Kairos lehti 2_2020

Page 1

Kairos

Kairoksen Ystävät ry:n jäsenlehti 2/2020

Tulee aika… s. 5 Herra, jää meidän luoksemme! s. 8 Leirinvetäjän kädestä s. 10


TEKSTI Elvi Virkkala KUVAT Kimmo Virkkala, Bixabay: Reijo Telaranta, AI Leino

Kairosmaja Facebookissa: facebook.com/krs.kairosmaja

Tätä päivää

–M

ummi, et sä saa tulla meille, huudahti nuorin lapsenlapseni, kun kävin pyörähtämässä pihalla. Näin meitä on nyt ohjattu taistelussa koronaa vastaan ja hyvä, että pienimmätkin ovat sen ymmärtäneet. Olemme myös henkilökohtaisessa elämässämme joutuneet miettimään monet asiat uusiksi, rajoittamaan vierailuja puolin ja toisin sekä olemaan kotona. Jokainen on kokenut sen omalla tavallaan. Minulle tämän kriisin alussa oli kaikkein vaikeinta, kun kukaan ei piipahtanut kahville, ei välipalalle eikä muuten vain kuulumisia vaihtamaan. Muutama päivä meni siihen, kun hissukseen laskeuduin kotimme hiljaisuuteen omien ääniemme äärelle. Sitten yhtäkkiä se hiljaisuus alkoikin tuntua hyvältä. Avasin ikään kuin uuden oven sisimmästäni ja löysinkin suuria asioita. Sieltä lähti purkautumaan elettyä elämää,

Kairoksen Ystävät ry:n jäsenlehti

2

Kappelitie 2, 98530 Pyhätunturi Puhelin 0207 681 730 Pankki: IBAN: FI23 8000 1179 0873 42 SWIFT: DABAFIHH • vuosijäsen- & ainaisjäsemaksu 30 / & 400 e • kannattajajäsenmaksu yrityksille ja yhteisöille 300 e

vuosien takaisia ystäviä, monenlaisia muistoja, jotka olivat odottaneet uudelleen esille tuloa. Mikä elämän rikkaus! Oli tarve päästä kokemaan hiljaisuutta yksin, jotta oli mahdollista antaa muistoille sijaa tulla käymään tässä päivässä. Samalla katselin sitä tietä, mikä alkoi Vivamon rippikoululeiriltä suostuttuani Jeesuksen matkaan.

Sitten yhtäkkiä se hiljaisuus alkoikin tuntua hyvältä. En haluaisi olla ilman noita kokemuksia, niin hyvältä tämä tie on tuntunut. Tietenkin siellä on ollut myös itkupäiviä, kysymyksiä, luottamuksen puutetta, hätäilyjä ym. Katsoessani taaksepäin, totean, että juuri niitä polkuja olen tarvinnut. Siitä ymmärryksestä kasvaa luottamus, jota tarvitsen tämän päivän koronakaranteenissa.

Toimitus elvi.virkkala@toholampi.fi timo.ylitalo@sana.fi mikko.luokkakallio@saunalahti.fi anna.brummer@gmail.com Taitto lea.vestovuo@sana.fi Kansi

Tarja Prüss, Pixabay

Paino

I-Print Oy, Seinäjoki


Kohti tulevaa Vaikka menetämme paljon viruksen riehuessa, niin saamme myös monia uusia asioita. Hengellinen tarjonta netin kautta on nyt todella runsas. Eri seurakunnat, hengelliset järjestöt ja yksityiset ihmiset lähettävät päivittäin ohjelmia, joiden kautta voimme löytää uutta sisältöä Jeesukseen uskomiseen. Hiljaisuudessa voimaannumme, rikastumme ja iloitsemme siitä tietoisuudesta, että Isämme käsi on yllämme. Meillä ei ole mitään hätää. ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla…” Näin laulettiin joka ilta lasten ollessa kotona ja laulu tuntuu jatkavan seuraavaan sukupolveen.

Johtokunta 2020

Päivi Hoimela paivi.hoimela@gmail.com

Johanna Tähkäpää, puheenjohtaja johanna.tahkapaa@gmail.com

Kari Hämäläinen karijuhani53@gmail.com

Anne -Mari Thomassen anne-mari.thomassen@tehy.fi

Eero Ahonen, varapuheenjohtaja eero.ahonen@hotmail.fi

Kimmo Virkkala, rahastonhoitaja, sihteeri kimmo.virkkala@toholampi.fi

Juho Kotiaho juho.kotiaho@gmail.com

1600 kpl

sissa ryhmissä netin kautta. Kaikki ei liity koronaan, vaan on niin paljon muuta hätää ja kiitosta toisille jaettavaksi. Tämän uskalluksen soisin jatkuvan myös kriisin

3

Painos

Minua on hämmästyttänyt myös se valtava tarve yhteiseen esirukoukseen, mikä nyt on uskallettu tuoda julki esim. erilai-


jälkeen. Meillä on yhdessä valtava etuoikeus kantaa toisiamme rukouksissamme. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin eikä kenenkään tarvitse epäillä yhteisen esirukouksen voimaa. Tästä vakuuttuneena lähetän rukouksiimme Hilja Aaltosen sanoittaman ja Nina Åströmin laulaman laulun, joka löytyy netistä.

”Levitä kätesi, Sinä Golgatan Pyhä, ylitse seurakuntien, ylitse synnyinmaamme. Herätysten tuulten suo puhaltaa, kotejamme Henkesi koskettaa. Levitä kätesi, Golgatan Pyhä, ylitse synnyinmaamme. Levitä kätesi, Sinä Golgatan Pyhä, ylitse sukupolvien, ylitse nuorisomme. Anna vielä armosi siunaus, veren voiman valtava kosketus. Levitä kätesi, Golgatan Pyhä, ylitse synnyinmaamme. Levitä kätesi, Sinä Golgatan Pyhä, ylitse heikon ihmisen, ylitse kärsimyksen. Herra, sinä yksin voit vahvistaa, ihmislasta auttaa ja armahtaa. Levitä kätesi, Golgatan Pyhä, ylitse synnyinmaamme.” “Ellu” Elvi Virkkala päätoimittaja

4


TEKSTI & KUVA Johanna Tähkäpää

Tulee aika…

E

lämä on yhtäkkiä hiljentynyt, kadut ovat hiljaisia, harrastukset tauolla, työpaikka siirtynyt monella kotiin, jossa ovat myös lapset ja nuoret. Toisaalta monet ovat kotona yksin tai kaksin – onhan ohje, että käydään vain kaupassa ja apteekissa. Lapin reissut ja etelän matkat jäivät tekemättä. Moni palasi yllättäen maailmalta kotiin.

Vivamossa ja seurakunnissa ovat peruutettu, lomautukset todellisuutta. KRS:n talous on vain ja ainoastaan ystävien tuen varassa. Rukoilemme voimia kaikille tähän tilanteeseen yllättäen joutuneille, heitä on maailmalla paljon.

Nasu kysyi: ”Mihin me olemme menossa, Puh?” ”Kotiin, Nasu. Olemme menossa kotiin, koska niin on tällä hetkellä parasta”, vastasi Puh.

Me tähyämme kuitenkin eteenpäin, aikaan, jolloin pandemia on ohi.

Olemme saaneet selvät ohjeet, joiden mukaan olemme nyt kotona, kuten Puh ohjeisti Nasua tuossa hellyttävässä keskustelussa. Pääsin jämsäläisten mukana maaliskuun ensimmäiselle – ja itse asiassa kevään toiseksi viimeiselle – hiihtoviikolle Kairokselle. Pidimme 1.3. Ystävät ry:n vuosikokouksen, missä minut valittiin tälle vuodelle puheenjohtajaksi. Lämmin kiitos luottamuksesta. Kiitos, että muistatte rukouksin Ystävien työtä. Pandemian vuoksi Kairosmaja sulki ovensa maaliskuun puolivälissä. Tilanne on Kansan Raamattuseuralle taloudellisesti erittäin vaikea, tilaisuudet myös

Me tähyämme kuitenkin eteenpäin, aikaan, jolloin pandemia on ohi. Kairoksella jatketaan töitä ja talkoita, piha ja huoltorakennus saatetaan valmiiksi ja sitten katsotaan vielä kauemmas – vuoteen 2024 asti. Silloin Kairosmaja täyttää 50 vuotta. Juhlavuoteen suunnittelemme projektia, jolla Kansan Raamattuseuran pohjoinen evankelista, Kairos, tavoittaa entistä enemmän ihmisiä Jumalan sanan valoon. Näihin unelmiin ja suunnitelmiin palaamme myöhemmin. Maaliskuun ensimmäinen viikko on perinteisesti ollut Kotiahojen viikko. Tänä-

5


kin vuonna Eila ja Juho olivat ohjelmavastuussa. Oli hieno viikko! Kiitos. Pidimme torstaina Raunon muistoseurat, jossa Taivas oli läsnä. Ihanat, Eilan valitsemat Siionin matkalaulut, muistelot Raunosta – erityisesti Raunon pojan Juhon kertomina ja Raunon lasten laulut koskettivat. Raunon tyttöjen kirkasääninen laulu on jäänyt soimaan omaan sieluuni. Siunatkoot laulujen sanat meitä tänä keväänä elämän epävarmuuksien keskellä. Johanna Tähkäpää puheenjohtaja

6

Tulee aika, jolloin rauha sielumme täyttää. Tulee aika, jolloin kaikki selvältä näyttää. Tänään äänesi kuulen. Otan lohtusi vastaan. Annat henkesi tuulen hoitaa hellästi lastaan. Tulee aika, jolloin myrsky tyyneksi vaihtuu. Tulee aika, jolloin kaikki kyyneleet haihtuu. Meitä rakkaus kantaa. Hiljaa umpeutuu haavat. Taivas toivoa antaa. Lohdun särkyneet saavat. Tulee aika, jolloin kotiin kulkea saamme. Tulee aika - nyt jo matkaa yhdessä jaamme. Vielä viivymme tiellä. Vielä meillä on kaipuu. Kerran perillä siellä kaikki riemuksi taipuu. - Hanna Ekola


Tunturin poluilta

TEKSTI Timo Ylitalo

Suuntaa mielesi Jeesukseen

M

inulla on viime päivinä soinut mielessä Siionin kanteleen laulu 136 Tämä laulu tuo minulle muistoja opiskeluajalta. Se sopii jotenkin niin hyvin tähän kevääseen. Käännä katseesi Jeesukseen ja hiljenny Herrasi etehen. Siinä rakkauden Herran Jeesuksen saa syntinen omakseen. Suuntaa mielesi Jeesukseen ja syvälle armonsa syvyyteen. Sinä turhaks näät kaiken turhuuden eessä Jeesuksen suuruuden. Eessä Jeesuksen pyhyyden nyt ylistän, rukoilen kiittäen. Ajatukseni pyörivät jo tulevissa leireissä. Kevään kynnyksellä katsomme vahvasti kesään ja syksyyn. Kesällä 2020 meillä on huoneista kesätarjous eli jos olet matkalla pohjoisessa, niin poikkea talossa. Kairosmaja aukeaa, kun koronan jälkeen saamme jälleen toiminnan pyörimään. Viime vuoden tapaan heinäkuussa Kairosmajalla on isovanhempien, kummien ja lastenlasten tunturileiri. Tällä leirillä vietämme laatuaikaa yhdessä yli sukupolvien. Vaellamme tuntureilla, askartelemme ja pysähdymme pyhän äärellä. Tänä kesänä leirille on kutsuttu mukaan myös pari isosta, jotka tuovat nuoruuden intoa ohjelmaan. Elokuussa järjestämme eläkeläispappien ja puolisoiden tunturileiriviikon. Ajatus tästä leiristä heräsi pohtiessamme uusia

leiri-ideoita. Pappien kutsuminen tänne kuulosti luontevalta. Uskon, että Kairosmajalla ja Pyhällä on tarjottavana uusia näkökulmia, luonnossa liikkumisen iloa sekä lepoa eläkkeellä oleville papeille ja heidän puolisoilleen. Elokuun puolivälissä Armohoidossa Pyhän keitaalla -leirille vetäjäksi saapuu Pelkosenniemen entinen kirkkoherra Seppo Kinaret. Mahtava saada kutsua hänet mukaan Kairosmajan toimintaan! Toivon, että hänestä olemme löytäneet uuden viikkovetäjän ja Kairoksen ystävän. Kotona jälleen -viikon vetäjiksi saapuvat tutut Pekka ja Ulla Pökälä. Leiri on elokuun lopulla. Pekan ja Ullan johdolla pääsemme vaeltamaan kohti ruskaa. Täysihoitoale Kairoksen Ystävät ry:n jäsenille leirille on 25 %. Kairosmajalla evankeliumi elää vahvana ja katse on kiinnitettynä Jeesukseen. Usko ja luja luottamus Jumalaan ovat Kairosmajan luovuttamattomia arvoja. Siunausta kevääseenne. Rukouksessa.

Timo Ylitalo ps. Kevään miestenpäiville 12.–15.2.2021 olen kutsunut Juha Miedon ja Ylivieskasta Timo Määtän.

7


TEKSTI Kari Hämäläinen KUVA Matti Vaarula

Herra, jää meidän luoksemme! Ostin Kairosmajalta suruadressin, jossa oli painettuna teksti: ”Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.” (Luuk. 24:29). Kyseinen raamatunkohta oli lainattu Luukkaan evankeliumin kohdasta, jossa Ylösnoussut Jeesus ilmestyy kahdelle opetuslapselleen Emmauksen tiellä. Emmauksen tien tapahtumat puhuttelivat minua tavallista enemmän. Koen, että noilla tapahtumilla on paljon yhtymäkohtia siihen aikaan, jota me parasta aikaa elämme korona-epidemian myötä.

Kaksi opetuslasta oli matkalla Jerusalemista Emmaus-nimiseen kylään. Kaksi opetuslasta oli matkalla Jerusalemista Emmaus-nimiseen kylään. Kävellessään he keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli hiljattain Jeesukselle tapahtunut. Heidän puhellessaan ja pohdiskellessaan

8

Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä. Muina miehinä Jeesus kysyi heiltä: ”Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?” Toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.” (Luuk. 24:17–18) Jeesus ei edelleenkään paljasta sitä, kuka hän on, vaan jatkaa kysymällä: ”Mitä te tarkoitatte? Ja niin miehet kertoivat kaiken sen, mitä tiesivät Jeesukselle tapahtuneen. Aikansa heitä kuunneltuaan Jeesus sanoo: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.”(Luuk. 24:25–26) Saavuttuaan määränpäähän Emmaukseen, ”Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: Jää meidän luoksemme. Päivä on


“... Sinun valostasi me saamme valon...” Ps 36:10

Mitä lahjaksi... syntymäpäiväsankarille, hääparille, ripille päässeelle, ylioppilaalle, ammattiin valmistuneelle, ystävänpäiväksi, joululahjaksi...

Tietysti lahjakortti Kairosmajalle! Lahjakorteista enemmän kairosmaja.fi tai puh. 0207 681 730

jo kääntymässä iltaan. Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet.”(Luuk. 24:28–31) Turvallisesti yhdessä Me kristityt, Jeesuksen omat, olemme saaneet kulkea ”koronatietä”, turvallisesti yhdessä Ylösnousseen Jeesuksen seurassa. Opetuslasten tavoin, emme ole sitä aina ymmärtäneet. Nyt koteihimme ”linnoittautuneina” ja yhteiseen esirukoukseen yhtyneinä ovat silmämme auenneet ja

huuliltamme nousseet sanat: Jeesus jää meidän luoksemme, armahda ja auta meitä! Rakkaat Ystävät, muistetaan suojelevin ja siunaavin ajatuksin erityisesti Kairosmajaa ja Kansan Raamattuseuraa. Siinä kutsumuksessa, jossa he vievät rohkeasti viestiä Ylösnousseesta, meitä auttavasta Jeesuksesta eteenpäin! Kaikki tukemme on tarpeen, ehkä enemmän kuin koskaan ennen! Rakkain terveisin ja siunauksin Kairoksen Kari

9


TEKSTI & KUVAT Päivi Luumi, Kaisa Mattila

Leirinvetäjän kädestä Juna jyrisi kohti etelää. Vastaan tuleva juna hurahti ohi säikäyttäen. Posket pakkasen punastamina, jäsenissä terve väsymys mieleni valtaa kiitollisuus Taivaan Isää kohtaan: Sinä sitten jaksat aina yllättää! Viikkoa aikaisemmin olimme Mattilan Kaisan kanssa olleet aika isoina kysymysmerkkeinä, pohtien mitähän tuleva viikko tuo tullessaan. Taakse oli jäänyt etelän lumeton ja pimeä talvi. Yhtäkkiä olimme keskellä valkoista maisemaa. Jännitti. Jatkuvatko lumisateet edelleen vai tuleeko niin kova pakkanen, ettei päästä ulos ollenkaan? Millaisia ihmisiä leirille on tulossa? Osaammeko tuoda Jumalan sanomaa heille ymmärrettävästi, sopivasti, juuri sille joukolle? Ja kestääkö lauluääni vasta viikko sitten sairastetun flunssan jälkeen?

aamuna pakkanen kiristyi yli kahdenkymmenen. Hanget sädehtivät ja lumi narskui suksien ja kenkien alla. Kultakeron huipulle kiipesimme lumikengillä. Tunturin reunamalla tuli oikein kirkastusvuorikokemus; kunpa voisi rakentaa majan ja jäädä tähän asumaan! Minulle uusi tuttavuus oli liukulumikengät, joilla teimme retken kansallispuiston metsään. Liukulumikengillä pääsi hyvin kulkemaan umpihangessa ja samalla tuli harjoitettua tasapainoaistia, kun kiemurtelimme puiden keskellä alamäkeen. Joku taisi pyllähtää nurinkin pehmeään lumeen. Naurun kikatus kaikui pitkin metsää, miten terapeuttista!

Mutta taas se tapahtui, kuten ennenkin. Kaikkien ruokapöytäkeskustelujen, ladulla ja maastossa jaettujen asioiden, nuotiotulella ja saunassa kerrottujen juttujen kautta meistä tuli taas Meidän leirimme.

Jokapäiväinen sauna kuului tietysti asiaan. Minulta oli hukkunut avantouintitossun toinen pari ja jouduin lähtemään ilman tossuja matkaan. Ajattelin sitten testata uintia villasukat jalassa. Hyvin alkumatka laiturilla sujuikin, mutta kun tulin avannosta, sukat tarttuivat kertakaikkisesti jäiseen laituriin kiinni ja jouduin nauraen kiskomaan niitä irti. Kyllä tossut olisivat olleet tarpeen!

Isä siunasi meitä ihanalla auringon paisteella koko viikon. Vasta viimeisenä

Leiri osui hiihtolomaviikolle, joten mukana oli muutamia lapsiperheitä. Kai-

10


salla oli mukana lapsille sopivaa raamatunkerrontamateriaalia. Godly Playn avulla pääsimme kaikki muistelemaan, miten Jumala johdatti Aabrahamia, Saaraa ja Moosesta. Lopulta lapset tekivät varsinaisen hiekkamyrskyn! Parhaiten ikätoverinsa taisi saada kuuntelemaan 6-vuotias pikkukaveri, joka ohjeisti ennen laululeikin aloittamista: ”Ja nyt kaikki lapset vois laittaa ne kirjat pois ja tulla mukaan…” Viikko on lyhyt aika. Onneksi Kairosmajalle voi palata aina uudelleen. Sitä odotellessa on hyvä rukoilla meille monille rakkaan paikan ja siellä työskentelevien ihmisten puolesta.

Meillä voi joskus olla voimaton ja epävarma olo. Tuntuu, että vaeltaisimme pimeässä eikä meistä ole ainakaan johdattamaan muita uskon tielle. Jos sydämessämme asuu Jeesus, Hän sytyttää Sanallaan meihin valon, jonka avulla voimme suunnistaa eteenpäin. (Joh. 8:12) Vaikka valo joskus olisi kuinka pieni tahansa, voimme aina ottaa kainaloomme kaverin, ja toiseen kainaloon toisen kaverin, ja päästä perille valon johdattamana. Kunhan vain olemme lähellä toisiamme. Päivi Luumi

11


TEKSTI Arja Ojala KUVAT Ingrid Schneider, pixabay

Talventörröttäjät Kävely- tai hiihtoretkillä ei juurikaan tule kiinnitettyä huomiota lumen alta ruskehtavina törröttävien kasvien kuolleisiin varsiin ja kukintoihin. Poissa ovat kasvien kesäiset värit ja vehreys. Jotain merkittävää sentään talven keskelläkin kasvien elämässä on tapahtunut, ainakin joillakin lajeilla.

Talvisiementäjillä siementen koko vaihtelee pölymäisen pienistä kohtalaisen kookkaisiin. Isommissa siemenissä on usein siipimäisiä ulokkeita tai haivenia, jotka edesauttavat leviämistä tuulen mukana. Myös kevättalven kova hanki on hyvä liukupinta ja siemenet kulkeutuvat kauemmas emokasvistaan tuulen ajamina.

Talvisiementäjät ovat kasveja, joiden siemenet ehtivät valmiiksi vasta talven tuntumassa. Siemenistä ainakin osa säilyy pitkään kiinni emokasvissa ja varisee vasta talvella hangen pinnalle.

Talven yli

Kypsä siemen on varsin kestävä talven kylmyyttä ja kuivuutta vastaan. Kehityksensä loppuvaiheessa siemen kuivuu ja voi menettää jopa 90 prosenttia vedestään. Tämä on tärkeää, sillä muuten talvella solujen sisään muodostuvat jääkiteet voisivat rikkoa solujen seinämät. Siemenet ovat talvella normaalisti lepovaiheessa, mikä estää niitä itämästä väärään aikaan. Monet siemenet tarvitsevat myös kylmänkokemuksen itääkseen, mikä varmistaa ettei siemen ala itää ennen kevättä.

12

Talvisiementäjiä ovat eräät puut, pensaat ja jotkut varvutkin kuten loppukesällä kukkiva kanerva. Puista kuusella ja männyllä siemenet karisevat tavallisesti kevättalvella, jolloin käpyjen suomut avautuvat. Talvisiementäjiin kuuluu myös koko joukko ruohovartisia kasveja, joiden kuolleet osat säilyvät pystyssä pitkälle talveen. Matalimmat kasvit jäävät hangen alle, mutta kookkaimmat yltävät lumen päälle kuivuneine kukintoineen ja siemenineen. Näillä kasveilla on oma nimityskin: talventörröttäjät. Yleisiä talventörröttäjiä ovat mm. järviruoko, koiranputki, mesiangervo, kultapiisku, siankärsämö, pujo, nokkonen, ohdak-


keet, takiaiset sekä kookkaista heinistä hietakastikka ja nurmilauha. Talventörröttäjät ovat tärkeitä talvehtivien lintujen ja pikkunisäkkäiden ravinnonlähteitä. Talvilinnuistamme etenkin tikli, urpiainen, punatulkku, varpunen ja vihervarpunen hyödyntävät talventörröttäjiä. Niiden ruokailusta kertovat talventörröttäjien alle hangelle karisseet karkeat roskat. Siementen koko vaikuttaa siihen, mitä lajeja eri linnut suosivat.

Tiklit ja viherpeipot hyödyntävät mielellään suurisiemenisiä takiaisia ja ohdakkeita, urpiainen taas valikoi pienempiä siemeniä. Retkillä voisikin joskus pysähtyä tutkimaan vaatimattomien talventörröttäjien monimuotoisuutta. Haastetta haluaville talventörröttäjien lajintunnistus tarjoaa oivan harrastuksen! Arja Ojala

13


TEKSTI Kimmo Virkkala KUVA Auli Narkilahti

Kimmon terveisiä Talvi alkaa olla jo täällä Keski-Pohjanmaalla ohitse. Aurinko lämmittää ja linnut laulavat pihapuissa. Elämme Suomessa nyt ihmeellistä aikaa. Koronavirus on aiheuttanut monenlaista muutosta meidän jokaisen elämään. Mietimme usein Jumalan tarkoitusta tälle kaikelle. Ehkä vähän myöhemmin voimme jokainen sen oivaltaa paremmin, miksi Luojamme salli tämän kaiken tapahtua. Kairoksen Ystävät ry:n vuosikokous pidettiin Kairosmajalla 1.3.2020. Läsnä oli 21 jäsentä. Kokouksessa käsittelimme vuosittaiset sääntömääräiset asiat. Tuloslaskelmassa jäsenmaksutulot olivat 30 030 €, lahjoitukset Kairosmajan vesikaton uusintaan sekä remontti- ym. hankintakohteisiin 20 293 €. Joululahja Kairosmajalle tuotti n. 4 100 €. Haluan kiittää kaikkia ystäviä runsaasta tuesta Kairosmajan hyväksi rahallisesti ja ennen kaikkea rukouksesta yhteiselle työlle. Vuodelle 2020 vuosikokous vahvisti avustussummaksi 30 000 €. Tuki kohdennetaan pihatyöprojektin loppuunsaattamiseen 15 000 €, huoltorakennukseen ja Rantamajaan 8 500 €, päärakennuksen elintarvikerullakoille katettuun tilaan 3 000 €, Tervahovin ilmastointihuoltoon 2 000 € sekä sähköiseen varausjärjestelmään 1 500 €. Jäsenmaksuja on tullut kiitettävästi. Jos et vielä ole ehtinyt maksaa, niin sinunkin jäsenmaksusi on tärkeä. Kansan Raamattuseuran taloustilanne on kiristynyt koronan vuoksi. Ystävät voisivat halutessaan maksaa ennakkoon Kairosmajalle niistä tulevista leiriviikoista, mihin he haluavat osallistua. Tälläkin tavalla voisimme auttaa KRS:n Kairosmajaa vaikeimman ajan ylitse. Lehden mukana on pankkisiirtolomake, jolla voitte auttaa myös tämän vuoden rakennuskohteita ja huoltorakennuksen työkustannuksia. Kimmo Virkkala rahastonhoitaja

14


Kairoksen leiriviikot ja konsertit 2020

Muutokset mahdollisia.

Kesä 18.–24.6. Juhannuksen luontoleiri, Arja Ojala

13.9.

klo 19 Tuikkasten konsertti

4.–11.7. Taidepotpuri

16.9. klo 19 Kaunista kiitosta -konsertti – Lauluja levoksi jo lohduksi, 11.–16.7. Isovanhempien, kummien ja Hanna Ekola laulu, Virpi Salo piano ja lastenlasten tunturileiri laulu, lippu 20 €, alle 16 v. ilmainen 18.–23.7. Samassa kurussa avioliittoleiri 19.–26.9. Patikkaviikko I syksyn kuulaudessa 25.7.–2.8. Lempäälän ripari Miika Rosendal 30.7. klo 16 Nuorten Luosto Classic – 20.9. klo 19 Lavrenchuk -konsertti oppilaat ja opettajat konsertoivat, 23.9. klo 19 Juhani Tikkanen yhtyeineen vapaa pääsy -konsertti, lippu 15 €, alle 16 v. 30.7. klo 20–22 Luosto soi! Hyvää ilmainen syntymäpäivää, herra Beethoven -konsertti, säveltäjä Kalevi Aho esittelee 26.9.–2.10. Patikkaviikko II syksyn kuulaudessa Aune-Inkeri ja Esko Keijonen teoksen, pianotaiteilija Tarmo Järvilehto 27.9.

31.7.

klo 16 Pyhä Unplugged

1.8.

klo 23–24 Luosto soi! Kirkastunut 30.9. yö -konsertti Helsingin Kamariorkesterin muusikoita

Syksy

klo 19 Jesse Kaikurannan konsertti lippu 20 € klo 19 Vuos’ satojen Karjala -konsertti Hannu Musakka laulu, lippu 10 €

Talvi

3.–10.8 Kairosmajan talkoopäivät

2.–5.10. Miestenpäivät Mikko Matikainen, Janne 8.–15.8. Eläkeläispappien ja puolisoiden Mäkinen ja Olli Seppänen tunturileiriviikko 9.–11.10. Naistenpäivät 12.–17.8. Armohoidossa Pyhän keitaalla -leiri Ulla Saunaluoma, Mirja Sinkkonen ja Seppo Kinaret Kristiina Tanhua-Laiho 17.–22.8. Kotona jälleen -leiri, Pekka ja Ulla Pökälä 21.–26.11. Valoa elämään Sanasta ja kaamoksen Kairoksen ystävät ry:n jäsenille -25% tunturiretkistä, Kari Hämäläinen, täysihoidosta. Hannu Päivänsalo, Toivo Sannelvuo, 22.–29.8. Alkavan ruskan viikko, Toivo Loikkanen Hannu & Maini Huhtala 29.8.–5.9. Ruskaviikko I, Erkki ja Ritva Kosonen 27.–29.11. Hiljaisuuden retriitti -pelkkää 29.8.–5.9. Akvarellikurssi, vetäjänä Ari Laitinen rakkautta, Laina Juntti ja Marjatta Orava 30.8. klo 19 Bach to You -konsertti 30.11.–7.12. Itsenäisyysviikko Kaamoksessa Jouni Somero, piano ja juonto, lippu 20 € Kari Hämäläinen, Arto Mikkola. Kairoksen viikkovieraat 15 € Kairoksen ystävät ry:n jäsenille -25% täysihoidosta. 2.9. klo 19 Arja Korisevan konsertti lippu 25 € 19.–27.12. Kairoksen joulu, Tarja Seppänen Satu Kaarisola-Kulo ja Heikki Kulo 5.–12.9. Ruskaviikko II, Erkki Jokinen 23.12.

klo 17 ja 19 Kauneimmat joululaulut

6.9.

klo 19 Henna Niemisen konsertti

11.9.

25.12. klo 19 Kulojen konsertti klo 19 Taivas tulee alas -konsertti Joel Hallikainen, lippu 20 € 28.12.2020–2.1.2021Opiskelijoiden Kairosleiri

12.–19.9. Ruskaviikko III, Tuikkaset

Kairosmaja – lähellä Pyhää!

Tiedot tarkentuvat myöhemmin. Konserttilippujen varaukset etukäteen, puh. 0207 681 730 tai kairosmaja@sana.fi Osa leireistä järjestetään yhteistyössä Agricola-opintokeskuksen kanssa.

15


Jos vastaanottajaa ei tavoi­teta, palauta osoitteella:

Ystävänpäivän aikaan

Kappelitie 2, 98530 Pyhätunturi puh. 0207 681 730 kairosmaja@sana.fi, kairosmaja.fi

4041 0895 Painotuote

TEKSTI Anna Brummer

Oli ystävänpäivä ja matkasimme Kairosmajan ensimmäiselle hiihtoviikolle. Lähtiessä kotoa tyhjensin postilaatikon, ja löysin laatikosta kaksi kaunista ystävänpäiväkorttia!

Tero A h

onen

Päivän aikana oli muutama tekstiviestikin tullut, ystävänpäivätoivotuksia joihin matkatavaroita pakatessa en kerennyt vastaamaan. Mutta Kairosmajalla sen keksin. Ystävänpäivätervehdykset on hyvä lähettää paikan päältä, ihan Kairokselta. Mikä olisikaan kauniimpi ystävänpäiväkortti kuin Kairoksen lumiset maisemat! Ei se haittaisi, vaikka kortti saapuisi myöhästyneenä. Valitsin lintukortteja, tunturimaisemia, tykkylumipuita, nokipannukahvin, enkelikortin, jossa raamatunlause ja Revontulikappelin. Halusin muistaa ystävääni, joka usein oli käynyt Kairosmajalla. Hän varmasti iloitsisi Revontulikappelikortista. Ja kummipoikani ulkomailla ihmettelisi pörröisen kuukkelin kauniita värejä. Ystäväperheeni Salosta ilahtuisi tiedosta, että minun perheeni hiihtää samoilla laduilla kuin he vuosi sitten. Ja juuri eläköitynyt ystäväni, joka totuttautui väljempään arkeen, innostuisi nokipannukahvin ajatuksesta. Äitini saisi kortin tykkylumipuista, muistona 40 vuoden takaisista perheretkistä. Ja ystäväni Kertun korttiin kirjoitin laulun sanat: Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää. Minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään. Ja ystäväkortit ovat edelleen valttia! Juuri nyt tätä kirjoittaessa, kun fyysisesti joudumme pitämään toisiimme välimatkaa, on sitäkin tärkeämpää osoittaa ystävyyttä ja läheisyyttä, vaikkapa lähettämällä postikortin. Kenelle sinä lähettäisit ystäväkortin?

Anna Brummer


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.