Norwegian Wood nro50

norwegian wood THE FINNISH LFC FANZINE

N RO 5 0 | TO U KO K U U 2 0 1 5

PÄÄKIRJOITUS TEKSTI Tommi Liutu

E Liverpool Football Club Perustettu: 1892 Pääomistaja John W. Henry Puheenjohtaja: Tony Werner Manageri: Brendan Rodgers LIIGAMESTARUUDET 1900-01, 1905-06, 1921-22, 1922-23, 1946-47, 1963-64, 1965-66, 1972-73, 1975-76, 1976-77, 1978-79, 1979-80, 1981-82, 1982-83, 1983-84, 1985-86, 1987-88, 1989-90 EUROOPAN CUPIN (UCL) VOITOT 1976-77, 1977-78, 1980-81, 1983-84, 2004-05 UEFA CUPIN (EL) VOITOT 1972-73, 1975-76, 2000-01 UEFA SUPER CUPIN VOITOT 1977, 2001, 2005 FA CUPIN VOITOT 1964-65, 1973-74, 1985-86, 1988-89, 1991-92, 2000-01, 2005-06 LIIGACUPIN VOITOT 1980-81, 1981-82, 1982-83, 1983-84, 1994-95, 2000-01, 2002-03, 2011-12

dellinen kauden päätyttyä miltei mestaruusjuhliin, joudutaan kauden 14/15 jälkeen jättämään jäähyväiset niin Mestareiden liigalle kuin legendaariselle Steven George Gerrardillekin. Miehen viimeinen virallinen ottelu Anfieldilla veti kyllä allekirjoittaneen herkäksi ja sai silmät vettymään. Tuolloin mielessä pyörähtelivät monet taianomaiset hetket, joita kapteeni on aikojen saatossa meille kannattajille tarjonnut.

Päätoimittaja kuitenkin vakaasti uskoo, että kohtalo erottaa nämä polut vain hetkellisesti punoakseen ne tulevaisuudessa yhteen joksikin vielä suuremmaksi ja mahtavammaksi.

Herkutelkaapa hetki ja yrittäkää nähdä tulevaisuuteen, jossa Liverpool FC, Steven Gerrard ja Mestareiden liigan voittopokaali ovat jälleen yhtä! Täytyy vain jaksaa uskoa.

Tällä kertaa lehden sisältö painottuu, sattuneesta syystä, tähän ikoniseen numero kasiin. Knoppitietona heitettäköön tähän väliin, että Gerrard on ainoa pelaaja maailmassa, joka on maalannut FA Cupin, Liigacupin, UEFA Cupin sekä Mestareiden liigan finaaliotteluissa.

Hieno mies kyseessä muutoinkin.

Kaikkihan muistavat, kuinka Sami

Hyypiän jäähyväisottelussa kapteeni marssi viime minuuteilla omatoimisesti vaihtoalueelle ja palautti kapteenin nauhan Samin käteen - juuri siihen samaan käteen, josta nauhan myös aikoinaan sai - Beniteziltä mitään kysymättä.

Käsissänne on Norwegian Woodin numero 50, jota voinee tituleerata jonkinasteiseksi juhlanumeroksikin.

Tämän numeron myötä lehden ulkoasua on pyritty muuttamaan hiukan nykyaikaiseempaan suuntaan. Tämän kasvojenkohotuksen myötä voi paikoitellen tulla vastaan vielä pieniä taittovirheitä, mutta toivottavasti suunta on mielestänne parempaan päin. Palautetta asian tiimoilta otetaan mieluusti vastaan - puolesta ja vastaan..

Ensimmäinen Norwegian Wood muuten näki päivänvalon kesäkuussa 1999 tällöin perustetun Suomen LFC Kannatusyhdistys ry:n tiedotus- ja keskustelukanavaksi. Siitäkin on vierähtänyt aikaa jo kuusitoista vuotta. Lienee siis aika kohottaa malja itse lehdelle, päätoimittajille, kirjoittajille, kuvaajille, lukijoille ja ylipäätään jokaiselle julkaisun tekoon missään määrin koskaan osallistuneille..

Cheers, kiitos näistä vuosista!

Seuraava takaraja on sunnuntaina 30. elokuuta 2015. Tällöin kaiken lehteen tulevan materiaalin on ehdottomasti oltava editor@olscfinland.com-osoitteessa. Kaikki artikkelit ovat tervetulleita!

Suomen LFC kannattajayhdistys ry Official Liverpool FC Supporters Club Finland

PUHEENJOHTAJA Aki Welander (Wellu)

VARAPUHEENJOHTAJA Sami Puttonen (sam2)

SIHTEERI Jani Arponen (jarponen)

Some-vastaava Thomas Nieminen

NW päätoimittaja Tommi Liutu (Esclavo)

www.olscfinland.com

2 |

nw | TOUKOKUU 2015

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS TEKSTI Aki Welander

H

yvät jäsenet. Pidimme hetken aikaa sitten sääntömääräisen vuosikokouksen Helsingissä. Kiitän luottamuksestanne ja jatkan nöyränä töitä yhdistyksen hyväksi puheenjohtajana vielä yhden hallituskauden ajan. Tämä tuleva kausi on viimeinen kauteni hallituksen puheenjohtajana. Toki tulen antamaan jatkossakin konsulttiapua tarpeen mukaan ja pyrin tukemaan omalla toiminnallani yhdistyksen aatteita ja tulevaisuutta. Koen tällä hetkellä, että en pysty tuomaan enää mitään uutta tähän ja uusi veri voisi tuoda mukanaan uusia ajatuksia.

Kiitos kaikille läsnäolijoille, joista osa tuli paikalle lähempää ja osa kauempaa. Tämä huomio korostaa mielestäni loistavasti yhdistyksemme valtakunnallisuutta tänä päivänä.

Yhdistykseen on saatu kauden aikana myös kohtuullisesti uusia jäseniä - eritoten nuoria, joita on ollut vaikea tavoittaa.

Tämä on osaltaan mahdollistanut yhdistyksen kasvun ja talouden kehittymisen. Yhdistyksen kasvaessa myös työnmäärä on lisääntynyt. Kauas on tultu niistä hetkistä, kun yhdistystä ryhdyttiin muodostamaan kapakan nurkkapöydässä edellisen vuosituhannen loppupuolella.

Verkkosivuillamme toimii vanhaan malliin mainio keskustelufoorumi ja olemme tätä nykyä voimakkaasti mukana myös sosiaalisessa mediassa. Tästä pääsemmekin tärkeään asiaan jota haluaisin korostaa: Varsinkin viime aikoina, joukkueen alisuorittaessa, ihmisten turhautuminen korostuu. Tämä on johtanut joihinkin ongelmatilanteisiin varsinkin Facebook-sivuillamme. Tilannehan ei sinänsä ole vieras, sillä keskustelufoorumilla oli vastaavanlainen tilanne muutama vuosi sitten. Foorumilla tilannetta korjattiin muuan muassa värväämällä moderaattoreita ja antamalla muutamille kirjoittajille porttikieltoa toviksi. Olen suuresti huolestunut siitä havainnosta, että Facebook-sivuilla tapahtuva väittely menee ajoittain henkilökohtaiselle tasolle.

Asiat ja mielipiteet siellä riitelevät, eivät ihmiset.

Toivoisinkin henkilökohtaisesti kaikilta kirjoittajilta seuraavia asioita: Pidetään kiinni sovituista pelisäännöistä, pyritään

perustelemaan asiamme/mielipiteemme kunnolla ja vältetään henkilökohtaisuuksia! Olemme värvänneet mukaan muutaman moderaattorin lisää huolehtimaan FB-keskustelun siisteydestä. Mikäli itse huomaat tuolla epäkohtia, niin olethan ystävällinen ja ilmoitat siitä ylläpidolle välittömästi.

Muistakaa, että Facebookista asiat tuppaavat leviämään aika nopeasti muuallekin, vaikka kyseessä olisi suljettu ryhmä.

Viimeisen kauteni kunniaksi lanseeraamme teemaillat, jotka on tarkoitettu ensisijaisesti meille kannattajille.

Uskoaksemme joihinkin iltamiin on tulossa myös muita jalkapallokannattajia. Toisiin iltoihin pyrimme löytämään yhteistyökumppaneita ja levitämme niistä sanaa laajemminkin. Teemailtoja olisi tarkoitus pitää pelittöminä päivinä jotakuinkin kerran kuussa. Pääosin iltamat pyritään järjestämään perjantai-iltaisin ja yhteistyökumppania (ravintolaa) vielä etsitään.

Ensimmäinen teemailta on toukokuun lopulla pidettävä, vain jäsenille tarkoitettu suljettu tapahtuma Remember the Titans. Ilmoittautuminen tapahtumaan oli jokin aika sitten ja ”myytiin loppuun” todella nopeasti. Ilmoittautuneiden lisäksi paikalle mahtuvat myös Istanbulissa paikan päällä olleet kannattajat. Toisesta teemaillasta lähtien tapahtumat järjestetään kaikille avoimena tapahtumana. Toinen ilta on tarkoitus järjestää kesäkuun alkupuoliskolla teemalla MBE Steven George Gerrard. Kolmas ilta on itse asiassa päivä, jolloin teemana lasten grillijuhlat (aika ja paikka vielä auki); grillausta, jalkapalloa lasten kanssa, temppukouluja, taitokilpailuja jne. Tapahtuma on joko täysin alkoholiton tai siellä olisi ennalta sovitusti erittäin kohtuullinen alkoholin nauttiminen sallittu. Erityisesti tuonne toivon mahdollisimman monen löytävän paikalle vaikka ei olisikaan omia lapsia.

Kaikista teemailloista tehdään helposti kopioitavia. Näin eri puolilla Suomea olevat kaupunkivastaavat voivat helposti halutessaan pyytää meiltä aineiston ja järjestää iltamia omilla paikkakunnillaan. Aineiston saa jokaisen tapahtuman jälkeen allekirjoittaneelta. Näin alussa tulemme ►

Sisältö NORWEGIAN WOOD on Suomen LFC Kannattajayhdistys ry:n jäsenlehti. Sekä yhdistys että fanzine ovat täysin epävirallisia eivätkä millään tavoin riippuvaisia seurasta, vaikka yhdistys omaakin virallisen Liverpool Supporters Branch-statuksen. Kaikki lehdessä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivät seuran tai yhdistyksen hallituksen.

2

Pääkirjoitus

14

Kannatusnurkkaus: This is Anfield

3

Puheenjohtajan tervehdys

15

Kuvareportaasi: Captain Fantasticin

4

Lippuvastaavalta

5

Rodgers & Hammerstein II: You’ll Never Walk Alone

10 Mestarit kaipaavat joukkueeseen 13

viimeinen päivä Anfieldilla 20 Ylistetty olkoon, Stevie G 27

Oh Sami, Sami. Hyypiä!

28 “Fellow scouser” Sami Seppilä

kokemusta

33 Pubivisa - Missä tuoppi luuraa?

Kuin kaksi marjaa

34 Ristikko

PÄÄTOIMITTAJA Tommi Liutu TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI editor@olscfinland.com JULKAISIJA Suomen LFC Kannattajayhdistys ry (Official Liverpool FC Supporters Club Finland)

TOUKOKUU 2015 |

nw | 3

► lähettämään vapaaehtoisille osallistujille pienen palautekyselyn, jotta osaamme jatkossa kehittää toimintaa oikeaan suuntaan. Olkaa kärsivällisiä, jos kaikki ei toimi kuin junan vessa heti alusta alkaen.

Lisäksi näin kesän kynnyksellä haluan vielä muistuttaa muutamasta asiasta. Mikäli olette mökillä tuttavienne kanssa, niin pienessä hiprakassakaan ette jaksa uida sen lähisaaren ympäri. Muista myös lähteä sinne mökille ajoissa ja varaa aikaa liikenteeseen, sillä en halua kirjoittaa enää yhtään adressia kenenkään hautajaisiin. Viimeisenä, mutta tärkeimpänä: Jos otat, niin ota taksi. Ja ne pelastusliivit, niitä saa käyttää Iso kiitos vielä Teille. Te olette tämä yhdistys. Te mahdollistatte jäsenyydellänne kaiken tämän.

Peace, love & Liverpool FC! ■

LIPPUVASTAAVALTA TEKSTI Jani Arponen

K

ausi 2014/15 meni lippujen saannin puolesta erittäin hyvin. Syksyn peleihin saimme 72 lippua ja kevään peleihin 63 lippua. Ja mainittakoon että Stevie Gerrardin viimeiseen kotipeliin Crystal Palacea vastaan lähtee yhdistyksen lipuilla 15 henkeä.

Seura ilmoitti että kauden 2015/16 lippujen määrissä tulee pientä laskua eli tulemme saamaan vähemmän lippuja kuin aikaisemmilla kausilla. Seuran General Sales alkaa alustavan tiedon mukaan 6.7.2015. Tätä ennen tulee kuitenkin yhdistyksen lipunhaku joten olkaa heti otteluohjelman julkistamisen jälkeen valppaina ja katsokaa valmiiksi mihin syksyn otteluihin haluatte lähteä. Lipunhaku tulee varmasti taas nopeasti eteen ja hakuaika tullee olemaan lyhyt.

You’ll Never Watch Alone!

4 |

nw | TOUKOKUU 2015

Rodgers & Hammerstein II:

You’ll Never Walk Alone Suurin osa tekstistä on osa Tampereen yliopistolle tekemääni tutkielmaa, tai taustoitusta sille. Siksi tieteellinen kieliasu ja paikkapaikoin turhan tarkka asioiden selvittäminen. Artikkelin tarkoitus on kertoa, mistä You’ll Never Walk Alone on tullut. Tyhjästä se ei suinkaan syntynyt, vaan laulun taustalla on 1900-luvun kevyen musiikin arvostetuin lauluntekijäkaksikko. Rodgers & Hammerstein II:n arvostus musiikkihistoriikeissa ja alan muistelmissa on jopa liikuttavan yksimielistä ja heidät nostetaan Broadwayn tärkeimmäksi musiikkivoimaksi. On siis vähintään sopivaa, että heidän kauniista ja voimakkaasta teoksestaan tuli Liverpool FC:n symboli.

TEKSTI Johannes Tolonen

Y

ou’ll Never Walk Alonen säveltänyt ja sanoittanut kaksikko, Richard Rodgers (1902 – 1979) ja Oscar Hammerstein II (1895 – 1960), oli yhdysvaltalaisen musikaalin merkittävä tekijä. Heidän yhteiseen tuotantoonsa kuuluvat mm. musikaalit Oklahoma!

(1943), Carousel (1945), South Pacific (1949) ja The Sound of Music (1959). Ennen yhteistyönsä alkamista, molemmat olivat tehneet jo yli kaksikymmenvuotisen uran musiikkiteatterin saralla.

Rodgers työskenteli pääasiassa sanoittaja Lorez Hartin kanssa, Hammerstein puolestaan käsikirjoitti ja sanoitti mm.

Herbert Stothartin ja Jerome Kernin musikaalisävellyksiä. Rodgers ja Hammerstein olivat epätodennäköinen kaksikko, tai ainakin heidän menestymisensä yhdessä oli hyvin epätodennäköistä, koska tyylillisesti heidän aiemmat työnsä, koko uransa, olivat genren eri laidoilta. Rodgers oli säveltänyt pääasiassa tarinaltaan kevyitä musikaaleja, Hammerstein taas oli vakavamman musikaalikerronnan pioneeri.

Richard Rodgers Richard Charles Rodgers syntyi 28.6.1902 ja kuoli 30.12.1979 New Yorkissa. Rodgers sävelsi urallaan kymmeniä hittimusikaaleja ja satoja hittibiisejä Rodgers jakoi kulttuurisen ja maantieteellisen taustansa merkittävien säveltäjien, kuten Jerome Kern, Irving Berlin ja George Gershwin, kanssa.

Rodgers, Kern ja Gershwin syntyivät ja kasvoivat kaikki New Yorkissa, Berlin muutti kaupunkiin viisivuotiaana.

Kaikkien vanhemmat olivat juutalaisia maahanmuuttajia ja perheet kuuluivat vähintään keskiluokkaan.

Rodgers kasvoi musiikkiin aluksi vanhempiensa kautta, jotka kävivät musikaaleissa 1900-luvun alkupuolella ja soittivat sekä lauloivat niiden kappaleita kotonaan. Rodgersin oma musisointi alkoi noiden teosten korvakuulolta opettelulla ja pianolla soittamisella, niin kotona kuin koulun tapahtumissa. Klassiseen musiikkiin

Rodgersilla oli läpi elämän kestänyt vahva suhde. Musikaali oli kuitenkin se musiikin muoto, jonka hän koki omimmakseen jo lapsena.

Säveltämisen Rodgers aloitti neljätoistavuotiaana. Ensimmäinen työ, Camp-fire Days, on julkaistu myöhemmin nuotinnuksena osana Rodgersin omaelämäkertaa (Musical Stages, Rodgers 1975), siitä käy ilmi kuinka vajaavainen hän vielä oli sovittajana ja nuotintajana. Sävellys itsessään oli lupauksia herättävä ja antoi viitteitä siitä, että ajan kuluessa hänestä saattaisi tulla taitava musiikintekijä. Rodgersin idea kehittymisessä ja uralla etenemisessä oli ensinnä olla tuottelias ja toiseksi saada työnsä esitetyksi, näin ollen amatöörivuosina 1917 – 1925 Rodgersin musikaaleja esitettiin hyvin erilaisissa paikoissa, pienimmillään rampojen lasten hoitokodissa, suurimmillaan Columbian yliopiston Varsity-showssa. Rodgers teki yhteensä neljätoista amatöörimusikaalia, ennen kuin The Garrick Gaieties (1925), Rodgersin ja

TOUKOKUU 2015 |

nw | 5

Lorenz Hartin järjestyksessään viides yhteistyö, nousi hitiksi Broadwaylla.

Omien musikaalien säveltämisen ohella Rodgers työskenteli sovittajana muille ja opiskeli Institute of Musical Artissa 1920 – 1924 (vuodesta 1946 nimellä Juilliard) pääaineinaan musiikinteoria ja piano. Vaikka opinnot olivat sävellystöistä johtuen katkonaisia, eikä hän koskaan valmistunut, Rodgers eteni opinnoissa ja tuli valituksi kursseille, jotka olivat tarkasti rajattuja oppilasmääränsä suhteen. Näistä merkittävimpänä viimeisenä opiskeluvuonna tarjoutunut mahdollisuus osallistua Percy Goethschiuksen järjestämälle harmoniakurssille, jolle valittiin vain viisi opiskelijaa. Goethschius oli aikansa merkittävin sävellyspedagogi Yhdysvalloissa, kirjoittaen useita musiikinteorian teoksia. Goetschiuksen metodit ja tekstit käsittelevät suurelta osin miellyttävän melodian kirjoittamista, sen soinnutusta ja laajempien kokonaisuuksien modulointia ja luomista. Rodgers mainitsee elämäkerrassaan Goetschiuksen opeista erityisesti sen, ettei fraasia kannata lopettaa perusmuotoiseen kolmisointuun. Yllättävistä melodian lopetuksista tulikin Rodgersin tavaramerkki.

Goetschiuksen merkityksestä Rodgersin säveltämiselle voi esittää vain arvioita. Se on kuitenkin tiedossa, että Rodgers oli tehnyt jo merkittävän määrän omia sävellyksiään ennen Goetschiuksen oppilaaksi pääsemistä.

Musiikinteoria on tieteenä selittävä ja tutkii musiikissa tapahtuvia ilmiöitä.

Hyvän melodian tai harmonian määritteleminen tapahtuu olemassa olevien esimerkkien pohjalta; uusia hyviä melodioita ja harmoniavirtailuja ei kehitetä musiikinteorian laboratorioissa ja sitten lanseerata yleisölle. Todennäköisesti Rodgersin melodiakäsitys on peräisin hänen kuuntelemastaan musiikista, Beethovenista, Brahmsista, Bizestä, Rachmaninovista ynnä muista, ja opinnot Goethschiuksen kanssa vahvistivat näkemystä ja toi uusia työkaluja sen toteuttamiseen.

Alec Wilder selittää Rodgersin sävellysten monimuotoisuutta teoksessaan American Popular Song (1972).

Sitaatti liittyy You Are Too Beautiful-kappaleen analyysiin, jossa Wilder pohtii Rodgersin tunnistettavuutta ja kekseliäisyyttä:

6 |

nw | TOUKOKUU 2015

Tähän astisen, kaksitoistavuotisen, uran aikana Rodgers oli säveltänyt useita hienoja kappaleita. Tuona aikana tietyt tyylilliset piirteet ovat nousseet esiin: luontevat asteittaiset melodiakulut, taitava perättäisten neljännenasteen sointujen käyttö, rikas mutta eleetön harmoniavirta, erityinen kyky säkeistöjen ja valssien säveltäjänä, sekä mieltymys AABA-muotoon. Silti, jos valitsisin Rodgersin kappaleista joitakin esimerkkejä, vaikkapa Mimi, Manhattan, Lover tai A Ship Without a Sail, löytyisikö niistä tyylillisiä piirteitä, joiden perusteella kappaleet voisi tunnistaa Rodgersin sävellyksiksi? Vaikka pidän kaikista niistä, ja arvostan niitä suuresti, en usko että pystyisin pelkän sävellyksen perusteella tunnistamaan niitä Rodgersin kappaleiksi. Tämä johtopäätös ei vaikuta millään tavalla arviooni lauluista. Seurauksena on se, että sen sijaan että olisin huolissani tunnistettavuudesta, annan tunnustusta Rodgersin sävellysten monipuolisuudesta ja näytöistä hyvästä mausta, musikaalisuudesta, kekseliäisyydestä, nokkeluudesta ja hienostuneisuudesta.

“Annan tunnustusta Rodgersin sävellysten monipuolisuudesta ja näytöistä hyvästä mausta, musikaalisuudesta, kekseliäisyydestä, nokkeluudesta ja hienostuneisuudesta.”

Gerald Mast analysoi Rodgersin asteittaisten melodiakulkujen käyttöä eri kappaleissa ja toteaa Rodgersin käyttävän hyvin suorasukaisesti joonista moodia läpi uransa, huipentuen viimeiseen suureen hittiinsä Do-Re-Mi, joka itsessään on duuriskaalan ylistys. Poikkeuksellisia kappaleista tuli melodioiden yllättävien purkausten ja niitä tukevien harmonisten ratkaisujen vuoksi. Yllättävät melodiakulut ovat usein kliseisiä, mutta Rodgersin tapauksessa tilanne on merkittävästi erilainen, koska useissa tapauksissa hänet voidaan osoittaa konvention lanseeraajaksi. Esimerkki tyypillisestä Rodgersin käyttämästä yllättävästä melodialiikkeestä on melodian äkillinen loikkaus sävellajin kolmannelle

sävelelle. Tätä liikettä kutsutaan joskus nimellä ”Rodgers leap”. Esimerkiksi kappaleessa Falling in Love With Love (sävellaji Bb) melodia etenee toisessa fraasissa asteikon mukaisesti kohti sävellajin perussäveltä (f, g, a), mutta bb:n sijaan päättyykin d:hen. Melodian taustalla soinnutus on tyypillinen V-I: F7-Bbmaj7.

Melodioiden ohella suuri painoarvo on Rodgersin tavalla huomioida teksti sävellyksissään. Harmonia alleviivaa ja myötäilee melodian kulkua ja yllätyksiä, mutta musiikillisen kontekstin lisäksi ottaa huomioon, melodian tavoin, myös lyriikan sekä tarinan. Esimerkiksi kappaleessa My Heart Stood Still melodia päättyy aina sanan ”still” kohdalla pitkään nuottiin kuvaamaan pysähtyneisyyttä. You’ll Never Walk Alonessa harmonian kautta viitataan tekstiin muuttamalla G-duuri g-molliin fraasin ”don’t be afraid of the dark” lopussa: sana ”dark” alkaa duurin aikana ja päättyy soinnun muututtua molliksi.

Kysymykseen kumpi oli ensin, lyriikka vai sävellys, ei ole vastausta.

Yleisesti oletetaan, että Rodger & Hart -kaksikon työjärjestyksessä melodia edelsi tekstiä, kun taas Rodgers & Hammerstein -kaksikon kohdalla tilanne oli päinvastoin. Tämä dikotomia ei kuitenkaan ole mitenkään yksiselitteinen.

Otsikko tai tarina on joka tapauksessa ollut olemassa ennen sävellystä tai sanoitusta ja niiden perusteella tekijät ovat voineet itse ennakoida tulevaa teosta. Lopputuloksena on lyyristä musiikkia, jonka tarkoituksena on toimia musiikin lisäksi dramaturgisena elementtinä suhteessa käsikirjoitettuun tarinaan.

Richard Rodgers on historian ensimmäinen EGOT (Emmy-, Grammy-, Oscar-, Tony-award) -palkittu henkilö. 1945 hän sai Oscarin kappaleesta It Might As Well Be Spring; 1950 ensimmäisen kuudesta Tony-palkinnostaan musikaalista South Pacific; 1960 ensimmäisen kahdesta Grammy-palkinnostaan albumista No Strings; Emmyn elokuvan Winston Churchill: The Valiant Years musiikista. EGOTin lisäksi hän voitti kaksi Pulitzer-palkintoa musikaaleista Oklahoma (1944) ja South Pacific (1950), ollen näin myös historian ensimmäinen EGOT- ja Pulitzer-palkittu henkilö (säveltäjä Marvin Hamlisch (1944 - 2012) on toinen samat tunnustukset saanut henkilö).

Oscar Hammerstein II Oscar Greeley Clendenning Hammerstein II syntyi 12.6.1895 New Yorkissa ja kuoli 23.8.1960 Doylestownissa. Hän teki nelikymmenvuotisen uran musikaalisanoittajana, -kirjoittajana ja -tuottajana. Musiikkiteatteria käsittelevissä julkaisuissa hänet nimetään usein alan merkittävimmäksi uudistajaksi, henkilöksi, jonka ansiosta musikaali muuntui kevyestä viihteestä vakavasti otettavaksi taidemuodoksi (esimerkiksi Song Writers Hall of Fame: Oscar Hammerstein II propably contributed more than any other single person to the evolution of the American musical comedy from simple entertainment to a complex and sophisticated art form; ja Popular Song: While the question of ”most influential composer in Broadway history” is certainly subject to debate, if we turn the quetion to lyricist, it is much more easier to answer. When all is considered, including impact of the art, lasting popularity and memorability of the lyrics, Oscar Hammerstein II stands alone at the top of Broadway lyricist).

Hammerstein II syntyi Richard Rodgersin tapaan New Yorkissa. Hänen isoisänsä, Oscar Hammerstein I, oli merkittävä teatteri-impressaari; isänsä William Hammerstein vaudeville-teatteri Hammerstein’s Victorian omistaja; setänsä Arthur Hammers-

tein teatterituottaja. Perhetaustasta johtuen, Hammerstein II:n teatteriuralle päätymistä voi pitää todennäköisenä. Alkuun tämä ei ollut kuitenkaan selvää, sillä William Hammerstein ei halunnut poikansa jatkavan perheen jalanjäljissä ja painosti hänet opiskelemaan lakia. Hammerstein II aloitti lakiopintonsa Columbian yliopistossa, jossa tapasi tulevan musikaaliaisaparinsa, Richard Rodgersin. Kolmannen opiskeluvuoden (1914) aikana Hammerstein II:n isä kuoli ja hän päätti aloittaa näyttelemisen ja käsikirjoittamisen Columbia yliopiston Varsity Showssa. Lopullisesti Hammerstein II lopetti lakiopintonsa 1917 ja hän pääsi sanoittaja-käsikirjoittaja Otto Harbachin (1873 – 1963) oppipojaksi.

Harbachin tavoitteena oli muuttaa operetteja lähemmäksi teatterinäytelmän ilmaisua, joksikin, mitä sittemmin kutsutaan musikaaliksi. Visionsa ansiosta Harbach oli, jälkeenpäin tarkasteltuna, ideaali mentori Hammerstein II:lle, ja suuremmassa kuvassa merkittävä vaikuttaja myös Rodgers & Hammerstein II -tuotannolle ja sitä kautta koko musikaalille (myös Rodgersin suurimpana tavoitteena oli operetin uudistaminen musiikkiteatteriksi, musikaaliksi). Hammerstein II piti mentoriansa suuressa arvossa, kommentoiden häntä ”Harbach was one of the few patient authors who kept on writing well-constructed musical plays during

a period when most theater people would say the book of musical play doesn’t matter”.

Hammerstein II:n ura kehittyi tasaisesti. Hän kirjoitti sekä käsikirjoituksia että sanoituksia Harbachin kanssa Herbert Stothartin ja Vincent Youmansin sävellyksiin ja myöhemmin, edelleen Harbachin ohjauksessa, Jerome Kernin ja Sigmund Rombergin sävellyksiin. 1927 Hammerstein II kirjoitti ensimmäisen musikaalinsa ilman Harbachia. Säveltäjänä toimi Kern.

Hammerstein II:n ja Kernin Show Boat oli modernin musikaalin alku, josta The New Grove Dictionary of Music and Musicians kirjoitti 1980 ”perhaps the most succesful and influential Broadway musical play ever written”.

Show Boat oli tyyliltään ensimmäinen musikaali, joka pyrki realistisuuteen ja käsitteli sosiaalisia ja kulttuurisia teemoja. Sittemmin tyylistä on tullut amerikkalsien musikaalin standardi.

Sanoittajana Hammersteinin ilmaisu oli kuitenkin eurooppalaiselle tyylille uskollista. Samaan aikaan kun esimerkiksi Lorenz Hart kirjoitti nokkelia alleviivaavia sutkautuksia ja näppäriä riimejä, Hammerstein pyrki maanläheisempään tunteen ilmaisemiseen – vokaalirikkaisiin laulettaviin fraaseihin. Hammerstein ihaili Hartia tämän kyvystä käyttää riimejä nokkelasti, mutta sanoi olevansa itse toisen koulukunnan edustaja ja kannattaja. Hänen

TOUKOKUU 2015 |

nw | 7

You’ll Never Walk Alone -analyysi

C

When you walk through the storm hold your head up high and don’t be afraid of the dark

When you walk through the storm

Myrsky symboloi vaikeaa tilannetta, jossa oma toiminta ja asenne ratkaisevat, tulevaa ei pidä pelätä.

And don’t be afraid of the dark

G

Hold your head up high F

At the end of the storm there’s a golden sky and sweet silver song of the lark

C

G

Dm

Bb

At the end of the storm F

Dm

There’s a golden sky Bb

Am

Gm

F

E

C7

”Asioilla on tapana selvitä”, vaikeudet loppuvat aikanaan ja kun ne loppuvat, pyyhkii helpotus pois sitä edeltäneen tuskan.

And the sweet silver song of the lark

Walk on through the wind walk on throught the rain though your dreams be tossed and blown

Walk on through the wind

F

E7

Am ”Tossua toisen eteen” jatka kulkuasi vaikeuksien läpi, askel kerrallaan, ”walk on” toistetaan peräkkäisissä säkeissä kuin askeleet.

Matkaa on jatkettava, vaikka sen varrella unelmat haihtuisivat.

Walk on, walk on with hope in your heart and you’ll never walk alone you’ll never walk alone

periaattensa oli, että riimin tulee olla toimiva, muttei itsessään huomattava.

Jotain on pielessä, jos riimi itsessään nousee esiin tekstistä, koska kun laulaja tai kuulija alkaa seuraamaan riimejä, hänen huomionsa kääntyy pois itse tarinasta. Toinen seikka, jota Hammerstein tavoitteli, oli lyriikan proosallisuus. Vaikka Hammersteinin tunteikkaat lyriikat ovat runollisia, niissä on mukana myös realismia, jonka ansiosta ne onnistuvat vetoamaan.

Tekstin merkityksen lisäksi Hammerstein keskittyi laulettavuuteen.

Hän tarkasteli melodiaa - tai asetti säveltäjälle tärppejä melodian kohokohtia varten – fonetiikan kannalta. Esimerkiksi kappaleen Can I Forget You fraasin ”as moon light fades in a veil of rain” loppupuolella [ei]-lausuttavat vokaalit ovat melodiassa painotettuja: fa-

nw | TOUKOKUU 2015

D dim

Walk on through the rain Em

C

F

G

Though your dreams be tossed and blown

C

C7

Walk on, walk on F

D

With hope in your heart

Sydän viittaa toivon syntypaikkaan, ihmiseen itseensä. Kaikki on mahdollista niin kauan kun on toivoa ja niin kauan kun on toivoa, löytyy ympärille ihmisiä jotka jakavat toivon. Kun toivo löytyy ihmisestä itsestään sitä ei voi kukaan viedä.

8 |

Gm

C C7 Fmaj7 F#7 Em G

And youl’ll never walk alone C C7 F

G

C

You’ll never walk Alone

des in a veil of rain. Aina kliimaksien ja korkeiden nuottien kohdalle hän pyrki sijoittamaan avoimen, helposti laulettavan, vokaalin.

Show Boatin jälkeen ura kuitenkin jähmettyi ja vasta yhteistyö Richard Rodgersin kanssa, ja heidän ensimmäinen yhteistyö Oklahoma!, nosti Hammerstein II:n jälleen Broadwayn huipulle (Furia 1992: 181).

You’ll Never Walk Alone You’ll Never Walk Alone tehtiin Carousel-musikaalia varten, joka sai ensi-iltansa Broadwayn Majestic Theaterissa huhtikuussa 1945. Carousel oli tekijöidensä, Richard Rodgersin ja Oscar Hammerstein II:n, järjestyksessään toinen viidestä menestysmusikaalista (Oklahoma!, Carousel, South Pacific,

The King and I ja The Sound of Music). Musikaalin tarina perustuu rakkaan menettämisen surun käsittelyyn.

You’ll Never Walk Alone esitetään ensimmäisen kerran kohtauksessa, jossa päähenkilön aviomies on menehtynyt ja surevan vaimon serkku lohduttaa häntä laulamalla.

Carousel julkaistiin II-maailmansodan ollessa vielä vahvsti käynnissä. USA oli astunut vahvasti mukaan sotaan ja läheisten kuolema oli läsnä useissa perheissä. On siis syytä olettaa, ottaen huomioon Rodgersin ja Hammersteinin erinomaisen taidon lukea yleisön odotuksia, että kuoleman läsnäolon tiedostaminen on ollut yksi keskeisistä ajatuksista Carouselia tehdessä. You’ll Never Walk Alonen sanoitus käsittelee vaikeuksien voittamista sekä periksiantamattomuutta ja kappale on ►

► sijoitettu ajallisesti musikaalissa lä-

heisen kuoleman välittömään yhteyteen.

Alkuperäisversio on sävelletty C-duuriin, mutta moduloi rakenteensa aikana D-molliin. Tahtilaji on 4/4, rytmilliset elementit ovat harpun suora kahdeksasosa-arpeggio ja jousien pitkät legatot. Melodian ambitus on puolitoista oktaavia (c1 – g2), pysyen kappaleen alkupuoliskolla matalalla (c1 – g1) ja nousten loppupuoliskolla seuraavaan oktaaviin. Kappaleen rakenne ei kertaa osia lopun koodaa lukuunottamatta.

Liverpool FC:hen liitettävä versio, Gerry & the Pacemakersin levytys vuodelta 1963, on harmonialtaan ja rakenteeltaan yhteneväinen alkuperäisversion kanssa. Rytmillisesti versio on merkittävästi erilainen, kappale on sovitettu 6/8-tahtilajiin. Harppu-arpeggio on korvattu pianolla, joka soittaa läpi kappaleen 6/8-arpeggiota.

Pop-versiossa uutena rytmisenä elementtinä ovat rummut ja bassokitara.

Laulumelodian fraseeraus on kolmimuunteista. Gerry & the Pacemakersin ohella You’ll Never Walk Alonesta on tehty yli 100 levytettyä versiota. ■

TOUKOKUU 2015 |

nw | 9

Mahdollisuus ottaa valokuva John Barnesin ja Ronnie Whelanin kanssa ja saada heiltä nimmari veti väkeä kuin hunaja kärpäsiä.

MESTARIT KAIPAAVAT JOUKKUEESEEN KOKEMUSTA Kesän siirtomarkkinoilta pitäisi löytää joukkueeseen muutama jo 7-8 vuotta huipulla pelannut vahvistus, jos Liverpool FC haluaa nousta aivan saarivaltion jalkapallon huipulle, arvioivat Liverpool FC:n 1980- ja 1990-luvun huippupelaajat John Barnes ja Ronnie Whelan.

TEKSTI JA KUVAT Arto Rautio

10 |

nw | TOUKOKUU 2015

L

iverpool FC:n virallisten kannattajaklubien (OLSC) jäsenille tarkoitettu tämänvuotinen hyväntekeväisyysillallinen järjestettiin Anfieldin Centennary-katsomon VIP-tiloissa vapunpäivän iltana. Tilaisuudessa kerättiin rahaa Liverpool Foundationille (netissä http://foundation. liverpoolfc.com) eli seuran viralliseen hyväntekeväisyystyöhön. OLSC Finland lahjoitti vuosikokouksen päättämästä hyväntekeväisyysmäärärahasta säätiölle 80 puntaa ostamalla tilaisuudessa myytyjä arpoja ko. summalla.

Kannattajille tilaisuuden suurin anti oli tietysti mahdollisuus tavata Liverpool FC:n pelaajia. Tänä vuonna paikalla olivat Liverpoolin legendoista kaksikko John Barnes ja Ronnie Whelan. Heidän ohellaan mukana olivat Kate Longhurst ja Libby Stout kaksi viimeisintä liigamestaruutta voittaneesta Liverpoolin naisjoukkueessa. Lienee ymmärrettävää, että tilaisuudessa pääroolissa olivat vanhat mestarit.

Tämän vuoden tilaisuudesta puuttui alun ns. vapaan seurustelun aika, jossa olisi päässyt juttelemaan legendojen ja pelaajien kanssa kahden kesken. Sen sijaan osanottajat saivat esittää tähdille kirjallisia kysymyksiä, joista isännät sitten valitsivat osan käytäväksi julkisesti läpi. Norwegian Wood onnistui ilmeisesti kysymyksissään, koska niihin kaikkiin vastattiin julkisesti.

Joukkue on nyt omalla paikallaan Yhtenä illan teemana oli, mitä mieltä legendat ovat Liverpool FC:n tämän kauden otteista. John Barnes totesi, että ManU-peliin asti joukkue pelasi loistavasti ja sen jälkeen ote katosi. Hänen mielestään senhetkinen sijoitus viidentenä kuvaa aika lailla oikein sitä, mikä on joukkueen todellinen taso tällä hetkellä. Etenkin Luis Suarezin menetyksen jälkeen kaikki yli tämän olisi selkeää plussaa.

Here we go. Kirsi Centennaryn VIP-tilojen edustalla tovi ennen H-hetkeä eli OLSC:n End fo the Season Celebrationin alkua. Asukoodi oli tänä vuonna smart casual.

- Toki on totta, että jos kaikki olisi mennyt oikein hyvin ja onnekkaastikin, oltaisiin nyt toisia ja selvitty cupeissa välieriä pitemmälle, Barnes summasi.

Ronnie Whelan muistutti, että joukkueeseen on tullut parin viime vuoden aikana paljon nuoria pelaajia. Hänen mielestään FA-tappio Aston Villalle oli se kulmakivi, jonka jälkeen ote alkoi lipsua ja palattiin liigakauden alun kompurointiin.

- Viime liigakaudella vauhti hiipui kalkkiviivoilla ja nyt kävi taas samoin, Whelan tiivisti joukkueen esitykset.

- Vie aikaa, että nuorista pelaajista saa toimivan joukkueen. Monet avainpelaajamme ovat pelanneet todellisella huipulla yhdestä kolmeen vuoteen. Jos halutaan mennä joukkueena eteenpäin, pitäisi joukkueeseen ehdottomasti saada myös muutama kokenut pelaaja eri pelipaikoille. Kokeneella tarkoitan sellaista 7-8 vuotta huipulla jo ollutta ammattilaista, Barnes lisäsi.

- Muistan omalta peliajaltamme, että olimme välillä aika pahasti ulkona Euroopan peleissä. Vei aikansa, että aloimme voittaa ja selvittää tiemme mestaruustaistoihin. Nyt Chelsealla on kokenut valmentaja ja hyvä yhdistelmä, jossa on sopivasti kokeneita pelaajia. Meillä pitää päästä ajan kanssa samaan, jos halutaan voittaa pokaaleita, Whelan vinkkasi Fenway Sports Groupille.

- Pitää olla joukkue, johon voi luottaa. Itse pidän Liverpoolin kaikkien aikojen parhaina pelaajina Kenny Dalglishia ja Steven Gerrardia, mutta meille kaikille aika tekee tehtävänsä. Sen takia hiipuvat runkopelaajat pitää pystyä ja osata korvata uusilla vastaavanlaiseen rooliin pystyvillä pelaajilla, jos halutaan pysyä huipulla, Barnes jatkoi.

- Meille on tuotu viime ajat nuoria lupaavia pelaajia. Nyt olisi tosiaan aika uusille top-top –pelaajille, mutta ilman UCL-pelejä se voi olla vaikeaa, Whelan harmitteli.

Onni on päästä samaan kuvaan yhden Liverpoollegendan eli John Barnesin kanssa. Ronnie Whelan ehti livahtaa ulos, ennen kuin saatiin kamera paikalle. Ja unohtuipa sitten ostaa se virallisen kuvaajan ottama kuvakin, jonka oton yhteydessä vaihdettiin pari sanaa Ronnien kanssa.

- Raha on tärkeä asia ja muutamalle avainpelaajalle pitää pystyä maksamaan kunnon palkka. Siihen ei tietenkään pidä mennä, että jokaiselle pelaajalle maksetaan 200.000 puntaa viikko, mutta toisaalta ei saisi olla mitään ehdotonta palkkakattoakaan. Jos ei anneta eväitä hankkia tosi huippuja, sitten pitää antaa Brendan Rodgersille aikaa rakentaa joukkue nuorista miehiksi, John Barnes totesi.

- Minusta Liverpool FC:n pitäisi tavoitella joukkueeseen Lionel Messiä, Chirstiano Ronaldoa ja Luis Suarezia siirtomarkkinoilla, summasi Ronnie Whelan lievä virne suupielissä lähtökohtansa kesän pelaajahankintoihin.

- Meidän kaksi mestaruuttamme ovat tulleet siitä, että olemme toisaalta kasvaneet joukkueena ja toisaalta saaneet muutamia oivia vahvistuksia. Olemme tehneet tosissamme työtä, että nousisimme sarjan ykköseksi, hyökkääjänä pelaava Kate Longhurst kertoi naisten menestyksen salaisuudeksi.

- Viime kaudella olimme ennen viimeistä kierrosta kolmansina. Lähdimme viimeiseen peliin mielessämme vain voitto vähintään kahdella maalilla. Tiesimme, että jos hoidamme oman osamme, meillä on mahdollisuus voittaa koko sarja. Otimme 3-0 voiton, edellämme olleet joukkueet menettivät pisteitä ja saimme nostaa toisen kerran peräkkäin mestaruuspytyn, maalivahti Libby Stout tiivisti tuoden samalla esille hyvin, mikä rooli henkisellä valmiudella ja vahvuudella on menestyksessä.

- Lähdemme taas hakemaan liigamestaruutta. Tiedämme, että kaikki yrittävät voittaa meidät tällä kaudella, mutta se ei muuta tavoitettamme, Kate Longhurst lisäsi.

Legendoilla olisi annettavaa nykyjoukkueelle Yksi Norwegian Woodin esittämistä kysymyksistä tiedusteli, mitä John Barnes ja Ronnie Whelan voisivat antaa

TOUKOKUU 2015 |

nw | 11

Illan ohjelmaan kuului tietokilpailu, jossa oli John Barnesin joukkue ja Ronnie Whelanin joukkue.

Barnesin kaverina oli naisjoukkueen hyökkääjä Kate Longhurst sekä yleisöstä arvalla mukaan otettu suomalaisdelegaation vanha tuttu Nabs Al Busaidi Omanista.

nykyjoukkueeseen, jos he olisivat sen jäseniä parhaassa pelikunnossaan. Ronnie Whelanin vastaus oli tiivistettynä ”sydäntä ja sitoutumista”. John Barnesin vastauksen voinee tiivistää parhaiten sanaan ”kokemusta”.

- Mutta et voi enää pelata kuten vaikka Graeme Souness pelasi. Jos pelaisit siten tänä päivänä, lentäisit kentältä ulos.

Jos olisimme tämän päivän joukkueessa, pitäisi meidänkin toki pelata modernia futista ja omaksua siihen liittyvät asenteet toiminnassa kentällä,John Barnes naurahti Ronnie Whelanille.

- Kyllä, mutta pärjäämisessä on pelaajalla itsellään silti iso rooli. Joe Fagan sanoi joskus, että en voi sanoa tarkkaan, mitä sinun pitäisi tehdä kentällä, voin vain sanoa, että pelaa hyvin, Whelan täsmensi.

- Opin hirveän paljon pelaajana, kun siirryin Watfordista Liverpooliin ja sain pelata loistavien pelaajien kanssa. Joukkueessa pitää olla joku, joka vie sitä eteenpäin ja ehkäpä minulla voisi nykyjoukkueessa olla sitä roolia, John Barnes arveli.

- Itse pelasin muun muassa Phil Thompsonin, Kenny Dalglishin ja Graeme Sounessin kanssa. Opin ehdottomasti eniten Graeme Sounessilta, jolla oli tärkeä rooli, kun voitimme treblen eli mestaruuden, liigacupin ja Euroopan Cupin vuonna 1984. Seuraavana vuonna, kun Graeme ei enää ollut joukkueessa, emme sitten voittaneetkaan mitään, Whelan säesti kokeneiden esikuvien merkityksestä joukkueelle.

- Itse olisin halunnut ehdottomasti pelata Steven Gerrardin kanssa. Esimerkiksi Graeme Sounessista ja Paul Scholesista on puhuttu kaikkien aikojen keskikenttäpelaajina, mutta kyllä minusta Steven Gerrard kuuluu myös pelaajiin, joka olisi mahtunut mihin tahansa tämän maailman joukkueista. Liverpoolin onni on ollut saada pitää pelaaja, joka on ollut niin hyvä kaikilla pelaamisen osa-alueilla, aikanaan erinomaisena vasemman laidan hyökkäävänä keskikenttä-

12 |

nw | TOUKOKUU 2015

pelaajana tunnettu John Barnes avasi tuntemuksiaan.

Omat huippuhetket lämmittävät yhä Tilaisuudessa muisteltiin myös legendojen oman uran huippuhetkiä mm. Norwegian Woodin kysymysten pohjalta. Ronnie Whelan sanoi vuoden 1986 FA Cup –voiton olleen hänen yhden hänen ikimuistoisimmista hetkistään Liverpool-peliasussa.

- Olin nähnyt FA Cup -voiton juhlintaa aiemmin ja kun voitimme sen ensimmäisen kerran, tunne oli mieletön. Samaten oli upeaa päästä nostamaan cup-kannu joukkueen kapteenina 1989. Maaleistani mieleenpainuvin oli ehkä voittomaali ManU:n verkkoon liigacupin finaalissa 1983. Pallo tuli Sammy Leeltä Phil Nealille ja sanoin, että pysäytä se minulle. Vedin Philin asettelusta sen nätisti verkon perille, myhäili Whelan, joka pelasi ensin keskikentän vasemmassa laidassa ja Barnesin tulon jälkeen keskikentän keskustassa ja välillä tarvittaessa puolustuksessakin.

- Minulle on jäänyt mieleen sekä ensimmäinen liigamestaruuteni keväällä 1988 että se, kun hävisimme Arsenalille mestaruuden Anfieldilla 91. minuutilla syntyneellä Arsenalin maalilla toukokuussa 1989. Moni on sanonut, että maaleistani mieleenpainuvin oli varmaan tasoitusmaali 4-4 tasapelissä Evertonia vastaan, mutta itse koen pelin enemmän menetettynä voittona enkä pelinä, jossa tein hienon maalin, Barnes tuumaili.

- Jos et olisi ruvennut riplaamaan kulmalipulla ja menettänyt palloa, Arsenal ei olisi päässyt tekemään sitä voittomaalia, Whelan naljaili.

- Kaikki kyllä muistavat, että menetin pallon, mutta muistaako kukaan, kuka syötti minulle pallon mahdottomaan paikkaan. Tässä on samaa kuin viimekeväisessä Gerrardin

liukastumisessa. Se muistetaan, mutta muistetaanko, kuka pallon syötti hänelle siihen paikkaan, Barnes puolustautui.

- Sakho, mylvi fanien lauma jälkimmäiseen kysymykseen.

Ronnie Whelan pääsi nauttimaan Euroopan cupin voitoista, mutta John Barnesin aikana Liverpool kärsi UEFAn Heyselin tapahtumien takia asettamasta Eurooppa-bannista. Barnes kertoi, että ei ole ajatellut, olisiko joukkue pärjännyt Euroopassa, kun tilanne oli mikä oli.

- Uskon, että Liverpool olisi voittanut 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa myös Euroopassa. Se 1980-luvun lopun joukkue oli niin hyvä, Whelan tuumasi.

- Liverpoolilla oli 1980-luvun alussa myös aivan mahtava porukka. Kun itse pelasin Kenny Dalglishin alaisuudessa, muutimme pelitapaamme viihdyttävämmäksi. Jos nyt jonakin haluaisin ihmisten muistavan minut, niin viihdyttävänä pelaajana. Jos eivät muista, eivät muista, Barnes palasi vielä oman uransa hetkiin.

- Onhan se niin, että jos annat joukkueelle sata prosenttia itsestäsi, sinut tahdotaan muistaa. Ehkä itse toivon eniten, että minut muistetaan juuri siitä, että annoin kaikkeni joukkueelle, Whelan täydensi.

Räppari ja jokin tutkinto Sekä Ronnie Whelan että John Barnes ovat kokeilleet kannuksiaan myös managereina. Whelanilla on tällä puolen selvästi enemmän kokemusta Southendista, Kreikasta ja Kyprokselta. Barnes työskenteli lyhyen aikaa Celticissa, Jamaican maajoukkueessa ja Tranmeressa, Celticissa Kenny Dalglishin alaisena ja Tranmeressä yhdessä Jason McAteerin kanssa. Barnesin manageriura ei kuitenkaan lähtenyt lentoon. Whelanille taas Kreikan ja Kyproksen vuodet olivat

tarpeeksi.

- En ikinä lähtisi enää mistään hinnasta Kreikkaan tai Kyprokselle. Porukka on siellä aivan hullua. Jos voitat, siitä mennään täysin sekaisin, ja jos häviät, pettymyksellä ja kritiikillä ei ole mitään rajaa, Whelan tiivisti tuntemuksensa.

Entiset mestarit arvioivat myös, onko viime vuosina lopettaneista pelaajista joku tulevaisuudessa manageritöissä.

Jamie Carragherin he arvelivat olevan itselleen mieluisassa roolissa tv-persoonana ja jalkapalloasiantuntijana, mutta olivat aika varmoja, että Stevie G tulee olemaan vielä jonkun joukkueen ohjaksissa.

Joku yleisöstä oli myös kysynyt, mitä legendat tekisivät nyt, jos eivät olisi nousseet jalkapallon huipulle.

- Olisin varmaan rap-artisti, Barnes sanoi.

- Minä taas olisin varmaan jatkanut koulun penkillä ja opiskellut jonkin tutkinnon ja ammatin sitä kautta, Whelan lisäsi.

- Kyllähän jalkapalloilijaksi yleensä tulee vain omistautumalla sille täysin. Craig Johnston oli tässä poikkeus. Häntä ei kiinnostanut jalkapallo yhtään, vaan pelaaja-aikoinaan hänen intohimonsa oli valokuvaus. Craig oli yksinkertaisesti vain luontainen futari, joka menestyi lahjoillaan, Barnes ja Whelan kuvasivat pelikaveriaan, joka onkin urallaan sittemmin painottunut luovuutensa hyödyntämiseen.

Ronnie Whelan pelasi Liverpoolissa vuosina 1979-94.

Hän voitti tänä aikana kuusi liigamestaruutta, yhden Euroopan cupin ja Euroopan supercupin, kolme FA Cupia ja liigacupia sekä viisi FA Charity Shieldiä. John Barnes, joka on nimetty Liverpoolin Hall of Fameen, puolestaan kantoi punaisten koti- ja vierasvärejä vuodesta 1987 vuoteen 1997.

Barnesin palkintokaapissa on kaksi liigamestaruutta, kaksi FA cupin voittoa, yksi liigacupin voitto sekä kolme FA Charity Shieldiä. ■

Kuin kaksi marjaa Petri ”Kingsami” Tunturi aka Pappa

Naisjoukkueen maalivahti Libby Stout (vasemmalla) ja hyökkääjä Kate Longhurst (toinen oikealta) poseeraavat tässä tuntemattomiksi jääneiden ihailijoiden kanssa.

Pappa-Tunturi

TOUKOKUU 2015 |

nw | 13

KANNATUSNURKKAUS Tillen miesluola Taloomme ei alunperin suunniteltu kellaria, mutta kun maaperätutkimus pakotti viemään perustukset 2,5 metriä alemmaksi, ehdotti valvojamme, että valetaan sinne samalla lattia niin saat myös kellarin. Siitä hetkestä alkoi haaveilu omasta Liverpool-nurkkauksesta.

TEKSTI JA KUVAT Timo Majamäki

R

akentaminen alkoi 2004 ja muutimme sinne 2006 alkupuolella.

Mutta kiire, laiskuus ja täydellinen kädentaitojen puute venytti kellaribaarin valmistumisen kauden alkuun elokuussa 2013.

Parin seinän tapetoimiseen uhrattiin yksi vuosikerta OLSC:n lehteä, pari LFC-kalenteria ja sekalaisia lehtikuvia.

Pitkän seinän koristeena roikkuu pelipaitakokoelma ja huiveja. Brittipubi-henkinen nahkasohva oli aikoinaan vaimoni perheessä ja pystybaarin kalusteet kaverini (ManU-kannattaja) poikamiesboksin jäämistöä. Kyllä hänellä naama venähti kun näki mihin baarikalusteensa pääsivät.

Jos olet joskus Riihimäellä matsipäivänä vailla katselupaikkaa niin laita viestiä. Tällöin ottelun näkee miesluolassa nimeltään “This Is Anfield“. ■

14 |

nw | TOUKOKUU 2015

Kuvareportaasi

CAPTAIN FANTASTICIN VIIMEINEN PÄIVÄ ANFIELDILLA

TEKSTI JA KUVAT Arto Rautio

TOUKOKUU 2015 |

nw | 15

Stevie G on juuri astunut viimeisen kerran joukkueen Melwoodista Anfieldille tuomasta Ellisonin bussista johdattaakseen pelaajat kotijoukkueen pukutiloihin. Kapteenia ja hänen perässään onnikasta purkautunutta muuta Liverpool FC:n miehistöä oli odottamassa sankka yleisöjoukko Anfield Roadin varressa.

Steven Gerrardin viimeinen lämmittely Anfieldilla alkakoon.

Niiden päälle pikainen haastattelu ja Stevie G kirmaa takaisin pukukoppiin valmistautumaan peliin.

The Kop on valmiina sankarinsa viimeiseen kotipeliin.

Centennaryssa katsojat muodostivat sanan captain ja Kopissa tämän S 8 G –paroraman ottelun alkaessa samaan aikaan, kun Stevie G juoksi kentälle.

Crystal Palacen ja Liverpoolin joukkueet muodostivat kunniakujan tullessaan pukutiloista kentälle peliä varten. Stevie G tuli viimeisenä kolmen tyttärensä kanssa ja tervehti henkilökohtaisesti jokaisen vastustajan pelaajan.

Kapteeni johdattaa viimeistä kertaa Anfieldilla joukkueensa ottelua edeltävään kättelyyn.

16 |

nw | TOUKOKUU 2015

Myös ottelun aikana juhlittiin kunnon jätkähalilla. Halin aloittaneet Adam Lallana ja Steven Gerrard ovat jossain kasan keskellä.

Viimeinen peli on päättynyt.

Kapteeni kättelee tai halaa kaikki tuomarit ja kanssapelaajat.

Nyt se on loppu ja Stevie G johdattaa Liverpoolin joukkueen viimeistä kertaa Anfieldilta ottelun päätteeksi.

Gerard Houllier ja Ian Ayre lahjoittivat Stevie G:lle Anfield-uran muistoksi kuvassa näkyvän 8-pystin.

Puheiden jälkeen oli aika kiertää kenttä ja hyvästellä kannattajat. Stevien kanssa kenttää kiersivät hänen kolme tytärtään Lilly-Ella (11), Lexie (9) ja Loudres (3), jotka saivat kunniatehtävän kerätä mukaan kentälle heitetyt jäähyväislahjat.

Lopuksi otettiin vielä kuvia. Ensin ryhmäkuvassa olivat kaikki joukkueen pelaajat ja taustajoukot sekä pelaajien puolisot ja lapset. Ja tietysti piti saada vielä omiakin kuvia. Tässä Lucas nappaa Coutinhon kännykällä potretin Coutinhosta ja hänen siipastaan Stevie G:n kanssa.

Taustalla Adam Lallana odottaa lapsensa kanssa vuoroaan.

TOUKOKUU 2015 |

nw | 17

18 |

nw | TOUKOKUU 2015

TOUKOKUU 2015 |

nw | 19

YLISTETTY OLKOON, STEVIE G Eiköhän tehdä heti selväksi: Steven Gerrard on paras pelaaja, jonka olen nähnyt Liverpoolin paidassa. Jotain hyvääkin on siinä, että täyttää 50 vuotta: maagisia jalkapallohetkiä riittää vaikka muille jaettavaksi. Olen nähnyt joidenkin uskomattomien lahjakkuuksien juoksevan Liverpool 4:n pyhälle nurmelle, ja muistot, jotka eivät edes mahdu top 100:aan, voittavat sanotaanko vaikka Stoke-fanin viisi parasta hetkeä. Jos on ollut Liverpoolin kannattaja 60-luvulta lähtien, kyyti on ollut melkoista...

TEKSTI Kevin Sampson SUOMENTANUT Juha Ahokas

20 |

nw | TOUKOKUU 2015

E

nsimmäinen näkemäni ottelu oli West Hamia vastaan elokuussa 1966. Englanti oli juuri voittanut maailmanmestaruuden, ja ihmiset juhlivat Bobby Moorea ja Geoff Hurstia, mutta minä en olisi voinut välittää vähempää heistä. En ollut kiinnostunut edes Sir Rogerista. Odottaessani stadionin ulkopuolella isäni kanssa pidin silmällä vain yhtä pelaajaa. Saintia, Pyhimystä. Neljävuotiaan kuvitelmissani luultavasti odotin hänen ilmestyvän pelaajien sisäänkäynnistä – fantasiaportista, josta vain jättiläiset kulkevat – kuin John Wayne, ehkä jopa televisio-Pyhimyksen lailla poolopaitaan pukeutuneena. Olin yllättynyt, että hän hymyili, tosin ujosti, kuin pelästynyt pesukarhu, mutta rakastin häntä varauksettomasti. Hän oli Pyhimys – mies, joka oli voittanut Englannin cupin Liverpoolille.

Vuosien mittaan minulla on ollut monia sankareita. Alun Evans.

Jack Whitham. Emlyn Suuri. Peter Cormack. Kaikki ainutlaatuisia lahjakkuuksia, joita ei edes mainita, kun kootaan LFC:n kaikkien aikojen joukkueita: Cally, legenda. Pelasi noin kymmenentuhatta peliä saamatta kertaakaan varoitusta. Peter Thompson, nero.

Steve Heighway, maestro. Kevin Keegan, pikku heppu, jolla oli sama nimi kuin minulla ja joka aina teki tärkeitä maaleja. Oranssi jalkapallo, joka viuhui verkkoon. Se oli mahtavaa aikaa, vaikka emme koskaan voittaneet mitään. Sen jälkeen, kun elokuussa 1966 aloin käydä peleissä, emme voittaneet mitään ennen kuin toukokuussa 1973.

Ehkä jos Stevie Peplow olisi pelannut enemmän...

Mutta vuoden 1973 tuplamestaruuden jälkeen alkoi Uusi aika (kun UEFA-cup, joka oli aiemmin ollut Messukaupunkien cup, oli yhä cup-voittajien kilpailu), eikä Liverpoolin taikureille tullut loppua. Jo pelkästään paikalliset pelaajat mahtuisivat useimpien fanien kaikkien aikojen kokoonpanoihin: Phil Thompson, Jimmy Case, John Aldridge, Steve McManaman, Robbie Fowler.

Emmekä ole vielä edes maininneet Ray Clemenceä, Alan Hansenia, Graeme

Sounessia, Ronnie Whelania, Ian Rushia, Peter Beardsleyä, Michael Owenia, Mark Lawrensonia, Jan Molbya tai Fernando Torresia. Kenny Dalglish ansaitsee tietysti erikoismaininnan, ja vaikka saimme nauttia Luis Suarezin taituruudesta vain pari vuotta, sanon hetkeäkään epäröimättä, että hän on yhtä hyvä kuin King Kenny.

Sattui vain niin, että – ennen kuin Steven Gerrard astui näyttämölle – King Kenny ei ollut mielestäni Liverpoolin kaikkien aikojen paras pelaaja.

Minun silmissäni Mahtavien punaisten hillittömin, uskomattomin ja luonnollisin lahjakkuus oli John Barnes – varsinkin kolmen ensimmäisen kautensa aikana. Jos joku aikoi syrjäyttää John Barnesin henkilökohtaisen vapahtajani paikalta, hänen täytyisi olla toden totta supersankari.

Hyvät naiset ja herrat, numero 28, Steven Gerrard. Ensimmäisen kerran kuulin hänestä puhuttavan elokuussa 1998. Liverpoolin Echo kutsui kolme viisasta fanzinen toimittajaa – Red All Over The Landin John Mackinin, The Liverpool Wayn Dave Usherin ja Through The Wind And The Rainin Steve Kellyn – esittämään ennakkoarvion alkavasta kaudesta. Liverpoolilta oli puuttunut läpi 90-luvun keskikentän voimamies, mutta Dave Usher sanoi, että hän oli nähnyt tulevaisuuteen.

Dave sanoi, että jos pystyisimme sovittamaan joukkueeseen uuden nuorukaisen, Steven Gerrardin, voisimme taistella realistisesti mestaruudesta.

Samana kesänä Michael Owen oli repinyt Argentiinan puolustuksen hajalle Ranskan maailmanmestaruuskisoissa.

McManaman oli uransa huipulla, ja Jamie Redknapp oli ainakin alkanut lunastaa aiempia lupauksia. Kuka siis oli tuo nuori Gerrard, ja mille paikalle hän sopisi? Dave Usher kertoi, että poika oli 18-vuotias ja taidoiltaan ja asenteeltaan kuin Paul Ince, John Barnes ja Roy Keane samassa persoonassa ja että hän ottaisi tämän joukkueeseen vaikka heti.

Päätin pitää nuorukaista silmällä.

Totta puhuen en aluksi ymmärtänyt, mitä Dave Usher tarkoitti. Ajattelin jopa, että Gerrard juoksi hassusti! Hän tuli kentälle Vegard Hegemin tilalle,

jos muistan oikein, ja ravasi ympäriinsä viittoen kädellään. Sitten ottelu päättyi.

Seuraavissa peleissä hänet vaihdettiin kentälle muutaman kerran, ja kauden lopulla hän oli aloituksessakin, mutta verrattuna muihin varsin uusiin tulijoihin, kuten Michael Oweniin, Danny Murphyyn, Jamie Carragheriin tai David Thompsoniin, hän ei kiinnittänyt erityisesti huomiota. Oli vaikea käsittää, miksi hänestä hälistiin.

Jokseenkin samalla tavoin kuin Jordan Henderson näyttää pelaavan paremmin kun Gerrard ei hääri kukkona tunkiolla, Stevie alkoi näyttää väsymättömän energisyyden ja vaarallisuuden merkkejä, kun Paul Ince oli siirtynyt Middlesbroughiin seuraavalla kaudella. Mutta vasta ensimmäisessä, lyhyeksi jääneessä paikallisottelussaan 1999 Gerrardin voi todella sanoa tehneensä itsensä tunnetuksi.

Kun Sander Westerveld oli saanut punaisen kortin huitaistuaan Franny Jeffersiä, Gerrard tuli kentälle ja näytti, mistä puusta hänet oli veistetty, rappaamalla reiden korkeudelle le-

vy-yhtiöpomoa Kevin Campbellia ja lentämällä itsekin ulos. Se oli Stevien ensimmäinen paikallisottelu, hänen ensimmäinen punainen korttinsa, mutta se ennakoi tulevia taianomaisia suorituksia, maaleja ja voittoja Evertonia vastaan. Gerrard on kiusannut nyt Evertonia 15 vuotta, ja melkein jokaisen paikalliskamppailun jälkeen hän on ollut seuraavan päivän otsikoissa. Maaleja, ulosajoja, ratkaisevia taklauksia ja maaliviivalta pelastuksia, milloin hän on nahistellut Rooneyn kanssa, milloin näyttänyt Ross Barkleylle kaapin paikan, yhtä kaikki Steven Gerrard on hallinnut Merseysiden paikallisotteluja ensiesiintymisestään lähtien.

Mutta ne maalit! Jos unohdetaan hetkeksi rankkarit, Stevien byyrit Evertonin sinikuonoja vastaan ovat olleet huikeita. Ne saavat muistelijan kasvot loistamaan, ja niitä riittää: sänkitukkainen numero 17 laittaa kädet korvan taakse ja virnuilee hulluna kiskaistuaan pallon ylänurkkaan Goodisonilla syyskuussa 2001. Viuhuva maanuoliainen, joka jätti Nigel Mar-

tynin seisomaan kuin nallin kalliolle.

Vapaapotku, jonka hän sijoitti Kop-päädyn verkkoon Didin siirrosta. Hattutemppu iltavalaistuksessa pari kautta sitten, kun Stevie näytti, että lapsi on hänen, työntämällä pallon paitansa alle ja vinkkaamalla silmää murheen murtamille sinikuonoille. Upea pusku, joka aloitti maalien tulvan 4–0 voitossa tammikuussa 2014. Tuo haaveiden kevät...

Gerrardin ensimmäisen kauden perusteella ei edes Dave Usher olisi voinut kuvitella, mitä oli tulossa. Stevie tuntui olevan jatkuvasti ulkona kuvioista, aina muutaman kuukauden välein leikkauspöydällä itsepintaisten nivusongelmien takia. Hän teki Sheffield Wednesdayta vastaan ensimmäisen maalinsa Liverpoolin paidassa – ja mahtava maali se olikin, hän pujotteli (tai riplasi, kuten aikoinaan sanoimme) kolmen neljän Wednesdayn pelaajan ohi ennen kuin upotti pallon alanurkkaan. (Jos tarkastelee hänen yli 170:ntä maaliaan, yksikään niistä ei ole näyttänyt tylsältä. Olen tosissani. Yritäpä mainita Gerrardin maali, jota ei ole tehty

TOUKOKUU 2015 |

nw | 21

kauniisti. Yksikään niistä – pilkut mukaan luettuina – ei ole ollut pelkkä ohjaus tyhjään verkkoon.) Ura kuitenkin käynnistyi katkonaisesti. Siihen mahtui loukkaantumisia, outoja kasvukipuja, ramppikuumeita, henkilökohtaisia ongelmia... Esteitä, jotka hänen oli voitettava noina varhaisina vuosina.

Mielestäni Stevie löi itsensä lopullisesti läpi vuonna 2001. Hän oli jo selvinnyt varsin monista myrskyistä – ei pelkästään loukkaantumisista ja leikkauksista vaan miltei väistämättömistä lehtijutuista, joissa kerrottiin riehakkaasta ilonpidosta ja pikkutuntien episodeista saippuatähtien ja värikkäiden paikallisten liikemiesten seurassa. Koska Robbie Fowler ennen häntä oli viettänyt melko aktiivista yöelämää, eikä sen seurauksena ollut täysin lunastanut lahjakkuutensa asettamia odotuksia, oli alkanut näyttää siltä, että Gerrard saattaisi kulkea samaa tietä. Mutta sitten palaset loksahtivat paikoilleen. Kaikki nuo kyvyt, voima, energia, pelaamisen riemu ja loistava tekniikka, puhkesivat kukkaan maaliskuun 31. päivänä 2001, kun ottelua Manchester Unitedia vastaan oli pelattu viitisentoista minuuttia. Gerrard sai pallon Unitedin kenttäpuoliskolla keskiviivan tuntumassa. Koko Unitedin miehistö perääntyi kymmenisen metriä. Gerrard eteni yhä lähemmäs vastustajan maalia, ja Unitedin puolustus jatkoi vetäymistä. Niinpä hän an-

22 |

nw | TOUKOKUU 2015

toi palaa: raivokas veto lennätti pallon suu auki toljottavan Barthezin ohi, ja Steven George Gerrardin persoonan eri piirteet löysivät toisensa. Tuo maali teki hänestä sen pelaajan, joka hän on nykyään.

Kyse ei ollut vain tuosta yhdestä maalista. Gerrard oli alkanut saada todella hyviä neuvoja muutamilta loistavilta mentoreilta. Phil Thompson palasi seuraan Gerard Houllierin kakkosmieheksi. Kukaan ei ymmärtänyt paremmin kuin Phil paineita, joita kasaantuu suuruuden kynnyksellä olevan paikallisen pojan harteille rakkaassa seurassa. Dieter Hamann auttoi Steveä selvittämään, milloin kannatti syöksyä eteenpäin, milloin pysyä paikoillaan. Uskon kuitenkin, että eräs toinen kylmähermoinen kaveri auttoi tekemään pojasta miehen. Gary McAllister, joka oli saapunut seuraan kesällä 2000 ja enemmän kuin kukaan toinen näytti Steven Gerrardille, kuinka pelata jalkapalloa huipputasolla.

Unitedia vastaan laukomansa hirmuvedon jälkeen Stevie alkoi tehtailla maaleja nopeaan tahtiin. Jos hän ei ollut aiemmin halukas kokeilemaan onneaan, hän alkoi nyt pommittaa vastustajan maalia parin- ja kolmenkymmenen metrin päästä. Tuloksena oli upeita häkkejä. Hän oli ilmiömäinen.

Kun Liverpool pelasi Cardiffissa Liigacupin ja Englannin cupin loppuotteluissa, voitti kolmannen UEFA-cupinsa

Dortmundissa, selviytyi Mestarien liigaan ja löi Monacossa Bayern Münchenin Super Cupissa, Gerrard oli loistava kautta linjan.

Monet Liverpool-fanit sanovat, ettei heitä kiinnosta vähääkään Englannin maajoukkue, mutta kun joukkueessa on Liverpoolin pelaajia, haluan Englannin menestyvän. Gerrardin hyvä vire jatkui maajoukkueessa: hän laukoi lisää upeita maaleja ja pisti pallon kahdesti oppi-isänsä Didi Hamannin längistä, kun Englanti murskasi Saksan 5–1 Münchenissä. Olivatko muuten kaikki seniltaiset Englannin maalit Liverpoolin pelaajien tekemiä? Taisivat olla.

Vuonna 2003 Gerrard sai kapteenin nauhan Sami Hyypiältä ja kasvoi mittaa entisestään. Joukkue kompuroi, mutta Gerrardin huippuhetket toivat lohtua Houllierin vuosien masentavaan antikliimaksiin. Saamme kiittää paljosta monsieur H:ta – enemmän kuin kukaan muu hän kiskoi menneisyyteen juuttuneen seuran nykyaikaan – ja erityisesti häntä saa kiittää hänen uusi kapteeninsa Steven Gerrard. Oli ratkaisevan tärkeää, että Houllier luotti Gerrardin kykyihin. Jos kuuntelee John Barnesia tai Ray Houghtonia tai muita vuoden 1987–88 legendaarisen joukkueen pelaajia, kun nämä puhuvat Kenny Dalglishin taktiikkapalavereista, kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä, että Kennyn viesti oli tämänkaltainen: ”Olette loistavia pelaajia. Te ette tarvitse minua

kertomaan, mitä teidän pitää tehdä.

Olette parempia kuin vastustajanne.

Menkää ja lyökää heidät!”

On vaikea kuvitella hienostunut Houllier muotoilemaan ajatusta aivan noilla sanoilla, mutta hän antoi Gerrardille vapauden hyökätä mielensä mukaan.

On sääli, että GH joutui lopulta luottamaan Diaon, Dioufin ja Bruno Cheyroun kaltaisiin pelaajiin. Yritys oli tuhoon tuomittu aikana, jolloin 20 miljoonaa puntaa oli valtava summa. Ehkä unelmat olisivat toteutuneet, jos olisimme keskittyneet etsimään uutta Gary Macia, jotta Stevie G olisi voitu vapauttaa supermiehen taakastaan. Zinedine Zidane täytti 30 vuotta kesäkuussa 2002, ja voi vain miettiä, miten hän ja Steve olisivat pelanneet yhdessä, jos sen kesän siirtohuhut olisivat toteutuneet.

Seuraavana vuonna saapui Roman Abramovich, joka muutti englantilaisen jalkapallon ilmeen ikiajoiksi, kun taas Gerard Houllier oli lähdössä pois.

Abramovichin ensimmäinen siirto oli hankkiutua eroon kokoonpanoja jatkuvasti rukanneesta Claudio Ranierista ja värvätä tämän tilalle lespaava narsisti Jose Mourinho. Mourinho oli antanut ymmärtää agenttinsa Jorge Mendesin välityksellä, että toivoi pääsevänsä Liverpoolin manageriksi Houllierin jälkeen – mutta Liverpooliilla oli muita suunnitelmia. Hymyilevä espanjalainen nimeltä Rafael Benitez saapui kesällä 2004 ja lupasi,

että hänen joukkueensa järisyttäisi maailmaa. Mourinho meni Chelseaan ja vakuutti hankkivansa vain parhaita pelaajia. Houkuttelu alkoi. Chelsea halusi Steven Gerrardin, ja sen edustajat jatkoivat imartelua, juonittelua ja suostuttelua kunnes saisivat tahtonsa läpi. Gerrard Chelseaan? Mahdotonta.

Liverpool torjui tarjoukset suoralta kädeltä.

Rafan ensimmäinen kausi käynnistyi ontuen – sananmukaisesti. Tuona ensimmäisellä kaudella Gerrard, Xabi Alonso, Sami Hyypiä, Riise, Carragher, Cisse – itse asiassa melkein kaikki Benitezin kokeneimmat pelaajat – olivat sivussa loukkaantumisten takia merkittävän pitkiä aikoja. LFC kompuroi läpi Mestarien liigan lohkovaiheen Scot Carsonin, Djimi Traoren, Stephen Warnockin, David Ravenin, Neil Mellorin, Darren Potterin, Anthony Le Tallecin, Josemin, Antonio Nunezin, John Welshin, Florent Sinama Pongollen, David Mannixin ja itsensä pelottavan Diaon kaltaisten taistelijoiden varassa.

He kaikki saavat olla ylpeitä suorituksestaan. He pitivät meidät mukana kilpailussa.

Kahdeksas joulukuuta 2004. Päivä on syöpynyt kollektiiviseen tajuntaamme. Meidän oli lyötävä Olympiakos kahdella maalilla päästäksemme Mestarien liigan pudotusvaiheeseen.

Kukaan ei vakavissaan uskonut meidän voittavan mestaruutta, mutta aja-

teltiin, että olisi hauskaa olla mukana vielä uutena vuonna. Siitä tuli yksi ”Anfieldin kuuluisista eurooppalaisista illoista”, yleisö oli valmiina antamaan kaikkensa ja Liverpool iski kiinni vastustajaan kuin riivattuna. Kaikki tietävät mitä tapahtui. Rivaldo teki maalin vapaapotkusta ja näytti siltä kuin olisi ollut pahoillaan. Ajattelimme, että se oli siinä, mutta sitten Pongolle tasoitti.

Neil Mellor siirsi meidät johtoon. Aika oli melkein loppunut. Pallo ilmaan...

Mellor ohjaa sen taitavasti alas... Gerrard lähtee juoksuun...

“Ohhh, ya beaty!

What a hit!”

Tässä mielenkiintoinen kysymys pohdittavaksi: kun Steven Gerrardin kaikkien aikojen tärkeintä maalia katsoo uudelleen – tarkoitan siis hirmuista vetoa, jonka hän upottaa Olympiakosin verkkoon – kruunaako vai pilaako tapahtuneen Andy Grayn selostus? Grayn ääni särkyy kiljaisuksi, kun hän huutaa: ”Ohhh, ya beauty!

What a hit!” Mikä maali!

Mielestäni selostuksesta on tullut osa Gerrardin osuman legendaa. Olin paikalla tuossa ottelussa, koin tuon

TOUKOKUU 2015 |

nw | 23

hetken ja paiskauduin kymmenen, yhdentoista, kahdentoista penkkirivin päähän haltioituneen, seonneen ja juhlivan joukon mukana. Se oli siellä! Olimme päässeet jatkoon! Mutta kun katson tuon maalin uudelleen, Andy Grayn selostuksessa on jotain yhtä mielipuolista ja spontaania kuin yleisön reaktiossa, ja se sopii täydellisesti silloiseen tunnelmaan. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja inhimillisiä voimavaroja supersankari Steven Gerrard tarttui joukkuetta niskasta ja huusi: ”Hei, jätkät! Mehän mennään jatkoon!”

Ja niin siinä kävi. Menimme jatkoon. Olimme mukana kilpailussa. Pelaisimme Chelseata vastaan ja löisimme sen laudalta...

Mutta sitä ennen meidän oli pelattava Chelseata vastaan Cardiffissa.

Siihen aikaan Mourinhosta oli jo tullut täysi kusipää – elettiin siis vuoden 2005 helmikuuta. Uudenvuodenpäivänä Frank Lambard oli vahingoittanut täysin harkitusti Xabi Alonsoa.

Puolen tunnin kohdalla hän oli tallo-

24 |

nw | TOUKOKUU 2015

nut Xabia ja murtanut tämän nilkan.

Mike Riley ei kuitenkaan poistanut häntä kentältä, ja Liverpoolin kannattajat toivat julki tyytymättömyytensä varsin äänekkäästi. Pian sen jälkeen Riley jätti viheltämättä meille täysin selvän pilkun. Ensin hän näytti viheltävän sen, mutta muutti sitten mieltään.

Vaikutti vahvasti siltä, että peli päättyy tasan, kun Joe Cole – helvetin Joe Cole – teki maalin onnenkantamoisella, joka vaihtoi suuntaa Liverpoolin pelaajasta.

Mourinho sekosi sivurajalla ja juoksi kohti kameroita takoen rintaansa. Jos hän ei ollut aina ollut täysi idiootti, nyt hän ainakin paljastui sellaiseksi. Hän jankutti muista joukkueista ja solvasi tuomareita, managereita, sarjaohjelmia laativia tietokoneita – samalla kun antoi ymmärtää, kuinka paljon ihaili Steven Gerrardia. Liverpoolin kannattajien Fuck off Mourinho -toivotukset saattoivat hänet pois stadionilta.

Niinpä,kun Liverpool siirtyi johtoon Chelseata vastaan liigacupin loppuottelussa 2005, riemuitseva punainen yleisö ei antanut armoa Mourinholle.

Steve Gerrardin pahinkaan kiusanhenki ei olisi voinut keksiä sitä, mitä tapahtui seuraavaksi. Hän päätti puskea väljemmille vesille vaarattomalta näyttävän keskityksen. Pallo muutti kuitenkin suuntaa hänen päälaestaan ja lensi verkkoon. 1–1. Mourinho juoksi pitkin sivurajaa ja härnäsi Liverpoolin kannattajia, kehotti heitä vaikenemaan painamalla sormea huuliaan vasten.

Hän väitti myöhemmin halunneensa hiljentää brittimedian, joka oli häntä vastaan. Niin varmaan.

Kosto on kuitenkin suloinen. Kun Alonso loukkaantumisensa jälkeen palasi kentälle Mestarien liigan semifinaalin ensimmäisessä osaottelussa Chelseata vastaan Stamford Bridgellä, hän sai keltaisen kortin reagoituaan Eidur Gudjohnsenin kampitukseen.

Gudjohnsen seisoi hänen vieressään, nauroi ja sanoi Xabille, että tämä jäisi pois toisesta osaottelusta. Ottelun jälkeen Mourinho arvosteli Liverpoolia puolustamiseen keskittyneestä taktiikasta, joten tunnelma Anfieldillä olisi varsin kiihkeä, eikä sitä suinkaan latis-

taisi se, että Mestarien liigan finaalin toinen joukkue ratkaistaisiin siellä.

Varsin kiihkeä? En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa jalkapallokatsomossa. Olin ollut yleisön joukossa sellaisissa suurissa eurooppalaisissa otteluissa kuin vuoden 1976 UEFA-cupin finaalissa Bruggeä vastaan, kun nousimme 2–0 takaa-ajoasemasta 3–2 voittoon. Koko stadion tärisi kuin maanjäristyksessä; ensimmäistä kertaa kuulin Main Standin ja Kemlynin liittyvän mukaan lauluun. Olin Kopissa tarunhohtoisessa St. Etienne -matsissa maaliskuussa 1977 ja korvani soivat iloisesti vielä seuraavana päivänä koulussa. Mutta tämän välierän toinen osaottelu Chelseata vastaan 2005 oli jotain ihan muuta. Liverpool ei ollut pitkään aikaan taistellut suurista pokaaleista, ilmassa oli suuren juhlan, suorastaan kohtalon tuntua, jotain valtavaa odotti kulman takana. En ollut koskaan aiemmin aistinut vastaavaa tunnelmaa Liverpoolin pubeissa ja kaduilla, vaikka olin seurannut Punaisia 40 vuotta. Tuntia ennen aloituspotkua

Kop vavahteli perustuksillaan – sananmukaisesti tärisi silmien edessä, kun katsojat tekivät selväksi Chelsean pelaajille, mikä näitä odotti. Tarinan mukaan Abramovich kääntyi kysymään Paul Smithiltä, senaikaiselta toimitusjohtajaltaan, miksei Stamford Bridgen yleisö ollut yhtä äänekäs. Smith luultavasti sinetöi kohtalonsa vastatessaan Abramovichille, ettei kaikkea voinut ostaa rahalla. Smith ei ollut enää toimessaan, kun seuraava kausi alkoi...

Sinä iltana Liverpool pudotti Chelsean jatkosta. Löimme Chelsean myös Englannin cupin välierässä seuraavana vuonna. Löimme Chelsean Mestarien liigan välierissä 2007. Mourinho oli kentällä jokaisen kolmen pelin jälkeen – ei kuitenkaan vaientamassa Liverpoolin kannattajia. Hän oli siellä lohduttamassa John Terryä, joka oli taas kerran lyyhistynyt nurmelle nyyhkyttämään.

Vuoden 2005 Chelsea-voitto vei meidät Mestarien liigan loppuotteluun. Voitimme sen. Steven Gerrard oli kolossaalinen. Hänen puskunsa

käynnisti kilpailun historian uskomattomimman takaa-ajon – ja tuskin kukaan voi väittää vastaan, jos sanon, että tuloksena oli kaikkien aikojen hienoin finaali, vai? Euroopan cupin pokaalia nostava Steven Gerrard, jonka hymy valaisee Istanbulin taivaan, on yksi elämäni hienoimpia muistoja. Epäilemättä teidänkin. Sen Steven antoi meille.

Olemme saaneet häneltä paljon. Vuoden 2006 välierävoitto vei meidät Englannin cupin loppuotteluun West Hamia vastaan. Meistä taisi tuntua siltä, että vaikein oli voitettu, kun tyrmäsimme Chelsean Old Traffordilla. Loppuottelussa West Ham oli poikkeuksellisen hyvä. Sen fanit kannustivat joukkuettaan ja antoivat keskinkertaisille pelaajille jättiläisten voimat. Kun peliaikaa oli vain muutama sekunti jäljellä, West Ham johti 2–1 ja Liverpool ponnisti eteenpäin vielä kerran väsyneillä jaloillaan. Steven Gerrard oli samalla alueella kuin tehdessään tärkeän maalinsa Man Unitedia vastaan maaliskuussa 2000. Hän oli yhä yli 30 metrin päässä maalista, kun pallo tuli hänelle.

TOUKOKUU 2015 |

nw | 25

”Ei sieltä, Stevie, ei helvetti sieltä...”

Stevie ei kuullut minua. Stevie antoi palaa. Pallo jätti jälkeensä punaisia valojuovia matkalla verkon perukoille.

Seonneita kannattajia vyöryi päälleni, jäin kasan alimmaiseksi ja sain istuimista mustelmia, jotka katosivat vasta myöhemmin kesällä.

Taas yksi uskomaton viime hetken maali. Niitä olimme oppineet odottamaan Steven Gerrardilta. Vuonna 2009, kun Rafa melkein onnistui voittamaan liigamestaruuden, Gerrard ja Torres olivat suurenmoisia. Joka ainoa maali oli joko ratkaiseva tai käsittämättömän upea tai molempia. Kerta toisensa jälkeen Stevie pelasti meidät viime hetkellä. Viimeisen minuutin voittomaalista Boroa vastaan kauden ensimmäisessä kotiottelussa Old Traffordin tyhjentäneisiin 4–1-murskajaisiin Stevie oli jokaisen voiton keskiössä. Pääsimme niin, niin lähelle.

Mutta ei niin lähelle kuin Make Us Dream -kaudella. Jessus. Sitäkään Steven Gerrardin pahin kiusanhenki ei olisi voinut keksiä. Man City pelin draaman kaari. 2–0 johdossa. Hetkessä 2–2. Sitten 3–2. Ekstaasi. Nirvana. Nyt se tapahtuu. Stevie keräsi miehensä yhteen. ”Tämä ei lipeä meiltä!” hän sanoi. Hermostunut voitto Norwichista.

Kolmesta pelistä seitsemän pistettä, ja mestaruus olisi meidän. Seuraavana vuorossa juuri Chelsea. Sen täytyi olla Chelsea, vai mitä? Mourinho. Eiköhän näytetä sille tollolle lopullisesti: Jose, kuulut historian roskakoriin.

Mourinho tietää tietenkin kaiken historiasta. Hän muistaa, kun Chelsea oli vahva ja Liverpool altavastaaja. Hän muistaa, kun Rafa Benitezin Liverpool saapui Stamford Bridgelle Mestarien liigan välierään pelaamaan tasapeliä.

Steven Gerrardin ura: Kaikki ottelut / maalit 710 / 186 Liigaottelut / maalit 504 / 120 Voittoprosentti 52,39 % Voitot / Tasapelit / Tappiot 372 / 167 / 171 (tilanne 25.5.2015)

26 |

nw | TOUKOKUU 2015

Hän sanoo, ettei hän ole kiinnostunut huhtikuun 2014 ottelusta, jossa Liverpool voi itse asiassa varmistaa Valioliiga-mestaruuden. Totta kai hän on kiinnostunut. Hän on pakkomielteen riivaama. Hän pysäköi bussin. Hän ei tunne häpeää eikä nöyryyttä. Hän ohjeistaa joukkueensa turhauttamaan vastapuolen pelaajat, pelaamaan aikaa, ärsyttämään yleisöä. Eikä siinä mitään.

Liverpoolilta voi viedä aikaa murtaa Chelsean puolustus. Voimme joutua jopa tyytymään tasapeliin. Chelsea ei edes teeskentele hyökkäävänsä. Se ei missään tapauksessa tee maalia. Voittajia voi olla vain yksi. Tämä ei lipeä...

Gerrard on siinä määrin ikoninen pelaaja, suuri johtaja, voimakas symboli ja ikuinen seuralegenda, etten halua analysoida sen tarkemmin, mitä tapahtui seuraavaksi, mutta jos minulta kysytään, Stevie Gerrardin kello pysähtyi silloin. Liukastuminen, Real Madrid, ulosajo Man Unitedia vastaan...

Kello oli pysähtynyt. Mitään niistä ei tapahtunut. Jos maailmassa on yhtään oikeutta, kello käynnistyy uudelleen toukokuun 30. päivänä, Steven George Gerrardin 36. syntymäpäivänä, ja hän päättää Liverpool-uransa nostamalla vielä yhden pokaalin kohti taivasta, hymyilee vielä kerran säteilevästi ja voitonriemuisesti. Miljoonat kiitokset kaikesta, Stevie. Tämä on ollut melkoinen matka. Ei, korjaan: tämä on ollut aivan helvetin upeaa. ■ KEVIN SAMPSON on kirjoittanut lukuisia teoksia, muun muassa jalkapalloaiheiset Awaydays ja Extra Time. Suomeksi häneltä on julkaistu e-kirja Tähdet, tähdet (E-painos, 2012). Tällä hetkellä hän kirjoittaa Liverpooliin sijoittuvaa rikossarjaa (The Killing Pool, The House on the Hill).

Kevin Sampson Twitterissä: https://twitter.com/ksampsonwriter

Saavutukset: Mestareiden liigan voitto 2005 / Uefa Cup 2001 / Euroopan Super Cup 2001, 2005 / FA Cup 2001, 2006 / Liiga Cup 2001, 2003, 2012 / Community Shield 2001, 2006 (jaettu) / Mestareiden liigan runners-up 2007 / FA Cup runners-up 2012 / Liiga Cup runners-up 2005 / PFA:n vuoden nuori pelaaja 2001 / PFA:n vuoden pelaaja 2006 / FWA:n vuoden jalkapalloilija 2009 / PFA:n fanien vuoden pelaaja 2001, 2009 / PFA:n vuoden joukkueessa 2001, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008, 2009 / Ballon d’Or Bronze -palkinto 2005 / UEFA vuoden jalkapalloilija 2005 / UEFA:n vuoden joukkueessa 2005, 2006, 2007 / FIFA/FIFPro:n maailman XI 2007, 2008, 2009 / Vuoden pelaaja Englannissa 2007 / MBE (Member of the Order of the British Empire) 2007 / CL-finaalin paras pelaaja 2005 / FA Cup -finaalin paras pelaaja 2006 / Valioliigan kuukauden pelaaja helmikuu 2001, maaliskuu 2003, joulukuu 2004, huhtikuu 2006, maaliskuu 2014 / Liverpool John Moores yliopiston kunniajäsenyys 2008 / BBC:n vuoden urheilupersoona, 3. sija 2005 / Liverpool Echon vuoden urheilupersoona 2014

OH SAMI, SAMI! HYYPIÄ!

The Telegraph -lehden yhdeksänmiehinen futisasiantuntijaraati on tehnyt sata parasta valioliigapelaajaa -listan.

Mukana on yksi suomalainen, Sami Hyypiä. Hän komeilee sijalla 54.

- Jos kyseessä olisi Valioliigan paras hankinta -listaus, 2,5 miljoonalla Hollannista hankittua toppari Hyypiää olisi vaikeaa lyödä, perusteluissa kirjoitetaan.

- Hän ei vaikuttanut koskaan hermostuvan, oli harvoin loukkaantuneena ja nautti liigan parhaiden kärkimiesten kanssa kamppailuista - jotka hän harvoin hävisi.

(Iltalehti 12.11.2014) TEKSTI Kai-Ari Lundell

P

The Telegraphin Top 100 lista hienona kuvasarjana: http://www.telegraph.co.uk/sport/football/picturegalleries/ 11153856/Premier-Leagues-100-greatest-ever-players.html

Kirjoitus on alunperin julkaistu blogikirjoituksena Uuden Suomen Vapaavuorossa 12.11.2014.

ohjoismaisista pelaajista Sami Hyypiän edelle kiilasi vain tanskalainen molari Peter Schmeichel.

Vuosi sitten Sami sai vieläkin hienomman tunnustuksen. Fanit äänestivät hänet Liverpool FC:n kaikkien aikojen viidenneksi merkittävämmäksi pelaajaksi. Sijoitus on mieletön, koska Liverpool FC -seurassa on pelannut hirmuinen määrä huippupelaajia. Valioliigaa on pelattu vasta vuodesta 1992, kun taas Englannin liigaa on pelattu vuodesta 1888.

Pitää muistaa, että Samin hyötysuhde on koko Valioliigan historian parhaita ellei paras, kun hänet ostettiin Liverpooliin vain 2,5 miljoonalla punnalla. Vertauksen vuoksi, nyky-Poolin päävalmentaja Brendan Rodgers on ostanut ison kasan floppipelaajia 20 miljoonaa puntaa / pelaaja.

Kirjoitukseni otsikko ”Oh Sami, Sami! Hyypiä!” on The Kop -katsomonosan ultrafanien kehittelemä kannatuslaulu Samille. Olen laulanut ko. laulua lukemattomia kertoja Anfieldin stadionin viereisessä legendaarisessa The Park -pubissa. Kannattajat laulavat laulua vieläkin, vaikka Sami on ollut poissa Anfieldin nurmelta jo muutaman vuoden.

Sami on Liverpool FC -legenda, mitä ei täällä Suomessa aina tajuta.

Samin päätösottelu oli kauhea shokki The Kopin faneille ja minulle. Kopin fanit olivat tehneet hienon sinivalkoisen lippumeren katsomoonsa, ja he lauloivat Samin kannatuslaulua koko ottelun ajan.

Silloisella päävalmentaja Rafael Benitezilla ei ollut tyylitajua ollenkaan. Hän piti Samia vaihtopenkillä, vaikka ottelu oli sarjasijoituksen suhteen täysin merkityksetön.

Kaikki odottivat Samia kentälle heti puoliajan jälkeen.

Mutta Sami pääsi kentälle vasta aivan lopussa kapteeni Stephen Gerrardin aloitteesta. Gerrard marssi vaihtoalueelle ja tunki kapteenin nauhan Samin käteen Beniteziltä mitään kysymättä.

Toivotan onnea Samille valmmennustehtävissä! Toivon kovasti, että näen hänet jonain päivänä päävalmentajana Anfieldin nurmen reunoilla. ■

TOUKOKUU 2015 |

nw | 27

“FELLOW SCOUSER”

SAMI SEPPILÄ Poikien talon scouser tukee poikien kasvua miehiksi Ruotsissa asuneen enon tuoma Liverpool-lippis iski polvihousuikäiseen Sami-poikaan kuin miljoona volttia. Kun lippis kovassa käytössä kului niin puhki, ettei sitä enää voinut pistää päähän, täytyi Samin äidin leikata Liverpool-badge lippiksestä irti. Tunnus ommeltiin sitten ostettuun tavalliseen punaiseen lippikseen. Tämä tunne-elämän korkeajännitys tiivistyi entistäkin suuremmaksi Samin katsellessa isänsä kanssa TV2:n jalkapallolähetyksiä ja Liverpoolin otteita niissä. Yksi lapsuuden ikimuistoisia hetkiä oli myös, kun kymmenvuotias Sami sai ostaa isän kustantamana ihan oikean Liverpool-paidan Helsingin palloilukeskuksesta. Tuo paita on yhä tallessa ja odottaa, että Samin oma kaksivuotias kasvaa vielä vähän.

TEKSTI JA KUVAT Arto Rautio

28 |

nw | TOUKOKUU 2015

Vallilassa toimiva Poikien talo tekee sosiaalista ongelmia ennalta ehkäisevää nuorisotyötä poikien, nuorten ja nuorten isien parissa.

Sami Seppilä iloitsee, että yhä useammin ovesta sisään astuva nuori tulee toimintaan mukaan omasta aloitteestaan.

TOUKOKUU 2015 |

nw | 29

T

ämänkertainen Fellow Scouser Sami Seppilä on 39-vuotias helsinkiläinen yhteisöpedagogi. Itä-Vantaalla syntymässä käynyt helsinkiläinen sai jalkapallokipinän kotona isältään ja pelasi itsekin aktiivisesti noin kuusivuotiaasta 16-vuotiaaksi asti ensin Helsingin Nappulaliigassa ja sitten Ponnistuksessa. Sen jälkeen oma futis on mennyt lähinnä höntsäilysarjoissa.

- Kaverini kanssa potkiskelimme lapsina palloa niin, että maalivahtivuorossa ollut oli aina Bruce Grobbelaar ja vetäjä oli aina Ian Rush. Tuo isän kanssa ostamamme paita oli päälläni miltei tauotta niin pitkään kuin se mahtui päälle.

Se päällä ei kuitenkaan rymytty, sillä kun hain paidan tätä varten äitini säilöstä, se oli aivan uutta vastaavassa kunnossa. Nyt se jää meille ja siirtyy parivuotiaan poikani käyttöön, kun hän kasvaa vähän. Mutta mihinkään hiekkalaatikkoleikkeihin tämä ihan Englannissa tehty Umbro-paita ei päädy, vaan tulee olemaan sellainen ns. parempi paita erityisissä tilaisuuksissa.

Sami arvelee Ruotsin enonsa tuoman Liverpool-lippiksen olleen keskeisessä roolissa siihen, että hänestä tuli Liverpool-fani. Oma isä tykkäsi kyllä jalkapallosta, mutta ei kannattanut erityisesti jotain seuraa. Helsingin Nappulaliigassakaan ei ollut Liverpoolia, Real Madridia tms. jonkin seuran nimeä kantaneita joukkueita, kuten monella muulla paikkakunnalla on ollut tapana. Niinpä tuo enon pieni tuuppaisu oli yksi osa tiellä kohti Liverpool FC:n löytymistä. Sen jälkeen Liverpoolin otteiden ja menestyksen seuraaminen on ollut arkinen osa Samin elämää.

- Toki myös muuta jalkapalloa on tullut katsotuksi. Matkoilla olen käynyt peleissä ainakin Varsovassa, Anderlechtissa, Barcelonassa ja Tukholmassa. Lisäksi olen pyörinyt muuten vain stadioneiden ympäristöissä liki kaikissa matkakohteissa.

Manchester United tutuksi Manchesterissa Sami Seppilän elämä on kiertänyt hauskasti ympyrän, kun hän on tänä päivänä töissä Vallilassa Kangasalantiellä olevassa Poikien talossa.

- Menin aikoinaan kolmannelle luokalle liikuntapainotteiseen Mäkelän kouluun, joka on tästä Poikien talosta liki kivenheiton päässä. Silloin siirryin myös Ponnistukseen, kuten pääosa koulun fudareista teki. Siinä peruskoulun loppumisen ja Poikien taloon tulon välissä ehdin kuitenkin mennä työläisperheen vesalle sopivasti ammattikouluun ja opiskella graafiseksi suunnittelijaksi. Tein muutaman vuoden töitäkin mainostoimistossa, mutta koin koko ajan olevani jotenkin väärällä alalla. Sitten tyttöystäväni kertoi lähtevänsä Manchesteriin opiskelemaan. Mietin hetken, sanoin itseni irti ja nostin itseni tyttöystäväni muuttokuorman kyytiin.

Manchesterissa Sami oppi, että jopa Manchester Unitedin kannattajat ovat ihan tolkun ihmisiä. Suomalaispari asusteli lähellä Old Traffordia alueella, jossa eli aivan tavallisia ManUa kannattavia brittejä. Sitä ennen hän oli kuvitellut ManUn kotipelien kannattajaprofiilin ihan erilaiseksi, enemmän aasialaisiin yms. turisteihin. perustuvaksi. Siellä aukesi koko seura ja sen historia ja taustat ja pääsi sisälle ManUn fanimaailmaan.

30 |

nw | TOUKOKUU 2015

- Itse asiassa en tavannut Cityn kannattajia Manchesterin vuosinamme juuri ollenkaan lukuun ottamatta lähellämme asunutta myös Manchesterissa opiskellutta Topia. Ei tämä aika toki suhdetta ManUun jalkapallojoukkueena muuttanut, mutta muutti käsityksiä sen kannattajista kyllä. Muistona tuosta ajasta minulla on yhä takki, jonka selässä lukee Old Trafford Boxing Club. Kävin nimittäin treenaamassa siellä.

Muutto Manchesteriin merkitsi Samille myös kunnon perehtymistä brittifutikseen ja Anfield-poikuuden menettämistä. Sami pystyi käymään vuoden aikana kolmessa Liverpoolin kotiottelussa, mikä oli tietysti pikkupojasta asti Liverpoolia kannattaneelle huikea asia.

- Kyllähän sen tunnelman, mikä Anfieldilla on, ymmärtää vasta Anfieldilla. Ja muutenkin jo itse stadion on aivan uskomaton. Ympäristö nyt oli mitä oli, mutta on Anfield silti hieno historiallinen paikka.

- Noiden Anfield-käyntien lisäksi elämääni kuului suuri määrä alasarjajalkapalloa, etenkin lähibussimatkan päässä olleella Stockportin Edgeley Parkilla. Ja tulipa Shefki Kuqiakin käydyksi katsomassa, muistaakseni Burnleyssä, kun Shefki pelasi Ipswichissä. Talouden realiteetit tulivat vastaan siinä, miten paljon ylimmän sarjatason futista pystyi katsomaan livenä. Sama ongelma on ollut nyt, kun olemme taas eläneet yhden ihmisen palkalla koko perhe. Kun asuntokin on ollut jonkin aikaa väliaikainen, jäi futiksen katsominen pariksi kaudeksi siihen, mitä kaverini luona on ehtinyt käymään.

- Englannista tulon jälkeen pyrin käymään Anfieldilla silloin tällöin. Nyt viimeisin live-peli on tammikuulta 2013, jolloin voitimme Norwichin 5–0. Yksi kiva muisto liittyy Gerard Houllierin managerikauden Tottenham-kotipeliin.

Pool sai rankkarin, jonka Steven Gerrard veti yli. Silloin huhuttiin kovasti hänen siirtyvän Chelseaan ja porukka huutelikin missatun pilkun jälkeen, joko olet Chelsean mies. No sitten Stevie G teki maalin ja juoksi halaamaan manageriamme Houllieria, mikä oli tosi hieno ele. Tykkäsin kovasti paljon Houllierista ja hänen tyylistään, ja tuo kahden hienon miehen lämmin hetki upposi sydämeeni asti. Ja eihän siitä siirrostakaan sitten mitään tullut…

Pojille talo on turvasatama Sami muistelee oman kotinsa ilmapiiriä lämpimästi. Samin äitiä ei koskaan haitannut, että joku kaveri jäi yöksi. Äiti päinvastoin tarjosi yösijaa, etenkin jos tilanne kaverin kotona tuntui hankalalta kaverin kannalta.

- Nämä kotikokemukset olivat varmaan yksi syy, että lähdin Englannista paluun jälkeen opiskelemaan pedagogiksi ja päädyin tekemään työtä poikien ja nuorten miesten kanssa. Kun Kalliolan Nuoret ry lähti kehittämään Poikien taloa, halusin ja pääsin mukaan aluksi vuosille 2011 - 14 rahoitusta saaneeseen hankkeeseen. Nyt Poikien talon toiminta on vakinaistettu. Tämän ja sen myötä, että sain loppuun yhteisöpedagogin YAMK-tutkinnon ja pääsimme juuri lopulta pysyvään asuntoomme, oma elämäkin vakiintuu reilusti. Nyt voi taas harkita oman Liverpool-ottelut sisältävän tv-paketin hankkimista ja matkojakin.

Poikien talon idea on tukea syrjäytymisvaarassa olevia poikia ja nuoria miehiä sekä auttaa nuoria isiä kasvamaan isyyteensä. Sami Seppilä tekee siis sosiaalista nuorisotyötä,

Sami Seppilän äiti on pitänyt hyvää huolta Sami-pojan itse valitsemasta Liverpool-paidasta, joka alkaa kohta olla sopiva Samin omalle pojalle. Huivin Sami sai siskoltaan Englannin-tuliaisena 1990-luvulla. Samin takana näkyvät Poikien talon toimintaperiaatteet.

jonka ideana on ehkäistä ennalta mahdollisten ongelmien puhkeamista.

- Yksi haasteemme on saada nuori tulemaan tänne ja avautumaan meille. Monesti sysäys lähestyä meitä tulee nuorelle jostain muulta, mutta iloksemme itse tänne hakeutuvien määrä on lisääntymässä. Täällä esimerkiksi se koulukiusattu kaveri saa huomata, että hänelläkin on arvoa, ja voi löytää kavereita turvallisessa ilmapiirissä.

Sami kertoo koulukiusaamisen ja yksinäisyyden olevan monen ongelmien taustalla. Yksin pärjääminen on myös avun hakemiseen johtava syy. Poikien talossa voi olla toisten kanssa ja kasvaa aikuiseksi mukavassa ja turvallisessa ympäristössä.

Osa toiminnasta on ryhmätoimintaa poikien ehdoilla.

Jalkapallo on yksi yhdessäolon muoto, mutta vain jos pojat haluavat sitä, Sami korostaa. Poikien talossa toimitaan mielellään poikien omiin ideoihin perustuen, jos se vain suinkin on mahdollista.

Työhön kuuluu myös henkilökohtaisia sovittuja tapaamisia ja kahdenkeskisiä keskusteluja talon henkilökunnan kanssa.

- Muutos alkaa aina nuoresta itsestä. Emme esimerkiksi demonisoi tietokoneella istumista, mutta tiedostamme, että

se voi olla joillekin samantapainen riippuvuuden aiheuttaja kuin päihteet.

- Nuorten isien kanssa tehtävä työ tähtää siihen, että isät pysyisivät osana lastensa elämää ja osaisivat olla isiä heille.

Monen nuoren ongelmien taustalla on nimittäin juuri elämä ilman kosketusta omaan isään.

Poikien talon toiminnasta ja mielellään vaikka sen tukemisesta kiinnostuneet saavat lisätietoa netistä osoitteesta poikientalo.fi. Poikien talo on myös Facebookissa nimellä Poikien Talo.

Helsingin Poikien talo toimii Kalliolan Setlementin alaisuudessa Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kustantamissa tiloissa. Rahallista tukea toiminta saa Raha-automaattiyhdistykseltä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, opetusministeriöltä sekä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastolta. Nuorten isien parissa tehtävä työ tapahtuu yhteistyössä ensikodin kanssa.

Sami Seppilän lyhyet nopeat: All-time suosikkipelaajasi Liverpoolissa?

- Ian Rush, Bruce Grobbelaar, John Aldridge, Robbie Fowler, Steven Gerrard

TOUKOKUU 2015 |

nw | 31

Miksi juuri hän/he?

- Suosikkipelaajaa oli mahdoton valita vain yhtä. Rush ja Grobbelaar liittyvät siihen kun Liverpoolia aloin pikkukundina diggailemaan. Pihalla sit potkittiinkin aina palloa kaverin kanssa niin, että toinen oli aina Rush ja toinen Grobbelaar. John Aldridgeen liittyy myös muistoja ja maaleja lapsuudesta. Kuitenkin jos vain yksi suosikki olisi ihan pakko valita olisi se Robbie Fowler. Robbie oli aito scouseri Toxtethistä ja osas laittaa pallon maalin. Robbiella oli asennetta!

massa matsia kuusi kertaa. Viimeisin matsi oli tammikuussa 2013 Liverpool – Norwich, jonka Pool voitti 5–0.

Kannattajauran isoimmat WAU-hetket?

- Ensimmäiset käynnit Anfieldilla, ensimmäinen peli KOPista katsottuna ja Istanbulin ihme.

Laulatko Anfieldilla aina mukana? Montako kannatuslaulua osaat?

- Stevie G

- Kyllähän se Anfieldin upee tunnelma vetää mukaansa, että kyllä jonkun verran tulee laulettua YNWA:ta messissä ja muutamaa muutakin helppoa värssyä hyräiltyä.

Mikä nostaa hänet suosikiksesi?

Oletko käynyt stadionkierroksella ja/tai Melwoodissa?

- Gerrard on legenda ja myös yksi kaikkien aikojen suosikkipelaajistani. LFC:n lojaali sydän, jota tulee ikävä.

- Stadionkierroksella on tullut käytyä.

Entä suosikkisi nykyjoukkueessamme?

Kenet haluaisit ehdottomasti joukkueeseemme?

Arvosana kierrokselle (Anfield ja Melwood erikseen, jos molemmat) 1-10 (max 10)

- Haluan Luis Suarezin takas. Tai sitten ZLATAN! Toisaalta kyllä Paul Pogbakin vois olla sellanen kenet jengiin haluisin, jos näitä kahta ensimmäistä ei saada.

- Stadionkierroksesta 10 pointsii. Oli hieno kokemus päästä näkemään Anfield kunnolla ja tsekkailla nurmea vaihtopenkiltä.

Miksi juuri hänet?

Liverpool kaupunkina max kolmella sanalla kuvattuna?

- Suarez ja Zlatan ovat molemmat on voittajia ja sellasia persoonia, jotka laittaa asioita tapahtumaan.

- Come on You Reds!

Entä mille pelipaikoille haluaisit kesällä vahvistuksia (tärkeysjärjestyksessä)?

- No kyllä kuitenkin puolustus olisi sellainen mesta, jota pitäis erityisesti vahvistaa. Sieltä sit ylöspäin.

Harrastatko Liverpoolissa oluthifistelyä, meneekö mikä vain vai eikö olut maistu?

- En nyt mitenkään erityisesti hifistele. Mieluummin ale-tyylistä kuitenkin kuin lageria.

Jokin erityinen lempijuoma siellä?

Miten Brendan Rodgers on onnistunut managerina asteikolla 1-10 (max. 10)

- Hyvin se on vetänyt. Sanotaan 8.

Onko joku vastustajistamme sinulle erityinen inhokki tai erityisen rakas?

- Tulee heti ristiriitaisia ajatuksia, kun lempijuomaksi nousee sittenkin alen sijaan intialaisessa ravintolassa ruuan kanssa cornershopista ostettu ja tölkistä pöydässä nautittu halpa lager. Se on se kokonaisvaltainen fiilis, mikä nostaa tän ykköseksi.

- Manun ja Evertonin sijaan Chelsea on noussut ykkösinhokiksi.

Arvioi brittiläinen keittiö max kolmella sanalla.

Jokin erityinen syy inhoon tai pitämiseen?

Liverpoolin pub tai ruokapaikka tai menopaikka, jossa olet viihtynyt erityisesti?

- Ylimielisiä nousukkaita ilman historiaa ja John Terry.

Entä onko jonkun vastustajan pelaaja jäänyt erityisesti mieleen?

- No nyt tulee mieleen Patrice Evra.

- Indian and Pakistani!

- Pakko mainita Lobster Pot, johon liittyy hyviä muistoja ja ainakin muistoissa aivan loistavat chips & beansit.

Liverpool FC elämässäsi asteikolla 1-10 (max 10).

- Mahdoton vastata. En osaa =D Hyvässä vai pahassa ja miksi?

- Ei todellakaan hyvässä. Evran ja Suarezin välienselvittelystä jäi paha maku.

Aktiivisuutesi Liverpool-kannattajana asteikolla 1-10 (max. 10)

Seuraatko reserviemme tai juniorijoukkueidemme otteita?

Selitä itsellesi antamasi arvosana.

- En.

- Tällä hetkellä olen ollut enemmänkin passiivinen kannattaja. Tällä kaudella eikä viime kaudellakaan tullut Anfieldilla ikävä kyllä käytyä. Pääasiassa vain tuloksia yms. tullut seurattua ja tv:stä muutama matsi. Ehkä siitä nelosen vois itelleen antaa. ■

Ensimmäinen käyntisi Anfieldilla, peli ja tulos?

- Syyskuussa 2002 Liverpool FC – Newcastle United. Matsi päättyi 2–2.

Montako kertaa yhteensä, koska viimeksi, peli ja tulos?

- Nopeasti laskettuna olen tainnut käydä Anfieldilla katso-

32 |

nw | TOUKOKUU 2015

-4

TOUKOKUU 2015 |

nw | 33

1) The Grove Beer Tap & Grill 2) Brewdog Liverpool 3) The Cabbage Hall Hotel 4) The Lime Kiln 5) The Kazimir Garden 6) The Smaggler’s Cove

Pubivisan oikeat vastaukset: 6 5 4 1 2 3

Missä tuoppi luuraa?

LAATINUT “Lada66”

PUBIVISA

Ristikko

Vaakaan 1. Ei huolta, että joutuisi näin tepastelemaan (5) 8. Barnes, Crouch, Beardsley (5) 9. Kuningas sekoitti mantelin (8) 10. Lyhyt patukkamainen ikiliikkuja (3) 12. Kenttä jolla Suarezin tytär käveli ristiin rastiin (7) 13. Billy-legenda kuulostaa saksalaiselta kaupalta (7) 17. Pakki ja mies meni piiloon mutta pomppasi kuitenkin kentälle 737 kertaa (5) 19. Joukkue sisäelinaltaasta? (9) 20. Puolustuksessa mies mutta tuli esiin ja 35 maalia (4) 21. Pallo pussiin eikä koskaan tullut turpaan (4) 22. Stevien syöttö jaardeissa? (12) 23. Kansallisosakepankki - äänekäs katsomo (3) 24. Etelä-Afrikan liimanäppi (10)

LAATINUT Robin Maylett

Pystyyn 2. Kuulostaisiko itä-kinkun allas vaikka Stevie G:lle hienolta finaalipaikalta? (8) 3. Nuorin LFC-maalintekijä (4) 4. Voiko Bill teloa Italian pojan? (9) 5. Scunthorpe, LFC, HSV, Southampton, Newcastle, Blacktown (5,6) 6. Liverpoolin inhokki, jonne edes Elvis Costello ei halua mennä (7) 7. GBP 31? (8) 8. Ripe panee ranttaliksi maalissa (4, 5) 11. Anfieldin ja Goodisonin välissä (7, 4) 14. Taistelija tuo seuralle rahaa (7) 15. Onko Yle-Pasi manageri? (7) 16. Paistoi sekava päivä vuoden 1925 säännölle (8) 18. Romeon pää on pyörällä, eikä pakkikaan puutu (6) Ratkaisu seuraavassa numerossa.

34 |

nw | TOUKOKUU 2015

LIPPUJEN HAKU JA YHDISTYSPISTEIDEN VAIKUTUS Yhdistyspisteet Selitetään ensin yhdistyspisteiden kerääminen: Kun jäsenmaksu maksetaan ennen syksyn lippujenhaun deadlineä (1.6. – deadline, joka on yleensä kesäkuun lopussa), saa jäsen käyttöönsä 3 pistettä. Kun jäsenmaksu maksetaan ennen kevään lippujenhaun deadlineä (6.7.

– deadline, joka on yleensä marraskuun lopussa), jäsen saa käyttöönsä 2 pistettä. Tämän jälkeen (1.12 – 31.5 ) liittyessä jäsen saa 1 pisteen.

Pisteet lasketaan yhteen aina kolmen viimeisen jäsenkauden perusteella eli näin korkein mahdollinen pistemäärä on 9 pistettä.

Pisteitä voi kartuttaa kirjoittamalla yhdistyksen lehteen Norwegian Woodiin, kuitenkin niin, että mahdollista on saada vain yksi piste per lehti. Piste lisätään jäsenen saldoon kun juttu on julkaistu lehdessä.

Jäsenen sen hetkiset pisteet näkyvät aina hänelle lähetettävässä jäsenmaksussa.

Lippujen haku Hakeaksesi lippuja jäsenellä tulee olla Liverpool FC:n jäsenyys - eli Full tai Light membership. International membership ei kelpaa.

Yhdistys hakee lippuja kaksi kertaa kauden aikana: syyskaudelle (otteluohjelma vuodenvaihteeseen asti) ja kevätkaudelle (loppukauden pelit). Jokaiseen otteluun voimme hakea 15 lippua. Yhdistys saa valita kolme ottelua syksyllä ja kolme ottelua keväällä, jotka ovat ensisijaisia otteluita lippujen suhteen ja joihin Liverpool FC yrittää saada yhdistykselle liput. Loput ovat ns. ”toivotaan toivotaan” -otteluita, joihin yhdistys voi mahdollisesti saada lippuja.

Seuran viralliset General Salesit ovat heinä- ja marraskuussa. Näitä virallisia hakuja ennen yhdistyksellä on mahdollisuus hakea omat lippunsa. Lippujen hausta yhdistys lähettää koko jäsenistölle lippujen haku ohjeet ja deadlinen.

Miten haet ottelulippuja?

Yhdistykseltä tulee excel-taulukko haettavista peleistä noin 1–2 viikkoa ennen deadlineä. Taulukkoon merkataan vain hakijan nimi ja ruksataan halutut ottelut, ja palautetaan kysely takaisin. Huom! Ruksaa vain ne ottelut, joihin olet oikeasti valmis lähtemään. Olet

velvollinen ostamaan kaikki saamasi liput, sillä ns. kakkosprioriteetin ”jos-saan-tämän-lipun-niin-en-otakaan-muita-ruksaamiani-lippuja” -otteluita ei ole.

Varsinkin syksyn haku, eli kauden ensimmäinen lipunhaku, tulee nopeasti. Syksyn lipunhakuun kannattaa varautua jo siinä vaiheessa, kun otteluohjelma julkaistaan. Kannattaa katsoa valmiiksi, mitkä ottelut kiinnostavat.

Hakijalista otteluihin päivitetään reaaliajassa foorumille ja on ainoa paikka mistä näkee otteluihin hakeneet

Miten lipunsaajat päätetään?

Pelit jaetaan A-, B- ja C-kategoriohin. A-kategoriaan luettavat pelit ovat Man United, Man City, Chelsea, Tottenham, Everton, Arsenal ja Newcastle. Seuraavat vaiheet koskevat A-kategorian pelejä: 1) Jos peliin yli 15 lipunhakijaa, ensimmäisenä karsiutuvat ne jotka ovat edellisenä kautena saaneet lipun kyseiseen otteluun.

2) Toinen tarvittava karsinta tapahtuu yhdistyspisteiden avulla.

3) Kolmas ja viimeiseksi karsinnaksi on arvonta. Jokaisella hakijalla on LFC:n jäsennumero ja tästä numerosta hänelle luodaan oma arvontanumero. Tätä arvontanumeroa sitten verrataan yhdistyksen luomaan numeroon (00-99) ja lähimmäksi tätä numeroa osuvat arvontanumerot saavat paikan lipunhakijoina. Tarkemmat arvontasäännöt löytyvät foorumilta.

Kun jäsen saa lipun A-kategorian otteluun, menettää hän 3 yhdistyspistettä ja tämä vähennetään heti mahdolliseen seuraavaan A-kategorian ottelun karsintaan. Esim. Matti (9 pistettä) hakee syksyllä lippua sekä Arsenal että Everton otteluun. Matilla on aluksi 9 pistettä kumpaankin otteluun. Arsenalia vastaan pelataan aikaisemmin, joten lähtijät sinne ratkaistaan ensin. Matti saa Arsenal otteluun lipun ja sen seurauksena Everton-pelin hakuun hänellä on käytössä enää 6 pistettä.

B- ja C-kategorian otteluihin ei käytetä yhdistyspisteitä. Näissä kategorioissa ensimmäiseksi karsiutuvat ne henkilöt, jotka ovat saaneet edellisenä kautena lipun kyseiseen otteluun. Toinen karsinta tapahtuu arvonnalla.

KIRJOITTAMINEN NORWEGIAN WOODIIN Norwegian Wood on kannatusyhdistyksen jäsenlehti, joka ilmestyy kolmesti vuodessa. Lehti julkaistaan neljän kuukauden välein syys-, tammi- ja toukokuussa. Lisätietoja lehdestä löydät kannatusyhdistyksen foorumilta.

Lehden sisältö muodostuu teidän lähettämistänne jutuista. Päätoimittaja toivookin teiltä arvon kanssakannattajat, suurta intoa, halua ja poltetta kallisarvoisen aikanne uhraamiseksi yhteisen hyvän eteen. Lehteen kirjoittamista on pyritään kannustamaan myös seuraavilla tavoilla: 1) Lehteen kirjoittamalla voit kartuttaa yhdistyspisteitäsi, mutta kuitenkin niin, että mahdollista on saada vain yksi piste per lehti. Piste lisätään jäsenen yhdistyspistesaldoon heti kun juttu on julkaistu lehdessä.

2) Jokaisen lehden paras artikkeli valitaan äänestämällä. Artikkelin kirjoittajaa lahjotaan hienolla LFC-aiheisella palkinnolla kannatusyhdistyksen toimesta.

Jutut ja kuvat tulee lähettää osoitteeseen editor@olscfinland.com. Samaan osoitteeseen saa lähettää myös parannus- ja kehitysehdotuksia.

Tärppejä Kaikenlaiset reissu- tai tapahtumaraportit, kausiennakot ja -yhteenvedot ovat tervetulleita.

Pelaajaesittelyt ja -arvioinnit ovat myös toivottuja, varsinkin siirtoikkunoiden aikaan. Seuran historiaa, sen käännekohtia tai tärkeitä tapahtumia sivuavat artikkelit olisivat myös mielenkiintoisia.

Eri kaupunkien kokoontumispaikoista olisi mukava saada juttusarja aikaiseksi, mutta vielä ei ole tätä varten tullut riittävästi materiaalia. Jos kotonasi on punainen miesluola, LFC-henkinen ottelustudio tai punalinnun koristama baarinurkkaus, niin nyt olisi mahdollisuus sen esittelyyn. ”Kaksi marjaa” -juttusarjaan kaivataan myös lisää materiaalia.

Jos kenelläkään on yhteyksiä ulkomaisiin kannattajiin ja sitä kautta englanninkielisiin artikkeleihin, julkaisemme niitäkin ilomielin.

Fellow scouser -juttusarja on otettu hyvin vastaan ja siihen artikkeleita onkin jo jonoksi asti. Pitäkää kuitenkin silmät ja korvat auki mielenkiintoisten haastateltavien varalta, jotta juttuja riittää tulevaisuudessakin.

Päätoimittaja kiittää.