Ikuisuuden Vartijat osa 2

Blade hyppäsi Denyaa kohti ja veti hänet mukanaan maahan. Räjähdys ei ollut kova, mutta purkauksessa vapautunut kuuma paineaalto olisi polttanut heidät tuhkakasaksi. Bladen ja Denyan sydämet löivät kahta sataa ja he olivat keskittyneet katsomaan toisiaan silmiin. Savannah pyörähti kuperkeikan aukosta ja putosi suorille jaloille. Hän meni koneen ääreen. Letku makasi lattialla ja Savannah yritti nostaa sen. Se oli kuitenkin niin kuuma, että häneltä paloivat sormet ja letku tippui takaisin lattialle.

Blade katsoi tyttöä ja näki tämän kietovan paitansa kätensä ympärille. Hän nosti uudestaan letkun ja huomasi, että se oli sisältä tukossa. Naisellisella hiuspiikillä hän poisti tukoksen ja asetti letkun varovasti paikoilleen ja kiristi sen kiinnityssiteet. Blade auttoi Denyan ylös lattialta ja punnersi hänet jalasta ylös. Savannah ei tarvinnut apua ja hyppäsi hymyillen aukosta oleskeluhuoneeseen. Blade irvisti tuohtuneesti ja veti itsensä käsillä ylös.

Ylhäällä hän käveli Savannahin perässä ja torui tätä äskeisestä.

“Tiedätkö kuinka vastuuton ja uhkarohkea olit. Olisit voinut satuttaa itsesi ja mitä silloin olisin sanonut vanhemmillesi.”

Savannah kimpaantui ja kääntyi ympäri.

“Olen ihan kunnossa eno ja mitä vanhempiini tulee, niin he tietävät, että olen varovainen ja aikuinen ikäisekseni, kunhan sinä jästipää vielä sen tajuaisit, niin kaikki olisi hyvin!”

Tyttö paukautti enonsa nenän edestä ohjaamon oven kiinni ja muut matkustajat katsoivat Bladea toruvasti. Kaikki paitsi Denya, joka tuli kiittämään Bladea urotyöstä ja puristi tätä lämpimästi kämmenestä.

Janon istui hiljaa ja piirsi kepillään kuvioita lattiaan. Shean oli kiinnittänyt katseensa häneen ja huomaamattaan pureutui mestarin ajastuksiin ennen kuin tämä ehti sulkea ne. Tapahtuma oli niin voimakas, että Shean tunsi räjähtävänsä päänsä sisällä. Tuhansia näkymiä, mielikuvia, tapahtuma katkoksia virtasi hänen aivoissaan. Kaikki oli epäselvää. Hän näki vettä, tulta, tuttuja hahmoja oudoissa paikoissa.

Sheanin pää tuntui olevan ruuvipenkissä. Hän päästi irti Janonin tajunnasta ja painoi kämmenillään pään sivuilta. Tapahtumasta oli syntynyt jomottava päänsärky. Janon katseli nuhtelevasti, mutta samanaikaisesti kiinnostuneesti nuorukaista, joka oli ensimmäisenä lukenut hänen ajatuksiaan. Shean nousi ja käveli Gaian luo, joka kutoi ajankuluksi. Niin kuin muitakin matkustajia, Gaiaakin painoi jokin. Shean näytti ohimoaan ja Gaia ymmärsi yskän.

“Nina ja Denya eivät taida pitää minusta kovinkaan paljon.” pohdiskelija sanoi kuin ohimennen ja Shean kohautti tietämättömästi olkapäitään.

“Denya ei tainnut pitää siitä, että hän löysi minut huoneestasi ja Nina ei ole tainnut pitää minusta alun alkaenkaan. Ilmestyinhän aika oudolla tavalla teidän elämäänne.” Shean käytti telepatiaa niin usein kommunikaation välineenä, että muista se oli jo aivan normaalia. Ihan kuin hän olisi oikeasti puhunut.

Shean ei tiennyt miten piristäisi häntä, mutta päätti yrittää rannekkeensa kanssa. Hän painoi valikosta hologrammin nappia ja siitä omakuvan. Gaia hämmästyi, kun hänen eteensä ilmestyi Shean, joka hymyili ja ojensi Gaialle hologrammista vaaleansinistä ruusua.

Gaia automaattisesti ojensi kätensä ottaakseen ruusun ja Sheanin oma illuusio lisänsä olikin, että Gaia sai sen. Kiitollinen Gaia piti ruusua heikosti sormillaan ja haisteli sen tuoksua.

“Se on mielialaruusu, joka muuttaa väriä mielialasi mukaan.” Shean viittoili, kun näki surijan hymyilevän. Ruusu muuttikin väriään sinisestä vihreäksi, siitä keltaiseksi ja lopulta kultaiseksi.

“Kiitos.” Gaia sanoi pyöritellen kukkaa kummankin kätensä sormien välissä.

“En ehtinyt muuten kysyä sinulta, että mitä se lausumasi tarkoitti silloin siellä kuulla? Se kuulosti todella kauniilta.”

Gaia siristi silmiään ja yritti muistella tapahtumaa.

“Se oli kotikuuni muinaista kieltä andaa ja tarkoitti:

Tulen lailla maahan syöksyy, Arvoitus kaiken elämän

Lapsen itkun vanhemmistaan

Turtuu maan alla

Pyhän sävelen lailla

Aurinkojen varjojen katveessa

Soturi aseen tulisen

Pelastuksen ja toivon on antava.

Se on muistaakseni vanhoja kansanrunoja esi-isien ajoilta.”

Shean kuunteli tarkkaavaisesti Gaiaa ja nyökkäsi.

“Sanoissa on oma sanoma ja perimätiedot ja myytit antavat monesti lohtua ja tietoa tuleville sukupolville.”

Aluksessa oli hiiren hiljaista. Savannah murjotti ohjaamossa, Blade katseli kattoon lepovuoteella, Nina pelasi shakkia Denyan kanssa, Shean oli siirtynyt nurkkaan takaisin istumaan ja Gaia katseli ruusua unelmoiden, kaiken tämän Janon huomioi muistiinsa.

Savannah ilmoitti ohjaamosta, että oli aika valmistautua laskuun.

Janon siirtyi Gaian luo ja yritti saada kontaktia tähän. Hän ojensi kädessään pienen rasian Gaiaa kohti ja tämä nosti päänsä ylös.

“Tämän rasian pystyt vain sinä avaamaan jos haluat. Älä kysy sen alkuperää sillä sinun on se itse selvitettävä. Mitä sen sisältä löytyykin, sen nimi on kaiverrettu kanteen.”

Janon käänsi rasian, jotta Gaia näkisi koristelluin kirjaimin kirjoitetun sanan, Anma. Lahjan saaja nosti sen käteensä ja samassa se muutti muotoaan. Anmasta rakentui matkustajien silmien edessä suuri koristeltu jousi.

Marinia-planeetta näytti ohjaamosta isolta vesikuplalta. Syklonit pyrähtelivät levottomasti sen ilmakehässä ja ne antoivat planeetalle oman vivahteikkaan leimansa. Savannah näpytteli näppäimistöä ja tiedusteli koneelta laskupaikkaa. Niitä oli vain yksi. Vesiplaneetan ainokainen saari, Betundria. Se ei ollut kovin suuri ja sen muotokin oli outo. Repaleisesta reunasta huolimatta saaresta muotoutui kahdeksan sakarainen tähti. Savannah hymähti ja ohjasi aluksen turvallisesti pienelle sademetsän aukiolle.

Alus laskeutui hänen ohjauksessaan sulavasti laskutelineidensä varaan. Hän sammutti turbiinit ja pudotti laskusillan alas. Aukosta tuulahti raikas ilmavirtaus tunkkaiseen sisätilaan. Joukko käveli laskusiltaa alas ja katseli ympärilleen. Blade haukotteli makeasti ja venytteli jäseniään. Nina tutki maastoa ja Denya jutteli Janonin kanssa. Shean kiitti nuorta lentäjää hyvästä matkasta ja liittyi muiden seuraan.

Mestari katseli ympärilleen ja näytti kädellään, että hänellä oli asiaa kaikille.

“Meidän täytyy kiirehtiä, että ehdimme määränpäähämme tasan keskiyöksi. Jätämme

Savannahin vartioimaan alusta, että ei satu mitään vahingollista.” Savannah yritti sanoa vastaan, mutta puhujan katse sai hänet vaikenemaan ja sanat jäivät kiertämään hänen huulilleen.

“Teidän ei tarvitse ottaa mitään mukaanne, koska meillä on kaikki tarvittava siellä.”

Enempää selittelemättä Janon lähti kävelemään metsään päin ja muut seurasivat kuiskutellen toisilleen hänen perässään.

Samoajat kävelivät pitkin vanhaa polkua, joka oli täynnä puun oksia, varisseita lehtiä ja maasta työntyneitä juuria. Kulkureitti oli muutamilta paikoilta niin tukossa, että kulkijat joutuivat työntämään oksia, liaaneja ja pensaita pois edestään. Polun ympäriltä he eivät erottaneet mitään ja heidän katsoessaan ylös näkyi pelkkiä puiden lehvistöjä eikä taivasta ollenkaan. He eivät nähneet yhtään eläintä eivätkä kuulleet mitään mikä viittaisi, että metsässä olisi elämää. Se oli aavemaista.

He olivat tarponeet metsässä jo kaksi tuntia ja keskiyö oli aivan lähellä. Planeetan 15 kuuta, joista seitsemän näkyi sillä puolen planeettaa valaisivat auringon lailla lehvien raoista, jotka olivat alkaneet harventua. Vihdoin polku loppui ja edessä avautui avara metsäaukio. Janon väistyi seuralaistensa tieltä ja antoi heidän katsoa henkeä salpaavaa näkymää. Aivan keskellä aukiota oli suuri kivillä päällystetty ympyrä ja sen reunoihin oli pystytetty viisi kahden metrin korkuista kivipaatta.

Matkalaiset jatkoivat keskelle aukiota, josta he näkisivät paremmin. Suoraan heidän edessään oli yksi paasista. Sivulla oli kaksi samalla tasolla ja alhaalla oli myös kaksi samalla tasolla. Ne yhdistäessä ympyrän sisälle muodostui viisikulmio. Aivan keskellä ympyrää oli linnun juoma-altaan näköinen pieni alttari. Viisikko kulki paadelta paadelle ja aina yhden paaden jälkeen yhdellä heistä tuli hämmästynyt ilme kasvoilleen, lukuun ottamatta Sheania, Denyaa ja Gaiaa.

Heidän edessään sijaitsevalla paadella, sen yläosassa, oli kolmiomainen lila timantti ja sen alapuolelle oli kaiverrettu elämän symboli, kallellaan oikealle oleva v kuvastaen elämän laajuutta ja pystytasossa olevat lyhyt, pitkä ja lyhyt viiva esittivät elämän määrättyä mat-

kaa, sen kohtaloa. Paaden juuressa kasvoi pieni kääpiöpuu ja maassa, sen edessä, oli ympyrässä sama elämän symboli. Nina kosketti sormillaan symbolia ja laittoi ne mietteliäästi huultensa päälle. Hänen huomionsa kiinnittyi puuhun, joka oli hänen jalkojensa juuressa ja hän kyyristyi koskettamaan sen lehtiä. Ne tuntuivat sileiltä ja Nina tunsi niiden vedenkierron pinnan läpi. Puu alkoi loistaa liilaa valoa ja Nina katseli sitä ihastuneena peräytyen.

Elämän paadesta katsottuna, oikealla olevalla ensimmäisellä paadella, oli kiven kohdalla vihreä oliviini ja sen alapuolelle oli kaiverrettu maan symboli, vasemmalle kallellaan oleva v kuvastaen maan kovuutta. V:n kärjistä lähti kaksi vaakasuoraa viivaa tarkoittaen ehtymättömiä maanravinteita, jotka päättyvät ympyrään, planeettaan, jota ilman maata ei olisi. Paaden juuressa oli kivikasa ja sen edessä sama symboli, niin kuin edellisessäkin. Shean kumartui ja otti yhden kivistä. Hän heitteli sitä ylöspäin ja kivi muuttui siinä samassa hiekaksi.

Sen takana olevalla paadella oli kivenä sininen akvamariini, veden symbolina kaksi vaakatasossa olevaa laineilevaa viivaa, jotka kuvastivat jatkuvaa liikettä, elämän antajaa ja ylläpitäjää. Paaden juuressa oli pieni iloinen suihkulähde ja sama symboli. Blade katsoi sitä huvittuneena ja hämmästyi, kun suihku nousi korkeammalle. Vitsailija ojensi kätensä ja otti siihen vettä. Hän katsoi veden kimallusta ja joi lähteen tarjoaman elämän nektarin.

Veden viereisellä paadella oli kivenä läpinäkyvä kvartsi, ilman symbolina kaksi vaakatasossa olevaa kaariviivaa kuvastaen tuulta, vapautta. Viivat koskettavat pilveä, joka tarkoittaa elämän säilyttäjää happea ja sen näkymättömyyttä. Juuressa oli pieni kivinen ja metallinen tuuliviiri ja symboli. Muiden jatkaessa matkaa Denya kyyristyi ja puhalsi tuuliviiriin ilmaa. Samalla aukiollekin kantautui pieni tuulenhenkäys, joka liehutti hennosti Denyan hiuksia.

Viimeisenä, sen edessä olevalla paadella oli kivenä punaruskea graniitti, tulen symbolina soihtu kuvastaen ikuista tulta, jonka päällä oli ympyrä esittäen jatkuvuutta, josta lähti kolme viivaa; yksi kaakkoon, yksi koilliseen ja yksi pohjoiseen tarkoittaen tarpeellisuutta ja tuhovoimaa. Juuressa oli ikuisesti palava pieni soihtu, joka loi heikon valon paaden ympärille ja tietysti symboli lepäsi sen edessä.

Gaia ei halunnut mennä lähellekään liekkiä, sillä hänethän löydettiin tulivuoren kraatterista. Jokin kumminkin veti häntä sen puoleen ja hän koski sitä. Se roihahti yllättäen ja Gaia lensi pelästyen selälleen. Hän huomasi kuitenkin, että liekit eivät polttaneet tai satuttaneet häntä. Shean ja Blade ryntäsivät auttamaan pelästyjää, mutta Gaia oli nopea refleksisenä ehtinyt nousta ylös.

Janon katsoi oppilaidensa tarkastelua ja pysyi ympyrän reunalla. Hän katsoi, kun Blade, Gaia, Nina ja Denya siirtyivät sivummalle toisistaan ja kaikki näyttivät mietteliäiltä. Denya oli arvaamaisillaan mikä oli koko jutun takana ja Shean tiesi sen jo. Viisi symbolia, viittä ihmistä kohden, Bladea, Gaiaa, Denyaa, Ninaa ja häntä varten.

Janon lähti rauhallisesti kävelemään alttaria kohden ja seisahtui sen viereen.

“Ottakaa oma korunne esille ja irrottakaa se nuorastaan.”

Asianomaiset katsoivat ihmeissään Janonia ja Blade sanoikin tälle vastaan, mutta se ei auttanut.

Kaikki tekivät työtä käskettyä ja osat huusivat hämmästyksestä, kun näkivät, että muillakin oli samantyyppinen koru kaulassa. Gaia näytti vaivautuneelta ja sanoi, että hänellä ei ollut mitään korua. Janon katsoi Gaiaa silmiin ja kysyi johdattelevasti.

“Mitä sinulla oli mukanasi, kun he löysivät sinut? Gaia mietti hetken ja vastasi.

“Ei minulla ollut muuta kuin ranneketju, vyö ja... hiussolki.” hän poisti soljen naisellisella otteella letistään ja katsoi sitä tutkivasti.

Hän arvasi etukäteen, mitä soljesta löytäisi. Siinä oli koristeena tulensymbolin kivi ja hän irrotti sen varovasti. Janon odotti, että kaikki oli valmiina ja sanoi käskevästi.

“Menkää nyt seisomaan paaden edessä olevaan ympyrään, jossa on sama kuvio ja kiirehtikää. Kohta on keskiyö.”

Blade siirtyi veden symbolin kohdalle. Gaia katsoi hämmästyneenä koruaan ja siirtyi juosten tulen symbolin luo. Denya käveli nopeasti ilman symbolin luo ja Shean maan. Lopuksi Nina asteli viimeisen symbolin elämän päälle.

Janon jatkoi.

“Sulkekaa nyt silmänne ja sanokaa merkistäni se sana joka tulee ensimmäiseksi mieleenne ja ojentakaa kivenne suoraan eteenpäin.”

Blade nurisi, mutta sulki silmänsä. Muut olivat jo totelleet käskyä.

Janon katsoi kuita ja nosti kätensä hidastetun juhlallisesti. Aika oli koittanut. Oli keskiyö. Hän ei sanonut mitään, vaan muotoili tärkeän käskyn mielessään. Automaattisesti korua pitelevät kädet ojentuivat kohti alttaria. Samanaikaisesti kaikki näkivät mielessään planeettojen yhtyvän ja muodostavan heille kuuluvan sanan. Sanan, jonka he kuiskaten toistivat huulten välistä;

Nina, elämä “Kareda!,”

Blade, vesi “Anda!,”

Shean, maa “Peja!,”

Gaia, tuli “Thira!,”

Denya, ilma “Whoora!”

Kivet alkoivat kohota heidän kämmenistään ja kieppumaan itsensä ympäri kuin kuut isäntä planeettansa ympäri. Aukion täyttivät kimaltelevat säihkeet ja värikkäinä laineilevat revontulet. Oppilaat avasivat unelmoivat silmänsä ja näkivät korunsa lähenevän leijuen tasaisesti kohti alttaria. Maa alkoi samalla järistä ja paikalle suunniteltu ympyrä nousta jylhänä maasta. Menagronin palaset saapuivat alttarin ylle ja loksahtivat yhteen. Niistä muodostui selvästi viisikulmio.

Yhtymisen seurauksesta seurasi kirkas valo, jota ei pystynyt ihmissilmällä katsomaan. Osalliset käänsivät katseensa estääkseen sokaistumisen. Kokonainen Menagron alkoi kieppua kuvitellun akselinsa ympäri ja lähetti kullekin isännälleen oman symbolinsa värisen säteen suoraan rintakehään ottaen heidät omikseen. Maasta kohonneesta ympyrästä oli huomattavissa, että se oli viiden metrin korkeudelle kohonnut jalusta. Sen ympärille alkoi ilmestyä Assay-sotureita, jotka olivat kuolleet kamppailuissa, sekä elämänviisauksista ja kärsimyksistä parhaiten tietävät Vanhat. Gaia tunsi tulen polttavan rintaansa ja hän lyyhistyi polvilleen maahan. Shean vastaanotti maan musiikkisen sopusoinnun ja antoi sen virrata lävitseen. Nina heittelehti elämän riepotuksessa yrittämättä edes panna

vastaan sille. Ilma elähdytti Denyan keuhkot ja Blade yritti taistella veden voimaa vastaan, mutta luovutti kun tunsi hukkuvansa eikä pystynyt hengittämään.

Vanhoista suurin ja mahtipontisin alkoi puhua jylisevällä äänellä.

“Minä, mestari Zevak kuulen ja näen teidät. Oletteko kohtalon kasvatteja ja ne joita etsimme täyttämään sen?”

Janon kumarsi kunnioittavasti.

“Kyllä, oppi-isäni, nämä viisi ovat ne joille on annettu kyky taistella pahuutta vastaan ja voittaa se, jos he toimivat oikein. Heidän kauttaan Menagron, elämän virtaan Kae’ruun kuuluva osanen, on saanut käskynsä.”

Viisikon jäsenet katsoivat toisiaan kukin omanlaisessa mielentilassaan.

“Hyvä, sillä pahuus on juhlinut tarpeeksi viattomilla sieluilla ja levittänyt synkkyyttä aurinkokuntiin. Tästä on tultava loppu. Jokaista elämää pitää kunnioittaa ja varjella.”

Vanhat hokivat kadotessaan menneen ajan kieltä Sedra’latinaa muistuttavaa rukousta.

Nerurum pluastrem nira

Es defenderum quova tera

Bastementiano gealis

Sedis lastis à Perun miel hela. As te Ralo!

Janon laittoi kätensä yhteen ja kumarsi hyvästiksi. Ympyrän muotoinen alusta laski hitaasti alas ja Sheanin johdolla kaikki siirtyivät Janonin luo. Ryhmä ei kuitenkaan tiennyt, että aukion reunalla tapahtumaa oli seurannut ylimääräinen silmäpari. Savannah oli seurannut heitä ja oli nyt piilossa yhden puun takana. Hän oli todistanut koko näytelmää ja outo ilme kasvoillaan lähti samoamaan takaisin alukselle. Vähän hän tajusi mitkä seuraukset hänen teostaan tulisi.

Janon ei virkannut mitään vaan sen sijaan näytti kädellään, että heidän tulisi seurata. Kuusikko vaelsi kohti pohjoisinta saarenkolkkaa, jossa saaren korkeimmat ja ainoat tunturit sijaitsivat. Janon pysähtyi niiden eteen ja lausui Menagronin viisi pääainesta. Tunturit näyttivät vapisevan kivisellä jalustallaan ja siirtyivät pois paljastaen pienen solan joka leveni eteenpäin mentäessä kanjoniksi.

“Kanjonin nimi on Kaanmani-Lema, Vapauden tie, ja se johtaa Na’mahol Jameliin, Toivon palatsiin.” Janon sanoi pikaisesti.

Matkaajat katsoivat kanjonin jyrkkiä pystysuoria seiniä ihmetyksen vallassa. Se oli kuun sirpin muotoinen, ja sirpin äärimmäisessä terässä palatsi sijaitsi. Sen etuosa oli kaiverrettu kallioon vanhan roomalaisen rakennuksen mukaan. Katsojista tuntui, että palatsi liikkui tai väreili. Ihan kuin se olisi elänyt. Matkalaiset nousivat marmoriset portaat kunnioittavasti. Shean astui ensimmäisenä oviaukosta ja hätkähti tuntemaansa voimaa. Palat-

sin oviaukkoa suojasi näkymätön kenttä joka sykähteli kosketuksesta. Astuja veti kämmenensä kenttää pitkin luoden laineita sen pinnalle. Loput joukosta astuivat Sheanin jäljessä varoen askeleitaan.

Sisällä heille avautui suuri sali kristallipylväineen jotka suojasivat jylhyydellään suurta villiä elinympäristöä. Seinistä riippui tiheitä köynnöksiä ja huoneen reunassa kasvoi kahden miehen pituinen kööpiöpuu. Sen vierestä seinästä oli puhkaissut tiensä pieni vesiputous joka solui läpi huoneen kadoten vastakkaiselta puolelta maan alle. Marmorinen lattia oli jo kauan sitten murtunut ja päästänyt valloilleen luonnon kauniit villikasvit. Huoneen oudoimmat ilmiöt olivat rappuset jotka näyttivät elävän ihan omaa elämäänsä. Niitä oli siroteltu pitkin huonetta ilman loogisuutta oikein ja väärinpäin, sivuttain ja leijuen ilmassa, vailla päämäärää ja määränpään kanssa.

Kaikista mahtavin oli kuitenkin takaseinä jonka reunat olivat puhtainta kristallia, mutta keskiosa oli kiveä. Janon löi keppinsä päällä lattiaan ja kaukainen jyrinä täytti huoneen. Sininen kirkas valo täytti päätyseinän ja kristallin kirkkaasti loistava kirjoitus muodosti itsensä kaukaisten Mel-Velan satojen jälkeen. Mestari kohotti sauvansa ja lausui mahtavalla äänellään.

Ken kovaa tietä maan ylhäisen, Virtaavaa pauhua veden jylisevän, Pyörteistä tuulta ilman puuskaisen, Helvetin pätsistä tulen roihuavan,

Polulle vie elämän tutkien

Kohtalon kautta tien tuskaisen,

Kuullos Arienadja

Niin nopeasti kuin kirjaimet olivat ilmoittaneet olemassa olostaan, yhtä vikkelään ne hävisivät ja kivi palasi luonnolliseen karuun tilaansa. Gaia huudahti ja meni hitaasti seinän luo. Hän kosketti sitä ja kirjoitus ilmaantui taas kuitenkin heikkona häviten. “Minä tunnen tuon runon. Arienadja tarkoittaa ikuisuutta toiselta merkitykseltään.”

Gaia sanoi melkein kuin itsekseen. Ja samassa jokin iskeytyi Gaiaan suurella voimalla. Hän kaatui ja Shean kaappasi hänet syliinsä. Tajuton oli kuitenkin omissa maailmoissaan ja leijaili erilaisten valonpurkausten keskellä.

Näkymätön vanha nainen luki runoa uudestaan ja uudestaan, niin että se meni vuoroin päällekkäin edellisen lauseen kanssa.

Meno I’veda anala

Aras emoile tunenda

Garen a’toit ge’lasar

Sitoite be’range ihcte

Bathta gienna vivrien se Gudai’za nina ge sufraer

Nyhearar Arienadja

Gaia heräsi tuulen henkäykseen luonnon pehmeältä vuoteelta. Shean oli nukahtanut huolestuneena sängyn viereen. Gaia siristeli silmiään ja nosti itsensä puolittain istuma asentoon. Hän ei halunnut herättää Sheania vaan nousi hissukseen ylös vuoteelta. Gaia käveli vuodepaikan suulle ja huomasi olevansa korkealla salin oikealla seinällä. Aukon reunalta oli suora pudotus maahan eikä Gaia nähnyt yhtään kulkutietä tai porrasta mitä pitkin he olisivat päässeet ylös. Sillä aikaa Shean oli herännyt ja yhtäkkiä pisti kädet Gaian vyötäisille. Yllätetty säikähti ja horjahti melkein leposijaltaan alapuolen surmanloukkuun, mutta onneksi pelastava ritari sai hänestä ajoissa kiinni.

“Anteeksi, ei ollut tarkoitus säikäyttää.”

Shean sanoi ja ohjasi pelastetun turvaan.

“Huh, kunhan et tee tuota toiste. Sanohan, miten edes pääsimme tänne ylös? Onhan täällä paljon portaita, mutta ei tähän tasanteelle.”

“Haluatko, että näytän sinulle. Anna kätesi, luota minuun.” Shean sanoi ja hymyili.

Gaia ojensi Sheanille käden ja he astuivat yhdessä aukosta pelkän ilman päälle. Astujat kuulivat nopean suhauksen, kun kaksi köynnöstä tarttui heitä vyötäisiltä ja laskivat heidät turvallisesti maahan.

Gaia huokasi helpotuksesta, mutta Shean johdatti häntä jo uuteen paikkaan. He seisahtuivat lähelle putousta ja yhtäkkiä maasta ilmaantui kierteleviä sinisiä valopalloja pitkän pyrstön kanssa. Gaia tarttui Sheania vyötäisiltä kiinni, kun he nousivat kuin tuulenpyörteessä ylös kieppuen hitaasti ympäri ja ympäri. Gaian mekko liehui ja hän katsoi Sheania koko matkan ajan silmiin, kun siniset pallot pyörivät parivaljakon ympäri. Nostavan voiman loputtua köynnökset ilmestyivät taas ja ohjasivat heidät takaisin makuupaikalle. Denya katsoi sivusta tapahtumaa ja ryntäsi tuohtuneena pääovesta ulos.

Blade oli heittelemässä ulkona puukkoaan vanhaan lahonneeseen puuhun, kun näki

Denyan ilmestyvän ulos.

“Etkö kestänyt enää sisätilan ummehtunutta ilmaa, vai?” Blade kysyi sarkastisesti ja heitti veitsen uudestaan puuhun.

Denya tuhahti ja käveli läheiselle kivelle istumaan.

“Minusta sinun pitäisi harjoitella jotain järkevämpää asiaa kuin veitsen heitto. Voisit oikeastaan kasvaa aikuiseksi valittelematta kurjaa kohtaloasi jokaiselle.”

Blade riuhtaisi veitsensä niin voimakkaasti puusta, että se melkein tuli juurineen kaikkineen aseen mukana. Janon ilmestyi oviaukkoon ja kutsui Bladen sisälle. Blade kieputteli veistä sormiensa välitse ja karjapaimenen tapaan sujautti sen tuppeensa. Denya mulkaisi veitsiniekkaa ja jäi istumaan kivelle, kun tämä lähti sisälle. Janon seisoi hiljaa puron vieressä ja hymisi itsekseen. Blade laahusti hitaasti hänen viereensä kuin ilmaistakseen välinpitämättömyytensä.

“Se että pistät minut odottamaan itseäsi, ei muuta sitä seikkaa että olet yksi suuresta kokonaisuudesta.” Janon totesi ja kääntyi hänen puoleensa.

“Mutta tietysti jos luulet osaavasi jo kaiken, niin näytäpä miten saat tuon pienen puron tottelemaan käskyjäsi.”

Blade irvisti happamasti ja keskitti ajatuksensa täysin puroon. Muutaman tovin kuluttua opettelija sai kun saikin nostettua purosta neliön muotoisen vesilaatan ja leijutti sen kohti korkeuksia.

Bladen otsalla helmeili hikipisarat, kun hän jatkoi leijuttamista itsensä yli. Samalla Denya kuitenkin käveli sisään ja tiputti suuren kiven lattialle. Bladen keskittyminen herpaantui ja vesi tippui suoraan hänen päällensä kastellen hänet litimäräksi. Koko joukko nauroi katketakseen nähdessään kastetun surkean ilmeen. Janon ei kuitenkaan virkannut mitään ja kun tilanne oli rauhoittunut, hän lähti kävelemään ulospäin.

“Bladen tavoin teidän pitäisi harjoitella käyttämään voimianne. Minun pitää käydä hoitamassa asioita.”

Mestari sanoi hetkeksi pysähtyen heihin selin, mutta sitten jatkoi kävelyä kadoten näkyvistä.

Harjoittelijoilla oli pitkän päivän urakka takana ja tulosta alkoi jo näkyä. Gaia oli valinnut paikakseen huoneen raunio alueen. Hän oli juuri työstämässä liekkipalloa kämmenensä yläpuolella ja hallitsi ympärillään kierteleviä tulipyörteitä. Blade oli vieläkin putouksen äärellä ja istui kiven päällä. Hän ainakin näytti ottavan harjoittelusta kaiken ilon irti, kun nosti purosta käden muotoisen vesipatsaan joka muka vahingossa kolkutti hänen olkapäätään.

Shean ja Denya käyttivät omia voimiaan huoneen keskellä. Shean muokkasi kivestä patsaita ja Denya nostatti kätensä heilautuksella lehti trombeja tuulen avulla. Gaia lopetti harjoituksensa ja siirtyi katsomaan muiden toimia. Nina istui yhdessä makuupaikassa katsoen alas, sillä hän ei tiennyt miten hän voisi voimaansa harjoittaa. Turhautuneisuus näkyi hänen kasvoiltaan ja hän heittäytyikin selälleen sängylle ja katsoi kattoon. Nina havahtui mietteistään, kun Janon palasi takaisin matkaltaan ja käski suojattejaan näyttämään taitonsa. Nina hypähti tasanteelta, 10 metrin korkeudesta, lattialle toisen polvensa varaan. Androidina hän pystyi tähän joustavan rakenteensa ansiosta.

“Teitä kunnioittaen voin sanoa, että en ole harjoitellut koska en tiedä miten voisin.” Nina sanoi Janonille ja painoi päänsä alas.

Tuli hiljaisuus ja opettaja tarkkaili Ninaa.

“Sinun voimasi on vaikein kaikista. Kuten sanoit, sitä ei voi harjoitella vaan sinun on opittava sen valjastaminen todellisissa tilanteissa. Sen vuoksi se antaa myös suurimman

palkinnon käyttäjälleen.”

Denya laittoi käden Ninan olkapäälle ja hymyili.

“Seuraa kuitenkin tunnolla ystäviesi esitystä. Niistäkin voi oppia yllättäviä asioita.”

Shean aloitti kääntymällä pahiten murtuneen seinän puoleen. Hän sulki silmänsä ja pakotti murtuneiden kivipaasien rakojen yhdistymään niin, että ne näyttivät aivan ehjiltä.

Denya näytti taitojaan trombeilla ja Blade ihastutti pienellä hyökyaallolla, joka kuitenkin riistäytyi käsistä sorruttaen osan seinästä mukaansa. Gaia asettui valmiiksi ja synnytti liekehtivän pallon kämmenelleen. Denya siirtyi seisomaan Bladen viereen.

“Hyvä ettet sorruttanut kattoa meidän niskaamme, tuhooja.” Denya kuiskasi Bladelle.

Jokin Denyan lauseessa aiheutti Gaiassa muutoksen. Hänen silmänsä muuttuivat mustaksi ja lämpötila kohosi salissa. Letkauttaja liikahti paikallaan ja Gaia kiljaisi korvia vihlovasti lähettäen yllättäen pallon häntä kohti. Blade veti maalitaulun sivuun ajoissa ja pallo osui lattian laatoitukseen. Nina ryntäsi ja kaatoi tulenkantajan maahan. Samassa hetkessä kaadettu palautui normaaliksi.

“Mitä Mir’ansin nimeen oikein yrität?” Nina sanoi vihaisesti ja nousi maasta ylös.

Gaian silmät olivat taas oikean väriset ja Nina auttoi hänet tolpilleen.

“Miten niin? Mitä minä tein?”

Gaia katsoi kysyvästi muita ja Janon vastasi.

“Jokin majurin sanoissa sai sinut tolaltasi. Se on merkki siitä, että et vielä läheskään hallitse voimiasi.”

Kristallit alkoivat hehkua yön merkiksi ja Janon yritti vapauttaa ilmapiiriä uutisella.

“Olette tehneet tänään todella kovan työn ja nyt on aika mennä yöpuulle. Saimme todella suuren kunnian vierailla huomenna Polyssi-kansan luona. Heidän johtajansa kutsui meidät henkilökohtaisesti. Olkaa valmiina aamun koitteessa.”

Nina auttoi mustelmia saaneen Denyan pyörteiden kautta ylös mulkaisten samalla Gaiaa loukkaantuneena. Gaia kietoi kaapunsa tiukasti ympärilleen ja köynnökset auttoivat hänet ylös. Blade katsoi Denyan perään pureskellen oljenkortta ja käveli ulos katsomaan täysiä kuita. Shean punnersi itsensä kääpiöpuun vahvimmalle oksalle ja nojasi puunrunkoon. Gaia katsoi sisarien tasanteelle ja näytti sisäisesti kärsivän. Hänen katseensa harhaili alas jolloin hän huomasi Janonin tarkkailevan. Gaia siirtyi avonaisesta aukosta vuoteelleen.

“Niin? Agentti Blue Sharii.”

Soloc sanoi terävästi viestimeen kuullessaan tutun vakoojansa äänen.

“Olen saanut selville, että vastustajallasi on mahtava liittolainen hänen kotiplaneetallaan Arumilla. Amiraali, hän kuuluu manioottien rotuun.”

Soloc nousi tuoliltaan ja käveli edes takaisin pöytänsä edessä.

“Mikä hänen nimensä on?” Soloc kysyi vihdoin.

“Amal the Héros, herra.”

“Hyvä, ilmoita jos saat tietää lisää.”

Soloc sulki viestimen ja myhäili tyytyväisenä. Hitaasti hän asteli monitorin luo ja avasi puhelinjan.

Aamu valkeni meriplaneetan ylle ja joukko oli valmiina lähtemään tapaamispaikalle. Matka kulki rattoisasti kanjonista ulos. Gaia pysytteli taaemmalla yrittäen tehdä itseään näkymättömäksi.

Päivänvalossa viidakko ei enää näyttänyt niin kuolleelta ja pelottavalta. Jättimäiset puut olivat täynnä elämää kauniine kukkineen ja paksuine köynnöksineen ja niistä lehahti lentoon tuhansia erilaisia perhosia ja sinnikkäitä kolibreja. Puiden juuret olivat vankat ja massiiviset. Sademetsän monipuolinen eliöstö ihastutti kävelijät ja niiden päästämät äänet olivat kuin eri soitinten monimutkainen yhdistelmä. Linnut pyrähtelivät lehvistöistä ja Gaia kaappasi muiden mukana mehukkaan näköisiä marjoja matkaruuaksi. Vaikka ryhmä kävelikin verkkaisesti, oli keskipäivä ylitetty jo aikoja sitten. Matkan määränpää oli vieläkin hämärän peitossa kunnes heidän edessään avautui laguuni laajamittaisen hiekkarannan kanssa.

Hiekanjyvät olivat niin pieniä, että ne tuntuivat silkkisiltä jalkojen alla. Rannan tuntumassa meren voima oli muokannut omat taideteoksensa kiviveistoksien muodossa.

Tapaamisen kohteesta ei kuitenkaan näkynyt merkkiäkään ja Shean muiden mukana tähyili etsivästi ympärilleen. Meri oli aivan tyyni, kun sen pinta rikkoutui kohoavan hahmon edestä. Samalla veden pinnan ylle muodostui kevyt usva.

Syvyyksistä ilmestynyt henkilö lähti kävelemään seuruetta kohti höyhenen kevyin askelin ja jättäen vain pieniä ympyröitä veden päälle.

Hahmo erottui jo pitkän matkan päästä naiseksi, jolla oli outo sotisopa päällä. Rintoja peittivät kultaiset lehtipanssarit ja jalassa hänellä oli kultaiset uimahousut. Vartaloa peitti väljä ja pitkähihainen toppi ja kaulasta valuva hupullinen viitta. Samoin vyötäröltä laskeutui silkkinen hame vedenpintaan. Ne olivat kaikki läpinäkyviä. Käsissään hänellä oli sauva, jonka molemmissa päissä oli elävä vesinen timantti. Tämä oli sotilaan perinnöksi saama ase Lebay, joka lähetti kirkkaita salamoita vastustajia kohti. Nilkkoihin asti ylettyviä vaaleita hiuksia piti kiinni kultainen köynnös päähine. Reittä kiersi kultainen köynnös ja vyötäröllä ja olkapäillä roikkui kultaisia ketjuja. Nainen saapui rantahiekalle ja pisti kämmenet vaakatasoon rintaansa vasten kumartaen tervehdykseksi.

“Si eman ym Micoma Moontear morf Ni’gira, elpoep ruo fo flaheb no uoy emoclew i.” Kohteliaisuudesta vieraita kohtaan hän sanoi saman heidän yleiskielellä.

“Olen Micoma Moontear Ni’giran-soturiklaanista ja tervehdin teitä kansalaistemme puolesta. Yhteyshenkilömme Urania Atlantis estyi tulemasta teitä vastaan, joten saavuin

hänen tilallaan. Olette tervetulleita tulemaan kanssani kaupunkiimme.”

Vierailijat kumarsivat soturin lailla ja Janon näytti heille merkin, että jatkaisivat eteenpäin.

“Veteenkö?” Blade kysyi ja katsoi toisia ihmeissään. Gaia astui muutamia askelia taaksepäin ja ravisti päätään.

“Mehän kastumme ja miten muka hengittäisimme? Tahdonvoimalla?” Blade jatkoi ja näytti samalla mekaanista kättään.

Kaukana ulapalla kohosivat muiden sotureiden päät merestä ja he katsoivat mielenkiinnolla rannan tapahtumia. Micoma käveli Bladen lähelle ja veti kätensä hänen kasvojensa ohi. Kysyjä sai siinä samassa ylleen uuden veteen sopivan asun. Blade kaappasi Micoman käden ja huomasi, että hänellä oli kämmenen sisässä sininen ympyrä kivi, joka oli kiinni kultaisessa köynnös hanskassa. Soturi antoi kuitenkin julkeuden anteeksi ja astui taaksepäin.

“Jotta pystytte hengittämään ja puhumaan veden alla minun täytyy vaatteidenne lisäksi antaa henkäykseni teille.” Micoma suuteli Bladea suulle ja ohjasi hänet veteen.

“Taikuuteni kestää kuitenkin vain yhden auringon kierron ajan ja sen saatuanne ette kahden linnun nousun päästä voi hengittää tavallista ilmaa.”

Gaia perääntyi yhä kauemmas.

“En pysty tekemään sitä. Minä pelkään vettä” Gaia sanoi ja juoksi kallioille istumaan.

Nina näytti myös kieltäytyvänsä kunniasta. Hän kumarsi Micomalle ja astui taaksepäin.

“Minun tekomateriaalini, vaikka ihoni kestääkin vettä, on liian raskas veden kannatettavaksi. Uppoisin vain pohjaan asti kuin märkä tukki, vaikkakin haluaisin nähdä kaupunkinne loiston.”

Hän sanoi kohteliaasti.

Janon jäi myös rannalle vedoten vanhuuteensa.

“Luovuttakaa eilen teiltä pyytämäni esine ryhmälle, kun saavutte kaupunkiin. Täten teille periytyvä tehtävä on saapunut päätökseensä ja ette ole tästä hetkestä lähtien vastuussa Peretrian vahtimisesta. Olette suoriutuneet tehtävästä hyvin.” Janon kumarsi Micomalle ja tämä vastasi pään nyökäytyksellä.

Shean katsoi Janonia silmäkulmiensa alta ja pohti tätä arvoitusta. Mikä on Peretria ja esine jota he menisivät hakemaan? Micoma muutti Sheanin ja Denyan vaatteet samalla tavalla kuin Bladenkin ja suuteli heille veden hengittämisen taidon. Hän viittoili heitä nopeasti sukeltamaan veden alle, sillä Blade oli jo huomannut, että ei saanut henkeä veden pinnalla.

He sukelsivat pitkään ja hartaasti alaspäin. Merenalainen elämä oli henkeäsalpaava. Ystävälliset ja uteliaat elävät tulivat uimaan heidän vierelleen ja ne näyttivät haluavan leikkiä tulokkaiden kanssa. Kalojen ja muiden eliöiden värikkyys häikäisi vierailijat ja Shean paijasi ohi uinutta kalaa. Meren pinnalla näkyneet soturit liittyivät heidän joukkoonsa. Niillä oli hyvin eriävät kalalajeihin kuuluvat pyrstöt jalkojen tilalla. Micomankin jalat olivat muuttuneet pyrstöksi ja hän ui kaikkien muiden edellä kohti välkehtivää sinivalkoista kaupunkia joka loi valoaan pimeään merenpohjaan. Painekaan ei tuntunut vaikuttavan vierailijoihin.

Kaupungin vartijat päästivät heidät vapaasti ohi ja kun matkalaiset saapuivat kaupungin välkehtivän veden pariin, he huomasivat että se oli kuin ilmaa. Siinä pystyi uimaan, mutta

vielä ihmeellisempi asia oli, että siinä pystyi kävelemään kuten maanpinnalla. Kaupungin arkkitehtuuri oli majesteetillinen, mutta sitä vallitsivat samalla pehmeät muodot. Kaupungissa oli köynnöskoristeisia pylväitä ja kaikki oli tehty marmorista niin rakennukset kuin pylväätkin. Micoma ui heidän eteensä ja hänen pyrstönsä muuttui takaisin jaloiksi ja käden heilautuksella hänen vaatteensa muuttuivat käytännöllisemmiksi.

“Tervetuloa Tiaraan.” hän sanoi ja esitteli seitsemän muuta soturia.

“Tiarassa hallitsee demokratia ja meidät kahdeksan on valittu kaupungin neuvostoon. Minä palvelen kansaani puhemiehenä. Ni’giran-sotureita on tällä hetkellä kahdeksan kappaletta ja ne on jaettu kahteen osastoon arvojärjestyksen mukaan. He toimivat myös teidän oppainanne.”

Micoma näytti kädellään seitsemää soturinaista ja he kumarsivat.

“Kulta Ni’giran osastoon kuuluvat, minut mukaan laskien Zerynthia Icesea.”

Rivistä siirtyi eteenpäin jalkojensa tilalla mustekalan kahdeksaa lonkeroa pitävä soturi. Kahden lonkeron päässä oli keihään kärjen muotoiset terät. Sormien välissä oli eväsäikeet. Korvat olivat sirot ja suipot. Hänellä oli hiukset hienosti poninhännällä ja aseena oli pitkä kristallinen keppi Ne’rjana, jonka sai katkaistua keskeltä kahdeksi miekaksi. Rintapanssari oli aalloin ja helmin koristeltu ja olkapäillä lepäsivät helmisarvet. Hän kumarsi polyssien tavalla. Samoin teki jokainen nimensä kuullut sotilas.

“Urania Atlantis.”

Hänellä oli pohkeiden takana ja sormien välissä pienet evät. Korvat olivat suuret haltiakorvat. Tällä sotilaalla olivat hiukset auki ja aseina pienoisviikatteet Serat, joiden terä oli tehty hain hampaista. Sotilasasu oli yksinkertainen minihame ja rintapanssari, jossa oli koristeena vain kaksi kyyneltä. Hauiksen kohdalla roikkuivat pienet irtohihat. Otsaa koristi ohut helminauha.

“Thaisina Silkwave.”

Tämä soturi näytti karskilta hain pyrstönsä kanssa. Hiukset olivat pikkuleteillä ja otsatukan yli nenänpäälle laskeutui kristallikoru. Rintojen päällä oli simpukkapanssarit. Käsivarsien takana olivat pienet evät. Korvat olivat muodoltaan suuret merihevosen vastaavat. Kämmenissään hänellä oli aseina Kuala-lunat, ketjujen päässä olevat kaksi timanttitähteä.

Seuraavaksi oli vuorossa hopea osasto.

“Mei Seawind.”

Hänellä oli jalkojen paikalla tavallinen delfiinin pyrstö, jossa oli suuri takaevä. Korvat olivat samanlaiset kuin Thaisinalla. Hiukset komeilivat lyhyinä ja paksuina, omaan muotoonsa jähmettyneinä. Otsalla kimalteli kultainen panta. Olkapäillä lepäsivät kaksi sarvi panssaria, jotka yhdistyivät rintapanssariin. Kaulassa roikkui kierresimpukka. Koruaseena olivat Nemot eli kaksi puolikuun muotoista teräasetta.

“Poison Blueshell.”

Sähkönkipunoita lähettävä mureenan pyrstöinen nyökkäsi. Hiukset olivat tällä sähköisellä

ilmestyksellä kauniilla kalanruoto ranskanletillä. Aseena oli pyrstön lisäksi kristallinen iso kolmihaarainen ”hiilihanko” Pastera.

“Abyss Deeplake.”

Nuorimmaisen heistä tunnisti käsien välissä olevien lentokalan siipien ja pyrstönä olevan merihevosen loppuosan avulla. Hiukset olivat lyhyet ja pystyssä. Korvat olivat suipot ja

kaulassa roikkui kalariipus. Rintapanssari oli jättiläismerihevosen kuorta ja sopi soturin tyyliin. Otsaa koristi sarvi päähine, jossa oli koristeena yksi kyynel ja helmi. Aseenaan hän käytti varsijousta.

Viimeiseksi asteli esille ihmisen näköinen soturi joka käytti vesipyörrettä aseenaan. Hänen hiuksensa olivat pitkällä letillä ja koko vartaloa peitti panssari. Kaulassa roikkui simpukkakoru. Tämä yksilö oli tummempi iholtaan kuin muut ja kuului selvästi eri lajiin. Hänellä oli myös kissamainen häntä, jossa lehtimäinen loppuosa.

“Tonga Blackpearl.”

Shean esitteli heidän ryhmänsä jäsenet Micomalle ja hänen sotureilleen, jopa kahden poissa olevan hän kuvaili ja kertoi heidän nimensä. Ryhmä jaettiin kolmeen osaan ja jokainen lähti omaan suuntaansa. Denya sai oppaikseen Tongan, Abyssin ja Poisonin. Shean jatkoi matkaansa Mein, Thaisinan ja Uranian kanssa. Blade sai kunnian lähteä Micoman ja Zerynthian kanssa kiertämään kaupunkia. Jokaiset talot olivat hyvin korkeita ja vaikka vierailijat muuten kävelivät, niin heidän piti uida muutamalle muistomerkille, kun niihin ei kävellen päässyt.

Micoma selitti Bladelle minkä takia Polyssit olivat vain naispuolisia. Miehiä heiltä ei löytynyt ja sukukypsyyden he saavuttivat ja jälkeläisiä heille syntyi vain 5 velan iässä. Oikeastaan hän ei itsekkään osannut selittää miten se tapahtui. Micomalla itsellään oli polyssien joukossa erityisen kunniallinen asema, kun hän oli ainoa joka pystyi muuttamaan muotoaan ja kävelemään maalla. Sellaisia yksilöitä syntyi vain yksi Mel-Velassa. Koko kaupungin kierrettyään Micoma näytti Zerynthialle kädellä, että jättäisi heidät kahden. Micoma heilautti merkin Bladelle, että seuraisi tätä. He uivat kaupungin temppelille jossa ohjaaja pysähtyi yhden seinämaalauksen eteen. Se oli väreiltään rikas ja taidesuunnaltaan perfektionistinen.

“Tämä shihoh-maalari Terian mestariteos kuvaa kansamme syntyä.”

Micoma teki kaaren kädellään ja seurasi vanhanaikaista panoraamaa tarinan mukaan.

“Alussa oli sekasorto. Meren eläimet kokivat vääryyttä suurten meripetojen; jättiläishai Megalodonin, jättiläistursas Huitin, jättiläiskrokotiili Anskrokin ja rapumaisen Baldorin toimesta. Lopulta heidän selkärankansa taittui ja he pyysivät apua Siaranalta, luontoäidiltä. Hän otti jokaisen pinnan alla elävän rodun yhden yksilön sydämestä palasen ja niistä syntyi kaksi kristallista koteloa.”

Blade seurasi maalausta tarkkaavaisesti ja antaumuksella.

“Kuuden päivän ja kuuden yön jälkeen niistä kuoriutuivat Quada ja Me’ra meidän esiisämme. Kävi niin, että Siarana oli ottanut kaikki palaset vahingossa naaraspuolisilta eläimiltä, joten soturit olivat samaa sukupuolta. Virheen korjatakseen hän antoi lapsilleen kyvyn lisääntyä ilman miestä ja pitkän iän. Näin ollen he saivat molemmat neljä lasta. Heidän lapsensa saivat kolmoset. Lapsen lapset saivat kaksoset ja sen jälkeen yksi Polyssi on saanut vain yhden lapsen. Esi-isät aloittivat turvasataman Tiaran rakentamisen meren eläimille ja lapset veivät työn päätökseen. Samalla ajoimme hirviöt pakoon paikkaan nimeltä Ded Mortarin syvänne, missä mikään heidän lisäkseen ei elä.

Nykyaikana tarua tutkineet epäilevät merihirviöiden olleen luontoäidin turhautuneita apulaisia, jotka sydän mustuneena muuttuivat katkeroitumisensa groteskeiksi peilikuviksi.”

Blade taputti tarinalle ja Micoma kumarsi mielissään. Kertoja ohjasi heidät sivummalle tunnelmalliseen kammioon ja otti soihdun seinästä. Hän ojensi sen seuraavaa maalausta kohti. Blade katsoi sitä ja huomasi, että kuvassa oli mies ja hänen vierellään seisoi nainen joka oli hyvin Micoman näköinen.

”Maalaus kertoo tarua miehestä, joka saapuu meidän joukkoomme rauhan aikein. Hän osaa muuttaa itsensä vedeksi ja käskeä maailman meriä.”

Micoma koski kädellään maalausta ja itki. Kyyneleet valuivat hitaasti hänen poskiaan pitkin.

“Hän on oleva rakastettu toiselle samanlaiselle ja he tulevat johtamaan kansaa vahvasti myötätunnolla.”

Blade ei tiennyt mitä sanoa, sillä hän näki toivon naisen silmistä eikä voinut loukata häntä.”

“Minä en pysty muuttumaan vedeksi ja käskynikin kaikuvat vielä aika kuuroille korville. En usko, että minä olen hä...”

Micoma kosketti pehmeästi Bladen kättä ja Bladessa tapahtui jotain. Toivojan koskettama kohta muuttui vedeksi ja samoin koko vartalo sen perässä. Samalla Micoma muutti itsensäkin vetiseksi hahmoksi ja halasi kohtalotoveriaan. Blade irrottautui ja muuttui takaisin ihmiseksi.

Shean oli myös oman kaupungin tutkimisensa tehnyt, mutta hänen ajatuksensa olivat olleet koko ajan jossain muualla. Hän kieltäytyi kohteliaasti kutsusta palatsin juhliin ja sanoi, että hänen pitäisi palata pinnalle. Saattajat ravistelivat päätään ja sanoivat, että hengityksen lumous ei ollut vielä poistunut. Shean ei kuitenkaan hyväksynyt kieltävää vastausta ja lähti uimaan pintaa kohden. Urania poisti lumouksen suutelemalla Sheania ja kun hän oli noussut vedestä rannalle, hänen asunsa muuttui takaisin hänen omiksi vaatteikseen saman tien. Shean heilautti kättään hyvästiksi ja lähti etsimään Janonia ja muita.

Janon oli vienyt seuralaisensa saaren yhdelle kauneimmista paikoista. Metsän siimes peitti taakseen suuren vesiputouksen ja lammen. Nina ja Gaia istuivat läheisellä kalliolla ja katselivat meren suuntaan.

“Anteeksi siitä eilisestä. En tiedä mikä minuun meni. En haluaisi vahingoittaa ketään teistä.”

Nina vilkaisi nopeasti puhujaa ja hyppäsi kivetykseltä alas.

“Uskon ettet tehnyt sitä tahallasi, mutta en voi olla miettimättä tapaa jolla tutustuimme. Anteeksi jos vaikutan liian vainoharhaiselta. Se kuuluu luonteeseeni.”

Gaia hypähti kiviltä alas ja käveli lammen rannalle.

“Uskon sinua. Minun täytyy ansaita kaikkien luottamus ja toivoa ettei eilinen kohtaus toistuisi.”

Nina puristi Gaiaa olkapäästä ja käveli metsään. Hän halusi rauhassa ajatella asioita.

Janon oli myös lähtenyt omille teilleen ja Gaia jäi yksin. Hän polvistui rannan penkalle ja veti kättään veden pintaa pitkin. Kuvajainen vedessä särkyi ja, kun pinta hetken kuluttua selkeni, Gaia näki Sheanin kasvot olkapäänsä takana. Hän kääntyi ja antoi kätensä

Sheanille, joka auttoi hänet ylös.

“Kuinka sinä täällä olet? Eikö sinun pitäisi olla muiden mukana?”

Shean nyökkäsi ja he kiipesivät yhdessä takaisin kallioille. He istuutuivat vierekkäin ja Shean katsoi henkeäsalpaavaa maisemaa.

“Menin minä heidän mukanaan, mutta ajatukseni olivat kuitenkin aivan muualla. En pystynyt olemaan siellä.”

Kiville laskeutui hiljaisuus ja vesiputouksen pauhu valtasi ilman.

Gaia laski kätensä Sheanin kämmenen päälle, mutta ei kääntänyt katsettaan ulapasta.

“Mikään aika ei voi voittaa nykyistä, tätä hetkeä. Ja miten pahalta meistä voi joskus tuntuakin, niin emme saa vaipua epätoivoon vaan ajatelkaamme läheisiämme ja miten vaikutamme heihin. Teoillamme on aina suurempi seuraus kuin haluaisimme.”

Gaia sanoi haikeasti.

Shean nosti vapaan kätensä ja käänsi Gaian pään hänen suuntaansa. Hän halusi suudella tätä ja heidän kasvonsa melkein koskettivat. Samassa Nina palasi metsästä ja he hätkähtivät erilleen.

Shean nousi ylös ja Gaia myös. Hän näytti miettivän jotain.

“Samoin turhat pelot kannattaa voittaa ja astua askel oikeaan suuntaan. Sinun voimasi on tuli, mutta vesi ei ole silti vihollisesi. Luottamus on tärkeintä.”

Shean tarttui Gaiaa kädestä ja laittoi toisen käden selän takaa vyötäisille. Gaia näytti epäröivän, mutta vihdoin he astuivat yhdessä kalliolta ja tippuivat alla olevaan lampeen. Molemmat pärskähtivät pintaan ja Shean ei ollut ikinä kuullut Gaian nauravan sydämensä kyllyydestä. Auringon lämmittämä vesi tuntui niin hyvältä heidän ihollaan, vaikkakin märät vaatteet eivät olleet yhtä onnistunut ajatus. Gaia sukelteli vedessä, kun Shean nousi kuivattelemaan rannalle. Uija jäi kellumaan pinnalle katsoen ylöspäin. Nina nojasi puuta vasten ja ravisti päätään. Hän tiesi, että siskonsa ihastuksen kohde oli Shean. Hän ei pitäisi tästä.

Shean makasi selällään ruohikossa silmät kiinni. Hän ei miettinyt mitään tärkeää vaan antoi ajatuksensa leijailla omilla poluillaan. Gaia sukelteli vieläkin lammessa ja Nina istui puun runkoa vasten. Äkkiä Shean pomppasi istumaan. Hänestä tuntui, että häntä olisi joku lyönyt puukolla vatsaan. Sheanin tuska vain kasvoi ja hän huusi kivusta. Nina ja Gaia juoksivat loukkaantuneen avuksi, mutta hän kieriskeli maassa eikä antanut heidän koskea itseensä. Shean oli siirtynyt ajatuksen voimalla toiseen paikkaan, josta hän näki yhden suurimmista peloistaan tapahtuvan kuin usvaverhon läpi.

Pieni sotilasjoukko oli löytänyt Amalin piilopaikan ja se oli saarrettu yhteen luolan koloon. Sähköruoska oli heitetty sen kaulan ympärille ja se poltti uhrin valkoista ihoa niin, että kärventyneen lihan haju leijui pitkien matkojen päähän. Ruoskaa piti sotilaallinen nainen ja hänellä oli ivallinen ilme kasvoillaan. Amalia lähestyi joukon johtaja, jolla oli tummanpuhuvat mustat silmät.

“Amiraali Soloc, saimme sen kiinni.”

Yksi aliupseeri sanoi, mutta Amal potki ja hyppi raivoisasti päästäkseen irti.

“Jos haluatte elää, niin kerrotte ystävästänne ja hänen voimistaan.” Soloc sanoi uhkaavasti ja käynnisti lasermiekkansa.

Amal heilutti harjaansa ja naurahti. Näkyi viuhaus, kun kuulustelija iski Amalin toisen siiven poikki 10 cm sen tyven jälkeen. Shean tunsi iskun kuin se olisi tarkoitettu hänelle ja huusi kivusta Amalin puolesta.

Kidutettu ei kertonut vangitsijoilleen mitään ja Shean näki, kuinka tältä katkaistiin toinenkin siipi, ja lyötiin viiltohaavoja ruumiiseen. Amal sortui maahaan, kun sen etujalat muserrettiin. Se roikotti päätään ja suusta valui pieni verijono. Solocilta oli kärsivällisyys lopussa. Elektra irrotti ruoskansa Amalin kaulasta. Liikkumakyvyttömäksi tehty oli surkea ja raaka näky.

“Kun et ole suostunut yhteistyöhön niin et jätä minulle muuta mahdollisuutta kuin toteuttaa uhkaukseni. No, ainakaan et voi auttaa ystävääsi.” Soloc sanoi ja kohotti miekkansa.

“Nyt voimani sinulle luovutan. Hyvästi ystävä.” Amal lähetti Sheanille viestin. Miekka viuhahti ja Shean näki ystävänsä pään tippuvan. Sitten tuli pimeys.

“Ei!” Shean huusi mielessään hikikarpalot otsallaan ja menetti tajunsa. Janon saapui juuri samalla hetkellä ja juoksi Sheanin luo. Hän koitti kämmenellään Sheanin otsaa ja se oli tulikuuma.

“Hänellä on kuumetta, mutta sen laatu huolettaa minua. Hän kärsii henkisesti.”

Sheanin pää lepäsi Gaian sylissä. Nina polvistui potilaan viereen ja laski kätensä tämän otsalle. Janon otti vyöltään oireita helpottavaa rohtoa ja kaatoi sitä pari tippaa huulten väliin.

Tiarassa, Blade lähti uimaan pois temppelistä ja sai Micoman peräänsä. Soturi pysäytti karkuun lähtijän ja käänsi tämän itseään kohti.

“Mikä sinulla on?” Hän kysyi.

“Ei ihmiskohtaloita voi tarun mukaan säätää. Minulla on muut asiat nyt tärkeämpiä...

Ja... Ja… Se ei vain sovi.”

Blade laskeutui alas kävelemään, mutta Micoma pysäytti hänet taas paikalleen.

“Ethän tiedä ellet kokeile.” Hän sanoi suudellen Bladea suulle.

Saman aikaan Denya ilmestyi kulman takaa, etsien Bladea ja näki koko kohtauksen. Hän närkästyi ja ui heiltä piiloon. Micoma halusi suudelman jälkeen nähdä edes pienen toivonkipinän Bladen kasvoilta, mutta niin ei tapahtunut. Blade jatkoi kulkuaan palatsiin tervetuliaisjuhliin jättäen pettyneen taaksensa.

Denyalla oli sama suunta, mutta hän käveli eri kautta. – Se typerä, aivoton paviaani. Olisi pitänyt arvata, että hän yrittää jokaista vastakkaisen sukupuolen edustajaa liehitellä. Että pistää vihaksi... - Tuohtunut ajatteli ja käveli ripeämmin.

“Mitä minä edes siitä välitän. Shean on myös hävinnyt jonnekin. No mitä tuosta... Mutta Blade... Se pulun aivoinen mastodontti saa kyllä pysyä poissa tieltäni, tai...” hän jatkoi ääneen ja ohi uijat kiersivät hänet kaukaa.

Palatsin lähetessä kaukainen musiikki alkoi jo kuulua. Se oli mahtipontista klassista ja juhlavaa. Rakennuksen ympäristö ja se itse oli tuhansin valoin koristettu. Ja ruoka oli höyrykeitettyä meren antia. Blade saapui ensimmäiseksi ovelle ja jäi odottamaan muita. Denya saapui seuraavaksi, mutta oli kuin ei olisi nähnytkään tätä. He saivat kuulla, että Shean oli palannut pinnalle.

Parivaljakko kuulutettiin ja he kävelivät sisälle. Epäonnekseen heidät oli sijoitettu vierekkäin juhlapöytään. Sali oli korea holvikaarineen ja patsaineen. Se oli kuin luotu juhlien pitopaikaksi marmorilattioineen ja pylväineen. Samoin ruoka oli parasta mitä he olivat pitkään aikaan maistaneet, jälkiruoista puhumattakaan. Micoma saapui kulta- ja hopea osastoineen juhla-asuissa juuri kun oli paritanssin aika. Hän käveli Bladen luo ja pyysi häneltä luvan, muut seitsemän soturia jäivät riviin vartioimaan juhlia. Blade seurasi pyytäjäänsä lattialle ja vedenneitojen kuuluisa ja sulavaliikkeinen tanssi voisi alkaa.

Micoma oli laittanut itsensä perinteiden mukaiseen asuun, joka oli sallittua vain hänelle. Asu oli pehmeintä läpinäkyvää satiinia ja vyötäröä koristi helminen evävanne. Olkapäillä olivat uudet sarvikoristeet monien helmirihmojen roikkuessa niistä alaspäin. Kaulaa kaunisti helmikoru, josta roikkui timantti kuunsirppi. Vaikka Blade ei ollut kiinnostunut Micomasta niin näky kyllä salpasi hänen hengityksensä. Johtajan käytös oli majesteetillista ja sivistynyttä. Micoman nauru myös kohotti tunnelmaa. Blade ihasteli näkyä ja hän oli tietysti ainoa, joka oli kavaljeerina parilleen. Tanssi oli jokseenkin outo sekoitus lattia ja vesitanssia. Siinä ei tuntunut olemaan mitään logiikkaa, mutta kauneinta se oli mitä Denya oli koskaan nähnyt. Tällä hetkellä hän oli hyvin kateellinen Bladen tanssiparille. Ensimmäinen kappale oli loppumassa ja tanssijat kumarsivat toisilleen. Uusi kappale alkoi ja Blade palasi paikalleen.

“Saanko luvan?” Hän kysyi Denyalta, mutta tämä ei reagoinut kysymykseen mitenkään. “Saanko luvan?!” Blade korotti asteikon verran ääntään ja Denya hätkähti kuin unesta. “Minä?” Hän katsoi ympärilleen ja Blade nosti hänet kädestä ylös.

“Niin, sinä.”

Uusi musiikki alkoi, jossa oli laulajat mukana. Tanssijat pyörivät ja leijuivat sen tahdissa, mutta Blade ja Denya katsoivat vain toisiaan. He pyörivät hitaasti kattoa kohden välkehtivien hileiden kimallellessa heidän ympärillään.

“Olen odottanut jo pitkään, että saisin sinut syliini.”

Blade huokasi ja Denya katsoi häntä suurin silmin.

“Mutta näin, että pidit Sheanista, niin en halunnut tulla teidän tiellenne.”

Micoma katsoi kohtausta alhaalta ja näytti murheelliselta.

“Tätä siis tarkoitit ”toisella asialla”...” Hän sanoi ja lähti ulos.

Denya ei osannut vastata tanssittajalleen mitään joten hän pysyi vaiti. Kun kappale loppui, Denya livisti huoneeseensa ja Blade jäi kysyvä ilme kasvoillaan yksin saliin.

Aamu valkeni ja oli aika palata pinnalle. Aamun juhlallisuuksissa meni juuri sen verran aikaa, että keskipäivä vierähti ja Polyssien taika oli loppumassa. Micoma ohjasi Bladen sivummalle ja hyvästeli tämän.

“Tässä sinulle kansamme kunnia lahjana Mir’ena muunnin. Sillä pystyt muuttamaan kenet tahansa veden alla hengittäväksi.”

Hän ojensi tutun köynnöskäsineen Bladelle ja sovitti sen hänen terveeseen käteensä.

“Olisin toivonut toisenlaista loppua meille, mutta sydämesi laulaa jo toiselle.” Micoma sanoi ja katsoi Denyaa.

“Hyvästi, kunnes tavataan uudestaan.”

Micoma siirtyi Denyan luokse ja otti Zerynthian ojentaman lipaston käsiinsä. Lipasto oli kauniista korallipuusta veistettyä ja se oli koristeltu yksinkertaisin köynnöksin.

Micoma nosti rasian kannen ylös ja samassa sen sisälle muodostui vedestä pystyasentoon kristallinen lohikäärme. Denya katsoi patsasta lumoutuneena.

“Pitäkää rasia tiukasti kiinni, ennen kuin tiedätte sen tarkoituksen. Väärien henkilöiden käsissä se voi tuottaa vain kärsimystä.”

Micoma varoitti ja laski sen Denyan kämmenille.

Denya nyökkäsi ja sulki kannen. Blade viuhtoi kuumeisesti, että nyt oli aika lähteä. Kumpikaan ei jaksanut odottaa pääsevänsä taas kuivalle maalle. He lähtivät uimaan ylöspäin nopeasti, sillä aika alkoi loppua. Pinta välkehti auringonvalosta ja ilma loppui sopivasti juuri ennen sitä. He uivat rannalle ja vilkuttivat hyvästit heitä saattaneille sotureille. Samalla rannalle saapuivat Janon, Nina, Gaia ja Shean paareilla heidän vedettävänään. Denyan ja Bladen ilon ilme muuttui huolestuneeksi ja he juoksivat tulijoita vastaan. Shean vääntelehti ja heittelehti kuumeisena käsintehdyllä makuusijallaan.

“Mitä on tapahtunut?” Blade kysyi vihaisena ja he nostivat Denyan kanssa paarit ylös. “Menkäämme nopeasti takaisin palatsiin niin kerron teille.”

Janon sanoi ja he kiiruhtivat eteenpäin. Gaia pysytteli Sheanin vierellä ja katsoi koko matkan hänen peräänsä. Päivä vierähti iltaan, kun he saapuivat perille ja Shean laskettiin puron äärelle.

“Kuume vain nousee, eikä mikään auta siihen...” Janon sanoi pyyhkien hikeä pois sairaan otsalta.

“Hän ei tule selviämään yön yli.”

Blade potki tuohtuneena maata ja yritti säilyttää malttinsa. Gaia juoksi hakemaan purosta kylmää vettä kouriinsa ja kaatoi sitä Sheanin huulien väliin. Jokaisella oli toivoton ilme kasvoillaan ja he olivat aikeissa luovuttaa. Nina polvistui Sheanin viereen ja laski kätensä tämän otsalle. Denya ei uskonut silmiään, kun Ninan silmästä laskeutui pieni kyynel poskea pitkin. Hän ei ollut koskaan nähnyt sisarensa itkevän.

“Ei tämä ole mahdollista. Ei hän voi kuolla tällä tavalla.”

Ninan Menagron alkoi loistaa kirkkaasti ja samoin hänen kätensä joka oli Sheanin otsalla. Hän sulki silmänsä ja antoi Karedan ohjautua hänen lävitsensä.

Tapahtuman aikana Shean näki takautuman nuoruudestaan. Hän istui yksin nurmikolla yhden velan ja kahden ameronin iässä tuulen heiluttaessa hänen hiuksiaan. Unelmoija piti polvistaan kiinni ja pää lepäsi niiden välissä. Hän yritti luoda itselleen vanhempia ja kuvitella miltä he näyttäisivät. He olisivat onnellisia eikä mikään tuntuisi enää entiseltä. Lapsen mieli meni kuitenkin samalla haikeaksi oman tilanteensa takia eikä hän huomannut uhkaavia tummia pilviä, jotka alkoivat kerääntyä taivaanrantaan. Tuuli alkoi yltyä ja nuorta sankaria puistatti. Hänelle tuli yhtäkkiä hyvin kylmä. Salamat leimahtivat ja antoivat valoa hetkiseksi tummalle taivaalle.

Shean nousi ylös, mutta hänellä oli ongelmia pysyä pystyssä kovassa tuiverruksessa. Sade alkoi ja muuttui hetkessä rakeiseksi. Rajuilman armoilla suojan etsijä peitti kasvonsa kädellään, mutta rakeet satuttivat silti jokaista vartalon paljasta kohtaa mihin ne osuivat. Poika luhistui polvilleen maahan ja ukkosen jylinä tuntui laskeutuvan hänen ylleen. Hän nosti hitaasti katseensa ja näki pilvien välistä laskeutuvan valkoisen hahmon. Ensimmäiseksi hän pelästyi sydämensä pohjasta, mutta rauhoittui sitten. Olennon siivet kuulostivat ukkosen jylinältä, kun se lähestyi ja laskeutui ahdingossa olijan viereen.

Se levitti siipensä Sheanin ympärille kotelon muodossa ja suojaksi suurilta rakeilta.

Samalla olento laski myös oman päänsä sateelta suojaan pojan kylkeä vasten lämmittäen tätä ruumiinlämmöllään. Illan hämärtyessä sade loppui ja poika oli nukahtanut halaten pelastajansa kaulaa. Hän heräsi haukotellen ja siristellen silmiään. Shean nousi ja venytteli jäseniään. Vasta vähän ajan kuluttua hän kääntyi ja katsoi kummissaan lempeän näköistä auttajaansa.

“Mä nimelt’ Amal olen ja sut kunnia tavata on.”

Oudosti puhuva sanoi ja heilutteli harjaansa.

Shean käveli maniootin luo ja kirjoitti nimensä sen kylkeen.

“Ahaa, Shean... Vanhempas huolissaan varmast’ on. Myrsky melkein aiheutti tuhohon.”

Shean katsoi hiljaa maahan ja sitten poispäin meneviä pilviä. Amal loi myötätuntoisen katseen poikaan ja hirnahti. Shean säpsähti aatoksistaan, nyökkäsi ja taputti Amalia kiitokseksi. Näky loppui siihen. Tämä oli ollut heidän ensitapaamisensa ja Amal oli lennättänyt Sheanin silloin turvallisesti kotiin. Se oli sen jälkeen aina suojellut häntä ja ollut hänen seuranaan.

Vihdoin Shean avasi silmänsä ja tekonsa uuvuttamana Nina vajosi apuun tulleen siskonsa syliin. Blade rutisti ystävänsä melkein kuoliaaksi ja pörrötti tämän tukkaa leikkisästi. Kaikkien rauhoituttua oli aika palata esillä olleeseen asiaan eli Sheanin sairastumisen syyhyn.

“Saisinko jo selityksen mitä tapahtui?” Blade aloitti ja katsoi Janonia, mutta vastauksen antoi juuri herännyt toipilas.

“Amal on kuollut. Hän luovutti voimansa minulle ennen kuin hänen päänsä katkaistiin. Tunsin joka iskun kuin se olisi tapahtunut minulle.”

Blade meni sanattomaksi. Oli selvää, että Shean kärsi sisällään.

“Oliko hän se ystäväsi, josta kerroit matkan aikana?” Denya kysyi osaa ottavasti.

“Kyllä. Hänet tappoi amiraali Soloc niminen sotilas.”

Shean ei näyttänyt haluavan puhua asiasta sen enempää vaan nousi pyörteen mukana nukkumaan.

“Annetaan hänen olla rauhassa. Mitkään sanat eivät voisi auttaa häntä tällä hetkellä.”

Janon meni istumaan kivelle ja nojasi keppiinsä.

Denya ojensi hänelle lipaston ja Janon katsoi, että sisältö oli turmeltumaton. Hän piilotti sen viittansa alle.

“Kävin vapauttamassa Savannahin sillä aikaa, kun te olitte vierailulla Tiarassa. Turhaa hän siellä tyhjänpanttina olisi seisonut, joten hän palasi Kalille. Annoin hänelle ohjeeksi tulla takaisin 20 aamun jälkeen.”

Blade nyökkäsi hyväksyvästi ja jokainen heistä oli jo niin väsynyt, että ei olisi edes vastalauseita jaksanut sanoa. He nousivat kukin koloonsa ja sulkivat silmänsä.

Elektra seisoi suihkussa rankan matkan jälkeen. Jopa hänelle Amalin tapon verisyys oli aiheuttanut likaisuuden tuntua. Hän antoi veden suihkua kasvoilleen rentoutuakseen

vähän. Peseytyjä sanoi suihkun puhetunnistimelle seis ja astui pyyhe ympärillään olohuoneeseen. Piraattikaupungin karu metallinen ulkonäkö piinasi Elektran huoneiston näkymää joten hän sulki sälekaihtimet. Hänen lihaksiaan särki joten, joka iltainen proteiinijuoma oli tervetullut.

Rentoutuja istui sohvalle kuuntelemaan musiikkia ja siemailemaan juomaansa. Tämä oli ensimmäinen rauhallinen hetki pitkästä aikaa ja hän aikoi nauttia siitä toden teolla.

Huoneesta kuului outoa tuhinaa ja Elektran syliin hyppäsi ihmeellinen karvapallo.

Sillä oli iso suu ja pieni töpöhäntä. Jalat olivat hyvin pienet ja enimmäkseen se kierikin liikkuessaan.

“Mitä mamman mussukka. Oliko sinulla ikävä? Onko pikku Deanteni ollut hyvä poika?”

Olio vastasi räksyttämällä ja hurisemalla, kun sen omistaja rapsutti sitä mahan alta.

Joku soitti ovikelloa ja Deante hyppäsi Elektran sylistä lattialle.

Hän meni avaamaan ovea ja katsoi kuvamonitorista kuka oli kyseessä.

“Tulkaa sisään amiraali Soloc.”

Hän sanoi avaten oven.

Elektra meni takaisin sohvalle istumaan ja näytti esimiehelleen vastakkaista tuolia. Soloc istuutui ja katsoi tutkivasti huonetta.

“Mikä suo minulle tämän ilon?”

Elektra kysyi hetken päästä.

“Blue Sharii on ilmoittanut missä viisikko on mestarinsa kanssa. Hän sanoi, että jos aiomme tehdä jotain heidän suhteensa, niin paras aika olisi 20 päivää tästä eteenpäin. Silloin he olisivat kuuleman mukaan lähdössä.”

Soloc kertoi ja kuuntelija nyökkäsi ymmärtävästi. Deante oli hypännyt takaisin Elektran syliin paijattavaksi. Soloc nousi ja oli lähdössä. Elektra teki hänelle kunniaa ja istuutui takaisin alas.

Seuraavana aamuna Janon kutsui joukkonsa koolle. Blade, Denya ja Nina laskeutuivat köynnöksien mukana alas ja siistivät itsensä aamutoimilla. Gaia antoi köynnöksen ottaa itsensä sen syleilyyn ja kasvi laski pehmeästi kyydissä olijan maahan. Hän katsoi ympärilleen, mutta ei nähnyt Sheania missään.

Muun ryhmän naurahdukset kaikuivat ympäri salia, kun he roiskivat vettä toistensa päälle. Gaia antoi pyörteen nostattaa itsensä Sheanin makuutilaan ja näki nukkujan makaavan sikiöasennossa vuoteellaan. Sheanin kasvot olivat kohdistuneina seinään päin ja Gaia ei ollut varma, oliko makaaja hereillä vai ei. Herättäjä kosketti höyhenen keveästi Sheania olkapäähän ja sanoi hiljaa “Herätys”.

Janon katsoi makuutilan aukkoa huolestuneesti. Shean oli kuitenkin hereillä ja hän avasi silmänsä ja katsoi pitkän tovin seinään. Gaia luuli hänen kuitenkin nukkuvan ja istui Sheanin viereen.

“Kunpa tietäisin miltä sinusta nyt tuntuu.” Istuja sanoi ja kääntyi kohti vastakkaista seinää.

“En kuitenkaan muista olenko menettänyt ketään. On turhauttavaa, kun ei tiedä onko suru koskettanut sydäntäni tai ilo täyttänyt mieltäni. Suurin toiveeni on muistaa kuka tai mikä on koskettanut minua. Ilman sitä minulla on hyvin ontto olo.”

Gaia säpsähti, kun Shean käänsi kylkeä ja esitti, että oli herännyt juuri. Huijaaja nousi istumaan, haukotteli ja venytteli jäseniään.

“Huomenta.” Hän sanoi ja nousi seisomaan.

Gaia oli hämillään ja antoi köynnöksen kyyditä hänet alas. Shean seurasi rauhallisesti perässä.

Vihdoin koko ryhmä oli koossa ja Janon ohjasi heidät takaseinän kirjoituksen eteen.

“Peretriaan ei ole kellään ollut asiaa Mel-Velan sataan. Polyssit ovat vahtineet sen avainta oman henkensä menettämisen uhalla, sillä Peretria on patsaspyhättö ensimmäisille Menagronin vartijoille. Kukaan elävä olento ei ole astunut sinne jalallaan pitkiin aikoihin. Sen me tulemme kuitenkin tänään tekemään.”

Janon avasi lipaston ja otti lohikäärmeen käteensä. Hän nosti sen seinää kohti ja seinän kirjoitus alkoi loistaa kirkkaammin kuin aikaisemmilla kerroilla. Tapahtui välähdys ja käärme hävisi pitäjän kädestä. Sama kuva ilmestyi jättikokoisena aaveena seinän pintaan ja seinä nousi hiljaa ylöspäin. Katselijoita vastaan pöllähti tunkkaisen ilman haju ja laaja hiekkapöly pilvi laskeutui ulos aukosta. Janon käveli rohkeasti sisään, mutta muut liikkuivat epäröiden perässä. Kammio oli aavemaisen pimeä.

Koko joukon ollessa sisällä valo täytti pyhätön ja retkikunnan edessä avautui mahtava monumentti. Pienen käytävän päässä avautui viisikulmion muotoinen huone heille koko komeudessaan. Kupolikaarikattoon oli jäljennetty freskona öinen tähtitaivas joka oli samalla paikan valonlähde.

Seinän vieressä suihkusivat pienet suihkulähteet, jotka saivat vetensä samankokoisista putouksista. Seinät oli tehty hiotusta kivestä ja ne olivat hyvin sileät. Tukipilareina kattoa kannattivat marmoripilarit kammion sivuilla. Lattiakivetykseen oli hakattu siivekäs suuri naisolento. Janon sanoi, että se oli paikan suojelupyhimys.

Huoneen kuvion jokaisessa kulmassa lepäsi kuusi metrinen marmoripatsas. Pejan kulman olento oli kaapuun pukeutunut. Sillä oli pisamainen iho, soikeat silmät ja vartaloon verraten hyvin pitkät jalat ja kädet. Toisessa kädessään hän puristi outoa sauvaa neljällä luurankomaisella sormella. Tyvessä metallilaatassa luki nimi Nacklug.

Andan kulmassa seisoi patsas, joka kuului Polysseihin. Se oli nainen, jolla oli pitkät rastahiukset ponihännällä. Korvat olivat polyssien tapaan suipot. Naisella ei ollut muuta vaatetta päällä, kuin läpinäkyvä hame, koska hänen vartalonsa ääriviivat näkyivät marmoripinnasta. Hänen kriittisiä kohtiaan peittivät suomuiset ihokerrokset. Kannan laatassa luki nimi Kiera Bluecrystal.

Sen viereisessä kulmassa, Whoorassa oli voimakasrakenteisen miehen patsas. Sen pitkät palmikoidut hiukset lepäsivät selkää vasten ja hänellä oli soturinasu päällä. Vinot silmät tuijottivat vierailijoita kylmästi. Hänen nimensä oli ollut Metrandil Spartacus.

Thiran patsas oli muikean näköinen tuliolento, josta näkyi selvästi liekit. Sen kasvoista ei erottanut muuta kuin suun ja silmät. Kädet ja jalat olivat pitkät ja liekkien peitossa. Nimi oli yksinkertaisesti Flame.

Shean hätkähti, kun hänen katseensa kiinnittyi Karedan patsaaseen. Se oli selvästi maniootti ja näytti hyvin paljon Amalilta. Shean kyyristyi lukemaan nimikilven ja hän kalpeni. Hän nosti katseensa patsaan kasvoihin ja tuijotti sen silmiin kuin olisi halunnut lukea niistä jotain. Hän sanoi hiljaa mielessään “Amal the Héros”. Blade käveli Sheanin luo ja laski kämmenensä tämän olkapäälle.

“Hänet tullaan aina muistamaan. Ajattele kuinka kauan hän eli.” Blade sanoi ja Shean nousi ylös.

Janon siirtyi pöytäpilarin luo, joka sijaitsi kuvion keskellä. Se oli marmorista hakattu ja yksinkertaisesti suunniteltu puumaisen näköiseksi. Sen pöytäosana oli ympyrä, jossa oli kuviona viisikulmio. Pilarin pinta oli samanlaista vettä kuin Tiaran kaupungissa ja se kimalteli kuin taivaan tähdet.

Janon pyysi jokaisen osanottajan oman pilarinkulmansa viereen ja he ottivat korunsa esille. Pöydän kulmissa oli jokaisen korun muotoinen aukko ja he asettivat ne niihin. Keskelle pilaria, heidän kasvonsa korkeudelle, ilmestyi pystysuunnassa hologrammina Menagron pyörien akselinsa ympäri. Sitä seurasi lohikäärmeen pää ja vedenpinta rikkoutui kun viisi vesipurkausta osui sotureita vasemman rinnan yläpuolelle.Se poltti osumakohtaa suuresti ja kaikki muut paitsi Shean huusivat tuskasta. Vesi vetäytyi vähän ajan kuluttua takaisin paikalleen ja iskun saaneet lyyhistyivät maahan. Tajuttomina maaten heidän polttokohtansa vaatetus oli palanut pois ja sen alta näkyneeseen ihoon ilmestyi polttomerkkinä jokaiselle kuuluva oma Menagronin korun osa. Janon tarkasti joukon kunnon ja istuutui maahan mumisemaan jotain itsekseen. Keppiinsä nojaten hän jäi odottamaan ryhmän heräämistä.

Micoma oli korallipuistossa treenaamassa itseään. Hän veti leukoja, teki vatsalihaksia ja punnersi monen monta kertaa. Koska vedessä ei voinut hikoilla, hänen vartalonsa näytti yhtä puhtaalta kuin ennenkin. Läheisellä penkillä lepäsi hänen aseensa, jonka hän haki seuraavia harjoituksia varten. Hän käynnisti hologrammivastustajat ja aloitti taistelulaji ohjelmansa laskien aseensa lähelle maahan, että saisi sen tarvittaessa nopeasti. Micoma oli taitava taistelija. Hän osasi käyttää käsiään ja jalkojaan yhtä vakuuttavasti ilman aseitakin. Vastustajat saivat tuta potkut ja iskut kantapään kautta, mutta samalla Micoman puolustus pysyi horjumattomana. Liikkuminen oli hyvin ketterää ja hologrammi vastustajat iskivätkin aina tyhjään nopean vastustajan väistettyä heidän lyöntinsä. Voltit ja kierähdykset kuuluivat myös notkeuden ja liikkuvuuden harjoitteluun.

Zerynthia ja Abyss olivat saapuneet paikalle jutellen niitä näitä ja he jäivät seuraamaan johtajansa harjoittelua. Micoma oli juuri potkaissut yhdeltä vastustajistaan jalat alta. Hän kaappasi kuperkeikalla aseensa ja alkoi käyttää sitä samalla voimalla kuin aikaisemmin oli selvinnyt ilman sitä. Kymmenestä vastustajasta kolme saivat heti kuolettavan iskun ja he hävisivät.

Micoma muutti taistelutaktiikkaansa ja käytti sauvansa erikoistoimintoa, jolla se muuttui miksi tahansa aseeksi joksi Micoma sen halusi. Samalla hän käytti omaa muuntautumiskykyään nopeuden lisäämiseksi. Kaksi vastustajista hän sivalsi miekalla kahtia ja yhden hän ampui jousella. Loput hän voitti kloonaamalla sotureidensa aseita. Harjoittelija ei näyttänyt edes hengästyneeltä tunnin simulaation jälkeen.

Zerynthia ja Abyss kuiskailivat keskenään ja päättivät yllättää johtajansa. Abyss otti esille varsijousensa ja ampui nopeasti kolme nuolta johtajan panssareita kohti. Micoma käännähti ja kaappasi nuolet leikiten ilmasta kiinni. Hän hyppäsi voltilla Abyksen luo ja tainnutti tämän mahdollisimman hellävaraisesti. Zerynthia veti aseensa esiin ja taistelu alkoi. Micoma muunsi aseensa vastustajansa aseen klooniksi.

Kumpikin aloitti varovasti sauvamuodossa, mutta taistelun venyessä molemmat vetäisivät sauvan kahtia miekoiksi. Vihdoin Zerynthia teki virheen ja Micoma veti häneltä lonkerot alta. Johtajan ase muuttui hetkessä keihääksi ja hän vei sen terän vastustajansa kurkulle.

“Voititte!” Zerynthia hymyili ja Micoma auttoi hänet ylös.

Abyss oli jo selvinnyt iskusta ja taputti heidän tappelulleen.

“Olette saaneet jostain lisä energiaa harjoittelullenne, johtaja. Vaivaako teitä jokin?”

Zerynthia sanoi huolestuneena.

Micoman kasvoilla häivähti hetken tumma varjo, mutta se oli niin nopea, että kysyjä ei huomannut sitä.

“Ei minulla ole hätää... Harjoittelu vain vapauttaa mieleni hetkeksi.”

Micoma lähti kävelemään puistosta pois ja kaksi soturia seurasivat kunnioittavasti puhellen perässä.

Korallipuisto oli Tiaran kauneinta aluetta. Siellä oli lukemattomia eri eliöitä ja kirjava korallivalikoima. Puiston keskellä oli tavallinen vesilampi, jonka lähellä parveili viiden merihevosen ryhmä. Lammen keskellä komeili suuri suihkulähde. Sen keskellä lepäsi marmorinen merihevonen. Jalokorallit loistivat sivuilla tumman punaisina ja kaikkialla merivuokot heiluivat virtausten mukana. Koralleista tunnisti hyvin kalkkisulkakorallit polyyppiensä kanssa, sarveiskorallit mahtavine kasvuineen, sinikorallit ja kukkakorallit kauniine kukintoineen. Kivikorallien katveessa piilotteli monta pientä kalalajia ja merisiilejä.

Pohjan hiekassa lepäsi suuria jätti- ja jalohelmisimpukoita kauniissa asetelmissa. Maassa lepäsi myös malja- ja muita kotiloita ja erilaisia simpukoita. Helmiveneet kelluivat virtauksissa ja puiston jättiläismustekala vanhus oli lähtenyt suojastaan liikkeelle. Muutaman ison ruukkumerivuokon kukinnot loistivat neonsinistä valoa ympärilleen. Kalkkisienet toivat valkeutta muuten värikkääseen maailmaan. Toisaalta puiston rauhallisuutta lisäsivät sen eläimet, jotka elivät poikkeuksellisesti sovussa uudessa ympäristössään. Hiusmeduusan ohella puiston ympärillä uiskenteli pieniä haita ja ystävällisiä delfiineitä. Suuri paholaisrausku ui puiston yläpuolella ja katseli alhaalla uivia merienkeleitä.

Korallien ympärillä vilisivät taistelukalat piikikkään siipisimpun ympärillä ja jättiläiskilpikonna vanhus yritti mennä hälinää karkuun korallien sekaan. Muutama liitokalakin oli eksynyt tänään puistoon. Rauhallisuuden tyyssija sijaitsi kaupungin oikealla laidalla.

Seuraavana aamuna pökertynyt joukko heräsi. He huomasivat pian uudet tatuointinsa ja ne polttivat vieläkin heidän ihollaan.

“Auuts! Mitä perferin nimeen tämä on?” Blade kiroili ärtyisänä ja yritti vilvoittaa osumakohtaa suihkulähteiden vedellä.

“Kauanko olimme tainnuksissa?” Denya kysyi Janonilta tuulettaen haavakohtaa.

“On seuraava aamu.”

Shean haukotteli ja meni auttamaan Ninaa jonka piirit näyttivät ylikuumentuneen. Ainakin se sanojen tulva mitä androidin suusta tulvi, ei ollut kovinkaan painokelpoista tekstiä.

Gaialla oli kädet ristissä rintansa päällä ja hän katsoi tuimasti Janonia.

“Mikä tuo rituaali oli ja miksi meidät merkittiin polttomerkillä?” Hän tiedusteli ja Janon käski heidän siirtyä pääsalin puolelle.

Suuri kivipaasi laskeutui takaisin maahan heidän takaansa, kun viimeinenkin oli astunut pyhätöstä ulos. Lohikäärmeavain ilmestyi samalla lattialla makaavaan rasiaan. Joukko pysähtyi keskelle salia ja Blade vieläkin sadatteli koko paikan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

“Laittakaa oikea kämmenenne tatuoinnin päälle kevyesti ja älkää säikähtäkö sen jälkeistä tapahtumaa.”

Joukko teki työtä käskettyä ja jännitys oli käsin kosketeltavissa. Heti kun kämmen kosketti tatuointia, ilmestyi heidän vartalonsa ylle läpinäkyvä vartalonmyötäinen panssari. Se oli hyvin kevyt ja näytti elävän. Haarniskat olivat muuten samanlaisia, mutta pieniä eroja löytyi. Naisilla oli alaosana minihame- ja urheiluhousupanssari, kun taas miehillä oli vain housupanssari. Haarniskoiden heikko värisävy oli kaikissa myös poikkeava; metallinvihreä, -liila, -punainen, -harmaa ja -sininen.

Janon teki nopean pistoliikkeen keppinsä terävällä päällä suoraan Gaian sydämeen ja Blade oli valmis hyppäämään mestarin kimppuun. Iskukohta kuitenkin vain väreili ja lähetti laineita osuman ympärille.

“Saatte aina haarniskan yllenne painamalla tatuointia. Mikään ase ei pysty lävistämään niitä, mutta muistakaa että sekään asia ei ole aina varma sataprosenttisesti. Varovaisuus on joka tapauksessa hyvästä.”

Blade hymähti ja vilkaisi Sheania. Janon katseli joukkoa mietteliäänä.

“Ajattelin, että haluaisitte rentoutua tämän päivän, kun haarniskan saanti on aika rankka kokemus. Saatte itse päättää mitä haluaisitte tehdä.”

Ainakin Bladen ilme kirkastui ja Gaialla oli heti yksi ehdotus mielessään.

“Mennään metsälammelle.”

Shean näytti epäröivän ja Gaia olisi halunnut potkaista itseään tyhmyytensä takia.

“Anteeksi Shean, et ole tietysti valmis menemään sinne. En tarkoittanut...”

Shean nosti kätensä hiljentääkseen Gaian ja nyökkäsi, että ei se mitään.

“Mennään vain sinne.” Shean vastasi ja he jättivät Janonin palatsiin.

Ulkopuolella Shean kuitenkin muisti jotain ja sanoi, että muut jatkaisivat matkaa. Hän ottaisi heidät kiinni, kun ensin olisi käynyt puhumassa Janonin kanssa. Janon istui palat-

sissa kivellä ja poltteli piippuaan. Hän hämmästyi, kun Shean ilmestyi oviaukosta ja tuli hänen luokseen.

“Minun piti kysyä sinulta jotain, kun me heräsimme, mutta unohdin sen sitten.”

Janon kääntyi kankeasti kysyjää kohti ja tuprautti ison savurenkaan huultensa välistä. “Niin?”

Shean istahti läheiselle kivelle ja veti otsatukan silmiensä edestä.

“Kuinka Amal on voinut olla Karedan soturi, kun hän oli vielä hengissä sen menetettyään?”

Janon naurahti ja puhalsi uuden savurenkaan ilmaan.

“Menagronin haltioiden ei tarvitse kuolla, että Menagron siirtyy eteenpäin. Kun omistajan vaihdon aika tulee, korun osa häviää entiseltä omistajalta. Sinun ystäväsi Amal oli ensimmäinen Karedan haltija. Et varmasti koskaan kysynyt häneltä hänen ikäänsä?”

Shean puisteli päätään.

“Hän oli elänyt monen ajan yli. Ei ollut sattumaa, että ystävystyit hänen kanssaan. Kohtalo määrää suuren osan yllättävistä ja mahdottomista tapahtumista. Kuten se, että et muista koskaan huomanneesi, että Amalilla oli Karedan polttomerkki rinnassaan...”

Sheanin suu loksahti auki ja hän muisti selvästi pienenä kysyneensä merkistä Amalilta. Hän oli jopa vetänyt pieniä sormenpäitään kuvion yli. Vähän ajan muisteltuaan menneitä, Shean muisti äkkiä ystävänsä ja ponkaisi ylös. Hän kumarsi nopeasti mestarille ja juoksi muiden perään.

Matka sujui reippaasti ja huvittelijat saapuivat nopeasti lammelle viettämään päivää. Blade ja Denya ihastelivat paikan rauhallisuutta suurin silmin, mutta naurun kuultuaan he liittyivät nopeasti uimassa olijoiden joukkoon. Aseet ja ylimääräisen vaatetuksen he jättivät rannalle. Vuorotellen he hyppivät kallioilta alas ja yhä korkeammalle he uskalsivat kiivetä. Nina ja Blade siirtyivät ottamaan aurinkoa. Shean hyppäsi tuplakierrevoltilla alas ja purskautti ylöstullessaan vedet suustaan.

Denya jäi kellumaan pinnalle, kun Shean auttoi kädestä Gaian ylös. Blade huusi Sheanin keskustelemaan hänen kanssaan, kun Gaia alkoi nousta korkeimmalle hyppytasanteelle.

Shean istui Bladen viereen ja katsoi tätä kysyvästi.

“Mitä sinulla on mielessä?” Hän kysyi madaltaen sisäistä ääntään. Blade katsoi Ninaa varmistaen, että tämä nukkui.

“Muistatko onnettomuuden, missä menetin käteni ja silmäni?” Blade sanoi ja katsoi horisonttiin.

Shean hätkähti paikallaan ja loi katseensa maahan. Kuinka hän olisi voinut unohtaa. Juuri sinä päivänä heidän piti tavata kaupungissa ja käydä vierailulla heidän vanhassa orpokodissaan. Shean oli ollut tapaamispaikalla tavalliseen tapaansa ajoissa ja Blade oli taas myöhässä. Juuri sen takia Blade ajoi maaliitäjällään yli sallitun nopeusrajan, kun jarrujen hydrauliikka petti. Hän menetti liitäjänsä hallinnan ja se kieppui holtittomasti ja törmäsi kylki edellä mekaniikka tehtaan rautaseinään. Shean kuuli rysähdyksen ja juoksi paikalle. Liitäjä oli aivan tohjona, mutta sen olisi pitänyt räjähtää törmäyksestä.

Blade makasi tajuttomana ja puristuksissa ohjaamossa. Silloin Sheanin teki ensikertaa mieli huutaa sydämensä kyllyydestä. Hän repi liitäjän paloja irti kädet verillä ja yritti vapauttaa ystävänsä. Hän ei vieläkään ymmärrä, mistä sai voimaa kiskoa kannen irti ja revittyä Bladen irti ohjaamosta.

Bladen toinen käsi oli murskautunut kojelaudan ja seinän puristukseen ja Shean ei pystynyt katsomaan sitä, vaikka laittoi siihen puristussiteen. Hän raahasi ystävänsä nopeasti kauemmas ja samassa liitäjä räjähti. Shean joutui elvyttämään Bladea kaulaan laitetun putken kautta loputtomalta tuntuneen ajan, sillä tämän henkitorvi oli musertunut kaulan iskeytyessä ohjaimiin.

Savu peitti onnettomuuspaikan ja se kirveli auttajan silmiä. Ihmiset ja muut oliot huusivat ja itkivät apua. Sellaista epätoivoa ja pelkoa Shean ei halunnut enää koskaan tuntea. Vihdoin Blade avasi silmänsä, kun Shean oli turhautuneisuudessaan lyönyt sydämelle lisäpontta nyrkillä. Hänen ystävänsä toinen silmä oli murskana, mutta Shean ei kiinnittänyt sillä hetkellä siihen mitään huomiota. Samalla saapuivat paikalle lääkintämiehet paarien kanssa ja lastasivat hänet ensiapualukseen ja Shean pyysi viittoen päästä mukaan ystävänsä tueksi.

“Pelastit silloin henkeni.” Blade jatkoi ja puristi mekaanista nyrkkiään auki ja kiinni. Shean istui hiljaa miettien mitä nyt sanoisi.

“Sehän on jo menneen talven lumia. Miksi sinä toit sen nyt esille?”

“Pelkäsin menettäväni sinut eilen. Tunsin oloni avuttomaksi, kun en pystynyt auttamaan sinua.” Blade puuskautti vihaisena itselleen.

“Älä nyt. Olen kunnossa. Voit pelastaa henkeni joku toinen päivä.”

Shean sanoi naama peruslukemilla ja Blade käänsi katseensa takaisin horisonttiin.

“En kertonut sinulle koskaan, että kuulin kun kysyit lääkäriltä ”Miten veljeni voi?” Sen avulla oikeastaan jaksoinkin sinnitellä eteenpäin.”

Shean hymyili ja muksautti ystäväänsä olkapäähän. Blade alkoi nauraa suureen ääneen ja Nina säpsähti heräten istumaan. Kukaan ei huomannut karskin Bladen poskelle valunutta kyyneltä, sillä huomio oli kiinnittynyt Gaiaan, joka oli päässyt määränpäähänsä.

“Eikö hän ole liian korkealla?” Nina sanoi huolissaan.

Denya vilkutti hänelle alhaalta ja Gaian vastatessa vilkutukseen tämä jähmettyi paikoilleen.

“Varo!!” Gaia huusi kauhuissaan ja osoitti Denyan viereen ilmestyneitä kuplia.

Blade ja Nina ponkaisivat yhtä aikaa ylös, kun julman näköisen olion pää ilmestyi pinnan ylle. Denya huitaisi sitä nyrkillä ja yritti uida karkuun.

Hirviö kuitenkin suuttui enemmän iskusta ja otti toisella kahdesta lonkerostaan Denyaa nilkasta kiinni. Sen yksi suuri kennosilmä tuijotti murhaavasti saalista ja ravun jalkoja muistuttavat koivet ja sakset nousivat pinnan ylle. Ennen kuin rannalla olijoista kukaan ehti reagoida tilanteeseen, vesieläin oli vetänyt huutavan Denyan pinnan alle. Gaia reagoi ensimmäisenä ja hyppäsi pää edellä suuren molskahduksen säestämänä perään. Shean ja Nina aikoivat rynnätä myös, mutta Blade tarttui heitä käsistä kiinni.

“Odottakaa! Toivottavasti tämä toimii.” Blade vei kätensä molemman vartalon yli ja samoin itsensä kokeillen Micoman lahjaa. Hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta sitten kaikille kolmelle ilmestyivät kidukset kaulaan. Saman tien he hyppäsivät ystäviensä perään.

Denyan happi oli loppumassa. Hän näki kirkkaita valoja ja tunsi virtauksen kulun. Luolaston pohjassa ja seinissä lepäsi kristalleja jotka veivät pinnan auringonvalon muuten pimeään paikkaan. Katon valkoinen kalkkikivi voimisti kristallien vaikutusta. Denya yritti käyttää voimiaan antaakseen itselleen happea, mutta pakokauhu esti sitä toimimasta.

Viimeisillä voimillaan Denya pyristeli lonkerosta irti ja lähti uimaan vastavirtaan. Hän huomasi seinistä ja pohjasta nousevat happikuplat ja nousi ylös viimeisellä henkosellaan. Hänen yläpuoleltaan löytyi matala ilmatasku josta hän haukkasi ilmaa, kunnes hirviö veti hänet uudestaan pinnan alle. Paine tuntui posauttavan vedetyn tärykalvot.

Gaia oli heti hypättyään uinut kovaa vauhtia pedon perään ja antoi virran viedä. Korkealta hyppääminen oli myös vauhdittanut hänen kulkuaan. Aluksi hän ei nähnyt edessään ketään, mutta Denyan viivyttelyn avulla hän sai heidät kiinni. Gaia ojensi kätensä ja tarttui ystävänsä velttoon käteen. Peto veti heidät mukanaan tienhaaraan ja oikeanpuoleista käytävää ylös. Olio heitti molemmat pesänkaltaiseen isoon ilmataskuun ja uhrit purskauttivat veden ulos ja haukkoivat ilmaa keuhkoihinsa. Luolassa haisi mädäntyneen lihan haju ja heitä alkoi oksettaa. Lattialla heidän ympärillään oli monen polyssin luurangot enemmän tai vähemmän maatuneina.

Gaia läpsäytti Denyaa poskille, että tämä heräisi kunnolla, sillä hirviö alkoi nousta vedestä heitä kohti. Gaia yritti epätoivoisesti nostaa sekavassa tilassa olevaa ylös, mutta peto kaappasi Denyan lonkerollaan vyötäisiltä luokseen ja Gaia lensi mahalleen luiden joukkoon.

Olennon rumuus näkyi vasta sen seisoessa rannalla. Se oli yltä päältä merilevän ja sammaleen peitossa ja sen iho oli limainen paksun selkäpanssarin alla. Gaia pinkaisi nopeasti pystyyn, mutta hirviö oli ehtinyt puraista Denyaa olkapäästä. Sen terävän nokan sisältä ilmestyivät valkoiset pitkät torahampaat. Gaia sinkautti tulipallon pedon mahaan ja se päästi Denyasta irti. Tämä tippui suoraan pelastajansa syliin ja Gaia laittoi uhrin käden niskansa taakse ja he hyppäsivät veteen. Pakenijat kääntyivät nyt vasempaan haaraan ja Gaia lepuutti jalkojaan antaen virran viedä heitä eteenpäin. Hän piti tajuttomasta kiinni ja päätti olla päästämättä tästä irti vaikka mitä kävisi.

Bladen ja Sheanin piti kannatella Ninaa hänen tekomateriaalinsa takia ja he liikkuivat tuskastuttavan hitaasti eteenpäin. Blade vahvisti virtaa voimallaan ja vihdoin he kulkivat haluamaansa vauhtia. Vähän ennen luolaston haaraa he huomasivat jonkun suuren vilahtavan vasempaan käytävään. Blade synnytti vielä voimakkaamman virran, joka vei heidät hirviön ohitse ja luolastosta ulos. He eivät olleet tulleet paljon kaksikon jäljessä, kun he näkivät heidät. Gaialta ja Denyalta oli loppunut ilma kesken ja he leijuivat erillään toisistaan hervottomina. Molempien silmät olivat suljetut ja he olivat hyvin sinisiä. Koko joukko ui nopeasti parivaljakon luo ja Blade muutti kädellään heille kidukset. Nina antoi tekohengitystä Denyalle ja tämä heräsi. Gaia ei kuitenkaan vironnut Bladen ja Sheanin hoidossa. Denya ui kolmikon luo ja Nina yritti sinnitellä ylhäällä vajoamatta pohjaan.

“Hän ei päästänyt minua irti vaikka kuinka virtaus riepotteli meitä ja ponnisteli viimeisillä voimillaan, että pääsisimme ulos.”

Denya sanoi tuskaisesti.

Vihdoin Gaia avasi silmänsä ja katseli säikähtäneenä ympärilleen. Hän rauhoittui heti, kun näki Denyan olevan kunnossa. Jälleen näkemisen ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä peto oli myös päässyt luolastosta ulos ja oli valmis hyökkäämään heidän kimppuunsa.

Jokainen käynnisti haarniskansa ja he ryhmittyivät taistelumuodostelmaan. Hirviö hyökkäsi ja Shean sinkautti pohjakallion palasia sitä kohti. Denya vaikeutti sen liikkeitä pyörteillä. Bladen ja Gaian voimat olivat aika hyödyttömiä veden alla ja Nina alkoi vajota pohjaan. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Shean sijoitti itsensä molekyyli siirrolla pedon taakse ja viilsi sen selkään kiviseipäällä halkeaman. Peto humautti jättisaksellaan Sheanin tajuttomaksi.

Micoma saapui yllättäen paikalle ja nostatti pohjaan putoavan Ninan ilmakuplan avulla ylös. Hän antoi hirviölle sähköshokkeja sauvastaan. Gaia kiljaisi korvia vihlovasti, kun hän näki mitä meripeto teki joukolle. Blade oli tainnoksissa ja Denya oli pulassa saksien tiellä. Luonnonoikku lähti kohti tajutonta Sheania ja Gaia pyrähti sen viereen. Gaia laski loimuavan kämmenensä hirviön mahan päälle.

Hurjistujan silmät olivat mustat ja hirviö muuttui hetki hetkeltä punaisemmaksi. Vesi kiehui heidän ympärillään ja peto yritti päästä käsiksi tuskan aiheuttajaan. Hirviön pinta muuttui laavamaiseksi ja se paloi ja paloi, kunnes siitä ei ollut kuin tuhka jäljellä. Gaia huokasi ja laski kätensä. Micoma ui taistelijan luokse ja kumarsi syvään.

“Tapoit juuri Baldorin, legendaarisen hirviön, joka oli yksi meripedoista. Se on tappanut kansaani jo monen monta velaa hiljaa ja salakavalasti. Emme ole ikinä löytäneet sitä, mutta havaintoja meillä on ollut sitäkin enemmän.”

Gaia katsoi puhujaa nyökäten ja meni auttamaan ystäviensä virotessa. Denya näytti sekavalta muuhun ryhmään verrattuna ja Micoma ui hänen luokseen. Baldorin torahampaiden jälki näkyi olkapäässä ja se vuosi verta.

“Baldorin myrkky on vallannut hänen verenkiertonsa. Meidän pitää saada hänelle vastaainetta.”

Nina meni Denyan luo ja yritti parantaa voimallaan pureman. Hetken yritettyään hän luovutti, sillä jostain syystä haava ei parantunut.

Micoma suuntasi Tiaran suuntaan ja Blade antoi heille auttavan virtauksen. Shean tarttui Myrkytyksen uhria kädestä kiinni. Nopeasti ryhmä saapui kaupunkiin ja he menivät virallisen parantajan luo. Shean kantoi Denyan sängylle ja parantaja tutki haavan.

“Aa, Baldorin purema. Niitä ei ole näkynytkään pitkiin aikoihin. Sen myrkky on suurin piirtein samanlaista kuin erään pallokalan myrkky, mutta nelinkertaisesti vahvempaa. Hän tarvitsee Cirah-kasvista tehtyä seerumia.”

Parantaja sanoi ja haki rohtokaapista vihreän pikku pullon. Hän tiputti viisi tippaa potilaan huulten väliin. Huolestuneita katseita näkyi joka puolella.

“Saatte kiitää onneanne, koska Baldorin myrkyn pitäisi tappaa heti. Ystävänne on todella onnekas. Cirah-seerumi ei kuitenkaan poista myrkkyä hänen verestään vaan tekee sen vaarattomaksi.”

Blade iski nyrkkinsä seinään ja Nina meni rauhoittelemaan häntä. “Miten niin, myrkky ei poistu hänen verestään?” Nina kysyi ja katsoi huolissaan siskoaan. “Cirah neutraloi myrkyn tappavan vaikutuksen, mutta ei poista sitä. Sivuvaikutuksena ystävänne myrkky vahvistuu alkuperäistä voimakkaammaksi ja tappavammaksi. Siitä ei ole kuitenkaan hänelle haittaa vaan hän voi käyttää sitä aseena jos haluaa.”

Blade lähti ovet paukkuen ulos ja muu joukko ryhmittyi Denyan vuoteen äärelle. Aikaa kului ja väsymys valtasi jokaisen ryhmästä. Yksitellen he nukahtivat omiin paikkoihinsa ja Micoma muutaman soturinsa kanssa peitteli heidät lämpimillä huovilla.

Nukahdettuaan, Gaia alkoi nähdä epämääräistä ja oikealta tuntuvaa unta. Hän huomasi olevansa mustassa valottomassa tilassa, jossa äänet eivät kaikuneet ja harmaa usva peitti maan. Gaiaan itseään seurasi valokeila, kun hän huuteli ja juoksi ympäriinsä kuin hidastetussa ajassa. Uneksija siirsi epätoivoisena hiukset kasvoiltaan ja hänen silmänsä kuvastivat yksinjäämisen pelkoa. Silloin hänen eteensä ilmestyi pitkähiuksinen mies, joka oli häneen selin. Kutsumaton vieras vilkuili myös ihmetellen ympärilleen ja kääntyessään näki Gaian valona pimeydessä.

“Kuka sinä olet?” Gaia kysyi, mutta nyt hänen puheensa oli hidastettua ja epämääräisen kuuloista. Mies vastasi, mutta hänen äänensä ei kuulunut. Pimeys tuntui kaappaavan kaikki äänet itselleen. Gaia näytti käsillään merkin, että hän ei kuullut mitä toinen sanoi ja mies vastasi näyttämällä samoin.

He vilkuilivat hätäisesti ympärilleen, kun tilassa alkoi kuulua vaimeaa musiikkia. Ympärillä leijui groteskeja posliini naamioita, jotka olivat haljenneita monista kohdista. Jonkin pakottamana, mies tarttui Gaiaa paritanssi ottein ja he alkoivat tanssia pyörähdellen huumaavan musiikin tahdissa.

Heidän liikkeensä oli kuin lentoa ja Gaia katsoi lumoutuneena miehen silmiä. Ne olivat tuimat, vaaralliset ja niiden katse vangitsi paikoilleen. Mies katsoi Gaian silmiä, jotka olivat unelmoivat ja lojaalit. Musiikki hiljeni vähitellen. Kavaljeeri teki vielä yhden pyörähdyksen ja kappaleen lopussa notkean taivutuksen, jonka jälkeen he nousivat hitaasti pystyasentoon.

“Kuka sinä olet?” Gaia kysyi vielä ja tällä kertaa hänen äänensä kuulosti normaalilta. Tällä kertaa samaten, mies kuuli hänen kysymyksensä ja kuiskasi naisen korvan vieressä. “Minua kutsutaan Solociksi.”

Gaia irrottautui ja työnsi vihollisensa pois luotaan. Gaian kasvot vääristyivät vihasta, mutta Soloc oli hämmästynyt hänen reaktiostaan. Pohjattomasta lattiasta nousi valittavia harmaita aavemaisia kasvoja, käsiä ja vääristyneitä oudosti taipuneita vartaloita. Ne yrittivät tarttua kaksikon jalkoihin ja sihisivät, kun kaksikko riuhtaisi jalkojaan irti. Paikka alkoi sortua, kun Gaia lähetti tulipallon tanssittajaansa kohti.

Shean oli herännyt Gaian vaikerointiin ja huolestui, kun tämä heittelehti hervottomasti unissaan. Shean ravisteli häntä hereille ja Gaia säpsähtikin sängyltään pystyyn.

“Oletko kunnossa?” Shean tiedusteli rauhoittavasti, kun näki tuskan tämän kasvoilla ja hikipisarat otsalla.

Gaia nyökkäsi ja laskeutui huoahtaen takaisin nukkumaan. Hän veti peiton korvilleen, mutta silmät eivät suostuneet sulkeutumaan. Shean istuutui alas tuoliinsa ja katsoi ikkunasta ulos omissa vakavissa ajatuksissaan.

Soloc säpsähti myös istumaan sängyllään hikisenä ja hän huoahti helpotuksesta. Sälekaihtimien välistä loisti heikkoa valoa huoneeseen ja hän pyyhki liimautuneet hiukset kasvoiltaan pois.

“Olipa merkillinen uni... Ja se nainen... Mikä voima hänessä onkaan ja hänen silmänsä...”

Seuraavana aamuna Denya oli jo muita aikaisemmin hereillä, vaikka hänen olonsa ei ollut hyvä. Gaia heräsi hänen jälkeensä ja kysyi heti hänen vointiaan. Denya hymyili vaikkakin vaisusti, kun Micoma astui ovesta sisään.

“Huomenta.” Hän sanoi iloisesti ja herätti loputkin nukkujat.

“Mikä on vointi?”

“Ihan hyvä.”

Denya vastasi ja meni halaamaan siskoaan.

Micoma käveli hetken edes takaisin miettien jotain ja pysähtyi huoneen keskelle.

“Minun piti kysyä Janonilta ja teiltä jo aikaisemmin, että haluaisitteko uuden keinon harjoitteluun täällä Tiarassa? Soturini ovat lupautuneet opettamaan teille taistelulajeja ja minulla itsellänikin olisi pari erikoista harjoitusta tarjolla.”

Micoma katsoi puhuessaan Bladea ja pieni pään nyökkäys antoi varmistuksen, ettei se haittaisi häntä. Muutkin olivat ajatuksen kannalla ja antaisihan se uusia näkökantoja treeneihin.

“Voimme viedä ehdotuksen Janonille ja kyllä hän varmasti suostuu. Toisaalta, meidän tulisi kyllä tietää tarkemmin mitä tuleman pitää...”

Denya sanoi pidellen olkapäätään.

Micoma katsoi joukkoa mystinen pilke silmäkulmassa ja Bladen niskavillat nousivat pystyyn.

“Harjoituksista voin sanoa vain minun mottoni, “Se joka liikkuu ketterästi vedessä, liikkuu ketterästi missä vain”. Samalla kutsuisin teidät pelaamaan kansallispeliämme De’dEndiä.”

Bladesta pelin nimi jo kuulosti pahalta ja hän hymähti epäilevästi. Denya jutteli kuiskaten parantajan kanssa ja hänen ilmeensä synkistyi. Potilas kuuli huonot uutiset tervehtymisestään.

“Valmistelemme teille harjoituspaikat mahdollisimman nopeasti ja toivoisinkin teidän tulevan juhlistamaan Nektala Maria, Keskiyön Kuiden juhlaa, kolmen aamun jälkeen tästä aamusta luettuna. Varsinkin teidän Gaia, Denya ja Nina on pakko saapua.”

Kolmikko katsoi toisiaan kummastuneena ja he kiittivät kutsusta. Shean ja Bladekin lupasivat saapua ja tekivät lähtöä muun joukon kanssa.

Micoma saattoi heidät kaupungista rannalle saakka kannatellen Ninaa, jossa Janon jo odotti heitä. Kadonneilla ei ollut aavistustakaan, mistä heidän mestarinsa tiesi heidän saapuvan rannalle. He huomasivat myös, että hänellä oli heidän vaatteensa ja aseensa viittansa alla. Blade poisti joukolta kidukset.

Micoma vei Janonin sivummalle ja hän välitti ehdotuksensa itse vastaanottajalle. Janon kuunteli keskittyneesti ja nyökkäsi aina välillä. Vastaus oli selvästikin myönteinen. Micoma heilautti kättään hyvästiksi ja hyppäsi kuohuviin aaltoihin pää edellä. Denya tunsi vieläkin olonsa heikoksi taistelun jäljiltä ja Nina kannatteli toipilasta koko matkan majapaikkaan asti. Kaikki muut kokoontuivat iltanuotion ääreen, kun Blade kantoi Denyan nukkumaan laskien tämän hellästi sänkyynsä.

Janon poltteli taas piippuaan puhallellen ympyröitä ilmaan. Blade laskeutui lattiatasolle ja liittyi muiden seuraan. Shean katseli oviaukon suuntaan ajatuksien harhaillessa ja nousi yllättäen ylös. Hän käveli patsas kammioon ja sipaisi kämmenellään Amalin patsaan poskea. Shean istui patsaan juurelle ja katsoi lattiaan. Tämä paikka rauhoitti häntä jotenkin ja hän pystyi keskustelemaan Amalin kanssa melkein kuten ennenkin, sillä keskustelu käytiin hänen mielessään.

“En tiedä miten aloittaisin. Minulla olisi niin paljon kerrottavaa sinulle, mutta se ei ole enää mahdollista. Vaikka lähdinkin kotoani, niin tiesin kuitenkin sinun olevan siellä, jos haluaisin neuvoja tai vain jutella kanssasi. Pidin sitä itsestään selvyytenä. Minun olisi pitänyt suojella sinua.” Shean nousi vihan puuskassa ja potkaisi keskipilaria.

“Toivoisin, että olisit täällä...” Shean vaipui istumaan ja luuli nähneensä patsaan liikkuvan, tai ainakin sen kasvoissa elämää. Ja siellä huoneen pimeässä, katseilta piilossa, Shean itki.

Shean oli nukahtanut, päivän tapahtumien uuvuttamana, patsaan jalkojen juureen ja siirtyi herätessään muiden luokse. Joukko odotti suurella jännityksellä illan juhlaa. He suoriutuivat päivän harjoituksista ennätysajassa ja loppu aika kului tuskallisen hitaasti. Vihdoin kuitenkin lähdön aika tuli ja ryhmän jäsenet hölkkäsivät kevyttä juoksua rannalle saakka. Janon jäi tuttuun tapaansa palatsiin.

Micoma oli sotureidensa kanssa odottamassa juhlijoita ja he kumarsivat tulijoille. Blade muutti muulle joukolle kidukset ja Micoma hymyili hänen taidon näytölleen. Nina näytti vieläkin empivän osallistumistaan edellisen kerran tapahtumien vuoksi ja Micoma meni hänen luokseen. Nina katsoi ihmeissään, kun johtajapolyssi otti vyöstään kimaltelevaa nestettä sisältävän pullon. Se säihkyi auringonvalossa kuin timantti.

“Kerroin keksijöilleni sinun ongelmastasi ja he suunnittelivat tämän synteettisen juoman. Sen pitäisi keventää sinun metallisi rakennetta huomattavasti, että pystyisit nauttimaan olostasi.”

Micoma nosti lasisen korkin varovaisesti peukalon- ja etusormenpään välissä ja antoi sen Ninalle. Juoja katsoi nektaria epäluuloisesti ja haistoi sitä varovasti. Se tuoksui hyvin kitkerältä. Kerättyään rohkeutensa, Nina kulautti koko juoman kurkustaan alas viimeistä pisaraa myöten. Sen makukaan ei ollut erikoisen maittava.

Vahvaa aine oli, sillä sen vaikutukset koekaniini tunsi heti. Hänen olonsa keveni ja mieliala virkistyi. Micoma muutti joukolle uimavaatteet ja he pääsivät juhlasaatossa Tiaraan saakka. Siellä Micoma ohjasi Gaian, Denyan ja Ninan erikseen joukosta ja Blade ja Shean ohjattiin katettuun saliin.

Kaksikko oli juhlan vetonaula, sillä jokainen Polyssi halusi tanssittaa heitä. Illan edetessä ja monien tanssien jälkeen vieraat kutsuttiin kohteliaasti pöytään. Jo oli aikakin sillä kaksikon jalat olivat koitoksesta hellinä ja seuraava tanssi olisi ylittänyt heidän sietokykynsä. He istuivat huoahtaen pöytään, kun ruokia tuovat Polyssit asettelivat tarjottimia pöydän keskelle. Kaksikko katseli vesi kielellä ruokalajien runsautta. Heille tarjoiltiin suurista lasikulhoista alkusalaatti, joita oli kolme vaihtoehtoa. Shean valitsi katkarapukorallisalaatin ja Blade valitsi tonnikalavesimelonisalaatin.

Alkuruokana tarjoiltiin simpukkakeittoa kookosmaidolla ja pääruokana oli erilaisia keitettyjä tai savustettuja kalalajeja. Shean maisteli innoissaan uusia makuelämyksiä ja auttoi ne alas kulauksella makoisaa merileväviiniä. Blade sen sijaan näytti olevan puhkeamaisillaan kaviaarin syönnistä.

“Jätä tilaa jälkiruoalle.” Shean viittoili ja Blade ähkyi pidellen mahaansa.

Jälkiruokien saapuessa saliin, Blade rojahti tuoliinsa ja Shean olisi voinut vannoa, että hänen ystävänsä kasvot olivat kirjavat ylensyönnistä. Jälkiruoissa oli neljä vaihtoehtoa ja kaikki olivat yhtä makoisan näköisiä. Blade otti suklaakorallimoussen, jonka maku oli taivaallinen, jos Bladen ilmeeseen oli luottaminen. Shean valitsi Kristalli Yön, joka oli tehty raikkaasta vaniljakookosjäätelöstä. Hän huokasi tyytyväisenä syötyään sen loppuun ja pyyhki suupielensä puhtaaksi serviettiin. Koko ruokailun ajan orkesteri oli soittanut rauhallista musiikkia ja Shean syventyi kuuntelemaan sitä sulatellen ateriaansa.

Yllättäen, joku nyki häntä kesken kaiken hihasta. Shean näki tuolinsa vieressä Polyssi lapsen, joka hymyili hänelle ujosti. Tyttö ojensi hänelle kristallisen spiraalisimpukka amuletin käteen ja hän niiasi maahan asti.

“Kiitos, mutta miksi annoit minulle tämän?” Shean katsoi korua ja laittoi sen kaulaansa. Tyttö pisti kätensä suun päälle ilmaisten, että hän oli mykkä. Orkesteri oli lopettanut soittamisensa ja Micoma oli noussut pöydästä kävellen heidän luokseen.

“Mina, oletko toivottanut vieraamme tervetulleeksi?” Micoma laittoi kätensä tytön olkapäälle ja tyttö nyökkäsi iloisesti.

Shean sipaisi tytön poskea katsoen tätä silmiin.

“Hän antoi minulle tämän kauniin lahjan eikä minulla ole antaa hänelle mitään vastalahjaksi.”

Micoma naurahti ja nuori Polyssi punehtui silmänvalkuaisiaan myöten.

“Hän on tehnyt sen omin käsin pitkien perinteiden mukaisesti. Olet tehnyt häneen vaikutuksen ja siksi hän halusi antaa sen sinulle.”

Mina syöksyi antamaan nopeasti pusun Sheanin poskelle ja pyrähti yhtä vilkkaasti ihmisjoukkoon, jättäen Sheanin ihmettelemään paikalleen.

Yhtäkkiä musiikki loppui ja saliin tuli muutenkin hiljaista. Puheensorina loppui ja Polyssijoukkoon avautui iso käytävä. He eivät halunneet olla tulijan lähellä ja käänsivät myös katseensa halveksien poispäin. Micoma näytti hyvin vihaiselta.

Reaktion aiheuttaneella oli pitkät mustat hiukset, jotka ylettyivät maahan asti. Ne olivat poninhännällä. Kasvot olivat terävät ja pyrstö erikoisesti muodostunut. Micoma käveli mustiin pukeutuneen naisen luo, jolla oli kolme käärme silmää, ja pysähtyi arvovaltaa uhkuen tämän eteen.

“Mellana, Sinua on kielletty palaamasta Tiaraan ja silti uhmaat käskyäni. Petoksesi tuotti kansallemme häpeää ja lakimme tuomitsi sinut karkotetuksi. Käskyn rikkomisesta seuraa vankeustuomio.” Soturit juoksivat paikalle aseet esillä suojellakseen johtajaansa. Tuomitun silmiin syntyi murhaava kiilto ja hän sanoi Micomalle jotain tehden sormillaan ja kädellään liikkeitä. Katsojat kohahtivat ja sitten Mellana hävisi savupilven avulla.

“Etsikää hänet!” Micoma huusi ja molemmat osastot juoksivat salista ulos.

Shean ja Blade kiiruhtivat Micoman luokse.

“Mitä nyt?” Blade kysyi nähdessään tämän ilmeen.

Micoma murisi kirjaimellisesti, mutta ryhdistäytyi sitten. Hän kertoi kaksikolle Mellana Coralicesta, joka oli ollut kultaosastossa sen yhdeksäs jäsen ja Micoman oikea käsi. Mellana kuitenkin juoni hänen selkänsä takana ja yritti vallankaappausta, tappaen toimen aikana viattomia sivullisia. Viimeinen piste oli Micoman murhayritys.

Kun teon tekijä saatiin selville, hänen tuomionsa oli Kal’elak eli Karkoitus. Mellanan kanssa ei saanut kukaan polyssi puhua, jos häneen törmäisi ja hän ei saisi koskaan palata Tiaraan. Jostain syystä, hän oli kuitenkin rikkonut käskyä ja tullut takaisin.

“Sitten hän vielä langetti Sirda-kirouksen päälleni tänä iltana. Hän on harjoitellut vapaa-aikanaan näkemän mukaan mustaa magiaa.”

Sheanilla ja Bladella menivät kylmät väreet pitkin selkää ja Micoma näytti huolestuneelta. Sirda-kirous tuomitsi kohteensa ikuiseen murheeseen ja toivottomuuteen.

“Tämä ei tule estämään illan juhlintaa!” Hän sanoi lopulta ja poistui salista.

Toisaalla kaupungin kylpylässä Ninaa, Denyaa ja Gaiaa valmisteltiin rituaalia varten. Heitä auttoivat viisi papitarta, jotka pesivät heidät rentouttavan yrttikylvyn jälkeen ja pukivat heille seremonia vaatteet päälle. Valkoinen silkkinen vaate ja kaapu tuntuivat kevyiltä heidän yllään.

“Mitäköhän seremoniassa tapahtuu?” Gaia kysyi jännittyneellä äänellä. Denya naurahti ja korjasi Gaian asustetta.

“Älä pelkää. Kyllä Micoma olisi varoittanut meitä, jos siinä olisi jotain mitä meidän pitäisi tietää.”

Nina istui hiljaa ikkunalaudalla, sillä hän ei ollut aivan yhtä luottavaisessa mielentilassa. Hän katsoi vaiti ulos ikkunasta, toivoi illan olevan jo ohi ja pikaista paluuta maanpinnalle.

Keskiyön saavuttua parivaljakko ohjattiin kappelin Mer’ina Seuliin, kaikkein pyhimpään. Huone oli ympyränmuotoinen ja sen kattoa tuki kuusi marmoripilaria. Oviaukon vastakkaisessa seinässä makasi pystyasennossa suuri kivinen sarkofagi. Sen kansi oli hakattu marmorista johon oli muokattu paikka kristallipatsaalle. Blade ja Shean tunnisti haudan Kiera Bluecrystalin leposijaksi.

Seinissä oli polyssien esi-isien kirjoittamia hieroglyfejä. Katossa oli kuusi aukkoa jotka päästivät kuiden valon sisälle. Niiden säde osui kuuteen peiliin seinän vieressä, ympäri huonetta. Kuusi seremonian palvelijaa käänsi heijastus alustat juuri oikealla hetkellä tarvittavaan kulmaan ja ne ohjasivat valon sarkofagiin.

Huoneen keskustassa, lattiassa oli koriste köynnös kuvioinen ympyrä läpimitaltaan viisi metriä. Siinä oli salmiakki kuvion terien muodossa neljä tyhjää ympyrää ja keskellä yksi iso. Huone valaistui ja kimmeltäviä hiutaleita alkoi leijailla vedessä. Lattia laatoituksen kuvio alkoi samalla loistaa.

Palatsin alttarihuoneesta kantautui rauhallista musiikkia. Hengellistä kappaletta soitettiin tunnelmallisesti pehmeä-äänisen harpun, rauhallisen huilun ja murheellisen viulun avustuksella. Voimakkaan tunnelatauksen aikana soi matalaääninen saksofoni.

Soittoon yhdistyi melodinen kuorolaulanta, kun Gaia, Denya ja Nina kävelivät saatettuna sisään. Heidän silmänsä olivat kiinni ja papittaret pudottelivat lumpeen kukkia heidän jalkojensa eteen. Kuoron laulu toistui aina saman säkeen loputtua, jonka jälkeen tuli saksofonin rauhaisa välisoitto. Laulun nimi oli Kiera Mer’ina ja sanat ylistivät tulevaa rituaalia. Sanat olivat pehmeitä, sulavia ja kovia konsonantteja tuskin kuuli sanoissa tai niitä ei äännetty.

Lanrete egdirb

Htap a fo semalf

Noom naeco Ymaerd

Tsap eht fo sins

fles eeht Yfirup

Samalla kolmikon perässä juoksivat kuusi tanssijaa keskustan ympyrän reunoille ja tanssivat laulun mukana. Heidän liikkeensä olivat sulavia ja notkeita. huntumaiset asut leijuivat rauhallisesti ja unettavasti. Osa sotureista oli tullut turvaamaan tapahtumaa.

Denya ja Nina ohjattiin keskuskuvion pohjoisen- ja eteläisen ympyrän sisälle ja Gaia keskelle. Heti heidän astuttuaan ympyröilleen jalkojen alta syöksähti valopylväs heidän yli kattoon paitsi Gaialle. Heidän silmänsä olivat vieläkin suljettuina, mutta valovirta pölläytti heidän hiuksensa tuuheiksi.

Gaia näytti rauhallisimmalta ja hän alkoi kohota ylöspäin. Pystyasento muuttui hitaasti selin makuu asentoon ja raajat roikkuivat rentoina alaspäin. Denya ja Nina olivat laskeneet päänsä alas ja he näyttivät syventyneen transsiin. Samoin kuin Gaia, joka säteilevässä valossa leijui rauhallisesti.

Micoma seisoi Bladen ja Sheanin kanssa sivummalla ja he olivat kunnioituksesta hiljaisina. Micoman otsa rypistyi äkisti ja hän vilkuili ympärilleen. Jokin ei ollut kunnossa. Gaian kasvot muuttuivat tuskaisiksi ja hän alkoi heittelehtiä ilmassa. Denya ja Nina nostivat päänsä ja he hymisivät pahaenteistä laulua. Micoma tunnisti laulun Kiera Mer’inaksi, mutta he mumisivat sitä takaperin. Molempien silmät revähtivät kristallinhohtoisena auki ja Gaia tippui mahalleen lattialle. Micoma ryntäsi hänen luokseen, mutta törmäsi näkymättömään seinään. Hän yritti aseellaan avata tien, mutta se ei onnistunut.

Gaia räpisteli silmiään ja nousi ylös. Kuoron laulu oli lakannut ja ainoa ääni mikä kuului, oli kaksikon hyminä. Gaia ryntäsi taputtelemaan voimakenttää ja Micoma katsoi toisella puolella avuttomana ahdingossaolijan kasvonilmeitä. Shean ryntäsi Micoman luokse ja yritti puskea voimakenttää. Hän ei kuitenkaan mahtanut sille mitään.

Ihmisjoukosta kuului pelokkaita huudahduksia ja papittaret lankesivat polvilleen ja kumarsivat Gaian suuntaan. Ansaan jäänyt kuuli ritinää ja ratinaa takaansa ja kääntyi hitaasti ympäri. Sarkofagin kannen patsas liikehti paikallaan ja muuttui varpaista päähän lihalliseksi. Gaia perääntyi taaksepäin kunnes kenttä esti pitemmälle menon. Kiera pudottautui lattialle vasemman polvensa varaan ja nosti itsensä selkä pyöreänä ylös. Hän asteli naisellisesti Gaiaa kohti ja ojensi kätensä hänen suuntaansa.

Dessap snosaes dna semitefil ynam rof, em nekawa dluow taht yrasrevda na detiaw evah i.

Ksat ym dne ot deid ro devil I aveh ron won i lliw rehtien dna.

“Monien elinikien ja aikojen mentyä, olen odottanut vastustajaa, joka herättäisi minut. En ole elänyt enkä kuollut lopettaakseni tehtävääni, enkä aio nytkään.”

Sulavalla liikkeellä Kiera nappasi kiinni olevat kristalliviuhkansa vyötäisiltä ja avasi ne teräviksi aseiksi.

Baldor fo reyals eht.

htrof emoc!

“Baldorin voittaja, astu esiin!”

Kieran iho oli loistavan sinisen värinen. Gaia yritti mahdollisuuksien mukaan pysyä kau-

kana esi-isästä, mutta kamppailu oli väistämätön. Seinät tuntuivat katoavan heidän ympäriltään ja Gaia singahti hänelle tuntemattomaan paikkaan Kieran kanssa.

He näyttivät seisovan pienellä ympyrällä mantereella, joka leijui keskellä avaruutta. Komeetat viuhuivat heidän ohitseen tulta leimuten ja nurin niskoin leijui gootti tyylisiä kiviportaita heidän ympärillään. Gaia uskoi olevansa tuhoon tuomittu ja hänen hengityksensä tiheni ja salpautui.

Hänelle nousi tuskanhiki ja hänen silmiään kirveli kuin happoa olisi kaadettu niihin. ”Hänellä on aseet... Mitä teen? Minulla ei ole mahdollisuuttakaan ilman... Minun täytyy löytää jotain... Apua!” Gaia ajatteli kuumeisesti itsekseen ja hän katsoi hätäisenä ympärilleen.

Kiera hyökkäsi ja Gaia sai hädin tuskin kuperkeikalla väistettyä iskun. Seuraava oli tulossa jo hänen päätään kohti, kun hän nosti kädet suojaksi. Torjuja sulki silmänsä, mutta hänen odottamansa isku ei koskaan saapunut.

Gaia oli kyykkyasennossa, kun hän varovaisesti avasi toisen silmänsä ja huomasi, että adrenaliini oli vapauttanut hänen kykynsä ja luonut tulisen sauvan iskun ottaneeseen käteen. Se oli kiemura ja hehkui liekehtien torjutuiden viuhkojen teriä vasten. Gaia nousi ylös ja painoi tatuointia saaden haarniskan ylleen. Hänen silmissään syttyi liekki ja hän muuttui kokonaan tuleksi. Gaia tuuppasi Kieran voimalla taaksepäin ja tämä teki puolivoltin poispäin pysyäkseen pystyssä. Kiera laskeutui toisen polvensa varaan ja muuttui samassa vedeksi.

Shean juoksi Micoman viereen ja katsoi raivoisaa taistelua. Ottelijat näyttivät tavalliselta heidän silmissään eivätkä omilta elementeiltään.

“Mitä tämä on?” Shean kysyi tarttuen Micomaa olkapäästä.

“En tiedä. Olen kuullut vain myytin Kieran haasteesta, mutta en uskonut sen koskaan tapahtuneen.”

Micoma käänsi katseensa areenalle ja jatkoi hetken kuluttua.

“Tuo on taistelu kuolemaan saakka.”

Shean käänsi huolissaan katseensa takaisin kamppailuun ja iski molemmat nyrkkinsä voimakenttään.

Taistelijat olivat omassa yksinäisyydessään. Vuoroin Gaia hyökkäsi ja sitten puolusti kunnes oli Kieran vuoro. Molemmat eivät antaneet periksi ja verta ei ollut vielä kertaakaan vuodatettu. Tilanne jatkui pitkään ja molemmat olivat äärimmäisen keskittyneitä ja puolustuskannalla.

Loputtomalta kestäneen taistelun täytyi kuitenkin jonkun voittaa ja Kiera teki onnistuneesta torjunnasta vastahyökkäyksen sivaltaen Gaian poskeen viillon. Gaian silmät muuttuivat mustiksi ja hän raapaisi viisi syvää haavaa kynsillään Kieran rintaan. Seuraavassa hetkessä Gaia syöksäytti tulimeren ja Kiera syöksyaallon toinen toistaan kohti ja niiden törmätessä räjähti. Molemmat lensivät selälleen kauas toisistaan ja sankka sumu täytti areenan.

Shean etsi turhaan elonmerkkiä seinän takaa. Näkyvyys oli sillä hetkellä nollassa. Nina ja Denya tuupertuivat maahan ja Micoma huusi parantajaa paikalle. Samalla kenttä hävisi

ja sumu laskeutui leijumaan lattiaa myöten. Sen seasta ilmestyi kaksi lattialla makaavaa henkilöä, joille usva oli kuin pahoilta asioilta suojaava peitto. He makasivat liikkumattomina ja hiljaisina. Shean ryntäsi Gaian luokse, mutta ennen kuin hän ehti tutkia elonmerkit vesisyöksy lennätti hänet taaksepäin. Kiera nousi horjuen ylös ja hän kiljaisi kovan ultra äänen. Sitä säesti kuitenkin voimakkaampi kimeä huuto.

Gaia nousi myös hoiperrellen ylös. Tilanne oli siis sama kuin ennenkin. Kumpikaan ei suostunut perääntymään eikä antautumaan. Heidän katsekontaktinsa oli terävä, mutta uupumus näkyi niistä selvästi. Katsojat olivat jähmettyneet paikoilleen sillä he eivät pystyneet menemään apuun, kun näkivät mitä Sheanille kävi.

Micoma oli virvoittamassa Ninaa ja parantaja oli Denyan kimpussa. Tunnelma oli niin jännittynyt, että sitä olisi voinut leikata veitsellä. Kiera liikahti äkkiä ja laittoi itsensä asentoon. Hän kumarsi Gaialle ja nosti aseensa ylös maasta, laittaen ne kiinni ja takaisin vyötäisille. Gaia hämmästyi, että mitä nyt tapahtuisi.

“Hguone s’taht. Tämä riittää. Tasapeli on joskus yhtä arvokas kuin voitto tai häviö, jos se on tarkoitusperiltään hyvä. Olen saanut vastaukseni. Ecaep ni og. Mene rauhassa.”

Kaiken näkemänsä jälkeen Kieran äidillinen hymy ei ollut odotettu ja Gaia nosti kätensä hämillään hyvästiksi. Kiera peräytyi takaisin arkun luo, nojasi selkänsä kanteen ja jähmettyi katsojien edessä takaisin patsaaksi. Shean juoksi Gaian luo ja nosti kätensä hellästi tämän poskelle.

“Oletko kunnossa?” Hän kysyi ja hipaisi peukalollaan poskessa olevaa arpea.

“Se paranee.” Gaia sanoi ja otti Sheanin kädestä kiinni laskien sen alas.

Nina ja Denyakin olivat jo heränneet ja he olivat päästään aivan pyörällä. Gaia kääntyi heidän suuntaansa, mutta jo ensimmäisen askeleen aikana jalat pettivät alta. Micoma syöksyi ottamaan Gaian käsivarsilleen, ennen kuin Shean ehti reagoida ja kantoi tämän ulos kappelista parantajan taloon. Shean ja Blade seurasivat hänen perässään ja Zerynthia ohjasi myös Ninan ja Denyan parantajan luo. Hän määräsi kaikkia kolmea toipilasta lepäämään rauhassa koko yön. Shean ja Blade valvoivat ja vahtivat heidän sänkyjensä vieressä koko yön saamatta itse unta. Ja he ponkaisivat heti aamutuimaan ylös, kun Micoma tuli parantajan kanssa paikalle.

Parantaja teki perinteisen jälkitarkastuksen ja antoi kolmikolle proteiinipitoista lääkettä. Micoma toi Janonilta terveiset, että he saisivat olla viisi päivää Tiarassa, joista kolme olisi lepäämistä varten ja neljäs ja viides olisi harjoittelua. Viisikko otti tiedon mielellään vastaan, vaikka he ihmettelivätkin missä vaiheessa Micoma oli ehtinyt nähdä Janonin.

Ensimmäisen ja toisen päivän ryhmä vietti sisätiloissa ja heitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia. Suurimmaksi osaksi niiden urotekojen takia, joita he olivat tehneet ja Kieran henkiinheräämisen vuoksi. Heitä hemmoteltiin herkuilla ja hierojilla ja Micoma kävi heidän kanssaan monia henkeviä keskusteluja.

Kolmantena päivänä, joukko oli tyystin kyllästynyt sisätiloihin ja he pyysivät Micoman esittelemään heille paremmin kaupunkia. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan ja sanoikin, että se olisi hänelle suuri kunnia.

Ensimmäiseksi Micoma esitteli heille kaupungin viihde ja kulttuuri keskuksen. Tässä korttelissa oli elämää viliseviä ravintoloita, joiden monipuolisuus ja suussa sulavan hyvältä tuoksuvat ruuat nostattivat veden paatuneimmankin kriitikon kielelle.

Lisäksi paikkaa koristivat suurmuseo ja kirjasto tiedonhaluisille ja jos pakkomielteenä oli ostaminen niin kaikki kaupungin kaupat löytyivät tältä alueelta. Micoma ohjasi heidät yhteen ravintoloista ja he nauttivat siellä erittäin maukkaan ja tulisen lounaan. Vatsat täynnä Micoma johdatti joukon korallipuistoon ja he ihastelivat paikan kauneutta. Siellä oli laitumella myös Micoman ratsu Tonedor, joka oli puoliksi hevonen ja puoliksi kala. Esittelijän keskittyminen herpaantui yhtäkkiä ja hän säntäsi pikajuoksua puistosta ulos. Shean ryntäsi perään sillä hänkin oli kuullut jotain ja muu joukko seurasi tietysti vanavedessä.

Micoma juoksi pienemmän puiston portista sisälle, joka oli lähellä edellistä. Kyltissä luki ”Kristallipuisto”. Micoma vilkuili ympärilleen ja kuuli valittavia trööttäyksiä yhden kristallikiven takaa. Hän käveli hitaasti järkäleen ympäri ja kumartui nostamaan jotain hellän varovaisesti maasta. Muut olivat saapuneet hänen luokseen ja katsoivat ihmeissään tavallista suurempaa merihevosta, joka oppaalla oli sylissään. He eivät ihmetelleet kuitenkaan sen kokoa vaan sitä, että sen pinta oli kovaa kristallia. Micoma näytti surulliselta.

“Se on murtanut häntänsä onnettomuudessa. Tämä on todella harmillista, sillä se on ainutlaatuinen.”

Micoma kertoi heille puistosta ja sen merkityksestä. Kristallipuisto kuului luonnonsuojelualueeseen, jossa elivät uhanalaiset kristallieläimet. Läpinäkyvä kristalli peitti niiden pinnan ja sen läpi näkyi niiden sisäelimet. Verenä niillä oli nestemäinen metalli. Niitä suojeltiin muun vedenalaisen maailman vaaroilta.

Nämä olivat niin harvinaisia, että niitä syntyi vain todella pitkin väliajoin ja silloinkin oli epätodennäköistä että ne selviäisivät syntymisprosessista. Eläinten elinkaari oli hyvin lyhyt muutenkin. Ne olivat niin hauraita ja särkyviä, että pieninkin vahinko voi koitua niille kuolemaksi. Uhanalaiset olivat myös normaaleita vastineitaan isokokoisempia. Puistossa eli monen eri lajin kristallieläimiä ja ne olivat katsojien silmissä todella kauniita. Micoma paijasi hevosen päätä ja haavoittuneen elinkumppani leijui sen viereen. Hevonen valitti hiljaa, kun Micoma ojensi sen puistonvartijalle, joka vei haavoittuneen pois.

“Naaras pitää lopettaa, sillä se ei pysty enää koskaan liikkumaan. Maailmassa on monia asioita, joita ei voi korjata, ja tämä on yksi niistä.”

Micoma paijasi urospuolisen merihevosen päätä ja se ui leijuen kristallikorallien sekaan. Hevonen ahtautui piiloon varjoihin ja siitä näkyi vain loistavat violetit silmät. Shean olisi voinut vannoa, että hevonen suri kumppaniaan. Micoma käänsi hevosesta katseensa joukkoon.

“Eläinten erilaisuus koituu niiden kuolemaksi. Uros on menettänyt elinkumppaninsa ja minä toivon, että suru ei koidu sille kuolemaksi.”

Muut kristallieläimet kerääntyivät surijan lähelle ja ne alkoivat hohtamaan lyhtyjen lailla. Denya kävi paijaamassa merihevosta. Sheanille muiden mukana tuli paha mieli ja he aikoivat keskeyttää kiertokäyntinsä. Micoma piti kuitenkin pintansa ja jatkoi matkaa. Hän näytti heille urheilu kentän, missä pystyi harrastamaan monenlaisia lajeja ja siellä pelattiin myös heidän kansallisurheiluaan De’dendia. Siellä oli juuri nyt käynnissä lajin ottelu ja kansan hurraus hukutti kaiken muun melun alleen.

Seuraavaksi he uivat ulos kaupungista. He näkivät harjoittelualueensa, jossa oli kuumia lähteitä ja voimakkaita virtauksia. Luonto näytti tässä karussa maastossa taas oman

mahtavuutensa. Virtaukset olivat muokanneet pohjakalliosta kiemurtelevia ja reikiä täynnä olevia kanjoneita. Virtausten kierrellessä omia teitään syntyi kaunis urkumainen ääni. Kuumien lähteiden purkauksien mukana satoi kissankultahileitä, jotka kimaltelivat luoden satumaisen tunnelman. Vaikka paikka oli kaunis, niin kuitenkin tulevien harjoitusten varjo laski sen ylle. Ryhmällä ei tulisi olemaan helppoa.

Micoma näytti kädellään merkkiä, että matka jatkui. Denya huokasi syvään ja lähti muiden perään katsottuaan vielä kerran Kuiskausten Kanjonia. He uivat pitkän matkan tietämättä seuraavaa kohdettaan. Blade pysähtyi hetkeksi, ja kun hän vilkaisi vasemmalle sivulleen hän jäykistyi liikkumattomaksi. Gaia pysähtyi katsomaan miksi Blade pysähtyi. Tovin kuluttua Denya, Nina ja Shean huomasivat heidän pysähtyneen ja he uivat takaisin kaksikon luokse. Vähän matkan päässä merenpohjan hämärässä näkyi mustan puhuva kanjonilabyrintti tai verkosto halkeamia, riippuen siitä mitä siitä ajatteli. Vedessä, kanjonin yllä, leijui myrkynvihreä usvamainen kenttä ja kanjonista noussut vesi höyrysi. Bladea värisytti ja silloin Micoma palasi heidän luokseen.

“Se on Ded Mortar, kuolleiden kanjoni ja suurhirviöiden asuinpaikka. Kadotetut sielut ulvovat siellä öisin ja varjot kuiskaavat julmia asioita. Kukaan, ei kukaan ole sieltä palannut, jos sinne on eksynyt onnettomuudekseen. Hiljaisina aikoina voi jopa kuulla hirviöiden liikkuvan...”

Micoma kääntyi ja jatkoi uintia. Hän ei halunnut viettää enempää aikaa kirotun paikan lähellä. Muut lähtivät mieluusti hänen peräänsä. Blade säpsähti, sillä hän luuli nähneensä jonkin suuren varjon heijastuvan Ded Mortarin kallioiseen seinämään, mutta se oli hetkessä hävinnyt. Blade ui rivakasti ryhmän kiinni, ehkä juuri hänen mahaansa pistävän pahaenteisen tunteen vuoksi.

Meren pohja kohosi seuraavaksi jyrkästi ylöspäin ja seuraavan kielekkeen jälkeen seurueen silmiin kohosi mahtava näky. He katsoivat vanhan kaupungin raunioita, jotka olivat kokonaan tehty valkoisesta marmorista. Maa oli päällystetty marmorilaatoilla, jonka ohut hiekkakerros oli peittänyt. Keskiaikaisia koristepylväitä oli vielä muutamia pystyssä, mutta suurin osa oli murtunut tai katkennut.

Paikan keskipisteenä näkyi vanhan temppelin rauniot, joiden sortuneista seinistä näkyi seinämosaiikkien palasia, jotka olivat joskus kuvanneet tarinoita tai arkielämää. Ryhmä jatkoi uintia paikkaan, joka oli varmasti ollut ennen kaupungin keskusaukio. Maassa oli laatoista muotoiltu tähti.

Rauhalliset kalaparvet kiertelivät paikan ympärillä ja hait uivat rauhallisesti heidän yläpuolellaan. Korkeiden henkilöiden mies- sekä naispuolisten ja merieläinten ajan kuluttamat patsaat loivat tuomitsevia katseita joukkioon. Aika tuntui pysähtyvän siellä vaasien ja ruukkujen sirpaleiden keskellä.

Micoma kumartui ottamaan hiekkaa maasta, joka valui hienona sormien välitse.

“Nämä ovat vanhojen kaupungin rauniot. Emme tiedä tarkalleen keitä täällä asui ja olivatko he meri- vai maaolentoja. Voi olla, että heidät hävitti joku luonnon katastrofi; tulivuori, meteori, maanjäristys, mantereen uppoaminen tai jokin muu. Sen tiedän, että tämä paikka, nämä rauniot uinuvat. Siksi tunnen itseni rauhaisaksi, levolliseksi aina kun vierailen täällä. Siitä kaupunki on saanut nimensä Mith’rana, Rauhan Satama. Onkin

kohtalon ivaa, että sen lähellä sijaitsee sen täydellinen vastakohta.” Micoma katsoi Ded Mortarin suuntaan inhon katse silmissään.

Gaia katsoi kaupunkia ja antautui täysin siitä kumpuavan tunteen valtaan. Hän pyöri hitaasti leijuen, silmät kiinni ylöspäin antaen hiustensa ja vaatteensa elää veden mukana. Shean liittyi joukkoon rauhoittaen itsensä. Nina ja Denya kelluivat selkä pohjaan päin katsoen ylös kalaparvia. Blade tuhahti kärsimättömänä, mutta seurasi kuitenkin lopulta Sheanin ja Gaian esimerkkiä.

Hetken kuluttua koko joukko näytti tanssivan vedessä. He antautuivat sataprosenttisesti paikan taialle. Samalla murheet ja huolet hävisivät heidän mielistään. Micoma ui yhden pystyssä olevan pylvään päälle istumaan ja antoi ajatustensa vaeltaa hypnoottisten liikkeiden mukana. Vähän ajan kuluttua Micoma kutsui jäsenet koolle, koska päivä oli jo illan puolella. Kiertelyyn oli kulunut koko päivä ja se oli väsyttänyt jokaisen. Paluumatka sujui rauhallisesti ja ilman ongelmia. Kukaan ei halunnut kiirehtiä ja vihdoin palattuaan majataloon jokainen sammui tapahtumarikkaan päivän jälkeen.

Seuraavana aamuna koitti se suuri päivä, jolloin heidän harjoittelunsa alkoi Tiarassa. Ryhmää jännitti, että mitä kaikkea Micoma järjestäisi heidän päänsä menoksi. Jokainen heistä oli jo varhain aamulla hereillä, kun Micoma saapui heidän luokseen ja he lähtivät harjoittelupaikalle. Siellä he pysähtyivät ja tuijottivat areenaa.

“Hallitaksenne itseänne vedessä, ilmassa ja maalla, teidän vartalonne voimasuhteiden täytyy olla tasapainossa. Siksi harjoitamme uinnissa jokaista lihasta tasapuolisesti. Tämä takaa sen, että liikkeenne on nopeaa ja lihakset eivät väsy niin nopeasti. Shean ja Blade voivat aloittaa kuumista lähteistä. Teidän täytyy väistellä niiden purkauksia, jotta ketteryytenne ja nopeutenne kasvaa. Varokaa polttamasta itseänne.”

Micoma näytti kädellä, että menkää ja jäi puhumaan jäljelle jääneille.

“Te kolme harjoittelette kanjonissa lihaksianne uimalla vastavirtaan. Ja jos ajattelette, että miten pystytte harjoittamaan kaikkia lihaksia tasapuolisesti, niin olkaa huoleti. Se tapahtuu automaattisesti.”

Kolmikko katsoi toisiaan ja he nielaisivat yhtä aikaa. Heistä tuntui, että illalla heillä tulisi olemaan hyvin kipeät jäsenet. Sheanin ja Bladen harjoitus näytti kompuroinnilta vedessä. He väistelivät purkautuvia lähteitä henkensä edestä ja kaksikon nahka oli monesta kohtaa punainen polttavasta kosketuksesta. Micoma ravisteli päätään, mutta hän myönsi, että tämä oli sentään ensimmäinen harjoituskerta.

Naisilla ei mennyt yhtään paremmin. He huomasivat, että kamppaillessaan virtoja vastaan jokainen lihas todellakin joutui tekemään parhaansa. Ei kestänyt kauaakaan, kun heidän voimansa loppuivat ja virrat kaappasivat taistelijat mukaansa. Samalla harjoitus kääntyi päälaelleen, kun nopeiden virtojen riepotellessa uijat joutuivat nopeasti väistelemään kallioisia seinämiä.

Micoma vaihtoi koordinoidusti tekijöitä molempien harjoitusten välillä. Illan hämärtyessä, viimeisellä lepotauolla, Shean ja Blade valuivat pohjalle ja kohta myös toinen ryhmä teki saman. Koko joukko puuskutti, kuka istuen, kuka maaten selällään “Nyt näytän teille minun harjoitusteni päämäärän.”

Micoma sinkautti itsensä vauhtiin ja järjestelmällisesti, kuin vaistoten purkausten tulon, väisti niitä ja piti nopeutensa. Hänen liikkeensä olivat sulavia ja katsojien silmissä kuin tanssia. Esimerkin näyttäjä siirtyi taitavilla jalan potkuilla kanjoniin pujotellen aukoista ja voittaen helposti virran vahvuuden.

Näky mykisti seuraajat ja heitä nolotti. Micoma palasi kanjonista heidän luokseen.

“Älkää välittäkö. Harjoitus tekee mestarin. En minäkään tätä heti osannut.”

Shean nousi pystyasentoon ja venytteli jäseniään.

“Mikä on meidän iltaohjelmamme?” Hän kysyi muiden kääntäessä katseensa Micomaan. “Pääsette pelaamaan De’dendia Tiaran Crystalseja vastaan. Tunnettekin heidät. Siihen kuuluvat kaikki kulta- ja hopea osaston soturit paitsi Thaisina ja minä.”

Kuuntelijoiden ilmeet olivat sanoin kuvaamattomat. He lähtivät uimaan Micoman perässä areenaa kohti ja Blade lähti viimeisenä liikkeelle.

“Ei sitten parempia vastustajia löytynyt. Nehän uivat meidän ylitsemme. Hyvä kun selviämme hengissä...”

Blade mutisi itsekseen ja haroi parransänkeään.

Shean ui Micoman kiinni, sillä hänen oli pitänyt kysyä yhtä asiaa jo monta kertaa Puhdistusrituaalin jälkeen.

“Saitteko muuten Mellanaa kiinni juhlan jälkeen? En ole ainakaan kuullut, että häntä olisi löydetty.”

Micoma vilkaisi nopeasti kysyjää, mutta käänsi katseensa sitten menosuuntaan.

“Soturini eivät löytäneet häntä. Huhu kertoo, että hän olisi poistunut kokonaan Marinialta. Kuitenkin, missä hän onkaan, niin hänellä ei ole kunnialliset aikeet.”

Shean oli samaa mieltä. Mellana oli nostattanut hänellä niskakarvat pystyyn ja Micomalla oli myös huolestunut ilme kasvoillaan...

Pelaajien saapuessa paikalle olivat katsomot jo täpösen täynnä odottavia silmäpareja. Heidän vastustajansa venyttelivät areenan vierellä ja melu oli korvia huumaava. Blade pudisteli päätään, kun Micoma saapui heidän eteensä.

“De’dendissa on liikkuvuus, nopeus ja tarkkuus pääasia. Joukkueessa on kuusi pelaajaa ja pelivälineenä bumerangi. Lajissa on kuusi maalia, kolme per joukkue. Suurimmasta saa kymmenen, keskikokoisesta kuusi ja pienimmästä kaksi pistettä. Pelivälineen kanssa ei saa liikkua, mutta muut voivat.”

Micoma piti tauon katsoen, että kaikki pysyivät kärryillä.

“Taklata saa, mutta jos se on liian kova saa rangaistusheiton kymmenen metrin päässä maaleista. Itse tietenkin saa päättää, mitä maalia yrittää. Pelialueen rajoja ei saa ylittää, tai vastajoukkue saa bumerangin. Alue on kooltaan 100x350m. Niille joilla ei ole vedessä nopeasti liikkumiseen tarvittavia avuja saavat tasoituksena motorisoidun pienoissurfilaudan jalkoihinsa. Ai niin... Ja unohdinko sanoa, että minä kuulun joukkueeseenne, koska tarvitsette kuudennen pelaajan.”

Gaia huudahti ja Blade taputti käsiään. Tuomari kutsui joukkueet paikalle aloittaakseen pelin.

“Saamme silti selkäämme.” Denya kuiskasi ja pudisteli päätään.

Yleisön kohina yltyi. Tiaran joukkue oli jo asettunut omaan alkumuodostelmaansa. Urania, Mei ja Tonga olivat hyökkääjinä edessä ja Zerynthia, Poison ja Abyss olivat puolustajina takakentällä. Sillä välin Micoma yritti laittaa hänen Earthstar Kieraksi nimetyn joukkueensa jonkin näköiseen asetelmaan.

Katsomo mylvi ja sen seasta kuului selvästi Nêna ”Soturit” kannustushuutoja sekä lyhennyksiä pelaajien nimistä kuten P.O, Ura ja Zet ja tietysti muidenkin joukkueen jäsenten nimet. Vihellysten ja taputusten joukosta erotti myös yksittäisiä Gaia ja Mi’el ”Valitut” huutoja. Niin sanottujen maalaisten jalkoja koristivat pienoislaudat, joiden käyttöä he harjoittelivat horjuvin heilahduksin. Tasapainoilu näytti sen verran koomiselta, että naapurijoukkueen jäsenet nauroivat maha kippurassa. Eivät tietystikään loukatakseen.

Pelin alkuun oli vain pieni hetki ja katsomo hiljeni jännityksestä. Micoma ja Urania siirtyivät pelialueen keskelle aloittajiksi. He tuijottivat tiukasti toisiaan silmiin ja rentouttivat lihaksensa. Soittajat puhalsivat kolmemetrisiin käyriin simpukka torviinsa ja kumea sointu aloitti pelin.

Tuomari sinkosi bumerangin, pohjassa olevasta laitteesta, kohti yläilmoja. Yleisö alkoi huutaa ja Micoma syöksyi ylöspäin napaten pelivälineen Uranian nenän edestä. Hän syötti sen Sheanille, joka sai sen taidokkaasti kiinni vasten mahaansa niin, että häneltä lähtivät ilmat pellolle. Nina huudahti toruvasti.

Blade ja Gaia olivat sillä aikaa taituroineet eteenpäin, kunnes he törmäsivät Zetin ja P.O:n vankkaan muuriin, joka taklasi heidät. Kaksikko joutuikin soturien puristuksiin. Ottelun seuraajat kohahtivat puolustuksen tehokkuutta ja hyökkääjien päättäväisyyttä, jolla he yrittivät irrottautua kaksikosta.

Micoma heilautti pari kertaa pyrstöään saadakseen kunnon vauhdin ja Nina ja Denya harhauttivat vastapuolen pelaajat sotilaan taidolla. Nina näytti olevan luotu käyttämään oudon näköistä lautaa ja hän sai piruetistaan raikuvat suosion osoitukset. Shean heitti bumerangin Denyalle, joka oli vapaana. Hän heitti, tai ainakin yritti heittää sen vastaanottajan suuntaan.

Syöksyen ja kuin ihmeen kaupalla, Denya sai kuin saikin sen kiinni. Hän heitti sen Ninalle, joka ei kuitenkaan saanut sitä kiinni Abyksen häirinnän vuoksi. Bumerangi leijaili rajojen ulkopuolelle. Ura meni suorittamaan sivuraja heittoa, mutta bumerangin palatessa peliin, Blade kaappasi sen ilmasta itselleen. Hän heitti sen Micoman suuntaan.

Yleisö huusi täyttä kurkkua, kun Urania kaappasi sen tunnetulla omalla liikkeellään. Hän heitti sen Meille, joka oli uinut tarpeeksi lähelle maaleja ja tämä teki kymmenen pisteen maalin. Katsojat ponkaisivat seisomaan, hurrasivat ja taputtivat käsiään. Blade potkaisi harmissaan yhtä leijuvaa maalia ja hajotti lautansa. Tiaran joukkueen jäsenet lämäsivät kätensä yhteen hyvän pisteen jälkeen ja Micoma järjesti joukkueensa uudestaan. Peli jatkui sen jälkeen samoilla raiteilla. Aina välillä sattui pahoja taklauksia, joissa tarvittiin parantajaa ruhjeiden hoitoon ja välillä taklauksia ei tapahtunut ollenkaan. Blade oli jo viisi kertaa pelin aikana hajottanut oman lautansa ja hän sai varoituksen hajottamasta enää yhtäkään lisää.

Katsomossa olivat lisääntyneet Mi’el huudot. Yleisö piti näkemästään ja he seurasivat innolla Earthstarin taistelua. Joukkueen tehdessä maalin hurraahuudot kaikuivat. Viisikolla oli muutenkin rankka päivä takanaan. Ottelu lähestyi loppuaan varsin yksipuolisen kamppailun jälkeen. Tilanne oli 80-32 Tiaran joukkueen eduksi. Suurimman osan Earthstarin maaleista oli tehnyt Micoma. Puolustus oli parantunut pelin kuluessa molemmilla joukkueilla.

Viimeisillä hetkillä Zet teki varsin pahan näköisen taklauksen Sheanille. Siitä seurasi rangaistusheitto, jota tuli toteuttamaan Nina, koska Shean ei pystynyt jatkamaan peliä. Nina valmistautui heittoon silmät kiinni keskittyen. Hän heitti, oman syntyperänsä vuoksi, tarkasti ja pienellä liikkeellä kymmenen pisteen maalin.

Juuri samalla torvet soivat pelin päätteeksi ja katsojat nousivat osoittaen suosiota seisomaan. Ottelu päättyi Tiaran Crystalsien voittoon 80-42 tilanteessa. Denya ja Blade nostivat Ninan olkapäilleen näyttäen, että maali oli juhlinnan arvoinen. Ottelu oli ollut siistiä muutamaa hairahdusta lukuun ottamatta ja osanottajat kättelivät reilun pelin merkiksi. Vaikka toisen joukkueen tulos tuntui murskavoitolta, Micoma ylisti heidän peliään. “Voitte olla suorituksestanne ylpeitä.”

He olivat, joka tapauksessa, vielä ensikertalaisia. Se, että he kestivät kahden Darakin, eli noin 24 minuutin pelin kunnialla läpi oli jo sinänsä kehun ansaitseva suoritus. Yleisöstä juoksi pieniä nimikirjoituksen pyytäjiä pelaajien luokse ja hullun mylly ja pyöritys oli valmis.

Lopulta hävinneet pelaajat joutuivat pujottelemaan ja jopa ryömimään lepotiloihinsa. Itse kukin huokasi helpotuksesta ja Micoma antoi heille leporauhan sanoen, että aamulla olisi aikainen herätys. Blade kaatui rähmälleen vuoteelleen ja hän mumisi jotain nukahtaen vaatteet päällä. Kohta kuuluikin unikeon kumea kuorsaus.

Shean venytteli ja istuutui vuotelleen. Sitten hänkin kaatui selälleen sammuen puoliksi ulkona sängystä. Naiset laittoivat itsensä yökuntoon ja peittelivät, ah niin karskit ja nyt niin untenmailla olevat, kumppaninsa. Nina jopa nosti Sheanin kokonaan sängylle ettei tällä olisi kipeät lihakset aamulla. Lopulta kaikilla oli päät untuvaisella tyynyllä ja silmät suljettuina.

19 aamua ja iltaa oli kulunut ensimmäisestä vierailusta Tiarassa. Heillä oli takanaan monta raskasta ja kovaa treenauspäivää. Aamusta iltaan tehtiin harjoituksia harjoituksien perään ja aikaa jäi muihin askareisiin hyvin vähän. He olivat oppineet hyvin hallitsemaan vartaloaan ja pyörteiden ja lähteiden purkausten väistely sujui jo leikiten treeni paikalla. Samoin heidän lihaksensa olivat vahvistuneet kanjonin virroissa ja olivat he jopa voittaneet yhden De’dend ottelun Coral Horseja vastaan.

Shean suri Amalia oman aikansa ja ystävän menettäminen oli ollut todella raskas kokemus hänelle. Hän kävi monena iltana juttelemassa ystävänsä patsaalle puhuakseen tai kysyäkseen neuvoja odottamatta, että tämä vastaisi takaisin.

Amalilta lahjaksi saadut voimat olivat osoittautuneet lentokyvyksi, joka kattoi pieniä matkoja ja leopardin nopeus. Niistä ensimmäisen huomaaminen oli tapahtunut vahingossa ja tutun metsälammen luona. Shean oli muiden kanssa vilvoittelemassa siellä rankkojen harjoitusten jälkeen.