Karibia_ready_2020

Dante’s Angels

Ghosts of the Misty Harbour

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.”

OSA 1 2007 AD Kesäkuun 3 Kello 10.00 Atlantin Valtameri

Dante oli antanut enkeleille kunnon loman pitkästä aikaa, ja heillä oli juuri ollut erittäin raskas soluttautuminen muotitaloon. Feenix oli ollut valeroolissaan huippumalli ja Talim oli hoitanut meikkauksen ja manikyyrit. Shiva oli palkattu suunnittelijaksi kesämallistoon. Heillä olikin tukku sensuelleja vaatteita mukanaan talosta. Kolmikko oli tehtävän jälkeen päättänyt lähteä seilaamaan purjeveneellä maasta maahan, jotta he saisivat todella olla rauhassa, kirjaimellisesti. Pelkkää taivaan rantaa ja meren sineä ympärillään. Aavaa, jossa ei olisi ristin sieluakaan heidän lisäkseen.

He olivat seilanneet meriä jo muutaman viikon verran. He olivat nähneet Parthenonin ja Egyptin pyramidit ankkuroituessaan maiden vesille ja vieraillessaan rannassa. Oli ihanaa käydä paikoissa ilman, että mitään pahaa tapahtuisi. He olivat rauhassa saaneet tällä kertaa sukellella Suuren Koralliriutan seassa tuntien olevansa vapaita ja rentoutuneita. He nauttivat auringosta ja eri maiden kulttuurista ja vierailivat jopa autioilla saarilla. Matkamuistoja oli kertynyt jo jonkin verran ja he olivat lähettäneetkin ne suuressa paketissa kotikonnuille.

Talim istui rantatuolissa kannella ottaen aurinkoa ja siemaillen vaaleanvihreää drinkkiään. Hänellä oli kevyt kesähattu päässään ja läpinäkyvä valkovihreä silkkinen kietaisuhame päällään. Pikinin yläosa oli kirkkaan vihreä ja se oli kiinnitetty kaulan ympäri menevällä kultaisella rengasketjulla ja selän takaa kolmella ohuella ketjulla. Housut olivat sivuista kiinni kultaisilla vaahteranlehdillä, joista roikkui kultaisia koruja. Housujen yläreunaa koristi kelttiläinen koristekuvio.

Feenix asteli ruumasta rappuset ylös haukotellen ja venytellen. Hänellä oli jaloissaan ihonväriset varvassandaalit. Pikinit olivat aika erikoisen näköiset. Yläosa oli väriltään viininpunaisenvalkoinen ja se oli kultaisella lohikäärme klipsillä niskan takaa kiinni ja vaate itse oli ilmava laskeutuen kaarevasti rinnan päälle.

Sen molemmista kulmista lähti kudotut silkkinauhat selän taakse rusettiin, joka oli varmistettu kultaisella lootuksen kukka soljella. Sulkijasta laskeutui ohuita kultaisia koruja alaspäin. Alaosa oli sensuelli pikinien ja urheiluhousujen yhdistelmä, jossa oli kiinni sensuelli irrotettava minihame. Housun sivut oli punottu kiinni kultaisella narulla lahkeisiin asti ja housujen takana laskeutui puolelta toiselle viisi kultaista ketjua tehden leppoisan kaaren vaateen päälle. Kevyt paita oli sidottu solmuun kylkiluiden päälle ja hihat loppuivat kyynärpäihin.

Shiva ilmestyi myös ruumasta aurinkolasit silmillään. Hänellä oli liilan värinen drinkki kädessään ja pyyhe toisessa. Shivalla oli päällään läpinäkyvä aamutakkia muistuttava vaate yllään. Sen hihat laskeutuivat 1

trumpettimaisina alas ja vyötärön kohdalta vaate oli tiukka laskeutuen siitä löysänä kellohameena nilkkoihin asti. Vaate oli sinivalkoinen ja siinä oli helmoissa koristekukkasia, joissa osista kohdista oli leikattu kangas pois, kuten terälehdistä. Shivan hiukset olivat pään päältä letillä kiinni ja aurinko oli polttanut vaaleita raitoja niihin. Shivalla itsellään oli hameen alla löysä koko uimapuku, liilanvärinen. Sen kapea kaula-aukko laskeutui vyötärölle saakka, ja oli kiinni molemmissa puolissa kultaisella punotulla narulla. Olkaimet olivat kiinni niskan takana RA:n silmä knipsillä ja puvun kyljet olivat selän takaa kiinni kultaisilla naruilla ja uuman molemmilla puolilla olivat liljasoljet kultaisine koruineen...

Kolmikko oli hengästyttävä näky, kiitos Shivan suunnittelemien asujen. Harmi vain, että ne eivät koskaan tulisi pääsemään levitykseen asti. Feenix istui rantatuoliin Talimin viereen laittaen Nightwishin cd:n soittimeen. Hän nojautui selkänojaan ja nappasi kylmälaukusta alkoholittoman Fanta lemon drinkin mansikalla ja joi sitä pillillä. Shiva laittoi pyyhkeen roikkumaan lasketun maston parruun. Hän kipusi mastoon ja hyppäsi sieltä pää edellä uimaan. Talim oli seurannut varjostaen silmiään ystävänsä touhuja ja kaksikko pomppasi loiskahtavan veden tieltä pois. ”Hei! Varoisit vähän!” Feenix karjaisi ja heitti Shivaa mansikalla. ”Hah hah, olisittepa nähneet ilmeenne!” ”Katso!” Talim sanoi ja osoitti viiden yksilön delfiini laumaa, joka saapui hyppimään ja uimaan uijan ympärille. ”Ihanaa...” Shiva huudahti ja sukelsi delfiinien mukana pinnan alle, purskahtaen vähän ajan päästä ylös kikattaen. ”Tulkaa mukaan. Tämä on hauskaa!”

Talim ja Feenix vilkaisivat nopeasti toisiaan ja heivasivat turhat vaateparret yltään ja hyppäsivät joukkoon mukaan. Kolmikko sukelteli ystävällisten eläinten joukossa paijaten niitä ja leikkien niiden kanssa. Delfiinit olivat oudon tuttavallisia, eivätkä ne pelänneet joukkoa. Temmeltäminen niiden kanssa kummikin uuvutti lomailijat nopeasti ja he nousivat riipputikapuita pitkin kannelle kuivattelemaan ja ottamaan aurinkoa.

Iltapäivällä pääpurje nostettiin taas ja matka jatkui Talimin ohjaamana. Feenix katseli lautaskanavilta Linnoitus-nimistä elokuvaa syöden tulisia Pringlessejä. Shiva katseli kölin alla pienemmästä telkkarista samaa elokuvaa syöden Estrellan sipsejä ja juoden kokista. Hän istui omalla sängyllään nojaten seinään tyynyt mukavasti selän alla pehmusteena, kun Lambertin esittämä hahmo joutui riisuutumaan ilkosilleen. ”Hei, se on alasti!” Shiva huudahti Feenixille kannelle.

Feenix vilkaisi alas menevää aukkoa oudosti ja huudahti takaisin. ”En mä nyt viitsi. Täällä on muitakin.”

Laivan valtasi hämmentynyt hiljaisuus, kunnes sen sisältä kuului Shivan kivahdus. ”Mä tarkoitin, että SE on alasti... Miten pervoksi sä mua oikein luulet!?”

Feenix röhähti hervottomaan nauruun, jolle ei näyttänyt loppua tulevan. Hän oli kuullut Shivan sanovan, että ”oletko alasti.” Shivakaan ei pystynyt olemaan nauramatta, kun ajatteli, että Feenix oli tarkkaavaisuudessaan kuullut väärin.

Hän kömpi kannen alta Feenixin seuraan istuen tämän viereen. ”Oletko sinä sitten yleensä alasti, kun katsot Lambertin elokuvia?” ”Feenix lehahti tulipunaiseksi ja molemmat alkoivat uudestaan nauraa. ”Mitä te oikein teette. Onko teillä jotain kimppakivaa vai?!” Talim huudahti ruorin takaa ja silloin kaksikko meinasi jo tukehtua nauruunsa. ”Ei mitään... Väärinkäsitys vain...”

Illalla tuuli koveni yhtäkkiä ja pilviä alkoi keräytyä taivaalle. Radion kuuluvuus ja kantomatka ei näyttänyt riittävän ja säätiedotuksen sijaan kuului vain rätinää. Laiva alkoi jo uhkaavasti keinua ja heittelehtiä aaltojen 2

myllerryksessä. Myrskyn lähestyessä he sitoivat purjeet kiinni, laskivat mastot ja ankkuroituivat. Jokainen puki itselleen polvihousut ja pitkähihaisen paidan, jonka helmat olivat sidottu solmuun kylkiluiden päälle.

Vaatteet olivat lämpimät ja kestivät vettä. ”Missä hemmetissä me olemme?” Feenix kysyi ruumassa merikartan ääressä.

Talim otti harpin ja kynän ja alkoi laskea matkattuja peninkulmia. Viimeisin rasti päätyi erääseen kohtaan, joka sai Talimin kalpenemaan. ”Oi ei... Tämä ei tiedä hyvää meidän tuurillamme.” ”Mitä... Miten niin?” Shiva kysyi ja katsoi karttaa. ”Älä sano... Navigoit meidät keskelle BERMUDAN KOLMIOTA!” Juuri silloin salama iski lähelle laivaa ja rankkasade iski. ”Kaikki kannelle heti!” ”Olisihan se pitänyt arvata! Oh crab!” Feenix iski turhautuneen reisiinsä ja nappasi kolme pelastusliiviä mukaansa. Hänen juostessa ylös kölin alta suuri aalto iski laivan toiseen kylkeen ja Feenix lensi kylkeä vasten niin, että liivit lensivät laidan yli ja häneltä iskeytyi ilmat keuhkoista ja taju kankaalle. Kansi alkoi olla liukas vesisateen vuoksi. Maston puomi iskeytyi Shivaa selkään ja hän lensi kanssa veneen reunaan. Ilmassa kiemurteli revontulia ja laivaa riepoteltiin puolelta toiselle. Talim taisteli itsensä kaksikon luokse, kun vene kiepsahti ympäri ja he joutuivat veden varaan. Talim piti viimeisillä voimillaan ystäviään pinnalla, kunnes menetti tajunsa.

Salamat valaisivat kokonaan yötaivaan, mutta sitten myrsky yllättäen lakkasi kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Laiva oli pirstoutunut kappaleiksi ja enkeleitä ei näkynyt missään. Puun palasia kellui siellä täällä. Meri oli aivan tyyni ja aavemaisen hiljainen, kunnes heikko tyttölapsen ääni kiiri ilmassa. Hän lauloi surullista ja haikeaa laulua merihädässä olevista ihmisistä.

“Aye, said the Wind lord and blew to the sails, The clouds gathered and the thunder roared, The storm mistress was angry and raised the waves, She lured sailors overboard to their death.

Laughing out loud to their fates...

That was traitorous, That was sorrowful, Oh yee, the seamen in their eternal graveyard.

Lal-laa-lal-laa-la-la-la-la-laa Dead man tells no tales...

Dead man tells no tales...

Dead man tells no tales...”

Sumu nousi merenpinnan yläpuolelle, verhoten näkymän alleen. Laulu heikkeni ja heikkeni ja toisti viimeistä lausetta koko ajan päättyen tytön lapsekkaaseen nauruun ihan kuin laulaja olisi loitonnut omalla laivallaan taivaanrantaan.

Talim heräili unestaan veden varassa, pitäen itsensä pinnalla vanhan tukin avulla. Hän löi heti säikähdyksestä vettä käsillään etsien katseellaan ystäviään. Feenix kellui lähellä pidellen kiinni puutynnyristä.

Luoja vain tietää mistä sekin oli tullut. Talim ui tukkinsa kanssa Feenixin luokse ja koitti tämän pulssia. ”Hyvä… Olet elossa.” Talim huokasi.

3

Feenixin ohimolla oli verinen naarmu, kun Talim nosti hänen päätään ylös. ”Uuu, sinulla tulee olemaan kova päänsärky, kun heräät.”

Talim käänsi katseensa takaisin mereen ja etsi kelluvien rojujen seasta merkkiä Shivasta. Hiljainen voihkina sai Talimin kääntymään ympäri. Shiva makasi mahallaan heidän laivansa Osiriksen yhden puuoven päällä ja liikehti heräämisen merkiksi. Hänen päätään särki ja joka paikkaa kolotti. Ei pitäisi uhmata kohtaloa ja mennä vaarallisille alueille heidän tuurinsa tuntien. ”Au, au, au, au, au...” ”Shiva!” ”Pliis, älä huuda. Sydämen lyönnitkin tuntuvat mun päässäni kauheana jyskytyksenä...” Shiva valitti ja kääntyi istumaan.

Feenixkin heräili ja voihki kivusta. Talim ohjasi molemmat Shivan lautan luokse potkien vettä jaloillaan.

Yhdessä rykelmässä he alkoivat hulvattomasti nauraa, kunnes Feenixille tuli täydellinen äkkiherätys. ”Onko toi se mitä mä luulen?” Shiva sanoi silmät laajeten. ”HAI!” Talim kiljaisi.

Kaksikko hyppäsi ajelehtivan oven päälle Shivan seuraan kuin toteemiksi, mutta heidän muodostelmansa sortui melkein heti oven keikahtaessa äkkinäisestä liikkeestä nurin. Feenix ja Shiva räpiköivät takaisin oven päälle, mutta Talim oli lennähtänyt liian kauaksi lautasta. Kaverit huusivat ystäväänsä uimaan, mutta hai ehti hyökätä. Talim teki sulavan väistöliikkeen ja iski kaikilla voimillaan haita silmiin. Hän ui sitten nopeasti ovelle ja kiipesi sille turvaan. Hai näytti heti luovuttavan, kun kaikki merkit saaliista oli kadonnut.

Aurinko tuntui porottavan heidät hengiltä. Jano alkoi olla hirmuinen, mutta he päättivät säästää energiaa makaamalla paikallaan. Vedenhukan ja heikkouden vuoksi he menettivät yksitellen taas tajuntansa tai nukahtivat. Miten sen nyt ottikaan. He makasivat aivan liikkumatta laineiden liplattaessa heidän vieressään.

Kului päivä ja osa seuraavaakin, kunnes suuri purjelaiva lipui heitä kohti. Enkeleiden onneksi he olivat tajuttomia eivätkä he huomanneet, että laiva oli kuin suoraan 1700-luvun merirosvo elokuvasta. Tähystäjä katsoi kaukoputkellaan merta ja huomasi lautan ajelehtimassa. ”O-HOI! Mies yli laidan!” Huuto kaikui aluksella. ”Aarr... Laskekaa pääpurje ja tiputtakaa ankkuri! Ruojakkeet!!” Kapteeni huusi ja ohjasi ruorilla laivan haaksirikkoutuneiden viereen.

Kapteeni oli roiston, mutta samalla jotenkin sympaattisen näköinen mies. Hänen hiuksensa olivat rastoilla ja niistä roikkui erilaisia tilpehöörejä. Hänellä oli kolmion muotoinen hattu päässään ja kevyt musta parta koristi miehen kasvoja ja se oli kahdella pienellä letillä leuan keskeltä kiinni. Otsan ympäri kiersi liinapanta ja muuten asuste oli kuin normaalimmallakin merirosvolla. Sitä paitsi mies tuntui olevan kännissä koko ajan. ”Jestas, he ovat naisia kapu!”

Jokainen piraatti juoksi silloin nojaamaan kaiteeseen, ja he nauroivat likaisesti ja vislasivat naisille. Kolme merimiestä hyppäsi laivasta veteen ja he kävivät hakemassa tajuttomat pois oven päältä. Laivasta laskettiin köysitikkaat alas ja miehet kantoivat enkelit olkapäällään ne ylös. Heidät laskettiin kevyesti kannelle. ”Ovat aika heikossa kunnossa.” ”Kostuttakaa heidän huulensa ja lorauttakaa pieni määrä vettä heidän suuhunsa. Yrittäkää herättää heidät valelemalla vettä kasvoille.”

Enkeleiden vaatteet ja lävistykset herättivät suurta huomiota laivan miehistössä. He kun olivat pukeutuneet kuin miehet, eli housuihin ja eivät olleet ollenkaan sen ajan naisten näköisiä. Lihaksetkin olivat kuin miehillä. ”Taitavat olla merimiehiä.” ”Pöh, naiset laivalla tuovat epäonnea!” Yksi miehistä sanoi nyrpistäen nenäänsä.

Shiva virkosi ensimmäisenä pidellen päätään, mutta pomppasi kumartuneiden miesten kasvot nähdessään ylös peruuttaen laitaa vasten. ”Mitä hemmettiä!?”

Feenix ja Talim virkosivat kanssa kuullessaan Shivan äänen ja he hoipertelivat ylös. Reaktio oli kuitenkin samanlainen kuin aiemmin heränneenä ja he peruuttivat silmät suurina ystävänsä seuraksi. ”Missä me ollaan ja milloin?!” Shiva kysyi heiltä kuiskaten. ”Emme kai taas ole menneisyydessä?” Talim kysyi vastapainoksi. ”Katso heitä ja laivaa! Olisihan tämä pitänyt arvata...” Feenix sanoi tuhahtaen.

4

Merimiehet olivat perääntyneet naisten tieltä oudon murteen kuullessaan. Kapteeni kuitenkin otti ohjat käsiinsä ja hyppäsi mastosta roikkuvan köyden varassa alas kannelle kuin liaanin kanssa. ”Tervetuloa Myrskytuulen kyytiin, kuomat. Minä olen Kain Narrow, laivan kapteeni. Olemme vieraanvaraisia, kun saamme teidänlaistanne kaunista seuraa.”

Piraatit röhähtivät makeaan nauruun ja enkelit tiivistivät ryhmäänsä. He katsoivat luu kurkussa merirosvolippua ja Feenix päätti olla sulattamatta tätä tilannetta. ”Me olemme aavojen merien kauhut, Trois capitanes! Fiery Freya, Steelwit Siela ja Typhoon Tessa, joita pelätään kaikkialla! Ja ME haluamme pois tältä kapiselta paatiltanne.” ”Naisella on terävä kieli, kapteeni.” Perämies sanoi vihaisena. ”Se voidaan järjestää! Karibia ottaa mieluusti ruumiinne syleilyynsä.” Narrow totesi ja näytti miehille merkin. ”Hetki... Miten me Karibialle päädyttiin?” Shiva kysyi kääntyen Talimin puoleen. ”Älä minulta kysy. Olemme pitkän matkan päässä olinpaikastamme.”

Piraatit vetivät sapelinsa esille ja he tökkivät Feenixiä kohti lankkua. Toiset saarrettiin ja pidettiin aloillaan.

Feenix nousi laudalle kävelemään ja huokasi. Viimeinen kerta, kun hän avaisi suuren suunsa tällaisessa tilanteessa. Shiva yritti riuhtoa itseään irti ja Talim myös, mutta sapelin terät laskettiin heidän kurkuilleen, joka lopetti yritykset siihen. ”Harmi, sinunlaisesi kauppatavara menee aivan hukkaan... Oh well...”

Narrow nojasi jalkaansa, jota piti kaidetta vasten, ja hieroi partaansa. Feenix käveli hoiperrellen lankun päähän, kun miehistö huuteli ”kannustavia” huutoja hänelle. ”Ole valmis...” Talim kuiskasi Shivalle ja tämä käänsi katseensa lankulle.

Feenix ponnisti vauhtia laudasta ja lensi korkealle ilmaan yllättäen kääntyen ilmassa toisinpäin. Hän tippui laudan ohi, mutta sai käsillään sen päästä kiinni ja hyppäsi miesten yli voltilla, napaten yhdeltä sapelin laskeutuessaan. Hämmennyksen aikana, Shiva ja Talim työnsivät suunnilleen kymmenen miestä laidan yli napaten sapelit heiltä ja pomppasivat puolustusasemiin selkä toisen selkää vasten. ”Typerykset!” Feenix totesi silmät kiiluen.

Loput miehet, ketkä olivat vielä pystyssä, olivat valmiit hyökkäämään naisten kimppuun, kun heidän takaansa kuului ”SEIS” käsky.

Miehet väistyivät kapteenin tieltä, joka taputti kuuluvasti käsiään yhteen. ”Erinomaista, vallan erinomaista... Teitte suurimmat osat miehistäni tuosta vain taistelukyvyttömiksi. Ette olekaan niin avuttomia miltä näytätte, kuomat...”

Enkelit nielaisivat ja valmistautuivat puolustamaan itseään.

5

OSA 2 1700 AD Kesäkuun 3 Kello 21.00 Karibia

“Katsotaanpas miten pärjäätte tosi toimissa. ” Kapteenin kasvoille kohosi sen verran vino hymy, että enkelit katsahtivat toisiaan hieman hysteerisinä. Tuo lause yhdistettynä komeahkon kapteenin ilmeeseen ei tietänyt kovin hyvää. ”Jotenkin minua ei yhtään houkuta merirosvoromantiikka juuri nyt...” Feenix kuiskasi suupielestään, saaden nyökkäykset kumppaneiltaan. ”Hei, hei, hetkinen, hetkinen...” Talim astui rohkeasti, tosin hieman vavahtaen esiin. ”Niii-iin?” Narrow sanoi venytellen ja katseli mustat silmät erikoisesti tuikkien Talimia. ”Siis minusta on tosi epäreilua, jos aiot alkaa huitelemaan tuolla miekallasi meitä vastaan. Vai tunnetko epävarmuutta taidoistasi, kun hyökkäät avuttomien naisten kimppuun?” Talimin haastava äänensävy sai epämääräistä liikehdintää aikaiseksi laivan miehistössä. Kukaan ei uskaltanut puhua heidän kapteenilleen noin, varsinkaan mieheksi pukeutunut nainen ”Minusta te todistitte varsin kelvollisesti tappelutaitonne, mutta on olemassa muitakin keinoja, joilla nainen voi todistaa olevansa liian arvokas haiden ruuaksi...” Kapteeni sanoi, sivellen miekkaansa hämäräperäisesti. ”O-ou...” Feenix ja Shiva katsahtivat toisiinsa. Mieluummin hait kuin ruokoton merirosvokapteeni... ”Ai jaa!” Talim sanoi, kun ei oikein muutakaan keksinyt. Miehen käytös oli ilmiselvän vihjailevaa ja se sai enkelit sanattomiksi. Olivathan he saaneet kuulla ehdotuksia, jos toisiakin, mutta oli hieman eriasia saada vihjailevia katseita jossain suurkaupungissa 2007-luvulla kuin 1700-luvulla merirosvolaivassa keskellä Karibiaa. ”Jos suonette seurata minua.” Kapteeni kumarsi ivaten, heilauttaen hattuaan rintansa edessä ja lähtien sen jälkeen astelemaan kohti laivan sisätiloja. Kolmikko vilkaisi tosiaan pudistaen päätään, mutta heidän mielensä muuttui nopeasti muiden rosvojen alkaessa tökkimään heitä miekkojensa terillä. ”Hei! varo vähän sen kanssa.” ”Juu, juu. Mennään, mennään...” ”Tämä on sitten viimeinen kerta, kun sinä ohjaat laivaa...” Shiva pyöräytti silmiään Talimille, kolmikon lähtiessä verkkaisin askelin kapteenin perään.

Parin metrin matka kohti laivan sisätiloihin johtaville portaille, jonne kapteeni oli jo kadonnut, tuntui enkeleistä tuntien mittaiselta ja silti se oli liian lyhyt matka heidän mielestään. ”Mitenkäs nyt?” Feenix lausahti hiljaa ystävilleen, heidän jäädessä seisomaan kohti alaspäin vieviä portaita.

Merenkäynti oli hieman yltynyt ja naiset joutuivat ottamaan tukea puisista karmeista. ”Kyllä me nyt yhdelle kapteenille pärjäämme.” Shiva sanoi positiivisesti, yrittäen näyttää siltä kuin ei olisi moksiskaan laivan miehistöstä, joka oli seurannut heitä kuin hait laivaa. ”Ihan varmasti. Mutta entä noille muille merikoirille?” Feenix sanoi, hieman liian kovaäänisesti saaden ärtyisää mutinaa kuulumaan siivottomien miesten suusta. Ehkei ollut ihan paras ajatus laukoa loukkauksia laivalliselle laitapuolen kulkijoita. ”No jos voitamme kapteenin niin laiva kuuluu meille.” Talim sanoi, mulkaisten pahasti miehiä, jotka alkoivat tuuppimaan heitä alaspäin. ”Kuuluu vai?” Feenixin kulmakarva kohosi kysyvästi, samalla kun hän huokaisten lähti astelemaan Talimin ja Shivan perässä natisevia portaita alas hämäryyteen, jota valaisivat vain muutamat öljylamput levittäen ympärilleen tunkkaista hajua. ”Niin se ainakin leffoissa toimii...” Talim vastasi, kun kolmikko pysähtyi käytävälle, josta johti useita ovia, ilmeisesti miehistön hytteihin.

Lähes kaikki ovet olivat kiinni, lukuun ottamatta aivan käytävän päässä siintävää ovea, joka oli jätetty auki.

Ilmeisesti se oli kapteenin hytti. Henkäisten syvään kolmikko lähti mahdollisimman hitaasti kävelemään 6

kohti ovea. Miehistö ei enää seurannut heitä ja kannelta kuului tiukkoja komentoja, miehistön reivatessa purjeita tuulen alkaessa hiljalleen lähentelemään myrskyasteikkoa. Enkeleiden askeleet olivat hieman hoipertelevia merenkäynnin takia, joka sai laudat natisemaan liitoksissaan ja öljylamput heittelehtimään puolelta toiselle, luoden synkkiä varjoja seinille. Viimein kolmikko astui isoon huoneeseen, jota hallitsi kauniisti kaiverrettu ja leveä kirjoituspöytä. Sen päälle oli levitelty karttoja, joiden kulmiin oli painoiksi laitettu kynäpurkkeja sekä eriskummallinen, pronssista valettu maapallo, jota kiersi puoliympyrän muotoinen asteikko sekä kiiltävän näköinen kaukoputki. ”No emme ainakaan saa kuulla juttuja siitä, kuinka putoamme maailman reunalta alas.” Feenix totesi kuivasti, saaden vastaukseksi huvittuneen naurahduksen huoneen toiselta puolelta, jossa laivan kapteeni loikoi riippukeinussa. ”Noh, älkää nyt näyttäkö siltä kuin olisitte joutumassa syödyksi.” Mies heilautti jalkansa kankaan reunan yli ja hypähti kengät kopahtaen alas riippukeinustaan. Tehtyään tämän, hän pyyhkäisi nopeasti kädellään asunsa puhtaaksi, luoden sitten valkoisena hohtavan hymyn enkeleille. ”Mitä tahdot meistä?” Talim sanoi, katsellen tiukasti miehen tummiin silmiin. ”Sallittehan hetken anteeksi. Käyn sanomassa muutaman ohjeen kurjalle miehistölleni siitä, ettei meitä saa häiritä toviin.” Kapteeni asetti hattunsa paremmin päähänsä ja ylitti lautalattian muutamalla pitkällä askeleella. ”Olkaa kuin kotonanne.” Hän vielä sanoi ovelta ja enkelit kuulivat miehen askelten kopinan loittonevan, kunnes he erottivat enää kaukaisia huutoja ja askeleita jostain kannelta. ”Mahti juttu tosiaan. En enää koskaan purjehdi.” Feenix tiuskaisi kääntyen ystäviensä puoleen. ”Onko meihin ripustettu joku aikasilmukka, kun tuntuu että pompimme jatkuvasti menneen ja nykyisyyden, tai siis tässä tapauksessa, tulevaisuuden välillä?!” Shiva lausahti, kävellen vihaisesti kohti kapteenin pöytää.

Talim oli keskittynyt tarkastelemaan huonetta, jos sieltä vaikka löytyisi jotain, joka auttaisi heidät pois tästä liemestä. Riippukeinua vastapäätä olevalla seinällä oli iso kirjahylly, joka pursui erilaisia kääröjä ja kirjoja.

Toinen puoli kirjahyllystä oli ilmeisesti pyhitetty kapteenin vaatteille koska se oli täynnä erityylisiä vaatteita.

Osa oli samanlaisia kuin mitkä kapteenilla oli päällä, mutta joukossa näkyi myös muutamia itämaisia kankaita sekä turkiksia. Talimin terävä katse havaitsi myös, että kirjahyllyn takana näkyi heiveröisesti pienen oven ääriviivat. Kenties ovi johti ryöstettyjen saaliiden kätköpaikkaan...

Shiva oli aikansa penkonut pöytää sekä muutamia laatikoita, joita ei ollut lukittu, ja oli istahtanut pahantuulisen näköisenä pienelle, pyöreälle tuolille, nojaten nyt tympeän näköisenä käsiinsä. Feenixin katse taas oli löytänyt lukitsemattoman arkun riippukeinun toisesta päästä eikä hän tietenkään voinut vastustaa kiusausta avata sitä. Ei liene kovin suuri yllätys, että arkku oli puolillaan rommia ja tupakkaa.

Nyrpistäen nenäänsä Feenix pamautti luukun kiinni, saaden sen reunasta irtoamaan metallisen koristeen. ”Hupsis…” Oli punatukkaisen naisen lyhyt vastaus samalla kun hän ponnahti ylös, kuin mitään ei olisi tapahtunut. ”Feenix!” Talim kivahti ärtyisästi kääntyen ystävänsä puoleen, joka yritti näyttää mahdollisimman viattomalta ja vihelteli katsellen katossa roikkuvaa kynttiläkruunua. ”Sinulle pitäisi saada lähestymiskielto tavaroihin...” Vaalea nainen jatkoi astellen ärtyneesti Feenixin luokse. ”Pah, se oli huonosti kiinni...” Nainen yritti puolustella ystävälleen. ”Niinhän ne aina on kun sinä olet kyseessä.” Shiva tokaisi paikaltaan, kääntäen katseensa Feenixiin, josta se siirtyi metallisen koristeen luokse. Koska Shiva oli sen verran kaukana tapahtumapaikasta, hän näki myös kauemmaksi kuin kaksi muuta ja se sai hänet henkäisemään yllättyneenä. ”Mitä?” Talim ja Feenixin sanoivat yhteen ääneen, kuullessaan hengähdyksen ja nähdessään Shivan ilmeen. ”Tuolla on jotain...” Shiva nousi nopeasti istuma paikaltaan ja käveli kumppaneidensa luokse, polvistuen sitten kontalleen heidän hämmästyneiden silmiensä edessä, yrittäen samalla tavoitella jotain arkun vierestä. Juuri kun nainen sai esineen käsiinsä, he kuulivat, kuinka askeleet lähestyivät hyttiä. ”Nopeasti, korjaa se.” Talim sihahti Feenixille, mutta tämä oli jo kyykistynyt arkun eteen ja yritti kieli keskellä suuta saada metallista koristetta takaisin paikoilleen. Sekunnit tuntuivat venyvän minuuteiksi, ja minuutit tunneiksi askeleiden kuuluessa yhä lähempää, Feenixin ähertäessä arkun kimpussa. ”Sain sen!” Nainen sihahti viimein, pidätellen hengitystään, kun nousi pois arkun luota. Koriste oli nyt edes jollainlailla kiinni, mutta varmasti pienikin tärähdys saisi sen irtoamaan. Shiva oli myös kömpinyt pois lattialta ja sujautti jotain pitkän mallista poveensa, juuri kun hytin ovi aukeni ja kapteeni Narrow tuli takaisin.

Miehen kulmakarvat kohosivat aavistuksen hänen nähdessä kolmikon seisovan sänkynsä edessä. Myös 7

enkeleille tuli mieleen, että tilanne näytti varmaan hieman omituiselta, kun ajattelee, että mies oli käskenyt heidät olemaan kuin kotonaan ja palatessaan löytää heidät sänkynsä vieressä rivissä. ”Katsoppas vain.” Mies naurahti ja sulki oven perässään kiinni. Kuin yhteisestä merkistä kolmikko harppoi mahdollisimman kauaksi riippumattosängystä kirjoituspöydän luokse. Mies asteli heidän ohitseen rennosti ja pisti kolmiohattunsa naulaan sängyn vieressä olevaan koukkuun. Nyt kun mies oli selin heihin sama ajastus tuli enkeleiden mieleen ja yhdestä tuumasta he hyppäsivät miehen kimppuun. Valitettavasti mies oli aavistellut jotain tämän kaltaista ja voimakkaalla liikkeellä hän heilautti itsensä riippumattoon ja siitä hyppäsi kolmikon taakse, osoittaen miekallaan heidän selkäänsä.

Mutta enkelit eivät jääneet toimettomiksi vaan heti tajutessaan liikkeen, Talim syöksähti oikealle, Feenix vasemmalle ja Shiva heittäytyi alaspäin ja potkaisi jalkansa miehen hieman harallaan olevien jalkojen väliin, nostaen ja koukistaen jalkateränsä ylös kohti miehen polvitaipeita. Narrow ehti juuri ja juuri väistää liikkeen hypähtäen Shivan toiselle puolelle, jolloin hän sai Talimin kimppuunsa. Shiva ponnisti itsensä ylös samalla, kun mies kumartui ja heitti Talimin päänsä yli riippumatolleen, solmien samalla nopeasti Talimin kädet kiinni lakanalla. Tehtyään näin hänet hetkeksi vaarattomaksi, hän vetäisi riippumattoseinustalta koristekalaverkon ja heitti sen Feenixin päälle, joka yritti karata miehen kimppuun toiselta sivulta. Nainen kompastui verkkoon, mutta jatkoi urheasti hyökkäystään, kunnes kapteeni vetäisi verkon kulmasta Feenixin lähelleen ja sitoi verkon päät yhteen. ”Kunnon kalasaalis, ellen toisin sanoisi.” Mies väläytti loisteliaan hymyn naiselle, kääntyen ja pitäen Feenixiä kilpenä Shivan terävää potkua vastaan. Onneksi Shiva kuitenkin tajusi tilanteen nopeasti, joten hän ehti muuttaa potkun suuntaa, jolloin se osui vaarattomasti riippumatonreunaan, saaden sen kuitenkin heilahtelemaan puolelta toiselle, joka varmasti tuntui Talimista hyvin ikävältä. ”Ajattelinkin ettet varmaan tahtoisi satuttaa ystävääsi.” Mies hymähti ja tyrkkäsi Feenixin vasten heiluvaa riippumattoa, joka tietenkin antoi, Talimin painosta huolimatta periksi Feenixin alla, jolloin nainen menetti tasapainonsa ja rysähti hyvin kipeästi vasten arkkua, jolloin kuului jälleen tuo metallinen kolahdus, koristeen irrotessa ja lähtiessä vierimään pitkin kallistunutta laivan pintaa. Myös arkku lähti liukumaan hitaasti laivan lattiaa pitkin, tavallista suuremman aallokon keikauttaessa laivaa. Kumeasti tömähtäen arkku osui puiseen seinään, Feenixin liukuessa sen perässä ja hänen kylkensä osuessa erittäin kipeästi takorautaiseen reunaan. Laivan kallistuminen sai myös Talimin heilahtamaan pois riippumatolta, liukuen heti sen perään Feenixin kylkeen.

Tällä välin oli Shiva saanut tilaisuuden käydä kapteenin kimppuun, hänen katsellessa hassua kylläkin, hieman huolissaan Talimin ja Feenixin liukumista. ”Touché.” Mies sanoi saadessa Shivan jalalta kipeän potkun mahaansa. Vaikkakin iskun oli täytynyt tuntua edes jossain, miehen silmistä ei edelleenkään ollut kadonnut tuo sympaattiselta vaikuttava pilke.

Seuraavana Shiva kohdisti mojovan rystylyönnin kapteenin leukaan, mutta mies oli napannut tyynyn riippumatolta, joka otti vastaan naisen iskun. Shivan silmät rävähtivät suuriksi kivusta hänen vetäessä voihkaisten kätensä vasten itseään. Leveästi virnistellen mies näytti ohuen tyynyn takana ollutta, metallista tarjotinta, heittäen sitten tyynyn ja tarjottimen maahan. ”Tuo oli epäreilua!” Shiva voihki, haparoiden samalla jotain kättä pidempää itselleen, nopeasti hänen silmiinsä osuikin kirjoituspöydällä ollut kaukoputki ja vihreisiin silmiin syttyi jotain voitonriemuista. Nopealla liikkeellä Shiva otti kaukoputken itselleen, levittäen sen sitten puolta pidemmäksi. ”Hah!” Nainen naurahti voitonriemuisesti siirtäen katseensa jälleen merirosvokapteeniin, joka nojaili rennon näköisesti seinään, syöden samalla omenaa, jonka oli napannut jostain itselleen. ”Tiedätkö, tuo on isoäitini kaukoputki ja se on minulle hyvin rakas.” Mies lausui rouskutuksensa lomasta, katsellen huvittuneesti Shivaa, jonka katse kävi Feenixissä ja Talimissa hämmästyneenä saaden vastaukseksi vain kummastuneen olkien kohotuksen. ”Isoäiti in your ass.” Shiva sanoi ja lähti hyökkäykseen, jolloin kapteenin kasvoille kohosi pirullinen virne ja hän heitti omenan kohti Shivaa, joka pamautti oikein komean iskun omenaan lennättäen sen takaisin kohti kapteenia, joka kierähti sivuun, omenan pirstoutuessa seinään. ”Tiedätkö, Shiva taisi keksiä juuri pesäpallon.” Feenix kuiskasi Talimille, joka yritti nyhertää lakanaa auki ranteidensa ympäriltä.

8

”Sinä taidat olla tosissasi?” Narrow katseli märkää länttiä seinässä, väistäen sitten muutamalla askeleella Shivan huitaisun. ”Et uskokaan kuinka tosissani olen.” Nainen lausahti kääntyen uuteen hyökkäykseen, jolloin kapteeni heitti hänen silmilleen kourallisen jotain, joka sai Shivan pudottamaan kaukoputken ja painamaan kätensä silmilleen. ”My eyes, my eyes!” Hän parahti lähtien puolisokeana kompuroimaan ympäri hyttiä, Talim ja Feenix saivat myös osan tuosta jauheesta silmilleen ja tunnistivat sen chiliksi. ”Toi ei tee hyvää.” ”Neropatti.” Talim oli juuri saamassa käsiään viimein irti, kun kapteeni tarttui voimakkaalla otteella hänen ranteisiinsa. ”Ei niin pian, ystäväiseni.” Narrow aloitti, mutta keskeytti nopeasti, kuullessaan kammottavan rymähdyksen toiselta puolelta huonetta. Shiva oli juuri törmännyt kirjahyllyyn, joka muutenkin näytti olevan hiukan huteralla pohjalla ja lähti kaatumaan Shivan päälle, joka oli kompastunut arkusta lähteneeseen metallipalaan. Sulavalla liikkeellä mies loikkasi Shivan luokse ja tarttui tätä riuskalla otteella vyötäröltä, kiskaisten tämän sitten pois kaatuvan hyllyn alta. Miehen otteen voimalla Shiva lähti liukumaan kohti Feenixiä ja Talimia, laivan alkaessa jälleen keinumaan. ”Ei päälle, ei päälle!” Feenix vikisi mutta liian myöhään, Shiva tömähti vasten Feenixiä, olkapään osuessa arkkuun. Ei mennyt kauaakaan, kun kolmikko lähti valumaan jälleen kohti lattian toista reunaa, Feenixin pitäessä kiinni Shivasta, joka yritti edelleen saada chiliä pois silmistään. ”Minä vihaan tätä laivaa...” Feenix lausahti ytimekkäästi kolmikon tömähtäessä vasten toista seinää, Talimin tällä kertaa jäädessä litistyksiin. Kolmikosta tuntui kuin mikään ei voisi pahentaa tätä tilannetta, ei ennen kuin heidän tajuntaansa tulvi mahtava naurunremakka. Vihaisesti enkelit kohdistivat katseensa äänen suuntaan, nyt kun Shivakin alkoi näkemään jotain viimein, ja heidät kohtasi hyvin masentava ja erittäin vihastuttava näky.

Kapteeni Narrow nojasi vasten ovenpieltä, pitäen kättään vatsallaan, kyyneleiden valuessa miehen silmistä.

Hytin täytti kovaääninen nauru, joka kuului tuon kapteenin suusta. Välillä mies pyyhkäisi toisella kädellään silmiään, naurun kyyneleiden pursutessa hänen tummista silmistään. ”Minä vihaan tuota miestä.” Talim sanoi, yrittäessä selvittää verkkoa johon Feenix oli edelleen sotkeutunut. ”Kautta seitsemän meren, minulla ei eläessäni ole ollut näin hauskaa.” Mies kaivoi jostain paitansa hihasta nuhraantuneen huivin, pyyhkien sillä silmiään. ”Hauskuus on vasta alkamassa...” Shiva manaili, auttaessaan Feenixin, joka oli viimein vapautunut verkostaan ylös, hieman huterasti, mutta ylös kuitenkin. ”Huh. Niin tosiaan, meiltähän jäi jotain kesken.” ”Uskallakin koskea meihin, niin me näytämme sinulle seitsemän meren pohjamudat.” Talim ärähti, sanojen uhkaavan sävyn tosin hieman kärsiessä siitä, että nainen joutui puristamaan rystyset valkeina riippumatonreunaa, jotta pysyisi keinumisessa pystyssä. Niin tosin joutuivat kaksi muutakin tekemään. ”Kuulehan, voisimme tietenkin jatkaa keinumisleikkiä hamaan loppuun saakka, mutta emmekö voisi ratkaista asiaa minun tavallani, joka on... hieman väkivallattomampi kuin teidän.” Miehen kasvoilla leikitteli edelleen tuo huvittunut ilme ja hän näytti olevan valmiina purskahtamaan jälleen nauruun. ”Ja mikähän se sitten on?” Shiva puuttui puheeseen, yrittäen unohtaa silmiensä kirvelyn, joka toki oli helpottunut, muttei loppunut.

Heidän yllätyksekseen mies käveli heidän ohitseen arkun luokse, joka jälleen oli liukunut toiselle puolelle, avaten sen sitten ja nostaen esiin muutaman rommipullon. Aikoiko mies juottaa heidät humalaan, jotta saisi tahtonsa lävitse? Ehei sentään... ”Kuten sanoin, tappelu teiltä sujuu oikein mallikkaasti, mutta merimies ei ole merimies, ellei kestä kunnon tujausta rommia.” ”Mitäh?!” Enkelit katsahtivat toisiinsa. Oliko kapteeni tosissaan? He olivat kuvitelleet ties mitä kauheuksia ja nyt paljastui, että kapteeni halusi testata vain heidän juomapäätään. Talimin ja Shivan kasvoille kohosi erikoinen hymy. Kyllä he nyt yhden miehen joisivat pöydän alle. Ainoa joka porukasta näytti hieman hysteeriseltä, oli Feenix...

9

”Miten on? Mikäli päänne kestää niin katsotaan, onko teistä, naisista, mihinkään.” Mies käveli kirjoituspöydän luokse ja pamautti pullot pöydälle. Laivan keinunta oli hieman laantunut, joten pahin terä myrskyltä oli ilmeisesti jo mennyt ohi. Mies myös penkoi neljä lasia pöytänsä laatikosta ja kaatoi niihin kaikkiin puoleen väliin rommia, ryypäten itse yhdellä kulauksella sen tyhjäksi. ”Alkuverryttelyä.” Mies kaatoi itselleen uudelleen rommia ja kääntyi katsomaan odottavasti kolmikkoon. ”Minä en voi...” Feenix sanoi niin hiljaa, ettei kapteeni kuullut mitään. ”Sinun on pakko.” Shiva kuiskasi, Talimin vahvistaessa nyökkäyksellä olevansa samaa mieltä. ”Mutta... Menen sekaisin jo yskänlääkkeestä, saatikka rommista...” Feenix vilkaisi paniikissa mustan puhuvaa pulloa. ”Noh... Luovutatteko jo?” Mies kulautti sisäänsä jo toista lasillista rommia. ”Ei sinun ole pakko sitä juoda... Kaada vaikka lattialle tai jonnekin...” ”Feenix, meidän henkemme saattaa riippua tästä.” Talim lisäsi vilkaisten huolestuneesti kapteenia. ”Mut-” Enempää Feenix ei ehtinyt sanoa, kun kolmikko jo kuuli kapteenin askeleet ja tämä tyrkkäsi virnistellen heidän käsiinsä rommilasit. ”Voimme tietenkin testata teidän hyödyllisyytenne muutenkin...” Merirosvokapteeni vilkaisi merkityksellisesti riippumattoaan. Talim vilkaisi vielä Feenixiä tuimasti, yrittäen olla tuntematta sääliä Feenixin järkyttynyttä ilmettä kohtaan tämän tarkastellessa rommia suu väärällä. ”Onko siinä jotain vikaa?” Narrow näytti panevan merkille Feenixin vitkuttelun, jolloin tämä henkäisi syvään ja yritti näyttää huolettomalta. ”Eeh... ei sitten mitään...” Sanottuaan tämän, nainen sulki silmänsä ja kulautti rommin kurkkuunsa, Talimin ja Shivan hämmästyneiden katseiden edessä. ”Tosi hyvääh-” Feenix aloitti alkaen saman tien kakimaan kurkkuaan ja yskimään kuin kuoleman kielissä. ”Sinähän vasta kunnon merimies olet.” Narrow läimäytti hekotellen Feenixiä selkään kääntäen sitten katseensa Talimiin ja Shivaan, jotka kilauttivat mukinsa yhteen ja kulauttivat polttelevan juoman kurkkuunsa.

Noin puolentoista tunnin kuluttua

”Merhimiesh on erimiesh...” Talimin ja Shivan hieman takkuisiin ajatuksiin lillui epäselvät sanat Feenixin maatessa lattialla kiherrellen itsekseen ja yrittäessä lauleskella jotain. ”Huh, hah Hei ja romhia tynnryhik.” Feenixin käsi kohosi pöydälle ja pian jo naisen sumeat ja harhailevat silmät kohosivat Shivaan ja Talimiin. ”Feenixsh.” Shiva aloitti mutta jäi katselemaan hieman tylsästi ystäväänsä, unohtaen mitä piti sanoa. ”Shik-sihs-sikva. Olenkoh koskaan sanonut kuinkah –hik- tärkeäh oleth minulle?” Feenix haparoi itsensä pystyyn, horjahtaen sitten paikoillaan. Nainen olisi päätynyt luultavasti lattialle, ellei merirosvokapteeni olisi kerennyt ottaa häntä kiinni. ”Khylläpä täällä on kova m-me...-hik- Mikäh tämä vesi nyt onkaan?” ”Meri. Sitä sanotaan mereksi.” ”Täshmälleen. Olin juuri tulossa siihen. Kova merenkäyntih on...” Feenix takelteli hetken, kunnes tajusi, että roikkui kiinni kapteenissa, jotta olisi pysynyt pystyssä. ”Oh, anteeksi. Voin hieman…huono -hik- ti.” ”Sinun olisi kait parasta mennä lepäämään.” ”Sinuhn rastapäähäsi tulee näköjäänh hyviäkin ajatuksihia.” Feenix yritti sähähtää, mutta lähinnä se kuulosti siltä kuin sammakko opettelisi laulamaan.

Hetken aikaa Feenix horjua jaloillaan, kunnes näytti tulleensa johonkin tulokseen. ”Minua ei nukuta.” Sen nainen onnistui sanomaan suhteellisen selvällä äänellä, mutta saman tien hänen silmänsä menivät nurin ja hän lysähti lattialle, mikäli joku olisi ollut huolissaan siitä oliko nainen kunnossa kaatumisen jälkeen, niin kuorsauksesta päätellen hän ainakin oli. ”Kah, Ystävällänne ei ainakaan ole kovin hyvää viinapäätä. Saako olla lisää?” Vesiselvältä näyttävä mies sanoi katsellen kahta jäljelle jäänyttä naista. Shivan pitkähiuksinen pää rötkötti vasten hänen käsiään, juoman valuessa pitkin pöytää naisen kaadettua lasinsa jossain vaiheessa. Mutta Talimin silmät olivat vielä 10

lähes kirkkaat, mitä nyt hänen silmiinsä oli ilmestynyt itsepäinen katse. ”Anna tulla vain, senkin hilavitkutinpää.”

Kapteeni naurahti Talimin vastaukselle ja kaatoi tämän lasiin lisää rommia. Heillä oli jo toinen pullo menossa. Talim hörppäsi lasista ja alkoi sitten tökkimään Shivaa hereille. Kun minkäänlaista vastausta ei kuulunut, Talim kumartui Shivan korvan luokse ja alkoi kuiskimaan tämän korvaan. ”Shiva... Shiva. Äh, et voi jättää minua yksin juomaan...” Kun mitään ei tapahtunut, Talim huokaisi itsekseen.

On siinä hänellä kavereita. ”Kippis ja kulaus sitten vain.” Narrow nosti lasinsa ylös.

Noin kolmen tunnin kuluttua

”Täytyy kyllä sanoah, että en ole koskaan nähnyt naisen juovan noin.” Narrowin silmät yrittivät tarkentaa Talimiin, jonka silmät olivat puoli ummessa, mutta siltikin hän pysytteli pystyssä. Merenkäynti oli kokonaan lakannut ja laivakin oli ilmeisesti ankkuroitu johonkin suojaisaan luolaan, ainakin miltä Talim muisti viimeksi ulkona näyttäneen. ”Kunniashta, on pidet-tävä kiinni.” Talim nyökäytti terävästi päänsä ylös, yrittäen näyttää selvältä. ”Moneth miehisstänikään ei kestä noin paljoa...” Merirosvokapteeni huojutteli itseään edes takaisin.

Pöydällä oli tällä hetkellä neljä pulloa rommia, tosin osa viimeisestä pullosta kyllä lirisi iloisesti lattialle pöydältä. Feenix makasi suunnilleen puolessa välissä huonetta ja Shivakin oli valahtanut alas lattialle ja kaksiääninen kuorsaus oli ainoa joka lirinän lisäksi, rikkoi hiljaisuutta. ”Noh? Vieläköh aiot meidät kaloille syöttä-hik-ää?” Talim yritti pitää päätään ylhäällä, mutta hän ei voinut mitään sille, että leuka tuntui vetävän jatkuvasti kohti rinnusta.

Kapteeni hörähti humalaiseen nauruun. ”Josh minä teidät heitän mereen, niin täällä ei yhtä ainoatta kalaah enää elossa löydyh. Joten voithe olla ihan rauhassa.” Se riitti Talimille, jonka kasvoille syttyi tyytyväinen hymy, joka pysyikin naisen kasvoilla tämän pään painuessa vastustamattomasti kohti pöydän pintaa. Kohta Shivan ja Feenixin kuorsauskuoroon yhtyi myös Talim. ”Kippish ja Kulaush.” Narrow toisti sammaltaen ja kohotti lasinsa vielä yhden kerran, ennen kuin hänkin sammui.

11

OSA 3 1700 AD Kesäkuun 4 Kello 10.30 Karibia

“Auh, minun pääni, oisko jollakin särkylääkettä... ” Olivat Talimin ensimmäiset sanat tämän herätessä pöydän äärestä. On sitten ilmeisesti tullut nukuttua koko yö nojaten pöytään, josta varmasti tämä kauhea niskasärkykin johtui, sen se täytyi olla... Talim päätteli itsekseen... Seuraavaksi hän ilokseen havainnoi, että hänen tukkansa oli liimaantunut tahmeaan pöytään ja kiroten hän alkoi irrottamaan sitä. Hetken ähellettyään hänen takaansa lattialta kuului kova muksaus Shivan herätessä.

“Iyyh... Kuka on laittanut kuolleen eläimen minun suuhuni? Maistuu ainakin ihan sille...” Shiva valitti heräten rojun keskeltä, jonka eilinen myrsky oli heittänyt ympäri huonetta, puhumattakaan heidän tappelustaan Narrowin kanssa.

“Nyt, nyt ei tunnu kovinkaan hyvälle,” Feenixin inisevä ääni kuului jostain kuin maan alta. Talim kurkisti pöydän alle, jossa hän kohtasikin Feenixin hieman vihertävät kasvot. Talim valui tuolilta alas Feenixin seuraksi pöydän alle.

“Au, bright light, bright light...” Talim valitti suojaten silmiään kirkkaalta valolta, joka tulvi laivan ikkunoista huoneeseen sisään. Shivakin raahautui pöydän luokse ja kohdisti chilin ja rommin jäljiltä verestävät silmänsä ystävyksiinsä.

“Mikä on vointi?”

“Hengissä ollaan.”

“Ugh...Olisiko jollain...ämpäriä... ” Yhä vihertävämmäksi muuttunut Feenix sai sanottua ja juuri ajoissa Talim tempaisi puisen ämpärin Feenixin pään alle.

“Kiitos, nyt mäkin alan voida pahoin…” Shiva valitti ja salamana hän ryntäsi ulos hytin ovesta kohti kantta.

Kello 12.10

“Nyt alkaa pikkuhiljaa elämä voittaa... luulisin,” Feenix henkäisi riippumatosta, jonka hän oli valloittanut.

Narrowia ei ollut näkynyt koko aamuna ja kun he olivat yrittäneet päästä kannelle, oli miehistö ajanut heidät alas takaisin kapteenin hyttiin ja nyt vielä lukinneet heidät sisään. Heille oli tuotu ruokaa, mutta sattuneesta syystä kukaan ei ollut koskenut siihen. Nyt kolmikko istui hytissä miettien, mitä tehdä tilanteelle. Laiva oli tällä hetkellä ankkuroituna jonkin luolan edustalle, ja kaistale maata näkyi kaukana hytin ikkunasta.

“Auts, miksi minun kylkeeni sattuu? Katsokaa tätä kauheaa mustelmaa minun otsassanikin!” Feenix valitti.

“No jos et muista, niin sinä teit eilen muutamaan otteeseen tuttavuutta tuon rommilaatikon kanssa. Ei siis pelkästään rommin, vaan myös laatikon,” Talim informoi.

Shiva näytti hetken miettiväiseltä, hänen piti muistaa joku asia, mutta mikä se oli? Muistikuvat eilisestä olivat totta puhuen hieman hataria.

“Itse asiassa täällä on vielä yksi pullo jäljellä, maistuisiko?” Talim nauroi ja nosti pullon näkyville arkusta.

“Pistä se pois minun silmistäni!” Feenix ja Shiva huusivat kasvot kalvenneina yhteen ääneen ja peittivät kasvonsa käsillään pullon edessä.

“Aivan niin, ja tämän otsamustelman minä sain siitä hyvästä, kun haaksirikkouduimme. Kun ERÄS hieman ohjasi venettämme.” Feenix muisti, koskien varovasti otsaansa kokeillen, kuinka iso kuhmu hänen otsassaan oikein olikaan.

“Oii... voi ressukkaa... Sattuuko tämä?” Talim sanoi tökkäisten etusormella Feenixin mustelmaa.

12

“Au! Hullu!” Feenix parkaisi ja yritti tarrata kiinni Talimiin, joka hyppäsi pois riippukeinun ja Feenixin ulottuvilta.

“Oliko ihan pakko?”

“En voinut vastustaa kiusausta,” Talim nauroi ja alkoi lähestyä Feenixin otsaa pirullisesti hymyillen etusormi ojossa.

“Anna jo olla tai minä tökkään sinua silmään!”

“No! Rauhoittukaapas lapset!” Shiva huudahti kyllästyneenä Talimin ja Feenixin pelleilyille.

“Meillä on parempaakin mietittävää.”

“Toi sen aloitti...” Feenix aloitti pyhimysilme naamallaan, mutta päätti jättää asian sikseen Shivan terävän katseen alla. Sen sijaan hän risti kätensä mielenosoituksellisesti rintansa päälle. Talim näytti Shivan takaa kieltä Feenixille, johon Feenix vastasi takaisin painamalla sormella nenäänsä ylöspäin, että sieraimet oikein kunnolla näkyivät. Talim näytti uudestaan kieltä.

“Tuhat kertaa hnnn...” Feenix sanoi näyttäen taas nenätemppuaan.

“Miljoona kertaa plllhhh” vastasi Talim näyttäen kieltä ja irvistäen silmät kiinni.

“Hnnnn…”

“Pllhhhh…”

“Hnnnn…” “Älä kuule ala mulle... Pllhh...”

“Haista ite... Hnn...”

Molemmat irvistelivät toisilleen silmät kiinni ja Shiva seurasi tilannetta sivusta toinen kulmakarva koholla.

Hän päätti luovuttaa ja istui huokaisten alas pöydän ääreen nojaten otsansa käsiinsä. Ilmeisesti hänen ystävänsä olivat tuhonneet edellisiltana viimeisetkin aivosolunsa.

“Greit, mitä Dantekin sanoo, kun me TAAS jälleen kerran tuhottiin sen omaisuutta?” Talim vaikeroi.

“Meistä on varmaan enemmän haittaa, kuin hyötyä. Dante vois kyllä pikkuhiljaa tulla pelastamaan meidät täältä koinsyömästä paatista!” Shiva mutisi.

“Minne ne kaikki häippäsivät? Jättivät meidät vaan tänne, kun itse häipyivät jonnekin maihin pitämään hauskaa,” Talim tuhahti.

“Katso vielä kerran, etteikö sieltä ikkunasta pääsisi kapuamaan pois?” Feenix ehdotti ja Talim kiersi pöydän avonaisen ikkunan luokse.

“Veteen kyllä pääsee hyppäämään, mutta ei siitä paljoa iloa ole, kun kannella oleva miehistö kuitenkin huomaa meidät. Missäs se kaukoputki on?”

“Jossakin tämän rojun seassa, olin näkevinäni sen rommiarkun luona... Hetkinen! Nyt muistin, minun piti näyttää teille, mitä minä löysin eilen!” Shiva hihkaisi ja alkoi kaivelemaan pukunsa rintamusta. Talim ja Shiva katsoivat toisiinsa Shivan kaivellessa vaatteitaan kieli keskellä suuta.

“Niin?”

“Eh, olen kadottanut sen jonnekin tänne... No niin, löytyi!” Shiva vetäisi pitkän, kultaisen avaimen heidän silmiensä eteen. Hän näytti voitonriemuiselta, mutta Talim ja Feenix katsoivat toisiinsa kummastuneina.

“Mikä se on?”

“No avain tietysti, oletko sinä ihan tyhmä?” Feenix sanoi Talimille.

“No kyllä minä sen näen, mutta mihin se avain kuuluu?” Talim sanoi muljauttaen silmiään Feenixille.

“Minä ajattelin, että te muistaisitte sen,” Shiva sanoi. “Olen nähnyt tämän avaimen aivan varmasti jossakin aiemmin, jossakin kirjassa, mutta en muista, mihin se käy. Mutta se on joku tärkeä esine, siitä olen varma.”

“No nyt kun sanot, se tosiaan näyttää hieman tutulle…” Talim sanoi pohtivasti.

“Ehkä se on avain suuren merirosvoaarteen luokse?” Feenix ehdotti toiveikkaana.

“Mistä sinä sen löys…”

“Idiootit, idiootit!”

13

Jostakin kuului yhtäkkiä rääkyvä, lähes lammasmainen ääni. Enkelit kääntyivät salamannopeasti, mutta eivät nähneet ketään hytissä.

“Mitä ihmettä?”

“Rumat idiootit!”

Enkelit katsahtivat ylös ja näkivät punavihertävän papukaijan istuvan kattokruunun päällä heidän yläpuolellaan.

“Mistä se tuli?” Talim kysyi ja otti takaisin normaalin asennon. Hän oli vaistomaisesti ottanut taisteluasentonsa kuullessaan omituisen puheen.

“Varmaan ikkunasta. Onkohan se kapteenin papukaija? Niillähän on aina omituisia lemmikkejä,” Feenix pohti.

“Ruma persenaama!” Papukaija jatkoi solvauksiaan.

“Ah, rasittava lintu,” Shiva voihkaisi.

Samassa Talim tunsi jotain märkää plötsähtävän olkapäälleen.

“Hei Talim, sulla on jotain tossa...” Shiva aloitti huomatessaan jotain likaa Talimin oikealla olkapäällä. “.... Mä tiedän...”, Talim mutisi naama punaisena pidätellystä raivosta. Feenixkin katsahti Talimin punaiseksi muuttunutta naamaa.

“Toi...saakelin...lintu paskansi mun päälle!” Talim raivosi.

Shiva ja Feenix taistelivat vastaan halulleen purskahtaa nauruun, mutta nähdessään Talimin ilmeen, he purivat hampaansa tiukasti yhteen, sillä ilmeestä päätellen heidän ystävänsä ei juuri nyt ollut huumorituulella. Shiva ojensi Talimille paperin.

“Se oli lähellä. Ei onneksi osunut tukkaan!” Talim mutisi pyyhkiessään olkapään puhtaaksi.

“Ja nyt minä kynin tuon kanan!” Talim sanoi hypäten ylös kattokruunua päin, mutta papukaija lensi hyllyn päälle turvaan.

“Antakaa kaukoputki!” Talim keksi ja Feenix kaivoi sen romun seasta.

Talim alkoi huitomaan kaukoputkella hyllyä päin, mutta papukaija lensi, takasin kattokruunun päälle höyhenet pöllyten.

“Hullu, hullu!”

“Hei, miten ois hieman apua täällä?” Talim huusi Feenixille ja Shivalle, jotka seisoivat vieressä katsellen Talimin papukaijan metsästystä.

“Eeh, en tiedä. Jos se tosiaan on Narrowin papukaija, se ei varmaan hirveästi tykkäisi, jos me tapetaan se,” Feenix sanoi.

“Varsinkin, kun me juuri vältettiin yksi tappouhkaus. Minä en enää välittäisi toisesta kokeesta, jossa testataan meidän hyödykkyyttämme,” Shiva jatkoi.

“Ja eihän siitä nyt sinänsä mitään vahinkoa ole, tuosta papukaijasta…” Feenix selitti sovittelevaan äänensävyyn.

“Avain! Avain!”

Kolmikko katsahti toisiaan ja Shiva piilotti avaimen käsistään takaisin pukunsa kätköihin.

“Upsiii... toi ei tiedä hyvää...” Shiva sanoi.

“That’s it, tipu on mennyttä!” Feenix totesi ja kolmikko hyppäsi linnun kimppuun.

Papukaija osoittautui kuitenkin harvinaisen vaikeaksi kiinnisaatavaksi ja pian kolmikko istui uupuneena pöydän ääreen penkeille papukaijan istuskellessa tyytyväisenä korkealla katon rajassa koukun päällä.

“Avainavainavainavain!”

“Jonkun on paras vaientaa toi lintu, tai meidän on pakko luopua avaimesta,” Talim sanoi.

“Ootsa koittanut ampua sitä?” Feenix ehdotti saaden levottoman naurunpuuskan aikaan kolmikossa.

“Oiskin jotain, millä ampua!” Shiva voihkaisi.

14

“Hetkinen, mitenkäs tuo takahuone, mitä siellä on?” Talim muisti ja kolmikko kerääntyi kaatuneen hyllyn luokse tutkimaan pientä ovea.

“Siinä on varmaan joku mekaniikka, miten sen saa auki...” He kerääntyivät oven eteen.

Samassa ovi heidän takanaan aukeni ja kolmikko käännähti ympäri yllätettyinä. Narrow seisoi oviaukossa ja katsoi hitaasti ympärilleen. Nyt enkelitkin vasta huomasivat, että joka puolella hyttiä leijui vihreitä ja punaisia höyheniä. Narrowin katse liukui enkeleihin ja heistä heidän takanaan olevaan salaoveen.

“Saanko kysyä mitä täällä oikein tapahtuu?”

15

OSA 4 1700 AD Kesäkuun 4 Kello 14.00 Karibia

Enkelit seisoivat lamaantuneena oven edessä oikeastaan aika sanattomina. Heitä oli pidetty koko päivä vankina ja krapula vaivasi vieläkin lievästi. Sitä paitsi papukaijan metsästäminen ei näyttänyt kovinkaan mairittelevalta. Shiva piilotti avaimen nopeasti paitansa sisään ja Talim perääntyi hitaasti kohti papukaijaa.

Narrow vilkaisi tarkemmin ympärilleen ja hieraisi partaansa. ”Avain! Avain!! Kraakh...” Papukaija rääkäisi ja Talim huitaisi palkkana sen kaukoputkella suoraan seinään.

Narrow siristi epäluuloisena silmiään. Täytyi keksiä joku harhautus. Feenix nappasi nopeasti kirjahyllyn vieressä kuin ihmeen kaupalla ehjänä pysyneen kreikkalaisen vaasin käsiinsä ja heitti sen kapteenia kohti. ”Feenix! Ei vaasia!! Tiedätkö minkä arvoinen se...” Shiva huudahti ja ojensi kätensä pysäyttääkseen ystävänsä. ”CRASH!!”

Narrow torjui kuitenkin refleksinä sen käsivarteensa ja se hajosi pieniksi kappaleiksi kapteenin päälle. Shiva kalpeni silmin nähtävästi ja voihkaisi kuuluvasti. Antiikkinen aarre meni aivan säpäleiksi hänen silmiensä edessä, ja hän ei voinut uskoa tapahtunutta. ”Mitä sinä!?” Shiva käännähti vihaisena Feenixiä kohti ja heristi sormeaan.

Talim oli sillä aikaa taputellut ovea ja vetänyt kirjat lattialle hyllyistä löytääkseen mekanismin. Ratkaisu piti kuitenkin löytää heti, sillä Shiva ja Feenix sinkauttivat rommiarkun Narrowia kohti, joka hyppäsi sen tieltä pois turvaan käytävään. ”Emmekö voisi puhua asiasta?” Narrow huudahti maastoutuessaan ja Enkelit naurahtivat huumorintajunsa menettäneinä. Rommiarkun iskeytyessä seinään, kuului kauheaa kilinää ja helinää pullojen pirstoutuessa hajalle sen sisällä. Narrow näytti aika säälittävältä yrittäessään juoda hajonneista pulloista nestettä, joka valui hänen mielestään hukkaan. ”Rommini! Miksi sen piti juuri olla rommini...”

Hälinä oli herättänyt miesten huomion kannella, ja he juoksivat puiset rappuset kopisten köliin.

Talim mietti ahkeraan ongelman ratkaisua, mutta vasta rommiarkun näkeminen sai hänet oivaltamaan sen.

Kiitos pienen irronneen metallisen koristeen, joka irtosi sen reunasta. Talimin katse siirtyi oven yläkarmiin ja sen koristeisiin, joiden kulmat muistuttivat erehdyttävästi oven kahvoja. Hän kaappasi yhden pöydän palleista ylettääkseen niihin ja veti metalliset osat irti seinästä vääntäen ne samaan aikaan kohtisuoraan alaspäin. Oven takaa kuului naksahdus ja Talim ryntäsi siitä sisään. ”Sain sen auki!” Talim huusi viitaten ystävilleen samalla.

Shiva ja Feenix heittivät vielä pöydän huoneeseen yrittävien miesten päälle ja he peräytyivät salaovesta takahuoneeseen. Talim paiskasi oven kiinni ja kaatoi läheisen kaapin sen eteen jumittaen sen. Huone oli todellakin täynnä kaikenlaisia arkkuja ja niissä oli monenlaisia aarteita missä silmä lepäsi. Feenix nappasikin pienen nahkapussukan ja sulloi koruja ja kultakolikoita siihen varmuuden vuoksi.

Shiva oli sillä aikaa kiinnittänyt huomionsa takapöydällä oleviin papyruksiin ja pergamentteihin. Pöydälle oli levitettynä suuri maailman kartta ja sen vieressä oli pienempi pergamentti. Se oli taitettuna pöydällä ja siinä tilassa, sen päällä oli saman avaimen kuva, jonka he olivat löytäneet. Miehistö oli sillä aikaa alkanut murtaa ovea auki ja kapteenin hytistä kuuluikin hirveä ryske ja meteli. Oven saranat alkoivat pettää liitoksistaan ja kirveen lyönnit alkoivat läpäisemään puuta. ”Katsokaa tätä!” Shiva hihkaisi ja näytti pergamenttia huoneen yhden lasisen ikkunan valossa.

Feenix ja Talim ryntäsivät pöydän ääreen.

16

Shiva avasi paperin hellävaroin auki, jolloin kolmikon silmien eteen aukeni outo mustekynä töherrys, jossa näytti olevan meriä ja mantereita, mutta ei kuitenkaan. Se näytti aivan epäloogiselta, eikä todellakaan miltään maailman merialueelta. ”Pitäisiköhän tämän tarkoittaakin jotain.” Feenix kysyi anastaen sen Shivalta ja pyöritti sitä ympäri. ”Hei, se oli mun!” Shiva sanoi napaten sen takaisin ja näpsäyttäen Feenixiä sormille. ”Kyllä sillä joku tarkoitus on, mutta selvitämme sen, kun pääsemme ulos täältä. Ehkä otamme riskin miehistön kanssa ja pulahdamme uimaan. Me näyttäisimme olevan ankkuroituneena jonkun kaupungin edustalle...” Shiva sanoi vilkaisten ikkunasta ulos. ”Kannelta saamme aseita turvaksemme yllätettyämme miehet ja sitten kroolaamme rantaan.”

Kaksikko vilkaisi kummastuneena toisiaan. ”Sinähän pelkäät korkeita paikkoja...” Talim sanoi ihmetellen vastauksena kysymykseen, mikä oli herännyt hänen mielessään.

Shivan hymy leveni ja hän piilotti kartan paitansa poveen. ”Olen käynyt fobia psykiatrilla korkean paikan kammoni vuoksi ja hän oli erikoistunut kokeilla oleviin menetelmiin...”

Shiva käveli selittäessään tuolin luokse, jossa oli kerässä vahvan näköistä köyttä ja pukkasi ikkunan auki. ”Hän opetti minulle erikoisella tekniikalla valokuvamuistin, jotta pystyn korkeilla paikoilla rekisteröimään heti ympäristön ja siten sulkemaan silmäni, etten näe niitä. Pystyn liikkumaan silmät kiinni yhtä hyvin kuin ne auki, kuten aiemmin mastosta hypätessäni. Näen paikat mielessäni yksinkertaistetun kolmiulotteisesti.

Hän kutsuu sitä sokeanäöksi.”

Shivan ystävät näyttivät tyrmistyneiltä suu auki samalla, kun hän repäisi naulakon koukkuosan irti, sitoi sen köyden päähän ja heitti sen kurkottaen ikkunasta yläkannelle. Se tarttui kaiteeseen ja kolmikko kiipesi yksitellen ikkunasta ulos ja silppasi köyttä pitkin ylös. Samalla ovi antoi vihdoin periksi ja miehet työnsivät hyllyt pois edestään rynnäten huoneeseen, mutta huomatessaan sen olevan tyhjä Narrow ja hänen miehensä ampaisivat vauhdilla kannelle.

Enkelit olivat iskeneet kaikki miehet kannelta tajuttomiksi, ja he olivat napanneet käsiinsä miekat. Yllättäjät juoksivat alimmalle mahdolliselle hyppäyspaikalle kaiteen viereen, kun kölistä ylösjuosseet miehet piirittivät heidät. Feenix sitoi rahapussukan nyöreistään uimahousuihinsa kiinni ja hän repäisi paidan ja housut pois, että pystyisi uimaan paremmin. Vaatteet, kun olivat aika painavat vedessä. Shiva sitoi avaimen narulla kaulaansa ja siirsi kartan poven kohdalle uimapuvun alle repäisten kanssa painavat päälivaatteet pois. Talim seurasi muiden esimerkkiä.

Miehiltä loksahti kirjaimellisesti suu auki, sillä kukaan nainen ei ollut pukeutunut koskaan noin rohkeasti heidän nähtensä kuin kolmikko, mutta silti niukoissa asuissa oli jotain tyyliä. Miehet olivat sanattomia ja jähmettyneinä paikallaan. Ainoa, joka oli jotenkin tolkuissaan, oli Narrow, joka tuimistui miehistönsä saamattomuutta. ”Kapiset koirat! Liikettä niveliin!!”

Miehistö oli kuitenkin kuin lumottu ja he eivät liikahtaneetkaan. Enkelit osoittivat miekoillaan miehiä yhtä yllättyneinä heidän reaktiostaan. Kolmikolla paloi outo tuli heidän silmissään ja avain Shivan kaulassa tuntui heikosti alkavan loistaa. Narrown katse osui siihen heti. ”Keitä te oikeasti olette?” Narrow kysyi hämmästyneenä.

Shiva näytti vieläkin olevan käärmeissään kapteenin leikittelyistä ja naiselle nousi julma hymy huulille. ”Olemme meren syvyyksien seireenejä!” Hän sanoi ja kosketti yhden merimiehen poskea hellästi napaten tältä veitsen.

Muu miehistö hyppäsi nopeasti taaksepäin kauemmas naisista. ”Se kolmikko, joka vie miehiä kuoleman kylmään syleilyyn.” Feenix jatkoi pompaten laivan kaiteelle. ”Sinuna en seuraisi meitä!” Talim uhkasi ja nousi ystävänsä viereen. ”Mutta nyt meidän on aika heivata tää paatti...” Hän lisäsi huudahtaen ja kaksikko hyppäsi pää edellä laidan yli mereen pienen molskahduksen säestämänä.

17

”Meille ei muuten kukaan naura...” Shiva varoitti vielä uhkaavalla äänensävyllä ja heitti veitsen kapteenia kohti, joka nappasi sen ilmasta kiinni viime tingassa. Narrow käänsi läpitunkevan katseensa veitsestä heittäjään oudon tunteen vallassa. Vedessä Talim ja Feenix huhuilivat jo Shivaa ja hän pomppasi nopeasti kaiteelle. ”Kunnes taas tavataan!” Hyppääjä naurahti ja lähetti lentosuukon kapteenille hypäten ystäviensä perään tehden voltin suorin vartaloin.

Miehistö ryntäsi heti kaiteelle katsomaan naisten uintia. Enkelit eivät kuitenkaan vilkaisseetkaan taaksepäin vaan he kroolasivat huippuvauhtia rantaa kohti. Narrow kurkotti laidan yli pitäen kiinni verkkoköydestä, kun Shivan poskeen koskettama piraatti hyppäsi yli laidan kolmikon perään. ”Call! Mitä sinä teet?!” Hän huusi perämiehelleen ja hyvälle ystävälleen.

Hyppääjä tippui kuin kivi veteen suuren molskahduksen saattelemana eikä noussut enää pinnalle. Narrow ja kolme muuta hyppäsivät hukkujan perään, mutta he eivät koskaan löytäneet häntä. Pelastajat kiipesivät takaisin laivaan kuivatellen vilttien sisällä itseään ja Narrow katsoi katoavia naisten hahmoja silmät vihaisina. ”Kukaan ei tapa miehistöni jäsentä maksamatta siitä kovaa hintaa! Laskekaa soutuvene vesille! Meidän pitää saada lumoajattaret kiinni. Hiiop, hiiop...” Kapteeni huusi miehistölleen käskyjä heidän juostessaan laskuköysien luokse.

Merirosvo kaupungissa oli varmasti 24 tuntia vuorokaudessa kestävä vilinä ja vilske päällä. Lihallisia iloja tarjosivat uhkeat ja ei niin siistit ilotytöt kapakoiden ja katujen varsilla, ja joka paikassa käveli juopuneita hoilaavia lain laitapuolen kulkijoita. Ketään ei kuitenkaan kiinnostanut Myrskytuulen kannella näkyvä sekasorto ja huudot, eikä veneestä uivat hahmot, jotka suuntasivat vähän syrjäisemmälle kohtaa rantaa.

Melkein alastomat naiset pyrähtivät palmujen ja pensaikkojen suojaan jatkaen kohti kaupunkia. Rannan hiekka oli tuntunut ihan mukavalta paljaiden jalkojen alla, mutta siirryttäessä kaupungin kaduille oli kivet ja lika ohdakkeena heidän lihassaan. Jalkapohjat olivat hetkessä verillä ja likaisia. He suuntasivatkin nopeasti yhden myyntikojun taakse piiloon. Aina, kun kaupustelijan silmä vältti, niin he nappasivat vaatteita ja kengät itselleen.

Talim sai ensimmäiseksi puettua vaatteet ylleen ja hän olikin aika ilmetty Narrow asussaan. Muutamia eroja kuitenkin oli. Päässä oli tuttu kolmiohattu, mutta otsaliina oli väriltään vaaleanpunainen. Valkoinen pussihihapaita oli väljästi auki poven kohdalta, jolloin bikinien yläosa näkyi vaosta. Paidan yllä oli puolipitkät mustat liivit ja musta nahkatakki kultaisin koukerokoristein. Housut olivat väljät ja mustat ja jaloissa oli ruskeat polvisaappaat. Vyö oli kapea ja ruskea ja sen alla oli käytetty vihreä pitkä kaulaliina, jossa oli röyhelöitä reunassa. Talim oli sitonut hiuksensa ranskanletille.

Shivan silmät olivat loistaneet yhden asun nähdessään ja hän olikin aika ”komea” se yllään. Päässä oli musta musketöörihattu ison liilan sulan kanssa. Valkoinen pussihihapaita pilkotti ruskean pitkän liivin välistä.

Musta vyö oli solmittu erikoisella solmulla uumalla, ja liivit pujahtivat sen alta kuin varkain ja punaruskea viitta laskeutui naisen olkapäiltä alas. Hiukset olivat valtoimenaan auki ja ne liehuivat tuulessa. Jaloissa oli tumman ruskeat housut ja korkeakorkoiset pikkukengät.

Feenix oli päättänyt ottaa asun ilman hattua ja hänellä olikin yksinkertaisin vaateparsi heistä. Otsan päällä oli viininpunainen liina ja paita oli pussihihainen ja kermanvärinen. Sen hihojen päässä oli vielä pitsikoristukset ja hapsut. Bikinit näkyivät myös Feenixin kaula-aukosta ja hän sitoi paidan kylkiluiden alapuolelta solmuun. Asun mustat liivit ylettyivät maahan asti ja sen helmassa oli kanssa pitsikoristeita ja hapsuja. Vyönä oli punainen pitsinen huntu. Housut olivat ruskeat ja jaloissa oli mustat polvisaappaat piikkikorolla.

Kolmikko ihasteli toistensa vaatteita ja he nyökkäsivät hyväksyvästi.

18

”Nyt meidän pitää hankkia vain itsellemme sopivat aseet...” Talim sanoi ja joukko siirtyi asekojun luokse varmoin askelein. Nyt naiset herättivät läheisten ohikulkijoiden huomion ja muminaa ja kuisketta alkoi kuulua heidän ympäriltään. Kojun myyjäkin näytti säikähtäneeltä. ”Mi-mi-mitä saisi olla?” Hän kysyi änkyttäen. ”Minä ottaisin nuo kaksi lyhyttä miekkaa.” Talim sanoi osoittaen sormellaan todella hyvin tehtyjä ja koristelluita teräaseita. ”Ja kaksi olkapään yli menevää asevyötä.” ”Entä muuta” ”Minä otan tuon rannejousen ja ruoskan.” Shiva sanoi ja myyjä ojensi nopeasti ne naiselle. ”Sitten tuon musketin ja ruutia ja kuulia sekä asevyön vyötärölle.”

Myyjä ojensi ne naiselle ja jäi odottamaan viimeistä tilausta. ”Minä ottaisin tuon luukahvaisen säilän, jossa on erikoinen kukka kädensuojuksessa sekä olkapään yli menevän asevyön. Tässä rahat.”

Feenix heitti kaksi kultakolikkoa tiskille ja kaupustelija kumarteli ja kiitti monta kertaa.

Enkelit laittoivat asevyöt ylleen ja tunkivat aseet huotriinsa. Heidän vaarallisuutensa nousi heti potenssilla. ”Nyt me näytämme ihan niiltä merirosvokapteeneilta Freyalta, Sielalta ja Tessalta, joita me väitimmekin olevamme.” Feenix sanoi hymyillen.

Heidän ympärilleen kerääntyneet katsojat väistyivät uhkaavan kolmikon tieltä, joka suuntasi kaupungin syrjäkaduille rannan kautta.

ehistöineen kolmen soutuveneen kanssa ja hän huusi rannalla käskyjä miehistölleen naama punaisena. He vetivät veneet kunnolla rannalle laittaen ne kiinni rantapaaluihin ja juoksivat kaupungille hajaantuen. ”Kyselkää kaikilta ja etsikää heidät! Haluan, että heidät löydetään!” Narrow karjaisi vetäisten miekan huotrastaan. Likainen miesjoukko juoksi pitkin katuja saaden sekasorron aikaan siellä.

Etsityt olivat sillä aikaa edenneet siihen suuntaan, mistä olivat kysyneet yösijaa. Lähellä oli kuulemma joku taverna, joka antoi maksua vastaan nukkua siellä. Feenix puristi säilänsä kahvaa rystyset valkoisina ollen valmiina väijytyksen varalta. Sitten kuuluikin kröhimistä ja Shiva käänsi katseensa äänen suuntaan. ”Saisinko maalata neitien muotokuvan?” Kysyi nuorelta näyttävä nainen ja laittoi palettiaan valmiiksi. ”Meillä ei kyllä olisi aikaa...” Shiva sanoi pahoitellen ja oli valmis jatkamaan matkaansa. ”Minä kyllä haluaisin muiston näistä meidän asuistamme, kun ne vielä ovat ehjiä ja puhtaita.” Feenix sanoi tehden jalallaan ympyröitä maahan. ”Se on sitten sinun syysi, jos jäämme kiinni.” Talim tuhahti ja siirtyi Shivan oikealle puolelle nojaten tämän olkapäähän. ”Okei sitten!” Feenix sanoi nojaten vasemmalla puolella vinoittain selällään Shivan kylkeen ja pitäen miekkaansa suoraan alas terä maata vasten. ”Minun nimeni on Raquel Orleans ja olen taiteilija, kuten näette. Eiköhän aloiteta.” Nainen sanoi hymyillen silmälasiensa lomasta. Maalaajalla oli todella tumman ruskeat lyhyet ja paksut hiukset. Kasvot olivat ystävälliset ja vaatetus rento. Nainen istui erään talon edessä puisella pallilla.

Shiva ja Talim heiluivat kärsimättömänä kahdenkymmenen minuutin kuluttua, kun he kuulivat hälyä ja melua, joka läheni heidän olinpaikkaansa. Raquel näytti melkein luovuttavan ja vetäisi lasinsa silmiltään pois. Kolmikko pysyi silti paikoillaan, vaikka he ihmettelivät mikä nyt oli...

19

”Jos olen saanut minun seitsemän poikaani pysymään aloillaan, niin pitäisi minun saada teidätkin! Älkää liikkuko!!” ”Seitsemän poikaa...” Shiva sanoi kysyvästi. ”Seitsemän veljestä!” Talim korjasi ja hymyili merkittävästi. ”Hän näyttää niin nuorelta.” Feenix sanoi ihmetellen. ”Arvon kapteenit!” Raquel huomautti ja silitti vieressä ollutta kissaa.

Kolmikko jähmettyi paikoilleen vielä puoleksi tunniksi, mutta sitten he näkivät, että Narrow kierteli miehineen kaupungissa ja heistä yhdet ilmestyivät heidän suuntaansa. Kolmikolle tuli äkkilähtö. Feenix kuitenkin kääntyi ja juoksi takaisin, antaen pari kultakolikkoa maalarin käteen. ”Tulemme hakemaan taulun myöhemmin. Tee parhaasi!” Feenix hihkaisi lennosta, sillä hän oli pyrähtänyt rahat annettuaan ystäviensä perään. ”Nykyajan nuoriso.” Taiteilija hymähti, kun hänen poikansa juoksivat ovesta piirittäen äitinsä.

Taverna oli tosi likainen ja rietas paikka. naisille vihelleltiin ja he päättivät maksaa huoneista ja kävellä rappusia pitkin suoraan huoneeseensa. Narrow ei ollut löytänyt vielä kolmikkoa, mutta se olisi vain ajan kysymys. Talim sytytti öljylampun natisevalla pöydällä palamaan. ja kolmikko istuutui sen ääreen. He eivät halunneet vilkaistakaan huonetta, joka oli varmasti kauheassa kunnossa. Shiva irrotti avaimen kaulastaan ja otti kuivuneen kartan pöydälle esille. Hän aukaisi sen ja kolmikko huomasi, että kastuttuaan siihen oli ilmestynyt latinankielistä tekstiä. ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää, avain aarteen luo on palo silmissäs, palo, joka polttaa ylimalkaisesti ja...”

Shiva luki käännettynä kirjoituksen ja kaksikko näytti ärtyneeltä. ”Niin?” he sanoivat yhteen ääneen. ”Siihen se loppui...” ”Miten niin? Ei se siihen voi loppua!” Talim sanoi ja kallisti epäuskoisena päätään.

Shiva tarkisti pergamentin joka puolelta. ”Kyllä vain... Odotas...” Shiva mutisi ja nosti avaimen ylös. kääntäen sitä käsissään. Hän veti sormellaan sen kyljen pintaan pitkin ja huomasi siellä myös latinankielisen kirjoituksen. ”Ahaa, se jatkuukin avaimessa!” ”Anna minulle uhrilahja, sulata sisimpäni, anna kuumeen polttaa ydintäni kolme hyppysellistä mustan katseesi alla ja olet tietävä tien luokseni...”

Outo tuulahdus kävi huoneessa ikkunan kautta ja kolmikko värisi sijoillaan. ”Mitäs toi sitten tarkoitti?” Feenix kysyi ihmeissään. ”Näytäppä sitä avainta mulle.” Talim sanoi ja Shiva ojensi sen hänelle.

Vasta nyt tutkailija kiinnitti huomionsa avaimen yläosassa olevaan pieneen mustaan koloon. ja vilkaisi karttaa nopeasti.

20

”Olisikohan... Shiva, anna minulle ruuti nassakkasi.” Talim sanoi ja sirotteli koloon kolme hyppysellistä mustaa jauhoa.

Hän sytytti pienen lastun pään öljylampun liekistä ja katsoi sitä hetken. Shiva laittoi nassikan takaisin taskuunsa ja jäi katsomaan mitä Talim oli keksinyt.

Feenix ojentautui eteenpäin nähdäkseen paremmin, kun Talim sytytti ruudin avaimen sisällä ja kuului sihauhs.

Talin tarttui kourallaan avaimen keskeltä kiinni, kun se alkoi väristä oudosti. Välähdyksen mukana avain muuttui kultaiseksi sauvaksi, jossa oli käärmeen pää ja sen silminä kaksi punaista rubiinia. Kuunvalo heijastui silmien kautta karttaan punaisena juovana ja Talim nosti kuin hypnotisoituna sauvaa ylöspäin. ”Katsokaa!” Shiva huudahti osoittaen karttaa, jonka epämääräinen sekava piirros hävisi ja uudet palat ilmestyivät verenpunaisina muokkautuen ja siirtyen oikeille kohdille, muodostaen selvän ja loogisen aarrekartan. Arvoitus oli siis ratkennut Talimin kekseliäisyyden avulla. ”Kuolleiden sielujen saari...” Feenix kuiskasi väristen ja peräytyi.

Sauva muuttui uudestaan enemmän seiväsmäiseksi ja sen molempiin päihin ilmestyi pienet käärmeen päät rubiinein. Karttaan ilmestyi uusi latinankielinen lause ja kuva kolmesta kapteenista, jotka muistuttivat erehdyttävästi heitä. ”Nyt muistankin! Yhdessä kirjastomme vanhoista kirjoista oli legenda kolmen seireenin aarteesta ja kultaisesta avaimesta, joka olisi ratkaisu arvoitukseen... Hetkinen... Kolme seireeniä... Mites toi kirjoitus meneekään.” ”Laulu seireeneiden turmioon vie, ja kirouksen aarteen ylle sai... synnin viivat avaimesta huokuu, ja turmioon avaa tien...

Sillä aarre suurin on valot taivaan ja tiimalasi, joka sitä käskee.

Muuhun ei ole lupa koskea, tai tuhkaksi on yrittävä käsi muuttuva.

Varo käärmettä helvetin tai paluuta ei tule olemaan...” ”No, toihan oli lohduttavaa.” Feenix sanoi ja katseli Talimia, joka näytti olevan seiväs kädessään aika pois tolaltaan. Seiväs kokosi itsensä yhtäkkiä ja muuttui kaularenkaaksi naisen kaulaan, jossa oli käärmeen pää edessä. ”Talim, oletko kunnossa?” Shiva kysyi varovasti ja Talim näytti palaavan heidän luokseen. ”Tietysti! Miksi en olisi...”

Shiva kävi nopeasti alakerrassa ja raahasi sieltä vanhan näköisen miehen mukaansa. Hän ohjasi tulokkaan istumaan ja ojensi miehelle kymmenen kultarahaa pussista. ”Haluan, että rakennat meille salassa suunnilleen tämän näköisen veneen.” Shiva sanoi ja ojensi piirtämänsä purjealuksen pohjapiirroksen miehelle. siinä oli yksi iso purje keskellä ja alaosa oli neliön muotoinen, kuten Waterworld elokuvassa. Oikeastaan alus oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aivan samanlainen. Tosi nopea kulkija oli siis kyseessä. ”Sen pitää olla valmis kahdessa päivässä!” Feenix jatkoi taputellen säilän terää käteensä. ”Ja et ole sitten koskaan kuullutkaan meistä, jos joku kysyy...” Talim sanoi uhkaavasti ja mies ryntäsi ovesta ulos toimittamaan asiaa.

21

OSA 5 1700 AD Kesäkuun 4 Kello 17.00 Karibia

”Miten meren jumalien mukaan, ne naiset pystyivät katoamaan näin tyystin?!” Kain Narrow seisahtui keskelle vilkasta kauppakatua, yrittäen tihrustella ympärilleen parhaansa mukaan. Kauppiaat huutelivat rohkeasti ohikulkeville ihmisille, luvaten paratiisin maan päältä ostoksista. Merenkulkijoita käveli rehvastellen tai hiipien, riippuen maineestaan, mukulakivin päällystetyllä kadulla, kantojen kopistessa kiviin.

Muutamia köyhästi pukeutuneita naisiakin näkyi näiden ostellessa rikkaille emännilleen tavaroita, mutta juuri niitä kolmea naista ei näkynyt, jota hän etsi. ”Haluaisitteko palan onnea?” Eräs vahvasti meikattu, tiukkaan ja avoimeen pukuun pukeutunut nainen käveli Narrowin vierelle, yrittäen hymyillä mahdollisimman houkuttelevasti. ”En tällä kertaa, kultaseni.” Mies sanoi välittämättä naisesta löyhähtävästä, halvan viinin lemusta. Tosin, kapteeni itsekään ei välttämättä aivan parhaalle mahdolliselle tuoksunut viimeöisen rommittelun jälkeen... ”Oletteko aivan varma, kapteeni?” Nainen sanoi hunajaisella äänellä, räpytellen silmiään keimaillen ja hipaisten kuin vahingossa miehen kylkeä. ”Täysin varman, mutta kenties voisit tehdä puolestani jotain muuta...” Mies sanoi, napaten muutaman kultakolikon vyötäröltään olevasta pussista ja antaen ne sitten naisen käsiin. ”Mitä tahansa.” Nainen sanoi silmät loistaen ahneudesta kohti kolikoita. Huomatessaan tämän, Narrow noukki vielä kaksi kolikkoa käteensä alkaen leikittelemään niillä. ”Etsin muutamaa naista...” Mies aloitti, naisen seuratessa kuin haukka ilmassa lenteleviä kolikoita. ”Minä tunnen monia naisia ja he suostuvat varmasti kolmin peliin tai useampaan, jos haluatte...”

Katunainen sanoi suorasukaisesti, saaden kapteenin nielaisemaan kuuluvasti ja pudottamaan kolikot maahan, jolloin nainen syöksyi niiden perään salamana. ”En...” Narrow aloitti, mutta nainen keskeytti hänet nopeasti huitaisten vähättelevästi. ”Ei sitä kannata hävetä, kaltaisiasi on monia.” ”Ei, ei. En minä sitä tarkoittanut.” Narrow sai viimein sanottua. ”Etsin kolmea meren lumoojatarta.” Mies vielä jatkoi, saatuaan hengityksensä hallintaan. ”Hmm... No se voi olla hankalampaa toteuttaa...” Nainen sanoi pohtivasti, sujauttaen kolikot poveensa. ”Mitä?!” ”Siis kovin moni tytöistä ei pidä roolileikeistä ja-” ”EI! Ei, usko jo! En halua palveluksia tytöiltäsi.” Narrow pudisti päätään, tämä alkoi menemään jo naurettavaksi. ”Oletko sinä sellaisia miehiä? No ei ihme, jos ei kelpaa...” Naisen silmät pyöristyivät tyrmistyksestä, mutta pian niihin tuli jotain utelijasta ja hänen katseensa käveli miehen läpi päästä varpaisiin. Tässähän saattaisi olla naiselle lisätienestiä, jos hän vain pääsisi sotilaiden puheille... ”E-” kapteeni aloitti jälleen kieltämismantransa, mutta päätti luovuttaa. Nainen näköjään oli päättänyt, että jos hänen seuransa ei kelpaisi, niin vika olisi tietenkin miehessä. ”Antaa olla.” Kapteeni nosti kätensä ylös antautumisen merkiksi ja käänsi selkänsä naiselle lähtien kävelemään lähimpään mahdolliseen baariin. ”Ei mitään, sir.” Jälleen muutama mies palasi ilmoittamaan kapteenilleen, että kukaan ei ollut nähnyt naisia.

Kapteeni pysähtyi erään kojun äärelle, nojaamaan sitä pystyssä pitäviin puihin. Oli käsittämätöntä, että kolmikko oli voinut niin tyystin kadota. Olisivatkohan he lähteneet sisämaahan päin, pakoon kaupungista?

Se olisi silkkaa hulluutta, nämä kun eivät ilmiselvästi olleet täältäpäin, kun nimi Kain Narrownkaan ei sanonut heille mitään. Oli miehen onni, että hän jäi juuri tuolle kojulle nojaamaan...

Narrow otti hatun pois päästään, liehutellen sillä kasvojaan samalla kun miehet kerääntyivät hänen ympärilleen. Osa oli tietenkin jäänyt vartioimaan rannassa olleita veneitä ja osa itse laivaa, joten hänen 22

miehistöstänsä noin seitsemän oli paikalla. Muutamat olivat päättäneet antaa kapteeninsa käskyn kaikua kuuroille korvilleen, ja he olivat kadonneet omille teilleen. Heidän kannaltaan olisi parempi, jos pysyisivätkin kadoksissa... ”En usko, että ne naiset ovat selvinneet hengissä rantaan...” Eräs nuori poika viimein sanoi ja heitti ällöttävän räkäklimpin viereensä. Narrow olisi voinut olla samaa mieltä, ellei hän olisi sattunut katsahtamaan kadun toisella puolella olevaan naiseen lapsikatraan kanssa, joka tarkasteli juuri hieman kauempaa aikaan saamaa maalaustaan virheiden varalta. Kapteenin kulmat rypistyivät ja muutamalla nopealla harppauksella hän ehti työnsä tarkasteluun keskittyneen naisen taakse. ”Upea maalaus.” Narrow sanoi karhealla äänellä, katsellen naisen olan yli tämän teosta, joka esitti kolmea kaunista naiskapteenia. Raquel säpsähti paikallaan ja kääntyi katsomaan vaarallisen näköistä miestä takanaan, samalla kun hätyytti lapsensa hieman kauemmaksi. ”Kiitoksia…” Naisen äänessä oli kuultavissa pieni vapiseva hermostus. ”Keitä se esittää?” Mustat silmät kääntyivät katsomaan naista, joka ei oikein saanut sanaa suustaan. Olihan se ymmärrettävää, merirosvokaupungissa kun asui, niin joutui kyllä tottumaan kapteeneihin varsinkin, kun nämä yleensä halusivat itsestään mahdollisimman edustavan kuvan. Mutta silti kapteeneja oli parempi varoa, nämä kun olivat aika arvaamatonta sakkia. ”Se on vain maalaus muutamasta ohikulkijasta...” Raquel viimein sanoi. ”Ottakaa se mukaan.” Narrow käski muutamaa miestään, jotka olivat myös seuranneet kapteeniaan taitelijan luokse. Kuullessaan käskyn ja nähdessään muutaman miehen lähestyvän telinettä, Raquelkin tointui hieman säikähdyksestään. ”Anteeksi herrat... Mutta ette voi ottaa sitä.” Nainen sanoi yllättävän rohkealla äänellä, astuen suojaavasti maalauksensa eteen. Narrowin toinen musta kulma kohosi ja hänen kasvoilleen kohosi hieman vino hymy. ”Niinkö?”

Kun nainen vain nyökkäsi, katsellen ankarasti kapteenia, miehen hymy syveni ja hän kallisti hieman päätään, tutkien naista päästä jalkoihin. ”Maksakaa hänelle.” Mies sanoi joukoilleen, jotka alkoivat mutisemaan epätyytyväisenä. Pitikö heidän maksaa omasta pussistaan maalauksesta? ”Sanoin, että maksakaa naiselle.” Mies käänsi katseensa miehistönsä puoleen katsellen näitä vaarallisesti.

Viimein joku kaivoi sottaisesta pussista esiin muutaman kultakolikon, heittäen ne naisen jalkoihin. Raquelin katse ei värähtänytkään ilmiselvän halveksivasta eleestä huolimatta. ”Idiootti! Miten sinä oikein kohtelet taitelijaa?!” Narrow potkaisi kolikot heittänyttä kipeästi takapuoleen, jolloin tämä lennähti polvilleen maahan, kultakolikoidensa eteen. Valitettavasti mies osui maalaustelineeseen, joka alkoi heiluva uhkaavasti jalkojensa varassa. Teline olisi muuten kaatunut ja vienyt vielä märän maalauksen mennessään, ellei Narrow olisi nopeasti koukannut kiinni taulun reunasta tahraten kätensä ruskehtavaan väriin. Mutta maalausteline römähti maahan suuren kolinan saatteessa ja hajosi osiin. ”Voi eih...” Raquel voihkaisi, katsoen silmät suurina ainoaa tulonlähdettään, joka lepäsi nyt pirstaleina hänen jaloissaan. Naisen teokset nimittäin eivät olleet mitään miniatyyrejä, joten kunnon maalausteline oli lähes pakollinen. ”Sinä kapisen koiran raato! Katso nyt mitä teit!” Narrow ärähti tarttuen telineen kaatanutta miestä kiinni niskavilloista ja heittäen tämän hyvän matkan päähän, jolloin miesparka jälleen kaatui maahan. ”Tuon nartun ei tarvitsi telineestään huolehtia. Tekisi sitä mitä muutkin naiset eikä-” Enempää kaatunut mies ei kerinytkään sanoa, kun Narrowin oikea koukku iski miehen huulen halki. ”Älä uskallakaan pilkata...” Kapteeni keskeytti ja vilkaisi nopean kysyvästi taitelijaa. ”Raquel Orleans...” Nainen sanoi maalauksensa takaa, jonka mies oli hänelle ojentanut lähtiessään läksyttämään solvaavaa alaistaan. ”Nti Orleansia minun kuullen!” Miehen miekan terä oli suunnattu kohti maassa olijan kaulaa. ”Ja nyt juokse poika ja juokse lujaa.” Hän vielä lisäsi, sujauttaen miekan tuppeensa ja kääntäen selkänsä miehelle, joka pinkoi jo tuhatta ja sataa kohti kaupungin laitaa. ”Olen hyvin pahoillani tuosta.” Narrow sanoi saavutettuaan taiteilijan, joka hymyili tälle kiitollisena. Mutta kun kapteenin katse siirtyi jälleen tauluun, hymy katosi huulilta, mutta pysyi edelleen naisen silmissä. ”En myy sitä. Se on tehty tilaustyönä.” ”Oletko varma, maksaisin siitä ruhtinaallisesti?”

Nainen pudisti päätään saaden Narrowin huokaamaan syvään.

23

”No ei väkisin... Mutta ota nämä.” Mies viimein luovutti, mutta kaivoi pussistaan kolikoita ja ojensi ne naisen käsiin, hän kun oli laskenut maalauksen vasten erään kojun tukipalkkia.

Kun nainen meinasi alkaa kieltelemään, Narrow nyökkäsi kohti maalaustelineen säleitä. ”Hökötyksestä.” Kiitollisena, hetken epäröityään, Raquel otti lantit vastaan. ”Kiitoksia. Kenties te haluaisitte ikuistaa itsenne?” ”Toki. Mutta tällä hetkellä en joutaisi olemaan mallina, minun on etsittävä muutama ihminen. Mutta kun aikaa on, tulen varmasti takaisin.” Mies kumarsi ja heilautti hattuaan taitelijalle, lähtien sitten astelemaan pois naisen luota.

Sattuman oikusta, myös Narrow, joka oli jo täysin kyllästynyt etsimisleikkiin, miehistöineen sattui asettumaan täsmälleen samaan tavernaan, johon enkelit olivat majoittuneet. Retein askelin hän valtasi itselleen vakiopaikkansa, nostaen sitten jalkansa ylös pöydälleen ja ottaen mahdollisimman mukavan asennon kovassa tuolissaan, pistäen hatun silmilleen. Hänen miehistönsä kuusi jäsentä asettui hänen ympärilleen, odottamaan käskyjä. ”Kapteeni...” Eräs rohkea mies uskalsi sanoa, jolloin Narrow hieman nosti hattuaan, jotta näkisi puhutelleen.

Saatuaan ilmeisen ärtyneen kapteenin huomion mies kuitenkin unohti asiansa, tai ei vain uskaltanut esittää sitä. ”Menkää vain.” Merirosvopäällikkö sanoi, arvattuaan että hänen miehistönsä kaipasi nyt muutakin iloa, kuin ympäri kaupunkia ravaaminen. Oli hyvä pitää laivansa miehistö tyytyväisenä, koska nyt joutuisi kuitenkin viettämään aikaa heidän kanssaan.

Kaikki muut miehet karkasivat kukin omalle tielleen, paitsi eräs noin 14-vuotias poika, se vaaleanruskeatukkainen nuorukainen, josta olikin nousemassa Narrowin luottomies. ”Noh? Eikö teille seura kelpaa?” Narrow katseli kahta alaistaan, peittäen haukotuksensa kätensä taakse. ”En minä halua naisten luokse.” Poika sanoi koomisen kauhistuneella äänellä, joka vaihteli kimeästä korkeaan. ”Odotapas kun kasvat vielä hieman, niin sinua ei saa niiden luota millään.” Kapteeni naurahti ja siirsi sitten katseen toiseen mieheen. Narrow oli vasta vähän aikaa sitten tavannut nuorukaisen, auttaen tätä pelastamaan rakastettunsa eräältä kilpailevalta kollegaltaan, mutta vaikka nainen saatiinkin pelastettua, niin nuoren miehen veri oli silti vetänyt merille ja tämä oli liittynyt Myrskytuulen miehistöön. Paljoa mies ei puhunut mutta oli sitäkin tehokkaampi. Kohauttaen olkiaan, kapteeni päätti edes olla kysymättä mieheltä, minkä takia tämä oli jäänyt hänen seurakseen. ”Ongelmia...” Talim sihahti hiljaa, palatessaan alakerrasta, josta oli lähtenyt kysymään ruokaa. Kolmikolla kun alkoi hiljalleen olemaan nälkä, joten jokainen heistä oli siis toipumassa rellestyksestä. Tosin Feenixin kasvojen väri oli edelleen hieman vihertävä ja hän olikin päättänyt pysytellä tästä edes pelkästään yskänlääkkeessä, olipa siinä henki kyseessä tai ei.

Salamana kaksi muuta enkeliä nousi ylös paikoiltaan, jonne oli jäänyt Talimia odottamaan. ”Vanha tuttavamme on alakerrassa?” ”Mitäh!?” Feenix kiljaisi, lähtien harppomaan kohti ovea, painuen siitä ulos ennen kuin Shiva ja Talim ehtivät estää. Tosin eipä heidän olisi tarvinnut huolehtia, koska lähes heti kun Feenix oli hävinnyt, hän lennähti takaisin ”Huuu-uuuuui!” ääneen saatteessa. Hän oli onnistunut jäämään hihastaan kiinni oven karmiin... ”Olisit huutanut vielä vähän kovempaa.” Talim tiuskaisi, vetäisten Feenixin takaisin sisälle ja sulkien oven.

Varmuuden vuoksi hän vielä lukitsi sen ja alkoi raahaamaan painavan näköistä kirjahyllyä sen eteen, Shivan ja Feenixin katsellessa kuin Talim olisi menettänyt järkensä. ”Juu, ei tartte auttaa minua. Saanhan minä tämän kirjahyllyn itsekin raahattua oven eteen...” Nainen sanoi purevasti, vilkaisten sivusilmällä Shivaa ja Feenixiä, jotka vilkaisivat toisiaan huolestuneena, kävellen sitten auttamaan Talimia. Tämä kun vaikutti olevan hieman ärtyneellä tuulella... Saatuaan viimein hyvin, hyvin painavan kirjahyllyn oven eteen, enkelit jäivät puuskuttaen istumaan sen eteen. ”Mitäs nyt? Me ei taideta saada sitä laivaa nyt kun olemme sulkeneet oven näin...” Feenix läähätti, pitäen sydänalastaan kiinni, lakaten sitten lähes hengittämästä kuullessaan juoksuaskelia käytävästä. Myös Talim ja Shiva olivat jääneet kuuntelemaan korvat höröllä, kunnes erottivat napakan koputuksen oven takaa.

24

”Kiinni jäitte!” kuului Narrowin ääni koputuksen jälkeen, ilmeisesti hän oli kuullut melua yläkerrasta ja muut asiakkaat olivat kertoneet kolmikon majoittuneen tavernaan. ”Däämn! Miten se näin nopeasti meidät löysi?” Shiva sihahti nousten ylös ja alkaen kävelemään ympäri lattiaa kuin levoton eläin. Feenix seurasi Shivan liikkeitä Talimin painuessa syviin ajatuksiin, kunnes hänen silmiinsä ilmestyi pirullinen katse. ”Mehän tarvitsemme laivan, eiks jeh?” Shiva ja Feenix nyökkäsivät, odottaen että Talim jatkaa. ”Ja merikartta olisi myös ihan hyvä?” Jälleen Shiva ja Feenix nyökkäsivät, yrittäen ymmärtää mitä heidän ystävänsä ajoi takaa. ”Miehistökin pitäisi olla, mielellään valmiina...” Talim katseli kiusoittelevasti kumppaneitaan, joiden kasvoille syttyi ilme, joka kertoi heidän juuri tajunneen Talimin suunnitelman. Samanlainen pirullinen pilke ilmestyi nyt myös Feenixin ja Shivan silmiin. ”Täsmälleen. Meidän on aika ottaa valta Narrowin laivassa.” Oven ulkopuolelta alkoi kuulumaan jymähdyksiä, jonkun yrittäessä särkeä ovea. Ilmeisesti toisella puolella olijat olivat tajunneet viimein, että se oli tukittu. Nopeasti enkeleiden katse haravoi huonetta keksiäkseen pakosuunnitelman, koska ovesta heidän oli turha yrittää ja pian jo elokuvissa harjaantuneet aivot keksivät lakanan, josta he solmivat nopeasti pitkän narun, jolla laskeutua alas ikkunasta. Hypätä kun ei oikein viitsinyt toisesta kerroksesta. Feenix pamautti ikkunan rikki säilällään, toivoen ettei oven toisella puolella olijat ihan heti tajuaisi mistä helinä oli kuulunut ja lakanaköysi laitettiin roikkumaan ikkunaan. Toinen pää solmittiin vielä kiinni sängynjalkaan, jotta se ei lipuisi. Ketterästi kolmikko pujottautui ikkunasta alas roikkumaan lakanaan. Talim meni ensin, sitten tuli Shiva ja viimeisenä Feenix. Talim oli juuri tavoittamassa maata, kun hän kuuli Feenixin henkäisevän. ”Älä sano. Ylin lakana alkoi juuri repeilemään...” Talim lausahti. ”Jep.” Feenix vastasi, tuijottaen repeämää. ”Kun osun maahan, se katkeaa ja te rysähdätte päälleni...” ”Luultavasti.”

Talim oli hetken hiljaa paikoillaan, kunnes huomautti ja pomppasi alas lakanasta: ”Siittä vaan.”

Kuten ennustettu olikin, samalla hetkellä, kun Talim päästi irti lakanasta, kuului repäisy lakanan mennessä rikki lähettäen kaksi lakanassa vielä roikkunutta enkeliä putoamaan. Valitettavasti Talim ei ehtinyt pois alta, vaan ensin hänen niskaansa tuli Shiva ja sitten Feenix. ”Nooh. Ainakin oli pehmeä pudotus.” Shiva huomautti Talimin ja Feenixin välistä. ”Hyvähän teidän on sanoa... VÄLISSÄ!!” Talim vingahti, yrittäen ryömiä pois alimmaisena. Kun enkelit olivat rymynneet itsensä ylös, he lähtivät juoksemaan kevyin askelin sitä paikkaa kohti, jossa muistelivat rantautuneensa. ”Ja seuraavan kerran kun teemme tämän, Minä tulen viimeisenä.” Talim lausahti ystävilleen heidän hölkätessä kohti Narrowin laivaa. Kun kolmikko alkoi erottamaan meren aaltojen loiskeen lähenevän ja näkivät muutaman lyhdyn, he seisahtuivat paikoilleen, pysytellen puiden takana piilossa. ”Hyökkäämmekö veneen kimppuun?” Feenix sanoi laskeutuen hieman alemmaksi. ”Suosittelisin hyökkäämään enemmänkin ihmisten kimppuun.” Talim virnisti kumppanilleen, joka teki tälle nenäliikkeensä. ”Vitsiniekka.” ”Voi ei, älkää taas aloittako...” Shiva voihkaisi ja tökkäsi hattunsa silmiltään. Se oli hieman liian iso, joten se tuppasi aina silloin tällöin valahtamaan naisen kasvoille. Sen lisäksi hän oli saanut repiä hiuksiaan jatkuvasti irti kasvillisuudesta tai Feenixin ja Talimin asuista ja hiljalleen hän alkoi katumaan, että oli jättänyt hiuksensa auki. ”Mieluummin minä kyllä tosiaan menisin veneellä tuonne, niin säilyisi kuivana...” Talim aloitti, laskien mielessään sopivaa hyökkäyskulmaa. ”... Mutta jos uisimme laivalle, niin se olisi huomaamattomampaa. Uskoisin että Narrow on jättänyt miehiä vartioimaan Myrskytuulta.” Nainen kuitenkin vielä jatkoi, katsellen kysyvästi ystäviään. Hämärä oli hiljalleen laskeutumassa saaren ylle, joten se teki näkemisen vaikeammaksi. Shiva ja Feenix puivat hetken aikaa vaihtoehtoja, kunnes tulivat tulokseen, että uiminen voisi olla paras vaihtoehto. Voisivathan he kuivattaa vaatteensa sitten laivalla.

Enkelit kiersivät hieman syrjemmälle ja lähtivät kahlaamaan hitaasti mereen, joka onnekseen oli suhteellisen lämmintä. Ainakin matalikossa... Viimein kun vesi ulottui heitä rintaan, he sukelsivat aaltoihin, 25

lähtien sitten mahdollisimman hiljaa kroolaamaan kohti laivaa, pysytellen silloin tällöin veden alla. Onneksi laivaa ei ollut kovin kauaksi ankkuroitu, ja he tavoittivat jo melko pian laivan rungon, jolloin he huomasivat suunnitelmansa aukon. ”Täällä ei ole tikkaita...” Feenix voihkaisi, käytyään kiertämässä laivan nopeasti ympäri. ”Mitäs nyt, neropatti?” Hän vielä lisäsi Talimille, joka näytti hieman masentuneelta. ”Olin varma, että täällä olisi sellaiset...” Talim ja Feenix tuijottivat puista runkoa, jossa ei näkynyt minkäänlaisia ulokkeita, joita pitkin olisi voinut kiivetä. Heidän siinä tuijotellessa Shiva oli alkanut väkertämään tahollaan jotain ja pian kaksikon takaa lensikin nuoli ja sen päässä köysi, jotka jäivät sojottamaan eräästä mastosta. ”Neidit on sitten hyvä.” Shiva ojensi leveästi hymyillen Talimille köyden pätkän, joka oli kiinni nuolessa. ”Loistava ajatus Shiva!” Feenix taputti, samalla kun Talim alkoi kiipeämään köyttä apuna käyttäen pitkin laivaa, kunnes oli kannella. Nähdessään muutaman miehen tulevan kohti piiloutui hän nopeasti muutaman suuren tynnyrin taakse, toivoen ettei piraatti kiinnittäisi huomiota nuoleen ja köyteen. Se toivo oli aika heikko, koska nuolen sojottaminen sileästä mastosta oli aika huomiota herättävää. Joten tietenkin mies huomasi sen, mutta onneksi Talim ehti käydä miehen kimppuun ennen kuin tämä kerkesi hälyttää muita paikalle. Feenix oli kiipeämässä seuraavana ylös, kun häntä kohti lensi miehen ruumis. ”Talim! Se oli senteistä kiinni...” Feenix sihahti yläilmoihin, onnistuttuaan heilahtamaan sivuun. ”Soriii...”

Viimein Feenixinkin pääsi kannelle ja pian häntä seurasi jo Shiva, joka vetäisi heti noustuaan nuolen irti mastosta, ettei se kiinnittäisi enää tarpeetonta huomiota. ”Mitä sitten?” Shiva kuiskasi, kolmikon piiloutuessa tynnyreiden taakse. ”En tiedä...” Talim sanoi kohauttaen olkiaan. ”Et tiedä?!” Feenix kuiskasi hieman liian kovaäänisesti, saaden Shivan ja Talimin käden iskeytymään suunsa eteen. ”En ole koskaan kaapannut laivaa...” Talim kohautti olkiaan, irrottaen sitten kätensä Feenixin suulta, kuten myös Shiva. ”Hsst!” Shiva vielä laittoi sormensa suunsa eteen. ”Seuraavaksi vuorossa on kai kapteenin päihittäminen...” ”Hyvä ajatus Talim!” Feenix sihautti hiljaa Talimille. ”Se oli Shivan idea.” Talim vilkaisi Feenixiä kummasti. ”Mitä? En minä sanonut mitään...” Shiva lausahti hämmästyneenä, kunnes hiljeni. Kolmikon selkäpiihin kiiri epämiellyttävä tunne jonkin neljännen osapuolen läsnäolosta. ”Hmh. Me taidetaan olla taas pulassa...” Shiva viimein lausahti ja kolmikko käännähti yhtä aikaa ympäri, katsellen Kain Narrowin virnisteleviin kasvoihin. ”Niinkin voisi sanoa.” Kapteeni hymyili leveästi ja suoristui enkeleiden takaa. Kuului monta metallista kahahdusta, miehistön ottaessa miekkansa esiin, myös enkelit valmistautuivat ottamalla aseensa esiin. ”Ooh, kaunokaiset ovat saaneet kynnet, ja vaatteet.” Mies naurahti, pyöritellen miekkaansa rennosti. ”Pidän etenkin sinun asuvalinnastasi.” Narrow iski silmää Talimille, joka olikin pukeutunut lähes samoin kuin mies itse. Käyttäen hyväkseen kapteenin herpaantunutta huomiota, Shiva heilautti ruoskansa erään puomin ympäri ja heilautti sen avulla itsensä miehistön yli, merirosvokapteenin taakse, ja ennen kuin mies ehti tehdä mitään, nainen asetti käsijousensa vasten miehen niskaa. ”Miten olisi se kapteenin päihittäminen?” Shiva lausahti, Feenixin ja Talimin hymyillessä leveän voitonriemuisesti. ”Taisin hieman hätiköidä siinä asiassa...” Mies huomautti vilkaisten alaisiaan nopeasti. ”Ja nyt me voisimme ottaa tämän laivan ja miehistön haltuumme.” Feenix virnisti, laittaen säilänsä takaisin paikoilleen. Tosin se oli hieman liian aikaista, koska eräs kapteenin miehistä oli onnistunut hiipimään Talimin taakse ja asetti nyt ilkeän näköiset terän tämän kaulalle. ”Tai sitten ette.” Nyt oli vuorostaan kapteenin kasvoille levinnyt voitonvarma hymy, hänen siirrellessä katsettaan Feenixiin ja Talimiin, jota piti vangittuna juuri se nuorukainen, joka oli jäänyt hänen ja pojan seuraksi tavernaan. ”Tämä reissu taitaa mennä kokonaan persiilleen...” Feenix huokaisi, katsellen Shivaa, joka vain tiukensi otettaan Narrowsta.

26

”Vapauta Tal-siis Tessa, tai voit sanoa hyvästit kurjalle elämällesi.” Shiva sihahti miehen korvaan. ”Vapauta minut tai saat sanoa hyvästit Tessallesi.” Mies hymähti vastaan, samalla kun nuorukainen tiukensi otettaan Talimista. Feenix yritti tehdä liikkeen kohti Narrowia, mutta Talimin kiljaisu keskeytti sen. Kääntäessä katseensa kohti Talimia, hän huomasi, että tämän kaulasta valui pieni verinoro. Tilanne oli lukossa, Shiva ei suostunut irrottamaan otettaan Narrowista, eikä Talimia pitelevä mies hänestä.

Pimeys alkoi muuttumaan yhtä tihenevämmäksi ja tihenevämmäksi, kunnes enää laivan lyhtyjen avulla saattoi nähdä eteensä. Shivan otsalla kihelmöi muutama hikipisara, samoin kuin Talimia pitävän miehen otsalla. Vaimea kuorsaus kaikui Kain Narrowin suusta, hän näytti nukahtaneen ja Talim nojasi päätään häntä pitelevän miehen rintaa vasten tuijotellen laiskasti eteensä, Feenix taas oli istahtanut risti-istuntaan maahan, nojaten käsillään polviinsa. ”Kuinka kauan tätä pitää vielä jatkaa?” Feenix lausahti, venytellen jalkojaan, jotka olivat puutuneet. Ääni sai myös Narrowin silmät räpsähtämään auki ja makean haukotuksen venyttämään hänen suupieliään. ”Punatukka on ihan oikeassa. Jos sopisimme tämän tilanteen jotenkin? Kun minun bisnekseni ihan totta kärsivät tästä.” ”Mikä on ehdotuksesi, Narrow?” Shiva kysyi, pitäen silti edelleen joustaan vasten miehen kaulaa. ”Kaksintaistelu. Te haluatte laivan ja minä haluan laivan, ja lyön vaikka sieluni vetoa, ettette suostu jakamaan sitä.” ”Joten ovat panokset?” Shiva tiukaisi. Hänen kätensä alkoi tekemään kuolemaa pikkuhiljaa sen takia, että joutui koko ajan pitämään sitä yhdessä kohdassa. ”Jos minä häviän, saatte laivan ja käsken miehistöni totella jokaista käskyänne. Ja jos te häviätte, niin silloin te tottelette jokaista käskyäni. Reilua eikö?” ”Tuo nyt ei ole reilua nähnytkään, varsinkin kun sinä olet tässä tarinassa se konna.” Talim lausahti väliin. ”Epäilettekö sanojani? Olen kunniallinen merirosvo. Minä vastaan yksi teistä, joten miten on?” Miehen mustat silmät poukkoilivat Feenixin ja Talimin välillä, Shivaa kun hän ei pystynyt näkemään. ”Suostutaanko?” Shiva kysäisi kapteenin olan yli kumppaneiltaan. ”Minä en ainakaan välittäisi viettää loppuelämääni tässä tilassa.” Feenix huomautti haukotellen lattialta. ”Tessa?” Shiva katsoi nyt suoraan Talimiin, päättäen käyttää näitä merirosvonimiä, jotka Feenix oli tuulesta suurella suullaan temmannut. Hetken epäröityään, Talim nyökkäsi. ”Ketä vastaan käyn?” Narrow kysyi. ”Me valitsemme Freyan.” ”Valitsemme vai?” Feenix katsahti Talimiin ja sitten Shivaan, joidenka ilmeet näyttivät suunnilleen siltä, että vastaansanomista ei olisi. ”Olet meistä paras miekan kanssa.” Talim kohautti olkiaan. ”Pah. Sinä sait sen kuulostamaan siltä, kun olisin joku Pokémon...” ”Mutta etkös sinä pidä siitä?” Shiva virnisti. ”Katson Pokémonia mielelläni, mutta en halua olla sellainen... Noh, pitää kait sitten näyttää miten homma hoidetaan.” Feenix kipusi ylös, ottaen aseensa esiin. ”Ajattelitko päästää minut irti, jotta pääsen taistelemaan?” Narrow huomautti Shivalle, joka ei tehnyt elettäkään vapauttaakseen miehen. ”Vapauta ensin Tessa.” ”Mistä tiedät, että voin luottaa siihen, että vapautatte sitten minut?” ”Voi ei, ei taas tätä...” Oli Feenixin vuoro voihkaista. ”Samasta syystä, mistä me voimme luottaa siihen, että vapautat Tessan.” ”Hyvä on, hyvä on. Bil, vapauta hänet.” Nuorukainen totteli empimättä kapteeniaan ja tyrkkäsi Talimin kohti Feenixiä, samaan aikaan myös Shiva päästi irti Narrowsta, alkaen ravistelemaan kättään kiihkeästi. Kolmikko kyllä vielä epäili, että mies käskisi joukkona hyökätä, mutta yllättäen tämä olikin sanansa mittainen. Hän viittasi miehistöään kauemmaksi ja asettui Feenixin eteen, vetäisten miekkansa esiin. Myös Talim ja Shiva siirtyivät sivummalle, seuraamaan ottelua.

Kaksikko ojensi ensin miekkansa eteensä pystyyn ja heilautti ne sitten sivulle, kumartaen toisilleen. Tämän jälkeen molemmat taivuttivat miekattoman kätensä vyötärölleen ja ottivat taisteluasennon. ”Luuletko että Feenix pärjää...?” Shiva kuiskasi hiljaa Talimille, heidän katsoessa kaksintaistelu etiketin suorittamista.

27

”Toivon niin... En tahtoisi tuon miehen alaiseksi.” Talim sihahti takaisin ja voihkaisi sitten kuuluvasti Feenixin saadessa ensimmäisen iskun.

Feenix oli odottanut ensimmäistä lyöntiä miekalla, mutta isku tuli aivan eri taholta, kun hän luuli...

Merirosvo kapteeni oli heti taisteluasennon jälkeen kohdistanut jalallaan potkun Feenixin leukaan, josta alkoi norumaan verta. ”Sinä potkaisit minua leukaan!” Feenix parahti, kokeillen verta vuotavaa leukaansa. ”Olen merirosvo, mitä sinä oikein kuvittelit?” Mies virnisti julkeasti, tehden suoran pistohyökkäyksen Feenixiä kohti. ”En minä tiennyt, että se on sallittua!” Nainen huudahti loukkaantuneena, torjuen piston. ”Mutta jos se kerran toimii niin, niin olkoon sitten.” Feenix jatkoi, hypäten seuraavan iskun tieltä suoraan ylöspäin ja tehden kierrepotkun Narrowia kohti, joka otti sen vastaan käsivarrellaan, jolloin Feenix onnistui toiselta puolta viiltämään terällä haavan miehen poskeen. ”Tasoissa.” Nainen virnisti, valmistautuen seuraavan hyökkäykseen.

Vaikka pimeys teki näkemisen hankalaksi, niin se ei tuntunut haittaavan kumpaakaan, päinvastoin, molemmat yrittivät käyttää sitä parhaalla mahdollisella tavalla hyödyksi. Muutamia palojakin oli jo jouduttu sammuttamaan, taistelun vain jatkuessa. Ensimmäisten haavojen jälkeen, ei kumpikaan enää ollut ottanut uusia vastaan, tosin vaatteet olivat ottaneet niitä sen edestä. Feenixin toinen hiha oli ajelehtinut ties minne ja Narrowin lahkeessa oli suuri repeämä. Kapteeni oli onnistunut myös silpaisemaan Feenixin hiuksia, joten tuuli lennätteli punaisia hiuskiehkuroita ympäri laivan kantta. Vaikkakin Feenix oli kironnut paitansa hihaa sekä hiuksiaan, oli havaittavissa, että rehellisesti hän nautti tuosta taistelusta. Kunnes kapteeni teki taktisen siirron muuttaen taistelutanteretta. Feenix oli iskemässä miestä sivulta, jolloin tämä hypähti ilmaan ja tarrautui kiinni maston verkkoon, ja kipusi ketterästi kuin orava ylös. ”Ei, ei, ei... Ei ylös...” Feenix voihkaisi, katsahtaen apua anovasti ystäviinsä. Vaikkei hänellä ollutkaan ongelmia korkeiden paikkojen kanssa kuten Shivalla, niin ajatus kaksintaistelun jatkamisesta ohuella puomilla ei kuulostanut houkuttelevalta. ”Mene perään!” Talim hihkaisi tynnyrin päältä, johon oli jäänyt katsomaan taistelua. ”Tuonne?” Feenix vilkaisi uudestaan ylös, jossa Narrow tasapainotteli poikkipuomin päällä, ja kalpeni huomattavasti. ”Jos minä ravistaisin tuota mastoa, niin se saattaisi tipahtaa alas...” Feenixin toiveikkuus karisi, kun hän huomasi miehen kietoneen erään puomista lähtevän narun kätensä ympärille. Lausuen mielessään hyvästejä läheisilleen, nainen lähti vapisten kipuamaan ylöspäin. ”Et sitten millään voinut pysyä alhaalla, häh?” Feenix tiuskahti, saavuttaessaan miehen. ”Voit luovuttaa, jos haluat.” Mies virnisti itsetyytyväisesti, tasapainotellen puomilla. ”Jalomielistä...” Nainen mutisi itsekseen, kohoten varoen ylös ja yrittäessä tasapainotella itseään. Hieman vapisten hän kohotti jälleen miekkansa eteensä, saavuttaessaan edes jotenkuten varman asennon. ”Let’s dance.”

Feenix tuikkasi miekalla eteenpäin, mutta Narrow iski terän omalla miekallaan sivuun, yrittäen sitten potkaista Feenixiä, jotta tämä putoaisi. Suunnitelma epäonnistui Feenixin horjumisesta huolimatta, naisen hypähtäessä jalan yli ottamalla kiinni yläpuolellaan näkyvästä puomista. Sen avulla hän ponnisti itsensä ylös seuraavalle palkille ja siirtyi sitten maston toiselle puolelle. Valitettavasti uimisesta märät kengänpohjat luistivat sen verran että nainen menetti tasapainonsa, pudoten roikkumaan käsillään puomin varaan. Sillä aikaa Narrow oli myös ehtinyt Feenixin perään ja seisoi nyt naisen sormien vieressä, kyykistyen sitten alas katsomaan Feenixin rasituksesta punaisiin kasvoihin. ”Tiedätkö, tuo on todella vaarallinen asento. Ajattele nyt, jos joku vaikka päättäisi tallata sormillesi...” ”Sinä et voi tehdä sitä minulle... ethän...” Feenix katseli rukoilevasti yläpuolella näkyviin kasvoihin, yrittäen pelata aikaa. ”Tämähän on kaksintaistelu, joka jatkuu häviöön asti. Jos luovutat niin voin auttaa sinut ylös, muuten on minun etujeni mukaista tipauttaa sinut siitä.” ”Tuo ei näytä hyvältä...” Shiva tihrusteli ylöspäin, pystymättä kuulemaan Narrowin ja Feenixin sananvaihtoa kuitenkaan.

28

”Eikö hän voisi tehdä sitä kotkajuttuaan?” ”Muistatko mitä Uudessa-Seelannissa tapahtui?” Shiva vilkaisi Talimia. ”No juu, ei ehkä kovin hyvä idea kuitenkaan.”

Feenix yritti kaikin keinoin keksiä poispääsyä tästä tilanteesta, mutta se näytti huonolta. Hän ei jaksaisi roikkua iäisyyksiin tässä mutta luovuttaakaan hän ei tahtoisi. Viimein hän sai jonkinlaisen ajatuksen. ”Selvä, valttikortit ovat sinulla.” Nainen puuskahti, katsellen merirosvokapteenin kasvoja, jotka levenivät leveään hymyyn. ”Sitähän minäkin.” Mies sanoi ja tarttui kiinni Feenixin käsivarsista alkaen vetämään tätä ylöspäin, mutta juuri kun Feenix pääsi sen verran ylös, että sai jalkansa tukevasti palkin ympärille, hänen kasvoilleen ilmestyi pirullinen hymy ja hän tarttuikin kiinni Narrowin ranteisiin ja viskasi tämän alas roikkumaan. Valitettavasti hän myös itse lipsahti ei-suunnitellusti puomilta, joutuen kannattelemaan omaansa sekä kapteenin painoa jaloillaan, jotka olivat kiertyneet puomin ympärille. Housut olivat hieman kuivaneet, joten hän sai edes jonkinlaisen pitävän otteen puomista, vaikka se veikin aivan järjettömästi voimia. ”Hei! Tuo oli epäreilua, sinä olit jo luovuttanut.” Narrow karjahti, puristaen rystyset valkoisina Feenixin käsiä. ”Olen merirosvo, mitä sinä oikein kuvittelit?” Feenix virnisti pirullisesti, saaden Narrowin kasvoille kohomaan vastentahtoisen virneen. ”Luovutatko? Minä pudotan sinut, oikeasti.” ”Et voisi tehdä sitä...” ”Katsotaanko?”

Mies näytti punnitsevan vaihtoehtojen välillä, kunnes tuli tulokseen, väärään. ”Et sinä tekisi sitä.” Heti saatuaan lauseen loppuun, hän huomasi olleensa väärässä. Feenix irrotti leveästi hymyillen otteen miehen käsistä laskien tämän putoamaan. ”Tiputtiko Feenix tosiaan sen?!” Shiva ja Talim pomppasivat pystyyn, katsellen toisiaan hämmästyneinä. He eivät olisi voineet uskoa sen tapahtuneen, ellei se olisi tapahtunut. Tosin, ei se oikeastaan tapahtunutkaan.

Samalla kun Feenix päästi irti kapteenin käsistä, hän nappasi aseensa vyötäröltään, jonne sen oli puolen vaihdon aikana sujauttanut ja iski sillä purjeita pitävät naurut katki, jolloin purje putosi ja täyttyi iltatuulen puhalluksella. Puhallus oli sen verran voimakas, että se levitti valkoisen purjeen putoavan kapteenin alle, jolloin tämän vauhti hidastui huomattavasti, kunnes hän jäi roikkumaan verkkoon. Nainen itse ei suostunut seuraamaan kapteenin reittiä alas, vaan hän kipusi kannelle sitä reittiä, josta oli kivunnut ylöskin. Shiva ja Talim juoksivat kumppaniaan vastaan tarkastamaan, että tämä oli kunnossa. Kohta hänen luokseen tuli myös kapteeni, muutaman miehensä avustuksella. ”Kautta Seitsemän Meren nainen, minä näin elämäni liukuvan silmieni ohi!” Muuta mies ei oikein pystynyt sanomaan, kolmikon virnistellessä hänelle. ”Voitto on voitto, tapahtuipa se, miten hyvänsä. Myrskytuuli ja sen miehistö on tästä edes teidän komennuksessanne.”

29

OSA 6 1700 AD Kesäkuun 4 Kello 20.00 Karibia

Miehistö näytti hyvin pelokkaalta naisten edessä ja se kummeksutti juuri kapteenin arvonimen saaneita.

Feenixin kaksintaistelu oli ollut hienoa katsottavaa, mutta tuskin pakoilu siitä johtui. Mitä oli oikein tekeillä?

Narrow katsoi heitä myös oudosti ja suurin osa tuijotuksesta kohdistui Shivaan, joka tuntui painuvansa kasaan katseen alla. Ihan kuin he olisivat jokin mustan surman tapainen vitsaus tai myrkky miehistön silmissä. ”Yhden asian haluaisin tietää... Miksi hurmasitte Calin ja annoitte hänen hukkua?” Narrow kysyi kasvot värähtäen. Kolmikko oli voittanut hänet, mutta tuollaista asiaa ei aivan hetkessä unohdetakaan. ”Mitä, mitä sinä sanoit?” Shiva hätkähti ja kalpeni. ”Se oli se mies, jonka sinä lumosit kannella.” Narrow lisäsi ja hänen silmänsä välähtivät. ”Ei me oikeasti mitään seireenejä olla! Sanoin vain niin pelotellakseni teitä.” Shiva puolusteli ja kapteeni kallisti päätään. ”Niin, emme tapa ketään, ellei siihen ole tosi hyvä syy ja te ette ollut tehnyt kovinkaan pahaa meidän asteikossamme.” Talim jatkoi ja teki ristinmerkin kädellään. ”Halusimme vain päästä pois laivalta!” Feenix lisäsi katsoen ystäviään. ”Niin.” Shiva ja Talim sanoivat yhteen ääneen.

Narrow katsoi enkeleitä hetken, ja jostain syytä hän tunsi, että Enkelit puhuivat totta. ”Mutta kuka sitten...” Narrow sanoi hieraisten partaansa ja kääntäen selkänsä kolmikolle. Loput lauseesta jäivät pyörimään kapteenin mielessä.

Läheisellä kukkulalla seisoi harmaaseen pukuun sonnustautunut mies, jolla lepäsi harmaa pitkä viitta olkapäillään. Mies nojasi käsillään mustaan kultaisilla kuvioilla koristettuun miekkaan. Miehellä oli valkoiset pitkät hiukset ja valkoinen pussihiha paita harmaan takin alla. Viitta ja hiukset liehuivat tuulessa salaperäisen henkilön katsoessa satamaan ankkuroitunutta laivaa kuin nähden sen miehistön kannella.

Mies poisti posliinisen naamion kasvojensa edestä ja hänen oudon ruskean keltaiset silmänsä paljastuivat kokonaan. Toinen outo seikka oli seisojan mustaksi maalaamat kynnet ja kolmas kämmenien sisäpuolelle poltetut tatuoinnit. ”Vielä ei ole teidän aikanne tavata Wyhan Crossia seireenini, mutta aika kulkee nopeasti. Saavutte itse luokseni oikean hetken tullessa, myös sinä rakas Kobrani.”

Cross hymyili mielipuolisen hymyä ja hänen silmänsä välähtivät punaisina. Sitten hän hyppäsi kielekkeeltä alas viitta liehuen häviten mystisesti paikalta.

Talim tunsi kylmän viiman käyvän luissaan ja ytimissään ja hän värisi. Jostain syystä hän vilkaisi läheiselle kielekkeelle pahan aavistuksen velloessa vatsanpohjassa. ”Emme todellakaan halua pitää laivaanne, vaikka voitimmekin vedon. Pidämme sitä siihen asti, kun pääsemme kotiin, sitten laiva on taas teidän.” Talim ehdotti hymyillen.

30

”Hrmh, kuinka kunniallista... Outoa käytöstä piraatilta...” ”Voimme kyllä pitääkin sen, jos epäilet meitä.” Shiva sanoi uhkaavasti ja kapteeni ravisteli käsiään. ”Ei, ei, ei, ei, ei... Sopii se minulle.”

Kapteeni hengähti ja nojasi rennosti Warnerin olkapäähän. ”Ehkä meidän pitäisi aloittaa puhtaalta pöydältä... Aye, minä olen Kain Narrow ja tässä on ottopoikani Cid. Tämä on perämieheni Bill Warner.” Kapteeni osoitti ensin nuorta poikaa ja sitten nyökkäsi tukipylvästään kohti.

Shiva ja Talim haukkoivat henkeään Warnerin astuessa esiin. Mies näytti hyvin kiltiltä ja tällä hetkellä oikeastaan miespuoliselta Shivalta asunsa mukaan. Viitta ja hattu kuitenkin puuttuivat, mutta hiukset olivat auki ja luonnonkiharoilla. Bill hymyili heille ystävällisesti. ”Minä olen Siela...” Shiva aloitti, mutta keskeytti, kun hän ei heti ollut keksinyt sukunimeä itselleen. ”Mmmmh, Siela Satin ja tämä on Freya Velvet.” Feenix nyökkäsi ja heilautti kättään tervehdykseksi. ”Minä taasen olen Tessa Silk.”

Narrowin kulmakarva nousi kysyvästi. ”Erikoiset nimet teillä.” ”Samaa voisi sanoa sinun nimestäsi.” Feenix tiuskaisi, mutta sulki sitten suunsa. ”Aye, mutta nyt taitaa ainakin minulla peti kutsua.” Narrow sanoi haukotellen makeasti ja vinkkasi kolmikolle leikkisästi.

He tuhahtivat yhteen ääneen ja seurasivat entistä kapteenia kannen alle makuutiloihin.

Kello alkoi olla jo yksi yöllä, kun Talim käveli takaisin kannelle. Hän ei saanut unta. Tähdet loistivat kirkkaalta taivaalta ja ilma oli aivan tyyni. Uneton harhaili hetken kannella, kunnes pysähtyi nojaamaan kaiteeseen, katsoen vedestä kimaltelevaa kuuta. Yöilma ei ollut mitenkään lämmin, joten hän hytisi kylmästä. Kaiken lisäksi usva alkoi nousta laivan ympärille ja kohta yökukkuja ei nähnyt paljoakaan nenäänsä pidemmälle.

Ilman täytti outo hiljaisuus ja Talim kääntyi ympäri ja näki heikon usvan tanssivan kannella. Mikä oudointa, laivalla hälissyt miehistö oli täysin kadonnut. Heistä ei näkynyt jälkeäkään. Talim ryntäsi heti koittamaan kaikkia ovia, mutta ne olivat lukossa tai jumissa, kun niissä joissakin ei ollut edes lukkoa.

Ilmassa kuului hiljaisia kuiskauksia ja harmaapukuinen mies ilmestyi kuin tyhjästä naisen eteen. ”Mitä ihm...” ”Älä puhu, seireeni. Hetki ei tarvitse sanoja.”

Wyhan kiepautti Talimin tanssiaskelin ympäri ja naiselle ilmestyi samassa silkkinen juhlahame päälle. Mies alkoi tanssia pitkin kantta Talimin kanssa usvan pyöriessä heidän mukanaan. ”Vihdonkin sain sinut syliini, pieni Kobrani.” hän sanoi ja teki tanssitaivutuksen.

Talim perääntyi lauseen kuullessaan jä Wyhanin katseen mukana, hänen käteensä ilmestyi elävä kobra. Kuin hidastetussa filmissä, enkeli kauhistui ja käärme iski eteenpäin, hampaansa hänen kaulaansa kohti. Talim väisti kääntyen ja iski itseensä kaiteeseen. Hän havahtui takaisin kannella ja kaikki oli taas normaalisti.

Aamu oli kumminkin jo valjennut ja Talim pisti oudot tapahtumat unen piikkiin. Shiva ja Feenix nousivat kannen alta venytellen ja siirtyivät hänen luokseen ”Mikäs sut noin harmaaksi on saanut?” Feenix kysyi naurahtaen ja Talim hymähti epämääräisesti. ”Mennäänkö katsomaan maisemia päämastoon?” Feenix kysyi sitten ja pienen taivuttelun jälkeen molemmat kiipesivät hänen perässään ylimmälle poikkipuulle. Shiva selvisi koitoksesta katsomalla mahdollisimman kauas taivaanrantaan.

31

Narrowkin oli herännyt ja venytteli kannella. ”Ho, hoi! Kapteenit!!” hän huuteli ja sai kolmikon mielenkiinnon itselleen. ”Tullaan!” Talim huusi ja hän ja Feenix laskeutuivat köysien varassa alas.

Shiva hymyili ilkikurisesti ja laittoi huivinsa silmiensä ympäri, katsoen ekaksi tarkkaan ympärilleen. ”Aikooko hän tehdä sen taas?” Feenix kysyi ja vilkaisi Talimia. ”Aivan varmasti.”

Narrow käveli heidän viereensä ristien kätensä. ”Katsokaas tuota.” Feenix jatkoi ja osoitti Shivaan.

Korkean paikan kammoinen hypähti notkeasti eteenpäin tarrautuen läheiseen köyteen ja kiepautti itsensä toiseen mastoon sen poikkipuun päälle ja samanlailla takaisinpäin tarttuen poikkipuuhun ja pyöräyttäen siinä vauhtia itselleen.

Hän laskeutui takaisin kieppien jälkeen keskimmäiseen mastoon ja teki käsinseisont pudotuksen osuen purjekankaaseen ja liukui sitä pitkin alas, tehden lopuksi voltin takaisin kannelle. Narrow oli siirtynyt laskutumispaikan viereen odottamaan. Shiva poisti liinan silmiltään ja huomasi miehen seisovan 10 centin päässä itsestään. ”Se oli upeaa. Tenhoavin asia mitä olen koskaan nähnyt naisen tekevän, savvy.” ”Herra Narrow, tunkeudutte henkilökohtaiseen tilaani... En pidä siitä. Voisitteko perääntyä.” ”Hyvä on, hyvä on, mate.” ”En ole kuomanne.”

Shiva siristi uhkaavasti silmiään, kun Feenix ja Talim kävelivät kaksikon luokse. ”Siela on taitava tuossa.” Feenix totesi ja Narrow vilkaisi puhujaa kulmakarva koholla katsoen sitten vielä Shivaa kysyvästi. ”Ette ole kyllä piraatteja, sen tiedän. Ainutlaatuisia kylläkin.”

Enkelit naurahtivat ja löivät kättä Narrowin kanssa. ”Mutta, mihis meillä on sitten suunta?” Narrow kysyi siirtäen katseensa Feenixistä takaisin Shivaan.

Muistiinpanoja: Wyhanin laiva hyökkäsi Narrowin laivan kimppuun kuin herhiläinen. Enkelit taistelivat miehistön kanssa. He livahtavat vihollisten laivaan. Feenix yllätti kapteenin ja piti miekkaa hänen kurkullaan. Shiva nappasi lähistöltään soihdun käteensä ja uhkaa sytyttää ruudin. Vastapuoli laski aseensa, mutta Shiva sytytti pilkkaavan näköisenä silti ruudin.

Wyhan karjui autiolla rannalla voitettuna kuin mikäkin peto. ”Uarrrrrrrrrg, Talim! Kukaan ei jätä minua!!”

Hän tiputtautuu polvilleen hiekalle ja kaappaa molempiin kämmeniinsä hiekkaa, hieroen ja päästäen sen valumaan takaisin maahan. ”Sacred glyphs of destruction, violence, suffering and madness! Rise above the time and tide, let no-one hide. Call the spirit of the Queen Siren and raise the wave. I need penance for my sins and a keeper to my hate, a hive! Come forth!”

Punainen pentagrammi, outoine kirjoituksineen ilmestyi hiekkaan ja leimuavat tulet syttyivät sen kulmiin. Wyhan nosti kätensä taivasta kohti ja hänen silmänsä muuttuivat punaisiksi. Kummitusmainen nainen ilmestyi miehen eteen pidellen harppua käsissään ja surullisen näköisenä. Hän antoi soinnun soittimellaan ja kohotti katseensa kutsujaan. ”Mikä on toiveenne?”

Kirjoittajat: Lea Vestovuo (osat: 1, 4, 6) Mirva Vauhkonen (osat: 2, 5) Anna-Maria Hokkanen (osat: 3)

32