DA_Ranska

Dante’s Angels

The Phantom of the Red Moon

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.”

OSA 1 2006 AD Kesäkuun 11 Kello 22.00 Ranska, Culoz, Château Montvéran

Ilmassa leijui taianomainen tunnelma. Tänä yönä tähdet loistivat taivaalla kirkkaasti ja ulkona oli ihanan lämmin. Pienet harsopilvet liikkuivat vahtivan kuun ohi. Hiljaiselle puistokadulle kääntyi kolme vanhan mallista Rolls Roycea. Rivissä olevat puut kaareutuivat tien ylle ja niiden oksilla kimaltelevat valosarjat näyttivät pieniltä tähdiltä. Katu oli luonnon kapea silta järven keskellä lepäävälle linnalle, sillä kulkuväylän vierillä näkyi pelkkää vettä.

Linnasta kuului tunnelmallista klassista musiikkia, kun autot kaarsivat sen pihalle. Palvelijat juoksivat avaamaan autojen takaoven. Ensimmäisestä metallin vihreästä autosta nousi haltiapukuun sonnustautunut mies, jolla oli kirkkaan siniset silmät ja vaaleat lapaluihin pitkät hiukset. Hän ojensi kätensä auttaakseen daaminsa ylös, jolla oli pitkä hupullinen musta lateksikaapu yllään.

“Kiitos, Le’gas.” Nainen sanoi pitäen sormillaan hänen kämmenestään kiinni.

Toisesta viininpunaisesta autosta nousi ninja-asuun pukeutunut, punaiset pitkät hiukset omaava mies. Hän korjasi pukuaan ja ojensi sitten kätensä autosta nousevalle naiselle. Hänellä oli yllään musta virkattu kaapu.

“Arigato, Haya-san.” Nainen kiitti hymyillen. Mies viimeisteli vielä asunsa sitoen hiuksensa kiinni ponihännälle.

Viimeisestä metallin violetista autosta nousi haarniskaan pukeutunut mies, jolla oli oranssin vivahteikkaat vaaleat hiukset ja jokseenkin iso miekka vyötäisillään. Hän auttoi autosta ulos nahkakaapuun pukeutuneen naisen.

“Danke, no niin tytöt. Kai meidän sitten pitää mennä juhliin. Vai mitä Sigge?”

Parit lähtivät juhlavasti kohti sisäänkäyntiä, jonka oikealla ja vasemmalla puolella seisoivat punaisissa frakeissa kaksi palvelijaa. Heti aulassa ovimiehet riisuivat leidien kaavut ja ripustivat ne naulaan. Sen jälkeen parit siirtyivät juhlasalin puolelle, missä naamiaisjuhlien koko kirjo näkyi. Sali oli tehty barokin ja kreikkalaisen tyylin yhdistelmillä. Siellä lepäsivät pylväiden edessä isot valkoiset marmoripatsaat ja pylväät kohosivat ylöspäin yhdistyen holvikaariin. Katto oli koristeltu maalauksin ja seinällä roikkui maisema gobeliineja. Katosta roikkui suuria kynttiläkattokruunuja ja seinien lähellä seisoivat korkeat kyntteliköt.

Ryhmä ihasteli paikan avaruutta ja lämpöä.

“Okei, meidän on parempi näyttäytyä hyvin vähän toistemme seurassa. Joten hajaannutaan ja sulaudutaan mahdollisimman hyvin juhlijoiden sekaan ja... Feenix, mitä sinä teet?” Talim sanoi kummeksuen ystävänsä kiemurointia.

1

“En ymmärrä, miten tämän puvun pitäisi pysyä päälläni. Tämän suunnittelija on ollut päästään vialla ja tämä peruukki... Uh...”

Feenix oli pukeutunut Final Fantasy kympin Lulu hahmon asuun vöineen kaikkineen. Se oli kudottu vaalean liilasta villalangasta kantajansa mieltymyksen mukaan ja ei todellakaan ollut mikään unelma pitää päällä. “Älä nyt... Tuohan se kaikki... avusi... esiin.” Shiva sanoi purskahtamaisillaan nauruun.

“Lopeta tuo or so help me god, sulle käy köpelösti.” Feenix tiuskaisi.

“No, noh tytöt. Eipäs riidellä. Meillä on hommat hoidettavana. Kaikkien pitää päästä työhuoneeseen tasan puoli kahdeksitoista, että kerkeämme pois ennen keskiyötä. Ja mitä asuihin tulee, niin ajattele Feenix minun asuani. Lettini tuntuu todella epämukavalta ihon ja lateksin välissä.”

Talimilla oli asuna Batmanin paluusta tuttu musta kissanaisen asu ja siihen sisältyvät terävät kynnet ja ruoska aseena. Shiva oli pukeutunut Tombraideriksi eli Lara Croftiksi aseineen kaikkineen.

“Entäs minä sitten! Ainoastaan Christina Aquilleralla on vähemmän vaatetta yllään kuin minulla.” Shiva tuhautti korjaten toppinsa “push uppeja”.

“No niin, no niin, neidit nyt kiertelemään.” Le’gas sanoi katkaisten kolmikon juttutuokion.

He siirtyivät saliin juuri oikealla hetkellä, sillä illan isäntä oli tullut esiin takaovesta puhuakseen vieraille. Hän oli komea raaminen mies, jolla oli vyötärön yli pitkät valkoiset hiukset ja vihreät tuimat silmät. Asuna oli pitkä musta nahkatakki, musta silkkipaita ja saman väriset nahkahousut.

“Sepastian Roth kunnioittaa meitä läsnäolollaan.” Feenix kuiskasi itsekseen.

Hänen perässään saapui myös valkotukkainen kalpea mies, joka pysähtyi Rothin taakse tarkkailemaan yleisöä. Hänellä oli goottiasu yllään.

“O-ou... Mitä ihmettä Spy Kensington täällä tekee. Hän tuntee meidät. Tämä ei tiedä hyvää.” Shiva sanoi kuiskaten ja joukko hajaantui erikseen kuin taikaiskusta.

Kensington oli syntyjään englantilainen ja kuului vampyyri kulttiin nimeltä Omega Angelus. Hän oli kerran kaapannut Talimin ja hänen ystävänsä kerkesivät juuri parahiksi pelastamaan hänet kaulaan puremiselta.

Shiva oli silloin kirjaimellisesti yrittänyt seivästää Kensingtonin.

“Tervetuloa linnaani. Toivon, että teillä kaikilla tulisi olemaan hauska ja ikimuistoinen ilta. Pitemmittä puheitta, musiikkia maestro ja tanssit alkakoot.”

Parit olivat eripuolella salia ja seurustelivat muiden vieraiden kanssa. He joivat siemaillen siideriä ja napostelivat herkullisia maistiaisia.

Haya teki ensimmäiseksi siirtonsa ja lähti parinsa kanssa tanssimaan edeten lähelle takakäytävien ovea.

Feenix yritti nauttia hetkestä tukalasta asusta huolimatta ja nojautui täysin parinsa vartaloa vasten. Daami antoi kavaljeerinsa viedä itseään ja heidän liikkeensä sulautuivat yhteen. Ovelle päästyään Feenix hymyili ja suuteli partneriaan poskelle.

“Olen sinulle palveluksen velkaa.” Hän kuiskasi tämän korvaan.

“Ilo oli minun puolellani.” Haya sanoi ja Feenix livahti ovesta käytävään.

Le’gas lähti kävelemään muutaman minuutin kuluttua Talimin kanssa kohti ovia ja he pysähtyivät juttelemaan kuin seurusteleva pari.

“Mirelya ná ve anaralca earo palusse ar ómalya ná ve nyeller i lamyar hlarunyatse. Á ettire!” Le’gas sanoi ja suuteli Talimia kädelle herrasmiesmäisesti. Suomennettuna, lause meni suunnilleen näin: “Hymysi on kuin auringon säde meren pinnassa ja äänesi on kuin kulkusten helinää minun korvilleni. Ole varovainen...”

“Minä rakastan sitä, kun puhut haltiakielellä.” Agentti sanoi sensuellisti ja katosi ovesta käytävään.

Shiva näytti hermostuneelta, sillä Spy oli huomannut hänet ja seurasi häntä herkeämättä. Sigge huomasi tämän ja antoi vaivihkaa päällään merkin Hayalle. Tämä meni heti harhautuksena juttelemaan Kensingtonin kanssa ja Sigge ohjasi Shivan nopeasti ovelle.

2

“Kiitos, Olen sinulle yhden velkaa.”

“Katson, että pidät sanasi.” Ja samassa Sigge suuteli yllättäen daamiaan suulle.

Hyvä ettei Shiva törmännyt oveen ajatusten sekoittajan teon jälkeen. Käytävällä hän pyrähti kovaan juoksuun, kääntyen kulmista milloin oikealle milloin vasemmalle. Koko salin loisto jatkui muuallakin kuin pelkästään siellä. Käytävät ja huoneet olivat yhtä huolellisesti suunniteltuja kuin juhlahuonekin. Kynttilät paloivat kaikkialla. Feenix oli jäänyt vartioon käytävään, kun Talim oli mennyt työhuoneeseen sisään ja Shiva jäi hänen seurakseen. Talim laittoi kuulolaitteen taulun takana olevan kassakaapin ovea vasten kuullakseen numeroyhdistelmän ja avasi sen nopeasti. Hän kävi läpi paperit, ottaen kuvia Feenixin antamalla kameralla ja pysähtyi erääseen dokumenttiin.

“Ahaa, kartta Cruenta Caelis-rubiinin luo. Tämähän meni paremmin kuin toivoimme, mutta miten ihmeessä tähän asuun saa mitään piilotettua. Damn it!”

Talim tunki kartan ja pienoiskameran vyötärön liitoskohdan alle.

Kensington oli yrittänyt saada päähänsä, kuka Lara Croftia esittänyt nainen oli, sillä hän näytti kovin tutulta.

Hän huomasi myös, että tämä oli kadonnut salista. Vihdoin Spy tajusi sen ja hänen kasvonsa vääntyivät vihasta. Hetkeäkään hukkaamatta, hän riensi Sepastianin luo ja kuiskasi tietonsa tämän korvaan. Roth vilkuili tiukasti ympärilleen ja lähti Spyn mukana takakäytävään kutsuen turvamiehiä mukaansa.

Talim tuli ovesta ulos, kun heidät yllätettiin. Käytävän päästä kuului “SEIS!” huuto. Kolmikko lähti juoksemaan toiseen suuntaan, joka päättyi suureen takkahuoneeseen ja huonoksi onneksi heidän tiensä päähän...

“Umpikuja!” Talim karjaisi ja he ryhmittyivät huoneen keskelle.

Sepastian saapui joukkoineen huoneeseen ja hän kaappasi takan yltä samurai miekkansa vetäen sen tupestaan.

“Antakaa varastamanne tiedot takaisin, niin teille ei käy kuinkaan. Muuten...”

“Niin varmaan!” Talim sanoi ja teki nopeasti hyppysarjan takavoltteja ja iski kaksi vartijaa tainnoksiin ja viilsi parille vertavuotavat haavat rintaan ja kasvoihin kynsillään.

Feenix huitoi läheisellä halolla iskujen tielle joutujia ja Shiva avasi heille tien aseillaan. Hän ampui tarkasti niin, että vastustajat maastoutuivat ja kolmikko juoksi keskelle tulleesta aukosta takaisin mutkitteleviin käytäviin. Valepukuiset karistivat takaa ajajat kannoiltaan ja piiloutuivat pieneen makuuhuoneeseen.

Vaikkakin Feenix teki omat manööverinsä kiepsahtamalla kerran ympäri ja mäjähtämällä keskelle ovea kädet ojossa.

“Mitä sinä nyt?” Shiva kysyi ihmeissään.

“Se johtuu tästä asusta. Oh crap, kun sattui.”

He jatkoivat ovesta sisään ja varmistivat huoneen.

“Okei, plan B, Feenix! Vaihtoasut!” Shiva käski ja tämä otti hameensa piiloista kassin esille.

Talim riisui oman epämukavan asunsa ja vaihtoi sen X-Menin Stormin lateksiseen asuun. Hän laittoi naamarin ja valkoisen perukin päähänsä.

“Miltäs näyttää?”

“Tres chic.” Shiva vastasi ja riisui oman asunsa.

3

Hän otti kassista pahan Xenan asun ylleen Chakrameineen kaikkineen ja avasi hiuksensa. Shiva laittoi myös naamion kasvoilleen.

“Minä pidän tästä asustani enemmän. Olen aina halunnut aseekseni Xenan uuden Ying ja Yang Chakramin.

Olen suunnitellut sen niin, että se myös toimii luonnossa...”

“Kröhöm... Haluaisitko sinä jäädä Chakramisi kanssa kahden?” Talim kysyi täysin viattomalla äänellä ja hymyili.

“Talim!” Shiva päivitteli ja laittoi aseen takaisin vyölleen...

Feenix vaihtoi myös oman asunsa ja huokaisi helpotuksesta. Hän laittoi lyhythiuksisen valkoisen peruukin päähänsä ja naismatadorin asun ylleen. Hänen vyötäisillään oleva miekka oli myös puoliksi ruoska. Tämä asu oli tuttu Soulcalibur pelistä.

“Näytät hyvältä Ivynä.” Shiva kehui ja laittoi vanhat asut kassiin.

Talim viskasi laukun ikkunasta ulos ja vedenpinta loiskahti kymmenen metriä alempana.

“Onneksi laukku on vedenkestävä. Siellä se pysyy, kunnes haemme sen. Hän sanoi ja piilotti kameran ja kartan vaatteensa kätköihin.”

“Meillä on kiire. Naamiot pitäisi poistaa keskiyöllä ja meillä ei ole siihen varaa.”

Joukko nyökkäsi ja lähti Shivan johdolla huoneesta ulos.

“Sulkekaa ulosmenotiet. Kukaan ei saa lähteä ilman minun lupaani! Sanokaa vartijoille, että etsimme ms Croftiksi, Kissanaiseksi ja Luluksi pukeutunutta kolmikkoa. Mitä vielä odotatte!? Menkää!” Roth käski heilauttaen miekkaansa.

Keskiyö lähestyi ja kolmikko törmäsi joka käänteessä aseistettuun umpikujaan. Lopulta he saivat livahdettua takaisin saliin. Ulosmenotiet oli suljettu ja Spy kierteli juhlijoiden joukossa. Oli vain ajan kysymys, kunnes hän löytäisi jonkun heistä. Heidän kavaljeerinsa olivat lähteneet ulos heti heistä erottuaan ja odottivat autoissa. Kello löi kaksitoista ja naamiot riisuttiin, joten pakoilijoiden täytyi myös riisua ne.

Agentit vilkuilivat hätääntyneinä ympärilleen ja Spy huomasi Talimin. Hän yritti kaataa tämän maahan, mutta Talim torjui yrityksen ja alkoi tapella häntä vastaan. Huoneeseen syntyi sekasorto ja muut vieraat juoksivat ulos salista. Shiva heitti aseellaan kaksi vartijaa tainnoksiin ja se palasi bumerangina takaisin hänen käteensä. Kiinni saatuaan hän katkaisi sen kahtia ja alkoi lyödä niillä ja potkia vastustajiaan.

“Tästä minä pidän. Hajaa!”

Feenix hyökkäsi loppujen kimppuun pistäen miekallaan ja vapauttaen sen sitten ruoskaksi. Hän pyöritteli sitä kuin tanssien, osuen joka piruetilla ja kiepautuksella kohteeseensa. Miekka eli kuin omaa elämäänsä ja Feenix nauroi Ivyn hullulla naurulla. Shiva hyppäsi korkean voltin ja huusi Xenamaisesti.

“Aya-aya-aya-aya-ayaa.” Ja potkaisi roistolta jalat alta.

Shiva jatkoi vastustajien iskemistä vaarattomaksi ja sekö suututti Sepastian Rothin entisestään. Talim oli myös potkaissut Spylta jalat alta ja nyt he kierivät pitkin lattiaa. Spy yritti puraista tätä kaulaan, kun hän istui tämän päällä. Talim kuitenkin potkaisi hänet taaksepäin ja ponkaisi käsien avulla ylös.

“Et yritä tuota enää ikinä. Olet sairas!”

“Luuletko vieläkin, että olemme pelkästään kultti. Kuinka väärässä oletkaan. Olen aitoa tavaraa!”

4

Talim peräytyi kauhuissaan ja Feenix ja hän lähtivät juoksemaan ylös menevien rappusien ovia kohti. Shiva potkaisi yhden roiston kumoon ja heitti ystäviensä edessä olevia vartijoita Chakramilla. Talim kaappasi maahan tippuneen aseen mukaansa. Shivan vastassa oli seuraavaksi Rothin samurai miekan terä.

“Menkää!” Hän huusi torjuen kahden kätensä väliin miekan iskun ja potkaisi vastustajaansa palleaan.

Shiva juoksi ystäviensä perään, jotka suuntasivat katolle komeasti koristelluita portaita pitkin. Ulkona puhalsi navakka tuuli ja Feenixin ja Talimin peruukit lähtivät lentoon, päätyen jonnekin laineikkaaseen järveen. Talim repi viittansa irti ja kaksikko ryntäsi nopeasti muurin reunan suuntaan. Shiva ilmestyi kattoluukusta heidän perässään. Talim ja Feenix juoksivat kuin leopardit, mutta silti kuin hidastetussa filmissä eteenpäin, sillä seuraavat järkyttävät tapahtumat kävivät vain muutaman sekunnin sisään. Shiva kaatui, mutta ampaisi heti ylös toisten perään. Kensington oli kuitenkin saanut sen verran aikaa saavuttaa heitä, että sai viimeisenä olijan kiinni ja kietoi kätensä vyötärön ja kaulan ympäri.

“Ei, päästä irti!”

Kaksikko ponnisti tornin reunalta ja he huomasivat tapahtuman liian myöhään, sillä kesken hypyn he käänsivät päänsä ja näkivät mitä oli tapahtumassa. He huusivat yhteen ääneen “Shiva”, kun Spy puraisi uhriaan kaulaan. Viimeinen muistikuva, minkä he näkivät, oli että Shiva ojensi kätensä kavereitaan kohti samalla, kun hampaat pureutuivat hänen niskalihaansa.

“Eiiiiiiiiiiiiiiiii!” Shiva huusi tuskissaan ja Spy sulki nauttien silmänsä.

Roth hymyili vieressä valkeat hiukset liehuen tuulessa. Hän laittoi soturin lailla miekkansa tuppeen ja kääntyi katsomaan vankiaan.

“Hän on meidän.” Sepastian sanoi ja silitti pyörtyneen poskea.

Kaksi agenttia oli kääntynyt ilmalennossa pää edellä alastulotyyliin ja vedenpinta loiskahti, kun he vajosivat sen alle. Molemmat purskauttivat vedet suustaan tullessaan pintaan. Pudotus oli ollut ainakin 30 metriä.

Heidän näkökenttänsä oli sumea aluksi ja tunnelma oli muuttunut raskaaksi ja synkäksi. Kuukin näytti verenpunaiselta.

“Meidän pitää pelastaa Shiva. Feenix huusi tuskanomaisella äänellä ja iski vihaisena nyrkillään vedenpintaan.”

“Niin pitää. He tulevat katumaan syntymäänsä, kun saamme heidät kiinni. Kavaljeerimme ovat varmaan menneet autoillaan järven reunaan varasuunnitelman mukaan. Älä huoli… Me tulemme saamaan viimeisen sanan.” Talim sanoi murhaavalla äänellä.

Kaksikko tuijotti hiljaa linnan synkkää tornia, vannoen pelastavansa ystävänsä, jonka Spy nosti käsivarsilleen tekonsa jälkeen.

5

OSA 2 2006 AD Kesäkuun 12 Kello 0.35 Ranska, Culoz

Nopeasti, hiljaisuuden vallassa, he kroolasivat pienen järven halki, joutuen tosin toiselle puolelle kuin missä goottilinna oli. Päästessään ylös he yrittivät kuivailla itseään kiroten samalla. Kuinka he saattoivatkaan olla niin huolimattomia… Ja nyt Shiva oli vangittu. Dante pitäisi heille todella kovan saarnan, jos he koskaan selviäisivät tästä sopasta...

“No niin, aletaan painua...” Feenix sanoi rantauduttuaan, puristaen hiuksensa kuivaksi ja lähtien tarpomaan linnan suuntaan. Hän oli saanut tarpeekseen tanssimisesta yhdelle päivälle, tai itse asiassa tarpeekseen yhdelle vuodelle, joten vaihtelu teki ihan hyvää.

“Ilman muuta, on vain yksi pieni mutta...” Talim sanoi hiljaisella äänellä, tuijottaen miettivästi linnan suuntaan, yli tummana väreilevän tekojärven.

“Mutta?! Mikä mutta...” Feenix pysähtyi kääntyen katsomaan ystäväänsä epäröivänä. Hän ei ollut kovin usein kuullut Talimin puhuvan tuollaisella äänensävyllä, ja se sai jostain syytä niskakarvat nousemaan pystyyn Feenixillä. Eikä se johtunut pelkästään litimärästä puvusta, joka sekin kyllä edesauttoi kylmienväreiden muodostumista.

Talim katsoi vain mietteissään varjoihin kätkeytynyttä linnaa, kunnes kääntyi sitten Feenixin puoleen. Tuo hetki olisi saattanut näyttää erittäin hauskalta, jos joku sattuisi katsomaan heitä kahta. Talimin hiuksissa oli jotain järvikasvillisuutta, kenties liian syvän sukelluksen takia, ja hänen musta Storm asunsa kietoutui entistä tiukemmin tämän vartalon ympärille. Hänen musta viittansa oli jäänyt helmastaan käteen kiinni ja se roikkui masentuneesti maassa, tahrautuen mudaksi muuttuneeseen hiekkaan. Feenixin viininpunainen asu taas oli mennyt rypyille niistä ainoista löysistä paikoista, joita asussa oli, ja se moninkertaisti naisen hartioiden leveyden. Myös hänellä oli jotain kasvillisuutta päässään ja hiukset valuivat märkinä klöntteinä hänen kasvoilleen. Talim oli sentään ymmärtänyt laittaa hiuksensa kiinni, mutta hiuslenkki oli kadonnut jonnekin vauhdikkaan sukelluksen aikana. He kumpikin näyttivät lähinnä huonoilta Meduusan jäljitelmiltä, kuin siisteiltä ja valloittavilta sekä maailmaa pelastavilta agenteilta.

“Omega Angelus.” Talim sanoi vakavana, vilkaisten huolissaan punaista kuuta, joka loi verenkarvaisen hohteen heidän päälleen. Oli kuunpimennyksen aika, ja se sai ties minkälaiset kultit innostumaan tekemään typeriä rituaalejaan. “Ääh, mitä siitä? Läjä wanna be vampyyrejä ei ole ongelma meille, edelleenkään. Mehän kerran jo pieksimme Spyn joten tuskin se on kovin iso urakka nytkään. Menemme vain tuonne... tuonne...” Feenix rypisti kulmiaan, minnehän Spy ja Sepastian olivat Shivan vieneet...

“Se ei ole vain kultti, Feenix. Spy mainitsi siitä aikaisemmin, kun kävi kimppuuni. He ovat aitoa tavaraa.”

Talim sanoi hieman masentuneena, jääden nojaamaan vanhan tammen suojiin ja laskeutuen siitä istumaan alas.

Syvä hiljaisuus laskeutui kahden naisen ylle, heidän yrittäessä käsittää tätä tietoa. Feenix oli kalvennut hieman ja hänen silmänsä olivat rävähtäneet suuriksi, katsoen villinä ympärilleen. Vampyyrejä?!

“Tarkoitatko… et... et...” Feenix aloitti, mutta nielaisi sitten kuuluvasti, huokaisten syvään ja yrittäessä aloittaa uudelleen.

“Siis, onko... Spy… tuota, niin kuin eeh... Oikea vampyyri?..”

“Ei pelkästään Spy, luultavasti he kaikki ovat vampyyrejä, oikeasti.” Talim huokasi raskaasti, heittäen kiven kohti vettä, ja saaden sen pomppimaan veden pinnalla. Yksi, kaksi, kolme, neljä, loiskis. Tuli vain neljä leipää. Feenix yritti kuumeisesti ajatella jotain muuta kuin vampyyrejä täynnä olevaa klaania. Hänellä oli hyvin vähän asioita mitä pelkäsi, ja yksi asia niistä olivat vampyyrit…

6

“Okei, nyt riitti! Minä olen valmis pelastamaan maailman kaikilta valkotukkaisilta pahiksilta, mutta en vampyyreiltä. Dante ei koskaan maininnut mitään vampyyreistä!!” Feenix kivahti, potkaisten tielle sattunutta puuta napakasti runkoon. Tosin enemmän se sattui Feenixiin, hänen muistaessaan liian myöhään omaavansa naamiaispuvun pehmeät kengät...

“Niillä on Shiva! Ja he etsivät Cruenta Caelis kiveä...” “...Joka myös verikivenä tunnetaan.” Feenix jatkoi manaten puuta.

“Aivan, ja on kuun pimennyksen aika.” Talim sanoi mieli maassa, huitaisten kohti punaisena irvistelevää kuuta.

“Mitä me voimme muka tehdä? Kävelemme sisään vampyyrien pesään, ja sanomme: Anteeksi, olemme hukanneet Shiva nimisen ystävän ja luulen että kidnappasitte hänet jotain veriuhria varten. Voisimmeko saada hänet takaisin? Ja niin, jos voisitte vielä antaa sen verikiven meille niin kaikki olisivat onnellisia...

Kyllä varmaan, ennen kuin ehdimme sanoa makkara, me olemmekin jo seuraavana heidän ruokalistallaan.”

Feenix sanoi tuohtuneena, istahtaen mielenosoituksellisesti maahan, pahoinpitelemänsä puun juureen.

Talim naurahti itsekseen kuullessaan ystävänsä vuodatuksen, saaden siten mököttävän katseen toiselta.

“Kuulehan, en usko, että he ovat sen jo löytäneet. Muuten olisimme nähneet kassakaapissa rubiinin emmekä suunnitelmia sen varastamiseksi. Heidän on iskettävä tänä yönä, muuten joutuvat odottamaan kuukausia, kenties vuosia ennen kuin uusi mahdollisuus tulee.”

“Eli… Shiva ei ehkä olekaan vielä kuollut...” Feenix katsahti toiveikkaana Talimia. Tosin tässä tapauksessa suurempi ongelma onkin se, että Shiva voisi olla hyvinkin “elävähkö.”

“Et kai sinä luule, että he tekevät hänestä sen... vertaimevän... jutun? Hänestä tulisi hyvin huono sellainen...”

“En usko, ei vielä.” Talim pudisti päätään.

“Heillä on oltava joku muu taka-ajatuksena tässä.”

Hetken nuo kaksi olivat kummatkin omissa, syvissä mietteissään. Tämä tehtävä oli muuttumassa pikkuhiljaa todella omituiseksi. He olivat tottuneet taistelemaan ihmisiä vastaan, mutta että vampyyrejä... Tämän keikan piti olla vain yksinkertainen soluttautuminen Sepastian Rothin linnan naamiaisiin, jotta he saisivat todisteita miestä vastaan. Dante oli saanut jostain tietolähteestä selville, että Herra Roth olisi suunnitellut Cruenta Caelis-rubiinin lisäämistä kokoelmiinsa...

“Talim? Shiva? Oletteko te siellä?..” Kuului kohta synkästä metsästä, joka nopeasti havahdutti heidät ajatuksistaan. Salaman nopeasti molemmat nousivat seisomaan, valmiina taisteluun. He kuitenkin rentoutuivat nähdessään miehen ilmestyvän puiden keskeltä.

“Le’gas.” Talim hihkaisi vastaan, tunnistaessaan tämän vihreästä haltia-asustaan. Pian tämän jälkeen metsästä kuului vähemmän hiljaisesti kuin edellinen kulkija, rymistelyä ja tanskan kielistä kiroamista Siggen ilmestyessä paikalle.

“Koskaan en enää tunge tätä haarniskaa päälleni…” Hän mutisi tullen paikalle ja luoden tervehtivän hymyn kahdelle naiselle, joka pian kuitenkin suli pois, miehen huomatessa Shivan puuttuvan joukosta.

“Missä Shiva on?” Mies katsahti kysyvästi Feenixiä ja Talimia, pistäen merkille näiden uitetun koiran ulkonäön. Siirtäen sitten katseensa kohti järven rantaa, jonka sannasta näkyi ilmiselvästi, että jotain oli ryöminyt ylös vedestä.

“Nej! Jeg net acceptere tro på den...” Sigge kuiskasi itsekseen, aikomuksenaan ilmiselvästi hypätä järveen etsimään Shivaa.

“Niin, sillä lailla. Mene vain haarniska päällä uimaan.” Kuului Feenixin pisteliäs vastaus. Hän tosin ei tiennyt mitä mies oli sanonut, tämä kun oli puhunut tanskaa, mutta Siggen hätäisistä ilmeistä kuka tahansa pystyi arvaamaan miehen ajatukset. Vastaukseksi hän sai hyvin julmistuneen ja tylyn katseen vaalealta mieheltä.

He eivät oikein koskaan olleet pitäneet toisistaan, eivätkä pahemmin yrittäneet peitellä sitä.

“Shiva jäi kiinni. Me emme tiedä minne Sepastian kuljetutti hänet...” Talim sanoi, nyökäten päällään kohti linnaa järven toisella puolella...

“Mutta tiedämme nyt, miten he aikovat ver...” Feenix aloitti, mutta sai terävän tökkäisyn Talimilta kylkeensä, joka jatkoi lausettaan hänen puolestaan.

“Cruenta Caelis kiven varastaa. Odotamme heitä siellä ja seuraamme heitä, kunnes löydämme Shivan.” Oli 7

aivan turha huolestuttaa vaaleaa miestä sen enempää kuin tämä jo oli, kertomalla siitä, että Shiva saattoi tälläkin hetkellä juoda verta elääkseen...

“Missä Haya muuten on?” Talim esitti kysymyksen, jota Feenix oli pohdiskellut heti miehet nähdessään, vaihtaen puheenaihetta.

“Jäi autoille, jos te vaikka sattuisitte tulemaan sinne. Me lähdimme Le’gasin kanssa etsimään täältä. Haya oli kuullut joidenkin vieraiden mainitsevan ongelmista naamiaisissa.”

“Sinne sitten, autoilla pääsemme nopeasti Espérer de mérin museoon, jossa kivi on näytillä...” Talim ja Feenix alkoivat jo tehdä tarmokkaasti lähtöä.

“Luulen, että teidän pitäisi mennä ensin vaihtamaan vaatteet, ennen kuin lähdemme Shivaa etsimään.”

Le’gas sanoi, astuen nauraen lähemmäksi Talimia, noukkiessa tämän hiuksissa roikkuvan levän ja heittäen sen metsään.

“Lähdemme?!” Feenix ja Talim katsahtivat toisiinsa säikähtäneenä.

“Oh Crap...”

Kello 1.00 Toisaalla

Jossain pimeässä paikassa, Shiva alkoi viimein tulla tajuihinsa, muistellen mitä oli tapahtunut. Polttava kipu kaulassa tosin palautti hänen muistinsa hyvinkin nopeasti. Mahtavaa, aivan mahtavaa. Shiva kokeili saisiko liikutettua käsiään, mutta ketjujen kalina kertoi hänelle omaa kieltään siitä, missä tilanteessa hän nyt oli.

Huokaisten, hän alkoi selventämään tilannetta itselleen. Hän siis oli nyt jossain... Hmm... kellarin tapaisessa rotiskossa, kahlittuna käsistään seinään. Kädet oli sidottu sen verran ylös, ettei hän pystynyt istumaan.

Joutui vain nojamaan homehtuneelta tuoksuvaan seinään. Pieni ikkuna, ihan vastakkaisen seinän yläkulmassa, loi kuun punertavaa kajoa huoneeseen, jota hän ei halunnut nähdä päivänvalossa. Tosin se nyt oli epäuskottavaa, että hän näkisikään sitä päivänvalossa…

“Noh, en ainakaan vielä tunne itseäni mitenkään tavallista verenhimoisemmaksi, joten luulen että olen vielä ihminen. Toivon mukaan...” Shiva kuiskasi itsekseen haluten vain kuulla jotain muutakin ääntä kuin veden tippumisäänen, joka tuntui kaikuvan jostain käytävältä. Inhottavaa...

Enempää hän ei ehtinytkään pohtia, kun raskas unisuus alkoi valtaamaan hänen ruumistaan. Hetken Shiva jaksoi taistella vastaan, ennen kuin silmät painuivat väkisin kiinni... Herätys oli tyly. Joku heitti kylmää vettä hänen kasvoilleen, joka karisti viimeisetkin unenrippeet hänen silmistään.

“Jokos täällä aletaan olla hereillä?” Shiva kuuli Spyn ivallisen äänen edestään ja pian hän erottikin miehen nojaamasta vasten seinää. Tällä oli päällään mustat housut, musta nahkatakki sekä tummanpunainen paita.

Hahmon vaaleat hiukset tuntuivat hehkuvan tyrmän pimeydessä omaa valoaan. Muutenkin mies näytti oikein tyytyväiseltä elämäänsä.

“Oih, täälläkö te pienet verenimijät vietätte aikaanne?” Shiva kysyi ivallisesti, luoden Spyhin hellyttävän hymyn. Spy vastasi tuohon vain naurulla, astuen sitten lähemmäksi avutonta vankiaan.

“Sinunkin kannattaisi oppia pitämään tätä kotinas...”

“Spy.” Spyn lause katkesi nopeasti Sepastianin saapuessa tyrmään.

“Anna hänen olla, meillä on käyttöä hänelle enemmän kuin sinulle.” Sepastian sanoi rauhallisesti, luomatta katsettakaan vampyyriin. Ilmeisestikin miehen sanat säikyttivät Spyn, sillä hän perääntyi nopeasti pois Shivan luota.

“Sepastian Roth. Mikä yllätys! En voinut kuvitellakaan, että teillä on näin korkea-arvoisia kumppaneita.

Mitä Omega Angelus teille tarjosi tätä kumppanuutta kohtaan? Veripussin? Vai lupasivatko he kenties tehdä 8

muutamia rituaalimurhia teidän onnenne takia?” Shiva sanoi jäätävän ivallisella äänellä miehelle.

“Sinun täytyy olla Shiva... Tapaamme ensimmäistä kertaa, mutta olen kuullut Danten Enkeleistä paljon.

Ilmeisestikin te olette kuulleet minusta vielä enemmän.” Mies hykerteli välittämättä Shivan ivasta, astuen lähemmäksi kahlittua naista.

“Niin ylpeä vaikka alakynnessä. Taidatte todellakin olla maineenne veroisia, tosin muita en ole vielä tavannutkaan. Täytyy kylläkin sanoa, että olin hieman pettynyt, kun jäitte niin helposti kiinni. Vähempikin miesmäärä olisi ilmeisesti riittänyt. Mutta naamiaispukujen vaihto oli todella ovela veto.” Mies kumarsi ivallisesti Shivalle, kohottaen sitten kylmän vihreät silmänsä kohtaamaan Shivan katseen.

“Mutta sinun avullasi saan teidät kaikki ennen pitkää kiinni. Joten pääsen näkemään ovatko loput Danten Enkeleistä nimensä veroisia...” Tämän kuullessaan Spy uskaltautui hieman lähemmäksi vankia, paljastaen terävät hampaansa voitonriemuiseen virnistykseen.

“Et kai aikonut muuttaa minuakin haudassa nukkujaksi? Voin sanoa sinulle Lord Roth, että minusta tulee hyvin kehno vampyyri.” Shiva sanoi nauraen, luomatta katsettakaan irvistelevään Spyhin.

“En toki, rakas ystäväni. En toki. Miksi minä haluaisin vain sinut vampyyriksi? Minulla on aivan muita suunnitelmia varallesi. Liityt Spyhin hieman myöhemmin. Älä hätäile.” Sepastian hymyili julmasti Shivalle, kohottaen kapean kätensä Shivan kasvoille ja tarttuen tämän leukaan, jotta saattoi kääntää päätä niin, että kaksi siistiä reikää näkyivät selvästi naisen kaulassa.

“Oletko varma Spy, ettei hän muutu... sinun kaltaiseksesi vielä?”

“Tietenkin olen. En minä nyt ensimmäistä kertaa tätä tee.” Spy vastasi itsevarmasti, vetäen kätensä hiustensa läpi huolettomasti.

“Minun ystäväni tulevat tänne jossain vaiheessa Roth ja sinun valtasi loppuu siihen.” Shiva vastasi uhmaavasti, kiskaisten päänsä irti Sepastianin otteesta, tuijottaen miestä tylysti silmiin.

Hetken Sepastian katsoi naisen kasvoja, alkaen sitten nauramaan hieman mielipuolisesti niin, että jopa Spy säikähti herransa yllättävää kohtausta.

“Tietenkin he tulevat Shiva. Miksi muuten olisin napannut sinut? Ja kun he tulevat tänne pelastamaan sinut, he kuuluvat minulle. Aivan kuten sinäkin.” Sanottuaan tämän, hän käänsi selkänsä Shivalle lähtien kohti matalaa oviaukkoa.

“Spy... Sinut on aika ruokkia, pikku lemmikkini.” Mies vielä sanoi, tehden käskevän eleen valkohiuksiselle vampyyrille. Oli onni, ettei Sepastian kääntynyt katsomaan käskyläistään, koska tämän ilme kertoi suunnattomasta vihasta Sepastiania kohtaan. Ja sitä että hän, kovin kaikista vampyyreistä, oli riippuvainen ihmisestä.

Voipuneena Shiva painoi päänsä kiviseinän kylmyyttä vasten, suunnattoman epätoivon painaessa häntä alaspäin. Tämä ei mennyt suunnitelmien mukaan, tai meni kyllä, mutta Sepastianin. Ilmeisesti naamiaiset olivat olleet jonkinlainen syötti, jolla mies sai kaikki Enkelit näpsäkästi ansaan. Hän tiesi, ettei Feenix ja Talim jättäisi häntä oman onnensa nojaan, vaikkakin Feenix pelkäsikin vampyyrejä kuollakseen. Ja nyt, uskollisuus ja huoli ystävänsä puolesta ajaisi heidät ansaan.

Hyvinkin mahdollisesti Danten Enkelit tulisivat muuttumaan pian Danten Vampyyreiksi…

9

OSA 3 2006 AD Kesäkuun 12 Kello 1.25 Ranska, Culoz

Shiva oli nukahtanut pariksi tunniksi, mutta unen ei missään nimessä voinut sanovan olevan rauhallinen.

Hän näki hidastettuna Spyn purevan häntä kaulaan yhä uudelleen ja uudelleen. Ja lopulta hän puri vampyyriksi muuttuneena ystäviään. Siihen hän melkein hätkähtikin hereille. Unen läpi hän kuuli hiljaista ääntä, tip, tip, tip, tap, tip... ja vihdoin univelkaisena avasi hitaasti silmänsä. Hänen kätensä olivat puutuneet ja jalat kankeat epämukavassa nukkuma-asennossa. Ranteet olivat verillä, kun hän oli yrittänyt päästä kahleistaan irti. Tippuvan äänen oli luonut katon halkeamasta putoavat vesipisarat. Häntä heikotti ja pyörrytti samanaikaisesti. Tippuvien pisaroiden sointi tuntui kuin patarummuilta hänen aivoissaan.

Käytävästä kuului hiljaisia, läheneviä askeleita ja Shiva yritti tarkentaa näkökenttäänsä ja saada itsensä valppaaksi. Se ei ollut kuitenkaan tällä hetkellä mikään helppo tehtävä ja sitä paitsi kaulan puremajälkiä kutitti aivan julmettomasti. Kuka tulija olikin, hän pysähtyi oven taakse ja käänsi avainta lukossa. Shiva virkistyi kuin taikaiskusta ja jäi uhmakkaasti seisomaan seinän viereen. Oven auetessa, sen raosta ilmestyikin Spy ja Shiva nojautui seinään kuin olisi halunnut kaivautua siitä läpi.

“Mikäs lemmikkini vointi on tällä hetkellä? Tuntuuko jotenkin erilaiselta?”

“Jos se lasketaan, että haluan vääntää niskasi nurin, niin sitten kyllä. Odotas... Sen halusin tehdä jo aikaisemminkin, joten vastaus on varmaankin sitten ei.”

Spy näytti jäykistyvän ja sitten hän käveli kissamaisesti Shivan eteen melkein koskettaen tätä.

“Hei eipäs lähennellä! Pois henkilökohtaisesta tilastani.”

Spy hymyili näyttäen torahampaansa ja laittoi kätensä Shivan pään viereen nojaten seinään.

“Olisikohan jo aika toiselle puraisulle?” Vampyyri kuiskasi ja kosketti vasemmalla kädellään hellästi uhrinsa poskea.

Shiva värisi kauttaaltaan ja sulki silmänsä. “Pidä hermosi kurissa. Hän leikkii kanssasi.” Shiva ajatteli ja teki seuraavaksi todella odottamattoman teon. Hän potkaisi pahaa-aavistamatonta Spyta nivusiin ja kun Spy oli puraisemassa häntä kaulaan, Shiva iski hampaansa tämän niskaan. Spy karjaisi ja hyppäsi taaksepäin pidellen kaulaansa. Shiva oli purrut hampaansa syvälle ja katkaissut kaulavaltimon. Hän sylki veret suustaan, sillä hän muisti, että vampyyrin veri lopulta antoi iänikuisen elämän.

“Nyt olemme jotensakin tasoissa, Py-thyi... Minun täytyy vielä vuodattaa pari litraa vertasi, niin olemme kokonaan sujut.”

Shiva olisi voinut vannoa, että Spy murisi. Ainakin tämä lähti kaartelemaan hänen edessään kuin peto saalistaan. Kahlittu piti katsekontaktinsa väijyjäänsä ja narskutteli hampaitaan.

“Sinä kosket minuun vain kuolleen ruumiini yli, Spy!” Shiva huusi vihaisesti.

Spy lopetti ravaamisen ja hänen silmiinsä nousi pahaenteinen pilke.

“Oliko tuo lupaus?” Saalistaja sanoi ja tuli lähemmäs.

Samassa ovi aukeni ja Sepastian astui sisään. Hän vilkaisi Shivaa ja hänen verisiä kasvojaan ja rintaansa, siirtäen sitten katseensa Spyhin. Hän varmaan luuli, että Spy oli purrut vankia ilman hänen lupaansa ja iski apulaistaan niin, että tämä lensi seinään. Lyöty mulkaisi vihaisesti pomoaan ja pomppasi ylös.

“Minä käskin olla koskematta häneen! Minua ei uhmata.” Roth sanoi, lähestyen Spyta ja tarttuen tätä kauluksesta kiinni.

“En purrut häntä vaan hän puri minua ja katkaisi kaulavaltimoni.” Spy karjaisi ja repäisi itsensä irti pomonsa otteesta.

10

Sepastian käänsi katseensa Shivaan ja hymyili. Shiva tutki, omasta puolestaan taasen, hyvin kiinnostavaa vasemmanpuoleista tiiliseinää, vältellen kiinnisaajansa katsetta.

“Tiedoissasi luki, että inhoat veren näkemistä. Kuinka yllättävää. Näyttää hyviksissäkin olevan raaka pimeä puolensa. Minä pidän siitä.” Sepastian sanoi ja pakotti kädellään Shivan kääntämään kasvonsa häntä kohden.

“On aika edetä kanssasi seuraavaan vaiheeseen.”

Shiva jähmettyi, sillä Sepastian poisti yksitellen piilarit silmistään. Kun hän nosti katseensa takaisin vankiinsa, oli Rothilla vihreät käärmesilmät. Shiva ei voinut sille mitään, mutta hän kiljaisi niin lujaa kuin hänen keuhkoistaan lähti ja alkoi riuhtoa itseään vapaaksi. Sitten hän pakotti itsensä jälleen kerran rauhoittumaan.

“Katso silmiini ja tottele minua. Etkö haluaisikin siistiytyä ja päästä täältä tyrmästä pois?”

Shiva pystyi vain tuijottamaan vangitsijansa vihreitä silmiä. Ne olivat hypnoottiset ja lukitsivat katsojan sisäänsä. Puhujan ääni tuntui hukkuvan taka-alalle ja se tuntui hellältä ja suostuttelevalta. Shiva kuitenkin ravisti itsensä hereille ja seinästä tukea ottaen ja roikkuen kahleista, potkaisi molemmilla jaloillaan Rothia mahaan, lennättäen tämän toiselle puolelle huonetta. Spy katsoi ihmeissään tapahtumaa ja pieni hymy käväisi hänen huulillaan. Samalla, ehkä vampyyri veren ansioista, Shiva mursi kahleensa ja ryntäsi ovea kohti.

Sepastian kaappasi vihaisena Shivaa vyötäisiltä kiinni ja kaatoi hänet maahan. Spy ryntäsi pomonsa merkistä pitämään vangin käsistä kiinni. Shiva sulki automaattisesti silmänsä ja yritti rimpuilla otteista irti.

“Tuo ei ollut kilttiä. Älä tappele vastaan tai tämä sattuu enemmän.”

“Päästäkää irti tai minä...” Shiva sopersi, kun tunsi Spyn kylmän henkäyksen kaulallaan.

“Avaa silmäsi tai voin poiketa suunnitelmasta ja käskeä Spyn purra sinua.”

Shiva ei voinut muuta kuin avata silmänsä, mutta hän ei antanut hypnotisoijalle periksi. Hiki valui hänen kasvoiltaan, kun hän taisteli ja kamppaili Sepastiania vastaan henkisesti. Mikään paikka ei tuntunut yhtä kylmältä ja tunteettomalta kuin kyseessä ollut tyrmä. Shivan silmiin kohosivat tuskan kyyneleet.

“Eiiiiiiiiiiiiiiiii!!” Kaikui tyrmän autioilla käytävillä.

Kello 1.35

Feenix ui nopeasti kelluvan vedenkestävän laukun luo ja lähti työntämään sitä rantaa kohti edessään.

Talim katsoi mietteliäänä järven keskellä olevaa linnaa, räplätessään kaulassaan olevaa korua. Hän käänsi katseensa maahan kohtaan, johon hän oli heittänyt Shivan Chakramin noustessaan järvestä ylös. Hän kyykistyi ja veti sormensa sen pintaa pitkin nostaen sen maasta. Talim tuijotti asetta surullisesti.

“Shiva oli niin ylpeä tehdessään tämän. Hän on tehnyt kaikki yksityiskohdat huolella... Niin oikean näköisiksi...” Talim huokasi puristaen aseen kahvaa hermostuneena.

“Hän tulee vielä käyttämään sinua. Lupaan sen!” Talim huusi ja kohotti aseen taivasta kohti.

Le’gas tuijotti maahan masentuneena ja Sigge ravasi edestakaisin kiroillen tanskaksi. Feenix rantautui pärskien maihin ja heitti laukun Talimin jalkojen juureen. Hän puristi hiuksistaan ylimääräiset vedet pois ja käveli seurueen luokse.

“Eiköhän olisi aika häipyä täältä. Tässä ovat kamppeemme. Meidän pitää kiirehtiä museoon ennen Rothin miehiä, sillä tänä yönä on kuunpimennyksen aika. Heidän pitää saada kivi ennen sitä.” Feenix sanoi ja nyökkäsi autoja kohti. Miehet lähtivät edeltä kävelemään ja Talim kaappasi kassin mukaansa maasta. Feenix käveli koko matkan pää painuksissa ajatellen ystäväänsä, joka oli ehkä kuollut tai pahempaa...

11

Haya vilkaisi tulijoita iloisesti, mutta huomasi, että Shiva ei ollut heidän joukossaan. Feenix nousi mitään sanomatta omaan autoonsa Hayan kanssa ja Talim nousi Le’gaksen kanssa omaansa. Sigge avasi oman autonsa oven, mutta pysähtyi vielä katsomaan linnan suuntaan. Sitten hän nosti katseensa taivaalle täysikuuhun ja antoi hiuksensa heilua tuulessa.

“Minä löydän sinut.” Sigge lupasi kuulle ja nousi autoonsa tähdenlennon koristaessa yötaivasta.

Kello 4.30

Shiva oli kestänyt jo monen tunnin kidutuksen, eikä Sepastian ollut pystynyt murtautumaan hänen mieleensä. Väsymys kuitenkin painoi hänen ajatuksiaan. Valvominen ja verenhukka alkoi tehdä tehtäväänsä, eikä asiaa auttanut Spyn käsisidonta ja se, että Sepastian istui hänen jalkojensa päällä. Lattiakin oli kova ja epätasainen ja teki makuulla olon hyvin epämukavaksi.

“Feenix pitäisi tästä.” Shiva ajatteli toisen suupielen noustessa pieneen hymyyn ajatellen ystävänsä fetissiä valkotukkaisia miehiä kohtaan.

“Tai ei ehkä ihan kaikesta.”

Sepastian tuntui menettävän malttinsa. Shivan tahdonvoima oli liian vahva murrettavaksi, mutta sitten hän keksi toisen tavan lähestyä vankiaan. Shiva oli valmis uuteen puristukseen, mutta mikään ei pystynyt valmistamaan häntä seuraavaan iskuun.

“Ei tästä näytä tulevan mitään. Ehkä koitan saada ystäväsi ensin, sitten sinut.” Roth kuiskasi vangin korvaan.

Shiva yritti saada Sepastianin viimeisillä voimillaan pois päältään, mutta sylkäisi sitten vaihtoehtoisesti tätä naamaan, kun yritys ei onnistunut. Spy katsoi pelokkaana pomoaan, kun tämä pyyhki kasvonsa.

“Kuten haluat... Spy, toisen varvin aika.”

Shiva kiljaisi, samalla kun hampaat pureutuivat hänen niskaansa. Sepastian oli oikea sadisti, sillä samalla hän sai outoa mielihyvää suudellen vankiaan. Vihdoin Roth murtautui ilkeällä tavalla puolustuksen ohi ja sai Shivan mielestä otteen. Silloin Spy hellitti purentansa ja päästi uhrinsa irti. Shivaa pökerrytti Sepastianin ladellessa omia mantrojaan makaajalle aivopesten tämän.

“Tule mukaani.” Sepastian sanoi, nousi ja ojensi kätensä Shivalle.

Shivan katse seisoi lasittuneena. Hän ojensi konemaisesti kämmenensä vastaanottajalle ja tämä auttoi hänet ylös. Sepastianilla oli voiton hymy huulillaan, kun hän tarttui Shivaa kavaljeerimaisesti vyötäisiltä kiinni kannatellen tämän ulos tyrmästä.

“Tulen mukaasi.” Oli Shivan robottimainen vastaus.

Kello 5.00 Ranska, Espérer de Mér museon ulkopuolella

Espérer de Mérin museon kujalla kävi outoa vilskettä. Musta pakettiauto oli pysäköity museon taakse ja sen ympärillä pyöri neljä ninjapukuihin varustautunutta henkilöä. Sigge oli jäänyt auton sisälle ratin taakse vartioidakseen pakotietä ja ollakseen valmis starttaamaan auton nopeaan lähtöön. Haya suuteli Feenixiä nopeasti nostaen maskinsa ja samoin Le’gas Talimia. He olivat kannettavalta saaneet museon pohjapiirroksen ja turvajärjestelmän hälytyslaitteiden sijoituspaikan.

12

Oikeastaan museoon oli heidän mittapuidensa mukaan liiankin helppo murtautua. He suuntasivat heittokoukut kattoa kohti ja kiipesivät nopeasti niiden varassa seinää pitkin ylös. Aamu alkaisi kohta sarastaa, joten ei ollut aikaa hukattavana. He juoksivat kevyesti kattoikkunan luo katsoen siitä läpi.

“Haya, tee ikkunalaserit vaarattomaksi.” Talim käski alkaen viiltää siihen aukkoa ikkunaleikkurilla.

Haya laittoi laserin hajauttajat paikoilleen syntyneestä aukosta ja Le’gas laskeutui ensimmäisenä reiästä sisään. Sitten laskeutuivat Talim ja Feenix. Haya jäi katolle vetääkseen heidät nopeasti ylös, jos jotain sattuisi. Kolmikko roikkui joustavien köysien varassa, sillä lattia oli täynnä painolaattoja, jotka laukaisisivat hälytyksen, jos niihin astuisi. He jatkoivat kuin trapetsitaitelijat Cruenta Caelis-kiven huoneeseen ampuen uusia koukkuja köysien kanssa kattoon. Tällä tavoin heidän ei tarvitsisi huolehtia lattian hajalaser ansoista.

Talim seurasi tiiviisti mukana ollutta seurantalaitetta museon laitteista ja vartijoiden liikkeistä. Virheisiin ei silti olisi varaa. Kolmikko pysähtyi kiven pylvään kohdalle ja he laskeutuivat pää alaspäin sen lasikuvun vierelle. Talim otti leikkausvehkeet uudestaan esille, sillä lasia ei voinut nostaa hälytyspainikkeiden vuoksi.

Hän ojensi palan Le’gakselle ja otti rubiinin painoisen punnuksen taskustaan. Nyt pitäisi olla nopea tai painon muutos makuualustalla laukaisisi hälytyksen. Talimilla oli hikiset oltavat. Hän keskittyi tehtäväänsä niin hyvin ettei huomannut museoon ilmestyneitä liikkuvia pisteitä monitorista.

Vaihto onnistui, mutta samalla ylimääräiset liikepisteet herättivät Talimin huomion. Ne olivat tehneet vaarattomiksi museon vartijat ja jatkoivat etenemistään heitä kohti. Talim heitti nopeasti rubiinin Feenixille ja samassa lattialaattojen hälytys lähti pois päältä ja samoin myös liikkuvien pisteiden lähellä olevat laserit.

Ikävä kyllä kuokkavieraat olivat heidän paluureittinsä tiellä. Joukko irrotti itsensä köysistä tippuen kyykkyyn maahan.

Talim katsoi toisen käytävän suuntaan ja heitti savupommin ilmaan. Laserit näkyivät selvästi heidän ja ulospääsyn välillä, sillä nämä kuuluivat varmaan eri yksikköön kuin suljetut hälyttimet. Talim hymähti.

“Mikään ei ole helppoa tänään... Haya, lähde karkuun!” Talim sanoi kuulokkeeseensa ja sulki yhteyden.

“Tuo on uusi reittimme! Nopeasti nyt!” Talim huusi ja joukko lähti omintakeisesti pujottelemaan lasereiden ohi.

He pomppivat, ryömivät, kierivät, tekivät voltteja ja juoksivat seinää pitkin sellaisella nopeudella, että silmä ei heitä erottanut. Viimeisenkin yli päästyään kolmikon jäsenet vilkaisivat taaksensa ja hyppäsivät juuri parahiksi tulituksen tieltä pois. Sepastianin rosvot huomasivat karkulaiset ja, että rubiini oli viety.

He ryntäsivät ulko-ovelle ottaen aseet esiin. Feenix ja Le’gas ilmestyivät ensimmäiseksi varauloskäynnistä kujalle ja pian seurasi Talim heidän perässään. Kolmikko hyppäsi paloportailta suoraan maahan tehden pehmeän laskun.

Takaa-ajajat ilmestyivät myös kulman takaa ja he hyökkäsivät kolmikon kimppuun. Talimia ammuttiin tyrmäysnuolella ja tämä kaatui maahan. Feenix ja Le’gas yrittivät päästä hänen luokseen, mutta joku kätyreistä vei hänet mennessään. Juuri silloin Sigge ajoi Hayan kanssa kaksikon viereen pompaten autosta ulos. Haya potkaisi kahta roistoa päähän ja Sigge iski raa’alla voimalla tyyppejä kumoon “Meidän pitää auttaa Talimia! EI!” Feenix huusi torjuen kymmeniä nukutusnuolia miekallaan.

Kello 4.40

Pariovet avautuivat Sepastian Rothin omassa maalaiskartanossa. Siitä astui sisälle Shiva, joka näytti ilmeeltään kuin tietämättömältä ja pelokkaalta lapselta, eli ei ollut ollenkaan oma itsensä. Hänen kävelynsä oli varovaista ja hapuilevaa. Sepastian istui komean ruokapöytänsä ääressä siemaillen kallista Château Briand punaviiniä.

Shivalla oli kelttiläisesti koristeltu valkoinen juhlapuku yllään, johon kuului silkkinen valkoinen huivi. Hänet 13

oli siistitty ja hiukset olivat laitettu ylös kiharalle nutturalle, jossa oli hopeinen koristeköynnös. Kasvot oli meikattu keveällä meikillä ja puremajäljet peitetty. Hypnotisoitu tuntui loistavan tullessaan saliin ja hän näytti jumalattarelta. Tunnetila oli kuitenkin toisella mallilla. Kasvot olivat kuin marmoripatsaan ilman merkkiäkään elämästä. Shivan vihreät silmät katsoivat kuolleina ympärilleen ja hänet ohjattiin istumaan pöydän toiseen päähän.

Tarjoilijat toivat hänelle ruokaa ja Sepastian katsoi vankiaan tutkivasti. Shiva ei maistanutkaan ruokaansa vaan koski sormillaan kevyesti huuliansa muistellen jotain.

“Eikö sinulla ole nälkä?” Roth kysyi ja siemaisi uudestaan juomaansa.

Shiva säpsähti ja katsoi kestitsijäänsä pää lievästi vinossa.

“Ei nälkä.” Kuului naseva nauhuri vastaus.

“Haluaisitko sitten juoda viiniä?”

“Ei juo.”

Spy katsoi Shivaa ja tunsi uhrinsa veren kiertävän suonissaan. Se tuntui jostain syystä erilaiselta. Hän huomasi Shivan tuijottavan itseään ja ensimmäistä kertaa Spylla meni kylmät väreet selkäpiitä pitkin.

Katse tuntui painostavalta. Sepastian nousi paikaltaan ja käveli Shivan luokse. Palvelijat laittoivat musiikin soimaan ja Roth ojensi kätensä Shivalle.

“Saanko luvan?” Ja hän veti Shivan ylös tanssimaan.

“Luvan…”

Sepastianin valkoinen tukka liehui heidän tanssiessaan ja Shiva nojasi partneriinsa koko vartalollaan.

Hänellä ei ollut voimia pysyä itse pystyssä. Sepastian ei irrottanut hetkeksikään katsettaan daaminsa unisista silmistä. He tanssivat tällä hetkellä Orffin, Carmina Burana, Fortunan tahdissa.

“Olet lumoava ja niin kylmä, taidan pitää sinut ihan itselläni...” Sepastian sanoi ja teki taivutuksen.

Musiikki hiljeni ja Rothin kännykkä soi kesken kaiken. Shiva perääntyi partnerinsa otteesta täristen taaksepäin ja mumisi jotain. Sepastian vastasi puhelimeensa ja suoranaisesti karjaisi siihen.

“Niin... He tekivät mitä!”

Spy säikähti ja peräytyi myös pomonsa läheisyydestä. Hän oli juuri tulossa selkä edellä Shivaa kohti.

“Haluan rubiinin takaisin!.. En kuuntele mitään selityksiä... Mitä?.. Saitteko hänet kiinni?.. Ymmärrän.

Tuokaa hänet tänne ja käskekää muiden ottaa loput kiinni.”

Roth sulki kännykkänsä ja kääntyi Spyn puoleen.

“Kaksi kiikissä, yksi jäljellä. He saivat kaapattua Talimin.”

Shivan tärinä loppui yhtäkkiä ja hänen silmänsä uhkuivat vihaa. Ne muuttuivat täysin mustiksi. Shiva kiljaisi ja lennätti yhdellä iskulla Spyn seinään. Talimin nimen kuuleminen oli poistanut horroksen ja hänen sammunut muistinsa oli palautunut. Hän potkaisi korkokenkänsä pois jaloistaan ja teki nopeat kärrynpyörät ja puolivoltit Rothin luo iskien tätä salamannopeasti mahaan.

“Et ollut kovinkaan taitava manipuloinnissasi, senkin hirviö. Minä opetan teitä vielä kunnioittamaan sitä, kun nainen sanoo ei, että hän myös tarkoittaa sitä.” Shiva sihautti ja viilsi hiuskoristeensa lehdellä Rothin rintaan haavan.

Sepastian tuijotti yllättyneenä Shivan mustia silmiä kuin hypnotisoituna. Hän ei ymmärtänyt tätä mustaa magiaa ja mistä reaktio johtui. Shiva irrotti pahiksen kauluksesta kätensä ja hyppäsi läheisestä ikkunasta läpi pudoten takapihalle. Lasinsirpaleita lenteli ympäriinsä ja Spy ja Roth nousivat hiljaa seisomaan.

“Menkää hänen peräänsä. Haluan hänet!”

14

Sillä aikaa Feenix ja muut olivat joutuneet perääntymään takaisin museoon sisälle, tällä kertaa ensimmäisen kerroksen varauloskäynnin ovesta. Tilanne näytti aika toivottomalta. Roistoja tuntui satelevan taivaalta mielin määrin ja heidän piti koko ajan varoa, etteivät he laukaisisi hälytystä.

15

OSA 4 2006 AD Kesäkuun 12 Kello 5.20 Ranska, Culoz

“Kirottua!” Feenix kiljahti, iskien vihaisesti kätensä seinään.

Mikään ei näyttänyt toimivan nyt. Kaikki oli päin mäntyä. Shiva oli napattu ensimmäiseksi ja nyt Talim...

Miten tämä oli päässyt tapahtumaan. Miten kukaan Sepastian Rothin kaltainen, vaikkakin mies oli valkotukkainen, pystyi saamaan yhden vuorokauden aikana kaksi enkeliä kiinni?! Hyvin harvoin kukaan sai heitä kiinni ja nyt joku pikkutekijä on napannut joukon älypäät ja Feenix oli jäänyt yksin.

Suuttumus paloi kuin liekki naisen sisällä. Hänen teki mieli syyttää jotain, ketä tahansa tästä sopasta. Feenix torjui jälleen yhden pahiksen nuolen miekallaan, potkaisten sitten erään liian lähelle uskaltautuneen roiston päin lasista vitriiniä, joka hajosi hetkessä sirpaleiksi. Juuri nyt hänellä ei ollut aikaa esittää mitään henkeviä kommentteja vastustajille. Tosin hänen pitäisi säästää jokin rosvoista, jotta saisi ohjeet sinne, missä Talim ja Shiva olivat vankina. No jaah, roistoja näytti tulevan pilvin pimein tänne päin, joten ihan vielä ei tarvinnut ajatella sitä…

“Le’gas!” Feenix huudahti potkaisten jälleen uuden ruumiin irti miekkansa terästä.

“Minun on päästävä...” Enempää hän ei ehtinyt sanoakaan, kun voimakas käsivarsi vetäisi hänet museon varastona toimivaan, pieneen huoneeseen. Huoneessa oli täysin pimeää ja siellä tuoksahti koipallot sekä jokin, joka oli ollut siellä hyvin, hyvin kauan. Pimeys hiukan sotki Feenixin navigointia, mutta hän onnistui silti, lyhyellä varoitusajalla, kohottamaan pitkän miekkansa kohti henkilöä, jonka aisti olevan lähellään.

“Minulla ei ole aikaa leikkiä teidän kanssanne...” Feenix aloitti raivoa tihkuvalla äänellä, huitaisten samalla niin nopeasti miekallaan, että varomattomampi hyökkääjä olisi lojunut kohta kahdessa osassa lattialla.

Takaisin Kello 5.10

Talim tunsi kuuman kivun vasemmassa olkapäässään, nuolen iskeytyessä siihen inhottavasti läsähtäen.

“Tämä menee todella hyvin...” Talim manasi mielessään.

Hän voisi lyödä, vaikka vetoa siitä, että nuolessa oli jotain muutakin kuin pelkkä terävä kärki. Hän olisi voittanut sen vedon. Nainen tunsi, kuinka hänen vasen kätensä hervahti voimattomaksi, unisuuden alkaessa painamaan hänen tajuntaansa. Siltikin hän pystyi torjumaan vielä muutaman hyökkääjän, ennen kuin hänen jalkansa antoivat periksi ja hän putosi polvilleen maahan.

Talim tunsi, kuinka joku kietoi nopeasti kätensä hänen uumalleen nostaen sitten hänet olkapäälleen, lähtien kantamaan naista pois Le’gasin ja Feenixin luota. Tosin sanottakoon, että nainen ei tehnyt kantajan työtä helpoksi. Tämä sai kuulla koko matkan mitä epäimartelevampia huomautuksia äidistään, suhteistaan, hajustaan ja muusta saman kaltaisesta.

“Vaientakaa joku tuo nainen!” Mies huudahti viimein kumppaneilleen lähes epätoivoisella äänellä.

Talim oli juuri sanomassa jotain siitä, mitä mieltä oli miehen ulkonäöstä, kun joku antoi napakan iskun hänelle juuri korvan alapuolelle ja kaikki vaipui pimeyteen.

16

Kello 5.20 Toisaalla

“Entä saitteko Shivan kiinni?” Roth kysyi ärtyneellä äänellä, muutamalta käskyläiseltään, jotka tulivat ilmoittamaan miehelle siitä, että Talim oli tuotu kartanoon.

“Eh... Ei herra. Hänestä ei näy jälkeäkään.” Toinen heistä uskaltautui varovaisesti vastaamaan herransa kysymykseen.

“Vai niin...” Lasi Sepastianin kädessä hajosi pirstalaiksi ja mies jäi lumoutuneena tuijottamaan kädestään tihkuvaa verta. Mikä voima naisella oli? Mikä voima sai naisen murtautumaan läpi hänen hypnoosinsa?

Ystävät? Miksi kukaan pitäisi jotain sellaista pelastuksena? Miten kukaan oli voinut murtautua ystävänsä muiston avulla hän lumouksestaan? Mielenkiintoista. Hänen pitäisi tutkia asiaa.

“Tuokaa uusi vanki tänne.” Sepastian tipautti sirpaleet tummanpunaiselle matolleen, kääntyen sitten ilmeettömänä käskyläisiensä puoleen. Hän alkoi sitten hiljaa, käärmemäisen sulavasti, lähestymään miehiä.

Raukat. Miehet eivät voineet tehdä mitään. He olivat jäykistyneet kauhusta Sepastianin lähestyessä heitä.

Heikot kuolevaiset ja heidän ongelmansa. Tunteet, tarpeet, tahdon heikkous. Hän itse oli ylittänyt nuo asiat jo monia vuosia sitten. Se oli hänen vastapalveluksensa voimistaan. Se oli hänen voimiensa perusta.

Mies pysähtyi kalvenneiden käskyläistensä eteen, nauttien näiden pelostaan, imien siitä elinvoimaa itselleen.

“Noh?” Mies sanoi kehräävällä äänellä. Spy lipaisi nopeasti ahnaan näköisenä huuliaan, tuijottaen miehiä, Sepastianin jatkaessa.

“Mitä te siinä vielä teette?” Toinen miehistä änkytti jotain epäselvää vastaukseksi, tehden sitten kunniaa.

Miesparan ajatukset olivat menneet täysin sekaisin, eikä hän millään muistanut kuka hänen edessään oleva, valkotukkainen paholainen oli. Hänellä oli hämärä muistikuva vuosistaan sotilaana, joten ainoa asia mikä hänelle tuli mieleen, oli kunnian tekeminen. Toinen mies oli hieman voimakkaampi, hän hikkasi pelästyneenä ja livahti nopeasti pois hakemaan Talimia. Kun hän palasi, Sepastian oli siirtynyt tyynenä ikkunan eteen katselemaan verenpunaista kuuta, eikä toisesta sotilaasta näkynyt enää koskaan jälkeäkään.

Spy taas nojaili ilmeisen rentouneen näköisenä pimeässä nurkassa, näyttäen valtavan kiinnostuneelta kynsistään.

Kello 5.21 Museolla

“Feenix! Rauhoitu, se olen mitä...” Nainen kuuli tutun äänen sanovan ja samassa huoneeseen syttyi kirkas taskulampun valo, joka osoitti, että henkilö, jota hän oli juuri ollut katkaisemassa, oli Haya.

“Haya! Kuinka kehtaat tehdä näin?” Feenix sanoi, hieman helpottuneella äänellä, josta kuitenkin paistoi läpi pieni terävä kiukku toisen käytöstä kohtaan.

“Minä olisin voinut halkaista sinut! Oliko tämä mielestäsi kovinkin hyvä idea?! Vetäistä miekan kanssa heiluva henkilö pimeään huoneeseen!!” Feenix papatti tuohtuneena, silmäillen punatukkaista kavaljeeriaan vihaisesti.

“No jos se miekalla heiluva henkilö olet sinä niin...” Mies virnisti, iskien samalla silmää kiusoittelevasti.

“Anna olla...” Feenix huokaisi hiljaa, istuen alas ja nojaten sitten päällään kohti hyllyä, josta putosi, jos jonkinlaista kamaa hänen syliinsä.

“Minun on mentävä takaisin. Ne saivat myös Talimin kiinni.”

17

“Ajattelitko mennä yksin?” Haya vakavoitui. Jostain kauempaa kuului taistelun ääniä.

“Mistä minä tiedän. En koskaan suunnittele meidän keikkojamme. Talim ja Shiva hoitavat sen puolen. Olen huono käytännön asioissa.” Feenix kohautti harteitaan masentuneesti. Hiljakseen pieni uupumus alkoi vaivaamaan häntä. Tämä juttu ei ollut mennyt ollenkaan nappiin.

“Le’gas haluaisi varmasti tulla mukaan.” Haya ehdotti, noukkien pudonneet tavarat naisen päältä.

“Ei kiitos. Minä en kaipaa yhtään itkevää kollia auttamaan minua. Yksi haarniskassa koliseva tumpelo oli jo liikaa.” Feenix sanoi pisteliäästi. “Älä viitsi Feenix. Sigge välittää aivan oikeasti Shivasta ja Le’gas on hyvin huolissaan Talimista...” Haya sanoi hiljaisella äänellä, katsoen Feenixiä joka yritti väistellä toisen läpitunkevaa katsetta. Miehen sanat olivat saaneet pienen katumuksen pistoksen hänessä.

“Kyllä minä sen tiedän Haya. En vain tahdo sotkea heitä tähän. Ja muutenkin, Roth haluaa ilmiselvästi meidät elossa, joten minulla on parhaimmat mahdollisuudet päästä sinne jonnekin, missä ikinä muut ovatkaan.” Feenix käänsi viimein katseensa mieheen, nousten sitten vikkelästi ylös, saaden uuden tavaratulvan tulemaan alas, hänen huitaistessaan kyynärpäällään huterahkoa hyllyä.

“Jäätkö sinä tänne vai lähdetkö hutkimaan ryökäleitä kumoon?” Feenix rymäytti tavarat tylysti alas ja osa niistä hajosi saman tien tomuksi vanhuuttaan.

“Tuolla melulla ei luulisi olevan kovin vaikeaa jäädä kiinni.” Haya huomautti kuivasti, nousten hänkin sitten ylös, avaten varaston oven herrasmiesmäisesti Feenixille.

“Entäpä Le’gas ja Sigge?”

“Mitä helkuttia te oikein luulette tekevänne?” Kuului lähes heti, kun ovi oli auennut, Siggen vihainen ääni.

“Shiva on kadonnut, Talim on kadonnut ja te seurustelette jossain varastossa.” Mies jatkoi suuttuneena, luoden vihaisen katseen heihin.

“Minä vain pelastin Feenixin viuhuvien nuolien tieltä ja varasto oli ainoa turvallinen paikka.” Haya hymyili, pudistellen tomua mustasta asustaan.

“Niinpä tietenkin.” Le’gas puolestaan sanoi, saapuessaan toveruksien luokse.

“Ne todellakin saivat myös Talimin?” Le’gasin siniset silmät muuttuivat murheellisiksi ja koko hänen olemuksestaan kuvastui syvä huoli vaaleaa naista kohtaan. Feenix nyökkäsi, jotenkin syyllisen oloisena, tietämättä oikeastaan itsekkään miksi.

“Onko kellään suunnitelmia, miten tästä eteenpäin? Meillä on kivi, mutta siitä ei taida olla kovin paljon hyötyä...” Le’gas sanoi oltuaan hetken hiljaa.

“Feenix menee kartanoon, kiven kanssa.” Haya sanoi, luomatta katsetta vieressään olevaan naiseen, ilmaisematta mitenkään vastustavansa suunnitelmaa.

“Ja miten Feenix luulee sinne pääsevänsä?” Sigge kysyi pisteliäästi, ihan kuin puhuteltu ei olisi ollenkaan läsnä.

“Meillä kaikilla on jäljityslaitteet, joista pitäisi näkyä kummankin sijainti, jos kadottaisimme toisemme.

Shivan jäljitin putosi hänen tapellessaan.” Feenix ojensi esille pienen kultaisen korvarenkaan, joka oli pudonnut Shivan korvasta.

“Talimin jäljitin on hänen kaulakorussaan, ja se on hänellä edelleen. Omani on myös korvakoru.” Feenix ojensi kätensä kohti jin jangin muotoista korvanappia.

“Autossa pitäisi olla pieni lähetin, joka ottaa vastaan signaaleja. Ajatte auton lähelle sitä jotakin, minne olemme menossa, ja minä hipsin sisään.”

“Yksinkertaista.” Feenix lopetti kätkien ajatuksensa siitä, millä mielellä on lähdössä pelastamaan ystäviään vampyyrien kynsistä. Jos he koskaan selviäisivät tästä, hän sanoisi muutaman hyvin valitun sanan Dantelle ja hänen “tavallisille etsivähommilleen”.

Kello 5.35 Vaarallisen lähellä Sepastian Rothin kartanoa

Varovasti Shiva kohottautui jaloilleen, ottaen tukea vanhasta tammesta, joka oli juuri sopivasti hänen tielleen tullut. Hän voi pahoin ja häntä huimasi ja kaulassa olevat reiät muistuttivat jälleen 18

olemassaolostaan. Varovasti nainen kohotti kätensä kaulalleen, sävähtäen tuntiessaan sormiensa alla kaksi säännöllistä reikää. Kuvottavaa... Keräten viimeiset voimansa, hän repäisi valkoisesta asustaan kaistaleen, jonka sitoi sitten kaulaansa. Tuokin pieni voiman ponnistus oli liikaa hänen olotilalleen ja hän kumartui alaspäin, oksentaen rajusti maahan. Vielä kuvottavampaa.

Selvittyään yllättävästä kohtauksesta, Shiva haparoi tiehensä puihin itseään tukien pois kartanon valoisasta ikkunasta. Hänen olisi päästävä jonnekin kokoamaan voimiaan, ennen kuin hän selvittäisi Talimin ja Feenixin olinpaikan.

Nainen oli juuri kääntymässä kohti metsää, josta kuvitteli saavansa parhaan suojan, kun joku kietoi tiukasti kätensä hänen rintansa ympärille ja asetti pienen terän vasten hänen kurkkuaan. Pettymys sai naisen silmiin tulvahtamaan kyyneleet. Hän oli jo melkein luullut pääsevänsä pakoon käärmesilmäiseltä mieheltä.

“Nyt puhut tai vaikenet iäksi. Missä vangit ovat?” Vihainen ääni kuiskasi naisen korvaan. Shiva näki hopeisen välähdyksen tikarista, jota hyökkääjä piti hänen kaulallaan. Hän oli sen verran sekaisin verenhukasta sekä muista tapahtumista, ettei tullut ajatelleeksi sitä, että miksi joku kysyi häneltä hänen olinpaikkaansa... Viimeisillä voimillaan Shiva tähtäsi kipeän iskun kyynärpäällään kohti takana olevan henkilön kylkeä, toivoen että pääsisi niin rimpuilemaan otteesta irti.

“Shimatta!” Takana oleva parahti japaniksi, ilmojen tyhjentyessä keuhkoistaan Shivan iskun tullessa vauhdilla perille.

Hän oli kyllä tuntenut toisen liikahtavan, joten oli iskun pahimman kärjen onnistunut välttämään, mutta tuntui kuin toisella olisi ollut ylimaaliset voimat.

“Feenix?!” Shiva tunnisti viimein tuosta lausahduksesta ystävänsä, kääntyen nopeasti katsomaan tätä.

Feenix oli pukeutunut täysin mustaan, vain hänen siniharmaat silmänsä erottuivat mustan naamion takaa.

Tosin tällä hetkellä niitäkään ei erottanut, koska nainen oli käpristynyt lähes kaksinkerroin, pidellen kylkeään ja haukkoen rajusti happea.

“Mih... Mih... *puuh*” Toinen aukoi suutaan, kohottaen sitten irvistävän katseensa ystävälleen, joka seisoi yllättyneenä hänen edessään.

“Olen todella pahoillani! Ja todella iloinen että olet täällä!” Shiva puuskahti, tarttuen sitten ystäväänsä rajusti kiinni ja halaten tätä. “Älä... niin... kovaa…” Feenix parahti ystävänsä otteessa, mutta halasi tätä kuitenkin takaisin.

“Ihana nähdä, että olet kunnossa. Tosin ihan noin rajun konkreettista todistetta en olisi välttämättä halunnut.” Musta-asuinen nainen loi pienen hymyn tapaisen Shivalle, tuntiessaan kivun vähän kerrassaan laantuvan ja henkensä palatessa takaisin tasaiseen tahtiin.

“Sinun vikasi! Olen ollut vankina perverssin mielipuolen kartanossa ties, kuinka kauan ja sinä päätät hiipiä takaapäin kimppuuni...” Shiva mulkaisi pahasti ystäväänsä, tuntien olonsa huojentuneeksi ja huomattavasti paremmaksi.

“Perverssin mielipuolen? Et satu puhumaan Rothista?” Feenix kohotti kulmakarvaansa virnistäen.

“Kuulostaa mielenkiintoiselta.”

“Usko pois, sitä se ei todellakaan ole. Mutta Talim? Missä hän on... Kuulin että hän olisi jäänyt myös kiinni?”

Shiva kysyi vilkaisten huolestuneesti valaistuja ikkunoita. Hän ei todellakaan haluaisi ystävänsä kokevan samaa mitä hänelle oli tapahtunut. Feenix pudisti päätään masentuneesti.

“Hän jäi kiinni Espérer de Mérin museossa. Le’gas on villinä huolesta, kuten myös Sigge sinun puolestasi.

Hän oli lähes hyppäämässä järveen pelastamaan sinua, kun minä ja Talim rantauduimme. Josta tulikin mieleeni. Mikä on vointisi? Ei kai sinulla ole mitään eeh... haluja purra minua tai... tuota... jotain?..” Feenix astahti nopeasti taaksepäin ystävänsä lähettyviltä, katsellen tätä hieman villinä.

“Vaikka oletkin mitä viehättävimmän näköinen, uskoisin pystyväni hillitsemään itseni.” Shiva naurahti vastaan, huojahtaen sitten voiman ponnistuksesta.

“Tuo ei ollut hauskaa.” Feenix lausahti syyttävästi, astuen sitten kannattelemaan ilmeisen kulunutta ja kärsinyttä ystäväänsä.

Tämä oli kammottavan näköinen. Hiukset olivat aivan takussa ja silmistä oli tuttu, humoristinen pilke kadonnut ja tilalla oli lähes mielipuoliselta vaikuttava, kuumeinen hohde. Valkoinen asu, mistä kummasta 19

lienee toinen saanutkaan sen, oli repeytynyt monestakin kohdasta ja kun kuvaan lisäsi vielä valkoisen kangaskaistaleen naisen kaulassa, josta oli tihkunut verta läpi, lopputulos oli jokin sellainen, ettei Shiva varmaan ihan heti tahtoisi kertoa mitä oli kokenut.

“Kuulehan... Sinun on parasta mennä autolle, tai minä saatan sinut sinne. Tulen sitten auttamaan Talimia ja me yhdessä hoitelemme nuo... nuo... tyypit. Sinusta ei varmaankaan ole tappelijaksi...” Feenix katsoi hyvin huolestuneena ystäväänsä, joka näytti siltä kuin voisi milloin tahansa lyyhistyä kasaan, jonka toinen heti kohta tekikin.

Feenix raahasi ystävänsä, jolla ei olut voimia vastustella, hieman syvemmälle metsään, päästäen sitten korkean vihellyksen. Metsä oli aivan äänetön. Edes tuuli ei kahisuttanut lehviä. Pari pilven riekaletta oli jumittuneena punaisen kuun päälle, estäen näin hieman näkyvyyttä, mutta suojaten samalla heitä hiukan.

Tosin Shivan valkoinen puku hehkui kuin paraskin maalitaulu vasten metsän tummuutta.

Kohta metsästä kuitenkin kuului pieni, hiljainen kahahdus ja punertavanvaalea mies ilmestyi, tällä kertaa yllättävän hiljaa, puiden keskeltä.

“En koskaan olisi saanut tulla tänne aivan yksin.” Feenix kuiskasi hiljaa Shivan korvaan, vaikka toinen oli jo menettänyt tajuntansa, Siggen saapuessa heidän luokseen. Miehen silmät pyöristyivät kauhusta, hänen erottaessa Shivan liikkumattoman valkoisen hahmon.

“Vie hänet autoon. Minä menen auttamaan Talimia.” Feenix ojensi tajuttoman ystävänsä miehen käsivarsille, kadoten sitten takaisin kartanoa kohti. Hän uskoi, että Talim ei olisi vielä yhtä huonossa kunnossa kuin Shiva. Tämähän oli vain tainnutettu. Ja mikäli he aikoivat päästä kartanosta elossa, Talimin tiedoille vampyyreistä olisi käyttöä...

Kello 5.40 Kartanon sisällä

“Tämä on siis Talim.” Sepastian kierteli ympäri vielä tuolillaan tajuttomana olevaa naista. Talim oli juuri raahattu hänen luokseen ja miehen oli aika tarkastaa saaliinsa. Tosin Spy näytti olevan paljon kiinnostuneempi naisesta kuin Sepastian. Heti kun Talimin tajuton hahmo oli raahattu huoneeseen, oli vaaleatukkaisen vampyyrin silmiin syttynyt outo hohde. Ja ilme ei ollut hetkeksikään kadonnut miehen kasvoilta, hänen tuijottaessa tiiviisti vaaleaa naista.

“Olet ollut hänen kanssaan tekemisissä ennenkin?” Sepastian vilkaisi silmäkulmastaan vampyyriä, joka nyökkäsi kiivaasti, virnistäen sitten ilkeästi.

“Meillä jäi jotain kesken viime tapaamisella. En ehtinyt edes puraista häntä, kun Shiva ja Feenix ryntäsivät kesken kaiken sisään.” Mies lipaisi nopeasti kapeita huuliaan, paljastaen sitten terävät kulmahampaansa ja astui sitten lähemmäksi Talimin tajutonta hahmoa ojentaen kätensä kohti tätä. Pitemmälle hän ei ehtinyt, kun Sepastian liikahti silmää nopeammin vampyyrin viereen, ottaen tätä kurkusta kiinni.

“Ei ilman minun lupaani.” Mies sanoi murhaavan rauhallisesti, heittäen sitten vampyyrin kuin räsynuken hiukan kauemmaksi.

“Mithn?” Talimin suunnalta kuului pieni äännähdys, hänen tullessa viimein tajuihinsa.

“Aah, mainiota. Pieni vieraamme on herännyt.” Sepastian käänsi vihreän katseensa Talimiin, joka oli saanut heti käsityksen tilanteesta, huonosta sellaisesta. Jostain taustalta kuului ähellystä Spyn kömpiessä ylös murhan himo silmissään, katsellen myrkyllisesti Rothia.

“Spy. Kolmas kala on ajelehtinut verkkoon.” Sepastian sanoi arvatessaan vampyyrin tulleen lähemmäksi.

“Meidän on aika tavata kolmaskin enkeli.”

“Mut... entäpä ensimmäinen vaihe hänelle.” Spy nyökkäsi kohti Talimia, joka tarkasteli parhaillaan huonetta ja mahdollisuuksia päästä sieltä pois.

20

“Hillitse itsesi, lemmikkini. Ensimmäinen vaihe voi odottaa, kunnes Feenix on saatu kiinni. Hän ei ole kaukana.” Sepastian sanoi, irrottamatta katsettaan vangistaan. Spy loi ilkeän katseen herraansa, kääntyen sitten Talimin puoleen.

“Olen pahoillani, mutta emme vieläkään pääse eteenpäin pikku asiassamme, mutta ole huoleti. Käyn vain ottamassa punatukkaisen ystäväsi kiinni, niin sitten pääsemme jatkamaan.” Spy kumarsi liioittelevan kohteliaasti Talimille, virnistäen tälle julkeasti.

“Enköhän pysty kestämään poissaoloasi hetken aikaa.” Talim vastasi pilkkaavalla äänellä, hymyillen suloisesti Spylle. Mies oli pelkkä kirppu, niin vampyyri kun toinen kuvittelikin olevansa, niin loppujen lopuksi hän oli pelkkä marionetti Rothin näytelmässä. Mutta Roth itse taasen... Talim värähti tahtomattaankin.

Miehessä oli jotain, joka sai kylmät väreet kulkemaan nuorella naisella.

He olivat kuvitelleet Sepastian Rothin olevan pelkkä pikkutekijä, mutta nyt alkoi yhä enemmän käydä ilmi, että miehessä oli jotain synkempää ja vaarallisempaa kuin he olivat kuvitelleetkaan.

Kello 5.45 Metsässä

Feenix oli hiipinyt hiljaa läpi metsän, saatettuaan Shivan Siggen huomaan. Hän ei ehkä pitänyt miehestä, mutta jos Shivasta oli kyse, tämä oli enemmän kuin luotettava. Lehtikään ei kahahtanut hänen kävellessä mustan metsän läpi, kohti valaistua kartanoa. Naisen ainoa toivo oli, että Talimilla ei olisi vielä mitään hätää. Hän ei koskaan pystyisi voittamaan niitä inhottavia pikku verenimijöitä yksin. Nainen pysähtyi äkkiä, jäykistyen paikoilleen kuullessaan lähettyviltä muutaman rapsahduksen. Sydän villinä takoen hän odotti kuulevansa jonkun hyökkäävän päin. Rapsahdus, Feenix käännähti salamanopeasti taaksepäin mistä oli äänen kuullut. Hikiset kädet puristivat katanan nahkaista kädensijaa, ja silmät olivat kaventuneet valmiina liikahtamaan pienestäkin merkistä... Hän ehti erottaa vain pienen vilahduksen silmäkulmastaan, kun jokin liikahti viistosti takaapäin, tuntien sitten käsien kietoutuvan kurkulleen. Tuntiessaan otteen, Feenix kääntyi puoliksi sivuttain ja huitaisi toisella kyynärpäällään hyökkääjää palleaan. Vahingoniloinen hymy kohosi naisen kasvoille hänen kuullessaan ähkäisyn ja otteen irtoavan, hahmon heilahtaessa taaksepäin. Nopeasti Feenix kääntyi, miekka valmiina kohtamaan vastustajaansa.

“Voi eih...” Nainen parahti hiljaa, erottaessaan irvistävien huulien takaa terävät kulmahampaat hyökkääjältään.

“Ei vampyyrejä, ei niitä. Mitä tahansa muuta, mutta ei noita. Miksi kummassa tämä Roth ei voinut tyytyä tavallisiin kuolevaisiin...”

Toivuttuaan iskusta, vampyyri alkoi kiertelemään uhriaan hitaasti, pitäen tarkasti silmällä naista. Tämä ei ehkä voisi tappaa vampyyriä, mutta miekka tekisi joka tapauksessa kipeää. Feenix seurasi hievahtamatta paikaltaan hahmon liikkeitä, kärsimättömyyden takoessa hänen päässään. Miksei toinen jo hyökännyt.

Hänen olisi päästävä Talimin luokse mahdollisimman pian. Mutta toisaalta miten tappaa kuolematon... Äkkinäinen liike ja vampyyri syöksyi hyökkäykseen. Feenix ei ollut aivan selvillä mitä tehdä, mutta ajatteli keksineensä ainakin yhden keinon, jolla hidastaa toista. Hahmo hyökkäsi takaapäin, jälleen nopealla liikkeellä. Feenix pyörähti ympäri kohti hyökkääjää ja sivalsi sulavasti, ilman että liikkeisiin tuli minkäänlaista keskeytystä, miekallaan kohti toisen jalkoja. Kuului kammottava parahdus, joka kuului varmasti hehtaarien päähän, kun vampyyri putosi mustaan maahan.

“Sinulta taisi mennä jalat alta.” Feenix naurahti vastustajalleen, joka murahti jotain takaisin. Tämän kasvot olivat vääntyneet vihasta ja kivusta, tosin se nyt ei ollut kovin ihmekään. Miesparka makasi maassa, toinen jalka siististi poikki viillettynä...

“Adiosu!” Nainen vielä huikkasi ennekuin livahti eteenpäin, kohti kartanoa.

21

Kello 5.55 Takaisin kartanolla

Roth käveli huoneessaan ympäri, tuntien pienen pientä levottomuutta sisällään. Tosin elekään ei paljastanut valkotukkaisen miehen huolestuneisuutta Talimille, joka retkotti tuolissa sidottuna. Roth huomasi sivusilmällä vaalean naisen kasvoilla vahingoniloisen virnistyksen, joka sai miehen lähes menettämään malttinsa. Missä kummassa Spy kuppasi?! Hänen olisi pitänyt jo saada kolmas enkeli kiinni. Toivottavasti vampyyri ei ollut alkanut improvisoimaan...

“No kappas, kappas. Aika sen kuin rientää ja sinulla ei ole kiveä, Feenixiä eikä kohta enää kuutakaan.” Talim sanoi ivallisella äänellä, yrittäen samalla kiemurrella käsiään irti narusta.

Miehen reaktio oli yllättävä. Tämä kääntyi nopeasti kohti naista ja vielä nopeammin käveli yli lattian vankinsa luokse. Mies oli yliluonnollisen vikkelä liikkeissään... “Älä hätäile kultaseni, voihan olla, että Spy on menettänyt hermonsa kissa ja hiiri leikissä ja lopettanut sen lyhyeen. Minulla on jo kaksi enkeliä. En välttämättä tarvitse kolmatta, kunhan hän vain on poissa kuvioista.”

Mies sanoi pehmeällä äänellä puristaen kätensä naisen leuan ympärille katsoen tätä syvälle silmiin, antaen mielikuviensa lipua vaalean naisen päähän.

Mielikuvia Shivan alistuksesta ja tottelevaisuudesta uutta herraa kohtaan. Talimin tyhjästä ja sieluttomasta katseesta tämän johtaessa Omega Angelusta Spyn puolesta. Mielikuvia Feenixin kylmenneestä ruumiista, jonka puista putoilevat lehdet peittivät...

“Kuulehan, voisitko pitää fantasiasi itselläsi? Meillä ei ilmeisestikään ole sama maku.” Talim yritti repäistä päänsä irti miehen sormien puristuksesta, mutta turhaan. Sormet puristuivat kipeästi ja kovasti naisen leukoihin, aiheuttaen niihin varmasti vuosisadan mustelmat.

Mies naurahti.

“Ei fantasiaa Ystäväni, todellisuutta.” Roth irrotti otteensa naisen kasvoilta, kääntyen katsomaan ovea, josta kohta tulikin mustaan pitkään mekkoon pukeutunut naisvampyyri, joka lähestyi kevein askelin miestä ja kumarsi tälle sitten alamaisesti.

“Herra Roth... “ Nainen kumartui miehen puoleen, kuiskaten tämän korvaan jotain, joka sai miehen silmät siristymään erittäin ikävästi.

“Oletko varma?” Nainen nyökkäsi.

“Selvä sitten, pyydä Angir sekä Carla tänne. Saavat vahtia häntä. “ Mies nyökkäsi kohti Talimin sidottua hahmoa.

“Minulla on muutamia asioita hoidettavanani. Jatkamme pikku tuokiotamme myöhemmin.” Roth sanoi hymyillen pahoittelevasti, samalla kuin kaksi mustaan pukuun pukeutunutta hahmoa; toinen pitkä ruskeatukkainen mies, joka oli pukeutunut pitkään mustaan nahkatakkiin sekä mustiin housuihin ja paitaan, ja toinen oli vaalea kultakiharainen nainen, jolla oli päällään edestä nyöritetty, hieman vanhahtava mekko. “Älkää päästäkö häntä silmistänne.” Sepastian meni takan luokse ja otti sen yläpuolelta valtavan pitkän miekan mukaansa, kadoten sitten ovesta ensin tulleen naisen kanssa.

Kello 6.00 Puussa, aivan kartanon ulkopuolella

Nähdessään miehen kadonneen huoneesta, johon oli Talimin jättänyt, Feenix arvasi, ettei tämän parempaa tilaisuutta tulisi olemaan. Talim näytti olevan kunnossa, tosin sidottuna, mutta terveenä joten juttu oli juuri 22

saanut uuden, positiivisen käänteen. Nopeasti naisen katse haravoi ympäristöä, kunnes erotti rikkonaisen ikkunan, josta Shiva oli ilmeisestikin hypännyt läpi. Siinä se, nainen kaivoi vielä pienestä laukustaan, jonka oli vyöttänyt selkäänsä, kaksi saita sekä mustan pienen esineen.

Samaan aikaan toisaalla…

Talim katseli tylsistyneenä kahta henkilöä, jotka olivat huoneeseen jätetty vartioimaan häntä. Nuo kaksi eivät näyttäneet kovinkaan paljon pitävän toisistaan, mutta muuta mielenkiintoista heissä ei näyttänyt olevan. Mikäli hän saisi köydet auki, yritys oli jo hyvällä alulla. Hän kyllä voittaisi kamppailussa nuo kaksi.

Tämä olisi hänen ainoa tilaisuutensa päästä pakoon. Sen verran realistinen nainen oli, että tiesi ettei pärjäisi Rothille kamppailussa, ei yksin. Mutta toisaalta, jos hän pakenisi, hän ei saisi tietää mitä Shivalle oli tapahtunut sekä missä tämä oli ja oliko Feenixille käynyt mitenkään... Mitä ihmettä hän tekisi?

Kuin vastauksena hänen kysymykseensä lennähti rikkinäisestä ikkunasta sisään pieni, vaarattoman näköinen musta pallo. Talim sulki silmänsä. Hän tiesi heti mikä pallo oli. Nainen erotti luomiensa takaa kirkkaan välähdyksen, joka sai kaksi ihmistä parahtamaan ääneen valon sokaistessa heidät hetkeksi.

“Minä olen suuri ja voimakas Feenix. Alistukaa valtaani tai... jotain...” Talim purskahti nauruun. Ei voi olla totta! Lause olisi kuulostanut hyvinkin vaikuttavalta ilman “jotain” lisäystä. Viimein Talim uskalsi avata silmänsä tietäen, että valo välähtäisi vain kerran mutta tehokkaasti. Feenix oli ehtinyt jo hänen taakseen ja näppärällä liikkeellä hän viilsi sailla ystäväänsä pitävät narut auki.

“Kiitos. Käteni alkoivatkin jo puutua.” Talim huokaisi, noustessaan ylös tuolista ja yrittäen saada veren kiertämään ranteissaan hieromalla niitä.

“Meidän on aika liitää täältä.” Feenix ojensi kolmiteräiset aseet Talimille ja lähti kohti ikkunaa, josta oli äsken kiivennyt sisään.

“Shiva! Meidän täytyy auttaa häntä ja löytää hänet jostain. Tiedä mitä tuo paholainen on hänelle tehnyt.”

Talim pudisti päätään, lähtien kohti ovea.

“Ei!” Shiva on turvassa metsän reunassa. Sigge, Haya ja Le’gas ovat siellä myös. Löysin Shivan puolikuolleena metsästä ja saatoin kunnes Sigge tuli hoitamaan loput.” Feenix repäisi Talimin pois oven luota, lähtien kohti ikkunaa.

“Hän siis on elossa?!” Talim kysyi helpottuneena.

“Oh kyllä vain. Et uskokaan kuinka...” Feenix irvisti hieroen kylkeään, johon oli muodostumassa varmasti kunnon mustelma Shivan käsittelyn jäljiltä. Seuraavassa hetkessä tapahtuikin sitten paljon ja nopeasti...

Carla oli haparoinut puolisokeana huoneessa, kunnes oli löytänyt äänettömän hälytysnapin, josta painoi.

Angir oli taas sujahtanut johonkin pimeään nurkkaan, räpyttelemään silmiään selväksi. Kun hän näki missä Talim ja Feenix olivat, tämä lähti nopeaan, äänettömään hyökkäykseen naisia vastaan. Miehen kasvot olivat muuttuneet ja kulmahampaat erottuivat nyt selvästi. Spy oli seurannut Feenixin jättämiä jälkiä ikkunalle ja hyppäsi juuri naisten eteen valmiina käymään kiinni.

“Tämä on kuin pahimmasta painajaisestani. Ne tuntuvat poksahtelevan tänne kuin valkovuokot...” Feenix parahti Talimille, katsoen nyt kolmea vampyyria epätoivoisena, toivoen heräävänsä.

“Pöh. Ei ole aikaa itsesäälille. Meidän on päästävä täältä pois ennen kuin Roth palaa...” Talim huitaisi muutaman hiuskiehkuran silmiltään, ottaen sait valmiusasentoon.

23

OSA 5 2006 AD Kesäkuun 12 Kello 6.05 Ranska, Culoz

Shiva istui nojaten auton kylkeen ja lepuuttaen leukaansa polvien päällä Hänen kasvonsa olivat maata kohden. Haya ja Le’gas olivat yrittäneet auttaa häntä, mutta Shiva oli kavahtanut heidän kosketustaan.

Silmitön tuska kuvastui loukkaantuneen silmistä, kun hän sävähti heitä pakoon. Kukaan ei saanut koskettaa häntä. Ei edes Sigge pystynyt siihen, sillä Shivalla oli auttamattoman yksinäinen ja turtunut olo.

Aamu aurinko tulisi luomaan kohta kullanvärisiä säteitään heihin, mutta sekään ei tuonut lohdutusta. Aika kului hitaasti synkässä metsässä. Tunnelma oli myös odottava. Jokaisen mielessä pyöri ajatus, että mitähän seuraavaksi tapahtuisi.

Le’gas lausui jonkin rukouksen Shivan ja hänen ystäviensä puolesta ja Haya kumarsi kunnioittavasti Shivan suuntaan. Sigge istuutui Shivan viereen maahan ja tuijotti huolestunein, surullisin silmin suoraan alas ruohikkoon. Shivan vartalo teki hänen tahdostaan huolimatta outoja kouristus ja nytkähdys kohtauksia, mutta hän ei valittanut.

“Shiva, etkö voisi kertoa mihin sinua koskee?” Sigge sanoi, nostaen katseensa taivaalle.

Shiva ei reagoinut kysymykseen mitenkään. Sigge loi katseensa takaisin maahan. Metsässä kuului yksinäisen lehtopöllön huhuilu ja susien ulvontaa. Se oli rauhallinen, mutta nelikko tunsi lähellä hiippailevien vampyyrien läheisyyden ja läsnäolon. Shiva nosti vihdoin katseensa, mutta silmien luoma tunne hätkähdytti mieskolmikon. Se oli oudon päättäväinen, mutta väsynyt.

“Shiva... Mitä sinä...” Sigge änkytti, kun Shiva nousi hoippuvin liikkein ylös maasta.

“He tarvitsevat minua...” Shiva sanoi kylmällä äänellä ja horjahteli auton takakontin luo.

Sigge ryntäsi hänen luokseen, kun haavoittunut avasi auton takaluukun ja otti kassista Ivy Bladen eli Feenixin suunnitteleman miekan. Hän katsoi sen terää kuin unelmoiden. Shiva kiinnitti miekkavyön ja miekan huotrassa uumalleen. Sitten hän paukautti lujaa auton takaluukun alas ja Sigge nappasi hänen kämmenestään, sen päällä, kiinni. Shiva käänsi nopeasti päänsä tätä kohden, luoden tiukan katseen tämän silmiin. Sigge tuijotti häntä yhtä tuimasti takaisin päästämättä kämmenestä irti.

“Et selviä siitä! Ystäväsi haluaisivat, että olet turvassa...”

Shiva repäisi kätensä irti tiukasta otteesta ja sihahti kavaljeerilleen jotain hampaidensa välistä. Mieskaksikko oli jutellut salamyhkäisesti toisella puolella autoa kiinnittämättä tapahtumaan huomiota, mutta Le’gasin kuullessa Shivan suunnitelman, tämä käveli hänen luokseen ja ojensi hänelle vihreän pienen kristallipullon, jossa oli jotain uutetta. Shiva katsoi hämmästyneenä vuoroin pulloa ja sen antajaa.

“Sin restuva lyen ennete cilma túrelyo, ananta á ettire! Tämä auttaa palauttamaan joitakin voimistasi, mutta ole silti varovainen. Olet kestänyt jo liikaakin näiden tuntien aikana.” Le’gas sanoi ja painoi huulensa agentin otsalle.

Shivan katseesta huokui kiitollisuus ja hän joi nopeasti Le’gasin antaman yrttijuoman, joka antaisi hänelle vähän lisävoimia. Elämää rakastava mies loi tunteikkaan ja ymmärtävän katseen kumppaneidensa luo haluavaan. Hän ymmärsi agentin lojaaliuden täysin. Sigge päästi suustaan paljon kiroilua, kun Shiva käänsi hänelle selkänsä ja oli lähdössä. Shiva kääntyi vielä ja suuteli nopeasti huolestunutta, vuodattaen kaikki tunteensa tuohon eleeseen.

“Minä tulen takaisin.” Hän sanoi ja silitti tämän poskea.

Shiva hävisi vilauksessa metsän siimekseen ja Le’gas laski kätensä Siggen olalle. Hänen olkansa vavahtelivat tunnekuohussa.

24

“Namárië!” Lausui Le’gas nostaen kätensä, mutta sitten jäykistyi, kun hän aisti jonkun liikkuvan pusikossa.

Hän aavisti vaaran ja veti Siggen nopeasti maahan auton taakse. Haya hyppäsi voltilla auton yli ja lennätti monta lentotähteä metsän pimentoon. Sen jälkeen, all hell broke loose.

“Maastoutukaa!” Legas huusi ja he kierähtivät Siggen kanssa uudestaan pois tulituksen alta.

Kolmikko hyppäsi nuolisateen ja vampyyrien hyökkäyksen tieltä pois. He tappoivat vampyyrit katkenneilla terävillä oksilla ja sivalsivat heidän päitään poikki. Paikalle syntyi oikein kunnon verilöyly ja kohta maassa lojui pelkkää tuhkaa ja verta. Sigge ja Haya huohottivat hikisinä ja olivat hengästyneitä. Le’gas oli taasen yhtä puhdas ja rauhallinen kuten aina. Häntä ei maallinen likaisuus koskettanut.

Silloin kuului mahtipontista taputusta lehvistöjen piilosta ja Sepastian Roth käveli varmoin askelin viiden turvamiehen kanssa näyttämölle. Vartijat osoittivat aseiden piiput tappelijoita suoraan silmien väliin. Heillä oli liipaisinsormi herkässä. Roth taas piti miekkaansa vaakatasossa selän takana.

“En välitä teistä. Haluan vain teidän huostassanne olevaa omaisuuttani.” Hän sanoi käskevästi.

Kolmikko ei ymmärtänyt mitä Roth tarkoitti, sillä heillä ei ollut kiveä. Kolmikko pingotti lihaksensa torjuakseen käsillä olevan hyökkäyksen. Sepastian odotti vastausta siirtäen katsettaan miehestä toiseen, mutta kun sitä ei kuulunut hänen silmänsä välähtivät.

“Antakaa hänet takaisin minulle!”

Silloin Kolmikko sen tajusi. Hän tarkoitti Shivaa. Sen ymmärrettyään Siggellä kuohahti yli ja hän yritti rynnätä Rothin kurkkuun kiinni. Onneksi hänen kaverinsa estivät sen tarttumalla hänestä käsillään tiukalla otteella.

Sepastian katsoi joukkoa halveksuen ja outo virne naamallaan. Shiva oli siis hyvin tärkeä tälle miehelle.

“Me pidimme hänen kanssaan paljon hauskaa.” Hän sanoi ja Sigge yritti rimpuilla toisten otteesta irti.

“Koskitko häneen, senkin sekasikiö. Sitä tulet katumaan!” Kiinnipidetty puuskautti ja sylkäisi niin pitkälle roistoa kohti kuin osasi.

Roth oli silti jo selvittänyt jollain yliluonnollisella kyvyllään, että Shiva ei ollut heidän seurassaan ja kääntyi lähteäkseen. Varoittamatta hän nappasi läheisen turvamiehen kurkusta kiinni puristaen siitä tiukasti. Tämä oli selvästi joukon johtaja.

“Käskin pitää Shivan täällä. En suvaitse epäonnistumisia!” Roth sanoi ja mursi vahvalla liikkeellä kuristetun kaulan poikki.

Ruumis tippui lysähtäen maahan ja muut vartiomiehet kalpenivat huomattavasti. Roth vilkaisi olkansa yli vielä kolmikkoon katsoen heitä nenänvarttaan pitkin.

“Te olette arvottomia olioita, jotka eivät merkitse mitään. Hoidelkaa heidät!”

Vartijat valmistautuivat ampumaan, kun Sepastian astui keveästi vartijansa kuolleen ruumiin yli ja lähti takaisin kartanolle päin.

Kello 6.20

Talim oli saanut vastaansa Spyn ja Feenix oli tapellut Carlaa ja Angiria vastaan. Hän oli saanut jo nujerrettua Carlan, iskemällä halon tämän sydämen läpi ja nyt oli Angirin vuoro “Me ollaan pulassa.” Feenix totesi ja oli valmis puolustukseen.

“No sinullahan tänään positiivinen asenne on. Heräsitkö sängystä väärällä jalalla tai jotain?..” Talim kysyi pitäen katseensa vihollisissa.

Feenixillä meni kylmät väreet selkää pitkin ja hän hytisi. “Vampyyrejä... Miksi sen piti olla juuri vampyyrejä...” hän ajatteli itsekseen.

25

“En minä millään väärällä jalalla noussut ylös vaan sen teki tämä päivä. Helvetti... Tuntuu ihan kuin nyt olisi perjantai kolmastoista, tai jotain, ja jopa minun tekee mieleni vetää kännit.”

Talim käänsi yllättyneenä katseensa kaveriinsa, sillä tämä todellakin inhosi juomista ja jos hänen teki mieli vetää kännit, niin sitten asiat todellakin olivat tosi pahasti. Kaverukset reagoivat taas uhkaan ja keskittyivät olennaiseen. Angir kaappasi hiilihangon takan läheltä itselleen aseeksi ja hyökkäsi uudestaan Feenixiä kohti.

Spy hyppäsi voltilla Talimin eteen ja potkaisi sain tämän vasemmasta kädestään pois ja hetken kuluttua lensi myös toinen ase pitkälle seinään.

Spyn pitkä nahkatakki liehui, kun hän aloitti hand to hand kamppailun Talimin kanssa. Molemman potkut, torjunnat ja lyönnit olivat sulavia, nopeita ja tarkkoja. Spyn lisävoimista ei ollut taitavan vastustajansa kanssa mitään hyötyä. Feenix käytti katanaansa taidolla ja teki suorastaan hakkelusta vastustajastaan.

Hän sivalsi Angirin vasemman käden poikki ja tämä karjaisi tuskissaan. Hän kaappasi verta suihkuavasta haavastaan kiinni ja mulkaisi Feenixiä silmät välähtäen.

Sitten hän ryntäsi huoneesta ulos kuin tuli hännän alla.

Vähän ajan kuluttua Talim oli taas kierimistappelussa lattialla Spyn kanssa ja tämä vangitsi hänet alleen istumalla hänen päällään. Mies piti dominoivasta asemastaan ja hymyili viekkaasti.

“Ei taas! Pois päältäni. Tämä alkaa olla jo naurettavaa.”

Tämä dejavu tilanne alkoi nyppimään Talimin itsetuntoa. Spy halusi todellakin juuri hänen päänahkansa jostain syystä. Ehkä tämä ei suvainnut itselleen epäonnistumisia tai häviäminen naisille tuotti häpeää.

Kuitenkin lopputuloksena oli vampyyrin mielihalu purra häntä kaulaan, mutta sitä Talim ei tulisi sallimaan.

“Katsotaan maistutko yhtä hyvältä kuin ystäväsi. Hän pisti aika hyvin minulle vastaan ja siitä minä tykkään.”

Talim iski tulistuneena Spyta suoraan silmien väliin ja ponkaisi käsien avulla nopeasti seisomaan. Kensington tuijotti Talimia vihaisesti ja nousi vaatteitaan korjaten myös ylös. Hän hymyili torahampaat kiiltäen tälle ja nuoli huuliaan.

“Vuodatan sinusta vaikka pakolla yhtä paljon verta kuin joit Shivasta. Emme suvaitse teidänlaistenne iljetysten olemassaoloa. Meille ei kettuilla!” ”Aieeeeeeeh!”

Talim säpsähti Feenixin huutoon ja Spy kaatui kauhistuneena lattialle. Jokin sai myös Talimin perääntymään Feenixin läheltä. Huudon oli aiheuttanut Cruenta Caelis kivi, joka oli alkanut loistaa punaista valoa Feenixin taskussa. Se kuumensi toisen ihoa ja poltti reiän kankaaseen kohotessaan ylöspäin. Spy makasi suu auki maassa, mutta päätti sitten ottaa jalat alleen ja hypätä rikkoutuneesta ikkunasta ulos.

Talim ja Feenix harkitsivat hänen esimerkkinsä seurausta, mutta he eivät ehtineet. He jähmettyivät, kun näkivät Shivan hoippuvan heitä kohti huoneen ulkopuolella olevassa käytävässä. Tämä pysähtyi nojaamaan ovenkarmiin ja pakotti itsensä antamaan pienen hymyn ystävilleen. Shiva arvasi kaksikon silmistä, että saarna olisi tulossa. Heillä oli samanlainen ilme kuin silloin, kun toipilas oli poistanut tikit omakätisesti leikkaushaavoista pari vuotta sitten. Shivaa vähän nolotti, mutta tutun vihollisen näkeminen palautti hänet nykytilanteeseen.

Roth oli kävellyt reippaasti takaisin kartanoon ja oli huomannut punaisen loisteen ikkunasta. Hän hyppäsi nopeasti kolmen metrin korkeudella olevasta ikkunasta sisälle ja vetäisi samuraimiekkansa taisteluasentoon. Hän lennätti Talimin ruokahuoneen takaseinään ja Feenixin hän iski pöydän läpi. Shivalle oli tullut sama lasittunut ilme kuin aiemmin ja hän vain tuijotti Rothia. Talim ja Feenix ähkyivät yrittäessään nousta ylös hikipisarat otsalla. “Miksi Shiva oli tullut takaisin, vaikka hän oli pahoin haavoittunut.”

Aika tuntui kuluvan todella hitaasti. Shiva vaipui polviseisontaan selkä kyyryssä ja Roth käveli häntä kohti ojentaen kätensä. Tämä luuli selvästi voittaneensa. Lattialla makaava kaksikko kohotti vaivalloisesti päänsä seuratakseen tilannetta ja sillä hetkellä jotain tapahtui. Shivan iho alkoi muuttaa väriään vaaleansiniseksi leviten varpaista tulvan lailla muuhun vartaloon ja asuste muuttui samassa hyvin läpinäkyväksi ja vapaaksi.

Hänen hiuksensa muuttuivat sinisiksi ja ilmaviksi. Ja lika ja arvet hävisivät.

26

Roth peräytyi muutoksen nähtyään ja mumisi jotain, että “se on mahdotonta”. Shiva nosti äkkinäisesti päänsä ylös ja silloin koko joukko sai huomata hänen kirkkaan punaiset silmänsä. Talimia värisytti ja Feenix oli sanaton. He makasivat selällään pystymättä tekemään mitään muuta kuin tuijottamaan. Tuuli puhalsi yhtäkkiä kynttilät sammuksiin ja susien ulvonta koveni.

“Uh, oho...” Feenix mumisi ja ryömi Talimia kohti.

Shivan silmien väri muuttui uudestaan ja nyt violeteiksi. Hän nousi hitaalla liikkeellä katse alas luotuna sekä selkä pyöreänä ylös. Shiva käveli majesteetillisesti Rothin luo ja nosti tämän kaulasta ylös heittäen hänet kuin höyhenen taaksepäin. Sepastian oli kuitenkin salamana pystyssä kierähtäen kuperkeikan taaksepäin ja kohdisti miekanterän kohti muodonmuuttajaa. Shiva loi tähän jäisen katseen kulmakarvojen ali ja näpsäytti kylmäverisesti oikean käden sormiaan käsi ojennettuna eteen. Roth lensi suoraan takaseinän läpi seuraavaan huoneeseen voimatta puolustautua.

“Shiva, lopeta!” Feenix huusi, kun hänen ystävänsä näytti olevan tekemässä vastustajastaan lopun.

“Et ole oma itsesi. Herää!” Talim jatkoi ja heitti saillaan kiveä niin, että se tippui alas.

Kiven kolahtaessa lattiaan sen lumous Shivasta hävisi ja hän palautui normaaliksi. Feenixillä tuli kiire ottamaan ystävänsä kiinni, sillä hän pyörtyi heti taian purettua.

“Missä kivi on!?” Talim huudahti ja he vilkuilivat etsien sitä ympäriltään.

“Mitä kivestä! Missä Roth on?” Feenix huomautti ja katsoi paikkaa missä tämä oli maannut.

Isku tuli nopeasti ja heidän selkänsä takaa. Feenix ja Talim lensivät taas ilman halki törmäten kasvikuvioiseen seinään ja tippuen kivuliaasti lattialle. Sepastian nosti Shivan olkapäälleen, kivi kourassaan, ja ryntäsi huoneesta ulos tajuton olkapäällään. Hänen valkoiset hiuksensa liehuivat ja Shiva vaikeroi hänen olallaan.

“Nyt saa riittää! Ei enää lentelyä!” Feenix huusi tuohtuneena ja pinkaisi ylös.

Talim pinkaisi myös ja he juoksivat pakoilijan perään kaapaten aseensa ja Ivy Bladen mukaansa. Sepastian aukaisi käytävän päässä olevan salaoven, jossa portaat veivät alaspäin ja lukitsi sen perästään. Kaksikko jäi oven taakse kiroilemaan ja Feenix iski nyrkillään seinään. Asiat vain paranivat paranemistaan.

“Meitä on heitelty, lyöty, ammuttu, melkein purtu, potkittu ja juoksutettu ympäri paikkoja. Tämä ei todellakaan ole parhaimpia päiviämme. Onko sinulla mitään ideoita, miten pääsemme sisälle?” Talim sanoi vihaisena potkaisten varmasti hyvin kalliin ja vanhan maljakon säpäleiksi.

“Voimmehan aina käyttää tätä...” Feenix sanoi viekkaasti virnistäen ja otti pienen räjähteen taskustaan.

Kaksikko juoksi turvaan kulman taakse ja Feenix heitti pallon oven lähelle. Se räjäytti suuren aukon seinään, josta he pomppasivat nopeasti läpi. Talim kaappasi seinältä soihdun mukaansa ja jatkoi Feenix perässään laskeutumista. Portaat tuntuivat jatkumaan loputtomiin, kunnes alkoi kuulua hiljaista muminaa. Ilma oli ummehtunutta ja juuret olivat puhkaisseet läpi kivisistä seinistä. Heidän edessään aukeni kapea käytävä.

Koko paikka oli täynnä hämähäkinseittejä ja nämä karvaiset kahdeksanjalkaiset livistivät pimentoon soihdun valokeilasta.

“Shiva ei todellakaan kestäisi tätä.” Feenix sanoi ja käänsi kasvonsa Talimin suuntaan.

“Hän inhoaa hämähäkkejä...”

Parivaljakko jatkoi hiiviskelevää kävelyään käytävää pitkin ja he tutkivat jokaisen kolon matkallaan soihdulla.

He saapuivat pieneen kammioon, jossa oli jos minkälaisia kidutusvälineitä ja kahleita. Yhdessä kahleissa seinän vieressä roikkui puoliksi mädäntynyt luuranko ja lattia oli maalautunut verestä.

“No, yök mikä paikka. Karseaa.” Feenix sanoi ja he jatkoivat matkaansa.

Käytävä mutkitteli vuoroin oikeaan ja vuoroin vasempaan. Talim alkoi kuulla outoa sihinää ja rapinaa.

Käytävässä oli pieni kynnys alemmas ja seinät, ja lattia tuntuivat elävän heidän edessään. Kun Feenix tajusi mistä ääni ja liike johtui, hän parkaisi ja peräytyi. “Ötököitä, käärmeitä, iuuh en halua tuonne, öllöä!”

27

Talim huitoi soihdulla vellovaa väylää ja ne väistyivät tulen tieltä kuin torakat. Feenix oli melkein ystävänsä reppuselässä koko matkan ajan silmät kiinni ja pitäen korvat tukossa. Hän kuvitteli olevansa aurinkorannoilla juomassa mai taita ja monen valkotukkaisen miehen palveltavana. Kuitenkin jossain muualla kuin näitten ötököiden ja käärmeiden keskellä. Kaksikko pomppasi montusta ylös ja he jatkoivat taas kulkuaan kohti voimistuvaa muminaa. Feenix sadatteli muutamaa matoa ja torakkaa, jotka olivat tippuneet hänen niskaansa. Ne saivat oikein lentävän lähdön fobiaa kärsivältä kantajalta. Talim ja Feenix saapuivat käytäväristeykseen ja tutkivat vaihtoehtojaan. Heidän ei tehnyt mieli hajaantua ja se ei olisi ollut edes kovinkaan järkevää.

“Mikäs nyt neuvoksi? Kummastakin kuuluu pahaenteistä muminaa.” Feenix sanoi ja risti kätensä.

Koko paikka tuntui kaikuvan helvetin säkeitä. Talim näytti mietteliäältä ja järsi kynsiään. Kummassakin käytävässä paloi soihdut ja kummassakin...

“Hei, katso!” Talim sanoi ja osoitti oikeanpuoleista käytävää.

“Mitä? ei se näytä erilaisemmalta kuin vasen.”

“Näyttääpäs. Katso lattiaa.”

Talim oli oikeassa. Lattia oli täynnä roskaa ja pölyä. Ei siitä ollut voinut kukaan mennä. Feenix olikin menossa jo vasempaan käytävään, mutta Talimin varma ote käsivarresta pysäytti hänet.

“Odota! Minä tarkoitin sitä, että miten soihdut voivat palaa käytävässä, joka näyttää siltä kuin siellä ei olisi kävelty 30 vuoteen?

Feenix katsoi käytäviä ja näytti “jees” merkin ystävälleen. Siitä kulkeneen oli täytynyt siivota paikka peittääkseen jälkensä. He jatkoivat oikeaa käytävää pitkin ja taas tuli haara vastaan. Nyt niitä oli kolme ja tällä kertaa kaikki näyttivät samalta.

“Olen aina pitänyt keskitiestä.” Feenix naurahti ja Talim nyökkäsi.

“Oletko varma?”

Feenix nyökkäsi ja käveli eteenpäin. He saapuivat jonkinlaiselle parvekkeelle, joka lepäsi korkealla huoneen takaseinän yläosassa. He kyyristyivät kaiteen taakse piiloon ja jäivät katselemaan sen raoista pahoinvoivana tapahtumia. Huone oli juuri niin gootin kauhuelokuvamainen kuin vain voi olla. Katosta roikkui suuri kynttelikkö, joka valaisi suurimman osan huoneesta jättäen kuitenkin muutaman alueen varjoihin. Talim jopa kuvitteli kuulevansa kuisketta niiden pimennoista. Etuosassa oli rappukohoke, jossa lepäsi kivinen alttari, minkä päällä Shiva makasi tajuttomana. Lattia oli päällystetty kuvioisella marmorilla ja alttarin edessä seisoi monta ruskeihin kaapuihin pukeutunutta henkilöä. Seinät olivat kauttaaltaan täynnä punaista riimukirjoitusta, joka oli alaosastaan valunut alaspäin. Se ei ollut maalia vain verta. Feenixiä heikotti.

Sepastian Roth seisoi mustaan kaapuun pukeutuneena alttarin takana ja hänen miekkansa lepäsi Shivan vieressä.

Cruenta Caelis oli asetettu hänen takanaan seisovan naispatsaan sydämen kohdalle. Se loisti punaisena ja vakoilijoiden silmät hypnotisoituivat siitä. Feenix otti katanansa ja Ivy Bladen esiin. Talim nosti sainsa valmiiksi.

“Shiva varmasti haluaa antaa potut pottuina Rothille takaisin, niin pidän hänelle tämän valmiina. Ehkä mekin saamme jostain voimia lisää.” Feenix toivoi sydämensä pohjasta, että päivä parantuisi.

“On siis loppunäytöksen aika!” Talim mutisi ja kaksikko hyppäsi parvekkeelta alas.

28

Osa 6 2006 AD Kesäkuun 12 Kello 6.22

Sigge, Haya ja Le’gas vajosivat maahan istumaan, kiivaasti henkeään vetäen. Hikikarpalot valuivat heidän vartaloansa pitkin ja heidän vaatteensa olivat lian peitossa mutaisessa maastossa käydyn rankan taistelun jäljiltä. Jopa Le’gas oli saanut muutaman likatahran poskelleen.

“Hei pojat, helpostihan se meni!” Sigge huikkasi ystävilleen hengenvetojen välissä.

Vastaukseksi hän sai toisilta vain virnistävän katseen. Samassa Sigge vakavoitui ja nousi nopeasti ylös.

“Ei ole aikaa vain istuskella täällä, vaikka auringonnousu onkin jo käsillä!” Mies huudahti ja komensi muitakin nousemaan.

“Meidän on mentävä auttamaan heitä”, Haya sanoi ja muut nyökkäsivät päättäväisinä. Nopeasti he juoksivat metsän reunaan, veden äärelle. Mutta samassa he pysähtyivät henkeään haukkoen. Heidän edessään avautui näkymä mystiseen lampeen, siihen kohtaan missä kartano oli ennen ollut. Vain aamu-usva väreili uhkaavasti veden yllä.

Kello 6.33

Feenix ja Talim putosivat sulavasti parvekkeelta alas tehden pehmeän kuperkeikan salin varjoisaan nurkkaan. Nopeasti he piiloutuivat nurkassa olevan pöydän taakse. Talim vilkaisi nopeasti pöydän yli, mutta salissa olijat eivät olleet huomanneet mitään.

“Auringonnousuun ei ole enää minuuttiakaan. Heillä ei ole aikaa suorittaa mitään seremonioita, tai mitä heillä nyt sitten onkaan mielessään”, Talim kuiskasi katsoen rannekelloaan. Samassa Feenix ulahti kauhistuneena.

“Mikä hätänä!?” Talim kääntyi ystävänsä puoleen huolestuneena.

“No hyi! Etkö huomaa mikä tämä pöytä on?” Feenix kuiskasi kovaäänisesti.

“Shhh!” Talim vilkaisi pöydän yli, mutta Roth ei ollut näyttänyt huomaavan mitään. Talim vilkaisi pöytää.

“Näyttää olevan jonkinlainen vanha kidutuspöytä.”

“Niin ja minä koskin siihen, hyi!” Feenix valitti ja pyyhki käsiään lattiaan. Talim vain katsoi ystäväänsä kulmien alta.

29

Kaksi päätä kurkkasi varovasti pöydän yli katsomaan salin tapahtumia. Sepastian Roth seisoi alttarin edessä kädet nostettuina mahtipontisesti ilmaan kohti patsasta, johon Cruenta Caelis oli asetettu. Hänen takanaan salissa oli ruskeisiin kaapuihin pukeutuneiden joukko kahteen puoliympyrään muodostuneena. Heillä oli huput silmillään.

“Kaksitoista huppupäätä ja Roth”, Feenix laski.

“No ainakaan Spyta ei näy”, Talim vastasi irvistäen.

“Näetkö mitään muuta ulospääsytietä?” Feenix kysyi.

“Tuolla toisella seinustalla on ovi…mutta…”, Talim nyökkäsi oven suuntaan ja he molemmat huomasivat, kuinka oven peitti outo liikkuva sumu, jossa tuntui olevan monia irvokkaita kasvoja.

“Ilmeisesti tuota kautta ei kannata yrittää ulos”, Feenix totesi nostaen toista kulmakarvaansa. Koko juttu meni yhä vain oudompaan suuntaan.

“Auringon olisi pitänyt nousta jo, ja pimennyksen olla ohi! Eihän kivi toimi ilman pimennyksen antamaa voimaa?” Talim valitti.

He katsoivat huolissaan Shivan alttarilla makaavaa tajutonta ruumista. Molempien aivot miettivät rankasti, mitä he voisivat tehdä. He eivät millään pärjäisi Rothille. Eivät ainakaan tässä kunnossa. Mutta oliko heillä muutakaan mahdollisuutta, jos Roth päättäisi käydä Shivaan käsiksi? Talim kokeili varovasti kipeää vasenta olkapäätään. Nukutusnuolen pää oli yhä hänen olkapäänsä sisällä. Lisäksi hän oli saanut siihen pari kovaa iskua lisää Spylta ja nyt paita oli kuivuneen veren tahrima ja olkapäähän oli muodostunut tahmea verimöykky. Feenix ontui oikeaa jalkaansa Rothilta saadun ilmalennon seurauksena ja hänellä oli ikävä, huimaava tunne päässään, joka saattoi hyvinkin johtua lievästä aivotärähdyksestä. Molemmat olivat lähes puolikuolleen näköisiä ja heillä oli tummat pussit silmiensä alla, ei pelkästään pitkän valvomisen seurauksena. He eivät edes uskaltaneet miettiä, miltä Shivasta mahtoi tuntua.

Silloin Roth kääntyi munkkiensa puoleen, ja alkoi puhua.

“Olemme nyt siirtyneet kartanossani toiseen ulottuvuuteen, jossa ajalla ei ole enää merkitystä. Meillä on kaikki maailman aika käytettävissämme seremonian loppuunsaattamiseen.”

“Mitäh!?” Talim ja Feenix katsoivat kalveten toisiaan.

Roth astui takaisin alttarin taakse ja suuteli patsaassa olevaa kiveä, joka alkoi hohtaa taas tuota karmivaa punaista valoaan. Sitten hän kääntyi munkkiensa puoleen, jotka yhä seisoivat vaiti ja liikkumatta katsellen herraansa.

“Danten enkelin Shivan avulla voin valloittaa maailman!” Hän nauroi mielipuolisesti. Sitten hän jatkoi jylisevällä äänellä: “Aikojen alussa oli ennustus. Tuo ennustus kertoi Suuresta Valloittajasta, joka saisi käsiinsä kiven. kiven, jolla oli valta yli veren. Kaiken elävän ja kaiken kuolleen veren. Ja se kivi on nyt minulla!” Roth hymyili paljastaen hampaansa.

“Mutta kiven voiman voi valjastaa vain käyttämällä hyvän voimaa. Ennustuksen mukaan tulee olemaan sankari, joka taistelee hyvän puolesta pahoja voimia vastaan. Tällä sankarilla on suuret voimat. Mutta myös tällä voimalla on pimeä puolensa. Tuo puoli on kuitenkin syvällä sisimmässä, ja kiven voima voi tuoda sen pimeyden esiin. Silloin kiven voima ottaa käyttöönsä kaiken sankarin hyvän voiman, ja syöksee sen tieltään tuoden tilalle vain pahan voiman, jota Suuri Valloittaja voi käyttää. Ja nyt, tuo ennustus on käynyt toteen, sillä minulla on Shiva! Olen nähnyt, kuinka kivi otti hänet valtaansa ja täytti hänet pahalla.” Rothin katse siirtyi Shivaan, joka makasi silmät kiinni alttarilla.

Pöydän takana entistäkin kalpeammat Feenix ja Talim vilkaisivat toisiaan. Mitä ihmettä he tekisivät?

“On aika täyttää ennustuksen viimeinen vaihe. Vaihe, jossa sankarin veri vuodatetaan kokonaan tyhjiin ja täytetään sen tilasta pahuuden verellä, kuolleella verellä ja hänen tahtonsa alistetaan lopullisesti!” Roth huusi ja tarttui miekkaansa ja nosti sen Shivan pään ylle.

“Eiiii!” Nurkasta kuului huuto ja Talim ja Feenix syöksyivät kohti alttaria.

Yllättynyt Roth keskeytti iskunsa Shivaa kohti ja samassa hän saikin jo väistää Feenixin heittotähteä. Roth heittäytyi patsaan taakse piiloon, ojensi kätensä ja niistä ilman halki tuleva voima heitti Feenixin ja Talimin huoneen poikki. Talim paiskautui maahan kipeästi ja Feenix liukui vielä monta metriä taaksepäin lattialla iskun voimasta.

“Mitä me voimme tehdä?” Talim vaikeroi.

“Ette voi estää tätä tapahtumasta. Tämä on ennustettu jo vuosisatoja sitten”, Roth totesi itsevarmasti.

“Mikä teitä siinä maailmanvalloittamisessa aina niin kiehtoo? Perverssiä.” Feenix äyskäisi ja nousi ylös ottaen taisteluasennon, vaikkakin hieman ontuvasti.

Feenixin päässä jyskytti nyt niin, että hyvä kun hän näki eteensä. Talim kampesi itsensä lattialta ylös irvistäen kivusta. Roth napautti sormiaan munkkejaan kohti, jotka samassa kääntyivät täsmälleen yhtä aikaa naisia kohti. Roth nauroi pirullisesti.

Kaksitoista munkkia pudotti kaavut yltään yhtä aikaa. Niiden alta paljastui kaksitoista täsmälleen samannäköistä naista, joilla kaikilla oli valkoinen läpinäkyvä mekko yllään. Ja mekot olivat siinä määrin läpinäkyviä, että erotti aivan selvästi, ettei naisilla ollut alusvaatteita lainkaan niiden alla.

“Miten nuo naiset näyttävät niin tutuilta?” Talim ihmetteli. Feenix nilkutti Talimin vierelle ja samassa hän tajusi.

30

“No koska ne muistuttavat aivan sitä yhtä nirppistä, jos koulun ajoilta muistat…”

“Argh, se nyt tästä vielä puuttuikin”, Talim totesi kuivasti.

“Mitä ne oikein ovat? Eivät ne ainakaan vampyyreilta vaikuta…” Samassa ilman halki lensi kova voima, joka lennätti aseet Feenixin ja Talimin käsistä ja samaan aikaan identtiset naiset hyökkäsivät heidän kimppuunsa.

Talim ja Feenix karjuivat lujaa virittäen taistelutahtoaan äärimmilleen ja ottivat taisteluasennot.

Ensimmäinen nainen oli jo Talimin luona ja yritti potkaista tätä vatsaan. Talim väisti iskun kierähtäen ukemilla vasemmalle ja samassa hän olikin jo naisen takana iskien tätä kovalla iskulla kädensyrjällään niskaan. Kuului vain rusahdus ja nainen vajosi maahan. Feenix sai kimppuunsa kaksi naikkosta eri suunnista, joita molempia Feenix iski molemmilla käsillään yhtä aikaa alavatsaan. Toinen nainen lensi kauemmas kaksinkerroin ja Feenix kävi toisen kimppuun iskien tätä molemmilla nyrkeillään tiuhaan tahtiin vatsaan ja ylävartaloon. Nainen perääntyi seinän vierelle, jossa Feenix silti jatkoi hakkaamistaan. Klooni sai torjuttua joitakin iskuja, mutta pian hän valui tajuttomana pitkin seinää maahan, veren jättäessä vanat seinään. Talim oli saanut hoidettua jo yhden lisää ja silloin kaksi muuta kävivät hänen kimppuunsa. Kolmas syöksyi takaapäin häneen kiinni ja tarttui Talimia kuristusotteella tämän käsien yli. Talimin kädet olivat hetken sidottuina ja hän sai kahdelta toiselta naiselta samassa pari kovaa iskua kasvoihinsa. Nenästä tirskahtivat veret kasvolle ja Talimin näkökenttä peittyi punaiseen. Samassa hän pudotti polvensa alas koukkuun ja samaan aikaan hän iski molemmilla kyynärpäillään kiinnipitelijäänsä kylkiin päästäen lujan kihapin kurkustaan. Naisen ote hölleni sen verran, että Talim ehti kammeta itsensä vapaaksi otteesta.

Hän iski yhdellä sulavalla liikkeellä takakiertopotkulla naista vatsaan ja samalla kääntyen takaisin ympäri etukiertopotkulla toista naista nenään.

Feenix oli myös saanut joukon ympärilleen, joka nyt oli piirittänyt hänet ja ilmeisesti heillä oli suunnitelmissa yhtä aikaa kiinni käyminen, sillä he vasta kaareilivat Feenixin ympärillä vaanien ja pirullisesti hymyillen. Feenix sai muutaman sekunnin lisäaikaa hengähtää ja samassa kun joukko hyökkäsi, Feenix hyppäsi korkealle ilmaan samalla potkaisten kolmea naista päähän. Hän laskeutui sulavasti joukkion taakse ja potkaisi parilta lähimmältä jalat alta. Kolmanneksi lähimmäistä hän otti päästä molemmin käsin kiinni ja voimakkaalla otteella hän nytkäytti pään ympäri ja niskat rusahtivat nurin. Feenix päästi irti otteensa ja ruumis putosi maahan.

Talim jakeli iskuja joka suuntaan, mutta naiset eivät vain kaatuneet. Heitä ei enää ollut montakaan hänen kimpussaan. Talim oli ajautunut seinän vierustalle, jossa kaksi naista kynsi ja raapi häntä. Talim otti vauhtia ja juoksi kohti seinää. Hän juoksi seinää pitkin ylöspäin ja teki voltin takaperin laskeutuen toisen naisen niskoille istumaan, josta hän kampesi naisen maahan. Talim istui hajareisin maassa makaavan naisen niskan päällä ja naisen naama oli kiinni marmorilattiassa. Nainen rimpuili kovasti, mutta hän painoi tämän kasvot enemmän kiinni lattiaan. Nainen onnistui lähes saamaan Talimin pois päältään, mutta tämä siirtyi istumaan naisen selkään ja alkoi hakata hänen päätään molemmin käsin vasten lattiaa. Nenä murtui rusahtaen, kun Talim iski kolmannen kerran oikein kunnon voimalla. Nainen silti yhä rimpuili ja Talim hakkasi tämän päätä vasten lattiaa, kunnes tunsi naisen ruumiin vavahtavan ja muuttuvan veltoksi allaan. Talim nousi nopeasti ylös pyyhkien verta kasvoiltaan. Ilmankos hänen kimpussaan ei ollut ketään, kun kaikki olivat Feenixin kimpussa! He ilmeisesti aikoivat hoidella heidät yksitellen.

Feenix taisteli viimeisillä voimillaan. Hän teki voltteja ja väistöjä, mutta silti aina jostakin joku onnistui saamaan häneen osuman. Samassa Talim hyppäsi ilman halki voltilla keskelle piiriä Feenixin luo.

“Ne eivät vähene ollenkaan! Minä olen niittänyt jo ties kuinka monta, mutta jostakin niitä ilmaantuu koko ajan lisää!” Talim huusi Feenixille epätoivoisena.

“No sitä minäkin!” Feenix huusi takaisin metelin yli väistäen hänen kasvoihinsa tähdätyn potkun.

Heillä ei ollut aavistustakaan, mitä Roth mahdollisesti tällä hetkellä puuhasi ja jos he eivät selviäisi edes näistä noidutuista naikkosista, niin miten saati sitten itse Rothista! Molemmille iskostui päähän hirvittävä ajatus: He eivät ikinä selviäisi tästä.

Samassa salin täytti kova pamahtava ääni, jota seurasi korvia huumaava särkyvän puun pauke. Naiset 31

lopettivat hyökkäyksen ja kaikki kääntyivät katsomaan kohti ovea, joka oli hajonnut sirpaleiksi. Ilman halki lensi kaaressa moottoripyörä moottori jylisten. Pyörä lensi maahan räsähtäen ja syttyen tuleen, mutta sen ajaja hyppäsi ilmassa pois kyydistä. Alttarilla seissyt Roth katsoi silmät pyöristyneinä tapahtumia. Shiva oli havahtunut horroksestaan kovaan ääneen ja voihkaisten avasi silmänsä. Tulija oli mies ja hän laskeutui ilmasta Rothin alttarin eteen. Miehellä oli punainen pitkä takki, kokomusta nahkainen asu ja valkoinen tukka.

“Dante” Roth sähähti hampaittensa välistä. Helpotuksen huokaus kävi Shivan, Talimin ja Feenixin läpi.

“Minusta tuntui, että minua kaivattaisiin täällä”, Dante sanoi Enkeleille irrottamatta katsettaan Rothista.

Talim ja Feenix katsoivat Shivaan. Tämä näytti olevan kunnossa. Tai siis lähinnä siinä samassa kunnossa, kuin he viimeksi olivat tämän nähneet olevan.

“Keskeytit leikkimme. Olin juuri pitämässä Feenixin ja Talimin kanssa hieman hauskaa. Alku näytti kyllä jo vähän siltä, että olin häviämässä.” Roth sanoi nauraen ivallisesti ja katsoen alas Danteen ylhäältä alttarilta.

“Strange and ironic that it will end the same way” Dante vastasi ja nosti ison miekkansa reteesti olalleen.

Roth vain nauroi. Sitten Dante vilkaisi nopeasti naisiin kauhistuen heidän kuntoaan. Viha kuvastui hänen silmistään, kun hän siirsi katseensa hitaasti takaisin Rothiin.

“En ole koskaan nähnyt häntä noin vihaisena.” Feenix kuiskasi Talimille.

“Tämä on sinun loppusi.” Dante sanoi synkästi ja katsoi Rothiin murhaavasti valkoisen otsatukkansa alta.

Samassa hän heitti naisille jokaiselle vihreän, viisi sakaraisen tähden ja nosti miekkansa kohti Rothia.

“Vital star!” Talim henkäisi napattuaan tähden kiinni lennosta. Nopeasti he kaikki kolme särkivät tähden viimeisillä voimillaan ja joivat sen nektarin.

Heti he tunsivat voimiensa latautuvan ja haavojensa parantuvan. He tunsivat kuinka uusi, voimakas energia täytti heidän kehonsa päästä varpaisiin ja sormenpäihin asti. He suorastaan tunsivat energian hehkuvan heistä. Se antoi heille uutta voimaa myös henkisesti. Samalla hetkellä Roth tajusi, mitä oli tapahtunut ja karjaisten vihasta hän hyökkäsi kohti Dantea.

Dante hyppäsi ketterästi ilmaan voltilla ja iski miekallaan Rothia. Shiva oli noussut jaloilleen ja juoksi Talimin ja Feenixin luokse. Hän nappasi mukanaan alttarilta heidän aseensa, jotka Roth oli vienyt ja heitti ne ystävilleen. Montakaan sekuntia he eivät ehtineet Rothin ja Danten uskomatonta taistelua seurata, kun naiset taas kävivät heidän kimppuunsa. Mutta nyt heistä ei ollut heille enää vastusta. Palautuneella energiallaan, aseidensa, eikä vähiten Danten läsnäolon ansiosta, Shiva, Talim ja Feenix iskivät naisia maahan minkä kerkesivät. Ensin naisia tuli yhä kuolleiden tilalle, mutta pian ne kuitenkin loppuivat.

Ilmeisesti Roth manasi naisia henkiin, mutta se vaati liikaa keskittymistä, eikä siihen ollut enää aikaa Danten kanssa taistellessa. Shiva, Talim ja Feenix juoksivat nopeasti salin seinustalle, kun viimeinenkin nainen oli tapettu. He katsoivat, kun Dante teki huimaavia voltteja ja vuorotellen iski miekallaan ja väisti Rothin mielenmurtamishyökkäyksiä. Tähän taisteluun heidän oli turha mennä väliin. Dante oli jo selkeästi voitolla, kun samassa huoneen täytti kirkas valo ja pamahdus. Kun valo oli kadonnut, oli myös Roth poissa.

“Kuoliko hän?” Shiva kysyi Dantelta kun mies asteli heidän luokseen aseitaan käsissään pyöritellen.

“En usko. Taisi vain paeta paikalta.” Talim näytti niin kauhistuneelta ja Feenix alkoi pälyillä pelästyneenä ympärilleen, että nopeasti Dante jatkoi: “Tosin hänen voimansa ovat nyt niin heikoilla, että tuskin näemme häntä pitkiin aikoihin. Tosin ei hänellä enää ole kiveäkään.” Dante sanoi ja näytti heille kiveä.

Sitten hän heitti sen maahan ja iski sen miekallaan tuhansiksi sirpaleiksi. Sen jälkeen hän kaappasi heidät kaikki kolme kerralla syliinsä ja antoi pitkän halauksen.

“No huh huh, mikä sinuun meni?” Talim nauroi, kun Dante päästi heidät otteestaan. Mies vain naurahti.

“Oletteko kunnossa?”

Kolme päätä nyökkäsi väsyneenä.

“Olette kyllä ansainneet loman”, Dante sanoi.

“Tulkaa, Sigge, Haya ja Le’gas odottavat jo huolestuneina ulkopuolella.” Sitten he juoksivat salin halki ovesta ulos raikkaaseen auringonnousuun.

32

Epilogi 2006 AD Kesäkuun 12

Roth kieppui ja heittelehti alati muuttuvassa madonreiässä. Hänellä oli uupumuksesta silmät kiinni ja loputkin osat riekaleisesta paidasta irtosivat ja jäivät leijumaan tyhjiöön. Voitettu poukkoili reunasta reunaan ja avasi viimein irvistäen silmänsä. Hän kiisi valonnopeudella planeettojen, aurinkokuntien ja tähtien ohi.

Jokin kiinnitti kuitenkin haavoittuneen huomion. Epäinhimillinen nauru alkoi silloin kuulua ja voimistua, kunnes Shivan muuttunut ja pimeä minä ilmestyi läpinäkyvänä haamuna leijumaan poukkoilijan viereen.

Nainen nauroi ivallista naurua koko ajan laittaen toisen kätensä maskiksi puolittain kasvojen eteen toisen käden tukiessa sitä rinnan päällä.

“Ha ha hah, katsokaa nyt raukkaa... Et sitten saanutkaan minua!” Enkeli nauroi ja kiepsautti itsensä Rothin eteen.

“Hävisit jopa Dantelle, luuseri! Hii hii hih...” Haamu kosketti Rothin poskea ja vetäytyi taaksepäin.

“Hiljaa, et ole todellinen!”

“En vai! *MÄTS* Talloimme ystäviemme kanssa suunnitelmasi maanrakoon! Raukka, heh, heh, heh...” Shiva syöksähti takaisin Rothin luo ja läpsäytti tätä poskelle tarttuen sen jälkeen tätä leuasta kiinni.

“Lopeta, jätä mieleni rauhaan!!” Sepastian yritti huitaista haamua, mutta tämä siirtyi taas. Nyt vasemmalle puolelle.

Mies tarttui käsillään päästään kiinni. Shivan sanat iskeytyivät Rothin mieleen kuin veitset ja hän pelkäsi menettävänsä järkensä.

“Olet säälittävä! Et ansaitse minua, pelkuri, etkä voimaani! Hah hah haa! Shiva nappasi miehen vieressä lentäneen katanan ja hypisteli sen terää.

“Lopeta, lopeta, LOPETA!” Roth alkoi huitomaan vihaisena haamua, mutta tämä projisoi itsensä aina pois tieltä. Kadoten ja ilmestyen sitten toiseen kohtaan. Seuraavaksi Shiva ilmestyi miehen eteen julma ilme kasvoillaan ja laski katanan Rothin kaulan viereen. Tämä nosti nurkkaan ajetun katseensa piinaajaansa ja karjaisi.

Matka loppui ja Roth tippui mätkähtäen mahalleen sysimustaan tilaan. Hänkin hekotti jo aivan mustanpuhuvalla ja mielipuolisella tavalla. Ainoa joka paikassa näkyi selvästi, oli mies itse. Hän kömpi vaappuvin liikkein ylös ja kiepsautti hiuksensa selän taakse. Vihreät silmät välähtivät vaarallisesti.

“Mihin katosit! Tule takaisin Shiva!”

Miekka tippui tyhjyydestä kalskahtaen lattialle hänen eteensä ja Roth siristi silmiään hämmentyneenä.

Hänen selkänsä taakse ilmestyi nainen, joka oli hirviömäisen ja mekaanisen näköinen.

Roth aisti uuden henkilön takaansa ja käännähti ympäri. Hänen silmänsä suurenivat hämmästyksestä. “Äiti?” Roth kysyi epäröiden.

Olio lähetti salaman ja lennätti poikansa selälleen. Tämä nousi hitaasti takaisin ylös.

“Häpeän sinua! Hävisit sille rontille ja hänen naikkosilleen! Eikö sinulla ole kunniaa!!”

Roth kouristeli hallitsemattomasti ja vaipui polvilleen. Hänen äitinsä katosi ja jäljelle jäi vain tyhjyys.

“Jena... Äiti... Älä mene!”

33

“Hah, hah, haa... Miksi hän sinun seuraasi jäisi, pikkuinen?” Shiva sanoi ja ilmestyi Rothin taakse. Tämä käänsi päätään taaksepäin ja nainen nosti hänet pakolla leuasta ylös. Roth nappasi mukaansa vieressä maanneen katanan ja iski sen naisen läpi.

“Tuhma poika... Et sinä voi minua tappaa! En ole täällä.” Shiva peruutti pois miekasta hymyillen ja kääntyi

kävellen pois ja hävisi pimeyteen.

“Et voi jättää minua! Älä kävele pois luotani, SHIVA!!”

Nelikko seisahtui hetkeksi ja katsoi hiljaa Rothin kartanoa. Heille oli tullut outo tunne yhtäkkiä. Sigge, Haya ja Leg’as olivat juuri kävelemässä heitä kohti.

“Tuliko teillekin tämä sama tunne kuin minulle?” Dante kysyi ja Enkelit nyökkäsivät.

“Hmm...”

Dante käänsi katseensa kohti kartanoa hiusten heiluessa tuulessa.

Metsän keskellä yritti joku epätoivoisesta pois kartanolta kompastellen juuriin ja jääden kiinni oksiin. Spy Kensington kääntyi katsomaan taakseen silmät leiskuten ja siirsi sitten katseensa kuuhun.

“Ainakin pääsin siitä orjapiiskurista eroon ja sain samalla makoista mahantäyttämiseksi.”

Vampyyri kääntyi takin helma liehuen ja juoksi pimeyteen.

- THE END The Beat Goes On… No necks were bruised during this story, But Shiva’s fear for blood increased.

Kirjoittajat: Lea Vestovuo (osat: 1, 3, 5, Epilogi) Mirva Vauhkonen (osat: 2, 4) Anna-Maria Hokkanen (osa: 6)

34