VAROVAISUUTTA KEVÄTJÄILLE 2008 Kampanjasuunnitelma Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry:lle
EVTEK Muotoiluinstituutti I Markkinointiviestintä I Mervi Hokkanen I GS04SA
Perusongelma Suomessa
hukkuu vuosittain tolkuttomasti ihmisiä.
Vuonna 2008 jäihin hukkuneita on tähän mennessä jo 24.
Jokainen heistä on jonkun isä, veli, sisko, äiti, tytär tai poika.
Ja jokainen heistä on liikaa.
Enemmistö hukkuneista on iäkkäitä miehiä.
Yleensä he ovat
lähteneet hiihtämään tai pilkille.
Eiv채tk채 ole koskaan palanneet.
Myös lasten leikit ovat usein jääneet kesken ikuisiksi ajoiksi.
Mit채 me voimme asialle tehd채?
Kuinka me voimme auttaa?
Voimme käyttää järkeämme.
Voimme varustautua j채채lle kunnon v채linein.
Voimme opetella pelastamaan avantoon pudonneita.
Voimme katsoa lastemme per채채n.
Voimme v채litt채채.
Aikaa ei ole hukattavissa.
KAMPANJA PYSTYYN HETI
Miten toimimme?
Nopeasti
Tehokkaasti
Rehellisesti
ja rakkaudella.
Mit채 teemme?
Printtimainontaa Sanomalehdet Ulkomainokset
TV-kampanjan
sek채 tietoiskuja radioon.
Tarvitsemme
Raakaa työntekoa ja kosolti erinomaisia ääniä.
Missiomme on
nollatoleranssi
Onnistumme
Kun annamme 채채nen kansalle.
Emme puhu ylhäältä, emmekä alhaalta – vaan samalta viivalta.
Annamme kansan puhua. Silläkin uhalla, että kansan ääni ei ole aina kovin hellämielinen.
Mutta muistakaamme missio. Tarkoitus pyhitt채채 keinot.
Radio
RADIO 1
Eikö nämä kiima pilkkijät tajua että jäät on tosi huonot kävin pyhäselän jäällä viikko sitten ja kairailin jää oli tosi huonoa pari viikkoa niin ei ole jäitä älkkää menkö pilkille ostakaa torilta kalat ei mene henki voivoo 05.04.08 klo 22:11 Karjalaisen keskustelupalsta
Tänä vuonna jäihin hukkuneita on jo 24, joten:
RADIO 2
Otaniemen edustalla oli Tiina jo pilkkijöitä bongannut. Kahjut eläkeläiset istuu siellä koko talven taas. Viime talvenakin samat haalarit loisti tielle joka päivä. On ne fanaattisia, tai sitten niillä on vihaisetnaisihmuset himassa? Mina fiskevatten, pjärkkele! -Official Hooligan20:39:01 26.01.2007
Tänä vuonna jäihin hukkuneita on jo 24, joten:
RADIO 3
Näille aivokääpiöille on aivan turha yrittää mitään järkevään saada päähän mahtumaan. Sen verran paljon on taas ollut näitä esimerkkejä lähipäivinä, että puolestani jatkossa jäihin putoavat saisivat sinne jäädäkin. Itsepähän kaivavat verta nenästään nuo aivottomat. Sam 5.4 09:43, Aamulehden nettisivut Tänä vuonna jäihin hukkuneita on jo 24, joten:
RADIO 4
Tähän aikaan vuodesta on turha tuhlata rajallisia resursseja pilkkijöiden ylösnostamiseen. Jos ne nyt saadaan virkoamaan, niin takuulla saa taas ensi keväänä olla nostamassa. Kun ei äly pidä poissa jäältä, niin turha niitä on yhteiskunnan holhota. Ei se ruoka niin kallista ole, että pitää väkisin yrittää ilmatteeksi saada. Lähetetty: 5.4.2008 22:55, Iltalehden keskustelufoorumi
Tänä vuonna jäihin hukkuneita on jo 24, joten:
RADIO 5
Näinhän se menee että 4cm jää kestää ihmisen ja 2cm pilkkijän. Lähetetty: 6.4.2008 10:39 Iltalehden keskustelufoorumi
Tänä vuonna jäihin hukkuneita on jo 24, joten:
RADIOSpotit
Alku- ja loppuääni on kaikissa murskautuvan jään ääni. Kertojaääninä toimivat eri ikäiset, sävykkäät ja professionaalit näyttelijät. Keskustelupalsta-, tai muiden autenttisten puheenvuorojen jälkeen tulee faktapohjainen lause hukkuneiden määrästä sekä toteamus: “Katso, missä kairaat.”
Julisteet
Heikkokin jää on parempi kuin se, että ei jäätä lainkaan. Nimimerkki Pilkkijöiden keskustelupalstalla.
KAS NIINKÖ? Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
Niille jäille eivät uskalla kunnolla laskeutua lokitkaan.
MUTTA SINÄ USKALLAT? Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
Yhden kerran kun jäälle pääsis ni ois kyllä hyvä!
NIINPÄ NIIN... Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
Julisteet
Tekstimateriaali julisteissa koostuu autenttisista kommenteista keskustelupalstoilta tai muista elävän elämän keskusteluista. Valitut repliikit kyseenalaistetaan vastakysymyksellä tai muulla puheenvuorolla. Julisteista tehdään sovellukset sekä lehdistössä että erilaisessa ulkomainonnassa toteutettaviksi.
Televisio
Valkoinen paperi. Hiljaisuus. Kynä rapisee paperilla ja piirtää ristejä. 24 rstiä.
Kun risteistä on osa piirretty sanoo vakuuttava ääni hitaasti:
Jokainen teistä on jonkun isä, veli, sisko, äiti, tytär tai poika.
Loppurepliikki:
Joten
Murskautuvan jään ääntä.
T채m채 kampanja antaa tilaa suomalaiselle sielunmaisemalle.
T채m채 kampanja onnistuu.
Koska me haluamme sen onnistuvan.
Ja koska sen t채ytyy onnistua.
Kiitos.