JAETTU AHDISTUS Kansanedustaja Iiris Suomelan

Jaettu ahdistus TEKSTI ROOSA POHJALAINEN KUVAT PINJA NIKKI

EDUSKUNNAN NUORIN KANSANEDUSTAJA IIRIS SUOMELA ON PELÄNNYT ILMASTONMUUTOSTA NIIN KAUAN KUIN JAKSAA MUISTAA. VIHREISTÄ NUORISTA LÖYTYI KOKONAISEN JÄRJESTÖN VERRAN KOHTALONTOVEREITA JA KEINO KANAVOIDA AHDISTUS TOIMINNAKSI. SUOMELA JÄRKYTTYI POLITIIKASSA KOHTAAMASTAAN SEKSISMISTÄ JA VAATII POLIITTISTA KULTTUURIA, JOSSA KAIKKI SAAVAT ÄÄNENSÄ KUULUVIIN.

”J OS AJATTELEE SITÄ sukujuhlien jäätävintä seksistiä, kertoo sen kahdellakymmenellä ja kuvittelee, millaista sen kanssa olisi tehdä duunia, niin sitä tää välillä on. Se ei usein näy ulospäin, mutta se ei tarkoita, etteikö se olisi arjessa totta.”

Tuoreen eduskunnan kuopus, 24-vuotiaana Pirkanmaalta vihreiden kansanedustajaksi valittu Iiris Suomela on pyrkinyt toistuvasti herättelemään keskustelua tavasta, jolla naispoliitikkoja kohdellaan mediassa ja politiikassa. Viimeisin tapaus nousi otsikoihin kesäkuussa: Suomela kritisoi kolumnia, jossa sisäministeri Maria Ohisaloa kutsutaan jääprinsessaksi, ja päätyi aamu-tv:hen väittelemään politiikassa esiintyvästä seksismistä. Siitä Suomela on saanut kokemusta etenkin Tampereen kaupunginvaltuustossa, jonka varapuheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2017.

”Se on päivittäistä vähättelyä ja alaspäin painamista, yksinkertaisimmillaan sitä, kenelle annetaan kokouksissa puheenvuoro ja kenen päälle puhutaan”, Suomela sanoo.

”Kaupunginvaltuustossa osa vanhemmista miehistä alkoi tervehtiä mua vasta tajuttuaan, kuka mun isoisä on. Mulle ei ole mikään ongelma olla kaikenikäisten ihmisten kanssa politiikassa, mutta joillekin on selkeästi tosi vaikeaa olla mun kanssa edes samassahuoneessa.” Suomelan saaman ensivaikutelman perusteella eduskunnassa on kaupunginvaltuustoa terveempi työskentelyilmapiiri. Vahvat perinteet ja tapakonventiot velvoittavat kohtelemaan muita asiallisesti. Suomelan mukaan nuorten naisten vaalimenestys on silti ollut monelle kokeneemmalle naiskansanedustajalle iso juttu. Ei tarvitse enää olla valiokunnan, kokouksen tai kahvilan ainoa nuorehkonainen. Suomela ymmärtää epäuskon ja hämmennyksen, jota naispoliitikkojen syytökset epäasiallisesta kohtelusta monissa herättävät. Hän muistaa itsekin lukioiässä kummastelleensa skeptisenä esimerkiksi Rosa Meriläisen puheita politiikan seksismistä. Asetuttuaan ehdolle kevään 2015 eduskuntavaaleissa hän sai kuitenkin pian huomata, ettei puheissa ollut vähääkään värikynää.

”Kun mennään tietylle tasolle politiikassa, sitä sukupuoleen kohdistuvaa törkyä tulee ihan kaikille. Harva kuitenkaan haluaa tuoda sitä esiin, kun tietää millainen ryöppy siitä seuraa. Siksi tulee helposti vaikutelma, että tämä on vain joidenkin kohtaama ongelma tai että jotkut liioittelevat. Mutta jossain vaiheessa pitäisi jo alkaa uskoaihmisiä.”

KUN NAISPOLIITIKKO TUO julki kohtaamiaan seksistisiä asenteita, media usein raportoi hänen olevan loukkaantunut tai harmissaan. Suomelasta tämä on tyypillinen esimerkki sukupuolittuneesta kielenkäytöstä.

”Ei mulla ole paha mieli enkä mä ole loukkaantunut. Se on puhetapa, johon välillä ihan hyvää tarkoittavatkin ihmiset lähtevät mukaan. Jos mä kritisoin jotain, oleellista ei ole mun henkilökohtaiset tunteet vaan sen kritiikin sisältö”, Suomela sanoo.

”Eikä esimerkiksi se, että nuorten naisten päälle puhutaan kokouksissa, ole pelkkä epämukavuusasia vaan uhka demokratialle. On mahdotonta edistää itselle tärkeitä asioita, jos kukaan ei kuuntele.”

Hän tulkitsee nuorten vihreiden naisten vaalimenestyksen yhdeksi osoitukseksi siitä, että ihmiset ovat kyllästyneet seksismiin, ”siihen että ihanko tosissaan nämä samat vanhat konservatiivimiehet päättää edelleen meidän asioista”. Me too -kampanjassakin purkautunut turhautuminen näkyi Suomelan mukaan vaalimökeillä ja kampanjatilaisuuksissa. Moni tuli kertomaan aikovansa äänestää nimenomaan nuorta naista.

”Yksinkertaisimmillaan se on sitä, kenelle annetaan puheenvuoro ja kenen päälle puhutaan.”

Toisaalta Suomela muistuttaa, että nuorten vihreiden naisten esiinmarssi on vaatinut puolueelta konkreettista työtä ja tukea.

”Nyt kun ihmetellään, että miksi joissain puolueissa ei ole nuoria naisia tai miksi vihreistä tulee niin paljon nuoria naisia, niin kyse on uusille nuorille tyypeille tarjottavasta systemaattisesta tuesta, avusta ja kannustuksesta”, Suomela sanoo.

”Monissa puolueissa epäviralliset tukirakenteet päätyvät nostamaan sukupuolittuneesti miehiä. Se voi olla vaikka sitä, että kenet kutsutaan mihinkin illanviettoon ja kenen kampanjaan joku puolueen liepeillä oleva varakas henkilö lahjoittaa rahaa, sitä on vaikeaa kyseenalaistaa ulkopuolelta.”

Suomela kiittää puolueensa tukea myös omasta poliittisesta urastaan. Kun häntä pyydettiin ehdolle kevään 2015 eduskuntavaaleihin, ajatus tuntui 20-vuotiaasta Suomelasta ensin aivan mahdottomalta. Hän oli vasta muuttanut takaisin Suomeen Isosta-Britanniasta, jossa häviävän pieni osuus poliitikoista oli alle 40-vuotiaita. Hän saattoi kuvitella itsensä poliitikoksi ”sitten joskus nelikymppisenä”, jos silloinkaan.

Vähitellen puoluetovereiden sinnikkäät perustelut käänsivät Suomelan pään. Hän tajusi, että listoille tarvitaan nuoria ihmisiä – muuten kaikille suomalaisille ei löydy ehdokasta, johon identifioitua ja jota mielekkäästi äänestää. Eikä muita voi vaatia laittamaan itseään likoon, jos ei itse ole valmis edes yrittämään.

”Oli kauhean vaikea perustella itselleen, miksi juuri minä, mutta kun ihmiset niin systemaattisesti luottivat muhun enemmän kuin luotin itseeni ja tunnistivat mussa asioita, joita en itse todellakaan tunnistanut, se lopulta onnistui”, Suomelasanoo. ”Nyt viimeistään näkee, että tämä ei ole pelkästään mun oma projekti vaan kyse on paljon laajemmasta muutoksesta.” V IELÄ LUKIOSSA SUOMELA ei olisi voinut mitenkään kuvitella päätyvänsä 24-vuotiaana kansanedustajaksi, sillä kansallinen politiikka ei juuri kiinnostanut häntä. Ensimmäiset vaalit, joissa Suomela olisi saanut äänestää, olivat kuntavaalit syksyllä 2012. Matkustaminen äänestyspaikalle olisi vienyt Walesissa asuneelta Suomelalta kokonaisen päivän, ja suomalainen kuntapolitiikka tuntui kaukaiselta ja merkityksettömältä. Suomela jätti äänioikeutensa käyttämättä.

”En hahmottanut, miksi ne olisivat tärkeät vaalit. Päätöksenteko Suomen tasolla tuntui hitaalta, turhauttavalta ja tunkkaiselta. Ajattelin, ettei mua kiinnosta tällainen, että mä haen töihin Amnestyyn, Greenpeaceen, YK:hon tai EU:hun”, Suomela sanoo. Muutettuaan takaisin Tampereelle Suomela tajusi, kuinka paljon kaupungeilla on Suomessa valtaa ja kuinka virheellinen käsitys hänellä oli kuntapolitiikasta. Brittiläinen politiikka oli näyttäytynyt jäykkänä ja hierarkkisena, joten Suomela vaikuttui siitä, kuinka nopeasti suomalaisessa kuntapolitiikassa on mahdollista muuttaa toimintatapoja.

”Ei voi sanoa, että kuntapolitiikka on aina tietynlaista, eri puolueiden ja sukupolvien tapa tehdä politiikkaa on niin erilainen. Jossain vaiheessa tajusin, että mulla on tilaisuus muuttaa toimintakulttuuria ja on myös mun vastuulla tehdä siitä sellainen maailma, joka ei näytä ulospäin turhauttavalta tai vanhanaikaiselta tai kauhealta.” Vihreät ei ollut Suomelalle mitenkään itsestään selvä valinta. Hän kävi läpi lukuisia järjestöjä etsiessään keinoa edistää ympäristö- ja ihmisoikeusasioita. Vihreiden nuorten vastaanottavainen ilmapiiri ja hyvä porukka tempasivat hänet pian mukaansa: ylioppilaskunnan edustajistovaaliehdokkuutta ja nuorisojärjestöjen luottamustehtäviä seurasivat eduskuntavaaliehdokkuus ja paikka puoluevaltuuskunnassa.

Etenkin vihreiden jäsendemokratia ja kansalaisjärjestömäisyys tekivät vaikutuksen. Puoluepolitiikkaan skeptisesti suhtautunut Suomela sai korjata monta ennakkokäsitystään.

Tärkeintä oli, että politiikka tarjosi Suomelalle keinon kanavoida jo lapsesta saakka vaivannutta ahdistusta maailman tilasta. Hän muistuttaa kasvaneensa Suomessa, jossa ympäristökasvatus on keskeinen osa lapsuutta ja nuoruutta päiväkodista yliopistoon asti.

”Eskari-iässä näkemäni Tampereen jätehuollon ilmastonmuutosnäytelmä oli mulle järisyttävä kokemus. Sitä makasi illalla sängyssä ja pelkäsi ilmastonmuutosta samalla voimalla kuin pieni lapsi pelkää vaikka pimeää”, Suomela sanoo.

”Eikä ollut syytä, miksi se tunne olisi heikentynyt iän myötä. Totta kai sitä oppi käsittelemään paremmin, mutta sitten tulivat Epämiellyttävät totuudet ja muut. Otin sen kaiken vähän raskaasti mutta myös määrätietoisesti. Kun löysin puolueen, jossa moni oli kasvanut saman ahdistuksen kanssa, siitä tuli voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Puoluevalintaa kuvataan usein tosi rationaalisena prosessina, mutta mulle se oli myös sitä, että koin löytäneeni paikan ahdistukselleni.” Suomela tunnistaa saman syvältä kumpuavan ahdistuksen ja pelon monissa Vihreiden nuorten uusissa jäsenissä. Häntä ärsyttää ilmastoahdistuksen vähättely ja leimaaminen pelkäksi poliittiseksi narratiiviksi, kun kyse on ”aidosta, todellisesta tunteesta”. Suomela uskoo, että huoli ilmastosta on sukupolvikokemus, jota vanhempi väki ei voi täysin ymmärtää. On eri asia kuulla ilmastonmuutoksesta aikuisiällä kuin elää niin, että se on osa arkea pienestä pitäen. T OISENA KESKEISENÄ SUKUPOLVIKOKEMUKSENA Suomela pitää köyhyyttä ja toimeentulon epävarmuutta. Hän muistuttaa kuuluvansa ensimmäiseen sukupolveen, joka on vanhempiaan pienituloisempi ja heikommassa asemassa työmarkkinoilla. Poliittisesti lietsottu leikkauspaine on Suomelan mukaan kohdistunut kohtuuttomalla tavalla koulutukseen, nuorten toimeentuloon ja kaikkiin niihin palveluihin, joiden pitäisi mahdollistaa nuorille hyväelämä. ”Meidän nuorten on pakko aktivoitua ja vaatia, että meidän oikeudet toteutuvat, ja yrittää saada vanhempia ihmisiä meidän puolelle, koska yksinään me ei pystytä tähän. Vihreät on poliitikkojensa ja jäsentensä ikärakenteen perusteella nuorin eduskuntapuolue, joten meidän on pidettävä sukupolvipolitiikkaa esillä. Muuten se unohtuu, ja jää tarkastelematta, miten päätösten vaikutukset kasautuvat nuorille.”

Ovat nuoret tosin aktivoituneetkin. Suomelan mukaan nuoret ovat kiinnostuneempia ja valveutuneempia yhteiskunnallisista asioista kuin ikinä aikaisemmin. Vihreiden nuorten puheenjohtajana hän sai todistaa uusien 15–16-vuotiaiden jäsenten vyöryä. Nuorten aikaansaannosta ovat esimerkiksi uudenlaiset feministisen liikehdinnän muodot sekä taannoinen ilmastolakko.

”Sitä on vaikea suitsuttaa kuulostamatta vanhalta ja kliseiseltä, mutta kyllä se antaa superpaljon toivoa. Varsinkin se ilmastolakko: nuoret nostivat ilmastonmuutoksen ehkä ekaa kertaa ikinä kansallisten vaalien kärkiteemojen joukkoon. Se on varmasti yksi vaikuttavimpia kampanjoita, joita Suomessa on pitkään aikaan tehty. Tuollaisen jälkeen on vaikea lähteä sanomaan, ettei nuoria muka kiinnostaisi”, Suomela sanoo.

Toisaalta hän tiedostaa, että on toki nuoria, joita ilmastonmuutos – tai politiikka ylipäänsä – ei kiinnosta. Ja niitä nuoria, jotka kieltävät ilmastonmuutoksen ja vastustavat feminismiä. Suomelan ”Ilmastolakon jälkeen on vaikea lähteä sanomaan, ettei nuoria muka kiinnosta politiikka.”

mukaan erot ovat sukupuolittuneita: esimerkiksi perussuomalaisia kannattavista nuorista 70–80 prosenttia on poikia, kun taas feministisessä liikkeessä aktivoituneista nuorista valtaosa on tyttöjä tai sukupuolivähemmistöön kuuluvia.

Suomelan mielestä tämä sukupuolittuneisuus pitäisi ottaa vakavasti.

”Meidän pitäisi puhua myös siitä, että miksi meidän pojista yhtäkkiä niin iso osa on kääntynyt meidän yhteiskunnan valtavirtaisia arvoja vastaan. Että miksi tosi suora rasismi viehättää yhtäkkiä niin monia”, Suomela sanoo.

”Siinä on varmasti taustalla ahdistusta perinteisen maskuliinisuuden ja perinteisen maailmankuvan murenemisesta. Hyväksyttävät tavat olla poika ja mies eivät ole enää niin selkeitä. Sitä hämmennystä ja muuttuvan yhteiskunnan ristipaineessa olemista ei saisisivuuttaa.” Suomela muistuttaa, että vihreät nostivat näitä teemoja viime vaalikaudella jatkuvasti esiin. Puolue teki ”kaiken maailman Pelastetaan pojat -paketit” ja selvitti keinoja, joilla ongelmiin voisipuuttua. ”Mutta se olisi jälleen kerran sitä sosiaalityötä, koulutusta ja erityiseen tukeen panostamista, ja kun mennään sille tasolle, feministit ovat ainoita, jotka haluavat tehdä mitään. Kovasti kaikki huutelevat, että pojat ovat hukassa, mutta kun pitäisi oikeasti tehdä jotain, tukea ei taaskaan ole.”

YKSI SUOMELAN KESKEISISTÄ poliittisista tavoitteista on raiskauksen rikosoikeudellisen määritelmän muuttaminen. Hänen ja Vasemmistonuorten puheenjohtajan Hanna-Marilla Zidanin alulle panema Suostumus2018-kampanja vaatii raiskauksen määrittelemistä suostumuksen puutteen eikä käytetyn väkivallan tai sen uhan kautta. Kansalaisaloitteen nimet ovat kasassa, ja Suomelan mukaan se on tarkoitus luovuttaa eduskunnalle kesätauonjälkeen. Suomelalle Suostumus2018 on konkreettisestikin merkityksellinen mutta symbolisesti vielä tärkeämpi askel kohti itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa lainsäädäntöä. Hän uskoo lain heijastuvan asenteisiin sekä arjessa että viranomaistasolla. Suomela viittaa rikosuhritutkimuksiin, joiden mukaan Suomessa raiskataan vuosittain 50 000 ihmistä. Lopulta alle parisataa näistä tapauksista johtaatuomioon. ”Eihän noissa luvuissa ole mitään järkeä. Meillä on tosi syvä ristiriita siinä, miten laki ja oikeus toteutuu, kun on kyse tietynlaisesta rikollisuudesta”, Suomela sanoo.

”Meidän oikeusjärjestelmä ja lainsäädäntö epäonnistuu totaalisesti monen sukupuolittuneesti naisiin kohdistuvan rikoksen kohdalla. Pakko sille on ruveta tekemään jotain, tämä on noloa jo kansainvälisestikin. Oli tosi turhauttavaa, miten viime hallituksessa vanhemmat miehet käyttivät huolta naisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta rasismin keppihevosena ja samaan aikaan vastustivat jyrkästi lakimuutosta, joka parantaisi naisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta.”

Suomelasta on hämmentävää, että Suostumus2018-kampanjan vastustajat tuntuvat olevan enemmän huolissaan lakimuutoksesta mahdollisesti seuraavista turhista syytöksistä kuin siitä faktasta, että suurin osa raiskauksen uhreista jää tyystin ilman oikeutta. Hän pitää lakimuutokseen kohdistettua kritiikkiä todellisuudesta vieraantuneena.

”Ikään kuin meidän syyttäjistä ja poliiseista tulisi lakimuutoksen myötä katala feminismin kätyriverkosto, joka haluaisi koko ajan olla laittamassa miehiä vankilaan ilman todistusaineistoa.” Suomelalla on neuvo seksismisyytöksistä kimpaantuneille ja nuorten naisten esiinmarssista huolestuneille:

”Ihmiset voivat muuttua, mutta silloin pitää olla halua kehittyä ja kyseenalaistaa omaa toimintaa, ja se on rankkaa. Olen itsekin joutunut opettelemaan paljon esimerkiksi transihmisiin ja rasismiin liittyviä juttuja, ja ajoittain se tuntuu ihan hirveältä. Mutta se on pakko tehdä, ei ole mikään vaihtoehto että sen jättäisi tekemättä. Koska se olisi epäoikeudenmukaista.”