Vanhat velot museossa

TeksTi ja kuvaT Markku Lahtinen

HYVINKÄÄN KESKUSTA henki lauantai-iltapäivän raukeutta. Torin reunalla taidemuseo esitteli Humalan ja Krapulan taiteilijoita laajassa näyttelyssä vanhoille veloille, jotka ovat jo ehtineet humalansa ja krapulansa kokea

Olimme jo Raunon kanssa käyneet pyöräilemässä taitelijatovereiden Sallisen ja Ruokokosken ateljeissa, joita niissä viimeksi työskennelleen Terho Sakin tytär ystävällisesti ja vaivojaan säästämättä meille esitteli. Oli hämmentävää nähdä kuinka ahtaissa tiloissa yksinhuoltajataiteilija Tyko Sallinen oli asunut ja työskennellyt vuosikymmeniä, kaukana kaupungista joskin lähellä maantietä. Vanhoja pyöriä ei ollut nähtävillä, mutta uskoimme taiteilijoiden niitä käyttäneen.

Pyörämuseolla oli tungosta Mutta nyt odoteltiin päivän päätapahtumaa, käyntiä Vittorio Gianninin pyörämuseossa. Taidemuseossa kyllä tiedettiin, että pyörämuseo on poikkeuksellisesti auki, ja oppaat olivat innoissaan: kerrankin jotakin erikoista esiteltävää. Meitä oli jo hyvä joukko veloja torin reunalla odottamassa matkanjohtajaa, Vinhan Anttia. Niin kertoi Anttikin meitä kaivanneensa, ja yhytimmehän me lopulta toisemme oikeassa paikassa.

Museo oli keskustasta pari kilometriä pääkaupungin suuntaan, joten hikilenkkiä tästä ei tullut. Melkoinen yllätys oli havaita, että vanhat velot eivät todellakaan olleet ainoat kävijät! Piha oli täynnä asiasta kiinnostuneita, ja vieraskirja oli päivän mittaan täyttynyt ties kuinka monen aukeaman yli. Kaikilla tuntui olevan kommenttinsa sanottavana joko näyttelyesineistä tai omista pyöräilykokemuksista. Näin oli lehdistötiedote kantanut hedelmää.

Pyöriä ja pyöränosia Vittorio Giannini esitteli ylpeänä ja hieman hämmentyneenä kokoelmiaan, pyöriä, tarvikkeita, julisteita, viinipulloja ja muuta pyörätriviaa. Välillä hän joutui signeeraamaan keväällä ilmestyneen keittokirjansa eksemplaareja niin, että tuskin ehti pitää erityisesittelyä veloille. Ja oliko tuo niin tarpeenkaan. Kyllähän asiantuntijat tiesivät mistä on kyse.

Kokoelman helmiä olivat Vittorion omat pyörät ajalta, jolloin hän ajoi aktiivisesti kilpaa, Bianchi ja Atala. Pyörien päällä roikkui firenzeläisen pyörä-

seuran villainen ajopaita ja lakki. Myös 1800-luvun tavaraa oli tarjolla: englantilainen isopyöräinen nojasi seinään vanhojen julisteiden ja valokuvien alla.

Takahuoneessa oli mainio kokoelma lastenpyöriä ja -istuimia, jotka eivät ole kerääjien päällimmäisiä suosikkeja. Lastenpyörät ovat kuitenkin paitsi hellyttäviä, myös koko genreä kuvastavia. Lapselle on tehty niin kaksi kuin kolmipyöräisiäkin aina vallitsevien tyylisuuntien mukaan. Istuinten kehitys kuvasti hyvin turvallisuusajattelun muuttumista: palli on muuttunut turvalaitteeksi.

Vittorio on kerännyt seinille myös sarjan kiiltäviksi hangattuja lamppuja, karbidilyhtyjä, dynamoita, soittokelloja ja keskiörattaita, sotapolkupyöräjulisteita, sarjakuvia ja tietenkin laatikkokaupalla pyörän etumerkkejä. Pääpaino on suomalaisissa polkupyörissä, mutta muitakin pohjoismaisia ja saksalaisia pyöriä ja pyöränosia kokoelmassa on runsaasti.

Museo on persoonallinen ja kokoelma kerääjänsä näköinen. Se ei ole kattava eikä ainutlaatuinen, mutta kuitenkin erinomainen lisä kovin vähäiseen pyörämuseotarjontaan. Toivottavasti Vittorio jaksaa täydentää kokoelmiaan ja pitää sitä edelleen aika ajoin auki yleisölle, jota se näytti erityisesti kiinnostavan.

Uudenmaantien varrella olevassa varastossa on hyvät tilat Vittorio Gianninin pienelle polkupyörämuseolle. Seinät, katto ja lattiat on täytetty mielenkiintoisesti kuvilla, esineillä ja kokonaisilla, hyväkuntoisilla polkupyörillä.