Meriitti 4/2014

Page 1

NUMERO 4/2014 SUOMEN NUORKAUPPAKAMARIT RY:N JÄSEN- JA SIDOSRYHMÄLEHTI

KESTÄVÄN JOHTAJUUDEN KEHITTÄJÄ

WWW.JCI.FI

38

29

JOHTAJUUS VAATII INHIMILLISYYTTÄ JA INTOHIMOA VUODEN NUORI JOHTAJA MIKKO KUITUNEN

VOIMAVARANA INNOVAATIOT JA HILJAISEN TIEDON TUOTTEISTUS

30

JCI VP STEVEN WILSON VIERAILI SUOMESSA


2


TURUN KEHITTÄJÄ 2014

ALEKSI NAATULA

TEKSTI: VALTTERI KAARTEMO

3

TURUN Nuorkauppakamari järjesti perjantaina 7.11.2014 Turun kehittäjätapahtuman. Ennätykselliset 230 osallistujaa koonnut tapahtuma on nousemassa Turun talousalueella merkittäväksi elinkeinoelämän kohtaamispaikaksi. Kansainväliselle yleisölle avattu tapahtuma järjestettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran osittain englanniksi. Pääpuhujina toimivat Arman Alizad ja Mo El-Fatatry, jotka inspiroivat kasvutarinoillaan osallistujia kehittämään itseään sekä koko Turun talousaluetta. Tapahtumassa järjestettiin workshopeja, joiden tavoitteena oli antaa sysäys konkreettisille projekteille mm. Turun kaupallisen keskustan elävöittämiseksi. Tapahtuman yhteydessä 27. kerran myönnetyn Turun kehittäjä-palkinnon pokkasi Länsi-Suomen elokuvakomissio, joka on menestyksekkäästi visioinut ja tehnyt Turusta elokuvakaupungin.

3


ARJA VIRTANEN

SISÄLTÖ 4/14

MIKKO KUITUNEN

30

4

16

21 JULKAISIJA Suomen Nuorkauppakamarit ry, www.nuorkauppakamarit.fi –

kansainvälisen Junior Chamber International:n (JCI) jäsenorganisaatio, www.jci.cc PÄÄTOIMITTAJA Juhana Peltomaa TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Tiina Naskali TOIMITUS Susanna Valkeus, Anu Pihlaisto, Virpi Maijala ja Joonas Hämäläinen ULKOASU Kumppania Oy TAITTO Susanna Muurman PAINO Kopijyvä Oy ILMOITUSMYYNTI Toimitusjohtaja Timo Wallenius, p. 044 777 0066, timo.wallenius@jci.fi TEEMAT, VARAUSPÄIVÄT JA ILMESTYMINEN 1/2014 Yhteiskuntavastuullisuudesta avain menestykseen 3.2. – ilmestyy vko 11, 2/2014 Kansainvälisiä kohtaamisia 1.4. – ilmestyy vko 19, 3/2014 Kestävän johtajuuden kehittäminen 4.8. – ilmestyy vko 36, 4/2014 Aktiivinen kansalainen 3.11. – ilmestyy vko 51


8 14 20

UUTEEN NOUSUUN –

Joensuun Antti Lajunen aktivoitui 100-VUOTISJUHLAVUOSI –

ainutlaatuinen mahdollisuus KANSAINVÄLISTÄ VÄRIÄ ALUEELLA D –

JCI VP Steven Wilson vierailulla

18 25

YHTEINEN ALUEVUOSIKOKOUS–

27

MENESTYS VAATI KETTERYYTTÄ

29

TUOTTAVA IDEA 2014 –

rikkoo aluerajoja Hyvinkäällä Mikael Junger Johtajuusakatemiassa voittajat palkittu

31

FREEDOM, PASSION, CHANGE –

36

VIENTITYKKI-KILPAILU –

38

20-VUOTISET BUSINESSTREFFIT

KASIA MARIN

TIINA NASKALI

12

JCI Maailmankokous Leipzigissa 30-vuotisjuhlavuosi kahden kamarin yhteistyöllä

5


6

ELLI AHONEN

KARIN ULVIO - ULVISION DESIGN

Seaside Industry Parkin. Tapahtuman avulla pyrittiin yhteistyössä löytämään alueelle vahvoja toimijoita vahvistamaan teollisuuspuiston verkostoa entisestään ja luomaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Puheenjohtaja Rami Kurjen mukaan parasta antia oli uusi lähestymistapa projektin luontiin. ”Energialla aloitettiin ja tärkein työ tehtiin alueen päättäjien ja yrityselämän vaikuttajien kanssa kartoittaessa parasta mahdollista tahoa tai projektia energiamme ja osaamisemme kohteeksi.” Tapahtuma synnytti välittömiä ja välillisiä yhteistyösuhteita ja verkostoja. JCI Finland Foundation -rahastosta tuetaan vuosittain kamariprojekteja ja laadukasta, strategianmukaista toimintaa. Tehkää uusia, raikkaita projekteja ja dokumentoikaa ne hyvin. Kenties kamarinne projekti nostetaan malliksi muille kamareille. Rahat avustuksiin tulevat JCI Finland Foundationiin tehdyistä lahjoituksista. Sinäkin voit liittyä lahjoittajien joukkoon 400 eurolla ja varmistaa sen, että rahasto voi tukea vaikuttavia projekteja jatkossakin.

TIMO HUHTALA

KAMARIT toteuttavat huikeita projekteja ympäri Suomea! Vaikuttamisen mittakaava liikkui Kuusamon nuorkauppakamarin koejäsenten kotiuttamisesta aina Porin nuorkauppakamarin tuella Kosovoon perustettuun maan ensimmäiseen kamariin. Pienten sarjassa voiton vei Lohjan nuorkauppakamari ammattikoulun ja lukion opiskelijoille suunnatulla Uskalla menestyä -seminaarilla. Päämääränä oli edistää nuorten talousosaamista ja henkilökohtaista vastuuta itsestä ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Lähtökohtana seminaarin sisällölle oli lisääntynyt uutisointi nuorten maksuhäiriömerkinnöistä. Projektipäällikkö Iris Rekola totesi, että moni ei valitettavasti saa kotoa opastusta vastuulliseen rahankäyttöön tai oikeaan asenteeseen työelämässä, joten tällaiset tapahtumat koulussa ovat todella tärkeitä. Hänen mielestään paras palaute seminaarista olisi kuulla joku päivä jonkun osallistujan suusta tilaisuuden muuttaneen hänen elämänsä. Rauman nuorkauppakamarin I sea business -tapahtuma nousi voittajaksi isompien sarjassa. Projektin lähtökohta oli 19 kuntapäättäjän haastattelut, joista kartoitettiin talousalueen kipeimmät tarpeet. Rauman telakka-alueen tulevaisuus oli ykkösenä STX:n lopetettua toimintansa ja kaupungin perustettua sinne

KARIN ULVIO

JCI FINLAND FOUNDATION ETSI SYKSYLLÄ VAIKUTTAVIMPIA PROJEKTEJA. VAIKUTTAVUUS ON TÄRKEÄ TEEMA NUORKAUPPAKAMARITOIMINNASSA JA HALUSIMME NOSTAA ESILLE ONNISTUMISIA TÄSSÄ.

TIMO HUHTALA

VERKOSTOSSA

SUOMEN NUORKAUPPAKAMAREIDEN VUODEN VAIKUTTAVIMMAT PROJEKTIT


PÄÄKIRJOITUS

SNKK:N KUVAPANKKI

AKTIIVINEN kansalainen voi olla termi, joka ei istu meidän suomalaisten suuhun. Ei anneta termin hämätä. Tartutaan tekemiseen – nostetaan esille niitä asioita, jotka ovat merkityksellisiä ja tärkeitä. Kerrotaan ne rohkeasti eteenpäin niille henkilöille tai tahoille, jotka voivat juuri niihin asioihin vaikuttaa. Ei jätetä asioita vain pähkäilemisen asteelle tai hylätä niitä sen vuoksi, ettemme juuri itse pysty vaikuttamaan näihin asioihin kuten haluaisimme.

Nostetaan esille niitä asioita, jotka ovat merkityksellisiä ja tärkeitä.

MEILLÄ jokaisella on oma rooli yhteiskunnassa. Se rooli voi olla passiivinen tai aktiivinen. Sinä päätät. Itse uskon, että olemalla aktiivinen, voin vaikuttaa siihen minkälaiseen yhteiskuntaan lapseni kasvaa ja minkälaisen johtajan mallin hän saa. Haluan vaikuttaa ja kiikkustuolissa todeta, että olen tehnyt parhaani. NUORKAUPPAKAMARI tarjoaa meille tämän mahdollisuuden. Kehittää itseämme ja osaamistamme. Voimme vaikuttaa tulevaisuuteen. Tarttua tekemiseen ja oppia.

NUORKAUPPAKAMARILAISET ympäri Suomen ja maailman ovat poikkeuksellisen rohkeita ottamaan niskalenkin pelosta ja toimimaan aktiivisten kansalaisten tavoin. Ottamalla kantaa, tekemällä yhteisten asioiden eteen ponnistuksia, luomalla mahdollisuuksia ja kaivamalla syvemmälle. KUTEN tiedätte, laastari peittää haavan, mutta ei auta siihen, miksi laastaria tarvittiin. Voisimmeko me suomalaiset yrittää yhdessä tarttua oireiden hoitamisen sijaan niihin asioihin, joiden vuoksi laastaria on tarvittu? Voisimmeko saavuttaa rohkealla aktiivisuudella ja asioiden jakamiselle paremman yhteiskunnan?

NUORKAUPPAKAMARIPROJEKTI YRITYSKEHITYKSEN TUKENA

PATRIK RASTENBERGER

AKTIIVINEN KANSALAINEN

ORNAMO on muotoilu- ja taideteollisen taiteen asiantuntija- ja vaikuttajajärjestö, joka on muotoilualan keskeinen toimija ja yli 2 200 jäsenen edunvalvoja. Hämeenlinnassa järjestetty Legal Design Jam mahdollisti Ornamon mallisopimuspohjien kehittämisen uudenlaisella tavalla. Toimin aktiivina Keskuspuiston Nuorkauppakamarissa, joten oli todella mielenkiintoista päästä osallistumaan Hämeenlinnan Nuorkauppakakamarin Vientitykki -ohjelmaan työn puolesta. Tämä antoi kamaritoimintaan uudenlaista näkökulmaa ja todisti sen potentiaalia tukea jäsenten kehittymistä. Muotoilu alana on jo lähtökohtaisesti kansainvälistä, joten sen ottaminen mukaan Vientitykkiin on luontevaa. Tutkimusten mukaan muotoilu voi jopa kolminkertaistaa yrityksen tuotteesta saavan arvon sekä tuo kilpailuetua markkinoilla. Tämän vuoksi muotoilu yhdistyy vahvasti Suomen vientiin. Muotoilualalla Ornamo kehittää alan sopimuskäytäntöjä sekä erityisesti aineettomaan arvoon pohjautuvaa ansaintalogiikkaa eli sitä, miten syntyvä immateriaalinen arvo tunnistetaan ja saadaan tuottamaan. Sain tapahtumasta hyviä ideoita oman toimintamme kehittämiseen.

Janita Korva, Asiantuntija, Teollisuustaiteen Liitto Ornamo (Vientitykki s. 34) IRENE LAMBERG puheenjohtaja

7


ESA KINNUNEN

HENKILÖKOHTAINEN MAHDOLLISUUS

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

UUTEEN NOUSUUN NUORKAUPPAKAMARIHARRASTUS ajoittuu monille elämän ruuhkavuosiin, jolloin perustetaan perheitä, laajennetaan liiketoimintoja ja kouluttaudutaan työelämän vaatimusten kasvaessa. JC-liekki voi hetkellisesti hiipua lukuisten velvollisuuksien keskellä. Aktivoituminen uudelleen JC-toimintaan ennen maagista neljänkymmenen vuoden rajapyykkiä on kuitenkin mahdollista. ”Nouseva tähti” 33-vuotias Antti Lajunen Joensuun Nuorkauppakamarista päätti osallistua uudestaan toimintaan tauon jälkeen. Hän aktivoitui vuoden 2015 hallitukseen LOM:in virkaan. Jo tehtävä itsessään käsittää ”roottoreiden pyörityksen” vaatien suunnitelmallisuutta sekä aktiivista ja innostavaa otetta. ”Haluan virassani pitää kiinni vanhoista hyvistä käytännöistä, mutta kehittää myös uusia ennen kokemattomia tapahtumia”, Antti kiteyttää. Ennen vaalikokousta Antti liittyi myös kamarimme uuteen myyntitiimiin, joka hänen toimintansa ansiosta solmi merkittävän kahden vuoden yhteistyösopimuksen autotalo E. Hartikainen Oy:n kanssa. ”Joensuun Nuorkauppakamari saa vahvan tukijan kahden eri alan huippuammattilaisesta - Autokauppa & Maansiirto. Pääsemme tutustumaan tulevaisuudessa yrityksen toimintaan ja hyödyntämään synergiaetuja myös toisinpäin”, valottaa Lajunen. Henkilökohtaisesti hän odottaa kasvua LOM:in tehtävän myötä mm. tapahtumien järjestämisessä ja ajanhallintataitojen tehostamisessa. Lisäksi Antti haluaa omalla tekemisellään lisätä kamarimme aktiivisuutta. Olisitko Sinä kamarisi ”nouseva tähti” vaikuttamalla tulevaisuuden suuntaviivoihin? VILJA NDIWALANA

8

Keskuspuiston Nkk kouluttaa tulevia yrittäjiä Yrittäjyyskoulu -projektin tiimoilta keväällä 2015 KESKUSPUISTON Nkk on yrittäjähenkinen kamari,

jossa monella jäsenellä on oma yritys ja moni jäsen pohtii oman yrityksen perustamista. Tästä lähti idea perustaa Yrittäjyyskoulu, jossa kokeneet yrittäjät kertovat avoimesti yrittäjyydestä potentiaalisille yrittäjille ja tukevat heitä. Projektin vetäjänä toimii kokenut yrittäjä Keskuspuiston NKK:n vuoden 2014 PRES Kristian Jaakkola, joka on perustanut itse monta yritystä ja kasvattanut niitä menestyksekkäästi. Yrittäjyyskoulu on viisiportainen käytännönläheinen koulutus, josta osallistuja saa valmiuksia yrityksen perustamiseen, apua liikeidean hiomiseen sekä tietoa myynnistä, markkinoinnista, rahoituksesta,


YHTEISKUNNASSA

YHDESSÄ ENEMMÄN – Yritysmessut Heinolassa 6.-7.9.2014 HEINOLASSA oli edellisen

kerran yrittäjiin ja yrityksiin keskittyvät messut 1980-luvulla. Heinolan Nuorkauppakamari oli tuolloin messuorganisaation hallituksessa ja toteutuksessa vahvasti mukana. Tämän syksyisessä messutapahtumassa oli mukana lähes 50 yritystä tai järjestöä. Idea messuille lähti foorumitilaisuudesta. Paikalliset yritykset halusivat tuoda kaupunkilaisille esille oman alueen yrittäjiä ja tuotteita. JCI Finland Foundationin tuki oli mahdollistamassa sitä, että Heinolan Nuorkauppakamari nähtiin

mukana messuilla omalla näyttelytilalla. Yrittäjät olivat panostaneet esille panoon ja väkeä riitti. Paikalla oli monipuolisesti eri alan yrittäjiä, mikä antoi kuluttajille kattavan kuvan Heinolan kaupungin yritysten tarjonnasta. Messujen nimikin jo kertoo, että tarkoitus oli tehdä yhdessä ja enemmän. Yhdessä tekeminen antaa mahdollisuuden toteuttaa erilaisia asioita, tukea toisia ja antaa voimaa asioiden toteuttamiseen. Tätä pieni kaupunki tarvitsee, yhteistyötä, rohkeutta tehdä asioita ja hieman hullua luovuutta. KRISTIINA LAITINEN

taloudesta ja henkilöstöasioista. Koulutuksissa on puhujina sekä mentoreina teemojen mukaan eri alojen asiantuntijoita sekä muita kokeneita yrittäjiä. Kaikki koulutukset järjestetään Helsingissä. Yrittäjyyskoulu on maksullinen. Lisätiedot: Kristian Jaakkola, s-posti: kristian@jaakkola.com ja puh. 040 529 749, www.keskuspuisto.org JAANA YLÖNEN

45-vuotias Vammalan Nuorkauppakamari juhlii VAMMALAN Nuorkauppakamari ry on yksi vanhimmista ja kokeneimmista paikalliskamareista. Kamarilla on menossa jo 45. toimintavuosi, jonka huipennus tapahtui 21.11.2014 hotelli Ellivuoressa, Sastamalassa, pidettävässä iltajuhlassa. Samassa yhteydessä kamari isännöi C-alueen tuleville tekijöille tarkoitettua hallitusakatemiaa. Vammalan Nuorkauppakamari tunnetaan aktiivisista jäsenistään ja pitkistä perinteistään, joita uudetkin jäsenet rohkeasti ylläpitävät. Pienestä jäsenmäärästä huolimatta yhteen hiileen puhaltamisen henki on voimakas, mikä lupaa kamarille toiminnantäyteistä tulevaisuutta. ANITA KORSBERG

Aluetärpit

A B

C

D

KONNICHIWA! Start 2015 kerää alue A:n kamarilaiset viettämään innostavaa aloitusta JC-vuodelle Forssaan 24.1.2015. Iltaa juhlimme Japanin 2015 maailmankokouksen innoittamana. Lisätietoja: www.forssajc.fi Tule mukaan Starttaamaan! LIIKUT SÄÄ -tapahtuma kerää jälleen loppiaistiistaina 6.1.2015 perheet yhteen maksuttomaan liikunta- ja hyvinvointitapahtumaan Elenia Areenalle, Hämeenlinnaan. Luvassa runsaasti ohjelmaa hienoissa, toimivissa puitteissa. www.liikutsaa.fi MITEN TULLAAN Etelä-Pohjanmaan tulokuninkaaksi? Miten mopotuunaajasta tuli menestyvä mainostoimistoyrittäjä? Olisiko minusta samaan? Miten vältän sudenkuopat? Mihin sijoittajat kiinnittävät huomionsa? Kynnyksen yli yrittäjyyteen -seminaari Seinäjoella 6.2.2015. Lisätiedot:mariannne.kallio@hotmail.com LIIKUKKO NÄÄ? – vauhdikas koko perheen tapahtuma Ouluhallissa 17.1.2015! Tule tutustumaan harrastusmahdollisuuksiin ja viettämään innostava aktiivipäivä. www.liikukkonaa.fi

9


VERKOSTOSSA

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

INCLUSIVE LEADERSHIP ONLINE WORKSHOP SERIES THE IDEA of having online workshops came to the mind of JCI Cosmopolis Board in late spring. One of our members, the founder of Köse Kulacz Consulting (www.IThinkValue.com), Pinar suggested that her company could sponsor a series of online workshops on a topic that’d be interesting for JCI members. We turned the idea into reality in quite a short time frame and learned that some more time for marketing should be used next time. We ended up having a handful of committed, active and well-engaged participants in the Online Workshop Series: Inclusive Leadership.

10

The sessions started mid-August and lasted until November 2014.The program was compiled of 8 sessions, of one hour each and held mid-day using the online meeting and learning platform Webex. We enjoyed discussing topics: See the good, Find meaning, Holy ideas, Community before the individual, Simply, Customer as the truth, Light Experiments, Fun, Remind, remind, remind! and Meetings as a way of leadership. The sessions were short enough to keep the focus but long enough to cover a single topic with a lot of interaction. Online coaching methods were used and

coupled with fun and creative learning games. The journey was simple, practical and inspired us to think. Our facilitators Iivo Turunen, Pinar Köse Kulacz and Jaroslaw Kulacz (a.k.a Team Virtuosi) also find this journey a rewarding one. You have to try this out yourself next time! Mikko Nykänen, JCI Cosmopolis: I participated to the JCI Cosmopolis Inclusive Leadership online Seminar. It provided practical tools how to be an inclusive leader and how to focus on essential and enjoyable. It also provided a regular hour of fun. NINA NEVALAINEN


C

R B E EL

OF

G N I AT

T C A IMP

Join the year-long celebration! There are many ways to get involved. Share your JCI National or Local Organization’s history at bit.ly/share100years. Connect online to share stories of impact. Use #100YearsOfImpact when sharing. Join the year-long celebration starting at the 2014 JCI World Congress in Leipzig, Germany and ending at the 2015 JCI World Congress in Kanazawa, Japan.

www.jci.cc/100years

#100YearsOfImpact


TIINA NASKALI

HENKILÖKOHTAINEN MAHDOLLISUUS

TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

LIONS & SHARKS LOI BISNESYHTEISTYÖLLE KESKUSTELUAREENAN LEIPZIGISSA TEAM FINLANDIA Rita Walleniuksen johdolla toimineen Lions & Sharks -tiimin työn tulokset näkivät päivänvalon Leipzigin maailmankokouksessa 25.11, kun Lions & Sharks -bisnesiltapäivä toteutui. Tapahtuma loi yrittäjille ja muille osallistujille verkostoitumismahdollisuu-

Training

kymmenestä maasta. Nimenomaan toiminnan kansainvälistäminen olikin yksi käsitellyistä mielenkiintoisista aihepiireistä, josta virisi keskustelua. Lisätiedot pidetystä tapahtumasta löytyvät sivulta www.lionsandsharks.com TIINA NASKALI

KESTÄVÄÄ ONGELMANRATKAISUA ETSIMÄSSÄ

JCI Active Citizen Framework

JCI Impact

den ja keskusteluareenan. Iltapäivä piti sisällään myös koulutuksia ja key note -puheenvuoroja mm. kestävyysajattelusta ja sen mahdollisuuksista yritysten näkökulmasta. Osallistujia tapahtumaan ilmoittautui kuutisenkymmentä ja edustajia oli noin

to Create a Better World

Desired results achieved and problem eliminated

Analyze Community Needs

Plan and action must be refined to acheive desired results Desired results achieved but more action needed to elimintate problem

Formulat

Health and Wellness

Evaluate and Report

ACTION

n Pla nd

S

ta ina ble

Solu tion

Education and Economic Empowerment

Partnerships

Sustainability

JCI Mission: To provide development opportunities that empower young people to create positive change.

12

ul ts

ea us

s Re re su Mea

NUORKAUPPAKAMARITOIMINNASSA tehdään yhteiskunnallisesti vaikuttavia projekteja. Se, miten kartoitetaan paikallistoimijoiden ympäristön haastekenttää, vaatii toimiakseen hyvät työkalut. JCI:n Active Citizen Framework on tällainen työkalu, jonka keskeinen periaate on pureutua ongelman ytimeen ja etsiä kestäviä ratkaisuja.

Yhteistyö ja vuorovaikutus ovat avainasemassa Active Citizen Frameworkin käyttämisessä. On olennaista ottaa huomioon ympäröivän yhteiskunnan eri tekijät eli hallinto- ja yrityssektori sekä kansalaissektori. Positiivisen kestävän vaikutuksen luominen edellyttää myös motivointia. Onnistuakseen projektit tarvitsevat asian omistavia yksilöitä


VERKOSTOSSA

45 VUOTTA IMATRAN INKEREITÄ

Ennusteet, budjetointi ja raportointi palveluna

IMATRAN Nuorkauppakamarin Inkeri-projekti on vanhin

Suomen Nuorkauppakamareiden edelleen jatkuva projekti. Se on saanut alkunsa vuonna 1970 ideasta kohottaa Imatran ilmettä ja tunnettavuutta. Inkeriksi valitaan vuosittain kamarin hallituksen päätöksellä imatralainen, joka on tehnyt pyyteetöntä työtä paikkakuntalaisten eteen tai tehnyt Imatraa tunnetuksi jollain tapaa. Tänä vuonna valittiin 45. Imatran Inkeriksi Sinikka Kurri. Hän on tehnyt arvokasta työtä mielenterveyskuntoutujien hyväksi. Alkuperäisen ideansa mukaisesti Inkeristä on vuosien saatossa muodostunut Imatran symboli, hahmo, joka tunnetaan ympäri Suomea. Nuorkauppakamarille Inkerin valinta tuo näkyvyyttä mediassa sekä Imatra-päivän julkistamistilaisuudessa. Yhteistyössä Inkerin ja paikallisen leipomon kanssa suunnitellaan vuosittain Inkeri-leivos. MARJO KÄPYNEN-HANNULA

Ohjaa liiketoimintaasi ennusteiden avulla Laadi tulos- ja rahoitusennusteet tilikauden loppuun tai rullaavasti haluamallesi ajanjaksolle. Vertaile eri budjetti- ja ennustevaihtoehtojen vaikutuksia yrityksesi tulokseen. Suunnittele liiketoimintaasi palvelumme avulla. Office Manager Niko Ruohonen, Visma Services Oy Tampere Puh 040 5219 176, niko.ruohonen@visma.com

RITA WALLENIUS

RITA WALLENIUS

visma.fi/tilitoimistopalvelut

Imatran Inkeri 2014 Sinikka Kurri

ja organisaatioita. Nuorkauppakamaritoiminnassa muutos on jatkuvaa, koska avaintekijät eri tasoilla vaihtuvat vuosittain. Kestävän toiminnan kannalta seuranta ja muuntautumiskyky ovat tärkeitä. Active Citizen Frameworkissa seuranta kulkee luonnollisena osana toimintaketjua. Tämä työkalu on kokonaisvaltainen ja helposti eri tasoilla hyödynnettävissä oleva. TIINA NASKALI

13


TAPAHTUMIA, PROJEKTEJA JA AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ.

MAAILMALLA

Suomalaisvaikuttajia kolmen kansallisen nuorkauppakamarijärjestön johdossa juhlavuonna

100-VUOTISJUHLAVUOSI ON AINUTLAATUINEN MAHDOLLISUUS JUNIOR CHAMBER INTERNATIONAL viettää 100-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2015. Lisäksi järjestön YK-yhteistyö juhlii 60-vuotistaivaltaan samanaikaisesti. Asemamme pitkän historian omaavana maailmanlaajuisena järjestönä on ainutlaatuista. Tänä päivänä toimimme yli viiden tuhannen paikallisjärjestön voimin, yli sadassa maassa. Ja järjestömme kasvaa edelleen. Toimintamme on tähdännyt läpi historian aktiiviseen ja positiiviseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Vaikuttamisen ja projektiemme muodot luonnollisesti vaihtelevat toimintaympäristön asettamien tarpeiden ja odotusten mukaisesti. Vuosittain kansainvälisissä kokouksissa esiin nostetaan päivän polttavia aiheita, joihin paikallis- ja kansallistasolla yhdessä muiden toimijoiden kanssa nuorkauppakamarit pyrkivät löytämään ratkaisumalleja. Leipzigin maailmankokouksessa marraskuussa esimerkiksi paneeli- ja työryhmäkeskusteluissa esiin nousivat yhteiskunnan muutos, nuorisotyöttömyys kansainvälisenä haasteena sekä energiapolitiikka. Järjestön globaali verkosto, laaja-alainen ammattitaito jäsenistön piirissä, monipuoliset yhteiskuntasuhteet ympäri maailman sekä aktiivinen työikäinen jäsenistö ovat niitä tekijöitä, joita meidän tulee rohkeasti käyttää toimintamme tukena myös paikallistasolla. Ollaan ylpeitä toiminnastamme ja osaamisestamme! TIINA NASKALI

14

JCI JUHLII vuonna 2015 satavuotista taivaltaan. Suomalaisittain tuleva aktiivisen vaikuttamisen vuosi on ainutlaatuinen, sillä peräti kolmessa eri maassa kansallisen nuorkauppakamarijärjestön johdosta löytyy suomalaisia toimijoita. Suomen Nuorkauppakamareiden vuotta luotsaa Johanna Lundán Pirkanmaan nuorkauppakamarista. Läntisen naapurimme JCI Swedenin johtoon syksyllä valittiin samaisen paikalliskamarin kasvatti Jenni Ahlstedt, jonka hallituksessa vaikuttaa myös Kajaanin nuorkauppakamarista kansainvälisille vesille siirtynyt Teppo Kauppinen. Juhlavuoden suomalaisen vaikuttavuuden kruunaa JCI Irelandin kansallisena puheenjohtajana toimiva Jani Hirvonen. TIINA NASKALI

1 2 3

KANSALLISET TÄRPIT VASTAA JA VAIKUTA: MyWorld Survey kerää aineistoa, joka ohjaa YK:n seuraavan 15-vuotisohjelman tavoitteita. Kerro, miltä Sinun maailmasi tulisi näyttää ja mihin yhteiskunnan haastekohtiin huomio tulisi kiinnittää. Äänestys: vote.myworld2015.org/jci/

KANSALLINEN VUOSIKOKOUS InSideOut kutsuu jäsenet Tahkolle syventymään digitalisoitumisen maailmaan 17.-19.4.2015. Huippupuhujia, aktiivista verkostoitumista ja rentoa tunnelmaa on luvassa. Lisätietoja ja rekkaroituminen: www.iso5.fi

NORDIC CONFERENCE ’Beyond Boarders’ tuo yhteen 20.-23.8.2015 Tallinnaan kamarilaisia myös runsaasti Pohjoismaiden ja Baltian maiden ulkopuolelta. JCI:n 100-vuotisjuhlavuoden merkeissä on loistava mahdollisuus kouluttautua ja verkostoitua kansainvälisessä ympäristössä. Varaa paikkasi ajoissa: www.nordic2015.com/


VAASAN NUORKAUPPAKAMARIN UUDELLEENHERÄTYS VUOSI sitten Vaasan kamarin tuoreimmat senaattorit ottivat yhteyttä tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Seinäjoen seudun nuorkauppakamariin ja pyysivät apua. Vaasan kamarin toiminta oli päässyt lopahtamaan. Jäljellä oli vain kaksi jäsentä ja toiminta oli käytännössä ollut kokonaan pysähdyksissä lähes pari vuotta. Seinäjoella toimeen tarttui aiempien vuosien puheenjohtajista koostuva MEC-toimikunta (member election committee). Ensimmäiseen STARTkoulutukseen Seinäjoen kamarilaiset kutsuivat omia Vaasassa asuvia tuttujaan ja työkavereitaan. Tilaisuudessa kerrottiin nuorkauppakamaritoiminnasta yleisesti ja järjestettiin verkostoitumista speed networkingilla. Illan jälkeen Vaasalla oli seitsemän

tuoretta koejäsentä. Elvytystä jatkettiin toukokuussa toisella vastaavalla tilaisuudella. Samalla autettiin tuoreita vaasalaisia nuorkauppakamarilaisia keksimään projekteja, kannustettiin osallistumaan alue- ja kansallisiin kokouksiin sekä avustettiin JCI Finland Foundation –hakemuksen tekemisessä. Kipinä oli saatu syttymään. Syksyllä JC-verkosto alkoi tosissaan kantaa. Vaasan nuorkauppakamarin 10 koejäsentä ja toinen vanhoista jäsenistä lähtivät miettimään millaista toimintaa he haluavat omassa kamarissaan tehdä. Seinäjoelta sai aina tarvittaessa apua kysymyksiin. Lokakuun alussa pidettiin vaalikokous, jossa Vaasan nkk:lle valittiin hallitus. JC-kipinä palaa Vaasassa!

Kaikki paino- ja tulostuspalvelut onnistuneisiin kohtaamisiin.

Tämäkin lehti tehtiin meillä! Kuinka sinä kohtaat asiakkaasi? Myyntimateriaalit tai vaikkapa suorapostitus. Kysy, ehdota, mielikuvittele! Asiantuntijasi JCI:ssa: Jukka Heikkinen, p. 044 766 7614

MINJA KIVINEN

Vaasan nuorkauppakamarin hallitus koostuu upouusista nuorkauppakamarilaisista

15


Mikko Kuitunen

HENRYAHLAVUO

TYÖ: Toimitusjohtaja, Vincit Oy MERKITTÄVIMMÄT taustatehtävät: mm.

16 16

Framery Oy, Tulkkipalvelut Sivupersoona Oy, Pasaati Oy, Visio247 Oy hallituksen jäsen, Future Board ry hallituksen jäsen, Konserni ry perustajajäsen LINKKI Nuorkauppakamariin: Vuoden Nuori Johtaja 2014 voittaja MOTTO: ”Helpommin saa anteeksi kuin luvan”


Vuoden Nuori Johtaja Mikko Kuitunen, toimitusjohtaja, Vincit Oy

ROHKEIDEN TAVOITTEIDEN JA AVOIMIEN TEKOJEN JOHTAJA OHJELMISTOYHTIÖ VINCITIN TOIMITUSJOHTAJA MIKKO KUITUNEN ON VALITTU VUODEN NUOREKSI JOHTAJAKSI 2014. VINCIT OY JA MIKKO KUITUNEN OVAT ESIMERKKI, MITEN KESTÄVÄN JOHTAJUUDEN MUKAINEN TOIMINTA LUO VAHVAA MENESTYSTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ YRITYKSELLE ETTÄ YRITYKSEN HENKILÖSTÖLLE JA ASIAKKAILLE.

TEKSTI: NIINA HÄMÄLÄINEN

MIKKO KUITUNEN toteuttaa rohkeasti yritystoimintaa. Vincitin lisäksi hän on ollut perustamassa seitsemää muuta yritystä. Näiden lisäksi hän on sijoittanut yli kymmeneen start-up:iin suoraan tai Vincitin kautta. Nämä yritykset työllistävät tällä hetkellä vajaat 150 henkeä ja muutamat kasvavat huimaa vauhtia. Kuitunen katsoo rohkeasti tulevaisuuteen: ”Tästä porukasta nousee tulevaisuudessa Vincitin tasoisia, tai miksei hienompiakin tarinoita.” Kuitusen tapa johtaa omalla esimerkillään ennakkoluulottomasti ja osallistavasti vakuutti Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun tuomariston. Kuitunen korostaa: “Hyvä johtajuutta on antaa työntekijöille mahdollisuus tehdä parhaansa, onnistua ja nauttia onnistumisista. Uskon ihmisten haluun tehdä työnsä hyvin ja olla tekemisistään ylpeitä.” Kuitunen kannustaa vastuunkantoon ja fail fast – filosofiaan. Hänen mottonsa on ’Anteeksi saa helpommin kuin luvan’. Tällä hän rohkaisee työntekijöitä tekemään päätöksiä niin uusien asioiden ennakkoluulottoman kokeilun kuin vanhojen käytäntöjen lopettamisenkin suhteen. Kuitunen haastaa rohkeasti käsityksiä siitä miten asiat on totuttu tekemään. Uusia asioita uskalletaan kokeilla, vaikka ei ole

Uskon ihmisten haluun tehdä työnsä hyvin ja olla tekemisistään ylpeitä. varmuutta mitä uusista kokeiluista seuraa. Viimeisimmäksi Vincit Oy:ssä julkistettiin palkat. Palkkojen julkistaminen kuvaa miten helppoa on olla avoimia tehdyistä ratkaisuista, kun on toimittu kestävästi. Hyvä johtajuus punnitaan silloin kun yritystoiminnassa on haasteita ja ei olla varmoja, miten edetä. Kuitunen on esimerkillisellä ja vastuullisella toimintatavallaan nostanut yrityksensä useamman notkahduksen jälkeen määrätietoiseen kasvuun. Takana ovat esimerkiksi konkurssin partaalle ajautuminen vuosi perustamisen jälkeen, liikevaihdon merkittävä pudotus suurimman asiakkaan lähtemisen myötä

17


Hyvä johtajuus punnitaan silloin kun yritystoiminnassa on haasteita ja ei olla varmoja, miten edetä. sekä merkittävien tappioiden hetkiä. Yritystä kehitetään pitkäjänteisesti sitoutuneesti ja isommatkin notkahdukset hoidetaan ja niissä tilanteissa ei hätäillä. Vincitin johtamisesta, onnistumisista ja harhaaskelista saamisen ja kokemusten jakaminen on tärkeä osa Kuitusen tapaa toimia. Työelämä 2020 – hanke jakaa tietoa Vincitin johtamisesta julkaisuissaan. Kuitunen käy puhumassa yli sadassa tilaisuudessa vuositasolla sekä oppilaitoksissa ja harrastusorganisaatioissa. Vincitin toimistolla käy myös kymmeniä ryhmiä vuodessa tutustumassa toimintaan tarkemmin. Vincitissä tehty hyvään

johtamiseen panostaminen näkyy arvostuksena ja muun muassa Suomen paras ja Euroopan 8. paras työpaikka 2014 -tunnustuksina. Vincit on myös hallitseva Vuoden yritys, joka jaetaan taloudellisen menestyksen ansiosta. Vuosittain järjestettävässä Suomen nuorkauppakamarien Vuoden Nuori Johtaja – kilpailussa nostetaan esiin hyviä nuoria johtajia ja heidän näkemyksiään. Kilpailu edistää hyvää johtamista Suomessa. Nuoret johtajat kiinnostavat ja heiltä halutaan oppia. Tämän osoitti esimerkiksi palkintojenjakoviikolla kilpailun hashtagin #NuoriJohtaja oleminen yksi käytetyimmistä hashtageistä twitterissä Suomessa.

KAISA MARIN

NUORI JOHTAJUUS -SEMINAARI OTETTIIN INNOLLA VASTAAN

18

”MIELENKIINTOISIA ja innostavia puheenvuoroja”, kommentoi moni Nuori Johtajuus -seminaarin osallistuja seminaarin jälkeen. Pääteemana olivat nuoret johtajat ja kestävä johtajuus. Seminaarissa pitivät puheenvuoron mm. Vuoden Nuori Johtaja –kilpailun suojelija Anne Brunila sekä Normet Groupin ja Affecto Groupin hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell. Seminaarissa olivat Helsingin lisäksi mukana etäyhteydellä Kuopio, Lappeenranta, Mikkeli, Joensuu, Tampere, Rovaniemi, Vaasa ja Kajaani. NIINA HÄMÄLÄINEN


LOKAALISTA GLOBAALIKSI – Legal Design Jam 04.12. Hämeenlinnassa HÄMEENLINNASSA järjestettiin 04.12. Legal Design Jam, johon luovien alojen yrittäjät, muotoilun opiskelijat ja juristit kokoontuivat yhdessä pohtimaan design-vientiin liittyvää juridiikkaa. Legal Design Jam on Aalto-yliopistossa kehitetty kansainvälisen tason koulutuskonsepti, jossa juridisten asiakirjojen sisältöön perehdytään muotoilun menetelmin, esimerkiksi sisältöä visualisoimalla. Tapahtuma toteutettiin Suomen Nuorkauppakamarien Alue B:n Vientitykki-projektin puitteissa. Tavoitteena oli alueelliseen kilpailuun osallistuminen lisäksi nostaa esiin luovan alan liiketoimintaa sekä kehittää niihin liittyvää osaamista. Tapahtumapaikkana oli Wetterhoffin Talo, jolla on pitkät perinteet käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitoksena. Nykyään rakennuksessa toimii yli 20 luovan alan yritystä. Hämeenlinnan Nuorkauppakamarin paikallisen Vientitykki-toteutuksen lisäksi tapahtuman järjestämiseen osallistuivat LUOTA-hanke, Teollisuustaiteen Liitto Ornamo sekä Taiteen Edistämiskeskus. Muita yhteistyökumppaneita olivat mm. Hämeen Kauppakamari, Enterprise Europe Network ja Linnan Kehitys. Erityistä toteutuksessa oli koulutuksen käytännönläheinen

lähestymistapa. Legal Design Jamin luonteeseen kuuluu, että osallistujat saavat pienryhmissä purkaa sopimukset osiin ja koota ne uudelleen. Lähtökohtana koulutuksessa oli Ornamon design-agreement mallisopimus. Lisäksi perehdyttiin kansainvälisten järjestöjen AIGAn (American Institute of Graphic Arts) ja ICOGRADAn (International Council of Graphic Design Associations) sopimuksia koskeviin ohjeisiin. Oikeudellisen osaamisen kehittäminen on luovilla aloilla avainasemassa koska iso osa luovien alojen liiketoiminnasta perustuu oikeuksiin. Liiketaloudellisesta näkökulmasta sopimuksilla on keskeinen merkitys siinä, millaisin ehdoin muotoilualan yritykset myyvät osaamistaan ja miten hyvin yritykset kykenevät hyödyntämään oikeuksiaan esimerkiksi lisensoimalla. Aiheeseen liittyvät koulutukset ovat kuitenkin usein kalliita, hyvin teoreettisia ja tarjolla lähinnä pääkaupunkiseudun yrityksille. Vientitykin myötä yritysten ja muotoilun opiskelijoiden oli mahdollista saada kansainvälisen tason koulutusta Hämeenlinnassa. Lisätietoja: Teollisuustaiteen Liitto Ornamon toimialatutkimus: www. ornamo.fi/index/12?pageId=232 SUVI LAMMINPÄÄ

19


KUVA-ALBUMI

KANSAINVÄLISTÄ VÄRIÄ ALUEELLA D TEKSTI: RAISA JUNTUNEN KUVAT: OULUN NUORKAUPPAKAMARI

JCI VP Steven Wilson saapui D-alueelle 12.10. tutustumaan alueen toimintaan. Kansainvälisen JCI-verkoston tuominen lähelle jäsenistöä avasi uudenlaisia näkökulmia paikallistoimintaan. Vierailun aikana esiin nousi ympäröivän yhteisön tarpeiden kartoittaminen ja kamaritoiminnan kehittäminen sitä kautta. Oulun alueella näihin aiheisiin päästiin käsiksi Oulun AMK:n Terho Jylhälehdon johdolla Business Kitchenillä,

20

Kansainvälisen JCI-verkoston tuominen lähelle jäsenistöä avasi uudenlaisia näkökulmia paikallistoimintaan.

1

missä yhdistyivät yrittäjyys ja kansainvälisyys. Vierailimme myös Suomen tuoreimman kamarin vieraana Liminganlahdella ja saimme kuulla heidän alkutaipaleestaan. Stevenin vierailu Tornioon kokosi väkeä neljästä kamarista. Yhdessä Tornio-Haaparannan rajayhteistyön kehittäjän Petri Suopangin kanssa visioimme JCI-toiminnan mahdollisuuksia alueella pohtien, miten rakentaa kestävää toimintaa yhteistyössä muiden alueen toimijoiden kanssa. Jäsenistö sai vierailusta konkreettisia ideoita ja valtavasti inspiraatiota ja motivaatiota. Kaiken kaikkiaan viisi kamaria olivat mukana Stevenin vierailun suunnittelussa ja toteutuksessa. Esille nousi paljon tärkeitä näkökulmia siihen, miten kamari voi olla aktiivisesti oman yhteisönsä toiminnassa mukana. Vierailu onnistui hyvin. Aikataulutus onnistui ja vietimme aikaa niin virallisten vierailujen merkeissä kuin myös epävirallisesti - jääkiekkopelissä ja yhdessä paikallisherkuista nauttien.

2


kamari N U O R K A U P PA

KESKUSLIITTO 2015 – PALVELUKSESSASI Keskusliiton hallitus Puheenjohtaja (NP):

Johanna Lundán, Pirkanmaan NKK

Varapuheenjohtaja (DP):

Mervi Vuorinen, Lohjan NKK

Kehitysjohtaja (EVP), yhteiskuntavaikuttaminen:

Jenni Rajahalme, Kankaanpään NKK Kehitysjohtaja (EVP), kansainvälisyys ja myynnin edistäminen:

Tiina Naskali, Keskuspuiston NKK - Helsinki Mari Junnila, Salon NKK

Koulutusjohtaja (TD):

3 4

Talousjohtaja (NT): Kristian

Jaakkola, Keskuspuiston Nkk - Helsinki

Viestintäjohtaja (CD): Iida

Repo, Akaan NKK

Aluejohtaja A (VP): Irene

Heininen, Vakka-Suomen NKK

Aluejohtaja B (VP): Jarkko

Salovaara, Kouvolan NKK

Aluejohtaja C (VP): Lauri

Valtonen, Porin NKK

Aluejohtaja D (VP): Päivi

Karkkola, Meri-Lapin NKK

Kansalliset päälliköt (NO) Projektit ja toiminta: Ellimaija

Ahonen, Pirkanmaan NKK

Kansainvälisyys:

Agneta Wackström, Porvoon NKK

Koulutus: Joose

Luukkanen, Riihimäen NKK

Viestintä: Susanna

Kaharinen, Forssan NKK

Kansalliset kilpailupäälliköt Vuoden Nuori Johtaja:

Harriet Bodö, JCI Mariehamn

Vuoden Nuori Menestyjä: Tuottava Idea:

Henna Perkinen, Espoon NKK

Outi Törmänen, Oulun NKK

Keskusliiton toimihenkilöt Edellinen kansallinen puheenjohtaja: Lainopillinen neuvonantaja:

1 Liminganlahdella vierailemassa 2 Lounaalla yhdessä 3 Torniossa rajan tuntumassa Suomiväreissä

Johdon assistentti:

Irene Lamberg, Lohjan NKK

Tuulia Pirttilä, Porin NKK

Tiina Tykkyläinen, Joensuun NKK

Assistentti, JCI 100v & Nordic Conference: Assistentti, palkinnot:

Krista Vanhala, Helsingin NKK

Raisa Juntunen, Oulun NKK

4 Mari Viirelä ja Steven Wilson Oulussa Business Kitchenillä

21


KESTÄVÄ JOHTAJUUS

INNOVAATIOT JA HILJAISEN TIEDON TUOTTEISTUS YRITYSTEN VOIMAVARANA YRITYSTEN KEHITTÄMINEN EI JATKOSSA OLE ENÄÄ PELKÄSTÄÄN OMISTAJIEN JA JOHDON TEHTÄVÄ, VAAN SIIHEN TARVITAAN KOKO HENKILÖKUNTA. IDEOITA TARVITAAN PALJON JA NIITÄ KANNATTAA JAKAA. YHÄ TIETOINTENSIIVISIMMIKSI MUUTTUVIEN YRITYSTEN TULEVAISUUS VOI OLLA HILJAISESSA TIEDOSSA. TEKSTI: REINO MYLLYMÄKI JA TONI HINKKA

ONGELMIEN RATKAISU VAATII UUDENLAISTA AJATTELUA Tällaiset tarinat olivat ikävän tavallisia entisessä johtamiskulttuurissa, jossa johtajaportaan kuviteltiin suunnittelevan tekemiset ja suorittavan portaan yksinkertaisesti suorittavan ne ylimääräisiä kyselemättä, enempiä miettimättä. Meillä ei ole enää varaa ylellisyyteen, jossa työyhteisön aivokapasiteetista suuri osa jätetään

22

EERIK LUNDMARK

MAAILMAN parhaaksi johtajaksi kehuttu Jack Welch kertoo kirjassaan ”Voittajaksi” saaneensa palautetta keskiikäiseltä tehdastyöntekijältä. Tämä oli sanonut hänelle: ”Olette maksaneet 25 vuotta käsistäni, kun olisitte saaneet aivonikin – ilmaiseksi!”


YHTEISTYÖSSÄ YHTEISKUNNAN YHTEISTYÖSSÄ JA JOHTAJUUDEN YHTEISKUNNAN YHTEISTYÖSSÄ HYVÄKSI!

JAYHTEISKUNNAN JOHTAJUUDEN JA JOHTAJUUDEN HYVÄKSI! HYVÄKSI!

käyttämättä. Albert Einstein on todennut: ”Emme voi ratkaista ongelmiamme samalla ajattelulla, jota käytimme luodessamme ne.” Jos yhteiskuntamme ja yritystemme ongelmat on luotu johdon ajattelulla, olisiko nyt aika ottaa käyttöön organisaation muu ajattelukapasiteetti ja luovuus? Luultavasti jokainen meistä tuntee jonkun, jolla on idea tuotteesta. Sitten joku toinen saa saman idean ja kaupallistaa sen menestystuotteeksi, koska tällä asian ensin keksineellä ei ollut tarvittavaa rohkeutta, aikaa, rahaa tai jotain muuta. Siinäpä se. Idea ei ole innovaatio, kaupallistettu keksintö. Synkimmissä arvioissa tarvitaan 1000 ideaa 10 keksintöä kohden ja noista 10 keksinnöstä vain yksi kaupallistetaan. Optimistisimmissa arvioissa suhde on vähän parempi. ”Menestys on 10 % inspiraatiota ja 90 % perspiraatiota (hikoilua)”, totesi Thomas Edison. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ Jokainen menestyvä yritys tarvitsee kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluja. Paikalleen jämähtäminen merkitsee vaikeuksia ennemmin tai myöhemmin. Siksi jokaisen yrityksen on kehitettävä toimintaansa. Vaikka päävastuu yrityksen kehittämisestä onkin omistajilla ja johdolla, kannattaa jokaisen työntekijän varmistaa palkanmaksun jatkuvuus yrityksen toimintaa kehittämällä. Johdon kannattaa luoda kulttuuri, jossa kaikkia innostetaan omaaloitteiseen ideointiin – ja luoda innovaatiojärjestelmä ideoiden hyödyntämiseen. Koska niin kovin harva idea johtaa lopulta kaupalliseen menestykseen, yksittäisellä idealla ei ole rahassa mitattavaa arvoa. Jos sinusta tuntuu, että ideasi on arvokas niin koetapa myydä se. Suostuuko kukaan maksamaan siitä? Eipä kai.

Jokainen menestyvä yritys tarvitsee kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluja.

Niinpä ideoita ei kannata pantata vaan jakaa. Voi olla, että muut eivät näe ideaasi samalla tavalla kuin sinä eivätkä innostu. Mutta testaamatta ideaasi sinun on vaikea selvittää, onko ideallasi menestysmahdollisuuksia. Innovaatiojärjestelmät tarvitsevat ruoakseen ideoita, joista voidaan jalostaa yrityksen tulevaisuuden tuotteet ja palvelut. OPPIMINEN TAPAHTUU ONNISTUMISTEN JA EPÄONNISTUMISTEN KAUTTA Innovaatiokulttuuriin kuuluu myös se, että kaikista hyvistäkään ideoista ei synny valmista tuotetta tai palvelua. Isokin kehitysponnistus voi epäonnistua. Epäonnistumisten sietäminen ja niistä oppiminen vaatii organisaatiokulttuurilta paljon. Meillä on totuttu korostamaan virheettömyyttä, joka on useimmissa tapauksissa väärä tie. Kannattaisi kannustaa kokeilemaan ja oppimaan – sekä onnistumisista että epäonnistumisista. Tieto on osa yhä useamman yrityksen pääomaa riippumatta siitä, tuottaako yritys materiaalisia vai immateriaalisia tuotteita. Pentti Salmela on tuoreessa

23


5 askelta innovaatiojohtamiseen

1 2

1 tuotteeseen tarvitaan 10 keksintöä. Kymmenen keksintöä vaatii 1000 ideaa.

Ota henkilökunta aidosti mukaan vaikuttamaan. Jokaisella on kyky ajatella, mutta kaikilla on oma katsantokulma. Hyödynnä rikkaus.

3 4 5

Löydä talosi hiljainen tieto. Hyödynnä henkilökuntasi kokemusta ja näkemystä. Käytä niitä päätöksenteon tukena. Ongelmanratkaisu tarvitsee aina uudenlaista ajattelua.

Moni yritys on perustettu vaiennetun idean vuoksi. Älä päästä osaamista karkuun tulevaisuuteen!

kirjassaan ”Hiljainen tieto, innovaatio ja IT” vetänyt hienosti yhteen useamman hiljaisen tiedon tutkijan näkemyksen tiedon hierarkiasta. Kun dataan lisätään tulkinta, syntyy informaatio. Kun tähän lisätään johtopäätökset, syntyy tietoa. Kun tietoon lisätään ratkaisuja ja osaamista, syntyy älykkyyttä. Ja kun älykkyyteen lisätään ymmärrys, arvot ja moraali, syntyy viisautta. Samalla tiedon arvo kasvaa. Niinpä yritysten hallussa olevasta datasta ja hiljaisesta tiedosta on kehitettä-

vissä viisautta ja uusia menestyskelpoisia tuotteita. Lopuksi varoituksen sana jokaiselle työnantajalle: moni yritys on syntynyt siten, että työntekijä, joka on edellisessä työpaikassaan tympääntynyt työnantajansa haluttomuuteen ratkaista ongelmat, kävelee ulos ja perustaa oman yrityksen. Niinpä sekä idearikkaiden että asiakkaiden tiedostetut ja tiedostamattomat tarpeet tuntevien työntekijöiden ideat kannattaa ottaa käyttöön. Tai he ottavat ne itse.

M O N I P UO LI SE T JA KAT TAVAT PALVELUT

o Mainos- & Digimediatoimist vat Kopiointi, Tulostus & Suurku ROLLUP 85x200 cm

RollUp 85x200 cm

ROLLUP -TELINE, Kankainen kuvavuota RollUp-teline (hopea, alumiini) + kankainen kuvavuota (Polyweave Heavy 235 g/m² B1 palosuojattu) + kankainen kantokassi. 4-värituloste. Paino 3,6 kg. 1 kpl á 185 €, 2 kpl á 155 €, 6 kpl á 139 € Hinnat asiakkaan painovalmiista PDF-tedostosta.

Hinta alkaen 6 kpl á

139 €

Facebook: www.facebook.com/OasisMediaFinland

Sinulla idea - meillä toteutus

24

ENKILÖSI JC YHTEYSH sola et Jan M 4 2223 Soita 044 36

Vihdinte 5, 2 krs., 03100 NUMMELA | Puh. (09) 222 6544 | info@oasismedia.fi

Tarjoukset voimas sa 31.12.2014 ast. Hintoihin lisätään alv 24 %. Lue lisää Internet-sivuiltamme!

www.oasismedia.fi


YHTEINEN ALUEVUOSIKOKOUS RIKKOO ALUERAJOJA HYVINKÄÄLLÄ

TeknologiaUrasta apuja uravalintoihin TAMPEREEN Nuorkauppakamari järjesti 13.11.2014 kuudetta kertaa TeknologiaUra-tapahtuman. Vierailijoina oli noin 1200 pirkanmaalaista peruskoulun päättävää, lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevaa nuorta. Tapahtumaa on saatu kehitettyä ja kasvatettua vuosi vuodelta ja tänä vuonna mukana oli peräti 30 näytteilleasettajaa, joista enemmistö oli kone- ja metalliteollisuudesta. Lisäksi mukana oli yrityksiä suunnittelun ja konsultoinnin sekä

A-alueen vuosikokouksen järjestämisoikeus. Riihimäelle vastaavat oikeudet B-alueen vuosikokoukselle oli myönnetty jo aikaisemmin. Voimien yhdistäminen on kahdelle pienelle kamarille mahdollisuus tehdä jotakin suurta. Projektitiimissä on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja etäisyys ohjaa projektitiimit etsimään uudenlaisia työtapoja. Yhteistyöllä voidaan tarjota kokousvieraille vieläkin kattavampaa sisältöä ja juhlavammat puitteet kokoustaa. Nähdään maaliskuussa Hyvinkäällä! KOKOUSPÄÄLLIKÖT SAMI JA AAPO

TAMPEREEN NKK

HANNA HÄPPÖLÄ

HELSINKI-ITÄVÄYLÄSSÄ on etsitty projektia, joka saisi koko kamarin liikkeelle ja vastaavasti Riihimäellä pohdittiin uudenlaisen aluekokouksen järjestämistä. Yhteisten intressien löydyttyä oli mahdollista iskeä ja tehdä jotakin erilaista luomalla ennakkoluulottomasti aluerajat ylittävää kamarien välistä yhteistyötä. Yhteistyö käynnistyi alkukesästä Strategia!-koulutuksen jälkimainingeissa. Virallinen sinetti A- ja Balueiden yhteiselle aluevuosikokoukselle Hyvinkäällä 13. - 15.3.2015 saatiin loppukesästä, jolloin Helsinki-Itäväylälle myönnettiin

tietotekniikan aloilta. Paikalla oli myös oppilaitoksia jokaiselta koulutusasteelta. Tapahtuma oli mukavan positiivishenkinen. Sekä näytteilleasettajat että kävijät olivat kerätyn palautteen mukaan erittäin tyytyväisiä tapahtuman toteutukseen. Tyytyväinen palaute kannustaa jatkamaan seuraavan vuoden projektitiimiä taas entistä parempiin suorituksiin ja vaikuttamaan osaltaan Pirkanmaan teknologiateollisuuden tulevaisuuteen. TEEMU LINDGREN

25


26

ELLIMAIJA AHONEN


MENESTYS VAATI KETTERYYTTÄ UTELIAISUUS, OMA-ALOITTEISUUS JA INTOHIMO OVAT RATKAISEVIA TEKIJÖITÄ MENESTYKSEN KANNALTA. MAAILMA YMPÄRILLÄMME ON MONIMUTKAISTUNUT GLOBALISAATION, TEKNOLOGIAN KEHITTYMISEN JA TALOUDEN MUUTOSTEN JOHDOSTA. TOIMINNAN HALLITSEMISESTA ON TULLUT HAASTAVAA JA KYKY REAGOIDA YMPÄRÖIVÄÄN MUUTOKSEEN KETTERÄSTI KOROSTUU. TEKSTI: TIINA NASKALI

MIKAEL JUNGER kiteytti Tampereella järjestetyn Johtajuusakatemian puheenvuorossaan sen, mikä haastekenttä rakenteellisesti vahvasti ”sidotuissa” organisaatioissa on luoda innovaatioita ja viedä toimintaa aidosti eteenpäin, myös kansainvälistyä. Jungerilla itsellään on taustaa töiden kautta runsaasti hänen mainitsemistaan hallintaorganisaatioista, joissa standardoitu ja järjestelmällinen toiminta luo toisaalta turvaa ja tasaisuutta toiminnalle, toisaalta on helposti nopeaa muuntautumiskykyä ja innovaatioorientoitumista osaltaan hidastava, jopa estävä tekijä. Junger kuvaa sitä, miten hallintaorganisaatioiden työntekijöiltä odotettavia ominaisuuksia ovat osaaminen, ahkeruus ja tottelevaisuus. Vastavuoroisesti niin sanottu ketterä toiminta näkee työntekijän lisäarvona muun muassa luovuuden, oma-aloitteisuuden ja intohimon tekemiseen. TORJU UHAT, TARTU MAHDOLLISUUKSIIN! Organisaation ketteryys perustuu siihen, ettei järjestelmä lähtökohtaisesti perustu henkilötason johtajuuteen vaan johtajuus voi helpommin olla hajautettua. Olennaisena Junger mainitsee tehokkaan kommunikoinnin ja sen, miten hajautettu vastuu antaa laajemman tarttumapinnan viestin saami-

Esimerkillä johtaminen on masentavaa, ellei välillä mokaa. seksi käytännön tasolle. Työntekijän mahdollisuus ”omistaa” oma työnsä tuo itsenäisyyttä. Hallintaorganisaatiossa tämänkaltainen itsenäisyys työssä helpommin perustuu yksilön statukseen ja valta-asetelmiin, joiden pysyvyys ei ole kuitenkaan muuttuvassa ympäristössä taattua. MUUTOS ON ELÄMÄNTAPA, EI POIKKEUSREAKTIO Puheenvuorossaan Junger vahvasti korosti, että muutos on jatkuva prosessi, tietynlainen elämäntapa, eikä suinkaan poikkeusreaktio, johon pitäisi vastata projektimallien kautta. Koska ulkopuolinen maailma jossain määrin on aina ristiriidassa toiminnan kanssa, asettaa tämä myös vaatimuksia yritysten ja organisaatioiden muuntautumiskyvylle. Muutosjohtaminen projektien kautta pystyy keskittymään vain tiettyihin pisteisiin kerrallaan ja kysymys kuuluukin, miten kokonaisuutta voidaan hallita?

Riskienhallinta ja riskinottokyky sekä –valmius ovat mielenkiintoisia näkökulmia organisaatioiden tarkasteluun. Kysyttäessä siitä, miten lähteä ketteröittämään lähtökohtaisesti kankeampia, strukturoituja organisaatioita, keskeiseksi tekijäksi Jungerin mukaan nousee riskinottokyky. ”Kun joka neljäs projekti epäonnistuu, on tilanne hyvä”, hän summaa. Nuorkauppakamaritoiminnan Junger näkee erityisen tärkeänä alustana työikäisen väestön päästä kokeilemaan luovuuttaan ja riskinottoa. Taitoja, joita harjoittelun, onnistumisen ja epäonnistumisen kautta on mahdollista monistaa myös työyhteisöihin. JOHTAJUUS VAATII INHIMILLISYYTTÄ JA INTOHIMOA Intohimo tekemiseen on lisäksi tekijä, joka nousee esiin. Junger näkee, että työmarkkinoilla asenne ratkaisee ja on jo noussut osaamisen yli arvioitaessa esimerkiksi uusia rekrytointeja. Hän myös rohkaisee jokaista välillä epäonnistumaan ja sitä kautta vahvistamaan itseään myös johtajana. ”Esimerkillä johtaminen on masentavaa, ellei välillä mokaa”, kommentoi Junger keskusteltaessa siitä, miten yksilöitä on mahdollista johtajana aktivoida. Oleellista siis onkin löytää tasapaino inhimillisyyden ja osaamisen hyödyntämisen välillä.

27


NINA STOLTI

KOLUMNI

Teknologiateollisuuden nuoret johtajat tekevät töitä kestävän kasvun eteen TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN NUORET JOHTAJAT -OHJELMA NOSTAA ESILLE NUORTEN JOHTAJIEN NÄKÖKULMIA JOHTAMISEEN, YRITYSTEN KASVUN LUOTSAAMISEEN JA OMAN OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN TYÖURAN AIKANA. HYVÄ JOHTAMISKULTTUURI HOUKUTTELEE PARHAAT OSAAJAT YRITYKSEEN JA INNOSTAA HEITÄ PANOSTAMAAN TYÖHÖNSÄ.

TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN

yritykset uskovat, että johtamisella on ratkaiseva merkitys yrityksen menestymiselle. Hyvä johtaminen on nostettu yhdeksi tärkeimmistä tavoitteista Teknologiateollisuus ry:n liiketoiminnan ja teknologian kehittämisvisiossa. Teknologiateollisuuden jäsenyritykset ja Teknologiateollisuus ry ovat käynnistäneet ohjelman, jonka tavoitteena on välittää teknologiateollisuuden nuorten johtajien näkökulmia johtamiseen, kasvun luotsaamiseen ja oman osaamisen kehittämiseen. Pyrimme tarjoamaan nuorille johtajille myös uusia mahdollisuuksia verkottumiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Ohjelman yhteydessä valitaan myös Teknologiateollisuuden

28

Vuoden Nuori Johtaja. Vuoden 2014 voittajaksi valittiin KONE Hissit Oy:n toimitusjohtaja Heikki Haasmaa, joka on osaltaan ollut rakentamassa KONEen viime vuosien menestystarinaa. Perusteluina voitolle olivat erityisesti Heikin halu uudistaa ja kehittää organisaatiota asiakaslähtöisemmäksi sekä panostaa henkilöstön työhyvinvointiin. Tuomaristo kiinnitti huomiota myös siihen, että nuoresta iästä huolimatta Heikillä on monipuolista kokemusta ja ansioita johtamisesta Suomessa ja kansainvälisesti. Suomi on murroksessa ja tarvitsee kipeästi menestyviä yrityksiä ja osaajia. Vain näin voidaan turvata tulevaisuuden resurssit laadukkaalle koulutukselle ja muille hyvinvointipalve-

luille. Digitalisaatio, energia- ja materiaalitehokkuusvaatimukset, kaupungistuminen ja muut globaalit trendit ovat teknologiayrityksille ja suomalaisille osaajille mahdollisuus. Menestystarinat edellyttävät unelmia ja visioita, halua uudistua ja kasvaa sekä tahtoa ja taitoa viedä asioita tavoitteellisesti yhdessä eteenpäin. Johtajilla täytyy olla kykyä kokonaisvaltaiseen johtamiseen − erityisesti kykyä innostaa ja sitouttaa johdettavat yrityksen arvojen mukaiseen toimintaan ja kestävän kasvun tavoitteisiin. MERVI KARIKORPI

Johtaja, innovaatioympäristö ja uudistuminen, Teknologiateollisuus ry

Menestystarinat edellyttävät unelmia ja visioita sekä tahtoa uudistumiseen.


MIKA LEVÄLAMPI

YHTEISKUNNASSA

TUOTTAVA IDEA 2014 – VOITTAJAT PALKITTU TUOTTAVA IDEA 2014 -kilpailun kansalliset voittajat palkittiin Kauppakamari Forumissa 27.11.2014. Tämä Suomen nuorkauppakamarien järjestämä kilpailu tuo esille uusia, alle kolme vuotta vanhoja, tuottavassa käytössä olevia ideoita. Kilpailu kannustaa kehittämään uusia ideoita tuottavaksi liiketoiminnaksi niin omaksi kuin yhteiskuntamme hyväksi. www.tuottavaidea.fi

Lisäksi kilpailun raati halusi myöntää kunniamaininnan menestymisestä niin yritys- kuin palvelusarjoissa FilmMe Group Oy:n My Personal Camaraman -ideallaan. Tämä idea soveltaa useita tekniikoita ja tuo digitalisaation harrastuksiin aivan uudella tavalla. Idean avulla voidaan myös luoda harrastuspaikoille uutta liiketoimintaa

VUODEN 2014 PARHAAT KANSALLISESTI PALKITUT TUOTTAVAT IDEAT

PONSSE TUOTTAVA IDEA KILPAILUN VOITTAJANA 1980- JA 2010 -LUVUILLA.

Yrityssarjassa voiton vei Ponsse Oyj:n Scorpion –harvesteri. Scorpion-harvesteri vie puunkorjuun aivan uudelle tasolle ainutlaatuisilla uusilla innovaatioilla. Näillä innovaatioilla ja digitalisaation oivaltavalla hyödyntämisellä tässä tuotteessa on parannettu muotoilua, työturvallisuutta ja ergonomiaa saaden korjuutehokkuuteen tuntuva parannus. Yhteiskuntasarjan voitti MIPsoft Oy:n BlindSquare -älypuhelinsovellus. Sovellus mahdollistaa näkövammaisille uuden tavan havainnoida ympäristöä helpottaen heidän päivittäistä elämäänsä ja mahdollistaen monien uusien palveluiden saavuttamisen omaehtoisesti. Palveluliiketoimintasarjassa voiton nappasi Babyfit Oy:n Babyfit -palvelu. Palvelu antaa kaikille äideille ja äideiksi tuleville mahdollisuuden saada luotettavaa tietoa raskauden aikana sekä synnytykseen ja pienen lapsen kanssa elämiseen.

Vuonna 1987 saamastaan Tuottava Idea voitosta Ponsse Oyj:n edesmennyt perustaja Einari Vidgrén on sanonut ”Ponsse sai Tuottava Idea –palkinnon tuotuaan markkinoille H520 -hakkuulaitteen. Ajankohta on yhtiön historiassa merkittävä: uuden hakkuupään ja uusien mittalaiteratkaisujen myötä uusi hakkuukone ja samalla Ponsse yrityksenä löi itsensä markkinoilla lopullisesti läpi”. Vaikka tuotteena metsäkoneita pidetäänkin perusteollisuutena, on nyt ansaittu voitto esimerkki siitä miten Suomen sisamaassa pystytään luomaan jotain aivan uutta liiketoiminnan ylläpitämiseksi ja edelleen kehittämiseksi. Suomessa on olemassa erinomaista osaamista – tarvitaan vain rohkeutta toteuttaa ideoita ja unelmia sekä kovaa työtä ja vastuullista johtajuutta löytääksemme keinot pärjätä nyt ja tulevaisuudessa kansainvälisillä markkinoilla. JANI SUND

29


GAALA & GLAMOUR

30

Venäjän ja Ukrainan edustajat Changing Societies -paneelikeskustelussa. Maailmanpalkinto sarjassa Best National Growth and Development Programme 2014 - viestintä JCI Finland.

TIINA NASKALI

ARJA VIRTANEN

TIINA NASKALI

JCI TOYP 2014 palkitut

MAAILMANKOKOUS SAKSAN LEIPZIGISSA JCI:N MAAILMANKOKOUS järjestettiin Leipzigissa, Saksassa, marraskuun lopulla. Suomalaismatkaajia kokouksessa oli mukana toista sataa ja Suomi nähtiin aktiivisesti mukana kokouksen eri virallisissa tapahtumissa. Lisäksi suomalaisdelegaatio oli järjestänyt useamman bisneskontaktitapahtuman viikon aikana ja toi JC-toimintaa näin lähemmäs työelämää. Saksan kokous oli järjestetty huomioonottaen hiilijalanjäljettömyys ja laajemminkin kestävyysajattelu. Osallistujien oli mahdollista käydä päivän polttavaa keskustelua YK:n, yritysten ja kansallisen sekä kansainvälisen tason virkamiesten kanssa mm. nuorisotyöttömyydestä, energiapolitiikasta ja yhteiskuntien muutoksesta. Leipzigissa valittiin myös vuodelle 2015 kansainvälisen tason tekijät ja käynnistettiin JCI:n 100-vuotisjuhlavuoden juhlinta kansainvälisellä teemalla toteutetussa loppugaalassa. Suomalaisten kokousmatkan kruunasi JCI Finlandin saama maailmanpalkinto viestinnän kehittämisestä kategoriassa ”Best National Growth and Development Program”. TIINA NASKALI

TIINA NASKALI

, m o d e Fre assion, – P hange C

IPP Chiara Milani ja JCI President Shine Bhaskaran odottamassa TOYP Honoree Workshopin alkua


Debattivoittaja Rovaniemen Nuorkauppakamari

KUVAT: HELSINGIN NUORKAUPPAKAMARI

e l E ELEGANTTI vaalikokous ELE 2014 keräsi 10.-12.10. nuorkauppakamarilaiset Helsinkiin nauttimaan monipuolisesta koulutusvalikoimasta sekä käsin kosketeltavasta kansallisesta vaalitunnelmasta. Lauantai tarjosi huikean valikoiman puhujia ja kouluttajia, kuten Marjo Risku, Jani Toivola ja Anne Kukkohovi. Legendaarinen Sokos Hotel Presidentti toimi puitteina 20- ja 30-luvun hengessä toteutetulle tulojuhlalle sekä sunnuntain jännittävälle vaalikokoukselle. Lauantain osalta Helsingin sydämessä sijaitseva Finlandia-talo loi arvoisensa puitteet aktiiviselle päivälle ja elegantille iltajuhlalle. TIINA NASKALI

Vaalikokous tunnelmaa

Jani Toivola Elegantti tulojuhla

31


OULUN NKK

GAALA & GLAMOUR

32

TIINA NASKALI

OULUN NKK

D Debatointi vauhdissa

Japanilaiset twinningvieraat JCI Higashi Osakasta toivat kansainvälistä väriä kokoukseen

OULUN NKK

MARI VIIRELÄ

Johtajuusseminaarin pääpuhujista vuorossa Jorma Terentjeff OULUN NKK

ALUE D:N vaalikokous vietettiin 5.-7.9.2014 Oulussa. Kokouksessa nautittiin hyvistä koulutuksista, debatoinnista ja vaalihumusta, sekä kansainvälisestä tunnelmasta, kun Oulun nuorkauppakamarin twinningkamari HigashiOsakasta oli seitsemän hengen delegaatio mukana tapahtumassa. Koulutusten ehdoton huipennus oli Johtajuus-seminaari, jossa oululaiset yrittäjät jakoivat omia johtajuuskokemuksiaan. Iltagaalassa juhlistettiin Oulun Nuorkauppakamarin 50-vuotista taivalta, jaettiin pari senaattoriarvoa sekä kruunattiin Rovaniemi aluedebattimestariksi.

TIINA NASKALI

JOHTAJUUS-SEMINAARI JA KANSAINVÄLISYYS VÄRITTIVÄT D:N ALUEKOKOUSTA


! y d h ä s y P

TIINA NASKALI

GAALA & GLAMOUR

VAALIKOKOUS HEINOLASSA 19.-21.9.2014

ANU PIHLAISTO

Hämeenlinnan debattijoukkueen (Jarkko Kurvinen, Juha Ketola, Marko Paasu) mukana Juhana Peltomaa (oik)

Ilta huipentui Minna Pirkolan senaattorijuhlintaan.

VELI-MIKKO OVASKA

VELI-MIKKO OVASKA

VELI-MIKKO OVASKA

Parhaasta kokousosallistumisesta vastasi Lahden Nuorkauppakamari, jonka jäsen Johanna Pouta palkittiin Alueen Vuoden Kipinä -palkinnolla.

IPP-ohjelma laittoi liikettä niveliin. TANJA HAAJA

HEINOLAN Nuorkauppakamari osoitti, että kokousjärjestelyt eivät ole kamarin koosta kiinni. Alue B:n vaalikokous Kumpeli Spa:ssa oli järjestetty upeasti pieniä yksityiskohtia myöden. Teemalla Pysähdy! he saivat osallistujat puntaroimaan omia valintojaan elämässään. Kouluttajat Simo Routarinne ja Olga Temonen saivat runsaan osallistujajoukon kirjaimellisesti jalkeille ja rikkomaan rajojaan. Vaalit tuottivat seuraavat valinnat: VP ehdokas Jarkko Salovaara, RC Kirsi Aapro, RIO Miia Pesonen ja R-Awards Mira Pöllänen.

Kouluttaja Simo Routarinne avasi osallistujille statusilmaisun käsitettä.

33


AJANKOHTAISTA

Kamaritoiminta tarjoaa monipuolista toimintaa ympäri vuoden PAIKALLISKAMARIT TOTEUTTAVAT AKTIIVISESTI PROJEKTEJA JA TEKEVÄT TUTUSTUMISMATKOJA LÄHIALUEIDEN NUORKAUPPAKAMARITOIMINTAAN TUTUSTUEN. OMAN KAMARIN TOIMINNAN LISÄKSI LÄHDE ROHKEASTI MUKAAN MYÖS MUIDEN TARJOAMIIN MAHDOLLISUUKSIIN.

1

KESKI-KARJALA PALVELEE PAREMMIN – Kiteen Nuorkauppakamari palkitsee vuosittain ansioituneimmat asiakaspalvelijat Keski-Karjalan alueella (Kiteen kaupunki sekä Tohmajärven ja Rääkkylän kunnat). Vuodesta 1991 alkaen kunniamaininnat on myönnetty vuosittain 2–4 palkansaajalle. Heidät julkistetaan kiteeläisten yrittäjien joulunavauksen yhteydessä. Keski-Karjala Palvelee Paremmin on Kiteen Nuorkauppakamarin tunnetuimpia projekteja alueella. ELINA PELKONEN

2

OLLI REPO VALITTIIN MAASEUDUN TULEVAISUUDEN TEKIJÄKSI Maaseudun tulevaisuuden tekijä 2014 palkittiin ELMA-messuilla 7.11.2014. Kilpailun voitti Olli Repo sekä Herttoniemen ruokaosuuskunta. Osuuskunnan ”Kaupunkilaisten oma pelto” -toimintamalli sai puolelleen sekä yhteistyökumppaniraadin että kilpailun tuomarin. Maaseudun tulevaisuuden tekijä on Tuhansien Järvien nuorkauppakamarin projekti, jossa etsitään ja nostetaan esiin innovatiivisia maaseutuyrittäjiä. www.maaseuduntulevaisuudentekija.fi JUSSI JUNIKKA

3

KUUSAMOSSA PALKITAAN vuosittain aktiivinen kuusamolainen Jäljenjättäjä. Palkinto on jaettu vuodesta 2000 asti. Voittajan valitsee Kuusamon nuorkauppakamarin, Kuusamon Yrittäjien, Koillissanomien ja Kuusamon kaupungin edustajien muodostama raati. Jäljenjättäjä on tuonut Kuusamoa positiivisesti tunnetuksi Suomessa ja maailmalla. Myös henkilö, joka on tehnyt työtä Kuusamon ja kuusamolaisten hyväksi voidaan palkita. Palkitseminen tapahtuu perinteisessä Kuusamon Joulunavauksessa. MARJO KÄMÄRÄINEN 34

4

7

AURAJOEN NUORKAUPPAKAMARIN TURUSSA 20.11. JÄRJESTÄMÄ JATKAJA-SEMINAARI rohkaisi yrittäjyyteen yrityskaupalla. Seminaarissa, joka keräsi 130 kuulijaa, tunnelma oli innostunut, yhteistyökumppanit saivat oikean kohdeyleisön ja kuulijat eväitä omistajavaihdoksiin. Mukana tapahtumassa ollut Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen muistutti, että Suomi tarvitsee tuplasti enemmän nuoria yrittäjiä. NIINA

TYÖLLISYYSTORILTA VINKKIÄ AMMATINVALINTAAN – Liminganlahden Nkk järjesti 30.10. kauppakeskus Zeppeliinissä Työllisyystoritapahtuman, jossa mm. eri ammattiopistot, TE-toimisto ja työnantajat kohtasivat ammatinvalintaa pohtivia nuoria ja aikuisia. Tapahtuma sai hyvää palautetta ja se aiotaankin pitää ensi vuonna uudestaan. Työllisyystoria oli tukemassa Oulun seudun leaderin Yhteisöhautomo-hanke. SANNA

LUOTEINEN KESKI-SUOMI PALKITSEE – Aurinkoisen Asiakaspalvelijan nuorkauppakamariviikolla. Hyvää mieltä, antamisen iloa ja positiivista medianäkyvyyttä on saatu palkitsemalla vuosittain alueemme positiivisin asiakaspalvelukokemus. Palkinto on jaettu jo vuodesta 1992 tavallisilta ihmisiltä saatujen ehdotusten perusteella. Asiakaspalvelua voi olla hyvin monenlaista hyvin erilaisissa ammateissa. Tunnustuksen ovat vuosien aikana saaneet niin taksikuski, nosturiautoyrittäjä kuin siivoojakin.

WARKAUDEN NUORKAUPPAKAMARI, EKOTORI JA KESKI-SAVON JÄTEHUOLTO luovuttivat 13.9. pidetyn Takakonttikirppiksen tuoton syyskuun lopulla suoraan Varkauden Seudun Omaishoitajille, jotka käyttävät rahat omaishoitajien virkistäytymiseen mm. paikallisen Teatterin näytösten avuin. Tuotto oli tänä vuonna loistava 1625 euroa. Kuudes takakonttikirppis ylsi hienoon tulokseen. Asiakkaita kävi enemmän kuin koskaan. Tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä syksyn mukavana ja odotettuna tapahtumana! ANNA TÖRRÖNEN

NIEMINEN

5

JARMO AHONEN

6

KOKO PERHEEN INNOSTAVA JA AKTIVOIVA LIIKUNTA- JA HYVINVOINTITAPAHTUMA LIIKUKKO NÄÄ? kutsuu mukaan upeaan päivään Ouluhallille 17.1.2015! Nyt on upea tilaisuus kokeilla erilaisia aktiviteetteja ja innostua koko perheen voimin. Tapahtuma on muodostunut jo perinteeksi Oulun alueella ja positiivinen palaute innostaa järjestävää Oulun Nuorkauppakamaria toteuttamaan vieläkin upeamman tapahtuman vuonna 2015. www.liikukkonaa.fi.

MATHLIN

8 9

JOHTAJUUDEN LÄHTEILLÄ LEADER IN ME Riihimäen nuorkauppakamarin järjestämän koulutusviikonlopun ’Johtajuuden lähteillä – Leader in me’ aikana pohdittiin mitä johtajuus tarkoittaa ja millaisia ominaisuuksia johtajalla tulee olla. Oivallukset testattiin myös käytännössä ja viikonlopun päätteeksi pääkouluttajana toiminut Martin Gustafsson (SWE) sai ryhmät soveltamaan oppimaansa ja rakentamaan kestävän legosillan yhdistämällä itsenäiset ryhmätyöt toisiinsa. HANNA HÄPPÖLÄ


7

4 5 6

8

9

1

JOOSE LUUKKANEN

ANNA TÖRRÖNEN

7.1

.2 0 1 5 O U L U

AL

LI

L I I KU

MARKKU MÄKINEN

AURAJOEN NKK

2 Ä?

SANNA MATHLIN

1 3 K K O NÄ

H

35

MARJO KÄMÄRÄINEN

JUSSI LUNIKKA

KITEEN NKK


HÄMEENLINNAN NKK

YHTEISKUNNASSA

Alue B:llä Vientitykki-kilpailun 30-vuotisjuhlavuosi VIENTITYKKI -palkintoa on jaettu nuorkauppakamarin B-alueella vuodesta 1984. Tavoitteena on kiinnittää huomiota viennin merkitykseen yritystoiminnan tehostamisessa. Huomiota kiinnitetään mm. yrityksen aikaisempaan vientitoimintaan, viennin jatkuvuuteen ja toiminnan kannattavuuteen, uusiin aluevaltauksiin, uusiin tuotteisiin, vietyjen tuotteiden määrään ja laatuun, sekä Suomen tunnetuksi tekemiseen. Vientitykin palkitsemistilaisuus järjestettiin 20.11.2014 Lahdessa Business Day-tapahtuman yhteydessä. Voiton vei Finn-Korkki Oy, josta hakemuksen teki Hämeenlinnan Nuorkauppakamarin Suvi Lamminpää ja ehdotuksen teki Lauri Re-

< Vuoden 2014 Vientitykki Finn-Korkki Oy

kola Espoon Nuorkauppakamarista. Yritys on 1979 perustettu korkealaatuisten erikoiskorkkien valmistaja. Hämeenlinnan tehtaalta lähtee vuosittain maailmalle noin miljardi kappaletta erilaisia korkki- ja suljintuotteita. Yritys työllistää 40 vakituista työntekijää ja lisäksi kausityöntekijöitä. Palkintoraati arvosti sitä, että FinnKorkki on täysin suomalainen, pitkän linjan perheyritys, jonka tuotannosta viennin osuus on n. 95%, ja joka vie tuotteitaan yli viiteenkymmeneen maahan. Kunniamaininnan kilpailussa sai Nastolalaisen Vulganus Oy:n myyntijohtaja Mikko Lehtinen tekemästään henkilökohtaisesta myyntityöstä yrityksen vientitoiminnan kehittämiseksi. JOHANNA POUTA


JCI

Kolumni

Kansainväliset koulutukset kannattavat aina! TUNNEN OLEVANI etuoikeutettu ja onnekas nuorkauppakamarilainen. Minulla on ollut tänä vuonna mahdollisuus osallistua kahteen kansainväliseen koulutukseen. Alkukesästä olin Pietarin Nuorkauppakamarin järjestämässä Project Management Academyssä. Siellä oli 29 osallistujaa seitsemästä eri maasta (Suomi, Saksa, Hollanti, Venäjä, Sveitsi, Liettua ja Belgia) ja kouluttajat tulivat neljästä maasta (Hollanti, Venäjä, Turkki ja Italia). Project Management Academyyn oli vapaa pääsy kaikilla nuorkauppakamarilaisilla ympäri Euroopan. Elokuun alussa on Ruotsissa, Göteborgissa European Academy 2014 koulutuksessa. Se on johtajakoulutus ja tarkoitettu seuraavan vuoden puheenjohtajille. Suomessa Nuorkauppakamarin keskusliitto valitsi neljä osallistujaa hakemusten perusteella. Osallistujia oli huikeat 74 henkilöä 25 eri kansallisuudesta ja kouluttajat saapuivat 12 maasta. Mitä Nuorkauppakamarin kansainvälisestä verkostosta on mahdollisuus saada ja mitä kansainvälinen kouluttautuminen antaa jäsenelle? Kansainväliset

koulutukset antavat mahdollisuuden verkostoitua ympäri maailman. Verkostosta saat hyötyä työelämään sekä kamaritoimintaan. Esimerkiksi vaihtamalla ideoita ja kokemuksia erilaisista projekteista, mitä kamarilaiset ovat tehneet. Kummassakin koulutuksessa tuli hyvin esille kulttuurien erilaisuus. Auktoriteettien ja aikataulujen kunnioitus sekä noudattaminen on hyvin erilaista eri maissa. Kummassakin koulutuksessa työskenneltiin ryhmissä ja se opetti monikulttuurisen tiimin johtamista, mitä nykypäivänä tarvitaan enemmän ja enemmän työelämässä. Kansainväliset koulutukset antavat laajempaa näkemystä johtamiseen ja tiimityöskentelyyn eri kulttuurien edustajien kanssa. Avarakatseisuus lisääntyy ja kielitaito kohenee. Kun koulutuksissa on kokeneita kouluttajia monista maista on koulutuksen taso korkealla. Henkilökohtaisesti olen saanut lisää itseluottamusta sekä uusi ystäviä ympäri Eurooppaa. Ystävyys ja yhteydenpito on jatkunut koulutusten jälkeen. Tapaamisia on ollut jo syksyn aikana niin Igualadassa Espan-

jassa kuin Pietarissa, Venäjällä. Yhteistyö eri maiden nuorkauppakamareiden kanssa on helpompaa kun on vietetty tiivis koulutus yhdessä. Koulutuksien sisällöissä oli muun muassa AIDA, SMART ja GROW-mallit, tiimiytymisen askeleet, tiimin motivoiminen ja palautteen antaminen. European Academyssa jokaiselle tehtiin henkilökohtainen profiili testien perusteella ja siitä oppi omat vahvuudet, heikkoudet, kehittämisen tarpeet ja luonteenpiirteet tiimityöskentelyssä sekä johtamisessa. Näistä palautteista on hyötyä niin nuorkauppakamaritoiminnassa kuin työelämässä ja miksei vapaa-ajallakin. Koulutuksissa on ollut normaalia luentokoulutusta mutta myös ulkona tapahtuvaa tiimi- ja johtajakoulutusta. Ne ovat tuoneet hyvää vaihtelua pitkiin koulutuspäiviin. Suosittelen kaikille kansainvälisiä koulutuksia, itse aion osallistua niin moneen kuin vaan on mahdollista. Koulutukset ovat kasvattaneet minun osaamistani ja olen saanut rakkaita ystäviä ympäri Eurooppaa! Niina Härkönen

37


AJANKOHTAISTA

20-VUOTISET BUSINESSTREFFIT KAHDEN KAMARIN YHTEISTYÖLLÄ FORSSASSA järjestettävien Businesstreffien 20. juhlavuoden kunniaksi päätettiin tapahtumaa laajentaa Loimaan suuntaan. Kahden kamarin yhteistyöllä saatiin molempien seutujen yrittäjiä ja vaikuttajia verkostoitumaan keskenään. ”Forssa ja Loimaa ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan maantieteellisesti, että voimavaroja tapahtuman toteuttamiseen kannattaa yhdistää. Samalla pyrimme tuomaan forssalaiset ja loimaalaiset yrittäjät lähemmäksi toisiaan ja luomaan uusia verkostoja”, kertovat puheenjohtajat Satu Lång ja Mikko Vehviläinen. Lokakuiset Treffit onnistuivatkin tavoitteessaan, sillä näytteilleasettajia oli mukavasti mukana molemmilta seuduilta. Asia-antia iltaan toi

38

Treffien alkuun sijoitettu paneelikeskustelu tulevaisuuden menestystekijöistä. Paneeliin osallistui vaikuttajia molemmilta seuduilta ja illan teeman mukaisesti mm. verkostoituminen ja yhteistyö koettiin monen panelistin mukaan tärkeiksi menestymisen edellytyksiksi. Forssan ja Loimaan kamareissa aloitettiin yhteisen tekemisen kehittämistä rapujuhlien merkeissä. Tänä vuonna yhteistyö laajentui tapahtumajärjestämiseen. ”Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä kamareiden välillä myös tulevaisuudessa. Samalla saa mahdollisuuden tutustua uusiin kamarilaisiin ja pääsee kehittämään omia verkostojaan”, toteaa Loimaan puheenjohtaja Mikko Vehviläinen. MIKKO VEHVILÄINEN JA IRINA KUJANPÄÄ

SITOUTUNUT etäjäsen tuo omat tietonsa ja verkostonsa kamarin käyttöön ja löytää yhdessä kamarinsa kanssa tavat osallistua toimintaan. Etäjäsenestä saa myös hyvän pressan! Case Suupohja: Pres 2014 - 2015 Heli Talvitie asuu pääkaupunkiseudulla. Paikkojen etäisyys toisistaan n. 350 km. Case Kuusamo: Pres 2014 Sari Kokko asuu Sallassa. Sallasta Kuusamoon tulee matkaa 120km. ”Tämä on minun kotiseututyötä.” Heli kertoo, että hänellä kamaritoiminta liittyy vahvasti toiminta-alueeseen: ”Haluan olla vaikuttamassa siihen minkälainen Suupohjan alue on. Onnistuneiden etäprojektien jälkeen oltiin valmiita myös etäpuheenjohtajuuteen.”

”Etäjohtaminen antaa luovaa vapautta asioiden hoitoon.” Sari kuvailee, että kamaritoiminta hoituu myös etänä, kun projektitiimit ja hallitus ovat aktiivisia. Nykyinen SoMe -kulttuuri antaa hyvät mahdollisuudet toimia yhdessä reaaliaikaisesti. Sarin mielestä etäjohtaminen on mahdollisuus toteuttaa omia tavoitteita paikasta riippumatta. Etäjohtaminen edellyttää, että molemmat, puheenjohtaja ja kamarilaiset, luottavat toisiinsa ja haluavat homman toimivan. Nettikokoukset ovat olleet jopa tehokkaampia kuin ns. tavalliset kokoukset. Suupohjan ja Kuusamon jäsenet ovat kokeneet etäjohtamisen toimivana ratkaisuna. HELI TALVITIE JA SARI KOKKO

Skype on hyvä työkalu etäkokouksessa.

SARI KOKKO

MARI RANTA

Sitoutunutta kamaritoimintaa etäisyydestä huolimatta


TIINA NASKALI

Esko Aho rohkaisi osallistujia tarttumaan ongelmankohtiin ja etsimään luovia ratkaisuja.

YKSILÖN, YRITYKSEN JA YHTEISKUNNAN KUNTOKUURIN ALOITUS SALOSTA

Valmistautumisen loppukiri

– Alue A:n Vaalikokous SALON Nuorkauppakamari ry tarjosi Alue A:n vaalikokouksessa 26.-28.9.2014 jäsenistölle konkreettisia keinoja sekä kannustavia ja positiivisia esimerkkejä siitä, miten vaikeissa tilanteissa päästään eteenpäin eikä paikoilleen jäädä murehtimaan. Teemaksi valikoitui Boot Camp Salo- Yksilön, yrityksen ja yhteiskunnan kuntokuuri. Projektin alku ajoittui Salolle varsin ikävään aikaan. Nokian tehtaat lopettivat tuotannon ja Salon tulevaisuus ei näyttänyt hyvältä. Kamarina haluttiin vastata tähän haasteeseen ja luoda Fight Back-tyyppistä asennetta Salossa sekä levittää asennetta niin pitkälle kuin se ikinä kantaa. Lauantai huipentui yhdessä Salon kauppakamariosaston ja Salon Yrittäjien kanssa yhteistyössä järjestettyyn TAHTO 2014 -seminaariin, jossa keinoja ja kokemuksia taistelemiseen antoivat hallituksen puheenjohtaja Esko Aho sekä entinen freestylehiihtäjä Pekka Hyysalo. Aho toi esille Nokia kokemuksistaan

miten yhdessä Nokia, Salo ja Bridge ovat hyvä esimerkki siitä, miten pitää toimia. Ei jääty miettimään, miten meidän on käynyt vaan mitä meidän pitää jatkossa tehdä. Jos jäädään odottamaan, edessä on vain huonoja vaihtoehtoja. Minulle on välittynyt tunnelma, että salolaiset ovat lähteneet taistelemaan tulevaisuutensa puolesta. Se näkyy valmiutena lähteä opiskelemaan ja hakemaan uusia mahdollisuuksia. Salolaisten kannattaa katsoa kaikkiin suuntiin. Projekti oli Salon Nuorkauppakamarin vuoden suurin yhteinen puristus. Projektia työstettiin yli kaksi vuotta ja toteutuksessa oli mukana yhteensä noin 70 jäsentä, seuralaista, senaattoria tai muuta talkoolaista. Kokouksen järjestäminen toi kamariin suuren työmäärän, mutta samalla niin ison boostin, että se ei tasoitu vielä pitkään aikaan. Projekti oli hieno yhteistyön ja tahdon näyte. Salossa haluttiin näyttää, että täällä ei luovuteta, eteenpäin mennään täysillä ja

kaikki on mahdollista. Salo on Suomi pienoiskoossa, ja Salon kamarilaiset ovat ylpeitä kotikaupun-gistaan ja haluavat tarjoilla muillekin mahdollisuuden oppia vaikeista ajoista sekä ennen kaikkea saada eväitä nousuun, niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin. Kokouksen teema on ollut myös Salon kamarin teema toimintavuonna 2014. Se on näkynyt läpi toimintavuoden kaikessa. Se on tuonut uusia projekteja ja avauksia sekä kamarissa että Salon kaupungissa. Ylpeänä kamarista, vakuuttavasta toiminnasta ja aktiivisesta yhteiskuntaan vaikuttamisesta. #meillä ei luovuteta #ei koskaan #ikinä. MARI JUNNILA

39


A-sarja.

Suomessa syntynyt.

www.mercedes-benz.fi

A-sarjan valmistus Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla on tuonut työpaikan sadoille ihmisille. Tervetuloa koeajamaan Suomessa syntynyt A-sarja.

A 160 CDI, autoveroton hinta alk. 22 850 € + arvioitu autovero 4 125,97 € = 26 975,97 € + toim.kulut 600 €. Vapaa autoetu alk. 615 €/kk, käyttöetu alk. 435 €/kk. CO2-päästöt 98 g/km, EU-keskikul. 3,8 l/100 km. Huolenpitosopimus 3 vuodeksi kiinteällä kk-maksulla alk. 24 €/kk. Kuvan autot lisävarustein.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.