Dante’s Angels Quite a Normal Day
“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.”
”Joo, ja sitten se sanoi, ettei tämä jää tähän.” Feenix selitti harmaansiniset silmät iloisena tuikkien, huitoen ja viuhtoen käsillään jatkuvasti niin huolettoman näköisenä, että oli suoranainen ihme, ettei hänen seuralaisensa ollut saanut jo avokämmenestä kasvoihinsa. Tosin hän olikin joutunut väistelemään naisen demonstraatioita jo jonkin aikaa, olihan hän kuitenkin sen verran aikaa viettänyt hänen kanssaan, että alkoi jo tottua tämä elehtimiseen ja sen vaarallisuuteen. Huvittunut hymy kohosi miehen kasvoille hänen muistellessa ensi tapaamistaan tämän kanssa, jolloin nainen oli lähestulkoon kompastunut peliohjaimen johtoon. Silloin oli hän ensimmäistä kertaa kiinnittänyt huomionsa kunnolla kaverinsa huolettomaan ystävättäreen ja oli melkein saman tien jo langennut punatukkaisen naisen viehätysvoimaan. Tosin, tässä oli muutamia salaperäisiäkin piirteitä, jotka olivat enemmän tulleet esille vasta tuttavuuden edettyä pidemmälle. ”En tiennytkään, että kaivertajan ammatti on noin jännittävä.” Mies sanoi, Feenixin viimein lopettaessa selityksensä. Kysymys sai helakan punan kohoamaan naisen vedestä märille poskille. ”No tuota... kaikenlaista tähän maailmaan mahtuu kuule.” Nainen vastasi hieman vältellen ja antautui porealtaan voimakkaan pyörimisen mukaan, joka tosin meinasi hukuttaa hänet. Yskien hän nousi ylös poreista, kakoen kloorivettä kurkusta saaden seuralaisen purskahtamaan nauruun. ”Miten sinä olet selvinnyt hengissä näin pitkään?” Miehen ruskeat silmät nauroivat naiselle, joka kaki vielä hetken aikaa vettä kurkustaan ja nenästään, ennen kuin kääntyi virnistäen miehen puoleen. ”Jumala suojelee humalaisia ja jälkeenjääneitä, Jeroen.” Hän naurahti ja istahti miehen viereen, joka kietoi kätensä naisen harteiden ympärille. ”Ja kumpaankohan kastiin sinä kuulut, nti. Cotton?” ”Olen syntymähumalainen jälkeenjäänyt.” Feenix naurahti ja heilautti ponihäntänsä toiselle olalle, roiskien lämmintä vettä ympäriinsä. Naisen nauru kuitenkin loppui lyhyeen, hänen huomatessa Jeroenin silmissä vakavan ilmeen. Hän ei ollut tottunut näkemään miestä tuollaisena ja se sai hänet nielaisemaan. Nyt oli ilmeisesti tapahtumassa jotain. Miehen pää tuli lähemmäksi Feenixiä joka katse risteili hieman hermostuneena miehen ruskeiden silmien ja kaunismuotoisten huulien välissä, eikä hänen oloaan yhtään rauhoittanut toisen pitkien käsien ote hänen liukkailla olkapäillään. Jalkaansa vasten hän tunsi seuralaisensa treenatun reisilihaksen, olihan tämä kuitenkin harrastanut useita vuosia kung-fua mikä ei todellakaan vähentänyt iloluontoisen miehen vetovoimaa. Hänen pitää kyllä leikata tuo parta pois. Feenixin päähän pulpahti yhtäkkiä mitä epäromanttisimmin. Miehen komeat kasvot lähestyivät naista, jonka päässä alkoi humista ja korvissa tinnittää, hassua sinänsä. Meni hetken, ennen kuin nainen tajusi, että piippaus kuuluikin hänen päänsä ulkopuolelta. ”PIIP-PIIP-PIIP” Naisen hakulaite piipitti kimeän vaativasti altaan vierellä. ”Oh bummer!” Feenix sihahti ja kääntyi niin nopeasti tavoittelemaan hakulaitetta, että Jeroenin ote irtosi ja hän tuiskahti poreiden sekaan ja oli hänen vuoro vuorostaan kakoa kloorivettä keuhkoistaan. ”Aw crap... Koodi 69.” Feenix luki pieneltä näytöltä ja napsautti hälytyksen kiinni. ”Koodi 69 kuulostaa lupaavalta.” Jeroen pyyhkäisi tummat ja märät hiuksensa silmiltään, ja virnisti Feenixille 1
merkitsevästi, mutta nainen ei huomannut edes punastua, kun kömpi ylös altaasta tavoittelemaan pyyhettä erään puun näköisen telineen luonta. ”Feenix?” Jeroenin äänestä oli kadonnut virne hänen pannessa merkille, että koodi 69:it jäisi häneltä tällä kertaa saamatta, nainen kun oli ilmiselvästi lähdössä. ”Olen pahoillani Jeroen... minun pitää lähteä. Tiedäthän, työt...” Feenix kietoi Herkules pyyhkeen yllensä ja kääntyi katsomaan pahoittelevasti miestä, joka katseli naista altaasta hieman syyttävästi. ”Niin-niin. Ilmeisen kiireellinen kaiverrus.” Jeroenin äänestä kuului selvästi tämän pahastuminen ja kenties jopa loukkaantuminen. Naisen kaiverrusurakka oli ilmeisesti tärkeämpi kuin hänen seurassaan koodi 69 harjoittaminen. Mutta nähdessään Feenixin kasvojen ilmeen muuttuvan anteeksipyytävän masentuneeksi ja lohduttomaksi, hän heltyi ja kohautti olkiaan. ”Näemme kai illalla?” Jeroen nousi ylös altaasta ja venytteli nautinnollisesti, antaen Feenixin ihailla treenattua ja hoikkaa kroppaansa. Feenix vilkaisi hakulaitettaan kädessään, joka edelleen vilkutti näytössä sanomaa ”Koodi 69, Romania.”, mutta hän ei hennonut sanoa miehelle, että olisi epätodennäköistä, että hän ehtisi illaksi kotiin, hän sai pitää kiirettä, että ehtisi paikan päälle edes silloin. ”No tuota... jos soitat minulle silloin, niin katsotaan missä vaiheessa olen.” Tähän oli Jeroenin tyytyminen, jälleen kerran. ”Muistakin olla puhelimen äärellä, ei enää mitään känny-oli-toisessa-huoneessa-äänettömänä-tekosyitä.” Mies käveli Feenixin eteen, ottaen kiinni tämän poskilta ja painaen huulensa vasten naisen huulia. ”Eivät ne ole tekosyitä.” Nainen mumisi vasten miehen huulia, mutta jotenkin vastaväitteestä katosi voima hänen painautuessa miehen syliin, irrottautuen siitä kuitenkin äärimmäisellä ponnistuksella. ”Jeroen, minun on oikeasti nyt mentävä. Nähdään.” Hän huikkasi vielä nopean suukon miehen poskelle, kääntyi ympäri ja juoksi pukuhuoneeseen. Jeroen katseli naisen menoa, odottaen että tämä kaatuisi taikka kompuroisi, kuten oli naisen tapa, mutta kuten joskus ennenkin näiden koodien sattuessa, Feenix tuntui hallitsevan kroppansa aivan toisella lailla. Hän jopa väisti kissamaisen sulavasti erään hänen ohitseen kirmaavan pennun, saaden miehen pudistamaan päätään hämmentyneenä. Punatukkaisessa naisessa oli totisesti jotain salaperäistä, kuin hän olisi kaksi eri henkilöä. Huokaisten itsekseen Jeroen pyyhkäisi silmiään ja kääntyi erään kutsuvalta näyttävän altaan puoleen, jossa uiskenteli muutamia niukkoihin bikineihin sonnustautuneita tyttöjä. Vielä kerran miehen ruskeat silmät kävivät pukukoppien suunnassa, minne Feenix oli kadonnut, ennen kuin hän pudisti päätään ja lähti kävelemään kohti miesten pukukoppeja.
”Kyseessä on siis minä tai sinä.” Feenix virnisti hieman mielipuolisesti edessään olevalle, maanruskeaan kaapuun pukeutuneelle munkille, jonka punaiset silmät kimaltelivat hupun pimeydestä. ”Valta on oleva meidän, eikä kukaan teistä voine sitä estää!” Munkki lausahti ontolla äänellä, joka sai edelleen Feenixin niskakarvat pystyyn. ” Plluurp!” Talim pyöräytti huuliaan munkille kauempana, saaden tämän sähähtämään. ” Niinhän ne kaikki väittää. Mutta mitä käy? Kuolevat kaikki ja se siitä maailman valloituksesta sitten.” Nainen naurahti, sutaisten tukkaansa nopeasti ennen kuin asetti sainsa valmiusasentoon. Shiva oli omalla puolellaan sen verran kaukana, ettei kuullut Talimin sanoja mutta näki kyllä Talimin ilmeestä mitä mieltä hän oli maailmanvalloituskampanjoista. Leveä hymy levisi Shivan ruskettuneille kasvoille samalla kun hän kaivoi esiin luetetun ruoskansa, näpäyttäen sillä maahan kuin kokeillakseen että se toimi niin kuin piti. ” Anti tulla sitte vaa.” Nainen naurahti ja sivalsi ensimmäistä munkinkuvatusta. ”No niin, oletko valmis maaksi muuttumaan josta-” Feenixin lause katkesi nopeasti, kun aseiden ja munkkien örinän meluun yhtyi kimeä piippaus jonkun vanhan kansansävelmän mukaan. ”Helvetti!” Feenix sihahti, heitti katanansa toiseen kätensä ja nappasi vapaalla kädellään taskustaan pienen nokialaisen. 2
”Helvetin helvetti...” Nainen jatkoi, huomattuaan kuka soittaja oli. Munkki, joka oli aikonut hyökätä naisen kimppuun pitkine kynsineen, jäi hämmästyneenä tuijottamaan pientä laitetta, jonka ääni voimistui koko ajan. ”Sori, minun on ihan pakko vastata tähän.” Feenix käänsi selkänsä munkille ja käveli hieman kauemmaksi. ”Jeroen. Mooh!” Naisen ääni kalatti ja jätti munkin raapimaan huppupäätään. Sillä aikaa Talim oli löytänyt tiensä Shivan luokse, mutta lopetti saman tien taistelunsa, kun kuuli Feenixin kännykän soivan. ”Mitäh! Oliko se Feenixin kännykkä?!” Vaalea nainen yritti hämmästyneenä etsiä Feenixiä katseellaan, samalla kun risti sainsa eteensä torjumaan munkin käyriä kynsiä ja potkaisi tätä napakalla potkulla mahaan aseidensa alta. ”No näytti olevan.” Shiva heilautti ruoskansa erään munkin kurkkuun ja veti tämän maahan voimallaan, jonka jälkeen syöksähti nopeasti maassa makaavan munkin luokse ja iski tikarinsa tämän rintaan, jolloin munkki posahti, saaden tomun ja maa-aineksen sekaisen sotkun lentelemään ympäriinsä. ”Hitto kun niiden pitää kuolla noin sotkuisesti.” Nainen mumisi ylösnoustessaan ja pyyhkien tomua vaatteistaan. ”Ole onnellinen, ettei se ole limaa. Missä se Feenix on?” ”Tuolla.” Shiva nyökkäsi kohti erästä mustunutta tammea, jonka pintaa Feenixin käsi hiveli samalla kun nainen näytti olevan keskittynyt puheluun. ”No on tuokin aika puhua puhelimeen.” Talim tuhahti, pannen samalla merkille, että puhelun hämmästyttämä munkki Feenixin läheisyydessä alkoi saada otetta itsestään ja raahusti nyt kohti naista. ”Eikös me sovittu, että puhelimet pidetään kiinni toiminnan aikana?” Shiva mumahti. ”Ilmeisesti jollekin pitää vielä huomauttaa siitä.” Talim huokaisi ja lähti kohti Feenixiä, joka oli kyllä nyt kääntynyt kohti munkkia, jonka oli kuullut lähestyvän. ”Rannalle? Nytkö? Tiedätkö, hieman huono ajoitus sinulla.” Feenix selitti puhelimeen. ”Kaunis ilma? No en nyt niinkään sanoisi.” Nainen vilkaisi tummuvaa taivasta aistien ilman painavuuden. ”Ai että missä minä sitten olen, koska siellä paistaa aurinko? No eeh... Siis olen saanut liikaa aurinkoa ja sen takia sen kauneus on hieman himmentynyt...” Nainen kirosi itsekseen kuunnelleessaan Jeroenin puhetulvaa. Eihän hän ollut voinut päivällä sanoa miehelle, että oli lähdössä Romaniaan tappamaan helvetistä manattuja munkkeja. ”Tiedätkö nyt on hieman huono aika puhua.” Nainen viimein keskeytti, kun kuuli munkin kaavun kahahduksen läheltään. ”Tuota... Treenaan Talimin ja Shivan kanssa.” ”Kuolema Enkeleille ja sitten hallitsemme alamaailman voimilla maailmaa!!” Kumea huuto rikkoi taisteluiden äänet, ja sai puhelimeen puhuvan naisen irvistämään. Pitikö niiden aina huutaa jotain, Jeroenin oli pakko kuulla tuo... ”Mikäkö? Öh... Shiva. Shivan saatanallinen ääni tuossa vain mölisee jotain.” ”No siis me katsos, yritetään saada treenit todenmukaisimmiksi niin, että yksi meistä leikkii aina maailman valloittajaa ja muut yrittävät estää maailman täydellisen alistamisen pahan voiman valtaan. Tänään on Shivan vuoro olla pahis.” Enempää Feenix ei ehtinytkään sanoa, kun munkki katsoi olevansa tarpeeksi lähellä hyökätäkseen naisen kimppuun. ”Talim! Puhelin!” Nainen huudahti heittäen kännykkänsä ilman halki lähettyvilleen saapunutta ystäväänsä kohti. Harjoitetuilla reflekseillä Talim nappasi kännykän siististi käsiinsä, samalla kun Feenix kietoi toisenkin kätensä katanan kädensijan ympärille ja syöksyi munkin huitovien käsien alta tämän ohi, viiltäen samalla tämän kahtia miekkansa terällä. ”Talim tässä.” Talim lausahti puhelimeen, kun sieltä alkoi kuulua jotain epämääräistä puhetta. ”Tiesinkin että Feenixillä täytyi olla tosi hyvä syy keskeyttää?..” Nainen jäi odottamaan puhelimeen, jotta mies toistaisi mitä Feenix oli selittänyt tilanteestaan. Totuutta tuskin kuitenkaan. ”... niin aivan, treenaamista. Shivako? Saatanallinen Shiva?” Talim tuijotti puhelinta, mitä ihmettä Feenix oli selittänyt miesparalle. ”Tuota... ei se nyt kovin saatanallinen ole.” ”Joo, jos minä jatkan tästä.” Feenix pyyhki munkin pölyttynyttä tomua silmiltään ja nappasi puhelimen 3
jälleen itselleen ja katosi muutaman puun varjoon puhumaan. Talim tuijotti hölmistyneenä ystäväänsä, Shivan saapuessa hänen vierelleen sitten nojaten ystävänsä olkapäähän. ”Munkit?” Talim kysäisi, tuntiessaan Shivan painon olkapäällään. ”Hoidettu. Loput painuivat maan alle ja en usko, että niistä ihan heti on haittaa.” ”Rasittavia sellaiset pikkuilkimykset, jotka eivät tiedä mitä tekevät, kun manailevat kaiken maailman limaääliöitä helvetistä.” Talim pyöräytti saitansa näppärästi käsissään ja kumartuipa vielä pyyhkäisemään niiden terät maassa oleviin mätiin lehtiin. Shiva naurahti ystävänsä kommentille ja pyyhkäisi muutamat suortuvat hiuksiltaan, jonka jälkeen rullasi ruoskansa tottuneesti vyötärölleen. ”Noh, entä Feenix?” Kaksikon silmät seurasivat punatukkaisen ystävänsä levotonta askellusta muutaman puun välissä. Sitä mukaan mitä pidemmälle puhelu eteni, sen nopeammaksi ja ärtyneemmäksi naisen harppovat askeleet muuttuivat. ”Ei taida mennä hyvin.” Talim kohautti olkiaan ja vilkaisi laiskasti ympärilleen, jos jostain vielä sattuisi ilmestymään pieni, limainen munkki, jota voisi tökätä esim. silmiin. ”Kuka se edes oli?” Shiva ojensi kätensä eteenpäin, venyttäen niitä, ja väänsi ne sitten siitä taaksepäin saaden lapaluunsa rusahtelemaan. ”Minähän alan kohta kuulostaa ihan Feenixiltä.” Hän irvisi ja heilautti päätänsä, odottaen ilmeisesti, että niska rusahtaisi kuvottavasti. ”Se oli kai se... se joku kung-fu tyyppi, jonka kanssa Feenix on hengaillut viime aikoina.” ”JEROEN!! Uskallakin lyödä luuri korvaani!” Feenixin kipakka ääni kuului kaksikon korviin, jotka loivat toisilleen kiusoittelevan virneen. Feenix veti puhelimen korvastaan ja tuijotti sitä vähän aikaa syvästi loukkaantuneena. ”Se iski minulle luurin korvaan!” Feenix hihkaisi järkyttyneenä ystävilleen, jotka pyyhkivät nopeasti pois virneen huuliltaan. ”Noinko teki?” Shiva sanoi, ihan kuin kaksikko ei olisi kuullut naisen mesoamista aikaisemmin. ”No... niin. Pahuksen kungfuilija.” Feenix vastasi ja viskasi puhelimen äkäisenä metsikköön. Kuului ilkeä poksahdus kännykän osuessa erään puun kylkeen, jonka jälkeen se napsahti ainakin viiteen eri osaan, joista kukin sinkoili minnekin. Kuullessaan äänen, Shiva ja Talim irvistivät sulkien toisen silmänsä. Tästä Dante ei pitäisi… Hetken vielä manailtuaan nainen kompuroi muutaman juurakon ylitse ystäviensä luokse, onnistuen siinä raivoissaan sotkeutumaan milloin mihinkin ja kun hän viimein saapui kaksikon luokse, jotka kovin yrittivät näyttää huvittuneisuudestaan huolimatta, osaa ottaville, oli hän raahannut lähes koko metsän mukanaan. Tai ainakin hän näytti siltä. ”Älkää koskaan, koskaan alkako deittailemaan sellaista, joka ei ole yliluonnollinen eikä pahis.” Feenix sanoi, repien hiuksistaan lehtiä ja pieniä oksia pois. ”... taikka joka haluaa olla suhteen mies.” Viimeinen lause oli lähestulkoon ylivoimainen Shivalle ja Talimille, ja Talimin oli pakko kääntyä poispäin muka yskiäkseen, ettei Feenix vain huomaisi. ”No...” Shiva ryki hieman kurkkuaan, kurtistaen sitten Talimille kulmiaan hieman moittivasti, vaikka hänellä itselläänkin oli lieviä ongelmia pysyä pokerina. ”... sen takia minä kannatan vain yliluonnollisia pahiksia.” ”Niin. Niille ei ainakaan tarvitse selitellä miksi on Romaniassa, vaikka pitäisi olla viettämässä mukavaa hetkeä kylpylässä. Sanoo vain suoraan, et hei sori, minun täytyy nyt lähteä listimään muutama muinainen jäännös, eli en saata ehtiä illaksi kotiin. Mutta pidä ruoka lämpimänä.” Tämä oli liikaa Shivalle, joka purskahti hersyvään nauruun, joka tarttui saman tien Talimiin. Mielikuva siitä, että Feenix tai kuka tahansa muu enkeleistä selittäisi jollekin ultimate pahikselle, että viitsisikö tämä jäädä kotiin kokkaamaan, kun menee hoitelemaan muutaman maailmavalloittajan tieltä, oli liikaa. Feenix lopetti oksien ja muun kasvillisuuden nyppimisen itsestään ja tuijotti kuin syvästikin loukkaantuneena kahta käkättävää ystäväänsä. ”Te nauratte minulle?! On siinä minulla kavereita!” Hän sanoi pahastuneella äänellä, joka sai kaksikon entistä enemmän nauramaan. Päivän jännitys oli laukeamassa ja molemmat, kuten Feenixkin oli sen verran väsyneitä, ettei moinen kohtaus ollut kovinkaan ihmeellinen. Tosin seurueen nuorin jäsen tunsi tällä hetkellä mitä syvintä loukkaantumista ystäviensä käytöksestä. Varsinkin kun Jeroen oli sanonut melko suoraan mitä mieltä oli siitä, että nainen katosi milloin, minnekin selittämättä mitään vedenpitävää. 4
”Mieti nyt, Dan Lii pukeutuneena johonkin kokin essuun kokkaamassa jotain ihme sörsseliä. Puhumattakaan Wyhanista tai Rothista!” Shiva takelteli naurun kyyneleiden lomasta. ”No voisi ne kokatakin.” Feenix yritti puolustella, muttei voinut vastustaa suupielensä nykimistä. ”Ja sitten selität niille, että sinulla on nyt kiire pelastamaan maailmaa, joten voisivatko he mitenkään laittaa ruokaa lämpimään.” Talim lisäsi vettä myllyyn, nojaten Shivaan nauramisensa lomasta ja pidellen toisella kädellä mahaansa. ”Niiin… no...” Feenix aloitti, mutta purskahti sitten itsekin railakkaaseen nauruun, mielikuva oli liian hassu ja häntä väsytti. ”Danten Enkelit ja Kokki Kolmoset.” Talim sanoi, räkättäen ja pyyhkien vettä silmistään, yrittäen saada itsensä kondikseen mutta siitä ei tullut mitään. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tai melkein ainakin. Auringon viimeiset säteet kurkistivat vanhan kirkon lahon katon ylitse kolmikon naurun raikuessa pitkin vanhaa hautausmaata. Niin kovasti enkelit nauroivat, etteivät he kuulleet kuinka kirkon ovi raottui naristen ja oviaukosta tuli esiin verenpunaiseen kaapuun pukeutunut, laiha mies, jonka silmät kiiluivat murhanhimoisena auringon kullanpunervissa hyvästeissä. ”Maailma tulee olemaan minun!!” Mies rääkäisi ruosteisella äänellä heiluttaen pitkää puista sauvaa, jolla oli manannut langenneet munkit esiin. ”Ei, mikäli se on meistä kiinni!” Enkelit kääntyivät salaman nopeasti kohti miestä, Feenix vetäisi tällä kertaa molemmat miekkansa esiin, toisen terän osoittaessa suoraan eteenpäin ja toisen taaksepäin, Talim vetäisi sainsa jälleen käsiinsä ja pyöräytti niitä tyylikkäästi käsissään, Shivan käsi taas nappasi haltuunsa vyötäröllä olevan ruoskan, napaten toisella kädellä kiinni sen siimasta. ”Let’s dance.”
- THE END -
Kirjoittaja: Mirva Vauhkonen
5