Filosofinen mäkikausi avattiin vaiheikkaissa merkeissä

Pyry Vaismaa

Talviurheilukausi ja Rukan maailmancup lähestyvät vähitellen. Esimakua hiihtolajien huumasta penkkiurheilijat saivat jo viime viikonloppuna, kun Kuusamossa kilpailtiin perinteinen mäkihypyn filosofi-GP. Ystävällismielinen kilpailu kerää mäkihyppyä harrastavat filosofit ympäri maailmaa ja aikakausia ottamaan toisistaan mittaa. Mainittakoon, että Suomen oma Matti Nykänen on ainoa urheilija kautta historian, joka on saanut luvan kilpailla sekä filosofi- että ammattilaissarjassa. Filosofi-GP:n tuotot jaetaan aina vuosittain vaihtuvalle hyväntekeväisyyskohteelle. Tänä vuonna, niin kuin kaikkina muinakin vuosina, varat lahjoitettiin Helsingin yliopiston määrärahakassaan. Katsojia ei kuitenkaan saapunut paikalle tänä vuonna, niin kuin ei muinakaan vuosina, yhden yhtä ja urheilijoiden jatkot olivat kalliit ja kosteat, joten taloudellista tuottoa sen enempää kilpailulle kuin yliopistollekaan ei kertynyt pennin latia. Kilpailun tulokset on kuitenkin syytä saattaa kriittisen yleisön ja tiedeyhteisön arvioitavaksi. Ilta eteni näin: Tunnetusti kovalla mäkihyppymaalla, Saksalla, oli jälleen timanttinen ryhmä kasassa. Tällä kertaa joukkue kuitenkin kärsi lukuisista hylkäyksistä; kokeneet kehäketut Immanuel Kant ja Friedrich Nietzsche joutuivat kumpikin diskatuksi. Kantin kohdalla syy oli sääntöjenvastainen hyppypuku, Nietzschen tapauksessa hylkäyksen aiheuttivat liian suuret viikset sekä ego. Ennakkosuosikki Georg Wilhelm Friedrich Hegel kärsi puolestaan sääolosuhteista – hänen hyppynsä aikana mäen ylle nousi merkillinen sumu, jonka sekaan Hegel hävisi. Ilmeisesti saksalainen ei palannut maanpinnalle koskaan, mikä on eittämättä sääntöjen vastaista. Hidastuskuvat myös osoittivat, että Hegel käytti hypyssään apuna jonkinlaista koulutettua pöllöä. Näiden asianhaarojen vallitessa tuomariston puheenjohtaja, Hannah Arendt, teki perustellun hylkäyspäätöksen. Sen sijaan nuori lupaus Karl Marx sai kirjoihin hyväksytyn suorituksen. Ponnistuksen ajoitus oli täydellinen, mutta pahaksi onneksi Marx pyllähti alastulossa, mikä söi tyylipisteistä leijonanosan. Mäkihypyn kuningasmaata, Itävaltaa, edustava Ludwig Wittgenstein lukeutui Hegelin tavoin kilpailun ennakkosuosikkeihin. Wittgensteinin laskuasento ja keulatyöskentely hipoivatkin täydellisyyttä, mutta pahaksi onneksi itävaltalaisen lento vaihtoi ilmassa suuntaa. Hän lensi viereisen mäen monttuun, mikä on ilmiselvä sääntörike. Yllättäen ennakkosuosikit olivat näin kisasta ulkona, mikä avasi muille loistavan mahdollisuuden nousta valokeilaan. Ranskaa ei yleisesti ottaen pidetä vahvana mäkimaana, mutta sen konkarivahvistukseen, René Descartesiin kohdistui paljon odotuksia. Minkäänlaista hyppyä ei kuitenkaan nähty, sillä äijärukka paleltui puomille. Kun jäätynyt Descartes oli kannettu sulattamoon, hyppyvuoron sai nuorempi ranskalainen, Jean-Paul Sartre, joka tunnetaan rohkeasta, kohti pudotusta syöksyvästä tyylistään. Tällä kertaa eksistentialistin ponnistus tuli kuitenkin pahasti tyhjän päälle ja lento päättyi absurdin räpiköinnin jälkeen pikaiseen putoamiseen. Tanskan huippulupaus Søren Kierkegaard oli kilpailun valopilkku esittäessään varsin kelvollisen uskon hypyn. Kokonaisuudessaan Tanskan mäkitiimillä on kuitenkin paljon kehitettävää tekniikassa ja valmennuksessa: pelkän uskon varaan ei hyppäämistä voi perustaa. Iso-Britannian G. E. Moore esitti Kierkegaardin tavoin komean suorituksen, vaikka ylikorostunut käsien käyttö ilmalennon aikana verottikin tuomaripisteitä. Kreikan Herakleitos pärjäsi niin ikään hyvin ensimmäisellä hyppykierroksella, mutta kieltäytyi kokonaan toisesta kierroksesta. Omien sanojensa mukaan ”samaan mäkeen ei voi hypätä kahta kertaa”. Saksan rivimiehistöön kuulunut Arthur Schopenhauer päätyi samaan ratkaisuun. Hänen kohdallaan syynä oli yleinen vitutus. Herakleitoksen ja Schopenhauerin ratkaisut olivat yllättäviä, sillä filosofien keskuudessa ei pidetä kovinkaan hyväksyttävänä kieltäytyä toisesta kierroksesta. Suomella ei odotusten vastaisesti ollut kisassa edustajaa ollenkaan. Hiihtoliiton kilpailuun lähettämä kansallisfilosofi Seppo Räty jätettiin GP:n ulkopuolelle, sillä tuomaristo katsoi hänen olevan ensisijaisesti aforistikko, eikä filosofi. Räty kommentoi poisjääntiä ytimekkäästi: ”Perkele.” Jännittävän näytelmän jälkeen kilpailun voitto meni kuin menikin lopulta Saksaan, joukkueen vastoinkäymisistä huolimatta. Yllätysvoiton nappasi ryhmän nuorisokaartiin kuuluva Martin Heidegger, jonka tyylikäs loppulento kantoi reilusti yli kriittisen pisteen. Toiseksi sijoittui Tanskan Kierkegaard ja kolmanneksi Iso-Britannian Moore. Tuloksista kuitenkin nostettiin vielä protesti, sillä idealistit Schelling ja Berkeley kokivat itse voittaneensa, vaikka viettivät koko kilpailun neulamuikkuja syöden. Mäkikansan keskuudessa