Ekto Gamat_ready_2020 by Lea Vestovuo

Dante’s Angels

Ekto Gamat And Shiva’s Soul

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.”

Huoneessa on ahdasta ja tunkkaista. Lattia on tahmea, ja kivisten seinien vierille on koottu tyhjiä pahvilaatikoita. Ikkunoita ei ole, mutta katossa roikkuu johto, jonka päässä hehkulamppu himmeästi valaisee huonetta. Yöperhonen tanssii lampun ympärillä. Seinään on naulattu krusifiksi, ja siihen on hamppuköydellä sidottu nainen käsistä ja jaloista. Naisen pitkät hiukset ylettyvät melkein maahan asti, ja ne ovat likaiset ja takkuiset, hänen liila paitansa on revitty, ja iholla näkyy vasta vähän arpeutuneita haavoja. Huoneen ovi aukeaa ja sisään astuu mies, jolla on pitkät valkoiset hiukset ja musta pitkä takki. Miehen takana kulkee kaksi armeija-asuista henkivartijaa, jotka välittömästi tähtäävät aseensa naiseen. Sepastian Roth ei vielä neljän päivän kidutuksen jälkeenkään luota siihen, ettei nainen repisi itseään irti ja tappaisi häntä siihen paikkaan. Tosiasiassa nainen alkoi olla jo liian väsynyt nostaakseen edes kättään. Sepastian kävelee ripeästi naisen luokse, pysähtyy tämän eteen ja lyö tätä kasvoille. Nainen ei hätkähdä, hän ei enää jaksa välittää. Silmissä välähtää vielä ripaus uhmaa ja vihaa, mutta sekin sammuu saman tien. “Lunttu, sinä teit sen tahallasi!” Sepastian ärjyy ja lyö uudelleen. Nainen nostaa päätään ja tuijottaa kylmästi Rothia. “Mitä sinä mies tarkoitat?” Shiva kysyy. Naisen kasvoilla näkyy likajuova siinä kohtaa missä kyynel olisi voinut valua. Nainen kuitenkin oli taistelujen karaisema soturi, eikä hänellä ollut varaa kyyneliin. “Sinun takiasi minun paras miekkamieheni menetti koko kätensä, se piti amputoida!!!” “En käsitä mistä sinä puhut...” Shiva huokaisee ja tuijottaa Rothia silmiin. “Etkö käsitä?! No minäpäs kerron! Toissa päivänä, kun mieheni... kuulustelivat sinua, sinusta lähti jonkinlaista kylmää ilmaa ja se jäädytti Cecridiltä oikean käden! Eilen se leikattiin, koska siihen tuli kuolio! Koko käsi piti poistaa! Sinun takiasi minä menetin parhaan miekkamieheni!” Roth riehuu ympäri huonetta ja paiskaa ainoan ehjän tuolin seinään niin, että se hajoaa räjähtäen lastuiksi. Shiva huokaisee ja heilauttaa hiuksiaan. “Sinun paras miekkamiehesi laittoi edesmenneen kätensä sellaiseen nimeltä sanomattomaan paikkaan, minne ei olisi pitänyt! Ekto gamat, ei ilman minun lupaani!!! Seuraava, joka tekee niin, menettää enemmänkin kuin vain käden!” Roth pysähtyy paikalleen ja jää tuijottamaan Shivaa. Hänen kasvoilleen nousee ilkeä hymy. Shiva toivoo mielessään, että bluffi on mennyt läpi. On totta, että hän voi jäädyttää ympäristöään, jopa melkein kahteensataan pakkasasteeseen saakka, saamatta itse vaurioita ollenkaan, mutta reaktio on täysin refleksinomainen. Hän ei pysty tekemään temppua itse, vaan se ilmenee ainoastaan, kun hänellä on voimakas tunnekuohu. Miehen irstas käytös oli laukaissut Shivassa itsepuolustusmekanismin, ja hän oli vahingossa pakastanut tämän koko toisen käden syväjäähän asti. Shiva ei tosin ollut lainkaan pahoillaan tapahtuneesta, niin vahinko kuin temppu oli ollutkin. 1

“Vai ollaan sitä pikkusiveitä vai?” Roth katselee naista kulmiensa alta. “Siinä tapauksessa voinkin antaa sinut miehilleni käyttöön heti, kunhan saamme sinusta puristettua tarpeelliset tiedot. Osa heistä on ollut kuukausilomilla kolme viikkoa sitten ja naiset ovat hiukan kiven alla näinkin syrjäisessä linnassa.” Shiva kalpenee ja tuijottaa Rothia hurjana. “Luuletko sinä tosiaan, että minä en ehdi ennen sitä tappamaan itseäni? Ennemmin kuolen kuin annan sinun saastaisten elukoidesi koskea minuun!” Sepastian kävelee nauraen kohti ovea, ja viittoo henkivartijat mukaansa. “Ja luuletko sinä…” mies myhäilee, “että sinun pitäisi olla hengissä kyseistä toimitusta varten? Miehet eivät ole nirsoja noin pitkän selibaatin jälkeen.” Vartijat nauravat pomon näppärälle kuittaukselle. Shiva taistelee kurkkuun nousevaa oksettavaa sapenmakua vastaan, kun miehet poistuvat ja ovi sulkeutuu. Huoneessa tuntuu olevan muutaman asteen verran viileämpää kuin aiemmin.

Ensimmäisenä päivänä Shiva oli täynnä uhmaa, ja hän sylki Rothin kasvoille. Toisena hän toivoi, että apu tulisi pian. Kolmantena hän oli täynnä epätoivoa, koska hän arveli, että ystävät eivät tietäisi hänen olinpaikkaansa, muutenhan he olisivat tulleet jo. Neljäntenä päivänä hänen suurin pelkonsa oli, että nämä tulisivat. Tämähän oli selvä ansa! Kaikki toivo oli mennyt. Jatkuva kidutus, piina, väsymys ja jano saivat hänet sekaisin ja hourimaan omiaan. Hän ei ollut edes varma, että nyt oli jo viides päivä. Oliko? Ikkunoita ei ollut, joten ajan kulkua oli vaikeaa määritellä. Sitä paitsi Shiva oli tajuttomana suurimman osan ajasta. Välillä hänet päästettiin maahan nukkumaan ja vessaan, koko ajan neljä vartijaa vieressään. Ristillä roikkuessa oli aina tukehtumiskuolema vaarana, ja tällä hetkellä Shivan ainoa arvo vangitsijoille oli elävänä. Sepastian Roth halusi häneltä tietoja. Hänellä olisi korvaamatonta tietoa Dantesta ja hänen organisaatiostaan. Vaikka Roth oli käyttänyt jo kymmeniä eri keinoja Shivaan, tämä ei vielä ollut murtunut. Lojaalisuus oli voittanut, ja Shiva tiesi, että hän voisi vastustaa kipua, eikä paljastaisi mitään Rothille. Ajatus siitä, että koko hyvin lyhyt loppuelämä olisi pelkkää piinaa ja tuskaa, teki Shivan olon kaksiverroin kamalammaksi. Nyt ei ollut enää muuta toivoa kuin saada kuolla hyvin pian. Mitä nopeammin, sitä parempi, sitä vähemmän kipua. Ei ollut enää muuta menetettävää kuin viimeinen palvelus Dantelle, ja siksi hänen täytyisi pitää suunsa kiinni millä hinnalla hyvänsä.

Shiva koittaa päällään heilauttaa hiuksensa mytyksi olan taakse, ne tulivat ikävästi silmille. Ne ovat takussa ja likaiset, mutta asialle ei voinut mitään. Yritys epäonnistuu, ja Shivalla liimautuu lisää hiuksia naamaan. Ristillä roikkuessaan Shiva tuntee viiltävän haikeaa oloa, kun hän ajattelee, ettei koskaan enää näkisi Feenixiä, Talimia, agentteja, eikä Dantea. Shivan paita oli revitty jo ensimmäisenä päivänä, mutta nyt neljäntenä, vai oliko se viides jo, hän ei enää välitä. Nähkööt, jos jotain näkemistä enää oli. Suurin osa ihosta on kuitenkin verinaarmujen peitossa, ja oli vaikeaa kuvitella, että kukaan viitsisi enää katsella häntä sillä silmällä. Housuille on läikkynyt vettä, jota yksi vartijoista oli yrittänyt juottaa Shivalle. Nainen ymmärtää, että haavat ovat alkaneet jo tulehtua, ja että kuume nousee koko ajan. Niiden olisi pakko antaa hänelle jotain kuumelääkettä, ettei hän kuolisi liian ajoissa, mikäli kuume nousisi liian korkealle. Ei lainkaan hyvä juttu, parempi olisi kuolla pian. Hän sylkisi lääkkeen ulos, eikä ottaisi sitä. Se toisaalta taas tarkoittaisi, että roistot antaisivat sen hänelle suoraan suoneen. Ajatus saa Shivassa pelokkaan kylmän hien 2

pintaan, ja tutun huimauksen korvan taakse. Ei, nyt ei mitään paniikkia. Sellaiseen ei ollut varaa. Neuloja ei ollut lähimaillakaan. Tai oikeastaan oli, mutta kukaan ei olisi hetkeen vielä tulossa Shivan luokse niiden kanssa. Henkinen kidutus ei vielä ollut edes alkanut. Vangitsijat kertoisivat järjestelmällisesti, kuinka heillä olisi Feenix ja Talim vankinaan ja he tappaisivat nämä. Shiva tietää varsin hyvin, ettei roistoilla ollut mitään mahdollisuuksia vangita enkeleitä, mutta pelkää murtuvansa, jos hänelle sanottaisiin niin. Olisiko hänellä voimaa pitää päänsä? Rothin ei muutamana ensimmäisenä päivänä kannattanut vielä väittää Shivalle saaneensa enkelit kiinni. Sen viisivuotias lapsikin tajuaisi hämäykseksi. Mutta nyt, monen päivän roikkumisen jälkeen, väite voisi mennäkin läpi. Shiva oli liian väsynyt järkevään ajatteluun. Shiva pohtii elämäänsä, miettii ja ajattelee. Ei olisi mitään kaduttavaa. Paljon jäisi tekemättä, ja paljon sanomatta, mutta loppujen lopuksi elämä oli ollut aika hyvä. Paljon tapahtumia, suuria seikkailuja, tunteita ja ystäviä. Mitään ei jäisi hampaankoloon. Tai ehkä kosto tästä viimeisestä kylläkin! Elämä kulkee hätäisinä välähdyksinä Shivan silmien edessä. Pikkutyttönä hän oli kerran syönyt kokonaisen tammenterhon, ihan vain todistaakseen isoveljelleen Tonylle, kuinka hän uskalsi siinä kuin pojatkin. Teini-ikäisenä hän oli ostanut viisi kiloa lohikäärmeteetä, koska oli lukenut lehdestä, että se laihduttaa. Tulos oli, että siitä tuli maha kipeäksi, sillä hän joi sitä kaksi litraa suoraan putkeen. Merkillistä, miten kuolemaa odottaessaan ihminen tulee ajatelleeksi pikkuasioita. Shiva muisti, kuinka hän oppi ensimmäiset hieroglyfinsä, ja muisti runon, jonka oli oppinut tarhaikäisenä. Niin, se ikivanha latinankielinen rukous, jonka sanottiin auttavan onnettomia ja antavan lohtua. Ave Maria, gratia plena Dominus tecum, benedicta tu In mulieribus et benedictus Fructus ventris tui Jesus. Sancta Maria, Sancta Maria, Maria ora pro nobis, Nobis peccatoribus, Nunc et in hora mortis nostrae. Shiva hokee runoa muutaman kerran, aina siihen asti, että valahtaa tajuttomaksi väsymyksestä. Silmiin sattuu, jossain tuntuu valo lisääntyvän. Shiva tajuaa päässeensä nyt uupumuksessa siihen pisteeseen, että näkee kangastuksia. Hänen edessään on valopallo ja pallon sisällä nainen. Naisella on sädekehä, sininen viitta ja lempeät pyöreät kasvot. Shivalla kestää hetken, ennen kuin tajusi kuka nainen oli. Harhakuva vain, mutta tuntuu niin aidolta. “Neitsyt Maria?..” “Oikein, lapsi. Tulin kertomaan sinulle, että olet turvassa. Ystäväsi ovat jo tulossa. Kestä vielä hetki.” “He eivät saa tulla tänne. Tämä on ansa. Rothilla on liikaa miehiä, Ne tappavat enkelit hetkessä. Ole kiltti, jos voit puhua heidän kanssaan. Käske heidän mennä pois.” Laupias neitsyt vain katselee Shivaa pää kallellaan ja hymyilee ystävällisesti. Shiva arvelee, että neitsyt tietää jotain mitä hän ei tiennyt. “He ovat tulossa.” Maria sanoo. Shiva repii köysiä käsissään irti, vaikka tietää sen turhaksi. “Saatan aiheuttaa ystävieni kuoleman. En kestä sitä! Tehköön Roth minulle mitä vain, kunhan muut säästyvät!” Maria seisoo paikallaan ja nyökkää hiljaa. “Tiedätkö, kun minä näin poikani roikkuvan ristillä, rukoilin Jumalaa, että saisin vaihtaa poikani kanssa paikkaa. Mietin, että saisivat minulle tehdä mitä vain, mutta kunhan poikani ei tarvitsisi kuolla. Puheesi kertoo, että sinä rakastat ystäviäsi.” 3

Shiva rauhoittuu viimein. “Silloin tiedät miltä minusta tuntuu?” Neitsyt nyökkää. “Kyllä, mutta poikani valinta oli hänen omansa ja kunnioitin sitä. Jos ystäväsi ovat valmiita uhraamaan henkensä sinun puolestasi, he tekevät niin, sanot sinä mitä tahansa. Äläkä unohda, että ‘Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta’, niin kuin eräs viisas mies kerran kirjoitti.” Shiva katsoo hölmistyneenä Mariaa. “Kaikella kunnioituksella, pyhä äiti... mutta miten sinä voit tuntea Dumasin kirjoja?” Maria nostaa käden otsalleen ja nauraa. “Kuulehan, totta kai minä Dumasin tunnen oikein henkilökohtaisesti. Herra voi oikein hyvin nykyään. Viime keväänä hän itse ohjasi taivaassa Kolme muskettisoturia-näytelmän ja itse neljä arkkienkeliä oli pääosissa. Ne pojat sitten pitävät siitä tarinasta! Oli jo neljäs kerta, kun Gabriel kinusi päästä esittämään D’Artagnania! Poikani taas rakastaa, kun saa esittää Richelieuta. Kai sitä on ihan mukavaa vaihteeksi olla pahiskin?” Shiva on hetken ihan hiljaa. “Hyvä on, sinä siis olet hallusinaatio.” Sitten hän menee tajuttomaksi. Shiva herää siihen, että joku silittää hänen kättään. Avattuaan silmät, hän näkee vaalean lyhythiuksisen naisen. Naisella on naamassaan pisamia ja hänellä on kolhuinen kokohaarniska päällä. Hän seisoo Shivan vieressä silittäen hellästi tämän kättä. Kosketus tuntuu viileältä ja hyvältä. Nainen puhuu voimakkaalla äänellä. “Hän oli Usko, ja hänen tehtävänään oli valaa sinuun uskoa ystäviisi. Minä olen Toivo, ja minun tehtäväni on saada sinut toivomaan huomista. Et saa luovuttaa nyt.” Shiva miettii hetken ennen kuin ymmärtää kuka tämä nainen olikaan. “Jeanne d’Arc...” “Juuri niin. Nainen, joka uskalsi ottaa miekan käteensä ja taistella. Nyt sinun pitää tehdä sama. Taistelu ei aina ole fyysistä, se voi olla myös henkistä. Tähän asti olet tehnyt hyvää työtä kummallakin saralla.” Shiva hengittää hetken, ja yrittää ymmärtää mitä lady Jeanne sanoi. “Mutta minähän vain otan käskyjä Dantelta, en muuta.” Jeanne hymyilee hiukan veitikkamaisesti. “Ja minä sekä Herralta että kuninkaaltani. Kuitenkin oli oma päätökseni taistella, sen puolesta mikä on oikein. Suojella ja auttaa viattomia. Niinhän sinäkin teet. Oli oma päätöksesi valita tiesi, ja sinä olet valinnut hyvin. Vaikka et sitä silmilläsi näe, olet auttanut monia kärsiviä. Ilman Dantea ja hänen enkeleitään maailmassa olisi paljon enemmän murhia, huumekauppaa, aseita, riistoa, nälänhätää ja julmuutta.” Jeanne nostaa päänsä, ja häviää savupilveen. Shiva menettää taas tajuntansa. “Minä olen Rakkaus, ja minun tehtäväni on kertoa sinulle, että sinusta välitetään.” Sanoo sointuva ääni, kun Shiva palaa tajuihinsa. Lauseen päästää suustaan arkipäiväisen näköinen lyhyt nainen, jolla on keskiaikainen puku päällä ja kaulassa kelttikoruja sekä ruskeat kiharat hiukset. Hänellä oli vihreää pellavaa mekkona ja valkoista villaa hunnussa. Shiva ei ymmärrä kuka nainen voisi olla. Hän ei jaksa kysyä. “Olen Guinevere, kuningas Arthurin vaimo ja Britannian kuningatar. Myös minä rakastin kahta miestä.” Nainen sanoo. Shiva nostaa katseensa. “Mitä ihmettä sinä puhut?” Lady Guineveren poskille nousee hymykuopat. “Niin, ehkä et vielä ymmärrä. Ehkä vasta tulevaisuudessa, sinä päivänä, kun istut sulkakynän ja pergamentin kanssa pöydän ääressä ja kirjoitat Danten enkelien seikkailuja muistiin. Minun viestini sinulle on, että älä koskaan häpeä rakkautta, äläkä tunne huonoa omaatuntoa. Rakkaus ei koskaan ole synti. Se on puhdasta kuin lumi, vaikka se jakaantuisi kahteen suuntaan. Maailmassa ei ole tarpeeksi rakkautta. Monet ihmiset eivät kykene rakastamaan lainkaan. Sinulla kuitenkin on niin lämmin sydän, pikku jääneito, että sinulla sitä riittää kaksin verroin! Eikö suurin kaikista ole rakkaus?” Shiva tuijottaa tyrmistyneenä Guinevereä. “En ymmärrä mitä sinä tarkoitat.” Guineveren kuva häviää hiljalleen pois, mutta ilmassa kaikuu vielä ääni. “Sinulla ei ole kiire. Anna rakkautesi virrata vapaasti. Se on yksi sinun voimavaroistasi ja inspiraatiosi lähteistä.”

Shiva herää hätkähtäen siihen, että ovi potkaistaan auki ryminällä. Kaksi Rothin henkivartijaa ryntää sisälle, aseet esillä. “Tapetaan tuo ämmä!” ensimmäinen niistä kiljuu ja osoittaa aseellaan ristillä roikkuvaa Shivaa päähän. Nainen ei edes käsitä vaaraa, tuijottaa vain kaukaisuuteen sumein silmin ja pää kallellaan. Toinen vartija kamppaa uhkaajan, ja ottaa tältä aseen pois. “Oletko sinä sekopää? Jos me tapamme tuon, meiltä menee viimeinenkin henkivakuutus alta! Luuletko, että ne jättävät meidät henkiin, jos löytävät raadon täältä?” Vartija sulkee oven, ja istuu sitä vasten. Sitten hän kaivaa radiopuhelimen esiin. “Olemme täällä turvassa hetken. Ehkä emme voi vastata viesteihin, mutta kuulemme, mikä on tilanne muilla ryhmillä. Herra Roth käski vahtia naista hinnalla millä hyvänsä, jotta hän itse ehtii paeta. Vanki ei saa joutua vihollisen käsiin.” Shiva tuntee, kuinka vuosien paino olisi vierinyt hänen sydämeltään. Enkelit tulivat sittenkin! Juuri niin kuin Neitsyt Maria lupasi. Shiva miettii hetken tilannetta ja tulee siihen tulokseen, että miesten radiopuhelin on osittain rikki. Linnassa on Enkelien hyökkäys meneillään, ja nämä vartijat eivät heti ainakaan tappaisi häntä. Karkuun olisi mahdoton päästä, mutta jos voittaisi aikaa? Radio suhisee ja rätisee, ja sieltä kuuluu hätääntynyttä ääntä. “Nelonen kutsuu apua. Lisäjoukkoja tarvitaan! Lisäjoukkoja pohjoissiipeen! Pian!!! Loppu.” Vartijat valahtavat kalpeiksi ja säntäävät radiopuhelimen luo. Äkkiä puhelimesta olikin tullut heidän ainoa linkkinsä ulkomaailmaan. Sieltä he kuulisivat tulevan tappotuomionsa, jos huonosti kävisi. Shiva myhäilee itsekseen. Taitavat Talim ja Feenix aiheuttaa hiukan hämminkiä. “Kolmonen täällä. Toinen niistä miesagenteista on tullut hulluksi, silpoo porukkaa kuin ruohonleikkuri! Emme pysty pidättelemään enää!” Shivan sydämessä heilahtaa. Ceres ja Fixailemakin olisivat mukana? Hekin tulivat pelastamaan? Vartijatkin hermostuvat jo silminnähden. “Kolmonen jatkaa! Nyt se agentti muutti muotoaan! Meni berserkkiin ja sille kasvoi siivet... Aaaahhh!!” Ja lähetys katkeaa. Shivalla kestää hetken ennen kuin tajuaa mistä on kyse. Mies menee berserkkiin vain yhdestä syystä: suojellakseen hengellään kotiaan, lapsiaan tai rakastettuaan. Berserkki ei mene ohi ennen kuin kaikki viholliset on tapettu pois tieltä. Ihminen ei pelkää ketään eikä mitään. Se on luonnon ikiaikainen tapa. Jossain Shivan sydämessä vavahtaa. Ensimmäisen kerran aikuisikään tullessaan hänestä tuntuu kuin tämä olisi luonnon oma järjestys. Ei olisi aina hänen tehtävänsä olla vahva ja itsenäinen nainen. Voisi ehkä kerrankin väsyneenä levätä ja antaa kyynelten vapaasti tulla, mutta oliko berserkkiin menneellä agentilla demonin vai enkelinsiivet? Sitä ei radiolähetys ehtinyt kertoa. Radio kohisee taas. Rätinän keskeltä kuuluu vain hullu vihainen taisteluhuuto, Feenixin ääni. “SHIVAAAHHHH!!!” Vartijat perääntyvät, ikään kuin pelkäisivät itse radiota eikä raivoisaa naisenääntä. “Täällä Viitonen. Se vaalea nainen romutti juuri koko pohjoistornin, vaikka sinne lähetettiin lisäjoukkoja. Nelonen on menetetty. Loppu.” “Kuutonen täällä. Punapäinen seireeni on murtautunut pomon huoneeseen, jossa on katana-kokoelma... ja ottanut haltuunsa... eh... lisäaseistusta. Kolmonen on menetetty. Kakkonen menetetty. Loppu.” “Viitonen kutsuu. En tiedä miksi, mutta se pieni kukkia kaupusteleva ämmä on jotenkin uhkaavan oloinen. Leijuu maan pinnan yläpuolella noin puoli metriä, ja hymyilee. Ei näytä konkreettisesti tekevän mitään, mutta varmasti suunnittelee jotain. Onko meillä enää lisävahvistusta? Loppu.” “Seiska kutsuu. Toinen miesagentti ei ole vielä muuttanut muotoaan, mutta on pyyhkinyt jo puolet Kuutosjoukkiosta pois. Loppu.” 5

“Seiska jatkaa. Blondi nainen silppusi juuri toisen puolen, ja punapää jostain syystä halkaisi salin ruokapöydän.” Itsekseen Shiva hymyili ja mietti, että Feenixiä ilmeisesti harmitti koska kohteet loppuivat kesken. “NIILLÄ ON ITSE DANTE MUKANA!!!” On viimeinen lähetys, joka radiosta kuuluu, sitten se hiljenee lopullisesti. Vartijat menevät välittömästi paniikkiin, ja kompuroivat toisiinsa rynnätessään ovesta ulos. Käytävästä kuuluu karjuntaa ja ryminää. Sitten pelokas miehen ääni sopertaa jotain epämääräistä. Kuuluu tukahdutettu korahdus, ja sitten sekin ääni lakkaa. Ovelle ilmestyy hahmo, jolla on siivet, mutta Shiva ei enää näe kunnolla. Joku ryntää Shivan luokse. Hän tuntee kuinka ranteista ja jaloista köydet irrotetaan, ja hänet nostetaan syliin. Äkkiä Shiva haluaa vain levätä. Nukkua pois kaiken kivun ja rasituksen. Vihdoin se on ohi. Salaperäinen hahmo laskee Shivan lattialle, ja kietoo hellästi ympärille suojaksi huovan. Karkea kangas kirvelee haavoissa, mutta huopa tuntuu suloisen lämpimältä. Shiva painaa päänsä hahmon olkapäätä vasten. Shiva kuulee korvissaan kaikuna näiden kolmen viisaan naisen äänet. “Usko, toivo, rakkaus, yhdessä nämä muodostavat ikuisen ystävyyden. Dantella ja hänen Enkeleillään on meidän siunauksemme.”

Jos joku ulkopuolinen olisi katsellut, hän olisi nähnyt oudon näyn. Pienessä huoneessa krusifiksin juurella istuu kaksi hahmoa. Nainen on kiedottu huopiin, ja hänen hiuksensa valuvat maata pitkin. Toinen, siivekäs hahmo, halaa naista suojelevasti. Pieni varastorakennus on täynnä kellertävää, lämmintä valoa. Huoneen sisällä sataa hiljalleen pieniä lumihiutaleita, ja nurkassa lojuvissa pahvilaatikoissa on kuultava kerros huurretta.

Dante’s Angels

Ekto Gamat - Shiva’s Soul Part 2

Enkelit, Dante, Fixailema, Mana sekä rähjääntynyttä Shivaa kantava Ceres siirtyivät suurehkoon jenkkimalliseen pakettiautoon Rothin linnan pihassa. Pihalla lojui siellä täällä tajuihinsa pikkuhiljaa tulevia vartijoita. He eivät lähtöä voineet estää. Feenix hyppäsi rattiin, odotti että kyytiläiset pääsivät asettumaan autoon ja kaasutti karkeata sepeliä roiskuttaen pois. ”Hänet täytyy saada sairaalahoitoon.” Talim sanoi hätääntyneenä. ”Samaa mieltä!” Feenix huusi edestä. ”Ei.” Ceres sanoi hiljaa. Talim mulkaisi kommentin sanojaa ihmeellisellä katseella: ”Miten niin ei?” ”Nämä haavat ovat pahempia miltä näyttävät. Se täytyy myöntää, että Roth ja hänen körmynsä osaavat hommansa kiduttaessaan.” Ceres sanoi kostunein silmin ja jatkoi… ”Jos viette Shivan sairaalaan hoidettavaksi haavoistaan ja ruhjeistaan, hänelle jäävät pahat arvet lopuksi iäkseen.” Mana nyökkäili hyväksyvästi vieressä. ”Uskon, että pystyn parantamaan haavat. Uskon todellakin pystyväni siihen.” Ceres jatkoi silittäen samalla Shivan takkuisia hiuksia. ”Talim, Feenix. En usko, että voisin auttaa teitä samalla tavalla. Rakkauteni teihin on erilaista.” Ceres sanoi hiljaa ja painoi päänsä alas niellen viimeiset tavut. ”Ymmärrän. Feenix, aja turvapaikkaan.” Dante päätti. ”Uskotko todellakin pystyväsi parantamaan Shivan? Tiedäthän, että se on vaarallista?” Mana sanoi kulmiaan kurtistaen. Ceres piti päänsä alhaalla eikä vastannut. Fixailema mulkaisi kysyvästi Manaa. ”Miten niin vaarallista?” Talim kysyi. ”Se miten luulen, että tuon tason parantaminen toimii, on todellakin vaarallista parantajalle.”, Mana aloitti ja jatkoi… ”Samalla kun parantaja kuroo haavoja umpeen, paikkaa ruhjeita ja korjaa luita hän siirtää, tai oikeammin jakaa, niiden tuskan parannettavan kanssa. En suosittele. En todellakaan suosittele.” ”Miten...” Talim aloitti lauseen. ”Antaa olla jo. Hän uskoo parantavansa Shivan ja sillä hyvä.” Dante keskeytti. ”Ja ainahan voimme viedä Shivan ja kenties Cereksenkin sairaalaan, jos homma menee pieleen.” 7

Turvatalo

Auto kaarsi suurehkon 1800-luvulla rakennetun punatiilisen teollisuustalon pihaan. Aurinko aloitti juuri jokapäiväistä kiertoansa. Talvinen ilma oli kirpeä mutta kostea. Meri ei ollut kuin parin kilometrin päässä turvatalosta. Matkaajat purkautuivat autosta ja suuntasivat taloa kohti. Ovella odotti elektroninen äänitunnistinlukko. ”Mi casa es tu casa.” Feenix sanoi ja hymyili kun sähköinen lukkojärjestelmä naksui auki. ”Äänilukot on kivoja.” hän jatkoi pilke silmäkulmassa. Fixailema meinasi kommentoida jotain äänilukoista, mutta nieli kommenttinsa. Ryhmä suuntasi taloon. Se ei näyttänyt juuri kummoiselta ulkoa mutta Danten suosiman sisustustyylin huomasi heti sisälle päästyään. Ceres kantoi Shivan ruokasaliin ja sanoi: ”Tarvitsen tuon pöydän tyhjäksi, lakanan, tyynyn, hopeisen tai kristallilasisen astian, jossa on noin litra puhdasta kylmää vettä, pehmeän pesusienen ja vähän myöhemmin lämpimiä pyyhkeitä sekä vahvaa särkylääkettä. Luulen, että tästä tulee aivan uskomaton jysäri.” Talim ja Feenix ryntäsivät hakemaan tarvikkeita. ”Dante, Fixailema ja Mana, voisitteko odottaa ulkopuolella, en haluaisi teitä todistajiksi tähän. Tämä on minulle jo nyt vaikeaa, enkä tiedä miten teidän kuolemattomuus- ja demonitaustanne vaikuttavat kykyihini. Parempi, jos pitäisitte etäisyyttä.” Ceres sanoi hiljaa pidellen huopaan käärittyä Shivaa yhä sylissään. Danten, Manan ja Fixaileman poistuttua, Talim tuli huoneeseen lakanan ja tyynyn kanssa kysyvä ilme kasvoillaan. ”Levitä tuohon pöydälle.” Ceres sanoi. Talim levitti lakanan ja asetti tyynyn pöydälle. Sitten Ceres laski Shivan varovasti makuulle ja otti samalla huovan ja risaisen paidan pois. ”Hyi kamala! Mitä ne ovat oikein tehneet Shiva-paralle!” Talim lähes kirkaisi. Feenix saapui mukanaan vedellä täytetty suuri kristallinen kulho, samalla kantaen pesusientä, ja asetti ne pöydälle. Vaikka hän olikin tottunut näkemään monenmoista vammaa, Feenixiä puistatti nähdessään Shivan verentahriman kehon makaamassa pöydällä valkoisen lakanan päällä. Se oli kuin ruumis. ”Voitte jäädä, jos haluatte. Shiva on teidän kumppaninne ja hyvä ystävä. Saatatte jopa antaa minulle voimaa parantamiseen. Älkää kuitenkaan yrittäkö keskeyttää sitä. Tarvitsen työrauhan.” Ceres lähes käski ja samalla kävi sulkemassa huoneen suurien ikkunoiden verhoja. Verhot sulkeutuivat ja huoneesta tuli hämyinen. Parista kapeasta verhonraosta talvinen aamuaurinko laski ohuenkalpeita säteitä huoneeseen. Kulhossa ollut vesi heijasteli välkkyviä kuvioitansa ympärilleen.

Ensimmäinen ihme

Ceres istuutui pöydän ääreen ja istui hetken paikallaan pää painuksissa kuin surren. Sitten hän nousi ja pyyhki kyyneleensä käteensä ja laski saman kätensä kulhoon. Samalla kulhossa ollut vesi tuntui kirkastuvan 8

entisestään ja välkehtivän valoa kuin timantti. Sitten hän otti sienen ja kastoi sen veteen, puristi sitä hieman kuivemmaksi ja siirsi sen Shivan otsalle. Samalla Shiva vavahti henkeä vetäen ja koko huone muuttui nopeasti todella kylmäksi. Shivan kohdalla pöytä oli jo syväjäässä. ”Varo!” Talim ja Feenix kirkaisivat yhteen ääneen. ”Hyss, hyss, pieni. Täällä on vain rakkaitasi. Sinulla ei ole hätää. Anna minun auttaa.” Ceres kuiskasi Shivan korvaan rauhallisesti. Shiva rauhoittui ja huoneen täyttänyt kylmyys poistui hyvin hitaasti. Olihan tämä vanha englantilaisrakenteinen talo ilman kunnon keskuslämmitystä. ”No tulipahan kylmää vettä, kun kerran pyysin.” Ceres kommentoi, napautti ohuen jääkerroksen kulhossa olevasta vedestä ja jatkoi, ”Voisiko jompikumpi käydä laittamassa takkaan tulen?” Feenix suuntasi takalle ja alkoi lastata sitä puilla. Hetken päästä tuli olikin jo hyvällä mallilla. Olihan kyseessä tuliekspertti. Hitaasti ja rauhallisesti Ceres puhdisti Shivan haavat yksi kerrallaan käyttäen sientä ja kimaltelevaa vettä. Vaikka sientä oli kastettu kulhossa monen monta kertaa ja jokaisella kerralla kulhoon oli tullut veristä vettä niin silti se säilyi kirkkaana ja välkehtivänä. ”Mitä ihmeen vettä tuo on?” Talim kysyi kesken kaiken. ”Ihmeen vettäpä kylläkin. Se on pyhää vettä, neljäsosan verran pyhää vettä tarkemmin sanoen. Tarvitaan oikean sataprosenttisen enkelin kyyneleitä saadakseen aitoa pyhää vettä. Minähän olen vain neljäsosaenkeli, joten ei tuloskaan ole kovin kummoinen. Olisi varmasti ollutkin helpompaa parantaa pelkällä sataprosenttisella pyhällä vedellä, mutta sehän on vedenpaisumuksen jälkeen ollut mahdotonta. Kirkoissakin olevat pyhät vedet ovat vain vertauskuvallisia hanavesiä, joita joku pappi on siunannut.” Ceres selitti, puhdistaen samalla lisää haavoja. Vuotavat haavat lakkasivat vuotamasta ja pienimmät haavat katosivat lähes kokonaan sekä mustelmat katosivat pyyhkäisten neljäsosapyhänveden käsittelyssä. ”Kyllä tuon veden teho minut vakuutti. Tuollaista mekin tarvittaisiin keikkojen jälkeen.” Feenix sanoi ihmetys silmissään, palatessaan takan luota lämmittelemästä. Ceres sai puhdistettua kaikki haavat. ”Tätä pelkäsinkin…” Hän totesi ja jatkoi samalla tutkien Shivan vammoja tarkemmin, ”Kaikki isot haavat ovat pahoin tulehtuneet, eikä siinä kaikki. Pahimmat ruhjeet ovat jalkapöydissä ja käsissä. Pari kylkiluuta on myös murtunut. Onneksi päässä ja kasvoissa ei ole mitään vakavaa.” Sitten hän vie kätensä Shivan alavatsan kohdalle ja näytti kuin miettivän hetken aloillaan ja sanoi sitten: ”Tänne asti ne kirotut ilkiöt eivät sentään päässeet.” ”Nyt niitä lämpimiä pyyhkeitä olisi kiva saada. Saadaan potilaasta hieman säädyllisempi.” Ceres jatkoi punastuen. Talim ryntäsi hakemaan pyyhkeet ja levitti ne pöydällä makaavan Shivan päälle lämpimäksi peitoksi. ”Nyt sitten lopun vaikea osa.” Ceres sanoi hiljaa itsekseen vetäen henkeä ja tarttui Shivaa hellästi tämän turvonneesta jalkapöydästä. ”Näitä on hakattu paksuilla kepeillä, ja kovaa. Kipu oikein säteilee niistä.”Hän jatkoi selkeämmällä äänellä. Taustalla Talim ja Feenix ottivat osaa kivuliailla ilmeillä. Ceres hautasi Shivan siron, joskin turvonneen, jalan suuriin käsiinsä ja keskittyi hiljaa. Samalla käsien sisältä alkoi heikosti hohtaa lämpimänkeltainen kuulto. Talim ja Feenix näkivät selkeästi, kuinka Cereksen käsien verisuonet pullistuivat nopeasti todella suuriksi mustan aallon lyödessä niistä läpi. Samalla Ceres puristi hampaat kovaa yhteen, veti ilmaa rajusti sisään hampaidensa välistä ja alkoi puuskuttaa nopeaa tahtia. Hetken päästä hän päästi jalasta irti. Se oli palannut normaaliin muotoonsa eikä siinä näkynyt samoja ruhjeita, jotka siinä vielä hetki sitten olivat. 9

”Huh! Tämähän on rankkaa!” Ceres sanoi katsoessaan täriseviä käsiänsä. ”En kyllä odottanutkaan tästä mitään kuutamokävelyä. Ehkäpä kuutamokävelyn saa sitten myöhemmin, jos pokka pitää.” Tapahtumaa seuranneet Enkelit naurahtivat mutta menivät heti vakaviksi. Sama toistui toisellakin jalalla. Sitten Ceres otti Shivan kädet käsittelyyn aloittaen vasemmasta. Niitä oli myös hakattu paksuilla kepeillä sekä piiskattu. Oikea käsi oli ilmeisesti vielä murtunut. Vasemman käden hän sai korjattua pelkällä pahalla irvistyksellä, mutta oikean käden murtuma melkein pudotti jalat alta. ”Hyvänen aika kuinka yksi murtuma voi sattua!” Hän puuskutti ja jatkoi, ”Nyt kyllä pelottavat nuo kylkiluut. Taidanpa vaihtaa hetkeksi haavoihin.” Nopeasti kohta kohdalta Ceres kävi Shivan tulehtuneet haavat läpi. Talim ja Shiva näkivät kuinka lyhyen nopeita mustia sykäyksiä, kulki Cereksen suonia myöten. ”Vähän kuin isoilla neuloilla pistelisi. Ilkeätä tekee, mutta sen vielä sietää.” Ceres sanoi välissä pyyhkien hikeä otsalta. Feenix ja Talim irvistivät tuskaisesti ajatuksesta, jossa joku pistelisi paksuilla, pitkillä, neuloilla ihon läpi. Haavat hoidettuaan Ceres piti pienen tauon. ”Täytyy saada hieman happea, ennen kuin pääsen kylkiluihin ja sitten pahimpaan.” ”Pahimpaan?” Kysyivät tilannetta seuranneet Enkelit lähes yhtä aikaa. ”Fyysiset vammat ovat pieniä, mutta psyykkiset ovat varmasti pahimpia. Minun täytyy jakaa myös ne. Muuten Shiva ei välttämättä ole entisensä.” Ceres sanoi hakiessaan lasillisen vettä keittiöstä, samalla puristellen käsiänsä nyrkkiin ja takaisin auki, jotka näyttivät turvonneilta ja mustuneilta. Kylkiluut olivat todellakin tähän asteisista vammoista pahimmat. Yksi tuntui olevan jopa poikki. Silti kuin valtaisalla voimanponnistuksella Ceres onnistui pitämään päänsä, sekä tajunsa, ja sai korjattua vammat. Suorituksen jälkeen hän rojahti tuolille, joka hajosi yllättäen saamansa painon alta säpäleiksi. ”Onko kaikki hyvin siellä?” Kuului Manan huolestunut ääni oven takaa. ”Ihan hyvin” Feenix huusi takaisin. ”Tuoli vaan hajosi Cereksen alta. Tiedäthän, miten hänen kanssaan aina on...” Talim ja Feenix auttoivat haparoivan agentin ylös ja tämä suuntasi epävarmasti viimeiseen voimainkoitokseen. ”Haluan jakaa kidutuksen tuskasi, suostutko siihen?” Ceres kuiskasi vapisevalla äänellä Shivan korvaan, samalla pidellen tämän kädestä. Vastaukseksi Shiva puristi suurta kättä heikosti, mutta varmasti. Ceres meni pöydän päätyyn ja otti Shivan pään käsiensä varaan, suuteli tätä otsalle ja painoi oman otsansa Shivan otsaa vasten. Hetken aikaa tuntui kuin mitään ei tapahtuisi, mutta sitten yhtäkkiä Shiva aukaisi silmät aivan auki ja veti selän kaarelle, samalla vetäen syvään henkeä. Ceres vain piteli Shivan päästä kiinni ja painoi otsaansa Shivan otsaa vasten. Sitten hän alkoi täristä vavahdellen. Aivan kuin olisi saanut epilepsiakohtauksen pysyen kuitenkin pystyssä. ”... ekto gamat...” Ceres lausui hiljaa epätasaisella äänellä. ”Ekto gamat.” Hän jatkoi hieman kovempaa, samalla vavahdukset voimistuivat. ”Ekto Gamat!” Tuli jo selkeästi kovalla äänellä. Hänen silmänsä alkoivat palaa valkoista tulta. ”EKTO GAMAT!!!” Ceres huusi kurkku suorana. Samalla tutut valtaisan valkoiset siivet räjähtivät hänen selästään ulos vieden pitkän takin mennessään. Siivet osuivat holtittomasti huonekaluihin, jotka saivat lentävän lähdön niiltä sijoiltaan. Ruukkuja ja maljakoita särkyi niiden saadessa kovia iskuja muista lentävistä esineistä ja huonekaluista. Silti Ceres piti yhä Shivasta kiinni kuin kouristuskohtauksen saanut. Dante, Mana ja Fixailema ryntäsivät sisään katsomaan mistä kaikki ryske ja huuto johtuvat. ”EKTOGAMATEKTOGAMAT... EKTO GAMAT!!!”. Tuli jo aivan omituisella moniäänellä ja samalla Ceres lensi, kuin jonkin suuren voiman heittämänä, selälleen lattialle parin metrin päähän. 10

Samalla hän palautui entiselleen, yrittäessään haparoida ylös sanoi: ”Kova likka. Ja ihan sivuhuomautuksena; Marialta, Jeanilta ja Guinevereltä terveisiä. Saisinko nyt yhden Buranan? Minua väsyttää ja päätä särkee.” Heti lauseet suusta saatuaan, agentti putosi takaisin ryskyen lattialle ja menetti tajuntansa. ”Halusinkin uusia tämän paikan sisustuksen johonkin iloisempaan.” Dante lausahti katsellen tuhoutunutta ruokahuonetta ja jatkoi, ”Hoidetaan toipilaat lepäämään ja siivotaan tämä sotku.”

- THE END -

Kirjoittajat: Mana-chan (osa: 1) Teemu Vestovuo aka Ceres (osa: 2)