Merellinen ja elämöivä

Merellinen ja elämöivä Kuvat ja teksti: Mona Tärk

Merta on ikävä, mutta kun meren ylittää, ikävä ylittyy, enkä mene käymään sen rannoilla. Luulin uivani täällä vielä tässä ajassa, ja lämpöisiä päiviä tosiaan vielä on, mutta kun huomaan aikaa olevan, olen heti merta ylittämässä, taas, päästäkseni tulemaan kosketuksi, ja niin taas meri häipyy takaani. Merellä ajattelen jäätelöä ja kosketusta ja olen kosketuksissani. Keinuttaa, enkä pysty liikkumaan, vähän niin kuin aamuisin, kun unihalvaus iskee myöhässä, herättyäni. En pysty liikkumaan niin kuin keinussa. Tai sitten haisee muuten vaan, eikä se lopu kuten uuteen kotiin asettuessa häipyy edellisen haju seinistä ja lattianraoista. Silittelen meren seiniä. Vanhat kirjeet tuntuvat jotenkin vielä typerämmiltä kuin ennen vanhaan, mutta typerää olisi myös lakata kirjoittamasta. Jonain aamuna kuitenkin liukuvat sanat jääkaapilla sormieni alla kauniisti, ja ennen lounasta musiikkikin täyttää minut. Taiteen derealisaatiot. Mietin usein, pitäisikö keskittää valintansa muuhun kuin verbaaliseen ilmaisuun, mutten halua ajatella tulevaisuuden tyhjyyskuviin. Niissä ei keinu meri, ei kai. Tulkoon se taas ikäväni asetelmaan, jos olen makaamassa päiviäni kaukana siitä.1