DA_Uusi-Seelanti osa 1

Dante’s Angels

The Secret of Alandria’s Cross

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.”

OSA 1

2006 AD

Elokuun 2

Kello 10.30

Venäjä, Pietari

”Huomenta” Tumman siniseen pyjamaan pukeutunut Talim sanoi haukotellen, saapuessaan siistin olohuoneen ovelle huoneestaan hyvin nukutun yön jälkeen. Kaikki oli ennallaan, Ranskan reissu oli ohi onnellisesti, muistona siitä oli vain kaksi arpea Shivan kaulalla sekä Feenixin kasvanut inho vampyyrejä kohtaan.

Shiva kuului mumisevan jotain epäselvää vastaukseksi sohvalta, johon oli majoittautunut pelaamaan Final Fantasy XXXIItä, valkoisessa t-paidassa ja tiikerikuvioisissa housuissaan.

”Huomenta...” Mutisi puolestaan Feenix, joka oli niin ikään majoittautunut seuraamaan peliä, tosin vain toisella silmällään. Suurin osa huomiosta oli kiinnittynyt X-Men 3rd Generation sarjakuvaan, jonka uusinta numeroa varjeli kuin kallistakin aarretta. Feenixillä oli päällään tumman siniset verkkarit ja hyvin kulahtanut villapaita. Yksi suurista elämän mysteereistä oli se, miten paita pysyi enää kasassa.

Talim oli juuri lähdössä kohti keittiötä, keittämään itselleen teetä, kun napakka koputus huoneiston ovella kiinnitti hänen huomionsa. Hän vilkaisi kulmiaan rypistäen sohvan selkämyksen yli Feenixiin, joka kohautti harteitaan ymmällään. Kovin moni ei tiennyt heidän asuvan täällä, joten vieraita ei ollut odotettavissa. Dantellakin oli avain huoneiston oveen, joten hänkään se tuskin oli. Heidän valkotukkainen pomonsa ei kamalasti häpeillyt ilmestyä omilla avaimilla sisään milloin tahansa, ilman koputuksia.

Feenix viskasi lehden pöydälle, jossa oli valtavan suuri kahvikuppi, tyhjä valitettavasti, noustakseen avaamaan oven. Mutta Talim ehätti edelle, ja avasi sen reippaasti, tuskin kukaan nyt tänne hyökkäisi... Shiva ei näyttänyt kuulevan ollenkaan mitä tapahtui, tosin ei ihmekään sen sadattelun keskeltä, jota häneltä pääsi pelatessaan. Muutamia harvoja sanoja saattoi vain erottaa toisen suusta:

”Kirottu idiootti. Miksi et *piip* voi tajuta *piip piip* kuolla...”

Naurahtaen ystävälleen, Feenix taputti ohi mennessään toista olalle rohkaisevasti. ”Kyllä sinä sen Guador Seyn vielä voitat.” Jatkaen siitä ovelle, juuri parahiksi kuullakseen mitä asiaa koputtajalla oli:

”Kirjattu kirje Talim Lateksille.”

”Minä olen.” Talim vastasi lyhyesti ja kirjoitti nopeasti allekirjoituksensa tarjottuun lappuseen, lukien sen nopeasti läpi. Se näytti aivan tavanomaiselta kuitilta, jonka jäljennöksen toimittaja vielä ojensi Talimin käteen.

”Mikä se on?” Feenix käveli Talimin taakse kuikkien tämän olkapään yli kirjettä.

”Sweet Dreamsin unelmamatkat...”

”Oletko ostanut itsellesi matkan?” Feenix kysyi laittaessaan oven kiinni, vilkaisten lähes huomaamattaan tyhjyyttä kaikuvaan käytävään, tavan vuoksi.

”En tietääkseni...” Talim käänteli kirjettä ympäriinsä, mutta se näytti aivan tavanomaiselta. Kellertävä, suorakulmion muotoinen kirjekuori, johon oli mustalla tekstauksella kirjoitettu Talimin nimi sekä tämä osoite. Pudistaen hämmästyneenä päätään Talim lähti kävelemään kohti olohuoneen pöytää, jossa heidän kirjeiden avaamisveitsi oli.

Shivakin oli näköjään kyllästynyt pelaamaan Final Fantasyä, jumittuneena pääpahiksen 6 metamorfoosioon, ja tuli lähemmäksi Talimia, Feenixin mennessä keittämään itselleen neljättä kupillista kahvia.

”Joko avasit sen?” Hän hihkaisi olkansa yli Talimille, joka pudisti päätään kieltävästi, mumisten jotain vastauksen tapaista. Näppärästi Talim leikkasi siistin viillon kuoren reunaan ja vetäisi ulos vanhan pergamentin värisen paperilappusen, päästäen sitten omituisen hikahtavan äännähdyksen.

”Äh, meidän kahvinkeittimemme muuten ei toimi.” Feenix huokasi harmistuneena saapuen kohta pois keittiöstä.

”Mikä se on, Talim?” Hän lysähti sohvalle, kummeksuen Talimin ilmettä, joka oli jotenkin täynnä yllättyneisyyttä ja epäuskoisuutta.

”Me olemme voittaneet kolmen viikon matkan Uuteen-Seelantiin…”

”Häh?!” Shiva henkäisi hämmästyneenä ja ojensi kätensä kohti paperilappua, jonka Talim ojensikin ilman sen suurempia eleitä hänelle, jotenkin turtuneesti.

”Olemme vai?!” Feenix ponnahti seisomaan silmät loistaen, valmiina ryntäämään mahdollisimman nopeasti lennolle.

”Siltä tämä vähän vaikuttaa...” Shiva alkoi nauramaan riemuissaan, ja aloitti lukemaan kirjettä ääneen:

”Neidit Latex, Cotton ja Leather, lämpimät onnittelut. Te olette voittaneen kolmen viikon unelmamatkan Sweet Dreamsin järjestämässä kilpailussa Christchurchiin, Uuteen-Seelantiin. Teille on varattu kolme a-luokan paikkaa lentokoneesta Paradise Air, lennolta 448. Ohessa tulee lentolippunne sekä maihinnousu korttinne. Lennätte täältä Wellingtoniin, josta jatkatte matkaa Christchurchiin, jossa teille on varattu kolme huonetta neljän tähden hotellista, nimeltä Siren.

Toivotamme teille oikein onnistunutta matkaa paratiisiin. Ann Le’bouer

”Sweet Dreams”

”Uskomatonta…” Talim huokaisi toivuttuaan viimein viestin saapumisen yllätyksestä.

”Milloin lähtö tapahtuu?”

”Hmh... Katsotaanpas... 4.8.2006 AD, kello 17.30.”

”Ylihuomenna!” Kaikki kolme nostivat nopeasti päänsä ylös hihkaisten kauhistuneena, katsellen toisiaan pystymättä tekemään mitään. Viimein Talim ponnahti ylös sohvalta.

”Nyt tuli hoppu... Meidän pitäisi tavata Dantekin, ja anoa häneltä lomaa...”

”Kyllä hän sen antaa meille. Hänen on pakko, Shiva melkein syötiin. Siinä on syytä kerrakseen...” Shiva värähti hiukan kuullessaan Feenixin huomautuksen, vampyyriksi muuttaminen on eräs niitä asioita, joita hän ei haluaisi välttämättä muistella.

Viimein Shivakin ponnahti ylös upottavalta sohvalta, tässä ei todellakaan ollut liikoja aikaa. Piti katsoa, että passit olivat kunnossa, hommata tarvittavat rokotteet unohtamatta sopivaa vaatetusta Uuden-Seelannin oloihin.

”Minun passini on kunnossa.” Talim sanoo hetken kuluttua, palattuaan huoneestaan, jonne oli äsken rynnännyt.

”Samoin minun.” Feenix sanoi, hänen ei tarvinnut tarkastaa asiaa.

”Shiva... Eikös sinun passillesi käynyt hiukan hassusti Ranskassa?..” Talim loi kysyvän katseen ystäväänsä.

”Jep, ne idiootti vampyyrit eivät sitten ajattele ollenkaan muiden tunteita ja tavaroita. Hävyttömiä. Minun on paras mennä heti hoitamaan asia kuntoon, kaipa niitä saa parin päivän varoitusajalla...” Shiva livahti huoneeseensa jättäen Guadorin hologrammin seisoskelemaan keskelle olohuonetta. Siinä se olisi seisonut pitkäänkin, ellei Talim olisi käynyt sammuttamassa pelikonetta.

”Ai niin, Feenix. Siitä kahvinkeittimestä, oletko kokeillut töpselin laittamista seinään?” Shiva sanoi tullessaan huoneestaan ulos päällysvaatteet päällä, ja lähtien ulko-ovesta kirpeään syyssäähän.

Shiva

2006 AD

Elokuun 2

Kello 12.00

Venäjä, Pietari, Irkushin miliisilaitos

Shiva oli joutunut odottamaan jo tunnin päästäkseen esittämään asiansa johtavalle miliisille. Tämä oli niin tätä, täällä Venäjällä. Tuntui kuin jonotusnumerot eivät liikkuisi ollenkaan, tympääntyneenä Shiva katseli pientä lappusta kädessään, kiinnittämättä sen kummemmin huomiota viereisiin ihmisiin.

Eipä aikaakaan, kun hänen viereensä asettunut hahmo nousi ylös ja meni tiskille esittämään asiansa. Shiva ei olisi ehkä olisi kiinnittänyt huomiota, ellei sama olisi toistunut jo useaan kertaan...

Epäluuloisesti Shiva katsahti numerotaulua, jossa edelleenkin killitti kauniisti numero 527, se ei todellakaan ollut liikkunut minnekään koko tuona tuntina jonka nainen oli joutunut odottamaan.

”Fantastista” Shiva puuskahti vihaisesti, saaden muutaman säikähtäneen katseen osakseen, ja nousi ylös rutistaen paperilapun nyrkkiinsä lähtien päättäväisesti kävelemään kohti tiskiä. Tämä oli niin tätä...

Talim

2006 AD

Marraskuu 2

Kello 11.15

Venäjä, Pietari, Laverin terveydenhuolto

”Spasibo!”

”Minä inhoan Pietaria...” Talim huokaisi, nousten ylös taksista, jonka oli tilannut itselleen. Kuskit pyysivät täällä aivan mielettömiä summia pienistäkin matkoista. Jotka tosin jotenkin kummassa venähtivät aina pitkiksi... Mulkaisten murhaavasti hymyilevää venäläiskaaharia, Talim paukautti auton oven ehkä tarpeettomankin kovasti kiinni. Kyllä näillä tipeillä miehellä oli varaa korjata yksi auton ovi...

Tylysti nainen maksoi pyydetyn summan miehelle, joka vain jatkoi älytöntä muka ystävällistä hymyilyään, johon Talim vastasi muutamalla venäjänkielisellä, hyvin epäimartelevalla sanalla. Se sammutti hetkessä hymyn kuskin naamalta ja tämä alkoi papattamaan jotain kiihkeästi. Pyöräyttäen silmiään, Talim käänsi selkänsä kuskille, joka starttasikin autonsa nopeasti ja kaartoi pois.

Rokotteet... Oli ihanaa päästä Uuteen-Seelantiin, onneksi joku heistä oli osallistunut tuohon kilpailuun. Loma teki heille kaikille hyvää. Mutta rokotteet. Talim värähti. Hän tosissaan inhosi tätä paikkaa...

Feenix

2006 AD

Elokuun 2

Kello 10.45

Venäjä, Pietari, nimeltä mainitsematon kattohuoneisto

Shiva ja Talim olivat lähteneet lähes heti uutisten kuullessaan omille teilleen, hoitamaan asioita. Shiva hakemaan passia ja Talim rokotteita. Feenixinkin pitäisi hoitaa rokotteensa ennen matkalle lähtöä, mutta kerkesihän sitä myöhemminkin.

Haukotellen Feenix joi kylmentyneen kahvinsa irvistäen loppuun, surffaillen netissä ja etsien kaikkea mahdollista tietoa Sweet Dreamsistä sekä Siren hotellista. Kaikki näytti olevan kunnossa, Sweet Dreams oli noin 3 vuotta sitten perustettu yritys, joka oli noussut taidokkaan johtajansa ansiosta varsin pian hyvämaineisten matkatoimistojen joukkoon. Sweet Dreamsin vahvuus oli se, että se toimitti matkoja erikoisempiinkin matka kohteisiin. Tosin kallista huviahan se oli, mutta kukaan ei ollut valittanut. Heillä oli jokaisessa matkakohteessaan yksi loistohotelli, jonne asiakkaat majoittuivat. Uudessa-Seelannissa se oli Siren, monia vuosikymmeniä toiminut sukulinna, joka sijaitsi Christchurchin vanhassa osassa.

Kaikki näytti olevan kunnossa. Venytellen nautinnollisesti, Feenix nousi ylös päätteeltä, sammuttaen sen ja lähtien vaihtamaan vaatteensa. Ehkä tämä todellakin oli onnekas sattuma, he kaikki tarvitsivat lomaa, ilman vampyyrejä, mielipuolisia maailmanvalloittajia tai vinosilmäisiä mafiosoja...

2006 AD

Elokuun 4

Kello 16.30

Venäjä, Pietarin kansainvälinen lentokenttä

Hermostuneesti Feenix käveli ympäriinsä lentokentän aulaa, raahaten suurta matkalaukkua mukanaan manaten itsekseen Shivaa ja Talimia, jotka olivat, tapansa mukaan, jälleen myöhässä. Hän itse tosin oli tullut tänne jo 15.40 vaikka sovittu tapaaminen oli kello 16...

”Feenix!” Kajahti viimein tutun kuuloinen huuto, Talimin ja Shivan astellessa hymyillen aseista riisuvasti, hermostuneelle ystävälleen.

”Shivan herätyskellosta oli loppunut patterit, joten se ei soinut...” Talim yritti lepytellä Feenixiä joka huokaisi alistuneena. Olisihan hänen jo pitänyt tottua näiden tapoihin.

”Dante toi ystävällisesti meidät kentälle autollaan.” Shiva jatkoi huomatessaan kyseisen herran saapuvan tummanpunaisessa asussaan kolmikon luokse.

”Huomenta vain sinullekin” Mies sanoi, saapuessaan naisten luokse, rennon varman oloisesti, saaden moniakin ihailevia katseita kentällä olevilta naisilta.

”Toiko Dante teidät?! Mahtavaa, ja minä maksoin itseni nälkää näkeväksi taksimatkasta...” Feenix puhahti pahantuulisesti, vilkaisten myrtyneenä kahta virnistelevää toveriaan.

”Sinun pitäisi oppia käyttämään viehätysvoimaasi, Rakas Ystävä.” Talim naurahti Feenixiille, siirtäen matkalaukkuaan toiseen käteensä, kääntyen sitten kohti Dantea.

”No niin, loman te olettekin ansainneet Enkelini. Muistakaa ottaa rennosti ja älkää sotkeutuko mihinkään epärentouttavaan.” Dante hymyili kolmelle naiselle niin hurmaavasti, että Feenixinkin pieni suuttumus oli kuin pois pyyhkäistyä.

”Mekö?” Feenix, katsahti virnistäen Talimiin ja Shivaan. ”Emmehän me koskaan tee mitään sellaista...”

”Epärentouttavat asiat tuppaavat sotkeutumaan meihin.” Shiva lopetti lauseen, joka sai aikaan Talmissa ja Feenixissä huolettoman naurun.

”Ihan totta, vannomme ettemme tee mitään sellaista, joka saisi sinut huolestumaan.” Talim jatkoi, katsellen

viattomasti Dantea, pitäen kuitenkin sormiaan ristissä selkänsä takana. Pudistaen epäuskoisena päätään, Dante sanoi hyvästit kolmikolle ja lähti kävelemään nopeasti pois kentältä.

2006 AD

Elokuun 5

Kello 14.00

Uusi-Seelanti, Christchurchiin

Aamu oli kääntynyt jo iltapäiväksi kolmikon lennon viimein saapuessa Christchurchin lentokentälle. Lento oli hiukan myöhässä johtuen muutamista trooppisista myrskyistä, joiden takia lentokone oli joutunut odottamaan Wellingtonissa muutamia tunteja, ennen kuin matka pystyi jatkumaan. ”Ihanaa. Viimeinkin pääsemme ulos siitä kammottavasta koneesta...” Talim huokaisi, tuntiessaan ensimmäisen raikkaan tuulahduksen, johon sekoittui meren tuoksu sekä muutamien eksoottisten kukkien imelähkö mutta hento tuoksu. He kuulivat, kuinka aallot pauhasivat vasten kallioista rantaa, jolla lentokenttä sijaitsi, murentaen joka kerralle pienen määrän kallion perää.

”En oikein usko, että lentokentän rakentaminen kalliorannalle on kovin hyvä idea.” Shiva vastasi, hymyillen varoittavan hurmaavasti jollekin, joka oli taas innostunut kyselemään hänen hiuksistaan.

”Jonain kauniina päivänä koko kenttä pyyhkäistään mereen. Ja onko sitten hauskaa?”

”Äh, mitä väliä? En usko, että olemme enää silloin täällä.” Feenix tokaisi tapansa mukaan kohauttaen harteitaan, vetäen raikasta ilmaa keuhkoihinsa.

”Oma napa, lähin napa.” Talim huomautti huvittuneena, katsellen valoisaa aulaa etsien liukuhihnaa, josta matkalaukkujen pitäisi ilmestyä kohta.

”Jep. ”Feenix sanoi virnistäen Talimille, ja kääntäen sitten katseensa toiseen ystäväänsä.

”Muuten Shiva, oliko siinä lappusessa mitään mainintaa siitä, tullaanko meidät hakemaan täältä kentältä?”

”Nääh... En tiedä. Pitäisi varmaan käydä kysymässä neuvonnasta tai jostain.” Shiva kohautti olkiaan kytäten oman mustan matkalaukkunsa ilmestymistä.

”Minä tulen mukaan.” Feenix pamautti laukkunsa lattialle, jonka oli juuri onkinut liukuhihnalta, venytellen sitten olkiaan. Oli ihanaa päästä viimein jaloittelemaan.

”Minä katson laukkujen perään.” Talim sanoi, ottaen oikein rennon asennon lähes tyhjällä penkkirivillä. Kovin monia ei ollut lentokentällä, ja se oli vain hyvä. Nyökäten myöntyvästi, Feenix ja Shiva lähtivät kävelemään kohti neuvontaa. Shiva sai hoidella keskustelupuolen samalla kun Feenix tutustui ympäristöön, nojaten neuvonnan lasiseinämään.

”No?” Hän sitten kysyi, huomatessaan Shivan hymyilevän itsetyytyväisesti.

”Näetkö tuon mustan limusiinin tuolla parkkipaikalla?” Shiva huitaisi kohti lentokentän parkkipaikkaa, jossa totta tosiaan näkyi olevan kiiltävän musta auto.

”Et voi olla tosissasi...” Feenix sanoi, tuijottaen parkkipaikkaa.

”Onko tuo limu meidän?!”

Elokuun 5

Kello 14.20

Uusi-Seelanti, Christchurchiin, Hotelli Siren

”Ou mai kaad...” Feenix henkäisi hämmästyneenä, mustan auton kaartaessa kauniin vanhan linnan pihaan. Se oli rakennettu joskus 1500 luvulla ja restauroitu kuntoon. Se oli hohtavan valkoinen, ja sisäpiha kaartui solisevan vesiputouksen ympärille. Pieni tie, joka hotelliin vei, oli reunustettu siististi leikatuilla syreenipensailla ja talon takana oli valtavan suuri pensaslabyrintti.

”Tämä on uskomatonta...” Talim huokasi ihastuneena. Hän ei olisi voinut kuvitellakaan mitään tällaista...

”Tervetuloa neidit, Monsieur Miragonin linnaan, Hotelli Siréniin.” Kuski toivotti kolmikolle lämpimästi, ilahtuneena ilmiselvästi heidän ihastuksestaan.

”Voitte jättää matkalaukut tänne, ne haetaan ja toimitetaan teidän huoneisiinne tuota pikaa.” Ranskalaisella korostuksella puhuva kuski vielä ilmoitti, pysäyttäen sitten auton. Auto oli hädin tuskin ehtinyt pysähtyä, kun kartanosta juoksi ulos kaksi stuerttia, jotka avasivat nopeasti limusiinin takaovet, auttaen kolmikon ulos autosta.

”Tämä jos joku on lomaa...” Shiva sanoi hilpeästi, tarttuen ojennettuun käteen, nousten autosta ihailemaan pihanäkymää. Heitä kaikkia hieman hävetti matkassa nuhraantuneet vaatteensa tämän kaiken koreuden keskellä...

”Valitettavasti Monsieur Miragon ei ole toivottamassa teitä tervetulleeksi, kuten vieraita yleensä. Hän on...” Hovimestari keskeytti lauseensa, kuullessaan takanaan pariovien lennähtävän auki ja rauhallisten askelien kaikuvan pihamaalla, nuoren miehen kävellessä heitä kohti.

”Mutta Marcus hyvä, olette saaneet täysin väärää tietoa.” Lähestyvä mies naurahti, tullessaan kolmen uuden vieraansa luokse.

”Ja loma sen kuin paranee...” Talim kuiskasi nopeasti Feenixille ja Shivalle, jotka nyökkäsivät kiihkeästi myöntymisen merkiksi. Loma todellakin oli parantunut, jos se oli enää mahdollista. Juuri saapuneella miehellä oli siististi, niskanpituiseksi leikatut kullankeltaiset hiukset, tosin mies oli jättänyt otsahiuksensa hiukan pitemmiksi, silmät miehellä oli merenvihreät ja tämä oli pukeutunut mustiin housuihin, ja siniseen takkiin.

”Olen Crago de Miragon, kartanon omistaja.” Mies kumarsi kohteliaasti Talimille, ottaen tämän käden nopeasti omaansa, ja antaen käsisuudelman hänelle. ”

”Te olette varmaankin Shiva Leather?”

”Itse asiassa en ole... Olen Talim, hän on Shiva.” Talim osoitti huvittuneena hymyilevää Shivaa, joka oli pikkuhiljaa pääsemässä irti miehen ilmestymisen aiheuttamasta järkytyksestä.

”Aah, niin tietenkin.” Crago naurahti huolettomasti, siirtäen katseensa Shivaan ja takaisin Talimiin.

”Hotellin asiakastiedoissa on kyllä kuvaukset teistä kaikista, mutta ilmeisestikin tietokoneisiin ei ole luottamista.”

”Eli sinä olet siis Talim Latex. Aivan, aivan. Muistankin että tiedoissanne oli, että kolmikosta kaksi on vaaleahiuksisia. No, tervetuloa silti Siréniin, neiti Latex.” Crago sanoi, ja siirtyi Shivan eteen. Tämänkin kohdalla hän otti naisen käden käsiinsä, suudellen sitä kevyesti kämmenselälle.

”Myös te olette mitä sydämellisimmin tervetulleita Siréniin, neiti Leather. Toivon että viihdytte maanpäällisellä paratiisissa voitetut kolme viikkoa.” Crago sanoi, kumartaen uudelleen ja siirtyen sitten Feenixin eteen.

”Ja sinä olet Feenix Cotton, eikö niin?” Mies kumarsi, suudellen Feenixinkin kämmenselkää, kuten muidenkin kohdalla.

”Minä olen kyllä.” Feenix sanoi hämmentyneenä moisesta tavasta. Kaikki kolme olivat lähes yhtä vaikuttuneita komean miehen ilmestymisestä ja paljastumisesta heidän isännäkseen.

”Toivoisin voivani näyttää teille hiukan paikkoja täällä, mutta kuten Marcus meinasikin mainita, minulla on muutamia kiireisiä asioita hoidettavana. Toivon, että voin nauttia teidän seurastanne hiukan myöhemmin.”

Crago vielä sanoi, hymyillen hurmaavasti kolmikolle, taputtaen sitten käsiään yhteen saaden tummahiuksisen naisen, joka oli pukeutunut hotellin väreihin, saapumaan paikalle.

”Angelique, saattaisitteko neidit huoneisiinne. He kaipaavat varmasti virkistäytymistä pitkän lentomatkan jälkeen.”

”Kyllä, Monsieur.” Puhuteltu niiasi, kääntäen sitten hymyilevät kasvonsa kolmikkoon.

”Tätä tietä, olkaa hyvä.”

”Uskomatonta...” Shiva sanoi, naisen johdattaessa heitä läpi isojen huoneiden, jotka kaikki oli sisustettu kalliisti mutta kauniisti. Siellä täällä oli vanhoja huonekaluja, paksut, isot matot peittivät lattian ja seinillä oli arvostettuja taideteoksia. Isoista, kirkkaista ikkunoista paistoi läpi auringon valo, luoden kaikkialle seesteisen tunnelman, jota lisäsi avoimista ikkunoista kuuluva meren pauhu sekä tuulen humina korkeissa puissa.

”Niinpä.” Talim sanoi vastaan, kukaan heistä ei oikein tiennyt kuinka suhtautua tähän kaikkeen kauniiseen. Tämä oli niin uutta, tosin uudeksi kaiken lähinnä teki se, että tällä kertaa he todellakin olivat lomalla jossakin tällaisessa paikassa.

”Takapihalla, hieman pensaslabyrintin takana, on uima-allas. Sieltä menee myös kallioon louhitut portaat alas rannalle, se kuuluu myös Monsieur Miragonille, joten siellä ei pitäisi olla muita kuin hotellin asukkaita. Vähän matkaa rannasta aukeaa eräs suurimmista, puoliksi vedenalaisista luolista, sinne tosin ei saa mennä ilman opasta, luola on hyvin suuri ja moni on eksynyt sinne.” Nuori nainen selitti heille, johtaessaan heitä kohti huoneitaan.

”No niin, tässä kerroksessa olisi neiti Cottonin huone.” Angelique pysähtyi, kääntyen katsomaan Feenixiä, heidän saavuttaessaan linnan ensimmäisen kerroksen.

”Mut... Tässä kerroksessa?” Nainen ihmetteli hetken katsoen kummissaan ystäviään.

”Aivan, Laurence johdattaa sinut huoneeseesi.” Pian heidän luokseen ilmestyikin, nuori noin 13-vuotias, mustatukkainen poika. Kulmiaan rypistäen Feenix lähti seuraamaan poikaa. Miten niin tässä kerroksessa, hän oli luullut, että heidän huoneensa olisivat samassa kerroksessa...

Suunnilleen samoja reittejä kulki myös Talimin ja Shivan ajatukset.

”Kuulehan, minä kuvittelin, että huoneemme olisivat samassa kerroksessa...” Talim sanoi ajatuksen ääneen.

”Olen hyvin pahoillani mutta en voi auttaa teitä tässä asiassa, nämä olivat huoneet, jotka teille varattiin. Voitte tiedustella asiasta hotellin neuvonnasta enemmän.” Nainen hymyili heille anteeksipyytävästi.

”Tämä on hiukan kummallista...” Talim kuiskasi Shivalle, heidän jättäytyessään jälkeen hiukan oppaastaan.

”Ääh... Heillä ei kai vain ollut muita huoneita jäljellä. Luulisi tällaisessa paikassa olevan ihmisiä jopa ruuhkaksi asti.” Shiva kohautti olkiaan, tuntien silti pienen epämiellyttävän pistoksen alitajunnassaan, sen vain lisääntyessä, kun heidän luokseen ilmestyi toinen mustatukkainen, nuori poika.”

”Tässä kerroksessa olisi neiti Leatherin huone. Amadeus johdattaa sinut oikealla ovelle.” Talim loi nopean mitä_minä_sanoin katseen Shivaan, jatkaen sitten matkaansa naisen perässä, kohti kolmatta kerrosta.

”Sanokaahan, kuinka monta vierasta tässä hotellissa on tällä hetkellä?” Talim kysyi, heidän tullessaan linnan viimeiseen kerrokseen ja Angeliquen lähtiessä johdattamaan häntä kohti hämärästi valaistua käytävää.

”20 vierasta tällä hetkellä, ja 15 varausta. Paikkoja hotellissamme on 100. Ihmettelet varmaankin sitten, miksi teidät laitettiin eri kerroksiin? Kaksi vuotta sitten tapahtui pieni onnettomuus, jonka seurauksena suurin osa huoneista tuhoutui täysin. Olemme nyt korjailleet vaurioita sen verran että saamme majoitettua joitakin vieraita. Mutta paljon on vielä tehtävää.”

”No niin, tässä olisi teidän huoneenne neiti Latex.” Angelique avasi kauniisti leikatun oven, jonka takaa paljastui upea, valkoinen huone, joka tuoksui vienosti kieloille.

”Lähetän kohta luoksenne Cravenin, joka on teidän henkilökohtainen stuerttinne tämän kolmen viikon aikana. Mikäli teillä on jotain kysyttävää tai tahdotte jotain, niin kutsukaa hänet. Ja niin, tänään kello 19 olisi illallinen Sinisessä Salissa. Lähettäkää Cravenin mukana ilmoitus siitä, osallistutteko sinne.” Tämän sanottuaan, nainen niiasi Talimille sulkien oven jäljessään.

2006 AD

Elokuun 5

Kello 19.00

Uusi-Seelanti, Hotelli Siren, ruokasali

Ruokasali oli arkkitehtuurisesti suunniteltu Uuden-Seelannin kulttuurin mukaan. Lattia oli päällystetty punaisella sametti matolla ja kaari-ikkunoissa oli vihreät silkkiset verhot. Valaistusta oli himmennetty ja kyntteliköt paloivat joka pöydällä. Salissa soi hiljainen klassinen musiikki taustalla ja ruuan tuoksu oli makuhermoja hivelevä.

Kamaripalvelija oli johdattanut heidät huoneista alakertaan ja kaksi frakkiasuista palvelijaa olivat avanneet pariovet juhlallisesti heidän edestään. Kolmikko astui saliin ihmetyksen ja ihastuksen vallassa. Heillä alkoikin jo olla nälkä. Naispalvelija tuli ohjaamaan heidät pöytäänsä, joka oli sopivasti yhden ikkunan edessä.

Muutama vieras oli jo syömässä illallista ja saapunut seurue sai ihastelevia katseita ja huudahduksia.

Talimilla oli yllään metsänvihreä kelttiläistyylinen samettinen asu, joka oli sovitettu kuitenkin moderniin maailmaan sopivaksi, kuten muidenkin asusteet. Siinä oli viherkulta kirjontaa ja koristeita. Asun yläosa kimalteli ja selkäpuolelle oli kuvioitu kuin pienet keijun siivet paljeteista. Hihat olivat halkaistu keskeltä ja ne roikkuivat olkapäiltä ohuena läpinäkyvänä vihreänä kankaana. Talimin uumalla lepäsi kultainen vyöketju ja puvun helma laskeutui keveänä maahan. Hiukset olivat korkkiruuveilla ja lateksinen vihreä panta piti ne ruodussa. Jalkoja koristi sirot pikkukengät.

Feenixin viininpunainen silkkiasu oli taas suunniteltu osittain japanilaisesti, sillä siinä oli selvästi nähtävissä kimonon piirteitä. Asussa oli japanilaisia koristekuvioita hihoissa ja vyötärön kohdalla. Hameen alaosa oli tiukka kuten kimonossa. Vyötä ei ollut ollenkaan vaan vyötärön rypytystä peitti kultainen silkkiliina. Hihat olivat suipot, joiden pintaa koristi lohikäärmeen jalat osittain paljastaen kuviokohdalta ihon, ja ne ylettyivät ranteiden kohdalta lattialle saakka. Selässä oli paljeteilla tehty lohikäärme. Kaulassa oli musta virkattu kaulakoriste. Hiukset olivat nätisti kiinnitetty nutturalle osan jäädessä vapaiksi ja jaloissa hänellä olivat sandaalit.

Shivalla oli vaaleanvioletti silkkinen egyptiläistyylinen asu päällään. Toppi oli koristeltu alaosasta hieroglyfein ja hameosa oli laskostettu menneen ajan tyylillä ilman koristeita. Vyötäröä koristi kultainen käärmevyö. Käsien kyynärpäistä alaspäin laskeutuivat suppilo irtohihat ilmavana lattialle. Selässä oli helmin koristeltu Osiris. Jalassa olivat kultaiset sandaalit. Kaulaa koristi violetti rusetilla oleva nahkanyöri. Hiukset olivat Feenixin tapaan nutturalla.

Talim käveli joukon keskellä Feenix vasemmalla ja Shiva oikealla puolella pöytäänsä ja palvelija ojensi heille ruokalistat. Tarjoilija antoi heidän päättää rauhassa mitä ottaisivat ja tuli takaisin, kun Talim näytti merkin kädellään.

”Mitä saisi olla?” Nainen kysyi kohteliaasti.

”Minä ottaisin alkuruuaksi sienikeittoa, pääruuaksi grillikylkeä ja paistettuja perunoita leipäjuustokastikkeella. Jälkiruuaksi suklaa moussen ja juomaksi päärynäsiideriä.” Shiva luetteli sulkien listan.

”Minä taasen ottaisin fetajuustosalaattia alkkariksi, kanaa ja friteerattuja perunoita pääruoaksi ja lopuksi mehujää- kokis yllätyksen. Ja juomaksi tietysti omenasiideriä.” Talim vastasi ja antoi listan takaisin.

”Minä otan aluksi bambukeittoa ja sitten grillikylkeä chilinuudeleiden kanssa. Viimeiseksi tahtoisin Twix jäätelöpatukka yllätyksen kuuman minttusuklaan kera. Juomaksi haluaisin Fanta-lemonia.” Feenix sanoi ja ojensi listan pois.

”Ai niin, vielä yksi asia... Haluan nuudeleihini paljon maustetta.

”Kiitos. Haluaisitteko alku drinkkejä?”

”Ei, vesi riittää.”

Tarjoilija nyökkäsi ja jätti kolmikon yksin. He istuivat hiljaa tuijottaen ulos ikkunasta, kunnes Talim aloitti puhumaan. ”En voi uskoa, että Xena ja Tarusormusten herrasta on kuvattu juuri näissä maisemissa. Mahtavaa.” Hän sanoi ja hän ja Shiva olivat taas mieliltään kuin pikkutytöt.

He kisailivat, että kumpi tiesi enemmän sarjasta tai leffasta ja kyselivät koko ajan Feenixin mielipidettä. Puheensorina hiljeni vasta, kun ruoka oli tuotu pöytään ja seurue kävi niihin nälkäisin käsin kiinni. Ruoka oli mahdottoman hyvää ja se maistui heille viimeiseen muruun saakka. Puheensorina yltyi taas ja pöydästä alkoi kuulua naurunpurskahduksia jälkiruuan kera.

Saliin saapui mustiin nahkavaatteisiin pukeutunut mies, joka käveli miehekkäästi yhden palvelijan luo ja jutteli jotain hänen kanssaan. Puhujalla oli tiukat housut, kauluspaita ja pitkä takki yllään. Kasvoja komisti siististi leikattu parta ja oikeassa korvassa roikkui tikari koru. Hiukset olivat tummanruskeat, luonnonkiharat, ilmavat ja ne laskeutuivat keveästi miehen olkapäille. Shiva ja Feenix tiputtivat melkein silmät päästään.

”Mitkä ruskeat silmät, julma katse ja nuo lihakset...” Shiva sanoi unelmoiden hämmentäen mousseaan.

”Minun pitää päästä vessaan tai pussiutua.” Feenix sanoi ja hänen ystävänsä nauroivat.

Mies oli sillä välin huomannut silmäkulmastaan enkelien istuvan pöydässään ja hänen huulensa pyöristyivät veijarimaiseen hymyyn. Puheensorina oli pöydässä yllättäen keskeytynyt.

”Anteeksi tarjoilija, mutta kuka tuo mies on?” Shiva kysyi ohi kävelevältä kantajalta osoittaen komistusta. ”Hän on Kevin Ares, kreikkalainen seikkailija.”

Shiva käänsi katseensa kavereihinsa ja kikatti.

”Hänhän voisi hyvin olla sodanjumala. Ainakin minä palvoisin häntä.” Shiva sanoi ja iski kavereilleen silmää. ”Minä myös!” Feenix hihkaisi ja kulautti ison määrän limsaa kurkustaan alas.

Talim ja Shiva tilasivat vielä loppudrinkeiksi tequilat ennen kuin poistuisivat huoneisiin.

”Sinä et sitten tilaa mitään drinkkiä, Feenix. Kyllä me muistetaan mitä sinulle kävi viimeksi, kun joit liian paljon sitä alkoholia sisältävää yskänlääkettä.” Shiva muisteli ja vetäisi tequilan alas.

Feenix punastui ja hymyili nolostuneena.

”Tulit soluhuoneeseemme yöpaidassasi huutaen, että Feenix lentää, räpytit käsiäsi ja hoit, huii, huii, huii melkein keskellä yötä. Ei sillä, ettei se olisi ollut mieltä ilahduttava näky, mutta...”

Pöydässä syntyi hirveä naurun remakka ja ympärillä olijat eivät tienneet miten reagoida tilanteeseen.

Shivalla valuivat naurunkyyneleet silmistä ja hän siirsi tuoliaan taaksepäin.

”Anteeksi. Saanen poistua. Käyn puuteroimassa nenäni.” Shiva sanoi nousten seisomaan.

Kun hän käännähti, hän meinasi törmätä suin päin Keviniin, jonka ei ollut huomannut tulevan selkänsä taakse. Hän joutuikin ottamaan tukea miehen jykevistä olkapäistä horjahtaessaan ja mies laski kätensä törmääjän vyötärölle.

”Anteeksi, en huomannut teitä.” Shiva sanoi irrottaen kämmenensä, astuen askeleen taaksepäin ja katsoi miestä silmiin.

Ares vain tuijotti häntä hyvin, oikeastaan aika, eroottisella tavalla ja Shivan jalat olivat kuvainnollisesti velliä. Kevin nosti oikean kätensä ylös, jossa hänellä oli punainen ja hyvin maukkaan näköinen omena, heidän kasvojensa väliin. Hän piti sitä lepäämässä kämmenellään ja Shiva ei pystynyt katkaisemaan millään vallitsevaa katsekontaktia.

”Want a bite?” Ares kysyi matalalla äänellä ja ojensi omenaa enemmän Shivan kasvoja kohti. ”Hnnnmh?..” Oli Shivan lyhyt, mutta poissaoleva vastaus.

Ares piti omenaa paikoillaan, kunnes Shiva tajusi, että ehkä hänen pitäisi tehdä jotain muuta kuin seistä tässä tekemättä mitään. Shiva lähestyi kasvoillaan omenaa ja samalla, kun hän puraisi sitä, puraisi myös Ares toiselta puolelta. Shiva punastui silmänvalkuaisiaan myöten. Omenan pala meinasi mennä häneltä väärään kurkkuun, kun hän ei meinannut muistaa pureskella sitä. Kevin hymyili ja puraisi uudestaan

omenaa kävellen Shivan ohi hipaisten tätä kyljestä. Shiva käveli hoiperrellen vessaan ja hänen oli pakko istuutua pidellen käsillään päästään kiinni.

”Onpas täällä kuuma.” Hän sanoi yksikseen ja tuuletti kasvojaan kämmenellään.

Salissa oli aika samanlaiset tunnelmat.

”Wow! Feenix sanoi katsoen suurin silmin kreikkalaisen jälkeen. Tuo mies saa maailman värähtelemään. Shivan miesmaun kuitenkin tuntien, tuosta miehestä tulee olemaan vain harmia.”

Talim huomasi jonkun muun huomiota herättävän lähellä sisäänkäyntiä viherkasvin vieressä. Tai siinä mielessä kiinnostavan, että Talim ponkaisi tuoliltaan ylös ja marssi miehen luo hyvin vihaisena.

”Hyvä, jättäkää mut vain yksin. Kiva. En minä seuraa tarvitsekaan.” Feenix möläytti ja mutristi suutaan murjottaen.

Mies näytti hyvin yllättyneeltä Talimin nähdessään, mutta ilme tiukkeni hänen huomatessaan agentin mielentilan. Hänellä oli tumman ruskea nahkatakki yllään ja ihanan pitkät silmäripset. Miehillä harvinaiset, jotka tekivät hänen silmistään kiltin näköiset. Talim muisti, että vasemman käden hauiksessa miehellä oli viivakooditatuointi.

”Ettäs kehtaat näyttää naamaasi täällä Aleksei. Mitä sinunlaisesi haudanryöstäjä täällä tekee?” Talim tiuskaisi läimäisten tulijaa poskelle.

”Au, ei sitä tuolla lailla tervehditä vanhaa ystävää...” Aleksei sanoi ja piteli poskeaan.

”Minulla on bisneksiä täällä ja ne eivät kuulu muille, gorgeous.” Aleksei sanoi suudellen Talimia suulle.

Ennen kuin Talim ehti reagoida, mies kääntyi ja käveli ulos salista. Yllätetty kihisi raivosta ja käveli tomerasti takaisin pöytäänsä. Tällä hetkellä ei olisi auttanut lähteä tyypin perään, vaikka Talimilla teki sitä mieli. Feenix söi ajankulukseen viinirypäleitä ja hyräili niin kuin miestä, mikä sai Talimin suivaantumaan vielä enemmän.

”On ääliöllä pokkaa. Odotahan, kun saan sen kiinni, niin...” Talim manaili ja istuutui pöytään.

”Joku tuttusi vai?” Feenix kysyi hymähtäen ja Talim loi ärsyyntyneen katseen puhujaan.

”En halua puhua asiasta.”

Shiva oli ilmestynyt vessan ovesta ja käveli rauhallisesti huoneen poikki. Hän aisti pöydän kiristyneen ilmapiirin ja loi kysyvän katseen ystäviinsä.

”Talim näki jonkun tuttunsa täällä.” Feenix sanoi ja jatkoi viinirypäleiden mutustelua.

”Niinkö?”

”Se oli Aleksei.” Talim puuskautti ja käänsi päänsä pois. ”Ai hän...”

Shiva istahti tuoliinsa suu auki ja hyvin varovaisesti, sillä hänkin tunsi tyypin. Tämä matka alkoi kummastuttaa häntä yhä enemmän ja enemmän. Outoja naamoja ja tuttuja pyöri liikaa jaloissa. Hänellä oli tunne, että heidän pitäisi kysyä Dantelta Areksesta, jos hän luotti yhtään vaistoihinsa. Myös heidän tutun lurjuksensa ilmestyminen ei tiennyt hyvää. Tuntui siltä, että joku taho halusi pitää heidät erillään toisistaan ja Shivalla oli jopa nyt tunne, että heitä tarkkailtiin.

”Tunnetteko sen?” Shiva kysyi yhtäkkiä ja kaverit nyökkäsivät.

Silloin joku yskäisi heidän takaansa. Miragon oli tullut takaovista heidän luokseen ja Feenix ponnahti ylös säikähdyksestä.

”Anteeksi, että säikäytin, mutta oliko ateria teidän mielenne mukainen?” Isäntä kysyi kohteliaasti ja auttoi Shivan ja Talimin käsillään kohteliaasti ylös.

”Kyllä.” Kuului kaikilta yhteen ääneen.

Feenix ei ollut huomannutkaan isäntänsä pientä nappikorvista, joka oli samanlainen kuin hänen korvassaan. Enkelit niiasivat ja kiittivät ateriasta. He palasivat huoneisiinsa näkemättä, että Crago loi merkillisen katseen heidän peräänsä. Matka ei todellakaan ollut sattumaa. Tämä ilta todistaisi sen.

Feenix poistui vanhanaikaisesta kauniista hissistä ensimmäiseksi ja jatkoi matkaansa huonettaan kohti. Käytävän päästä käveli hitaasti häntä kohti juuri Ares kuin sattumalta ja Feenix ei tiennyt minne katsoa. Miehellä oli vielä pitkä nahkatakki yllään ja hänen kätensä oli ristitty selän taakse. Katse oli luotuna maahan.

Kun oli aika heidän ohittaa toisensa, niin Kevin pysähtyi Feenixin viereen ja nosti katseensa.

Hän kohotti kätensä tämän kasvoja kohti ja Feenix peräytyi säpsähtäen seinään saakka. Hänellä ei ollut pakopaikkaa.

”Mitä sinä?..” Feeniksi aloitti, kun Ares ohitti hänen kasvonsa ja otti jotain pois hänen hiuksistaan.

Se oli ruokasalin viherkasvin lehti. Kevinin vasen käsi nojasi seinään Feenixin olkapään yllä ja heidän välillään ei ollut senttiäkään rakoa. Areksen vartalosta heijastui ylimaallinen energia ja hänen hengityksensä kuumensi yllätetyn ihoa.

”Anteeksi, mutta huomasin tämän hiuksissanne.”

Feenix tärisi kauttaaltaan, kun mies peräytyi. Mitä henkilökohtaisen tilan julkeaa valloittamista, vaikka se ei tällä hetkellä häntä haitannutkaan. Ares nosti oikean kätensä rintansa korkeudelle ja hypisteli sormillaan kädessä ollutta punaista ruusua. Hän repi hitaasti muutaman terälehden irti kukasta ja tiputti ne hitaasti Feenixin jalkojen juureen.

”Punainen on lempivärini. Se kuvaa kaikkia niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Hyvää yötä teille.” Ares toivotti hänelle, kääntyen takin helma liehuen ja jatkoi hissille.

Feenix haparoi avaimen ja lukon kanssa. Hänen tarkkaavaisuutensa oli tunnekuohun piilossa. Tämä mies oli todellakin hyvin vaarallinen.

Shivan astuttua omaan huoneeseensa, hän tunsi heti, että jokin oli vialla ja joku hyökkäsi hänen kimppuunsa. He vierivät lattialla käsirysyssä, jota Shivan asu ei yhtään helpottanut. Ilta ei voinut mennä enää huonompaan suuntaan.

Toisaalla Talim saapui huoneensa ovelle ja asetti avaimen lukkoon.

2006 AD

Elokuun 5

Kello 19.30

Uusi-Seelanti, Christchurch, Hotelli Siren

Feenix alkoi penkomaan avaintaan laukustaan miettien vieläkin Aresta. Mies oli ollut kiehtova omalla tummalla ja ilkeällä tavallaan, joka sai lähes aina Shivan jalat notkahtamaan. Ja täytyi Feenixinkin myöntää miehessä olleen suurta vetovoimaa, vaikkakin hän itse piti enemmän valkotukkaisista. Ja siitä ei koskaan seurannut mitään hyvää. Kumma juttu miten heitä, hyviksiä jotka taistelevat maailman puolesta, vetää aina puoleensa toisen puolen vastustajat. Tai sitten kaikki ne, jotka ovat hyvän näköisiä ovat myös täysiä idiootteja ja itsestään lähes poikkeuksetta liikoja luulevia. Joten heidän uransa on heti määrätty kulkemaan maailmavalloituksen kautta. Feenix naurahti ajatuksilleen saadessaan ovensa viimein auki. Hymy kuitenkin hyytyi hyvin pian naisen huulilta hänen laittaessa valot päälleen...

Huone oli kuin hirmumyrskyn jäljiltä, laatikot oli vedetty auki ja kaappien ovet olivat saranoiltaan jonkun, tai jonkin kiskottua niitä kovalla voimalla. Feenix värähti, ”jokin” ei ollut hyvä... Hän ei ollut aivan täysin vielä selvinnyt vampyyreistä, joita oli joutunut kohtaamaan Ranskan tehtävällään. Mutta ei tuho pelkästään siihen ollut loppunut...

Valkean katossängyn verhot oli revitty alas ja tyynyt sekä lakanat viskottu pitkin huonetta, suuri upottava persialainen matto oli rullattu jonnekin nurkkaan ja huoneen ainoa tekokasvi oli särjetty sen päälle. Taulut olivat aivan vinossa ja kauniit maisema gobeliinit oli rutattu lattialle. Kiinalainen ming-dynastian aikainen ruukku oli pirstottu suurelle mahonkipöydälle ja lamppu oli heitetty päin seinää. Kuka lienee olikin huoneessa käynyt, oli näköjään ollut hyvin pahan tuulinen. Tyynesti Feenix käveli lattian yli, väistellen rikottuja esineitä, suunnistaen kohti sänkyään. Jos miekalle oli tapahtunut jotain niin ruumiita syntyisi... Saavuttaessaan sänkynsä, Feenix käänsi paksun untuva patjan ympäri, ja huoahti sitten helpottuneena. Miekka, hänen rakas miekkansa, oli paikoillaan.

”No niin... Kuka, miksi ja milloin täällä on käyty...” Feenix tutkaili hetken ympärillään olevaa kaaosta, kunnes mairea hymy kohosi naisen huulille. Hänen pitäisi mennä kertomaan Shivalle ja Talimille, että loma oli juuri kääntynyt mitä mielenkiintoisemmaksi... Tosin kummallakin näytti olevan jo olevan mielenkiintoisia käännöksiä lomassaan...

Talim avasi ovensa, miettien Alekseita. Oli miehellä otsaa, kaiken sen jälkeen mitä oli tapahtunut, mies kuvitteli saavansa kaiken anteeksi yhdellä suudelmalla. Mutta niin, Aleksei oli Aleksei, mitäpä muuta mieheltä olisikaan voinut odottaa. Hänen ei pitäisi miettiä miestä, se sai vain naisen tunteen kuumenemaan eikä mitenkään myönteiselle mielellä. Talim paiskasi oven kiinni, jääden sitten seisomaan suljetun oven eteen huoneessa oli jotain omituista...

Vaalean naisen katse haparoi huonetta, painaen kaikki yksityiskohdat merkille. Mikään ei ollut muuttunut, tavarat olivat paikoillaan ja ikkunasta tuulahti silloin tällöin viilenevän illan tuntu. Talim oli ajatellut jättää ikkunan syönnin ajaksi, hänen huoneensa nyt kun kuitenkin sijaitsi kolmannessa kerroksessa, joten ei ollut kovinkaan todennäköistä, että joku voisi kiivetä huomaamatta hänen ikkunastansa sisään. Naisen ajatukset kiertyivät jälleen Aleksein ympärille ja se sai hänet jälleen pahalle tuulelle. Miksi hänen piti kohdata petollinen haudanryöstäjä juuri nyt, kun loma oli alkanut niin hyvin? Vihaisesti Talim riuhtaisi päältään vihreän mekon ja heitti sen sängylle. Suihku, hänen olisi päästävä kuumaan rentouttavaan suihkuun...

Shiva tunsi hyökkääjän kädet kurkullaan ja sormien alkavan puristamaan hitaasti mutta voimakkaasti henkitorven kohdalta, estäen näin naisen hengityksen. Mutta uhri ei ensimmäistä kertaa joutunut tähän tilanteeseen, joten hän tiesi mitä tehdä. Nopealla liikkeellä Shiva kohotti kätensä kohti hyökkääjän päätä, koukistaen samalla sormiaan ja tunkien ne kohti hyökkääjän silmiä. Sormi upposi pehmeästi hyökkääjän silmäkuoppaan luiskahtaen siitä kuitenkin silmäkulmaan, joten silmät eivät ihan menneen puhki. Mutta se kuitenkin sai hahmon irrottamaan otteensa naisen kurkulta, päästäen ärtyneen murahduksen vastustaja kierähti pois Shivan päältä nousten ylös, kohdistaen sitten kivuliaan potkun kohti naisen kylkeä. Siinä olisi saattanut mennä kylkiluut, ellei Shiva olisi onnistunut heti otteen irrotessa kierähtämään sivuun potkun tieltä. Notkeasti Shivakin nousi ylös.

”No niin. Käypä nyt päälle!” Hän sihahti vastustajalle, joka oli naamioitunut mustaan asuun, niin että vain silmät erottuivat hupun takaa. Sulavalla hypyllä vastustaja kävi jälleen kohti Shivaa, joka olisikin onnistunut väistämään iskun, ellei hän olisi kompastunut hameeseensa, joka oli kietoutunut naisen jalkojen ympärille lattialla kieriskelyn seurauksena.

”Minä vihaan hameita...” Shiva kerkesi puhahtaa, ennekuin vastustaja tarttui kovakouraisesti Shivan hiuksiin kiinni, ja taivutti tämän päätä alaspäin.

”Tämä taisi juuri käydä minulle edulliseksi.” Naamioitu hahmo kuiskasi jotenkin konemaisesti, kuin ääni olisi kuulunut jonkin ääntä muuttavan laitteen läpi.

”Ei tämä mitään olisi muuttanut, jos minulla ei olisi ollut tätä kirottua hametta. Luuseri.” Shiva päästi ivallisen naurahduksen, joka pian muuttui kivun vinkaukseksi hahmon vääntäessä naisen päätä taaksepäin hiuksista.

”M...” Hahmo aloitti mutta lause keskeytyi raivokkaan koputuksen kuuluessa ovelta. Hahmo irrotti salamannopeasti otteensa naisen hiuksista, paiskaten käden tämän suulle estäen Shivaa huutamasta.

”Shiva?! Oletko siellä? Et usko mitä min...” Feenix riuhtaisi oven auki, kun huomaisi sen olevan lukitsematta mutta jähmettyi katsomaan huoneessa tapahtuvaa näytöstä hämmästyneenä. Hänen edessään seisoi täysin mustaan asuun pukeutunut hahmo, joka piti toista kättä Shivan suulla ja pitäen toisella tämän vyötäröstä, katsoen hämmästyneenä ovella seisovaa naista. Nopeasti hyökkääjä irrotti otteen Shivasta heittäytyen vauhdilla kohti Feenixiä ja työntäen tämän rajusti pois tieltään, hahmo katosi käytävään, vain askelien kaiun kuuluessa.

”Mitäh tuo oli?” Feenix käänsi katseensa Shivan hahmoon, joka vain kohautti harteitaan. Feenix astui ovesta sisään, hieroen selkäänsä, jonka oli iskenyt oven karmiin mustan hahmon tönäisyn voimasta.

”Ja minä luulin, että minulle tapahtui jotain mielenkiintoista.” Nainen virnisti sulkien oven perässään.

”Niinkö? No ehkä sinua ensikerralla onnistaa paremmin.” Shiva yskähti vielä kurkussaan tuntuvan ahdistuksen takia avaten sitten hiuksensa ja pudistellen päätään.

”Mistä tuo ilmestyi?” Feenix istahti upottavan pehmeälle tuolille.

”Älä kysy. Se vain oli täällä... Mutta sanoit että sinullekin oli käynyt jotain?”

”Äh, se ei ole mitään verrattuna tuohon. Miksi minun huoneeni vain pengotaan enkö ole tarpeeksi hyökättävä?”

Shiva loi pitkän katseen punatukkaiseen ystäväänsä, joka virnisti viattomasti takaisin. Feenix oli ilmeisestikin kaivannut jonkinlaista toimintaa... ”Pengottiin?”

”Jep. Kaikki kaapit pengottu, sänky möyhitty, gobeliinit revitty ja muuta sen kaltaista. Aika tylsää vain?”

”En nyt sanoisi ihan niinkään. Lähdetään käymään Talimin luona ja kerrotaan sille. Jos vaikka Talimkin olisi kokenut jotain elämää suurempaa.” Shiva sitoi hiuksensa letille ja lähti kohti ovea Feenix vanavedessä.

Lämpimät vesipisarat valuivat pitkin Talimin vartaloa hänen nauttiessa täysin rinnoin kuumasta suihkusta. Pikkuhiljaa nainen unohti ruokasalin tapahtumat ja hän vaipui pieneen transsiin, keskittyen ainoastaan valuvaan veteen. Nainen havahtui nopeasti hereille horroksesta kuullessaan jonkin epätavallisen äänen. Vähän aikaa hän kuunteli ja sulki sitten hitaasti vesihanan. Nainen kuunteli taas hetken ja ojensi sitten kätensä tavoittelemaan hotellin meren vihertävää pyyhettä. Naisen liikkeet olivat harkitun varovaisia hänen kietoessa pyyhkeen vartalonsa ympärille. Märät hiukset valuivat Talimin toiselle olkapäälle, hänen viimein tullessa ulos kylpyhuoneesta, toisella kädellään hän piti kiinni pyyhkeestään ja toinen oli valmiusasennossa toimintaan. Kuuma höyry kierteli Talimin ympärillä löyhähtäen kadoksiin ikkunasta puhaltavan viileän tuulen saadessa Talimin ihon kananlihalle, naisen siitä välittämättä. Hänen koko huomionsa oli kiinnittynyt siihen olemattoman pieneen ääneen, joka oli herättänyt naisen kuuman suihkun aiheuttamasta horroksesta.

”Yhtä hurmaava kuin ennenkin.” Talim käännähti nopeasti kohti nurkkausta missä oli leposohva sekä kaikki uutuudet omaava 3D-televisio.

”Aleksei!” Talim kivahti, nähdessään nuoren miehen virnistelevän lepotuolissa, joka oli käännetty kohti kylpyhuonetta.

”Kuinka sinä kehtaat murtautua tänne!” Talim kiehui kiukusta, oli miehen onni, että naisella oli vain pyyhe ympärillään, muuten Talim olisi hetkessä hypännyt mieheen kiinni repiäkseen tämän silmät päästä.

”Noh, noh. Onko tuo sopiva tapa tervehtiä vanhaa tuttua, joka halusi vain tulla muistelemaan vanhoja hyviä aikoja.” Tummahiuksinen mies nousi ylös, sulkien olkansa yli television, jota oli ollut ilmeisesti katsonut.

”Aleksei Domarjov. Ei ole mitään vanhoja hyviä aikoja, on vain aikoja, jolloin yritit pettää minut ja laittaa minut taistelemaan sinun typeryyksissäsi aiheuttamasi taistelut.”

”Sinä saat sen kuulostamaan aivan kauhealta, kun sanot sen noin. Mitäpä jos istuisit alas, niin voisimme kertoilla omia näkemyksiämme menneestä.” Mies astui hurmaavasti hymyillen lähemmäksi Talimia, joka sähähti jotain sensuroitua miehelle, astuen samalla taaksepäin ja luoden tähän niin tappavan katseen että fiksumpi mies olisi tajunnut kadota paikalta...

Heidät keskeytti naurava ääni ovelta, jolle Shiva ja Feenix olivat juuri saapuneet.

”Olen varma, ettei Talim vielä nuku. Ja jos nukkuisikin hän haluaisi varmasti kuulla tapahtumista...” Kuului Feenixin iloinen ääni ovelta, jonka jälkeen pian kuului reipas koputus.

”Talim?” Shiva sanoi kysyvästi ovelle, jääden sitten kuuntelemaan, jos nainen vastaisi.

”Talim! Avaa ovi, meillä on tärkeätä asiaa...” Feenix koputti uudelleen oveen, kunnes kuuli äänen, joka kertoi jonkun räpläävän lukkoa.

”No kylläpä se kest...” Feenixin kasvot venähtivät hieman hänen nähdessään tumman ruskeaan takkiin pukeutuneen miehen avaavan oven.

”Ehm... Sinulla taitaakin olla jo seuraa...” Shiva huomautti tuntiessaan Aleksein.

”Shiva, uskallakin sanoa yhtään mitään. Ja sinä Aleksei saat poistua samalla oven avauksella.” Talim kihisi punaisena, pyyhe edelleen vain päällään.

”Mutta Chére, etkö halua kuulla miksi tulin tänne? ” Aleksei astui syrjään päästäen Feenixin ja Shivan sisälle, jääden kuitenkin itse roikkumaan ovelle.

”Eiköhän se tullut jo selväksi...” Talim mulkoili Alekseita, saatuaan ilmiselvästi tarpeekseen miehestä.

”No jaa, se oli vain pieni osa tätä kaikkea. Minulla oli ihan oikeasti asiaakin.” Aleksei oli kerrankin vakavana, joka sai Talimin katsomaan hämmästyneenä mieheen. Aleksei vakavana? Tämän täytyi todella olla jotain tärkeätä...

”Selvä, jää sitten. Mutta vain siksi ajaksi, kun olet esittänyt asiasi ja sitten häivyt. Onko selvä?”

”Tietenkin kultaseni.” Mies virnisti sulkien oven, Talimin suunnistaessa kohti makuuhuonetta, jossa voisi vaihtaa itselleen asiaan sopivammat vaatteet.

Shiva käveli Aleksein ohi, luoden tähän halveksivan katseen jatkaen sitten sohvalle istumaan. Feenix jäi hieman orpona seisomaan oven luokse. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt Alekseita, jos ei oteta lukuun

ruokasalin tapahtumia, kohauttaen olkiaan nainen sitten käveli istumaan Shivan viereen. Pian Talimkin

saapui heidän joukkoonsa, vaikuttaen edelleen hieman pahantuuliselta.

”No niin, esitä asiasi lyhyesti, jotta pääsen sinusta eroon, Aleksei.” Puhuteltu hymyili kohti Talimia.

”Eikö ole hiukan epäkohtelijasta olla esittelemättä toisia...” Talim pyöräytti silmiään kärsivästi. Kuinka

pitkään tämä vielä kestäisi...

”Feenix, Aleksei, Aleksei, Feenix. Shivan sinä varmaan jo tunnetkin. Joko nyt pääsisimme asiaan?!” Talim loi vieläkin virnistelevään mieheen sellaisen katseen, että Shiva ja Feenixin vilkaisivat toisiaan hieman huolissaan. Talimilla harvoin näki noin murhanhimoista ilmettä...

”No niin. Ajattelin vain, että haluaisitte tietää teidän olevan suuressa vaarassa.” Mies kohautti harteitaan.

”No älä! Oletko aivan tosissasi... Todella uusi uutinen. Vai mitä tytöt?” Talim vilkaisi kulmiaan kohottaen Feenixiin ja Shivaan jotka virnistivät ystävälleen.

”Ei, ei. Tarkoitan että koko matkanne on vain juoni saada teidät tänne.” Aleksei korjasi, leikitellen sormillaan käsinojalla.

”Mistä sinä sen tiedät? ja miksi?” Shiva päätti kysyä, Talimin näyttäessä jälleen kohta menettävän hermonsa huolettoman miehen kanssa.

”No jaah... Kuulin vain jostain... Jotkut kai saivat jostain kuulla, että teillä olisi muka jotain tekemistä

Alandrian ristin kanssa...” Mies vastasi vältellen Talimin katsetta.

”Anna kun arvaan? Sinä kirottu idiootti olet jälleen sotkenut minut mukaan johonkin hämärään juttuusi.”

Talim tuijotti miestä niin kylmästi, että oli ihme, kun tämä ei jäätynyt siltä istumalta.

”Mikä kumma noiden välillä on?” Feenix kysäisi hiljaa Shivalta.

”Vanhoja kaunoja. Alekseilla oli ikävä tapa heidän reissujensa yhteydessä tunkea Talim aina taistelemaan puolestaan. Tiedäthän, ” Kyllä sinä siihen pystyt, minä odottelen täällä.” tyylillä.” Shiva kuiskasi takaisin keskittyen sitten jälleen seuraamaan Talimia ja Alekseita.

”Miksi sinä minua syytät? Pakkohan minun oli jotain sanottava, että johtaisin heidät väärille jäljille. On elintärkeää, etteivät he saa ristiä käteensä. Olet kai kuullut tarun sen parantavasta voimasta?”

”Tarun, Aleksei. Tarun. Koko risti on vain pappien keksimää hölynpölyä.” Talim loi merkitsevän katseen kohti ovea.

”Sinä tiedät Talim, etten juokse tarujen perässä.” Mies nousi ylös, lähtien takki liehuen kävelemään kohti ovea, kääntyen sitten vielä katsomaan taakseen.

”Ja teinä ottaisin varoituksesta vaarin.” Mies katosi ovesta jättäen Talimin puhisemaan raivosta. Shiva ja Feenix katselivat aikansa Talimia kunnes nousivat lähes samaan aikaan ylös.

”Kuule, me voimme käydä tämän läpi huomenna, puhelimme Feenixin kanssa, että voisimme mennä tutustumaan siihen luolaan.” Shiva sanoi varovasti, huomaten Talimin olevan erittäin räjähdysherkässä mielentilassa.

”Ihan sama.” Nainen tiuskaisi, kävellen vihaisesti ympyrää lattialla. Shiva ja Feenix vilahtivat nopeasti ystävänsä huoneesta jääden hetkeksi seisomaan käytävään. Lähtien sitten syvän hiljaisuuden vallassa kohti huoneitaan.

”Minä haluaisin ihan totta tietää mitä noiden kahden välillä on tapahtunut...” Feenix mutisi ystävälleen heidän viimein saavuttaessa kerroksen, jossa Shivan huone oli.

”Talim kertokoot, jos siltä tuntuu. Öitä.” Shiva huiskutti Feenixille kadoten omaan huoneeseensa. Vasta kun Feenix itse oli saapunut omaan huoneeseensa, hän muisti, ettei ollut kertonut Shivalle Kevinin kohtaamisestaan.

2006 AD

Elokuun 6

Kello 9.30

Uusi-Seelanti, Christchurch, Hotelli Siren

Aamulla Talim, Shiva ja Feenix tapasivat hotellin aulassa. Ensimmäisenä Feenix marssi vastaanottoon kertomaan huoneensa kunnosta. He olivat miettineet, olisiko järkeä vielä paljastaa kenellekään heihin kohdistuneista hyökkäyksistä, mutta Feenixin huoneen hajottamista he eivät voisi peitellä, sillä kellään ei ollut halua itse maksaa särkyneistä tavaroista. Shivan salaperäisestä hyökkääjästä he eivät maininneet mitään. Pian Feenix palasi Talimin ja Shivan luo kulmakarvojaan nostellen.

”Kummallista, hyvin kummallista. Nainen otti asian kumman rauhallisesti, vaikka kerroin kaiken olevan mäskänä. Jotenkin hän ei edes vaikuttanut yllättyneeltä, vaikka kovasti pyytelikin anteeksi ja hoki, olenko kunnossa. Noh, huoneen pitäisi olla asuttavassa kunnossa iltapäivällä”, Feenix sanoi.

”Saitko yhteyden Danteen, Talim?”

”En, kännykkään ei saatu yhteyttä. Ties missä ulottuvuudessa hän taas seikkailee…” Talim sanoi tuhahtaen. Naiset ottivat selkäreppunsa ja lähtivät ulos kohti rantaa.

”Se nainenhan kertoi hotellissa aiemmin sattuneesta onnettomuudesta, jos se liittyy jotenkin tähän?” Talim sanoi.

”Mietin juuri aivan samaa.” Shiva sanoi mietteliäänä.

He kävelivät rantaan. Korkeat aallot paiskautuivat pärskähtäen viereisiin rantakallioihin, mutta itse hiekkaranta näytti houkuttelevan uimakelpoiselta. Auringon säteet heijastuivat veden pinnasta ja aaltojen päät piirtelivät kuvioita hiekkarantaan. He eivät kuitenkaan jääneet rantaan vaan suunnistivat kohti vedenalaisia luolia. Vuorotellen he vilkuilivat taakseen, ettei kukaan näkisi heidän menevän kielletylle alueelle. Luola oli teljetty kiinni siihen rakennetulla portilla, mutta Shiva tiirikoi sen nopeasti auki. Metallinen ovi siirtyi raskaasti sivuun heidän työntäessä yhdessä. Sitten he astuivat sisälle luolaan ja työnsivät oven kiinni perässään. Talim kaivoi repustaan kaikille tehokkaat taskulamput ja pian niiden valokeilat valaisivat kivisiä seinämiä. He astuivat oviaukosta suureen louhittuun saliin, jossa oli turisteille tarkoitettuja esitteitä seinillä kehystettyinä ja pieni koju, jossa ilmeisesti myytiin pääsylippuja. Nopeasti he vilkaisivat ympärilleen. Ei mitään kiinnostavaa täällä. He jatkoivat eteenpäin kohti kivistä käytävää, joka vietti hiljalleen alaspäin. Ilma oli kosteaa ja huulilla maistui meren suolainen maku. He kävelivät rinta rinnan pitkin leveää käytävää ja valaisivat taskulampuillaan seiniä. Mutta kaikkialla näkyi vain pelkkää kivistä seinää. He kulkivat hitaasti ja tarkkaavaisina. Heidän askeltensa äänet kajahtelivat käytävillä. Ilma alkoi tuntua yhä viileämmältä, mitä pidemmälle he tulivat. Talim alkoi täristä ja hän kaivoi repustaan villatakin ylleen ja pian Shiva ja Feenixkin noudattivat esimerkkiä. Kauempaa kuului veden kohinaa ja ilma alkoi tuntua yhä kosteammalta.

”Alamme varmaan lähestyä vettä”, Shiva totesi.

He kulkivat yhä eteenpäin. Heidän päälleen alkoi nyt tippua katosta vettä, ja käytävät olivat jo aika liukkaat ja niljakkaat veden vaikutuksesta, joten heidän täytyi kävellä yhä hitaammin, etteivät liukastuisi. He olivat kävelleet jo kymmenisen minuuttia käytävää, kun he viimein tulivat laajaan, avaraan tilaan. He nostivat taskulamppunsa ylös, mutta katto oli niin ylhäällä, ettei valo yltänyt sinne asti. Luolan yhdellä seinustalla virtasi vesi vuolaana jokea pitkin, joka alkoi pienestä seinässä olevasta aukosta. Talim meni joen reunalle ja katsoi veteen.

”Tämä taitaa olla aika syvä. Syvä, mutta leveä. Pitäisi olla sukelluskamppeet mukana.” Shiva tutki toista seinustaa.

”Täällä on kolme eri käytävää. Mikä otetaan?”

”Otetaan keskimmäinen, se on ennenkin ollut hyvä vaihtoehto”, Feenix päätti ja he astuivat käytävään.

Parin mutkan takana käytävä alkoi viettää jyrkästi alaspäin ja alkoi kaventua. Nyt Talim ja Shiva kulkivat vierekkäin ja Feenix seurasi perässä.

”Olikohan tämä nyt hyvä vaihtoehto?” Talim mutisi, kun käytävä kaareutui jo ties monettako kertaa ja heistä tuntui kuin he olisivat mutkitelleet jo itsensäkin aivan mutkalle.

Pian he tulivat taas risteykseen, jossa käytävä haarautui kahtia. Shiva valitsi, että he menisivät vasemmalle. He eivät ehtineet kulkea minuuttiakaan, kun käytävä taas haarautui. He päättivät heittää kolikkoa, kumman käytävän valitsisivat ja valinta osui taas vasempaan käytävään. Pian kaikkia alkoi jo kyllästyttää touhu, kun mitään kiinnostavaa ei tullut vastaan. Vain kivisiä käytäviä toisensa jälkeen.

”Kello on jo puoli kymmenen”, Talim sanoi ja päästi pitkän huokauksen. Silti he kulkivat yhä eteenpäin. Jälleen käytävä alkoi viettää alaspäin yhä enemmän ja enemmän. Heidän piti koko ajan olla tarkkana, etteivät he kaatuisi muhkuraisilla kivillä.

”Ei, tätä on ihan mahdotonta kävellä”, Feenix puuskahti, kun he tulivat taas yhden mutkan takaa ja käytävä vietti alas jo lähes pystysuorasti.

”Pakko kääntyä takaisin”, Shiva sanoi ja he kääntyivät huokaisten.

”Otetaan toinen käytävä.” He kävelivät takaisin edelliseen käytävien risteyskohtaan. Nyt he ottivat oikean käytävän. Käytävä kuitenkin kutistui nopeasti ja pian heidän oli käveltävä kyyryssä.

”Ei, ei, minä en ala tällaisissa ahtaissa paikoissa kulkemaan, en”, Talim sanoi ja he kääntyivät taas takaisin. He tulivat taas käytävien risteyskohtaan mutta pysähtyivät kauhistuneena.

”Ei helvetti!” Talim kirosi.

”Täällä piti olla vain kaksi käytävää sen lisäksi mistä me tulimme! Ei ole totta!” Nyt heidän edessään avautui neljä käytävää.

”Ei kai me nyt kävelty sen oikean risteyskohdan ohi?” Feenix älähti.

”Ei muuten varmasti kävelty! Olen siitä aivan varma! Eikä me kaikki olisi voitu sitä missata!” Talim sanoi. Kaikki katsoivat kalveten toisiaan.

”Tässä jutussa on jotakin pilalla ja pahasti”, Shiva kuiskasi.

He istuivat alas ja miettivät ankarasti, mitä tehdä.

”Ei kyllä ainakaan erota toisistamme, se on varmaa” Feenix sanoi ja muut nyökkäilivät kiivaasti.

Minuutteja mietittyään he päättivät ottaa vasemman käytävän. Ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa. Hyödyllisempää se kai olisi kuin vain paikallaan istuminen. Käytävä oli aika leveä, mutta rinnakkain he eivät mahtuneet kulkemaan. Muutaman mutkan jälkeen käytävä alkoi mutkitella yhä enemmän. Talim käveli edellä. Jälleen uusi mutka. Mutta mutkan takaa käytävä yhtäkkiä vietti jyrkästi alaspäin ja Talim menetti tasapainonsa. Perässä tullut Shiva yritti tarrata Talimista kiinni ja olisikin onnistunut, mutta samassa jostakin pyyhkäisi voimakas veden virta heidän takaansa ja sysäsi heidät kaikki alas käytävää pitkin. He kirkuivat, kun vesi vei heitä mukanaan pitkin kivistä käytävää alaspäin yhä hurjempaa vauhtia ja he saivat kolhuja jalkoihinsa ja käsiinsä niiden raapiessa pitkin teräviä kiviä. He saivat vettä kurkkuunsa ja tajusivat että olisi parasta pitää suu vain kiinni. Hetken kuluttua, vaikka heistä se tuntui piinaavan pitkältä ikuisuudelta, käytävä loppui ja he lensivät ilmassa ulos käytävän suusta. Veden mukana he tippuivat ilman halki kymmenen metriä molskahtaen alla olevaan syvään lampeen.

4. helmikuuta

Elokuun 6

Kello 11.30

Uusi-Seelanti, Christchurch, Maanalainen lampi

Talim purskahti ensimmäisenä pintaan haukkoen henkeään. Hän katsoi hätäisenä ympärilleen, sillä hänen ystävistään ei näkynyt jälkeäkään. Shiva ilmestyi seuraavaksi pinnan alta ja köhi vettä keuhkoistaan minkä kerkesi.

”Talim!” Hän huusi ja siristeli silmiään.

”Täällä! Missä Feenix on!?” Kutsuttu vastasi.

Shivalle nousi kauhunilme kasvoille ja he molemmat sukelsivat samaan aikaan lammen syvyyksiin. Kului pari minuuttia, kunnes molemmat ilmestyivät pintaan vetäen tajutonta Feenixiä mukanaan. Tällä oli vuotava haava, iskusta päähän, otsassaan ja he vetivät ystävänsä kuivalle maalle.

Talim puhalsi pari kertaa ilmaa ystävänsä keuhkoihin ja paineli muutaman kerran rintakehästä. Shiva läpsäytti keveästi poskille rukoillen kaveriaan aukaisemaan silmänsä. Feenix heräsi purskauttaen vedet keuhkoistaan ja Shiva käänsi ystävänsä kyljelleen.

”Hyvä, että palasit elävienkirjoihin, kamu.” Shiva hymyili ja nousi seisomaan.

”Auu... Ei kiitos teidän! Kuka lätki mua poskille.” Feenix valitti ja Shiva alkoi vihellellä kuin ei olisi tiennyt asiasta mitään...

Talim auttoi ystävänsä kämmenellään maasta ylös, nauraen. Olivat he taas hieno näky. Litimärkiä koko konkkaronkka.

”Ei vesipuistoa meille vähään aikaan. Mun haavat ainakin kirve...” Feenix aloitti, kun voimakas taputus kaikui heidän lähellään luolassa.

Kevin Ares istui kalliokielekkeellä, joka oli tuolin muotoinen, samassa asusteessa kuin aiemmin. Hän roikotti vasenta jalkaansa reunan yli ja nojasi toiseen käsinojaan selällään. Naiset säikähtivät ja huokasivat komistuksen nähdessään. Ei tietenkään helpotuksesta, vaan vaikutuksesta minkä mies teki heihin. Yhtäkkiä Ares hyppäsi yhdellä ponkaisulla viisimetriä alaspäin lattialle. Hänen takkinsa helmat hulmusivat lennon aikana. Kevin laskeutui kyykkyasentoon ja nousi selkäpyöreänä ylös viekas pilke silmäkulmassaan.

”Hei! Ei ihminen pysty tuollaista te...” Shiva aloitti huomauttaen.

”Jaahas, olet taas niitä tyyppejä.” Shiva jatkoi tajuten jotain ja peräytyi taaksepäin.

Feenix pomppasi melkein Shivan syliin, kun Kevin syöksähti valonnopeasti Talimia kohti ja teki tälle tanssitaivutuksen. Yllätetty katsoi suklaasilmäistä miestä kangistuneena ja pyörällä päästään.

”Kaikki muut enkelit olenkin jo henkilökohtaisesti tavannut, mutta sinun sinisiin silmiisi en voi verrata kauneinta timanttiakaan.”

Talim veltostui ja nielaisi kuin pala kurkussa vastalauseensa alas. Mitkä silmät miehellä olikaan ja tuo katse. Se pystyi läpäisemään panssariseinänkin Talimista puhumattakaan...

”Toi menee nyt vähän yli äyräiden.” Shiva mutisi ja löi Feenixiä vihjailevasti olkapäähän.

”Joo, unohdin kertoa, että hän sai eilen illalla minunkin pasmani sekaisin.” Feenix kuiskasi takaisin.

”Ahaa...” Shiva sanoi venyttäen vastaustaan ja risti kätensä.

Ares kumartui Talimin korvan tasolle ja kuiskasi.

”Hauska tutustua.”

Sitten hän pyöräytti Talimin ylös ja hänen ystävänsä nappasivat hänet pyörimisliikkeestä kiinni.

”En ymmärrä, mitä te siinä Dantessa näette. Voisitte tulla minun palvelukseeni. Teidän kanssanne voisin valloittaa maailman.” Kevin sanoi levittäen kätensä ja hymyillen viekkaasti. Enkelit tuhahtivat yhteen ääneen ja siirtyivät valmiusasentoon.

”Meitä alkaa pikkuhiljaa jurppimaan te ” Me valloitamme maailman” tyypit.” Shiva manasi jännittäen lihaksensa.

”Joo, Been there done that! Teist on vain haittaa” Talim jatkoi nostaen vasemman jalkansa vartaloa vasten ylös. ”Te olette aina liian komeitakin, HUAA” Feenix lopetti tehden pilailmeen kasvoillaan ja poseerauksen.

Hän myös hyökkäsi ensimmäisenä, mutta Kevin väisti sen ja hyppäsi voltilla hänen ylitseen. Feenix menetti tasapainonsa kompastuttuaan maassa olevaan juureen ja kaatui maahan. Shiva yritti myös, mutta potku päättyi kuin tiilimuuriin vastustajan torjuntaan ja Kevin heilautti hänet jalasta päin kallioista seinää. Talimin Kevin nappasi kurkusta ylös ja tämä rimpuili itseään otteesta irti ilmassa, jalat 20 senttiä maan yläpuolella. ”Game’s over.” Kevin murisi huultensa välistä ja Talimilla ei henki enää kulkenut.

Hän tarttui kurkkua pitävästä kädestä kiinni ja yritti vähentää hengenahdistustaan.

”Päästä naiseni irti tai opetan sinulle tapoja!” Kuului ylhäältä kallioilta ja Aleksei hyppäsi voltilla alas. Ares päästi heti Talimista irti ja mieskaksikko alkoi tappelemaan keskenään mulkoillen toisiaan tappavasti.

Enkelit katsoivat potkuja, lyöntejä ja torjuntoja kuin naulittuna ja he mutisivat ”wow” sanaa enemmän kuin yhden kerran. Miehet ja heidän machoilunsa. Jopa Aleksein liikkeet tuntuivat olevan liian mahdottomia ihmisen tekemäksi, mutta ehkä enkeleistä alkoi vain vaikuttaa siltä, kun he aina melkein törmäsivät johonkin yliluonnolliseen.

”Mitä me vielä odotetaan. Lähdetään helvettiin täältä! Aleksei kyllä selviää.” Talim huudahti ja lisäsi siihen itsekseen.

”Hän tuli meidän avuksemme... Miksi... Tuosta minun ”hänen naisenansa olosta” kyllä puhutaan vielä.”

Talim juoksi Shiva ja Feenix perässään kammiosta ulos, jolloin heitä vastaan tuli ylöspäin kohoavat kiviportaat. Kevin sai yhden mahaan kohdistetun potkun perille Alekseille ja hän hyppäsi pari puolivolttia taaksepäin. Aleksei veti pari kertaa henkeä toisen polvensa varaan vaipuneena.

”You can run, but you can’t hide, Enkelit! Saan teidät koska tahansa itselleni.”

”Miehellä on suuret luulot itsestään.” Shiva sanoi heidän juostessaan portaita ylös.

Kiviset rappuset tuntuivat jatkuvan loputtomiin ja kolmikon jalat alkoivat olla maitohapoilla. Tappelun äänet olivat vihdoin heikentyneet heidän takanaan, heidän päästyään kauemmaksi lammesta. Melun lakkaaminen antoi heille uutta puhtia ja vauhti koveni, koska he eivät tienneet oliko siihen syynä pitkä matka vai taistelun loppuminen.

Shiva pysähtyi äkisti ja otti sytkärin taskustaan. Hän poisti seittejä seinästä ja veti sormiaan seinää pitkin. Sen pintaan oli kirjoitettu jotain latinaksi. Shiva yritti tulkita kirjoitusta suomeksi ja hän mumisi keskittyneenä lauseen itsekseen.

”Tässä lukee; Ylhäisen linnan, aikojen alun rannan, labyrintin muuttuvan ja tulvan mahtavan, käy tiellä askeleet Jumalan taivaita kohti alavan, asuinpaikkaansa ikonin luo.”

Shiva sammutti sytkärin, kun heidän takaansa alkoi kuulua kovaa juoksun ääntä. Enkelit lähtivät pyrkimään uudestaan rappusia ylös.

”Jos oikein arvaan, niin yläpuolellamme on jonkinlainen pyhättö, ehkä kirkko tai luostari, jossa saamme vastaukset kysymyksiimme.” Shiva huusi, mutta joutui tarttumaan sitten Feenixistä kiinni, ettei tämä olisi pudonnut alla olevaan kuiluun.

”Vou, vou, se oli lähellä!” Feenix henkäisi ja peräytyi pari askelta.

Tie oli siis umpikuja tai siis avoinkuja, sillä kuilun yli ei ollut siltaa.

”Great! Tämähän vain paranee paranemistaan. Pitäisikö meidän kasvattaa nyt siivet vai?” Talim sanoi närkästyneenä.

”Osaatko?” Shiva kysyi leikillään, mutta huomasi ettei nyt ollut todellakaan leikinlaskun aika.

Aika alkoi loppua, sillä askeleiden äänet vain lähenivät. Kolmikko yritti etsiä vipuja tai salaovia hätäisenä. Seinät olivat kivikovia ja niissä ei ollut yhtään rakoja. Ei mitään toivoa antavaa. Feenix tunsi tuulen yltyvän ja siinä oli jotain pahaenteistä. Hän ei kerennyt kumminkaan vetämään ystäviään turvaan, vaan näkymätön voima kaappasi heistä kiinni ja iski kolmikon reunalta tyhjänpäälle.

Ensimmäinen reaktio oli kaikilla yrittää jostain saada kiinni, etteivät putoaisi. Sen jälkeen oli viimeisenä ja hyödyttömänä tekona lämästä kämmenet silmien eteen, kun kaikki näytti olevan menetetty. Kova maan kamara ei kuitenkaan koskaan ollut heidän päämääränsä, vaan kolmikko avasi epäröiden silmänsä. Oudot ilmapyörteet olivat nostaneet heidät takaisin ylös oviaukon kohdalle ja ne kuljettivat välillä vähän ylempänä ja välillä alempana enkelit kuilun yli.

”Huii, taas korkeita paikkoja... Mä tuun lentosairaaksi. Tää ylös ales meno sais kenet tahansa voimaan pahoin.” Shiva sanoi sulkien taas silmänsä.

”Paraskin puhuja. Valitinko mä noista ahtaista paikoista aikaisemmin? Tää lentely on jopa aika kivaa niihin verrattuna” Talim huomautti ja pisti istuma-asennossa kätensä niskansa taakse.

”Mää tuun ainakin merisairaaksi täs pompottelus. Huiiiiiiiiiiii!” Feenix kiljahti, kun näytti tulevan suurta turbulenssia hänen kohdalleen.

Lopulta kolmikko pääsi turvallisesti rotkon yli ja heidät laskettiin hellästi toiselle puolelle rappusten eteen. Samalla Aleksei saapui aika vertavuotavana toiselle puolelle. Hän näytti yhtä pelokkaalta kuin kolmikko ja huusi.

”Ei perkele. Auttakaa!”

Kevin ilmestyi kuin tyhjästä miehen taakse ja iski miekalla viillon tämän olkapäähän. Aleksei lyyhistyi polvilleen ja tärisi. Ares vilkaisi kuilua ja sitten kolmikkoa. Hänellä näytti olevan samat mietteet kuin heillä hetkeä aikaisemmin. Aleksei iski viimeisillä voimillaan Keviniä nivusiin ja se suututti tämän entisestään.

Hän nostatti Aleksein rinnuksista ylös kuilun päälle ja kohotti toisen kätensä pistämään miekalla.

”Anotko armoa?” Ares kysyi ja Aleksei sylkäisi miestä kasvoille. ”Olen geenifriikki sotilas. Mitäs luulet?”

Iskua edeltäneet tapahtumat sattuivat sekuntien sisään. Aleksei sulki silmänsä ja valmistautui kuolonlyöntiin. Toivo oli menetetty. Vastarannalla Talim ryntäsi reunaa kohden ja ojensi kätensä Alekseita kohti. Shiva ja Feenix tarttuivat häntä vyötäröltä kiinni.

”Eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!” Kiinnipidetty huusi.

Silloin tapahtui jotain kummallista. Jokin voima repäisi Aleksein Kevinin otteesta ja hän lensi kuin magneetin vetämänä Talimin käsivarsille. Tämä nosti miehen olkapäälleen ja kolmikko juoksi rappusia ylös odottamatta Kevinin vastavetoa. Ares jäi tuijottamaan äärimmäisen vihaisena ja peitellyn ihmettelevänä heidän peräänsä.

”Kuulinkin jotain heidän voimistaan. Hyvin mielenkiintoista.”

”Jos yllämme on kirkko tai luostari, voimme jättää Aleksein jonkun huomaan. Hän hidastaa meidän kulkuamme.” Shiva huomautti ja muut nyökkäsivät, minkä ilman askeliaan sotkematta pystyivät.

”Juoskaa!” Feenix huusi nähtyään luurankoja ja rottia täynnä olevan käytävän, sillä sen jälkeen näkyi valoa kattoluukun raoista. Ehkä he jo pääsisivät ihmisten ilmoille.

Kevin oli hävinnyt kuilun reunalta, mutta rappusissa kävi vilske. Kymmenen ihmisen joukko oli nousemassa rappusia ylös.

”He menivät tästä herra de Miragon. Ovat selvästi Alandrian ristin jäljillä.” Sanoi palkkasoturi miehelle. ”Hyvä.” Tämä vastasi luoden tuiman katseen rappusten loppupäähän.

2006 AD

Elokuun 6

Kello 11.45

Uusi-Seelanti, Christchurch, katakombit

”Eksytimmekö sen?!” Feenix puuskutti, juostuaan ensimmäisenä portaat ylös ja jääden sitten odottamaan Talimia joka oli läkähdyspisteessä jouduttuaan kantamaan Alekseita portaikon ylös.

”Tämä ei nyt mene oikein... Yleensä naisen ei pidä kantaa miestä vaan päinvastoin.” Talim laski Aleksein alas, jääden hengästyneenä istumaan miehen viereen.

”Ei tuollaisia tyyppejä voi eksyttää... Tiedäthän kuudes aisti ja niin edespäin.” Shivakin viimein saapui kaksikon luokse, lysähtäen istumaan portaille Talimin seuraksi. Supersankareita tai ei, niin kivisten portaiden juokseminen henkensä hädässä kuluttaa voimia.

”Oletteko muuten pistäneen merkille kuinka suurin osa maailmaa valloittavista tyypeistä omaa aina jonkin yliluonnollisen lahjan. Mietitäänpä vaikka Mizuyan tapausta? Tai vaikkapa Egyptin juttua ja eikä unohdeta Venetsian episodia...” Feenix kyykistyi Shivan viereen katselemaan alaspäin portaita. Alhaalta ei kuulunut mitään, ei hengähdystäkään. Mutta kuten kolmikko oli oppinut, se ei aina välttämättä tarkoittanut Vaara Ohi merkkiä.

”Katsos ystäväni, jos omaa yliluonnollisia lahjoja niitä on pakko päästä näyttämään maailmalle. Ja mikäs sen parempi tapa on kuin valloittaa se.” Shiva selitti hyvän tuulisesti ja Feenix purskahti kikattamaan ystävänsä sanoille, ilman mitään varsinaista syytä.

”Kun päätät valloittaa maailman omilla lahjoillasi, niin ota minut mukaan.” Kaksikon naurun keskeytti voihkaisu, joka kuului jostain heidän takaansa tasanteelta, johon Talim oli laskenut Aleksein.

Hitaasi mies avasi ruskeat silmänsä, tarkentaakseen katseensa edessä näkyviin kasvoihin, jotka saivat piankin virneen kohoamaan miehen kasvoille.

”Taidan olla taivaassa...” Mies lausui heikolla äänellä, nähdessään Talimin huolestuneet kasvot yllänsä. Tosin hyvin piankin Aleksei katui sanojaan, saatuaan Talimin vähemmän huolestuneesta nyrkistä poskeensa.

”Auh! Mistä hyvästä tuo oli?!” Mies nousi istumaan, katsellen Talimia silmä kurtussa.

”Siitä että olet sotkenut meidät tähän.” Nainen sihahti kiukkuisella äänellä, joka sai Shivan ja Feenixin vilkaisemaan toisiaan. Voi pojat, mies olisi kohta pahemmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin, jos jatkaisi tuohon malliin...

”Nautit siitä kuitenkin. Kuka nyt haluaisi viettää löhölomaa.” Aleksei sanoi huolettomasti, yrittäen sitten nousta ylös, mutta vaipui parahtaen takaisin maahan pitäen kivun irve kasvoillaan olkapäätään.

”Minuun sattuu aika pahuksesti.” Mies tokaisi, yrittämättäkään olla mitenkään ritarillisen kestävä. Talim vilkaisi silmiään pyöräyttäen ystäviään, jotka piilottivat virneensä.

”On siinä minulla ritari...” Talim manasi hiljaa, ja alkoi tarkastelemaan miehen haavaa tutkivasti, tosin mies kavahti Talimin kosketusta ja siirtyi hieman pois tämän käsien alta.

”Aleksei! Jos et ole paikallasi en voi sitoa haavaasi.”

”Tuolla huolenpidolla jään oikein mielelläni sitomattomaksi.” Mies katseli Talimia ja hieroi kipeää poskeaan, joka oli alkanut punertaa.

Talim loi yhden ainoa katseen ruskeahiuksiseen mieheen, joka oli niin täynnä kyllästymistä, että sai miehen menemään hiljaiseksi ja olemaan kiemurtelematta Talimin sitoessa haavaa.

Shiva ja Feenix yrittivät parhaansa mukaan hillitä naurun tyrskähdyksiään katsellessa parin touhuja. Mutta saadessa hyvin epähuvittuneen katseen ystävältään, nämä päättivät alkaa tutkimaan tasanteen katossa olevaa luukkua.

”Luuletko että se on suljettu ylhäältäpäin?” Feenix yritti tirkistellä hämärästi erottuvien luukun rajojen välistä ylöspäin.

”En tiedä... Toivotaan ettei ole.” Shiva pudisti päätään ja kaivoi taskustaan kätevän linkkuveitsen.

”Saisinko valoa?” Nainen jatkoi. Feenix katseli hetken toivottamana ympärilleen ennen kuin hänen

kasvoilleen nousi lievän pahoinvoiva ilme. Ei, sellaista ei voisi tehdä.

”Täällä ei ole mitään poltettavaa...”

”Olin näkeväni jossain luita... Niiden seasta voisi löytyä jotain vanhaa vaatetta, jota voisi polttaa.” Shiva nyökäytti kohti rappusia.

”Tiesin että sanoisit noin.” Puhuteltu huokaisi ja lähti laskeutumaan portaita alaspäin.

”Onko tuo nyt kamalan hyvä idea Shiva?” Talimkin nousi ylös, saatuaan viimein Aleksein haavan sidottua. Yrittäen epätoivoisesti puhdistaa asuaan, joka oli inhottavan kostea ja liimautui naisen vartaloon kiinni. Kaiken kukkuraksi asuun oli takertunut kaiken maailman hiekanjyväsiä...

”Miksei? Minun on saatava valoa, jotta näkisin paremmin mitä olen tekemässä ja miksi.” Shiva tokaisi, miettien että kuinka kauan Feenix sitä vaatetta etsi...

”Mieti nyt vähän. Jos olemme jonkun luostarin alapuolella, niin tämän on oltava katakombi tai vastaava. Ei minulla haudanryöstämistä vastaa niinkään mitään ole, mutta kuolleiden lepoa ei pitäisi häiritä polttamalla niitä...” Talim sanoi niin vakavasti, että se sai Shivan vilkaisemaan ystäväänsä säikähtäneenä.

”Sinä alat olemaan pelottava, tiedätkö. Mistä kaukaa se Feenix meni niitä vaatteita etsimään?!”

Feenix käveli hissukseen alas portaita yrittämättä ajatella mitä joutuisi tekemään. Hän oli arvannut Shivan ehdottavan jotain tuollaista. Nainen värähti saavuttuaan portaiden puoleen väliin, jossa oli nähnyt irvistelevät pääkallot. Äärettömän vastenmielinen ilme kohosi naisen kasvoille hänen nostaessa etusormensa ja peukalonsa varassa lattialta repsottavan luurangon paidantapaisesta hökötyksestä kiinni. Kellertävä pääkallo putosi kovan kolinan saatteessa portaalle, lähtien siitä pomppien kierimään alaspäin. ”Voi pojat, kas kun Shiva ei ehdottanut, että toisin hänelle jonkun pään. Olisihan siinä hiuksia, joita sytyttää...” Nainen mumisi itsekseen, nielaisten syvään ja repäisten kankaan toisella kädellä irti kuolleesta. Nopeasti, pidättäen hengitystään nainen kietoi rääsyn jonkun raukka poloisen sääriluun ympärille. ”Mikä se oli?!” Jostain alhaalta kuului kaiku pään pudotessa kolinalla alas. Feenix säpsähti kuullessaan äänen. Täällä ei pitänyt olla enää muita. Unohtaen ällötyksensä luusoihtua kohtaan, nainen lähti äänettömästi hiipimään alaspäin, kietoen myös toisen kätensä luun ympärille, siristellen silmiään nähdäkseen paremmin pimeässä.

”Te ette ole tainneet oikein käsittää mitä tarkoittaa äänetön liikkuminen.” Kuului huutoon vastaukseksi kylmä, tutunkuuloinen miehenääni. Feenix yritti kaivaa päästään henkilökuvaa ääneen. Hän oli vasta vähän aikaa sitten kuullut äänen puhuvan jotain.

”Se on vain pääkallo, idiootti.” Tällä kertaa hieman konemainen ääni sanoi. Nainen ei koskaan ollut kuullut sellaista ääntä kenelläkään. Huomautukseen vastasi varmaankin toisena puhuneen miehen tympääntyneen huvittunut hymähdys.

”Olen pahoillani herra Miragon... Säikähdin vain hieman.”

Feenix perääntyi nopeasti muutaman askeleen taaksepäin. Mitä ihmettä heidän isäntänsä teki täällä...

Nainen kääntyi nopeasti takaisin päin, ja lähti kiitämään rappusia ylös kohti kumppaneitaan.

”Jo oli aikakin.” Shiva huomautti Feenixille, hänen viimein palatessa takaisin ja ojentaessa luusoihdun naiselle, joka sytytti sen taskulinkkuveitseensä istutetulla sytkärillä.

”Minulla oli hyvä syy. Miragon on täällä muutaman miehensä kanssa.”

”Häh?” Talim käänsi katseensa luukusta, ottaen Shivalta soihdun vastaan. Talim sai luvan pitää soihtua ylhäällä sillä aikaa, kun Shiva askarteli luukun kanssa, josta alkoikin tippuilemaan hiekkaa kaksikon päälle.

”Näitkö sinä sen? Pahus!” Shiva pyyhkäisi kunnon lastin silmilleen valunuttu hiekkaa ja pölyä pois, jatkaen sitten uutterasti luukun saumojen auki rappaamista.

”En, mutta kuulin. Tuleeko siitä mitään?” Feenix astui lähemmäksi ystäviään tihrustaen ylöspäin.

”Sen pitäisi toimia… näin. Voilá.” Shiva loi leveän hymyn Talimille ja Feenixille, luukun rysähtäessä alas pölypilven kera.

”Mahtavaa Shiva, sinä olet enkeli.” Talim virnisti ystävälleen, vilkaisten sitten Alekseita, joka oli kyhjöttänyt nurkassa hiljaa.

”Kuten me kaikki.” Shiva vastasi virnistäen, lähtien nousemaan luukusta ylöspäin.

”Pystytkö kävelemään?”

”Voisitko kantaa minua?” Talim narskutti hieman hampaitaan ja niksautti pahaenteisesti niveliään.

”Hän ei ole oikeasti tuollainen.” Talim sanoi hieman puolustelevasti Feenixille, joka oli jälleen

purskahtamassa nauruun. Talim näytti käsillään vielä hyvin kuvaavan kurkun kuristus eleen, ennen kuin lähti Aleksein istuvan hahmon luokse.

”Nyt sinä lopetat tuollaisen käytöksen. Tiedämme molemmat, ettet ole oikeasti tuollainen.” Talim tuijotti vihaisesti Alekseita, joka yritti vastata naiselle virneellä, mutta kun huomasi ettei sillä ollut toivottua vaikutusta, hän pyyhki ilmeen kasvoiltaan, nousten sitten seinästä tukea ottaen ylös.

”Paha tapa, tiedäthän sinä sen.” Talim loi pienen, pienen hyväksyvän hymyn miehelle ennen kuin astui tämän vierelle kietoen kätensä tämän vyötärön ympärille.

”Kun olemme päässeet pois täältä, saat kertoa meille koko jutun, alusta alkaen.”

”Shiva? Näkyykö siellä mitään elämää suurempaa?” Feenix kohosi pienestä luukusta ylös ystävänsä jälkeen, jättäen Talimin huolehtimaan Alekseista. Tosin sen verran hänelläkin oli käytöstapoja, että otti tiukasti kiinni miehen kauluksesta, repiessään tätä luukusta läpi, Talimin työntäessä takaapäin.

”Sinä vedät, minä työnnän!” Talim huikkasi Feenixille, kun asiasta ei meinannut tulla mitään, kun kumpikin toimi eriaikaan.

”Mitä te oikein teette siellä takana?” Shiva vilkaisi Talimia ja Feenixiä kulmakarva koholla, kääntyen heidän puoleensa.

”Vedämme Talimin ritaria reiän läpi.” Feenix vastasi, keskittyen vetäisemään oikein kunnolla miehestä.

Selitys ei auttanut asiaa kuulostamaan ollenkaan sen asiallisemmalta ja se sai Shiva purskahtamaan hersyvään nauruun.

”Oh man! Tämä minun pitää nähdä.” Shiva kyykistyi luukun viereen, tuijottamaan suurella mielenkiinnolla Aleksein kärsinyttä ja punaista olemusta.

”Te olette julmia.” Mies vain puuskahti hiljaisella äänellä Talimin naurun säestyksessä.

”No niin, kaikki yhdes koos! Hii-op!!” Shiva alkoi latelemaan ohjeita, ja se kyllä tuntui tehoavan. Feenix pinnisti voimansa äärimmilleen vetäistessä miestä rajusti takista ylöspäin ja Talim teki kaikkensa työntäessä miestä, ja meni vain hetki ennen kuin Aleksei parka lensi kaaressa ulos luukusta. Miehen irrotessa niin helposti, Feenix menetti tasapainonsa lennähtäen taaksepäin ja saaden Aleksein selän päälleen ja Talim taasen lennähti oikein komeasti Aleksein päälle. Kerroshampurilainen.

”Kimppakivaa!” Shiva piteli vatsaansa naurusta, veden valuessa hänen silmistään. Näky oli uskomattoman hullunkurinen. Feenixillä tosin oli hiukan tukalat oltavat Aleksein ja Talimin alla.

”Dreams come true. Se on kummaa miten mitä ihmeellisimmissä paikoissa unelmat tuntuvat toteutuvan.” Aleksei virnisti päin Talimin kasvoja.

”Nyt tiedän miltä patjasta tuntuu. Voisitteko jatkaa tuota jossain muualla, kiitos.” Feenix tuntui pihisevän, hän työnsi rivakalla eleellä Aleksein ja Talimin pois päältään, tai yritti ainakin. Se ei ollut niin helppoa kuin luulisi olevan. Mutta jotenkin kummassa nainen sai kiemurreltua itsensä pois patjan asemasta, tosin siinä vaiheessa Talimkin oli irrottautunut Aleksein käsivarsilta, jotka tämä oli automaattisesti kietonut naisen ympärille.

”No niin missä me olemme? Tämä ei näytä ainakaan Christchurchin katedraalilta. ” Talim ei luonut katsettakaan mieheen, joka pudisteli virnistellen vaatteitaan puhtaaksi. Shivakin oli viimein toipunut naurun puuskastaan ja oli etsinyt jotain rompetta lattialuukun päälle. Pohjahan tosin oli katakombin lattialla mutta muutaman arkun luulisi hillitsevän seuraajien tunteita.

”En tiedä...” Feenix kiinnitti huomionsa ympäristöön, hyvin pölyiseen ympäristöön. Huone oli aika tilava. Kattoa tuki siellä täällä muutama lahon näköinen puupylväs. Kaikkialla oli pölyä ja hauta-arkkuja, luultavasti tyhjiä. Huoneen takaseinustalla, jonka edessä lattialuukku oli ollut, oli suuri, hämähäkin seiteihin peittyvä,

mahonkinen kirjahylly. Siellä ei näyttänyt olevan paljoakaan kirjoja, muutamia vanhoja kääröjä näytti olevan. Seinillä oli tummia läiskiä, joissa olisi joskus saattanut olla maalauksia mutta nekin oli viety pois. Koko paikka näytti olevan hylätty. Paikka tuoksui vanhalle ja surumieliselle. Talim käveli varovasti kohti eräällä seinustalla olevaa takkaa, jossa ei ollut poltettu vuosisatoihin tulta.

”Tämä vaikuttaisi olevan jokin kirjasto...” Shivakin oli saanut urakkansa tehtyä ja alkoi tutkimaan huonetta. ”Kirjasto, jossa on arkkuja?” Aleksei sanoi, kierrellen mustien arkkujen seassa, avaten ilman häpeilyä niitä. ”Luulisin että tämä on ollut kirjasto, jota on käytetty varastotarkoitukseen.” Shiva käveli kirjahyllylle, ottaen yhden käärön käteensä. Valitettavasti se hajosi pienemmästäkin kosketuksesta tomuksi.

”Huh-huh. Jo on paikat rempallaan. Mutta kaipa olemme jossain katedraalin lähettyvillä koska täällä joka tapauksessa on arkkuja...”

”Ei, olemme katedraalissa.” Talim sanoi, tullessaan pois takan luota kantaen käsissään jotain pientä, samettikansista kirjaa, pyyhkien sitä varovasti puhtaaksi pölystä.

”Olemme vai?” Shiva lopetti kirjahyllyn tutkimisen, kääntyen Talimiin päin.

”Antonio La Cross, Ristin vartija, Christchurch, 1825.” Talim tavasi koukeroista käsialaa kirjasta.

”1825? No ei ihme, jos paikat ovat tässä kunnossa.” Feenix astui lähemmäksi Talimia, kurkistellakseen tekstiä.

”Mitä siinä sanotaan?” Alekseinkin mielenkiinto oli herännyt ja hän jätti vähäksi aika arkut rauhaan.

”En tiedä onko kovin turvallista lukea täällä tätä...” Talim vilkaisi kohti arkkukasaa, jonka Shiva oli raahannut lattialuukun päälle. Vielä alta ei kuulunut mitään, mutta jos Feenix oli ollut oikeassa niin...

”Jeah. Mennään takaisin hotellille. Tutkitaan siellä kirjaa paremmin.” Shiva nyökkäsi lähtien sitten huoneen toisella puolella häämöttävän oven kohdalle. Feenix ja Aleksei seurasivat häntä, mutta Talim jäi hetkeksi jälkeen, katsomaan kohti takkaa, jonka takaa, salaluukusta oli kirjan löytänyt. Kuka oli Antonio ja mitä tarkoitti Ristin vartija? Oliko kyse Alandrian rististä vai jostain muusta? Ja miksi ihmeessä Miragon seurasi heitä... Talim pudisti päätään, ehkäpä juttuun tulisi selvyyttä myöhemmin, kun he tutkisivat kirjaa.

”Talim?” Feenixin kysyvä ääni kuului jostain edestä.

”Tulen heti. Nou hätä.” Talim sujautti kirjan taskuunsa lähtien sitten kohti ystäviään.

Nelikon kadotessa huoneesta, Kevinin hahmo ilmestyi punaisessa leimahduksessa keskelle huonetta. Mies katseli vastenmielisyyden vallassa sitä, kääntäen sitten katseensa takkaan, josta Talim oli kirjan löytänyt. Se tuntui hieman värähtävän, reagoiden Kevinin katseeseen.

”Hyvä on, hyvä on. Minä menen, älä vain menetä hermojasi minun takiani. Olen vain kreikkalainen, hyvännäköinen seikkailija.” Kevin naurahti itsekseen sanoilleen. Takka tuntui hieman vääntyvän ja jotain vaaleampaa, läpikuultavaa ilmestyi sen läpi. Se muistutti etäisesti mieshahmoa, jonka kaavun etumukseen oli kirjailu kaunis risti. Hahmo ei tehnyt mitään, se vain tuijotti Keviniä ilmeettömästi, mutta se sai tumma tukkaisen miehen hieman heilahtamaan taaksepäin, kuin jonkun voiman iskemänä.

”Olet näemmä vahvistunut sitten viime ikuisuuden.” Kevin alkoi jälleen nauraa, kääntyen sitten arkkukasaa kohti, jonka Shiva oli takaa-ajajia estääkseen kasannut.

”Sinä olet nappulasi valinnut. On minun vuoroni.” Kevin kohotti kätensä, jonka seurauksena arkut kohosivat ylöspäin, vapauttaen näin luukun aukon. Katakombeista kuuluikin jo jotain mutinaa, miehet olivat ilmeisesti huomanneet, että luukku oli teljetty ylhäältäpäin.

”Noin, Play time.” Kevin virnisti vaalealle hahmolle, kadoten sitten punertavan kultaisen leimahduksen saatteessa huoneesta. Hahmo katsoi hetken lattiassa olevaa aukkoa ja käänsi päänsä katsomaan sinne, minne nelikko oli kadonnut. Tämän tehtyään hän liukui äänettömästi takaisin takkaan ja huone oli jälleen entisensä.

”Okeih.” Nelikko oli palannut hotelliinsa, Talimin huoneeseen. Feenixin huone oli vielä remontissa ja jotenkin ylimmän kerroksen huone tuntui turvallisimmalta. Huone oli tarkastettu ja ikkuna suljettu huolella. Kuten Aleksein eilinen ilmestyminen kertoikin, sitä ei ollut turvallista jättää auki.

”Mitä siinä sanotaan?” Feenix mussutti Dominoita ja kahvia, jotka oli huonepalvelusta tilannut. Koska he

kerran olivat lomalla, oli aivan ehdotonta käyttää huonepalvelua, ja muilla ei ollut mitään sitä vastaan. Craven oli juuri äsken tuonut huoneeseen kärryllisen kaiken maailman herkkuja, kahvia, teetä, kaakaota, Coca-Colaa, jääteetä, mehua, Dominoita, viinereitä, suolakeksejä, sipsejä ja voipopkorneja, joita Talim ja Shiva autuaasti mutustelivat, niiden voimakkaan hajun täyttäessä Talimin huoneen. Olihan mukana jotain väkevämpääkin, Vodka Martinia, kermalikööriä, päärynä ja omenasiideriä sekä Shivan omalaatuisesta toivomuksesta, nuudelipusseja. Hän kun oli mieltynyt napostelemaan keittämättömiä nuudeleita. Moinen nautinto sai Aleksein katsomaan hieman hassusti Shivaa, mutta Talim ja Feenix olivat jo tottuneen siihen. ”Lue sinä se Talim.” Shiva rapisutti auki nuudelipussia ja virnisti Alekseille, joka tuijotti hyvin pitkään naisen touhuja.

”Minä vilkaisin tätä sillä aikaa, kun kävitte vaihtamassa vaatteenne, ja huomasin että tämä on aika lyhyt. Kesken jäänyt... Mutta luen sen mistä sain selvää.” Talim rykäisi kurkkuaan ja alkoi lukemaan tasaisella äänellä:

”13.7.1825

Tänään Isä Terence jätti minulle suuren vastuun, Ristin vartioimisen. En tiennyt sitä olevan olemassakaan. Luostarissa on kuulunut puheita Ristin olemassaolosta, mutta en koskaan uskonut niihin. Häpeän syvästi sitä, että kuuntelin puheita, juoruilu on syntisten tapa kestää olemassa olevan taakkansa raskauden. Pyhän miehen ei koskaan pitäisi kuunnella paattojen puheita. Minun pitää mennä tekemään synninpäästö.”

Shiva nosti kulmakarvaansa huvittuneena.

”Voi meitä syntisiä. jotka kuuntelevat paattojen juoruja.”

”Tämä jatkuu vielä...”

”25.10.1825...”

”Hän taisikin pitää aika pitkän synnin päästön...”

”Tässä välissä on muutamia sivuja, joista ei saa selvää ja muutama on repeytynyt.”

”Olen tehnyt syntiä! Tunsin tänään ensikerran paholaisen houkutuksia, kun neiti Madeleine tuli puhumaan kanssani. Se häpeämätön nainen ei ollut pukeutunut kunnolla, mutta tietäähän sen. Hän kuuluu niihin naisiin, joista ei puhuta. Olen nähnyt ristin. Mutta olen arvoton sitä koskettamaan likaisten ajatusteni vuoksi. Toivottavasti Patriarkka Nikolai on vielä luostarissa, minun pitää mennä puhdistamaan ajatukseni...” ”Taas?! On siinä syntinen mies.” Feenix purskahti nauruun.

”10.11.1825

Luostariin on hyökätty. Tämä oli jo kolmas kerta tällä viikolla. En ymmärrä mitä he hakevat. Meillä ei ole mitään arvokasta. Kenenkään ei pitäisi tietää Rististä... En ymmärrä tätä. Isä Terence yritti kertoa minulle eilen jotain kaksiteräisestä miekasta, mutten kuunnellut häntä. Se häpeämätön nainen oli tullut pyytämään vaatetta ylleen. Ja olin hukkua ärtymykseeni häntä kohtaan, joten en muista tarkalleen mitä hän minulle kertoi. Isä huomasi sen. Hän tiesi, että ajatukseni kiertelevät sen naisen ympärillä. Minä en ole arvollinen tähän tehtävään.”

”Mistä vetoa, että äijä meni jälleen synninpäästöön?” Shiva huomautti nauraen, keskittyen sitten jälleen kuuntelemaan Talimia.

”27.11.1825

Isä Terence menehtyi eilen haavoihinsa. Hän kertoi minulle Jumalan rangaistuksesta, jos Risti joutuisi vääriin käsiin. Mutta hän kertoi myös, että se on maailman ainoa toivo. Hän kertoi minulle jotain valon enkelistä, jolla olisi tähti otsallaan ja joka pitäisi Ristiä, mutta vain oikea valinta toisi onnen. En ymmärtänyt hänen puheitaan. Olen syntinen mies, jolla ei ole oikeutta olla ristin läheisyydessä. Minun täytyy piilottaa se jonnekin, luostari ei kestä enää kauaa jatkuvia hyökkäyksiä. Minun on puhuttava Patriarkka Nikolain kanssa.”

”Käykö tuo mies, joka välissä puhdistamassa itsensä synneistä?!”

”Luultavasti, mutta tämä on viimeinen merkintä:

”28.12.1825

Loppu on koittanut. Luostari on menetetty. Tiedän miksi... En olisi saanut naida Madeleinea. Munkki ei koskaan saa astua avioliittoon. Lähetin Madeleinen pois hänen ja lapsen terveys on tärkeintä. Minun on jäätävä piilottamaan Risti. Jäätävä ottamaan rangaistukseni vastaan. Anna minulle anteeksi Isä Terence, että petin luottamuksesi, että petin Jumalan.”

”Siihenkö se loppui?” Feenix ravisutti tyhjää Dominopakettia ja laski sen sitten pöydälle pahoillaan. ”Kyllä... tai ei! Odottakaa, täällä on vielä jotain...” Talim selasi kirjan nopeasti loppuun ja avasi viimeisen aukeaman, jonne oli kirjoitettu, sotkuisella käsialalla jotain. Talim rypisteli kulmiaan mietteissään, yrittäen saada selvää nopeasti kirjoitetuista harakanvarpaista.

”Tämä taitaa olla ystävämme viimeinen kirjoitus...” Talim aloitti lukemaan kuolleen miehen viimeisiä sanoja:

”Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean kätensä ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa.”

”Eikö siinä ole muuta...?” Shiva katsoi Talimiin kysyvästi, joka oli lopettanut tekstin lukemisen ja sulki kirjan.

”Ei... En tiedä olisiko tähän tullut jotain muuta, jos häntä ei olisi tapettu kesken kaiken. Sivulla on muutamia veritahroja... Ja edellinen aukeama oli repäisty pois. ” Talim pudisti ymmällään päätään.

”Se oli Raamatusta.” Feenix huomautti, jatkaen sitten:

”Johanneksen Ilmestys, Tuomionpäivän ja Ilmestyskirjan touhua. Seitsemän vitsausta ja niin edespäin.”

”Oletko sinä lukenut Raamattua?!” Shiva virnisteli Feenixille, joka punastui lievästi.

”Noh... noh... Minulla oli tylsää ja... ja en keksinyt muutakaan tekemistä.” Nainen yritti puolustella.

”Kaikkea sitä oppii, kun seikkailee ympäri maailmaa.” Talim naurahti, kääntäen sitten katseensa yllättävän hiljaisena pysyttelevään Alekseihin.

”Aleksei... Olisikohan sinun aikasi kertoa meille jotain?” Mies säpsähti ajatuksistaan katsoen ensin hieman ymmällään Talimia.

”Rististä ja siitä miksi meitä seurattiin ja kuka pahus oli se Kevin...” Talim hymyili suloisesti miehelle, joka kohautti olkiaan.

”En tiedä oikeastaan paljoa mitään...”

”Et vai? Miksi kummassa ”he” sitten luulevat, että Alandrian risti on meillä ja keitä ”he” sitten ovat?!”

”Rauhoitu Kultaseni, kyllä minä kerron kaiken tietämäni.” Aleksei nappasi suuhunsa muutaman sipsin, syötyään suunsa tyhjäksi hän aloitti oman tarinansa.

”Ensinkin, en tiedä kuka se teitä pahoin pidellyt heppuli oli. En koskaan ole nähnyt häntä aikaisemmin. Mutta siitä en ole yllättynyt, että Miragon seurasi teitä... Mistäs minä aloittaisin...” Mies vaipui mietteihinsä. ”Kerro meille Miragonista.” Feenix huomautti, yrittäen näyttää mahdollisimman viattomalta.

”Crago de Miragon palkkasi minut vuosi sitten etsimään Alandrian Ristiä itselleen.”

”Mitäh?!” Kaikki kolme hengähtivät yhteen ääneen.

”Miragon oli itse etsinyt jo useita vuosia ristiä itselleen. En ole aivan varma miksi. Etsinnöissään hän pääsi vain siihen, että risti olisi kätketty jonnekin tänne. Sen takia hän osti vanhan linnan ja sen alueet itselleen, kunnostaen sen sitten.

”Tämä siis ei ole alun perin Miragonin sukulinna?” Aleksei naurahti vastaukseksi Feenixin kysymykseen.

”Ei, ei ole. Hän sai jotenkin keploteltua hotellina toimineen linnan itselleen ja esittänyt roolia, että linna olisi kuulunut hänen suvulleen aina. Miragonin suku on sammunut jo kauan sitten, Crago on itse viimeinen suvustaan, sisarensa kuoltua.”

”Sisaren?” Shiva kysyi, avaten uuden nuudelipussin.

”Niin, hänellä oli sisar, mutta tämä luultavasti kuoli jo silloin kun he olivat lapsia. Miragon ei mielellään puhu tapauksesta.”

”No missä vaiheessa sinä tulit kuvaan?” Talim sanoi, kaataen lasiinsa Coca-Colaa.

”Sain tietooni, että täällä kaivattaisiin aarteen metsästäjää, joten tartuin kiinni tilaisuuteen saada hieman lisätienestiä.”

”Aleksei, löysitkö sinä ristin?” Talim loi kiinteän katseen miehen vihreisiin silmiin, tuntien jälleen miehen

vetovoiman, jonka pauloissa oli ollut liian monta vuotta. Päättäväisesti nuori nainen painoi tunteensa takaalalle. Se mitä heidän välillään joskus oli, oli nyt ohi.

”En.” Mies katsoi Talimia silmiin, ja Shiva ja Feenix pystyivät erottamaan noiden kahden välillä olevan kemian ja väreilevän energian.

”Gröhm.” Shiva yskähti, saaden Talimin ja Aleksein säpsähtämään hieman. Aleksei nojasi taaksepäin jälleen huolettomana omana itsenään, nostaen jalkansa rennosti pöydälle. Maaginen hetki oli ohi, ties mihin nuo kaksi olisivat päätyneet, ellei Shiva olisi alkanut röhisemään merkityksellisesti.

”En löytänyt ristiä. En edes pienintä vihjettä sen olinpaikasta. Mutta sain kyllä selville, että Risti todellakin on kaksiteräinen miekka. Toinen puoli tuhoaa ja toinen puoli palauttaa. Sen avulla pystyy kyllä parantamaan haavoja ja sairauksia, mutta mikäli jokin pahantahtoinen voima, joka haluaa käyttää Ristiä vain omaksi hyödykseen, koskaan yrittää käyttää sitä, se tuhoaa kaiken. Jumalan rangaistus niille, jotka kääntävät selkänsä puhtaudelle ja haluavat vain materiaa. Kuten Munkin kirjassa olikin. Aika lakkaa olemasta. Maailma tuhoutuu.”

”Yhden pienen itsekkään ihmisen vuoksi?!” Feenixin silmät pyöristyivät.

”Jokainen ihminen on pohjaltaan itsekäs, vaikka kuinka yrittäisi sitä estää.”

”Niinpä. Joten niin kauan kuin on yksikin sellainen ihminen, ihmiskunnalla ei ole toivoa. Jos löytyisi todella puhdassydäminen ja epäitsekäs ihminen, hänelle suotaisiin kyky käyttää ristiä ihmiskunnan parannukseksi.”

”Mutta... mutta... Tuohan on todella epäreilua muita kohtaan! Jos joku haluaa käyttää Ristiä omaksi hyödykseen, ei muiden pitäisi saada kärsiä siitä.” Shivan silmät leimahtivat kiukusta.

”Älä minua syytä, en minä ole sitä keksinyt.” Mies kohautti olkiaan.

”Voimme keskustella tästä myöhemmin, jatka Aleksei.” Talim kehotti miestä.

”Eipä ole paljoa kertomista enää. Sain selville mihin Miragon tulisi ristiä käyttämään, joten lakkasin etsimästä sitä. Jäin valitettavasti kiinni ja satuin lipsauttamaan jotain teistä...” Nyt oli selvästi näkyvissä Aleksein nolostuminen. Hän taisi loppujen lopuksi hiukan hävetä tekoaan. Hänen onnekseen Talim ei halunnut puuttua siihen sen enempää, ei auta itku markkinoilla. Heidät oli jo sotkettu mukaan, joten hän voisi keskustella tästä myöhemmin miehen kanssa, samoin kuin ”Minun Naiseni” letkautuksesta. ”Mihin hän sitten haluaa käyttää sitä?”

”Sotaan. Hän on saanut päähänsä, että ihmissotilaita parempia taistelijoita olisivat sellaiset, jotka ovat osaksi koneita.” Feenix oli avaamassa suunsa kysyäkseen jotain, kun hänen mieleensä välähti jokin muistikuva jostain kauan, kauan aikaa sitten tapahtuneesta. Hän muisti hämärästi pimeähkön huoneen, ja pitkän ystävällisen näköisen vanhan naisen edessään. Hän itse makasi jollain sohvalla. Feenixillä oli mielikuva siitä, että huoneessa oli joku muukin, joka puhui naisen kanssa. Hahmoa ei näkynyt missään.

”Minä löydän parantamiskeinon.” Nuori pojan ääni tuntui sanovan jostain.

”Se on turhaa, se ei ole vakavaa. Elinikä saattaa hiukan lyhentyä, mutta muuta haittaa siitä ei ole.” Irtonaisia lauseita tulvahti naisen päähän, hänen yrittäessä saada kiinni niistä, ihan kuin muistot olisivat lapsen ajatuksia... No olkoon mitä on. Feenix pudisti päätään keskittyen jälleen kuuntelemaan.

”Konesotilaita?” Talim katsahti kysyvästi Feenixiin, joka muodosti huulillaan sanat: Ei hätää, pyörryttää vain hiukan. Talim nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi, Feenixhän tosiaan oli lyönyt päänsä veteen pudotessaan.

”Niin. Luultavasti Miragon tarvitsee Ristiä parantaakseen epäonnistuneet yritykset.”

”Ihmiskokeita... Inhottavaa.” Shiva pudisti päätään.

”Hee-eetkinen... Nyt muistankin, että se, joka toi meidät huoneisiinsa kertoi jotain pari vuotta sitten tapahtuneesta onnettomuudesta. Luuletteko että se voisi liittyä jotenkin tähän?” Talim käänsi silmänsä, joihin oli noussut enteellisen iloinen pilke, kahteen ystäväänsä.

”Sehän selviää vain sillä, että otamme selvää suljetusta puolesta.” Shiva virnisti arvaten Talimin ajatusten kulkuradan.

”Mikään ei piristä lomaa niin kuin pieni hiipparointi suljetulla osastolla yömyöhään.” Feenix yhtyi kahden muun virneeseen, Aleksein katsellessa pieni järkytyksen ilme kasvoillaan kolmikkoa.

”Ette kai te ole tosissanne...”

”Kyllä vain, tiedäthän minut Aleksei.” Talim virnisti miehelle.

Mies nosti kuulokkeen korviltaan, pyörähtäen tuolillaan katsomaan Miragonin kasvoja. Miehet olivat päässeet huoneeseen, josta Talim oli kirjan löytänyt. Tosin he eivät olleet aivan varmoja, miten. Ensin kattoluukun päällä oli valtava painolasti, jota he eivät millään saaneet siirtymään. Ja seuraavassa hetkessä he olivatkin jo päässeet huoneeseen samaisesta kattoluukusta. Kukaan ei tiennyt miten se oli tapahtunut...

”He aikovat ensiyönä tuhoutuneelle puolelle.”

”Kaikkiko?” Miragon kysyi kylmällä äänellä, katsellen pienestä ruudusta Talimin huoneeseen, jossa olijat näyttivät tekevän toiminta suunnitelmaa.

”Luulisin niin, sir. Miehestä en ole aivan varma.”

”Hänellä ei ole väliä. Seuratkaa kolmikkoa, mutta älkää paljastuko. Meidän on saatava risti ja nuo kolme johdattavat meidät sen luokse.” Miragonin kasvoille syttyi pieni, voitonvarma hymy hänen tarkkaillessa kolmikkoa Talimin huoneeseen kätketyn kameran kautta.

2006 AD

Elokuun 7

Kello 1.10

Uusi-Seelanti, Christchurch, Hotelli Siren

Kolme tummaa hahmoa vilahti käytävässä. Ne kulkivat peräkanaa ja vaivihkaa sujahtaen äänettömästi oviaukkojen ohi. Kolmet tossuparit liikkuivat nopeasti, mutta päästämättä ääntäkään pehmeillä kokolattiamatoilla, eikä mikään rikkonut hotellin asukkaiden yöllistä rauhaa. Muutamassa sekunnissa mustiin ninja-asuihin pukeutunut kolmikko oli ohittanut usean valvontakameran pujahtamalla varjosta toiseen hämärästi valaistuilla käytävillä. Kolme kulkijaa saapui suljetulle ovelle, jota heistä ensimmäisenä ovelle saapunut alkoi tiirikoida auki kahden muun jäädessä hieman kauemmaksi tarkkaavaisina ympäristöään katsellen ja kuulostellen. Kun ovi oli saatu auki, ensimmäinen teki nopean merkin kädellään ja kolmikko pujahti ovesta sisään painaen oven äänettömästi perässään kiinni.

”Suljettu puoli. No niin, katsotaanpas mitä sinulla on meille paljastettavana!” Feenix naurahti kaivaessaan taskulamppunsa esille ja vetäistessään ninjahupun pois kasvoiltaan. Talim ja Shivakin kaivoivat taskulamput esiin, sillä käytävä oli aivan pimeä. Vain käytävän päässä oleva ikkuna toi kalpeaa kuunvaloa suljetun puolen pölyisille matoille ja rispaantuneille seinille.

Kolmen taskulampun valokeilassa kolmikko huokaisi ääneen. He olivat kyllä odottaneet suljetun puolen olevan aika kauheassa kunnossa, mutta eivät aivan tällaisessa. Seinät ja lattiat olivat revityt ja raastetut, aivan kuin joku villieläin olisi riehunut raivon vallassa suljetussa tilassa. Ikkunan edessä oli lasinsiruja, mutta sentään uusi ikkuna oli laitettu rikkoontuneen tilalle. Seinillä olleet kalliit maalaukset olivat revitty alas ja ne olivat riekaleina lattialla muun roskan ja pölyn seassa. Oli kuin kukaan ei olisi viitsinyt edes yrittää siivota tapahtuneen tuhon jälkiä. Lisäksi kaikkialla seinissä ja matossa, oli tummaa, ruskeaa mönjää.

”Ei kai tuo ole sitä, mitä luulen?..” Shiva sanoi osoittaen suurta seinää pitkin valunutta punarusehtavaa kuivunutta länttiä.

”Verta”, Talim sanoi ja Feenix nielaisi kuuluvasti.

”Mitä hemmettiä täällä on tapahtunut?” Talim sanoi puoliksi itsekseen.

He kävelivät hitaasti käytävää eteenpäin kurkistellen huoneisiin, joiden ovet olivat auki.

”Keskikäytävän lattialla ei ole kuitenkaan pölyä, eli joku on kyllä kulkenut täällä ja aika äskettäin”, Shiva huomasi.

”Paras siis olla hiljaa.”

He saapuivat käytävän päähän, jossa oli toinen ovi. Shiva kaivoi tiirikointivälineensä taas esiin ja hetken kuluttua he tulivat toiseen käytävään, joka oli vielä pahemmassa kunnossa kuin edellinen.

”Aivan kuin täällä olisi ollut joku sotaharjoitus tai jotain!” Talim totesi ja toiset nyökkäsivät. He kulkivat varovasti eteenpäin, sillä täällä puuttui seinistäkin palasia, aivan kuin joku olisi juossut seinästä läpi jättäen vain aukot jälkeensä.

He saapuivat huoneeseen, josta puuttui iso pala lattiaa. He kurkistivat alas. Lattiaa puuttui siitä kohtaa monta kerrosta alaspäin, kuin joku olisi repinyt sen irti. Shiva valaisi alas taskulampullaan, mutta sen valokiila ei riittänyt osumaan maahan asti.

”Eiköhän oteta hissi alas”, Talim totesi virnistäen.

”Joo, kaikkea muuta olen valmis tekemään, mutta en menemään lankkua pitkin tuon aukon yli!” Shiva totesi ja sai naurunpurskahdukset Talimilta ja Feenixiltä.

He kaivoivat vyötäröpakkauksistaan pienet vaijerit ja ampuivat ne kattoon yläpuolellaan. Varovasti he kokeilivat katon kestävyyttä, mutta hätää ei tuntunut olevan sen putoamisesta.

”Minua ei kyllä ainakaan huvita iskeytyä alas kerrosten läpi. Yksi kerta sai riittää!” Feenix nauroi hivuttautuessaan reunan yli ja vapauttaessaan painonsa kokonaan vaijerin varaan.

He alkoivat laskeutua hitaasti alas pimeyteen vaijereiden varassa.

”Mennäänkö ensin ihan alas asti?” Shiva kysyi, kun he laskeutuivat jalat ilmassa roikkuen ja yrittäen tasapainotella parhaansa mukaan pysyäkseen suurin piirtein ilmassa heilumatta edestakaisin.

Talim valaisi heidän ohittamiaan kerroksia taskulampulla, mutta mitään mielenkiintoista ei osunut hänen silmiinsä.

”Pohjalta ei ainakaan voi päästä kuin ylöspäin!” Talim sanoi.

Kun he olivat laskeutuneet noin viisi kerrosta, he saavuttivat lattian.

”Me taidetaan olla maan alla”, Talim huomautti irrottaessaan vaijerit vyötäröltään.

Shiva valaisi ympäristöä taskulampullaan. He olivat suhteellisen suuressa tilassa, jonka valkoinen laattalattia oli nyt niljaisen vihertävän mössön peitossa, joka näytti lähinnä homeelta. Myös pölyä ja verta oli täälläkin kaikkialla. Lattialla lojui omituisen näköisiä lääketieteellisiä esineitä. Seinustoilla oli suuria laitteita, joissa oli omituisen näköiset näytöt. Siellä täällä lojui hylättyjä tuoleja, metallisia pöytiä, papereita oli hujan hajan.... Kaikki oli yhtä kaaosta. Huipputekniset laitteet, jotka nyt näyttivät olevan hylättyinä, tuntuivat jollakin tapaa todella karmivilta tässä vanhassa, törkyisen nuhruisessa tilassa.

”Tämä on kuin joku laboratorio”, Feenix henkäisi ja kylmät väreet kulkivat heidän selkäänsä pitkin.

”Tämän täytyy olla se paikka, mistä Aleksei puhui. Konesotilaiden epäonnistuneet kokeet... Tämä on ollut se laboratorio”, Shiva kuiskasi.

He katselivat ympärilleen inhon vallassa.

”Niitä on varmaan ennen pidetty täällä”, Talim sanoi ja osoitti tilassa olevia ovia, joissa jokaisessa oli yksi pyöreä ikkuna.

Feenix käveli ovelle ja katsoi ikkunasta sisään. Tila oven takana ei ollut koppia suurempi ja kalusteena oli vain yksi sänky. Feenix valaisi taskulampullaan tilaa ja samassa, pois kääntyessään, hän havaitsi nuoren pojan istuvan sängyn reunalla. Pojalla oli lyhyt tumma tukka ja hän oli säälittävän laiha. Silmät katsoivat ilmeettöminä Feenixiä syvältä tummista kuopistaan.

”Mitääh?..” Feenix ähkäisi ja katsoi uudestaan huoneeseen, mutta sänky oli tyhjä. Feenix pomppasi kauhuissaan oven luota pois.

”Minä en tykkää tästä paikasta ollenkaan!” nainen parahti ja Shiva ja Talim tulivat samassa hänen vierelleen. Feenix sopersi jotain ja osoitteli oven suuntaan. Shiva meni ovelle ja tempaisi sen auki.

”Ei täällä mitään ole”, Shiva sanoi kylmänrauhallisesti kurkistaessaan sängyn alle.

”Tällainen paikka nyt vain herättää tunteita, se on ihan ymmärrettävää”, Talim selitti ja Feenix veti syvään henkeä.

Feenix tunsi omituisten ajatusten myllertävän päässään, mutta hän ei oikein osannut sijoittaa niitä paikalleen. Ne tulivat hänen mieleensä, kuin muistot. Jostakin paikasta, joka muistutti tätä, mutta ei kuitenkaan ollut samanlainen. Hän pudisti päätään.

”En usko, että täältä löytyisi mitään vinkkejä Rististä, mutta tämä vaikuttaa sellaiselta, että meidän on tutkittava, mitä ja ketkä tämän homman takana ovat”, Talim sanoi.

”Sitä paitsi Crago mitä ilmeisimmin on vain siirtänyt laboratorionsa jonnekin muualle. Miksi hän muka Ristiä muuten tarvitsisi? Missähän uusi laboratorio mahtaa olla?” Shiva mietti.

”Jossakin paremmassa paikassa kuin tämä. Mistä hulluksi tulleet konesotilaat eivät pääse noin vain karkaamaan...” Talim kuiskasi osoittaen ympärillään olevaa tuhoa ja kaaosta. Talim kumartui paperipinojen puoleen ja alkoi tutkia niitä. Kaikki tutkivat tilaa hiljaisuuden vallitessa, joka pian kuitenkin rikkoontui.

”Hemmetti! Miksi näiden kaikkien pitää olla jollain ihme koodikielellä!?” Talim kirosi viskaten paperit maahan.

”Ei näistä kukaan normaali ihminen voi tajuta mitään!”

”Odotas nyt...” Shiva yritti rauhoitella ja keräsi paperit maasta.

”Ehkä Aleksei osaisi sanoa niistä jotain. Hänhän kun oli liian laiska lähtemään tälle reissulle, niin saisi kyllä luvan auttaa edes jossain”, Feenix puuttui puheeseen.

”Miksi Aleksei muka tietäisi niistä jotain?” Talim kysyi.

”No, ainahan kannattaa kaikki mahdollisuudet käyttää”, Feenix napautti ja Shiva nyökkäsi tunkien paperit pieneen selkäreppuunsa.

Hetken he katselivat tilaa miettien mitä tehdä seuraavaksi. Shiva astui askeleen taaksepäin ja astui maassa olleen rokotusruiskun päälle. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut, sillä Shivalla oli kengät jalassaan, mutta silti hänen inhonsa neuloja ja piikkejä kohtaan sytytti raivon hänessä.

”Kuka sairas ihminen tekee tällaista?” Shiva puuskahti.

”Miragon Crago”, Feenix vastasi, vaikka tiesikin ettei Shiva ollut odottanut vastausta.

”Ja kuka sairas ihminen tekee tällaista?” Talim sanoi huoneen toiselta laidalta osoittaen jotakin.

”Tämä on jo TODELLA sairasta käytöstä.”

Shiva ja Feenix menivät uteliaina lähemmäksi katsomaan. Siinä, mihin Talim osoitti, makasi metallisella sängyllä pieni valkoinen pehmolelupossu, jonka ympärille oli julmasti köytettynä keltainen vyö.

”No, jospa tutkisimme, mitä noiden ovien takana on?” Shiva sanoi, kun he olivat käyneet koko laboratorion läpi.

”Joku noista on varmasti uloskäynti...” Talim aloitti ja he siirtyivät avatakseen yhden ovista. Mutta siinä samassa toinen ovi aukeni ja laboratorioon syttyivät valot. Kolme hahmoa ilmestyi ovesta. Kolme nuorta poikaa, lähes lapsia vielä, astuivat heidän eteensä ja ottivat taisteluasennot. Enkelit tunnistivat pojat. Ne olivat Laurence, Amadeus ja Craven, heidän palvelijansa, jotka olivat saattaneet heidät huoneisiinsa, kun he olivat saapuneet hotelliin.

”Mitä ihmettä?” Talim henkäisi, mutta sai samassa väistää Cravenin potkua, joka iskeytyi häntä päin. Myös Feenix ja Shiva saivat toiset pojat kimppuunsa ja taistelu alkoi. Yllätettyinä enkelit saivat taistella vähän aikaa, ennen kuin he pääsivät altavastaajan asemastaan. Valoa ei myöskään ollut paljoa, sillä sattuneesta syystä puolet kattolampuista puuttuivat. Ne muutamat, jotka valaisivat tilaa, olivat puoliksi irronneina ja osa lattialla, jolloin niiden johdot poksuivat ja lähettivät vihaisia kipinöitä ympäristöönsä.

Hyvin pian Talim, Feenix ja Shiva saivat huomata, että heidän vastustajansa eivät olleet aivan tavallisia ihmisiä, sillä potkut ja iskut, joita he jakelivat, olivat aivan muuta, mihin normaalit ihmiset kykenivät.

”Ne on NIITÄ!” Talim huusi ystävilleen.

”Joo, se on huomattu!” huusi Shiva vastaukseksi väistäessään Amadeuksen kierrepotkua, samalla kun hän yritti olla osumatta sähiseviin sähkölamppuihin, jotka olivat kiusallisen lähellä kärventääkseen hänen pitkän lettinsä.

He saivat todella tehdä töitä, että he saivat pidettyä pintansa. Tappelu oli kestänyt vasta muutaman minuutin, kun he alkoivat huomata saman kaavan poikien taistelutyylissä. He olivat koulutettuja sotilaita, eivätkä kyenneet omaperäisiin ratkaisuihin. He osasivat puolustautua yleisimpiä ja normaaleja iskuja vastaan.

”Vaihto!” Shiva huudahti samassa ja Talim kierähti Feenixin selän yli tämän vastustajan kimppuun. Shiva tarttui Feenixiä käsistä kiinni ja heilautti Feenixin puolikaaressa heidän vastustajiaan päin, jotka eivät olleet osanneet varautua yllättävään taktiikkaan, vaan molemmat kaatuivat iskun voimasta maahan. Shiva hyökkäsi heidän ylleen ja iski molemmat tajuttomiksi, ennen kuin he ehtivät reagoida mitenkään. Sillä välin Feenix kääntyi Talimin avuksi ja yhdessä he iskivät Laurencen kanveesiin.

”Phew! Sepä otti voimille”, Shiva sanoi kuivaten hikeä otsaltaan.

Talim kaivoi sitomisköyttä laukustaan ja he sitoivat tajuttomat vastustajansa kiinni huoneen painavimpaan huonekaluun, joka oli iso, lähinnä painokonetta muistuttava vempain.

”Crago siis tietää meidän puuhistamme, kun lähetti alaisensa meidän kimppuumme”, Talim totesi kietaistessaan auenneen tukkansa uudestaan poninhännälle.

”En tiedä kuka tämän takana on... Mutta eihän siinä olisi mitään järkeä, jos Crago haluaisi päästä meistä eroon, että hän lähettäisi kolme pikkulasta hoitamaan homman. Vaikka kuinka konesotilaita olisivatkin”, Shiva sanoi.

”Ehkä se oli vain varoitus”, Feenix totesi.

”Kuka tietää. Liian monta arvoitusta taas ratkaistavaksi!” Talim puuskahti.

”Häivytään nyt kuitenkin täältä, ennen kuin nuo virkoavat.” Shiva päätti.

2006 AD

Elokuun 7

Kello 3.00

Uusi-Seelanti, Christchurch, Hotelli Siren

Kolmikko juoksi huoneen etuosaan ja kiinnittivät itsensä vaijereihin. Juuri silloin, joku irrotti ne irti katosta ja enkelit saivat seurata vaijerin tippumista heidän neniensä edestä alas. Katon varjoista pystyi erottamaan kiiluvat silmät, jotka tuijottivat heitä ylhäältä. Jokainen kolmikosta astui vaistomaisesti taaksepäin ja sitten käännähti juosten huoneen vastakkaiselle puolelle. Agentit ampuivat vaijerit sen puolen kattoon ja nostomekaniikka nosti heidät ylös.

Jokaisessa kerroksessa näkyi liikettä ja heidät oli saarrettu. Jotkut sotilaista eivät näyttäneet edes ihmisiltä tai ainakin se osa minkä naiset ehtivät nähdä. He päätyivät pari kerrosta alempaan kerrokseen, kun sillä puolella katossa ei ollut mahdollista saada sopivaa kiinnityspaikkaa heittokoukulle. Enkelit irrottivat koukut ja laittoivat ne kiinni vyöhönsä. Tämä kerros tuntui todella huteralta heidän jalkojensa alla ja lattiaa ei ollut paljonkaan jäljellä. Kapea lankku oli ainoa tie toiselle puolelle.

Shiva jarrutti äkkipysähdykseen juuri ennen lankun ylitystä ja hänen ystävänsä meinasivat törmätä häneen suin päin.

”Ee-iii... Täytyy olla jokin muu keino...”

”No, kun ei ole!! Jäätkö mieluummin heidän kynsiinsä?!”

Talim tönäisi Shivan syrjään ja juoksi täyttä vauhtia toiselle puolelle lankun yli. Feenix kohautti olkiaan Shivalle ja juoksi lievästi horjuen ja tasapainoillen Talimin perässä aukon yli. Shiva vilkaisi kauhuissaan reunalta alas saaden huimaus kohtauksen. Feenixin huuto ja viittoilu vastakkaiselta puolelta kuitenkin rohkaisi pelkääjää ja hän syöksähti vauhdilla lankun yli kourat suunsa edessä ja silmät kiinni!

”There’s no place like home... There’s no place like home... THERE’S NO PLACE LIKE HOME-Iih!” Shiva hoki törmätessään Feenixiin, joka tarttui häntä olkapäistä kiinni.

”Tiedätkö kuinka vaarallista toi oli?” Feenix sätti, ravistellen Shivaa olkapäistä. Ammukset lentelivät heidän ympärillään...

”Pääsin sentään yli, enkö vaan! Voimmeko keskustella tästä joskus toiste!”

Shiva juoksi Talimin perään, joka joutui samassa kerroksessa palaamaan toista parrua pitkin takaisin toiselle puolelle, mutta eri huoneeseen. Shiva empi taas parrun edessä, mutta nyt Feenix työnsi hänet edellään sen yli. ”Hei, varo vähän!”

”Jada, jada... VAUHTIA!”

Enkelit juoksivat nopeasti huoneesta ulos ja rappusia pitkin seuraavaan kerrokseen. Tämä puoli näytti olevan sen verran lankuilla ja laudoilla suljettu, että sotilaat eivät olleet häiritsemässä heitä. Jokainen askel tuntui hataralta tässä purku-uhan ansaitsevassa paikassa. Sen lisäksi, he joutuivat nopeasti väistelemään katosta ja telineiltä tippuvia romuja. Onneksi he väistelivät niitä kuin ohjattuna tai tuurilla.

Taas oli lankun ylitys edessä ja se oli tällä kertaa todella hutera. Shiva juoksi yllättäen ensimmäisenä lankun yli ja Talim seurasi hänen perässään. Lauta kumminkin pomppi sen verran, että Talim meinasi horjahtaa siltä alas, ellei Feenix olisi napannut häntä vyötäisiltä kiinni. Talim vilkaisi nopeasti taaksepäin. ”Kiitos!”

”Ei kestä! Ja menoksi...”

Juoksu jatkui taas oviaukosta ulos ja rappusia pitkin ylimpään kerrokseen. Samalla Shivan korkean paikan sietokyky laski, sillä alas alkoi olla jo aika pitkä matka. Vastakkaiselta puolelta ryntäsi sotilaita heidän

kimppuunsa, mutta kolmikko sai tönäistyä tai potkaistua heidät reunalta alas. Talim ja Feenix juoksivat pitäen toisiaan käsistä kiinni vaon yli ja Shivalla oli viimeinen pinnistys edessä.

Luodit viuhuivat vieläkin aukosta pakenijoiden ympärillä. Shiva pyrähti juoksuun ja päätti ylittää lankun nopeasti. Yksi luodeista kuitenkin raapaisi lennossaan Shivan käsivartta ja hän horjahti keskellä lautaa melkein tippuen alas. Putoaja jäi roikkumaan yhdellä kädellä lankusta ja hänen ystävänsä huudahtivat kauhusta.

Shiva nosti toisen kätensä lankulle ja punnersi itsensä ylös istuen lankun keskellä jalat molemmin puolin. Hän yritti rauhoittaa itsensä, mutta siihen ei ollut aikaa. Kirottu lauta oli pompahtanut paikallaan ja sitä piti vain pieni osa vasemmasta kulmasta paikallaan. Shiva huomasi sen viime tipassa ja heittäytyi eteenpäin, ennen kuin lankku tippui. Feenix nappasi hänen toisesta kädestä kiinni ja Shiva jäi roikkumaan ilmaan Feenixin maatessa lattialla.

”Älä katso alas... Älä missään nimessä katso alas!” Shiva hoki itsekseen ja Feenixillä nousivat hikikarpalot otsalle ja ote alkoi luistaa. Talim ei ylettynyt auttamaan.

Shivan ote kirposi ja kirposi ja hän alkoi kiemurrella rauhattomasti.

”Älä... Liiku... En pysty pitämään enää kauaa...”

Samalla jokin alkoi ritistä ja kauhukseen parivaljakko sai todeta, että lattian reuna alkoi pettää heidän altaan. Feenix irvisti pinnistäessään voimiaan.

”Paskat!”

”Päästä irti!” Shiva huudahti käskynä.

”En ikinä!!”

”EI!” Talim kiljaisi, kun reuna murtui ja molemmat tippuivat alaspäin.

Hänen päänsä vierestä viuhahti kuitenkin koukku, joka tarttui kattoon ja vaijeri siinä pingottui. Katosta kuului natinaa periksi antamisen merkiksi ja Talim alkoi kiskomaan vaijerista nopeasti ylöspäin, koska nostokoneisto ei ollut kestänyt putoamisesta aiheutunutta täräystä. Feenix oli tarttunut Shivaa nopeasti vyötäisiltä kiinni, kun hän oli huomannut, mitä tämä teki. Kaksikko ilmestyi hengissä hymy kasvoillaan reunan takaa esille. Talim huoahti helpotuksesta.

Feenix kömpi ensimmäisenä ylös ja hengähti hiukan istuen lattialla ja nousi sitten seisomaan ja kaksikko veti Shivan hänen käsistään turvaan. He tekivät helpottuneen pikahalauksen, kunnes kuulivat askeleita ja juoksivat takaisin huoneistopuolelle.

”Meidän pitää hakea Aleksei ja mennä johonkin toiseen huoneeseen. En usko, että Mirago tiesi sattumalta mitä me tänään aioimme.” Talim totesi ja vilkaisi kulman takaa huoneistonsa ovea.

”En minäkään...”

”Enkä minä...”

Käytävästä kuului ääntä. Talimin huoneen vastakkainen ovi avautui ja sieltä poistui kärryineen siivooja. Hän oli juuri sulkemassa ovea, kun Talim käveli rauhallisena, kuin mennäkseen omaan huoneeseensa.

”Aaa, lähtikö se ihastuttava pariskunta jo kotiin?” Talim sanoi yö siivoojalle avaten huoneensa oven.

”Kyllä, eilen illalla.” Herttaisen näköinen vanha rouva sanoi hymyillen.

”Voi harmi...”

Shiva ja Feenix astelivat samaten jutellen joutavia käytävää pitkin ja Shiva törmäsi näennäisesti vahingossa kärryihin. Tosiasiassa hän nappasi vastakkaisen huoneen avaimen, jolla he pääsisivät sinne sisään.

”Oi anteeksi... Voi minua kömpelöä...” Shiva pahoitteli ja nosti tiputtamansa pyyhkeet takaisin kärryyn. ”Ei se mitään.” Siivooja hymyili ja käveli eteenpäin kääntyen seuraavasta kulmasta pois näkyvistä. Varmistettuaan, että hän oli mennyt Feenix ja Shiva astuivat avonaisesta ovesta sisälle.

He auttoivat lepäävän Aleksein ylös sängystä, joka oli aivan unen pöpperössä ja kiireesti vastakkaiseen huoneeseen. Aleksei istuutui sängyn reunalle ja irvisti kivusta. Käytävällä kuului juuri silloin hirveä metakka

ja joukko kuuli, että heidän asuntoonsa tehtiin hyökkäys. Ovi murrettiin auki ja huuto vain kasvoi. Shiva vetäisi paitansa sisältä laboratoriosta napatut paperit ja ojensi ne miehelle.

”Meillä ei ole paljon aikaa...”

Aleksei selasi paperit läpi nopeasti. Hän erotti muista erään kansion. Sen sisältä löytyi vanha pergamentti sivu ja laboratorion tietoja.

”Ahaa... Täällä on lääkäri laittanut muistiinpanon sivun marginaaliin, jossa todetaan, että: Viimeaikaisten pakojen takia ja uuden maanalaisen tutkimuslaitoksen valmistuttua käsky #199450 on pantu toimeen ja tutkimus siirretty pois vaarannetulta paikalta.”

Kansiossa oli myös pohjapiirros ja sijainti paikalle.

”Kuinka huolimatonta jättää nämä lojumaan lattialle... Mikäs tämä vanha paperi sitten on... Ei varmaan mikään tärkeä, kun sekin on jätetty jälkeen.” Talim sanoi napaten sen käsiinsä...

”Hetkinen... Tämähän on sen munkin käsialaa!”

Feenix ja Shiva siirtyivät lähemmäs.

”On vai... Mitä siinä sanotaan?” Shiva kysyi katsoen kirjoitusta.

”Se on vain loru latinaksi... Ei mikään tärkeä...”

”Niin?..”

”Okei, se menee näin... Katse jalanjäljissäsi herrani. Kysymykset kaikkoavat mielestäni. Oi, herra, jos petän sinut. Lukemattomat ja turhat sanat muuttuvat okaiksi lihassani, tunnuksesi vuotaa verta synneistäni ja pyhä paikkasi on oleva epäpyhä ollessani siellä. Tieni on kivikkoinen ja rankka. Katseesi tulee olla puhdas, ei polttava luotuna minuun. Ja pesen jalkasi puhtaaksi langetessani omassa kurjuudessani. Olet minut pelastava! – Antonio La Cross, 28.12. Luojan vuonna 1825 ”

”No hyvät hyssykät.” Feenix tuhahti ja rojahti epätoivoisena nojatuoliin.

”Hei, hän kirjoitti sen samana päivänä kuin viimeisen kirjoituksensa kirjaan! Venatkaas...” Shiva sanoi ja käveli edestakaisin mietteliäänä.

Aleksei oli heittäytynyt selälleen sängylle ja katseli kattoon. Talim huomasi vasta vähän ajan päästä, että hän tuijotti miestä herkeämättä. Hän käänsi katseensa nopeasti Shivaan. Aleksei virnisti nähdessään naisen punastuvan.

”Tietysti!” Shiva huudahti ja käveli Talimin luokse, napaten paperin hänen käsistään.

”Kirjoituksella on merkitys. Mirago ei vain tajunnut sitä. Tai tajusi ehkä osan, mutta... Ei hän silloin olisi sitä jättänyt lojumaan.”

Talim ja Feenix loivat epäilevän katseen Shivaan.

”Ettekö ymmärrä! Okei, tunnus on lorussa risti ja pyhä paikka on se, minne se on kätketty. Nämä varmasti Miragokin on tajunnut, mutta hän ei tiennyt, että vastaus oli hänen nenänsä edessä... Munkkien salainen taito...”

Shiva ryntäsi kaksikon ohi kylpyhuoneeseen. Hän otti kassistaan hajuvesipullon ja kaatoi sen sisällön roskikseen.

”Kallista ainetta... Noh, Dante korvaa tämän...”

Hän täytti pullon vedellä ja palasi toisten luo. Shiva ruiskutti kevyesti vettä pergamentin toiselle puolelle ja heilutteli sitä hetken kädessään. Paperin taakse ilmestyi pohjapiirros ja pieni teksti ja kuva.

”Voilá! Kemiallinen reaktio ja näkymätön muste tulee näkyväksi.”

Talim nappasi paperin ja luki sen ahnaasti.

”Ette ikinä usko... Risti on näkyvällä paikalla katedraalin alttari patsaan rinnassa! Se on vain naamioitu kiven näköiseksi. Antonio on piirtänyt kuvan rististä ja selittänyt asian tässä. Se oli aivan kätemme ulottuvissa...”

”Eikö se alttariosa ollut aika huonossa kunnossa?” Feenix kysyi.

”Joo, mutta emmehän me edes tienneet siitä, kun vilkaisimme sitä paluumatkalla...” Shiva vastasi soimaten samalla itseään.

Samalla paperin teksti hävisi uudestaan ja Talim piilotti sen paitansa sisään.

Katedraalin pääsali oli ollut kaunis, vaikkakin ei entisensä veroinen. Katto oli romahtanut ja oikeanpuoleinen

seinä myös osittain. Takaseinällä oleva koristeikkuna oli puoliksi hajalla, mutta siihen osuneet auringonsäteet loivat erivärisiä valoilmiöitä salin seiniin ja pylväisiin. Puiset penkit olivat hajotettu tai kaadettu lattialle eri asentoihin. Köynnös kasvit olivat vallanneet osan seinistä, ja lattian kivilaattojen päällä oli kuivia lehtiä ja pölyä. Niiden raoista työntyi ruohotupsuja.

Yksinäisen tammi oli kasvanut salin kulmaan puhkaisten seinään reiän ja kivinen puhujan pönttö oli osittain murentunut alas. Alttarin takana oli suuri Neitsyt Marian patsas, jota Antonio kuvaili paperissa. Kivinen viktoriaanisesti suunniteltu alttari koristi sen edustaa porraskorokkeella. Suuret kivilohkareet murtuneesta seinästä makasivat hujan hajan seinän sisä- ja ulkopuolella. Silti paikan tunnelma ja luonnon villiys tekivät siitä unohtumattoman kauniin.

”Ensin meidän pitää mennä hakemaan risti... Sitten huolehditaan laboratoriosta...” Talim ehdotti ja muut nyökkäsivät.

”Aleksei, sinä olet vain tiellä, joten lähdet pois niin pian kuin suinkin...” Shiva sanoi töykeästi, mutta tietäen, että se olisi paras vaihtoehto.

Aleksei nousi istumaan ja tuhahti kuuluvasti. Talim kuunteli hetken korva ovessa kiinni käytävän ääniä, mutta sotilaat olivat siirtyneet pois sieltä. Varmaan heidän toisiin huoneisiin. Joukko pujahti nopeasti Talimin huoneeseen ja nostivat pylvässängystä patjan ylös.

”Onneksi jätimme aseemme juuri sinun asuntoosi piiloon...” Shiva sanoi ja sitoi ruoskan vyötärönsä ympäri ja laittoi tomahawkinsa siihen kiinni.

”Joo, en tiedä mitä olisin tehnyt, jos en olisi nähnyt miekkaani enää.” Feenix vastasi vetäen sen tupesta ja huitaisten pari kertaa ilmaan. Talim laittoi Sainsa kiinni vyölle ja seurue poistui huoneesta. Aleksei kääntyi toiseen suuntaan, mutta Talim pysäytti hänet käsivarresta.

”Ole varovainen!”

”Ainahan minä...” Aleksei vastasi ja vinkkasi toisella silmällä. He erkanivat ja enkelit juoksivat kuin tuli hännän alla linnasta ulos. Muutamat sotilaat huomasivat aulassa heidät ja lähtivät takaa-ajoon.

Kolmikko yritti suoraa tietä katedraalille, mutta se oli vartioitu. Kymmenen sotilaan joukko odotti heitä tiellä, ja Aleksein kertoman mukaan he kuulivat ja näkivät heidät jo pitkän matkan päästä. Enkelit kyyristyivät pusikon taakse ja vilkaisivat sen raoista sotilaita.

”Emme pääse heidän ohitseen... Meidän täytyy kiertää kylän kautta.”

Talim peruutti taaksepäin ja juoksu jatkui tienhaarasta kylää kohti. Sotilaat olivat sillä aikaa saavuttaneet heitä ja ne pinkaisivat kovempaan vauhtiin nähtyään kohteensa.

”Uuh, nyt tuli kiire!” Feenix huudahti katsoessaan taakseen.

Hänen ystävänsä vilkaisivat myös nopeasti taakseen ja kiihdyttivät vauhtia.

Sotilailla oli kuitenkin ylimaalliset voimavarat ja juuri kaupunkiin saavuttuaan he saavuttivat karkulaiset.

Ilkeän näköiset miehet piirittivät heidät heti ja saarretut vetäisivät aseensa esiin. Heillä oli vastassaan kuuden henkilön ryhmä.

”Kaksi siis jokaiselle... Hmm... Pitäisikö meidän antaa tasoitusta heille?” Feenix sanoi ilkkuen ja joukosta kuului vihaista muminaa.

”Ehkä pitäisi!” Talim huudahti.

”Aivan varmasti!” Shiva hymyili ja vinkkasi ystävilleen.

Miehet olivat kyllä vahvoja ja enkelit tiesivät sen. Voittaminen olisi suuren työn takana. Vaikka enkelit käyttivät luovaa taistelua ja aseitaan ammattimaisesti eivät he ja heidän vastustajansa saaneet iskuja ja potkuja perille. Sitä paitsi enkelit alkoivat väsyä ja sotilaat eivät. Feenixin vastustajista toinen suden näköinen potkaisi miekan hänen kädestään ja nappasi sen itselleen.

Sotilas huitaisi Feenixiä sillä reiteen, tehden ison viiltohaavan siihen. Talim ja Shiva olivat saaneet kaadettua vastustajat ja tulivat ystävänsä apuun. Shiva iski ruoskallaan sotilaiden jalkojen eteen pitääkseen heidät kauempana. Susimies viilsi Talimin käsivarteen haavan ja tämä pudotti toisen aseensa maahan. Shivaa mies viilsi vatsaan ja Shivan ote ruoskasta kirposi.

”Nyt mulle riitti! Ettäs kehtaat viedä mun miekan ja vielä satuttaa sillä ystäviäni!.. Uaaaargh.”

Oudot sanat täyttivät Feenixin mielen ja hänen ystävistään näytti kuin ydinräjähdys olisi tulossa, kun heidän ystävänsä temperamentti mittari kiehui yli.

“Mokutan, hi, jinsei... Karada, shinyou, chikara... Taisteluun oikeuden puolesta, Washi!” Eli suomennettuna; Hiili, tuli, elämä... Keho, luottamus, voima... kotka! Kajahtivat ilmoille ja Feenixin silmät muuttuivat mustiksi.

Feenixin vartalon vierille leimahti liekit ja hänen silmänsä välähtivät uhkaavasti. Kaksikko katsoi ystäväänsä pelokkaana ja liekit kuumottivat heitä. Feenix lähetti tulipalloja vastustajien haaruksia kohti ja nämä tiputtivat aseensa ja kenkien kumi liimaantui asfalttiin kiinni. Feenixin miekka kilahti kumeasti tippuessaan maahan...

Sokaiseva valo ilmestyi joukon eteen ja enkelit pystyivät erottamaan materiattoman naisen ilmavassa hameessa, hopeisten kutrien ja neljän suuren valkoisen siiven kanssa.

”Iih, aave!” Feenix kiljaisi ja hyppäsi Shivan käsivarsille. Näky oli kaunis ja surullinen samaan aikaan ja Feenix tiputtautui alas. Naisella oli kämmeniensä välissä kannettavanaan kultainen risti, jonka enkelit heti tunnistivat. Sotilaat parahtivat sokaistuneena valosta ja vaipuivat polvilleen. Ilmestys katosi, mutta sen jälkeen paikalla seisoi mies munkin kaavussa, joka teki ristinmerkin kädellään ja suuteli rukouskoruaan. Sotilaat syttyivät liekkeihin ja paloivat heidän silmiensä edessä poroksi. Munkki vilkaisi viimeiseksi Feenixiä ja katosi sitten. Shiva ja Talim huokasivat helpotuksesta, mutta he eivät nähneet ystävänsä outoa ilmettä, kun hän katsoi kuin huumaantuneena käsiinsä.

”Oh crab...” Feenix totesi leimahtaen liekkeihin ja muuttui kotkaksi tippuen jaloilleen maahan.

”Mitä helvettiä?!” Shiva huudahti, joka ei yleensä kiroillut paljon.

”Feenix?” Talim kyyristyi ja tökkäsi kotkaa rintaan. Tämä puraisi heti reaktiona naista sormeen ja Talim parahti.

”OUUTCH... Sinä senkin!!”

Shiva esti ystäväänsä aikeissaan, joka oli selvästi jotain paljaaksi kynimiseen liittyvää.

”On se Feenix... Pystytkö puhumaan?”

”KIII KIII...” Feenix äänteli ja lensi hoippuen Shivan olkapäälle...

”Oh man, Mulla on huono tunne tästä...”

”Sanos muuta!” Talim manaili puhaltaen jomottavaa sormeaan. Feenix suki sulkiaan ja näytti siltä, että ei tietäisi ollenkaan missä mennään.

”Miten sinä muutuit takaisin ihmiseksi ketusta? Eihän Feenix voi tuollaiseksi jäädä!”

”Mistä minä tiedän... Suurimmassa osassa tapahtumista minulla on musta aukko ja ketuksi muuntautuminen on yksi niistä. Älä minulta kysy!”

”Toisin sanoen... Olemme pulassa!”

”Ai, ollaan vai... Kas, kun huomasit... Miten me selitetään tämä Dantelle?” Shiva sanoi sarkastisesti näyttäen turhautuneelta ja Talim meinasi läpsäyttää häntä takaraivoon.

”Ei aavistustakaan!”

Kotka kuitenkin nappasi ennen häntä Shivaa korvalehdestä kiinni niin, että sattui.

”Aiih! Odotahan, kun saan sinut kiinni... Teen sinusta lintupaistia!”

Feenix näytti ärsyyntyneeltä, mutta tuntui sitten nauravan silmillään. Shiva nappasi sitä pyrstöstä kiinni vetäen pari sulkaa irti siitä.

”Krii-ouch!”

Silloin heidän vastustajansa saapuivat vahvistuksien kera. Feenix lähti lentoon tarpeeksi ajoissa, että sotilaat eivät huomanneet häntä ja jäljelle jäänyt kaksikko piiritettiin heti. Joukkoon avautui aukko näinä aamutunteina ja Mirago asteli lavalle kädet yhdessä selän takana. Feenix laskeutui katon reunalle ja jäi katselemaan tilannetta.

“Missä teidän kumppaninne Feenix on? Crago sanoi käskevästi ja katseli kaksikkoa tuimana.

”Hän lennähti hakemaan apua.” Talim sanoi vilkaisten nopeasti katonharjoja ja hänen katseensa pysähtyi Feenixiin.

”Ikävää teidän kannaltanne... No, kai te riitätte... Saanen pyytää. Pudottakaa aseenne!”

”Kun helvetti jäätyy!” Shiva huudahti ja otti valmiusasennon.

”Ystävänne takia, pyydän harkitsemaan uudestaan.”

Sotilasjoukko avautui ja Crago väisti kahden sotilaan tieltä, paljastaen Aleksein takaansa, jota he raahasivat. Mies on pieksetty ja sidottu vaijereilla ihon ympäriltä kiinni. Hänellä oli vertavuotavia haavoja vartalon joka puolilla. Mirago iski haavoittunutta polvitaipeeseen ja tämä tippui polvilleen. Sitten hän otti aseen takkinsa alta ja painoi sen Aleksein ohimolle.

Enkeleillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tiputtaa aseensa maahan. Talim narskutteli hampaitaan ja Shiva puristi kämmeniään nyrkkiin. Kummallekin tuli kaksi sotilasta pitämään kiinni käsistä. He puristivat kädet mustelmille.

”Hyvä...” Mirago sanoi ja veti aseen pois.

Feenix näytti tekevän kaikenlaisia manauksia ja liikkeitä, että palautuisi ennalleen.

“Tarvitsen teidän DNA:tanne tehdäkseni supersotilaistani ylivertaisia. Risti on vain bonuksena suunnitelmalleni... Siskoni vuoksi... Hänen takiaan... Risti vahvistaa minut ja sotilaani voittamattomiksi!”

”Meidän vertamme?! Minuahan ei kukaan ala neulalla tökkimään!” Shiva kivahti ja alkoi rimpuilla. Mirago laski aseen takaisin Aleksein ohimolle.

”Jotta tämä sujuisi mahdollisimman helposti, pyydän teitä mukaani. Ikäväksenne, minun pitää tainnuttaa teidät...”

Aamu oli alkanut sarastaa, sillä olihan kello jo kuusi. Shivan huuli väpätti, kun yksi sotilaista tuli lääkepullon ja isopiikkisen ruiskun kanssa hänen lähelleen. Mies veti jotain nestettä ruiskuun pullosta ja näpäytti sitä pari kertaa. Hän vei sen sitten lähelle Shivan kaulaa. Molemmat kiinnipidetyt alkoivat rimpuilla.

”Ne-ne-neula…” Shiva mumisi ja pyörtyi.

Mirago hymähti.

”Ystäväsi olikin helppo tapaus.”

Talim loi murhaavan katseen kulmiensa alta mieheen ja Aleksei alkoi rimpuilla. ”Sä maksat tästä vielä!”

Sotilas pisti piikin Talimin kaulaan ja tämä menetti tajunsa. Aleksei kakelteli suu sidottuna jotain ja laski päänsä lannistuneena. Feenixin teki mieli mennä raatelemaan kynsillään sotilaiden silmät puhki, mutta tajusi, että tapattaisi siinä vain itsensä. Yksi sotilaista nosti Shivan olkapäälleen ja toinen Talimin.

Joukko lähti kävellen laboratorion suuntaan. Samat sotilaat raahasivat Alekseita perässään kuin aikaisemmin. Shiva näytti olevan taju kankaalla, kunnes hän nopeasti vilkaisi toisella silmällään ympärilleen. Feenix katsoi tapahtumia hädissään, mutta huomasi sitten Shivan nopean viittomakielisen ”seuraa” liikkeen. Kotkan ilme piristyi heti. Feenix lensi aseiden luo ja nappasi ne kynsiinsä. Hän lensi ylöspäin tarkkaillakseen tilannetta, mutta pysyi itse huomaamattomana. Kaksikon valttikortti olisi nyt Feenix, jos hän vain muuttuisi takaisin itsekseen.

Joukon kadottua näkyvistä, yksinäinen hahmo näkyi talon harjalla heikkenevän suuren täysikuun edessä. Kevin Ares katseli kyyryssä tapahtumia ja nousi itsevarmasti seisomaan. “En voi sallia tätä. Enkelit ja risti ovat minun!” Hän sanoi mustanpuhuvana ja ponkaisi lentoon hypäten katolta katolle.