Miehet mustissa

Miehet mustissa – kielletyt kilpailut

Aika-ajokilpailut maantiellä Vuonna 1890 järjestetyssä yhteislähtö-maantiekilpaialoitettiin ”villinä” ja laitto- lussa kaksi kilpailijaa törmäsi toisiinsa ja ajoi ojaan, kun mana kisana Englannissa, vastaan tullut hevonen pillastui ja säikäytti haltijansa, koska kansallinen pyöräi- joka sitten valitti tapauksesta poliisille. Britannian kansallilyliitto oli kokonaan kieltänyt nen pyöräilyliitto NCU kielsi maantiepyöräilykilpailut. maantiekisat ja käski käyttää velodromeja, joita jo silloin oli maassa useita. Ennen 1900-lukua polkupyörän asema maantiellä Englannissa uutena ajoneuvona oli muutenkin kiistanalainen, kuten oli juuri teille ilmestyneen autonkin, jolle jo oli ehditty asettaa nopeusrajoitus 6 km/h. Pyöräilyliitto pelkäsi että uudistettava ”Highways Act” -liikennelainsäädäntö karkoittaisi polkupyörät kokonaan maantieliikenteestä, nehän olivat maantien nopeimpia kulkijoita, joista ohitetuksi tulleet autoilijatkin usein valittivat. Kilpailuja oli yritetty järjestää hiljaisilla tieosuuksilla, mutta usein ratsupoliisit jahtasivat kilpailijoita ”hurjastelijoina”. Tavallinen pysäyttämistyyli oli heittää keppejä pinnojen väliin, kovaa ajavalle kisaajalle varsin tuskallinen pysähdys. Toinen kiellon aiheena olleen kolarin ajajista, myöhemmin monista sekä kaksi- että kolmipyöräisellä ajetuista ennätyksistään hyvin tunnettu Frederick Thomas Bidlake, ei alistunut NCU:n tahtoon suosiolla. Velodromeja oli liian harvassa, miksei maantiellä voisi ajaa? Hän alkoi organisoida uudenlaisia pyöräilykilpailuja, liiton tietämättä. Keksittiin ”kilpailu joka ei näytä kilpailulta”. Aika-ajo oli syntynyt. Ensimmäinen kisa ajettiin vuonna 1895. Ajajat lähtivät etukäteen tiedustellulle mutta merkitsemättömälle reitille vähintään minuutin, tai useammankin, välein. Lähtö oli aikaisin aamulla, kun yleisöä oli liikkeellä vähemmän. Kilpailijat pukeutuivat mustiin tavallisiin vaatteisiin, numeroita ei ollut näkyvillä ja soittokello oli pakollinen varuste. Lähtö ja maali olivat tavallisesti samassa paikassa, eli pätkä ajettiin edestakaisin. Kääntöpaikalla oli oma valvoja, jolle kilpailija huusi numeronsa kirjattavaksi. Keskinäinen kisaaminen matkan varrella oli kielletty, ettei herätettäisi yleisön ja poliisin huomiota, siksi nopeimmaksi rankattu ajaja lähetettiin tavallisesti matkaan ensimmäisenä. Kisa ajettiin vain ”kelloa vastaan”. Mainonta ja muukin kilpailuista kertominen oman porukan ulkopuolelle oli ankarasti kiellettyä. Kilpailureititkin tiedotettiin numerokoodeina, maantien ja sen kilometritolppien numeroiden avulla. Myös tulokset olivat salaisia, vain oman harrastajapiirin tiedossa. Monet pyöräilyklubit osallistuivat kilpailuihin ja järjestelyihin liiton kiellosta huolimatta. Kovimpia kuskeja pidettiin arvossa, vaikka suuri yleisö ei maantietuloksista mitään tiennytkään. Samat miehet olivat kyllä tunnettuja velodromiajajina, samoin tavanomaisista maantiekisoista mannermaalla.

Vuonna 1922 Bidlake perusti RRC:n, maantiepyöräilyneuvoston, johon kuuluivat vain tietyt klubit, joita oli alussa vain kymmenen. Kilpailusääntöjä ei ollut, noudatettiin ”klubien tervettä järkeä”. Vähitellen villien kilpailujen määrä kasvoi ja toiminta muuttui vähemmän salailevaksi. Vuonna 1937 neuvosto muutti nimensä RTTC:ksi, eli maantie-aika-ajo-neuvostoksi ja sääntöjä alettiin virallistaa. Sinä vuonna kilpailuja järjestettiin jo 429, mukana oli 343 klubia ja sääntökirjoja myytiin postitse 5564 kpl.

Vasta sodan jälkeen 1940-luvun lopulla toiminta oli sen verran avoimempaa, että pyörissä oli sallittu kilpailunumerot näkyvillä ja pyöräilylehdet julkaisivat tuloksia. Kuitenkin muu julkisuus oli ankarasti tuomittua. Kuuluisan Land’s End–John O’Groats, 1200 km ”Britannian päästä-päähän” -reitin ennätysyrityksiä on hylätty koska niistä kirjoitettiin sanomalehdissä ajosuorituksen aikana. Pikajalka 32

Uudet kahdesti kielletyt kisat II maailmansodan aikana koko Englanti oli täynnä nuoria hyväkuntoisia miehiä, kun liittoutuneiden maihinnousuarmeijaa koottiin. 1942 alkaen liittojen, sekä virallisen NCU:n että ”villin” RTTC:n, kielloista huolimatta, alettiin järjestää maanteillä yhteislähtökilpailuja, joita organisoi taas uusi ”villi” liitto BLRC, Britannian maantiepyöräilijöiden liiga. Sen perusti Percy Stallard, 1930-luvun moninkertainen maailmanmestari. Toiminta jatkui sodan päätyttyäkin. Sodan ja ankaran bensiinipulan aikana maantiet olivat melkein tyhjiä autoista. Polkupyörän asema liikenne- ja urheiluvälineenä oli muuttunut eikä sitä pidetty enää maantien kummajaisena, jolla peloteltiin yleisöä ja hevosia.

Ratkaisevana käännekohtana oli vuoden 1947 kansainvälinen Lontoo–Pariisi-kisa. Sen Britannian alueella ajettavaa osuutta ei epäselvästä lainsäädännöstä ja liittojen kielloista huolimatta voitu perua eikä kieltää, koska sodasta toipuvan Euroopan pyöräilylehdistö seurasi jo valmistelujakin innolla. Kielto olisi ollut suuren luokan munaus, manner-Euroopassa maantiekilpailut olivat erittäin suosittuja ja Britannia oli ainoa maa joka oli ne kieltänyt. Yhteislähtökilpailuja sai taas ajaa, poliisisaattueessa! Lopulta pitkän väännön jälkeen saavutettiin yhteisymmärrys 1959, toiminta saatiin lailliseksi. NCU ja BLRC yhtyivät uudeksi kansalliseksi liitoksi BCF ja RTTF jatkoi aika-ajojen virallisena liittona.

Aika-ajojen perinteisiin kuuluu usein edelleen lähtö aikaisin aamulla, vaikka nykyisin lähinnä vilkkaan liikenteen eikä suinkaan yleisön huomion välttämiseksi. Pakollinen soittokellokin kummitteli brittiläisissä kilpailusäännöissä lähes 70 vuotta.

Kilpailija kääntöpaikalla 1930-luvulla. Hän on sääntöjen vastaisesti käärinyt hihansa, eikä käytä mustia käsineitäkään. Valvojan edessä tiessä on kisan ainoa reittimerkki, mitatun matkan maalitäplä. Liikennettä ei näytä olevan ruuhkaksi asti, eikä yleisöäkään.

Frederick Thomas Bidlake ajoi ennätyksiä kolmipyöräisellä.

Temppu ja kuinka se tehdään

Osa 4. Ristiinohjaus

TeksTi Markku sarastaMo

Vaarallinen temppu, joka on suoritettava kypärä päässä ja vieressä selväpäinen kaveri, jolla ladattu kännykkä ja valmiudet soittaa ambulanssi.

Ohjaustankoon tartutaan ristiotteella eli vasen käsi ottaa kiinni ohjaustangon oikeanpuoleisesta kahvasta ja päinvastoin. Näin ohjaten ajaminen tulee aluksi mahdottomaksi, koska kallistuksen aiheuttamat ”opitut” ohjausliikkeet vain pahentavat tilannetta. Olen testannut ajotapaa useilla judokoilla ja budolajien harrastajilla.

Tempun vaikeus on siinä, että olemme syöttäneet syvälle selkäytimeen ”oikean” tavan ajaa pyörällä.

Aivoissamme tapahtumaa analogisoi oppimamme tapa katsoa peiliin. Miksi tasopeilissä oikea käsi muuttuu vasemmalle ja päinvastoin. Mutta pää ei tule alaspäin ja jalat osoita kattoon! Miksi tasopeili siis kääntää kuvan vain horisontaalisesti, ei vertikaalisesti? Tämä on aivoissa opittu tapa.

Jos teemme koejärjestelyn erikoissilmälaseilla, joissa prismat kääntävät kuvan horisontaalisesti, kääntyy pelikuvamme ajan kanssa ”normaaliksi” peilikuvaksi. Ja kun otamme erikoislasit päästämme pois, kääntyy hetken kuluttua peilikuvamme jälleen horisontaalisesti käännetyksi eli vasen kätemme muuttuu ”oikeaksi ” kädeksemme.

Analogia ristiinohjaamisesta löytyy myös näkökyvystämme, jossa molempien silmien tuottamat tasokuvat muuttuvat aivoissamme stereokuvaksi, jolla erotamme maiseman syvyyden. Elä nyt sitten tällaisten ominaisuuksien kanssa.

Seuraavaksi haastan temppuilemaan Vaasan Velon Mikko Råbergin.

Sarastar-laboratoriot / Markku Sarastamo. Uimamaisteri, 1 dan. www.sarasta.fi.

HaasTe:

pÄÄsiÄisen ristiinohjausajot. MM–kisat.

sÄÄnnÖT:

otettavaihDetaan peiLikuvakseen 10 Metrin vÄLein. ajoMatka 100 M.

VAKUUTUS PAKOLLINEN (JA KYPÄRÄ). Pikajalka 32

Ilmoita nyt pyöräsi Vanhojen Velojen polkupyörärekisteriin

Viime numerossa kerrottiin valtakunnallisesta maakulkuneuvojen perinneajoneuvorekisteröintihankkeesta. Polkupyörärekisteristä Vanhojen Velojen tehtävänä on luonnollisesti iloa ja hyötyä myös yhdistyksen on edustavan polkupyöräreoman toiminnan kannalta. Tavan takaa meiltä kisterin kerääminen kokonai- kysellään tietoja pyöristä joko lainaksi näyttelyisuudesta vastuussa olevan hin tai esityksiiin tai vertaistueksi kunnostajille. Mobilian avuksi. Rekisterin avulla saamme myös kokonaiskuvan harrasteajoneuvojen määrästä, ikäjakaumasta ja kunnosta. Pikajalka tulee esittelemään pyöriä tulevissa numeroissaan ja mahdollisesti tulevissa kirjoissa. Toivomme jäseniltä aktiivista osaonttoa keruuseen, jotta saamme pyörämerkkikeräyksen veroisen tuloksen. Espoon Automuseon polkupyöräkokoelmista vastaava Jussi Muotiala on ollut aktiivisesti mukana rekisterihankkeessa. Vanhojen Velojen jäsenenä hän on edustanut myös yhdistystämme työryhmän kokouksissa. Hän suosittaa Velojen oman rekisterin luomista. Valtakunnalliseen perinneajoneuvorekisteriin hän ei kuitenkaan usko kovin monen polkupyörän kelpaavan, niin rajattuun valikoimaan pyritään. - Omistajan tietojen julkaisemisen pulma on se, että tästä syntyy henkilörekisteri, jonka tietoja ei saa julkistaa ilman asianomaisen suostumusta. Tästä on toimikunnassa taitettu peistä moneen kertaan ja esim. Museoviraston Hannu Matikka on todennut, ettei

Jussi Muotiala vauhdissa Kaivopuiston rannassa.

kartoitustyössä edes näitä omistajatietoja tarvita. Kyllä omistajan voi selvittää sitten varsinaisesti perinneajoneuvorekisteriin tulevien (harvojen) ajoneuvojen kohdalta helposti. Moni kerhohan julkaisee keväisin jäsenistölle lähetettävän jäsenluettelon, jossa on myös monessa tapauksessa myös ilmoitettu kalusto mukana. Näin ainakin AHS,VMPK, Kääpiöautoyhdistys ja Mersukerho, eikä tästä ole ollut ongelmia. Tässähän olisi ideana vähän sekin, että perinneajoneuvorekisterin varjolla syntyisi Veloille yleensäkin jäsenistön kalustorekisteri, jolla olisi monenlaista käyttöä muutenkin. Rekisterihän on ikäänkuin yhdistyksen omaisuutta.

Täytä kaavake pyöristäsi

Tämän sivun kääntöpuolella on kaavake, johon on mahdollista ilmoittaa pyöränsä perustiedot. Mikäli pyörän historia tai muut ominaisuudet ovat laajempia, voi käyttää liitteitä, myös kuvia. Mikäli kokoelmissa on useita pyöriä, joilla tuntuisi olevan laajaa mielenkiintoa, sivuja voi täyttää useampiakin.

Vanhat Velot kerää tiedot omaan reksiteriinsä ja tarjoaa edustavimpien yksilöiden tietoja tallennattaviksi Mobilian perinneajoneuvorekisteriin.

Mainitse, mikäli nimesi voidaan julkaista luettelossa.

Lähetä tiedot pyöristäsi joko kirjeessä tai sähköpostissa mieluiten valokuvien kanssa osoitteeseen Markku Lahtinen, Kuohunharjuntie 234, 36270 Kangasala tai markkuwlahtinen@gmail.com

A. Polkupyörän perustiedot: -merkki, malli ja rakennusvuosi -valmistaja -tyyppi ja käyttötarkoitus - rungon numero

B. Elinkaaren historia: -tiedot omistajista -historiaan liittyvät dokumentit (esim. valokuvat) ja arkistolähteet

C. Käyttöhistoria: -kuvaus ammatti-, yksityis- ja/tai kilpailukäytöstä -osuus merkittäviin tapahtumiin, ilmiöihin ja henkilöihin -suullinen perimätieto

D. Muutokset ja korjaukset: -käyttötarkoituksen muutokset -alkuperäiseen asuun ja tekniikkaan tehdyt muutokset - korjaukset

E. Ainutlaatuisuus (rariteetti) ja edustavuus: -vastaavien säilyneiden pyörien määrä Suomessa ja ulkomailla -mitä Suomen historian ilmiötä pyörä edustaa?

F. Nykykunto: -kuvaus pyörän kunnosta -ajokelpoisuus

G. Kuvaus nykykäytöstä: -käyttötarkoitus -pyörän hoitosuunnitelma -säilytys

H. Omistaja -pyörän omistaja ja/tai tietojen antaja sekä yhteystiedot (vain Vanhojen Velojen käyttöön)

Pyörästä kenttäahjoksi

TeksTi risto Lehto kuvaT veikko toivio

Tapasin Kuhmoisissa velimiehen pajalla menetelmäsuunnitelija Veikko Toivion Tampereelta ”veistämässä” valtavasta kuusipölkystä moottorisahalla reppuselkäistä metsätyömiespatsasta. Olin kuullut hänen monipuolisista taideharrastuksistaan, joihin liittyy mm. metallin käsittely takomalla.

Veistopaikan vieressä oli parikin kenttäahjoa, joiden polkemalla toimivilla ”palkeilla” saadaan hiilet hehkumaan paikassa kuin paikassa. Tuli siinä em. laitteista puheeksi, että Toivio on konstruoinut itselleen sellaisen polkupyörän rakenteita hyväksi käyttäen. Pikajalkalaisena olin heti kyselemässä tämän laitteen rakenteesta ja toimivuudesta.

Toivio kertoi kääntäneensä pyörän ylösalaisin ja käyttäneensä siitä takaosan. Takapyörän pinnojen tilalle hän hitsasi peltilevyistä leftin siivet, jotka hän koteloi ilman ohjaukselle sopivasti. Yhdellä jalalla aikaansaatu poljinvoima välittyy keskiörattaan kampeen kahden puusta tehdyn osan välityksellä. Kammen liikkumatilaksi sen puoleiseen osaan piti tehdä pitkultainen reikä. Ensin systeemi ei ottanut toimiakseen, mutta toiseen polkimeen lisätty vastapaino, teki pyörittämisen polkemalla mahdolliseksi.

Koko rakennelman kehikon Toivio hitsasi kierrätysmetalleista. Hänellä oli kännykkäkamerassaan kuviakin kenttäahjostaan. Pyysin ja sainkin käyttööni kuvan ja oikeuden kirjoittaa hänen polkupyöräratkaisustaan lehteemme.

koonnuT risto Lehto

Ennen Upsalassa

Upsalassa vaikutti kuuleman mukaan 1800-luvun loppupuolella poliisimestari Julius Raab, jota ei pidetty seudulla erityisen välkkynä. Meitä nykypyöräilijöitä ehkä hymyilyttää hänen tuohon aikaan ihan ymmärrettävä Toive vahvasta uskosta tiedotuksensa ensimmäisistä Seurakunnan pappi oli pyhäaamuna polkupyöristä: matkalla kirkkoon, kun auto teki ”Kun kaksipyöräisellä rat- topin kesken matkaa. Hän oli kiireissastaja kohtaa hevosen, hänen sään unohtanut käydä ajoissa tanktulee välittömästi laskeutua kauksella. Pappi poikkesi lähimpään maahan, taluttaa ajokkiaan, taloon pyytämään tilkkaa bensiiniä vakuuttaa hevoselle olevan- tilanteen pelastamiseen. Talossa ei sa ihminen sekä ystävällisesti löytynyt sopivaa kanisteria, mutta rauhoittaa tätä luonnostaan isäntä keksi hätäratkaisuun lasten niin arkaa eläintä!” potan. Kun pappi oli kaatamassa potan sisältöä autonsa tankkiin, toinen kahdesta ohi pyöräilevästä seurakuntalaisesta totesi: ”Kunpa meidänkin uskomme olisi noin vahva.”

Sommarförebud

I går sågs i Jakobstad en velocipedist, antagligen den förste för denna säsong, ledigt och lett ila genom gatorna på sin stålhäst.

Att observera för dem som påstå, att inga andra sommarförebud förekommer härstädes, än de från medio av mars stickmörka kvällarna samt de osändade och översvämmande trottoarerna. Jakobstads Tidning 7.4.1900

Kiire

Eräänä iltana maajoukkuetason pyöräilijä ajoi Lappeenrannan ulkopuolella harjoituslenkillään aika kyytiä. Äkkiä hän huomasi, että hänen peräänsä ilmestyi harmaantunut ukko vanhalla ruosteisella pyörällään. Kilpapyöräilijä lisäsi vauhtiaan, mutta ukko pysyi sitkeästi hänen peesissään. Pyöräilijä kiihdytti vauhtia entisestään. Samassa ukko kuitenkin ohitti hänet ja kysyi mennessään: ”Keritääköhän myö viinakauppaa, enne ko se männöö kii?”

Ajatuksissaan

Tapasin jossain koulutustilaisuudessa Rauman työvoimatoimiston erikoistyövoimaneuvojana toimivan rempseän ja sanavalmiin rouvan, joka kertoi innostavan työn, polkupyöräharrastuksen ja kodin hoidon niveltämisestä toisiinsa. Hän muisteli, kuinka hänellä on useammankin kerran käynyt niin, että edellä mainittuja asioita työstä paluumatkalla pohdiskellessaan, hän on kauppatavarat tarakalla huojuen ajanut ajatuksissaan kotiportinkin ohi.

”Keritääköhän myö viinakauppaa, enne ko se männöö kii?”

Sakke Porista

Sakke oli kovaa vauhtia polkemassa ruokatunnilla kotiin. Matkaa oli reilut kaksi kilometriä. Hänet tunnettiin erinomaisena jutun kertojana, joka keksi jutut itse. Joku vastantulija tivasi, että kerro Sakke joku juttu. Sakke lisäsi vauhtia ja huusi kovalla äänellä: ”En ehdi nyt, kun Puuvillatehdas palaa.”

Väki käänsi pyöränsä kohti Puuvillatehdasta, mutta eihän sillä mitään paloa näkynyt. Liekö ollut enne, sillä muutaman vuoden päästä Puuvillatehdas todella paloi.

Antologia Nättiin pinoon 1996