähti etenemään toiseen suuntaan.

Fear raahasi vieläkin yhteistyöhalutonta Royta ympäri kaupunkia pysyen mahdollisuuksien mukaan piilossa.

Hän selvisi tehtävästä hyvin, kunnes päätyi takaisin pääkadulle ja kuuli vierestään vähän matkan päästä aseen ladattavan. ”Päästäisittekö nyt ystävällisesti serkkuni irti neiti EagleEyes.” Douglas huusi palkkionmetsästäjälle. Toinen apuri seisoi kivääri käsissään tähdäten heidän suuntaansa. ”Et voi voittaa.” hän jatkoi julmasti hymyillen.

10

Fear päästi miehen irti raudoista ja tuuppasi häntä eteenpäin. Douglas heitti serkulleen aseen, joka juoksi kaksikon luokse. Tämä laittoi sen koteloonsa ja sitoi vyön kiinni. Fear otti kaksintaisteluasennon ja katsoi tuimasti miehiä. Odottamaton viuhuna täytti ilman, kun Sus ampui kiväärimiestä nuolella rintaan ja tämä kaatui maahan. Kuului laukaus ja Fear lensi selälleen maahan. Anna ampui aseensa vetänyttä Royta suoraan otsaan ja Douglas jäi seisomaan vihaisena ja tärisevänä paikoilleen. Hän hikoili silminnähden ja katseli naisia tulenpalavin silmin. Kaksikko oli kuitenkin enemmän huolissaan Fearista, jonka luokse he juoksivat. Tämä makasi vieläkin liikkumattomana maassa, mutta ystävien tarttuessa naista käsistä kiinni, Fear alkoi liikkua ja nousi hoiperrellen ylös. ”Luulimme, että kuolit!” Anna huudahti pitäen pikkuista asettaan kädessään. ”Nääh, mikä pahan tappaisi... Mutta mistä sinä tuon vetäisit?” Fear sanoi ja osoitti asetta. ”I have many skills...” tavernan pitäjä totesi ja hymyili iskien silmää. ”Mutta entäs sinä. Miten tämä on mahdollista?”

Fear ojentautui ja heilautti ponchon liepeen ylös. Sen alta paljastui rautainen levy, jossa sydämenkohdalla oli luodin tekemä lommo. Hän irrotti sitä kiinnipitäneet narut ja levy tippui maahan kumeasti kolahtaen. ”Nappasin sen mukaani, kun raahasin tuota roistoa pitkin katuja.” Fear sanoi ja sylkäisi maahan. ”Nerokasta!” Sus huudahti ja nappasi yllättäen Fearin toisen aseen ampuen karkuun lähtevää Douglasia jalkaan. Mies kaatui maahan ja kolmikko juoksi tämän luokse. Palkkionmetsästäjä laittoi jalkansa miehen vatsan päälle estäen tämän ylös pääsyn. ”Olen näemmä myöhässä.” kuului lause heidän takaansa ja, kun naiset vilkaisivat taakseen, niin siellä seisoi mies hevosen selässä melko samanlaisissa vaatteissa kuin Fear, pää vähän kenossa toisen olan suuntaan. ”Miten niin?” Fear kysyi epäilevästi käsi aseenkahvassa kiinni. ”Metsästin häntä palkkion toivossa, mutta saittekin hänet jo kiinni.” mies hymyili ja lähti kevyttä käyntiä hevosensa kanssa ryhmän ohi yhtä vähäpuheisena, kuin oli saapunutkin. ”Odota, mikä on nimesi?!” Anna huudahti, sillä tuo mies oli hetkessä tehnyt kolmikkoon vaikutuksen. ”Minua kutsutaan Blondieksi.” muukalainen sanoi kääntyen satulassaan heihin päin ja sitten jatkoi matkaa taivaanrantaa kohti. ”Mikä mies...” Fear kuiskasi, sillä häntä kuumotti ja posket olivat yllättävän punaiset. ”Aivan...” sanoi kaksikko yhteen ääneen ja huokasi.

Mutta sitten käsillä oleva tilanne toi heidät takaisin maanpinnalle.

AngelEyes makasi vielä maassa vihasta puhkuen. Varmasti jalassa oleva ampumahaavakaan ei parantanut kiinnisaadun oloa. Kolmikko tähtäsi yhdessä tuumin alaspäin aseensa ja he virnistivät. ”Päivän työt on tehty, vai mitä?” Anna sanoi. ”Jep, niin on.” Sus nyökkäsi ja hymyili. ”Oliskohan virvokkeiden aika?” ”Miksikäs ei?” Fear sanoi, purren pään pois sikaristaan ja laittaen sen suunsa kulmaan. ”Saluunaan, tytöt!” Anna huudahti ja kolmikko ampui yhtäaikaiset laukaukset alaspäin saadakseen asian päätökseen.

”Poikki!” kuului ohjaajalta ja kolmikko huokaisi helpotuksesta. Feenix auttoi Lee Van Cleefin maasta ylös ja kiitti häntä hyvästä yhteistyöstä. Kolmikko nappasi pyyhkeet olalleen ja käteensä. Kuka nyt olikaan kyseessä ja käveli reteesti kohti asuntovaunuaan rekvisiitta-aseitaan pitäen oikeissa käsissään ja hymyillen. ”And that’s a wrap!” huuto kaikui heidän takaansa elokuvan viimeisen otoksen merkiksi.

- THE END Kirjoittaja: Lea Vestovuo

11