u a
Dante’s Angels Ancient Echoes
“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.” OSA 1 2009 AD Kesäkuun 3 Italia, Rooma
”Lefer?” Shiva toisti kysyvästi, laskien kädessään olevaa kirjettä hieman alemmaksi. ”Miksi tuon nimen pitäisi kilkuttaa jotain kelloja?” Feenix rapsutti leukaansa, vaihdellen katseita Talimin ja Shivan kanssa, yrittäen hakea nimeä päästään. ”Jotain se kyllä kilauttelee, muttei hajuakaan mitä” hän vielä jatkoi ja istahti upottavan pehmeälle sohvalle, johon myös laskeutuivat Shiva ja Talim. Kirje lennähti lasiselle pöydälle, jolloin ilmavirta tarttui siihen ja jatkoi sen matkaa lattialle. ”Onko meillä jossain se kansio mihin keräsimme jonkin aikaa suljettuja juttuja?” Shiva kysäisi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Meinaatko, että on aika vanha tapaus? Viime aikoinahan olemme tehneet lyhennelmät vain Dantelle jutuista.” Talim hieroi niskaansa. ”No kai me muistaisimme jutun, jos se olisi tuore.” Shiva virnisti ja nousi ylös, kohdistaen askeleensa suuren mahonkisen kirjahyllyn luokse, joka pursuili mahdollisimman sotkuisesti kaikkea mahdollista. Olivathan he yrittäneet pitää kämppäänsä siistinä, mutta kamaa vain tursui joka paikasta lisää ja lisää. ”Kokeile sitä punaista kansiota siellä ylähyllyllä.” ”Sitä minä meinasinkin.” Shiva sanoi alkaen heittelemään ja viskomaan tavaroita, lähinnä kirjoja, säälimättömästi lattialle. Tällä välin Feenix kävi täyttämässä kahvimukinsa. ”Tuotko sen pullon kanssa?” Talim huikkasi ja palatessaan Feenixillä oli mukana puolentoista litran kokispullo, jonka asetti pöydälle, punniten muutaman hetken todennäköisyyttä, jolla saisi pullon heiton jälkeen osumaan pöydälle. ”Älä edes ajattele sitä.” Shiva sanoi arvaten ystävänsä aikeet saadessaan viimein käsiinsä punertavan ja kuluneen mappikansion, jonka jälkeen raivasi tietään lehtien ja kirjojen keskeltä takaisin sohvalle. ”Et sitten lasia ajatellut?” Talim virnisti Feenixin asettaessa pullon nätisti pöydälle ja joutui kuitenkin nousemaan itsekin hakeakseen kyseisen esineen keittiöstä. ”Lefer, Lefer, Lefer...” Shiva toisteli plaraten kansion lehtiä hieman epätoivoinen ilme kasvoillaan. ”Pahus, kun emme koskaan tulleet organisoiduksi tätä kansiota. Kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.” ”Minähän ehdotin, että olisimme tehneet sinne jonkin valkotukka+hot-järjestelmän.” Feenix naurahti. ”Joo ja sitten kun Dante joskus olisi löytänyt sen, niin siellä olisi otsikoita ”Hot” ”Too Hot” ”Uber Hot” jne. Saattaisi hän ehkä alkaa epäilemään moraaliamme ja paneutumistamme.” Talim virnisti. ”No hei, mehän paneudumme hiusjuuria myöten jokaiseen juttuun.” Shiva naurahti ja jäi lukemaan sitten jotain sivua. Pian hänen kasvoilleen ilmestyi tyytyväinen ilme: ”Bull’s eye. Tässä se on: Kesäkuun 3, 2005, Rooma. Tapaus nimeltä ”Ikuisen elämän vesi”.” ”Höh, eihän se edes antanut pitkää ikää. Eikö Dante paljastanut koko jutun pelkäksi fuulaksi, jossa oli muutamia kemiallisia aineita sekä elintarvikeväriä?” 1
”Tosin se kyllä paransi Talimin käden. Mutta se oli teholtaan melko mitätön. Se nopeutti kyllä solujen uusiutumista sekä nopeutti parantamisprosessia, mutta vain hyvin pienessä määrin.” ”Kaipa sen tarkoitus oli lähinnä antaa suuntaviivoja suurempaa tutkimusta varten. Tutkimusta, jonka tuloksena olisi oikea pitkäniän ja parannuksen nektariini.” ”Nooh, jos meidän olisi tarkoitus parantua nopeasti niin olisimme alun alkaen kaikki Wolverineja, ya?” ”Joo, mut palataanko tytöt takaisin tähän keissiin, evoluutiopuheiden sijaan?” ”Jea, nyt siis tiedämme kuka tämä Lefer on. Mitä muuta siinä jutussa on?” ”Aika simppeli. Kasa tumpeloita, voitto sekä poseeraus kuuta vasten.” ”Lukeeko siinä niin?! Näytä!” Feenix kimmursi kohti Shivaa ja nappasi kansion käteensä. ”Hmm, nyt siis tiedämme mikä oli alkuasetelma.” Shiva ojensi kansion Feenixille, ettei tämä repisi sitä, jonka jälkeen nainen uppoutui lukemaan ratkottuja juttuja. ”Mutta tuo kirje on silti aika erikoinen.” Talim haparoi kirjeen käsiinsä lattialta, jääden sitten sille tielleen istumaan upottavan houkuttelevan karvamaton päälle.
Aikaa on kulunut monta kuuta, mutta tavoite on silti saavuttamatta. Pako ja piiloutuminen ei yksin riitä, mikäli haluaa tuomion sarastavan ja rangaistuksen täyttyvän. Rankaisijat unohtavat, mutta rangaistut eivät koskaan. Onko suunta ylös vai alas, se on teidän päätettävissänne. Teidän Marc Lefer
”Huomasitko muuten Shiva, ettei Leferiä koskaan vangittu tapahtuman jälkeen? Hän katosi täysin maan pinnalta.” Feenix laski kansion alas. ”Kunnes nyt kun saimme tämän kirjeen. Mikäs siinä jutussa olikaan päivämäärä?” Shiva kysäisi. ”3.6.2005. Tasan neljä vuotta sitten.” ”... ja kuinka ollakaan, olemme jälleen Roomassa.” Talim lopetti. ”Voi olla ihan sattumaa.” Feenix kohautti olkiaan, saaden Shivan tuhahtamaan virnistäen: ”Sattumaa? Meidän elämässämme? Just joo.” ”Eli olemme ilmeisen yhtä mieltä siitä, minne meidän tulee mennä vai?” Talim katseli silmät vilkkuen kahta ystäväänsä. He tunsivat tuon let’s rock-ilmeen. ”Yeah, Colosseumille.” ”Katsotaan jos vanha, kadonnut ystävämme ilmestyisi paikalle.” ”Se on kyllä aivan mahtava. Ei auta, vaikka kuinka usein sen näkisi, se tekee vaikutuksen silti.” Shiva ja Feenix nyökkäsivät Talimille samanmielisyyden vallassa. Colosseumin raunioitunut mutta vaikuttava hahmo kohosi heidän edessään. Tuuli vinkui säveliään kivien välissä ja yllättävän kolkko ilma sai kolmikon ihon kananlihalle. He olivat lähteneet matkaan varustautuneena kevyesti pitkiin housuihin ja toppeihin, mutta mitä lähemmäksi muinaisuuden raunioita he olivat tulleet, sitä viileämmäksi ilma oli muuttunut. Se ei kylläkään huolestuttanut enkeleitä kovinkaan. Maailman meno oli muuttunut sen verran arvaamattomaksi kaikilla maapallon alueilla, että sää oli hyvinkin vaihtelevaa. ”Noh, ainakaan vielä ei sada.” Feenix sanoi ja saman tien ensimmäiset pisarat iskeytyivät heidän kasvoilleen. ”Aw crap...” ”Senkin pahanilman lintu. Tiedäthän, että aina kun noin sanoo, alkaa sataa.” Shiva mumahti ja siirsi muutaman villinä liehuvan kiharan pois kasvoiltaan. ”Patee kai mennä suojaan, ennen kuin tulee ihan kunnolla.” Talim sanoi ja sännähti juoksemaan kohti kivistä holvia, Shivan ja Feenixin seuratessa tämän esimerkkiä. ”No niin, olemme täällä, mutta salaperäistä Leferiä ei näy.” Shiva sanoi, kun kolmikko oli päässyt suojaan ja lähtenyt kiertelemään pitkin colosseumia yrittäen pysyä mahdollisimman kuivana. 2
Kuten Talim olikin ennustanut, oli sade yltynyt melkoisen rankaksi ja tuuli repi raivoisasti kolmikon hiuksia ja sai housut lepattamaan. Sen lisäksi kiviholvit jotenkin korostivat tuulen raivoa, joten kolmikon piti melkein huutaa toisilleen, jotta olisivat kuulleet myräkän ylitse. ”Sen Leferin on parasta ilmestyä aika pian. Minua nimittäin alkaa pännimään tämä.” Talim ähkäisi, saadessaan silmiinsä ainakin puolet colosseumista pienten kivien singahdellessa sinne tänne tuulen armoilla. Muutama kirkas välähdys halkaisi taivaan kannen ja korvia huumaava jyrinä sai kaverusten korvat lukkoon luonnon näyttäessä voimaansa. ”Hei, taisin nähdä jotain...” Feenix hieroi silmiään ja yritti siristää kohti colosseumin keskustaa, jossa oli nähnyt välähdyksen. ”Hyvä, minun verkkokalvoissani sihahtelee vain valkoisia viiruja kuin hulluksi tulleita heinäsirkkoja.” Shiva sanoi ja tunki samalla hiuksensa vyötärön nauhan alle, märät suortuvat nimittäin vihmoivat varsin inhottavasti kasvoja. ”Mitä?” Talim taisteli tiensä Feenixin vierelle. ”En tiedä. Se oli vain jonkinlainen välähdys tai-” naisen lause katkesi yhtäkkiä ja hän henkäisi syvään säikähtäneenä. Myös Talimin huulilta kuului samanlainen henkäys, joka kertoi, että myös tämä oli nähnyt sotilaat. ”Näetkö sinä ne?” Feenix lausui hampaidensa välistä uskaltamatta kääntää katsettaan pois näystä, taikka edes räpsäyttää. Talim nyökkäsi. ”Mitä te tuijotatte?” Shiva huomasi kahden muun jännittyneet vartalot, jotka kuitenkin rentoutuivat melkein saman tien. ”Se katosi.” Vaalea nainen hengähti, hieman pettyneenä. ”Mikä katosi?” Shiva käveli nyt myös kahden muun vierelle, katsellen näitä kysyvästi. ”Sotilaat.” Feenix vastasi. ”... sotilaat?” Shiva toisti ihmeissään, kun punatukkainen nainen kääntyi katselemaan ystäväänsä. ”Niin. Läjittäin haarniskoihin sekä miekkoihin sonnustautuneita sotilaita, jotka marssivat halki colosseumin. Ne marssivat juuri tuohon.” Feenix osoitti kohtaa, jonka yläpuolella sijaitsi ns. keisarin koroke. ”Sen jälkeen yksi niistä työnnettiin eteenpäin ja tyrkättiin polvilleen maahan. Sitten ne katosivat yhdessä välähdyksessä. Se oli varmaan salama.” Feenix jatkoi. ”Juu, ja minä näin kanssa sen. Ja sitten tuolla korokkeella oli joku tumma hahmo, mutten erottanut sen kasvoja. Se seisoi ja ojensi kätensä eteenpäin ja sitten he kaikki katosivat. Minä en nähnyt muuten sotilaita Feenix. Näin vain sen yhden polvistuneen hahmon ja sen, joka ilmeisesti oli keisari. ”Oh man... kuulostaa tosi terveeltä, haamuja menneisyydestä. Miksen minä näe tuollaisia.” Shiva mutristi suutaan ja kiinnitti sitten katseensa keskelle colosseumia, kuin yrittäen erottaa edes yhden pienen haamun.” ”No lupaamme ensi kerralla pyytää niitä näyttäytymään sinullekin.” Feenix taputti lohdullisesti Shivan olkaa, joka jäykistyi kuin näkisi kuitenkin jotain. ”Hetkinen...” ”Näetkö ne?” Talim kysyi heti skarppina, tunnistaessaan liikahduksen. ”No en niitä, mutta jotain parempaa. Katsokaa!” Shiva sihahti viitaten kohti keskustaa, josta erottui yksinäinen hahmo. Se seisoi liikahtamatta keskellä colosseumia, katse kääntyneenä kohti keisarin koroketta. ”Lefer?” Talim kuiskasi, mutta Shiva puisti päätään. ”En tiedä. En erota häntä ja sanottakoon, etten muista häntä kovin tarkasti. Mutta kuka muu seisoisi rankkasateessa ja ukkosessa keskellä muinaismuistoa?” Feenixillä oli valmiina vastaus, joka liittyi johonkin kahjoihin maailman valloittajiin, mutta piti suunsa kiinni. ”Käydäänkö tsekkaamassa?” Talim sanoi ja sai vahvistavat nyökkäykset ystäviltään, ja he lähtivät rinta rinnan vihmovassa sateessa kohti hahmoa. ”Lefer!” Shiva huudahti heidän ollessa muutaman metrin päässä liikkumattomasta hahmosta, mutta juuri samaan aikaan ukkonen jyrähti ja niin kirkas salama halkaisi taivaan, että enkeleiden oli pakko suojata silmänsä. Kun he avasivat ne jälleen, he huomasivat seisovansa keskellä colosseumin raunioita, yksin. Hahmo, jonka he olivat nähneet, oli kadonnut kuin maan nielemänä. ”Whatta...” Feenix aloitti mutta Talim keskeytti hänet huudahtaen sekä osoittaen: 3
”Tuolla!” Nopeasti Shivan ja Feenixin katseet kohosivat ystävänsä osoittamaan suuntaan. Siellä keskellä keisarin koroketta seisoi sinisen ja purppuran sävyttämään toogaan sonnustautunut mieshenkilö, jonka valkoiset hiukset liehuivat villisti tuulessa. ”Uh, olin unohtanut tuon.” Feenix mumahti huuliensa välistä, tarkoittaen valkoisena liehuvia hiuksia. ”Jea, niin minäkin.” Shiva vastasi. ”Kuules Lefer, eikö tuo sinun asusteesi ole hieman turhan vanhahtava vai?” Talim karjahti kohti mieshenkilöä. ”Vanhahtava? Mutta tämähän sopii mitä mainioimmin tähän miljööseen. Olen kyllä hieman pettynyt teidän asuvalintaanne.” Mies lausui. ”Olisit sanonut kutsussa, että nämä ovat naamiaiset Rooman henkeen. Joten olisimme osanneet sonnustautua hieman muinaisemmin.” Shiva tokaisi. ”Oh, ei teidän siitä tarvitse huolehtia.” Lefer sanoi, mutta lause hukkui korvia huumaavaan jyrähdykseen, jota seurasi jälleen kirkas salama saaden taivaan repeämään sokaisevaan valoon. Rajuilma oli ihan heidän päällään. ”Kirottua noiden salamoiden kanssa.” Talim sihahti. Viimeinen salama oli saanut naisen täysin sokeaksi eikä hän nähnyt eteensä ollenkaan. ”Täsmälleen, minä en näe mitään.” Hän kuuli Shivan sanovan jostain viereltään, mutta tuntui kuin ääni olisi hukkunut johonkin pauhaavaan kuiluun. Jostain Talim erotti myös Feenixin ilmaisevan jotain samanmielistä, viimeisin salama oli sokaissut kolmikon täysin. ”Vika kerta, kun lähetään pahisjahtiin ukonilmalla.” Kuului uusi jyrähdys, joka pakotti voimallaan kolmikon polvilleen hiekkaiseen maahan. Sen jälkeen tuli aivan hiljaista. He eivät tunteneet saatikka kuulleet tuulen vinkumista, eivät sateen pisaroita, jotka olivat tulleet sellaisella voimalla alas, että tekivät oikein kipeää. ”Joko se loppui?” Talim kysäisi hiljaa, hänen näkökykynsäkin oli alkanut palautumaan hiljalleen. ”No olipas pirun lyhyt myrsky sitten.” Feenix manasi hänen vierellään. ”Hyst. Kuuletteko?” Shiva sanoi Talimin toiselta puolelta ja kolmikko hiljeni kuuntelemaan hiljaista kohinaa, joka oli alkanut voimistumaan. ”Joko se taas alkoi...” Feenix sanoi, mutta Shiva pudisti päätään. ”Ei... se on jotain muuta. Nuo ovat kuin... ihmisääniä.” Kohina voimistui heidän korvissaan suhinaksi, josta alkoi erottumaan monia ääniä. Jotkut olivat kovempia ja jotkut vaimeampia. Taustalta jostain kuului rytmikäs rummutus kuin joku hakkaisi oikein isoja rumpukalvoja. Jonkinlainen metallinen kalina erottui myös taustahälystä. ”Mitä täällä oikein on meneillään...” Talim kysäisi. Pian kuitenkin hänen näkökykynsä palautui kokonaan ja hän sai vastauksen kysymykseensä. ”PYHÄ SPARDA!” Hän lausahti, täsmälleen samaan aikaan kuin Feenix ja Shivakin. Kolmikon näkökyky oli palautunut samaan aikaan, ja he tajusivat olevansa jossain ihan muualla kuin olisivat toivoneet. He olivat jonkinlaisessa sellissä, jonka ainoa valo tuli ylhäällä olevasta ristikosta, jonka yllä kulki ihmisiä. Sellin toisessa päädyssä oli suuri ristikkoportti, joka avautui colosseumille. Mutta ei sille colosseumille, jota he olivat tottuneen näkemään. Ympärillä kiertävät penkit olivat kuin vasta rakennetut ja monella kerroksella istui ihmisiä huutaen ja karjuen. Se oli kohina, jonka he olivat kuulleet. Välillä ihmisjoukossa kohahti kuin jotain odottamatonta oli tapahtunut. Kolina, jonka he olivat erottaneet, kuului niin ikään areenan verellä värjäytyneellä hiekalla taistelevien miesten varusteista. ”Okei, kuka meni painamaan siirrytään-menneisyyteen nappia?” Feenix kysäisi kuin astetta kyllästyneesti. Eivätkö nämä menneisyysreissut loppuisi ikinä? ”Taisi Lefer mennä näpelöimään niitä nivaskoja ja tajuan muuten nyt, mitä hän tarkoitti siillä, ettei meidän tarvitse huolehtia puvuistamme.” Talim vastasi. Sen lisäksi että he näyttivät olevansa keskellä gladiaattoritaistelua, heidän ilmeisesti odotettiin osallistuvan siihen. Sen sijaan, että heillä olisi kevyet kesävaatteet päällänsä, heillä oli pronssilaatoista valmistetut rintapanssarit, joiden alla oli epämiellyttävän tuntuinen rengaspaita, joka loppui juuri navan yläpuolelle. Käsivarsissaan heillä oli niveliä suojaamassa jonkinlaiset nahkasuojat, ja lantiolla lepatti epämiellyttävän lyhyt nahkahame. Shivan hiukset oli kiinnitetty ylös korkealle ponihännälle ja letitetty tiukalle letille. Talimin hiukset oli koottu myös ylös korkealle ponihännälle ja hiuslenkki oli punottu muutamien hiuskiehkuroiden alle piiloon. Feenixin lyhyemmät hiukset oli laitettu niskaan jonkinlaiselle solmulle, joita tiukka pronssipanta litisti vasten takaraivoa. Myös 4
Talimin ja Shivan otsaa kiersi pronssipannat. Onneksi he olivat saaneet lähes kammottavien asujensa seuraksi, joidenka ainoa tarkoitus oli kai enemmänkin miellyttää mieskatsojia kuin suojata oikeasti mitään, myös aseistusta. Feenixillä oli lyhyt yhdenkäden miekka, joka oli hämmästyttävän arvokkaan näköisessä mustakultaisessa tupessa. Sen lisäksi hänellä oli lantiollaan kaksi kätevän kokoista sirppiä. Shivalla oli komean kokoinen jousi selässään sekä kasa nuolia siihen, ja lantiolla roikkui pieni käsivarsijousi, jonka kantomatka oli lyhyempi mutta muuten se oli nopeampi käyttää. Reitensä ympärillä hänellä oli vielä kiinnitettynä kaarevateräinen tikari. Talimin vierellä taas lepäsi kevyen näköinen, kolmipiikkinen keihäs, ja hänen lantiollaan roikkui julman näköinen nuija, jonka päässä oli ketjulla nuijan päähän yhdistetty piikkipallo. Sen lisäksi vasten likaista kiviseinää lepäsi kolme koristeellista kilpeä. Shiva huokaisi ja siirtyi pois ristikon alta, josta valui silloin tällöin hiekkaa sekä jotain epämääräisempää hänen päälleen. ”Onpas taas somaa. Aivan sekunnin luulin, että se kirottu Lefer olisi ollut ihan normaali pahis. Mutta ei, piti mennä keikkumaan tooga päällä ja lähettää meidät muinaiseen Roomaan. Eivätkö he ikinä voi vain tyytyä lähettämään satapäistä armeijaa meidän kimppuumme?” ”No jaa, ehkä he vain tahtovat olla erilaisia nuoria.” Talim huokasi sormeillen keihästään. ”Tätä menoa normaalia olisi se Shivan mainitsema armeija.” Feenix yritti hakea miekkansa tasapainoa. ”Siitä puheen olleen…” Shiva sanoi ja samalla värisyttävä natina ja narina sai kolmikon kiinnittämään katseensa porttiin, joka alkoi hiljalleen nousta ylös. ”Jea, saa nähdä miten tässä oikein käy...” Talim huokaisi ja nappasi kunnolla otteen keihäästään. Sen jälkeen hän vilkaisi Shivaa ja Feenixiä, jotka valmistautuivat omien aseidensa kanssa ja siirtyivät hänen viereensä. Kun portti oli noussut, kolmikko henkäisi syvään ja astui ulos valoon.
To be continued. Maybe…
Kirjoittaja: Mirva Vauhkonen (osa: 1)
5