Maailma ympäri, osa 2

Thomas Stevens

Lehden edellisessä numerossa kartoitettiin pitkän matkan pyöräilyn motiiveja: miksi halutaan pyöräillä maailman ympäri tai Alaskasta Tulimaahan. Tässä ja seuraavissa numeroissa esitellään muutamia tunnetuimpia maailmankiertäjiä. Heistä ensimmäinen on Thomas Stevens, joka ajoi - ja melkoiselta osaltaan myös työnsi isopyöräistään 1880-luvun kärrypolkuja ja hevos- ja kameliteitä pitkin läpi Amerikan, Euroopan ja Aasian yli 18000 kilometrin matkalla.

Hänen kerrottiin olevan syntyjään Englannista ja iältään 29-vuotias. Hänen varusteisiinsa kuului sininen flanellipaita, ruskeat golfhouset, siniset polvisukat, kangaskengät ja valkoinen koppalakki. Muistikirja oli kiinnitetty ohjaustankoon. Thomas Stevens syntyi Englannissa 1854. Vaikka perhe ei ollut varakas, hän sai asiallisen koulutuksen 14-vuotiaaksi asti. 18-vuotiaana hän sai päähänsä lähteä Amerikkaan. Isä uskoi poikansa kykyihin selvitä oudoissakin oloissa. Thomas keräsi kolme vuotta varoja päästäkseen Amerikan ihmemaahan, minne hän saapui kohta 20 täytettyään.

Hän koetteli onneaan erilaisissa ammateissa toimistossa ja maatiloilla 11 vuoden ajan. 1880luvun alussa hän päätyi kaivosmieheksi KeskiLänteen. Hän toimitti kirjoituksia sanomalehteen ja tutustui Laramien polkupyöräkerhoon, missä kuuli tunnetusta pyöräretkestä Yellowstonen kansallispuistoon. Kerrotaan, että hän päätti ajaa Amerikan poikki jo ennen kuin oli edes ensimmäistä kertaa istunut satulassa. 1880-luvulla Amerikka eli pyöräilykuumetta. Polkupyörä sai suurta julkisuutta itsenäisyyden satavuotisjuhlissa 1876 Philadelphiassa. Läpilyönti oli nopea: jo muutaman vuoden päästä alkoi polkupyörän teollinen valmistus.

Tyyneltä meren rannalta Atlantille

Stevens kuuli myös

epäonnistuneista ajoyrityksistä Amerikan poikki, ja mahdollisesti hän jopa tapasi näitä kokelaita. Kolmena edeltävänä vuonna ainakin seitsemän miestä oli yrittänyt ajaa Amerikan poikki, mutta vuoristot, autiomaat ja suuret joet olivat olleet liian kova pala näille yrittäjille. Stevensiä viehätti ajatus ei pelkästään Amerikan poikki ajelusta vaan samantien pitemmällekin. Ehkä tähän vaikutti myös hänen la psuutensa Englannissa, brittiläisen kansainyhteisön navassa.

Mutta ensimmäiseksi piti opetella ajamaan polkupyörällä. Stevens hankki mustaksi maalatun 50 tuuman Columbia-pyörän, joka oli valmistettu Pope Manufacturing Companyn tehtailla Chicag ossa, ja opetteli ajamaan San Franciscon puistoissa. Isopyöräinen oli suuri ja kömpelö. Matk avarustus oli niukkaakin niukempi, varasukat ja paita sekä slicker joka toimitti teltan ja huovan virkaa. Ympäristö, jossa hän ajoi, oli enimmäkseen erämaata.

Vaikka Stevens oli vielä taipuvainen kaatumaan silloin tällöin ohjaustangon yli, hän aloitti matkansa huhtikuun 22. päivännä 1884. Hän onnistui ylittämään Sierran lumihuippuisen vuoriston seurailemalla

rautatietä, ja ruokaa ja majapaikan hän sai section houseista. Heinäkuun alussa hän pääsi Chicagoon seurailtuaan pääosin rautatielinjoja. Täytyy muistaa että Amerikassa maantiet kehittyivät hyvin myöhään, 1800-luvulla liikuttiin ennen kaikkea laivoilla ja junilla.

Levon jälkeen matka jatkui suurten järvien rantaa ja Erien kanavaa ainaa Albanyyn asti. Aiottuaan ensin ajaa New yorkiin hän kuitenkin päätyi Bostoniin ilmeisesti sen vuoksi, että Columbia-pyörien tekijä, eversti Pope oli sieltä kotoisin.

Stevensin piti oikeasti taluttaa pyörää noin kolmasosa matkastaan Amerikan poikki. Pääosin hän seurasi vanhaa Kaliformian reittiä herättäen hämmennystä intiaanien joukossa ja kohdaten joukon muita seikkailuja.

Paikallislehdissä kerrottiin Stevensin saapuneen pyörällä maan halki. Lehtitietojen mukaan mies oli keskikokoinen ja sulavakäytöksinen. Hän oli luontojaan hyvin vaalea, mutta aurinko ja tuuli olivat ahavoittaneet hänet niin tummaksi, että vain vaaleista viiksistä hänet saattoi tunnistaa valkoihoiseksi. Hänen asunsa paljasti kovan kulutuksen merkit. Housut oli matkan aikana uusittu jo moneen ke rtaan. Mukanaan Stevensillä oli huopa, joka toimi milloin telttana, milloin patjana. Amerikan matkalle tuli pituutta 3700 mailia, pääosin kärrypolkuja. 83 ajopäivää, 20 lepopäivää, pääosin sateen tai huonon kelin takia.

Muistiinkerkintöjensä pohjalta Stevens kirjoitti laajan matkakertomuksen, joka ilmestyi Outing lehden kevään 1885 numeroissa. Tämä innosti kovasti muitakin ja 1886 kolme muuta miestä ajoi Amerikan poikki polkupyörällä.

Euroopan ja Aasian halki kotiin

Stevensin Columbia-p yörälle kävi asti, mutta lahjoitti sen sittenTalven Stevens vietti rannikolla, mutta sai päähänsä jatkaa matkaa vielä maailman ympäri.

Liverpooliin, missä p ysytteli talven yli. Toukokuun toisena 1885 hän aloitti taas pyöräilyn ajaen Newhavenin kautta Pariisiin vajaassa kahdessa viikossa. Sieltä hän jatkoi Strasbourgin kautta Muncheniin, Wieniin ja Budapestiin.

Itä-Euroopan kierros ulottui vielä Belgradiin, Sofiaan ja, mihin hän saapui elokuun 10. Täältä matka jatkui Konstantinopoliin yhtä kyytiä Aasiaan, Turkin kautta Persiaan. Teheranissa Stevens vietti seuraavan talven syyskuun lopusta maaliskuuhun. Matka jatkui edelleen itään kohti Afganistanin vuoristoja. Heratissa Stevens ilmeisesti huomasi tulleensa umpikujaan ja palasi pitkän matkaa takaisin päin ja turvautui taas laivamatkaan Mustaltamereltä Intiaan, Karachiin ja sieltä vielä junalla Pakistanin itäosaan, Lahoreen, mistä taas jatkoi pyörällä vain lyhyen matkaa siitä mistä oloi kääntynyt takaisin vuoriston toisella puolen. Reitin katkeaminen ja laivamatka maksoi kolme kuukautta parasta kesää. Pyörämatka jatkui Delhin kautta Kalkuttaan, mihin Stevens tuli syyskuun puolivälissä 1886. Nyt hän turvautui pitempään laivamatkaan ja purjehti Malakan niemimaan ohi Hong Kongiin, mihin saapui lokakuun puolivälissä. Japania Stevens ehti vielä ajaa puolen matkaa, Nag asakista Yokohamaan, mistä otti laivakyydin joulun alla takaisin lähtöruutuun, San Franciscoon. Kotiin hän saapui jouluaattona 1886.

Stevens palasi Englantiin 1895, avioitui ja kuoli tuotteliaan elämänsä päätteeksi tammikuussa 1935. Hän on haudattuna Marylebonen hautuumaalla Lontoossa.

hassummin. Popen pyörätehdas talletti Stevensin pyörän aina toiseen maailmansotaan Bostonista Stevens purjehti höyr ylaivalla

romurautakeräykseen asetuotantoa varten. Matkastaan Stevens raportoi säännöllisesti Harper’s –lehteen. Näiden kirjeiden pohjalta hän laati laajemman kertomuksen koko matkasta maailman ympäri, ja hän julkaisi sen matkalta palattuaan 1887. Kirjaa Around the World on a Bicycle on edelleen saatavilla.

Millainen oli Stevensin pyörä?

Pope aloitti polkupyörien maahantuonnin ja valmistuksen Bostonissa 1877. Ensimmäisenä amerikkalaisena Pope käynnisti polkupyörien teollisen tuotannon vanhassa ompelukonetehtaassa Hartfordissa. Ensimmäisessä luettelossa oli 20 sivua. Ensimmäisen Popen isopyöräiset maksoivat 125$ kun taas ompelukoneen sai 13$:lla. 1879 esiteltiin malli Standard Columbia, seuraavana vuonna Special, Youth ja Mustang –mallit. 1884 perustettiin Chicagoon haarakonttori.

Stevensin pyörä oli mustaksi maalattu. Ohjaustangon kahvoissa oli kumit, satula oli siannahkaa. Kuinka Stevens oli onnistunut keräämän pyörän hi nnan, joka silloin oli 90$, jää arvoitukseksi. Stevens oli yhtä kaikki tunnettu määrätietoisuudestaan, hän sai mitä halusi. Columbialla oli kestävän pyörän maine, eikä valinta huono ollutkaan. Standard oli malleista suosituin.

Polkupyörällä ajaminen oli vaikeata. Isopyörän hallitseminen edellyttää harjoittelua. Umpikumit ja kiinteät navat tuntuvat nykypyöräilijästä jokseenkin toivottomilta. Mark Twain kertoi näkemyksensä näin: ”Hanki toki polkupyörä. Et kadu sitä ikinä – jos selviät hengissä.”

Pyörällä matka taittuu

Varttuneemmat henkilöt muistavat ajan, jolloin ajokuntoisia polkupyöriä oli vähän. Sodan ja sen jälkeisenä aikana kun kumit ja varaosat olivat kiven, tai ainakin tiskin alla.

Matkan taittamista helpotettiin silti jo yhdelläkin pyörällä. Vaikkapa kaksi henkilöä lähti taipaleelle niin, että toinen lähti jalan, toinen pyörällä. Pyöräilijä ajoi esimerkiksi kilometrinpari, jätti pyörän tien varteen ja jatkoi matkaa jalan. Kävellen lähtenyt otti pyörän sen luokse saavuttuaan, ohitti seuraavaksi kävelemään lähteneen, jätti taas pyörän jonkun matkaa ajettuaan tienvarteen ja jatkoi matkaa jalan jne.

Pyöräliikennetapaturma

Taisi olla kesä –56, kun meitä Längelmäen syrjäkulman poikia oli aika joukko menossa tavanomaisiin jalkapalloharjoituksiin Mäkimaan mäkisellä maantiellä. Olimme nousemassa hieman sekalaisena laumana, joskaan ei koko tien täydeltä Nahkaniemen mäkeä, jossa tie teki puolessavälissä aikamoisen mutkan.

Juuri siinä kohtaa tuli vastaamme längelmäkiläisistä kivilouhostöistä palaava Jokiniityn Matti vasta hankkimallaan ”Svensk Fauber”pyörällään.

Matti säikähti kohtuullisen leveänä ryhmänä pyöriään taluttavaa joukkoamme niin, että jalat lipesivät vielä oudon pyörän polkimilta, Matti putosi rungolle ja ohjautui tien sivuun aikamoiseen sora- ja kivimorikkoon.

Vaikka tunsimme matkaa jatkaessamme vähäistä syyllisyyttäkin, meitä loppeja nauratti Matin epätasaisen alustan ja rungollaistumisen aiheuttama väristys parahduksessa: ”Ju..ju..maa. a. laauta.!”

Kyllä kelpaa ajella

Turun Sanomissa 12.4.1931 kerrottiin (kuvan kera) parista käytännöllisestä polkupyörän lisälaitteesta, joita oli esitelty taannoisessa Lontoon polkupyöränäyttelyssä.

Toisessa keksinnössä oikean käden kädensijasta vähäsen painamalla saadaan satula, joko nousemaan, tai laskemaan ajajan toivomalle tasolle.

Toisessa ideassa satulasta määrätyllä tavalla painamalla ilmapumppu alkaa automaattisesti painaa ilmaa ilmakumiin, kun pyöräilijä tekee taivalta!!!

Rengasrikko

Vai puhkesi sinulla rengas? Juu, ajoin rikkinäiseen viinapulloon. Etkö nähnyt sitä? En, se oli sillä hepulla povitaskussa.

Pyöräilijän tyttöonni

Villellä oli oivallinen tyttöonni, Kallella sen sijaan ei oikein tärppäillyt. Kalle uteli menestyksen salaisuutta kaveriltaan. ”Katsos”, Ville selitti, ”minä hypistelen aina tytön nähden sopivasti autonavaimia. Ja minulla on avaimenperänä vielä Volvon merkki. Se tekee vaikutuksen.”

Kalle otti neuvosta onk eensa ja hankki Jaguaarin tunnuksen avaimenperiinsä. Myöhemmin Ville kysyi oliko tempusta ollut Kallelle apua. ”Oli vähällä onnistua”, huokasi Kalle. ”Mutta sitten tyttö huomasi pyykkipojat housunlahkeissani.”

Muita kokemuksia

Tulkoon tässä mainituksi, että allekirjoittanut pyysi Villeltä bensiiniä, jota siveli hiukan takin rintamuksiin. Kävi kyllä yhtä onnettomasti, kuin Kallellakin.