Veljekset Veloramassa

- vierailu Hollannin polkupyörämuseoon Nijmegeniin

TEKSTI AINO JUSLÉN KUVAT HENRI JUSLÉN

Kirjoittaja on Hollannissa työskentelevä hyvinkääläinen perheenäiti ja tutkija. Henri Juslén sekä pojat Iisak ja Aaro ovat perheen miesväkeä.

Hollantilainen pyörämerkki Simplex

Museot eivät yleensä ole leikki-ikäisille lapsille suunniteltuja. Mutta koska kaikki pyörillä kulkevat vekottimet ovat kolme- ja yksivuotiaista sangen mielenkiintoisia, uskaltauduimme vilkuilemaan Veloramaa koko perheen voimin. Kun isomman veijarin yleisimmät sanat ovat muutenkin miten ja miksi, löytyi paljon ihmeteltävää ja selitettävää. Polkupyörien historiaan vihkiytymättömille aikuisille kertyi itselleenkin aimo annos uutta tietoa Veloraman monipuolisessa näyttelyssä.

Pyörät vailla polkimia

Saimme huomata, että pyöräilyn historia alkoi menopeleistä, joita ei poljettu vaan jaloilla potkittiin maasta vauhtia. Meidän mopo on tuollainen, totesi kolmevuotias Iisak. Toden totta, samalla periaatteella kulkevat leikkiikäisten vauhtivehkeet, satulaan vaan ja menoksi. Eurooppalainen ”kävelypyörä”, niin kuin hollannin kielestä suoraan voisi kääntää, on lähes parisataa vuotta vanha. Mahdollisesti egyptiläiset ja roomalaiset tekivät kyllä vastaavanlaisia kokeiluja jo ennen ajanlaskumme alkua.

Ranskalainen Michaux saanee kunnian pyöräilyn historian tärkeimmästä keksinnöstä, pyörään liitetyistä polkimista. Museossa ja oheismateriaalissa esitellään ansiokkaasti polkupyörän teknisiä kehitysaskeleita. En ollut tullut ajatelleeksikaan kaikkien keksintöjen erillisyyttä, ensin polkimet, sitten jarrut ja lopulta ketjut, vai mahtoikohan järjestys olla toinen? Hyvän tovin pyöräilyn harrastajat saivat myös lonksutella eteenpäin ilman kumisten ilmalla täytettävien renkaiden mukavuutta. Kaikki välimuodot ja sivupolut polkupyörän kehityksen varrelta ovat esillä. Nähtävänä on myös koko joukko veikeitä vanhanaikaisia oheislaitteita, kuten valaisimia ja äänitorvia.

Hollantilaista historiaa ja muita erikoisuuksia

Velorama remontoitiin ja uudistettiin perusteellisesti 1998. Avajaisissa Prinsessa Margriet lahjoitti museoon äitinsä kuningatar Wilhelminan polkupyörän. H änen kuninkaallinen korkeutensa polki Fongersiaan 1940- ja 1950-luvuilla. Myös prinsessa Margriet käytti historiallista menopeliä aina viime vuosikymmenelle saakka. Luonnollisesti kokonainen sali on omistettu hollantilaisille pyörämerkeille, joita ovat muun muassa Gazelle ja Simplex.

Näyttelyn katseenvangitsijoita oli muun muassa ”raitiopyörä”, joka on ollut käytössä amerikkalaisella tehdasalueella. Eräänlaiselle raiteelle, joka meidän silmin muistutti lähinnä sillankaidetta, nostetulla pyörällä työntekijät pääsivät ripeästi ja turvallisesti työpisteisiin. Hankalimmalta poljettavalta vaikutti ensisilmäyksellä ”monocycle”, jossa kuski istuu valtavan suuren pyörän keskellä. Kautta historian naisille on kehitelty erilaisia turvallisempia ja siveellisempiä vaihtoehtoja. Milloin istutaan sivuttain satulassa, milloin siihen on kehitelty selkänoja. Huvittavimmat naistenpyörät muistuttivat lähinnä poljettavia hevoskärryjä. Pikkupoikia melkein pelotti erillinen hämyinen pikkuhuone, jossa esiteltiin toisen maailmansodan aikana sotilaiden käytössä olleita polkupyöriä pyssyjen paukkeen tehostamana.

Entisöijät työssään

Veloramassa voi seurata polkupyörien entisöintiä kuutena päivänä viik ossa. Museotiloista on ikkuna restaurointiateljeehen. Historiallisiin vaatteisiin pukeutuneet korjaajat, jotka ovat joko työntekijöitä tai vapaaehtoisia harrastajia, antavat työnäytöksiä 100-150 vuotta vanhojen pyörien entisöinnissä. Museossa voi tilata myös opastetun kierroksen (tosin en ole varma oppaiden kielitaidosta), nautiskella kupposen kuumaa Café Velocitaksessa, sekä hankkia monenlaista polkupyöräilyyn liittyvää materiaalia asiakirjallisuudesta ja julisteista koriste-esineisiin. Omasta mielestäni laaja postikorttivalikoima oli puodin houkuttelevinta antia.

Pojat ihmettelemässä saksalaista pyörämuotia

Pojat on poikia

Tätä juttua varten kysyin Iisakilta mitä hänelle jäi mieleen museosta. Vielä useita kuukausia vierailun jälkeen hän muistelee ihastellen mainoskuvasarjaa, jossa leijona sie ppaa herrasmiehen fillarin ja hyppää itse satulaan. Mahtaako olla olemassa pyörämerkkiä, jonka nimi viittaa leijonaan? Omaan muistiini kyseinen yksityiskohta ei ole ollenkaan painunut. Samo in muisto hurjalla lohikäärmekuvioinnilla koristellusta pyörästä nousi uudelleen pojan mieleen. Sellaista hän myös hartaasti toivoi itselleen, vaan eipä taida olla markkinoilla! Velorama on Nijmegenissä sijaitseva Hollannin valtion kansallinen polkupyörämuseo (Nationaal Fietsmuseum). Se on avattu yleisölle vuonna 1981 ja on täysin uudistettu vuonna 1998. Museossa on esillä 250 kpl kaksi-, kolme- tai useampipyöräistä, malliltaan alkuperäistä vanhaa polkupyörää. Avustajaperheemme vieraili museossa viime syksynä. Lisätietoja museosta. www.velorama.nl.

Polkupyörän suunnittelija voi käyttää myös mielikuvitustaan

Olen lukenut mielenkiinnolla tätä Pikajalka-lehteä. Monet jutut kertovat menneistä ajoista. Niin ajallisesti kuin toiminnallisestikin. Pakinan muotoon kirjoitetut jutut ovat mukavia luettavia. Varmaan toimittajakunta ja suurin osa lukijoistakin lukeutuu aikaihmisiin.

TEKSTI JYRI LINDBLOM

Pyöräilymuistoja Tervakoskelta

Itse nuorta sukupolvea edustavana olen odottanut tarinantynkää siitä, miten 1970luvulla pyörät pyörivät. Nykyinen työni kierrätyskeskuksen hoitajana on tuonut mieleen muistoja omista hurjista pyöräilyvuosista. Vuosittain välitämme parisataa polkupyörää eteenpäin, joten ei ihmekään. Ajattelin kirjoittaa kokemuksistani lapsuusvuosilta. Ajalta, jolloin vielä löytyi kiinnostusta pyörien huoltoon, pesuun ja kaikenlaiseen räpläilyyn. Nykyään lapset pelaavat videopelejä tai kuluttavat asfalttia rullalaudan pyörillä.

Ensimmäistä polkupyörääni en kunnolla muista. Koulutieni alkuvaiheilla tuli poljettua kolmen kilometrin taival jo melko varhaisessa vaiheessa. Allani oli tummanpunainen 20 tuuman lastenpyörä. Merkkiä en muista, jokin halvempi tuontipyörä. Se oli sopiva sekä tytöille että pojille. Tämän mahdollisti runkoon pultattava, lituskaista bensatankkia muistuttava vaakaputki satulaputken ja ohjaustangon välissä. Pojan käsissäni pyörä muuttui monet kerrat tietä nieleväksi prätkäksi.

Siitä ei ole kuin muisto jäljellä. Pyörä oli meikäläiselle kulutustavar aa. Lähistön hiekkakuopat tulivat myös tutuiksi. Jokainen monttu ja hyppyri käytiin monet kerrat testaamassa. Pitkälle pojalle pyörä kävi pian pieneksi. Oli vanhempieni mielestä aika siirtyä seuraavalle tuumakoolle.

Pullea bensatankki oli taakse jäänyttä aikaa, mutta onneksi uudessa polkupyörässä sentään oli kaareva vaakaputki. Esineiden muotokieli on ollut pienestä lähtien minulle tärkeä asia. Vanhemmiten näkemys on vain vahvistunut.

Uusi taisi olla norjalaista tekoa. Sininen metallinhohtoväri kiilsi auring ossa, ja kyllä pyörää pestiinkin. Erityisen hienoksi sen tekivät runkoon maalatut kolme punaista tähteä valkoisella pohjalla. Amerikan meininkiä nääs.

Meno pyörän kanssa ei kun koveni. Liekö esiintymishalu ja vaikutuksen teko kavereihin ollut syynä. Velipojan 52-mallisen Pantherprätkän päällä oli kiva istua tallissa ja kääntää kaasukahvaa. Easy Rider -kulttileffan juliste löytyi jostain vinttien kätköistä. Kaikki tämä varmaan oli syynä seuraavaan lähes epätoivoiseen tekoon.

Kaksikymmentäkuusi kierrosta tyhjää

Naapurin maatilan

vanhemman pojan avustuksella saatiin luovuus kukkimaan. Rautasaha käteen ja ei kun tähtipyörän etuhaarukan putket poikki molemmilta puolilta. Jostain naapurin kätköistä löytyi ylimääräinen haarukka, josta jatkopalat saatiin. Sitten hitsipilli kuumaksi, ja pian etuhaarukka uudessa raaserissa oli lähes tuplapitkä alkuperäiseen verrattuna. Seuraa uudelle haarukalle saatiin lähes metrin levyisestä ohjaustangosta.

Näköä pyörään saatiin kummasti. Jotain piti tehdä liian korkealle ajoasennolle. Apu löytyi omalta tontilta. Vanha 20-tuumainen polkupyörä löytyi liiterin perukoilta, sen takapyörä sai siirron uuteen menopeliin. Komeus kruunattiin kiiltävällä mustalla maalilla. Aikansa tällä pyörällä sotkettiin. Liekö syynä tuontipyörän heikommat takakapan osat, vai mikä lie kuitenkin haitannut harrastustoimintaa? Monessa muussakin pyörässä ilmenevä tyhjän polkeminen oli tämänkin kohtalona.

Monenlaisia ennätyksiä tehtiin, viimeiseksi polkemalla 26 kierrosta tyhjää tasamaalla. Siihen päättyi yksivaihteisen, jalkajarrullisen pyöräilyn aikakausi allekirjoittaneelta useiksi vuosiksi. Siirr yttiin vaihde pyöriin, kippurasarvisiin, eivätkä kilometrit enää olleet samanlaisia. Kirjoittaja on tervakoskelainen vanha velo

Kuvan poika ylpeilee 70luvun norjalaisvalmisteisella “Jossella”