JohanssonLuettua: Claes

polttonaineiden riittävyydestä ja kiinnostuminen ihmisvoiman käyttämisestä kulkemiseen.

Vuosittain järjestettävät mestaruuskilpailut ja ennätyskokeet ovat saattaneet kinnerien eli katettujen nojapyörien ajonopeudet jo lähes auton tasolle: lentävän 200 metrin nopeus on nyt noin 130 km tunnissa, kun taas tunnin ajossa on saavutettu noin 82 km tuntinopeus, mikä on noin 50% enemmän kuin pystymallisella kilpapyörällä ajettu maailmanennätys.

Ensi kerralla lisää Suomen kinnereistä. Onko sinulla muistikuvia, tai mieluummin valokuvia? Ota yhteyttä kirjoittajaan! (7) Yksinkertaisista mallipiirustuksista laadittiin kuhunkin tarpeeseen käyviä sovellutuksia. Vielä 1990luvulla postimyynnissä olleiden Fantomin piirustusten mukaan Claes Johansson rakensi itselleen 2000-luvulla kinnerin, joka henkii nostalgiaa, mutta myös vissiä nerollisuutta. Kuva Folkhemmets farkoster -kirjasta.

Luettua

Claes Johansson: Folkhemmets farkoster

Byggförlaget 2003

Ruotsissa on julkaistu hyvin kansantajuinen kertomus polkupyöräautojen eli kinnerien loistoajasta. Ruotsissa kiellettiin yksityisautoilu heti sodan sytyttyä 1939. Vaikka maa ei sotaan joutunutkaan, pula mm. polttoaineesta oli kova, ja molemmilla rajoilla käyty sota pani muutoinkin elämään varovasti. Liikkumisen vapaus haluttiin kuitenkin turvata.

Polkupyörän osista ruvettiin rakentamaan katettuja kinnereitä. Suunnittelijat kauppasivat piirustuksia lehtien pikkuilmoituksissa. Oli yhden istuttavaa ja kaksikkoa, koko perheen malliakin löytyi. Upeita, nopeita ja virtaviivaisia. Mainoskuvittavat panivat parastaan, eikä ylisanoja säästelty. Ylivoimaisesti maineikkain oli Fantom, jonka piirustuksia myytiin kaikkiaan yli 100.000 sarjaa, hyvin edulliseen hintaan ja pääosin hurjasta vauhdista haaveileville koulupojille. Kauppiaasta varmaan tuli miljonääri – suunnittelija ei saanut sitten äyriäkään.

Kinnereitä ehdittiin sotien aikaan rakentaa tuhansia. Erityisesti Teknik för alla –lehti julkaisi jatkuvasti kinnerijuttuja, ja jonkin aikaa Ruotsissa ilmestyi myös Cykelbilen–niminen julkaisu – kuudesti vuodessa! Kinnerijutut tulivat myös koulukirjoihin. 1942-49 järjestettiin joka vuosi Ruotsin mestaruuskilpailut useissa sarjoissa. Osanottajia oli kymmenittäin ja meno kovaa. Kilpailu kehitti tietenkin tekniikkaa, keksintöjä tehtiin ja materiaalinkäyttöä kehitettiin. Tämän päivän virtaviivaiset ”velomobiilit” ovat painavampia kuin silloiset keveimmät ratkaisut! Ruotsalaiset kävivät 1940-luvun lopussa kilpailemassa myös suomalaisten kanssa Eläintarhassa.

Ruotsalaisista kinnerimiehistä nostetaan yli muiden Josef Svedberg, joka teki useita keksintöjä ja parannuksia kinnerien tekniikkaan. Hän kehitti edestakaisin poljettavan vedon (Hill Speed), jossa keskiöpyörän oli korvannut kaksi simpukanmuotoista epäkeskoa. Ratkaisu muistutti jonkin verran jo 1892 patentoitua Svea-pyörän systeemiä (Pikajalka x), eikä sille myönnetty patenttia. Välitystason saattoi vaihtaa maaston mukaan, ja tasajalkapotkuin pääsi ylös hyvinkin jyrkkää mäkeä.

Kirjan uljain tarina on kertomus Reino Karpion ja Matti Näräsen amfibiokinnerimatkasta Helsingistä Ahvenanmeren yli Grisslehamniin vuonna 1949. Harvoin ovat suomalaiset otettu vastaan niin suurina sankareina ja monin juhlallisuuksin kuin nämä väsyneet pojat avomeritaipaleensa jälkeen. Vanerista rakennettu kinneri oli toimiva yhdistelmä kanootti- ja polkupyörätekniikkaa. Potkuria pyritti takapyörä drilliporan koneiston välityksellä. Taitaako tuota yksinkertaisemmin tehdä.

Johansson kertoo kirjassaan myös kinnerin kehittymisestä pienoisautoksi. Kaksi-, kolmi- tai nelipyöräisiä, pienellä moottoripyörän moottorilla varustettuja autoja rakennettiin 1940-50-lukujen taitteessa malli- tai omien piirustusten mukaan. Monia niistä on säilynyt ajokunnossa tähän päivään asti. Johansson osoittaa, kuinka luonteva jatke Saab 92 oli näiden pienoisautojen kehityskulussa.

Toimittajana ja valokuvaajana Johansson on onnistunut tekemään kirjastaan helppolukuisen, jännittävän ja katseltavan. Kuvitus on mainio. Tarjolla on ollut laadukkaita vanhoja valokuvia, lehtijuttuja ja mainoksia. Erityisen ihastuttavia ovat uudet kuvat Johanssonin itselleen rakentamasta Fantomista. Yhteen kuvaan on onnistuttu rakentamaan kertomus, nuoruuden haaveet ja aito tunnelma. -ML

TEKSTI JA KUVAT REIJO LEHTONEN

Tällaiselta näyttää valmiiksi asennettu etupyörä kolmen tunnin työn jälkeen

Kapularenkaan kitinää pula-aikana

Jouset on kiristetty ruuvipuristimella ylä-asentoonsa sen jälkeen sidottu molemmin puolin vieteriä rautalangalla kiinni.

Elettiin sodan jälkeistä pula-aikaa, kaikesta tavarasta oli kova puute. Niin myöskin polkupyörienkumien oli laita. Renkaita sai vain rajoitetusti. Kymmenettuhannet pyörät seisoivat käyttämättöminä juuri rengaspulan takia. Ne vähät kummit jotka valtio sai ostaa menivät suurilta osin Puolustusvoimien pyöriin. Kumien korvikkeina kokeiltiin paksuja köysiä, tai paria vanhaa kumia päälletysten. Eräs uusi vastikerengaskin tuli markkinoille, sen kulutuspintana oli nimittäin puupalikat. Lainaus Suomen kuvalehdestä v. 1943 kuuluu seuraavasti:

“Kotimainen keksintö: Toimituksessa on ollut nähtävänä kotimainen polkupyöränvastikerengas, jonka on keksinyt pietarsaare lainen konepiirtäjä Salomon Lillkvist. Keksinnölle on jo haettu patentti, ja sen joukkovalmistus on täydessä käynnissä ja se voidaan laskea kauppaan huhtikuussa. Rengas pysyy kierrejousien puristuksen vaikutuksesta vanteessa erikoislevyn avulla. Kulutuspintana käytetään erästä erikoisenkovaa puulajia. Kulutuspinnat on kokoonpantu 36 eri kappaleesta. Rengasta on kokeiltu usean sadan kilometrin matkalla kuivalla, pehmeällä ja lumikelillä, ja valmistajan ilmoituksen mukaan on rengas osoittautunut täysin käyttökelpoiseksi.”

Saamieni tietojen mukaan rengasta valmisti Munkters-vestas Pietarsaaressa. Kappalemääristä ja suutä, kui nka laajalle renkaan käyttö levisi, ei ole täyttä tietoa. Erään pyörällä ajaneen kommentti kuului paakkkuuntui pahoin talvella, sen voinee uskoa ainakin suojasäällä ajettaessa. Itse olen hieman ajanut tällä pyörällä kesäkelillä ja ainakin kova kitinä kuuluu ajaessa. Ehkä jouset pitäisi rasvata ennen ajoon lähtöä, ajaminenkin oli hieman raskaan sorttista.

Seuraavassa hieman renkaasta itsestään ja sen asentamisesta nor maalille 28" rautavanteelle. Ensiksi voi sanoa, että yhden renkaan päälle asennus kesti noin kolme tuntia. Tämä ei siis ollut tehtaan paketissa oleva, jonka jouset ovat valmiiksi kiristetyt. Työ alkoi jokaikisen 36 jousen ja neljän reijitetyn erikoislevyn kiristämisestä puupalikan pohjaan asti. Sen jälkeen vieterikohta sidotaan joko erikoisilla koukuilla, tai itse sidoin rautalangalla vieterin molemmin puolin kiinni. Tämä toistetaan siis 36 kertaa. Vieterien kiristämiseen käytin ruuvipuristimia.

Kun kaikki vieterit on kiristetty yläasentoonsa ja sidottu esim. rautalangalla, on vanteen asennus renkaan sisään mahdollista. Tämän jälkeen kun vanne on saatu mahtumaan erikoislevyjen sisään aletaan poistaa jousien kiinnitysrautalankoja tai -koukkuja. Näin on saatu palikkavanne paikoilleen vanteelle. Vasar alla voi vielä naputella erikoislevyn reunoja vanteen reunaa vasten, että tulee tiivis paketti (renkaan irroituksesta ei ole kokemusta). Rengas mahtuu yleensä normaaliin tilaan pyörimään, eli se vie saman verran tilaa kuin kum irengaskin. Kuvista selvenee asennuksen eri vaiheet. Sama kuva koko renkaasta kun jousien puristukset on tehty ja vanteen asennus voialkaa

Tehtaalta tulleet puupalarenkaat olivat kyllä valmiiksi vietereillä kiristettyjä ja valmiiksi vanteelle asennettavissa. Tämä hankalan tuntuinen puuha koskee siis kerran puretun renkaan uudelleen asentamista.

Monet taiteilijat ovat olleet innokkaita pyöräilijöitä. Suomessa polkupyörällä on ollut sijansa varsinkin kirjailijoiden tuotannossa Juhani Ahosta ja I. K. Inhasta Erno Paasilinnaan ja Markku Envalliin. Polkupyöräromaaneja meillä ei taida olla, mutta matkakuvauksissa ja esseissä on pyöräilty usein. Ulkomailla kirjailijat ovat käsitelleet teksteissään polkupyörää Mark Twainista lähtien1. Polkupyörästä kuvataiteen aiheena on Englannissa tehty jopa väitöskirja2 . Elokuva tai demuotona on suunnilleen samanikäinen kuin nykyaikainen polkupyörä, ja useita polkupyöräelokuvia tunnetaan 3 .

Vähemmän tunnettua on se, että polkupyörä on innoittanut myös musiikintekijöitä. Edward Elgar ja Vaughan Williams pyöräilivät Englannin maaseudulla ja saivat aiheita teoksiinsa kuulemistaan kansanlauluista. Pyöräaiheisia teoksia heillä ei kuitenkaan ole. Säveltaiteen alalta esimerkkejä polkupyörän vaikutuksesta ei ylipäätäänkään ole löydettävissä yhtä paljon kuin muilta taiteenaloilta, mutta polkupyörällä on ollut sijansa myös musiikinhistoriassa, sekä kevyen että vakavan musiikin alueella.

Musiikin kehitys 1800luvulla

Polkupyörän kehityksestä tärkein osa tapahtui 1800-luvun kuluessa. Silloin paroni Draisin potkupyörässä toteutunut oivallus kaksipyöräisen ajoneuvon tasapainottamisesta ohjauksen avulla johti lopulta nykyaikaisen ketjuvetoisen vapaanavallisen polkupyörän syntymiseen 1890-luvulla. Polkupyörä oli aluksi etenkin porvariston suosiossa. Suomenkin ensimmäiset pyöräilijät olivat enimmäkseen liikemiehiä ja tehtailijoita, mutta myös taiteilijoita. 1800-luvun kuluessa yhteiskunta ja talouselämä siirtyivät yhä enemmän porvarissäädyn johdetta viksi, seuraava vuosisata oli työväenliikkeen aikaa. Myös musiikin aluee lla porvaristo sie ppasi tahtipuikon. Orkesterimusiikkia ei esitetty enää vain kirkoissa ja ruhtinaiden palatseissa, vaan vasta perustet tujen musiikkiseurojen harrastajaor kesterit alkoivat soittaa sitä puistokonserteissa ja vuosisadan lopulla varta vasten rakennetuissa konserttisaleissa, silloin jo ammattimaisemmin. Puistokonserttien lisäksi paraatit ja sotilassoittokuntien konsertit keräsivät aina runsaasti yleisöä. 1920-luvulla Helsingin Esplanadin puiston toisessa päässä soitti kesäsunnuntaisin Kaartin soittokunta Aleksei Apostolin johdolla, mutta Ruotsalaisen teatterin päässä suosiosta kilpaili Laivaston soittokunta varsinkin silloin, kun johtajana oli Georg Malmstén. Hän kuului ehkä viimeiseen muusikkosukupolveen, joka pystyi toimimaan menestyksellisesti sekä vakavan että kevyen musiikin alueella.4

Jos nykyisin esitettävä sävelletty musiikki jaetaan karkeasti vakavaan musiikkiin ja populaarimusiikkiin, 1800-luku oli ajanjakso, jolloin nämä musiikinlajit alkoivat erkaantua. Nykyisenkaltaista iskelmämusiikkia ei tuolloin vielä ollut, vaan populaariksi musiikiksi saattoivat tulla oopperoiden alkusoitot ja aariat, kamarimusiikkiteokset ja sinfonioiden osat, joita sovitettiin pianolle, jousikvartetille tai puhallinorkesterille esitettäviksi kahviloissa, salongeissa ja tanssiaisissa. Oli myös säveltäjiä, jotka hallitsivat klassisen sävellystekniikan ja orkestroinnin, m utta jotka suuntasivat sävellyksensä alunperinkin suurelle yleisölle. Tällaisia säveltäjiä olivat wienervalssin kehittäjä Josef Lanner, amerikkalainen marssikuningas John Philip Sousa ja ranskalainen operettisäveltäjä Jacques Offenbach. 5

Yhteistä 1800-luvun populaarimusiikille alkuperästä riippumatta oli keveys, helppotajuisuus ja melodisuus. Se oli usein tarkoitettu tanssimusiikiksi. Sävellykset levisivät laajalle alueelle valtionrajojen yli pianonuotteina. Populaarimusiikille ominaista oli se, että säveltäjät ottivat usein aiheensa päivän puheenaiheena olleista asioista. Tällaisia olivat eksotiikka, luonnonilmiöt, näyttelijättäret ja oopperadiivat, kuningashuoneiden jäsenet ja kansainväliset kuuluisuudet. Esimerkiksi Johann Strauss vanhempi kirjoitti Niccolo Paganinin vieraillessa Wienissä Paganinivalssin6 . 1800-luvun taiteessa vallitseva tyylisuunta oli romantiikka. Yksi sen sivujuonteista oli teknillinen romantiikka, joka ihannoi tieteen ja tekniikan uusia edistysaskeleita. Kirjallisuudessa sen tunnetuin edustaja oli Jules Verne kuuma tka-, suk ellusvene- ja ilmalaivakuvitelmineen. Sävellysten otsikot osoittavat, että myös säveltäjät noukkivat aiheita tekniikasta: Eisenbahn-Lust-Walzer, Electrofor, Kjöbenhavns Jer nbane Galop, Motoren, Musikalischer Telegraph, Phonograph, Telephon. Tähän joukkoon mahtui polkupyöräkin.

Josef Strauss

Suosituimpia kaikkien 1800-luvun populaarisäveltäjien joukossa olivat Straussin perheen jäsenet. Jo isä, Johann Strauss vanhempi, pakkasi orkesterinsa hevosvaunuihin ja lähti esiintymiskiertueille Saksaan, Ranskaan ja Englantiin. Hänen kolme poikaansa ylittivät isänsä sävellysten määrässä ja varsinkin Johann Strauss nuorempi myös suosiossa. Kaivohuoneella 27.6.1875 järjestetty konsertti päättyi Josef Straussin polkupyöräaiheiseen galoppiin.

Tällaisia olivat polkupyörät silloin, kun Josef Strauss ja H.C. Lumbye saivat niistä aiheen sävellyksilleen.

Hans Christian Lumbye johti orkesteriaan viulun kanssa esikuvansa Johann Strauss vanhemman tapaan.

Harry Dacre, Yhdysvallat: Daisy Bell

Daisy, Daisy, Give me your answer do! I’m half crazy, All for the love of you! It won’t be a stylish marriage, I can’t afford a carriage But you’ll look sweet upon the seat Of a bicycle made for two.

Johann Strauss nuorempi (1825-1899) oli omien sanojensa mukaan veljeksistä suosituin, mutta Josef (1827-1870) lahjakkain. Eduardin (1835-1916) ja Johann nuoremman tavoin Josefinkin opusluettelo käsittää useita satoja sävellyksiä, joista suurin osa on tanssimusiikkia: valsseja, polkkia, masurkkoja, katrilleja ja galoppeja. Sävellysten suuri määrä johtuu siitä, että Wienissä orkesteri- ja tanssimusiikin kysyntä oli rajatonta, yleisö halusi jatkuvasti uutta kuultavaa. Konserttien sanomalehtiilmoituksissa ilmoitettiin uusien teosten kantaesityksistä, vaikka teosten sävellystyö usein tapahtuikin viime hetkellä ennen konserttia. Strausseilla oli jatkuva kiire, mutta sävellysten laatuun se ei kuitenkaan vaikuttanut.8

Josef Strauss sävelsi Vélocipède-galopin orkesterille vuoden 1868 lopulla. Säveltäjän teosluettelossa sen opusnumero on 259. Se kuuluu nuorena kuolleen säveltäjän viimeisiin teoksiin. Sävellysajankohtana oli kulunut vuosi siitä, kun seppä Michaux’n polkimin varustettu pyörä oli saanut mainetta kaikkialla maailmassa Pariisin maailmannäyttelyn ansiosta. Säveltäjän polkupyöräonnettom uudesta, joka sattui tunnetulle wieniläiselle näyttelijälle vuonna 1868. Hans Christian Lumbye Straussien musiikkia levittivät kiertueillaan myös muut wieniläisorkesterit. Kesäkuussa 1839 W. Sieglin johtama 16-jäseninen orkesteriJohann Strauss nuoremman

saapui konsertoimaan Kööpenhaminaan.esiintymismatkat ulottui vat Pietariin ja

Orkesteri ja sen konsertit Straussin tapaan saivatYhdysvaltoihin saakka. Straussien musiikki

suuren suosion ja tekivät vaikutuksenlevisi nopeasti kaikkialle eurooppalaisen

tanskalaisiin muusikoihin, niin myös silloiseenkulttuurin vaikutuspiiriin. Suomessakin sitä

kaupunginmusikanttiin Hans Christiankuultiin tuoreeltaan. Sunnuntaina 27.6.1875 Carl Kämp järjesti Helsingin Kaivohuoneella

Siegl orkestereineen jatkoi aikanaankonsertin, jossa esiintyi Svenska Septetten.

matkaansa, mutta innostunut yleisö ei jäänytOhjelmistossa oli torviseitsikolle sovitettuja

vaille konserttejaan. Helmikuussa 1840ooppera-alkusoittoja ja aarioita.

Lumbyen kokoama orkesteri antoiPäätösnumerona kuultiin Josef Straussin

ensikonserttinsa p ääosin Johann Strauss

arvellaan saaneen aiheen g aloppiinsa

Lumbyeen (1810-1874).9

galoppi Vélocipède7 . vanhemman ja Josef Lannerin sävellyksistä

Kuuluisin polkupyörälaulu on Englannissa syntyneen Harry Dacren 1892 Amerikassa säveltämä Daisy Bell. Muiden kuin pyöräilijöiden keskuudessa sitä ei tee tunnetuksi niinkään aihe, vaan se, että siitä tuli ensimmäinen laulu, jonka tietokone on laulanut. Tämä tapahtui Bellin laboratoriossa vuonna 1961. Vieraillessaan siellä Arthur C. Clarke kuuli laulun, ja niin laulu päätyi Stanley Kubrickin hänen tieteisromaaninsa pohjalta ohjaamaan elokuvaan 2001: Avaruusseikkailu. Siinä vallanhimoinen tietokone HAL-9000 lauloi Daisyn Bellin viimeisenä tekonaan ennen sulkemistaan. Amerikkalainen nykysäveltäjä Gwyneth Walker on tehnyt Daisy Bellin pohjalta konserttivalssin sinfoniaorkesterille. Siinä soittimina ovat jousien, puhaltimien ja vaskien lisäksi pyörän kello ja räpätin. Daisy Bell kuuluu kansainvälisen pyörähistoriakonferenssin perinteisiin: jossain vaiheessa konferenssin aikana se esitetään yhteislauluna.

koostuvalla ohjelmistolla. Joukossa oli myös yksi Lumbyen oma sävellys, Danmarks Vals. Sen saamasta huomiosta alkoi Lumbyen tie “Pohjolan Straussiksi”.10

Kun Tivolin huvipuisto avattiin Kööpenhaminan ulkopuolella ole ville linnoituksen valleille vuonna 1843, Lumbye orkestereineen palkattiin soittamaan sen konserttisaliin. Tivolin orkesterille hän sävelsi suurimman osan noin 700 teosta käsittävästä tuotannostaan 11 . Tunnetuin niistä on Suomessakin jokaisena vappuna kuultava Shampanja-galoppi.

Tanskasta näyttää Suomeen 1860-luvun viime vuosina kantautuneista uutisista päätellen nopeasti tulleen pyöräilymaa. Kööpenhaminassa toimi tuolloin pyöräilykoulukin, jonka oppilaat etenivät professorin johdolla pyöräilyn teoriasta käytäntöön 12 . Lumbye, Str aussien tavoin, kommentoi sävellyksillään ajankohtaisia tapahtumia ja pani merkille uuden kulkuvälineen. Niinpä hän maaliskuussa 1869 julkaisi säveltäm änsä tanssin Velocipedes Galop13 .

Francis Poulenc

1800-luvulla vaikuttaneet säveltäjät tuottivat pääosan siitä orkesterikirjallisuudesta, joka nykyäänkin muodostaa sinfoniaorkestereiden ohjelmiston rungon. Francis Poulencin (18991963) musiikissa sanotaan kuuluvan vaikutteita kaikkien länsimaisen taidemusiikin mestareiden teoksista Bachista lähtien.

Poulencin mielisoitin oli piano, jota hän alkoi tapailla kolmen vuoden iässä. Niinpä hänen tunnetuimmat teoksensakin on sävelletty pianolle. Yksi niistä on pianosarja Promenades. Se kuuluu 1921 valmistuneena Poulencin varhaisiin teoksiin. Sarjan esittäminen edellyttää virtuoosisuutta, ja teos olikin alun perin omistettu Artur Rubinsteinille. Se on atonaalista, sävellajitonta, musiikkia mutta nykym usiikissa tavanomaisia riitasointuja siinä ei juuri ole.

Promenades-sarjan säveltämiseen Poulenc sai innoituksen toiselta ranskalaiselta erityisesti pianolle säveltäneeltä säveltäjältä Eric Satielta, jonka tuotantoon kuuluu 20-osainen pianosarja Sports et divertissements. Se on tilausteos, jonka aiheena on 20 teosta käsittävä kuvasarja. Poulencin sarjan aiheena ovat liikennevälineet, joiden mukaan sarjan kymmenen osaa on nimetty. Sarjan aloittaa osa Á pied - jalkaisin. Muissa osissa liikutaan muiden muassa autolla, laivalla, lentokoneella, linja-autolla ja junalla. Sarjan yhdeksännessä osassa mennään polkupyörällä - Á bicyclette.14

Uuno Klami

Francis Poulencin tavoin Uuno Klami (19001961) ihaili Igor Stravinskya ja ranskalaisia säveltäjiä. Palattuaan Pariisista opiskelemasta 1920-luvun puolivälissä Klamin sanottiin tuoneen ranskalaisuuden suomalaiseen musiikkiin. Siitä huolimatta Klamin soitetuimmat teokset ovat aiheiltaan kansallisia, kuten Karjalainen rapsodia, Nummisuutaritalkusoitto, Suomenlinna-alkusoitto ja Kalevalasarja. Klamin pääteokset ovat orkesterille sävellettyjä, mutta suurta sinfonikkoa hänestä ei Sibeliuksen tavoin tullut, vaan hänen teoksensa ovat lyhyehköjä alkusoittoja tai orkesterisarjoja.15

Aiemmin mainittujen säveltäjien pyöräharrastuksesta ei tiedetä mitään. H. C. Lumbye oli galoppiaan säveltäessään jo ikämies, joten tuskinpa hän enää pyörän selkään kapusi. Josef Strauss olisi hiukan yli 40vuotiaana ja tekniikasta kiinnostuneena varmaankin oppinut pyöräilyn, ja Poulencin syntyessä nykyaikainen polkupyörä oli jo täysin kehittynyt.

Uuno Klaminkaan aikuisiän pyöräilyharrastuksesta ei ole tietoja, mutta ensimmäisen pyöränsä hän sai noin kymmenen vuoden ikäisenä vuoden 1910 tienoilla. Ilmeisesti pyöräily jäi Klamille läheiseksi liikuntamuodoksi, sillä vuosikymmeniä myöhemmin, vuonna 1946, hän sävelsi orkesterille rondon Pyöräilijä. Se palkittiin vuonna 1947 urheilun suurkisoissa ja esitettiin myös Helsingin olympiakisojen yhteydessä, mutta muutoin se on jäänyt Klamin vähemmän tunnettujen sävellysten joukkoon. Ensilevytys on vasta vuodelta 1992, tekijänä Sinfonia Lahti Osmo Wänskän johtamana.16

Kevyt polkupyörämusiikki

Yhdysvalloissa puhkesi suuri polkupyöräkuume vuonna 1869, ja innokkaat pyöräilijät saivat pian kuulla kulkuvälineensä ylistykseksi laadittuja tansseja ja lauluja17. Muoti-ilmiö meni nopeasti ohi, mutta pyöräaiheisia sävellyksiä, esimerkiksi Bicycle waltzes, A Song of the Wheel, Star Bicycle Galop, The Wheelman’s Song, syntyi vuosisadan loppuun mennessä useita kymmeniä. Monet niistä olivat pyöräilyseurojen tai polkupyörätehtaiden tilaamia. Näitä sävellyksiä markkinoitiin pianonuotteina jo iskusanalla “popular music”.

Kevyttä polkupyörämusiikkia on sittemmin tehty joka puolella maailmaa: Yves Montand on sanoittanut ja levyttänyt chansonin Á bicyclette, Argentiinassa on tehty tango La Yves Montand, Ranska: Á bicyclette

Quand on partait de bon matin Quand on partait sur les chemins Á bicyclette

Ángel Gregorio Villoldo, Argentiina:

La bicicleta Las bicicletas son muy bonitas y las montan en pelo, las señoritas

Kirjoittaja on tamperelainen vanha velo ja Vanhat Velot ry:n sihteeri.. bicicleta jo 1900-luvun alkuvuosina sekä 1970luvulla, jolloin Astor Piazzolla sävelsi tangon La bicicleta blanca. Polkupyörää on soitettukin. Asialla oli Frank Zappa televisiolähetyksessä vuonna 1963.

Suomessakin polkupyöräiskelmiä on levytetty. Viime kesänä radiossa soi usein tamperelaisen Liisa Tuhkasen levyttämä single Vanha fillari. Tunnetuin suomalainen pyöräiskelmä lienee Leo Frimanin Ajetaan tandemilla. Moni käännösiskelmä on tänne tullessaan menettänyt sanoituksestaan polkupyöräaiheen. Tällainen on esimerkiksi Markku Aron 1968 levyttämä Käyn uudelleen eiliseen, jonka alkuperäinen nimi on Les bicyclettes de Belsize. Ranskankielisestä nimestään huolimatta se on englantilainen, ensilevytyksen tekijänä Engelbert Humperdinck. Juha Vainion sanoituksessa polkupyöräaihe on kadonnut kokonaan18 .

Polkupyörämusiikin piirteitä

Rautatie on innoittanut monia 1800-luvun säveltäjiä samoin kuin nykyisiä iskelmäntekijöitä. Tavalla tai toisella niissä kaikissa on kuultavissa eteenpäin vievä rytmi, kiskojen kolke ja vanhemmissa höyryveturin puuskutus.

Polkupyörämusiikille tyypillisiä piirteitä on löydettävissä lähinnä vakavan musiikin alueelta, sillä se pyrkii kuvailemaan aihettaan musiikillisin keinoin. Kevyessä musiikissa polkupyöräaihe sisältyy sanoitukseen. Ilman sanoja mistään ei oikeastaan voida päätellä teoksen aihetta; suomalaiset käännösiskelmätkin osoittavat tämän.

Aiemmin esiteltyjen neljän säveltäjän teoksille yhteistä on nopea tempo. Poulencilla se on suhteellisen leppoisaa, ehkä hänen pyöräilijänsä on vain käväisemässä leipomossa patongin noutaakseen, ja tunnelma muutenkin on varsin valoisa. Straussin ja Lumbyen sävellykset ovat nimensä mukaisesti nopeita tansseja, ja tahti on kiivas. Galoppi on polkkaa nopeampi tanssi, suomennettuna sana tarkoittaa laukkaa. Vélocipède-galopin tahti onkin hengästyttävä. Tällaiseen vauhtiin vuoden 1868 polkupyörillä tuskin päästiin edes alamäessä.

Klamin Pyöräilijää säveltäjä Kalevi Aho on luonnehtinut motoriseksi ja vauhdikkaaksi musiikiksi. Hänen mukaansa kappaleen voi kuvitella joutuisaksi pyörämatkaksi, jossa pyöräilijää vastaan tulee tai hänen ohitseen kiitää tööttääviä autoja. Lopussa pyöräilijä ottaa vielä loppukirin 19 . Mutta mistä Pyöräilijän vauhti johtuu? Kappaleen alku kuulostaa uhkaavalta, ehkä nousevalta ukonilmalta, joka saa pyöräilijän kiiruhtamaan.

Polkupyörä näyttää viime vuosina yleistyneen m usiikkiteoksen aiheena. Internetistä on löydettävissä monia nykysäveltäjiä, joiden teosluettelossa on polkupyöräaiheinen sävellys. Ilmaisukeinot näissä sävellyksissä vaihtelevat kansanmusiikista elektroakustiseen musiikkiin. Modernin polkupyöräsävellyksen kuullakseen on kuitenkin mentävä konserttiin, sillä useimmat teokset ensilevytystään. odottavat vielä

Lähteet

1 Elmar Schenkel, Cyclomanie - wie das Fahrrad in die Litteratur kam. Barbara Pilz & Zita Breu (toim.). Fahrrad von der Draisine zur Hightech-Maschine. Wien 2002, s. 98-103. 2 ks. Scotford Lawrence, On the assembly of a catalogue raisonné of cycling paintings. 13th International Cycling History Conference, Münster, 10.-13.9.2002. 3 ks. esim. Markku Lahtinen, Vanhat velot elokuvissa. Pikajalka, nro 2/2002, s. 24-25. 4 Sakari Warsell, Georg Malmstén - Suomen iskelmäkuningas. Helsinki 2002, s. 77-98. 5 Martin Tegen, Populär musik under 1800-talet. Stockholm 1986, s. 13-25. 6 Joseph Wechsberg, The waltz emperors - The life and times of the Strauss family. Lontoo 1973, s. 37. 7 Hufvudstadsbladet 27.6.1875. 8 Wechsberg 1973, s. 116-117. 9 Nils Schiørring, Musikkens historie i Danmark. Kööpenhamina 1978, s. 332-335. 10 Godtfred Skjerne, H.C. Lumbye og hans samtid (2. p.). Kööpenhamina 1946, s. 80-85. 11 Schiørring 1978, s. 335-339; Dan Fog, Lumbye-katalog - Fortegnelse over H.C. Lumbyes trykte kompositioner. Danish Humanist Texts and Studies, vol. 10. Kööpenhamina 1995. 12 Åbo Underrättelser 1.4.1869. 13 Fog 1995, s. 112. 14 Keith W. Daniel, Francis Poulenc, his artistic development and musical style. Buffalo 1982, s. 29, 95, 175. 15 Kalevi Aho & Marjo Valkonen, Uuno Klami - elämä ja teokset. Helsinki 2000, s. 291-297. 16 Tero-Pekka Henell, Teosesittely levyllä Finlandia - suomalaisen musiikin juhlaa. BIS 1992; Aho & Valkonen 2000 s. 20-21, 218. 17 Serena Beeley, A history of bicycles. London 1992, s. 22. 18 Raimo Henriksson & Olli Heikkilä (toim.), Suuri toivelaulukirja 16. Hämeenlinna 2001, s. 272. 19 Aho & Valkonen 2000, s. 218.