Whyte Magick_ready_2020

Dante’s Angels Whyte Magick?

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.” episodi I Oli taas yksi kaunis kesäkuinen lauantaiaamu.

Fixailema oli kävellyt koko yön, mutta häntä ei väsyttänyt yhtään. Hänellä oli joskus tapana lähteä kävelemään ulos ja miettimään asioita, etenkin silloin kun paineita alkoi kerääntyä liikaa. Hän oli sopinut Mana-chanin luona tapaamisen kymmeneksi, jotta hän voisi katsoa mikä tämän konetta taas riivasi. Se kuulemma kaatuili koko ajan. Fixailema kohautti olkiaan, ja päätti hetken mielijohteesta käydä ostamassa kolajuomaa pullollisen. Tietokoneiden kanssa räpeltely sujui ikään kuin mukavammin, kun oli kylmääkin juotavaa tarjolla. Manahan kuitenkin kantaisi Fixaileman eteen mukeittain höyryävää teetä. Ei tosin yhtään pölhömpää teetä.

Fixailema saapui Manan pihaan ja havaitsi että Cereksen auto oli talon edessä parkkeerattuna. Hän soitti ovikelloa ja jäi odottamaan, että Mana tulisi avaamaan. Kohta ovelta kuului rapinaa ja se aukesi. Fixailema katsoi suoraan surkeimman näköiseen olioon mitä oli koskaan nähnyt. Aluksi hän ajatteli, että Mana-chan oli kuollut taas, mutta jostain syystä kuitenkin vaelsi epäkuolleena ympäri taloa kylpytakki päällä. Manalla oli mustat silmänaluset, hiukset olivat pörrössä ja vastaan lehähti vanhan viinan tuoksu. Naisen ilme oli massiivisen surkea.

“Hei. Fikshailema.” Mana-chan sopersi käheällä äänellä.

“Hei. Mana-chan.” Fixailema vastasi.

“Olo on kauhee.”

“Hai, siltä vähän näyttää.”

“Heräshin vasta äshken kun Ceres shaapui.”

“Tuli sitten eilen juotua, vai mitä?”

“Erään loitsun teko vaati mua juomaan kokonaisen litran viskiä. Ei koshkaan enää. Ellen olis kuolematon, oisin jo kuollu alkoholimyrkytyksheen. Tällä hetkellä olo onkin sellainen, että haluaisin olla kuollut. Ihan oikeesti.”

“Kaikkea ei voi saada.”

“Pyysin jo Sherestä kalauttamaan mua kaulavaltimoon, eli toisin sanoen tekemään Xena-tempun, jotta voisin edes maata ruumiina, kunnes krapula menee ohi, mutta se ruoja kieltäytyi. Sanoi vaan et itepähän kärshin.”

“Joo, eutanasia on vähän kyseenalainen juttu. Taitaa olla laitonta tässä maassa.”

“Mutta loitshu... loistu... loitsu onnistui. Hitsi, en ole vieläkään ihan shelvinpäin. Litra vishkiä on aika kova määrä.” Mana mongelsi ja päästi Fixaileman eteiseen.

Mana käveli edellä vaappuen kuin ankka, aamutossut läpsyen. Fixailema seurasi tätä perässä kirjastohuoneeseen. Tässä huoneessa hän mielellään kävi, ja niin muutkin. Siellä saattoi hetken istahtaa, etsiä tietoa, tai ihan vain rentoutua hyvän kirjan parissa. Kirjasto olikin heti olohuoneen vieressä. Huone oli melko iso. Tummat kirjahyllyt peittivät seinät, ja niissä oli satoja kirjoja. Vanhoja, uusia, kuuluisia, tuntemattomia. Oli tietokirjoja, paksuja vanhoja romaaneja, sanakirjoja sekä jopa halpispokkareita.

1

Huoneen takaseinällä oli lyijylasi-ikkuna, jonka kuva esitti pyhää Katariinaa kirja kädessä. Keskellä huonetta iso pöytä, jossa oli kirjoitusvälineitä, muutamia teemukeja ja pari suitsukepidikettä suitsukkeineen sekä tietokone. Tietokoneen päällä loikoi oikoisenaan Mana-chanin kissa, Bakaneko. Se oli pikimusta katinkolli, jolla oli kalju hännänpää, ja se näytti aina nukkuvan. Kuitenkin Fixailema tiesi sen tarkkailevan ympäristöään koko ajan. Aivan varmasti kissa oli loitsittu. Ties vaikka se olisi joskus ollut ihminen?..

Huoneessa oli hiukan hämärää, joten Mana-chan napsautti sormiaan ja heti huone valaistui kirkkaaksi.

Fixailema huomasi, että Ceres seisoi erään hyllyn edessä ja luki täysin keskittyneenä jotain kirjaa. Fixailema hiipi tämän taakse ja vilkaisi mikä kirja oli kyseessä. Äkkiä Ceres hätkähti huomatessaan Fixaileman ja tipautti vahingossa kirjan lattialle. Kirja jäi auki kohdasta, jossa oli kuva kahdesta itämaisesta hahmosta.

Hahmot olivat vääntäytyneet niin merkilliseen asentoon, että todella ihme, ettei kummankaan selkäranka katkennut moisesta. Ceres punastui, eikä Fixailema edes viitsinyt kuitata mitään tälle aiheesta. Kuin ampuisi ankkoja tynnyrissä. Ceres rykäisi.

“Jaa, tulit sitten korjaamaan tietokonetta, vai? Mäpäs toin siksi aikaa tilalle mäkin - eli kunnon koneen - lainaan. Oli nääs yksi ylimääräinen. Meinaan vaan, että siltä varalta, jos koneen joutuu lähettämään huoltoon. Siirrä sinä tuo hapero laite niin saadaan mäkille tilaa pöydälle. Mä haen sen autosta.”

“Soo desu.” Fixailema vastasi virnuillen. Mana-chan alkoi muuttua keltaisenvihreäksi.

“Minäpäsh menen ensin okshentamaan ja sitten suihkuun. Ottakaa kaapishta mitä haluatte. Älkää odottako mua ihan heti takaisin.” hän sanoi ja lähti juosten paikalta. Agentit katsoivat toisiinsa ja virnistivät. Sitten pojat tarttuivat toimeen.

Ei ollut kestänyt kuin 15 minuuttia kun Mana-chan jo palasi. Tällä kertaa jättikokoinen pyyhe päällä, hiukset vettä valuvina ja naama kalmankalpeana. Fixailema istui sohvalla pidellen nahkakantista kirjaa sylissään, ja hymyillen vinosti hiustensa alta. Ceres melkein jo oli heittämäisillään vitsiä aiheesta mutta huomasi sitten Mana-chanin ilmeen. Tällä kertaa se oli poissaoleva ja hyvin vakava.

“Jotain on sattunut.” Mana kuiskasi.

“Nani?” Fixailema kysyi.

“En tiedä mitä, enkä sitä, että missä. Mutta jotain on käynyt. Tunnen sen. Kävin vain pikaisesti suihkussa, ja nyt menen pukemaan. Pitää olla valmiina, jos jotain kuuluu jostain päin. Pitäkää puhelinta silmällä ja vastatkaa jos se soi.”

“Hai.” Fixailema totesi ja laski kirjan sohvalle.

“Ok.” Ceres vahvisti.

Ovikello pirisi. Ceres ryntäsi avaamaan. Ovella seisoivat Feenix ja Talim. Tytöt kantoivat välissään tajutonta ja kauttaaltaan lakanaan käärittyä hahmoa, jonka pitkä letti paljasti Shivaksi.

“Auttakaa.” Talim nyyhkäisi. Feenix näytti järkyttyneeltä.

“Tuollaisena se löytyi lattialta, vaikka aamiaispöydässä oli ihan kunnossa. EI CERES! Älä koske Shivaan! Se voi olla tarttuvaa! Siksi lakana on kääritty ympärille!”

Ceres nosti lakanaa hiukan ja katsoi Shivaan. Fixailema tuli myös paikalle.

“Voi pyhä Buddha...” Fixailemalta pääsi, kun hän katsoi Shivan turmeltuneihin kasvoihin. Ceres ei kyennyt sanomaan mitään. Hän vain tuijotti silmät selällään. Shivan naama oli täynnä paiseita, ja iho oli harmaa.

Kulmakarvat sekä silmäripset olivat lähteneet kokonaan, ja huulet halkeilivat kuivina ja karheina kuin hiekka.

2

“Koko loppukroppa on samanlainen...” Talim totesi kyyneleet silmissä.

“Auttakaa nyt jo kantamaan Shiva sisään, senkin typerät miehet! Tai väistäkää edes, että me pääsemme kulkemaan! Jokainen hukattu sekunti on Shivalta pois!” Feenix kivahti. Pojat siirtyivät ja tytöt kantoivat hervottoman paketin sisään. Mana-chan tuli juuri paikalle.

“Ei ole totta...”

“Kun ei voitu viedä lääkäriin, tuotiin tänne. Kiroukset ovat Mana-chanin heiniä, ei sairaalan.” Talim sanoi.

“Viekää sohvalle olohuoneeseen. Mutta miten tiesitte, että se on kirous? Mana kysyi.

“Helppoa, ei tässä sentään olla missään Buffy-sarjassa, jossa henkilöt tajuavat vasta toisen mainoskatkon jälkeen, että missä mennään. Shiva sai aamulla nimettömän paketin, joka sisälsi vanhan eebenpuisen korurasian. Mitäs luulette, onko kirous? Rasia on minulla mukanani, jos haluatte tutkia sitä.” Talim selitti.

“Hyvä tyttö, Talim-sama.” Fixailema totesi.

“Mitä nyt tehdään?” Ceres alkoi jo hätiköidä. Shiva oli edelleen tajuton.

“Yksi ainoa ratkaisu: Mana-chan poistaa kirouksen ja asia on siinä.” Feenix melkein huusi.

“Enkä halua kuulla potaskaa siitä, ettet muka pystyisi siihen, koska silloin Shiva on mennyttä... Eikä meidän Shiva ole mennyttä!”

Mana-chan kääri löyhän paitansa hihat ja kumartui Shivan viereen. Hän siirsi syrjään lakanaa, jotta näkisi kunnolla tuhot. Aikansa katseli, jonka jälkeen sulki silmänsä ja huokaisi syvään. Sitten hän pudisti päätään.

“Mä en tiedä mikä kirous on kyseessä. Voi olla, että saan sen selville tutkimalla rasiaa, mutta siinä kestää niin kauan että... Shivalle se on liian myöhäistä.”

Feenix romahti lattialle istumaan ja puristi kätensä nyrkkiin. Talimin ilme oli kuin vahanaamio, liikkumaton ja ilmeetön. Cereksen tatuoinnit nousivat näkyviin ihon pinnalle, ja tämä löi karjuen yhdellä mahtavalla iskulla rikki pienen jakkaran, jolla oli istunut. Fixailema mutisi jotain outoa mantraa ja tarttui Shivaa kädestä.

Mana-chan yritti estellä. “Älä koske, ettet sinä saa tartuntaa...”

“Urusai! Ja vitutko minä välitän, saanko tartunnan vai en!” Fixailema sähähti, paljastaen terävät kulmahampaansa. Mana-chan katsoi parhaaksi jättää onnettoman puolidemonin rauhaan. Sitten hänen ilmeensä kirkastui. Fixailema oli antanut idean, tosin hyvin pienen mahdollisuuden, mutta mahdollisuuden kuitenkin.

“Mutta... on olemassa joku, joka voi auttaa! Pikku hetki, minä käyn soittamassa apua.” Mana innostui, ja kaivoi kännykän. Hän meni viereiseen huoneeseen puhumaan. Muut kuulivat vain sanan sieltä, toisen täältä. “... Nein, das ist nicht... Ja... Ja. Bitte... Danke schön!”

Kohta Mana-chan palasi huoneeseen ja näytti helpottuneelta.

“Saadaan apua pian. Asia järjestyy. Hän oli onneksi tavoitettavissa. Annatko Talim minulle sitä rasiaa sillä aikaa, kun hän saapuu, koitan tutkia sitä.”

“Tässäpä olisi. Itsekin koitin katsoa irtoaisiko mitään tietoa, mutta minun alaani ovat muinaiset kielet eivätkä noitamerkit, joten en saanut siitä selvää.”

“Juu, ei tässä edes lue juurikaan mitään järkevää tekstiä. Ihan vain symboleita ja loitsumerkkejä. Tässä on pari sanaa vanhaa latinaa, joten kun sinä Talim käännät ne minulle, saan rungon, jonka ympärille voin rakentaa loput tiedot.”

Kohta soi taas ovikello. Feenix meni avaamaan, ja tarkasteli tulijaa epäilevästi. Ovella seisoi nuori mies, jolla oli vaaleat kiharat hiukset ponnarilla niskassa, silmälasit, sininen paita päällä ja farkut jalassa.

Päällimmäisenä miehellä oli valkoinen laboratoriotakki, jonka taskussa pilkotti kaksi kynää. Kädessään mies kantoi mustaa salkkua. Miehen kasvot olivat lämpimät, ja silmät näyttivät olevan tulvillaan iloisuutta ja hyvää mieltä! Mana-chan tuli ovelle ja hymyili miehelle. Nämä alkoivat välittömästi höpöttää kiivaasti saksaksi jotain mitä Feenix ei ymmärtänyt. Mana-chanin puhe oli selkeästi kömpelöä ja pätkittäistä, mutta mies puhui sujuvaa ja pehmeää aksenttia, joten Feenix päätteli, ettei mies ehkä ollutkaan saksalainen.

3

Mana-chan vei miehen Feenixin mukana olohuoneeseen. Miehen katse kääntyi ensin huolestuneena sohvalla makaavaan Shivaan. Sitten hän tarkasteli Talimia, ja sitten Feenixiä hiukan tarkemmin ja hymyili tytöille ystävällisesti. Nähdessään Agentit mies hieraisi toista silmäänsä, mutta koitti näyttää siltä, ettei huomaisi näissä mitään epätavallista. Olihan aivan normaalia, että huoneessa oli sekä osittain muuntautunut puolienkeli, eli kolmimetrinen stressaantunut mies, jonka pään päällä oli sädekehä, sekä lisäksi tuskainen demonimainen mieshahmo, jonka silmät olivat sumeat, keltaiset ja poissaolevat, ja joka piteli sairaan naisen kättä hellästi ja huolehtivasti. Miehellä oli uskomattoman pitkät terävät kynnet, mutta ne näyttivät enemmän suojaavilta kuin hyökkääviltä. Mana-chan esitteli uuden tuttavuuden muille.

“Tämä tässä on itävaltalainen ystäväni tohtori Marvin Weiss. Hänen erikoisalaansa ovat luonnontieteet ja parannusmagiat. Hän on täysin luotettava, eikä tule puhumaan Devil Never Cry:stä kenellekään. Olen selittänyt tohtori Weissille pääkohdat, sekä tilanteesta että toimialastanne.”

“Grüss gott. Ja hauska tutustua. Enkä minä Itävallasta asti tänne tullut, minulla on labra tässä samassa kaupungissa.” tri Weiss nauroi säteilevästi, ja hetken näytti siltä, että koko huone valaistuisi hiukan. Sitten hän muisti tilanteen ja vakavoitui. Talim arveli heti, että tohtori oli sen tyylinen ihminen, joka pystyi saamaan oman hymynsä tarttumaan muihin vain olemalla paikalla. Harvinaista, hyvin harvinaista.

“Tässä siis potilas. Tai uhri oikeastaan. Katsotaan mitä voin tehdä. Minun tehtäväni on siis pitää Fräulein Shiva hengissä, kunnes Fräulein Mana löytää vastakirouksen. Lupaan tehdä parhaani.” mies totesi. Sitten hän meni Shivan luo, siirsi ystävällisesti mutta päättäväisesti murtuneen Fixaileman syrjään, ja otti Shivan käden omaansa. Muut olivat jo aikeissa varoittaa tohtoria tartunnasta, mutta Mana-chan ehti ensin.

“Tohtoriin se ei tietystikään tartu, mikä sitten onkaan. Hän säteilee koko ajan hiukan parantavaa valkoista energiaa ympäriinsä, joten oikeastaan myös hänen vartalonsa korjaa itseään hitaasti koko ajan ja torjuu tietysti myös suurimman osan kirouksista. Ainakin näin pienet. Teidän kielellänne voisin kuvailla tilannetta, että hänellä on siis eräänlainen automaattinen virusskannaus päällä koko ajan. Siksi juuri Fixailemalta sain idean tähän.”

Tohtori nyökkäsi ja nousi ylös. Sitten hän nosti näppärästi Shivan syliinsä. Riutunut nainen ei näyttänyt painavan lainkaan, vaikka tohtori ei ollutkaan mikään suuri mies.

“Missä päin makuuhuoneenne on?” Tri Weiss kysyi Manalta. Mana-chan punastui ja änkytti jotain yläkerrasta. Feenix naurahti hiukan.

“Oot liki tuhat vuotta vanha, ja yhä punastut, kun mies kysyy tietä makuuhuoneeseesi?” Feenix kuittasi.

Mana-chan meni hiukan vaikeaksi mutta virnisti sitten.

“Se että olen vanha, ei tarkoita, että olisin konkari. Minun huimalla romanssitahdillani mies kysyy tietä makuuhuoneeseeni keskimäärin kahdensadan vuoden välein. Ja sekin on liikaa.”

“Ja viimeksi tällainen tapahtui... kuinka kauan aikaa sitten? Kolmesataa? Mahdollisesti vapaa ja villi rokokoo-aika?” Feenix kysäisi velmuimmalla äänensävyllään.

“Se ei kuulu tähän tilanteeseen. Unohtakaa koko juttu. Ja varokaa rappusia.” Mana-chan huomautti, kun muu porukka kiipesi vanhoja tammiportaita tri Weissin ja Shivan perässä.

“No, ei ne niin kovin jyrkät ole.” Feenix vastasi.

“Eh, ei ne rappuset yksin mitään. Mutta ettette sitten astu Shivan hiusten päälle, kun kiipeätte. Ne nääs laahaavat portaita.” Mana-chan vastasi. Samassa Fixailema rymähti nurin ja Ceres seurasi perässä.

Talim ja Feenix osasivat väistää ajoissa, muuten tytöt olisivat itsekin olleet samassa kasassa. Ceres sylki epätoivoisesti Fixaileman hiuksia ulos suustaan. Joukossa oli yksi puolitoistametrinenkin.

“Taisin löytää jotain Shivalle kuuluvaa. Edes rakkaalla puolidemonilla ei ole näin hyvin hoidettuja hiuksia.

Hah! Oikein arvasin! Tämä nimittäin EI ole kaksihaarainen!” Ceres hihkaisi. Fixailema ärähti kiukkuisena työntäessään isoa puolienkeliä pois päältään.

“Sinä tässä olet se, kellä niitä kaksihaaraisia on! Tai oikeastaan hiustesi latvat muistuttavat joulukuusia!

Pääsikin on havua ja sen nupissa tähden virkaa tekee se höpsö rinkula! Ja nouse nyt ylös senkin uuno jouluenkeli, selkäni alla on porras!”

Tri Weiss riisui Shivan yltä lakanan ja pyysi Feenixiä asettamaan sen neliönmuotoiselle matalalle sängylle.

Sitten hän laski Shivan varovasti sen päälle. Makuuhuone oli japanilaisvaikutteinen, sinisävytteinen ja sisustettu vaalealla puulla. Huoneen katto oli kalteva, ja seinillä oli monta ikkunaa, jotka toivat valoa sisälle.

Lattia oli peitetty tatameilla. Huoneen reunalla oli itämainen sermi, jonka paperisiin seiniin oli maalattu sakurankukkia. Tohtori meni heti ikkunan luo, ja veti pimennysverhot niiden eteen. Huoneeseen tuli 4

pimeää, mutta kohta sen valaisi tohtorin sytyttämät kaksi kynttilää, yksi kummallakin yöpöydällä. Sitten hän kääri takkinsa hihat ja pyysi muita menemään sängyn ympärille istumaan.

“Aion kerätä teiltä hiukan energiaa saadakseni Fräulein Shivaan siirrettyä elämänvoimaa. Älkää huoliko, tämä on helppoa. Teillä on niin paljon lämpimiä tunteita, jokaisella. Ja tässä menee vain hetki, loput saan hoidettua yksinkin. Kunhan pääsemme alkuun helpommin tällä tavalla. Hyvä, juuri noin. Sitten otatte tosianne kädestä.” Tri Weiss neuvoi. Muut tekivät niin kuin on käsketty. Tohtori istui Shivan viereen sängylle ja laittoi toisen kätensä Shivan otsalle, sekä toisen vatsan päälle. Hän sulki silmänsä ja painoi päänsä. Huoneen täytti tohtorista hohtava lämpimän valkoinen valo, ja tohtorin käsistä lähti lentoon pieniä valokipinöitä, jotka nousivat tanssien kohti kattoa. Shiva huokaisi syvään, mutta ei herännyt. Huokaus kuulosti helpottuneelta, ikään kuin iso paino olisi nostettu naisen rinnoilta. Kipinöitä nousi ilmaan lisää, ja lopulta ne alkoivat pyöriä hitaasti laakeaa rinkiä. Ne nousivat pyörteenä kohti kattoa ja hiipuivat sitten.

Tri Weissin kasvot olivat tyynet ja rauhoittavat. Muut huomasivat, miten he alkoivat itsekin hohtaa. Feenix loisti punaista valoa, Talim taas vihreää. Ceres hohti sinisenä, Fixailema oranssina ja Mana keltaisena.

Keskellä makaava Shiva valaisi syvän lilaa valoa. Seinät täyttyivät tanssivista kuvioista, jotka heijastuivat sievänä yhdistelmänä kattoon.

Kohta kuului tuulen kohahdus, ja huoneeseen virtasi kylmää ilmaa. Tohtori näytti hiukan hämmentyvän, kun hänen sormenpäihinsä nousi hento kuura. Muut tiesivät mitä se tarkoitti. Shiva oli vahvistunut ja jaksoi taistella kirousta vastaan. Tukijoukko huokaisi yhteen ääneen, kun Shivan tajuttomille kasvoille nousi vieno ja unelias hymy. Ensimmäinen ja vaikein vaihe oli takana. Nyt tohtorilla oli tarpeeksi energiaa pitää Shiva hengissä, kunnes löydettäisiin vastakirous.

Mana livahti alakertaan kirjastoon pörröinen punainen tukka liehuen. Feenix ja Talim istuivat lattialla toisella puolella sänkyä, ja Fixailema toisella puolella. Ceres istui ikkunan ääressä lattialla kädet kasvoille painettuna. Tri Weiss istui edelleen sängyllä ja piti hohtavia käsiään Shivan päällä. Manalla oli nyt runsaasti aikaa etsiä vastaloitsu, ja jos aika loppuisi kesken, he uusisivat rituaalin. Toivon mukaan tohtori kuitenkin olisi niin sitkeä, että saisi Shivan elämänvoimaa lisättyä tarpeeksi, jotta voisi itsekin levähtää välillä.

Mieheltä voisi loppua voimat kesken. Tohtori ei vielä kuitenkaan näyttänyt lainkaan väsyneeltä.

Feenix oli jo ottanut yhteyttä Danteen, mutta tämä oli Amerikassa juuri, ja hänellä kestäisi siksi hetki aikaa saapua paikalle. Hän kuitenkin vakuutti, että jos saattoi tehdä jotain, enkeleiden tarvitsi vain pyytää. Hän saapuisi ensimmäisellä koneella, heti kun mahdollista.

Oli kulunut jo monta tuntia. Tri Weiss piti hiukan taukoa työssään. Talim toi hänelle tarjottimella englantilaista aamiaista: paistettuja munia, papuja, pari juustoleipää ja kupin teetä. Tohtori poisti anteeksipyytävän näköisenä juustonviipaleet leivän päältä mutta söi loput tyytyväisenä. Sitten hän kysyi tietä kylpyhuoneeseen ja lähti toimittamaan asiaansa. Shiva näytti edelleen samalta kuin ennenkin, mutta muut olivat iloisia, ettei tilanne ainakaan näyttänyt pahemmalta. Mana-chan konkkasi paikalle väsyneen ja räjähtäneen mutta onnellisen näköisenä.

“Löytyi! Rasiassa oli harvinainen mutta simppeli kirous! Joku vihamiehistänne on lähettänyt rasian Shivalle!

Niin mielelläni kuin kääntäisin sen lähettäjää vastaan, en taida pystyä siihen. Pitää tyytyä vaan poistamaan kirous. Mutta sekin riittää! Toistaiseksi... Asia ei oo puhuttu loppuun vielä.”

Talim, Feenix ja agentit huokaisivat helpotuksesta. Feenix nousi ylös.

“Alat sit heti hommiin, eiks niin?”

“Noh, osa mulla on itselläni, mutta tarviin pari loitsukomponenttia lisää... ja ajattelin että sä ja Talim kävisitte hankkimassa ne.”

“Anna lista, me ollaan käytännössä menossa jo!” Talim hihkui. Mana-chan ojensi listan. Enkulat lukivat sen läpi. Fixailema hämmästeli tyttöjen ilmeitä ja toivoi että hänen kameransa olisi ollut mukana. Heidän ilmeensä nimittäin muuttuivat ensin hämmästyneiksi ja sitten epäuskoisiksi. Cerestäkin kiinnosti, joten hän 5

hiipi tyttöjen olan taakse lukemaan listaa. Mana kaiveli varpaallaan tataminreunaa.

“Lukeeko tässä ihan tosiaan, että kamelinkarvaa?” Feenix kysyi epäuskoisena.

“Eh... lukee. Mutta se saa olla tuoreesta... eikun siis elävästä kamelista tai sitten jostain kamelinkarvavaatteesta.”

“Vai niin! Noh, sehän mainiota! Käydään vaan pyydystämässä yksi elikko tuossa ihan ohimennen! On kuulemma ollutkin hyvä kamelivuosi!” Feenix hihkaisi. Talim tarkensi katsettaan paperiin.

“Tinasotilas?”

“Niin... tai vaikka sellainen uudenvuodentina. Pääasia että se on joskus sulatettu ja muokattu johonkin tunnistettavaan muotoon, kuten sotilas tai hevosenkenkä. Pelkkä könttä tinaa siis ei käy.” Mana-chan selosti. Ceres repesi nauruun.

“Eihän loitsun suoritus vaadi viskiä?”

“Jukkapalmu!” Feenix kiljui. “Älä kysy. Sen kun vain haet sen.” Mana punersi taas kasvoiltaan.

“Menkää jo!”

“Miten Tohtori Weiss pärjää? Vaikka ovathan agentit ja sä täällä...!” Talim epäröi. “Älkää huoliko, en ole koskaan nähnyt Marvinin epäonnistuvan. Ainakaan enää nykyään.” Mana-chan kuiskaa. Feenix ja Talim katsoivat Manaan kummeksuen.

“Tohtori Weiss on antanut sulle luvan sinutella itseään?.. Ootteko läheisissä väleissä?”

“Eh, tuota... oikeasti sinuttelen vain, kun ollaan kaksistaan. Ja niistä väleistä kerron myöhemmin. Voin kuitenkin paljastaa, että oon auttanut Marvinia muutaman tutkimusprojektin kanssa. Ja hän on taas pelastanut mun henkeni sekä elämäni.” Mana-chan sanoi ja kaappasi käsiinsä viisi kirjaa makuuhuoneesta.

Sitten hän lähti kohti kirjastoa.

“Miten niin hengen sekä?..” Feenix kysyi Talimilta.

“Niin, eihän Mana-chan voi kuolla.” Talim vastasi.

“Tämä tarina on pakko kuulla sitten myöhemmin! Nyt menoksi, sistah!”

“Noh, löytyivätkö tarvikkeet?” Mana kysyi enkuloilta.

“Joo. Omena oli suht helppo, tinasotilas keskivaikea... tosin siltä puuttuu käsi ja kivääri, ei kai haittaa? Pahin oli palmu.” Feenix raportoi. Ceres kohotti toista kulmakarvaansa.

“Miten palmu voi olla pahin... tai antaa olla! Unohda koko kysymys, en halua kuulla!”

“Kun etsin turkisliikkeestä kamelinkarvaa, ne koittivat ajaa mut pois. Luulivat kai mua kettutytöksi, koska koitin viiltää kameliturkista palaa irti. Sain kuitenkin napattua kyseisen palan mukaani, eli ei huolta.” Talim selitti. Feenix katsoi Talimia pitkään. Hyvin pitkään. Talim puolustautui.

“Et kai kuvittele, että olisin ostanut kokonaisen turkin yhden ainoan palan vuoksi? Nehän maksavat ihan pipona! Ja eläintarhaan oli liian pitkä matka! Minä en edes siedä turkiksia!”

“Kaksi sanaa, rakkaani. Danten ja luottokortti. Hänhän lupasi kaiken tuen ja avun. Eih... en voi uskoa, että kukaan meistä kolmesta vajoaisi koskaan niin alas, että varastaisi palan kamelia. Ihan mitä muuta vaan.

Onhan tässä jo hyökkäilty sinne sun tänne ja viety pahiksilta muinaisesineitä ja kaikkea... mutta että kamelia...” Feenix huokaisi. Mana-chan nappasi tavarat ja mennä rymisteli yläkertaan. Enkelit seurasivat perässä. Feenix ja Talim huomasivat, että makuuhuoneessa oli jo loput tarvikkeista, kuten kynttilöitä, merisuolaa, pullo lähdevettä, hopeamalja, sekä yksi valkoinen ruusu.

“Okei. Kaikki muut ulos huoneesta. Marvin... siis tohtori Weiss... on tehnyt osuutensa ja tarvitsee lepoa.

Ulos siitä, kaikki! Hus! Loput ovat rutiinijuttu.” Mana-chan hätisteli. Fixailema päästi matalan murinan ja näytti väläyksen terävistä kulmahampaistaan. Tri Weiss hätkähti, mutta koitti taas näyttää siltä, ettei hämmästelisi tätä freak-showta lainkaan. Joukko päätti mennä istumaan olohuoneeseen siksi aikaa, kun Mana-chan väkersi vastakirouksen kanssa. Fixailemakin lähti melko sovinnolla eikä edes tapellut tosissaan vastaan.

6

Kun he pääsivät kaikki istumaan ja Fixailema oli ottanut kunnon huikan Alternative-Kola-pullostaan, laskeutui huoneeseen vaivautunut hiljaisuus. Tässä enkelien ja agenttien keskuudessa istui nyt mies, joka oli pelastanut Shivan hengen, mutta kukaan ei oikeastaan tuntenut koko henkilöä. Lopulta Talim päätti avata keskustelun, ja kysyi selvällä kirkkaalla saksan kielellä, että haluaisiko tohtori kertoa itsestään hiukan.

Tohtori Weiss hymyili.

“Juu toki, mitä haluatte tietää minusta?”

“Noh, paas ekana vaikkapa ammatti, ikä, siviilisääty, kansalaisuus, elämänvaiheet sekä synkin salaisuutesi.”

Feenix heitti.

“Ammattini on eräänlainen tutkija. Tällä hetkellä olen töissä omassa laboratoriossani ja koitan kehittää rokotetta erääseen harvinaiseen sairauteen. Ikäni on yli kaksikymmentä, mutta alle kolmekymmentä, sen saatte arvata itse. En ole naimisissa, eikä lapsiakaan ole. Elämänvaiheeni käsittää monta vuotta opiskeluja sekä vihdoin kohtalaisen hyvän ammatin, sekä työn, josta pidän. Synkin salaisuuteni on tämä parannuskyky.”

“Onpa tosiaan synkkää.” Fixailema totesi.

“Kuulostaa siltä, että olette melkein normaali, ainakin meidän värikkääseen hulttiojengiimme verrattuna.”

“Missä olette Mana-chanin tavannut?” Talim kysäisi. Tohtori meni hetkeksi hiljaiseksi, ja otti silmälasinsa pois. Sitten hän alkoi kiillottaa linssejä takinhelmaan.

“Olette Fräuleinin ystäviä, joten voin kai kertoa. Tiedättehän hänen erikoisesta... kyvystään. Että hän herää eloon aina kun kuolee.”

“Sitä ei voi olla huomaamatta, etenkin kun sitä tapahtuu aika usein.” Ceres totesi väliin.

“Noh, tässä pari vuotta sitten Fräulein onnistui Itävallassa jäämään auton alle ja kuoli. Ambulanssi tietysti vei hänet ruumishuoneelle, mutta siellä hän heräsi eloon. Hän koitti paeta, yllään vain sairaalan mekko, mutta vartijat saivat hänet kiinni. Sairaalan johtaja tajusi, että kyseessä oli harvinainen ja tuottoisa tapaus, ja ilmoitti korkeammille tahoille asiasta. Fräulein Manasta päätettiin tehdä tutkimuskohde, sillä hänen avullaan voitaisiin kehittää uusia lääkkeitä, ja ehkä jopa parannus syöpään. Hänet pidettiin huumattuna ja vangittuna, ja tuotiin meidän laboratorioomme. Minun kävi raukkaa sääliksi. Hän kieltäytyi kertomasta nimeään, tai mitään muutakaan itsestään. Kutsuimme häntä vain numero Seiskaksi. Otimme häneltä hiukan verta, ja muitakin näytteitä. Fräulein Mana taas kosti tekemällä meille kiusaa pikku loitsuillaan, sekä tappamalla itsensä aina ajoittain. Kerran hän vihaisena räjäytti koeputken apulaiseni kädessä, ja tältä katkesi peukalonjänne. Sen jälkeen tuli käsky pitää raukka sidottuna sänkyyn koko ajan.”

“Kamalaa vapaudenriistoa! Toivon mukaan teit jotain asialle, niin säilytät kunnioituksesi silmissäni.” Feenix tuhahti.

“Niin, olihan se hirviömäistä, mutta ajattele sitä hyötyä. Ei niin arvokasta tutkimuskohdetta voinut päästää menemään. Uudet tutkimukset tarkoittivat tuhansien ihmisten hyötyä! Ehkä pelastaisi satoja ihmishenkiä! Mutta minustakin se oli väärin. Tajusin, että hallitus pitäisi häntä vangittuna ikuisesti, eikä mitään pelastumisenmahdollisuutta ollut, ei edes kuolemaa. Ja kukaan ei kysynyt kohteelta mitään, vaikka kyseessä oli ihminen! Kukaan ei tarjonnut hänelle mahdollisuutta olla mukana vapaaehtoisesti. Silloin päätin tehdä jotain. Hiivin eräänä yönä hänen sellinsä luo, ja tein sopimuksen hänen kanssaan. Olin jo aikaa sitten saanut säästettyä rahat omaan pikku labraan, joten voisin jatkaa tutkimuksia senkin jälkeen, kun päästäisin hänet karkuun. Tein sopimuksen hänen kanssaan, että autan hänet karkuun, ja hän luovuttaa minulle vapaaehtoisesti näytteen aina tarvittaessa. Ehdotettuani tätä, hän piristyi silmissä, ja hän lupasi kunniasanansa, että hän tekisi parhaansa asian hyväksi. Minun oli pakko luottaa hänen sanaansa, vaikka hän kävikin välillä melko syvällä hulluuden syövereissä. Uskoohan sen, tietysti. Mutta hän piti lupauksensa.”

“Tuohan kuulosti hyvältä. Mutta miten teille kävi?” Talim kysäisi.

“Noh, eräänä aamuna kohde oli karannut mystisesti jättämättä jälkeäkään. Valvontakamerat eivät olleet havainneet mitään, ja ovetkin olivat olleet koko yön lukossa. Virallisiin papereihin merkittiin, että kohde nro. Seiska oli jotenkin käyttänyt kummia taitojaan paetakseen. Minä ilmoitin eroavani, sillä koska kohdetta ei enää ollut, voisin siirtyä omiin tehtäviini. Hanke oli ollut salainen, joten luonnollisestikin sain hyvät rahat siitä, että pidän suuni kiinni koko projektista. Tällä rahoitin loputkin omasta labrastani. Saan myös valtiolta kuukausittain tukea sillä ehdolla, että työllistän juuri yliopistosta valmistuneita nuoria muutamaksi kuukaudeksi. Näin he pääsevät elämän alkuun. Ja minä jatkan siitä mihin jäin ennen kuin kohde nro Seiska ‘karkasi’ meiltä. Merkittävin huomio muuten, minkä olen tehnyt, on että syötyään merenneidon lihaa, hänen kromosomirakenteensa on muuttunut. Jos joku nyt söisi hänen lihaansa, syöjästä tulisi kuolematon.”

7

“Jostain syystä tuo ei herätä ruokahalua.” Fixailema totesi. Ceres nauroi.

“Sinä toivoisit saavasi palasen?”

“Montako kertaa minun pitää mainita siitä, että olen vege!” Fixailema karjui.

“Kaiken varalta, toivon ettei mun koskaan tarvitse analysoida hänen vertaansa, ties mitä myrkkyä se on!”

“Te ja Mana ilmeisesti tulette keskenänne hyvin toimeen nykyään?” Talim kysyi, koittaen kiinnittää tohtorin huomion pois riitelevästä agenttiparista.

“Niin, aluksi hän vähän arasteli minua, mutta ei ole läheskään niin ujo enää. Minulle hän on kertonut itsestään jopa kovin henkilökohtaisia asioita, ja käymme joskus yhdessä teelläkin. Teistä hän ei ole koskaan puhunut sanaakaan. Tosin Fräuleinin seurassa olen jo tottunut siihen, että pian hän kertoo jotain täysin uskomatonta. Ja oli muuten merkillistä ensimmäisen kerran nähdä hänen leijuttavan kahvikupin ikkunasta ulos... ja tyhjentävän sen sisällön nuoren hampparin niskaan, joka juuri tuhri tussilla jonkun autoa. Minun alaani on valkoinen parannusmagia, ja sekin on ‘natural’, joten minun ei tarvitse opiskella sitä. Oli kiehtovaa tavata joku, jolla on edes hiukan sama maailma.”

“Siinä tapauksessa pudotatte varmaan silmälasinne, kun näette mitä nämä agentit tässä osaavat...” Talim totesi.

“Puhumattakaan, jos näkisitte enkelit tositoiminnassa!” Ceres lisäsi.

“Epäilemättä. Ja todellakin, voin jopa sanoa, että tuskin maltan odottaa!” tri Weiss vastasi.

“Mutta mikä tuo teidän kykynne on, tohtori?” Talim kysäisi. Tohtori mietti hetken ja puhui sitten.

“Se on vain aina ollut minulla. Tajusin jo hyvin pienenä salata sen. Minä vain yksinkertaisesti kykenen parantamaan. Enkä tiedä miksi. Yleensä salaan sen kaikilta, mutta se ei tarkoita, etten käyttäisi sitä. Kun näen sairaan ihmisen, koitan esimerkiksi törmätä häneen väkijoukossa ja auttaa asiaa salaa. Mutta jos ihmiset saisivat tietää kyvystäni... en saisi enää koskaan hetkenkään rauhaa. Ihmiset julistaisivat minut pyhimykseksi, ja sellainen en kyllä halua olla. Samasta syystä en ruvennut lääkäriksi vaan tutkijaksi. Joku olisi huomannut jotain epäilyttävää.”

“Voisihan se olla aika kivaa... mutta joo. Niinhän mekin toimimme salassa. Ymmärrettävä tilanne.” Feenix vastasi.

“On muuten hurjan näköistä, jos yritän parantaa Fräulein Manan haavan. Koska Frauleinin kyky parantua itsestään on vahva, ja minä kykenen parantamaan, haava humahtaa umpeen sekunnissa. Voima ei edes kaksinkertaistu, vaan moninkertaistuu! Haava paranee jopa niin nopeasti, että siitä roiskuu verta ympäriinsä.” tri Weiss naureskeli.

“Katsokaas, ennen kuin tapasin Frauleinin, kykyni eivät olleet näin voimakkaat. Hänen ansiostaan olen päässyt harjoittelemaan kykyäni turvassa, ilman epäonnistumisenriskiä. Kun kerroin hänelle orastavasta kyvystäni, hän ehdotti heti, että harjoittelemme hänellä. Siinä sitten tehtiin niin. Aluksi oli karu tilanne, kun Fräulein katkoi itseltään jotain ja minun piti yrittää parantaa tulos. Pari kertaa on ollut oikeakin tilanne, kun hän on taas tunaroinut jotain.”

“Tunaroinnista puheen ollen, tuolla Mana tuleekin.” Ceres huomautti, kun nainen ilmestyi ovelle.

“Valmista. Tulkaa. Onnistui.” Mana-chan henkäisi ja lähti takaisin ylös. Muut rynnivät hälisten perässä.

Makuuhuoneessa oli taas valoisaa, pimennysverhot olivat pois ikkunoiden edestä. Huoneessa oli tuuletettu.

Keskellä huonetta oli edelleen Manan sänky, ja siinä makasi puhtaan lilan lakanan alla Shiva, jonka silmät olivat auki. Iho oli taas puhdas, ja huulet terveet. Sängynpäädyssä kimalsi ohut jääkerros, vaikka oli keskikesä.

“Kulmakarvat ja silmäripset ovat yhä poissa. Mutta ne kasvavat takaisin parissa viikossa. Ainakin Shivamme on yhä hengissä. Ja hiukset ovat tallella.” Mana-chan huokaisi. Muut ryntäsivät Shivan luo ja halasivat tätä vuorotellen.

“Auuuh, varovasti nyt! Älkääkä möyrikö sängyssä, minulla ei ole vaatteita täällä lakanan alla!” Shiva nauroi.

“En muista tarkalleen mitä on tapahtunut, mutta mä saan kai kiittää hengestäni teitä kaikkia?”

“Ja se koira, joka lähetti rasian, on mennyttä kunhan saadaan syyllinen kiinni!” Feenix manasi. Shivan silmät kääntyivät äkkiä ovelle, jossa tri Weiss seisoi.

“Kuka tuo mies on?” Hän kysyi ihmetellen. Tohtori hymyili.

“Tohtori Marvin Weiss, palveluksessanne, Fräulein. Hyvä nähdä, että olonne on parempi.”

Mana-chan oli istunut tatamille, ja näytti hiukan heikolta.

“Marvin?..”

“Niin, Mana?”

8

“Ennen kuin teet mitään, niin voisitko parantaa krapulani. Se jatkuu yhä vaan, ja mua hiukan rasittaa se.

Tai toinen vaihtoehto on, että puolienkeli saa kolkata mut, mutta nyt en kestä enää! Tehkää jotain!” Mana melkein itki. Ceres räjähti nauruun, mutta Fixailema tuli jälleen siihen tulokseen, että samanlainen ankka-jatynnyri-tapaus, ei maksa vaivaa kuitata. Talim ja Feenix istuivat iloisina Shivan viereen sänkyyn, ja alkoivat kertoa koko tarinaa tälle.

Oli taas yksi kaunis kesäkuinen lauantai-ilta.

9

Dante’s Angels Schwarze Magie?

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.” episodi II Oli taas yksi kaunis kesäkuinen lauantai-ilta.

Shiva makaili kaikessa rauhassa violetin lakanansa alla, Feenixin ja Talimin istuessa vieressä. Kumpikin enkeleistä selitti innoissaan tälle päivän tapahtumia. Kuinka Shivaan oli iskenyt kirous. Kuinka tohtori Marvin Weiss oli pitänyt hänet hengissä, kunnes enkelit olivat saaneet hankituksi Mana-chanille tarvikkeet tehdä vastakirous. Kuinka Ceres oli tehnyt parhaansa lievittääkseen naisen kärsimyksiä, ja kuinka Fixailema oli kieltäytynyt hetkeksikään jättämästä Shivaa, vaan oli uskollisesti pitänyt tämän kättä omassaan koko päivän. Tai ainakin siihen asti, kun Mana oli nakannut tämän ovesta ulos, jotta saisi rauhassa suorittaa vastaloitsun.

Ceres istui polvillaan sängyn vierellä, ja Fixailema sytytti juuri suitsuketta kiitokseksi esi-isille, että tarina loppui hyvin. Mana-chan istui tatamilla risti-istunnassa, vieressään tri. Weiss joka paranteli Mana-chanin krapulaa. Manan jaloissa hääri kehräten Manan kissa Bakaneko. Tohtorin käsistä sinkoili pieniä valokipinöitä kattoa kohti, jotka tanssivat hitaasti ilmassa. Feenix katseli ihastuneena kipunoiden nousua kohti kattoa, ja koitti tavoittaa yhden niistä. Hän sai sen kiinni mutta se haihtui olemattomiin. Shiva oli noussut ja käynyt pukemassa puhtaat vaihtovaatteet päälleen. Hänellä ei ollut omia mukana, joten hän oli koittanut pukeutua Mana-chanin vaatteisiin. Shiva oli hullunkurinen näky vihreässä hameessa, joka ylsi häntä vain polviin asti.

Mana-chan oli niin lyhyt, että hänelle sopiva hame oli Shivalle aivan liian pieni. Paitsi vyötäröltä, sillä Shiva oli joutunut vyöttämään sen kiinni, ettei se putoaisi. Mana oli hiukan karskimpaa tekoa kuin pitkä, solakka ja notkea Shiva. Jääneito ei kehdannut valittaa, että Manan paita oli rinnusten kohdalta aivan liian ahdas. Se olisi jo ollut liikaa. Shiva katsoi Manaan hymyillen, mutta havaitsi ilmassa jotain outoa.

Tohtori Weiss oli lopettanut parantamisen ja muuttunut hyvin vakavaksi. Hän tuijotti Mana-chaniin. Manachan tuijotti totisena takaisin. Talimilla meni hetki ennen kuin hän tajusi mikä oli homman nimi.

“Voi ei...”

“Marvin?..” Mana kysyi kuiskaten. Bakaneko miukaisi ja sen häntä pörhistyi. Tohtori Weiss otti Manaa kädestä.

“Pysy paikallasi ja koita säästää voimiasi.” Tohtori sanoi. Mana-chan riuhtaisi kätensä irti tohtorin otteesta ja jäi tuijottamaan kädenselkämyksessään olevaa paisetta. Iho sen ympärillä oli harmaa ja halkeillut.

“Et kai sä koskenut paljain käsin Shivaan, tyhmä noita!” Feenix karjui. Mana-chan nyökkäsi.

“Pitihän mun jollain tavalla saada ylimääräiset vaatteet pois, ne oisivat olleet vastakirouksen tiellä. Kaiken järjen mukaan se ei olisi tarttunut minuun koska olen kuolematon. Eihän se tarttunut tohtoriinkaan.”

“Kyseessä on kirous, ääliö! Sä ehkä et kuole siihen, mutta kyllä se tarttuu suhun! Koittaisit ajatella, vai veikö krapula kaiken järjenkäytön?” Feenix huusi. Tohtori koitti selvittää tilannetta muille sekä itselleen.

“Niin, sinä pystyt vastustamaan viruksia ja bakteereita, muttet kirousta, sillä se ei ole luonnollinen asia.

Minuun taas ei pure mikään tuollainen, koska olen natural valkoinen maagi. Sinä et ole. Onneksi se ei kuitenkaan tapa sinua, vaan...”

“Mana-chan ei kuole mutta jää siihen tajuttomuuden tilaan ikuisesti koska sitä mukaa kun hän kuolee, hänen ruumiinsa korjaantuu.” Talim puhui ääneen sen mitä kaikki muut ajattelivat. Ceres nousi seisomaan.

10

“Onneksi kukaan muu ei koskenut Shivaan... Paitsi... ei voi olla totta!” Ceres ehti juuri viimeistellä lauseensa, kun Fixailema kaatui rymähtäen lattialle kaataen pöydän ja suitsuketelineen. Suitsuke putosi lattialle pompaten pari kertaa, ja vieri Shivan jalkoihin. Ceres ryntäsi Fixaileman luo lakanan kanssa ja kääri tämän siihen. Sitten hän nosti työparinsa varovasti sänkyyn. Mana-chan nousi haparoiden ylös. Shiva koitti ottaa hänestä kiinni auttaakseen, mutta Mana väisti ja konkkasi sängyn luo. Sitten hän rojahti Fixaileman viereen selälleen. Talim peitteli kummatkin potilaat varovasti lakanalla. Puolet Fixaileman kasvoista oli jo rakkuloiden peitossa, ja Manan iho oli tummanharmaa. Tauti levisi nopeasti. Feenix kihisi kiukusta ja puristi käsiään nyrkkiin. Nyrkeistä nousi hento usva. Vai oliko se savua? Talim totesi hiljaa: “Mana-chan on meistä ainoa, joka osaa tehdä vastakirouksen. Jos hän menee tajuttomaksi, kummatkin ovat mennyttä.”

Huoneessa tuli hyvin hiljaista. Fixailema oli syvässä tajuttomuudentilassa, ja Mana-chan liukui myös pois hetki hetkeltä.

“Shiva, lupaa minulle...” Mana kuiskasi. Shiva kumartui lähemmäs. Mana melkein itki.

“Shiva, ystävä... jos ette löydä vastakirousta... niin mä en halua jäädä elämään tällaisena. Vapauta sä mut.

Lupaa!” Mana-chan sopersi juuri ennen kuin menetti tajuntansa.

“Lupaan. En anna sun kärsiä.” Shiva pakotti itsensä sanomaan. Shivan silmiin nousi muutama kyynel, jotka muuttuivat heti jäisiksi palloiksi. Ne tippuivat rapisten sängylle.

“Tämän... ne... kurjat... houkat... saavat MAKSAA!!!” Feenix huusi niin kovaa kuin jaksoi. “Ei riittänyt, että he kiusasivat Shivaa ja lähettivät sen paketin! Ei riittänyt, että melkein menetimme yhden meistä!

Ei hemmetissä riittänyt! Vaan sen pahuksen kirouksen piti tarttua, ja viedä meistä vielä kaksi! Mä tapan sen, joka sen viheliäisen paketin lähetti, vaikka joutuisin etsimään koko lopun ikuisuutta ja vielä läpi seuraavankin elämän!”

Feenix heitti tyynyn seinään.

“Ja miksi, miksi ton demoninpuolikkaan piti olla niin uskollinen, ettei voinu katsoa itsensä perään! Sitä vaan väitetään, ettei piitata, vaikka itelle sattuu jotain, mutta entä me muut! Totta helkutissa meitä liikuttaa, että mitä tuolle typerälle sarvipäälle käy.”

Ceres pyyhki hikeä otsaltaan. Häntä janotti tämä kuumuus ja päässäkin heitti. Ilta oli hiostava, olikohan ukkosmyrsky tulossa. Se nyt vielä olisi puuttunut, että sääkin mollaisi heitä tällaisena hetkenä. Tri Weiss näytti miettivän ankarasti, mutta pyyhkäisi itsekin välillä hikipisaran otsaltaan. Äkkiä Ceres teki mielenkiintoisen havainnon. Shivan hiukset olivat kokonaan huurteessa, mutta niissä oli yksi sula kohta, ja se sula kohta oli Feenixiin päin. Tämä oli mullistavaa, mikäli hänen arvionsa pitivät paikkansa. Kaikki tiesivät Shivan voivan jo melko hyvin hallita jäävoimiaan, mutta sekä Feenixillä että Talimilla ne olivat yhä melko piilossa. Ne yleensä helpoiten ilmenivät ensimmäisiä kertoja, kun kykyjen haltijalla oli voimakas tunnekuohu. Shivalle oli sattunut ja tapahtunut enemmän tunnepuolen asioita kuin muille, joten hänen kykynsä olivat heränneet ensimmäisinä. Nyt oli siis Feenixin vuoro.

Mutta millä keinolla Ceres saisi Feenixin kyvyt heräämään? Jos hän mainitsisi asiasta, Feenix kiinnittäisi asiaan huomiota ja “kohtaus” voisi mennä ohi. Äkkiä puolienkeli keksi keinon. Feenix oli nyt vihainen kuin raivo leijona, joten häntä pitäisi tökkiä hiukan lisää. Tosin tilanteessa oli riskinsä, mikäli Feenix menisi täysin pois kontrollista. Tulella ei parane koskaan leikkiä. Tilanne oli kuitenkin ainutlaatuinen, ja se piti käyttää hyväksi. Ceres päätti yrittää.

“Mitäs luulette, kuka olisi voinut lähettää rasian?” Ceres avasi keskustelua. Feenix sähisi.

“Mä veikkaan Dan Li:ta. Hän olis juuri niin kiero ja petollinen että myis vaikka äitinsä.”

“Entä Sepastian Roth?”

“Vielä pahempi!”

“Taidat tosiaan inhota häntä?”

“Ai että inhoanko! Minä VIHAAN häntä!”

11

“Hän muuten sanoi kerran, että sulla on leveä takapuoli, äitis on vähäkääpiö...” Ceres löi viimeisen naulan arkkuun. “... ja että taistelet surkeesti.”

Samassa huoneeseen humahti samanlainen lämpöaalto kuin saunaan silloin, kun heittää puoli saavillista vettä kiukaalle. Talim maastoutui sängyn taakse, tri. Weiss heti perässä. Ceres loikkasi huoneen toiselta puolelta yhdellä pitkällä harppauksella joukon jatkoksi. Shiva heittäytyi sänkyyn suojelemaan omalla vartalollaan Fixailemaa ja Manaa. Shiva kuiskasi rimpsun jotain salaperäistä, ja samassa viileä sininen suojamuuri nousi kupolina sängyn ja sen ympäristön ylle. Muut katsoivat kauhuissaan, kuinka kirkas punainen hehku täytti huoneen, ja sen keskellä roikkui ilmassa Feenix, kädet nostettuna sivuille ja suu avautuneena äänettömään huutoon. Maasta kohosi liekkejä, jotka syleilivät Feenixin vartaloa. Sitten Feenix alkoi muuttua. Hänen käsistään muodostuvat siivet, ja kasvoihin ilmestyi linnunnokka. Feenixin pitkät punaiset hiukset muuttuivat höyhenpeitteeksi sekä pyrstöksi, joka hohti sateenkaaren väreissä. Joukko katsoi suu auki, kun heidän silmiensä edessä oli kokonainen loistava Feenix-lintu, joka roihahti palamaan isona liekkiryöppynä. Se kirkaisi kerran hyvin korkean äänen, ja sitten romahti tuhkakasaksi lattialle.

Huoneeseen tuli taas viileää. Ympäristö ei ollut vahingoittunut lainkaan. Tuhkaa leijaili ympäriinsä.

Joukko tuijotti levinnyttä tuhkakasaa noin minuutin täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Cerekselle nousi mieleen kaamea ajatus, että hän oli tappanut Feenixin. Sisimmässään hän kuitenkin tiesi, että tämä oli vain luonnollinen siirtymävaihe, jossa kotelosta kuoriutuisi perhonen, uusi elämänvaihe. Sitten tuhka alkoi liikkua. Se kerääntyi itsekseen keskelle lattiaa, ja siitä hiljalleen muodostui ihmishahmo. Se kovettui harmaaksi kuoreksi, joka näytti patsaalta esittämässä kokoon käpertynyttä naista. Hiljaisen ratinan säestyksellä kuori alkoi murentua.

Feenix oli syntynyt uudelleen.

Shiva kaappasi sängynpäädystä päiväpeiton ja kietoi sen alastoman Feenixin ympärille. Ceres ja tri.

Weiss olivat hienovaraisesti kääntäneet selkänsä. Osaksi siitä syystä, että he kummatkin pitivät itseään herrasmiehinä, osaksi siksi että Feenix repisi heiltä silmät päästä, jos he näkisivät vilauksenkin.

Feenix näytti nyt levolliselta, hänen ihonsa hohti vaaleana, ja silmät kirkkaan kristallinsinisenä. Merkittävin ero kuitenkin oli, että Feenixin punaiset hiukset olivat nyt lyhyet. Feenix haparoi niitä tokkuraisena.

“Se oli yksi mun lempipaidoistani!” Feenix tokaisi.

“Mutta hiukseni ovat paremmat näin. Olenkin ajatellut leikata ne lyhyiksi.”

“Donnerwetter! Viimeksi olen kokenut näin paljon säpinää, kun onnistuin erottamaan DNA-ketjusta kromosomin joka... Tai antaa olla.” tri. Weiss vaikeni kun Ceres katsoi tätä kulmiensa alta. Talim lähti penkomaan Mana-chanin vaatekaappia.

“Kohta meillä on käytössä Manan kaikki vaatteet ja lakanat. Pitää muistaa pestä ne ennen palautusta. Hän varmaan arvostaisi sitä.”

“Niin, mikäli koskaan enää tarvitsee niitä! Kiitos niiden ala-arvoisten surkeiden...” Feenix kiukkusi. Ilma alkoi lämmetä.

“Feenix! Nyt loppui! Hillitse itsesi. Posautat vielä koko talon!” Shiva höykytti tätä. Feenix sulki suunsa. Talim kantoi Feenixin eteen kasan vihreitä ja ruskeita hameita.

“Tiedän ettet pidä tästä, mutta nyt saat tyytyä hameeseen. Mana ei kai käytä juuri muita. Kun olet valinnut sopivan, etsitään sinulle väreihin sopiva viitta.”

“Voi turtana. Eivät ihan minun tyyliäni. Minkä vuoden muotia tuokin mahtaa olla? Keskiaikaa, kenties?

Näyttää jonkun larppaajan vaatekaapilta.” Feenix huokaisi ja alkoi sovitella päälleen yönsinistä pellavamekkoa. Ceres kaivoi vaatekaapista ylimmältä hyllyltä pölyisen hattulaatikon. Sen sisältä löytyi ruskea hattu, joka taisi olla rokokoo-tyyliä, päätellen isosta sulasta, joka siitä törrötti. Hatun sisällä luki kauniisti kirjailtuna ‘Marie Antoinette’. Ceres kopautti hattua hyllynreunaan, ja sen sisältä tupsahti kuollut hiiri. Talim raaputti sukkansa pohjasta jotain valkoista. Se on valkoisen ruusun terälehti, joka oli pudonnut kukasta mitä Mana-chan oli käyttänyt vastaloitsuun. Talim piteli sitä hetken sormiensa välissä tarkastellen sitä. Sitten hän käänsi päänsä yöpöydälle, jossa oli loput tarvikkeet mitä Mana oli käyttänyt.

“Ei kai auta muu kuin meidän koittaa tehdä sama loitsu, jonka Mana teki. Tosin kukaan meistä ei ole noita.

Mutta kenties tohtori Weiss voisi...”

“Sano Marvin vain, Fräulein. Samoin te muut. Ollaanhan tässä jo tuttuja. Kuolemaa uhmatessa ihmiset 12

muutenkin parhaiten tutustuvat toisiinsa. Mutta en voi suorittaa rituaalia. Minä olen valkoinen maagi, enkä osaa tuon alan loitsuja. En voisi tehdä sitä edes vaikka olisi ohjeet.”

“Tuo kirja todennäköisesti sisältää ne. Pakko yrittää. Kokeilen vaikka ite ellei muuta ratkaisua löydy!” Feenix riehui ja nosti kirjan käsiinsä. Hän selasi sitä hetken.

“Juu, näyttää siltä, että tämä on loitsu jota Mana käytti. On vain pikku mutta...” Feenix lueskeli kirjaa. Muut odottivat jännittyneenä.

“Osaako kukaan muinaisnorjaa...? Tämä on Mana-chanin äidinkielellä kirjoitettu. Talim, sinun alaasi?”

Talim riemastui.

“Antakaa kun minä hoidan! En mä turhaan lingvisti ole! Anna mulle pari avainsanaa, ja saan loputkin selville. Sitä paitsi kaikki eurooppalaiset kielet muistuttavat toisiaan ainakin jossain määrin. Esimerkiksi latinan kieleen perustuu joukko muita kieliä, ainakin...”

“Ei nyt, Talim. Anna vain kykysi loistaa!” Shiva naurahti.

“Parasta mennä alakertaan kirjastoon, siellä voi olla pari sanakirjaa, ja saat kirjoitettua tekstin ylös.”

Muut lähtivät, mutta Marvin jäi kahden potilaan kanssa siltä varalta, että jotain hälyttävää tapahtuisi. Hän istui sängylle Fixaileman ja Manan väliin, ja nosti kätensä ensi kohti kattoa. Sitten valutti sormenpäistään parantavia kipinöitä uhrien päälle.

Porukka istui kirjastossa pöydän ääressä. Talimilla oli eteensä levitettynä Manan loitsukirja, ja hän tutki sitä tiiviisti. Välillä hän teki muistiinpanoja vihkoonsa. Shiva kosketti kasvojaan, ja tuntiessaan kulmakarvojensa puuttuvan, hän huokaisi syvään. Ceres näki eleen ja huomautti lempeällä äänellä “Älä välitä, Shiva. Sisäinen kauneus on kuitenkin tärkeintä, ja kasvavathan nuo takaisin.”

“Oot oikeassa. Eikä tää ole mitään verrattuna siihen, että meillä on kaksi melkein ruumista yläkerrassa.”

Shiva mutisi. Feenix pohti itsekseen.

“Outoa muuten, että Marvin ei ole kysynyt Cereksestä tai Fixailemasta mitään. Kai hän on huomannut, että he eivät ole ihmisiä?”

“Mana-chan kertoi hänelle, että mä olen puolienkeli ja Fixailema taas puolidemoni. Siksi hän on kai osannut pitää ilmeensä peruslukemilla.” Ceres vastasi.

“Miten sinä sen tiedät?” Feenix kysyi.

“Mietippäs vähäsen. He puhuivat saksaa, vai mitä. Muistatteko mistä maasta mun hostini on peräisin? Saksa on sen äidinkieli! En vain viitsinyt sanoa mitään. Muutenkin kuuntelen mieluummin kuin puhun.” Ceres selosti. Samassa Talim nosti päänsä ja selitti pitkän pätkän selvällä saksalla, virnuillen samalla herttaisesti.

Ceres vastasi jotain, ja sitten kumpikin nauroivat. Shivaa huvitti noiden kahden leikinlasku. Pitäisiköhän itsekin opetella lisää kieliä?

Kohta Talim sulki kirjan ja ilmoitti käännöksen olevan valmis.

“Tosin meistä kukaan ei vieläkään osaa suorittaa tuota.” Talim huokaisi. Hän nosti kirjan käteensä ja katseli sitä hetken. Mutta kun hän koitti laskea kirjan takaisin pöydälle, hän huomasi, ettei se suostunut irtoamaan kädestä. Talim koitti ravistaa kirjaa irti mutta se pysyi kiinni kuin noiduttuna. Hän heilutti kirjaa puolikaaressa päänsä yläpuolella, mutta se pysyi kiinni. Ceres koitti napata kirjasta kiinni ja kiskoa, mutta hän tempaisi ripeällä liikkeellä Talimin alas tuolilta. Talim istui lattialla hiukan hämmentyneen näköisenä, käsi kiinni kirjassa, ja puhisi. Sitten hänellä napsahti. Talimin ääni kaikui syvänä ja voimakkaana kun hän istui maassa, kohottaen kirjan kohti kattoa ja messuten jotain täysin kummallisella kielellä. Kirja alkoi hohtaa, ja se irtosi Talimin kädestä nousten ilmaan. Se teki kaarroksen huoneen ympäri ja laskeutui siististi pöydälle.

Kirja jäi auki sivulta 42, ja aukeama loisti kirkasta valoa. Talim istui edelleen lattialla vähän häkeltyneenä, ja muut tuijottivat kirjaa ihastuneina. Ensin puhui Shiva.

“Talimin kyky alkaa myös herätä!” hän riemuitsi. Feenix taputti käsiään.

“Loistava kikka! Tee se uudelleen! Tuosta tulisi oikea hitti lastenkutsuilla!”

13

“Enkä tee. Katsokaa mitä kirjassa lukee!” Talim innostui.

“Miten? Emme edelleenkään osaa muinaisnorjaa.” Ceres huomautti. Talim osoitti sormellaan kohtaa kirjassa.

“Mutta minä osaan! Siis ihan selkeästi! En tarvitse käännöstä tai sanakirjaa! Tuo on yhtä tuttua kuin oma äidinkieleni!”

“Wow.” Shiva totesi.

“Sinä siis osaat puhua kirjojen kanssa? Vai ootko oppinut koko kielen?”

“Koko kieli on mulle täysin tuttua. Pääasia on kuitenkin se mitä kirjassa lukee! Siinä sanotaan, että tämän sorttisen kirouksen voi aina poistaa sillä, että uhri tappaa kirouksen tekijän.”

“Meidän siis pitää nyt löytää tekijä, ja tappaa hänet?” Feenix kysyi.

“Ei. Meidän täytyy löytää kirouksen tekijä ja Shivan pitää tappaa hänet. Shivalle kirous oli alun perin räätälöity.” Talim selitti nostaen katseensa kirjasta Shivaan. Shiva näytti totiselta. Kaikki tiesivät, että Shiva ei koskaan halunnut tappaa ketään. Haavoittaa ehkä, mutta ihmishengen ottaminen oli aivan eri asia. Shiva puristi kädessään kaulassaan roikkuvaa krusifiksia, jota hän ei ottanut koskaan pois, ja Manakin oli katsonut parhaaksi jättää paikalleen vastakirouksen tekemisen ajaksi.

“Rakkaat ihmiset ovat minulle tärkeintä maailmassa, heidän takiaan tekisin mitä vain. Ja tämä henkilö, joka on tehnyt tämän ystävilleni... on ansainnut kuolla kolmesti. Minä teen sen.” Shiva ilmoitti. Feenix taputti Shivaa olkapäähän.

“Saat kaiken tukemme. Älä huoli. Ja ehkä sinun täytyy tappaa hänet vain hetkeksi. Onhan aina Xenatemppu?”

Portaista kuului askelia, kun joku tuli alas. Marvin tupsahti ovelle.

“Jahas, jotain merkittävää on ilmeisesti tapahtunut.” Marvin totesi. Enkelit hymyilivät.

“Mistäs arvasit?” Ceres kysäisi.

“Noh, Talimin silmissä on vieläkin kirkkaampi valo kuin yleensä.” Marvin totesi ja piti pienen tauon.

“Sitä paitsi äsken lattia tärisi. Näyttää siltä, että aina kun jotain menee rikki, jossain pamahtaa, tai muuten vaan asiat ovat mullin mallin, enkeleillä menee melko hyvin.”

“Ha ha, very funny.” Feenix tuhahti. Talim selitti onnellisena: “Minunkin kykyni alkavat herätä! Mutta tärkeämpää tällä hetkellä on, että löydettiin ratkaisu. Lähdemme kohta suorittamaan pikku tehtävää. Pidätkö Fixailemasta ja Manasta huolta Cereksen kanssa sillä aikaa.

Tästä voi tulla aika hässäkkä.”

“Toki. He ovat täysin turvassa.” Marvin vastasi. Ceres mietti hetken tilannetta.

“Sinä et edes kysynyt mitä he ovat menossa tekemään tai että mitä he löysivät kirjasta.”

“Ei tarvinnut, Mana kertoi. Te olette menossa tappamaan pahista. Lukee siinä kirjassa, jota Talim lähti kääntämään. Ja näkeehän sen jo ilmeestä, että tytöt ovat keksineet jotain.” Marvin selvitti kurkkuaan ja jatkoi sitten.

“Minä paitsi parannan, mutta minulla on myös kyky vierailla muiden unissa. Kävin siis äsken Manan unessa.

On vielä jotain mitä Mana halusi sanoa. Siltä varalta, ettei hän selviä... Jokin asia mikä liittyy Shivaan. Tuossa hyllyssä on salalokero, jossa on kirja. Siellä pitäisi olla jotain tärkeää.”

Shiva nousi seisomaan huolestuneen näköisenä. Sitten hän käveli hitaasti kirjahyllyn luokse, räpläsi sitä hetken, ja äkkiä siitä irtosi lauta. Laudan takana oli pieni lokero. Shiva nosti sieltä tomuisen sinikantisen kirjan, vei sen pöydälle ja avasi sen.

“Siinä lukee etusivulla 1760–1780. Sisältää näköjään sieviä pikku akvarelleja. Juuri tyypillistä rokokoota.”

Sitten Shivan ilme jähmettyi. Muut vetivät henkeensä. Yhdellä sivulla oli kuva sievästä ruskeahiuksisesta tytöstä, jolla oli liiloista kukista tehty seppele päässä.

“Shiva, tuohan on sinun kuvasi!” Feenix huudahti.

“Miten voi olla? Tuon kirjan täytyy todella olla melkein 250 vuotta vanha! Katsokaa, miten paperi on kellastunut ja hapertunut!”

Talim osoitti sivun alareunassa olevaa riimujen rykelmää.

“Tuossa lukee... I S A R U N.” “Eikös se ollut Manan pikkusisaren nimi?” Ceres totesi.

“Siis se, joka kuoli lapsivuoteeseen... ja vauva kuoli kanssa!” Feenix veti henkeä, kun hänelle valkeni mistä on kyse.

14

“Shiva on täysin Isarunen näköinen. Siinä syy miksi Mana tuntuu kiintyneen juuri häneen niin kovin.”

“Ei siinä vielä kaikki.” Talim jatkoi.

“Kiitos uuden leetin skillini, minä tiedän mitä nimi tarkoittaa. Isarun on nimittäin muinaisnorjaa. Se tarkoittaa tasantarkkaan: jääriimua. Yhteys on selvä.” Huoneeseen laskeutui hiljaisuus.

“Mana taitaa uskoa Shivan olevan Isarunen reinkarnaatio.” Feenix totesi kysyvästi.

“Kuka sanoo, ettei ole?” Talim huomautti. Huoneeseen laskeutui taas hiljaisuus. Shiva siveli kuvan pintaa varovasti sormellaan. Paperin sivuihin nousi huurretta. Talim kääntyi äkkiä Marviniin päin.

“Niin mitä sinä sanoit?”

“En mitään.” Marvin vastasi.

“Ihan varmasti sanoit. Sinun piti lisätä jotain.” Talim intti.

“Eh, tuota. Minun piti kohta jatkaa siitä mihin äsken jäin. On muutakin mitä pitäisi selvittää.” Marvin torjui.

Feenix naurahti ja huitaisi kädellään.

“Tässä taitaa Talim herätä nopeampaa tahtia kuin luuliskaan. Onneksi me olemme niin älykkäitä, että osataan heti sanoa mistä on kyse. Talim oppii seuraavaksi lukemaan ajatuksia.”

“Feenix puhuu asiaa. Telekinesiaa ja selvänäköä, pieninä annoksina mutta kuitenkin vahvistuvat koko ajan.

Tyypillisiä PSI-voimia. Kahden tunnin päästä voi olla, että meitin Talim jo levitoi.” Ceres huomautti. Marvin karautteli kurkkuaan.

“Manalla oli teille tosiaan muutakin asiaa, liittyen juuri noihin teidän uusiin kykyihinne. Minä kerroin hänelle unessa mitä täällä tapahtuu, ja hän käski etsiä talosta vähän varusteita tulevaa taistelua varten.

Niitä on kuulemma kätketty tänne jonnekin.”

“Sehän on loistavaa. Niitä kaivataan. Mutta mihin ne on kätketty?” Feenix kysyi.

“En tiedä. Hän vaipui kesken kaiken täydelliseen koomaan. Tavallinen kooma ei ole minulle este, mutta edes minä en pääse... aivokuolleen... ihmisen uniin, sillä kuollut ei uneksi.” Marvin selitti.

Porukka vaikeni hetkeksi. Marvin oli käyttänyt sanaa aivokuollut. Joukko jäi miettimään. Äkkiä Talim nousi ylös hyvin määrätietoisen näköisenä.

“Shiva, sinä tunnet Manan. Mikä olisi todennäköisin paikka mistä löytyisi vihje?”

“Olisi mahdotonta, ettei hän jättäisi mitään vinkkiä meille. Hänhän voi kuolla milloin tahansa, ja jos täällä on jotain mitä meidän pitäisi löytää, se on todennäköisesti liiankin itsestään selvässä paikassa: kirjahyllyssä.”

Shiva vastasi. Ceres oli jo nousemassa sohvalta mutta vajosi sitten huokaisten takaisin.

“Kuinka monta kirjaa arvioisitte täällä olevan? Pienen kirjaston verran? Satoja joka tapauksessa. Menee päiviä käydä kaikki läpi edes pintapuolisesti, saati lukea ne.”

Silloin Shiva tuntui saavan jostain energiapuuskan.

“Marvin, sinä menet takaisin yläkertaan pitämään... Fixailemaa hengissä. Talim, sinä alat skannata kirjoja läpi. Feenix ja minä koitetaan auttaa Talimia. Ceres tutkii Manan tietokoneen, varmuuden vuoksi. Vauhtia nyt!”

Porukka hajosi tahoilleen, Marvin yläkertaan ja enkelit ympäri kirjastoa. Talim vaikutti hiukan hermostuneelta. Shiva löi Talimille käteen kirjan, josta Isarunen kuva oli löytynyt.

“Käytä tätä apuna. Oikea kirja on se, jolla on saman jännitteinen aura kuin tällä opuksella. Anna mennä, mutta älä hätiköi.”

“Okei, voidaan kokeilla, mutta yhtä hyvin kaikki voi olla hakuammuntaa.” Talim nyökkäsi. Sitten hän puristi kirjan lujasti oikeaan kainaloonsa ja siirtyi reunimmaisen kirjahyllyn luokse. Hän nosti vasemman kätensä ylös ja veti syvään henkeä. Sitten hän alkoi liikuttaa kättä kirjojen edessä. Huone sai heikon kellertävän valonhohteen, ja Feenix tunsi lämpimän aallon kulkevan selkärankaansa pitkin. Huoneessa oli jotain mikä kutsui häntä, vain häntä. Shiva värisi. Myös hän tunsi jotain. Ceres kävi hakemassa autonsa takaluukusta Manan tietokoneen takaisin, kokosi ja avasi sen.

Talim laski kätensä.

“Väärä hylly, mä kokeilen seuraavaa. Paljon värähtelyjä, mutta ei mitään mikä vastais tämän kirjan energiatasoa.” Sitten hän siirtyi seuraavan hyllyn eteen. Vieläkään ei tulosta. Feenix istahti sohvalle odottelemaan. Shiva selasi itse kirjahyllyä läpi. Ceres kävi läpi tietokonetta, joka ei muutenkaan ollut kehuttavassa kunnossa.

15

Kun noin puolet kirjastosta oli tutkittu, Feenix venytteli sohvalla ja päätti käydä hetkeksi pitkäkseen. Johtui varmaankin siitä aiemmasta “uudelleensyntymästä” että häntä väsytti niin kovin. Otti tosiaan voimille leimahtaa liekkeihin mutta heti perään vielä punnertaa tuhkasta ylös täysin vahingoittumattomana, mutta lisäksi hiukan voimakkaampana. Äkkiä hänen kätensä osui johonkin lattialla. Hän työnsi kätensä sohvan alle, ja veti esiin pienen kirjan. Kirjanselkämyksessä oli japanilaisia merkkejä. Ceres tunnisti kirjan.

“Se on sama, jota Fixailema aiemmin piteli kädessään. Ehkä hän oli koittanut tutkia kirjaa.” Kirja oli kookas, mutta se oli melko keveä. Feenix koitti avata kirjaa mutta ei saanut sitä auki. Hän huusi Talimin katsomaan kirjaa.

“Kerropas nyt kielimestari, että mitä tässä lukee.” Feenix työnsi kirjan Talimille. Talim koitti myös avata kirjaa mutta ei onnistunut. Sitten hän tutki merkkejä kirjanselkämyksessä.

“Tämä on japanilaista kanji-kirjoitusta ja merkit ovat ‘hi’, ‘koori’ ja ‘hoshi’. Se tarkoittaa: ‘tuli’, ‘jää’ ja ‘tähti’.

Niillä tarkoitetaan varmasti meitä!”

“Fixailema varmaan kiinnitti huomiota kirjaan juuri näiden merkkien vuoksi, muttei saanut sitä auki. Sitten alkoikin jo tapahtua ja kirja unohtui. Talim, tarkista onko tässä kirjassa jotain erityistä värähtelyä!” Shiva innostui. Talim nosti kirjan otsalleen mutta veti sen heti pois.

“Tämä se on! Mutta millä saadaan se auki?”

“Antakaas kun mä näytän, tytöt! Nyt on tosiaan jo minun vuoroni tehdä noita temppuja.” Feenix täräytti ja nappasi kirjan, jota hän jäi tuijottamaan tiiviisti. Hetken tytöistä näytti siltä, että Feenix olisi kuunnellut mitä kirja sanoo, mutta sitten kirja alkoi savuta. Shiva oli jo panikoimassa, mutta sitten kirjasta nousi ilmaan väreilyä, sekä hentoisia tuhkanpalasia kun päällimmäinen kuori paperia paloi pois. Alta paljastui puinen laatikko, johon Feenix myös hetkessä poltti reiän. Hän lopetti juuri ajoissa, ja sisältä putosi kolisten tavaraa lattialle, puunpalasten ohella. Feenix pudisti käsistään tuhkaa ja näytti tyytyväiseltä.

“Sanokaa mitä sanotte, mutta asioiden tuhoamisessa mä olen mestari. Tuokin oli täydellinen suoritus, enkä ees hallitse voimiani kunnolla vielä!”

“Hyvää työtä, enkeli!” Shiva huudahti ja nosti ensimmäisen tavaran ylös. Kyseessä oli pieni valkea marmorinen purkki, jossa punaista tahnaa. Talim poimi käteensä puunpalasen, jossa roikkui nahkanauha, ja Feenix pikkuruisen kirjan. Tytöt kerääntyivät pöydän ääreen istumaan. Talim puhui ensin.

“Tää näyttää olevan puinen riimukoru. Katson pari kirjaa läpi, jos vaikka selitys löytyisi.” Sitten hän lähti penkomaan kirjahyllyjä. Shiva ojensi purkin Feenixille.

“Tämä on sun. Tuskin sen pohjassa on pelkkänä intarsiakoristeena feenixlintu.”

“Mitähän sillä tehdään?” Feenix hymähti, kun hän tutki rasiaa. Sitten hän haistoi salvaa ja nyrpisti nenäänsä.

“Kuvotus sentään! Kyllä mä ikivanhan miekkarasvan tunnistan! Tätä sekoitusta käytettiin 1800-luvun puolessavälissä. Mutta tätäkö töhkää mun pitäisi hieroa Rose Petaliini?”

“Näin oisi kai tarkoitus. Mutta mikä tuo pieni kirja on?” Shiva kysäisi. Feenix avasi sen ja käänteli sitä hetken.

“Näyttää loitsukirjalta, taskukokoa. Mahtaako ees Talim saada siitä selvää?”

“Se nähdään pian. Talimille tuo kai on tarkoitettu. Pääsee noidan oppitytöksi.” Shiva hymähti.

“Miten niin?” Feenix kysyi.

“Tunnistan osan loitsukaavoista, niitä näkee nimittäin arkeologisilla kaivauksilla. Tuo missä on Ra:n valvova silmä, on yleinen Egyptissä. Ja tuo on raapustettu erääseen kiveen Stonehengen lähistöllä. Ja tuo! Se on... öh... rivo kuva. Ilmeisesti hedelmällisyys riittiä varten.” Shiva punastui.

“Viimeinen esine on siis sulle.” Feenix totesi.

“No niin, jos se kerta on riimukoru, tehty sinulle, niin voinkin jo arvata mitä sieltä paljastuu...”

“Riimu on nimeltään ‘isa’ ja se tarkoittaa jäätä! Sen piirrosmerkki eli suora viiva kuvastaa keihästä, joka on yksi länsimaisen mystiikan vahvimmista symboleista. Keihäs symbolisoi taistelua ja voittoa siitä. Isa on muun muassa voimakas suojaava amuletti, mutta se myös hidastaa ja pysäyttää aikaa.” Talim huusi hyllyjen välistä.

“Mä tunnen värähtelyjä, koru on yli tuhat vuotta vanha!”

Feenix taputti käsiään.

“Joskus musta tuntuu, että mä olen täällä se selvänäkijä. Vai liekö syy, että olen vain yksinkertaisesti nero?

Mitäs arvelette, kenenkäs koru se on ollut aikoinaan?”

16

Feenix sujautti purkin taskuunsa, Shiva sitoi riimun kaulaansa, ja Talim istui nojatuoliin tutkimaan muistikirjaa. Ceres oli seuraillut enkelien puuhia ja päättelyä vierestä, mutta kumartui takaisin tietokoneen ääreen. Bakaneko tulla tepsutti paikalle ja hyppäsi ketterällä loikalla ensin pöydälle, ja sitten kipusi tietokoneen päälle. Kissa kävi makuulle, ja jäi heiluttelemaan kaljua hännänpäätään Cereksen kasvojen eteen. Ceres tuhahti.

“Tyhmä kissa. En voi käsittää miksi se on niin kiintynyt tähän tietokoneenrotiskoon. Se loikki pois, kun toin tilalle mäkin, ja nyt kun tämä on tuotu takaisin, niin johan palaa kissakin paikalleen.”

Talim heilautti kättään ja huikkasi nojatuolistaan: “Siksi että tuo on sen kissan tietokone! Tottakai se on kiintynyt siihen, kun on viettänyt niin paljon aikaa sen parissa. Ja nyt se on kiitollinen, että sinä ja Fixailema koitatte korjata koneen, kun itse se ei tuossa hahmossa voi.”

“Miten niin kissan tietokone ja missä hahmossa?” Feenix tuhahti.

“En minä tiedä! Se vain tuli mieleeni. Voimani ei ole täydellä teholla vielä. Anna pari tuntia aikaa, ja ehkäpä se selviää.” Talim nousi ylös tuolista.

“Shiva, saanko kokeilla yhtä temppua kirjasta suhun? Siitä ei pitäisi olla haittaa. Mutta mun on pakko saada selville, että kykenenkö käyttämään kirjan temppuja, ennen kuin mennään pahista jahtaamaan.”

“Anna mennä vain.” Shiva lupasi. Talim käveli Shivan luo, laski kirjan kädestään, karautti kurkkuaan ja nosti kätensä. Hän siveli Shivan poskea, ja luki pienen litanian outoa tekstiä. Sitten hän astui pari askelta taaksepäin.

Mitään ei tapahtunut.

“Ehkä se vaikuttaa pitemmällä aikavälillä...” Talim aloitti. Sitten Shiva älähti ja nosti käden otsalleen.

“Kihelmöi hassusti.” Shiva totesi, ja nostaessaan käden pois, olivat kulmakarvat taas paikallaan. Talim nosti kirjan käteensä ja moiskautti sille pusun.

“Voi pojat, susta tulee vielä olemaan hyötyä, se on varma!”

17

Dante’s Angels Magie Rouge?

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.” episodi III À vaillant coeur rien d’impossible. - Jacques Cœur “For a valiant heart nothing is impossible.”

Fate is what we make of it...

Talim selasi keskittyneesti kirjaa, etsien apuloitsua kirouksen tekijän löytämiseksi. Feenix jonglöörasi tulipalloja aikansa kuluksi ja Shiva hypisteli kaulakoruaan. Monen aukeaman kuluttua lukijan silmät kirkastuivat ja hän ryntäsi hakemaan jotain kirjahyllystä. Teoksen kannessa luki isolla ”karttakirja” ja Talim aukaisi Englannin kohdalta sen. ”Tulkaa tänne, taisin keksiä jotain.” Hän huikkasi ja laski kirjan pöydälle. Ryhmä kerääntyi pöydän ympärille ja Talim luki muistikirjaa rypistäen kulmiaan. Sitten hänen katseensa osui Shivan riipukseen ja repäisi sen ystävänsä kaulasta nopeasti. ”Mitä sinä?..” ”HYSSsss.” Talim sanoi ja roikotti kaulakorua kartan päällä pyörittäen sitä hitaasti. ”Ohjaa tiemme roiston luo, joka meille manasi kirouksen tuon.”

Ensimmäiseksi ei tapahtunut yhtään mitään, mutta sitten korua veti yksi kaupunki puoleensa. Koko joukko huudahti hämmästyksestä. ”Ei voi olla totta... Hän on meidän paikkakunnallamme!” Feenix huudahti ja sytytti melkein samalla koko kirjan tuleen.

Shiva taputtelikin kytevän kirjan sammuksiin ja mulkaisi ystäväänsä toruen. Ceres tulosti pikaisesti netistä kaupungin kartan ja toi sen enkeleille. Talim teki uudestaan loitsun ja koru pysähtyi yhden teollisuusalueen hylättyjen varastojen luokse. Samalla kuului ritinää ja Shivan riimukoru hajosi kappaleiksi, kipinöiden. ”Uuuu, toi ei tiedä hyvää.” Feenix sanoi ja samalla kuului Manan kiljaisu yläkerrasta.

Talim nosti palaset nopeasti kätensä sisään ja luki muistikirjasta jotain, jonka muisti selaamiseltaan.

Avattuaan kätensä koru oli taas ehjä ja Shiva ripusti sen kaulaansa. ”Sustahan on tulossa oikein kunnon wicca” Shiva naurahti ja Talim levitti nöyrästi kätensä. ”Voilà!” hän huudahti ja kolmikko ryntäsi eteiseen pukemaan ulkovaatteita päälleen. Ceres käveli perässä ja jäi nojaamaan ovenpieleen. ”Pidä heistä hyvää huolta.” Shiva sanoi nyökäten agentille ja seurasi ystäviensä perässä ulos. Ovi paukahti kovalla jysäyksellä kiinni ja muutamat taulut tippuivat seiniltä alas. Ceres hymähti ja käveli jatkamaan tietokoneen korjausta.

Kolmikkoa odotti kolme eriväristä moottoripyörää talon edessä. Naiset vilkaisivat toisiaan ja hymyilivät. ”Dante.” he sanoivat yhteen ääneen ja juoksivat pyörille.

18

Enkelit kaahasivat kuin raivopäät tiehensä sutien pöllyävää hiekkaa ympäriinsä. Muut liikenteessä olijat, eivät tienneet mikä heidän seassaan pujotteli, kun he näkivät vilahduksen kaahaavasta joukosta. Talim keulitti pyörällään ja hyppäsi muutaman autoryhmän yli. Feenix taas ajoi niin, että jalankulkijat ja muut katsoivat parhaaksi väistyä hänen tieltään. Shiva taasen kaahasi suorinta tietä eteenpäin.

Enkelit tuntuivat ajavan kilpaa auringon kanssa, joka oli hiljalleen laskemassa taivaanrantaan. Harmaa tehdasalue sai osansa viimeisistä kultaisista säteistä, mutta ne eivät parantaneet alueen karua näkyä. He hidastivat kulkuaan ja pysähtyivät alueen ristikkoaidan viereen nostaen kypärät päästään. ”Okei, tytöt... Mites tämä hoidetaan?” Shiva kysyi katsellen varastorakennuksia.

Talim katsoi rannetietokonettaan, jonka ruudulta näkyi alueen pohjapiirros ja vilkaisi ympärilleen. ”Etsimämme varastorakennus A205 on alueen koilliskulmassa. Aika patikoida.”

Feenix vetäisi miekkansa huotrastaan ja vinkkasi silmäänsä muille. Talim vetäisi Sainsa esiin, mutta Shiva istui vielä paikoillaan pohtivan näköisenä. ”Ai niin... Sinullahan ei ollut asettasi mukana.” Talim vaikeroi ja vilkaisi Feenixiin.

Shivan ilme musteni, mutta sitten hänen toinen suupielensä kohosi viekkaaseen hymyyn. ”Mikäs siinä... Minä teen oman.” Shiva sanoi ja heilautti oikean kätensä kerran edessään ympäri. Siihen muodostui silppurin terää muistuttava jäinen heittoase. Feenix vislasi tuskin kuuluvasti ja Talim nyökkäsi. ”Ei kun menoksi sitten...”

Agentit hyppäsivät kukin omalla tyylillään aidan yli, selvittäen samalla päällä odottaneen piikkilangan.

Alastulo oli hiljainen ja Talim näytti käsimerkeillä mihin suuntaan mennä. Kolmikko siirtyi kulkemaan varjoissa niin, että heitä ei edes puussa huhuileva pöllö tai jotain pelästynyt sähisevä kissa huomannut.

Enkeleiden lähestyessä kohteena olevaa rakennusta, heidän korviinsa kantautui hiljaista puheensorinaa.

Vakoilijat hidastivat kulkuaan ja pysähtyivät läheisen kulman taakse tirkistelemään alueen tapahtumia.

Rakennuksen metalliovien läheisyyteen oli pysäköity kaksi mustaa Mersua ja niiden edessä seisoi viisi henkilöä. Kolme autoihin selin seisovaa miestä olivat selvästi mafian juoksupoikia arpineen ja nahkatakkeineen. Heitä vastapäätä seisoivat valkoisen räppärin näköinen blondi mies, ja barbinukelta näyttävä kaameaan asuun pukeutunut nainen.

Ryhmä vilkuili epäluuloisena ympärilleen ja jostain varastorakennuksen sisältä kuului vihaista koirien haukuntaa. ”Tässä on pakettinne, herra Mini-Em. Viimeinen laatuaan.” Rujoimman näköinen korsto sanoi, ojentaen tutulta näyttäneen puurasian. ”Toivottavasti voittoisa yhteistyömme voi jatkua...” Korsto sanoi vilauttaen kauheaa hammaskalustoaan.

Feenix meinasi karata taas roistojen kimppuun, mutta Shivan varma ja jäätävä käsi tarttui tulistujaa ranteesta. ”Feenix, HYSssss.” hän sanoi ja vetäisi ystävänsä takaisin.

Em nyökkäsi tyytyväisenä ja ojensi miehille kirjekuoren. Kuriiri tarkisti maksunsa ja huikkasi miehet mukaansa. He nousivat yhteen autoista ja ajoivat hiekat pöllyten ja katuvalojen loisteessa pois. Rasian saanut mies hymyili julmasti ja hänen silmiinsä kohosi sadistinen pilke. ”Saitte sen, Herrani!” Nukkemaisella äänellä puhunut nainen kikatti taputtaen käsiään yhteen.

Mies mulkaisi vihaisena ja käskevänä naista, joka hiljeni hetkessä. ”Joko nyt saan mennä löylyttämään ton ”wanna-be” kovan jätkän! En edes tunnista häntä, joten miksi hän meihin kirouksiaan suuntaa!” Feenix huudahti ja ponkaisi esille piilosta.

19

Shiva ja Talim vilkaisivat toisiaan tynnyrin takaa ja ravistelivat päätään, ponkaisten myös ylös. ”Hei sinä Mini-Emma söör, tai mikä lie olitkaan. Kohta saat tuta selkänahassa sen, mitä tapahtuu, kun Enkeleitä turhaan kiusaa! Mitä me muka sulle ollaan tehty!”

Kaksikko kääntyi katsomaan melkein liekehtivää lähestyvää naista ja Mini-Em mulkaisi heitä tappavasti. ”On sulla pokkaa, kun kaksikko rokkaa, tulla meille suuta aukomaan. Mene mamas luokse, nyt kipin kapin juokse, ennen kuin mä alan rankempia säveliä laukomaan.” Mies räppäsi ja heilutti käsiään niin, että Shiva puri haavan huuleensa. Hän inhosi räppiä. ”Älä sä ala meille suutasi soittaa. Ota toi hupakkosi mukaan ja lähde karkuun, jos nahkasi on sulle kallis.”

Talim kihisi. Kolmikko oli valmis hyppäämään parivaljakon kimppuun. ”Hei! Speedy Rears is my name, and dancing and singing is my game! Ketä sä kutsut oikein hupakoksi!

Katsotaan, kuka viimeksi nauraa...” Roiston oikea käsi sanoi ja löi savupommin maahan rikki.

Harmaan suojaverhon hälvettyä yllätetyt seisoivat kolmistaan paikalla ja heidän vainoajansa olivat kadonneet. Koirien haukunta rakennuksessa oli vaiennut ja sadepisaroita tippui pikkuhiljaa heidän ympärilleen. ”Mihin he katosivat?” Feenix kysyi ja kärtsäytti läheisen puisen lavapinon poroksi. ”Minulla taitaa olla aavistus siitä...” Talim kohotti katseensa jättimäisiin metallisiin oviin edessään ja käveli ihmisen mentävän oviaukon luokse avaten sen narahtaen. Muut kaksi seurasivat varovaisesti perässä, aistien jotain outoa ilmassa, mistä he eivät saaneet kunnolla kiinni. Kumminkin Feenixin niskavillat nousivat siitä tunteesta pystyyn.

Näköala varastossa avautui vihreään villipuutarhaan, jonka takaseinällä suuri tammi oli puhkaissut osan seinästä oksilla, katto oli pettänyt metallisaumoistaan ja osittain sortunut. Halli oli valaistu luonnonvalolampuilla, jotka nostivat lämpimän tunnelman paikkaan. Vanhoja lehtiä makasi kukkasten ja pensaiden seassa ja tammen alla maa oli noussut kumpumaisesti ylös. Lattian oli puhkaissut monet juuret ja oikeassa yläkulmassa mustaa kiviröykkiötä pitkin valui alas sadevesi. Katon metalliparruja kiertelivät erilaiset köynnökset. Rears seisoi paikan keskellä, kädet selän takana ja katse luotuna maahan, tehden viattomia kuvioita toisella jalallaan maahan. ”Mihin luuseri pomosi meni? Sulla ei taida ollenkaan olla tyyliä, kun liikut tuollaisen hampparin seurassa!”

Shiva naljautti ja Rears kohotti katseensa, siristäen vihaisena silmiään. ”Pitäisinkö muka noin ällöstä tyypistä. Hänhän on ihan klovni!” Speedy Rears kiljahti tulistuneena ja nauroi julmasti agenteille. Kommenttinsa jälkeen, hän ojensi esittelevästi kätensä vartalonsa oikealle puolelle ja teki volttiliikesarjan taaksepäin laskeutuen istumaan tammen oksalle, pitäen sen rungosta toisella kädellään kiinni. ”Vai mitä olette tehneet ansaitaksenne vihani?..” Kuului naisen osoittamasta suunnasta ja Em ilmestyi varjoista esille kaksi dobermannia vierillään. Hän pysähtyi hetkeksi ja jatkoi etenemistään naisia kohden muuntautuen ärsyttävästä räppäristä heidän silmiensä edessä aivan toisen näköiseksi. Koirat seurasivat kuuliaisesti miehen vierellä.

Enkelit jähmettyivät ja tuijottivat epäuskoisina suu auki kävelijää. ”Ei taas...” Shiva huokaisi ja nosti aseensa ylös heittovalmiiksi.

Miehen edetessä hallissa, paikka muuttui pikkuhiljaa syksyn väreihin ja lehdet putosivat, kunnes kaikki elämä kuoli heidän ympäriltään ja paikka synkkeni. Kirouksen langettajalla oli mustat pitkät hiukset ja heikosti näkyvä arpi oikeassa poskessa. Kynnet olivat mustat ja miehellä oli punaiset kissansilmät. Musta pitkä nahkatakki liehui joka askeleella ja muidenkin asusteiden väri oli musta. Enkeleiden hämmennys tuntui huvittavan miestä ja hän naurahti, näyttäen samalla terävät torahampaansa.

20

”Kostan veljeni puolesta... Yksi teistä varasti hänen mielensä.” Mies sanoi pysähtyen ja vetäisi takkinsa povesta mustan ruusun heilauttaen sen kasvojensa editse.

Shiva parkaisi yhtäkkiä ja näki hallusinaationa Sepastian Rothin seisomassa puhujan vieressä hymyillen ja nojaten tähän. Molemmat nauroivat vilkaisten toisiaan ja Roth hävisi savuna ilmaan veljensä viereltä. Shiva perääntyi taaksepäin tarttuen huutaen käsillään päänsä vieriltä kiinni, hänen aseensa tippuessa kolahtaen lattialle. ”Päivä ja yö...” Shiva mumisi halvaantuneena. ”Kuka olet?” Feenix huudahti suuttuen ja oli huolissaan Shivan reaktiosta. ”Minun nimeni on Midas.” Mies sanoi mustanpuhuvasti ja lähetti samalla punaisia salamoita kolmikkoa kohti. Hallin seinät ritisivät sähkön voimasta. Koirat istuivat alas katsoen isäntänsä uhkaajia tarkkaavaisesti.

Enkelit väistivät parhaansa mukaan sähköisiä lonkeroita, mutta Midaksella oli muitakin keinoja käytettävänä. Mustasta ruususta, hänen kädessään, irtosivat terälehdet ja ne hyökkäsivät pyörteiden lailla agenttien kimppuun, viiltäen heihin haavoja. Shiva kaappasi aseensa maasta ja torjui sillä lentäviä ammuksia, kuten Talim ja Feenixkin. Hyökkäyksen epäonnistuttua Midas karjaisi ja hänen hiuksensa muuttuivat valkoisiksi. Dobermannit alkoivat ulvoa omistajansa vieressä ja ne murisivat. Hiukset kiemurtelivat eteenpäin ja kasvoivat pituutta aivan silmissä. Hiuslonkerot yrittivät tarttua enkeleihin, mutta he väistelivät niitä taas onnistuneesti. ”Antakaa minä hoidan tämän!” Feenix huusi ja silppoi hiukset aina, kun niitä tuli kohti. Lopulta ne vetäytyivät takaisin, jääden kuitenkin vyötärölle asti pitkiksi ja kihariksi miehen kasvojen viereen.

Seuraavaksi Feenix sytytti miehen vaatteet palamaan käden heilautuksella, mutta liekit eivät tehneet yhtään vahinkoa kohteeseensa. Päinvastoin liekit tuntuivat yhtyvän miehen hiuksien kanssa ja ne muuttuivat vihasta punaisiksi. Mies kääntyi ympäri, selkä käännettynä kolmikkoon päin ja valkoinen lohikäärmetatuointi paljastui takin ja paidan palaneiden riekaleiden alta. Sen punaiset silmät loistivat, koko kuva alkoi sykkimään ja muuttui eläviksi verisuoniksi. Punaiset siivet syöksyivät ulos lapaluiden kohdalta pölläyttäen muutamia yksinäisiä höyheniä ympäriinsä ja ne valuivat verta. Midas kääntyi takaisin naisia kohden ja hänen silmänsä hohtivat keltaista valoa. ”Minä nautin, kävellessäni hautojenne päällä...” ”No nih... Nyt me suututettiin se...” Feenix manasi ja perääntyi miekka ojossa.

Talim yritti lukea miehen mieltä, mutta kiljahti ja kaatui maahan sen seurauksena. Häneltä vuosi verta nenästä ja Shiva syöksyi suojelemaan vahingoittunutta. ”Pahaa, ei noin pahaa... Mitä... Pahuus... Ungh…”

Rears hihitti oksallaan ja taputti näytökselle. Midas mulkaisi palkollistaan ja tiputti tämän nopealla salamalla oksalta alas. Sitten hänen ranteistaan sinkoutui mustaa silkkinauhaa, jonka reunat olivat timantinterävät, kolmikkoa kohti. ”En kaipaa keskeytyksiä.”

Talim virkosi nopeasti, Shivan vetäistessä hänet ylös ja levitoi pomppien nauhojen alta pois. Skilliä ei ehkä tuota tarkoitusta varten käytetty, mutta ainahan Enkelit improvisoivat. Seinäpomput, voltit ja lennot eivät koskaan olleet sujuneet niin hyvin, kuin uuden taidon vielä alkuasteilla olevalla avustuksella. Nauhat viilsivät Shivaan ja Feenixiin haavoja kierrellessään ja ampaistessaan naisia kohti. Kaksi lonkeroa jopa nappasi Shivan ja Feenixin vyötäisiltä ja kaulasta kiinni, nostaen heidät ilmaan. Ne puristivat vertavaluvia haavoja kiinnityskohdista. Talim iskeytyi yhden vuoksi seinään, mutta ryömi pikaisesti väistelyn takia tippuneen muistikirjan luokse, istuen jalat ristiin. ”Pakko täältä on löytyä apua tähän... Pieni hetki tytöt!” Talim selasi kirjaa kuumeisesti ja pysähtyi yhdelle sivulle. ”Tämä voisi toimia... Kröhöm... Pahan suovat aseet nuo, tuli teille tuhon tuo.”

Loitsun avulla ja varmasti Talimin tahdonvoimankin, kaksikon vanginneet nauhat antoivat periksi ja leimahtivat liekkeihin. Feenix tippui pepulleen maahan huutaen matkan aikana ”Huiiiiiiiiii” ja Shiva tippui kipeästi selälleen. ”Auuuuuuuuts, tuo sattui!”

21

”Nyt saa riittää! Millä minä saan teidät oikein hengiltä!?” Midas huusi ja veti kynsillään rintaansa haavat.

Sen pitemmittä puheitta hän nostatti maasta neljä mustaa savikopiota itsestään, jotka Feenix kuitenkin käden heilautuksella poltti kiveksi säikähdyksestä selvittyään. Hän kaappasi miekkavoiteen taskustaan ja hieraisi sen terän läpi niin, että katana alkoi loistaa. Aseesta naisen ranteeseen kasvoi tulinen naru ja Feenix viskasi miekan pyörien kovettuneiden patsaiden läpi pirstoen ne. Sitten katana palasi takaisin omistajansa käteen. ”Uaaaah! Kuinka kehtaatte!”

Midas nostatti uudestaan neljä kloonia, mutta nyt Shiva jäädytti ne ja heitti oman aseensa niiden läpi samoin tuloksin. Vastustaja puuskutti ja hikipisarat kimalsivat hänen otsallaan. Kolmannella yrityksellään hän nostatti vielä kerran kuusi kopiota itsestään ylös ja siivistä valunut veri luikerteli niihin muuttaen ne punaisiksi. Samalla kaksi lohikäärme katanaa ilmestyivät Midaksen käsiin ja mies itse muuttui vereksi.

Shiva kiljaisi ja otti tukea läheisestä pylväästä. Hän ei kestänyt vieläkään nähdä verta. Violetti väri alkoi kohoamaan hänen silmiinsä.

Feenix ei halunnut olla missään tekemisissä tahmaisen vihollisen kanssa vaan sivalsi henkensä edestä klooneja kumoon, jotka aina aineellistuivat takaisin. Talim hyökkäsi saidensa kanssa auttamaan Feenixiä, kun yksi olennoista nappasi kirjan häneltä, mutta murhaavat verisuonet tuntuivat kohoavan myös hyviksien ihon pinnalla kuin loinen.

Yksi veriolio oli edennyt Shivan luokse ja koski transsiin vaipunutta olkapäähän. Polte siitä aiheutti ketjureaktion, jolloin Shivan ihon pinnalle ilmestyi jääkiteitä, ja hento vaate ilmestyi naisen ylle. Osa hiuksista kiemurteli vaatteen ylle ja muuttui kovaksi haarniskaksi. Kaulassa oleva riimu alkoi loistaa ja koko halli Shivan ympäriltä jäätyi, klooneja myöten. Hänen käteensä ilmestyi kasvaen jäinen kristallisesti kimalteleva keihäs, jota pystyi käyttämään myös jousena. Shiva täräytti lattiaa keihäällä, joka lähetti jääaallon ympärilleen ja huitaisi pari patsasta kahtia sillä. Koirat juoksivat karkuun uikuttaen seinässä olevasta raosta ja Rears ryömi sivuovesta ulos muuttuen mustaksi pantteriksi, joka luikki varastojen väliin pakoon.

Feenix kärvensi kloonit tuhkaksi ja Talim loi kolmikon ylle heikon suojaavan voimakentän. Feenix nostatti hallin lämpötilaa ja tulisia höyheniä alkoi leijumaan katosta alas. Midaksen vartalo alkoi kiehua. Midas iski katanoillaan suojakentän läpi ja Talim ja Feenix torjuivat yhteistyöllä niitä. Katanoiden lohikäärmeet ärjyivät terien kilahtaessa yhteen. ”Shiva, vähän vauhtia... KIITOS!” Feenix huusi ja väisti juuri iskun, joka olisi varmasti katkaissut hänen päänsä.

Hyökkääjä pysähtyi kuin seinään ja hämmästynyt ilme levisi hänen kasvoilleen.

Shiva käveli jäähileitä hengittäen Midaksen luokse, jonka jalat olivat jäätyneet maahan kiinni. Hän iski Midaksen rintakehän läpi oikean kätensä seipään siirrettyään vasempaan ja tarttui miehen sydämeen kiinni jäädyttäen sen. ”Saat olla onnellinen, että minä annan sinulle mahdollisuuden, jota sinä et antanut meille!” Shiva sanoi siristäen silmiään.

Toisaalla Manan ja Fixaileman silmät revähtivät auki ja heidän huutonsa saattelemana Ceres juoksi portaat ylös huoneeseen. Weiss oli ponkaissut säikähdyksestä ylös. Ceres oli juuri huudahtamassa ”mitä ihmettä”, kun yhtäkkiä koko joukko hävisi huoneesta kuin tuhka tuuleen.

Shiva irrotti kätensä jäätyneestä sydämestä ja perääntyi epäröivä ilme kasvoillaan. Midas oli ollut kuollut jo muutaman minuutin, mutta sydämen sulaessa hän muuttui takaisin ihmismuotoonsa ja veti syvään henkeä tippuen polvilleen.

22

”Kiitä luojaasi, että kirouksesi kohde oli Shiva, eikä jompikumpi meistä.” Feenix tuhahti vihaisena. ”Me emme olisi antaneet sinulle armoa!” ”Minä en anna.” kuului joukon takaa ja lakanaan kietoutunut Mana, sekä muu joukko hänen perässään käveli seisomaan kolmikon taakse. Shiva oli horjunut jo vähän aikaa hikipisarat otsallaan, mutta nyt hän kaatui ottamaan tukea Manasta, tai paremminkin sanottuna, tämän olkapäästä. Parantunut vilkaisi ystäväänsä ja siristi silmiään siirtäessään katseensa Midakseen. ”Kohtalosi määräytyi sillä hetkellä, kun langetit julman kirouksesi.”

Mana-Chan ojensi oikean kätensä eteenpäin ja koko homman aloittanut rasia ilmestyi siihen valon saattelemana. Kansi loksahti auki ja rasian kadotettujen sielujen kauheat tuskanhuudot täyttivät salin. ”Silmiämme älä enää vaivaa.”

Midaksen suu loksahti auki ja hänet veti aavemaiset vaaleat kädet kohti rasiaa. Hän muuttui aineettomaksi venyen ja kadoten rasiaan, joka loksahti heti kiinni ja joukko kuuli lukon naksahduksen. ”Minä vien tämän turvalliseen paikkaan. Hän ei vaivaa teitä enää.”

Seitsikko kääntyi kannoillaan ja käveli kohti ulospääsyä. Talim pysähtyi kuitenkin, kun huomasi yhden punaisen höyhenen maassa. Hän nosti sen ylös, mutta sen terä pisti huolimattoman sormeen ja hän pisti sen nopeasti suuhunsa. ”Auts...”

Pienet punaiset verisuonet ilmestyivät haavan ympärille, mutta katosivat nopeasti. Talim laittoi höyhenen taskuunsa ja juoksi odottajien luokse. Varaston oven sulkeuduttua, hallissa kaikui hiljainen nauru ja kuiskaus. ”Yksi heistä on minun...”

- THE END -

Talimin kyvyt, PSI-voimat: -Telekinesia -Telepatia -Levitaatio -Selvänäkö -Astrologia (tähdet) -Kyky oppia kieli sataprosenttisesti kun vain hetken selaa esim. Kirjaa

Sanasto: Hai = Kyllä (jap) Nani? = Mitä? (jap) Sô desu = Näin on (jap) Fräulein = neiti (saksa) Grüss gott = Yleinen tervehdys Itävallassa Urusai = Ole hiljaa! (jap)

Kirjoittajat: Mana-chan (osat: 1–2) Lea Vestovuo (osa: 3)

23