Satunnaisia katkelmia suomiräpistä vuodelta 2022

Teksti: Arttu Laitinen Kuvat: Tekoäly (Craiyon.com)

Fitnessmimmi, nenä täynnä valkosta Joogiabist viinat, ei voi käydä alkossa Ei mikään ihme, että pää ei kestä Sun kulissit kaatu, oliks se ton arvosta?

Bizi ft. William: Draama (remix)

Räppi kertoo taiteenmuotona hyvinkin usein oikeasta elämästä. Oikean elämän kuvaaminen sisältää omat eettiset kysymyksensä, vaikka kyse olisikin taiteesta. Myös taiteessa esitettävät väitteet voivat helpostikin aiheuttaa haittaa. Räpissä tämä on tullut usein esille Diss-trackien muodosssa, joissa esitetään lyriikoita muiden ihmisten yksityiselämästä, kuten William esittää ex-tyttöystävänsä päihteidenkäytöstä. DissTrackeissa tätä on puolustettu räpissä jonkinlaisen aitouden hyveen nojalla. Räppilyriikat on perinteisesti perustunut ajatukseen, että räppäri elää tätä elämää todella, eikä tällöin hänestä kerrottavat todet faktat pitäisi haitata. Näin ainoastaan valheen kertominen on ongelmallista. William ei kuitenkaan kerro räppäristä, jolloin tämä puolustus tuntuu heikolta. Salaisuuksien kertominen suureen julkisuuteen ei ole ainakaan kovin mukavaa, vaikka se tehdäänkin taiteen nojalla. Meidän pitäs aina olla yhtä kansaa Ohjeistaa näit nuorii, ei johtaa niitä harhaan Paljon kotei mistä nuoret haluu karkaa Mut vasta liian myöhään joku jaksaa niitä auttaa

MD$ ft. Fabe & Mikael Gabriel: Vihatuin

Yhteiskunnallisista ongelmista puhuminen on ollut suomiräpissä jo kauan perusaiheita. Yleensä räppärit ottavat näissä ongelmissa jonkinlaisen kokemusasiantuntijan kaltaisen roolin, jossa yhteiskunnallisia ongelmia pyritään erityisesti kuvaamaan taiteen keinoin. Kuvaukset liittyy yleensä köyhyyteen, huumeidenkäyttöön ja hyvin usein rikkonaisiin perheisiin, joissa nuorten on vaikea kasvaa. Taide on poliittista erityisesti siinä mielessä, että nämä asiat todella kuvataan erityiseksi ja suuriksi ongelmiksi yhteiskunnassa. Samalla hyvin harvoin räppi tai taide yleensäkään kuvaa minkäänlaisia todellisia ratkaisuja näihin ongelmiin. Varmastikaan ajatuksena on, ettei räppäri ole mikään ekspertti tämän ratkaisuun. Toisaalta ei ole filosofitkaan ja silti hyvin usein huutelemme varmasti laadukkaita mielipiteitämme :D. Ehkä on ihan hyvästä, että jokin kulttuurissamme pysyy kuvaamisessa.

Ei ollu aikaa koisaa tai alkaa analysoimaa Otsal välil soijaa, mut sä tiiät koutsi hoitaa Nyt me seistään tääl vuoren päällä vahvasti Ja pakko myöntää et perkule tää kannatti

JVG: Laiffii

Kovan työn ihannointi ja siitä tullut menestys on varmaan kliseisimpiä aiheita räpissä yleisesti. JVG:n kaltaiselle kaiken suomiräpin sisällä saavuttaneella ryhmälle tämä on varmasti ymmärrettävää, sillä haluaahan ihminen oikeuttaa oman asemansa. Vielä Cheekin ollessa suosionsa huipulla tästä ilmiöstä käytettiin joskus nimitystä kokoomusräppi. Aineellisen rikkauden korostamisen lisäksi nimityksen perustana oli erityisesti ajatuksessa, että menestys on ainoastaan oman työn tulosta, ja kaikilla olisi mahdollisuus menestykseen tekemällä kovasti työtä. Tämän amerikkalaisen unelman suursanoman absurdius on nyt itsestään selvää, sillä JVG:n menestyksenkin salaisuus on ollut erityisesti hyvästä tuurista ja ajoituksesta, jossa JVG:n Häissä päätyi jääkiekon MM-voiton vuonna 2011 viralliseksi kisabiisiksi. Ottamatta edes huomioon globaalimman tason eriarvoisuutta.

Ei mitää syyt herätä, tylsää tämä elämä Makaan lakanois keränä, älä kysele perää mä en vastaa tänää kellekkää Et pääse lähellekkää Enkä oo lähös minnekkää Ai kaikki on siel, no en sinnekkää

ibe ft. Pehmoaino: alienbaby

Jatkuvan suorittamisen ajatus tuntuu jatkuvasti ristiriitaiselta. Samaan aikaan valtion taholta tulee malli, että pitää suorittaa mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti esimerkiksi opinnoissa. Kuitenkin jossain mielessä yhteiskunnan ja itsenikin luomaa ideaalia on suorittaa mahdollisimman paljon ja monipuolisesti, johon kuuluu myös jatkuva sosiaalinen ravaaminen tapahtumissa. Kolmanneksi jatkuvasti puhutaan levosta, jotta emme saa burnoutia, ja pystymme toimimaan tehokkaasti. Lepo itsessään on tällöin myös suorittamista. Joskus vaan todella haluaisi vain tehdä jotain ja olla olemassa. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Tämän ajatuksen koherenttiuden oletus on jo liiallista suorittamista.

Tehny massii perus, kledjut päälle suoraa kassist perus Äijät ottaa matsii perus, studiolta suoraa taksii perus Tonni mun takkii perus, V8 ku meen rattiin perus Junnut haluu matkii perus, ne vaa fiilaa mun tatsii perus

Etta ft. Gettomasa: Perus

Rahalla kehusteleminen on jo nykyräpissä niin yleistä, että siitä on turha tehdä suurta numeroa. On jo odotettua, että räppäri kertoo ostaneensa kalliita vaatteita ja kalliin auton räpistä saaduilla rahoillaan. Kuuntelijan pitää tulla kateelliseksi räppärille, ja se onnistuu parhaiten materialla. Kulutuskulttuurihan on aikamme perusoletus, ja tietenkin se näkyy taiteessa. Samalla tuntuu absurdilta, että usein yhteiskunnallisiin epäkohtiin keskittyvä genre on samalla tukemassa ilmastoa tuhoavassa ja globaalia epätasa-arvoa synnyttävää ajatusmallia. Onhan meillä Yhdysvalloista esimerkkejä artisteista, jotka ovat myöhemmin päätyneet myymään orjatyövoimalla tehtyjä vaatteita. Kapitalismi voittaa näin helposti poliittisesti valveutuneenkin ihmisen. Ja toisaalta on vaikea sano onko tällä suurta merkitystä, sillä kyllä näennäisesti kapitalismin vastaisestakin räpistä tulisi todennäköisesti oma tuotteensa. Ei tarvii oleskelulupaa, ei Ei papereit kysy tääl kukaa, ei Itä-Helsinki, Puhos, vaik ne melkei sen tuhos Se on Itiksen Puhos

Ege Zulu: Puhos

Räppärit hyvin usein edustavat yleisesti asuinpaikkaansa. Yhdysvaltoja mukaillen Suomessa räppärit esittävät edustavansa useimmiten laajempaa kaupunkinsa yhteisöä. Helsingissä edustaminen esiintyy paljonkin pienempien alueiden, kuten Malminkartanon tai Kirkkonummen tasolla. Jollain tasolla vahva kaupunkiin kiinnittyminen tuntuu olevan jo hyvinkin vanhan ajan perua, kun ihmiset vielä elivät samoilla alueilla ja usein samojen ihmisten kanssa pääosin koko elämänsä. Itsellänikin koko lapsuuttani ja nuoruuttani on hyvin vahvasti määrittänyt tämä yhtenäisyys, jonka myötä ainakin vielä pidän itseäni kotkalaisena. Kuitenkin varsinkin ihmiset joutuvat nykyään jatkuvasti muuttamaan työn tai opiskelun takia, jonka myötä voi olla vaikea löytää suurta yhtenäisyyden tunnetta omalla elinalueellaan. Joka ehkä olisi tervettä ainakin nuorelle, mutta luultavasti meille kaikille. Ainakin itselleni on vieläkään kovin vaikea edustaa Helsinkiä.

Turisti: Gunshit

Uusi suosittu mediakeskustelu räppiin liittyen on nyt ollut ns. “roadman-kulttuuri”. Tässä ei historiallisesti ole mitään erikoista, sillä onhan esimerkiksi Bloodsien ja Cripsien jengitaistelu ollut Yhdysvalloissa todella tärkeä osa räpin kehitystä. Nyt kuitenkin keskustelu on myös siirtynyt Suomeen, jossa räpin yhteydestä rikollisuuteen ja väkivaltaan ollaan puhuttu. Oleellista on, että Suomessa ei historiallisesti ollut samalla tavalla väkivaltaisia nuorisojengejä taikka ghettoja, jotka ovat kyllä ovat ongelmallisesti rodullistettuja konsepteja. Kuitenkin Suomessa eletään hyvinkin etuoikeutetusti. Tällöin kysymykseksi onkin muodostunut, miten räpissä esiintyvä osittain väkivaltaa ja rikollisuutta ihannoiva lyriikka itsessään loisi näitä ongelmia. Tätä on kylläkin tutkittu, ja koko yhteys vaikuttaa hieman epäuskottavalta. Eikä taiteenkaan tarvitse välttämättä kuvata todellisuutta. Lupasin et en enää vedä, mut ympäril ihmiset tekee siit vaikeen Oon valinnut tien, josta ei voi perääntyy Muuten mä menetän kaiken Ei kukaan tee tätä sun puolest, ei ketään kiinnosta sun huolet En voi edes kuvitella miten Isac oot kestänyt tätä niin nuorest C'mon, mitä hittoo sit? Elän elämääni tää on meidän show Tilasin kaks pulloo, lisää tulloo, bring some more

Isac Elliot ft. Sexmane: Makso mitä makso

Räppielämäntapa ja siihen liittyvä turhan suuri bilettäminen oli varsinkin 2010-luvun alussa suomiräpin varmaankin suosituin aihe. Tällöin kyseessä oli enemmänkin suuri ihanne ja usein räppärit kehuskelivat sillä, kuinka paljon rahaa he saivat käytettyä baari-iltaan. Varmaan nykyaikaiseen alkoholinkäyttöön syntyneen muutoksen myötä suhtautuminen tähän räppielämäntapaan on muuttunut yhä kriittisemmäksi. Bilettäminen on yhä todella hauskaa, varsinkin kun rahasta ei tarvitse huolehtia turhaan. Kuitenkin bisnes itsessään tuntuu keskittyvän ainoastaan alkoholiin, eikä ihmisiä tunnu kiinnostavan juuri mikään muu. Näin suhteiden ylläpitämiseen jatkuva ryyppääminen on osittain pakollista, ja joskus voisi oikeasti tehdä jotain muutakin. Sama maailma on ollut varmaan opiskelijoillekin hyvin yleistä, ja ehkä on vieläkin.

Niin kauan kiertänyt radalla Saatanan pihalla Ettei sitä enää tavota Jossaa kiertoradalla Jengi olohuonees Fiksaa olohuonees Nähny selvää päivää monee vitun vuoteen

Julma Henri: yhtä juhlaa

Suomiräpin yksi ominaisimmista alalajeista on horrorcore. Vaikka väkivalta tai huumeidenkäyttö ovat olleet kansainvälisestikin räpissä yleisiä aiheita, kuvaa suomalaista horrorcorea erityisesti vahvasti nihilistinen tunnelma. Väkivaltaa ja huumeet ovat ainoastaan tavallinen osa elämää, jolle ei osittain tarvitse antaa mitään erityistä huomiota, sillä eihän elämällä ei ole muutenkaan mitään merkitystä. Tällöin ihmisellä on vapaus tehdä täysin mitä haluaa. Horrorcore on näin perinteisen yhteiskunnallisen räpin peilikuva, jossa molemmissa erityisesti vähäosaisuuden ongelmat ovat lyriikan pohjalla, mutta horrorcoressa ei enää edes uskota näiden ongelmien muuttumiseen, sillä minkäänlaista luottamusta yhteiskuntaan ei enää ole. Ollaan ns. poliittisen köyhyyden hienon käsitteen täydellinen esimerkki. Ainoa mahdollisuus on tällöin jatkaa samaa elämää kuolemaansa saakka, sillä ainakin siitä saa hyvää fiilistä. Vaikka ei fiiliksilläkään erityisesti merkistä ole. Opin rotusorron historian räpist Aivan tosi Lukion historias puhuttiin vaan antiikist ja maailmansodist

Sere & Silkinpehmee: Räppi opetti

Räppi on historialliselta pohjaltaan erityisesti rotusortoon ja rasismiin liittyvää taidetta. Se on syntynyt Yhdysvalloissa yhteisöissä, jotka ovat halunneet kertoa omista kokemuksistaan rasistisessa yhteiskunnassa, jotka ovat jääneet kertomatta kouluissa taikka muussa taiteessa. Tämä historia on tehnyt räpistä tärkeän genren ymmärtää pelkästään taiteellisen arvonsa ulkopuolella. Nykyaikana nämä kokemukset ovat nousseetkin pinnalle myös kaikkialla muualla osittain jopa räpin vaikutuksesta. Suomiräp on tietenkin perinyt tämän historian, mutta samalla Suomen sisäiset ongelmat ovat olleet luonteeltaan erilaisia, joka on tietenkin vaikuttanut taiteeseen. Pohjalla on ollut osittain iskelmän jatkeena erityisesti luokkajako ja näin työläisyyteen ja köyhyyteen liittyvät ongelmat. Suomessa räp on muodostunut erityisesti kaikista huonompiosaisten genrestä, jonka tekemää taidetta on harvinaista kuulla muualla. Tässä mielessä Suomesssakin pidän itse räppiä oleellisena genrenä ymmärtää.