Polkupyörävarkaat viidakossa

TeksTi risto aLanko

Brittien tärkeä tukikohta kaukoidässä, Singapore, oli jo vuosisadan tunnettu vahvana ja valloittamattomana linnoitussaarena. Se oli vahva brittilaivaston yksikön tukikohta, hallitsi tärkeitä merireittejä ja tukeutui pohjoispuoleltaan Johoren salmen takana läpitunkemattomana pidetyn Malakan niemimaan viidakoihin. Niemimaa oli strategisesti tärkeä raakakumin tuotantoalue.

Kenraali Tomoyuki Yamashita, ”Malaijan tiikeri”, Singaporen valtausoperaation komentaja.

Sotaretkellä käytetty pyörä museossa. Tyynen meren herraksi sekä kumin ja öljyn lähteille pyrkivä Japani käynnisti sodan 7.12.1941 hyökäten laivaston ilmavoimien avulla Pearl Harboriin, Filippiineille ja muihinkin USA:n Tyynen meren kohteisiin. Samalla hetkellä (aikaeron takia seuraavana kalenteripäivänä) käynnistyi toinen paljon vähemmän tunnettu, mutta yhtä dramaattinen sotaretki etelään brittien kimppuun, lähimpänä tavoitteena oli Singaporen valtaus. Tässä iskussa näyttelivät polkupyörät tärkeää osaa.

Kenraali Yamashita, joka oli saanut tehtäväkseen operation valmistelun ja johdon, kokosi merkittävän määrän joukkoja Hainanin saarelle, Kiinan ja Vietnamin rajalle. Kiinassa oli Japani käynyt valloitussotaa jo vuosia, mutta ei ollut ottanut yhteen USA:n ja brittien kanssa. Läheisessä Ranskan Indokiinassa (nykyisessä Vietnamissa) hallitsivat akselivalloille suosiolliset Vichyn Ranskan joukot.

Pyörädivisioonat ilman pyöriä?

Yamashita oli 1940 vieraillut Saksassa ja Italiassa ja tunsi uuden ”salamasodan” periaatteet. Maihinnousuun varattiin ilmatukea, kevyitä panssarivaunuja ja muita ajoneuvoja, mutta jalkaväen pääosien liikkuminen suunniteltiin tapahtuvan polkupyörillä. Kaikkiaan oli koolla noin 40 000 miestä, mm. arvostettu keisarillisen kaartin divisioona. Polkupyöräosastojen ja ajoneuvojen yhteistoimintaa harjoitettiin ahkerasti. Kuitenkaan maihinnousuretkelle ei polkupyöriä otettu mukaan lainkaan! Kenraali Yamashita arvioi merikuljetuksen ja jalkaväen maihinnousun hidastuvan liikaa pyörien käsittelyn takia. Sitäpaitsi tiedustelu oli jo varmistanut, että paikallisilla siviileillä olisi riittävästi pyöriä pakko-ottoa varten.

Pyöräilijöiden maa Polkupyörä oli jo 1930-luvulla vakiintunut kaukoidässä kaikkien kulkuvälineeksi, myös syrjäisemmillä alueilla, joiden tiet eivät suurempia ajoneuvoja kantaneetkaan. Polkupyöristä suuri osa oli alkuperältään japanilaisia, maan nopeasti kasvanut pyöräteollisuus oli 1930-luvulla myynyt satojatuhansia pyöriä vuosittain Intiaan, Kiinaan ja Kaakkois-Aasiaan. Japania oli jo useasti kansainvälisesti syytetty pyörien polkumyynnistä ja ”tunnettujen englantilaisten tehtaiden” merkkien matkimisesta. Myös USA:n markkinoiden halvimmat pyörät oli koottu japanilaisiin runkoihin, Australian pyörämarkkinoista japanilaiset halvat merkit olivat vallanneet neljänneksen. Tokion kaupungissakin oli jo rekisteröity miljoona polkupyörää.

Kaakkois-Aasiassa käytetyistä pyöristä valtaosa oli ajankohdan tavallista perusmallia, jalkajarrullisia yksivaihteisia ”miesten pyöriä”, joissa oli tankokäyttöiset jarrut, keskeltä suora ohjaustanko ja tukeva takatarakka. Käyttöpyöriä karuihin olosuhteisiin, mutta sellaisiahan sotilaat nimenomaan halusivat.

Hyvin tarkasti oli tiedusteltu myös kohdealueen tieverkko. Hyvien maihinnousupaikkojen ja päätavoitteen Singaporen välimatka oli lähes 1000 km. Malaijan niemimaan molempia rannikoita pitkin kulkivat brittien rakentamat päätiet, joista haarautui sivuteiden ja polkujen verkosto kumiplantaaseille ja syrjäisiin kyliin. Rannikoilla oli myös armeijan tukikohtia ja useita lentokenttiä. Niemimaan keskiosan viidakkoista vuoristoa pidettiin paikoin läpitunkemattomana, mutta ensimmäinen välitavoite japanilaisilla oli päästä myös niemimaan poikki toiselle rannikolle ja tavoittaa toinenkin, suurempi päätie. Tämä kohde maihinnousupaikkaa vastapäätä kannaksen toisella puolen sekä yksi maihinnousualueistakin olivat vielä puolueettoman Thaimaan aluetta, mutta se oli sivuasia.

Pyörät hankitaan äkkiä Retken pääsuunnittelija, majuri Tsuji oli tutkinut joukkojen liikkumista pyörillä Kiinan sotaretkellä ja Vietnamissa, hän organisoi maihinnousujoukot aivan uudella tavalla. Raskaan kaluston takia jalkaväkirykmentti tarvitsi 50 kuorma-autoa, kaikki muut miehet nousivat pyörille. Näin muodostui jalkaväkidivisioona 500 ajoneuvosta ja 6000 pyöräilijästä. Pyörille pantiin jalkaväkimiesten varusteet, osa muonavaroja ja kevyemmät tukiaseet, noin 30 kiloa tavaraa.

Tsuji kiisti jälkeenpäin historioitsijoiden väitteet, että polkupyöriä olisi etukäteen varattu ja kätketty reitin varrelle. Kuitenkin paikalla oli yhteistoimintamiehiä, japanilaisperäisiä siirtolaisia, jotka pystyivät opastamaan sotilaita pyörien keräämisessä. Maihinnousuosastolle tarvittava määrä oli

Kaaviokuva valtauksen reitistä. Singapore niemen alakärjessä, yläreunassa Thaimaan aluetta.

Majuri Masanobu Tsuji, ehkä maailman massiivisimman pyörävarkauden järjestäjä.

Ja.panilaisten osasto matkalla

valtava, yli 30 000 kpl, mutta mitään merkittävää viivytystä ei pyörien hankkimisesta tullut. Kiväärin pistimien edessä ei omistussuhteista keskusteltu. Valtaajien edellä perääntyvät brittijoukot yrittivät jopa ostaa polkupyöriä paikallisilta tuhotakseen ne ennen hyökkääjän saapumista, kun havaittiin mikä vihollisen etenemisuunnitelma oli.

Sissinä viidakossa liikkunut brittisotilas kuvaili pyöriä systemaattisesti keräileviä ja takaa-ajoon lähteviä japanilaisia joukkoja: ”He liikkuivat 40–50 miehen osastoina, ajoivat tiellä 3–4 rinnan, nauroivat ja juttelivat kuin olisivat menossa jalkapallo-otteluun. Vaikuttivat tavattoman päättäväisiltä, ajoivat kevyesti ja olivat hyvin sekalaisesti varustettuja. Ainoa yhtenäinen varuste oli harmaa hupullinen sadeviitta, joka peitti koko miehen varusteineen, he eivät pysähtyneet pahimmassa kaatosateessakaan”.

Pyöräilijät etenevät Moottoriajoneuvoihin tukeutuvat britit toteuttivat viivytystä, mutta vain päätien varrella. Heti kun eteneminen juuttui viivytysosaston eteen, japanilaiset toteuttivat ”manööverin J”. Hyökkääjän kärkijoukko piti yllä taistelukosketusta eteenpäin ja taemmat pyöräosastot siirtyivät nopeasti sivustoille, tavallisesti pääväylän molemmin puolin. Polkupyörä oli hyvä apuväline viidakkosodassa, pikkuteiden ja plantaasien huoltopolkujen kautta äänettömästi koukkaavilla osastoilla yllätettiin viivyttäjät takaapäin.

Briteillä oli Malaijassa intialaisia, australialaisia ja brittiarmeijan omia joukkoja, heillä oli periaatteessa ylivoima, mutta joukkot olivat hajallaan. Intialaisia joukkoja johtavat nuoret brittiläiset upseerit olivat ”harjoittelemassa” ja kokemattomia, nyt he joutuivat tuleen ensimmäisinä. Viidakkosota oli muutamia erikoisosastoja lukuunottamatta joukoille aivan outoa.

Tietysti perääntyjät tuhosivat sillat, joita ehdittiin räjäyttää kaikkiaan 250, mutta jalkaväki pääsi pyöriä kantaen kahlaamalla tai kevyitä pikasiltoja pitkin helposti esteiden ohi. Silminnäkijöiden kuvauksien mukaan moottoroidut osastot olivat usein paljonkin jäljessä, mutta ehtivät kuitenkin tueksi isompiin viivytyskahakoihin, jos eteneminen uhkasi pysähtyä.

Japanilaisia joukkoja oli käsketty kiinnittää aseensa pyörään, vaikka muutamassa tapauksessa väijytykseen joutuminen näin aiheuttikin raskaat tappiot. Taistelussa pyörille jätettiin vartio, joka sitten asein pakotti paikalliset asukkaat viemään pyöriä eteenpäin etenevän joukon jäljessä. Pyörärikkoihinkin oli varauduttu, jokaisessa komppaniassa oli kaksi korjaajaa, joille kertyi remonttiin yli 20 pyörää päivässä. Pyöräthän olivat pääosin japanilaista vakiomallia. Kiireessä ei puhjenneita renkaita korjattu vaan hylättiin, paljailla vanteilla asfaltilla ajavien osastojen etenemisen ääni muistutti kevyiden panssareiden telaketjujen kitinää.

Paikalta otettujen polkupyörien lisäksi oli hyökkääjällä merkittävä hyöty perääntyvän armeijan hylkäämistä muonavaroista. ”Churchillin varastoja”ei ehditty tuhota ajoissa ennenkuin oli paettava. Tiedustelu oli toiminut hyvin, lentokentät, kumiplantaasit ja armeijan tukikohdat vallattiin pikavauhtia. Eteneminen ei kuitenkaan ollut pelkkää riemukulkua, kaikkiaan hyökkääjän tappiot olivat yli 3500 miestä.

Perillä Koko 600 mailin (n. 1000 km) matkaan oli laskettu 100 päivää, ”polkupyörien salamasota” vei vain 70 päivää Singaporen valtaukseen. Maihinnoususta 55 päivän päästä Yamashitan joukot olivat Johoren salmen takana Singaporea vastapäätä. Kaupunkia oli ahdistettu ilmaiskuin jo maihinnoususta lähtien. Lopullinen loikka Johoren salmen yli uhkasi viipyä, mutta miljoonan asukkaan kaupunkia puolustanut kenraali Percival joukkoineen antautui muona- ja vesivarojen uhatessa tyystin loppua. Hän ei kuitenkaan arvannut, että pikavauhtia ”kevyin pakkauksin” edenneen hyökkääjän huoltotilanne oli yhtä heikko, ampumatarvikkeetkin olivat melkein lopussa.

Valloituksen jälkeinen lähes kolmen vuoden mittainen japanilaismiehitys ei ole mikään loistelias aika sotahistoriassa, sen paremmin Singaporessa kuin muuallakaan kaukoidässä. Salainen poliisi Kempeitai, ”Japanin Gestapo” toteutti omia ohjelmiaan, apunaan keisarillisen armeijan fanaattiset upseerit. ”Alempiin rotuihin” kohdistuvat puhdistukset, siviilien ja sotavankien julma kohtelu, nälkä ja lukuisat joukkomurhat eivät unohdu vielä parinkaan sukupolven aikana. Yhtä kolkko oli myös loistavan taktisen liikkeen ja maailman suurimman pyörävarkauden suunnittelijan, everstiksi kohonneen Masanobu Tsujin jo valloitusta edeltävä Kiinan aika ja myöhempikin sotilasura. Kenraali Yamashita, ”Malaijan tiikeri” teloitettiin 1946 Filippiineillä myöhemmin tapahtuneista sotarikoksista. Tsuji vältti sotarikostuomion alemman asemansa avulla ja toimi hetken parlamenttiedustajanakin; hän katosi Laosissa 1961 sisällissodan uhrina.

Pyöräilijät eivät pysähdy vaikka silta on tuhottu

Pyöräjoukot perillä Singaporen kaupungissa