5 minute read

Pakkaus testaa: Kesä, kärpäset ja jäätelö

Advertisement

Teksti: Aino Laine Kuvat: Hanna Kiventöyry

Kesä ja kärpäset.

Ja jäätelö!

Puikkoja, tuutteja, pikareita, maitoa, kermaa, mehujäätä, sorbettia… Jokaisella meistä lienee se lempparimaku ja -laatu, josta nauttii joka kerta ja johon palaa aina uudestaan. Jäätelökioskilla yksi tahtoo pallonsa kulhoon, toinen vohveliin ja kolmas pahveliin. Jäätelövalikoima on nykyään huikea, ja tarjolla on niin laktoosittomia, maidottomia kuin kokonaan vegaanisiakin versioita.

Jäätelöpikaripakkauksia on ollut markkinoilla jo vuosikymmeniä. 1990-luvun pieniä annospakkauksia ei kuitenkaan enää juuri kaupan pakastealtaassa näe, vaan pakkauskoko on kasvanut vuosien saatossa. Pikari- ja purkkijäätelöistä on tullut osa arkipäivän herkutteluhetkiä ja lifestyle-kokemusta; uudelleensuljettavasta pakkauksesta voi käydä nappaamassa lusikallisen silloin, toisen tällöin.

Testasimme jäätelöpikarit, joissa on enemmän kuin yksi annos kesäherkkua – vaikka on joku hurja kyllä väittänyt joskus syöneensä kokonaisen purkillisenkin kerralla. Toimitus suosittelee kuitenkin lukijoita pitäytymään kohtuudessa pahoinvoinnin ja aivojen jäätymisen estääkseen.

3 kaveria – Korvapuustijäätelö 5,75 €/500 ml Tunnistettava oranssi pakkaus erottuu jäätelöhyllyltä vaivatta. Kannen suljenta on varmistettu muovisella sinettietiketillä, jonka poistamisen jälkeen pakkauksen avaaminen on helppoa.

Pakkaus on täynnä jäätelöä, mikä on myös ilmaistu etiketissä symbolin avulla. Turhan ilman kuljettaminen on siis minimoitu. Pakkauksessa on materiaalimerkki, mutta ei kierrätysohjeita. Kartonkipakkauksen on valmistanut Huhtamäki.

Ben & Jerry’s – Cookie Dough 6,35 €/465 ml/406 g Kartonkipakkaus, jossa koko kannen kiertävä muovisinetti pitää kannen tiukasti paikallaan. Sinetti on kuitenkin helppo repäistä pois avatessa. Sekä avaaminen että sulkeminen käy näppärästi. Tuote on pakattu todella tiiviisti pakkaukseen; kannen alla ei ole yhtään tyhjää tilaa, eli mukana ei kuljeteta ilmaa.

Purkin pohjassa on materiaalimerkki 81 C/PAP, ja pakkauksen kyljessä on maininta, että sekä pakkaus että kansi ovat kasvipohjaista materiaalia. Englanninkieliset ohjeet kehottavat tarkistamaan kierrätyskäytännön paikalliselta toimijalta.

Brändi-ilmeen mukaisista humoristisista, sarjakuvamaisista grafiikoista plussaa! Grom – Gelato al Pistacchio 7,95 €/460ml/289g Läpinäkyvä muovipakkaus, josta ensi silmäyksellä tulee mieleen voidepurkki. Kansi on varmistettu paperisella sinettitarralla. Valkoisessa muovikannessa kierteet, joiden ansiosta pakkauksen saa uudelleensuljettua tiiviisti, mikäli jäätelöä ei syödä kerralla.

Pakkauksessa ei tuotetietojen lisäksi ole muita pakkausmerkintöjä, vain materiaalimerkki 01-PET pohjassa.

Hinnan perusteella Gromin jäätelö on premium-tuote, mutta vartalovoidepakkausta muistuttava purkki ei vastaa tätä mielikuvaa.

Ingman Creamy – Mudcake 3,39 €/850 ml/448 g Läpikuultava muovipakkaus, josta tuote on nähtävissä jo kaupassa. Pakkaukseen painetuissa etiketeissä tarjoiluehdotus sekä Avainlippu-merkki ja teksti ”Valmistettu Sipoossa suomalaisesta kermasta”.

Muovikansi on helppo avata taittamalla reunan muovikieleke alas, jolloin kannen saa nostettua paikaltaan. Rikkoutumaton kieleke varmistaa samalla pakkauksen avaamattomuuden. Myös uudelleensuljenta onnistuu vaivatta ja melko tiiviisti.

Pakkauksessa ei ole materiaalimerkintää tai kierrätysohjeita.

Kotimaista – Lakritsi-sitruuna 1,74 €/1000 ml/522 g Testin ”musta lammas” eli perinteinen tiiliskivikartonkipakkaus, josta riittää jätskiä moneen annokseen.

Pakkauksessa on Hyvää Suomesta -merkki sekä kirjalliset lajitteluohjeet ja materiaalimerkintä 81 C/PAP. Pakkauksen uudelleensuljenta onnistuu pujottamalla kielekkeet päätyläppien sisään. Tämä ei kuitenkaan ole kovin tiivis suljenta, joten riskinä on, että jätski ottaa pakastimesta makua ennen seuraavaa herkuttelukertaa. Kannattaa siis olla nopea!

Magnum – Double Salted Caramel 4,95 €/440 ml/310 g Testiin valikoiduista Magnumin pakkauksessa on eniten panostettu avaamiskokemukseen: purkkia on tarkoitus painella joka puolelta, jotta pakkauksen ja jäätelön välissä olevan suklaakerros saadaan murrettua, minkä jälkeen pakkaus avataan ja jäätelön päällä oleva ”suklaakansi” rikotaan.

Muovipakkauksessa on irrotettava kansi, jonka alla lisäksi alumiinikansi. Tässä välikannessa on tekstiohjeistus ”recycle”, mutta ei varsinaista kierrätysohjetta. Itse purkin pohjasta löytyy materiaalimerkintä 05 PP.

Pakkaus on helppo avata ja sulkea uudelleen.

Lohilo – Salted Caramel 3,75 €/350 ml/175 g Kaunis kesäinen pakkaus, raadin suosikkiulkoasu, josta tulee loma mieleen. Kartonkipikarin pohja on pyöreä, mutta yläosa kulmikas. Kansi on suljettu ja varmistettu muovisella repäisynauhalla, joka on helppo avata.

Pakkauksen saa suljettua uudelleen kannessa olevan kielekkeen avulla. Kansiläpissä on myös katkoviivaperferointi, eli ne voisi poistaa, jolloin pakkausta voisi käyttää astiana, mutta ne eivät irtoa helposti ilman saksia. Pikariin on painettu ”recycle please” -teksti, mutta ei kierrätysohjeita.

Pakkauksessa ilmoitetaan tuotteen korkea proteiinipitoisuus, ja sen voi luokitella premium- tai erikoisjäätelöksi. Pakkaus ulkoasuineen luo mielikuvan mutkattomasta asenteesta: ruokavaliotakin voi noudattaa olematta ryppyotsainen.

Suomen Jäätelö – Bananasajäämä 5,99 €/550 ml/400 g Samoin kuin Lohilossa, tämäkin kartonkipakkaus on pohjasta pyöreä ja yläosastaan kulmikkaaksi muotoiltu. Tuotteen brändäykseen kehitetty oma ”kierrätysmerkki”, joka kuvastaa tuotteen valmistuksessa käytetyn ylijäämäbanaaneja. Pakkauksen kierrätysohjeet kuitenkin puuttuvat.

Pakkaus on hiukan hankala avata: kansiläpässä on uudelleensuljentaa varten kieleke, mutta sen päälle on liimattu etiketti, jolloin kieleke on vaarassa repeytyä, jos pakkauksen avaa varomattomasti. Pohjassa oleva valmistajan verkko-osoite viittaa AR Packagingin brändiin SP Containersiin.

Pakkasmarja – Mansikka ja punaiset marjat 5,39 €/500 ml/200 g Tanakka pikaripakkaus, jonka kansi avautuu helposti ja herkkuihin pääsee nopeasti käsiksi. Kannessa ei ole sinettiä tai muuta mekanismia varmistamassa, ettei tuotetta ole avattu ennen ostoa.

Kartonkipakkauksessa on Parempi valinta ja Hyvää Suomesta -merkit. Lisäksi kyljessä on kartonkikierrätyssymboli, mutta sanalliset kierrätysohjeet puuttuvat.

Pakkauksen pohjasta löytyy pakkauksen valmistajan nettiosoite, joka ohjaa saksalaisen Innova Supply & Services GmbH:n sivuille.

Jymy jäätelö – Vapaus valkosuklaa-salmiakki 4,75 €/500 ml/240 g Erittäin helposti avattava kartonkipakkaus, jäätelöön on helppo päästä käsiksi. Kannessa ei ole sinettiä, joten ostaja ei välttämättä voi olla varma, onko tuote ostohetkellä koskematon.

Pakkauksen painatukset poikkeavat testin muista, ja joukosta erottumista korostaa myös kannen premium-tuntua lisäävä kullanvärinen reuna.

Pakkaukseen on lisätty kierrätyssymboli, muttei muuta mainintaa kierrätyksestä. Kartonkipikarin on valmistanut AR Packaging.

Pirkka – Panna Cotta 2,65 €/500 ml/300 g Kulmikas läpinäkyvä muovipakkaus, jossa tuote on hyvin nähtävillä. Pakkauksessa on materiaalimerkki ja sen yhteyteen on liitetty myös sanallinen lajitteluohje.

Muovinen kansi on melko helppo avata taittamalla reunan sinetti rikki, joskin se vaatii hiukan taivuttelua. Raati antoi plussaa siitä, että kansi on helppo sulkea tiiviisti uudelleen, jolloin tuote pysyy pakastimessa kunnossa myös seuraavaan herkutteluhetkeen.

This article is from: