2006 AD
Elokuun 7
Kello 6.05
Uusi-Seelanti, Christchurch, Tie katedraalin lähistöllä
Aamuaurinko alkoi jo sarastaa. Sen ensisäteet pilkistelivät lehvistöjen lomasta. Kotkan muotoon muuttunut Feenix lensi ylös taivaalle tarkkaillen tilannetta huolestuneena. Tarkoilla kotkansilmillään hän oli erottanut, mitä alhaalla maan kamaralla tapahtui. Miragon oli vanginnut sekä Talimin että Shivan, jotka oli paiskattu ison pakettiauton perään tajuttomina, ääneen kiroilevan Aleksein seuraksi. Annettuaan käskynsä alamaisilleen, Miragonin konesotilasjoukko oli hajaantunut. Osa alamaisista oli suunnannut kovaa vauhtia katedraalille, ja osa oli lähtenyt pakettiauton perään useilla autoilla. Miragon Crago jäi itse seisomaan keskelle tietä, kuin miettien jotain. Feenix näki miehen tarkkailevan ympäristöään tarkkaavaisena, kuin kuulostellen. Hento tuulenvire heilutti miehen hiuksia ja pitkää tummansinistä samettitakkia karkottaen aamuisen usvan. Feenixiä kylmäsi. Tässä miehessä todellakin oli jotakin mystistä, jotain hyvin pahaa... Pakettiauto, jonka kyydissä Shiva ja Talim olivat, oli kuitenkin jo lähes karkaamassa näkyvistä ja Feenixin ei auttanut muu kuin lentää auton perään. He hoitelisivat Cragon myöhemmin porukalla, kunhan Talim ja Shiva nyt saataisiin ensin vapaiksi. Tosin jos Crago saisi ristin käsiinsä, ei paljoa olisi enää tehtävissä. Täytyi vain toivoa, ettei Crago ollut tajunnut heidän olleen juuri matkalla ristin luo katedraaliin.
Feenix lensi nopeasti autoletkan kiinni parilla siiveniskulla. Kunhan autot nyt vain pysähtyisivät, he voisivat yrittää yllätyshyökkäystä joukolla. Feenixillä oli yhä kynsissään heidän aseensa ja Shiva oli ainakin ollut yhä tajuissaan, samoin Aleksei, mitä nyt oli näyttänyt olevan aika heikossa kunnossa. Tosin Alekseihan ei ollut ennenkään kestänyt pientä kidutusta niin kuin mies. Luultavasti tämä oli jo kertonut kaikki mahdolliset tietonsa heistä jäätyään kiinni ja luultavasti keksinyt vielä vähän lisää päästäkseen pälkähästä.
Nyt kun Crago ei ollut enää paikalla, heidän pitäisi pystyä pieksämään kaappaajat suhteellisen helposti, Feenix laskeskeli mielessään. Toivon mukaan Shivalla ja Alekseilla olisi sama suunnitelma ajatuksissa kuin hänellä. Kunhan hän nyt vain onnistuisi muuttumaan takaisin omaan ihmismuotoonsa, tosin eiköhän tällä nokallakin saisi jotain tuhoa aikaan. Mieluummin hän kyllä käyttelisi omaa miekkaansa. Himskatti vieköön, eikö tästä hommasta olisi jotain käyttöopusta saatavilla tyyliin “Näin käytät Feenix-modea”? Noh, yllättävän hyvin oli kaikki tähän mennessä sujunut, lentäminen nyt ainakin näytti olevan helppoa ja pää toimii yhä, mitenhän mahtoi olla puhumisen laita, Feenix pohti itsekseen seuratessaan pakettiautoa mutkittelevalla metsätiellä. Kokeeksi hän avasi varovasti suunsa, tai siis nokkansa tässä tapauksessa. Jotakin yksinkertaista, miten olisi vaikka “hei”?
“Krääääääääk...”
Okei, ei se ollut ihan sitä mitä oli tarkoitus sanoa, Feenix totesi ja oli vähällä säikähdyksissään pudottaa aseet maahan. Hän joutui nopeasti räpyttelemään siipiään muutaman ylimääräisen kerran säilyttääkseen tasapainonsa. Silloin hän silmänurkastaan huomasi jonkun hahmon liikahtavan takavasemmalla. Feenix käänsi hiukan päätään. Alhaalla, aivan puiden latvojen korkeudella, näkyi tumma hahmo, joka hyppi puun latvasta latvaan, edeten valtavalla nopeudella. Kuin tuo henkilö olisi loikkinut helposti kuin hypähdellen kiveltä kivelle. Hahmon lähetessä Feenix tunnisti hahmon voimakasrakenteiseksi mieheksi, joka liikkui kuitenkin hyvin ylväästi, mutta notkeasti. Pian mystinen henkilö olikin jo saavuttanut Feenixin, mutta mies ei näyttänyt huomaavan tätä, sillä miehen katse oli keskittynyt eteenpäin, suoraan edessä oleviin autoihin. Feenix kiihdytti vauhtiaan, sillä hän huomasi autojen kaartavan suuren tehdashallin pihaan. Kohta olisi näytön paikka.
“Auto pysähtyi. Aleksei, oletko valmis?”, Shiva kuiskasi ja mies teki eleen kädellään ja kaksikko asettui valmiiksi pakettiauton ovien eteen. Talim roikkui tajuttomana Aleksein olkapäällä, loistaen kuitenkin himmeää vihertävää valoa valaisten muuten pimeän auton sisätilan. Samassa ovi lennätettiin auki ja pari lähimpänä olevaa saivat maistaa Aleksein ja Shivan nyrkistä. Muilla konnilla kesti hetki aikaa tajuta vankien olevan vapaalla ja kaksikko ehti käyttää tilannetta hyväkseen. Shiva hyökkäsi toista miestä päin potkaisten tätä vatsaan. Iskun voimasta mies lensi monta metriä taaksepäin karjaisten tuskasta ja yllätyksestä. Aleksei liikkui lähes silmää nopeammin, mutta Talimin maahan pudottaminen vei häneltä tärkeää peliaikaa. Yksi konesotilaista hyökkäsi Alekseita päin ja mies väisti viime hetkellä iskun. Konesotilaan käsi teki syvän lommon Aleksein takana olevan pakettiauton kylkeen.
“Phew, se oli lähellä”, mies huomautti ja sai vastaukseksi metallisen naurun sotilaalta ja ilkeän hymyn, joka paljasti hampaattomat ikenet.
Shiva hyppäsi voltin takaperin sotilaan yli huomatessaan Talimin olevan vaarassa. Talimin ruumiin luokse rynnännyt mies oli kuitenkin pysähtynyt hämmentyneen näköisenä kuin seinään. Pian Shiva huomasikin syyn; Talimin tajutonta ruumista ympäröi vihertävä aura, joka esti kenenkään lähestymästä tätä metriä lähemmäksi. “Mitääh? Aika kätevää. Mutta miksei tuollainen voisi toimia normaaleissakin tilanteissa?” Shiva huomautti kitkerästi. Hänen huomionsa oli herpaantunut hetkeksi ja yksi sotilaista oli nyt tarrautunut häneen halausotteella takaapäin.
“Tuollainen aura olisi kyllä todella kätevä sinunkin kaltaisten epätoivottujen ihailijoiden varalta! Haijaaaah!”, Shiva huusi ja kiepautti itsensä vapaaksi miehen otteesta lähettäen samalla ihailijalleen kipeän potkun kylkeen, joka rusautti muutaman luun poikki.
“Aleksei? Onko kaikki ok?” Shiva huudahti iskettyään taas yhden vihollisista pois pelistä. “Ja missä se Feenixkin on, kun sitä tarvittaisiin?”
Samassa maahan Shivan eteen putosi ylhäältä Shivan ruoska ja tomahawk. Pari tulenpunaista sulkaa leijaili niiden päälle, jääden lepäämään tomahawkin terälle.
“Kiitos Feenix!” Shiva huudahti hyökäten aseidensa kimppuun. Silmäkulmastaan Shiva huomasi Aleksein saaneen Talimin aseet käyttöönsä. Tehtaan sisältä oli sillä välin rynnännyt lisää sotilaita, jotka oli hälytetty paikalle. Shiva päästi hullun naurun ja heilutti ruoskaansa laajassa kaaressa päänsä yllä, sivaltaen sitten ensimmäisiä hyökkääviä sotilaita kasvoihin ja jalkoihin. Aleksei kuului kiroavan, ja hetken kuluttua Shiva näki parin Sain lentävän ilman halki hyökkäävän sotilaan rintaan.
“Miten kukaan voi käyttää näin hyödyttömiä aseita? Eihän näillä saa mitään aikaiseksi!” mies puuskahti hypäten Shivan rinnalle.
“Talim ei tule tykkäämään, mikäli hukkaat hänen aseensa...” Shiva huomautti kuivasti, kun ruumiskasa alkoi kohota, ja Talimin aseet jäivät yhä alemmaksi kasan alle.
Sotilaat lisääntyivät ja lisääntyivät, eikä Shivalle ja Alekseille jäänyt hetkeäkään ylimääräistä aikaa paeta paikalta, varsinkin kun Talim oli yhä tajuttomana. He saivat todella taistella pitääkseen sotilaat kurissa. Shiva huomasi olevansa pian piiritetty joka suunnalta ja hän yritti pitää sotilaat loitolla iskien ja sivaltaen ruoskallaan villisti. Tomahawkinsakin hän oli jo joutunut heittämään pois.
“Aleksei, Talim?” Shiva huusi huohottaen. Hän oli jo saanut pari kipeää potkua kylkeensä ja jalkaa aristi. Hän ei ollut hetkeen kuullut Aleksein taistelukarjahduksia ja silloin vasta Shiva tajusi, että ympärillä oli ollut jo jonkin aikaa kummallisen hiljaista. Kuin hidastetussa unessa Shiva kääntyi ympäri ja hänen katseensa osui ilmassa leijuvaan Talimiin. Hänen ystävänsä oli yhä tajuttomana, mutta vihertävä suojakenttä oli poissa ja Talimin kasvoilla, suljettujen silmäluomien alta kuvastui syvä tuska.
“Taliiim!” Shiva huusi ja kurkotti kohti naista, mutta samassa maailma hänen ympärillään pirstoutui tuhansiksi sirpaleiksi ja katosi pyörteeseen.
Maailma oli hohtavan valkoinen. Siniset ja kultaiset valopallot leijuivat ilmassa, kulkien ja tanssien kaiken ympärillä. Puisto oli täydessä kukkaloistossaan, mutta silti kaikki kukat olivat vain sinisiä, jopa puiden lehdet olivat hennon turkooseja.
”Mikä tämä paikka on?” Shiva kuiskasi itsekseen. Hän nousi ylös maasta, missä oli ollut istumassa ja sinisiä terälehtiä putoili puista hänen hiuksilleen.
”Ku-kuka minä olen?” hän sopersi hämmentyneenä katsellen ympärilleen kuin etsien jotain. Kaukana puiden lomassa hän erotti vaalean, hohtavan hahmon, joka vilahti puiden välissä.
”Hei! Odota!” Shiva huudahti pyrähtäen hahmon perään.
Shiva juoksi puiden seassa paljain varpain, hänen tukkansa ja hameensa liehuivat hänen perässään saaden aikaan heikkoja tuulenpyörteitä muuten hiljaiseen sinimetsään.
”Odota!” Shiva huusi hahmolle, joka tuntui juoksevan häntä karkuun. Vain välillä Shiva erotti hahmon puiden lomassa. Nyt Shiva oli tunnistanut hahmon hyvin hoikaksi naiseksi, joka oli pukeutunut pitkään, yksinkertaiseen ja valkoiseen mekkoon.
”Hei!” Shiva huusi mutta silloin hän kaatui maahan.
”Auta minua!” Kuului yhtäkkiä ääni hänen takaansa.
Shiva käännähti maassa nopeasti äänen suuntaan. Hänen edessään seisoi nyt tuo hänen jahtaamansa nainen. Nainen oli kuvankaunis ja hänen kullankeltaiset, pitkät hiuksensa laskeutuivat lähes naisen nilkkoihin asti. Nainen oli pitkä ja lähes sairaalloisen laiha ja hänen ihonsa oli hyvin vaalea. Naisen huulet olivat ohuet ja kalpeat, kun tämä puhui. ”Posliininukke” oli ensimmäinen asia, mikä Shivalle tuli naisesta mieleen.
Shiva nousi ylös seisomaan. Hän huomasi naisella olevan hyvin vaaleansiniset silmät, ne olivat niin vaaleat, että olivat lähes valkoiset.
”Mikä hätänä? Miksi juoksit karkuun?” Shiva kysyi naiselta.
”Auta minua muuttumaan”, nainen sopersi vajoten polvilleen Shivan eteen tarttuen tämän käsiin. ”Muuttumaan?” Shiva ihmetteli.
”Auta”, nainen rukoili kyyneleet silmissä.
”En tiedä mitä tarkoitat...”, Shiva pudisteli epätietoisena päätään. Hän alkoi tuntea olonsa hyvin epämukavaksi tämän kummallisen naisen edessä.
”Kyllä tiedät, kerro minulle, miten käytät jäätä. Tutkiskele sisimpääsi”, nainen kehotti.
Shiva seisoi hetken hiljaa ja silloin hän tunsi liikahduksen olemuksessaan.
”Niin... minusta tuntuu, että tiedän tämän”, Shiva mietti.
Nainen katsoi häntä hellittämättä, yhä pidellen kiinni Shivan käsistä. Silloin jostakin Shiva sai hyvin vahvan tunteen ja hän vetäisi kätensä pois.
”Mutta jotenkin minulla on tunne, ettei minun pitäisi!” Shiva sanoi päättäväisenä.
Silloin naisen katseeseen tuli jotain hyvin hurjaa.
”Sinä kerrot minulle...” nainen sihisi katsoen Shivaa kulmiensa alta. Shiva perääntyi yhden askeleen.
”Sinä tulet kertomaan minulle!” nainen huusi ja samassa koko metsä muuttui verenpunaiseksi.
”Herää!” Kova käskevä ääni komensi.
Talim raotti väsyneenä silmäluomiaan. Maailma näytti sumuiselta ja se keinui.
”En jaksa herätä… jään tänään kotiin nukkumaan,” Talim sopersi unisena.
Samassa sähköshokki herätti Talimin horroksestaan.
”Nngghhh!” Talim parahti yhä puoliksi tajuttomana. Hitaasti hänen aivonsa alkoivat toimia ja hän muisti tilanteen, ja hän yritti selkeyttää ajatuksensa ja aistinsa. Hän yritti tarkentaa katseensa edessä näkyvään hahmoon, mutta erotti vain hahmon ääriviivat. Hahmo ei sanonut mitään. Talim yritti liikahtaa, mutta huomasi sen pian olevan hyödytöntä, sillä hänet oli sidottu tiukasti kiinni.
”No niin, meillä kahdella onkin vielä paljon keskusteltavaa”, ääni sanoi naurahtaen pehmeästi ja samassa
Talim irvisti tuskasta tuntiessaan taas uuden sähköaallon polttavan häntä.
Feenix lennähti toisen ikkunan eteen. Hän yritti parhaansa mukaan kurkkia sisälle, mutta näkyvyys lian ja pölyn tummentamista ikkunoista oli huono. Nyt kun vangit oli siirretty eri halliin, oli tarkkailupaikka entistä huonompi. Feenix soimasi hieman itseään jätettyään ystävänsä taistelemaan yksin, mutta lintuna hänestä tuskin olisi ollutkaan paljoa hyötyä. Oli parempi jäädä tutkailemaan tilannetta kauempaa, tai muuten hänkin olisi ollut nyt vankina. Kun tuo outo nainen oli ilmestynyt tehtaasta pihalle, oli kuin koko maailma olisi pysähtynyt. Nainen oli käyttänyt jotain loitsua tai muuta kykyä, jolla hän oli saanut Talimin, Shivan ja Aleksein valtaansa. He olivat vain lopettaneet taistelun kesken kaiken ja lyyhistyneet maahan. Feenix ei tiennyt olivatko hänen ystävänsä edes kunnossa, mutta yhdestä asiasta Feenix oli täysin varma: tämän naisen täytyi olla Miragon Cragon sairas sisar. Kasvonpiirteissä oli niin paljon samaa. Nainen siis oli hengissä, vaikka muutakin oli väitetty. Tämä oli kyllä ollut sen verran kalpea, että puolikuolleelta tämä kyllä enemmänkin näytti. Feenix oli seurannut, kun vangit oli viety sisään tehtaaseen. Ensin Talimilta ja Shivalta oli otettu verta ja nyt heidät kaikki kolme oli siirretty toiseen halliin, joka oli jonkinlainen laboratorio. Talim ja Shiva olivat yhä tajuttomina, kun heidät oli sidottu kiinni laboratorion penkkeihin. Aleksei oli tajuissaan, mutta hänet oli teljetty häkkiin erilleen enkeleistä. Hetken mies oli jaksanut riehua häkissään, mutta tultuaan siihen johtopäätökseen, ettei siitä ollut mitään hyötyä, oli mies jäänyt makailemaan häkin perälle niin kuin tilanne ei koskettaisi häntä laisinkaan.
Feenix tarkkaili tilannetta neuvottomana. Cragon sisar seisoi tajuttomien Shivan ja Talimin edessä ja heitä ympäröi outo, hohtava aura. Nainen seisoi selin Feenixiin, eikä tämä voinut erottaa näin kaukaa, mitä nainen teki. Shiva rimpuili tuskissaan laboratoriopenkissä. Feenix katseli hätääntyneenä ympäri hallia. Laboratoriotyöntekijät puuhastelivat parhaillaan Talimin ja Shivan verinäytteiden kimpussa. Työ näytti tarkalta ja järjestelmälliseltä. Feenix pohti, miten Talimin ja Shivan verta tarkalleen oli tarkoitus käyttää.
Samassa maastoauto kaarsi tehtaan pihaan. Autosta astui ulos joukko konesotilaita, joista etummainen kantoi jotain kankaaseen käärittynä. Feenix tajusi samassa esineen muodon. ”Risti! He ovat löytäneet ristin! Nyt on saatava apujoukkoja ja pian. Krääk, pitää varmaan ilmoittaa Dantelle”, Feenix lennähti ylös puun oksalle.
Keskipäivä alkoi jo lähestyä ja samassa Feenix alkoi tuntea itsensä nälkäiseksi. Hän kuulosteli pää kallellaan, alhaalta nurmikosta kuului rapinaa. Siinä samassa refleksinomaisesti Feenix lennähti alas, tarrasi kynsillään ja nokallaan mureaan myyräpaistiin ja lensi saalis kynsissään metsään puun oksalle nauttimaan tuoretta ateriaa, veren ja suolenpätkien tirskahdellessa nokan välistä.
Kello 13.23
Uusi-Seelanti, Christchurch, Hylätty tehdas
”Talim! Talim! Oletko hereillä?” kuului kuiskaus.
Talim avasi hitaasti silmänsä. Jos tämä olisi taas niitä naikkosen temppuja, niin taktiikka olisi tällä kertaa hieman erilainen. Talim käänsi päänsä äänen suuntaan ja näki Shivan väsyneet kasvot vierellään.
”Oletko kunnossa?” Shiva kysyi ja Talim nyökkäsi väsyneenä.
”Mitä nyt tuntuu sille, että päätä olisi hakattu jollain lekalla...”
”Minne se nainen meni?” Talim kysyi ja katseli ympärilleen hallissa.
Sali oli täynnä kalliin näköisiä laboratoriotarvikkeita ja monenmoisia uutuuttaan kiilteleviä välineitä. Muuten halli oli törkyisen ja kolkon näköinen. Ikivanhat liat peittivät metallisia seiniä ja korkeaa kattoa peittivät vääntyneet ja kuivuneen öljyn peittämät putket.
”Olemme mitä ilmeisimmin Cragon uudessa laboratoriossa”, Shiva totesi.
”Ja me olemme koekaniineja”, Talim jatkoi yrittäen rimpuilla irti vöistä ja nyöreistä, joilla heidät oli köytetty kiinni laboratoriotuoleihin.
”Missä kaikki ovat?”
”Ah, olette te sentään vielä hengissä!” Aleksein ääni kuului heidän sivustaltaan. He katsoivat sivulleen ja näkivät Aleksein istuvan häkissä.
”Olette te sitkeitä tyttöjä. Mutta niin on se vastapuolikin”, Aleksei totesi vakavana. Talim ja Shiva vaikenivat.
”Itse asiassa minä en tiedä, mitä hän edes sai irti minusta…” Talim sanoi hiljaa.
”En minäkään ole varma”, Shiva sanoi murheellisena sulkien silmänsä.
”Jotain mielen manipulointia tuo oli, taktiikka ei kyllä ollut kaikista hellävaraisin.”
”Missähän Feenix muuten mahtaa olla?” Shiva yhtäkkiä ihmetteli.
Silloin viereisestä hallista kuului ääniä. Vaaleatukkainen nainen käveli oviaukosta hallin poikki heidän eteensä. Nyt Shiva ja Talim näkivät naisen viimein omilla silmillään, ilman mitään illuusion luomia harhakuvia. Nainen oli pukeutunut pitkään tummansiniseen samettitakkiin ja hänen pitkä, kullankeltainen tukkansa valui vapaana hänen nilkkoihinsa asti. Kun nainen seisoi vain muutaman metrin päässä enkeleistä, heille valkeni, kuka nainen oikein oli. Cragon sisar, siitä ei ollut epäilystäkään. Nainen mittaili heitä katseellaan ja pieni hymy nousi tämän suupieleen.
”Kiitos teidän, veljeni on löytänyt ristin.” Nainen totesi kirkkaalla äänellä.
Talim ja Shiva huokaisivat yhteen ääneen. Toivo oli siis menetetty.
”Nyt vain kerrotte, miten se toimii, ehkä silloin lupaamme jättää teidät henkiin.”
Talimin ja Shivan aivot raksuttivat tyhjää. Vai oli ristin käyttöön jotkut erityiset käyttöohjeetkin? He vilkaisivat toisiinsa tajutessaan ajatelleensa samaa ja huokasivat sisäisesti helpotuksesta.
”Jos ette kerro…” nainen aloitti, mutta samassa hänen puheensa keskeytyi kovaan paukahdukseen. Nainen tuijotti jonnekin enkeleiden taakse, josta alkoi kuulua päättäväisiä askeleita.
”Rakkaani, et saa väsyttää itseäsi liikaa. Anna minä hoidan tämän”, käheän miehekäs ääni sanoi. Samalla puhuja astui enkeleiden näköpiiriin musta, pitkä nahkatakki heilahtaen.
”Kevin Ares”, Shiva puuskahti ”Olisihan se pitänyt arvata!”
Mies hymyili enkeleille valloittavasti ja astui kohti puhuttelemaansa naista, joka enkeleiden yllätykseksi väisti miehen käsiä ja loi mieheen syvintä inhoa kuvastavan katseen.
”Madeleine, älä nyt kainostele!” mies naurahti kuivasti ja yritti saalistaa naista uudestaan käsiinsä. Nainen näytti olevan, jos mahdollista, entistä kalpeampi ja pakitti horjuvin askelin miehen luota. Nyt nainen näytti lähinnä eksyneeltä lapselta.
”Madeleine?” Shiva ja Talim sanoivat yhteen ääneen vilkaisten toisiaan.
”Miksi tuo nimi kuulostaa niin tutulta?”
”Antonio La Crossin vaimo oli nimeltään Madeleine. Vain sattumaako?” Talim kuiskasi.
”Niin se ristinvartijan synnin teille houkutellut nainen? En kyllä uskaltaisi jättää tätä vain sattuman varaan… Niin monta synninpäästöäkin aiheuttanut sille munkkiparalle.” Shiva kuiskasi takaisin ja heidän katseensa kääntyivät uudestaan Keviniin ja Madeleineen. Nainen seisoi nyt silmät vihasta säkenöiden tuijottaen Keviniä, joka istui hänen edessään laboratoriopöydän edessä, leikitellen koeputkilla.
”Et saa koskea niihin! Ja jätä minut rauhaan! Minä en ikinä…” nainen sopersi.
Talim pudisteli päätään.
”Miksei hän vain heitä paria sähköshokkia tuohon äijään, jos kerran haluaisi päästä siitä eroon?” Talim ihmetteli.
”Ihme touhua on kyllä...” Shiva totesi, mutta samalla hänen mieleensä muistui hänen ensikohtaamisensa Areksen kanssa. Miehessä oli kyllä ollut jotain, joka teki vaikeaksi sanoa tälle ”ei”.
Hetken väiteltyään Ares nousi ja käveli, vihaisin askelin ulos hallista luomatta silmäystäkään enkeleihin. Madeleine oli mennyt kyhjöttämään hallin nurkkaan. Tämä oli näyttänyt unohtaneen kaiken arvovaltansa ja samoin enkeleiden läsnäolon.
Talim ja Shiva alkoivat kuiskaten tehdä pakosuunnitelmia. Heidän toivonaan oli kuitenkin yhä Feenix. Ehkäpä tämän apujoukot tulisivat hetkenä minä hyvänsä. Silloin jostakin kuuluikin hiljainen naputus. Shiva ja Talim etsivät katseellaan äänen aiheuttajaa ja samassa he erottivat katon rajassa olevassa kattoikkunassa liikettä. Sumuisen ikkunan läpi saattoi hyvällä mielikuvituksella erottaa lasiin koputtavan nokan.
”Sen on pakko olla Feenix”, Shiva totesi.
”Mutta onko se vain omin nokkinensa siellä?” Talim sanoi ja naurahti sitten omalle vitsilleen. ”Olipa taas huono!”
”Hmm…mitähän se yrittää viestittää?” Shiva pohti, yrittäen saada selvää oliko naputuksessa jokin logiikka.
Samassa syy selvisikin, kun Miragon astui yllättäen halliin, jolloin Madeleineen tuli eloa. Nainen nousi seisomaan ja ryntäsi hallin läpi syöksyen miehen kaulaan.
”Rakkaani! Älä jätä enää minua!” Madeleine huudahti ja kyyneleet virtasivat pitkin tämän poskia.
Miragon kietoi hellästi kätensä naisen ympärille.
”Kevin Ares on ilmeisesti käynyt täällä. Olen hyvin pahoillani Madeleine”, mies sanoi sivellen naisen tukkaa.
”Lupaa minulle, että pääsemme hänestä eroon”, nainen sanoi.
”Lupaan sen, rakas siskoni, teen sen, vaikka se olisi viimeinen tekoni”, Crago vastasi ja suuteli naista huulille.
”Köh, vai että tämmöistä sisarusrakkautta tällä kertaa”, Talim totesi ja Shiva sai yskänkohtauksen. Enkelit käänsivät naama punaisena kasvonsa toiseen suuntaan.
Hetken kuluttua Crago asteli enkeleiden eteen. Miehen ilme oli päättäväinen ja julma.
”Olen valmis tekemään mitä tahansa siskoni vuoksi. Tarvitsen teiltä vastaukset kysymyksiini. Jos teette yhteistyötä, lupaan päästää teidät helpommalla”, Crago puhui.
”Niin helpommallapa hyvinkin. Niin kauan, kunnes saatte ristin käyttövalmiiksi ja maailmanloppu tulee ja jadajada”, Shiva totesi ivallisesti.
”Mieheni ovat juuri valmistelemassa DNA:tanne käyttövalmiiksi”, Crago jatkoi kuin ei olisi kuullutkaan Shivan kommenttia. ”Mutta DNA ei yksin riitä. Minun on saatava tietää, miten te muututte eläinmuotoonne. Tiedän, että veressä piilee sen salaisuus, minulla vain ei ole aikaa ratkaista sitä ongelmaa.”
”Niin koska maailmanloppu tulee ja kaikki loppuu?” Talim pisti väliin.
”Te säälittävät olennot, te ette ymmärrä! Maailmanloppu on vain kaiken alku!” mies kimmastui.
”Madeleine! Näytä heille!”
Samassa valo ympäröi heidät ja mielikuvat täyttivät Talimin ja Shivan tajunnan. He näkivät taivaan ja kaksi enkeliä, joita ympäröi puhdas valo, joka oli niin kirkas, että heidän sydämeensä koski. Nuo kaksi enkeliä olivat niin kauniita ja uljaita ja heidän valkeat siipensä ja hiuksensa loistivat kauniimmin kuin yön tähdet, jotka heitä ympäröivät. Silloin salaa tuon öisen tähtitaivaan alla nuo kahdet huulet kohtasivat. Sillä hetkellä taivas syttyi tuleen ja heidän kauniit siipensä revittiin ja nuo kaksi enkeliä syöstiin alas maan päälle. Madeleine istui verilammikossa, katsellen alas käsiinsä, jotka olivat veren tahrimat. Vain rikkirevityt siivet makasivat maassa irrallaan ja veriset höyhenet leijailivat alas öiseltä taivaalta, joka tuntui huokaavan surusta.
”Ja niin me elämme ikuisesti maan päällä. Emme ole enkeleitä, mutta emme myöskään ihmisiä. Meillä ei ole muuta kuin toisemme.”
”Mutta nyt aika on käymässä vähiin.”
Talim ja Shiva avasivat silmänsä ja näky katosi. ”En silti ymmärrä…”
”Se on kaksiteräinen miekka, se mitä rakastan, myös tuhoaa minut. Heikennyn päivä päivältä hänen takiaan”, Madeleine kuiskasi katsoen Cragoa silmiin.
Samassa Crago päästi tuskan huudon ja taittui kaksin kerroin. Madeleine päästi kirkaisun ja kavahti kauemmas. Kohtaus kesti vain muutaman sekunnin ja samassa mies nousi takaisin ylös, katsoen enkeleihin Areksen silmillä.
”Mitä helv…?” Talimin ja Shivan leuat loksahtivat auki.
”Te idiootit! Ette vieläkään tajua, että ilman minua te ette rakastaisi toisianne! Ilman minua ette olisi kajonneetkaan toisiinne. Jos tuhoatte minut, tuhoatte myös itsenne!” Ares sanoi tuijottaen Madeleinea, nyt muuttuneena täysin omaan muotoonsa.
Ares tuhahti ja alkoi irrottaa Shivaa tuolista. ”Tämä pelleily loppuu nyt.”
”O-oukei… Sinä ja Crago olette sama tyyppi?” Shiva kysyi.
”He eivät ole sama. Ares on vain loinen, joka elää Miragonin ruumiissa”, Madeleine sanoi inho äänessään.
”Ja mitä enemmän Ares on seurassani, sitä sairaammaksi tulen. Meidän on päästävä hänestä kokonaan eroon.”
”Luulosairautta, sanon minä”, Ares tuhahti.
Madeleine tarttui Areksen käteen estäen tätä irrottamasta Shivan siteitä.
”Etkö sinäkin halua päästä eroon Miragonista? Heidän verensä avulla se on mahdollista”, Madeleine sanoi epätoivo äänessään. ”Emme ensin tajunneet sitä, kuinka vastaus oli meidän edessämme koko ajan. Miragon tahtoi heidän veriään ensin sotilaidensa takia, kun Aleksein veri ei osoittautunut sopivaksi. Mutta vasta sen jälkeen, kun kuulimme muodonmuutoksen mahdollisuudesta, tajusimme, minkä jäljillä olimme.”
”Kuinka typeräksi sinä minua luulet, nainen? Me molemmat tiedämme vallan hyvin, että kun Miragon oppii hallitsemaan muuttumistaan minuksi, hän ei enää koskaan anna sen tapahtua ja minä kuolen. Ja sitähän me kumpikaan emme halua vai mitä?”, Ares sanoi hyväillen Madeleinen poskea.
”Miten voit edes sanoa noin kaikkien näiden vuosien jälkeen?” Madeleine sanoi vihaisesti.
”Tunteeni sinua kohtaan eivät tule muuttumaan, sen me tiedämme molemmat.”
Ares naurahti. ”Sinä kuvittelet tietäväsi kaikenlaista. Mutta minä tiedän paremmin. Sillä minä olen aina läsnä, vaikka kuinka yrittäisit sen unohtaa. Olen samassa ruumiissa veljesi kanssa, olen kokenut kaiken saman minkä hänkin.” Kevin sanoi hymyillen pirullisesti.
Madeleine hätkähti.
”Et kai tarkoita?..”
”Kyllä vain, darling,” Ares sanoi väläyttäen hymyn ja katsoen naista merkitsevästi päästä jalkoihin.
Madeleine vavahti ja inho kuvastui hänen silmistään.
”Olet… kauhea!”
”Miksi muuten he minua synninantajaksi kutsuisivat?” Ares naurahti tummat silmät tuikkien ja jatkoi taas Shivan solkien avaamista.
Shiva ja Talim olivat seuranneet keskustelua suu auki. Ehkä apu olikin tulossa aivan toiselta suunnalta, kuin he olivat ensin voineet aavistaakaan.
”Mutta miten risti liittyy tähän kaikkeen?” huomaamattaan Talim kysyi ääneen.
”Aivan! Risti on minulla. Kävin heittämässä tekoristin alkuperäisen paikalle ja nuo idiootit luulivat sitä halpaa kirpputoriristiä aidoksi ja nyt ihmettelevät, miksei se toimi!” Ares päästi kovan naurun.
”Se on minun tehtäväni tuoda maailmanloppu tähän maailmaan,” mies jatkoi.
Talim huokaisi ja löi kädellä otsaansa. ”Äh, et kai sinäkin ole niitä?”
”Pari langennutta enkeliä luulevat voivansa kostaa omalle Jumalalleen jollain maailmanlopulla. Minä sentään olen entisaikojen Jumala, maailmanlopun tuominen on minun tehtäväni. Silloin minun ei tarvitse elää kenenkään toisen ruumiissa tai voin vaikka elää kaikkien ruumiissa, mikäli se minua miellyttää!” Ja taas mies päästi hullun naurun ilmoille.
”Niin? Mitenkä voit minua estää? Sinun taikasi ei minuun tehoa.” Ares sanoi vapautettuaan Talimin ja Shivan remmit. Madeleine katsoi miestä surullisena.
Talim ja Shiva vilkaisivat neuvottomina häkkiin jäävää Alekseita, kun Ares retuutti heitä kohti ulko-ovia.
”Minne me olemme menossa?” Talim kysyi, kun he olivat päässeet pihalle. Sotilaita ei näkynyt enää missään, ruumiskasakin oli viety pois, puhumattakaan heidän aseistaan.
Ares ei vastannut, katseli vain ympärilleen. Talim ja Shiva ihmettelivät hetken miehen touhuja kummissaan.
”Ah, siellä. Olinkin näkevinäni ystävänne täällä”, mies sanoi osoittaen puun oksalle, jossa Feenix istuskeli linnun muodossaan.
”Taitaa ystävänne olla vähän omissa maailmoissaan”, Ares nauroi ja lähetti salaman kädestään kohti puun oksaa.
”Hei!” Shiva huudahti mutta ei ehtinyt estää miestä.
Kuului kova kärtsähdysääni, jota seurasi kova kiljahdus ja ryske ja lopulta rysähdys, kun Feenix putosi ihmismuodossaan alas puun oksalta pusikkoon.
Talim ja Shiva huokasivat yhteen ääneen helpotuksesta.
”No niin nyt olisi sitten viimeinen tilaisuus liittyä minun joukkoihini. Toinen vaihtoehto on kuolema. En voi päästää teitä vapaalle jalalle, kun Miragon etsii teitä”, Ares sanoi.
”Anna kun mietin, EI. Tiedät aivan hyvin, että me emme kuulu maailmanlopun kannatus ry:hyn”, Talim sanoi ristien kätensä rinnalleen.
”Mutta tietenkin alamaiseni säästyvät maailmanlopulta!” Ares totesi myhäillen.
”No siinä tapauksessa…voimme harkita. On vielä muutama asia, mikä kaipaisi selvennystä tässä hommassa”, Shiva sanoi. Ares nyökkäsi.
”Hyvä on. Cragon toimista voin sanoa sen verran, että mies on täysi hullu. Pääasiallisena tarkoituksena hänellä on rakentaa oma armeija maailmanloppuaan varten, siinä sivussa erinäisiä yrityksiä päästä minusta eroon. Maailmanloppu on siis hänen viimeinen suunnitelmansa, siinä kun on aina sen verran iso pieleen menemisen riski, jos ei tiedä mitä tekee. Ristin jäljillä he ovat olleet jo aikaisemminkin. Viimeksi näin lähellä he olivat, kun Madeleine vietteli ristin vartijan Antonio La Crossin. Tosin sekin oli täysin hyödytöntä, kun mies ei silti paljastanut ristin olinpaikkaa. Äijä olikin sitten viimeinen ristin vartija, ja sen jälkeen risti onkin ollut kadoksissa, kunnes te löysitte sen. Mistä tietenkin suuri kiitos”, Ares sanoi ja kumarsi enkeleille.
”Missä risti on nyt?” Talim kysyi.
”Ja senhän te haluaisitte tietää! Sanotanko nyt, että se sellaisessa paikassa, etten varmasti voi kadottaa sitä.”
Silloin tokkurainen Feenix nousi öristen pusikosta. Tosin vaatteita hänellä ei ollut yllään lainkaan.
”Apua, Feenix, pysy siellä!” Talim huudahti hädissään, kun näytti sille, että Feenix ei tajunnut tilanteessa olevan mitään ihmeellistä. Ares katseli tilannetta erittäin kiinnostuneena ja Shiva sai väkivalloin vääntää miehen katsomaan eri suuntaan. Talim ja Shiva katselivat vaatteitaan neuvottomina ja sitten Shiva kääntyi Areksen puoleen.
”Anna takkisi.” Shiva komensi.
Ensin Ares näytti hieman hämääntyneeltä, mutta hymyili sitten tietävästi ja riisui pitkän nahkatakkinsa ojentaen sen Shivalle. Alta paljastui musta nahkaliivi ja nahkahousut.
”No niin, ei katso sinne suuntaan, ei katso…” Shiva hoki itselleen mielessään katsellen kaikkialle muualle paitsi Arekseen. Sitten hän heitti takin Feenixille, joka pukikin takin ylleen ja hoiperteli muiden seuraan.
”Mitä tapahtuu? Miksi minulla on karvoja suussa?” Feenix ihmetteli katsellen ympärilleen pöllähtäneenä.
”Me vähän kaivattiinkin jo sinua”, Shiva totesi naurahtaen.
”Onpas jotenkin täysi olo”, Feenix sanoi ja röyhtäisi. Röyhtäisyn mukana Feenixin suusta lennähti pieni tulipallo, joka osui Aresta tämän rintaan, sytyttäen muutaman nahkaliivin alta pilkistävän rintakarvan palamaan.
Feenix katseli ihmetellen pää kallellaan Aresta, joka hyppi ja taputteli rintaansa taltuttaakseen liekit. Talimilla ja Shivalla oli naurussa pitelemistä. Ares oikoi asuaan ja yritti palauttaa arvokkuutensa.
”Voitko sinä valita milloin muutut Cragoksi?” Talim kysyi päättääkseen epämukavan hiljaisuuden.
”En, me kumpikaan emme voi kontrolloida muuttumistamme”, Kevin totesi.
”Hmm... eikö se silloin olisi vähän riskialtista, että työskentelisimme sinulle?” Shiva kysyi.
”Minulla on siihen keinoni”, Ares vastasi itsevarmasti ja samassa hän tarttui Feenixiä vyötäisistä ja kiepautti pöllämystyneen naisen rintaansa vasten. Nahkatakin halkiot valahtivat uhkaavan ylös Feenixin reisien kohdalta.
”Ette varmasti tulisi katumaan.” Mies sanoi hymyillen ja katsoen Feenixiä syvälle silmiin.
”Entä Aleksei?” Talim pisti väliin keskeyttäen herkän hetken.
Ares näytti myrtyneeltä keskeytyksestä ja päästi Feenixin irti.
”Mitä hänestä?”
Talim oli juuri vastaamassa, kun huomasi samassa Areksen irvistävän kivusta.
”Se aikoo muuttua! Äkkiä karkuun!” Shiva huudahti ja he Talimin kanssa tarrasivat Feenixiä käsistä kiinni lähtien juoksemaan karkuun.
”Seis”, metallinen ääni sanoi ja kolmikon pakomatka tyssäsi näkymättömään seinään heidän kaatuessaan
yhdeksi kasaksi tehtaan pihatielle. Hohtavat seinät ympäröivät heidät joka puolelta.
”Okei, plan B. Vai onko meillä plan B:tä?” Shiva sanoi.
”Ei taida olla. Hmm... vapautetaan Aleksei ja hommataan risti ja sitten häivytään täältä ja lujaa!” Talim puuskahti.
”Hyvä suunnitelma”, Shiva totesi vilkuillen taakseen uhkaavasti lähestyvää Cragoa.
”Missä Dante on?” Feenix sanoi.
”Ah, tervetuloa taas takaisin ihmisten kirjoihin!” Talim huudahti ja halasi Feenixiä.
”Kutsuit siis Danten, hyvä”, Shiva onnitteli ja halasi myös Feenixiä.
”Kutsuinko? En minä tiedä”, Feenix sopersi.
”No se siitä sitten. Olemme omillamme.”
”Mutta hetkinen. Ares sanoi ristin olevan sellaisessa paikassa, josta hän ei voi sitä varmasti hukata. Joten sen täytyy olla joko hänen mukanaan…” Talim aloitti.
”Tai sitten Madeleinella”, Shiva jatkoi.
”Jos vaan tapetaan ne varuilta molemmat?”
”Joo, tapetaan ne kaikki, niin eiköhän se siitä.”
”Mutta miten tapetaan enkeli?”
”Eihän ne ole oikeita enkeleitä.”
”Enkeli tai ei, minulle ainakin tämä loma saa riittää. Voisi palata kotiin pikkuhiljaa.”
”Hiljaa!” Crago komensi ja kolmikko vaikeni säikähtäneenä. He tunsivat kovaa painetta ja samassa he menettivät tajuntansa.
Jälleen kerran sokaiseva valo ilmestyi joukon eteen. Enkeli, jolla oli hopeinen tukka ja neljä hohtavan valkoista siipeä, puhutteli heitä. Enkeli seisoi heidän edessään pidellen hohtavaa ristiä käsissään.
”Shiva, Talim, Feenix, olkaa rohkeita. Me lainaamme teille voimiamme, sillä tarvitsemme omamme takaisin”, enkelin pehmeä ääni sanoi ja valoi heihin kaikkiin uskoa.
”Jokainen valitsee tiensä, mutta on asioita, joita tiedämme varmasti tapahtuvan. On myös asioita, joihin voimme vaikuttaa näyttämällä oikean suunnan. Olkaa rohkeita niin löydätte tien.”
”Feenix, sinä tulet selvittämään lapsuudenystäväsi kuolemaan johtaneet salaisuudet. Luota vaistoosi ja seuraa merkkiä, joka sinulle on annettu. Se johdattaa sinut taas askeleen lähemmäs ratkaisua.”
Feenix tunsi valon hohtavan nappikorvakorustaan ja hän nyökkäsi ymmärtäneensä.
”Shiva, sinä tulet voittamaan kaikki esteet tieltäsi. Älä turhaan pelkää omaa sisintäsi ja sen muutoksia. Rauha on tuleva sieluusi.”
Shiva tunsi lämpimän tunteen laskeutuvan ja rentouttavan kaikki hänen jäsenensä.
”Talim, sinä tulet löytämään kadonneet veljesi. Vielä on monta asiaa kohdattavana, mutta älä pelkää, tulet selviämään haasteistasi” Talim painoi hämmentyneenä päänsä alas, mutta otti sitten tiedon hyväksyvästi vastaan.
Kuin hidastettuna Talim, Shiva ja Feenix nyökkäsivät valon enkelille ja näky katosi.
Kolmikko avasi silmänsä ja he nousivat seisomaan, vaikka he tunsivat Cragon voiman vastustavan heitä. ”Tämä ei ole mahdollista”, mies kuiskasi ja samassa he tunsivat paineen helpottavan. Miragon seisoi ylväänä, yhä tuijottaen heitä julmasti. Madeleine oli tullut pihamaalle ja katsoi nyt kolmikkoa silmät suurina. Hän seisoi miehen takana ja heillä molemmilla oli pitkät, koristeelliset miekat käsissään. Silloin Madeleinen miekka alkoi loistaa kirkkaana ja samassa Madeleine päästi kovan huudon ja iski miekkansa suoraan rintansa läpi.
Kello 15.20
Uusi-Seelanti, Christchurch
”Uh, oho! Hullu nainen!!” Talim kiljaisi ja etsi suojaa silmillään. Hän vetäisi ystävänsä läheisiä pensaita ja puita kohti, mutta Cragon lähettämä valopallo heidän keskellensä hajautti ryhmän. Madeleine oli noussut ilmaan leijumaan ja haavasta vuotava veri kierteli virtoina hänen ruumiinsa ympäri. Se kietoutui jalkojen, keskivartalon, käsien ja haavassa olevan miekan ympäri muuttuen punaiseksi haarniskaksi ja hiukset muuttuivat kuparinvärisiksi. Silmien pupillit hävisivät ja valkuaiset muuttuivat kirkkaan sinisiksi. Madeleine vetäisi miekan haavasta kirkaisten ja se alkoi loistaa...
”Mitä tehdään?!” Shiva huudahti puun rungon takaa kurkaten pahiksia, mutta vetäisi itsensä nopeasti suojaan uuden valopallon tieltä. Talim vislasi läheisen kiven piilosta ja teki kuperkeikan Shivan luokse. ”En usko, että Madeleine tietää miekan olevan hänellä...” Talim totesi viittoen Feenixiä seuraamaan. ”No, miten se on mahdollista?”
”Älä minulta kysy...”
Feenix teki volttisarjan ja konttasi loppu matkan puun taakse, läimäyttäen selkänsä nojaamaan runkoa vasten ja istui maassa. Madeleine oli lähtenyt etenemään heitä kohti ja hänen haarniskansa erottui nyt täydessä loistossaan. Musta rintapanssari peitti vain etuosan, mutta sen piti kiinni kultaiset säikeet paljaan selän yli ja se oli myös alaosastaan kiinni housuhaarniskassa. Vyötärön kohdalta laskeutui läpinäkyvä punainen hame maahan asti. Käsivarsisuojat laskeutuivat olkapäiltä ja niissä oli kiinni myös trumpettimaiset hihat.
”Meidän pitää löytää risti!” Feenix huudahti repien suutuksissaan ruohoa maasta.
”No shit, Sherlock... Ja mistä aloittaisimme etsinnän. Hänen hameensa alta vai?” Shiva kivahti, mutta jäi seisomaan suu auki, kun heidän suojansa paloi silmien edessä näkymättömiin.
”uh oho...”
”Ai jai...” Shiva ja Talim totesivat pöyristyneinä jähmettyen asentoihinsa, mutta Feenix taputteli takkiaan sammuksiin vihaisena, ponkaisten maasta ylös.
”Hei, kukaan muu täällä ei kärtsäyttele kyllä yhtään mitään enempää kuin MINÄ!!” Feenix heristeli sormeaan ja Madeleinen mekko syttyi palamaan. Liekit tuntuivat hyväilevän mekon kangasta vahingoittamatta sitä.
Crago naurahti huvittuneena ja lähetti palavaan suojaan uuden valopallon. Kolmikko väisti sen niukin naukin ja he kaatuivat yhteen kasaan kompastuen toisiinsa. Madeleinen selkään olivat ilmestyneet mustat siivet. ”Nyt ylös! Etsitään Aleksei!” Talim huusi ja Enkelit kömpivät ylös sekavassa järjestyksessä, kompastellen ja horjuen. Sitten he juoksivat, väistellen ammuksia takaisin tehdasrakennusta kohti.
Madeleine nosti miekan eteensä kuin tehden kunniaa jollekin ja huitaisi sen sivulleen. Crago iski miekkansa maahan, joka järisi ja kuten siskollaankin, maan haavasta kohosi kiemurtelevat verivirrat ja Cragolle muodostui musta haarniska päälle ja hiukset muuttuivat tinan värisiksi. Selkää koristivat kultaiset siivet. Enkelit vilkaisivat nopeasti taakseen ja näky sai heidät kiihdyttämään kulkuaan. Ympäristö takaa-ajajien takana sumentui ja ainoastaan he näkyivät sitä vasten terävinä, kun kulkivat tuomion enkeleiden lailla kolmikon perään.
”Aleksei... Aleksei... ALEKSEI!!” Talim huusi häkkiä kohti, jossa mies koitti tiirikoida lukkoa auki.
”MITÄ!” Mies vastasi närkästyneenä, kun hallin seinät alkoivat natista paineen voimasta ja ikkunat hajosivat säpäleiksi, räjähtäen sisäänpäin.
Shiva nappasi läheiseltä pöydältä avaimet ja koitti niitä yksitellen lukkoon, kunnes vapauttava kliksahdus kuului. Aleksei ryntäsi häkistä ulos ja nappasi avainnipun Shivalta, kävellen metallisen säilytyskaapin luo ja koitti avaimia sen lukkoon. Juuri kun takaa-ajava kaksikko astui hallin ovesta sisään, Aleksei sai kaapin auki ja heitti siellä olleet aseet kolmikolle. Kuitenkin, kun enkelit vetivät Alekseita vastakkaisesta ovesta ulos, hän ravisti tiukasti päätään ja juoksi sivulla olevalle ovelle.
”Äkkiä, tänne!”
”Mitä sinä nyt?” Talim karjaisi, juosten miehen luokse muiden mukana. ”Luota minuun!”
Aleksei potkaisi oven jalallaan auki ja ryntäsi alas meneviin kierreportaisiin. Crago ja Madeleine huusivat vihan ja pelon sekaisin tuntein Enkeleiden perään, kun he juoksivat rappusiin. Ryhmä jatkoi harmaissa käytävissä juoksentelua, kunnes päätyivät ovelle, jossa oli numeronäyttö. Aleksei näppäili nopeasti numerosarjan siihen ja sähköllä toimiva ovi avautui paineilman purkautuessa aukosta. Kysyviin katseisiin, Aleksei vastasi hymyillen poikamaisesti.
”En minä aivan eilisen teereen poika ole. Osaan ottaa asioista selvää.” Hän sanoi vinkaten silmää.
Punainen hälytysvalo alkoi kuitenkin vilkkumaan ja summeri soimaan. Heti alkoi geenimuunneltuja sotilaita ilmestyä nurkan takaa, mutta joukko juoksi eteenpäin, mätkien heitä kumoon tieltään. Tällä kertaa armoa ei annettu. Nelikko eteni nopeasti eteenpäin laboratorion ikkunan taakse ja he pysähtyivät kuin seinään.
”Ovatko noi niitä mitä mä luulen niiden olevan?..” Shiva kuiskasi muuttuen kalman kalpeaksi. ”Kyllä.” Aleksei vilkaisi ryhmää ja sitten takaisin huoneeseen.
”Meidän vertamme...” Talim puhui ääneen ja nielaisi kuuluvasti, kuin jokin suuri olisi tarttunut hänen kurkkuunsa kiinni.
”Teidän mitkä?!” Feenix kivahti kirskutellen hampaitaan.
”Nyt tämä saa riittää!”
Laboratoriossa syntyi täysi kaaos, kun koeputkilot ja kaikki laitteet syttyivät palamaan ja poksahtelivat. Valkotakkinen henkilökunta juoksi pakoon evakuointisummerin soidessa, mutta nelikko katsoi rauhallisena huoneessa roihuvia liekkejä.
”Kukaan ei saa vertamme... Ikinä enää!” Talim totesi mustan puhuvana, kun heidän sivustaansa kuului kovaääninen ”EI” kiljaisu.
Vilkaisu tulijoihin riitti ja nelikko pakeni vastakkaiseen suuntaan. Huudon oli päästänyt paikalle saapunut Crago, joka arvasi, mitä Enkelit olivat tehneet. Madeleine tuntui menettävän voimiaan, välkehtien tuhkan harmaaksi välillä.
Laboratorio syttyi kokonaan palamaan ja räjähti tulistuneen Cragon ympärillä. Pakenijat juoksivat henkensä edestä, päätyen kumminkin umpikujaan. Räjähdyksestä tullut liekkimeri ja savu seurasivat heitä ja kuuma ilma oli vaikea hengittää.
”Mitäs nyt? Me palamme elävältä!” Talim huudahti ja yski keuhkoistaan savua.
”Tämä ei voi olla totta...” Shiva mumisi, kun räjähdyksen paineaalto ja liekkimeri lähenivät.
Kaiken lisäksi vielä liekkien keskeltä Madeleine ja Crago kävelivät heitä kohti.
”Nopeasti nyt!” Feenix kiljahti silmät suurina ja repi Talimia hihasta.
”Tänne!” Aleksei huikkasi ja repäisi läheisen ilmastointikanavan kannen irti ruuveineen päivineen. Yksitellen he sukelsivat kanavan pimeyteen, kontaten kovaa vauhtia eteenpäin. Ahtaita paikkoja pelkäävä Talim, jopa yritti ohitella päästäkseen nopeammin ulos. Kohta he joutuivat kiipeämään pystysuoraa käytävää ylös selkä toista seinää ja jalan pohjat toista seinää vasten. Feenix kiipesi alimmaisena, kun hänellä ei ollut vieläkään mitään muuta kuin Areksen takki päällä.
”Minä sitten inhoan ahtaita paikkoja...” Talim sanoi nielaisten kuuluvasti ja Aleksei naurahti hänelle.
”Mikä nyt on noin hauskaa?”
”Pelottomia agentteja, toden totta...”
Talim meinasi pudota Shivan niskaan, huitaistessaan miestä pohkeeseen, mutta tarttuikin siitä pelastuakseen kiinni. Samalla hän meinasi vetää Alekseilta housut jalasta, mikä sai miehen päästämään epämääräisen ugh-äänen.
”Oma vikasi, senkin roisto.” Talim sanoi sihahtaen.
”Aaaaaaaaah, ilmaa!” Talim huudahti, nostaessaan ritilän pois päänsä päältä ja punnertaessaan itsensä ylös takaisin maan päälle. Aleksei ilmestyi hänen jälkeensä ja sitten Shiva ja Feenix. Koko nelikko puuskutti nokisina ja naarmuilla kanavan jäljiltä.
”Muistuttakaa Dantea, jos minä unohdan, että emme pidä lomaa vähään aikaan... Ovatko kaikki samaa mieltä. Aye!”
”Aye!” Tuli vastaus kuin yhdestä suusta ja he juoksivat kaupunkia kohti päästäkseen turvaan.
Matka kumminkin päättyi pitkälle kiviselle sillalle, jonka alla kohisi villin kosken virta. Pahiskaksikko laskeutui siellä heidän eteensä ja lennätti koko nelikon sillalla taaksepäin. Madeleine otti tukea Cragosta ja osoitti miekallaan ryhmään.
”Tiedätte missä risti on. Antakaa se meille!”
”Me mitään tiedetä!” Feenix tuhahti kömpien maasta ylös ja taputti pölyt vaatteistaan.
”Niin, Ares sen piilotti, emme me.” Talim täydensi ja naksautti kyynärpäänsä irvistäen paikoilleen.
Hiljaisuus laskeutui sillan ylle ja läheisen luonnon äänet kuuluivat selvästi. Ne kuitenkin loppuivat äkisti, kuin odottaen hirmumyrskyn puhkeamista.
”Vai niin...” Crago sanoi tumman puhuvalla äänellä ja hänen silmänsä välähtivät.
”Kuten haluatte!”
Aleksei nousi ilmaan, kun Crago kohotti kättään ylöspäin ja lennähti suoraan alla olevaan koskeen käden huitaisulla. pudonneesta ei näkynyt jälkeäkään, kun Talim juoksi kaiteen viereen.
”Aleksei!” hän kiljaisi epätoivoisella äänellä ja kääntyi väärintekijää kohden.
”Senkin roisto! Tuon saat maksaa.”
Talim vetäisi aseensa esiin ja päättäväisyys kuvastui hänen kasvoiltaan. Sokaiseva valo täytti sillan ja kun se hälveni, oli Talim muuttunut.
”Voimamme on sinun.” kuiskaus kuului Talimin sydämessä.
Hänellä oli läpinäkyvä, vaalean vihreä, kreikkalainen hame päällään. Hiukset olivat nutturalla ja niitä piti kiinni kultaiset oliivipuun lehdet ohimoilla. Selästä pistivät esille valkoiset siivet, joiden päät olivat vihreät. Jalassa olivat sandaalit. Ylävartaloa peitti kultainen rintapanssari. Sait olivat muuttuneet kultaisiksi kolmiteräisiksi miekoiksi, jotka kietoutuivat kannastaan käyttäjänsä käsiin, köynnöksen jatkuessa kaulaan asti. Miekkojenkahvaa koristivat siivet ja latinankielinen kirjoitus: Taivaan ja maan välissä.
Enkeleiden hämmästystä ystävänsä ulkomuodosta ei kestänyt kauan, vaan he ottivat heti Talimin takana valmiusasennon.
”Meidän kehomme kuuluvat vain meille ja veremme. Teillä ei ollut oikeutta koskea niihin!” Shiva sanoi suuttuneena ja suuntasi jousensa leijujiin.
Sama valo täytti paikan ja jokin esti pahiskaksikkoa liikkumasta ja estämästä tapahtumia. ”Voimamme on sinun.” kuiskaus kuului Shivan sydämessä.
Hän oli laskeutunut toisen polvensa varaan täsmälleen saman näköisenä kuin Talim, mutta hiukset auki ja väritykseltään violettina. Jousi oli muuttunut kultaiseksi siipikoristein ja sen nuoli oli hävinnyt, mutta Shiva tunsi sen olevan kuitenkin siinä. Jousessa luki latinaksi lause: Sydämen ja mielen tasapainossa.
”Kukaan, ei kukaan satuta ystäviäni!” Feenix huudahti ja liekit syttyivät hänen silmiinsä.
”Voimamme on sinun.” kuiskaus kuului hänen sydämessään ja paikan täytti viimeisen kerran valo. Feenix leijui ilmassa, hiukset ponihännällä ja vaatteet viininpunaisen värisenä. Miekka oli köynnösmäisesti kiinni kädessä siipikoristein. Lause: Uskon ja uskollisuuden kannattelemana, koristi aseen terää. Kaikille kolmelle oli ilmestynyt nilkkaan kolmiyhteys tatuointi omantyylisinä. ”Tuo on mahdotonta!” Madeleine huudahti ja syöksähti kolmikon kimppuun.
Talim torjui ensimmäisenä hyökkäyksen ja Shiva ampui nuolen, joka ilmestyi paikalleen vasta ammuttaessa, naisen olkapään läpi. Feenix iski kädensuojallaan polvilleen tippujaa niskaan ja tämä kaatui tajuttomana maahan. Crago karjaisi eläimellisesti ja hyökkäsi miekkansa kanssa ensimmäiseksi Shivan kimppuun, jolla ei ollut lähiasetta. Kohde ei tiennyt mikä häneen iski, vaan hän nosti automaattisesti jousensa puolustusasentoon torjuen päätä kohti tehdyn iskun ja kaikki sen jälkeiset perääntyen taaksepäin.
”Uuuh, olen pulassa.” Shiva totesi itsekseen ja kaatui seuraavan iskun voimasta selälleen. Feenix ja Talim hyökkäsivät miehen kimppuun pelastaakseen Shivan, jonka jousi oli katkennut keskeltä kahtia. Palasista muodostui kaksi Tomahawkia, jotka kietoutuivat istujan käsiin kiinni.
Crago lennätti kaksikon taaksepäin Shivan luokse ja monisti itsensä kolmeksi ja kloonit astuivat alkuperäisen vartalosta tämän oikealle ja vasemmalle puolelle.
”Okei, tää on jo paha... Mä näen kolmena.” Shiva sanoi ravistellen päätään ja nousi maasta ylös.
Cragot hyökkäsivät yhtä aikaa Enkeleiden kimppuun ja mekaaninen puolustus, hyökkäys, puolustus taistelu alkoi. Jyrisevät pilvet kerääntyivät taivaalle harmaina enteillen myrskyä ja salamat valaisivat taisteluareenaa väläyksillään. Cragojen silmät olivat muuttuneet kokonaan mustiksi ja hänen vihansa kymmenkertaisti miehen voimat. Kun taistelusta ei näyttänyt tulevan ollenkaan loppua, Cragot perääntyivät ja kloonit palasivat takaisin alkuperäiseen vartaloon.
”Kuinka uskallatte uhmata meitä!” Crago ärähti ja heitti miekan ilmaan. Se muuttui kierien pieniksi tikareiksi ja satoi viistoon Enkeleiden niskaan. Osan he saivat torjuttua, mutta osa osui heitä olkapäihin ja jalkoihin. Kolmikko parahti kivusta ja Shiva iski tomahawkit yhteen ja ampui jousella nuolen Cragon kylkeen. Voiman ponnistuksen jälkeen Shiva vajosi polvilleen nojaten jouseensa. Feenix vapisi paikallaan kolme tikaria jaloissaan ja Talim vetäisi kyljestään ja olkapäästään aseet pois.
Madeleine oli alkanut heräillä ja nousi horjuen ylös. Hän ei näyttänyt tietävän ollenkaan missä oli, vaan käveli hoiperrellen Cragoa kohti, joka odotti häntä syli avattuna. Madeleinen hiukset olivat vasemmalla etupuolella ja Enkelit näkivät vihdoin tämän selän. Sitä koristi hyvin tutunnäköinen hailakan ruskea ristitatuointi.
”Voisikohan se olla... Se olisi jo... Pakko koittaa...”
Talim hyppäsi voltilla Madeleinen taakse ja laittoi kätensä tämän kaulan ympäri. Tämä tarttui siihen käsillään pakonomaisesti, eikä tajunnut, että kiinni pitäjällä oli aivan toinen asia mielessä. Talim ojensi vasempaa kämmentään tatuointia kohti, joka alkoi loistaa. Hän ojensi sormiaan eteenpäin ja ne työntyivät tatuoinnin sivuilta selkälihaan. Madeleine huusi tuskasta ja Shiva ja Feenix hyppäsivät puolustamaan ystäväänsä, vaikka luulivatkin tämän menettäneen järkensä.
Kun kämmen oli sunnilleen selän pinnan kohdalla, Talim koukisti sormiaan ja veti selästä kultaisen ristin ulos. Crago huomasi sen ja lennätti Shivan kaidetta vasten istumaan ja Feenixin tielle asti. Hän potkaisi Talimin selälleen ja risti lensi tämän kädestä tielle, samalla napaten Madeleinen syliinsä. Crago nosti hullun lailla nauraen ristin ja nosti sen rintakehänsä eteen.
”Ihmiskunnan aika on ohi. Me puhtaat enkelit jäämme jäljelle, kun ristin voima toteuttaa vanhan ennustuksensa. In rerum natura. Se on luonnon laki.”
Cragon ja Madeleinen haavoista virtasi veri ja se kietoutui ristin ympärille ja risti tuntui imevän sen sisäänsä. Tuulenpyörre kiersi kaksikon ympärillä ja he nousivat ilmaan. Myrskypilvet avautuivat keskeltä näyttäen auringon, jonka eteen siirtyi varjo, peittäen maan pimeyteen. Koko ryhmä kohosi pilvien ylle,
mustan tähtitaivaan alle. Madeleine nojasi silmät kiinni Cragoon, joka syleili tätä ja he yhdistyivät yhdeksi enkeliksi, joista toinen puoli oli Cragon ja toinen Madeleinen.
Ero ei ollut niin huomattava, kuin olisi voinut luulla. Enkelit nousivat rintamaan vastustamaan maailmanlopun voimaa. Meteoreita tippui heidän ympäriltään maata kohti. Risti kohosi kaksikon pään yläpuolelle ja varjot kolmikon alta alkoivat kohota viruksen lailla heidän jalkojansa pitkin ylös. He eivät pystyneet liikkumaan. Musta aine poltti heidän jalkojaan kuin tuli.
”Mitä voimme tehdä!” Feenix huudahti pitäen urheasti aseensa kohti vihollista.
”Emme ainakaan luovuta.” Talim totesi ja otti Feenixiä kädestä kiinni.
”Me selviämme kyllä.” Shiva huomautti hymyillen ja otti Talimia kädestä kiinni.
Ääni hävisi yhtäkkiä maailmasta ja aika tuntui pysähtyvän.
”Toivo...” kuiskaus kuului heidän ympärillään kaikuna.
Meteorit jäivät paikoilleen taivaalle ja varjo auringon päältä alkoi väistyä. Hyminä täytti ilman ja kuin sula metalli, Enkeleiden aseet yhdistyivät isoksi ruoskaksi, joka sinkoutui ristin ympärille. Sivallus revähdytti pahiksen silmät auki ja hänen käsiinsä ilmestyi kaksiteräinen miekka.
”EI!”
Enkelit vetäisivät rivakasti ruoskasta ja risti lennähti Talimin käteen, jonka pohjasta iskeytyi seipään varsi. ”Lunctis viribus! Yhteisen päämäärän avulla!!” Risti alkoi loistaa ja siihen imeytynyt veri valui pois. Valo, osuessaan pahikseen, irrotti sisarukset ja he tippuivat maahan. Crago oli tarpeeksi vahva, selviytyäkseen iskusta, mutta Madeleine jäi makaamaan elottomana maahan. Hän polvistui ja nosti siskonsa syliinsä kyyneleet silmissä. ”Miksi? Miksi?.. Uaaaah!!”
Crago ponnahti ylös kiemurrellen tuskissaan, sillä hän alkoi muuttua Arekseksi. Risti kumminkin aiheutti sen, että muuttumisen sijaan, he alkoivat erota toisistaan. Koko joukko laskeutui nopeasti maan pinnalle ja Feenix huomasi, että heidän aseensa olivat muuttuneet takaisin normaaliin muotoonsa. Hän nosti katanansa maasta ja heitti sen miesten väliin, katkaisten heidän yhteytensä ja irrotti heidät toisistaan.
Miekka kieppui lentäen ja iskeytyi pystyyn läheiseen puuhun. Molemmilla kasvoi normaali toinen puolisko irrotuksen jälkeen ja Ares hävisi saman tien paikalta.
Keihääksi muuttunut risti palasi normaaliin tilaansa ja Talim nosti sen makuuasennossa eteensä. Materiaton nainen ilmestyi silloin heidän eteensä ja kolmikko tunsi ilmestyksen hymyilevän.
”Kiitos teille.” se sanoi häviten ja kolmikko huomasi neljän enkelin ilmestyneen Madeleinen ja Cragon taakse.
”Me huolehdimme heistä. Olkaa rauhassa. Pax vobiscum. Joku odottaa teitä.” Yksi enkeleistä sanoi hymyillen ja voitetun ja nuutuneen näköinen Crago sekä sisko hävisivät enkeleiden mukana.
Valon hävittyä, sen tilalla makasi litimärkä Aleksei tajuttomana. Kolmikko juoksi miehen luokse normaaleissa asuissaan, jotka olivat ilmestyneet mystisesti, jopa Feenixin päälle. Talim läpsytteli Alekseita poskille ja tämä sylki keuhkoistaan vedet pois. Ilta oli alkanut hämärtyä ja kolmikko auttoi miehen ylös, jonka ärsyttävä leikkiä laskeva katse oli poissa ja kiitollinen ja väsynyt oli sen tilalla. Kuin ihmeen kautta, heidän haavansakin olivat parantuneet ja energisyys oli normaalilla tasolla.
Henkisesti väsynyt ryhmä kaappasi aseet mukaansa ja lähti hitaasti kävelemään hotellia kohden sillalta kuin varjot. Tapahtumat olivat jo Enkeleidenkin mittapuun mukaan olleet liian yliluonnollisia ja heillä kestäisi vähän aikaa sulatella tätä ”lomaansa”. Muistoksi olivat jääneet nilkkojen tatuoinnit, jotka välähtivät tähtien loisteessa merkitsevästi. Onneksi kaikki oli jo ohi.
Kello 9.00 Hotelli
Enkelit olivat heränneet jo kahdeksalta ja nyt he olivat saaneet laukkunsa pakattua. Uni ei kuitenkaan ollut ollut rauhallista, mikä ei ollut yhtään ihme, tapahtuneiden asioiden vuoksi. Pienikin ääni herätteli heitä pitkin yötä, ja aseet olivat valmiustilassa heidän vierillään. Feenix oli halannut miekkaansa rystyset valkoisina, mumisten jotain rintakarvoista ja Talim oli nukkunut selällään sainsa ristissä rintansa päällä. Shivan jousi oli nojannut seinään sängyn vieressä, mutta Tomahawk oli piilotettuna peiton alla hänen kädessään. Aleksei oli partioinut koko yön vuorotellen jokaisen heidän oviensa takana ja tarkistanut, että asiat olivat kunnossa. Silti, jokaisen enkelin yöpöydällä, heidän herätessään lepäsi punainen ruusu ja peiton päälle oli ripoteltu terälehtiä.
Talim joi juuri aamuteetään katsellen ikkunasta ulos, kun oveen koputettiin kaksi kertaa. Hän käänsi päänsä ovea kohti, sait vyössä kiinni selän takana, ja siristi epäluuloisena silmiään.
”Sisään!” hän laittoi kupin yöpöydälle ja risti kätensä odottavasti, kun ovi avautui.
Aleksei kurkkasi oven raosta vienosti ja astui sisään epäröiden.
”Mitä sinä haluat?” nainen sanoi kylmästi ja rupesi letittämään hiuksiaan.
”Halusin vain kiittää pelastuksesta.”
”Älä minua kiitä. Jos se olisi minusta riippunut, niin olisin jättänyt sinut mätänemään joenpohjaan.”
Loukkaantunut ilme vilahti Aleksein kasvoilla, mutta tuttu poikamainen kujeisuus palasi niihin pian.
”Niinhän sinä sanot... Halusit nähdä minut märissä vaatteissa vain.”
Talim heitti harjallaan kohti näsäviisastelijaa, joka väisti sen viimetipassa. Se osui kuitenkin Shivaan, joka juuri oli astunut ovesta sisään.
”Auuuuuts, mitä sinä oikein yrität!?”
Aleksei vilahti nopeasti tulijan ohi, ennen kuin anteeksi pyytely olisi muuttunut hänen haukkumiseensa.
Feenix puhdisti miekkaansa siihen tarkoitukseen tarkoin valitulla liinalla ja istui sänkynsä reunalla. Hän huokasi syvään, kun ajatteli viime päivien tapahtumia, teki harjoittelusarjan miekallaan ja käveli huoneensa parvekkeelle. Aamuinen tuuli hyväili unelmoijan kasvoja, kun hän nojasi kaiteeseen hiukset auki. Lämmin ja kirkas aamuaurinko loi kultaisia säteitään naisen hiuksiin.
Feenix huokaisi uudemman kerran ja avasi kiinni olleet silmänsä. Heti hänen mielenkiintonsa kohdistui metsän reunaan, jossa näki tumman hahmon seisovan ja mustan pitkän takin lepattavan. Katse herpaantui Talimin ja Shivan tullessa huoneeseen toivottaen hyvää huomenta ja, kun Feenix käänsi päänsä takaisin, oli hahmo kadonnut.
Nelikko kokoontui aulaan laukut mukanaan ja he odottivat tilattuja takseja. Hotelli antoi lahjakorit häiriöiden vuoksi jokaiselle mukaan. Enkelit hyvästelivät Aleksein ja raahasivat kantamuksensa saapuneisiin takseihin. Talim kuitenkin pysähtyi otsa kurtussa ja käännähti ympäri, juosten takaisin sisälle.
”Anteeksi, neiti?” Talim käveli vastaanotto virkailijan luokse soittaen kelloa.
”Mutta näittekö, minne se meidän kanssamme jutellut mies hävisi?”
”Tietysti, hän lähti sivuovesta ulos.”
Talim juoksi enempää kuhnailematta sivuovelle ja näki Aleksein käynnistävän moottoripyöränsä laittaen kypärän päähänsä. Hän pyrähti juoksuun.
”Aleksei!” Talim huusi, mutta mies kierrätti juuri silloin kaasua. Kuitenkin tämä käänsi vähän päätään, kuin olisi kuullut jotain, mutta ravisti sitä sitten lähtien ajamaan.
Talim pysähtyi haukkoen henkeään paikoilleen ja katsoi miehen perään sekavin tuntein.
Shiva ja Feenix odottivat ystävänsä paluuta nojaten autoihinsa ja eivät viitsineet kysellä syytä tämän myrtsiin ilmeeseen. He halusivat vain mahdollisimman pian päästä kotiin ja normaaliin päiväjärjestykseen. Ei lomia vähään aikaan. Ennen astumistaan autoihin, jokainen Enkeli kuitenkin vilkaisi vielä viimeisen kerran linnaa ja laittoi ravistellen päätään aurinkolasit silmilleen.
2006 AD
Elokuun 25
Kello 23.59
Uusi-Seelanti, Christchurch, Katedraalin katto
”Onko tämä teistä riittävä rangaistus, Herra?” vaaleatukkainen enkeli kysyi totisena ja osoitti jäähän pistettyä naista.
Madeleine seisoi kalpeana kristallisessa pilarissa silmät kiinni ja hänen jalkansa ja kätensä olivat sidottu kultaisilla kahleilla.
”Koska he yhdessä olonsa vuoksi tekivät vääryyttä, niin ikuisuuden ovat he tuomittu olevan erillään. Se on julmin, oikeutettu rangaistus heidän rikoksistaan. Primum non nocere!”
Mies helisytti vieressään olevaa kelloa ja kaukana kuului kongin lyönnit.
Kauniin harpun sävelet hiljenivät ja sotaisan näköiset arkkienkelit seisoivat käytävän vierillä vakavina.
Huoneen katosta leijui höyheniä, kuin taivaasta ja niiden terät olivat kultaisia. Samalla katse kiinnittyi katon koristuksiin, joka oli kuin öinen tähtitaivas.
Täyttä valoa oleva naisenkeli käveli hiljakseen avaraan pylvässaliin pitäen ristiä pystyssä edessään. Hän kumartui rappusten eteen ja laski katseensa maahan.
”Cruenta, mies palautettakoon maan päälle kärsimään tuomiotaan. Siellä hän on tajuava petoksensa ja tekojensa seuraukset.”
Enkeli nosti katseensa ja käsissä oleva risti hävisi ja ilmestyi takaseinässä olevaan sen muotoon leikattuun syvennykseen. Harpun soitanta jatkui ja iloinen puheensorina täytti salin. ”Entä Enkelit?” Olento kysyi hymyillen.
”He tulevat olemaan aina suojeluksessamme.”
kultainen kolmio välähti puhujan edessä ja taivas jyrähti.
Cruenta kumarsi keskustelun päätteeksi ja hävisi marmorisalista kadoten näkymättömiin.
Katedraalin katolla istui tumma hahmo kuun loisteessa ja hänen pitkä takkinsa liehui lämpimässä yötuulessa. Henkilö hymisi jotain sotaista kappaletta nojaten käteensä. Puiden lehdet kahisivat puissa kilpaa maassa olevan ruohon kanssa. Mies näytti olevan vaipunut ajatuksiinsa. Öisellä taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan.
Pimeydessä välähti ja katedraalin viereen maahan ilmestyi Crago pelkät housut päällä, sikiöasennossa ja hytisten kylmästä. Hänellä oli ruoskan jäljet selässään ja sivalluksista muotoutui sana: kadu, latinaksi. Katolla istunut ja odottanut hahmo hyppäsi sieltä ketterästi alas ja heitti takkinsa piilosta kyhjöttäjän viereen miekan. Miehelle nousi julma hymy kasvoilleen ja hän vetäisi myös toisen miekan esille takkinsa alta.
”Meillä on keskeneräisiä hommia hoidettavana, Crago. Sinut kun saan hoidettua, niin sitten on Enkeleiden vuoro.”
Puhujan silmät kiiluivat yössä kuin pedon silmät.
Tuomittu nousi hoiperrellen ylös, käyttäen apunaan maassa maannutta miekkaa ja ojentautui
tahdonvoimallaan pystyyn.
”He ovat minun, Ares. Niin kuin sinun kylmä sydämesi!”
Ares naurahti ja osoitti miekkansa terän huojujaa kohti.
”Niinhän sinä luulet, poika!”
Crago nosti miekkansa terän myös vastustajaansa kohti ja yön tunteina kaksi miekan terää osuivat kalskahtaen yhteen kuun piirtyessä surullisena taustalla. - THE END -
Ad infinitum...
Feenix’s tail feathers were not harmed during this story, but one man’s hide was in danger…
Kirjoittajat:
Lea Vestovuo (osat: 2, 5, 8, 10, Epilogi)
Mirva Vauhkonen (osat: 1, 3, 6)
Anna-Maria Hokkanen (osa: 4, 7, 9)