Dante’s Angels Downfall
“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.”
”Minä en pidä tästä paikasta…” Talim kuiskasi hiljaa Feenixille ja Shivalle, pysähtyen näiden viereen. ”Tässä paikassa on jotain... pahaenteistä.” Nainen vielä lisäsi hiljaa, yrittäen nähdä eteenpäin pimeydessä. Jostain kauempaa näkyi valon välähdys, kuin heijastus majakasta. ”Olemmeko me rannalla?” Feenix kysyi hämmästyneenä. Hänen käsittääkseen kolmikko oli kävellyt jo pitemmän aikaa kalliosolassa. ”Emme nyt ihan...” Talim sanoi, osoittaen alaspäin käsillään. Valon välähdys oli paljastanut, että enkelit seisoivat suuren rotkon edessä, ja valo oli tullut jostain ylhäältäpäin rotkon toisen puolen kohoavista kivistä. ”Iip!” Feenix huudahti ja astui askeleen kauemmaksi, vetäisten samalla Shivan ja Talimin mustan rotkon reunalta. ”Minusta meidän pitäisi kääntyä...” Talim sanoi hiljaa, seuraten katseellaan rotkon reunoja ja yrittäen nähdä pimeyden läpi pohjalle. Feenix oli jo kääntynyt kannoillaan ja lähdössä takaisin kallioiden väliin, kun hänen kurkustaan kuului kova ”klunks” ääni. ”Helpommin sanottu kuin tehty...” Kuullessaan ystävänsä onton äänen, Talim kääntyi myös katsomaan tulo suuntaan ja huomasi että heidän takanaan oli myös pohjatonta rotkoa ja he itse seisoivat epäsäännöllisen muotoisella kivialustalla. ”Mitä helv... Shiva, miksi sinä toit meidät tänne?” Talim käännähti katsomaan Shivaa, jonka kasvot olivat muuttuneet erikoisen kalpeiksi. ”Minä en tiedä... Tuntui kuin olisin unessa tai jossain...” Nainen sanoi sinertävien huuliensa välistä samalla kun hänen silmiinsä alkoi kohota hieman hysteerinen ilme. Shiva ei pitänyt korkeista paikoista… ”Miten ihmeessä me pääsemme pois täältä? Minkäänlaista siltaa ei näy missään. Saatikka sitä, mistä tulimme tänne.” Feenix puuttui puheeseen, värähtäen kuullessaan äänensä kaikuvan vuoren seinistä. ”Tehdäänkö Uusi-Seelanti juttu? Pompataan vain tyhjän päälle ja liidetään yli?” Talim sanoi, saaden Shivalta ja Feenixiltä hieman vauhkot katseet. ”Se oli vain ehdotus...” Talim virnisti viattomasti. ”Just, en tahtoisi kokeilla sitä.” Feenix huomautti. ”Parempia ideoita Einstein?” Talim sanoi terävästi. ”Oliko tuo oikeasti ehdotus?” Feenixin silmät rävähtivät ymmälleen. ”On se ennenkin toiminut.” ”Shiva, sano nyt sille, että emme hyppää kalliolta alas.” Feenix voihkaisi kääntyen Shivaan päin. ”On liian myöhäistä.” Feenix ja Talim katsahtivat toisiinsa hermostuneina. Shivan äänessä oli kuulunut erikoinen ja karvat pystyyn saava vivahde. Samassa heidän korviinsa kantautui kova tuulen vinkuna, joka tuntui nousevan jostain rotkon syvyyksistä. Tuulen huminan seassa kuului sanoja, jotka olivat selkeydessään juuri niin epäselvät, ettei niistä ihan saanut selvää. Humina koveni ja siihen liittyi heikko, messuava ääni, joka hyydytti kolmikon luita. 1
”Tule, tule luokseni Pidä minut hengissä voimallasi... Tule, tule luokseni Älä anna minun kuolla yksin...” “Mistä vetoa, että tiedän mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan?” Feenix sanoi hiljaa Talimille ja Shivalle, joka oli lähtenyt askeltamaan hitaasti kohti reunaa. ”Tietenkin sinä tiedät mitä tapahtuu.” Talim kohautti olkiaan, katsellen Feenixin kanssa rinnakkain kuinka Shiva läheni tuota reunaa, saaden messuamisen voimistumaan. Miksi minä en tee mitään? Sekava ajatus jostain pulpahti Feenixin päähän. Kuin tuon kaikuna Talim lähti liikkeelle nähdessään Shivan pysähtyneen reunalle, kädet levitettyinä. ”Shiva!” Talim yritti juosta Shivan luokse, joka oli alkanut hehkumaan sinertävänä. Heidän silmiensä edessä Shivan iho muuttui siniseksi samalla kun jäätävä kylmyys iski Talimin ja Feenixin luihin. Jostain kaukaisuudesta kuului talven hyytävä ulina, kun Shivan hiukset alkoivat liehumaan messuavassa tuulessa. Ne levisivät hänen ympärilleen kuin viuhka ja niiden päihin ilmestyi kultaisia renkaita, jotka iskeytyessään toisiaan vasten aiheuttivat jäisen kalinan, kuin jääpuikkoja olisi isketty vastakkain. Hänen vaatteensa sulautuivat olemattomiin ja niiden tilalle tuli jäänhohtoinen ja huurteinen asu, joka ei tuntunut mitenkään reagoivan naisia ympyröivään tuuleen. ”Jään kylmä kosketus ihollani... Lumen hyytävä suudelma huulillani... Talven huurteinen lohdutus sydämessäni…” ”Shiva!! Ei!” Talim yritti juosta kohti ystäväänsä mutta iskeytyi läpinäkyvään seinämään, joka ympyröi Shivan jäistä olemusta. Tuntiessaan jonkun yrittävän päästä läpi, Shiva käännähti ympäri luoden violetin ja kylmän katseen Talimiin, joka makasi maassa vielä pökertyneenä iskun voimasta. ”Talim...” Feenix sanoi hiljaa katsellen näytelmää kuin sivusta. Shivan huomio tuntui olevan kiinnittyneenä kokonaan Talimin makaavaan hahmoon, joka liikahti kerran ja alkoi varoen kohoamaan ylöspäin. Shivan käsi nousi ylös kuin hidastettuna kohti Talimia, joka alkoi myös muuttamaan muotoaan. Hänen ihonsa sai erikoisen vihertävän ja hehkuvan sävyn, samalla kun hänen pitkät hiuksensa alkoivat kasvamaan. Shivan aiheuttaman jäisen tuulen kätki alleen meren pauhu, joka voimistui voimistumistaan, kunnes peitti alleen jopa messuavan äänen. Vaikka pauhu kuulosti meren kohinalta, Feenix jotenkin tajusi, että ääni oli peräisin avaruuden äärettömyydestä. Talimin hiukset kietoutuivat naisen ympärille ja nyt pystyi näkemään, että niiden sävy alkoi liukua latvasta hiljalleen vihertäväksi. Vaatteet sulivat pois hänen päältään samalla kun nainen sai päällensä vihertävän ja läpikuultavan hunnun, joka vapautti hiukset liehumaan avaruuden pauhun kanssa. Talimin selkäpuolelle kasvoi kellertävät kapeat ja pitkät siivet joidenka juuret olivat vihreät, liukuen siitä keltaiseen, kaikkein pitempien siipisulkien päät olivat hennon violetit. Siivet kietoutuivat Talimin ympärille ja tämä kohosi leijumaan ilmaan. ”Avaruuden kauneus jääsi kylmyydessä… Ajan jatkuvuus lumesi hyytävyydessä… Tähtien loiste huurteesi lohdutuksessa...” Feenix tunsi suurta ahdistusta sisällään katsellen noiden kahden taistelua, noiden voimien, joita ei ole tarkoitettu toisiaan kohtaan hyökkäämään. Mutta jotenkin hän ei vain saanut itseään toimimaan... ” Talven lohdutus…” 2
Kylmyyttä hohkaava kuiskaus kuului Shivan sinisiltä huulilta. Käsi oli viimein kohonnut hänen kylmien kasvojensa kohdalle, kääntyen sitten siitä eteenpäin kohti Talimia. Jotenkin kummassa Shivan käteen ilmestyi muutama terävä jääpuikko, jotka Shiva lähetti kohti Talimia, jonka siivet torjuivat naisen iskun. Jäinen isku kimmahti vahinkoa tuottamatta sivuun kadoten sitten olemattomiin, jonka jälkeen siivet kohosivat pois Talimin edestä, jolloin paljastui, että naisella oli hehkuvan vihreä soitin kädessään. Talimin kädet kohosivat soittimen kultaisille kielille. ”Hiljaisuuden ääni...” Talimin äänikin oli muuttunut ja kaikui äänettömyyttä kaikessa voimakkuudessaan. Soittimen ääni väreili kultaisien tiukujen lailla ilmassa, saaden Shivan jäiseen kilpeen ilmestymään halkeaman. Nainen kilven sisällä värähti, kunnes avaruuden pauhun sekä jäisen tuulen ylle kohosi taas tuo messuava ääni. ”Tule, tule luokseni Pidä minut hengissä voimallasi... Tule, tule luokseni Älä anna minun kuolla yksin...” Tuntui kuin Shiva olisi saanut tuosta äänestä voimaa, koska halkeama eheytyi ja Shiva alkoi jälleen keräämään kylmyyttä seuraavaan iskuun. Shiva kohotti kätensä ylöspäin ottaen muutaman tanssiaskeleen ilmassa. Hiljainen hyminä kantautui Shivan huulilta ja hetken näytti kuin joku hahmo olisi tanssinut naisen kanssa. Kaunista tanssia jatkui vielä hetken, kunnes Shiva jäykistyi pakoilleen, kohottaen katseensa ylimielisen voitonriemuisena Talimiin, avaten silmänsä. ”Jäätyneen ametistin tuomio...” Shiva kuiskasi tuuleen, jonka vinkuna muuttui voitonriemuiseksi. Feenix tunsi kuinka Shivasta hehkuva kylmyys kiiri tänne asti, ottaen koko kivisen alustan hallintaansa valkoisella huurteella. ”Ei! Talim, tule pois sieltä!” Feenix sai viimein itsensä toimimaan ja ryntäsi kohti Talimia, joka kääntyi katsomaan kellertävän vihreillä silmillään hämmästyneenä Feenixiä kuin ei olisi tuntenut tätä. Tulinen rätinä täytti ilman, sulattaen tieltään jäätyneen kiven pinnan läpi. Feenixin hiukset roihahtivat oranssinkeltaisiin liekkeihin rätisten tulisessa kuumudessa ja hänen vartalonsa muuttui punertavaksi alkaen hehkumaan silmiin käyvän kirkkaana samalla. Kädet roihahtivat myös liekkeihin ja hänen kyynärpäistään kasvoi esiin pitkät, oranssinpunaiset sulat, jotka yhtyivät pian myös muihin hehkuviin sulkiin, jotka tuntuivat kasvavan hänen käsiinsä. Pian edes käsivarren muotoa ei meinannut voida erottaa ohuiden siipien ilmestyessä niiden jatkoksi. Naisen vaatteet paloivat hetkessä poroksi ja niiden tilalle tuli elävistä liekeistä muodostunut asu, joka hehkui punaisen, oranssin ja keltaisen erivärissä. ”Tulen kuumuus vihassani... Liekkien roihu puhdistuksessani... Lieskojen polte tuhossani…” Feenix yritti huutaa niin kovaa kuin jaksoi, mutta ääntä ei kuulunut hänen kurkustaan ja askeleetkin kävivät painaviksi. Ilmassa alkoi kuulumaan soinnukas helinä samalla kun Shivan kasvojen ilme muuttui tyytyväisemmäksi ja julmemmaksi. 3
Hän ei ehtisi... Feenix risti kätensä rinnalleen niin että kämmenet olivat olkapäillä, nojaten päällään rintaansa silmät kiinni, hymisten mielessään tulen mantraansa. Saatuaan sen loppuun hän kohotti päänsä kohti Shivaa lukiten punaiset silmänsä ystäväänsä. ”Roihuavan jaspiksen viha...” Feenix lausahti tulen rätinältä kuulostavalla äänellä, ojentaen sitten kätensä eteenpäin kohti Shivaa. Talim tajusi heikosti Feenixin sanat, mutta nainen oli liian keskittynyt omaan mantraansa. Hän kohotti kätensä ylöspäin, kämmen vasten kämmentä laskien sitten rauhallisesti ne alas rintansa kohdalle, pitäen edelleen kämmenet yhdessä. Silmät sulkeutuivat samalla kun huulilta kuului niin samanlainen hyminä kuin Shivan huulilta, hänen punoessa voimiaan. Talim avasi silmänsä saadessaan litanian loppuun ja käänsi kämmenensä nyt kohti Shivan hahmoa. ”Kätketyn jaden kyyneleet...” Talim lausui hiljaisella äänellä, jolloin kaukaisuudesta alkoi kuulumaan kirkas ja soinnukas ujellus, kuin joku soittaisi panhuilua. Mutta ääni katkesi, kuin joku olisi tullut hänen ja voiman eteen. Talim ei nähnyt mitään, mutta samassa hänet tajuntaansa tulvi jäinen kipu, joka iski hänen rintansa läpi kuin miekka. Vihreä soitin tipahti huurteiseen maahan, Talimin käden kirvottaessa siitä otteensa. Kylmyyden tunne katosi hänen ympäriltään samoin kuin messuava tuuli ja tulen roihu, naisen irrottaessa otteensa elämästä. Feenix seisoi kädet ojennettuna kohti Shivaa, pystymättä viemään iskua loppuun, pystymättä tuhoamaan ystäväänsä tai sitä, miksi tämä oli muuttunut. Kädet laskeutuivat alas ja Feenix putosi polvilleen, tuntien jonkin siteen johonkin katkenneen. Jo ennen kuin punainen katse näki Talimin ruumiin, jonka vihreys katosi hiljalleen hän tiesi, että hänet oli menetetty. Feenix ei edes huomannut jäisen tuulen vinkumisen kadonneen, hänen juostessa tavattoman hitaasti Talimin ruumiille. ”Ei...” Feenix polvistui ystävänsä elottoman hahmon viereen, nostaen tämän syliinsä koetellen pulssia, jota ei tuntunut. Hehkuvat silmät eivät osanneet muodostaa kyyneleitä ja edes räpäyttämättä katse siirtyi Shivaan, joka hehkui edelleen, pidellen kädessään jäästä muodostunutta jousta ja nuolta. Ase katosi kädestä, violettien silmien katsellessa ilmeettömästi Feenixiä ja maassa makaavaa Talimia. Messuava ääni oli sammunut ja tuulikin oli vaimentunut, kuin pidättämään hengitystään tapahtumista. ”Shiva…” Feenix lausui kuolleella äänellä katsellen ystäväänsä, joka oli juuri tappanut Talimin. Shivan katse tuntui tarrautuvan hetkeksi Talimin hahmoon, kunnes hän kääntyi ympäri ja astui reunan yli, ojentaen kätensä ilmassa leijuvaa mustaa aukkoa kohti. Aukosta ilmestyi esiin käsi, joka tarttui Shivan ojennettuun käteen vetäisten tämän läpi. ”Älä anna minun kuolla yksin...” Yksinäinen lause kajahti hiljaiseksi muuttuneeseen rotkoon, saamatta minkäänlaista kaikua vastaan. Feenix oli polvillaan Talimin harmahtavan hahmon vieressä vierittämättä yhtäkään kyyneltä. Hiljalleen naisen tulinen hehku himmeni pimeyden voimistuessa entisestään. ”Älä anna minun kuolla yksin...” Feenix avasi silmänsä pimeydessä, tuntien kyyneleiden märkyyden poskillaan. Tyyny oli myös kastunut vuodatetuista kyyneleistä. Naisen sydän takoi tuhatta ja sataa ja hänen rinnassaan tuntui inhottava paino sekä kuvotuksen tunne. Sänky narahti hieman hänen kääntyessä kyljelleen. Punareunaiset silmät katselivat 4
sekavin ajatuksin Talimin ja Shivan hahmoja toisissa sängyissä ja kuunnelleen näiden tasaista hengitystä. Se oli vain unta... Nainen rauhoitteli itseään ja sulki silmänsä, päättäneenä ettei kertoisi koskaan ystävilleen unesta. Se oli ollut liian todellisen tuntuinen.
- THE END -
Kirjoittaja: Mirva Vauhkonen
5