Meriitti 2/2015

Page 1

NUMERO 2/2015

SUOMEN NUORKAUPPAKAMARIT RY:N JÄSEN- JA SIDOSRYHMÄLEHTI

KESTÄVÄN JOHTAJUUDEN JA YHTEISKUNNAN KEHITTÄJÄ

www.nuorkauppakamarit.fi

12

31

TEEMANA

AKTIIVISUUS JA KEHITTYMISEN HALU VIEVÄT PITKÄLLE

MINUSTAKO YRITTÄJÄKSI?

39 SUVI ELO

MILLAINEN ON #HYVÄ JOHTAJA?

MITEN KEHITTYÄ HYVÄKSI JOHTAJAKSI?

MISTÄ ON HYVÄT JOHTAJAT TEHTY?


2


SAMI SIUROLA/PLUMEPICS

Sijoitusmessut™ 2015 -tapahtumassa jaettiin myös Tampereen Vuoden Nuori Menestyjä 2015 -palkinto, jonka vastaanotti VaBe Oy:n toimitusjohtaja Markus Lehtinen.

TAMPEREEN SIJOITUSMESSUT™ 2015 KERÄSI KIITOSTA JA RIKKOI ENNÄTYKSIÄ

SAMI SIUROLA/PLUMEPICS

TEKSTI JA KUVAT: MATTI MANNER, MESSUPÄÄLLIKKÖ

3

TAMPEREEN Nuorkauppakamarin järjestämä Sijoitusmessut™ 2015 tarjosi laadukkaan asiantuntijatapahtuman kaikille sijoittamisesta kiinnostuneille jo 17. kerran peräkkäin. Vuosien varrella Sijoitusmessut™ on kasvanut Suomen suurimmaksi yksipäiväiseksi sijoitustapahtumaksi. Tiistaina 24.3.2015 järjestetty tapahtuma kokosi Tampere-taloon ennätykselliset 52 näytteilleasettajaa ja kattavan joukon Suomen johtavia ekonomisteja. Korkeatasoinen ja ajankohtainen ohjelma keräsi paikalle yli 2 000 messukävijää, mikä oli myös uusi komea ennätys. Puheenvuorojen aikana salit olivat ääriään myöten täynnä ja kattava ohjelma keräsi runsaasti kiitosta sekä messuvierailta että näytteilleasettajilta.

3


33

22

WILLE NYYSSÖNEN

ANNI HUHTALA, KUVA KOSKELA

SISÄLTÖ 2/15

37

MARI VIIRELÄ

JULKAISIJA Suomen Nuorkauppakamarit ry, www.nuorkauppakamarit.fi –

kansainvälisen Junior Chamber International:n (JCI) jäsenorganisaatio, www.jci.cc PÄÄTOIMITTAJA Ella Marttila TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Anne Turunen TOIMITUS Hanna Pasanen, Miia Pesonen, Jarmo Ahonen ja Sanna Mathlin ULKOASU Kumppania Oy TAITTO Susanna Muurman PAINO Grano Oy ILMOITUSMYYNTI Toiminnanjohtaja Timo Wallenius, p. 044 777 0066, timo.wallenius@jci.fi TEEMAT, VARAUSPÄIVÄT JA ILMESTYMINEN 1/2015 Kestääkö johtaja 2.2. – ilmestyy vko 12, 2/2015 Millainen on #hyväjohtaja 30.3. – ilmestyy vko 19, 3/2015 Rohkeus ja #muutosmyötärinta 27.7. – ilmestyy vko 36, 4/2015 100 vuotta aktiivista vaikuttamista 2.11. – ilmestyy vko 50 TWITTER @JCIFI FACEBOOK (sivu) JCI Finland - Suomen Nuorkauppakamarit Suomen (ryhmä) Nuorkauppakamarit - Jäsenryhmä | #JCIFI #hyväjohtaja #muutosmyötärinta #100YearsOfImpact

KUINKA VASTAAT JOHTAMISEN HAASTEISIIN? HALLITSETKO STRESSIÄ? PALAUDUTKO RIITTÄVÄSTI PÄIVÄN TAI YÖN AIKANA? LIIKUTKO OIKEIN? Tilaa Firstbeat Hyvinvointianalyysi yritykseesi alkaen 100€ + alv. / henkilö. Sis. 3 vrk sykemittauksen, henkilökohtaiset tulokset ja palautteen. Ryhmäpalaute -15% alennuksella Nuorkauppakamarin jäsenille. Kysy lisää: Hanna Rinta p. 040 8316 778, hanna.rinta@firstbeat.fi (Tammerkosken Nkk).

Työhyvinvoinnin edelläkävijä. Jo 100,000 mitattua työntekijää.

4


SAMI SIUROLA/PLUMEPICS

3 6 8 20

41 MENESTYKSEN ILOA –

Mitä on hyvä johtaminen? HANNA REINI –

Kahden kamarin pauloissa VALMENNUSPOLKU –

JCI Talent Pool

22 26 29

JATKUVA MUUTOS

haltuun ketteryydellä MOTIVOITUNEET TYÖNTEKIJÄT

tekevät yrityksestä kannattavampia SENAATTI TAHTOO

auttaa mentoroinnilla

36 38 39

TUOTTAVILLA IDEOILLA

työtä ja hyvinvointia ONE JCI

Two persons, two countries MAAILMANLAAJUISEN VERKOSTON

monet mahdollisuudet

5


JURI HAVERINEN

VERKOSTOSSA

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

MENESTYKSEN ILOA! MITÄ on hyvä johtaminen? Käännän kysymyksen valmennustilanteissa siihen, minkälaista esimiestä, johtajaa tai kollegaa ihmiset arvostavat. Vastaukset ovat yleisesti samankaltaisia. Ihminen, jota arvostamme, löytää ajan kuuntelemiselleni, huomaa vahvuuteni ja tukee

6

Strategiapäivän työskentelyä Lehmonkärjessä elokuussa 2014

minua omissa kehittymispyrkimyksissäni. Hän on johdonmukainen, pystyy tekemään päätöksiä, tunnistaa laajoistakin kokonaisuuksista oleellisen ja pystyy omalla esimerkillään innostamaan muita. Toisaalta hän osaa olla tiukka ja vaativa sekä silti käyttää tilannetajua. Palautetta hän hyödyntää laaja-alaisesti sitä antamalla ja myös itse vastaanottamalla. Hänen kanssaan voi ja saa olla eri mieltä. Edellä mainitut asiat eivät ole vain esimiehen kannalta tärkeitä asioita, vaan laajemmin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa korostuvia tärkeitä elementtejä. Johtamista tarvitaan, jotta organisaatio pystyy pääsemään asetettuihin tavoitteisiin. Yrityksen strategiset

tavoitteet perustuvat käsitykseen, mitä se haluaa tulevaisuudessa olla. Otsikko menestyksen ILOA! on yrityksemme visio. Se tarkoittaa, että haluamme auttaa asiakastamme saavuttamaan pysyvän, tavoitteelisen vuorovaikutuskulttuurin, jossa ihmiset innostuksen kautta pyrkivät tavoitteelliseen toimintaan, rakentavat luottamusta, mahdollistavat oppimisen ja osoittavat arvostavansa toisiaan tehtävään katsomatta. Deep Lead Oy on suomalainen johdon ja esimiestyön valmennusta tarjoava yritys. Hyödynnämme Syväjohtaminen® -menetelmää, joka on tutkitusti vaikuttava johdon, esimiestyön ja vuorovaikutusvalmennuksen ohjelma. Lisätietoja: www.deeplead.com JURI HAVERINEN


PÄÄKIRJOITUS

JOKAISELLE meistä on varmasti joskus esitetty kysymys ”Millainen on hyvä johtaja?”. Nopeasti kysymys siirtää ajatukset siihen, millainen johtaja itse olet. Uskon, että hyvä johtajuus kumpuaa kestävän johtajuuden periaatteista ja arvoista. Hyvä johtaja energisoi, motivoi ja innostaa. LOISTAVAT johtajat inspiroivat muita loistamaan. Johtajan erottaa siitä, että hän saa muut tavoittelemaan ja tekemään enemmän. Meistä tulee parempia johtajia, kun saamme auttaa toisiamme paremmiksi johtajiksi. Kestävä johtaja voimaannuttaa ihmiset ympärillään tekemään parhaansa ja saavuttamaan heissä piilevän potentiaalin. Kestävä johtajuus on kykyä innostaa ihmiset parempiin suorituksiin. KESTÄVÄ johtajuus on toisten palvelemista ja toimimista toisten hyväksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että itse jäisi tyhjin käsin. Erityisesti kouluttajana olen nähnyt sen, mitä erinomainen johtaja haluaa nähdä: Sen kuinka omalla panoksellaan voi auttaa muita kasvamaan, kokemaan ja tulemaan paljon suuremmaksi kuin henkilö itse oli osannut ajatellakaan. Jack Welch on todennut, että ennen kuin olet johtaja, kasvusi on menestyksesi. Johtajana menestyksesi on muiden kasvu ja kehittyminen.

Johtajana menestyksesi on muiden kasvu ja kehittyminen.

KESTÄVÄSSÄ johtajuudessa on kyse siitä, että kannustamme ja tuemme toisiamme paremmiksi johtajiksi. Erinomainen johtaja kannustaa ja rohkaisee yksilöitä ylittämään itsensä. Hän näkee sinussa paljon enemmän kuin muut ja uskoo sinuun juuri sellaisena kuin olet. Olen onnellinen, että minulla on näitä ihmisiä elämässäni riittänyt. Toivon, että jokainen erinomainen johtaja voi kokea sen hetken, kun joku toteaa, että olit juuri se henkilö, joka uskoi häneen ja sai myös hänet uskomaan itseensä. Loistava johtaja saa muut loistamaan, mutta loistaa itse kirkkaimmin muiden loistaessa.

KAMARITOIMINNASTA KILPAILUKYKYÄ

JARMO AHONEN

HYVÄ JOHTAJA LOISTOSSA

OLEN Jarmo Ahonen, tämän vuoden Luoteisen Keski-Suomen nuorkauppakamarin IPP ja Alue C:n alueviestintäpäällikkö. Alueviestintäpäällikkönä vastaan mm. alueen juttujen toimittamisesta juuri kädessä pitelemääsi Meriittiin. Olen ollut kamaritoiminnassa mukana vuodesta 2010 ja kiinnostunut nimenomaan viestinnän polusta, ammattini ja intohimoni puolesta. Siviilissä toimin media-alan yrittäjänä, tuottaen niin valokuva- kuin videomateriaaliakin yritysten ja yksityisten tarpeisiin. Nuorkauppakamaritoiminnan olen kokenut olevan hyödyksi yritykselleni, paitsi työtehtävien myötä tulevien kokemusten kautta, myös kamaritoiminnassa syntyvien verkostojen ja kontaktien karttuessa. Mediaalalla ja varsinkin valokuvauksessa kilpailu on tänä päivänä todella kovaa, sillä kaluston hintojen tullessa alaspäin yhä useampi pystyy tuottamaan laadukasta materiaalia ja kokee sen jopa mielekkääksi. Käytännössä ainoa keino pärjätä kilpailussa on luoda verkostoja ja saada työnsä jälkeä esille - ja mikäs sen parempi tapa kuin hoitaa viestintää tässä järjestössä, niin hyvin kuin suinkin pystyy.

Jarmo Ahonen, Mediaputka.fi

JOHANNA LUNDÁN puheenjohtaja

7


KAHDEN KAMARIN PAULOISSA HANNA Reini, 29, on toiminut aktiivisesti Luoteisen Keski-Suomen Nuorkauppakamarissa vuodesta 2008. ”Alussa halusin kehittää omia työelämätaitojani ja -verkostojani. Tärkeiksi ovat tulleet ystävät ja kouluttautumismahdollisuudet”, Hanna sanoo. Nykyisessä työssään Keski-Suomen Kauppakamarin projektipäällikkönä Hanna kehittää matkailutuotteiden myyntiä ja markkinointia venäläisille turisteille. Tämän lisäksi hän toimii vientikillassa, kasvuyritysten sparrausprosessin Kasvu Openin tiiminvetäjänä ja juniorikillan jäsenenä kansainvälistymisvaliokunnassa. Palkittu juniorikiltatoiminta on saanut alkunsa Keski-Suomesta. ”Nuorkauppakamaritoiminta on tuonut projektinhallintaosaamista sekä kasvattanut työverkostoja, mikä on realisoitunut hyvin työssäni ”, kertoo Hanna. Hannan esimiehen, Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtajan, senaattori #59667 Uljas Valkeisen mukaan aktiivinen toiminta nuorkauppakamarissa näkyy CV:ssä ja on valtti työelämässä. Lukuisia kamariprojekteja vetäneellä Hannalla on meneillään viimeinen kamarinsa hallitusvuosi. Puheenjohtajana hän toimi 2011. ”Nyt on aika pohtia, millaisia mahdollisuuksia järjestö tarjoaisi seuraavaksi. Aluevirat tai kansalliset projektit kiinnostavat varmasti.” NIINA VUORI

Onnistuneet ja lämminhenkiset

SAVON SAMPO -MESSUT

8

WARKAUDEN Nuorkauppakamari järjesti 11.-12.4. järjestyksessään jo 21. Savon Sampo -messut. Tällä kertaa messujen teemana oli ”Hyvää elämää Keski-Savossa”, jolla haluttiin tuoda esille sitä, että Varkaudessa on hyvä asua ja talouden murrostilassakin täältä löytyy uskoa tulevaan. Messuilla juhlistettiin erityisesti Varkauden hyvän elämän kivijalan, teollisuuden 200-vuotista taivalta. Stora Enso-Varkauden

MATIAS ULFVES / KESKI-SUOMEN KAUPPAKAMARI

HENKILÖKOHTAINEN MAHDOLLISUUS

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

tehdas toimi messujen suojelijana. Näytteilleasettajina messuilla oli niin pienempiä kuin suurempiakin yrityksiä ja yhteisöjä, jotka esittelivät tuotteitaan ja palveluitaan messukansalle. Lisäksi messujen vetonaulana toimivat päälavalla esiintyneet Janna sekä Jukka Poika ja DJ Stormy. Niin näytteilleasettajat kuin messuvieraatkin kokivat, että messut olivat onnistuneet ja tunnelmaltaan lämminhenkiset. EIJA TERVONEN


JUKKA-PEKKA PAAJANEN/AURAJOKI

ISTOCKPHOTO

Räpylänmitalla kohti puhtaampaa Itämerta TUUPPAAMINEN tarkoittaa ihmisten ohjaamista pienillä teoilla parempiin valintoihin, oli se sitten ympäristöystävällisempään toimintaan tai terveellisempään ruokakoriin. Pienillä asioilla voi olla suuri merkitys. Tänä vuonna Turun alueella tuupataan! Aurajoen Nuorkauppakamarin Intohimona Itämeri –projektissa toteutetaan erilaisia tempauksia, joilla pyritään muuttamaan ihmisten

käyttäytymistä ja kulutustottumuksia Itämeriystävällisempään suuntaan. Vaarallinen muovijäte merissä on maailmanlaajuinen ongelma. Muoviroskan päätyminen meriin on estettävissä! Roskat roskikseen ja uudet tuotteet turhien muovien tilalle kauppoihin. Nuorkauppakamarilaisilla on valta vaikuttaa ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin. Val(in)ta on sinun! NIINA VIENO

Pienimmillekin messuvieraille oli paljon nähtävää. Kuvassa Veeti ja Kai Tervonen.

NUORKAUPPAKAMAREIDEN alue B:n uudeksi perinteeksi muodostuneita BAM (B-alueen mestaruus) -kisoja on järjestetty vuodesta 2013. Aluksi kilpailtiin norsupallossa Lappeenrannassa, jonka jälkeen voittajajoukkue Mäntsälän Nuorkauppakamari järjesti frisbeegolf -kisat vuonna 2014. Mäntsälässä voiton nappasi Lahden Nuorkauppakamari, joka järjestää kisan tänä vuonna elokuun 8. päivänä. Vuoden 2015 lajina on beachvolley. Nyt on siis aika ryhtyä kasaamaan joukkuetta loppukesän kisailua varten! Lahden Nuorkauppakamari toivottaa myös kaikki muut nuorkauppakamarilaiset tervetulleiksi seuraamaan tiukkaa kisailua. MIIA PESONEN

Aluetärpit

A B MESSUT LUKUINA: Näytteilleasettajia n. 100 Messuvieraita n. 3500 Talkoolaisia 70 Projektiryhmäläisiä 6

B-ALUEEN MESTARUUDESTA KISAILLAAN ELOKUUSSA

C

D

IRONCOACHING: Kapasiteetti - jatkuvan menestyksen mahdollistaja? Havis Amandan Nuorkauppakamarin avoimessa koulutuksessa 12.5. klo 17.30 aiheena johtajan kapasiteetit. Puhumassa Antti Hagqvist. Ilmoittaudu: ilmo@havisamanda.com PITCH PARTY&WINE TASTING Kouvolan Nuorkauppakamari järjestää Mustilan viinitilalla 8.5. maistelutilaisuuden, jossa perehdytään ja pitchataan lähiruokayrittäjyyttä. Illan kruunaa runsas lähiruokatarjoilu. Info ja ilmoittautuminen aleksanteri.repo@gmail.com JC:T SUOMIAREENALLA haastaa Porissa aiheella Matkalla johtajuuteen–Kolme reittiä huipulle! Keskustelutilaisuus järjestetään Puuvillan puistossa 14.7. klo 14. Tule nauttimaan SuomiAreenan tunnelmasta! www.facebook.com/events/452120384955156/ OULUN TERVAPORVARIEN Nuorkauppakamari etsii jälleen Vuoden Positiivisinta Oululaista. Palkinto myönnetään positiivi-suutta oululaisille tuoneelle henkilölle, yhteisölle tai yritykselle. Tulos julkaistaan 13.6. Oulun Päivillä. pres@jciouluntervaporvarit.fi

9


VERKOSTOSSA

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

ISON D:N PROJEKTEJA PALKITTIIN 2014. Minun Kainuu oli menestyksekäs projekti, jota hallinnoitiin hyvin. Siihen haettiin rohkeasti erilaisia lähestymistapoja sekä yhteistyökumppaneita. Projekti tarjosi erittäin hyvän oppimisalustan siihen osallistuneille jäsenille ja koejäsenille sekä toteutti positiivista muutosta ympäröivässä yhteiskunnassa. Kilpailu innosti kainuulaisia kuvaamaan. Videoiden määrä ja laatu yllätti myös järjestäjät. Kilpailun toteuttivat yhteistyössä Kajaanin Nuorkauppakamari ja Cloudberry Services. Kestävän johtajuuden seminaari ”Veto-

voimaa johtajuuteen” oli suunnattu esimies- ja johtotasolla toimiville henkilöille. Seminaarin tarkoituksena oli antaa työkaluja organisaation johtamiseen kokonaisvaltaisesti. Eväitä johtajuuteen tarjosivat Petri Niskanen JCI:n maailmanpresidentti 1998, Toni Hinkka CxO Mentor Oy:sta ja Juha Vidgrén Ponsse Oyj:stä. Tapahtuman toteuttivat yhteistyössä Ylä-Savon Nuorkauppakamari, Kuopion alueen Kauppakamarin Ylä-Savon kauppakamariosasto, Ylä-Savon Ammattiopisto ja Iisalmen kaupunki. SANNA MATHLIN

KUVAT KAJAANIN NKK

VIIME vuonna toteutettiin monia upeita projekteja. D-alueen vuosikokouksessa Leppävirralla parhaimpana projektina palkittiin Minun Kainuu- videokilpailu Kajaanin Nuorkauppakamarista. Parhaan projektin kunniamaininta luovutettiin Ylä-Savon Nuorkauppakamarin kestävän johtajuuden seminaarille. Minun Kainuu -videokilpailun tarkoituksena oli kuvata kainuulaisuutta kolmesta näkökulmasta: Mahdollisuuksien Kainuu, Elämyksien Kainuu tai Erilainen Kainuu. Voitokkaat videot esiteltiin Helsingissä kesällä

10


MEKKO 69,95 €

KIMONO 59,95 €

V I E W O U R C O L L E C T I O N AT M A R K S A N D S P E N C E R . F I

TAKKI 159 €

T E R V E T U LOA K E S Ä Tutustu upeaan kesämuotiin myymälöissämme!

Liity Facebook-ryhmäämme Facebook.com/MarksandSpencerFinland

HELSINKI • HÄMEENLINNA • JYVÄSKYLÄ AVATAAN! TAMPERE 28.4. • LAPPEENRANTA 7.5.


TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

HENKILÖKOHTAINEN MAHDOLLISUUS

MINUSTAKO YRITTÄJÄKSI?

JARNO LINDHOLM

TULIN Romaniasta Suomeen vuonna 2007 työperäisenä maahanmuuttajana. Salon Nuorkauppakamarin jäsenyys on ollut minulle viimeinen askel kotoutumiseen. Olen alusta alkaen hyödyntänyt monipuolisesti nuorkauppakamarin mahdollisuuksia. Tällä hetkellä mm. osallistun Keskuspuiston Nuorkauppakamarin järjestämään yrittäjyyskoulutukseen, josta saan konkreettisia menetelmiä ja työkaluja yritykseni toiminnan kasvattamiseen. Nuorkauppakamarilaiset ovat huomaamattaankin rohkaisseet minua ryhtymään yrittäjäksi. Tutustuessani Nuorkauppakamarin kautta muihin yrittäjiin olen huomannut, että sopeudun luontevasti heidän joukkoonsa. Olen aina haaveillut työskentelystä yrityksessä, jolla on yhtenä päätavoitteena työntekijöiden

motivaation, työhyvinvoinnin ja osaamisen kehittäminen. Mutta minulle ei ole koskaan tullut mieleen, että voisin itse rakentaa toivottua työympäristöä. Tulevan yritykseni idean sain Salon Nuorkauppakamarin yrittäjiltä, jotka ovat jatkuvasti antamassa uusia merkityksiä perinteisille yritysideoille ja laadukkaasti kehittämässä omaa yritystoimintaansa. Kyseessä on uusi rakennusalan henkilöstövuokrausmalli, joka antaa asiakkaille perinteisen henkilöstövuokrauksen lisäksi tukea ja ohjausta työmailla sekä takaa henkilöstön korkean ammattitaidon, työn laadun ja tehokkuuden. Kehitettyä toimintamallia tullaan soveltamaan myös muihin aloihin ja ehkä tulen tässäkin hyödyttämään nuorkauppakamarin verkostoja. RAMONA HALARESCU

UUSI KOULUTUS SNKK:N KOULUTTAJILLE KEHITY KOULUTTAJANA -koulutus pilotoitiin Riihimäellä 7.-8.3. Mukana oli kokeneita kouluttajia saamassa lisäoppia. Koulutus on tymäkkä setti, joka kattaa mm. oppimisen teoriat ja menetelmät, koulutuksen suunnittelua, palautteen antamista ja ryhmädynamiikkaa. Koulutettavat pääsevät

12

myös tutkiskelemaan itseään oppijoina sekä kouluttajina. Koulutus pidettiin virallisesti ensi kerran alue D:n vuosikokouksessa Leppävirralla. Anne Turusen ja Teppo Kauppisen koulutettavina oli kymmenen innokasta JC:tä, ja vaikka kahden päivän koulutus voi ajoittain

olla vaativa, into ei loppunut keneltäkään kesken. Koulutuksen tavoitteena on myös esitellä aktivoivia opetusmenetelmiä ja muita konsteja, joita kouluttajat voivat hyödyntää elävöittääkseen koulutuksiaan. Osallistujat eivät siis todellakaan joutuneet istumaan


VERKOSTOSSA

Vuoden Mikkeliläinen on Jukka Holmstedt JUKKA Holmstedtin nimi kirjattiin tuoreimpana palkinnon saajien joukkoon. Tunnustuksen voi saada Mikkelin tuomisesta maailmankartalle erilaisilla teoilla, toimilla sekä myönteisen kuvan luomisella. Holmstedt on omalla työllään tehnyt Mikkeliä tunnetuksi ja edistänyt eteläsavolaisten hyvinvointia merkittävästi. Mies päätyi promoottoriksi aluksi harrastuspohjalta, myöhemmin harrastus kasvoi työksi. Vuonna 2007 Holmstedt oli järjestämässä ensimmäistä Jurassic Rockia. Tänä päivänä Jurassic Rock on valtakunnallisesti merkittävä tapahtuma Suomessa. Myönteinen asenne, rohkeus ja reipas yrittäminen ovat tunnusomaisia piirteitä Holmstedtille, joka uskaltaa ja osaa tehdä korkealuokkaisia tapahtumia ja elämyksiä.

ANNE TURUNEN

HELENA SKOPA

pulpetissa vanhanajan koulutyyliin. Kaikilla oli varmasti kotiinvietävänä pää täynnä uusia ideoita ja SNKK:n koulutuskenttä saa uutta vahvistusta ja monipuolisuutta! ANNE TURUNEN

13


TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

Vastaa ja vaikuta – jäsenistön osto- ja kulutuskäyttäytymiskysely SUOMEN Nuorkauppakamarit toteuttaa kevätkauden aikana jäsenistölle osto- ja kulutuskäyttäytymiskyselyn, jossa kartoitetaan sekä jäsenten kiinnostuksen kohteita että kulutustottumuksia ja -suunnitelmia. Vastausten pohjalta tullaan syksyllä tuottamaan kooste, jonka sekä paikallis-, alue- että kansallinen taso saavat käyttöönsä yhteistyökumppanuusneuvottelujen tueksi. Harkittujen ja hyvin kohdennettujen kumppanuuksien kautta pystymme tuomaan lisäarvoa sekä kumppaneillemme että jäsenillemme.

MAAILMALLA

JCI PROJECT IMPACT 100 – maailmanlaajuista muutosta JCI:N 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on käynnistetty koko vuoden kestävä JCI Project Impact 100 -hanke. Tavoitteena on kannustaa paikallisia nuorkauppakamareita toteuttamaan ruohonjuuritason projekteja, joiden avulla vaikutettaisiin positiivisesti 100 ihmisen elämään. MITÄ IMPACT 100 -PROJEKTILTA EDELLYTETÄÄN?

Impact 100 -projekteille on kaksi vaatimusta. Sen lisäksi että niillä nimensä mukaisesti tulee vaikuttaa 100 ihmiseen, tulee niissä myös hyödyntää JCI Active Citizen Frameworkia. Tällöin projekti lähtee liikkeelle yhteisön tarpeiden ja ongelmien analysoinnista, jonka perusteella pyritään löytämään ongelman perimmäinen syy ja vaikuttamaan siihen. Projekti tulisi suunnitella yhdessä eri sidosryhmien kanssa. Sen

14

toteuttamiseen pitäisi löytää kumppaneita yhteiskunnan eri sektoreilta. Projektin aikana ja päättyessä sitä tarkkaillaan ja arvioidaan, jotta pystytään määrittelemään aikaansaatu vaikutus. Projekti voi vaikuttaa 100 ihmisen elämään, joko siten, että 100 ihmistä osallistuu projektin suunnitteluun ja toteutukseen tai siten, että projektilla itsessään vaikutetaan 100 ihmiseen. MIHIN IMPACT 100 TÄHTÄÄ?

JCI:n kansainvälinen verkosto koostuu lähes 5000 paikallisorganisaatiosta yli 120 maassa. Jos jokainen nuorkauppakamari toteuttaisi menestyksekkään Impact 100 -projektin vuoden aikana, pystyttäisiin maailmanlaajuisesti vaikuttamaan puolen miljoonan ihmisen elämään. Lisätietoja: www.jci.cc/ 100years/impact100 ELLA MARTTILA

Vastaa nyt: lomake.nuorkauppakamarit.fi/ostokäyttäytymiskysely.

1 2 3

KANSALLISET TÄRPIT SUOMEN NUORKAUPPAKAMARIT haluaa toiminnallaan kannustaa yrityksiä kasvamaan sekä yksilöitä ja yhteisöjä menestymään. Yhtenä keinona toimivat kansalliset kilpailut: Tuottava Idea 1.4.–15.5.2015, tuottavaidea.fi Vuoden Nuori Johtaja, 9.2.–13.9.2015, nuorijohtaja.fi Vuoden Nuori Menestyjä, 14.8.–16.10.2015, nuorimenestyja.fi

STRATEGIA!-koulutus järjestetään Valkeakoskella 22.–24.5.2015. Tämä strategisen suunnittelun koulutus tutustuttaa osallistujat strategiaprosessiin ja auttaa kehittämään strategista ajattelua. Koulutuksen opit ovat hyödynnettävissä niin oman kamarin toiminnassa kuin työelämässäkin, strategiakoulutus.fi

KUINKA OSALLISTUA EC 2016 -projektiin? Vaikka Tampereen Nuorkauppakamari vastaa EC 2016 -kokouksesta, pidämme projektia koko Suomen ja erityisesti suomalaisen nuorkauppakamaritoiminnan näyttämönä. Voisitko sinä tai kamarisi osallistua kokouksen toteuttamiseen muutoin kuin tietysti osallistumalla? ec2016.fi/kuinka-osallistua-ec-2016-projektiin/


PASI AHTIAINEN

VERKOSTOSSA

VAIKUTTAMISTA JA VERKOSTOITUMISTA JC-KILLASSA KUOPION alueen kauppakamarin JC-killan vuosi on pyörähtänyt käyntiin. Vuoden ensimmäisissä kokouksissa on lyöty lukkoon suunnitelmat tälle vuodelle. JC-killan lisäksi killan jäsenet istuvat myös kauppakamarin valiokunnissa. Uusina JC-kiltaan valittiin Marko Maksimainen (Warkauden Nkk, infravaliokunta), Teemu Pelkonen (Siilinjärven Nkk, kasvuyritysvaliokunta) ja Anne Turunen (Ylä-Savon Nkk, osaamisvaliokunta). Marko on ensimmäinen Warkauden Nuorkauppakamarin edustaja JC-killassa. Killassa jatkavat Varpu Ahvenainen (Kuopion Nkk, kansainvälistymisvaliokunta), Tiina-Liisa Liukkonen (Ylä-Savon Nkk, palveluvaliokunta) ja Tero Savolainen (Kuopion Nkk, teollisuusvaliokunta). Hienoa on se, että Kuopion alueen kauppakamarin koko toiminta-alueen nuorkauppakamarit ovat edustettuina. Verkostoitumismahdollisuudet ovat

huikeat. Vuoden suunnitelmissa on mm. yritysvierailusarja teemana yhteiskuntavastuu Suomen Nuorkauppakamareiden kansallisia teemoja mukaillen. Mukaan tulee yrityksiä jokaisen kamarin kotipaikkakunnalta. Yhteistyö jatkuu myös kansainvälisyyskillan kanssa, joka järjesti äskettäin hienon tapahtuman. Puhujina oli ekspatriaatteja kertomassa elämästään Suomessa ja ulkomailla. Yleisö sai loistavia vinkkejä kansainvälisyyteen ja verkostoitumiseen. JC-kiltatoimintaa on muissakin Suomen kauppakamareissa ja nuorkauppakamarilaisena olet oikeutettu hakemaan kiltaan. JC-kiltalaisena pääset vaikuttamaan alueen elinkeinoelämän kehittämiseen. Tavoitteena on kauppakamarin ja nuorkauppakamarin vaikuttavuuden vahvistaminen ja vetovoimaisuuden lisääminen. Ota selvää oman alueesi mahdollisuuksista ja tule mukaan! ANNE TURUNEN

15


TYÖ: S-ryhmä, Marks & Spencer -ketjujohtaja, 30 vuoden ura S-ryhmässä KOULUTUS: restonomi, KTM MOTTO: Just keep calm and think positively!

16 16

HANNA PASANEN

Laura Ruuskanen


AKTIIVISUUS JA KEHITTYMISEN HALU VIEVÄT PITKÄLLE LAURA RUUSKANEN ON TEHNYT KÄYTÄNNÖSSÄ KOKO 30-VUOTISEN TYÖURANSA SAMAN TYÖNANTAJAN PALVELUKSESSA. TYÖKOKEMUSTA ON KERTYNYT MM. HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN ESIMIESTEHTÄVISTÄ, KÄYTTÖTAVARAKAUPASTA, HANKINNOISTA, LOGISTIIKASTA SEKÄ TIETOHALLINNOSTA. TÄLLÄ HETKELLÄ HÄN TOIMII MARKS & SPENCERIN KETJUJOHTAJANA SUOMESSA. TEKSTI: ELLA MARTTILA

LAURA RUUSKASEN ura on ollut jatkuvaa itsensä kehittämistä ja uuden oppimista. Vaikka työnantaja on säilynyt samana, on S-ryhmän sisältä löytynyt Ruuskaselle monia kiinnostavia mahdollisuuksia. Kiinnostus oman osaamisensa kehittämiseen ja jatkuva valmentautuminen ovat mahdollistaneet hyppäämisen tehtävästä toiseen. Innostuneisuus projekteja kohtaan on myös tuonut eteen uusia mahdollisuuksia. Tärkeintä on Ruuskasen mukaan ollut oma halu kehittyä ja tarttua uusiin haasteisiin. MARKS & SPENCER YLLÄTTI POSITIIVISESTI Monipuolinen kokemustausta S-ryhmän sisällä toi Ruuskasen mukaan projektiin, jossa arvioitiin Marks & Spencerin tarjoamaa franchise-mahdollisuutta: mitä sopimuksen tekeminen tarkoittaisi ja kannattaisiko se? Kun S-ryhmä päätti käynnistää sopimusneuvottelut Marks & Spencerin kanssa, Ruuskaselle ehdotettiin päävastuun ottamista neuvotteluista. Ruuskanen perehtyi perinpohjaisesti Marks & Spencerin konseptiin. Hän kahlasi itse läpi satoja sivuja ketjun manuaaleja ja muita ohjeistuksia, joihin franchise-sopimus velvoittaa sitoutumaan. Syvempi tutustuminen ketjuun todella sytytti Ruuskasen innostuksen. Alun perin hieman vanhanaikainen kuva ketjusta kaikkosi viimeistään vierailulla Pariisin myymä-

Reiluus, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat hyvän johtajan tärkeimmät ominaisuudet.

lään. ”Konsepti oli uudistunut ja muuttunut vahvasti. Minulla oli alun perin täysin väärä käsitys brändistä”, toteaa Ruuskanen. Tästä vaikuttuneena Ruuskanen kertoi esimiehelleen olevansa kiinnostunut ketjujohtajan tehtävästä, kun se aikanaan tulee hakuun. Tässäkin tapauksessa oma aktiivisuus palkittiin ja Ruuskanen valittiin tehtävään. PAINOPISTE ASIAKASPALVELUSSA Nykyisessä tehtävässään Ruuskasta houkutteli erityisesti se, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun S-ryhmään tuodaan kansainvälinen, tiukkaan määritelty muotikonsepti, joka pitää toteuttaa täsmälleen samanlaisena kuin muuallakin maailmassa. Perinteisesti alueosuuskaupoilla on enemmän paikal-

17


MIIA LINDELL

VERKOSTOSSA

ESIMERKKINÄ JA TUKENA OMALLE TIIMILLEEN Reiluus, rehellisyys ja oikeudenmu-

18

kaisuus ovat Ruuskasen mukaan hyvän johtajan tärkeimmät ominaisuudet. Yhteisten pelisääntöjen luominen on tärkeää. Ne luovat raamit, joiden puitteissa jokaisella on vapaus toimia. Ruuskanen luottaa myös esimerkin voimaan: johtajan tulee itse olla esimerkkinä omalle tiimilleen ja alaisilleen. Ruuskanen näkee, että hyvä johtaja osaa tulkita alaisiaan ja tukea heitä yksilöllisesti kullekin sopivalla tavalla. Systemaattinen palautteen anto ja eri tasoilla tapahtuva kommunikointi ovat myös keskeisiä. Ruuskanen nostaa esiin myös empaattisuuden ja inhimillisyyden. Virheitä tapahtuu, niitä ei pidä peitellä, mutta niistä pitää oppia. ”Jokaisella meistä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Esimiehen tehtävä on tukea heikkouksissa kehittymistä ja vahvuuksien vahvistamista”, hän muistuttaa.

Havis Amandan Nuorkauppakamari toi pääsiäistunnelmaa Helsingin Lastenklinikalle HELSINKILÄINEN Havis Amandan nuorkauppakamari toteutti perinteeksi muodostuneen hyvän mielen pääsiäisprojektin Lastenklinikalla. Nuorkauppakamarilaiset ilahduttivat klinikan potilaita pääsiäisnoidiksi ja -pupuiksi pukeutuneina ja veivät heille pieniä yhteistyökumppaneiden lahjoittamia paketteja. ”Vaikka sairaiden lasten tapaaminen on välillä rankkaakin, on Lastenklinikalla käyminen aina ilon asia. Tuomme hymyn lasten ja perheiden kasvoille vaikeina aikoina ja pääsemme kiittämään samalla henkilökuntaa hyvästä työstä”, eräs Havis Amandan Nuorkauppakamarin pääsiäispupu kertoo. AMANDA

HANNA PASANEN

lista liikkumavaraa. Kokonaisuuden ollessa hyvin vahvasti konseptoitu, päätehtäväksi jää keskittyminen myymiseen ja onnistuneeseen asiakaspalveluun. Ruuskanen on tyytyväinen Marks & Spencer -ketjun aloitukseen Suomessa. ”Taloudellinen tilanne huomioiden olemme pärjänneet hyvin. 2014 tulostavoitteet saavutettiin ja erityisen iloinen olen asiakastyytyväisyystutkimusten erinomaisista tuloksista”, toteaa Ruuskanen. Parantamisen varaa Marks & Spencerillä riittää Ruuskasen mukaan etenkin ketjun tunnetuksi tekemisessä Suomessa. ”Vaikka tunnettuus on parantunut jonkin verran, edelleen on paljon työtä tehtävänä”, hän summaa.


LAURI VALTONEN

AJANKOHTAISTA Alue C:n vuosikokouksessa Efektissä Ellimaija piti toiminnallisen valmennuksen teemalla ”Palautteen merkitys”. Vetoketjut pois suun edestä!

PUHEENJOHTAJAVUODESTA KAIKKI IRTI! PIRKANMAAN Nuorkauppakamarin Ellimaija Ahonen halusi omana pj-vuotenaan hyödyntää ammatillista osaamistaan JC-tovereiden potentiaalin kasvattamiseksi ja kehittää järjestöämme kouluttautumisen foorumina. Hän rakensi nuorkauppakamariin sovelletun johtamisen monitahoarvioinnin, joka on juonnettu 360-palautemallista. Räätälöity paketti koeajettiin 2014 C-alueen puheenjohtajille ja nyt se toteutetaan kaikille Suomen puheenjohtajille PresAkatemiassa. Kullekin puheenjohtajalle kerätään palautetta niin hallitukselta, kollegoilta kuin myös aluejohtajalta. Sähköisen kyselyn osa-alueet käsittelevät mm. ihmisjohtamista, palaut-

teenantoa, vuorovaikutusta, tehtävien hoitoa, päätöksentekokykyä, henkistä kapasiteettia ja ryhmän johtamista. 360-palaute on osa Ahosen luomaa ”Johtajaksi kasvanut” -valmennusta, joka käsittelee persoonana, johtajana, esimiehenä ja mentorina kehittymistä. Konsepti otetaan käyttöön kaikille puheenjohtajille vuonna 2016. 360-arviointi sai loistavan vastaanoton pilottiporukassa: ”Mielestäni arviointi kehitti minua johtajana ja oli erinomaista NKK-toimintaa.” ”Kyseinen analyysi oli minulle henkilökohtaisesti parasta antia tänä vuonna oman kehittymisen kannalta.”

”Ihanaa, raakaa, kasvattavaa - kaikki samassa paketissa.” ”Edelliset pressat ovat suorastaan kateellisia, kun meillä oli tämä.” ”Työelämään realisoituvaa osaamista ja johtajuustaitoja soisin tuotavan esille entistä enemmän, jolloin raja työssä opittavan ja kamaritoiminnassa opittavan välillä hälvenee. Tämän myötä työnantajatkin tunnistavat ja tunnustavat herkemmin harrastuksemme merkittävyyden. Itseään vapaa-ajalla kehittävä, aktiivinen JC on yritykselle lottovoitto”, Ellimaija summaa. Johtamisvajetta täyttämään! ELLIMAIJA AHONEN

ELLIMAIJA AHONEN, Kansallinen päällikkö (NO), projektit ja toiminta, +358 40 703 7337, ellimaija.ahonen@jci.fi

19


JOHTORYHMÄ- ja hallitustyöskentelyyn luotu valmennuspolku auttaa tulevaisuuden tekijöitä valmistautumaan entistä kokonaisvaltaisemmin tehtäviinsä, unohtamatta työelämään siirrettäviä hyötyjä. Tarkoituksenmukaisen ja merkityksellisen nuorkauppakamaritoiminnan tekeminen edellyttää, että jäsenemme valmistautuvat tehtäviin riittävän monipuolisesti ja saavat tarvittavat tiedot ja taidot sekä tuen tehtävien vaatimien valmiuksien kehittämiseen. Valmennuspolussa keskitytään tukemaan ehdokkaita monipuolisen valmennuksen avulla. Valmennuksen aikana ehdokkaat saavat valmiuksia tavoiteasetantaan, oman osaamisen kehittämiseen ja vaikuttamiseen. Ehdokkaat ottavat konkreettisen askeleen tehtäväkohtaisessa suunnittelussa aina toimintasuunnitelmasta talousarvioon ja tärkeimpien askelmerkkien aikatauluttamiseen.

2

Valmennuspolussa keskitytään tukemaan ehdokkaita monipuolisen valmennuksen avulla.

3 HENNA VÄÄTÄINEN

20

1

REINO MERILÄINEN

TEKSTI: IRENE LAMBERG

5

VAALILAUTAKUNNAN ARKISTO

Valmennuspolku JCI Talent Pool

IRENE LAMBERG

KUVA-ALBUMI

4


MARI VIIRELÄ

VALMENNUSPOLKU On johtoryhmä- ja hallitustyöskentelyä tukemaan luotu valmennusohjelma, jonka tavoitteena on auttaa osallistujaa kehittämään omaa osaamistaan sekä valmistautumaan tulevaisuuden tehtäviin niin nuorkauppakamari– kuin työelämässä.

#itsensä tunteminen ja johtaminen

6

REINO MERILÄINEN

1 Yllä parhaimpaasi

2 Kehitä itsestäsi menestyjä #omien valmiuksien tunnistaminen ja kehittäminen

3 Kehittymis– ja palvelulupaus 4 Vaikuttamissuunnitelma

1 Kansainvälisiä oppeja tavoiteasetannasta Yllä Parhaimpaasi koulutuksessa. Kouluttajana Petri Niskanen, Brian Tracy Finland.” 2 Miten erottua joukosta ja tehdä vaikutus? 3 Ryhmävalmennus oivalluttaa ja antaa erilaisten ihmisten osaami-

sen jalostua yhteisiksi toimenpiteiksi.”

#tehtäväkohtainen valmistautuminen

5 Suunnittelusta toiminnaksi 6 Osaamisen myyminen

4 Vaalilautakunta perehtymässä osaamisen tunnistamiseen, virtuaalisesti. 5 Suunnitelmasta toiminnaksi. Tutustutaan toiminnan suuntaviivoi-

hin ja mietitään miten tavoitteet saadaan arjen toiminnaksi. 6 Ehdokkaiden näkemyksiä ja ajatuksia haastettiin tiukassa vaalipaneelissa.

Lisätietoja http://nuorkauppakamarit.fi/koulutukset/johtajakoulutus/ https://facebook.com/groups/vaalit vaalilautakunta@jci.fi

21


KESTÄVÄ JOHTAJUUS

JATKUVA MUUTOS HALTUUN KETTERYYDELLÄ PETRI RAJANIEMI ON HARRASTANUT YRITTÄJYYTTÄ KOKO IKÄNSÄ JA TEHNYT USEAMMAN VUODEN JÄRJESTÖURAN TOIMIEN MM. SUOMEN YRITTÄJÄT RY:N KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖNÄ, JOSSA TYÖTEHTÄVÄT LIITTYIVÄT YRITYSKENTÄN MUUTOKSEEN JA YRITYSTEN MENESTYMISEEN MUUTOKSEN KESKELLÄ. PÄÄTOIMISENA YRITTÄJÄNÄ HÄN ON TOIMINUT FUTURE WORKS OY:SSA VUODESTA 2013 LÄHTIEN. TEKSTI: ELLA MARTTILA

MAAILMA muuttuu valtaisaa vauhtia, se lienee kaikille selvää. Vaikka katsoisimme vain viisi vuotta taaksepäin, kuinka moni osasi silloin aavistaa, minkälaisessa ympäristössä vuonna 2015 toimimme. Vielä harvempi rohkenee esittää vahvoja näkemyksiä tulevien muutosten suhteen. Mikä siis neuvoksi? Yritykset suhtautuvat muutokseen eri tavoin. Petri Rajaniemen mukaan on ilahduttavaa havaita, että Suomesta löytyy yhä useampia tulevaisuuskestäviä yrityksiä, jotka pyrkivät reagoimaan muutokseen ja löytämään uusia toimintatapoja. Edelleen silti suuri osa yrityksistä tekee asioita kuten aina ennenkin: manaa muutosta ja sen negatiivisia vaikutuksia, mutta eivät ole valmiita muuttumaan.

22


Pystyäkseen ottamaan muutoksen haltuun, yrityksen tulee Rajaniemen mukaan olla terveellä tavalla nöyrä. Muutoksen rytmi ja syvyys on niin kova, että sitä on mahdotonta kontrolloida. Käytännössä vaihtoehdoksi jää mennä virran mukana ja olla ketterä. Mentaliteetti, jonka mukaan aiemmin mentiin vaikka läpi harmaan kiven,

Pystyäkseen ottamaan muutoksen haltuun, yrityksen tulee olla terveellä tavalla nöyrä.

ei enää päde, nykypäivänä menestyäkseen pitää löytää keino kiertää tuo kivi. KYSEENALAISTA, HAVAINNOI, VIESTI Rajaniemi haluaa nostaa muutoksen johtamisen kokonaisuudesta erityisesti esiin kolme seikkaa: 1) entisen toiminnan kyseenalaistaminen, 2) muuttuneen tilanteen havainnointi, 3) muuttuneen tilanteen viestiminen. Uusien asioiden tekeminen ei ole mahdollista ilman vanhojen totuuksien kyseenalaistamista. Pitää pystyä näkemään itsensä ja yrityksensä toiminta uusin silmin. Pitää pohtia, mitä ulkopuolinen näkee katsoessaan yritystämme. Toimintaympäristön muutoksia pitää seurata ja havainnoida jatkuvasti, sekä verkossa että livenä, ja myös miettiä, mitä ne todellisuudessa tarkoittavat. Esimerkin Rajaniemi tarjoilee väestörakenteen muutoksesta: Yrityksessä havaitaan, että vanhusväestön osuus on kasvanut ja päätetään ryhtyä valmistamaan rollaattoreita. Syvällisempi analyysi olisi voinut paljastaa myös muunlaisia liiketoimintamahdollisuuksia, kun olisi päädytty pohtimaan, onko vanhuus itsessään kuitenkin muuttunut. Kun toimintaa päätetään muuttaa perustavanlaatuisesti, herättää muutos aina epävarmuutta ja kysymyksiä. Tällöin viestintä on avainasemassa. Muutos

on perusteltava ja saatava ihmiset ymmärtämään idea sen taustalla. Näin organisaation kyky selvitä muutoksesta vahvistuu.

YHTEISTYÖSSÄ YHTEISKUNNAN JA JOHTAJUUDEN HYVÄKSI!

VARMISTA TULOKSENTEKOKYKY Totuttujen toimintatapojen kyseenalaistaminen on yrityksessä tärkeää myös yksilötasolla. Jokaisella tulee olla oikeus tehdä työnsä niin hyvin kuin taitaa, ilman, että kukaan sitä estää. Johtajan tehtävä on tarjota tämä oikeus alaisilleen. Rajaniemen mukaan henkilöiden tuloksentekokykyä saattaa monesti rajoittaa esim. organisaatiokulttuuri, prosessit tai työvälineet. Viime aikoina on ollut paljon puhetta liiasta byrokratiasta ja vaadittu turhan säätelyn purkamista. Rajaniemi heittää palloa yrityksille: samalla, kun valtiovallan pitäisi luopua kahlitsemasta yrityksiä, myös yritykset voisivat purkaa turhat henkilöstöön liittyvät rajoitteet. ”Kumpi on tärkeämpää, se miten työ tehdään vai se mitä saadaan aikaiseksi?” hän kysyy. KANNA VASTUU Kysyttäessä hyvän johtajan ominaisuuksia, Rajaniemi nostaa esiin vastuunkantamisen. Kehittyäkseen henkilön pitää ottaa riskejä, uskaltaa kokeilla, vaikka varmuutta onnistumisesta ei olisikaan. Riski on huomattavasti helpompi ottaa, jos on selkeä vastuunkantaja olemassa. Kun lähdetään

23


Kumpi on tärkeämpää, se miten työ tehdään vai se mitä saadaan aikaiseksi?

kokeilemaan uusia asioita, kukaan ei voi tietää, mikä toimii ja mikä ei. Jos riskiä ei kuitenkaan uskalleta ottaa, ei myöskään synny mitään uutta. Alaisen riskinottohalukkuutta lisäisi huomattavasti se, jos esimies toteaisi: ”Tee kuten parhaaksi näet, minun tehtävänäni on kantaa siitä vastuu.” Kyseenalaistaminen on avainsana, joka vähän väliä toistuu Rajaniemen puheessa. Johdon tehtävänä on luoda yritykseen aito luottamuksen ilmapiiri, jossa kyseenalaistaminen ja uusien ideoiden esiin tuominen on mahdollista, sallittua ja jopa suotavaa. Seuraa Twitterissä @petrirajaniemi

EI SATOA ILMAN TYÖTÄ Viestintä tekee elämästä parempaa. 24

Tutustu viestintätoimistoon: kumppania.fi


KESTÄVÄ JOHTAJUUS

ANTON SOINNE

MISTÄ ON HYVÄT JOHTAJAT TEHTY? KESKI-UUDENMAAN Nuorkauppakamarin mentorointiohjelma on saanut paljon huomiota ja kerännyt palkintoja. Yksi primus motor ohjelman takana on Heidi Hagman, jolla on takanaan jo 12 innovatiivista kamarivuotta. Heidi oli 21-vuotias liittyessään kamariin ja tullessaan samoihin aikoihin erään eteläsuomalaisen kunnallisen yksikön johtajaksi. Vuosien mittaan mukaan on tullut johtajuus kolmen lapsen äitinä ja mm. johtamisen erikoisammattitutkinto. Mitä menestykseen on tarvittu? Heidin mukaan tarvitaan ainakin laaja-

alaista osaamista johtajuuden saralla ja muuttumista yhteiskunnan mukana. ”Yhteiskuntavastuullisuus merkitsee myös sidosryhmien huomioon ottamista toiminnassa”, Heidi toteaa. Työn alla Heidillä on myös pro gradu -tutkimus arvojohtamisesta. Uuden oppiminenkin siis kiinnostaa. Heidin kamaritoverina lisäisin listalle valoisan ja mukaansa tempaavan persoonan, kyvyn nähdä toisissa potentiaalia ja rohkeuden sanoa se ääneen. Heidin kaltainen hyvä johtaja on tehty kannustamisesta kilpailemisen sijaan. SIRKKU HOIKKALA

MAJOITU MUKAVASTI TALLINNASSA 1 yön paketti alk. 91 €/hlö 2 yön paketti alk. 142 €/hlö 3 yön paketti alk. 193 €/hlö Hinnat sisältävät edestakaiset laivamatkat Helsinki–Tallinna vapaavalintaisilla laivavuoroilla ja yöpymisen Tallink Spa & Conference**** -hotellissa. Matkustusaika 19.–23.8.2015 välisenä aikana. Hinnat voimassa Suomen Nuorkauppakamarien jäsenille.

NORDIC CONFERENCE -MATKATARJOUKSET 20.–23.8.2015

Lisämaksu Star Comfort -luokka 15 €/hlö/suunta Lisämaksu Business Lounge 50 €/hlö/suunta

Varaukset Tallink Siljan myyntipalvelusta p. 0600 15 700 tai ryhmämyynnistä p. 010 804 123. Mainitse koodi 59785 varatessasi matkaa. Operoiva yhtiö AS Tallink Grupp. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

(0600-puhelut 1,75 €/vastattu puhelu + aina pvm/mpm. 010-puhelut kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.) 20150410_tallinksilja_meriitti_jasenlehti_200x110.indd 1

10/04/15 14:43 25


26

SUSANNA FAGERLUND-JALOKINOS


TEE YRITYKSESTÄSI 20 % KANNATTAVAMPI MAAILMALLA TUTKIMUKSET OVAT OSOITTANEET, ETTÄ JOPA SEITSEMÄN TYÖNTEKIJÄÄ KYMMENESTÄ TEKEE TYÖSSÄÄN VAIN VÄLTTÄVÄN SUORITUKSEN. ON MYÖS TODETTU, ETTÄ NE YRITYKSET, JOISSA ON MOTIVOITUNEET TYÖNTEKIJÄT, OVAT JOPA 20 PROSENTTIA KANNATTAVAMPIA. TEKSTI: ULLA VILKMAN

SUOMALAISISSA tutkimuksissa on osoitettu, että työtyytyväisyys ei ole sama asia, kuin se, että henkilö on motivoitunut työstään. Olisikohan aika tehdä jotakin? Motivoinnista ollaan montaa mieltä. Toiset sanovat, että ihmisiä on mahdoton motivoida, motivaatio on löydyttävä heistä itsestään. Kuitenkin motivaatio on helppo tuhota. Uskon siis, että siihen voidaan vaikuttaa myös myönteisesti. Mikäli haluat yrityksestäsi kannattavamman, kannattaa kiinnittää huomiota jatkossa alla listaamiini asioihin. REKRYTOI OIKEITA OMINAISUUKSIA Olisi helppoa sanoa, että kannattaa rekrytoida motivoituneita henkilöitä. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Motivaation mittaaminen rekrytointitilanteessa on hankalaa, sillä työnhakuvaiheessa henkilön suurin motivaatio on saada työpaikka. Tärkeämpää on miettiä, minkälaisia ominaisuuksia, käyttäytymistä ja vuorovaikutustyyliä tehtävään sopivalla henkilöllä tulisi olla. Mitä paremmin määrittelet ennakkoon ne ominaisuudet, joita tehtävän hoitamiseen tarvitaan, sitä paremmin löydät tehtävään sopivia ehdokkaita, ja mittaamalla, missä määrin tarvittavia ominaisuuksia löytyy, sitä varmemmin löydät henkilön, joka on motivoitunut hoitamaan tehtävää.

Työtyytyväisyys ei ole sama asia, kuin se, että henkilö on motivoitunut työstään. KERRO REHELLISESTI YRITYKSEN TILANTEESTA Älä kaunistele yrityksestä annettavaa kuvaa rekrytoitaville - tai sen puoleen nykyisillekään työntekijöille. Kerro rehellisesti tilanteesta, tulevista muutoksista ja haasteista. Rekrytoinnin jälkeen motivaation syö äkkiä se, kun palkattu huomaakin todellisuuden olevan aivan toinen, mitä haastatteluiden yhteydessä annettiin ymmärtää. TUNNISTA YKSILÖLLISET MOTIVAATIOTEKIJÄT Olemme yksilöitä ja siksi toimimme eri tavoilla. Kaikki eivät myöskään motivoidu samalla tavalla. Eivätkä varsinkaan siten, kuin sinä itse. On tärkeää tunnistaa, mistä eri ihmiset innostuvat työssään. Motivaatiosta saat tietoa kysymällä, havainnoimalla ja hyvällä kartoituksella, joka toimii keskustelun

pohjana ja ohjaa keskustelun oikeisiin asioihin. Tunnistamalla yksilöllisiä motivaatiotekijöitä saat johdettavistasi parhaan esille. Pystyt tukemaan heidän motivoitumistaan eli innostumista työssä sekä hyödyntämään tietoa työn suunnittelussa ja tehtävien jaossa. TUNNISTA JA KEHITÄ OSAAMISTA Osaamisen kehittäminen on yksi tärkeä tekijä motivaation vahvistamisessa. Suurin osa ihmisistä motivoituu saadessaan ”uusia haasteita”. Uuden oppiminen ja opitun vieminen käytäntöön on palkitsevaa, kun huomaamme osaavamme jotakin, mitä aiemmin emme osanneet tai saamme aikaan parempia tuloksia. Motivoivaa voi olla myös se, että pääsee hyödyntämään koko omaa osaamistaan työssään. Yllättävän usein ihmisillä ei ole mahdollisuutta hyödyntää työssään kaikkea osaamistaan, jota on kertynyt eri työpaikoissa ja ehkä myös vapaa-ajalla. Yrityksillä on valtava piilevä potentiaali hyödyntämättä, mikäli olemassa olevaa osaamista ei ole tunnistettu ja osattu hyödyntää. Olemassa olevan osaamisen ottaminen käyttöön ei onnistu, mikäli työtä ja työtehtäviä ei olla valmiita ajattelemaan uusiksi. Tässä ei ole suinkaan kaikki motivaatioon myönteisesti vaikuttavat seikat, mutta näillä pääset jo hyvään alkuun.

27


KOLUMNI

Miten kehittyä hyväksi johtajaksi? KÄSI YLÖS KAIKKI, JOTKA HALUAVAT OLLA HUONOJA JOHTAJIA. TUNNETKO KETÄÄN, JOKA VASITEN HALUAISI OLLA HUONO? NIINPÄ. TIEDÄT MONTA HUONOA VAIKKA KAIKKI HALUAISIVAT OLLA HYVIÄ. RISTIRIITAAN LIENEE MUUTAMA JUURISYY: EMME TIEDÄ MILLAINEN ON HYVÄ JOHTAJA, EMME ARVIOI OMAA KÄYTTÄYTYMISTÄMME TAI EMME HALUA KEHITTÄÄ ITSEÄMME.

HYVÄ JOHTAJA, HUONO JOHTAJA

Hyvä johtaja voi olla monella eri tavalla. Joitain lainalaisuuksia kuitenkin on. Hyvä johtaja ajattelee johdettaviensa menestymistä, huono vain itseään. Paradoksaalista on se, että johdettavien menestys palautuu johtajalle moninkertaisena takaisin. Hyvä johtaja saa ihmiset tekemään parhaansa ja jopa ylittämään kykynsä. Hyvän johtajan organisaatiossa hy-

myillään, innostutaan ja kehitytään. Huono johtaja lannistaa ja pahimmillaan kiusaa. Huonolla johtajalla on eri ihmisille eri säännöt, mutta hän johtajaa kaikkia samalla tavalla. Hyvällä johtajalla on kaikille samat säännöt, mutta hän johtaa kutakin yksilöllisesti. Hyvä johtaja osaa hyödyntää kaikkien osaamista, älyä ja ideoita. Hänen organisaationsa kyvyt ylittävät moninkertaisesti johtajansa kyvyt. Huono johtaja pyrkii olemaan paras kaikessa, jolloin muiden kyvyt jäävät hyödyntämättä. Jos edellä mainitut kiteyttäisi kahteen sanaan, olisivat ne viisaus ja kunnioitus. Hyvä johtaja huokuu monipuolista viisautta ja kunnioitusta kaikkia kohtaan – myös itseään ja jopa vihollisiaan. MONIVIISAAMMAKSI

Äly on kykyä ymmärtää ympäristöä ja resursseja vastata sen haasteisiin. Älykkyys on lahjakkuuden ja harjoittelun tulos. Äly paranee harjoittelemalla. Noustessamme pitkällä aikavälillä hyviä tuloksia tuottavalle tasolle saavutamme viisauden. Johtamisen keskeisiä moniviisauden lajeja ovat looginen, kielellinen, itseymmärrys ja vuorovaikutus. Logiikalla ymmärrämme perimmäiset syyt oireiden takana. Kielellisellä älyllä ymmärrämme ja

28

tuotamme viestejä, rivien välitkin. Itseymmärryksellä käsittelemme heikkouksia, vahvuuksia ja kehittymispotentiaaliamme. Vuorovaikutustaidoilla aistimme toisten tunnetiloja ja pystymme vaikuttamaan niihin. Näitä kaikkia voi harjoituttaa käyttämällä niitä tietoisesti, hankkimalla palautetta ja pyrkimällä kehittymään. Tarpeeksi kun harjoittelee, suorituksesta tulee luontaista. KAIKKI KUNNIOITTAVAMMAKSI

Toiseksi keskeiseksi tekijäksi nostin kaikkien kunnioittamisen, kaikkikunnioituksen. Kunnioittaminen lähtee itsestä. Tällainen olen. En toisia tärkeämpi, mutten huonompikaan. Minun tulee pitää itsestäni huolta ja pyrkiä kehittymään. Rakennan hyveideni varaan, paheitani pienentäen. Myös muita tulee kunnioittaa. Toinen on erilainen kuin minä. Häntä ohjaavat ehkä eri arvot, motivoivat eri asiat ja hän osaa jotain, mitä minä en. Erilaisuuksiamme voimme käyttää toistemme täydentämiseen. Tuntemani huippujohtajat osoittavat toisten ihmisten ymmärtämistä ja arvostamista puheissaan ja teoissaan riippumatta toisen asemasta. Mitä suurempi johtaja, sitä enemmän hänellä tuntuu olevan aikaa toisten huomioimiseen viestintäkanavasta riippumatta. Aloita oma kasvusi huippujohtajaksi jo tänään. Määritä itsellesi millainen on hyvä johtaja. Kehitä itseäsi joka päivä kohti ihannettasi. Kerää palautetta. Hanki apua, mentori, ettet joudu olemaan vain oman arviointikykysi varassa. TONI HINKKA CxO Mentor


JCI SENATE IN FINLAND RY - SUOMEN SENAATTI

SENAATIN YHTEYSTIEDOT:

SENAATTI TAHTOO AUTTAA MENTOROINNILLA SUOMEN SENAATTI haluaa edistää kestävän johtajuuden toteutumista sekä tukea käytännönläheisellä tavalla Suomen Nuorkauppakamareiden kasvua ja menestymistä. Järjestöllä on mittaamattomasti arvokasta tietoa menestyksellisestä tekemisestä eteenpäin annettavaksi, mikä on juuri ollutkin yhtenä kantavana ajatuksena senaattia perustettaessa. Lukuisissa keskusteluissa SNKK:n ja Suomen Senaatin kesken yhtenä käytännön tukikeinona on noussut esille mentorointi. Siihen on mielenkiintoa, se on yksinkertaista toteuttaa, ja sen voi tehdä aika vapaamuotoisesti. Monissa kamareissa ja alueilla mentoroinnissa ollaan jo pitkällä, toisissa taas ensiaskeleet odottavat vielä ottamistaan. Mentoroinnista kertyneet kokemukset ovat myönteisiä ja erittäin vaikuttavia. Mentoroinnin aloittamiseen tarvitaan

vain senaattorin ja kamariuraa harkitsevan jäsenen mielenkiinto ja suostumus keskustelevaan, luottamukselliseen yhteistyöhön. Senaattorien tarvitsee vain kertoa puheenjohtajalle olevansa käytettävissä. Puheenjohtaja voi kysyä senaattorilta, suostuisiko tämä ottamaan mentoiroitavan tai ”kummitettavan”, lähinnä tuoreen koejäsenen tai hallituksessa toimivan tulevaisuuden lupauksen siipiensä suojaan, eli mentoroitavaksi. Tapaamisten muodot ja aikavälit voivat olla hyvin vapaamuotoisia. Mentorointisuhteen toimivuuteen tarvitaan tärkeimpänä elementtinä luottamus, eli keskustelujen tarkka sisältö on vain kahdenvälistä. Tämä riittää aloittamiseen. MATTI NEVALAINEN Senaattori #64648 AlueLeader D Suomen Senaatti

Kotisivut: suomensenaatti.fi | Vuosikokous: suomensenaatti.fi/vuosikokous

SUOMEN SENAATTI

29


ANNE TURUNEN

VERKOSTOSSA 30

marin järjestämä vierailu oli loistava tilaisuus nähdä veneen tuotantoketju, kirjaimellisesti narusta luksusveneeksi. Bella tekee yhteistyötä Brunswick Corporation –yhtymän kanssa ja heidän tuotelinjaansa kuuluu Aquador, joka on Skandinavian nopeimmin kasvava venemerkki, Flipper-mallisto, josta löytyy nykyaikainen laatuvene ja lisäksi Bellan laajasta mallistosta löytyy vene jokaisen veneilijän tarpeisiin. Ukin 70-luvun Bella on kuulunut kesääni tavalla tai toisella jo reilut 30 vuotta, joten oli hienoa nähdä, miten yritys on ponkaissut maailmalle! ANNE TURUNEN

MARI HAMARA

BELLA-VENEET Oy on saanut alkunsa toimitusjohtaja Raimo Sonnisen autotallista Iisalmen Kirkonsalmella 70-luvulla. Raimo halusi kehitellä Keke Rosbergin ja Tepi Länsivuoren kanssa kilpaveneen, mutta käytännön syistä päätyi tarjoamaan veneitä koko kansan tarpeisiin. Bella-Veneet Oy:n vaatimaton alku ja Raimon innostus veneisiin ovat pohjana kansainväliselle yritykselle, joka myy luksusveneitä ympäri maailmaa. Nimi Bella on syntynyt nuotion loisteessa 70-luvulla Raimon silloisen tyttöystävän ideoimana. Kuopion Nuorkauppaka-

MARI HAMARA

BELLALLA LAINEILLE Perustaja, toimitusjohtaja ja venekehittäjä Raimo Sonninen Venemaalaamo pyörii jopa yövuorossa

Myyntipäällikkö Juha Wäre näyttää mistä raaka-aineesta vene lähtee kasaantumaan

ANNE TURUNEN

Veneilystä kiinnostuneita kamarilaisia perustaja Sonnisen kanssa veneilyn lähteillä Bellan tehtaalla


GAALA & GLAMOUR KAI TERVONEN

D-alueelta löytyy paljon palkitsemisen arvoista.

ä i l y y t DALUEVUOSIKOKOUKSESSA

SANNA LEHTOMÄKI

KAI TERVONEN

SANNA LEHTOMÄKI

IPP-ohjelmassa kokeiltiin hiihtoputkessa hiihtoa. Tulojuhlassa näimme huikeita sporttityylejä niin pukeutumisessa kuin heittäytymisessä leikkimieliseen kilpailuun.

ALUE D:N vuosikokousta vietettiin sporttisissa tunnelmissa 27.–29.3.15 Leppävirralla. Osallistujille oli tarjolla mm. laadukkaat Kehity kouluttajana ja Vakuuta & vaikuta -koulutukset. Halukkaat pääsivät vierailemaan kylpylässä, hiihtoputkessa sekä upouudella monitoimiareenalla ja keilaradalla. Palkintogaalassa vuoden 2014 aktiivisimmat tekijät ja kamarit saivat ansaitut tunnustukset nuorkauppakamaritoiminnan eteen tekemästään työstä. Kaiken kaikkiaan meno oli taattua D-tyyliä alusta loppuun saakka! SANNA MATHLIN

Kohti korkeuksia SNKK:n vaalikokous 2015 projektihaku sai parhaan yhteistyöprojektin palkinnon, jonka vastaanottivat mukana olleiden kamareiden puheenjohtajat.

31


GAALA & GLAMOUR Alueen A parhaan nuorkauppakamarin kunniamaininnan ansaitsi Helsingin Nkk, joka palkittiin myös parhaasta koulutustoiminnastaan.

KUVAT: JARNO LINDÉN, STUDIO BLACK PEARL

Hämeenlinnan nuorkauppakamarilaisilla riemu repesi B-alueen Paras Kamaritoiminta -palkinnon voittamisen myötä.

32

n a ? i t s i t l e a n a e V karnev RIIHIMÄEN-Hyvinkään Seudun ja Helsinki-Itäväylän Nuorkauppakamarit saivat kunnian järjestää alueiden A ja B yhteisvuosikokouksen karnevaaliteemalla 13.-15.3. Maailma kääntyi hetkeksi ylösalaisin - jopa palkintogaalan illallinen aloitettiin jälkiruuasta! Virallisen ohjelman lisäksi tarjolla oli laadukkaita koulutuksia, mm. Tino Singh luennoi kulttuurien kohtaamisesta ja Karla Nieminen puolestaan verkostoitumisesta. Juhla huipentui palkintogaalaan, missä myös paras asu palkittiin! SUSANNA HEIKKINEN

Mikkelin Nuorkauppakamarin Tommi Issakainen pokkasi A-alueen puhekilpailupalkinnon. Hänen karnevaalihenkeä kunnioittava asunsa kirvoitti myös kunniamaininnan. Parhaan asun palkinnon vei lopulta Catharina Kallio (Aurajoen Nkk), minkä lisäksi toinen kunniamaininta meni JCI Espoolle. A-alueen puhekilpailun voitti Loimaan Nuorkauppakamarin Jussi Mäkilä, minkä lisäksi kunniamaininnan sai Anna-Mari Alkio (Auranmaan Nkk) ja tuomariston noston Ramona Halarescu (Salon Nkk).

Alueen B Vuoden JC -palkinto meni Kotkan Nuorkauppakamarin Niina Härköselle, kunniamaininta Mikkelin Nuorkauppakamarin Helena Skopalle.


a t s a i t v t i e i t t i s s o o P n C-ALUEEN VUOSIKOKOUKSESSA

GAALA & GLAMOUR

Efekti 2015:n järjestänyt Kankaanpään nuorkauppakamari yhteiskuvassa

KUVAT: ANNI HUHTALA, KUVA KOSKELA

EFEKTI 2015 alue C:n vuosikokous kokosi noin 200 nuorkauppakamarilaista kouluttautumaan ja innostumaan Rantasipi Ikaalisten kylpylään. Perjantain ohjelmassa oli mm. Satakunnan Nuorten Yrittäjien kanssa pidetyt Bisnestreffit sekä C-alueen karaokemestaruuskisat. Karaokekuningattareksi kruunattiin Johanna Lundán. Lauantaina puhekilpailun jälkeen oli palkintogaala, jossa juhlistettiin paitsi alueen viimevuoden tekijöitä, myös Kankaanpään Nuorkauppakamarin 45-vuotista taivalta. Gaalaan osallistui huikeat 186 henkilöä. PETRI ROUVALI

Kokouspäällikkö Petri Rouvali toivotti juhlaväen tervetulleeksi palkintogaalaan. Puhekilpailun voittaja Leena Luoma ja Kankaanpään nkk:n puheenjohtaja Soile Savioja Alue C:n Karaokemestariksi kruunattiin kansallinen puheenjohtaja Johanna Lundán

33


AJANKOHTAISTA

Nuorkauppakamarit tarjoavat monipuolista toimintaa läpi vuoden PAIKALLISKAMARIT TOTEUTTAVAT AKTIIVISESTI PROJEKTEJA, KOULUTTAVAT JA KOULUTTAUTUVAT SEKÄ TUTUSTUVAT OMANA LÄHIALUEENSA YRITYKSIIN JA MUIHIN TOIMIJOIHIN. OMAN KAMARIN TOIMINNAN LISÄKSI TARTU ROHKEASTI MYÖS MUIDEN TARJOAMIIN MAHDOLLISUUKSIIN.

1

ETIKETTIÄ KAJAANISSA – Maaliskuussa Kajaanin nuorkauppakamarilaiset saivat etiketin lyhyen oppimäärän senaattori Seija Heikkisen ja senaattori Mikko Heikkisen avaamana. Illan aikana käytiin läpi pukeutumisetiketin salat, avattiin pukukoodit ja tutustuttiin JC-etikettiin: pinssin käyttö, maljan nosto, ruokailu ja niin ikään vinkki miehille, miten naisia tulisi huomioida iltapukujuhlissa tulivat tutuiksi osallistujille kevään kokouksia ajatellen. MINNA HAATAJA

4

MYYNTISEMINAARI TAMPEREELLA – Tammerkosken Nuorkauppakamari korkkasi viime syksynä myyntiseminaarien järjestämisen. Toisella kierroksella 10.9.2015 on tarjolla tehoisku myyntityöhön digitalisoituvilla markkinoilla. Miten monikanavaisuus otetaan myynnissä haltuun? Keynoteina mm. innostava myynnin professori Petri Parvinen ja Google Suomen retail- ja teknologiatoimialojen johtaja Hanna Kivelä. Varaa paikkasi: www.myyntiseminaari.fi JAANA OLSSON

7

AMAZING AURANMAA – Amazing Auranmaa sai Alue A:n paras projekti –kunniamaininnan. Amazing Auranmaa oli v. 2014 maan suurin autosuunnistustapahtuma. Tapahtumalla oli 42 kumppania ja suunnistukseen osallistui autokuntia 10 kamarista ja kahdelta alueelta. Saimme näin paljon positiivista näkyvyyttä. Tänä keväänä Amazing Auranmaa – reloaded on 16.5. Tapahtuma ilmestyy entistä mahtavampana teemalla goes Extreme. Suuntaa sinäkin Auranmaalle! RIIKKA PEIPPO 34

2

3

KANAZAWA BOOT CAMP – Kanazawasta kotoisin olevat Yasuhito ja Junko Sugano ja Hämeenlinnan Nuorkauppakamari pitävät koulutuksen japanilaisista tavoista. Ensiksi opitaan Japanissa pärjäämisen alkeet. Jatkokoulutuksessa koulutustila muuntuu japanilaiseksi izakaya-pubiksi ja opetellaan japanilaista ruoka- ja juomakulttuuria. Nuorkauppakamarilla on ollut kunnia saada Japanin vieraat luokseen ja he valmistautuvat Japanin maailman-kokoukseen tosissaan!

LIIKKUEN LEIKKIEN – Meri-Lapin Nuorkauppakamarin Liikkuen Leikkien -tapahtuma järjestettiin kolmatta kertaa ja se keräsi 400 osallistujaa. Tarkoituksena oli esitellä alueen liikuntamahdollisuuksia osallistavasti ja monipuolisesti. Suosituimpia kohteita olivat temppurata sekä nyrkkeilyopastus. Tapahtuma aktivoi useita kamarimme koejäseniä. Tapahtumasta koejäsenen silmin voit lukea www.jcimerilappi.com/liikkuen-leikkien-paiva-21-2/

KUKA ELÄMÄÄSI JOHTAA? Lahden kamari järjesti ajanhallinnankoulutuksen 31.3. Kouluttajana oli Life Coach Asta Väänänen. Illan aikana mietittiin elämän kiirekarikoita ja miten muuttaa sitä vähemmän stressaavammaksi. Elämän johtaminen lähtee jokaisesta itsestään. Kannattaa käydä läpi tavat ja tottumukset ja miettiä, onko näin hyvä toimia vai voiko luoda uuden toimintamallin? Pienikin muutos on hyvä alku - kohti onnellisempaa elämää.

AURINKOINEN HANKO HAASTAA KAMARIT BEACHFUTIKSEEN – Mikä kamari on vauhdikkain ja tarkin hiekkakentällä? Kerää joukkueenne kasaan ja suunnatkaa Hangon Casinon rannalle 4.-5.7. pelattavaan turnaukseen. Tarjolla harraste- ja kilpasarjat naisille ja miehille. Joukkueessa on maksimissaan 16 pelaajaa, joista kerrallaan kentällä maalivahti ja neljä kenttäpelaajaa. Lisäinfo, yhteystiedot ja ilmoittautuminen www.hankobeachfutis. com HANNA PASANEN

JUHA KETOLA

5

MIIA PESONEN

8

MIKKELIN NUORKAUPPAKAMARI OSANA YRITYSTEN YHTEISKUNTAVASTUUKILPAILUA – Mikkelin Nkk on kutsuttu mukaan toteuttamaan EteläSavon Kauppakamarin järjestämää Yhteiskuntavastuukilpailua. Kilpailun tavoitteena on vastuullisuustietoisuuden lisääminen yritysten keskuudessa Etelä-Savossa ja kannustaa yrityksiä kehittämään vastuullista toimintaansa kehittämistoimenpiteiden kautta. Kilpailun aikana on saatavilla koulutusta aiheeseen liittyen. HELENA SKOPA

SAILA-INKERI PUUKKO

6

9

TELTTARIEHA GOES TO DISC GOLF – Suo on tallattu ja pallot liiskattu! JCI Tammerkoski proudly presents: Kaikkien aikojen frisbeegolfkisat DiscGolfPark-Kylmäkoskella 31.7.2015. Pelisarjat: Neverheard ja Pro. Dresscode: all white. 27-väyläinen AA1-rata. Koulutusta ja protipsejä Suomen huipulta. Osallistumismaksu 25€ sis. kisakiekon, kuljetuksen Tampereelta, saunan ja ruoan. Ilmoittautuminen aukeaa toukokuussa. The game is on! ARNE NYSTED


INNOVA DISC GOLF

JAANA OLSSON

1 2 3

4 5 6

7

8

9

35

SAILA-INKERI PUUKKO

JUHA KETOLA


AJANKOHTAISTA

TUOTTAVILLA IDEOILLA TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA SUOMESSA on paljon osaamista. Väestömme on korkeasti koulutettua. Osaaminen ei yksin lisää hyvinvointiamme, vaan tarvitaan uusia ajatuksia, luovuutta ja ideoita. Tarvitaan myös rohkeutta toteuttaa ideoita. Osaamisella jalostetut uudet ideat vievät Suomea eteenpäin. Hyvinvointimme kannalta parhaita ovat sellaiset uudet ideat, joilla on kysyntää avoimilla markkinoilla. Tuottavat ideat luovat työtä ja hyvinvointia. Tuottava idea –kilpailu nostaa uusia hyvinvointiamme lisääviä ideoita esiin ja kannustaa luovuuden ja kekseliäisyyden kulttuurin vahvistamiseen. JUSSI JÄRVENTAUS

Toimitusjohtaja, Suomen Yrittäjät Tuottava idea 2015 -kilpailun suojelija

36


Kantakortti

RÄISKYVÄ, raikas, innostava energiapakkaus. Kouvolan nuorkauppakamarin vuoden koejäsen Christa Carpelan eli Kikka, ehti toimia vuoden aikana niin Tuottava Idea –kilpailun kuin Joulupuukeräyksenkin projektipäällikkönä, olla mukana pikkujoulujen järjestelytoimikunnassa ja lupautua valmistautuvan puheenjohtajan, DP:n tehtäviin. 39-vuotias uunituore kouvolalainen – millä mielellä juuri Kouvolassa? ”Kurvasin muuttoautoni Huvikumpuni pihaan tammikuun lopussa. Heitin hyvästit espoolaisuudelleni enkä kadu. Kouvolassa toteutuvat pienen ja suuren kaupungin edut. Paikkakunta on tuttu työstäni Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Kymen piirin toiminnanjohtajana”, kertoo Kikka. Christan MLL-polku alkoi vuonna 2001, jolloin häntä pyydettiin mukaan MLL:n vapaaehtoistoimintaan. Hetkeä myöhemmin hän veti erilaisia ryhmiä ja koulutuksia ja lopulta oli liitossa työsuhteessa. Jatko-opinnoissa Kikka teki tutkimuksen kunnan ja kolmannen sektorin kumppanuudesta ja siitä alkoi polku nykyiseen toimeen. Kikka on yhdistysaktiivi, mutta hämmästelee sitä, että vasta Kouvolassa kuuli nuorkauppakamarista. ”Olen iloinen, että tuttuni kysyi mukaan muuten olisi jäänyt paljon kokematta.” Koejäsenlomakkeen jättämisestä on kulunut 1,5 vuotta. ”Reilut 2,5 vuotta on vielä edessä. Onneksi. Muistakaa pyytää

JUKKA RASIMUS

Vähän aikaa, paljon draivia! Olen iloinen, että tuttuni kysyi mukaan muuten olisi jäänyt paljon kokematta.”.

ajoissa uusia kasvoja mukaan! Meitä on paljon, joille kamaritoiminta ei ole tuttua. Minulle DP:n virka on erityisen mieluinen, saanhan mennä vuoden yliajalle. Tulevan puheenjohtajavuoden jälkeen haluaisin jättää jälkeeni kamarin, joka on elinvoimainen, haluttu kumppani ja koko perheen yhteinen harrastus”, Kikka kuvailee. Kikka kokee nuorkauppakamaritoiminnan parhaimmaksi anniksi ihmiset, vertaisoppimisen ja verkostoitumisen. ”Joulupuu oli loistava projekti jalkauttaa kamarimme strategiaa. Ravistelimme vanhaa konseptia, levittäydyimme laajemmin koko Suur-Kouvolan alueelle ja nelinkertaistimme lahjojen määrän. Koko kamarilla oli upea draivi. Kliseinen sanonta ”yhdessä olemme enemmän” on todella totta. Nuorkauppakamari todella yllättää ja yhdistää. Esimerkkinä tästä tapaus A ja B alueiden vuosikokouksesta, jossa eteeni tupsahti yhtäkkiä 25 vuotta

sitten Espanjassa tapaamani Katja. Kikka, minkälainen on #hyväjohtaja? ”Hyvä johtaja ei koskaan pidä itseään liian hyvänä. Toimintaympäristö ei koskaan jämähdä paikoilleen, ei myöskään johtaja. Nyt ja tulevaisuudessa on johdettava ihmisiä ja osaamista. Ihminen, joka tuntee voivansa vaikuttaa, kehittyä ja olla merkityksellinen, yltää parhaimpaansa ja tämä näkyy tuloksessa. Hyvä johtaja on innostava ja tunneälyinen. Kellokorttiaikakausi on ohi. Tarvitsemme mahdollisuuksia työaikajoustoihin, perhevapaiden pitämiseen, työn jakamiseen ja työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Me kasvatamme tulevaisuuden hyvät johtajat. Joulupuu nostaa keskusteluun hyvinvoinnin eriytymisen arjessa. Lapsuusiän olosuhteet heijastuvat koko elämän hyvinvointiin ja luovat perustan toiminta-, opiskelu- ja työkyvylle. Koulutuksen, sosiaalisten suhteiden ja työelämän ulkopuolelle jääminen ei ole vain inhimillinen ja sosiaalinen vaan myös taloudellinen kysymys. Syrjäytyminen alentaa työllisyysastetta ja kasvattaa julkisen talouden menoja. Meidän, nykyisten hyvien johtajien, tulee huolehtia lapsista, tulevaisuuden hyvistä johtajista.” Johanna Suominen

37


AJANKOHTAISTA

Kuvassa vasemmalla Cristina Martin, JCI Igualada PRES 2015, oikealla Niina Härkönen, JCI Kotka PRES 2015

TWO PERSONS, TWO COUNTRIES, ONE JCI THERE is time in everyone’s life when they share a special bond with someone. This magical moment happens easier when you belong in a group like JCI. For JCI Kotka and JCI Igualada Presidents 2015 Niina Härkönen and Cristina Martin this became reality at the European Academy. Friendship started and deepened in a very intensive workshop. Since then these two Presidents have kept in touch by phone and visited each other frequently. Niina has joined JCI Igualada´s projects the two times she has been there and Cristina is planning to do JCI Kotka’s

38

traditional Joulupuu-project in Igualada. The friendship is based on everything that JCI represents: working together, relying on the other in difficult moments, sharing stressful JCI situations and also entrusting worries and ideas. They are separated by 3.600km but in reality there is only a screen between them. Outcome of this friendship is sharing projects worldwide and showing people that nations are not a barrier! What comes to being an example as Presidents and JCI, they are doing an excellent job! MARIANNE PERI

KUUSAMOSSA haetaan järjestöyhteistyön kehittämishankkeella uutta tekemisen kulttuuria järjestötoimintaan. Kuusamon Nuorkauppakamari on RAY:n rahoittamassa kolmivuotisessa hankkeessa mukana 25 Koillismaan yhdistyksen kanssa. Hankkeen tavoitteena on kehittää järjestöjen yhteistyötä toimialarajat ylittäen. Lisäksi hankkeella tavoitellaan kuntalaisten osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisäämistä. Käytännössä toiminta painottuu tiedotuksen, viestinnän, koulutus- ja tapahtumatoiminnan sekä vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Hankkeen puitteissa on järjestetty Sujuvan arjen palvelut -kansalaisfoorumi. Foorumin kautta käynnistettiin keskustelu järjestöjen, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin yhteistyössä toteuttamista uusista palveluista ja tapahtumista. Hanke on järjestänyt myös vapaaehtoistoiminnan peruskoulutuksen, jonka kautta on ohjautunut henkilöitä mukaan myös Kuusamon Nuorkauppakamarin toimintaan. Hankkeen aikana toteutetaan järjestöjen yhteiset nettisivut vauhdittamaan sisäistä sekä ulkoista viestintää. TIIA MUSTONEN

SARI KOKKO

MARIANNE PERI

Yhdessä tekemisen kulttuuria


KANSAINVÄLISYYS -TEEMALIITE

MAAILMANLAAJUISEN VERKOSTON MONET MAHDOLLISUUDET JCI kansainvälisenä verkostona tarjoaa jäsenilleen lukuisia mahdollisuuksia kansainvälisiin kohtaamisiin. Kansainväliset kokoukset tarjoavat merkittävän verkostoitumisfoorumin jäsenistölle ulkomaisten kontaktien luomiseen. Laadukas kansainvälinen toiminta on myös kamareille yksi merkittävä jäsenhankinnan väline. Tänä vuonna, kun järjestö täyttää 100 vuotta, on paljon ihmisiä liikkeellä varsinkin kansainvälisillä kentillä. Lähin tapahtuma, JCI Nordic Inspiration Conference, järjestetään Tallinnassa 20.–23.8.2015. Suomesta on ilmoittautunut jo 254 osallistujaa ja olemme tällä hetkellä isoin delegaatio. Tämän vuoden huipputapahtuma on Japanissa, Kanazawassa 3.-8.11.2015 järjestettävä maailmankokous. Lisäksi eri maanosilla, Eurooppa, Afrikka ja Lähi-itä, Aasia ja Tyynimeri sekä Amerikat, on omat aluekokouksensa, joihin jokainen JC voi kotimaastaan riippumatta osallistua – me näemme tietenkin ainakin Istanbulissa 3.-6.6.2015, jossa lisäksi yhdessä markki-

noimme Tampereella järjestettävää EC2016 -kokousta. Tarjolla on myös lukuisia muita kansainvälisiä tapahtumia. JCI Global Partnership Summit on yksi niistä ja se järjestetään New Yorkissa 28.–31.7.2015. Tämä tapahtuma on loistava tilaisuus tutustua JCI:n pitkäaikaisen yhteistyökumppanin YK:n toimintaan sekä aktiivisiin jäseniin ympäri maailman. Viime vuonna Suomea JCI Global Partnership Summitissa edustivat Lotta Hanski, Jukka Vainionpää sekä Agneta Wackström. Kokouksia, koulutuksia, projekteja, verkostoitumista, sitä kaikkea JCI tarjoaa myös kansainvälisellä tasolla. Lisätietoja kv-mahdollisuuksista löydät osoitteista www.nuorkauppakamarit.fi/kansainvalinen-verkosto/, www.jci.cc. Jäsen, joka käy vuoden aikana kaikissa aluekokouksissa ja maailmankokouksessa palkitaan maailmankokouksessa Grand Slam -tunnustuksella. Oletko sinä seuraava?

1

2 3

AGNETA WACKSTRÖM

1 Agneta Wackström, Gregor Velz, Alina Munteanu ja Lotta Hanski YK:n päämajassa

kesällä 2014. 2 Tutustumassa paikalliseen kulttuuriin Rio de Janeiron WC:n aikana, marraskuu 2013. Agneta

Wackström, Janne Puurunen, Johanna Niemistö 3 Tunnelmia Maltan EC:n bussimatkasta Opening ceremonyn, kesäkuussa 2014.

39


KANSAINVÄLISYYS -TEEMALIITE

TULE MUKAAN ISTANBULIIN! JCI:N Eurooppakokous järjestetään tänä vuonna Istanbulissa 3.-6.6.2015. Kävin kansainvälisyyspäällikön ominaisuudessa yhdessä Ville Vuolukan (TNKK:n Finlandia Night -vastaava) kanssa paikanpäällä site inspectionilla. Kiersimme läpi EC 2015 -tapahtumapaikkoja sekä Taksimin alueen kokoushotellit. Mukanamme oli edustajia Dekon-yhtiöstä sekä COC:n Suomen aluevastaava Yağız Burak Gökce. Kaikki koulutukset, rekisteröinti ja tapahtumat ovat Istanbul Congress Centerissä (ICC) Taksimin alueen lähistöllä. Hotelli kannattaa varata Taksimin alueelta, josta pääse kätevästi kävellen ICC:lle. Lennot puolestaan kannattaa ottaa Atatürk International -kentälle (IST), josta siirtyminen Taksimin hotellialueelle käy kätevästi. Eurooppakokoukseen ei tulla tänä vuonna järjestämään valmiita matkapaketteja. Tarjouksia voi kuitenkin kysellä yhteistyökumppaniltamme SMT:lta osoitteesta fix@smt.fi. Eurooppakokouksen ohjelma on jaettu kahteen teemaan:

40

nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja uusien työllisyysmahdollisuuksien luominen nuorille sekä tehokkaan ja kestävän vaikutuksen luominen. Ohjelmasta löytyy kunkin päivän teemaa tukevia koulutuksia ja workshoppeja. Lisäksi tarjolla on yritysvierailuja ja muuta oheisohjelmaa. Eurooppatason puhekilpailu- ja debattimestaruudet ratkotaan myös Istanbulissa, unohtamatta suomalaisille tärkeää jalkapalloturnausta. Suomalaisittain kannattaa myös laittaa muistiin Tampereen EC2016-projektin markkinoimiseksi järjestettävä Finlandia Night. Istanbul on kaupunki, jossa Eurooppa ja Aasia sulautuvat yhteen. Tässä basaarien, rukouskutsujen, loisteliaiden palatsien, muotiliikkeiden, trendikkäiden ravintoloiden ja vilkkaan yöelämän kaupungissa sinua odottavat myös upeat turistikohteet kuten Topkapin palatsi, Hagia Sofia, Sininen moskeija ja maanalaiset vesisäiliöt. Tule kokemaan Turkin lämpöä kesäkuussa! AGNETA WACKSTRÖM


Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin. Matkan järjestävät yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista matkavaihtoehtoa kiehtovaan Japaniin. Matkalle lähteminen on huoletonta - ota vaikka koko perhe mukaasi. Kaikki paikalliset kuljetukset on etukäteen järjestetty ja varattu. Käytössäsi on suomenkielinen paikallisopas. Ryhmäpaikkoja on rajoitetusti, joten toimi nopeasti. Valitse kuudesta eri matkavaihtoehdosta itsellesi sopivin. Tarjolla yhden, kahden ja kolmen hengen huoneita. Yhdistä huvi ja hyöty. Nyt on täydellinen aika tutustua Japaniin. MATKAPAKETTI 1: Kioto & Kanazawa 30.10.–9.11.2015 alk. 1.385 €/hlö Vietä viikonloppu lumoavassa, historiallisessa Kiotossa. Tutustu keisarillisten temppelien loistoon ja karunkauniisiin puutarhoihin. Kioton jälkeen matka jatkuu Kanazawan konferenssiin. MATKAPAKETTI 2: Kanazawa 30.10.–9.11.2015 alk. 1.115 €/hlö Omatoimimatka Kanazawan konferessiin. MATKAPAKETTI 3: Kanazawa 1.11.–9.11.2015 alk. 1.055 €/hlö Omatoimimatka Kanazawan konferessiin. MATKAPAKETTI 4: Kanazawa & Okinawa 1.11.–15.11.2015 alk. 2.239 €/hlö Täydennä Kanazawan konferenssia ja matkusta Japanin salaiseen helmeen, trooppiseen Okinawaan. Kohteemme Ishigaki Island sijaitsee Okinawan eteläisimmässä osassa Yaeyaman saaristossa lähellä Taiwania. Lämpötilat marraskuussa nousevat n. 20–27 asteeseen. Ishigaki on kuuluisa rannoistaan ja koralliriutoistaan. Siellä on Japanin parhaat snorklaus- ja sukellusmahdollisuudet.

Lähistöllä sijaitsee useita pieniä luonnonkauniita saaria. Okinawa on kuuluisa myös terveellisestä ruoastaan ja omaperäisestä kulttuuristaan. MATKAPAKETTI 5: Kioto & Kanazawa & Okinawa 30.10.–15.11.2015 alk. 2.665 €/hlö Vietä viikonloppu lumoavassa, historiallisessa Kiotossa. Tutustu keisarillisten temppelien loistoon ja karunkauniisiin puutarhoihin. Kioton jälkeen matka jatkuu Kanazawan konferenssiin. Yhdistä matkaan trooppinen Okinawa. Kohteemme Ishigaki Island sijaitsee lähellä Taiwania. Lämpötilat marraskuussa nousevat n. 20–27 asteeseen. MATKAPAKETTI 6: Lennot Osakaan 30.10.–15.11.2015 alk. 949 €/hlö Omatoimimatka Japaniin. Sisältää edestakaiset Finnairin reittilennot Helsinki-Osaka-Helsinki, ei palveluja Japanissa. Hyödynnä ryhmälennon joustava maksuaikataulu ja toteuta matkasi omatoimisesti. Nimenmuutokset mahdollisia kuluitta 22.10. saakka. JCI WORLD CONGRESS 2015 Kanazawan maailmankokouksen ilmoittautumiset ja konferenssimajoitus suoraan tapahtumajärjestäjän sivuilta: http://jciwc2015.com/

HINTOIHIN SISÄLTYY • Finnairin edestakaiset reittilennot turistiluokassa Helsinki–Japani–Helsinki, lentokenttäverot ja viranomaismaksut. Mikäli näissä tapahtuu merkittäviä muutoksia, pidätämme oikeuden hinnankorotukseen loppumaksun yhteydessä. • Okinawan paketeissa ANA All Nippon Airwaysin reittilennot Kanazawa Komatsu-Ishigaki-Osaka • Paikallisoppaan vastaanotto Osakassa tai Nagoyassa sekä opastus junamatkalle • Kaikki tarvittavat junamatkat Japanissa • Okinawassa oppaan vastaanotto ja opastettu kuljetus hotelliin sekä takaisin lentoasemalle • Ohjelmassa mainitut hotelliyöpymiset aamiaisella • Matkapaketti 6 sisältää ainoastaan Finnairin reittilennot, ei muita palveluja Japanissa • Huom! Ilmoittautuminen Kanazawan konferenssiin sekä konferenssimajoituksen varaaminen suoraan konferenssinjärjestäjän kautta. Matkapakettien hintaan ei sisälly konferenssin osallistujamaksu eikä myöskään majoituskulut konferenssin aikana. • Huom! Japanin jenin valuuttakurssimuutokset vaikuttavat lopulliseen hintaan. Pidätämme oikeuden valuuttakursseista johtuvaan hinnanmuutokseen loppumaksun yhteydessä.

Lue lisää matkavaihtoehdoista http://nuorkauppakamarit.fi/kansainvaliset-kokoukset/ Paikkoja on rajoitetusti. Varaa matkasi Japaniin mahdollisimman pian. Lähetä meiliä events1@smt.fi tai soita p. 010 826 2185 (arkisin klo 9–16).


KANSAINVÄLISYYS -TEEMALIITE

Näkemystä turkkilaiseen liike-elämään – VANTAAN nuorkauppakamari järjesti 19.3. yhteistyössä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa kansainvälisen teemaillan Haaga-Helian Pasilan kampuksella. Tapahtuman tavoitteena oli päivittää osallistujien tietämystä tämän vuoden JCI:n Eurooppa-kokouksen järjestäjämaasta Turkista ja samalla tuoda näkemystä turkkilaiseen liiketoimintakultuuriin. Tapahtuman avasi Haaga-Helian vararehtori Teemu Kokko. Tämän jälkeen Turkin Suomen suurlähettiläs Adnan Başağa kertoi Turkin viimeaikaisista muutoksista sekä uusista aloitteista Turkkiin liike- tai sijoitustoimintaa harkitseville. Suurlähettilästä

seurasivat Suomen ulkoministeriöstä Turkin asioista vastaava virkamies Jukka Välimaa, JCI Finlandin edustajana Agneta Wackström, JCI Vantaan edustaja Miika Kostamo ja lopuksi suomalaista yritystoimintaa turkkilaisesta näkökulmasta käsitellyt Turkish Airlinesin Suomen maajohtaja Ahmet Dalgül. Osallistujien palautteista ja erityisesti suurlähettilään kiitoksista päätelleen tapahtuma oli kokonaisuutena onnistunut ja positiivista nuorkauppakamariviestiä saatiin välitettyä hieman laajemmalle kuulijakunnalle. Osallistujien toiveena oli, että vastaavia kansainvälisiä iltoja tullaan järjestämään myös jatkossa. MIIKA KOSTAMO

FINLANDIA NIGHT Grand Cevahir Convention Center Istanbulin EC 2015 konferenssissa

PE 5.6.2015 42

TIINA NASKALI

TURKISH BUSINESS AND CULTURE EVENING

Tilaisuuden pääpuhujana oli Turkin Suomen suurlähettiläs Adnan Başağa.


KANSAINVÄLISYYS -TEEMALIITE

TWINNING on yksi JCI:n globaaleista ohjelmista, johon jokainen kansainvälisyydestä kiinnostunut kamari voi lähteä mukaan. Perusajatuksena on luoda mahdollisuus uudenlaisille kohtaamisille ja tilaisuuksiin tutustua paikkoihin, joihin ei muuten tutustuisi. Yrittäjälle se voi myös olla portti kansainvälisiin liikesuhteisiin. Twinning lähtee liikkeelle, kun kaksi tai useampi kiinnostunutta kamari kohtaa toisensa. Pelisääntöjä löytynee maailmalta hyvinkin erilaisia, mutta ne kannattaa alkuun sopia ja dokumentoida, jotta toiminnan raamit säilyvät toimijoiden vaihtuessa. Erityisen tärkeää se on

silloin, kun kamareita on useampi eli kyseessä on ns. multi-twinning. Tammerkosken nuorkauppakamari kuuluu neljän kamarin ryhmään, jossa on lisäksi kamarit Belgiasta, Hollannista ja Saksasta. Twinningtoiminnan kulmakivi on vuosittain järjestettävä viikonlopun mittainen tapahtuma, joka on avoin kaikille jäsenille. Noin puoli vuotta ennen varsinaista päätapahtumaa järjestetään kunkin kamarin twinning-officereille suunnattu pre-twinning- tapahtuma, jonka tarkoitus on paitsi avata tulevan tapahtuman markkinointi, myös huolehtia säännöllisestä yhteydenpidosta yhteyshenkilöiden välillä. JARNO HOVI

1 2 3

HANNU JÄRVIMÄKI

TWINNING – kansainvälisiä kohtaamisia

MUISTA MYÖS NÄMÄ KAIKILLE NUORKAUPPAKAMARILAISILLE TARJOLLA OLEVAT KANSAINVÄLISET MAHDOLLISUUDET:

HANNU JÄRVIMÄKI

JCI EUROPEAN KNOW-HOW TRANSFER järjestetään 27.9.-1.10. Brysselissä. Ohjelma tarjoaa osallistujille mahdollisuuden tutustua Euroopan Komission ja Parlamentin toimintaan ja päätöksentekoon ja päästä seuraamaan europarlamentaarikon työtä. Lisätiedot ja hakuohjeet: www.jci.cc/ ourevents/eukht2015

Nordic Inspiration Conference Tallinnassa elokuussa JCI:N 100-vuotisjuhlavuotta juhlitaan Tallinnassa kansainvälisessä Nordic Inspiration Conferencessa 20.-23.8. Käy sivulla www.nordic2015.com tutustumassa huikeaan koulutustarjontaan. Verkostoidu ympäri Eurooppaa tulevien osallistujien kanssa, kuuntele inspiroivia puhujia sekä nauti rennosta yhdessäolosta ja juhlista, mm. JCI Tampereen järjestämästä Finlandia Nightista. Ennen konferenssia on mahdollisuus oppia johtajuutta kokeneiden johtajien vetämän case-työskentelyn avulla Leadership Academyssa tai haastaa itsensä Survival Campissa. KRISTA VANHALA

JCI GLOBAL PARTNERSHIP SUMMIT järjestetään New Yorkissa vuosittain heinäkuussa. Tapahtuman tavoitteena on yhdessä yhteistyökumppanien kanssa käydä läpi maailmanlaajuisia haasteita ja pyrkiä löytämään niihin kestäviä ratkaisuja. Lisätiedot ja rekisteröinti: www.jci.cc/ourevents/summit

JCI COC ACADEMY on tarkoitettu kansainvälisten tai suurten kansallisten JCI-kokousten järjestäjille. Vuosittain järjestettävä tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden kokemusten vaihtoon muiden kokousjärjestäjien kanssa ja lukuisia työkaluja menestyksekkään nuorkauppakamaritapahtuman järjestämiseen. Lisätiedot: www.cocacademy.org/wp/

43



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.