Dante’s Angels
Fixailema Versus Ceres
“Jag ska vänta på dig... i flyktsorten av våra minnen... Tysta Lojobacken...” “Tunne menneisyyden, joka kalvaa, On haudan kehto ja lapsen mieli vangittu. Painajainen, josta ei ole paluuta, On yksin riutuva tuskaan kahlehdittu, Tähän ja seuraavaan elämään. Yksinäinen kyynel paikalle, josta ei ole paluuta...” 2012 AD Joulukuun 12 Kello 23.50 Manan työasunto, Tysta Lojobacken
“Tylsää, ulkona on sumua...” Shiva sanoi vetäisten verhon pois ikkunan edestä ja nojasi toisella kädellään sen karmiin. Vaikka joulukuu oli jo edennyt pitkälle, ei ulkona ollut vieläkään satanut lunta. Lämpötila oli koko päivän ajan laskenut lähemmäs nollaa ja Shiva tunsi, että ulkona alkoi pakkanen kiristyä. ”Minä olen aina pitänyt sumusta. Se on mun elementti.” Mana-Chan totesi hörpäten teetään ja naputteli taas jotain koneellaan. ”Minä taas en pidä tästä yhtään... Ettekö aisti sitä?” Fixailema taiteili itsensä epäkuntoiselta sohvalta ylös ja liittyi naisten seuraan. Hän pureskeli taateleita mietteissään, kun Shiva käännähti suivaantuneena häntä kohti iskien kämmenensä vyötäisille. ”Et voinut vastustaa kiusausta taas! Yleensä jos sanot noin, niin tapahtuu jotain pahaa.” ”Olen yleensä oikeassa.” Fixailema töksäytti ja laittoi uuden taatelin suuhunsa. Shivan kasvot venähtivät vastauksesta, mutta sitten hän heristi agentille sormea. ”Mikä vastaus tuo nyt oli... Sinä senkin...” ”Kröhöm! Missä Ceres on, Fixailema? Hänenhän piti tulla mukanasi.” Mana keskeytti ja kääntyi agenttia kohti tuolillaan. ”Äh, hän on soluttautunut yhteen paikallislehteen korruptio epäilyn vuoksi ja hänen valehenkilöllisyytensä on vaarassa, jos soittaisin hänelle.” ”Jaaha... No ei sille kai voi mitään.” Kello läheni kahtatoista yöllä, kun Shiva mulkoili vieläkin Fixailemaa tuohtuneena. Tämä hymyili Shivalle sydämellisesti ja kohotti sarviensa kärjet vähän esille ohimoistaan. ”Äläkä yhtään sarvittele siinä tai annan sinulle piiskaa.” ”Uuuuu, nyt pelottaa...” ”Piip, piip, piip,” Shivan hakulaite soi juuri sopivasti ja hän nappasi sen vyöltään. Näyttöön tuli Dantelta viesti, että ”kiireellinen” ja enkeli tuhahti harmissaan. ”Pitää mennä. Dantella on jokin kiireellinen homma minulle. Kertoo varmaan Feenixin ja Talimin edistymisestä soluttautumisessaan. Seuraavaan kertaan.” Mana nousi tuoliltaan ylös ja saattoi vierailijan eteiseen. Shiva laittoi takkinsa päälle ja näytti vielä 1
nopeasti leikillisesti Fixailemalle kieltä. Hän oli juuri avaamassa ovea, kun yleinen hälytyssireeni soi kello kahdentoista merkiksi. Kolmikko jähmettyi heti paikalleen ja katseli ihmeissään toisiaan. Shiva yritti avata ulko-ovea, mutta se ei enää liikahtanutkaan. Mana katsoi kelloaan ja kalpeni. ”12.12.2012 kello 12...” ”Fixailema! Mitä sinä teit?!” ”En se minä ollut!” Kolmikko siirtyi takaisin olohuoneen puolelle ja seinät välkehtivät välillä läpinäkyvinä. Toisten asuntojen ihmiset olivat hävinneet olemattomiin. Tietokoneen näytössä näkyi pelkkää lumisadetta, kunnes sähköt katkesivat. Muutamaan hetkeen asunto oli epämiellyttävän pimeä ja hiljainen. Jopa Manalla meni kylmiä väreitä pitkin vartaloa tilanteen takia. Ulkona ei näkynyt vilaustakaan yöihmisistä. Ihan kuin he olisivat kadonneet tuosta vain. ”Krrrrr-r-r-r-rrrr...” Tietokoneen kaiuttimet heräsivät eloon ja Shiva pomppasi säikähdyksestä Manan syliin. ”Ei taas!” hän huudahti kalmankalpeana. Kohinaan sekoittui pian jotain, joka sai Shivan pudottautumaan alas ja vääntämään ääntä kovemmalle. ”Mitä tämä on?..” ”Ja nämä olivat Tysta Lojobackenin uutiset ja koooooh... Hej, hej, hej... Krrrrr-r-r-r-rrrr... Det är timme at Krrrrr-r-r-r... följä vår spelen ”Du måste döda!” Krrrrr-r-rrrrr.., som specielt guesten är du. Välkomna! Krrrrr-r... Egen saker, som du måste göra at vinna är att du måste Krrrrr-r-r-r-rrrr-rrrrr… DÖDA!” Kumea rysäys säikäytti kuulijaryhmän entisestään ja Shiva hujautti käteensä syntyneellä jäänuijalla kajarit hajalle. Varjot tuntuivat elävän ja niistä nousi käsiä, jotka yrittivät tarttua asunnossa olijoihin. Yhdet saivat kiinni Shivasta ja alkoivat vetää häntä seinän sisään. Mana ja Fixailema tarttuivat hädässä olijaa käsistä ja saivat vedettyä tämän turvaan. Olohuoneen puolelta kuului klik-ääni ja hiljainen musiikki alkoi soimaan asunnossa. Ensin kappaletta tuskin kuuli, mutta sitten se alkoi voimistua ja voimistua. Mana käveli äänen suuntaan ja nosti kirjahyllystä barokkisen soittorasian, missä tanssi juhla-asuihin pukeutunut pari lasipinnalla. Kappale oli kaunista urkumusiikkia, mutta nyt se oli muuttunut surumieliseksi ja synkäksi. Mana yritti sulkea kannen, mutta se oli jumittunut auki. Sitä paitsi rasian mekaniikka oli vedettävä, joten sen käynnistyminen tuntui pahaenteiseltä. Sen lisäksi, koristeen nuket tuntuivat olevan valmiit vahingoittamaan naisen sormia kannen sulkua yritettäessä. ”Auts! Nehän purevat.” Musiikki vain voimistui ja siihen sekoittui ulko-oven ryske. Joku tai jokin halusi murtaa oven auki. Fixailema juoksi olohuoneen tuuletusovelle ja repäisi sen auki. Eteisessä alkoivat lentelemään jo karmin ja pinnan palaset ja terävät kynnet pilkottivat raoista... ”Pian nyt!” Agentti huusi ja Mana kaappasi tarvikelaukkunsa mukaan. Shiva sitoi soittorasian kiinni vyöhönsä ja hyppäsi sirosti metallisen kaiteen yli alas. Fixailema laskeutui hänen perässään maahan ja Mana levitoi itsensä asvaltin pinnalle. Koko kaupungista olivat sähköt menneet ja sumu leijui aavemaisena paikallaan kaupungin kaduilla. ”Mana, etkö voisi poistaa tätä sumua voimillasi?” Shiva kysyi epäröiden, mutta tämä ravisti päätään. ”En voi, sillä sumu on jonkin minua vahvemman voiman tekemä. En pysty löytämään sen keskusta.” Shiva tuijotti suojelijaansa epäuskoisena. Joukko vilkaisi nopeasti ympärilleen ja he juoksivat terveyskeskusta kohden, sillä muista suunnista olivat tiet umpikujia. Soittorasia napsautti itsensä automaattisesti kiinni, kun musiikki oli tarpeeksi vaimentunut. Mana kaivoi säkistään kolme kynttilää ja käytti Fire-taikaansa sytyttääkseen ne. Hän viimeisteli ne materia taialla, joka muutti kynttilät taskulampuiksi. ”Minä en taida tämän jälkeen enää koskaan kävellä pimeällä kaupungin kaduilla.” Mana lupasi, kun kevyt lumi leijaili maata kohti.
2
Tysta Lojo Backenin terveyskeskus näytti aavemaiselta ja autiolta, kun kolmikko juoksi sen pihaan. Aika tuntui heittelehtivän, miten sattui, kun yö muuttui pilviseksi päiväksi hetkessä. He kuulivat jostain edestään lapsen itkua ja puuntakaa, ilmestyi harmaaseen mekkoon pukeutunut tyttö, joka katosi sumuun hymyillen ja terveyskeskuksen ovi kävi. Soittorasia oli taas alkanut soittaa tuttua säveltään ja sumussa liikehti selvästi jokin. ”Pakko kai tuonne rakennukseen on mennä.” Mana totesi, kun alkoi kuulua monta laahaavaa juoksun ääntä. Fixaileman johdolla, joukko astui tunkkaiseen sairaalaan sisään. Heti kuului lapsen naurua ja lattialle ilmestyivät kohmeiset jalanjäljet, jotka muuttuivat vereksi. Shiva värisi kauttaaltaan ja otti tukea Manasta. ”Jos tämä on taas Tricksterin juonia niin minä annan sille kunnon selkäsaunan.” Ulkoa kuului kaamea pamaus ja sen kannustamana he ryntäsivät sairaalaan sisälle. Tytön itku kuului taas ja summeri soi maailman synketessä taas. Shiva katsoi kelloa ja huomasi, että aika kulki taaksepäin ja pysähtyi kello kahteentoista. Seinät muuttuivat ruosteiseksi metalliksi ja joissain paikoissa sykkiväksi veriseksi ihoksi. Outoa ritinää ja ratinaa kuului joukon ympäriltä koko ajan ja paarien renkaiden natinaa. Lääkärit ja hoitajat olivat taas jonkin vallassa, ja heillä ei ollut mielessäänkään parantaa heitä. Keskus oli sellainen paikka, jossa ryhmä ei halunnut kuhnailla. He seurasivat tytön jälkiä ratkoen tehtäviä ja etsien avaimia, mutta joka suunnassa tuntui olevan umpikuja ilman poispääsyä. Taas yhden ovenavauksen jälkeen ja palattuaan pääkäytävälle, oli sen lähelle ilmestyneet metalliset rappuset, jonka yläpäästä alkoi kuulua outoa kilinää, jonkun tippuessa askelma askelmalta rappusia alas. Jopa Fixailema peräytyi kauhuissaan taaksepäin ravistaen päätään. Kilinä koveni ja vihdoin heidän eteensä lattialle tippui vauvan muovinen helistin kierien. Shiva kirkaisi, mutta sitten rauhoitti hengityksensä, jota ei auttanut soittorasia, joka oli taas avautunut ja soitti nyt hitaasti voimistuvaa lasten tuutulaulua... ”Puuh-huh... Se olikin vain helistin. Ei siis mitään pelättävää.” Mana mulkaisi Shivaa epäillen ja nosti esineen ylös. Sen helistin osassa luki jotain verellä lapsen käsialalla kirjoitettuna. ”Use me and lift up, Then you’ll be freed, Before the hells knock, And the final deed.” Ihan kuin viimeisellä sanalla olisi ollut jokin suurempi tarkoitus, sillä heidän ympäriltään alkoi kuulua outoa metallista läpsytystä ja vauvojen pahantuulista ja hermoja raastavaa itkua. Mana iski kauhusta kädet korvilleen, kun joka suunnista konttasi esille itkeviä lapsia irvikuvina. ”E-e-iiiiii, hirveää!” Shiva huudahti peräytyen seinää kohti. Fixailema ja Mana kuitenkin vetivät hänet mukaansa, kun he juoksivat ilmestyneet rappuset ylös ja sen päässä olevalle metalliselle ovelle. Heti oven sulkeuduttua rasia napsautti itsensä kiinni ja hiljaisuus valtasi huoneen. Maailma oli muuttunut takaisin harmahtavaksi ja ikkunasta näkyi normaali sumuinen ja lunta satava maisema. Huone itsessään oli jonkun potilaan toipilashuone. Sängyssä jopa näytti nukkuvan, joku aaveennäköinen. Jokainen tunnisti nukkujan siksi nuoreksi tytöksi keskuksen pihalta. Huoneessa ei muutenkaan ollut paljon 3
huonekaluja ja he etsivät poispääsytietä mihin helistin sopisi avaimeksi. Jostain syystä kukaan ei halunnut mennä lähellekään aavenukkujan sänkyä. Fixailema käveli ikkunan luo nojaten karmiin, kun outo ininä säikäytti hänet. Ikkunan likaiseen pintaan veti joku sormellaan nuottiavaimen kuvan ja juoksi sitten Fixaileman läpi kikattaen. Mana ja Shiva kävelivät ikkunan luokse ja ensimmäiseksi mainittu helisytti kädessään olevaa soitinta. Kuului ”naks” ääni ja Fixailema nosti ikkunan pois. Samalla rävähti soittorasia täysiä soimaan ja, kun kolmikko vilkaisi taakseen tytön vihainen aave, törkkäsi heidät ulos ja he tuntuivat tippuvan ikuisuuden.
”Missä hemmetissä me ollaan?!” Shiva kirosi hieroen kipeää selkäänsä. ”Jaa-a...” Oli Manan yksinkertainen vastaus, kun joukko nousi istuma-asennostaan ylös katsellen ympärilleen. Kello oli taas palannut takaisin kahteentoista ja oli täysin pimeätä lumen sataessa maahan. Kauhukseen he saivat todeta warpanneensa Metsolan hautausmaalle. Hiljaisia kuiskauksia kuului hautakivien lomassa heidän ympärillään. Shivan hampaat kalisivat ja samalla hänen hiuksensa huurtuivat ohimon sivuista valkoisiksi. Mana ja Fixailema oli huolissaan näystä, sillä yleensä lämpöä hohkaava ystävä paleli nyt selvästi. Tuulen ujellus kuului nyt selvästi ja kuin taikaiskusta soittorasia heräsi taas eloon. Hautakivet alkoivat rutisemaan, kun jokaisesta haudasta kohosi esille mustia varjoaaveita tuijottaen ryhmää valkoisilla silmillään. Mana ei saanut tehtyä mitään uudelle uhalle omilla kyvyillään ja joukko peräytyi taaksepäin selkä hautausmaan porttia kohti. Varjot alkoivat ritinän saatteessa yhdistyä isoksi massaksi ja Shiva käännähti poispäin nopeasti. ”Tämä on varmasti niitä juokse tai kuole tilanteita!” Hän huudahti juosten karkuun ystävät perässään. Vihollisesta kuului vihainen möläys ja se lähti pakenijoiden perään aallon lailla. Puut napsahtivat poikki kuin hammastikut sen edestä ja hautakivet hajosivat pölyksi. Matka jatkui pimeään metsään pururadalle, jota pitkin juoksijat etenivät kuin tuli hännän alla. Kaiken lisäksi tie heidän takanaan vajosi olemattomiin ja Varjo-olio oli saavuttamassa heitä. Ei mennyt kauaakaan, kun kolmikko pääsi uimahallille asti ja sukelsivat sen takaovesta turvaan. Tuttu summeri soi ja rakennus muuttui painajaismaiseksi. ”Minä en tiedä kuinka kauan enää kestän tätä.” Shiva valitti henki huuruten. Huurre hänen hiuksissaan oli levinnyt ja silmät näyttivät jäisiltä. ”Kyllä me jotain keksitään.” Fixailema vilkuili ympärilleen ja lähti ystäviensä kanssa tutkimaan paikkoja. Yllättäen taas jokainen ovi, jota he koittivat, oli lukittu tai jumissa. Mana katsoi suojattiaan yhä huolestuneemmin ilmein, sillä nyt tämän ihoa koristivat jo jäätähdet. Pääovet olivat myös lukossa ja he joutuivat menemään altaille, joita täytti tällä hetkellä veren ja lian sekoittama vesi. Shiva otti tukea Manasta meinaten pyörtyä. ”Minulla ei ole oikein hyvä olo... ”Khhhhhhrrr-rrr” Mana ” Shiva hävisi Manan vierestä ilmestyen hetken kuluttua kauemmas hänen eteensä. Fixailema oli myös hävinnyt ja ilmestyi hetken päästä myös toiseen kohtaan. Tämä toistui muutaman kerran ja kaikki kokivat sen samalla lailla luoden hämmentyneen ilmeen ystäväänsä, kun näki tämän. Mana tunsi julman yksinäisyyden piston, kun hänen kavereitaan ei enää näkynyt. Tajunta välähti hänellä ja hän tunsi jotain märkää käsissään. Vilkaistessaan niitä hän huomasi, että hänen kätensä olivat veressä ja Shiva makasi kuolleena maassa vielä sykkivä sydän ruumiinsa vieressä. Manan silmät lasittuivat ja hän kirkaisi korviavihlovasti. Kun hän avasi silmänsä sen jälkeen, Shivan ruumis oli hävinnyt. 4
Fixailema oli myös kadottanut ystävänsä ja käveli kohti altaan hyppyriosaa. Tapahtui vertigo vanhan kuluneen videonauhan tavalla ja Fixailema havahtui vasara ja suuri naula kädessään ja hiukset veressä. Sivusilmällä hän näki jotain edessään ja kohotti katseensa kahteen puiseen ristiin hyppyreiden paikalla. Mana ja Shiva oli ristiinnaulittu niihin jaloista ja käsistään ja heistä vuosi verta koko ajan. Kumeasti kalahtaen vasara ja naula tipahtivat metallille, ja maa imaisi huutavan kärsijän sisäänsä. Ryhmän kolmas jäsen huomasi olevansa pimeässä tilassa aivan yksin, kunnes varjoista ilmestyi Mana kalpeana esille. Tällä oli kaula viilletty auki ja kädet ojennettuina agenttia kohti. ”Shiva, miksi tapoit minut?” Puhuteltu perääntyi taaksepäin horjuen ja peitti kasvonsa käsillään. Samalla Fixailema käveli toiselta puolelta varjoista viisi jäänuolta vartalossaan. Hän käveli Manan viereen laittaen käden tämän olkapäälle lepäämään. ”Oletko nyt tyytyväinen?” Mies kysyi ja alkoi nauramaan. Mana liittyi pian hänen kuoroonsa. ”En tarkoittanut... Lopettakaa... LOPETTAKAA!! Aaaaaaargh!” Huoneessa tapahtui voimakas sykäys ja Mana ja Fixailema ilmestyivät takaisin huoneeseen. Shiva makasi maassa täristen ja Mana auttoi ystävänsä ylös, joka ei rekisteröinyt ympäristöä enää ollenkaan. Nainen tuntui olevan aivan kohmeessa. Fixailema juoksi silmät kyynelehtien toisten luo ja kannatteli jähmettynyttä. ”Shiva, herää. Kaikki on nyt hyvin...” Mana lohdutteli ja yritti parantaa tajutonta. Se kumminkin keskeytyi, kun altaan vesi muuttui eläväksi ja ne tarttuivat Shivaa nilkoista vetäisten naisen toisten käsivarsilta altaaseen pinnan alle. Fixailema meinasi hypätä perään, mutta Mana esti sen, sillä siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Altaan vesi kupli ja kohosi ylöspäin kuolleen puun muotoon. Sen latvasta pilkisti esille Shiva, jonka alaruumis oli puun sisällä ja kädet sidottuna sivuilla puun kahdella vahvimmalla oksalla. Vangitun vartalon peitti jäätähtinen kerros, kun muut vaatteet olivat hävinneet. Huulet olivat aivan siniset ja Shivan hiukset olivat jäätyneet vartalon vierelle leijunta asentoon. Hänen silmänsä olivat suljettuina. ”Päästä hänet irti!” Mana huudahti suuttuneena ja nousi leijumaan ilmassa. Fixailema ei sanonut mitään, mutta hänen katseensa tummeni ja silmät muuttuivat keltaisiksi. Hän nosti oikean kätensä kämmen kasvojaan päin ja sen sormien kynnet irtosivat kiemurrellen ilmassa ja muuttuivat luumaiseksi teräväksi miekaksi. Mana-Chan keskittyi ja kohdisti Shivaan suojaavan sacrifice taian, jotta hän saisi suojeltavaansa kohdistuvat iskut ja alkoi demonipuun tulittamisen tulipalloilla. ”Meidän täytyy olla varovainen, että emme osu Shivaan!” Mana huudahti ja Fixailema hyppäsi ylimaallisella nopeudella puuta vastaan, jonka oksat ja juuret yrittivät tarttua mieheen kiinni. Hän katkaisi myrkylliset jatkeet minkä kerkesi ja viilteli puuta, joka selvästi imi energiaa vangiltaan. Mana joutuikin parantelemaan vähän väliä agenttia tulipallojen lomassa. Pitkän taistelun jälkeen Shiva heräsi kiljaisten ja hän katsoi ystäviään violetilla julmalla katseella. Puu muuttui kokonaan jääksi ja sen oksiin ilmestyivät kristalliset lehdet ja jääpuikkoja. Lehdet irtosivat oksista ja alkoivat kierrellä näkymättömän tuulen mukana viillellen taistelijoita. Koko paikka alkoi jäätyä leviävän kylmyyden vanavedessä. Fixailema iski lehtiä sivuun ja keskitti hurjan hyökkäyksen Manan kanssa puun alaosaan, johon oli ilmestynyt kasvot. Puun karmaiseva huuto lopetti taistelun ja se räjähti jäähileiden saattelemana olemattomiin. Shiva lensi ilman halki Manan ja Fixaileman syliin muuttuen normaaliksi. Hän huokaisi turvaan päästyään ja vajosi voimattomana polvilleen. Manan kaikki voimat olivat kuluneet taistelussa, mutta aikaa ei ollut levätä. Särkyvän lasin helinä herätti heidät ja tuttu valittava varjoaalto eteni heitä kohti. Tällä kertaa uimahallin etuovet olivat auki ja he juoksivat pää kolmantena jalkana mäkeä alas. Juuri, kun he olisivat ohittaneet puisen Harjulan, oli rakennuksella aivan jotain muuta mielessä. Se kurottautui salaman nopeasti ohittajia kohti ja imaisi heidät omalle ullakolleen. Lattioiden natina ja puiset seinät tuntuivat aivan yhtä turvattomilta kuin ulkona olokin. Varsinkin, kun soittorasia oli taas naksauttanut itsensä auki. Painajaismaailma tuntui olevan koko ajan päällä ja nauloilla lävistettyjä ihmisiä alkoi käydä 5
heihin kiinni. Shiva jäädytti porukan tunteettomasti ja potkaisi ne kappaleiksi. Puisilla seinillä valui verta alaspäin. Matka jatkui kohti alakerroksia, mutta juhlasalissa tuli umpikuja eteen. Kaikki ovet olivat suljettu elävällä hiuksimaisella esteellä ja heidän tulo-ovensakin kasvoi pian umpeen. ”Mitäs tämä nyt on?” Mana kysyi ihmeissään. ”En minä tiedä...” Shiva vastasi, kun seinistä syöksähtivät hirveä määrä hiuslonkeroita ja vangitsi Manan sisäänsä kietoutuen uhrinsa ympärille viiltäen hänen ihoaan. Seuraavaksi oli vuorossa Fixailema ja sitten Shiva. Olio tuntui imevän viiltävillä aseillaan energiaa ja elinvoimaa kolmikosta. Loppu osa hirviöstä laskeutui maahan ja kokosi itsensä suureksi hiushirviöksi. ”Ua-ha-ha-haa! Tämä on minun taisteluni!” Shiva nauroi kuin olisi menettänyt järkensä ja hänen hiuksiensa päähän ilmestyivät jäiset terät, jotka katkaisivat häntä pitäneet hiukset. Osa hänen hiuksistaan kietoutui myös vartalon ympärille ja muuttui jäiseksi haarniskaksi. Agentti irrotti muutaman terän hiuksistaan ja hänen käsiinsä kasvoivat terävät viuhkat. Hirviö yritti sillä aikaa kietoutua uudestaan naisen ympärille, mutta tämä aloitti sulavan tanssiliikesarjan ja katkaisi hiustensa terillä ja viuhkoilla hiukset poikki ympäriltään. Saadessaan leikattua suurta vahinkoa vastustajaan hän heitti viuhkansa bumerangeina vangittuja kohti ja he pääsivät vapaaksi. Fixailema tuli heti apuun miekkansa kanssa ja Mana heitti tulipallolla loppusilauksen olioon, joka kärventyi kokonaan. Harjula alkoi natista liitoksistaan ja sortua. Lattia alkoi kuhista hämähäkeistä ja Fixailema nosti naiset olkapäälleen, koska he pelkäsivät kuollakseen karvaisia pitkäkoipisia otuksia. ”Iiiiih, miksi aina hämähäkkejä.” Kannetut sanoivat yhteen ääneen, Fixaileman juostessa kohti alakertaa ja ovesta ulos.
Kolmikko kaappasi Tannerssin edestä muutaman Healthdrinkin mukaansa juostessaan eteenpäin aina niistä kohdista missä ei ollut umpikujaa. Painajaismaailma oli poistunut ja taas oli, sumuista, valoisaa ja satoi lunta. Kaukaa alkoi kuulua karusellin soittoääntä ja puheensorinaa, mutta kolmikon saapuessa aukiolle laitteet olivat hiljaa ja paikallaan. Ihmisiä ei näkynyt, mutta tuttu pikkutyttö juoksi taas kadoten sumuun laitteiden keskellä. Maa alkoi pikkuhiljaa muuttumaan vereksi ja heidän kenkänsä tarttuivat siihen kiinni. Summeri soi ja muuten niin iloisesta paikasta tuli taas painajaismainen. Soittorasia heräsi eloon ja veriset nallemaskotit hyökkäsivät ryhmän kimppuun. Aukion keskelle oli ilmestynyt verinen giljotiini ja sen takana seisoi kolme noitaroviota palaneiden ruumiiden kanssa. Shiva vilkaisi taas kelloaan ja se näytti kahtatoista. Soittorasia alkoi epämääräisesti rätisemään, kun Shiva oli juossut muiden kanssa tarpeeksi pitkälle laitteiden keskellä. Maasta yritti koko ajan monet kädet vetävät heidät maan alle ja, kun rasia alkoi täristä epäluonnollisesti Shiva nosti sen käsiinsä ja katsoi tanssijoita. Vähään aikaan ei mitään tapahtunut, mutta sitten tanssijat yhtäkkiä kääntyivät katsojaa kohti luurankomaisin kasvoin irvistäen. Shiva säikähti ja tiputti rasian alas ja se särkyi tuhansiksi palasiksi. Tanssijat kumminkin nousivat maassa ylös ja ne kasvoivat ihmisen kokoiseksi ihon muuttuessa verisuoniksi ja vaatteiden vanhetessa repaleisiksi ja likaisiksi. Heidän sormensa muuttuivat pitkiksi teriksi, joilla ne alkoivat huitoa kolmikkoa. Mana aloitti muiden vanavedessä puolustamisen ja taistelun ja ei aikaakaan, kun tanssipari nosti mestauskirveet uusiksi aseiksi. Mana pysäytti kaksikon silloin ja Fixailema iski molemmat miekallaan kahtia ja ruumiinosat jatkoivat sen jälkeen vielä matkaansa, kunnes Shiva jäädytti heidät. 6
Jokin voima ohjasi taistelijoita kirkkokentälle, jossa ei niin tavalliset joulumarkkinakojut lojuivat kammottavina. Niiden valikoima, kun ei ollut hyvän maun mukainen. Kaiken maailman irvokkaimmat asia olivat näytillä pöydillä. Juuri ennen Kivikirkon porttia, Shiva huomasi jonkun paperilapun maassa ja nosti sen ylös. ”Mikä se on?” Mana kysyi ja Shiva luki sen ääneen. ”Knock, knock, who’s there, You can’t see anybody anywhere, Taking steps above the floor of time, Running a round and counting is fine. Reward that you’ll get wait and see, You can bet it that it won’t be the camomile or tea!” ”Taitaa olla joku arvoitus taas luvassa.” Rätinä portin lähellä kiinnitti Fixaileman huomion, kun läheisellä penkillä lepäsi kuluneen näköinen matkaradio. Hän nosti sen ylös ja ravisteli sitä. ”Jaa-has... Olisihan tämä pitänyt arvata, kun se soittorasia hajosi.” Fixailema laittoi radion reppuunsa ja kolmikko eteni portista sisälle ja radion rätinä loppui heti. Kellotornissa häivähti jokin varjo, mutta sen ovi oli tiukasti lukittu. Shiva kuuli kellonsa tikityksen ja huomasi, että se oli 23.50 tällä kertaa ja sitten hänellä välähti. ”Muistan isäni kertoneen tästä kirkosta kauhutarinan minulle... Mites se menikään... Kirkon ympäri pitää juosta yhteensä 12 kertaa koputtaen aina oveen, joka kerran jälkeen ja viimeisellä 12 kerralla joku tulee avaamaan oven. Viimeisen koputuksen pitää tapahtua tasan kahdeltatoista tai muuten ei tapahdu mitään.” Mana ja Fixailema tärisivät kiireestä kantapäähän, mutta alkoivat tuumasta toimeen, tai oikeastaan Mana lisäsi Shivan nopeutta ja hän hoiti asian, muiden odottaessa paikallaan. ”1… 2… 3… 4… 5… 6… 7… 8… 9… 10… 11… ja 12” Kahdestoista koputus kaikui kumisten kirkon sisällä ja hiljaisuus täytti hautausmaan. Hetkeen ei kuulunut mitään, mutta sitten kirkon ovi alkoi raottua ja ummehtunut ilma pääsi aukosta ulos. Kolmikko kokoontui yhteen rykelmään ottamaan vastaan hyökkäystä, mutta sitä ei koskaan tullut. Oven avaajaa ei näkynyt, eikä ryhmä ollut varma oliko sitä kukaan ollut avaamassakaan. Mana käveli rakennukseen ensimmäiseksi sisään ja loput kaksi piiloutuivat hänen selkänsä taakse. He painautuivat niin lähelle edessä kävelijän selkää, että heitä pystyi pitämään hänen varjonaan. He astuivat pääsaliin kurkistaen sinne varovasti ja näkivät tutut seinämaalaukset. Heidän askeleensa kopisivat lattialla ja keskuskäytävälle saavuttaessa kynttilät lehahtivat palamaan säikäyttäen joukon henkihieveriin. Mana vilkaisi uudestaan seinämaalauksia ja niiden katse oli kohdistunut heihin ja asennot muuttuneet. Fixailema käveli rauhallisesti puisen Neitsyt Marian patsaan luokse, jonka silmistä valuivat veriset kyyneleet. ”Meidän ei pitäisi olla täällä.” Hän sanoi ja peruutti ovea kohti. ”Älä sano noin!” Shiva parkaisi ja kynttilät sammuivat samalla, kun urut alkoivat soimaan. Kaiken lisäksi radion kohina yltyi ja ullakolle vievä ovi aukeni itsestään. Seinämaalaukset tuntuivat koko ajan uhkaavammilta. Summeri soi ja seinän raamattutarina muuttui aivan muuksi. ”Meidän kai halutaan menevän ullakolle...” Fixailema totesi ja käveli ovea kohti. ”Luuletko?!” Shiva tuhahti sarkastisesti. Ovi paukahti kuitenkin naisten nenän edestä kiinni, kun Fixailema oli astunut sisälle ja he huusivat oven läpi hänelle ja jyskyttivät sitä huolissaan. Radion kohina yltyi, kun yksin jäänyt kiipesi jyrkkiä kivirappusia ylös. Ullakon ummehtunut ilma, höyhenet ja kuolleiden lintujen ruumiit saivat Fixaileman haukkomaan henkeä ja yhdestä kulmasta kuului rapinaa. Päätön lintu nousi ylös siivet sidottuina selän takana. Sen vatsasta oli työntyneenä pienten pulujen päitä, jotka ääntelivät tuskissaan. 7
Agentista näky oli todella groteski ja hän voi pahoin. Tuttu miekka ilmestyi hänen käteensä ja hän sivalsi hirviötä monta kertaa sen yrittäessä nokkia häntä. Yhdessä vaiheessa ”lintu” sai tuupattua miehen nurin ja iski nokan kaatujan olkapään läpi, mikä ei ollut kivuttomimmasta päästä tylsyytensä vuoksi. Vihdoin hän sai lävistettyä hirviön, joka katosi höyhenet pöllyten pois. Naiset olivat sillä aikaa alhaalla paniikissa, kun heidät lennätti joku voima väkivaltaisesti etuovesta ulos. Fixailema lennähti pian heidän jälkeensä ikkunasta pihalle ja tuttu sumumaisema vallitsi paikkaa. ”Auuts, mun pehvani ei tykännyt tosta ollenkaan!” Shiva sanoi irvistäen ja auttoi Manan ylös. Fixailema juoksi naisten luokse vertavuotavana ja Mana paransi parhaan kykynsä mukaisesti haavan. Jossain välissä hautausmaan lamput olivat ulkona syttyneet, mutta nyt ne ritisivät ja sammuivat suhisten. ”Mulla on paha fiilis tästä.” Fixailema sanoi, kun outo varjo alkoi valtaa paikkaa. ”FIXAILEMA!” Shiva huusi, kun hautakivet alkoivat kaatua dominon lailla ja ulvontaa kuului heidän ympäriltään. Suuri susilauma juoksi puoliksi skalpeerattuna ja silmät kiiluen joukkoa kohti, joka lähti juoksemaan kohti lukiota. Jokin maan alla sai sen nousemaan ja laskemaan heidän takaansa. Lukion korkea mäki nousi pimeänä ja yksinäisenä taivasta kohden pakenijoiden juostessa sen ovesta sisään ja tuttu summerin ääni soi heidän korvissaan. Shiva karjaisi turhautuneena ja paiskaisi koulun oven kiinni niin, että koko paikka kaikui muutaman minuutin. Heti radio alkoi kohista ja riivatut maikat hyppäsivät kolmikon kimppuun heti heidän astuessaan rakennukseen. Fixailema slaissasi vihollisia minkä kerkesi, mutta silloin ne kahdentuivat ja muuttuivat koulun oppilaiksi, jotka olivat tainneet olla liikaa jälki-istunnossa. Niillä oli myös jokin ihmeellinen himo purra vierailijoiden päät poikki tai ainakin niihin ne kohdistivat iskunsa. Lopulta heidät tuupattiin rappuset alas ja ajettiin juhlasaliin saarroksiin. Lattian läpi nousi jyristen ruumisarkkuja ja hautakiviä, joissa yhden edessä ammotti musta kuoppa. Enempää ajattelematta Mana hyppäsi aukkoon ja Shiva ja Fixailema hänen perässään. Heidän takaansa kuului tytön naurua ja sitten pimeys.
Kello näyttää taas kahtatoista, kun kolmikko havahtuu keskellä junarataa. He lähtevät rauhallisesti ja hiljakseen kävelemään toiseen suuntaan, kun radiokin on lakannut kohisemasta. Fixailema kävelee kädet ristissä mietteliäänä, kun naiset jutustelevat kuiskaillen ja vilkuillen ympärilleen. Metsä heidän ympärillään ei oli pelkkä silmänkantamattomiin jatkuva pimeä aita heidän ympärillään. Vihdoin he saavuttivat kohdan, missä oli ennen seissyt Nummentaustan juna-asemarakennus, josta oli vain betonijalat jäljellä. Ilmapiiri muuttui heti ja purkukunnossa oleva aavemainen valkoinen puurakennus ilmestyi takaisin alustalleen. Hajonneen ikkunan takana erottui punainen korkokenkä kuivuneen veren päällä. Rakennuksen vieressä kohosi taivasta kohti oudon ja pelottavan näköinen koivu, jonka heiluva lautakeinu päästi inisevää ääntä liikkuessaan tuulen mukana. Sen säestämänä kuului tytön naurua ja juoksuaskeleita keinun ympärillä ja hän lausui vanhaa lastenlorua. Samainen tyttö ilmestyi rappusille ja nyt hän itki. ”Aave...” Mana mumisi. Korvia vihlova junapilli huudatti silloin itseään ja ennen kuin kolmikko pystyi väistää, ruosteinen juna kaappasi heidät mukaansa Alternate Tysta Lojo Backeniin ja heidän tajuntansa sumeni ja he pyörtyivät. Matkustajat heräsivät vähän ajan kuluttua Tytyrin kaivoksen kylmässä käytävässä. Ympäriltä kuului veden tippuvaa ääntä ja torakat vilistelivät lamppujen tieltä piiloon. Varjoista alkoi hoiperrella kaivosmiehiä esille, joilla oli hakku isketty päästä tai muusta ruumiinosasta läpi. Radio ei näyttänyt toimivan maan alla ja 8
taskulamputkin alkoivat sammua. Viholliset tuntuivat vaistoavan heidät käytävässä. ”Ei noi lamput voi tehdä tätä meille nyt!” Shiva parkaisi, joukon lähtiessä kompastellen karkuun. He ohittivat montun, jossa vilahti jokin ja, kun Shiva peruutti katsomaan, oli pohjalle syttynyt lamppuun valo. Hänen katseensa kohosi seinän tauluun, jossa luki, että ”Lamput poissa käytössä. Turvallisuutenne vuoksi, älkää liikkuko täällä”. ”Riiiiight...” Shiva sanoi muljauttaen silmiään, kun joku laski kätensä hänen olkapäälleen. ”Fixailema, nyt ei ole aika pelleillä!” Hän huitaisi käden pois olkapäältään ja käveli eteenpäin. Mana nosti maasta löytämänsä taskulampun ja käynnisti sen. ”En minä mitään ole tehnyt... Olen täällä.” Fixailema huomautti ja Shiva kalpeni. ”Mutta kuka sitten... Uaaaaaaaaah!” Shiva käänsi päänsä ja näki yhden kaivosmiehen juuri iskemässä hakulla hänen selkäänsä kohti. ”Okei, nyt mennään... Minä en jää tänne enää hetkeksikään! Shiva ryntäsi hissiä kohti, joka ei yllättäen toiminut ja hullut kaivosmiehet juoksivat heidän perässänsä. Matka jatkui ylöspäin juosten kerros kerrokselta takaa-ajajat kannoilla, ja pakenijat alkoivat jo väsyä ainaisesta juoksusta ja hengästyä, koska heillä oli vastassa ylämäki. He vierittivät ja heittivät kaikkea hirviöiden niskaan tynnyreistä laatikoihin ja hyppäsivät lentäen ulos kaivoksen uloskäynnistä. Tapahtui monia varppeja aikaisempiin paikkoihin, joiden läpi joukko joutui juoksemaan, mutta tällä kertaa heillä ei ollut vihollisia perässä koko ajan. ”Mihinkähän me loppujen lopuksi oikein päädytään?” Mana-Chan huomautti taas yhden oven avattuaan ja hän sai vastauksen melkein heti, kun he päätyivät mielisairaalan käytäville. ”Pitikin kysyä...” Jos joidenkin mielestä tavallinen sairaala oli pelottava niin entäs autio, kaikuva mielisairaala sitten, jonka kadonneiden asukkaiden itku kuului vieläkin käytävillä. Tietysti, kunnes enemmän elävähköjen asukkaiden valitukset kasvoivat heidän raahautuessa tulokkaita kohti, jos minkälaiset lyömäaseet kädessään. Mana kosketti ystäviään ja loi kaikille suojakilven ympärille. ”Uh oho... Not good...” He rynnistivät suoraan oliojoukon läpi käytävän päähän ja ovesta rappusiin, jotka muuttuivat hyytelöksi heidän allaan. Toisessa kerroksessa summeri soi ja painajaismaailma otti vallan paareineen, ruosteineen ja verineen. Muutamalta paarilta ruumiit pomppasivat ylös ja kävivät heidän kimppuunsa, mutta he voittivat vastustajansa. Käytävällä, heidän edessään seisoi tutuksi tullut pikkutyttö kikattaen taas ja hän juoksi käytävää eteenpäin kulman taakse, josta kuului oven paukahdus. Shivan hiukset alkoivat taas huuruuntua ohimolta. Radio reagoi uusiin uhkiin heidän selkänsä takana ja he perääntyivät taaksepäin. Lattiaan oli kuitenkin auennut monttu ja he tippuivat selkä edellä siitä alas radion ja taskulampun tippuessa toisen kerroksen lattialle. Putoaminen jatkui paikan kellariin saakka tummanpuhuvaan peilihuoneeseen, joka oli selvästi kuntoutusta varten. Shiva värisi, kun näki koko takaseinän täyttävän peilin ja muutkin kalpenivat. ”Tämä näyttää nyt vähän liian tutulta.” Shiva perääntyi lasin läheltä ja katseli epätoivoisena laudoitettuja ikkunoita. Mana-Chan nousi ylös korjaten asuaan ja Fixailema venytteli katsoen ylös katossa ammottavaan reikään. Shiva kalpeni vain kalpenemistaan ja osoitti peiliin, jossa heidän kuvajaisensa olivat jähmettyneet paikoilleen. Huone alkoi imeä elinvoimaa kutsumattomista vieraista ja he vajosivat tuskasta polvilleen. Samalla peilikuvat ja siinä näkyvä huone muuttuivat vereksi, sekä kaksoisolentojen silmät mustiksi. Ne käänsivät mekaanisesti päänsä vastapuoltansa kohti ja astuivat vaatteet mustaksi öljyksi muuttuen peilin läpi niin, että sen pinta lainehti heidän ympärillään. Shiva muuttui supermuodokseen ja peilikuva hänen 9
mukaansa, mutta öljymäisin kutein. Molemmat Manat leijuivat ilmassa, mutta pahalla manalla oli mustat hiukset ja repaleinen vampira mekko päällä. Lisäksi hän kutsui räyhähenkiä ympärilleen avuksi. Pahan Fixaileman yllä oli öljyiset nahkahousut ja hiukset olivat mustat. Kynnet olivat myös petomaisemmat kuin hyvällä vastakohdalla. Paha kolmikko yhdisti kätensä kolmiomaiseen muodostelmaan ja kutsui paikalle Trisnaa mustan savun ympäröidessä heidät. Kolmion keskelle syntyi liila sähköinen pallo, mikä kohosi korkeuksiin leijumaan. He rikkoivat muodostelmansa heti sen jälkeen ja paljastivat sankareille torahampaansa. Paha Mana lennätti kolmikon seinään mustan magian voimallaan ja paha Shiva ja Fixailema hyökkäsivät vastakohtiensa kimppuun. Shiva vetäisi kolme hiusta päästään, jotka yhdistyivät käärmemäisesti ja niiden molempiin päihin ilmestyivät jäiset terät. Vastustaja teki peilikuvana saman asian ja molemmat heiluttivat narua aseen lailla viiltäen vastustajaansa eri kohtiin vartaloa. Mana keskittyi silloin demoni-itsensä kanssa henkiseen taisteluun ja pyrki samalla parantamaan ystäviään. Fixailemat miekkailivat toisiaan vastaan kiivaasti kummankaan antamatta periksi. Paha Shiva oli saanut kiedottua köyden vastustajansa ympäri ja nappasi kämmenellään tämän olkapäästä kiinni, jolloin öljymäinen aine alkoi ottaa tätä valtaansa. Shiva kirkaisi ja vetäisi itsensä irti naisen lähettyviltä. ”Fixailema! Vaihto, emme pärjää itsellemme, joten koitetaan jotain muuta!” Shiva ampui nopeasti käteensä ilmaantuneella jousella jäänuolen pahan Manan sydämeen, kun tämä ei odottanut sitä ja kaksoisolento hajosi savuksi. Shiva ja Fixailema hyppäsivät voltilla toistensa ohi ja alkoivat taistella uusia vihollisiaan vastaan. Mana oli voimain ponnistuksesta uupunut ja oli pyörtynyt maahan. Uusi strategia tuotti tulosta ja ei aikaakaan, kun Shiva lävisti terillä pahan Fixaileman ja Fixaileman katkaisi pahan Shivan kaulan. Voitetut hajosivat samanlaiseksi savuksi, kuin aikaisemmin kuollut ja peili särkyi palasiksi takaseinällä. Tyttö ilmestyi juuri silloin nauraen heidän eteensä ja sähköpallon alle. ”Hih, hih, hii... Ettekö halua enää leikkiä. Haluan, että uneni jatkuu ikuisesti!” Tyttö nosti kätensä kohti palloa, joka kietoutui hänen ympärilleen ja käänsi hänen päänsä nurinpäin. Tytön vaatteet muuttuivat öljyisiksi ja takaraivoon kasvoivat toiset kasvot. ”Minä olen uudesti syntynyt Trisna! Olette minun nukkejani!” Tyttö lähetti salaman jokaiseen ja he huusivat kivusta. Mana kipusi vähitellen toisen polvensa varaan ja siitä ylöspäin antaen esimerkin muille. Shiva ja Fixailemakin punnersivat itsensä ylös ja Mana ojensi kätensä heille. ”Mikä on pahalla luotu, se hyvällä murretaan, Aesgulon!” Ryhmän jäsenet asettuivat kolmiomuodostelmaan kivusta huolimatta, ja heidän keskelleen ilmestyi ultimate-suojelijan merkki. Valo häikäisi paikan ja sulatti itkevän tytön olemattomiin. Suojelija oli sen verran vahva, että sen ei tarvinnut edes ottaa fyysistä muotoa. Kolmikko vaipui tajuttomana maahan kellon viisarin siirtyessä minuutin yli kahdentoista...
Mana-Chan heräsi säpsähtäen koneen äärestä hikoillen ja puuskuttaen. Hän vilkaisi nopeasti Shivaa ja Fixailemaa, jotka kilpilivat SoulCalibur kakkosen herruudesta nauraen ja vitsaillen. Mana hymyili heitä katsoessaan ja huokasi, kun kaikki olikin ollut unta. Katse siirtyi edessä väpättävään tietokoneen kuvaruutuun, johon ilmestyi kirjoitus: 10
”Onneksi olkoon! Olet hävinnyt radiovisamme ja säilynyt hengissä Tysta Lojo Backenin läpi.” ”Kokonaisarvosanasi on S ja palkintona kuolemattomuus seuraavalla kerralla.” Shivan ja Fixaileman kasvot kääntyivät mekaanisesti Manan suuntaan ja he irvistivät luurankomaisesti. ”Nua ha ha haaaaaaaaaa!”
- THE END -
Kirjoittaja: Lea Vestovuo
11