Pääkirjoitus

Vuoden kolmannen Pöllön teema “analyyttinen/mannermainen”, sikäli kuin sen haluamme kehystää, ei koske vastakkainasettelua, vaan filosofianhistoriallista jakoa. Tätä jakoa emme halua lähestyä absoluuttisena — oikeastaan näkisimme sen mieluiten sulavan pois määrittelemästä nykyisiä opiskelun, tutkimuksen ja erikoistumisen mahdollisuuksia. Teema on kuitenkin edelleen ajankohtainen, eikä kenellekään yhtä paljon kuin filosofian opiskelijalle. Filosofian opiskelu kun on keskeisesti eri ajatteluperinteiden, metodien ja tyylien kartoittamista, ja niiden tutkimisessa avoimuus ja uteliaisuus ovat hyveitä. “Mannermaisen” ja “analyyttisen” käsitteitä voi tietenkin kritisoida monesta kulmasta. Tuoreessa artikkelissaan Filosofian kahtiajako? - Analyyttisen ja mannermaisen filosofian institutionaaliset tekijät Tiia-Mari Hovila valottaa aiemman tutkimuksen johtopäätelmiä: jakoa ei voi kaavamaisesti tehdä sisällön, terminologian, genetiikan eikä historian avulla (1). Jako on pikemminkin sosiologinen ja historiallisten sattumusten summa. Osittaista keinotekoisuutta heijastelevat jo perinteiden nimikkeet, ensimmäisen ollessa ristitty maantieteen, toisen metodin mukaan. Jako on kuitenkin mielekäs 1900-luvun länsimaista filosofiaa kartoittaessa. Tällöin sitä kannattaa lähestyä Hovilan tapaan Wittgensteinin perheyhtäläisyyden käsitteen avulla: perinteet jakavat keskenään monimutkaisen, yhdistävien piirteiden verkoston. On selvää, etteivät nämä kaksi nimeä pidä allaan monoliittisia kokonaisuuksia. Mannermaisen alle luetaan niin fenomenologia, hermeneutiikka, jälkistrukturalismi kuin kriittinen teoriakin — tutkimussuuntia, jotka eivät aina jaa samoja teemoja, metodeja eivätkä tyylejä. Sama pätee analyyttiseen perinteeseen, joka — vaikka aluksi olikin kenties “kielellisen käänteen” yhdistämä — pitää nykyään sisällään yhtä lailla suuren määrän monimuotoisuutta. Jaon ymmärtäminen, kyseenalaistaminen ja purkaminen edellyttää hienovaraisuutta yhteyksien ja erojen käsittelyssä perinteiden sisällä ja niiden välillä. Vaikka jaon analyyttiseen ja mannermaiseen filosofiaan tunnustaisi historiallisesti, ei sen ylläpitämiselle ole enää mitään ilmeistä syytä. Näyttääkin olevan yhä yleisemmin hyväksyttyä, että raja-aidasta on nykyään enemmän haittaa kuin hyötyä. Näkemys jaon kehnoudesta ja vanhentuneisuudesta ei kuitenkaan ole toistaiseksi poistanut kaikkia institutionaalisia käytäntöjä ja yleisiä ennakkoluuloja, jotka ylläpitävät esteitä monipuolisemman ajattelun syntymiselle. Institutionaaliset käytännöt, kuten tutkimuksen, opetuksen, seminaarien ja rahoituksen keskittyminen yhteen ajatteluperinteeseen toisen kustannuksella, muodostavat vaaran yksipuolisten asenteiden ja stereotypioiden syntymiselle. Erikoistuminen ja kuppikuntien muodostuminen voivat toisinaan tuottaa hyvää, mutta ne eivät saa määrittää sitä, mikä on

perehtymisen arvoista. Ennakkoluulot ovat tehokkaita ajattelun köyhdyttäjiä, ja usein niiden valossa luotujen karikatyyrien takana onkin vain kritiikin kohteen huono tunteminen. Usein tälläisen kritiikin tarkoituksena ei ole haastaa, vaan sivuuttaa kohteensa sen merkitystä vähättelemällä. Pahimmassa tapauksessa eri perinteistä muodostetut karikatyyrit viitoittavat ja rajoittavat opiskelua jo varhaisessa vaiheessa, jossa erikoistumiselle ei vielä ole tarvetta. Helsingin yliopistossa analyyttinen filosofia on perinteisesti ollut hallitseva tutkimussuunta. Olisi kuitenkin yksinkertaistus väittää, ettei mukaan olisi mahtunut myös mannermaiseen perinteeseen keskittyvää opetusta ja tutkimusta. Katsaus tämänkin lukuvuoden kurssitarjontaan osoittaa, että valittavissa on ilahduttavasti kursseja muun muassa Husserlista, Foucault’sta ja kriittisestä teoriasta. Mannermaisesta perinteestä kiinnostuneista opiskelijoista ei todellakaan ole pulaa, ja niin Pöllön kuin Mantereenkin sivut ovat aina olleet täynnä todisteita tästä (ks. tämän numeron Butleria ja Foucault’ta, Malabouta ja Heideggeria käsittelevät tekstit!). Totta puhuen, tähän numeroon ei ole päätynyt analyyttisestä perinteestä ammentavia kirjoituksia ollenkaan. Syitä voi vain arvailla. Kenties analyyttinen painotus opetuksessa lisää painetta etsiä muualta tilaa niille teemoille, jotka eivät mahdu kurssien lukemistoihin. Toisinaan on edelleenkin mahdollista kuulla mannermaisesti orientoituneiden opiskelijoiden kokemasta turhautuneisuudesta ahtauden tunnetta kohtaan. Kehitystä monipuolisuuden huomioimiseksi Yliopistolla pöhistään säästöjen perässä tutkijoiden toimitilojen muuntamiseksi joustavemmiksi. Yliopiston toimitilaohjelmassa vuosille 2021-2030 esiteltiin pohjapiirrustukset, jotka sisälsivät useita 3-6 henkilölle tarkoitettuja ja työpisteitä, osa näistä Metsätalolla. Ehdotus synnytti vilkasta keskustelua ja yli 800:n allekirjoituksen adressin, sillä tilamuutos koettiin uhkana keskittymistä vaativalle tutkimukselle ja askeleena kohti avokonttorimaisia työtiloja. Yliopiston hallitus äänesti ehdotuksen läpi 30.9., joskin siihen lisättiin muutoksia, jotka pyrkivät huomioimaan keskittymiskyvyn turvaamisen ja demokraattisen päätöksenteon kiinteistöjen kehityksessä. on kuitenkin tapahtunut sekä opetustarjonnan että keskustelukulttuurin saralla, ja sitä on vaalittava tulevaisuudessakin. Ennakkoluulot ja poterot eivät haihdu itsestään, vaan aktiivisen karikatyyrien purkamisen avulla. On kyettävä pitämään yllä dialogia menneisyyden kanssa -- joka ei muuten ole pelkästään mannermaisen perinteen luonteenpiirre, kuten usein esitetään. Kirjoittihan Wilfrid Sellarskin, että, ”filosofia ilman filosofian historiaa on, jos ei tyhjää tai sokeaa, ainakin tyhmää” (2). Filosofian historia ei lopu Kantiin, eikä sitä tulisi nähdä eristettynä tutkimuskohteena vaan jatkuvana keskusteluna. Jos kieltäydytään ottamasta eri traditioita kaikkine rönsyineen vakavasti, eikä antauduta kanssakäyntiin vieraiden lähestymistapojen kanssa, suljetaan ovia myös itseltä. Tämän numeron sivuilta on löydettävissä hyviä ohjeita ennakkoluulojen tuhoamiseksi. Käytännöllisen filosofian uuden yliopistolehtorin Tuomo Tiisalan haastattelussaan esiin tuoma metodologinen ohje “lue kaikki” lienee parasta vastalääkettä poteroitumista vastaan. Ja kun lukee kaiken, onnistuu tämä parhaiten yhdessä muiden kanssa. Siispä, kuten Mantereen päätoimittajat Tuukka Brunila ja Ville Louekari ohjeistavat: perusta lukupiiri!

Otso Latva-Somppi

Lähteet: Hovila, Tiia-Mari (2020): Filosofian kahtiajako? Analyyttisen ja mannermaisen filosofian institutionaaliset tekijät. Niin & näin 3/2020

Sellars, Wilfrid (1968): Science and Metaphysics. Variations on Kanti-

Filosofiassa tapahtuu

an Themes. London: Routledge Aikamme tunnetuimpiin ranskalaisfilosofeihin kuuluva Bernard Stiegler on kuollut 68 vuoden iässä. Pankkiryöstöstä seurannutta vankilarangaistusta istuessaan filosofiasta kiinnostunut Stiegler oli merkittävä teknologian, ajan ja individuaation ajattelija, sekä Ars Industrialis -ryhmän perustaja.

Korona-aika kurjistaa opetusta edelleen. Zoomit ja Moodlet ovat tulleet hyvin tutuiksi.