TIINA Ovatko rangaistuksemme todella liian lieviä?

OVATKO RANGAISTUKSEMME TODELLA LIIAN LIEVIÄ? KOLUMNI TIINA TURUNEN

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten hallituksen jäsen. SEURAAN MIELELLÄNI KESKUSTELUA kansan oikeustajusta ja siitä, ovatko rikoksista tuomittavat rangaistukset tämän oikeustajun mukaisia. Yleensä nettipalstojen viesti on, että eivät ole. Oikeusministeriön vuonna 2017 teettämä oikeustajututkimus osoitti, että kansan oikeustajua ei ole olemassa. Suomalaiset arvioivat eri rikosten vakavuutta ja rangaistavuuden tarpeellisuutta hyvin eri tavoilla.

Erityisesti niin sanotuista uhrittomista rikoksista, kuten huumausainerikoksista, tuomitut rangaistukset tuntuvat silti koettelevan monen oikeustajua. Myös monet lainoppineet kritisoivat äänekkäästi huumausainerikoksista annettavia suhteellisen ankaria tuomioita. Kritiikki tuntuu aiheelliselta.

Olen kuitenkin hieman kummastellen pannut merkille, että monet ehdottavat ongelman ratkaisuksi muun rangaistuskäytännön koventamista samalle tasolle huumausainerikosten kanssa. Meillä olisi nimittäin sellainenkin vaihtoehto, että lieventäisimme huumausainerikosten rangaistuksia. Rangaistusten koventaminen vaikuttaa kuitenkin olevan tällä hetkellä suositumpi vaihtoehto kuin niiden lieventäminen.

VASEMMISTO TUNTUU AINAKIN Suomessa vaikenevan keskustelussa rangaistusten riittävyydestä ja tarpeellisuudesta, vaikka vasemmistolaiset ovat aiemmin ja muualla osallistuneet siihen radikaalisti. Yksi tunnetuimmista rangaistusjärjestelmän kriitikoista lienee Angela Davis, joka on työllään edistänyt koko vankilajärjestelmän lakkauttamiseen tähtäävää abolitionistista liikettä.

Abolitionistinen liike perustelee tavoitettaan sillä, että vankilajärjestelmä aiheuttaa ihmisoikeusloukkauksia edistämättä yhteiskunnallista vakautta tai sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Järjestelmä kohdistuu sorretussa asemassa oleviin ihmisiin. Lisäksi se aiheuttaa jättimenot yhteiskunnalle. Yhdysvalloissa, jossa myös Davis vaikuttaa, rangaistusjärjestelmä eroaa toki esimerkiksi pohjoismaisesta järjestelmästä. Yhdysvaltalaisten tuomioiden pituudet ja vankien olosuhteet ovat olleet kansainvälisen ihmisoikeusyhteisön kritiikin kohteena. Suomalaiset rangaistukset ja vankeusolosuhteet ovat kansainvälisessä vertailussa kohtuullisia.

IHMISOIKEUSKYSYMYS EI OLE silti Suomessakaan turha. On huomattava, että vankeusrangaistus kajoaa henkilökohtaiseen vapauteen, joka on ihmisoikeutena turvattu lukuisissa sopimuksissa. Vankeusrangaistus on jätetty poikkeukseksi tähän oikeuteen: sen soveltaminen jää kunkin sopimusvaltion kansallisen itsemääräämisoikeuden piiriin.

Kaikkia rikoksia ei voi verrata toisiinsa. On tietysti eri asia arvioida esimerkiksi seksuaalirikoksista annettavia tuomioita kuin niin sanotuista uhrittomista rikoksista annettavia.

Toisaalta on huomattava, että rikosoikeus (ja sen myötä rangaistus) toteutuu aina rikoksentekijän ja julkisen vallan välisessä suhteessa. Tekijä saa rangaistuksen julkisen vallan asettamien normien rikkomisesta, ja rangaistuksella sovitetaan teko ensi sijassa yhteiskunnalle, ei uhrille. Uhrin oikeuden katsotaan toteutuvan erilaisten korvausten kautta.

Rangaistusjärjestelmän oikeutusta tuleekin tarkastella siitä näkökulmasta, että se on julkisen vallan käyttöä, joka kajoaa perustavanlaatuisen ihmisoikeuden ydinalueeseen tuottamatta juurikaan hyötyä yhteiskunnalle. Tämä tarkastelu tulisi tehdä vielä niin, että uhrin oikeusturva ei kärsisi. Tehtävä ei ole helppo, mutta se on ihmisoikeuskehityksen kannalta välttämätön.